KOLUMNI

Vuosi koronaa

Koronarajoitusten voimaantulosta on kulunut nyt reilu vuosi. Keväällä 2020 seurasimme median välityksellä uutisia uuden taudin leviämisestä ympäri maailmaa ja Eurooppaa. Tunnelma oli epäuskoinen. Näkymätön, mauton ja hajuton uhka niitti muun muassa Italian Bergamossa kansaa kuin niittokone heinää. Vainajia siirrettiin rekoilla, muistotilaisuudet jäivät pitämättä ja läheisten läsnäolon puute välittyi uutisten kautta koko maailmalle. Korutonta.

Epidemian vakavuus ja nopea leviäminen tulivat monelle yllätyksenä ja ilmassa tuntui paniikki, pelko ja huoli tulevasta. Huoli läheisistä, työstä ja toimeentulosta.

Nyt tiedämme, mitä pelkäämme. Tiedämme, miten suojautua ja miten voimme ennakoida välttyäksemme tartunnalta.

Rokotteita on kehitetty ja osa väestöstä on jo saanut rokotteesta turvaa virusta vastaan.

Harva meistä olisi vuosi sitten keväällä uskonut, että olemme nyt edelleen samassa vallitsevassa tilanteessa, rajoituksineen ja säädöksineen. Valtioneuvoston 12.3.2020 asettama 500 henkilön kokoontumisrajoitus kuulostaa tässä hetkessä hyvin lievältä rajoitukselta, jopa vapaudelta.

Koronakurimuksen mukanaan tuoma väsymys, turhautuminen ja alati poukkoileva hallituksen viestintä rajoituksista on saanut ihmiset ärsyyntymään ja vihaisiksi. Ilmassa on taisteluväsymystä.

Hallituksen lähettämät tsempit eivät tuo yrittäjille ja kansalaisille leipää pöytään. Lämpimillä ajatuksilla ei makseta laskuja.

Vaikka keväällä 2020 pääministerimme ilmoitti, ettei yksikään yritys ajaudu konkurssiin, on selvää, että tämänkin kriisin keskellä on voittajia ja häviäjiä. Yrityskentässä on toimialasta riippuen väliinputoajia, jotka eivät ole saaneet tarpeeksi tukia ja joiden ainut vaihtoehto lisävelkaantumisen estämiseksi on ajaa yritys alas tai konkurssiin. Ilman asiakkaita eivät ovipumput laula tai kassakoneet kilise. 16 vuotta Esplanadilla laukkuliikettä pitänyt ja koronan seurauksena liikkeensä alas ajanut yrittäjä kuvaili, ettei hän ole ennen nähnyt katua niin tyhjänä. Näky on erityisesti iltaisin kuin kauhuelokuvissa.

Ravintolat vaikuttavat katukuvasta katsottuna ulkoilmamuseoilta. Noutoruoka sentään tekee kauppansa ja ruokalähettejä näkee polkemassa kaupungin kaduilla. Etätöitä tekevät kansalaiset pitävät nämä ketjut pyörimässä.

Twitterissä asiantuntijayrittäjä tuuletti 92 prosentin liikevaihdon kasvua. Samalla tuntien syyllisyyttä, kun kaikilla ei mene yhtä hyvin. Syyllisyydentunto on täysin turha, sillä juuri näitä onnistumisia ja ilon hetkiä tarvitaan rankan vuoden keskelle. Ne luovat uskoa tulevaan.

Maailma ei ole entisensä, eikä paluuta vanhaan arkeen ole. Monet yrittäjät odottavat yhä pelastusrengasta, vaikka kaikille niitä ei tämän kriisin keskellä tule riittämään.

Onkin tärkeää, että yrittäjät kehittävät omaa liiketoimintaansa, eivätkä yksin turvaudu siihen, että joku tulee jostain ja pelastaa. Yrittäjät ovat tunnetusti luovia ja innovatiivisia – rohkeita. Selviytymistaistelu on käynnissä ja uudistumisvalmiutta tarvitaan juuri nyt.

Yksi mitä emme saa menettää, on toivo paremmasta tulevasta. Rokotukset etenevät ja tilanne menee koko ajan eteenpäin, vaikkei siltä aina tuntuisi.

Aikanaan me tämänkin kriisin selätämme. Se päivä ei ole tänään eikä huomenna. Mutta se päivä tulee – usko pois.

MARI LAAKSONEN PUHEENJOHTAJA Helsingin Yrittäjät Twitter: @laaksonen_mari