KUVA Alex Inkiläinen
PIIRIN TOIMINTAKALENTERI
2021
YLEINEN ILMOITTAUTUMISOHJE Ilmoittautuminen pestikoulutuksiin ja -kursseille tehdään kolmessa portaassa: - (30. marraskuuta 2020 päättyy ilmoittautuminen talven 2021 koulutuksiin)
KUVAT Susanna Mikander
- 28. helmikuuta päättyy ilmoittautuminen kevään 2021 koulutuksiin - 31. elokuuta päättyy ilmoittautuminen syksyn 2021 koulutuksiin - 30. marraskuuta päättyy ilmoittautuminen talven 2022 koulutuksiin
KI R A EMMA
Selkeät ilmoittautumisajankohdat vuoden aikana helpottavat lippukuntien koulutussuunnittelua ja pestijohtajan hommia.
MOIKKA!
Näihin ajankohtiin mennessä on pestijohtajan hyvä suunnitella ja sopia johtajiston kanssa heidän kouluttautumisestaan ja var-
Tervetuloa piirin toimintakalenterin ääreen! Tästä opuksesta näet, mitä kaikkea PäPassa vuoden 2021 aikana tapahtuu. Tiedossa on sekä tuttuja että aivan uusia juttuja. Uskallamme väittää, että melkein jokaiselle jotakin. Kirjoittaessamme tätä tekstiä koronan toinen aalto nostaa päätään pääkaupunkiseudulla. Jo keväällä tapahtumia on jouduttu perumaan ja muuttamaan niin lippukunnissa kuin piirissäkin. Onneksi tästä on voitu myös oppia! Olemme aikaisempaa valmiimpia järjestämään monimuotoisempia tapahtumia, joissa ei tingitä partiomaisuudesta eikä turvallisuudesta. Uskomme, että koko vuoden 2021 kantavana teemana jatkuu tammikuun Talvisemman pääteemaksi valittu saavutettavuus. Toiminnansuunnittelussa on otettu entistä paremmin huomioon moninaiset tavat osallistua – aluetapaamisissa, koulutuksissa ja tiedottamisessa tarjotaan mahdollisuuksia osallistua omalta kotisohvalta tai lenkkipolulta. Toivottavasti tämä jättää omaan kalenteriisi sen verran enemmän pelivaraa, että voit valita tästä kalenterista myös jonkun just sua palvelevan jutun. Tartu siis partiokamua tassuun ja tule mukaan piirin koulutuksiin, tapahtumiin ja kaikkeen muuhunkin toimintaan.
mistaa, että jokainen ilmoittautuu. Muista tarkistaa ilmoittautumisen yhteydessä yhteystietojen ajantasaisuus Kuksassa, erityisesti sähköpostiosoitteet, sillä olemme osallistujiin yhteydessä lähtökohtaisesti sähköpostitse. Osallistuja saa kurssikirjeen muodossa lisätietoa viikonlopun kurssista noin pari viikkoa ennen kurssia ja päivätilaisuuksista noin viikkoa aiemmin. Kilpailuihin ja nuorempien ikäkausien tapahtumiin ilmoittaudutaan pääsääntöisesti ryhminä, jolloin ilmoittautumisessa käytetään vartion- tai ryhmänjohtajan partio-ID:tä. Tällöin siis riittää yksi ilmoittautuminen ryhmää kohden.
Tunnistat ilmoportaassa mukana olevat tapahtumat tästä merkistä. Huomaa, että joihinkin tapahtumiin voi olla ilmoittautumisportaista poikkeava ilmoittautumis-DL.
Toivottavasti törmäillään!
Emma ja Kira Ohjelmasta ja koulutuksesta vastaavat hallituksen jäsenet
LASKUTUS JA KÄYTÄNNÖN JÄRJESTELYT Jokaisella tapahtumaan ja kurssille osallistuvalla partiolaisella tulee olla Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n jäsenmaksu maksettuna. Osallistumismaksut, kuljetukset sekä mahdollinen oheismateriaali laskutetaan lippukunnalta tapahtuman jälkeen. Piiri ei kerää rahaa tapahtumissa osallistujilta, vaan kaikki kulut laskutetaan lippukunnilta normaalin osallistumismaksun
Osallistumismaksut laskutetaan EVP:ltä ennen tapahtumaa tai kurssia. Osallistumismaksun maksaminen on edellytys kurssille tai tapahtumaan pääsemiselle. Maksutosite tulee tuoda mukaan tapahtumaan. Suomen Partiolaiset on vakuuttanut toimintaan osallistuvan ei-vielä-partiolaisen samanlaisella vakuutuksella kuin jäsenet. Vakuutus on toissijainen. Tarkemmat tiedot löydät osoitteesta www.partio.fi/ partiovakuutus.
yhteydessä. Lippukunta päättää, kustantaako se koulutuksen tai tapahtuman jäsenelleen vai laskuttaako sen osallistujalta.
TIEDOT KUNTOON KUKSA-JÄSENREKISTERIIN
Kuljetukset järjestetään isoimmille kursseille ja tapahtu-
Tarkastakaa, että lippukuntanne johtajien pestit on merkitty jä-
miin, jotka ovat julkisilla kulkuneuvoilla vaikeasti saavutet-
senrekisteriin. Tämä mahdollistaa tehokkaamman viestinnän
tavissa. Joihinkin pienempiin tilaisuuksiin osallistuva saa
suoraan oikeille henkilöille rasittamatta koko lippukunnan johta-
kurssiviestin mukana ohjeet saapumisesta. Suosittelemme
jistoa viesteillä, jotka on tarkoitettu vain tietylle kohderyhmälle.
käyttämään yhteiskuljetusta, mikäli sellainen on tarjolla, sillä näin saadaan kurssit käyntiin ajallaan. Kuljetuksista
PERUUTUSKÄYTÄNNÖT
aiheutuvat ympäristövaikutuksetkin ovat näin pienemmät.
• Kurssi- ja tapahtumaperuutukset tehdään aina
Kurssikuljetukset maksavat yleensä 15 euroa kurssilaista
Pääkaupunkiseudun Partiolaisten toimistolle
kohden per viikonloppu. Jokaiselta alle 15-vuotiaalta partiolaiselta edellytetään huoltajan suostumus osallistua piirin kursseille ja tapahtumiin. Yli kolme yötä kestävään kurssiin tai tapahtumaan suostumus tarvitaan kaikilta alle 18-vuotiailta. Lippukunta vastaa siitä, että huoltajien suostumus kurssille osallistumi-
• Alle neljä (4) viikkoa ennen tehdyt peruutukset
jälkeen tulee seuraaviin tapahtumiin osallistuessa olla jäsen-
helppotulla löydät konkreettisia vinkkejä osal-
katsomuksesta, eri aisteihin liittyvistä tarpeista tai erilaisista allergioista.
laskutetaan, ellei osallistuja löydä itselleen sijaista. Muista ilmoittaa osallistujan muutoksesta toimistolle.
EI-PARTIOLAISTEN ILMOITTAUTUMISOHJE
tavoista tutustua partioon. Kertaluonteisen osallistumisen
taisen osallistumisen. Osoitteesta www.partio.fi/
kysymys liikkumisesta, yhdenvertaisuudesta,
toimistolle neljä (4) viikkoa ennen tapahtuman alkamista.
ilmoittautumista ei peruta lainkaan.
esimerkiksi kisoihin tai tapahtumiin on tarkoitettu yhdeksi
jotka saattavat hankaloittaa tai estää yhdenver-
listujien erilaisiin tarpeisiin liittyen, oli sitten
• Ilmaisten koulutusten kohdalla laskutetaan
tämän esitteen tapahtumista ja kursseista. Osallistuminen
tunnistamaan ja huomioimaan erilaisia seikkoja,
• Osallistumismaksua ei laskuteta, jos peruutus tulee piirin
seen on olemassa!
olaisille (EVP) mahdollisuuden osallistua suurimpaan osaan
Valtakunnallinen Helppo tulla –tunnus auttaa
(papa.toimisto@partio.fi / 09 8865 1200)
• Osallistumismaksu laskutetaan kokonaan, jos
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset tarjoaa myös ei-vielä-parti-
Helppo tulla -tunnus auttaa poistamaan osallistumisen esteitä myös lippukunnan toiminnasta!
ilmoittautumisvahvistuksessa ilmoitettu maksu (yleensä 20 €), mikäli kurssiosallistumista ei peruuteta lainkaan. • Mikäli peruutus johtuu sairastapauksesta, on
Luotsivihjarit Luotsivihjareista tukea tarpoja-, samoaja ja vaeltajaluotseille. Ilmestymispäivät ovat 15.2., 26.4., 20.9. ja 13.12. Voit myös katsoa tallenteet YouTubesta @partiokuuluu -kanavalta silloin, kun sinulle sopii!
osallistumismaksu mahdollista anoa lääkärintodistusta vastaan takaisin partiovakuutuksen kautta.
Kaikki tässä kalenterissa esitellyt koulutukset ja tapahtumat
Organisaatiossa toimiminen -koulutusillat piiritoimijoille:
miin tapahtumiin ja osaan kursseista suoraan tapahtuma-
kuvauksineen löydät osoitteesta www.päpa.fi/tapahtumat
26.1. Aikuisryhmän johtaminen
linkkien kautta. Lomakkeella kysytään osallistuvan henkilön
Mobiiliyhteensopivilla sivuilla lisäksi:
4.2.
nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite, postiosoite, synty-
• Ilmoittautumislinkit
10.2. Kehityshankkeen toteuttaminen
mäaika sekä mahdolliset allergiat ja erikoisruokavaliot. Osal-
• Linkit mahdollisiin lisämateriaaleihin ja
16.2. Ryhmän toiminnan suunnittelu
maksu maksettuna. Esitietovaatimukset ja ikärajat koskevat myös niitä osallistujia, jotka eivät ole partion jäseniä. Partion ulkopuoliset osallistujat voivat ilmoittautua avoi-
listujille lähetetään kurssi- tai tapahtumaviestit tavalliseen tapaan.
LISÄTIETOA NETTISIVUILTA
oppimisympäristö Moodleen • Mahdolliset päivämäärämuutokset
Projekti
HYHEMÄINJOHTAJA, R
ulutukset umat, sekä pestiko
kausitapaht
iin vuoden 2021 ikä
merkkaa kalenter
Tarpojaluotsi, muista ainakin näm • Riekon K
• Sampokurssi 5.-6.2. • Kaikki mukaan -koulutus 8.3.
0. • Pinkki (EPT) 3.1 jaajan • Perhepartio-oh . .10 24 tus ulu ko
nanen (EPT) 18.-1 9.9. • Piirimajak ka Loiste 11 .12. • Laten La ukka (Partiokan nus) 30.10. • Luotsiko ulutus 31.1 0.
• Vihree (EPT) 16.5.
• Akelakurssi 5.-6.2. • Kaikki mukaa n -koulutus 8.3. • SuperSupe 17 .4. • Kaikki mukaa n -koulutus 20. 9.
• Akelakurssi
(EPT) 20.-21.2.
ulutus 7.2.
• Espoon Pu
• Törmä 24.4. • Sampokurssi 1.-2.10. • Pinkki (EPT) 3.10.
Akela, muista ainakin nämä !
• Vaeltajatapahtuma • Riekon Kiepaus
iepaus talv i-SM 13.-14 .3. • Tarpojat apahtuma (EPT) 11.4 . • Törmä 24 .4. • Kevät-SM -kilpailut 8.5. • Vihree (E PT) 16.5. • Tarpojat apahtuma Tuike 22.23.5. • Chilli 9.10.6.
Sampo, muista ainakin nämä!
jaajan • Perhepartio-oh 3. 21. tus koulu
• Luotsikoulutus 7.2.
ä!
• Luotsiko
Perhepartio-ohjaaja, muista ainakin nämä!
Vaeltajaluotsi, muista ainakin nämä!
• SuSen Loikka
(Partiokannus) 9.10.
talvi-SM 13.-14.3. • Vaeltajatapahtuma Ohitus 15.3.-15.4. (vartion oman aikataulun mukaan) • Chilli 9.-10.6. • Vaeltajien vaellus 11.-13.6. • Espoon Punanen (EPT) 18.-19.9.
Samoajaluotsi, muista ainakin nämä! • Luotsikoulutus 7.2.
syys-SM-kilpailut 2.-3.10. • Vaeltajaklubi 27.10. • Luotsikoulutus 31.10.
• Riekon Kiepaus talvi-SM 13.-14.3. • SGW 9.4.
• Kaikki mukaan -koulutus 20.9.
• Vimma (EPT) 16.-18.4. • Vihree (EPT) 16.5.
• Urbaani kaupunki suunnistus 23.10.
• Chilli 9.-10.6.
• Ryhmänhallinta retkellä -koulutus 24.10.
• Espoon Punanen (EPT) 18.-19.9.
• Laten Laukka
1.-2.10. • Pinkki (EPT ) 3.10. • SuSen Loikka (Partiokannus ) 9.10. • Ryhmänhalli nta retkellä -kou lutus
• Partiotaitojen
• Partiotaitojen syys-SMkilpailut 2.-3.10.
(Partiokannus) 30.10.
• Flaksi 8.-10.10. • Vimma (EPT) 29.-31.10. • Luotsikoulutus 31.10.
24.10.
KALENTERITIIVISTELMÄ 2021 2.–6.1.
PJ-peruskurssi 1-2021
16.3.
Loppiainen 8.–10.1.
Hallitussemma:
2. Koko lippukunnan
> Lisää tapahtumia, kurssien kaupunki-illat ja kiipeilytykset löydät kalenterin muilta aukeamilta!
8.5.
koulutusilta 17.3.
PäPa, EPT ja Kannus
PJ-peruskurssin 3-2021
9.5.
ennakkoilta
Partiotaitojen Kevät-SM
15.9.
Piirin pyörittäjä -koulutus
5.–7.11.
Partiokannuksen
-kilpailu (FiSSc)
16.9.
Bonfire
ROK 2/2020 (maasto)
Kalliokiipeilykurssi
17.–19.9.
Kipparikurssi (SP) osa 3
5.–7.11.
Samoajatapahtuma 2Xh
-teoriailta
18.–19.9.
Espoon Punanen, Punkku
22.–24.1.
Kohtaus (SP)
17.3.
Untuvikko-ilta (kevät)
12.–16.5.
PJ-peruskurssi 4-2021
23.–24.1.
EA1-kurssi (Partiokannus)
17.3.
Veneenohjaajakurssi (VOK)
13.5.
EPT -klubi
26.1.
Organisaatiossa toimiminen
alkaa
(EPT) 20.9.
Kaikki mukaan -koulutus
14.5.–16.5. Leikkikurssi 1-2021
21.9.
Tervetuloa partioon -kurssi
-koulutus alkaa
19.–21.3.
Lippukuntatuen treffit
16.5.
Vihree (EPT)
24.–26.9. SUPERSEMMA
27.1.
Johtokolmikkoperehdytys
20.–21.3.
EA1-kurssi (Partiokannus)
17.5.
Kuinka vaikuttaa kaupungin
29.9.
Turva-aikuisten tapaaminen
27.1.
Piirin pyörittäjä -koulutus
kaavoitukseen
1.–2.10.
Akela-Sampo -koulutus
2-2021
(Uusimaa) 7.11.
Hiipivä Haamu -kaupunkikisa
12.–14.11.
EA metsäkurssi
12.–14.11.
LPK-koulutukset (Johtokolmikko)
13.11.
20.3.
JV-kertauskoulutus
19.5.
EA kertaus maastossa
30.–31.1.
EA1 kaupunkikurssi 1-2021
20.3.
Nuoren mielen
20.5.
Partiokannuksen
1.–3.10.
JV-peruskoulutus osa 1/2
13.11.
Piirineuvosto 4-2021
30.1.
Piirineuvosto 1-2021
johtajahuolto
1.–3.10.
Partiokannuksen ROK
17.11.
Johtokolmikkoperehdytys
31.1.
TALVISEMMA ja
20.3.
Piirineuvosto 2-2021
21.–23.5.
Kalliokiipeilykurssi
2/2020 (kämppä)
19.–21.11. Leikkikurssi 2-2021
Johtajatulien etkot
21.3.
Perhepartio-ohjaajan
22.–23.5.
Tarpojatapahtuma Tuike
2.–3.10.
Partiotaitojen Syys-SM
19.–21.11. PJ-peruskurssi 7-2021
-koulutus
29.–30.5.
RYHMÄSEMMA luottiksille
EA -koulutus 1-2021
(24h partiokämpällä)
Nuoren mielen EA -koulutus
(kevät)
31.1.
Tervetuloa partioon -kurssi
1.2.
Pre-VOK, Veneenohjaaja-
23.3.
EPT:n kevätkokous
2.6.
Boulderkokeilu
3.10.
kurssin harjoitteluilta
24.3.
3. Koko lippukunnan
5.6.
Koulujen kevätlukukausi
4.10.–15.11. PJ-peruskurssi 5-2021
4.2.
EA-kertauskurssi (Partiokannus)
4.2. 5.–6.2.
koulutusilta 25.3.
Veneenohjaajakurssin
-kilpailut Käännekohta
päättyy
Pinkki (EPT)
9.–10.6.
Chilli
8.–10.10.
Flaksi samoajille
kevätkokous
11.–13.6.
Vaeltajien vaellus/melonta
8.–10.10.
JV-peruskoulutus osa 2/2
11.–18.7.
Valkama (Uusimaa)
8.10.
LuotsiSatelliitti (SP)
Akela-Sampo
26.–28.3. Kipparikurssi (SP) osa 1
19.–20.7.
Väiski, raksa
9.10.
SuSen Loikka
-kaupunkikurssi (pe-la)
26.–28.3. ROK 1-2021
21.–28.7.
Väiski (EPT)
7.2.
PJ-peruskurssi
7.2.
(Partiokannus) 26.–28.11. Partiokouluttajakurssi
Partiokannuksen
(Partiokannus)
Seinäkiipeilykurssi-ilta (PKK)
27.–28.11.
EA1-kurssi (Partiokannus) 4-2021
30.11.
Ilmoittautuminen talven koulutuksiin päättyy!
(maastoviikonloppu)
26.–27.7. Muisku, raksa
1.–5.4.
PJ-peruskurssi 3-2021
27.7.–4.8.
(Etä/monimuoto) 2-2021
8.4.
Valtakirjat kuntoon -ilta
ROK-kouluttajankoulutus
9.–11.4.
Erätaito I ja II 1-2021
28.7.–4.8.
(ROK-ko)
9.4.
Samoajat Gone Wild - SGW
29.–30.7. Väiski, purku
23.10.
Partiokamukoulutus
19.2.
PJ-Juhlaillallinen
10.4.
Partiokamukoulutus
5.–8.8.
Muisku, purku
23.10.
Seikkailijoiden Urbaani
20.–21.2.
Vaeltajatapahtuma
11.4.
Tarpojatapahtuma (EPT)
13.–15.8.
Partiokannuksen
(EPT)
12.4.
Johtokolmikkoperehdytys
Ilmoittautuminen kevään
15.4.
Vaeltajatapahtuma Ohitus
15.8.
Rantalentisturnaus (EPT)
päättyy (alkaa 15.3.)
20.–22.8.
EPT:n hallitussemma
25.10.
EPT:n syyskokous
Valtakirjat kuntoon -ilta
25.10.
Partiokannuksen
8.12.
Johtokolmikoiden kiitosilta
syyskokous
9.12.
Puhisten pikkujoulut
11.12.
Piirimajakka Loiste
28.2.
koulutuksiin päättyy! 5.–7.3. 5.–7.3. 7.3. 8.3. 12.–14.3.
Vaeltajien Lapinmatka (Uusimaa)
hallitussemma
16.–18.4.
Vimma (EPT) 1-2020
26.8.
(Johtokolmikko)
17.4.
SuperSupe
27.–29.8. Johtajatulet (SP)
ROK 1-2021 (kevään kurssin
19.–25.4.
PARTIOVIIKKO
31.8.
kämppäviikonloppu)
19.4.
Maailman 9. nopeimmat pt-kisat
4.–5.9.
Ko-Gi -ohjaajatapaaminen (syys)
20.–24.10. PJ-peruskurssi 6-2021
Muisku (Partiokannus)
LPK-koulutukset
Ko-Gi -ohjaajatapaaminen
17.10.
EA2-kurssi
21.11.
26.–28.3. EA-Mammutti
Luotsikoulutus
(2.vkl) 20.–21.11.
(kaupunki)
(VOK) alkukoe
7.2.
2-2021
(syysloma)
lipunnosto kaupungintalolla (Partiokannus) 6.12.
Itsenäisyyspäivän
6.12.
Seppeleenlasku ja
Kaupunkisuunnistus 24.10.
Koko lippukunnan
lipunnosto (EPT)
koulutuspäivä
Kirkkoväärti (Partiokannus)
26.10.
Piirin kokous
26.10.
Turva Date Night 2-2021
EA1-kurssi (Partiokannus)
27.10.
Untuvikko-ilta (syys)
13.12.
Partiolaisten joululaulut
3-2021
27.10.
Vaeltajaklubi
14.12.
Valtakirjat kuntoon -ilta
29.–30.10. PJ-peruskurssi 5-2021
Moderni aikuisten iltanuotio
Koko lippukunnan
23.–25.4.
Kipparikurssi (SP) osa 2
4.9.
KOHTAAMINEN
koulutusilta
23.4.
Yrjönpäivä
4.9.
Tervetuloa partioon -kurssi
PJ-Jatkis (Parasta herkkua
24.4.
Törmä piirin
ja Erätaito-0
(kaupunki, 24h retki) 29.–31.10. PJ-peruskurssi 7-2021
partiojohtajille)
kevätmestaruuskilpailu
6.–15.9.
EA1 kaupunki-iltoina
13.–14.3.
Partion Kevätpäivät (SP)
(Pohjois-Helsinki)
9.9.
Tervetuloa partioon -kurssi
29.–31.10. Vimma (EPT) 2-2020
13.–14.3.
Riekon Kiepaus talvi-SM
Mannerheim-solkien
10.–12.9.
Erätaito I ja II 2-2021
30.10.
15.3.
Vaeltajatapahtuma Ohitus
luovutustilaisuus
11.–12.9.
K18 Leikkikurssi
Tervetuloa partioon -kurssi
11.9.
Piirineuvosto 3-2021
28.4.
Itsenäisyyspäivän
koulutuksiin päättyy!
21.4.
alkaa (päättyy 15.4.)
Gaala (EPT)
6.12.
Ilmoittautuminen syksyn
(kevät)
25.4.
4.12.
(1.vkl) Laten Laukka (Partiokannus) 31.10.
Luotsikurssi
tarpojille
2.–6.1.2022 PJ-peruskurssi 1-2022 Loppiainen
PARTIOJOHTAJAKSI 2021 Yhdistelytehtävä A. Kiireinen abi, jolla ei tunnu olevan
a! Auta pestijohtaja n. yppii Yhdistä viesti ty
aikaa millekään ennen kirjoituksia.
B. Kiireinen perheellinen, joka haluaisi tietää lisää,
1) Juttuihin uppoutuminen pidemmän ajanjakson ajaksi ja kunnollinen
mutta viikonloput ei millään
irtiotto arjesta innostaa? KäviskÜ sun aikatauluun joku kevään pitkistä
riitä.
kursseista? A) Loppiainen 2.1.-6.1. B) Pääsiäinen 1.-5.4. C) Helatorstai 12.-16.5.
2) Sä oot sanonut, että et mitenkään ehdi pj-kurssille. Tällänen
C. Superinnokas partiolainen, jonka
monimuotokurssi sopisi helpommin aikatauluihin ja voit syventyä
kalenteriin tarttisi jotain uutta ja hienoa.
omaan tahtiin kiinnostavimpiin juttuihin. Monimuotokurssi yhdistää etä- ja lähikoulutuksen parhaita puolia helmi-maaliskuussa.
D. Kokenut partiolainen, jolla kurssi on jäänyt 3) Ai viikonloppujen lÜytyminen kalenterista on
tekemättä aikanaan,
hankalaa? Onneksi pj-kurssin voi käydä myÜs
mutta nyt partio-
iltakoulutuksina Partioasemalla loka-marras-
motivaatio alkaa olla
kuussa.
nollissa.
4) Mitä jos ottaisit aikaa stressaavan syksyn keskelle ja lähtisit viideksi päiväksi syventymään johonkin
E. Aikuisena partioon liittynyt, joka
ihan muuhun? Sukella syyslomalla kurssille.
on ollut mukana jo jonkin aikaa, ja nyt olisi aika syventää ymmärrystä partiosta. Ihan kuka vaan.
5) Jos pitkä kurssi ei sovi omaan aikatauluun, mutta viikonloput leirikeskuksessa kuulostavat omalta jutulta, voit lähteä mukaan loppusyksyn kahden viikonlopun kurssille 29.-31.10. ja 19.-21.11.
Kaikki PJ-kurssit on mainioita kaikenlaisille tyypeille! 4) syyslomaa kirjoitusten jälkeen A:lle ja C:lle, ja 5) kahden viikonlopun kurssia B:lle ja kaikille muillekin . 1) putkikursseja kaikille, 2 & 3) monimuoto- ja kaupunki-iltakurssia A:lle, B:lle ja E:lle,
PJ-TOIMIKUNTA SUOSITTELEE:
Jos tarvitset lisäperusteluita, miksi pj-peruskurssille kannattaa lähteä, niin valitse tästä: an partiopestiin
Lisää motivaatiota oma
Irti lippukunnan arjesta, vain itsestäsi đ&#x;˜€
olet vastuussa
PJ-Jatkis 6.3.-8.3. Onko PJ-kurssi käyty, mutta Ko-Gi häämÜttää vielä kaukana tulevaisuudessa? Olivatko keskustelut PJ-kurssin parasta antia? Tervetuloa parantamaan partiomaailmaa, viettämään laatuaikaa vaeltajien ja aikuisten kesken sekä keskusteluin avartamaan omaa tapaa katsoa partiota. Viikonlopun aikana on luvassa alustuksia aiheista, hieman koulutusta, paljon
partiolaisiin Muihin samanmielisiin rajojen yli nta uku lipp tutustuminen đ&#x;˜€
LISĂ„KIVAA VALMIILLE PARTIOJOHTAJILLE
aikaa keskustelulle, hyvää ruokaa ja vielä parempaa seuraa. Kokonaisuus rakennetaan myÜs osallistujien toiveiden perusteella.
aisissa
johtamisen Muiden vapaaehtoisten ja ajatuksella sä nÜs harjoittelu käytän ilta lippukunnilta KäytännÜn vinkkejä mu ilta kouluttajilta Tietoa ja viisautta kokene
đ&#x;˜€ đ&#x;˜€ đ&#x;˜€
portit jatkoKurssin jälkeen aukeaa ytään partion kursseille, joissa syvenn đ&#x;˜€
eri osa-alueihin alle
Pääset ilmaiseksi seuraav pj-juhlaillalliselle đ&#x;˜€ đ&#x;˜€
Kurssin käytyään pääsee tuleville kursseille
kouluttamaan
Partiojohtajien juhlaillallinen 19.2. Vihdoin pääsemme taas juhlistamaan partiojohtajuutta! Kaikki piirin partiojohtajat ovat tervetulleita nostamaan maljan rakkaalle harrastuksellemme. Piiri tarjoaa illallisen viimeisimmän juhlaillallisen (vuonna 2019) jälkeen valtakirjan saaneille uusille partiojohtajille.
PJOK - Partiojohtaja-peruskoulutuksen johtamisharjoituksen ohjaajan koulutus KUVAT Julius Kuula ja Alex Inkiläinen
Laajat oikeudet toimia eril vastuupesteissä đ&#x;˜€
Tämä kolmen tunnin kurssi on suunnattu kaikille niille, jotka tukevat kurssilaisia lippukunnassa. Koulutuksen aikana käydään läpi mikä pj-kurssi on, mikä johtamisharjoitus on ja ohjaamisen perusteet.
Kouluttamaan? Helpoin tapa kerrata ja syventää kurssilla opittua on lähteä uudestaan kurssille – kouluttamaan! đ&#x;˜€ Kouluttaminen on siitä mielekäs pesti, että sillä on valmiiksi määritelty alku ja loppu. Tähän pestiin ei voi jäädä nalkkiin! Ota yhteyttä meihin, niin lĂśydämme sinulle sopivan kurssin. > bit.ly/kouluttajaksi
POLKU partiojohtajaksi Ilmoittautuminen
Alkutapaaminen
Lähijakso
ssa
Johtamisharjoitus lippukunna
Lopputapaaminen
Valtakirja – TADAA!!!
Jokainen johtaja ansaitsee kiitosta ja huolenpitoa tekemästään vapaaehtoistyöstä. Johtajahuolto on tärkeä osa ryhmän yhteishenkeä ja auttaa jokaista jaksamaan pestissään. Pitkäikäisenkin lippukunnan johtajisto kaipaa ryhmäyttävää toimintaa, jotain mukavaa puuhaa johtajien kesken tai arjesta poikkeavaa hassuttelua!
A J A T H JO H UOLTO
Johtajahuoltoa voi järjestää mielensä mukaan niin usein kuin haluaa. Ihannetilanteessa kuitenkin johtajisto saisi kiitoksen aina kevät– ja syyskauden päätteeksi. Moni lippukunta järjestää johtajahuoltoa vuosikokouksien yhteydessä. Olemme koonneet piirin sivuille johtajahuoltopaketin, joka taipuu monenlaisiin tarpeisiin. Nappaa vinkeistä parhaat päältä ja juuri teidän porukkaanne sopivat ideat. Löydät kaikki vinkit ja toteutusideat > Päpa.fi/partiosyksy-2020
1
Johtajahuolto on johtajia varten. Kysy siis kohderyhmältä, mitä he haluaisivat tehdä.
KUVA Emma Lahtinen ja Petteri Ojala
Johtajahuollosta vastaa usein johtokolmikko ja apukäsiksi johtajakivaan voi kysyä vaikka vanhoja lippukunnan johtajia tai kannatusyhdistyksen väkeä.
2
Etähuoltoa! Onko lippukuntanne ottanut käyttöön uusia kokousmuotoja? Onko johtajistonne karannut opiskelemaan ympäri Suomea tai tuntuuko ettei yhteistä viikonloppua tunnu löytyvät johtajahuoltoon? Johtajahuoltoa voi toteuttaa myös etänä ja verkossa!
3
Retki lähelle tai kauas, illaksi tai viikonlopuksi! Johtajistoporukalle löytyy huippupuuhaa muutamaksi tunniksi kaupunkiympäristöstä tai pidemmän kaavan mukaan esimerkiksi lähilaavulta metsästä! Johtajahuolto voi olla partiomaista puuhaa, kuten retkeilyä, mutta toisinaan se voi olla myös vain mukavaa yhdessä tekemistä erilaisten aktiviteettien parissa. Suunnitella voi yön luonnonpuistoon, iltapäivän kiipeilyparkkiin tai muutaman tunnin escape roomiin!
4
Haasta johtajakaverit! Jos yhteistä aikaa ei tunnu löytyvän, voi johtajiston yhteinen tekeminen olla myös yhteishenkeä nostattavaa, vaikka se ei tapahtuisi samaan aikaan samassa paikkaa. Yhteinen tekeminen voi olla haasteita, tehtävälistoja tai vaikka bongaustehtäviä.
5
Johtajahuollossa tärkeintä on yhdessä tekeminen, yhteishengen vahvistaminen ja se, että jokainen johtaja kokee itsensä tervetulleeksi toimintaan. Ottakaa huomioon toimintaa suunnitellessanne, että se sopii juuri teidän johtajistollenne ja toimintaan on jokaisen halukkaan helppo tulla ja mukava osallistua iästä, sukupuolesta, terveydentilasta tai taloudellisesta tilanteesta huolimatta.
LIPPUKUNNAN SOMEOHJEET
VIESTINNÄN AIKATAULUT 2021
• Mieti ajatuksella, mitä ja kenelle haluat kertoa.
Hepun julkaisuaikataulu 2021
• Ota kuva itse tai käytä partion kuvapankeissa olevia kuvia (papa.kuvat.fi tai partio.kuvat.fi).
Numero
Juttuideoiden DL
Aineiston DL
Ilmestyy
1/2021
Marraskuu 2020
18.1.
17.2.
2/2021
Helmikuu 2021
12.4.
12.5.
3/2021
Toukokuu 2021
9.8.
15.9.
4/2021
Syyskuu 2021
11.10.
17.11.
Varmista, että kuva on partioaiheinen, hyvätunnelmainen ja postaukseen sopiva. • Valitse tarkoitukseen parhaiten sopiva kanava: Instagram, Facebook, Snapchat, Twitter, Youtube, Linkedin – vai näiden yhdistelmä? Valitse kuvan koko sen mukaan, mihin kanavaan se on menossa. • Varmista kuvaajalta ja kuvassa olevilta henkilöiltä, että sinulla on oikeus muokata / jakaa kuva. Partion kuvapankeissa olevien kuvien käyttämiseen ei tarvitse erikseen lupaa kysyä. • Muista mainita kuvaajan nimi, joko kuvassa tai kuvatekstissä. 1/202 0
• Kirjoita kuvan oheen kuvateksti, joka täydentää kuvaa. Muista tarkistaa oikeinkirjoitus!
Partiopostin eli yhdistetyn lippukuntapostin ja sähköisen uutiskirjeen julkaisuaikataulu 2021 Numero
DL
Ilmestyy
1/2021*
18.1.
28.1.
2/2021
15.2.
25.2.
3/2021*
15.3.
25.3.
4/2021
12.4.
• Lisää tekstiin tarvittaessa Call to Action (toimintakehotus) eli linkki ja tarkista sen mahdollinen esikatselukuva. Pitkät linkit kannattaa korvata lyhennetyillä versioilla, esim. bit.ly. • Mieti, milloin sinun kannattaa julkaista postaus: Milloin kohderyhmäsi on todennäköisimmin somen äärellä? Mihin aikaan päivästä? Arkena vai viikonloppuna? LEIKK IMINEN
SOPII KAIKIL LE
LAPSI STA AIKUIS
IIN! SIVU 6
17.5.
27.5.
6/2021*
2.8.
12.8.
7/2021
13.9.
23.9.
8/2021*
18.10.
28.10.
9/2021
15.11.
25.11.
10/2021
7.12.
16.12.
• Jos jaat (regrammaat/repostaat) muiden käyttäjien kuvia, muista kysyä
3/202 0 MUKA NA PARTI
OVIIKKO-LIIT
22.4.
5/2021
*
• Lisää postaukseen tarkoituksenmukaiset paikkamerkinnät ja hashtagit #partioscout ja #päpa
E! SIVUT 19–25
heppu on Pääkaup unkiseud un Partiola iset ry:n jäsenleh ti
siihen lupa ja laita alkuperäisen kuvaajan tiedot näkyviin! • Pidä huolta saamiesi kommenttien ja jakojen tykkäämisestä ja kommentoinnista – eli postauksen jälkihoidosta. • Kirjoita vain sellaista, minkä voit sanoa ääneen missä vain. Jaa muista sellaisia kuvia, joissa voisit esiintyä itsekin. • Lippukunnan kulttuuri saa näkyä postauksissa. Muista siis pitää hauskaa ja kokeilla rohkeasti erilaisia juttuja.
Partioposti ilmestyy myös paperiversiona.
• Pidä salasanat tallessa ja kirjaudu aina ulos palveluista niitä käytettyäsi. PARTIOLAISET PUKEU
TUVAT
S. 6 MONIPUOLISESTI
MUKAN A POIKKE
UKSELLISEN PARTIO
KESÄN KORON ALIITE
nkiseudun heppu on Pääkaupu i ry:n jäsenleht Partiolai set
TIESITKÖ? Fontteihin, väreihin, logon sijoitteluun ja asetteluun löydät vinkkejä partion graafisista ohjeistuksista.
YKSET KI I PE I LYT SSA RO MYLLYPU stettävät
ssa. aa myös tammikuu Partion voi aloitt alueesi jonot ja oman Tsekkaa Kuksan täydennä nhakemukset ja vapautuneet jäse an uusi i perusta kokona vajaat ryhmät ta e! lauma tai joukku
VUODE N 2021 ohjelmapaino tus on Katsomuska svatus. Vuoden aika na saadaan vinkkejä mm . katsomusja rauhankasv atuksen aktiviteetteih in ikäkausittain .
KUVA Julius Kuula
rje yllyssä jä ille Liikuntam pivat kaiken ikäis so t ksiä se ty k y kiipeilyty in. Kiipeil in. ta ylöspä is is u ta n rs n e to p suden an kuussa rr e iä: k st n ä ie malla v järjestetä rata laitta a v i o . v .fi n io rt Vuoro inen@pa ia.poikula itteesta edot oso Lue lisäti htumat. a p a pa.fi/t www.pä 9.4., ., 25.3., 2 28.1., 18.2 8.10., 2 ., .9 0 3 .8., 20.5., 26 . 2 25.11., 9.1
TAMMIKUU
Valmistaudu jo lippukunnan kevätjuhliin: kevään aikana jaettavat ansiomerkit haetaan 15.1. mennessä. Muistutathan lippukuntasi nuoria johtajia mahdollisuudesta hakea stipendiä helmi–huhtikuussa alkaviin
Päivitä Kuksaan vuodenvaihteessa muuttuneet tai päättyneet pestit.
tapahtumiin, koulutuksiin ja leireille. Haku-DL 15.1.
VIIKKO 53 & 1
VIIKKO 2
VIIKKO 3
VIIKKO 4
1. perjantai
11. maanantai
18. maanantai
25. maanantai
12. tiistai
19. tiistai
26. tiistai
Uudenvuodenpäivä
2. lauantai
Organisaatiossa toimiminen -ilta 1:
PJ-peruskurssi 1-2021 Loppiainen
13. keskiviikko
20. keskiviikko
Aikuisryhmän johtaminen
3. sunnuntai
14. torstai
21. torstai
27. keskiviikko Johtokolmikkoperehdytys
PJ-peruskurssi 1-2021 Loppiainen
15. perjantai
22. perjantai Kohtaus (SP)
4. maanantai PJ-peruskurssi 1-2021 Loppiainen
16. lauantai 17. sunnuntai
23. lauantai Kohtaus (SP) EA1-kurssi (Partiokannus) 1-2021
5. tiistai PJ-peruskurssi 1-2021 Loppiainen
24. sunnuntai
6. keskiviikko
Kohtaus (SP) EA1-kurssi (Partiokannus) 1-2021
Loppiainen
7. torstai Peruskoulut alkavat
8. perjantai Hallitussemma: PäPa, EPT ja Kannus
9. lauantai Hallitussemma: PäPa, EPT ja Kannus
10. sunnuntai Hallitussemma: PäPa, EPT ja Kannus
28. torstai Myllypuron kiipeilytys
29. perjantai 30. lauantai EA1 kaupunkikurssi 1-2021 Piirineuvosto 1-2021
31. sunnuntai
PJ-peruskurssi 1-2021 Loppiainen
NUOREN MIELEN ENSIAPU -KOULUTUS
Piirin pyörittäjä -koulutus (kevät)
TALVISEMMA ja Johtajatulien etkot
Nuoren mielen ensiapu on Mieli ry:n rekisteröity koulutus, jonka tavoitteena on edistää lasten ja nuorten mielenterveyttä lisäämällä heidän parissaan toimivien aikuisten mielenterveystaitoja. Koulutus antaa valmiuksia - lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin tukemiseen - mielenterveyden ongelmien ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen tunnistamiseen - lapsen tai nuoren kohtaamiseen ja huolen puheeksi ottamiseen Koulutus sopii erityisen hyvin lippukunnan turva-aikuisille pestissä toimimisen tueksi, myös muut lippukunnissa toimivat tukevat aikuiset ovat tervetulleita kurssille! Koulutus järjestetään tänä vuonna kaksi kertaa, 20.3. ja 13.11. Lähipäivän lisäksi koulutukseen sisältyy itsenäistä verkko-opiskelua. Koulutuksesta saa todistuksen.
Tervetuloa partioon -kurssi Talvisemmassa EA1 kaupunkikurssi 1-2021
KUVA Emma Lahtinen
Tässä kuussa ku tsutaan kaveri t ystävänpäivän kunnia ksi mukaan pa rtioon. Järjestä lippuk unnan talvirie ha laskiaissunnuntaina. Helsingin kaup ungin toiminta -avustuksen DL on kuun lo pussa.
HELMIKUU
Muistakaa hyödyntää projektiavustuksia läpi vuoden!
Aluetapaamiskuukausi
Ilmoittautuminen kevään ja kesän kursseille ja tapahtumiin päättyy 28.2.
VIIKKO 5
VIIKKO 6
VIIKKO 7
VIIKKO 8
1. maanantai
8. maanantai
15. maanantai
22. maanantai
Luotsivihjarit YouTubessa
Koulujen talviloma
Pre-VOK, Veneenohjaajakurssin harjoitteluilta
9. tiistai
16. tiistai
PJ-peruskurssin 2-2021 ennakkoilta (Etä/monimuoto)
2. tiistai 3. keskiviikko 4. torstai
10. keskiviikko
Organisaatiossa toimiminen -ilta 4:
23. tiistai
Organisaatiossa toimiminen -ilta 3:
Ryhmän toiminnan suunnittelu
Koulujen talviloma
17. keskiviikko
24. keskiviikko
Kehityshankkeen toteuttaminen
11. torstai 18. torstai 12. perjantai
Myllypuron kiipeilytys
13. lauantai
19. perjantai
EA-kertauskurssi (Partiokannus) Veneenohjaajakurssin (VOK) alkukoe
PJ-Juhlaillallinen
Organisaatiossa toimiminen -ilta 2: Projekti
14. sunnuntai
20. lauantai
Ystävänpäivä
5. perjantai
Vaeltajatapahtuma (EPT)
Akela-Sampo -kaupunkikurssi (pe-la)
21. sunnuntai 6. lauantai
Vaeltajatapahtuma (EPT)
Akela-Sampo -kaupunkikurssi (pe-la)
7. sunnuntai Luotsikoulutus ROK-kouluttajankoulutus (ROK-ko) PJ-peruskurssi 2-2021 (Etä/monimuoto)
Muistelemispäivä
Koulujen talviloma
25. torstai Koulujen talviloma
26. perjantai Koulujen talviloma
27. lauantai Koulujen talviloma
28. sunnuntai Koulujen talviloma
VENEENOHJAAJAKURSSIN UUDET TUULET
ILMOPORRAS: Ilmoittautuminen kevään koulutuksiin
1.2.
Pre-VOK, Veneenohjaajakurssin harjoitteluilta
4.2.
Veneenohjaajakurssin (VOK) alkukoe
17.3.
Veneenohjaajakurssi (VOK) kaupunki-ilta 1/3
22.3.
Veneenohjaajakurssin (VOK) kaupunki-ilta 2/3
29.3.
Veneenohjaajakurssin (VOK) kaupunki-ilta 3/3
9.–11.4. Veneenohjaajakurssin (VOK) teoriaviikonloppu 15.4.
Veneenohjaajakurssin (VOK) loppukoe
Käytännönosuus loppukokeen läpäisseille järjestetään iltoina ja viikonloppuna touko-kesäkuussa
päättyy!
KUVA Emma Lahtinen
partiostyy, hyödynnä Partioviikko lähe a valmiina ohjelman viikon tapahtumat le. koko lippukunnal ollisuus myös hyvä mahd Partioviikolla on nyt jo aikuisia. Ottakaa rekrytoida uusia ja aloithtajatilanteesta jo yn ks sy ää lv se n a uusien johtajie takaa tarvittaess an toimintaan. houkuttelu muka
MAALISKUU
Loppukeväästä on hyvin aikaa ryhmien omille retkille. Miltä kuulostaisi rantojen siivous, päiväretki Sipoonkorpeen tai kaupunkiseikkailu metroradan päästä päähän?
Espoon kaupungin yleisavustuksen hakuaika päättyy 31.3.
VIIKKO 9
VIIKKO 10
VIIKKO 11
VIIKKO 12 & 13
1. maanantai
8. maanantai
15. maanantai
22. maanantai
Vaeltajatapahtuma Ohitus alkaa
Veneenohjaajakurssin (VOK) kaupunki-ilta 2/3
2. tiistai 3. keskiviikko
Koko lippukunnan koulutusilta 1-2021:
(päättyy 15.4.)
•
Luotsien päivityspaketti
•
PJOK, (PJ-kurssilaisen johtamis-
16. tiistai
harjoituksen ohjaajan koulutus)
4. torstai 5. perjantai LPK-koulutukset (Johtokolmikko)
•
Tervetuloa lippukunnan hallitukseen -koulutus - Kaikki mukaan -koulutus - Turva Date Night - Aikuisvalmiusvalmennus
Partiokannuksen ROK (kämppäviikonloppu)
6. lauantai LPK-koulutukset (Johtokolmikko) Partiokannuksen ROK (kämppäviikonloppu)
7. sunnuntai Ko-Gi -ohjaajatapaaminen (kevät) LPK-koulutukset (Johtokolmikko) Partiokannuksen ROK (kämppäviikonloppu)
9. tiistai
Koko lippukunnan koulutusilta 2-2021: •
23. tiistai EPT:n kevätkokous
24. keskiviikko
Ansiomerkkien hakuilta ja uusi
Koko lippukunnan koulutusilta 3-2021:
aatesolki
•
Lippukunnan syventävä talouskoulutus
•
Haaveiden lippukunta (HaLi)-paja
•
Ohjelmapainotus 2021:
•
Kuksa tutuksi ja tutummaksi
•
Aikuisvalmiusvalmennus
•
Partiokouluttajailta (PAKO)
•
Lippukunnan talous
•
Sidosryhmät kuntoon
•
Lippukuntakurssin kaupunki-ilta
•
Sukellus vaeltajaohjelmaan
(kurssin jälkeen)
•
Aikuisvalmiusvalmennus
Katsomuskasvatus tutuksi
10. keskiviikko PJ-peruskurssi 6-2021 lopputapaaminen
11. torstai 12. perjantai PJ-Jatkis
17. keskiviikko PJ-peruskurssin 3-2021 ennakkoilta Untuvikko-ilta (kevät)
26. perjantai EA-Mammutti
13. lauantai
19. perjantai
PJ-Jatkis
Lippukuntatuen treffit
Partion Kevätpäivät (SP)
14. sunnuntai PJ-Jatkis (Parasta herkkua partiojohtajille!) Riekon Kiepaus talvi-SM Partion Kevätpäivät (SP)
Myllypuron kiipeilytys
kaupunki-ilta 1/3
18. torstai
Riekon Kiepaus talvi-SM
Partiokannuksen kevätkokous
Veneenohjaajakurssin (VOK)
(Parasta herkkua partiojohtajille!)
(Parasta herkkua partiojohtajille!)
25. torstai
Partiokannuksen ROK (maastoviikonloppu) Kipparikurssi (SP) osa 1
27. lauantai EA-Mammutti Partiokannuksen ROK (maastoviikonloppu)
20. lauantai
Kipparikurssi (SP) osa 1
EA1-kurssi (Partiokannus) 2-2021
28. sunnuntai
JV-kertauskoulutus Lippukuntatuen treffit Nuoren mielen EA -koulutus Piirineuvosto 2-2021
EA-Mammutti Partiokannuksen ROK (maastoviikonloppu) Kipparikurssi (SP) osa 1
21. sunnuntai
29. maanantai
EA1-kurssi (Partiokannus) 2-2021
Veneenohjaajakurssin (VOK) kaupunki-ilta 3/3
Lippukuntatuen treffit
30. tiistai 31. keskiviikko
Perhepartio-ohjaajan -koulutus
Vantaan kaupun gin toiminta-av ustuksen DL 1.4. Stipendi-DL 1.4. touko-syyskuussa alkaviin tapahtum iin Ansiomerkkihaun DL 15.4. (merkit kesäleirill e)
KUVA Hanna Hämäläinen
HUHTIKUU
Suunnitelkaa syksyllä ikäkaudessa etenevien ryhmien siirtymät.
Aluetapaamiskuukausi!
VIIKKO 13 & 14
VIIKKO 15
VIIKKO 16
VIIKKO 17
1. torstai
12. maanantai
19. maanantai
26. maanantai
PJ-peruskurssi 3-2021
Johtokolmikkoperehdytys
PARTIOVIIKKO 19.-25.4.
Luotsivihjarit YouTubessa
(pääsiäisen putkikurssi alkaa)
2. perjantai Pitkäperjantai PJ-peruskurssi 3-2021
3. lauantai PJ-peruskurssi 3-2021
13. tiistai 14. keskiviikko 15. torstai Veneenohjaajakurssin (VOK) loppukoe
4. sunnuntai
Vaeltajatapahtuma Ohitus päättyy
1. Pääsiäispäivä
(alkaa 15.3.)
PJ-peruskurssi 3-2021
16. perjantai Vimma (EPT)
5. maanantai 2. Pääsiäispäivä
17. lauantai
PJ-peruskurssi 3-2021
Vimma (EPT)
6. tiistai
SuperSupe
7. keskiviikko
18. sunnuntai
8. torstai
Vimma (EPT)
Valtakirjat kuntoon -ilta
9. perjantai
Maailman 9. nopeimmat pt-kisat
20. tiistai PARTIOVIIKKO
21. keskiviikko PARTIOVIIKKO Moderni aikuisten iltanuotio (Afterwork)
22. torstai PARTIOVIIKKO
23. perjantai Kipparikurssi (SP) osa 2
24. lauantai PARTIOVIIKKO Törmä piirin kevätmestaruuskilpailu (Pohjois-Helsinki) Kipparikurssi (SP) osa 2
Samoajat Gone Wild - SGW
25. sunnuntai
Veneenohjaajakurssin (VOK) teoriaviikonloppu
PARTIOVIIKKO
10. lauantai
Mannerheim-solkien luovutustilaisuus
Erätaito I ja II
Kipparikurssi (SP) osa 2
Veneenohjaajakurssin (VOK) teoriaviikonloppu
11. sunnuntai Erätaito I ja II Tarpojatapahtuma (EPT) Veneenohjaajakurssin (VOK) teoriaviikonloppu
PJ-peruskurssin 4-2021 ennakkoilta
28. keskiviikko Tervetuloa partioon -kurssi (ulkona, kaupungilla)
29. torstai Myllypuron kiipeilytys
30. perjantai Vappuaatto
PARTIOVIIKKO, Yrjönpäivä
Erätaito I ja II
Partiokamukoulutus
27. tiistai
PARTIO - TAJA KOU LUT 3., . I LLAT 24 . 6. 5., 14.9 JA 17.11 . Illat on tark oitettu kaik jotka ovat ille, kiinnostun eet kouluttamisesta pa rtiossa. Myö s lippukuntien ry hmänohja ajakurssien kouluttajat ovat tervet ulleita mukaan. Il loissa käsite llään koulutuksii n liittyviä va ihtuvia teemoja ja ajankohta isia asioita. > Tsekkaa päivittyvät teemat www.päpa. fi/tapahtu mat
KUVA EskoRaikunen
uolto ja kiitä Järjestä johtajah neesta keväästä. johtajistoa kulu mät rheet ja sidosryh Kutsukaa myös pe tai an kevätjuhlaan mukaan lippukunn rtoa en. Muistakaa ke kauden päätökse oin partio jatkuu vanhemmille, mill syksyllä.
TOUKOKUU
Muistathan ilmoittaa lippukunnan kesäleirin, vaellukset ja partiomatkat aina myös toimistolle!
Kevään parhaat kisa- ja retkiviikonloput koittavat!
VIIKKO 17 & 18
VIIKKO 19
VIIKKO 20
VIIKKO 21 & 22
1. lauantai
10. maanantai
17. maanantai
24. maanantai
Kuinka vaikuttaa kaupungin
Vappu
11. tiistai
kaavoitukseen -ilta
25. tiistai
2. sunnuntai 12. keskiviikko PJ-peruskurssi 4-2021 (helatorstain putkikurssi alkaa)
3. maanantai
13. torstai
4. tiistai
Helatorstai
5. keskiviikko
PJ-peruskurssi 4-2021
PJ-peruskurssin 1-2021
EPT -klubi
14. perjantai
PJ-peruskurssin 7-2020
Leikkikurssi 1-2021
lopputapaaminen
PJ-peruskurssi 4-2021
6. torstai
15. lauantai
Partiokouluttajailta (PAKO)
Leikkikurssi 1-2021
8. lauantai
PJ-peruskurssi 4-2021
16. sunnuntai Leikkikurssi 1-2021
Partiotaitojen Kevät-SM-kilpailu
PJ-peruskurssi 4-2021
(FiSSc)
Vihree (EPT)
9. sunnuntai Äitienpäivä Kalliokiipeilykurssin teoriailta
19. keskiviikko EA kertaus maastossa
20. torstai Myllypuron kiipeilytys Partiokannuksen johtajahuolto
lopputapaaminen
7. perjantai
18. tiistai
21. perjantai Kalliokiipeilykurssi
26. keskiviikko 27. torstai 28. perjantai 29. lauantai Ryhmäsemma piirin luottamushenkilöille
30. sunnuntai Ryhmäsemma piirin
22. lauantai
luottamushenkilöille
Kalliokiipeilykurssi Tarpojatapahtuma Tuike
23. sunnuntai Kalliokiipeilykurssi Tarpojatapahtuma Tuike
31. maanantai
KUVA Julius Kuula
KESÄ- JA HEINÄKUU Kesällä 2021 järjestetään useita alueiden leirejä niin helsinkiläisten, espoolaisten kuin vantaalaistenkin lippukuntien toimesta. Luvassa ovat ainakin nämä leirit:
Väiski
Nimbus 2021
Länsi-Helsingin Nimbus 2021 on eiri, joka alueen oma kesäl .6.2021 22 5.järjestetään 1 ella, lue ria lei n Hepohieka essä. iem län Ky n are Taipalsa velhojen Leirin teemana on taikamaailma. Lisätietoa leiristä: tagram.com/ https://www.ins 2021/ s_ bu nim kunnastasi! pu lip a ast sekä om
Galaksi21
Itä-Helsingin av aruusteemainen kesäleiri Galaksi2 1 järjestetään Ru islehdonmäen leiria lueella Kouvolan Saaranmaalla 26 .7.-1.8.2021. Lisätietoa: galak si21.fi. Tervetuloa muka an sädehtivään seikkailuun!
ikäs Espoon Partiotuen perinte än pitk n tää kesäleiri Väiski järjeste sa uus näk hei odotuksen päätteeksi a. niss dale Syn 2021 Hangon meininkiä, Luvassa on aurinkoista ja suurkiä het ilta ia rentouttav 2000 yli ua stel hai lyn leiripö isen isla nia kau ja n aise ool esp skistä tulee Väi . ssa kan n aise tiol par leiri, osallistujiensa näköinen essä. yhd tyy jonka tunnelma syn i ja Lisäinfot lippukunnastas väiski.fi. 19.−20.7. Väiski, raksa 21.−28.7. Väiski (EPT) 29.−30.7. Väiski, purku
Avara
singin Pohjois-Hel lle ovat ri ei Avara-kesäl ikäkaudet ki ik a ka tervetulleit artiolaiset kien perhep mukaan lu artiolaiset. ja ei-vielä-p essa e Kavalahd Leireilemm 1. 21.-28.7.202 ninkiin: Tutustu mei 2021.fi ra va www.a
Meidän lippukunnan kesäleiri on :
Muisku ’20
Muistatko legen daarisen Mahti ’14 -alueleirin? Mui sku ’20 tulee vu onna 2021 isompana ja m ahtavampana! Se kokoaa koko Vantaan alueen lippukunnat viettäm ään partiokesän huikeinta viikkoa yhdess ä. Alueleiri pide tään Kelkutteella Pa lotaruksen leirikeskuksessa 28 .7.-4.8.2021. Leiri on jännittä vä seikkailu ka iken ikäisille vantaa laisille. Muisku ’20 tulee olemaan kaikk ien aikojen suurin Vantaan aluele iri! 26.−27.7. Muisk u, raksa 28.7.−4.8. Mui sku (Partiokann us) 5.−8.8. Muisku, purku
Kettu 2021
Etelä-Hel
singin om a alueleiri järjestetään Loviisan Rönnäsissä 15.-22.6.20 21. Lue lisää https://kar hunkaataja t.fi/ kettu2021 /
Kettu 2021
Merkitse kalenteriin myös nämä! 2.6.
Boulderkokeilu
5.6.
Koulujen kevätlukukausi päättyy
9.6.
Chilli
10.6.
Chilli
11.6.
Vaeltajien vaellus/melonta
12.6.
Vaeltajien vaellus/melonta
13.6.
Vaeltajien vaellus/melonta
25.6.
Juhannusaatto
26.6.
Juhannus
11.−18.7. Valkama (Uudenmaan piirileiri) 27.−31.7. Vaeltajien Lapinmatka (Uusimaa) KUVA Alex Inkiläinen
KUVA Esko Raikunen
uusien jäsenten Lisätkää Kuksaan ssa tarkistakaa jono yhteystiedot ja eet un alueen vapaut olevat ja oman Jos uusiin ryhmiin jäsenhakemukset! ien tele jonossa olev ei mahdu, houkut tää i. Muista hyödyn huoltajia akeloiks on -kurssi. Tervetuloa partio
ELOKUU
Johtajisto kokoontuu kesän jälkeen tsekkaamaan syksyn toiminnan kuntoon. Yhdistäkää suunnittelupäivään mukavaa yhdessäoloa ja jotain kivaa tekemistä.
Ilmoittautuminen syksyn kursseille ja tapahtumiin päättyy 31.8.
VIIKKO 30 & 31
VIIKKO 32
VIIKKO 33
VIIKKO 34 & 35
1. sunnuntai
9. maanantai
16. maanantai
23. maanantai
Muisku (Partiokannus)
Euroopan Jamboree
17. tiistai
24. tiistai
Euroopan Jamboree
18. keskiviikko
25. keskiviikko
2. maanantai
11. keskiviikko
Muisku (Partiokannus)
Euroopan Jamboree
19. torstai
26. torstai
Vaeltajien Lapinmatka (Uusimaa)
10. tiistai
Euroopan Jamboree Vaeltajien Lapinmatka (Uusimaa)
3. tiistai Muisku (Partiokannus) Euroopan Jamboree Vaeltajien Lapinmatka (Uusimaa)
4. keskiviikko Muisku (Partiokannus) Euroopan Jamboree Vaeltajien Lapinmatka (Uusimaa)
12. torstai Euroopan Jamboree
13. perjantai Euroopan Jamboree Partiokannuksen hallitussemma
14. lauantai Partiokannuksen hallitussemma
Partiokannuksen hallitussemma
Muisku, purku
Rantalentisturnaus (EPT)
Euroopan Jamboree
7. lauantai Muisku, purku Euroopan Jamboree
8. sunnuntai Muisku, purku Euroopan Jamboree
Myllypuron kiipeilytys
EPT:n hallitussemma
21. lauantai EPT:n hallitussemma
22. sunnuntai
27. perjantai Johtajatulet (SP)
28. lauantai Johtajatulet (SP)
EPT:n hallitussemma
29. sunnuntai Johtajatulet (SP)
30. maanantai 31. tiistai
6. perjantai Euroopan Jamboree
20. perjantai
15. sunnuntai
5. torstai
Muisku, purku
Valtakirjat kuntoon -ilta
E LOKU U
N
retki- ja parhaat at t kutsuv ä sä ulkoilu intaa! im to n tämää käynnis uavat ja tulet loim ihan ja ta h Jo n o n e in Kohtaam ana! k ta n a nurk
ILMOPORRAS: Ilmoittautuminen syksyn koulutuksiin päättyy!
KUVA Petteri Ojala
siomerkkien ja Loppuvuoden an DL 15.9. stipendien hakupukunnan Muistakaa pitää lip enkin uusien vanhempainilta et tajille. partiolaisten huol
I N NOSTAV A JA HYVÄ PESTI KES KUSTE LU KÄYN N IS TÄÄ PESTI N Pes
tipelikort it on jaettu Johtokolm lippukunta ikoille syk an syn 2020 Ottakaa li aikana. ppukunna n pestipel kaikki hy ikorteista öty irti pes tikeskustel Pakasta lö uihin! ydät ohje et pestikes eri syvyyk kustelun siin, mutt a lippuku soveltaen nnassa löytyy pel ikorteille hurjasti m ahdollisu uksia perehdyty ksestä pro jektien valmistelu un.
SYYSKUU
Tarkista, että jokainen uusi johtaja on tehnyt Turvallisesti yhdessä -verkkokoulutuksen.
Supersemma, Aluetapaamiskuukausi!
Muista olla kärppänä piirin kämppien varauskalenterin 2022 kanssa!
VIIKKO 35
VIIKKO 36
VIIKKO 37
VIIKKO 38 & 39
1. keskiviikko
6. maanantai
13. maanantai
20. maanantai
PJ-peruskurssin 2-2021
EA 1 kaupunki-iltoina (ilta 1/4)
EA 1 kaupunki-iltoina (ilta 3/4)
Kaikki mukaan -koulutus
7. tiistai
14. tiistai
lopputapaaminen
2. torstai 3. perjantai
8. keskiviikko
Partiokouluttajailta (PAKO)
21. tiistai
Supersemman tekijöille
Tervetuloa partioon -kurssi
EA 1 kaupunki-iltoina (ilta 2/4)
15. keskiviikko 4. lauantai
9. torstai
EA 1 kaupunki-iltoina (ilta 4/4)
EA1-kurssi (Partiokannus) 3-2021
Tervetuloa partioon -kurssi
Piirin pyörittäjä -koulutus
Kohtaaminen
(ulkona, metsässä)
Tervetuloa partioon -kurssi ja Erätaito-0
5. sunnuntai EA1-kurssi (Partiokannus) 3-2021
10. perjantai
16. torstai Bonfire
Erätaito I ja II
11. lauantai
17. perjantai
(Partioasemalla)
22. keskiviikko 23. torstai 24. perjantai SUPERSEMMA (Johtokolmikoille ja luottiksille)
Kipparikurssi (SP) osa 3
Erätaito I ja II K18 Leikkikurssi
18. lauantai
Piirineuvosto 3-2021
Kipparikurssi (SP) osa 3
12. sunnuntai
Luotsivihjarit YouTubessa
Espoon Punanen, Punkku (EPT)
Erätaito I ja II
19. sunnuntai
K18 Leikkikurssi
Kipparikurssi (SP) osa 3
25. lauantai SUPERSEMMA (Johtokolmikoille ja luottiksille)
26. sunnuntai SUPERSEMMA (Johtokolmikoille ja luottiksille)
Espoon Punanen, Punkku (EPT)
27. maanantai 28. tiistai PJ-peruskurssin 6-2021 ennakkoilta
29. keskiviikko Turva-aikuisten tapaaminen
30. torstai Myllypuron kiipeilytys
KUVA Susanna Mikander
en alueen lippuJärjestäkää muid ja taustayhteisölle kuntien kanssa otiokumppaneille nu muille yhteistyö ulun alla. glögitilaisuus jo
LOKAKUU
Onko ryhmissä tilaa uusille? Tarkistakaa Kuksan jonot ja oman alueenne vapautuneet
Adventtikalenterikampanja alkaa! Joko teillä on tiedossa, mihin tuotot käytätte?
jäsenhakemukset ja täydentäkää ryhmät, joissa on tilaa.
VIIKKO 39 & 40
VIIKKO 41
VIIKKO 42
VIIKKO 43
1. perjantai
11. maanantai
18. maanantai
25. maanantai
Useiden koulujen syyslomaviikko (vko 42)
EPT:n syyskokous
Akela-Sampo -koulutus (24h partiokämpällä) JV-peruskoulutus osa 1/2
12. tiistai
Partiokannuksen syyskokous
Partiokannuksen ROK (kämppäviikonloppu)
13. keskiviikko
19. tiistai
2. lauantai
14. torstai
Useiden koulujen syyslomaviikko
26. tiistai
PJ-peruskurssi 7-2021 ennakkoilta
Piirin kokous
Akela-Sampo -koulutus (24h partiokämpällä) JV-peruskoulutus osa 1/2 Partiokannuksen ROK (kämppäviikonloppu) Partiotaitojen Syys-SM -kilpailut Käännekohta
PJ-peruskurssin 3-2021 lopputapaaminen PJ-peruskurssin 4-2021 lopputapaaminen
15. perjantai
3. sunnuntai
16. lauantai
JV-peruskoulutus osa 1/2
Laajennetut valiokunnat (SP)
Partiokannuksen ROK (kämppäviikonloppu)
17. sunnuntai
Partiotaitojen Syys-SM -kilpailut Käännekohta Pinkki (EPT)
Ko-Gi -ohjaajatapaaminen (syys) Laajennetut valiokunnat (SP)
Turva Date Night 2-2021
20. keskiviikko Useiden koulujen syyslomaviikko
27. keskiviikko
PJ-peruskurssi 5-2021 (kaupunki)
Untuvikko-ilta (syys)
PJ-peruskurssi 6-2021
Vaeltajaklubi
(syysloman putkikurssi alkaa)
28. torstai 21. torstai
Myllypuron kiipeilytys
Useiden koulujen syyslomaviikko PJ-peruskurssi 6-2021 (syysloma)
29. perjantai PJ-peruskurssi 5-2021
4. maanantai PJ-peruskurssi 5-2021 (kaupunki)
5. tiistai 6. keskiviikko 7. torstai 8. perjantai Flaksi samoajille JV-peruskoulutus osa 2/2 LuotsiSatelliitti (SP)
9. lauantai Flaksi samoajille JV-peruskoulutus osa 2/2
22. perjantai
(kaupunki, 24h retki)
Useiden koulujen syyslomaviikko
PJ-peruskurssi 7-2021 (1.vkl)
PJ-peruskurssi 6-2021 (syysloma)
Vimma (EPT)
• Haaveiden lippukunta, eli HaLi-työpaja
23. lauantai
30. lauantai
• Sidosryhmät kuntoon
Partiokamukoulutus
Laten Laukka (Partiokannus)
PJ-peruskurssi 6-2021 (syysloma)
PJ-peruskurssi 5-2021
Koko lippukunnan koulutuspäivässä tarjolla jokaiselle jotakin: • Ryhmänhallinta retkillä -koulutus
• Mannerheim-solkien hakeminen • Kuksa tutuksi ja tutummaksi -koulutus • PJOK (PJ-kurssilaisen johtamisharjoituksen ohjaajan koulutus) • ROK-kouluttajan koulutus (ROK-ko) • Lippukunnan talous -koulutus • Tervetuloa lippukunnan hallitukseen -koulutus • Perhepartio-ohjaajan koulutus
10. sunnuntai
• Kuvauskoulutus
JV-peruskoulutus osa 2/2
Kaupunkisuunnistus
• Luotsien päivityspaketti
SuSen Loikka (Partiokannus)
Flaksi samoajille
Seikkailijoiden Urbaani
• Sukellus vaeltajaohjelmaan • Lippukunnan some kuntoon
24. sunnuntai PJ-peruskurssi 6-2021 (syysloma) Koko lippukunnan koulutuspäivä
(kaupunki, 24h retki) PJ-peruskurssi 7-2021 (1.vkl) Vimma (EPT)
31. sunnuntai Luotsikurssi PJ-peruskurssi 7-2021 (1.vkl) Vimma (EPT)
KUVA Esko Raikunen
a, että ululahja: varmist Anna itsellesi jo etit on 21 tehdyt aktivite kaikki vuonna 20 at vuosiaan. Näin helpot merkittynä Kuks ä. selosteen täyttö milloin ueellasi, mistä ja Muista kertoa al ista ita voi ostaa. Mu adventtikalentere isön ita ja taustayhte yhteistyökumppane tikalenterilla. edustajia advent
MARRASKUU
Kiitä ansioituneita partiojohtajia ja hae keväällä jaettavat Mannerheim-soljet lippukunnan johtajistolle 15.11. mennessä. Ilmoittautuminen talven kursseille ja tapahtumiin päättyy 30.11.
Aluetapaamiskuukausi!
VIIKKO 44
VIIKKO 45
VIIKKO 46
VIIKKO 47 & 48
1. maanantai
8. maanantai
15. maanantai
22. maanantai
PJ-peruskurssi 5-2021 (kaupunki)
2. tiistai
9. tiistai PJ-peruskurssi 5-2021 (kaupunki)
16. tiistai
10. keskiviikko
17. keskiviikko
3. keskiviikko 4. torstai PJ-peruskurssi 5-2021 (kaupunki)
11. torstai 12. perjantai
Partiokannuksen ROK
EA metsäkurssi LPK-koulutukset (Johtokolmikko)
Samoajatapahtuma 2Xh (Uusimaa)
6. lauantai Partiokannuksen ROK (maastoviikonloppu) Samoajatapahtuma 2Xh (Uusimaa)
7. sunnuntai Hiipivä Haamu -kaupunkikisa, Hiippari Partiokannuksen ROK (maastoviikonloppu) Samoajatapahtuma 2Xh (Uusimaa)
24. keskiviikko Lippukuntakoulutuksen kaupunki-ilta
Johtokolmikkoperehdytys
5. perjantai (maastoviikonloppu)
23. tiistai
13. lauantai Nuoren mielen EA -koulutus EA metsäkurssi LPK-koulutukset (Johtokolmikko) Piirineuvosto 4-2021
14. sunnuntai Isänpäivä EA metsäkurssi LPK-koulutukset (Johtokolmikko)
Partiokouluttajailta (PAKO)
25. torstai
ja Partiokouluttajakurssin kaupunki-ilta
Myllypuron kiipeilytys
18. torstai
26. perjantai Partiokouluttajakurssi (PKK)
19. perjantai Leikkikurssi 2-2021
27. lauantai
PJ-peruskurssi 7-2021 (2.vkl)
EA1-kurssi (Partiokannus) 4-2021 Partiokouluttajakurssi (PKK)
20. lauantai Leikkikurssi 2-2021
28. sunnuntai
PJ-peruskurssi 7-2021 (2.vkl)
EA1-kurssi (Partiokannus) 4-2021
EA2-kurssi (Partiokannus)
Partiokouluttajakurssi (PKK)
21. sunnuntai Leikkikurssi 2-2021 PJ-peruskurssi 7-2021 (2.vkl) EA2-kurssi (Partiokannus) Seinäkiipeilykurssi-ilta
29. maanantai 30. tiistai ILMOPORRAS: Ilmoittautuminen talven koulutuksiin päättyy!
KUVA Esko Raikunen
on alle johtajahuoll Lähtekää joululom n se yhteisen tekemi tai muun kivan kautta.
JOULUKUU
Muistuttakaa kotiväkeä tulevista kevään kokousajoista ja täydentäkää vajaat ryhmät!
Vuosiselosteen palautus-dl lähestyy, aloita täyttäminen ajoissa.
VIIKKO 48 & 49
VIIKKO 50
VIIKKO 51
VIIKKO 52 & 1/2022
1. keskiviikko
13. maanantai
20. maanantai
27. maanantai
Partiolaisten joululaulut
21. tiistai
28. tiistai
14. tiistai
22. keskiviikko
2. torstai 3. perjantai 4. lauantai Gaala (EPT)
5. sunnuntai
Luotsivihjarit YouTubessa
Itsenäisyyspäivä Itsenäisyyspäivän lipunnosto (EPT) Itsenäisyyspäivän lipunnosto kaupungintalolla sekä seppeleenlasku ja kirkkoväärti (Partiokannus)
30. torstai
Valtakirjat kuntoon -ilta
15. keskiviikko 16. torstai
6. maanantai
29. keskiviikko
17. perjantai
23. torstai
31. perjantai Uudenvuodenaatto
24. perjantai
1. lauantai
Jouluaatto
Uudenvuodenpäivä
25. lauantai
2. sunnuntai
Joulupäivä
18. lauantai 19. sunnuntai
PJ-peruskurssi 1-2022 Loppiainen
26. sunnuntai Tapaninpäivä
3. maanantai
7. tiistai
PJ-peruskurssi 1-2022 Loppiainen
8. keskiviikko
4. tiistai
Johtokolmikoiden kiitosilta
PJ-peruskurssi 1-2022 Loppiainen
9. torstai
5. keskiviikko
Myllypuron kiipeilytys
PJ-peruskurssi 1-2022 Loppiainen
Puhisten pikkujoulut
6. torstai
10. perjantai
PJ-peruskurssi 1-2022 Loppiainen
11. lauantai Piirimajakka Loiste tarpojille Partiokannuksen 50v. Gaala
12. sunnuntai
en Mitä tämän vuod in er nt adventtikale u? tu as lj luukuista pa
7. perjantai 8. lauantai 9. sunnuntai
KUVA Alex Inkiläinen
PÄÄKAUPUNKISEUDUN PARTIOLAISET RY Töölönkatu 55, 00250 Helsinki 09 8865 1200 YouTube: PartioKuuluuKaikille Instagram: Partiokuuluukaikille Twitter: Partiokuuluu Facebook: Pääkaupunkiseudun Partiolaiset Snapchat: Partiolaiffii #partioscout #päpa
PäPan WhatsApp-ryhmät Ryhmissä tiedotetaan muutaman kerran viikossa ajankohtaisista kohderyhmää koskevista partioasioista sekä tapahtumista. Ryhmät on tarkoitettu yksisuuntaisiksi viestintäkanaviksi ja vain ylläpitäjällä on oikeus lähettää viestiä. Turhaa spämmiä ei siis ole luvassa. Alle 16-vuotiaat voivat liittyä ryhmiin huoltajan luvalla. Samoajat: bit.ly/samoajatWA Vaeltajat: bit.ly/vaeltajatWA Aikuiset: bit.ly/aikuisetWA Luotsit: bit.ly/luotsitWA Johtokolmikko: bit.ly/johtokolmikkoWA