1 minute read

Päpan suuri Kolokysely 2023

Maaliskuun korvilla lippukuntien johtokolmikoiden sähköpostiin kilahtaa historian toinen kolokysely. Lue tästä, mistä on kyse!

TEKSTI Minea Jokivuolle KUVA Alex Inkiläinen

Advertisement

> Mitä?

PäPan oma kaupunkikehitystoimikunta, eli tuttavallisemmin kake, on keväällä 2019 perustettu tehotiimi. Tehtävänämme on vaikuttaa siihen, että partiolla on koloiksi soveltuvia tiloja pääkaupunkiseudulla riittävästi myös kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päästä. Jotta tällaista tulevaisuuteen katsovaa toimintaa voisi tehdä, meidän on tärkeä pysyä kärryillä lippukuntien nykyisten kolojen tilanteesta ja mahdollisista muutoksista.

> Miksi?

PäPan ensimmäinen kolokysely toteutettiin keväällä 2018 tarkoituksena kartoittaa lippukuntien kolotilanteita ja aloittaa laajemman kehityksen seuranta. Pääkaupunkiseudulla eletään kiivasta uudis- ja tiivisrakentamisen vaihetta, jossa partiokoloiksi soveltuville tiloille on paljon ottajia. Samaan aikaan monessa seurakunnassa on jouduttu karsimaan kuluja, mikä näkyy väistämättä myös kolotilojen saatavuudessa. Toisaalta uudet koulurakennukset sähkölukkoineen ja taloyhtiöiden yhteiskäyttötilat tarjoavat uusia mahdollisuuksia myös lippukunnille. Me kaupunkikehitystoimikunnassa haluamme pysyä perillä siitä, miten nämä muutokset mahdollisesti vaikuttavat toimintaan lippukunnissa. Tietoa keräämällä voimme tukea lippukuntia ja vaikuttaa siihen, että partiolaisilla on riittävästi tarkoituksen- mukaisia tiloja kokoontua. Kirjaamalla oman lippukuntasi tiedot kyselyyn varmistat, että kyselyn pohjalta tekemämme analyysi on paikkansapitävää. Näin tiedämme varmasti, millaista tukea lippukunnat kaipaavat. Käytämme analyysimme pohjana myös lippukuntien vuosiselosteista saatavia tietoja koloista, mutta tällä PäPan omalla kyselyllä tarkennamme vielä lippukuntien tilannetta nimenomaan pääkaupunkiseudulla.

> Miten?

Kysely julkaistaan maaliskuun korvilla ja lähetetään lippukuntien johtokolmikoiden sähköposteihin. Sopikaa lippukunnassa, kuka vastaa kyselyyn tai ottakaa vastaaminen hallituksen tai johtajiston kokouksen asialistalle ja vastatkaa yhdessä! Vastausaikaa tulee olemaan kyselyn julkaisun jälkeen neljä viikkoa. Vastausten keräämisen jälkeen me kakessa analysoimme vastaukset. Analyysin pohjalta pystymme varmistamaan, että toimikuntamme toiminta edistää aidosti lippukuntien asiaa. Lisäksi kyselyn tulokset julkaistaan ja niistä pääsee keskustelemaan aluetapaamisissa loppuvuodesta 2023. Julkaistavista tuloksista ei ole mahdollista tunnistaa yksittäisiä lippukuntia.

Lisätietoja kaken toiminnasta ja tulevasta kolokyselystä saa mielellään kysyä!

Ota yhteyttä: minea.jokivuolle@partio.fi

Mukavaa partiokevättä toivottaen, kaupunkikehitystoimikunta piiriLIITE sivut 19–25

Moni työnantaja osaa arvostaa partion kautta hankittuja työelämätaitoja.

Lippukunnille oman alueen piirineuvokset ovat paras tapa vaikuttaa piirin päätöksentekoon.

This article is from: