2018
PIIRIN TOIMINTAKALENTERI
KUVA Susanna Oksanen
tulee olla Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n jäsenmaksu maksettuna.
tapahtuu kahdessa erässä: kevään kurssien viimeinen ilmoit-
tautumispäivä on 14.1. ja syksyn 26.8. Näihin päivämääriin
tapahtuman jäsenelleen vai laskuttaako sen osallistujalta.
köpostitse. Osallistuja saa kurssikirjeen muodossa lisätietoa
tavissa. Joihinkin pienempiin tilaisuuksiin osallistuva saa kurssiviestin mukana ohjeet saapumisesta. Suosittelemme käyttämään yhteiskuljetuksia, mikäli sellainen on tarjolla, sillä näin saadaan kurssit käyntiin ajallaan. Kurssikuljetukset maksavat yleensä 15 euroa kurssilaista kohden per viikonloppu. Tapahtumien osalta kuljetusmaksu määräytyy kuljetuksen hinnan ja osallistujamäärän mukaan.
taudutaan pääsääntöisesti ryhminä, jolloin ilmoittautumisessa
käytetään vartion- tai ryhmänjohtajan partio-ID:tä. Tällöin
siis riittää yksi ilmoittautuminen ryhmää kohden. Tapahtu-
miin ilmoittaudutaan pääsääntöisesti noin kuukautta ennen
tapahtumaa - tarkan ilmoittautumispäivämäärän löydät piirin
nettisivuilta.
miin, jotka ovat julkisilla kulkuneuvoilla vaikeasti saavutet-
Kilpailuihin ja nuorempien ikäkausien tapahtumiin ilmoit-
tilaisuuksista noin viikkoa aiemmin.
Kuljetukset järjestetään isoimmille kursseille ja tapahtu-
teydessä. Lippukunta päättää, kustantaako se koulutuksen tai
koska olemme osallistujiin yhteydessä lähtökohtaisesti säh-
viikonlopun kurssista noin pari viikkoa ennen kurssia ja päivä-
laskutetaan lippukunnilta normaalin osallistumismaksun yh-
ei kerää rahaa tapahtumissa osallistujilta, vaan kaikki kulut
materiaali laskutetaan lippukunnalta tapahtuman jälkeen. Piiri
tietojen ajantasaisuus Kuksassa, eritoten sähköpostiosoitteet,
Tarkista ilmoittautumisen yhteydessä osallistujien yhteys-
ton kanssa heidän kouluttautumisestaan.
Osallistumismaksut, kuljetukset sekä mahdollinen oheis-
Jokaisella tapahtumaan ja kurssille osallistuvalla partiolaisella
Ilmoittautuminen johtajiston pestikoulutuksiin ja -kursseille
mennessä on pestijohtajan hyvä suunnitella ja sopia johtajis-
LASKUTUS JA KÄYTÄNNÖN JÄRJESTELYT
YLEINEN ILMOITTAUTUMISOHJE
Terveisin Hanna, Pinja ja Senni
LI SÄTIETOA KAIKISTA TAPAHTU M ISTA ILMOITTAU TU M IS LI N KKE IN E E N LÖYDÄ T PII RIN N ETT IS IVU ILTA: WWW.PÄP A .F I/ TAPAHTU M AT
kautta. Lomakkeella kysytään osallistuvan henkilön nimi,
tapahtumiin ja osaan kursseista suoraan tapahtumalinkkien
Partion ulkopuoliset osallistujat voivat ilmoittautua avoimiin
myös niitä osallistujia, jotka eivät ole partion jäseniä.
maksu maksettuna. Esitietovaatimukset ja ikärajat koskevat
jälkeen tulee seuraaviin tapahtumiin osallistuessa olla jäsen-
tavoista tutustua partioon. Kertaluonteisen osallistumisen
esimerkiksi kisoihin tai tapahtumiin on tarkoitettu yhdeksi
tämän esitteen tapahtumista ja kursseista. Osallistuminen
laisille (EVP) mahdollisuuden osallistua suurimpaan osaan
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset tarjoaa myös ei-vielä-partio-
EI-PARTIOLAISTEN ILMOITTAUTUMISOHJE
massa!
että huoltajien suostumus kurssille osallistumiseen on ole-
tarvitaan kaikilta alle 18-vuotiailta. Lippukunta vastaa siitä,
kolme yötä kestävällä kurssilla tai tapahtumalla suostumus
tajan suostumus osallistua piirin kursseille ja tapahtumiin. Yli
Jokaiselta alle 15-vuotiaalta partiolaiselta edellytetään huol-
Tähän kalenteriin on koottu lippukuntasi toiminnansuunnittelua helpottamaan kaikki Pääkaupunkiseudun Partiolaisten järjestämät koulutus- ja ohjelmatapahtumat sekä nostoja Suomen Partiolaisten tarjonnasta lippukunnille. Pidä huolta lippukuntasi osaamisesta ja hyödynnä partio-ohjelmaa tukevat ikäkausitapahtumat kattavasti! Kun olet päättänyt, mihin haluat lähteä tai mihin lippukuntasi osallistuu, tutustu yleiseen ilmoittautumisohjeeseen.
KLIFFA VUOSI 2018
lähetetään kurssi- tai tapahtumaviestit tavalliseen tapaan.
Muista ilmoittaa osallistujan muutoksesta toimistolle.
todistusta vastaan takaisin partiovakuutuksen
vakuuttanut toimintaan osallistuvan ei-vielä-partiolaisen
samanlaisella vakuutuksella kuin jäsenet. Vakuutus on tois-
sijainen. Tarkemmat tiedot löydät osoitteesta www.partio.fi/
partiovakuutus.
- vastaava sampo
- vastaava tarpojaluotsi
- vastaava samoajaluotsi
- vastaava vaeltajaluotsi
ja vartioiden johtajat
taloudenhoitaja ja jäsenrekisterinhoitaja)
(papa.toimisto@partio.fi / 09 8865 1200)
piirin toimistolle neljä (4) viikkoa ennen tapahtuman
alkamista.
• Osallistumismaksua ei laskuteta, jos peruutus tulee
Pääkaupunkiseudun Partiolaisten toimistolle
• Kurssi- ja tapahtumaperuutukset tehdään aina
PERUUTUSKÄYTÄNNÖT
• Hallituksen jäsenet (erityisesti sihteeri,
• Kaikki akelat, sammot, luotsit sekä joukkueiden
- vastaava akela
• Ikäkausivastaavat
• Ohjelmajohtaja
• Pestijohtaja
• Lippukunnanjohtaja
vähintään seuraavien pestien haltijat:
osalle. Jokaisen lippukunnan tulisi nimetä jäsenrekisteriin
lippukunnan johtajistoa viesteillä, jotka on tarkoitettu vain
viestinnän suoraan oikeille henkilöille rasittamatta koko
kitty jäsenrekisteriin. Tämä mahdollistaa tehokkaamman
Tarkastakaa, että lippukuntanne johtajien pestit on mer-
TIEDOT KUNTOON KUKSAJÄSENREKISTERIIN
• Mikäli peruutus johtuu sairastapauksesta, on osallistumismaksu mahdollista anoa lääkärin-
tulee tuoda mukaan tapahtumaan. Suomen Partiolaiset on
oppimisympäristö Moodleen
NAPPAA KAVE RI M U KAAN!
• Mahdolliset päivämäärämuutokset
• Linkit mahdollisiin lisämateriaaleihin ja
• Ilmoittautumislinkit
Mobiiliyhteensopivilla sivuilla lisäksi:
www.päpa.fi/tapahtumat
tapahtumat kuvauksineen löydät osoitteesta
Kaikki tässä kalenterissa esitellyt koulutukset ja
LISÄTIETOA NETTISIVUILTA
kautta.
peruuteta lainkaan.
(yleensä 20 €), mikäli kurssiosallistumista ei
ilmoittautumisvahvistuksessa ilmoitettu maksu
• Ilmaisten koulutusten kohdalla laskutetaan
ilmoittautumista ei peruta lainkaan.
lytys kurssille tai tapahtumaan pääsemiselle. Maksutosite
• Osallistumismaksu laskutetaan kokonaan, jos
maa tai kurssia. Osallistumismaksun maksaminen on edel-
Osallistumismaksut laskutetaan EVP:ltä ennen tapahtu-
sekä mahdolliset allergiat ja erikoisruokavaliot. Osallistujille
laskutetaan, ellei osallistuja löydä itselleen sijaista.
• Alle neljä (4) viikkoa ennen tehdyt peruutukset
puhelinnumero, sähköpostiosoite, postiosoite, syntymäaika
KUVA Susanna Oksanen
- lippukunnan partiokasvatus: tuntee lippukunnan jokaisen ikäkauden tilanteen ja pestaa ikäkausivastaavat ja luotsit. Ohjelmajohtaja vastaa siitä, että ikäkaudet toteuttavat ikäkausien mukaista partio-ohjelmaa sekä että niille on tarjolla partio-ohjelman mukaisia ikäkausitapahtumia. Ohjelmajohtaja varmis-
ten ja lippukuntapestissä toimivien samoaja- ja vaeltajaikäis-
ten) motivoimisesta, pestijärjestelmän käytöstä ja koulut-
tautumisesta. Hän vastaa siitä, että partiossa on hyvä tehdä
vapaaehtoistyötä. Pestijohtaja löytää oikean pestin tekijälle ja
oikean tekijän pestille. Pestijohtajan pestaa lippukunnanjohtaja.
kunnan ryhmien toiminta on suunnitelmallista. - alueellinen yhteistyö: osallistuu yhdessä alueen muiden ohjelmajohtajien kanssa vuosittain yhteisesti toteutettavien ohjelmatapahtumien suunnitteluun sekä delegoi alueellisesti järjestettävien tapahtumien järjestelyihin lippukunnasta sopivat tekijät.
PESTIJOHTAJAN TEHTÄVIIN KUULUU
- pestijärjestelmän käyttö: huolehtii siitä, että kaikkien lippu-
kunnassa toimivien vapaaehtoisten kanssa käydään hyvä pes-
tikeskustelu. Vapaaehtoiset tietävät, mitä heiltä odotetaan sekä
mitä tukea ja koulutusta pestiin on tarjolla. Pestijohtaja opastaa
lippukunnan johtajistoa käyttämään pestijärjestelmää oikein
taa yhdessä ikäkausivastaavien ja luotsien kanssa, että lippu-
OHJELMAJOHTAJAN TEHTÄVIIN KUULUU
lapaseen.
-koulutuksessa!
Value Based Leadership
Kolmiapila-Gilwell-kurssilla ja
Harkitse jatkokouluttautumista
Nämä löytyvät sinulta jo?
Pj-peruskurssi ja Pj-valtakirja
Ohjelmajohtajan pestaa lippukunnanjohtaja.
Varmista itsellesi pikaisesti
soitteensa!
– ja tiedät heidän sähköpostio-
päätöksenteossa huomioidaan ikäkaudet ja kasvatustavoitteet.
sivastaavat. Ohjelmajohtaja huolehtii siitä, että lippukunnan
Apunaan ohjelmajohtajalla ovat lippukunnan luotsit ja ikäkau-
teuttamista kaikissa ikäkausissa mahdollisimman laajasti.
Ohjelmajohtaja johtaa lippukunnan kasvatustoiminnan to-
Pestijohtaja huolehtii lippukunnan vapaaehtoisten (eli aikuis-
Pestijohtaja
ten turvallisuusohjeiden mukaisesti.
jeen sekä vastaa lippukunnan toiminnasta Suomen Partiolais-
johtajistoa ongelmatilanteissa, tuntee piirin kriisiviestintäoh-
- toiminnan turvallisuudesta huolehtiminen: ratkoo ja auttaa
nan toimintatapoja ja visioi lippukunnan tulevaisuutta
Ohjelmajohtaja
mentajat nimeltä ja naamalta
nan toiminnansuunnittelun ja -arvioinnin, kehittää lippukun-
Tunnethan oman alueesi val-
johtokolmikolle 29.–30.9.
Lippukuntasemma koko
8.4. ja 28.10.
Kevään ja syksyn koulutuspäivät
sekä syksyllä 12.–14.10.
keväällä 9.–11.3. ja 16.–18.3.
kursseja on tarjolla
johtaja- ja ohjelmajohtaja-
Lippukunnanjohtaja-, pesti-
TUKEA JA JEESIÄ HOMMIIN ON TARJOLLA!
- lippukunnan toiminnan kehittäminen: organisoi lippukun-
ulkopuolella ymmärtävät, minkälaisista taidoista on kyse.
tiossa oppimiaan taitoja niin, että ihmiset partiossa ja partion
auttaa ja neuvoo lippukunnan vapaaehtoisia kuvailemaan par-
- osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen: Pestijohtaja
nöt.
tumisista koulutuksiin ja tuntee piirin ilmoittautumiskäytän-
kouluttautumissuunnitelman, vastaa lippukunnan ilmoittau-
tarjontaa ja tiedottaa niistä lippukunnassa, laatii lippukunnan
set. Pestijohtaja seuraa piirin, SP:n ja muiden tahojen koulutus-
lippukunnan vapaaehtoiset käyvät pestinmukaiset koulutuk-
- johtajiston kouluttautumissuunnittelu: huolehtii siitä, että
uudet aikuiset otetaan osaksi lippukunnan johtajistoa.
aikuisrekrytointi on aktiivista ja jatkuvaa sekä varmistaa, että
ja keitä jatkossa. Pestijohtaja huolehtii siitä, että lippukunnan
huomioi ja suunnittelee, keitä lippukunnan pesteissä toimii nyt
- lippukunnan henkilöresurssien johtaminen ja kehittäminen:
innostamisessa ja motivoinnissa.
ja tavoitteellisesti. Hän ymmärtää pestauksen mahdollisuudet
kunnan erilaisiin sidosryhmiin
- yhteistyötahojen kanssa toimiminen: pitää yhteyttä lippu-
portoidaan asiallisesti
päätös tulee tehdyksi, avustukset haetaan ajallaan ja niistä ra-
- lippukunnan talouden johtaminen: huolehtii siitä, että tilin-
on sujuvaa ja että eri kohderyhmät huomioidaan
- lippukunnan viestinnän johtaminen: varmistaa, että viestintä
sa ja toimii lippukunnan nimenkirjoittajana
puheenjohtajana, edustaa lippukuntaa virallisissa tapahtumis-
- lippukunnan hallinnollinen johtaminen: toimii hallituksen
LIPPUKUNNANJOHTAJAN TEHTÄVIIN KUULUU
yleisten määräysten ja ohjeiden mukaisesti.
ten päätösten sekä sääntöjen ja partiotoiminnasta annettujen
lippukunnan toimintaa lippukunnan hallituksen ja kokous-
sen johtamisesta. Lippukunnanjohtajan tehtävänä on johtaa
Lippukunnanjohtaja on vastuussa lippukunnan toiminnasta ja
Lippukunnanjohtaja
JOHTOKOLMIKKO ON YHDESSÄ TIMANTTIA!
3.-7.1. 24.1. 27.–28.1. 27.1. 2.–4.2. 2.2. 5.2. 7.2. 8.2. 9.2. 10.–11.2. 11.2. 20.-24.2. 28.2. 3.–4.3. 6.3. 7.3. 9.–11.3. 9.–11.3. 9.–11.3. 9.–11.3. 11.3. 12.–27.3. 13.3. 15.3. 16.–18.3. 16.–18.3. 20.3. 21.3. 23.–25.3. 23.–25.3. 23.–25.3. 24.3. 29.–2.4. 8.4. 10.4. 13.–15.4. 14.4. 23.–29.4. 26.4. 27.4. 28.4.
SuperSupe Partioviikon partiomessu Leikkikurssi 2: Aarteenvartija Tervetuloa partioon-kurssi Erätaito 0 – Retkeilyn alkeet aikuisille K18 EA1-kaupunkikurssi Espoon Vihree (EPT) Kevät-yökisat Kuutamokeikka 2018 Kalliokiipeilykurssin teoriailta PJ-peruskurssi 4-2018 PJ-peruskurssi 3-2018 (vaellus) EA-kertauskurssi 1–2018 Kalliokiipeilykurssi Kevät SM-kisat (Kymi) EPT-klubi Kevätregatta Sisujohtajien kevättapaaminen Pohjoismainen 5-ottelu (Partiokannus) Flaksi 2018 samoajille Piirileiri Kliffa - raksa Piirileiri Kliffa Piirileiri Kliffa - purku Rantalentisturnaus- ja bileet (EPT) PopUp–partiokolot Tervetuloa partioon–kurssi Syysregatta Metsä-kino tarpojille EA1-kaupunkikurssi (ilta) Espoon Punanen EA1-kurssi 2-2018 (Partiokannus) Bonfire – Urbaani iltanuotio Leikkikurssi 3: Mittarimato Pohjoismaiset johtajapäivät (Partiokannus) Valmentajatreffit Syys SM–kilpailut (Häme) Lippukuntaseminaari PJ–peruskurssi 5-2018 (monimuoto) alkaa Partiohackathon Partion Unska (Partiokannus) SuSen Loikka (Partiokannus) Tarpojien KITT (Partiokannus) Valtakunnallinen Luotsipäivä Vaeltajien Ohitus
29.4. 29.4. 4.–6.5. 5.5. 5.5. 5.–6.5. 5.5. 5.–6.5. 6.5. 9.–13.5. 9.–13.5. 16.5. 18.–20.5. 19.5. 23.5. 25.–27.5. 25.5. 25.–27.5. 25.–27.5. 19.–22.7. 23.–31.7. 1.–3.8. 19.8. 22.–25.8. 25.8. 7.–9.9. 8.9. 11.–19.9. 15.–16.9. 15.-16.9. 19.9. 21.–23.9. 21.–23.9. 28.9. 29.–30.9. 29.–30.9. 3.10. 5.–7.10. 5.–7.10. 6.10. 5.-6.10. 6.10. 6.10.
Tiivistelmä - Lisää iltatapahtumia löydät kalenterin muilta aukeamilta!
PJ-peruskurssi 1-2018 Tervetuloa partioon-kurssi EA1-kaupunkikurssi Cyber 4-KAMP (Partiokannus) Leikkikurssi 1: Mämmikoura Samoajat Gone Wild Lippukunnan johtokolmikoiden perehdytys VOK kurssin preppausiltamat Veneenohjaajakurssin alkukoe EA–kertauskurssi (Partiokannus) EA1–kurssi 1-2018 (Partiokannus) Lumiveistoskisa (EPT) Vinkuli (EPT) Johda innostusta-koulutus UKKO: SM–kisat Valjasta aikuiset lippukunnan tueksi-koulutus Mega-KITT tarpojille Lippukuntatuen treffit Veneenohjaajakurssi / teoria Ryhmänohjaajakurssi osa 1. (Partiokannus) LPK-kurssit (Uusimaa) Aikuisten iltanuotio: valokuvaus-teema Ulkomaanprojektikoulutus Tervetuloa partioon-kurssi Kevätkokous (Partiokannus) Kliffan ja koulutuksen viikonloppu kaikille johtajille! Järjestyksenvalvojakurssi 1-2018, osa 1. Nettisivutyöpaja Kevätkokous (EPT) Mammutti-EA Ryhmänohjaajakurssi osa 2. (Partiokannus) Järjestyksenvalvojakurssi 1-2018, osa 2 Luotsikoulutus 1-2018 PJ–peruskurssi 2-2018 Koko lippukunnan kouluttautumispäivä Lippukunnan johtokolmikoiden perehdytys Vimma-viikonloppu (EPT) Tarpojien Taitopäivä PARTIOVIIKKO Maailman 6. nopein PT-kisa aikuisille Partiojohtajien juhlaillallinen Törmä - kevätkisa päiväsarjat
KALENTERI 2018 7.10. Pinkki (EPT) 8.10. Valjasta aikuiset lippukunnan tueksi–koulutus 10.10. K–18–ilta (EPT) 11.10. Nettisivutyöpaja 2–2018 12.–14.10. Akela– ja sampokurssi 12.–14.10. Ryhmänohjaajakurssi osa 1. (Partiokannus) 12.–14.10. Lippukuntakoulutus: LPKJ–, pestijohtaja ja ohjelmajohtajakurssit 13.–14.10. Episodi–videotapahtuma 14.10. Seikkailija–EA–tapahtuma 17.10. Syyskokous (EPT) 17.–21.10. PJ–peruskurssi 6–2018 20.–21.10. EA2–kaupunkikurssi 20.10. Urbaani Kaupunkisuunnistus 21.10. Piirin kokous 22.10. Syyskokous (Partiokannus) 23.10. Tervetuloa partioon–kurssi 25.10. Pestijohtajien kiitos–ilta 26.–28.10. Ryhmänohjaajakurssi osa 2. (Partiokannus) 27.10. Laten Laukka (Partiokannus) 27.10. Luotsikoulutus 2–2018 28.10. Koko lippukunnan kouluttautumispäivä 1.11. Johda pettymyksiä ja nihkeitä tilanteita-koulutus 2.–3.11. Partiokouluttajakoulutus 2.–4.11. Järjestyksenvalvojakurssi 2–2018, osa 1 6.11. Lippukunnan johtokolmikoiden perehdytys 9.–11.11. Vimma–viikonloppu (EPT) 9.–11.11. PJ–peruskurssi 7–2018 osa 1. 9.–11.11. Järjestyksenvalvojakurssi 2-2018, osa 2 16.–18.11. EA1–maastokurssi 16.–18.11. Kisatoimitsijakurssi 16.–18.11. Leikkikurssi 4: Haaraparta 16.–18.11. Valtakunnallinen johtokolmikoiden tapaaminen 18.11. Seinäkiipeilykurssi (Sa, Va, Ai) 23.–25.11. PJ–peruskurssi 7-2018 osa 2. 24.11. Gaala (EPT) 24.–25.11. EA1–kurssi (Partiokannus) 7.–9.12. Samoaja 29H 8.–9.12. Loiste - piirimajakka tarpojille 9.12. Partiolaisten joululaulut 10.12. EA-kertauskurssi 2-2018 2.–6.1.19 PJ-peruskurssi 1–2019
Toimitko ohjaajana pj-kurssilaiselle? Tiedätkö, mitä hyötyä lippukunta saa PJ-kurssin käyneestä tai kaipaatko neuvoja parempaan ohjaamiseen? Kolmessa tunnissa saat kaikki tarvittavat tiedot onnistuneeseen ohjaamiseen ja uuden, timanttisen partiojohtajan tukemiseen. Samalla pääset kuulemaan PJ-kurssien uusista tuulista, kuten kurssien uusituista sisällöistä.
PJ-lopputyön ohjaajien koulutus (PJOK) 8.4. ja 28.10. kevään ja syksyn koulutuspäivissä!
Psst vaeltaja! Illallinen on oiva tilaisuus tulla oman vartion kanssa suorittamaan vaeltajaohjelman hyvät tavat -aktiviteettia.
Illan kunniavieraita ovat tuoreet PJ-valtakirjan saaneet partiojohtajat, joille illallinen on maksuton.
Partiojohtajien juhlaillallinen kokoaa PJvaltakirjalliset juhlistamaan niin partioviikkoa kuin partiojohtajuutta hienojen puitteiden äärelle. Illalliskortin hinta on 40€.
27.4. Partiojohtajien juhlaillallinen – jokaiselle PJ-valtakirjan omaavalle partiolaiselle!
PJ-kurssin laajuus on 7 opintopistettä. Virallinen todistus hyväksytään monissa oppilaitoksissa ja siitä on etua myös työnhaussa.
kaikissa kurssikuvauksissa erikseen.
tus sekä kurssin jälkitapaaminen, vaikka näitä ei luetella
PJ-kursseihin kuuluu aina ennakkoilta, johtamisharjoi-
tarjolla on myös vaellusmuotoinen kurssi!
iltoihin ja yhden vuorokauden retkeen. Näiden lisäksi
aikana järjestetään monimuotokurssi, joka painottuu
malla. Kurssit pidetään piirin kämpillä. Lisäksi vuoden
malla, helatorstain tienoilla, pääsiäisenä tai syyslo-
kursseja tai useamman päivän putkikursseja joululo-
PJ-kurssit voivat olla kahden viikonlopun mittaisia
K-18. Hinta: 110 €
ennen PJ-kurssille osallistumista.
lutusta ja osallistumista partiolippukunnan toimintaan
sena liittyneille suositellaan Tervetuloa partioon -kou-
syventää ymmärrystään partiosta, mutta partioon aikui-
myös partion vasta aloittaneille aikuisille, jotka haluavat
ei ole esitietovaatimuksia. Kurssi soveltuu erinomaisesti
jien juhlaillallisen seuraavalla partioviikolla. PJ-kurssille
Anottuasi PJ-valtakirjan piiri tarjoaa sinulle partiojohta-
pakollinen osa vaeltajien partio-ohjelmaa?
tajille ja aikuisille. Tiesithän, että PJ-kurssi on nykyisin
tettu kaikille lippukunnassa tai piirissä toimiville vael-
useiden tapahtumien johtotehtävissä. Kurssi on tarkoi-
Kurssin käynyt voi anoa PJ-valtakirjaa, jota vaaditaan
malla siis harjoitella myös peruserätaitoja.
nukutaan ulkona vähintään yksi yö, jonka aikana voi sa-
tijohtajakurssilla tai ohjelmajohtajakurssilla. Kurssilla
kokursseilla, kuten lippukunnanjohtamiskurssilla, pes-
näistä aiheista perusteet, joita pääsee syventämään jat-
partiossa sekä tapahtumien johtaminen. Kurssi tarjoaa
arvot ja menetelmät, lippukunnan toiminta, turvallisuus
vitsee tietää. Kurssin aiheina ovat johtaminen, partion
ta siitä, mitä itsenäisesti toimivan partiojohtajan tar-
PARTIOJOHTAJA-PERUSKURSSI on tehopaketti kaikes-
PARTIOJOHTAJAKSI JA PARTIOJOHTAJILLE 2018
KUVA Sakari Kouti
PJ- PK 7 2018
PJ-PK 5 2018
PJ- PK 4 2018
PJ-PK 3 2018
PJ- PK 1&2 2018
PJ-PK 6 2018
johdanto 4.-6.5., seminaari 2.-4.11.
PJ-kurssin hanskaamiseksi!
kurssi 7-2018 9.-11.11. ja 23.-25.11. PJ-perus PJ-kurssi. nen ntei peri un nlop Kahden viiko marraskuuhun, Mikäli kaipaat valoa pimeään on vastaus edessäsi.
PJ -PK 1 2019
urssi 1-2019 erit, partiojohtajuus ja leirikeskuksen läm pö? Loppiaisen pitkä PJ-kurssi tahtoo sin ut ja sinä tahdot sen ! Rapsakka talvisää, kav
2.-6.1.2019 PJ-perusk
1. Itsenäisistä ennakko- tai jälkitehtävistä 2. viidestä illasta pääkaupunkiseudulla 3.10., 10.10., 17.10., 7.11. ja 14.11. 3. yhdestä 24-tuntisesta retkestä sisältäen maastoyöpymisen 26.-27.10
Kurssinjohtaja Janne Roslöf
viikonloput: 31.8.-2.9. ja 2.-4.11.
luonto-osa 28.12.2018-2.1.2019,
Ko-Gi 130:
Nina ”Zuiccis” Kivikero
Kurssinjohtaja
seminaari 2.-4.11.
ja Kliffa) johdanto 4.-6.5.,
2018 (eri aikaan kuin Satahanka
Ko-Gi 129: luonto-osa kesällä
Anne ”Herkku” Toukonen
Kurssinjohtaja
Ko-Gi 128: leiriosa 3.-8.7.,
Syysloma tarjoaa uuden ikkunan
Anna Munsterhjelm
Kurssinjohtaja
seminaari 2.-4.11.
Ko-Gi 127: Leiriosa 9.-17.6.,
Merja ”Meku” Ranta-aho
Kurssinjohtaja
viikonloput: 4.-6.5. ja 31.8.-2.9.
Ko-Gi 126: Luonto-osa 29.3.-3.4.
VUODEN 2018 KOLMIAPILA -GILWELL-KURSSIT, ELI PJ-JATKOKOULUTUS:
17.-21.10. PJ-peruskurssi 6-2018
, jos kurssi3.10.-14.11. PJ-peruskurssi 5-2018 Monimuotoinen PJ-kurssi on hyvä vaihtoehto : tarkemmin koostuu viikonloppuihin osallistuminen on haastavaa. Monimuotokurssi
18 9.-13.5. PJ-peruskurssi 4-20 kämpällä n piiri Helatorstain putkikurssi
9.-13.5. PJ-peruskurssi 3-2018 vaeltaen Helatorstain huudeilla kevätvaellus ja partiojohtajuus sopivat kuin nenä päähän! Osallistujalla tulisi olla hyvä peruskunto ja aikaisempaa kokemusta kevyistä vaelluksista. Vaelluksella on myös koulutuksia, joiden aikana ollaan rennosti paikoillaan, joten päivämatkoja ei tarvitse kuitenkaan stressata! HUOM! Vaellusmuotoisen PJ-kurssin hinta on 150 €
PJ-kurssi. Perinteinen loppiaisen pitkä 3.-7.1. PJ-peruskurssi 1-2018 at htum tapa a.fi/ .päp www : vielä tilaa Tarkista heti, olisiko kurssilla iäisenä 18 Keväinen rautaisannos pääs 29.3-2.4. PJ-peruskurssi 2-20
KUVA Susanna Oksanen
kevät-yösarjat 5.5.–6.5.
> Kuutamokeikka 2018
> Törmä kevät-päiväsarjat 28.4.
> Talvi SM-kisat UKKO 3.3.–4.3.
vipinää:
Koko kevääksi jo vauhtia ja
HYÖDYNNÄ VUODEN AIKANA KISAT RYHMIEN OHJELMASSA!
VALTAKUNNALLINEN LUOTSIPÄIVÄ 6.10.
LUOTSIEN TEEMAVUOSI 2018
VIESTINNÄN AIKATAULUT 2018
DL
Ilmestyy
4.1. 1.3. 11.5. 9.8. 27.9. 15.11.
25.1. 22.3. 1.6. 30.8. 18.10. 7.12. Toimintaliite
Toimintaliite Vapaaehtoistyön liite
Kliffa-liite
www.päpa.fi/tapahtumat
ikäiset partiolaiset ovat tervetulleita!
Myllypuron Liikuntamyllyssä. Kaiken-
kuussa (pois lukien kesä- ja heinäkuu)
Kiipeilytykset järjestetään kerran
5.2. 5.3. 4.4. 22.8. 1.10. 26.11.
KIIPEILYTYKSET
24.1. 21.2. 21.3. 8.8. 19.9. 14.11.
1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018
viikonlopun anti riittää takaamaan
kurssilla opetellaan 50 leikkiä, joten
syyskuussa ja marraskuussa. Kullakin
dessa; helmikuussa, toukokuussa,
Piiri järjestää neljä leikkikurssia vuo-
LEIKKIKURSSIT
www.partio.fi/kaste2018
LPKJ ja pestijohtaja:
omilla tunnuksillaan ohjelmajohtaja,
voimin. Materiaalit saavat Jemmasta
LIPPUKUNTAPOSTI
9.1. 6.2. 6.3. 3.4. 8.5. 5.6. 14.8. 4.9. 2.10. 6.11. 4.12.
toimintaa loppuvuoden kokouksiin!
4.1. 1.2. 1.3. 26.3. 3.5. 31.5. 9.8. 30.8. 27.9. 1.11. 29.11.
alueellisesti useamman lippukunnan
aikana. Kisat kannattaa järjestää
haluamanaan ajankohtana vuoden
Lippukunnat voivat järjestää kilpailut
kisapaketti on nimeltään Kaste2018.
yhdessä. Sudenpentu-seikkailija
nisoi alueesi lippukunnat kisaamaan
Ole alueesi suosituin kaveri ja orga-
SUDENPENTU-SEIKKAILIJA KISAPAKETTI
1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018
SÄHKIS
1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018
HEPPU
Julkaisu
KUVA Anni Karlsson
Kliffan ilmoittautuminen alkaa 15.1.
TAMMIKUU
kevään tapa htumiin ja Ko-Gi-kurs seille! HUOM! Stip endit Kliffal le haetaan er illisessä hau ssa leiri-ilmoi ttautumisen yhteydessä .
M U ISTA STIPE N DIH AKU 15 M E N N ESSÄ .1 .
On aika tarttua viime vuoden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen valmisteluun.
Päivitä Kuksaan vuodenvaihteessa vaihtuneet tai päättyneet pestit.
Kevään kurssi-ilmoittautumisten DL 14.1. | Hae ansiomerkit kevääksi DL 15.1.
ktiivisest Ohjaa a uiset uudet aik aan! m tu u ilmoitta
TALVE N ÄI N E N ENSI M M TE RKKU . 24.1 KU RSSI i
Meiltä ilmoittautuvat:
21. sunnuntai
20. lauantai
19. perjantai
18. torstai
17. keskiviikko
PJ-peruskurssi 1-2018
7. sunnuntai
www.kliffa2018.fi
16. tiistai
Johtajakurssien ilmo-DL
14. sunnuntai
PäPan piirileiri Kliffan ilmoittautuminen aukeaa tammikuussa ja jatkuu 5.3. asti. Kliffalla meillä kaikilla on mahdollisuus kokea partio yhdessä, omien partiokavereiden ja uusien tuttavuuksien kanssa. Enemmän leirikavereita, enemmän partiotaitoja, enemmän ohjelmaa, enemmän pestejä.
Kliffa on yhdessä enemmän uutta!
Kliffan ilmoittautuminen aukeaa
Ansiomerkkien haku-DL
15. maanantai
VIIKKO 3
PJ-peruskurssi 1-2018
Loppiainen
6. lauantai
PJ-peruskurssi 1-2018
5. perjantai
13. lauantai
12. perjantai
4. torstai
PJ-peruskurssi 1-2018
11. torstai
10. keskiviikko
PJ-peruskurssi 1-2018
3. keskiviikko
2. tiistai
9. tiistai
8. maanantai
1. maanantai
Uudenvuodenpäivä
VIIKKO 2
VIIKKO 1
31. keskiviikko
30. tiistai
29. maanantai
EA1-kaupunkikurssi
28. sunnuntai
EA1-kaupunkikurssi
Cyber 4-KAMP (Partiokannus)
27. lauantai
26. perjantai
Myllyn kiipeilytys 1-2018
25. torstai
Tervetuloa partioon-kurssi
24. keskiviikko
23. tiistai
22. maanantai
VIIKKO 4 & 5
KUVA Esko Raikunen
Aluetapaamiskuukausi
HELMIKUU
Muistathan myös projektiavustuksen, jota lippukuntasi voi hakea läpi vuoden.
Helsingin kaupungin toiminta-avustuksen DL 28.2.
Onhan aluetapaaminen jo sovittuna omassa kalenterissasi!
Uskotko Ukk oon? Saako Horkka sinut vapise maan? PäP a järjestää partiotaitoj en suomen mestaruuskisat V antaalla 3. –4.3.2018. Ilmo-DL 9 .2.
VIE LÄ E H D IT ILMOITTAU TUA U KKO2018 SM -KILPAIL U IH IN!
9. perjantai
4. sunnuntai
Leikkikurssi 1: Mämmikoura
Meiltä ilmoittautuvat:
Lumiveistoskisa (EPT)
EA1–kurssi 1-2018 (Partiokannus)
11. sunnuntai
leisiin samoajien bi Tänä vuonna imeivi s yö m ita le ovat tervetul idän rpojat sekä he sen vuoden ta nniaksi ku en od vu si ot luotsinsa. Lu suton! luotseille mak tapahtuma on ramissa Seuraa Instag Facebookissa ja ja oa am @aliens äpassa. tp ja @samoa
ON E SAMOAJAT G 2 .2 . WILD – SGW
kokoaa p iirin kaik ki luottikset Kliffaa ja toimikun tia myö paikalle 10 ten .2.
PI I R I N TALVISE M MA
Johda innostusta-koulutus
28. keskiviikko
27. tiistai
26. maanantai
25. sunnuntai
Vinkuli (EPT)
Piirin Talvisemma
24. lauantai
Vinkuli (EPT)
23. perjantai
Vinkuli (EPT)
22. torstai
Vinkuli (EPT)
21. keskiviikko
Vinkuli (EPT)
EA1–kurssi 1-2018 (Partiokannus)
18. sunnuntai
17. lauantai
16. perjantai
Myllyn kiipeilytys 2-2018
15. torstai
14. keskiviikko
20. tiistai
HIIHTOLOMA
19. maanantai
VIIKKO 8 & 9
10. lauantai
EA–kertauskurssi (Partiokannus)
Veneenohjaajakurssin alkukoe
Talvi SM-kisojen harjoituskisat
8. torstai
VOK kurssin preppausiltamat
7. keskiviikko
Talvi SM-kisojen harjoituskisat
Leikkikurssi 1: Mämmikoura
3. lauantai
Leikkikurssi 1: Mämmikoura
Partiokouluttajailta
2. perjantai 6. tiistai
13. tiistai
Lippukunnan johtokolmikoiden perehdytys
Samoajat Gone Wild
12. maanantai
5. maanantai
1. torstai
VIIKKO 7
VIIKKO 6
VIIKKO 5
KUVA Susanna Oksanen
Kliffan ilmoittautuminen päättyy 5.3.
MAALISKUU
Espoon kaupungin avustuksen DL 31.3.
Meiltä ilmoittautuvat:
Maaliskuun viides päivä on viim einen hetkesi lunastaa paikka kesän ehdo ttomasta ykköstapahtumasta. Hein äkuun viimeisellä viikolla Evon metsät täyttyvät naurusta ja raikuvista huudoista, kun 5000 päpalaista kokoontuu kahdeksannelle piirileirille. Olethan sinäkin tässä joukossa!
NYT ON VIKA HETKI ILMOITTAUTUA KLIFFALLE!
kesän päheintä Tule fiilistelemään dessä vartiosi yh piirileiriä yksin tai ustut muitut ssa ma jel kanssa. Oh pojiin ja tar iin hin Kliffalle lähtev ohjelmaa rin lei an ma taa pääset tes seikkailijat jo etukäteen. Myös aan tum ah tap at ov tervetulleita!
M EGA-KITT TARPOJI LLE 7. 3.
Tule kouluttautumaan nykyiseen tai tulevaan pestiisi ja nappaamaan tuoreet tiedot Kliffan leirilippukuntien arjesta. Koulutus on ihan kaikille akeloille, sammoille ja luotseille, ohjelma-, pestija lippukunnanjohtajille. Voit osallistua mikäli olet mainituissa pesteissä joko lippukunnassasi tai Kliffan leirilippukunnassa. Luvassa tehokas viikonloppu täynnä rentoa menoa ja sopivasti tiukkaa asiaa.
Kliffan ja koulutuksen yhteinen hulvaton viikonloppu kutsuu sinua Kiljavalle 16.–18.3.
Moro johtajisto!
UKKO: SM–kisat
Saaristokipparikurssi osa 1.
4. sunnuntai
UKKO: SM–kisat
Saaristokipparikurssi osa 1.
3. lauantai
Saaristokipparikurssi osa 1.
Järjestyksenvalvojakurssi 1-2018, osa 2
Järjestyksenvalvojakurssi 1-2018, osa 1.
Aikuisten iltanuotio
LPK-kurssit (Uusimaa)
Ryhmänohjaajakurssi osa 1. (Partiokannus)
Veneenohjaajakurssi / teoria
Lippukuntatuen treffit
11. sunnuntai
Meripartiojohtajapäivät
Järjestyksenvalvojakurssi 1-2018, osa 1.
Ihan koko johtajiston viikonloppu Kliffaa koulutusta Kiljavalla. Nyt mennään eikä meinata – stay tuned!
18. sunnuntai
Saaristokipparikurssi osa 2.
LPK-kurssit (Uusimaa)
Ryhmänohjaajakurssi osa 1. (Partiokannus)
Järjestyksenvalvojakurssi 1-2018, osa 2
Saaristokipparikurssi osa 2.
Ryhmänohjaajakurssi osa 2. (Partiokannus)
Mammutti-EA
25. sunnuntai
Luotsikoulutus 1-2018
Ryhmänohjaajakurssi osa 2. (Partiokannus)
Mammutti-EA
Ihan koko johtajiston viikonloppu Kliffaa koulutusta Kiljavalla. Nyt mennään eikä meinata – stay tuned!
Veneenohjaajakurssi / teoria
24. lauantai
Järjestyksenvalvojakurssi 1-2018, osa 2
Saaristokipparikurssi osa 2.
Ryhmänohjaajakurssi osa 2. (Partiokannus)
17. lauantai
Järjestyksenvalvojakurssi 1-2018, osa 1.
Ihan koko johtajiston viikonloppu Kliffaa koulutusta Kiljavalla. Nyt mennään eikä meinata – stay tuned!
Mammutti-EA
23. perjantai
Myllyn kiipeilytys 3-2018
22. torstai
Kevätkokous / EPT
21. keskiviikko
Nettisivutyöpaja
20. tiistai
19. maanantai
VIIKKO 12
Lippukuntatuen treffit
10. lauantai
LPK-kurssit (Uusimaa)
Ryhmänohjaajakurssi osa 1. (Partiokannus)
Veneenohjaajakurssi / teoria
Lippukuntatuen treffit
16. perjantai
Kevätkokous (Partiokannus)
8. torstai
9. perjantai
15. torstai
14. keskiviikko
Tervetuloa partioon-kurssi
13. tiistai
Mega-KITT tarpojille
Veneenohjaajakurssi / kaupunki-ilta
7. keskiviikko
Valjasta aikuiset lippukunnan tueksi-koulutus
6. tiistai
Piirin yhteinen U-projekti alkaa (12.3.–27.3.)
Kliffan ilmo-DL
2. perjantai
12. maanantai
5. maanantai
1. torstai
VIIKKO 11
VIIKKO 10
VIIKKO 9
Olettehan jo ilmoittautuneet 8.4. koulutuspäivään!
Olisiko matkakohde ihan vaan Viro vai kutkuttaako reissuvarvasta vielä pidemmälle? U-projekti kerää yhteen koko piiristä kaikki kansainvälisyydestä kiinnostuneet vaeltajat suunnittelemaan reissua yhdessä!
Piirin yhteinen vaeltajien ulkomaanprojekti 12.3. alkaen!
PJ–peruskurssi 2-2018
31. lauantai
PJ–peruskurssi 2-2018
Pitkäperjantai
30. perjantai
PJ–peruskurssi 2-2018
29. torstai
28. keskiviikko
Piirin yhteinen U-projekti päättyy (12.3.–27.3.)
27. tiistai
26. maanantai
VIIKKO 13
KUVA Susanna Oksanen
Aluetapaamiskuukausi
HUHTIKUU
Muista stipendihaku kesän ja alkusyksyn tapahtumiin DL 1.4.
Onhan lippukunnastasi vankka edustus aluetapaamisessa!
Vantaan kaupungin avustuksen DL 1.4.
Partiomessu 29.4.
Kuka ihme haluaisi varastaa SuperSupen viitan? Tervetuloa mukaan selvittämään kadonneen viitan arvoitusta. Tutustutte samalla SuperSupen tuttaviin Herra Majavaan, Tohtori Töpöön, Hulluun Professoriin, Paula Poliisiin, Himojumppariin, Isonenään, Kerkkä Ötökkään ja Roskapeikkoon. Mutta kuka heistä vei viitan ja miksi?
SuperSupe – sudenpentujen päivätapahtuma 29.4.
- Kevätsarjojen päiväkisat.
Törmä 28.4.
Partiojohtajien juhlaillallinen 27.4.
Maailman 6. nopein PT-kisa aikuisille ja vaeltajille 26.4.
PARTIOVIIKOLLA TAPAHTUU:
Meiltä ilmoittautuvat:
Koko lippukunnan kouluttautumispäivä
8. sunnuntai
7. lauantai
6. perjantai
5. torstai
4. keskiviikko
3. tiistai
PJ–peruskurssi 2-2018
2.pääsiäispäivä
2. maanantai
PJ–peruskurssi 2-2018
Vimma-viikonloppu (EPT)
Kohtaus (piiritoimijoille)
15. sunnuntai
Tarpojien Taitopäivä
Vimma-viikonloppu (EPT)
Kohtaus (piiritoimijoille)
14. lauantai
Vimma-viikonloppu (EPT)
Kohtaus (piiritoimijoille)
13. perjantai
12. torstai
11. keskiviikko
Lippukunnan johtokolmikoiden perehdytys
10. tiistai
9. maanantai
1. sunnuntai
Pääsiäispäivä
VIIKKO 15
VIIKKO 13 & 14
Täyskäsi muutama n tunnin koulutuksia koko johtajistolle. Vaani sisältöä oso itteessa www.päpa.fi/tapah tumat
KOU LUTUSPÄIVÄ KOKO LI PPU KU N NAN JOHTAJISTOLLE 8 .4.
hetki hakea Nyt on viimeinen vaksi kesällä tta jae ejä rkk ansiome 15.4.). L (D tai Kliffalla
KIITÄ AH KERIA JA AN SIOITU N EITA TE KIJÖITÄ N II N , ETTÄ TU NTU U!
22. sunnuntai
21. lauantai
20. perjantai
19. torstai
18. keskiviikko
17. tiistai
16. maanantai
VIIKKO 16
Tänä vuonna taituroidaan luovuus-tarpon tahtiin Helsingin sykkeessä. Teemoja riittää: ovatko taitosi musiikissa, kuvataiteessa vai kenties improvisoinnissa? Muita tarppoja suorittaville on omat teemansa, joten kaikki mukaan. Tapahtuma on esteetön.
Tarpojien taitopäivä 14.4.
30. maanantai
Partioviikon partiomessu
SuperSupe
29. sunnuntai
Törmä - kevätkisa päiväsarjat
28. lauantai
Partiojohtajien juhlaillallinen
27. perjantai
Myllyn kiipeilytys 4-2018
Maailman 6. nopein PT-kisa aikuisille
26. torstai
25. keskiviikko
24. tiistai
PARTIOVIIKKO (23.4.–29.4.)
23. maanantai
PARTIOVIIKKO & VIIKKO 18
Kliffan kesätyöturva umpeutuu 31.5.
TOUKOJA KESÄKUU
Meiltä ilmoittautuvat:
ryhmien johtajatarpeet ja merkata markkinointia tukevat PopUp-kolot kalenteriin!
Muistathan jo nyt varmistaa lippukunnan toiminnan elokuussa, ennakoida aloittavien
On aika koota lippukunnan kamat Kliffalle ja käynnistää syksyn suunnitelmat.
an teette om i ta n se k u vaell atkan partiom ä ehan siit ilmoitatt ! e ll to toimis
M I KÄLI
Haasta lippukuntasi joukkueena suunnistamaan!
JU KOLAN VIESTI 16.6. LAHDESSA.
KUVA Joona Aspegrén
10. torstai Helatorstai
4. perjantai
Leikkikurssi 2: Aarteenvartija
PJ-peruskurssi 3-2018 (vaellus)
Espoon Vihree (EPT)
Tervetuloa partioon -kurssi ja Retkeilyn alkeet 5.5. Loistavaa preppausta myös Kliffalle Yhdessä tai erikseen – mukava tapa tutustua partioon. Muistathan lippukunnassa hyödyntää tämän rekrytoinnissa, kertoa tästä mahdollisuudesta myös lasten vanhemmille ja opastaa etenkin piirileiri Kliffalle lähtevät uudet aikuiset tänne!
Kurssi on tarkoitettu yli 15-vuotiaille partiolaisille, jotka ovat kiinnostuneita siirtymään seinäkiipeilystä kalliolle tai aloittamaan kiipeilyharrastuksen. Kurssilla opetetaan perustiedot kalliokiipeilystä ja siinä tarvittavista varusteista sekä yövytään teltassa.
PJ-peruskurssi 3-2018 (vaellus)
PJ-peruskurssi 4-2018
13. sunnuntai
PJ-peruskurssi 3-2018 (vaellus)
PJ-peruskurssi 4-2018
Kalliokiipeilykurssi 6.–20.5.
Kalliokiipeilykurssin teoriailta
Kevät-yökisat Kuutamokeikka 2018
K18 EA1-kaupunkikurssi
Leikkikurssi 2: Aarteenvartija
Äitienpäivä
6. sunnuntai
Kevät-yökisat Kuutamokeikka 2018
12. lauantai
PJ-peruskurssi 4-2018
Erätaito 0 – Retkeilyn alkeet
K18 EA1-kaupunkikurssi
11. perjantai
PJ-peruskurssi 3-2018 (vaellus)
Tervetuloa partioon-kurssi
Leikkikurssi 2: Aarteenvartija
5. lauantai
PJ-peruskurssi 3-2018 (vaellus)
PJ-peruskurssi 4-2018
PJ-peruskurssi 4-2018
Partiokouluttajailta
9. keskiviikko
3. torstai
2. keskiviikko
8. tiistai
7. maanantai
1. tiistai
Vappu
VIIKKO 19
VIIKKO 18
> Lue lisää kesätyöturvasta: www.kliffa2018.fi
Mitä luulet Ku utamokeikalla tulevan eteen? Entä miltä kuulostaisi seik kailu kuutamon alla? Helsi nki-Pohjoisen lippukunnat jä rjestävät yökisa t Helsingissä. Save the date!
KEVÄT-YÖKISA T KU UTAMOKE IK KA 5.– 6.5.
Kalliokiipeilykurssi
Helluntai
20. sunnuntai
Kevät SM-kisat (Kymi)
Kalliokiipeilykurssi
19. lauantai
Kalliokiipeilykurssi
18. perjantai
17. torstai
EA-kertauskurssi 1–2018
16. keskiviikko
Lippukuntatuen kevätkekkerit
15. tiistai
14. maanantai
VIIKKO 20
31. torstai
30. keskiviikko
29. tiistai
28. maanantai
Flaksi 2018 samoajille
Pohjoismainen 5-ottelu (Partiokannus)
Kevätregatta
27. sunnuntai
Flaksi 2018 samoajille
Pohjoismainen 5-ottelu (Partiokannus)
Kevätregatta
26. lauantai
Flaksi 2018 samoajille
Pohjoismainen 5-ottelu (Partiokannus)
Sisujohtajien kevättapaaminen
Kevätregatta
25. perjantai
Myllyn kiipeilytys 5-2018
24. torstai
EPT-klubi
23. keskiviikko
22. tiistai
21. maanantai
VIIKKO 21 & 22
KUVA Noora Qvick
KLIFFAKUUKAUSI
YHDESSÄ ENEMMÄN UUTTA
KLIFFA 2018:
KUVAT Susanna Oksanen, Joel Forsman, Esko Raikunen, Noora Qvick
WWW.KLIFFA2018.FI
31.7.–3.8. purkuleiri
23.–31.7. samoajat, vaeltajat ja aikuiset leirillä
23.–30.7. seikkailijat ja tarpojat leirillä
23.–26.7. sudenpentuleiri
19.–22.7. rakennusleiri
KLIFFAN PÄIVÄMÄÄRÄT
KUVA Susanna Oksanen
Syksyn kurssi-ilmoittautumisten DL 26.8.
ELOKUU
Ovathan myös lippukunnan nettisivut tikissä?
Päivitä Kuksaan uusien jäsenten yhteystiedot ja johtajiston vaihtuneet pestit.
PopUp-kolot valtaavat kaupungin 22.–25.8. Onhan lippukuntasi mukana?
Tänä vuonna PopUp-kolot siirtyvät Kampi sta lähelle lippukuntia, ka upunginosien asukkaita ja pe rheitä!
POPU PPARTIOKOLO TU LE E LÄH E LL ESI!
Meiltä ilmoittautuvat:
5. sunnuntai
4. lauantai 12. sunnuntai
11. lauantai
10. perjantai
9. torstai
3. perjantai
Piirileiri Kliffa - purku
8. keskiviikko
Piirileiri Kliffa - purku
2. torstai
7. tiistai
6. maanantai
1. keskiviikko
Piirileiri Kliffa - purku
VIIKKO 32
VIIKKO 31
O N HAN
Kliffalla innostu neet uudet tai parti oon palanneet aiku iset saaneet jo syys kauden aikataulut ja ku tsun sinulta seuraa valle retkelle!
syyskuun Bonfirelle esittelemään lippukuntasi toimintaa!
M UISTA ILMOITTAUTUA
Rantalentisturnaus ja bileet (EPT)
19. sunnuntai
18. lauantai
17. perjantai
16. torstai
15. keskiviikko
14. tiistai
13. maanantai
VIIKKO 33
31. perjantai
Myllyn kiipeilytys 6–2018
30. torstai
29. keskiviikko
28. tiistai
27. maanantai
26. sunnuntai
Tervetuloa partioon -kurssi
PopUp–partiokolot
25. lauantai
PopUp–partiokolot
24. perjantai
PopUp–partiokolot
23. torstai
PopUp–partiokolot
22. keskiviikko
21. tiistai
20. maanantai
VIIKKO 34 & 35
KUVA Susanna Oksanen
Aluetapaamiskuukausi
SYYSKUU
Lippukunnanjohtaja, pestijohtaja ja ohjelmajohtaja – Lippukuntasemma kutsuu sinua!
Muistathan anoa ansiomerkit itsenäisyyspäivän ja joulun juhliin (DL 15.9.)
Ketkä ovat tehneet koko vuoden esimerkillisesti hommia?
Piiri järjestää syksyllä kaikille avoimet yö- ja päiväsuunistusmestaruuskilpailut. Halukkaille järjestetään myös pienimuotoista suunnistuskoulutusta. Kilpailut pidetään Espoon rastien yhteydessä, päivämäärät julkaistaan myöhemmin osoitteessa www.päpa.fi/tapahtumat. Unohda trikoot ja kisakireys – tänne saa tulla rennollakin vaellussaappaalla!
Kutkuttaako kompassi käpälää tai kiinnostaisiko suunnistus ujosti…
Lippukuntaseminaari on piirin kirkkain timantti lippukuntien johtokolmikoille. Sopivasti asiaa ja johtajahuoltoa!
29.–30.9. LPK-semma
KUUKAUDEN MENOVINKIT
14. perjantai
6. torstai
Syysregatta
Meiltä ilmoittautuvat:
9. sunnuntai
Metsä-kino tarpojille
Syysregatta
8. lauantai
Syysregatta
Lippukuntaseminaari
Leikkikurssi 3: Mittarimato Pohjoismaiset Johtajapäivät Suomessa (Partiokannus)
Espoon Punanen (EPT)
Espoon Punanen (EPT)
EA1-kurssi 2-2018 (Partiokannus)
Pohjoismaiset Johtajapäivät Suomessa (Partiokannus)
Leikkikurssi 3: Mittarimato
Saaristokipparikurssi osa 3.
23. sunnuntai
Pohjoismaiset Johtajapäivät Suomessa (Partiokannus)
Aikuiset mukaan partioon!
BONFIRE 19.9.
Mikä onkaan parempaa kuin syksyinen metsä, teekuppi ja elokuva? Syksyn pimetessä syvennytään ajankohtaisiin aiheisiin liikkuvan kuvan keinoin, kun pääkaupunkiseudun tarpojat kerääntyvät yhteisen valkokankaan ja asian äärelle. Pääset itse vaikuttamaan illan aikana esitettäviin elokuviin ilmoittautumisen yhteydessä. Siis makuupussi kainaloon ja metsään!
Metsä-kino 8.9.
Lippukuntaseminaari
Saaristokipparikurssi osa 3. Leikkikurssi 3: Mittarimato
Syys SM–kilpailut
22. lauantai
30. sunnuntai
Syys SM–kilpailut
16. sunnuntai
29. lauantai
Valmentajatreffit
28. perjantai
Myllyn kiipeilytys 7–2018
27. torstai
26. keskiviikko
Saaristokipparikurssi osa 3.
21. perjantai
Saaristokipparikurssi osa 3.
20. torstai
Bonfire – Urbaani iltanuotio
EA1-kaupunkikurssi (4. ilta)
19. keskiviikko
Partiokouluttajailta 3–2018
25. tiistai
24. maanantai
VIIKKO 39
EA1-kurssi 2-2018 (Partiokannus)
15. lauantai
13. torstai
5. keskiviikko
7. perjantai
EA1-kaupunkikurssi (2. ilta)
12. keskiviikko
EA1-kaupunkikurssi (3. ilta)
4. tiistai
3. maanantai
18. tiistai
EA1-kaupunkikurssi (1. ilta)
17. maanantai
VIIKKO 38
11. tiistai
10. maanantai
1. lauantai
2. sunnuntai
VIIKKO 37
VIIKKO 35 & 36
KUVA Susanna Oksanen
Adventtikalenterien nouto ja myynti alkaa!
LOKAKUU
Piirin kämppien varauskalenteri vuodelle 2018 aukeaa.
Eväitä, tietoa ja taitoja tarpojien, samoajien tai vaeltajien luotsina toimimiseen. Tarjolla valoa luotsin pimeisiin hetkiin ja asiaa – ei vain majakoista, varustepaketeista ja vaelluskartoista – vaan etenkin siitä, kuinka luotsi luovii tehtävässään tukiessaan vartionjohtajia kolmessa vanhimmassa ikäkaudessa.
Luotsikoulutus 27.10.
Valtakunnallinen Luotsipäivä 6.10.
LUOTSIEN VUOSI JA LUOTSIEN LOKAKUU
Valjasta aikuiset lippukunnan tueksi–koulutus 2–2018
9. tiistai
2. tiistai
3. keskiviikko
Ryhmänohjaajakurssi osa 1. (Partiokannus)
Partion Unska (Partiokannus)
Yhdellä rysäyksellä monta koulutusta saman päivän aikana. Nappaa koko johtajisto kelkkaan.
Koulutuspäivä koko lippukunnan johtajistolle 28.10. – Taas mennään! Lippukuntakoulutus: LPKJpestijohtaja- ja ohjelmajohtajakurssit
Ryhmänohjaajakurssi osa 1. (Partiokannus)
Akela- sampokurssi
Seikkailija–EA–tapahtuma
14. sunnuntai
Lippukuntakoulutus: LPKJpestijohtaja- ja ohjelmajohtajakurssit
Akela- sampokurssi
Partiohackathon
Pinkki (EPT)
Episodi–videotapahtuma
13. lauantai
Lippukuntakoulutus: LPKJ–, pestijohtaja ja ohjelmajohtajakurssit
Ryhmänohjaajakurssi osa 1. (Partiokannus)
Akela– ja sampokurssi
7. sunnuntai
Vaeltajien Ohitus
Valtakunnallinen Luotsipäivä
Tarpojien KITT (Partiokannus)
SuSen Loikka (Partiokannus)
Partion Unska (Partiokannus)
Partiohackathon
12. perjantai
Nettisivutyöpaja 2–2018
Partion Unska (Partiokannus)
6. lauantai
11. torstai
PJ–peruskurssi (monimuoto) osa 2.
Partiohackathon
5. perjantai
4. torstai K–18–ilta (EPT)
10. keskiviikko
8. maanantai
1. maanantai
PJ–peruskurssi (monimuoto) osa 1.
VIIKKO 41
VIIKKO 40
Urbaani kaupunkisuunnistus käydään syksyisissä maisemissa, Maunulan majalta Keskuspuiston läpi seikkaillen Paloheinän mäelle. Matkalla suoritetaan liikenne-taitomerkki.
Seikkailijoiden Urbaani Kaupunkisuunnistus 20.10.
29. maanantai 30. tiistai 31. keskiviikko
Koko lippukunnan kouluttautumispäivä
(Partiokannus)
Ryhmänohjaajakurssi osa 2.
VAE LTAJI E N OH ITU S 6.10.
Luotsikoulutus 2–2018
EA2–kaupunkikurssi
28. sunnuntai
Laten Laukka (Partiokannus)
PJ–peruskurssi 6–2018 Piirin kokous
PJ-peruskurssi (monimuoto) 24h retkiosa
Ryhmänohjaajakurssi osa 2. (Partiokannus)
27. lauantai
PJ-peruskurssi (monimuoto) 24h retkiosa
Ryhmänohjaajakurssi osa 2. (Partiokannus)
26. perjantai
Pestijohtajien kiitos–ilta
Myllyn kiipeilytys 8–2018
25. torstai
24. keskiviikko
Tervetuloa partioon–kurssi
23. tiistai
Syyskokous (Partiokannus)
22. maanantai
VIIKKO 43 & 44
21. sunnuntai
Urbaani Kaupunkisuunnistus
EA2–kaupunkikurssi
PJ–peruskurssi 6–2018
20. lauantai
PJ–peruskurssi 6–2018
19. perjantai
PJ–peruskurssi 6–2018
18. torstai
PJ–peruskurssi 6–2018
PJ–peruskurssi (monimuoto) osa 3.
Syyskokous (EPT)
17. keskiviikko
16. tiistai
15. maanantai
VIIKKO 42 - SYYSLOMA
KUVA Anni Karlsson
Aluetapaamiskuukausi
MARRASKUU
Vie taustayhteisönne edustajalle joulukalenteri.
Olettehan hakeneet Mannerheim-solkia ansioituneille partiojohtajille lippukunnassa (DL 15.11.)
Vuoden viimeinen aluetapaaminen kutsuu johtajistoa tärkeiden asioiden äärelle.
Kaikille yli 15-vuotiaille partiolaisille, jotka haluavat oppia ensiaputaitoja ja samalla viettää mukavan viikonlopun metsässä yöpyen puolijoukkueteltoissa partiomaisesti. Kurssilta saa SPR:n EA1-kurssitodistuksen, joka on voimassa kolme vuotta.
EA -maastokurssi 16.–18.11.
Partiokouluttajakurssi on suunnattu etenkin piirin kouluttajille ja sellaisina aloittaville sekä lippukunnissa ROK-koulutusta toteuttaville. Kurssi sopii yhtä hyvin niin johtamis- kuin taitokoulutuksia vetäville.
Partiokouluttajakoulutus 2.–3.11.
NÄHDÄÄN JOSSAIN NÄISTÄ!
Aikuisten iltanuotio
Johda pettymyksiä ja nihkeitä tilanteita-koulutus
johtajille, lippukunnan lle ja ta pestijoh ji jille – ta oh aj lm ohje linen Valtakunnal jen ko ik lm ko johto en tapaamin 16.11.–18.11.
ISO KÄSI
Järjestyksenvalvojakurssi 2–2018, osa 1
4. sunnuntai
Järjestyksenvalvojakurssi 2–2018, osa 1
Partiokouluttajakoulutus (PKK)
Pyhäinpäivä
3. lauantai
Järjestyksenvalvojakurssi 2–2018, osa 1
Partiokouluttajakoulutus (PKK)
Järjestyksenvalvojakurssi 2-2018, osa 2
PJ–peruskurssi 7–2018 osa 1.
Vimma–viikonloppu (EPT)
Isänpäivä
11. sunnuntai
Järjestyksenvalvojakurssi 2-2018, osa 2
PJ–peruskurssi 7–2018 osa 1.
Vimma–viikonloppu (EPT)
10. lauantai
Järjestyksenvalvojakurssi 2-2018, osa 2
Seinäkiipeilykurssi (Sa, Va, Ai)
Valtakunnallinen johtokolmikkojen tapaaminen
Leikkikurssi 4: Haaraparta
Kisatoimitsijakurssi
EA1–maastokurssi
18. sunnuntai
Jäsenkokous - Lappeenranta (SP)
Valtakunnallinen johtokolmikkojen tapaaminen
Leikkikurssi 4: Haaraparta
30. perjantai
Myllyn kiipeilytys 9-2018
29. torstai
28. keskiviikko
27. tiistai
26. maanantai
EA1–kurssi (Partiokannus)
Kisatoimitsijakurssi
PJ–peruskurssi 7-2018 osa 2.
EA1–maastokurssi
25. sunnuntai
EA1–kurssi (Partiokannus)
Gaala (EPT)
PJ–peruskurssi 7-2018 osa 2.
24. lauantai
PJ–peruskurssi 7-2018 osa 2.
23. perjantai
22. torstai
21. keskiviikko
20. tiistai
19. maanantai
VIIKKO 47 & 48
17. lauantai
Valtakunnallinen johtokolmikkojen tapaaminen
Leikkikurssi 4: Haaraparta
Vimma–viikonloppu (EPT) PJ–peruskurssi 7–2018 osa 1.
Kisatoimitsijakurssi
9. perjantai
EA1–maastokurssi
16. perjantai
Partiokouluttajailta
8. torstai
15. torstai
PJ–peruskurssi (monimuoto) osa 4.
PJ–peruskurssi (monimuoto) osa 5.
14. keskiviikko
13. tiistai
12. maanantai
VIIKKO 46
7. keskiviikko
Lippukunnan johtokolmikoiden perehdytys
6. tiistai
5. maanantai
1. torstai
2. perjantai
VIIKKO 45
VIIKKO 44
KUVA Joosef Abokther
Muistuta lasten vanhempia kevään kokousajoista ja täydennä vajaat ryhmät. Mikäli teette talvivaelluksen tai leirin, teethän siitä ilmoituksen toimistolle!
JOULUKUU
Hyvää joulua!
Piirimajakka Lo iste loistaa taas ! Yhteiskunta-t arppo johdatte lee tarpojat kaupun kiympäristöss ä kulttuurien ki rjoon ja vaikut tamisen kanaviin . Kuinka rakennetaan ystävy yttä yli rajojen, miten toteutet aan lähimmäi senrakkautta käyt ännössä? Tule ja ota selv ää!
LOISTEPII RIMAJAKK A TARPOJI LLE 8 .–9.12 .
Partiolaisten joululaulut
Loiste - piirimajakka tarpojille
Samoaja 29H
9. sunnuntai
Loiste - piirimajakka tarpojille
Samoaja 29H
8. lauantai
Samoaja 29H
7. perjantai
(Partiokannus)
Lipunnosto ja seppeleen lasku
Lipunnosto ja seppeleen lasku (EPT)
Itsenäisyyspäivä
6. torstai
5. keskiviikko
Lippukuntatuen pikkujoulut
4. tiistai
3. maanantai
2. sunnuntai
10. maanantai
1. lauantai
Meiltä ilmoittautuvat:
16. sunnuntai
15. lauantai
14. perjantai
Myllyn kiipeilytys 10-2018
13. torstai
12. keskiviikko
11. tiistai
EA-kertauskurssi 2-2018
VIIKKO 50
VIIKKO 48 & 49
23. sunnuntai
22. lauantai
21. perjantai
20. torstai
19. keskiviikko
18. tiistai
17. maanantai
VIIKKO 51
PJ-peruskurssi 1–2019
2.1.–6.1.19
TAMMIKUU 2019
31. maanantai
30. sunnuntai
29. lauantai
28. perjantai
27. torstai
Tapaninpäivä
26. keskiviikko
Joulupäivä
25. tiistai
Jouluaatto
24. maanantai
VIIKKO 52 & 53
PÄÄKAUPUNKISEUDUN PARTIOLAISET RY p. 09 8865 1200
Töölönkatu 55, 00250 Helsinki
Twitter: @partiokuuluu Instagram: @partiokuuluukaikille YouTube: PartioKuuluuKaikille
Facebook: Pääkaupunkiseudun Partiolaiset #partioscout #päpa #partiokuuluukaikille
Piirissämme on käytössä myös WhatsApp-pikaviestipalvelu. Palvelun kautta saat puhelimeesi muutaman yhteystietoihin numero 040 450 1759 ja tallenna se esim. nimellä PäPa WA. WhatsApplistan
kerran kuussa partio-uutisia ja vinkkejä niin toimintaan kuin tapahtumistamme. Lisää puhelimesi
WhatsAppilla tilausviesti, esim. “Jee, liittäkää minut listalle t. Ville Vaeltaja [etunimi sukunimi]”.
viestit eivät tule perille, ellei numero ole tallennettuna yhteystiedoissasi! Lähetä tallentamaasi numeroon