Toimintakalenteri 2019

Page 1

KUVA Hanna Kimmonen

2019

PIIRIN TOIMINTAKALENTERI


KUVA Susanna Mikander

set maksavat yleensä 15 euroa kurssilaista kohden per viikonloppu.

tautumispäivämäärän löydät piirin nettisivuilta.

sillä näin saadaan kurssit käyntiin ajallaan. Kurssikuljetukpääsääntöisesti noin kuukautta ennen tapahtumaa - tarkan ilmoit-

käyttämään yhteiskuljetuksia, mikäli sellainen on tarjolla,

kasvatuksesta vastaava jäsen

kurssiviestin mukana ohjeet saapumisesta. Suosittelemme

vartion- tai ryhmänjohtajan partio-ID:tä. Tällöin siis riittää yksi ilmoittautuminen ryhmää kohden. Tapahtumiin ilmoittaudutaan

tavissa. Joihinkin pienempiin tilaisuuksiin osallistuva saa

Matsku Salminen, Suomen Partiolaisten hallituksessa

ohjelmapainotus-sivustolla.

Kuljetukset järjestetään isoimmille kursseille ja tapahtumiin, jotka ovat julkisilla kulkuneuvoilla vaikeasti saavutet-

Kilpailuihin ja nuorempien ikäkausien tapahtumiin ilmoittaudu-

viikkoa aiemmin.

teriin tai muualle mielenkiintoiseen paikkaan.

pahtuman jäsenelleen vai laskuttaako sen osallistujalta.

dessä. Lippukunta päättää, kustantaako se koulutuksen tai ta-

kutetaan lippukunnilta normaalin osallistumismaksun yhtey-

kerää rahaa tapahtumissa osallistujilta, vaan kaikki kulut las-

teriaali laskutetaan lippukunnalta tapahtuman jälkeen. Piiri ei

Osallistumismaksut, kuljetukset sekä mahdollinen oheisma-

maksu maksettuna.

tulee olla Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n jäsen-

Jokaisella tapahtumaan ja kurssille osallistuvalla partiolaisella

LASKUTUS JA KÄYTÄNNÖN JÄRJESTELYT

taan pääsääntöisesti ryhminä, jolloin ilmoittautumisessa käytetään

sista noin pari viikkoa ennen kurssia ja päivätilaisuuksista noin

koloiltojen vierailukohteiksi, vaikkapa kaupungintalolle, teat-

Ohjelmapainotuksen materiaalit julkaistaan Partio-ohjelma.fi:n

Osallistuja saa kurssikirjeen muodossa lisätietoa viikonlopun kurs-

sille sopivasti vuoden 2019 alkuun. Lisäksi laaditaan vinkkejä

taa osaksi pestikeskustelua.

ilmaan kurottamista.

olemme osallistujiin yhteydessä lähtökohtaisesti sähköpostitse.

dän kouluttautumisestaan. Koulutussuunnittelu kannattaa ot-

vain retkeilyn lisäämistä, vaan ulos yhteiskuntaan ja ulos maa-

tekemiseen rohkaisevat toimintavinkit tuotetaan eri ikäkau-

pestijohtajan hyvä suunnitella ja sopia johtajiston kanssa hei-

merkiksi erilaisia vierailuja tai ihan perinteisiä metsäretkiä. Ei

Tarkista ilmoittautumisen yhteydessä osallistujien yhteystie-

pääsy suositummille kursseille varmistuu. Siihen mennessä on

enemmän kokouksia muualla kuin koloilla. Tämä voi olla esi-

tojen ajantasaisuus Kuksassa, eritoten sähköpostiosoitteet, koska

tehdä aina heti kauden alussa: tammikuussa ja elokuussa. Näin

teena on, että viikkotoiminnassa rohkaistuttaisiin pitämään

Ohjelmapainotuksen tueksi tuotetaan materiaalia yhdessä

Ilmoittautuminen pestikoulutuksiin ja -kursseille kannattaa

Vuonna 2019 ohjelmapainotuksena on Ulos koloilta! Tavoit-

WWF:n kanssa liittyen luonnon monimuotoisuuteen. Ulkona

YLEINEN ILMOITTAUTUMISOHJE

ULOS KOLOILTA!

Terveisin Pinja, Senni ja Hanna

osallistumaan tapahtumiin koko johtajiston ja lippukunnan voimin!

on lähdössä, tutustu yleiseen ilmoittautumisohjeeseen. Tervetuloa kouluttautumaan ja

Kun olet päättänyt, mihin haluat itse osallistua tai mihin tapahtumaan lippukuntasi

kuntaleiri-iltoja, joissa lippukunta saa apua ja tukea oman leirinsä järjestämiseen.

Vuosi 2019 on myös lippukuntaleirien aikaa. Keväällä pidetään tuttuun tapaan lippu-

luotsitapaamisessa.

vuosi-ohjelmapainotuksen oppeja hyödynnetään esimerkiksi syksyllä järjestettävässä

pahtumissa vuoden aikana, vaikkapa lippukunnan kesäleirillä. Myös edellisen Luotsi-

vuoden aikana. Ohjelmapainotuksen teemaa voi käyttää myös lippukunnan omissa ta-

Vuoden 2019 ohjelmapainotus “Ulos koloilta” näkyy useassa piirin tapahtumassa

Suomen Partiolaisten tapahtumista.

Pääkaupunkiseudun Partiolaisten vuoden 2019 ohjelma- ja koulutustapahtumat sekä osa

Tähän kalenteriin on koottu lippukuntasi toiminnansuunnittelua helpottamaan kaikki

LIPPUKUNTALEIRIEN VUOSI 2019


Jokaiselta alle 15-vuotiaalta partiolaiselta edellytetään

Mobiiliyhteensopivilla sivuilla lisäksi: • Ilmoittautumislinkit • Linkit mahdollisiin lisämateriaaleihin ja

jäsenrekisteriin. Tämä mahdollistaa tehokkaamman viestin-

nän suoraan oikeille henkilöille rasittamatta koko lippukun-

nan johtajistoa viesteillä, jotka on tarkoitettu vain osalle. Jo-

seuraavien pestien haltijat:

kaisen lippukunnan tulisi nimetä jäsenrekisteriin vähintään

kuvauksineen löydät osoitteesta www.päpa.fi/tapahtumat

Tarkastakaa, että lippukuntanne johtajien pestit on merkitty

• Mahdolliset päivämäärämuutokset

oppimisympäristö Moodleen

Kaikki tässä kalenterissa esitellyt koulutukset ja tapahtumat

LISÄTIETOA NETTISIVUILTA

partiovakuutuksen kautta.

maksu mahdollista anoa lääkärintodistusta vastaan takaisin

• Mikäli peruutus johtuu sairastapauksesta, on osallistumis-

osallistumista ei peruuteta lainkaan.

vahvistuksessa ilmoitettu maksu (yleensä 20 €), mikäli kurssi-

• Ilmaisten koulutusten kohdalla laskutetaan ilmoittautumis-

mista ei peruta lainkaan.

• Osallistumismaksu laskutetaan kokonaan, jos ilmoittautu-

listujan muutoksesta toimistolle.

ellei osallistuja löydä itselleen sijaista. Muista ilmoittaa osal-

• Alle neljä (4) viikkoa ennen tehdyt peruutukset laskutetaan,

toimistolle neljä (4) viikkoa ennen tapahtuman alkamista.

• Osallistumismaksua ei laskuteta, jos peruutus tulee piirin

(papa.toimisto@partio.fi / 09 8865 1200)

Pääkaupunkiseudun Partiolaisten toimistolle

• Kurssi- ja tapahtumaperuutukset tehdään aina

PERUUTUSKÄYTÄNNÖT

taloudenhoitaja ja jäsenrekisterinhoitaja)

• Hallituksen jäsenet (erityisesti sihteeri,

ja vartioiden johtajat

• Kaikki akelat, sammot, luotsit sekä joukkueiden

Partiokannuksen KV-leiri

Elli

maailmanjärjestöt

EPT

Partiokannus

alueet ja lippukunnat

Vespa

Itä-Vantaa

Tammi

Järeä-Grani

PäPan järjestelyvuoro

Maailman 7. nopeimmat PT-kisat (PäPan aikuisryhmä) Kevät päiväkisa, Törmä (Etelä-Helsinki) Kevät yökisat (Kaakkois-Helsinki) Vihree (EPT)

25.4. 27.4. 4.-5.5. 11.5.

Kevät SM-kisat (L-SP) Syys SM-kisat (E-KP) 3.11.

Hiipivä Haamu (Ilvesveikot)

6.10. Pinkki

5.-6.10.

21.-22.9. Espoon Punanen (EPT, Elli)

19.5.

17.-19.5. Ömeising Reissu (Rekolan metsäsiskot ja -veikot)

Talvi-SM-kisat (Pohjanmaa)

2.-3.3.

9.-10.2. Piirin talvikisat (Uusimaa)

huolloksi ja ikäkausien ohjelmaa tukemaan!

ja tasoisille kisaajille. Poimi parhaat palat johtaja-

Piirin toimintakalenterista löytyy kisoja kaiken ikäisille

VIPATTAAKO KISAJALKAA?

Roverway

Väiski

Vantaan alueleiri

Alueleirit

Punkku, EPT

Piirin kevät yökisat

Piirin kevät päiväkisat

Piirin talvikisa

Syys-SM-kisat

2020 PARTIO 110 -JUHLAVUOSI

Nordtreffi

Piirin samoajaleiri

- vastaava vaeltajaluotsi

Kaakkois-Hki

Piirin kevät yökisat

- vastaava tarpojaluotsi Punkku, EPT

Etelä-Hki

Piirin kevät päiväkisat

- vastaava samoajaluotsi

Uusimaa

Piirin talvikisat

- vastaava sampo

2019 JÄRJESTELYVUORO

ISOMMAT TAPAHTUMAT KIIKARISSA

- vastaava akela

• Ikäkausivastaavat

• Ohjelmajohtaja

• Pestijohtaja

• Lippukunnanjohtaja

TIEDOT KUNTOON KUKSAJÄSENREKISTERIIN

partiovakuutus.

sijainen. Tarkemmat tiedot löydät osoitteesta www.partio.fi/

samanlaisella vakuutuksella kuin jäsenet. Vakuutus on tois-

vakuuttanut toimintaan osallistuvan ei-vielä-partiolaisen

tulee tuoda mukaan tapahtumaan. Suomen Partiolaiset on

lytys kurssille tai tapahtumaan pääsemiselle. Maksutosite

maa tai kurssia. Osallistumismaksun maksaminen on edel-

Osallistumismaksut laskutetaan EVP:ltä ennen tapahtu-

tapaan.

listujille lähetetään kurssi- tai tapahtumaviestit tavalliseen

mäaika sekä mahdolliset allergiat ja erikoisruokavaliot. Osal-

nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite, postiosoite, synty-

linkkien kautta. Lomakkeella kysytään osallistuvan henkilön

miin tapahtumiin ja osaan kursseista suoraan tapahtuma-

Partion ulkopuoliset osallistujat voivat ilmoittautua avoi-

myös niitä osallistujia, jotka eivät ole partion jäseniä.

maksu maksettuna. Esitietovaatimukset ja ikärajat koskevat

jälkeen tulee seuraaviin tapahtumiin osallistuessa olla jäsen-

tavoista tutustua partioon. Kertaluonteisen osallistumisen

esimerkiksi kisoihin tai tapahtumiin on tarkoitettu yhdeksi

tämän esitteen tapahtumista ja kursseista. Osallistuminen

tiolaisille (EVP) mahdollisuuden osallistua suurimpaan osaan

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset tarjoaa myös ei-vielä-par-

EI-PARTIOLAISTEN ILMOITTAUTUMISOHJE

seen on olemassa!

vastaa siitä, että huoltajien suostumus kurssille osallistumi-

suostumus tarvitaan kaikilta alle 18-vuotiailta. Lippukunta

tumiin. Yli kolme yötä kestävällä kurssilla tai tapahtumalla

huoltajan suostumus osallistua piirin kursseille ja tapah-


• lippukunnan toiminnan kehittäminen: organisoi lippukun-

yleisten määräysten ja ohjeiden mukaisesti.

johtajistoa ongelmatilanteissa, tuntee piirin kriisiviestintäohjeen sekä vastaa lippukunnan toiminnasta Suomen Partiolaisten turvallisuusohjeiden mukaisesti.

puheenjohtajana, edustaa lippukuntaa virallisissa tapahtu-

missa ja toimii lippukunnan nimenkirjoittajana

• lippukunnan viestinnän johtaminen: varmistaa, että vies-

koko jo htokolm ikolle 28.–29 .9.

L I P PU K U NTA S E M MA -

enta oman valm teystiedot yh ja naamalta a! lu ovat hal ss

N TU N N ETHAjasi

ta nnanjoh Lippuku jelmah o ja tajapestijoh si urs t: johtajak . 22.–24.3 keväällä . 1 .1 0 1 8.– syksyllä

J E E S IÄ IN! HOM M I ja-,

Ohjelmajohtaja vastaa siitä, että ikäkaudet toteuttavat ikäkausien mukaista partio-ohjelmaa sekä että niille on tarjolla partio-ohjelman mukaisia ikäkausitapahtumia. Ohjelmajohtaja varmistaa yhdessä ikäkausivastaavien ja luotsien kanssa, että lippukunnan ryhmien toiminta on suunnitelmallista. • alueellinen yhteistyö: osallistuu yhdessä alueen muiden ohjelmajohtajien kanssa vuosittain yhteisesti toteutettavien ohjelmatapahtumien suunnitteluun sekä delegoi alueellisesti järjestettävien tapahtumien järjestelyihin lippukunnasta sopivat tekijät.

hyvä pestikeskustelu. Vapaaehtoiset tietävät, mitä heiltä odotetaan sekä mitä tukea ja koulutusta pestiin on tarjolla. Pestijohtaja opastaa lippukunnan johtajistoa käyttämään pestijärjestelmää oikein ja tavoitteellisesti. Hän ymmärtää pestauksen mahdollisuudet innostamisessa ja motivoinnissa. • lippukunnan henkilöresurssien johtaminen ja kehittäminen: huomioi ja suunnittelee, keitä lippukunnan pesteissä toimii nyt ja keitä jatkossa. Pestijohtaja huolehtii siitä, että lippukunnan aikuisrekrytointi on aktiivista ja jatkuvaa sekä varmistaa, että uudet aikuiset otetaan osaksi lippukunnan johtajistoa.

ikäkauden tilanteen ja pestaa ikäkausivastaavat ja luotsit.

lippukunnassa toimivien vapaaehtoisten kanssa käydään

• lippukunnan partiokasvatus: tuntee lippukunnan jokaisen

Ohjelmajohtajan tehtäviin kuuluu

tustavoitteet. Ohjelmajohtajan pestaa lippukunnanjohtaja.

kunnan päätöksenteossa huomioidaan ikäkaudet ja kasva-

kausivastaavat. Ohjelmajohtaja huolehtii siitä, että lippu-

Apunaan ohjelmajohtajalla ovat lippukunnan luotsit ja ikä-

teuttamista kaikissa ikäkausissa mahdollisimman laajasti.

Ohjelmajohtaja johtaa lippukunnan kasvatustoiminnan to-

OHJELMAJOHTAJA

on kyse.

partion ulkopuolella ymmärtävät, minkälaisista taidoista

partiossa oppimiaan taitoja niin, että ihmiset partiossa ja

auttaa ja neuvoo lippukunnan vapaaehtoisia kuvailemaan

• osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen: Pestijohtaja

piirin ilmoittautumiskäytännöt.

lippukunnan ilmoittautumisista koulutuksiin ja tuntee

laatii lippukunnan kouluttautumissuunnitelman, vastaa

• pestijärjestelmän käyttö: huolehtii siitä, että kaikkien

Pestijohtajan tehtäviin kuuluu

pukunnanjohtaja.

tekijälle ja oikean tekijän pestille. Pestijohtajan pestaa lip-

tehdä vapaaehtoistyötä. Pestijohtaja löytää oikean pestin

kouluttautumisesta. Hän vastaa siitä, että partiossa on hyvä

tajaikäisten) motivoimisesta, pestijärjestelmän käytöstä ja

kuisten ja lippukuntapestissä toimivien samoaja- ja vael-

Pestijohtaja huolehtii lippukunnan vapaaehtoisten (eli ai-

PESTIJOHTAJA

• toiminnan turvallisuudesta huolehtiminen: ratkoo ja auttaa

• lippukunnan hallinnollinen johtaminen: toimii hallituksen

tintä on sujuvaa ja että eri kohderyhmät huomioidaan

kunnan toimintatapoja ja visioi lippukunnan tulevaisuutta

Lippukunnanjohtajan tehtäviin kuuluu

nan toiminnansuunnittelun ja -arvioinnin, kehittää lippu-

kunnan erilaisiin sidosryhmiin

ten päätösten sekä sääntöjen ja partiotoiminnasta annettujen

koulutukset. Pestijohtaja seuraa piirin, SP:n ja muiden ta-

raportoidaan asiallisesti

hojen koulutustarjontaa ja tiedottaa niistä lippukunnassa,

että lippukunnan vapaaehtoiset käyvät pestinmukaiset

linpäätös tulee tehdyksi, avustukset haetaan ajallaan ja niistä • yhteistyötahojen kanssa toimiminen: pitää yhteyttä lippu-

• johtajiston kouluttautumissuunnittelu: huolehtii siitä,

• lippukunnan talouden johtaminen: huolehtii siitä, että ti-

lippukunnan toimintaa lippukunnan hallituksen ja kokous-

sen johtamisesta. Lippukunnanjohtajan tehtävänä on johtaa

Lippukunnanjohtaja on vastuussa lippukunnan toiminnasta ja

LIPPUKUNNANJOHTAJA

JOHTOKOLMIKKO JAKAA TEHTÄVÄT SOPIVIKSI


18.-22.4. PJ-peruskurssi 3-2019 vaeltaen 22.-28.4. PARTIOVIIKKO 25.4. Maailman 7. nopeimmat PT-kisat 26.4. PJ-juhlaillallinen 27.4. Törmä, kevät päiväsarjat (Etelä-Hki) 28.4. Ulos koloilta 28.4. Partioviikon kirkkotapahtuma 4.-5.5. Kevät-yökisat (Kaakkois-Hki) 4.5. Tervetuloa Partioon-kurssi 4.5. Erätaito 0 - Retkeilyn alkeet 4.5. ROK-kouluttajankoulutus 5.5. EA-toimintaharjoitus vaeltajille ja aikuisille 5.5. Kalliokurssin teoriailta 11.5. Vihree (EPT) 11.-12.5. EA1 - K18 12.5. SuperSupe 13.5. Turva-aikuisten tapaaminen 15.5. EA-kertaus Maasto 15.5. LPK-tuen kevätkekkerit 17.-19.5. Kalliokiipeilykurssi 17.-19.5. Leikkikurssi 2/Mämmikoura 17.-19.5. Ömeising Reissu (Rekolan metsäsiskot ja -veikot) 19.5. Kevät SM-kisat (L-SP) 22.5. EPT-klubi 13.-17.6. SAMOAJALEIRI 1.-7.7. Nordtreffi-leiri 12.-25.8. Alueelliset aloitustapahtumat 18.8. Rantalentisturnaus- ja bileet (EPT) 30.-1.9. PJ-peruskurssi 4-2019 Johtajatulet (1. viikonloppu) 31.8.-1.9. Johtajatulet (SP) 4.9. Vaeltajaohjelmailta 6.-8.9. Leikkikurssi 3/Aarteenvartija 7.-8.9. EA1-kurssi (Partiokannus) 8.9. Tervetuloa Partioon-kurssi 8.9. Erätaito 0 - Retkeilyn alkeet 13.-15.9. PJ-peruskurssi 4-2019 Johtajatulet (2. viikonloppu) 13.-15.9. Flaksi samoajille 16.9. EA1 kaupunkikurssi alkaa 17.9. KV-partioilta 17.9. Bonfire - suuri iltanuotio: Vantaa 18.9. Bonfire - suuri iltanuotio: Espoo 19.9. Bonfire - suuri iltanuotio: Helsinki 21.-22.9. Espoon Punanen (EPT) 27.9. Valmentajatreffit 27.-28.9. Syyssemma 28.-29.9. Lippukuntaseminaari

31.1. Myllyn kiipeilytys 1.2. SGW - Samoajat Gone Wild 1.2. EA-kertauskurssi (Partiokannus) 2.-3.2. EA1-kurssi (Partiokannus) 3.2. PT -kisatoimitsijakurssi (2/2) 7.2. Ryhmän hallinta viikkokokouksissa -iltakoulutus 8.-9.2. Johtokolmikkoretki ja aluetapaaminen (Partiokannus) 9.-10.2. Piirin talvikisat (Uusimaa) 13.2. Vaeltajaohjelmailta 15.-17.2. Vaeltajatapahtuma (EPT) 17.2. Lumiveistoskisa (EPT) 26.2. LPK leiri-illat 27.2. Sudenpentuohjelman kokonaisuus (1/2 ilta) 1.-3.3. Leikkikurssi 1/Haaraparta 1.-3.3. PJ-jatkis 2.-3.3. Talvi SM-kisat (Pohjanmaa) 4.3. LPK leiri-illat 6.3. Seikkailijaohjelman kokonaisuus (1/2 ilta) 8.-10.3. LPK-tuen treffit 8.-10.3. ROK, osa 1 / kevät (Partiokannus) 9.3. TaSa-vihjarit 13.3. Sudenpentuohjelman kokonaisuus (2/2 ilta) 15.-17.3. Järjestyksenvalvojakurssi 1/19, osa 1. 19.3. EPT:n kevätkokous 20.3. Seikkailijaohjelman kokonaisuus (2/2 ilta) 21.3. Tervetuloa LPK:n hallitukseen -koulutus 22.-24.3. ROK, osa 2 / kevät (Partiokannus) 22.-24.3. Järjestyksenvalvojakurssi 1/19, osa 2. 22.-24.3. LPKJ-, pestijohtaja- ja ohjelmajohtajakurssit 25.3. Partiokannuksen kevätkokous 29.-31.3. EA-Mammutti 6.4. Luotsikoulutus 6.4. Tarpojatapahtuma (EPT) 9.4. Partiokamujen tapaaminen 9.4. Lippukunnan talous -koulutus 9.4. PJOK, PJ-lopputyön ohjaajien koulutus 12.-14.4. Vaeltajien Huhtivaellus 12.-14.4. Vimma-viikonloppu (EPT) 13.4. Tarpojien Taitopäivä 18.-22.4. PJ-peruskurssi 2-2019 pääsiäinen

11.-13.10. ROK, osa 1 / Syys (Partiokannus) 11.-13.10. Partiokouluttajakoulutus, PKK 12.10. Seikkailijoiden urbaani kaupunkisuunnistus 12.-13.10. Episodi-videokilpailu 15.10. EPT:n syyskokous 16.-20.10. PJ-peruskurssi 5-2019 syysloma 17.-20.10. Piirimajakka Loiste 18.-20.10. Explo samoajille (SP) 20.10. Sudenpentujen EA-tapahtuma 21.10. Piirin kokous 24.10. Aikuisten iltanuotio 25.-26.10. PJ-peruskurssi 6-2019  monimuotokurssi 24h/retki 25.-27.10. ROK, osa 2 / Syys (Partiokannus) 25.-27.10. Akela- ja sampokurssi 26.10. Laten Laukka (Partiokannus) 26.10. Partiokamukoulutus 27.10. Koko lippukunnan koulutuspäivä 28.10. Partiokannuksen syyskokous 29.10. Pestijohtajien kiitosilta 2.-3.11. EA2-kurssi (Partiokannus) 3.11. Hiipivä Haamu (Ilvesveikot) 8.-10.11. LPKJ-, pestijohtaja- ja ohjelmajohtajakurssit 9.11. Luotsipäivä 15.-17.11. Järjestyksenvalvojakurssi 2/19, osa 1. 15.-17.11. EA1 Maasto 17.11. Seinäkiipeilykurssi 22.-24.11. Leikkikurssi 4/Mittarimato 22.-24.11. Järjestyksenvalvojakurssi 2/19, osa 2. 22.-24.11. PJ-peruskurssi 7-2019 (1. viikonloppu) 23.11. Luotsikoulutus 29.11.-1.12. PJ-peruskurssi 7-2019 (2. viikonloppu) 30.11. Gaala (EPT) 30.11.-1.12. Samoaja 2YH (Uusimaa) 2.12. Partiolaisten joululaulut 3.12. Tervetuloa Partioon-kurssi 6.12. Lipunnosto ja seppeleenlasku (EPT ja Partiokannus) 12.12. EA kertaus 2.1.-6.1. PJ-peruskurssi 1-2020 loppiainen

2.10. PJ-peruskurssi 6-2019 monimuotokurssi alkaa 5.10. Vaeltajien Ohitus 4.-6.10. Partion Unska (Partiokannus) 5.-6.10. Syys-SM kisat (E-KP) 6.10. Pinkki (EPT) 11.-13.10. Vimma-viikonloppu (EPT)

> Lisää tapahtumia, kurssien kaupunki-illat ja kiipeilytykset löydät kalenterin muilta aukeamilta!

2.-6.1. PJ-peruskurssi 1-2019 loppiainen 19.-20.1. EA1 kaupunkikurssi 23.1. Akela-monimuotokurssi alkaa 26.1. Talvisemma 29.1. Tervetuloa Partioon-kurssi 29.1. PT -kisatoimitsijakurssi (1/2)

KALENTERITIIVISTELMÄ 2019


POLKU PARTIO KSI JOHTAJA

– Johtaminen on viestintää ja viestintä on johtamista

Viestintäteemainen marraskuun kurssi

Syysloma-kurssi – Irti arjesta

Johtajatuli K20 -Kurssi – Aikuisille tositarkoituksella pakettihintaan

Pääsiäisvaellus-kurssi – Kurssisisällöt luonnonhelmassa

Pääsiäiskurssi - Kaikenkokoisille ja -karvaisille partiojohtajaksi haluaville

Loppiainen - Chillaa uusi vuosi alkuun

VUODEN 2019 KURSSIT

Ilmottautuminen -> Alkutapaaminen -> Kurssiviikonloppu -> Johtamisharjoitus lippukunnassa -> Lopputapaaminen -> Valtakirja! TADAA

*) PJ-koulutustoimikunnan jäsenet, eli Pulut

? Haluaisitko aman kesäleirin kuutuksen katt va io ? rt en pa ks aa lu ht el - jo an va utuksen kattam ku va io rt pa aa - joht rin päättäjistä? - äänestää pii nettä? - Kipparoida ve ille eemmille kursse amista?) yn ist distyksen joht - Päästä ed yh i ta an lm je en, oh (eli oppia ihmist -Gi-nappulat? Ko us 24h-kerhon? - Saada josk a partion eikä st io rt pa e ke te - Tietää mikä partio on? - Tietää mitä assa? partio on olem - Tietää miksi ssa on? htaminen partio - Millaista jo mäiselle hakeudu ensim in ni ä, ll ky urssille! teenkään johtaja-perusk Jos vastasit yh io rt pa e ll isa lu ja/tai mie mahdolliselle #munpjpk

PULUMUISTILISTA*


Tämä kolmen tunnin kurssi on suunnattu kaikille niille, jotka tukevat kurssilaisia lippukunnassa. Koulutuksen aikana käydään läpi mikä pj-kurssi on, mikä johtamisharjoitus on ja ohjaamisen perusteet.

PJOK – PARTIOJOHTAJA-PERUSKURSSIN JOHTAMISHARJOITUKSEN OHJAAJAN KURSSI

Juhlaillallinen kruunaa partioviikon! Kaikki piirin partiojohtajat ovat tervetulleita nostamaan maljan rakkaalle harrastuksellemme. Piiri tarjoaa illallisen viime vuoden partioviikon jälkeen valtakirjan saaneille uusille partiojohtajille JA johtokolmikoille.

PARTIOJOHTAJIEN JUHLAILLALLINEN

Maaliskuussa on tarjolla vaeltajien ja aikuisten oma viikonloppu, johon sisältyy kaiken tasoista puhetta, naurua ja kaikkea siltä väliltä. Pakkaa villasukat mukaan ja mietintämyssy päähän, tämä viikonloppu on juuri sinulle!

Tuntuuko siltä, että pj-kurssin ja Ko-Gin väli on liian iso harpattavaksi? Haluatko keskustella partiosta aikuisten kanssa? Haluatko laajentaa näkÜalojasi?

PJ-JATKIS

Helpoin tapa kerrata ja syventää kurssilla opittua on lähteä uudestaan kurssille – kouluttamaan! đ&#x;˜€ Kouluttaminen on siitä mielekäs pesti, että sillä on valmiiksi määritelty alku ja loppu. Tähän pestiin ei voi jäädä nalkkiin! Ota yhteyttä meihin, niin lĂśydämme sinulle sopivan kurssin. Tätä tarjousta riittää loputtomiin – tuotteet eivät lopu kesken.

KOULUTTAMAAN?

PULUT TARJOAVAT PARTIOJOHTAJILLE


KUVA Heidi Ojala

klo 18:00

mina pääkaupunkiseudulla

Partioasemalla klo 18:00.

Hyödynnä vanhempainillat, retket ja kesäleirit mahdollisuutena tavata huoltajia ja koukuttaa mukaan toimintaan. Lippukunta voi järjestää helposti myös oman Terkku-kurssin. Vinkkejä ja materiaalia löydät mm. www.papa.fi/jasenhankinta tai pyytämällä toimistolta papa.toimisto@partio.fi

3.12. Tervetuloa partioon -kurssi

ja Erätaito 0–koulutus, päivätapahtu-

4.5. keväällä ja 8.9. syksyllä Terkku-kurssi

29.1. Terkku–kurssi Partioasemalla

Hyödynnä Tervetuloa partioon-kurssit, eli Terkku -kurssit ja Erätaito 0-kurssin lippukunnan arjessa ohjaamalla uudet aikuiset tai partiosta kiinnostuneet lasten vanhemmat kouluttautumaan.

VANHEMMAT MUKAAN TOIMINTAAN!

kauden alussa!

Huomaathan, että vuorot täyttyvät usein jo

ia.poikulainen@partio.fi.

Vuoron voit varata ryhmällesi sähköpostitse:

aina sudareista vaeltajiin asti.

Kiipeilytykset on tarkoitettu kaiken ikäisille

hinta on 10€/kiipeilijä.

Yhdelle vuorolle mahtuu max 15 hlöä, ja

tamyllyssä klo 18.00 – 19.30 ja 19.30 – 21.00.

torstaisin kiipeilytyksen Myllypuron Liikun-

Kiipeilytoimikunta järjestää kerran kuussa

MYLLYN KIIPEILYTYKSET KERRAN KUUSSA TORSTAISIN:


23.4.

13.8.

29.10.

2/2019

3/2019

4/2019

27.11.

11.9.

22.5.

13.2.

26.2.

26.3.

23.4.

13.8.

24.9.

29.10.

26.11.

2/2019

3/2019

4/2019

5/2019

6/2019

7/2019

8/2019

3.12.

5.11.

1.10.

3.9.

7.5.

2.4.

5.3.

5.2.

15.1.

26.2.

23.4.

13.8.

24.9.

12.11.

1/2019

2/2019

3/2019

4/2019

5/2019

6/2019

25.11.

7.10.

26.8.

6.5.

11.3.

28.1.

Lippukuntaposti

15.1.

1/2019

Sähkis

15.1.

1/2019

Heppu

Julkaisu DL Ilmestyy

VIESTINNÄN AIKATAULUT 2019

KUVA Antti Jalo

15–17.3. 11–14.7. 17.-22.4. 26.-28.4. 6.-13.6. 7.-9.6. 14.-19.6. 24.-29.6. 29.-30.8. 27.12.-1.1.20

Ko-Gi 129 (TG) – Tre Stränder, Ruotsissa Ko-Gi 129 (TG) – Tre Stränder, Ahvenanmaalla Ko-Gi 131 pääsiäisosa Ko-Gi-kurssien 133, 134 ja 135 johdanto-osa Ko-Gi 132 leiriosa, Evolla Ko-Gi-kurssien 131 ja 135 haikkiosa, Evolla Ko-Gi-kurssin 133 leiriosa, Evolla Ko-Gi 134 meriosa Johtajatulet-etkot Ko-Gi-kursseille 131, 132, 133, 134, 135, Evolla Ko-Gi-kurssin 135 kaamososa

Lisätietoja ja ohjeet: https://www.partio.fi/ vuoden-2019-ko-gi-kurssit

sa yhteistyössä (kurssit 129-135).

ruotsinkielinen kurssi Ruotsin partiolaisten kans-

Vuonna 2019 järjestetään viisi omaa kurssia sekä

eteenpäin.

tajana sekä viedä suomalaista partiotoimintaa

telmiin, kehittää omaa toimintaasi partiojoh-

perehtyä partiotoiminnan tavoitteisiin ja mene-

sinulle partiossa toimiva aikuinen, joka haluat

Kolmiapila-Gilwell eli Ko-Gi, on tarkoitettu

PARTIOJOHTAJIEN JATKOKOULUTUS


Ilmoittaudu kevään kursseille!

TAMMIKUU

sa pestissä? Aloittiko joku uudes eessa muuttuneet iht va en Päivitä Kuksaan vuod . tai päättyneet pestit en vuoden tilinpäätöks On aika tarttua viime . un elu ist lm va sen ja toimintakertomuk sivut uuteen vuoteen tti ne an nn Päivitä lippuku taulut - onhan kokousaika ter ja kevään kalen i jo jiirissä?

helmi-huhtikuussa alkaviin tapahtumiin haku-DL 15.1.

Muistutathan lippukuntasi nuoria johtajia mahdollisuudesta hakea stipendiä,

Hae ansiomerkit kevääksi viimeistään 15.1.

KUVA Susanna Mikander


e on johtajill uun Lauman een mak is u ik a si rs u n urssi a. Akelak aupunkik jälleen k n utumine Ilmoitta . HUOM! ä ness 6.1. men lat: Kurssi-il . / 13.3. / .2 7 2 .2. / 23.1. / 6 . .4 27.3. / 10

U RS S I AKE LAK tarjolla

PJPK 1-2019

Loppiainen

6. sunnuntai

PJPK 1-2019

5. lauantai

PJPK 1-2019

4. perjantai

PJPK 1-2019

3. torstai

PJPK 1-2019

Jos et ehdi Akel akurssille, nappaa tärkeimmät ikäkauden asiat haltuun kahden illan pakettina: Sudenpentuikäka usi-illat (27.2. ja 13.3.) Seikkailijaikäkaus i-illat (6.3. ja 20 .3.)

(EPT, Partiokannus, PäPa)

Hallitussemma

13. sunnuntai

(EPT, Partiokannus, PäPa)

Hallitussemma

12. lauantai

(EPT, Partiokannus, PäPa)

Hallitussemma

11. perjantai

Turva date night

10. torstai

TE RKKU -KU RSSILLE 29.1 .

Ohjaa aktiivi sesti lippukunnan uude t aikuiset ja partiosta kiin nostuneet lasten vanhem mat

EA1 kaupunkikurssi

Young Spokespeople -koulutus (SP)

20. sunnuntai

Cyber 4-Kamp (Partiokannus)

Myllyn kiipeilytys

31. torstai

30. keskiviikko

(kurssin kaupunki-ilta)

PT -kisatoimitsijakurssi

Tervetuloa partioon -kurssi

29. tiistai

28. maanantai

27. sunnuntai

Talvisemma

EA1 kaupunkikurssi

26. lauantai

Young Spokespeople -koulutus (SP)

25. perjantai

24. torstai

(1/6 ilta)

Akela-monimuotokurssi alkaa

23. keskiviikko

22. tiistai

21. maanantai

VIIKKO 4 & 5

19. lauantai

Young Spokespeople -koulutus (SP)

18. perjantai

17. torstai

16. keskiviikko

15. tiistai

8. tiistai 9. keskiviikko

Valmentajakahvit

Koulujen kevätlukukausi alkaa

Uudenvuodenpäivä

2. keskiviikko

14. maanantai

7. maanantai

1. tiistai

VIIKKO 3

VIIKKO 2

VIIKKO 1


Aluetapaamiskuukausi

HELMIKUU

ukselle talvilomalla? Lähdössä hiihtovaell ti ajien kotimaanprojek Voisiko se olla vaelt s? llu talvivae tai alueen yhteinen uksesta tai talvileiristä Muista ilmoittaa vaell kertokaa muillekin piirin toimistolle ja #partioscout mahtavasta reissusta kaikille. luu #päpa #partiokuu

Muistakaa hyödyntää projektiavustuksia läpi vuoden!

Helsingin kaupungin toiminta-avustuksen DL on kuun lopussa.

Onhan aluetapaaminen jo tikissä johtokolmikkonne kalenterissa!

KUVA Joosef Abokther


ittautua ika ilmo nyt on a taja- ja h o ij est LPKJ-, p urssille, k johtaja a ohjelma liskuuss set maa n o d jotta pää e ti maan huristele e! valtatiell

JOHTO KO KOLM I K LA I N E N :

PT -kisatoimitsijakurssi (koulutuspäivä)

Oman elämäni MacGyver -koulutus

Piirin talvikisat (Uusimaa)

Valmentajakoulutuksen startti (SP)

Kuvauskoulutus (SP)

10. sunnuntai

Piirin talvikisat (Uusimaa)

Valmentajakoulutuksen startti (SP)

Kuvauskoulutus (SP)

aluetapaaminen (Partiokannus)

Valtin johtokolmikkoretki ja Vantaan

9. lauantai

Valmentajakoulutuksen startti (SP)

Kuvauskoulutus (SP)

aluetapaaminen (Partiokannus)

Valtin johtokolmikkoretki ja Vantaan

Koulutusohjaajakoulutus, aloitusosa (SP)

EA1-kurssi (Partiokannus)

8. perjantai

3. sunnuntai

alueen lippuku ntien tukena? Vuoden ensimmäinen valmenta jakoulutus alkaa starttiviik onlopulla 8.–10.2.

KII N NOSTAAK O VALM E NTAJAN PESTI

Lumiveistoskisa (EPT)

Vaeltajatapahtuma (EPT)

17. sunnuntai

Vaeltajatapahtuma (EPT)

16.-24.2.2019

Koulujen talvilomaviikko

16. lauantai

Vaeltajatapahtuma (EPT)

15. perjantai

– Pyytäkää kaverit mukaan partioon!

-iltakoulutus

Ystävänpäivä

Ryhmän hallinta viikkokokouksissa

14. torstai

Vaeltajaohjelmailta

13. keskiviikko

12. tiistai

11. maanantai

VIIKKO 7

7. torstai

Akela-monimuotokurssi (2/6 ilta)

6. keskiviikko

Partiokouluttajailta

Oman elämäni MacGyver -koulutus

Yhteiskuntasuhteiden koulutuspäivä (SP)

EA1-kurssi (Partiokannus)

Koulutusohjaajakoulutus, aloitusosa (SP)

2. lauantai

EA-kertauskurssi (Partiokannus)

SGW - Samoajat Gone Wild

5. tiistai

4. maanantai

1. perjantai

Koulutusohjaajakoulutus, aloitusosa (SP)

VIIKKO 6

VIIKKO 5

Myllyn kiipeilytys

28. torstai

(3/6 ilta, sudenpentuohjelma)

Akela-monimuotokurssi

perusteet (1/2 ilta)

Sudenpentuikäkausiohjelman

27. keskiviikko

LPK leiri-illat

26. tiistai

25. maanantai

24. sunnuntai

23. lauantai

- World Thinking Day

Muistelemispäivä

22. perjantai

21. torstai

20. keskiviikko

19. tiistai

18. maanantai

VIIKKO 8 & 9


Lippukunnan kesäleirin tekemisessä on täysi hönkä päällä!

MAALISKUU

kesäleiriä varten Onko ensiaputaidot hallussa? pulmisteluissa myös Lip Hyödynnä kesäleiriva at. um ht apa i/t w.päpa.f kuntaleiri-illat ww n kutsua taustayhteisö Olettehan muistaneet t keimmät tyypi ja sidosryhmienne tär eirillä? säl ke vierailemaan

helpottavat hommiasi tärkeissä pesteissä!

Johtokolmikkokoulutukset ja Tervetuloa lippukunnan hallitukseen -koulutus

Espoon kaupungin yleisavustuksen hakuaika päättyy 31.3.

KUVA Susanna Mikander


ROK, osa 1 / kevät (Partiokannus)

LPK-tuen treffit

10. sunnuntai

TaSa-vihjarit

ROK, osa 1 / kevät (Partiokannus)

LPK-tuen treffit

9. lauantai

ROK, osa 1 / kevät (Partiokannus)

LPK-tuen treffit

8. perjantai

7. torstai

Hanki uusia näköaloja partiotapahtumiin, nappaa turvallisuussuunnitelmat näppiin ja hyödy saamistasi opeista myös työelämän puolella. Tule järjestyksenvalvojakurssille!

Tule järjestyksenvalvojakurssille!

Partion kevätpäivät M/S Scoutella (SP)

Kipparikurssi alkaa (SP)

Järjestyksenvalvojakurssi 1/19, osa 1.

17. sunnuntai

Partion kevätpäivät M/S Scoutella (SP)

Kipparikurssi alkaa (SP)

Järjestyksenvalvojakurssi 1/19, osa 1.

Seikkailijaikäkausiohjelman perusteet

(1/2 ilta)

16. lauantai

Kipparikurssi alkaa (SP)

Järjestyksenvalvojakurssi 1/19, osa 1.

15. perjantai

14. torstai

(4/6 ilta, sudenpentuohjelma 2.)

Akela-monimuotokurssi

perusteet (2/2 ilta)

6. keskiviikko

5. tiistai

LPK leiri-illat

4. maanantai

Talvi SM-kisat (Pohjanmaa)

PJ-jatkis

Leikkikurssi 1/Haaraparta

Laskiaissunnuntai

Sudenpentuikäkausiohjelman

3. sunnuntai

Tuore partiojohtaja: Muista hakea pj-valtakirja ajoissa, jotta varmistat pääsysi PJ-juhlaillalliselle!

kurssit

LPKJ-, pestijohtaja- ja ohjelmajohtaja-

Järjestyksenvalvojakurssi 1/19, osa 2.

ROK, osa 2 / kevät (Partiokannus)

24. sunnuntai

LPKJ-, pestijohtaja- ja ohjelmajohtajakurssit

Järjestyksenvalvojakurssi 1/19, osa 2.

ROK, osa 2 / kevät (Partiokannus)

23. lauantai

LPKJ-, pestijohtaja- ja ohjelmajohtajakurssit

Järjestyksenvalvojakurssi 1/19, osa 2.

ROK, osa 2 / kevät (Partiokannus)

22. perjantai

Tervetuloa lpk:n hallitukseen -koulutus

21. torstai

(2/2 ilta)

Seikkailijaikäkausiohjelman perusteet

PJPK 6-2018 lopputapaaminen

PJPK 5-2018 lopputapaaminen

(kaupunki-ilta)

20. keskiviikko

Johtokolmikkokoulutus

EPT:n kevätkokous

YO-kirjoitukset alkavat

13. keskiviikko

19. tiistai

Talvi SM-kisat (Pohjanmaa)

PJ-jatkis

Leikkikurssi 1/Haaraparta

2. lauantai

PJ-jatkis

18. maanantai

VIIKKO 12

12. tiistai

11. maanantai

1. perjantai

Leikkikurssi 1/Haaraparta

VIIKKO 11

VIIKKO 9 & 10

– nyt pik ajalkaa ilmoitta utumaa n.

EA MAM M U T I LL MAH T U U E

ukea ja - vinkkejä, vertaist pojien tar oa iht ajatustenva sa ja samoajien kans le vil mi toi

TARPOJASAMOAJAVIHJARIT 9. 3.

EA-Mammutti

31. sunnuntai

EA-Mammutti

30. lauantai

päättyy

PJ-juhlaillallisen ilmoittautuminen

EA-Mammutti

29. perjantai

YO-kirjoitukset päättyvät

Myllyn kiipeilytys

28. torstai

Akela-monimuotokurssi (5/6 ilta)

27. keskiviikko

26. tiistai

Partiokannuksen kevätkokous

25. maanantai

VIIKKO 13


Aluetapaamiskuukausi

HUHTIKUU

ille partiosta kiinnostune Vinkkaa uusille ja ja sta ssi ur Terkku-k aikuisille toukokuun ivästä. äpä elm ist alkeet -yhd Erätaito 0/Retkeilyn ille! eir säl ke lämmittelynä Päivä toimii hyvänä mennessä mukaan. Ilmoittautukaa 28.4. uusille Vai järjestäisittekö an om ne en aikuisill ä? ill eir säl Terkun ke

Joko vaalikani on laukalla lippukunnassanne? Käykää äänestämässä ja toteuttakaa vaalikaniaktiviteetteja!

Vantaan kaupungin toiminta-avustuksen DL 1.4.

KUVA Matti Snellman


Partiokamujen tapaaminen

PJPK 3-2019 vaeltaen (1. kaupunki-ilta)

kesän ja alkusyksy n tapahtum iin.

STI PE N D I HAU N DL 1 .4

erkkiansiom 15.4.

KI ITÄ I R I L LÄ : KESÄLE DL

Lue vinkit ko päpa.fi/partioviik

PARTIO VII KKO!

7. sunnuntai

Tarpojatapahtuma (EPT)

Luotsikoulutus

6. lauantai

5. perjantai

4. torstai

.

9. tiistai

2. tiistai

3. keskiviikko

8. maanantai

1. maanantai

Vimma-viikonloppu (EPT)

Vaeltajien Huhtivaellus

Palmusunnuntai

14. sunnuntai

vaeltaen

PJPK 3-2019

pääsiäinen

lippukun nan tai a lueen sudenpe ntu-seik kailijakis a. Kaikki m ukaan! kisan teemana on erilais uus, eri kulttuuri t ja sisup artio. Materiaa lit ovat sa atavilla toimisto lta vuode n 2019 alu ssa.

JÄRJ ESTÄ

21. sunnuntai

13. lauantai PJPK 2-2019

PJPK 3-2019 vaeltaen

Vimma-viikonloppu (EPT)

Tarpojien Taitopäivä

PJPK 2-2019 pääsiäinen

Vaeltajien Huhtivaellus

Vimma-viikonloppu (EPT)

20. lauantai

12. perjantai

Pääsiäispäivä

PJPK 3-2019 vaeltaen

perhepartiotoiminnan -koulutus

Vaeltajien Huhtivaellus

PJPK 2-2019 pääsiäinen

Pitkäperjantai

19. perjantai

PJPK 3-2019 vaeltaen

PJPK 2-2019 pääsiäinen

18. torstai

Partiokouluttajailta

17. keskiviikko

16. tiistai

15. maanantai

VIIKKO 16

Haluatko käynnistää

11. torstai

PJPK 3-2019 vaeltaen (2. kaupunki-ilta)

PJPK 2-2019 pääsiäinen (ennakkoilta)

Akela-monimuotokurssi (6/6 ilta)

10. keskiviikko

PJOK, PJ-lopputyön ohjaajien koulutus

Lippukunnan talous -koulutus

VIIKKO 15

VIIKKO 14

Vappuaatto

30. tiistai

29. maanantai

Partioviikon kirkkotapahtuma

Ulos koloilta!

28. sunnuntai

(Etelä-Hki)

Törmä, kevät PT-kisa päiväsarjat

27. lauantai

PJ-juhlaillallinen

26. perjantai

aikuisille!

Parasta johtajahuoltoa vaeltajilla ja

Maailman 7. nopeimmat PT-kisat

Myllyn kiipeilytys

25. torstai

24. keskiviikko

23. tiistai

PJPK 3-2019 vaeltaen

PJPK 2-2019 pääsiäinen

2. pääsiäispäivä

22.-28.4. PARTIOVIIKKO

22. maanantai

VIIKKO 17 & 18


Kevään parhaat kisa- ja retkiviikonloput koittavat!

TOUKOKUU

syksyn suunnitelmat! On aika käynnistää t ryhmien johtajatarpee Ennakoi aloittavien aloitustapahtumat ja merkkaa syksyn teriin sekä jo lippukunnan kalen le! verkkosivuil

Muistathan ilmoittaa lippukunnan kesäleirin, vaellukset ja partiomatkat aina myös toimistolle!

Kiitä johtajistoa kevään ahkeroinnista!

KUVA PäPan arkisto


lippukuntasi Lähde testaamaan tustaitoja! nis un su a ell ue joukk si kuntoee alu Hyödynnä myös at tum ah tap tus nis un su an. ma jel oh ien ikäkausiryhm sti lpo he Nämä löydät usimaa.fi http://suunnistavau

JU KOLAN JA VEN LOJE N VIESTI 15.–16.6.

Kalliokurssin teoriailta

aikuisille

EA-toimintaharjoitus vaeltajille ja

Kevät-yökisat (Kaakkois-Hki)

5. sunnuntai

ROK-kouluttajakoulutus

Erätaito 0 - Retkeilyn alkeet

Tervetuloa partioon -kurssi

Kevät-yökisat (Kaakkois-Hki)

4. lauantai

3. perjantai

2. torstai

Leikkikurssi 2/Mämmikoura

EA1 - K18

Muistakaa ki ittää saatta jia hauskan pä ivän päätte eksi ja houkutel la heidät mukaan seur aavallekin keikalle!

S U P E RS U P E KUTSU U LAU MOJA!

SuperSupe

EA1 - K18

Ömeising Reissu,

Äitienpäivä

30. torstai Helatorstai

Leikkikurssi 2/Mämmikoura Kohtaus ja Valmentajakoulutuksen

Rekolan metsäsiskot ja -veikot

Ömeising Reissu,

Kevät SM-kisat (L-SP)

31. perjantai

Ryhmäsemma luottiksille

Ryhmäsemma luottiksille

startti (SP)

29. keskiviikko Kalliokiipeilykurssi

28. tiistai 19. sunnuntai

Rekolan metsäsiskot ja -veikot

Ömeising Reissu,

startti (SP)

Kohtaus ja Valmentajakoulutuksen

27. maanantai

Nordtreffi-toiminnan 50-vuotisjuhlat

Kalliokiipeilykurssi Leikkikurssi 2/Mämmikoura

PäPan hallitussemma

26. sunnuntai

Nordtreffi-toiminnan 50-vuotisjuhlat

PäPan hallitussemma

18. lauantai

Rekolan metsäsiskot ja -veikot

startti (SP)

12. sunnuntai

25. lauantai

(Ruotsissa, Partiokannus)

Kalliokiipeilykurssi

Kohtaus ja Valmentajakoulutuksen

Nordtreffi-toiminnan 50-vuotisjuhlat

17. perjantai

Vihree (EPT)

PäPan hallitussemma

24. perjantai

11. lauantai

16. torstai

Myllyn kiipeilytys

10. perjantai

23. torstai

LPK-tuen kevätkekkerit

Turva date night

EPT-klubi

22. keskiviikko

21. tiistai

20. maanantai

VIIKKO 21 & 22

EA-kertaus Maasto

15. keskiviikko

14. tiistai

Lippukuntien Turva-aikuisten tapaaminen

13. maanantai

VIIKKO 20

9. torstai

8. keskiviikko

7. tiistai

6. maanantai

1. keskiviikko

Vappu

VIIKKO 19

VIIKKO 18


www.päpa.fi/samoajaleiri

KESÄKUU

Partiokannuksen pohjoismainen partio leiri Ohjelmassa mm. Pohjoismainen 5-ottelu

1.–7.7.2019

N O RD T RE F F I

KUVA Julius Kuula


TO

4. Odotan leiriltä mahtavaa partiomeininkiä, uusia tuttavuuksia ja itsensä haastamista!

sieltä on kyllä jäänyt monta hyvää muistoa ja kokemusta mieleen!

3. Kuva liittyy itseasiassa tähän, oltiin vuonna 2014 lippukuntaporukalla Saksassa ja

2. Mun tehtävänä on toimia Samoajaleirin pestijohtajana.

1. Olen Eerika Kihlström, 22-vuotias, Sotungin Tuliketuista Vantaalta

EERIKA

4. Odotan leiriltä eniten uusia kavereita, sekä unohtumattomia kokemuksia.

vaikea sanoa, koska lippukunta retkillä ja suurleireillä on omat hyvät ja huonot puolensa.

3. Parhaat muistot partiossa ovat ehdottomasti leireiltä ja retkiltä. Yhtä tiettyä on

2. Roolini johtokolmikossa on ohjelmajohtaja. Leirillä vastaan siis ohjelmasta.

1. Olen Perttu Alanne 17 v. Espoosta Järvihaukoista.

PERTTU

näkemistä Kavalahdessa.

4. Tulevalta leiriltä odotan uusiin ihmisiin tutustumista ja kaikkien osallistujien

3. Yksi parhaimmista partiomuistoistani on Japanin maailmanjamboree.

huolehdin suurten virstanpylväiden aikatauluttamisesta.

yhdessä muun johtokolmikon kanssa, seuraan projektin tavoitteiden toteutumista sekä

LE IRIN JOH

Samoajaleir illä toteutet aan kolmen joht ajan mallia , jossa jokais ella johtajal la on oma vastuualueen sa oman osaa misen ja pääasiallis en mielenkiin non mukaan. Jo htokolmikko toimii myös sparrailuap una toisilleen.

2. Leirin johtokolmikossa mm. vastaan leiritoimikunnan tukemisesta

Partion lisäksi harrastan klarinetin soittoa ja purjehdusta.

1. Olen Niko Tamminen Haagan Eräveikoista Helsingistä.

NIKO

3. Mikä on paras partiomuistosi? | 4. Mitä odotat tulevalta leiriltä?

1. Kuka olet? | 2. Mikä on roolisi leirin johtokolmikossa?

Kysyimme leirin johtokolmikolta neljä kysymystä:

Kavalahdessa 13.-17.6. Lähde mukaan ja ole pala päpalaista historiaa!

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset järjestää ensimmäisen samoajaleirinsä

13.–17.6. SAMOAJALEIRI

valmistui kesäksi 2016.

koja. Uusi 50 henkilön majoitusrakennus Urhola

pienempi rantasauna sekä leiri- ja nuotiopaik-

lutiloineen ja terasseineen, iso saunarakennus,

mukavaa hirsikämppää, keittiökeskus ruokai-

Alueelta löytyy päärakennuksen lisäksi kolme

alue on kokonaisuudessaan reilut 150 hehtaaria.

tunnin matkan päässä Helsingistä. Kavalahden

Kavalahden leirikeskus sijaitsee Inkoossa noin

Kavalahti

KUVAT Alex Inkiläinen, Susanna Mikander, Antti Raikunen


Syksyn kurssi- ja tapahtumailmoittautumiset kuntoon!

ELOKUU

sien jäsenten Lisätkää Kuksaan uu t! aa tak jonossa oleva yhteystiedot ja tarkis mahdu, Jos uusiin ryhmiin ei olevien huoltajia houkuttele jonossa akeloiksi.

Houkutelkaa myös uudet aikuiset mukaan.

Ulos koloilta! Alueelliset aloitustapahtumat valtaavat kaupungit.

KUVA Antti Raikunen


Hallitussemma (Partiokannus)

11. sunnuntai

Hallitussemma (Partiokannus)

10. lauantai

Hallitussemma (Partiokannus)

9. perjantai

8. torstai

7. keskiviikko

6. tiistai

5. maanantai

14. keskiviikko

4. sunnuntai

Hallitussemma (EPT)

tio loa par Tervetu taito 0 ja Erä eille -kurss

KAA OHJAT U U D ET JAT JOHTA on

Alueelliset aloitustapahtumat

25. sunnuntai

Hallitussemma (EPT)

Rantalentisturnaus- ja bileet (EPT)

Alueelliset aloitustapahtumat

Alueelliset aloitustapahtumat

24. lauantai

Hallitussemma (EPT)

Alueelliset aloitustapahtumat

23. perjantai

Alueelliset aloitustapahtumat

22. torstai

31.8. Nostatko si nä maljan Johtajatulilla yhde ssä lippuku nnan uusien aiku isten kanss a tai järjestäisit tekö vaikka kaikille avoimen ta rpojaretke n?

juhlistetaa n

S UOM E N LUON NON PÄIVÄÄ

Suomen Luonnon Päivä

Johtajatulet (SP)

(1. viikonloppu)

PJPK 4-2019 Johtajatulet

31. lauantai

(1. viikonloppu)

PJPK 4-2019 Johtajatulet

30. perjantai

Myllyn kiipeilytys

PJPK 4-2019 Johtajatulet (ennakkoilta)

29. torstai

PJPK 1-2019 (lopputapaaminen)

Valmentajakahvit

28. keskiviikko

27. tiistai

26. maanantai

VIIKKO 35

Alueelliset aloitustapahtumat

21. keskiviikko

Alueelliset aloitustapahtumat

18. sunnuntai

Alueelliset aloitustapahtumat

17. lauantai

Alueelliset aloitustapahtumat

16. perjantai

Alueelliset aloitustapahtumat

15. torstai

PJPK 7-2018 (lopputapaaminen)

Alueelliset aloitustapahtumat

Alueelliset aloitustapahtumat

3. lauantai

13. tiistai

20. tiistai

Alueelliset aloitustapahtumat

Alueelliset aloitustapahtumat

2. perjantai

19. maanantai

12. maanantai

1. torstai

VIIKKO 34

VIIKKO 33

VIIKKO 31 & 32


Aluetapaamiskuukausi

SYYSKUU

kous lähestyy Lippukunnan syysko llitukseen? ha ä - lähtisitkö sin an koulutuspäivästä 27.10. Koko lippukunn llituspestiin. saat eväitä myös ha

Loppuvuoden ansiomerkkien ja stipendien haku-DL 15.9.

syksyn säkenöivimmät rekrytapahtumat!

Bonfire syttyy eri puolille pääkaupunkiseutua - onhan sinun lippukuntasi mukana hyödyntämässä

KUVA Susanna Mikander


5. torstai

Erätaito 0 - Retkeilyn alkeet

Tervetuloa partioon -kurssi

EA1-kurssi (Partiokannus)

Leikkikurssi 3 / Aarteenvartija

8. sunnuntai koulutus (SP)

markkinoinnin

Viestinnän ja

a ohjelma utaista ra t a . v a e n ppu tarjoil viikonlo a samana loss tu n a h Olette rukalla? isolla po

U NTALI PPU K YYS JA S S E M MA MA SE M

PJPK 4-2019 Johtajatulet (2. viikonloppu) Flaksi samoajille

15. sunnuntai

EA1-kurssi (Partiokannus)

Rauhanpäivä

ukkukaa yö ulkona , menkää si eniretkell e tai Punkk uun kisaamaa n!

LÄHTE KÄ U LOS KO Ä LOI LTA -n

Johtajapäivät (Partiokannus)

Espoon Punanen (EPT)

22. sunnuntai

Johtajapäivät (Partiokannus)

Espoon Punanen (EPT)

21. lauantai

koulutus (SP)

Johtajapäivät (Norjassa, Partiokannus)

20. perjantai

Bonfire - suuri iltanuotio: Helsinki

19. torstai

Bonfire - suuri iltanuotio: Espoo

EA1 kaupunkikurssi-ilta 2/4

18. keskiviikko

Bonfire - suuri iltanuotio: Vantaa

KV-partioilta

17. tiistai

EA1 kaupunkikurssi-ilta 1/4

16. maanantai

VIIKKO 38

Viestinnän ja markkinoinnin

Flaksi samoajille

Leikkikurssi 3 / Aarteenvartija

7. lauantai

Leikkikurssi 3 / Aarteenvartija

6. perjantai

14. lauantai

Vaeltajaohjelmailta

PJPK 4-2019 Johtajatulet (2. viikonloppu)

Flaksi samoajille

4. keskiviikko

13. perjantai

Turva date night

12. torstai

11. keskiviikko

Perhepartion vetäjien -tapaaminen

PJPK 4-2019 Johtajatulet (2. viikonloppu)

3. tiistai

2. maanantai

Johtajatulet (SP)

(1. viikonloppu)

10. tiistai

9. maanantai

1. sunnuntai

PJPK 4-2019 Johtajatulet

VIIKKO 37

VIIKKO 35 & 36

30. maanantai

Lippukuntaseminaari

Mikkelinpäivä

29. sunnuntai

Lippukuntaseminaari

Syyssemma

28. lauantai

Valmentajatreffit

Syyssemma

27. perjantai

Myllyn kiipeilytys

26. torstai

EA1 kaupunkikurssi-ilta 4/4

25. keskiviikko

Partiokouluttajailta

24. tiistai

EA1 kaupunkikurssi-ilta 3/4

23. maanantai

VIIKKO 39 & 40


Adventtikalenterikampanja alkaa!

LOKAKUU

kkö: Joulukampanjapäälli terit Partioasemalta nouda adventtikalen kseen! ja osallistu koulutu lippukunnan voimin Valmistautukaa koko myyntiin adventtikalenterien n. 15.10 alkae

ole valmiina varaamaan paikat koko vuoden retkille ja leireille!

Piirin kämppien varauskalenteri vuodelle 2020 aukeaa:

KUVA Susanna Mikander


(Partiokannus)

Johtajahuoltoa

Partion Unska:

a ä muk yhdess ism tu au koulutt 27.10. n ä päivä

Vimma-viikonloppu (EPT)

Syys-SM kisat (E-KP)

L I P PU O K O K N KU N NA TO JIS JOHTA an

Episodi-videokilpailu

Valmentajakoulutuksen startti (SP)

Pinkki (EPT)

Partiokouluttajakoulutus, PKK

ROK, osa 1 / Syys (Partiokannus)

13. sunnuntai

Vimma-viikonloppu (EPT)

Episodi-videokilpailu

Partiokouluttajakoulutus, PKK

ROK, osa 1 / Syys (Partiokannus)

12. lauantai

Vimma-viikonloppu (EPT)

Partiokouluttajakoulutus, PKK

ROK, osa 1 / Syys (Partiokannus)

11. perjantai

10. torstai

PJPK 6-2019 monimuotokurssi 2/6 ilta

9. keskiviikko

6. sunnuntai

kaupunkisuunnistus

Seikkailijoiden urbaani

Syys-SM kisat (E-KP)

(Partiokannus)

Partion Unska: Susen Loikka

Vaeltajien Ohitus

Valmentajakoulutuksen startti (SP)

5. lauantai

Partion Unska: KITT (Partiokannus)

Valmentajakoulutuksen startti (SP)

4. perjantai

3. torstai

(monimuotokurssi alkaa)

PJPK 6-2019 monimuotokurssi 1/6 ilta

PJPK 5-2019 syysloma (ennakkoilta)

2. keskiviikko

7. maanantai

1. tiistai 8. tiistai

VIIKKO 41

VIIKKO 40

30. keskiviikko Sudenpentujen EA-tapahtuma

Johtokolmikkokoulutus (kaupunki-ilta)

Myllyn kiipeilytys

31. torstai

PJPK 6-2019 monimuotokurssi 4/6 ilta

Pestijohtajien kiitosilta Piirimajakka Loiste Explo samoajille (SP)

29. tiistai PJPK 5-2019 syysloma

Partiokannuksen syyskokous

28. maanantai

Koko lippukunnan koulutuspäivä

Akela- ja sampokurssi

ROK, osa 2 / Syys (Partiokannus)

27. sunnuntai

Partiokamukoulutus

Laten Laukka (Partiokannus)

Akela- ja sampokurssi

ROK, osa 2 / Syys (Partiokannus)

PJPK 6-2019 monimuotokurssi 24h/retki

26. lauantai

Akela- ja sampokurssi

ROK, osa 2 / Syys (Partiokannus)

PJPK 6-2019 monimuotokurssi 24h/retki

25. perjantai

Aikuisten iltanuotio

20. sunnuntai

Explo samoajille (SP)

Piirimajakka Loiste

PJPK 5-2019 syysloma

19. lauantai

Explo samoajille (SP)

Piirimajakka Loiste

PJPK 5-2019 syysloma

18. perjantai

Piirimajakka Loiste

PJPK 5-2019 syysloma

17. torstai

monimuotokurssi 3/6 ilta

PJPK 6-2019

Syysloma

PJPK 5-2019

16. keskiviikko

EPT:n syyskokous

22. tiistai 23. keskiviikko 24. torstai

Piirin kokous

15. tiistai

21. maanantai

Koulujen syyslomaviikko

VIIKKO 43 & 44

14. maanantai

VIIKKO 42


Aluetapaamiskuukausi

MARRASKUU

viimeiseen Osallistukaa vuoden johtokolmikon aluetapaamiseen koko kuulumisia voimin vaihtamaan n ja kuulemaan partio iat. ajankohtaisimmat as

Muista yhteistyökumppaneita ja taustayhteisön edustajia adventtikalenterilla.

Kiitä ansioituneita partiojohtajia ja hae Mannerheim-solkia lippukunnan johtajistolle 15.11. mennessä.

KUVA Susanna Mikander


EA1 Maasto

PJPK 6-2019 monimuotokurssi 5/6 ilta

2/19, osa 1.

(lopputapaaminen)

2/19, osa 1.

ohjelmajohtajakurssit

ohjelmajohtajakurssit

LPKJ-, pestijohtaja- ja

Isänpäivä

10. sunnuntai

Luotsipäivä

ohjelmajohtajakurssit

LPKJ-, pestijohtaja- ja

Seinäkiipeilykurssi (sa, va, ai)

EA1 Maasto

Järjestyksenvalvojakurssi

LPKJ-, pestijohtaja- ja

9. lauantai

17. sunnuntai

8. perjantai

EA1 Maasto

Järjestyksenvalvojakurssi

PJPK 3-2019 vaeltaen

7. torstai

16. lauantai

(lopputapaaminen)

PJPK 2-2019 pääsiäinen

2/19, osa 1.

Järjestyksenvalvojakurssi

15. perjantai

Turva date night

Partiokouluttajailta

14. torstai

PJPK 7-2019 (ennakkoilta)

6/6 ilta

PJPK 6-2019 monimuotokurssi

13. keskiviikko

6. keskiviikko

5. tiistai

4. maanantai

Hiipivä Haamu (Ilvesveikot)

EA2-kurssi (Partiokannus)

3. sunnuntai

EA2-kurssi (Partiokannus)

Pyhäinpäivä

2. lauantai

palautus alkaa

12. tiistai

11. maanantai

1. perjantai

Vuoden Viestintäteko -kisatöiden

VIIKKO 46

VIIKKO 44 & 45

STO EA 1 - M AA A KU RSSI LL

. Lippukunnanjohtaj a, pestijohtaja tai oh jelmajohtaja: panosta its eesi ja kouluttaudu!

järjestetään 8.–10 .11

JOHTO KOLM IKON KOU LUTUS

Samoaja 2YH (Uusimaa)

Gaala (EPT)

PJPK 7-2019 (2. viikonloppu)

30. lauantai

PJPK 7-2019 (2. viikonloppu)

29. perjantai

Myllyn kiipeilytys

28. torstai

27. keskiviikko

26. tiistai

25. maanantai

VIIKKO 48

yhdellä kärpästä saat kaksi utaitoja pit ensiap iskulla: o ttämään ie v t a pääse un ja samall viikonlop mukavan ! n e y p ö y metsässä

PJPK 7-2019 (1. viikonloppu)

Järjestyksenvalvojakurssi 2/19, osa 2.

Leikkikurssi 4 / Mittarimato

24. sunnuntai

Luotsikoulutus

PJPK 7-2019 (1. viikonloppu)

Järjestyksenvalvojakurssi 2/19, osa 2.

Leikkikurssi 4 / Mittarimato

23. lauantai

PJPK 7-2019 (1. viikonloppu)

Järjestyksenvalvojakurssi 2/19, osa 2.

Leikkikurssi 4 / Mittarimato

22. perjantai

21. torstai

20. keskiviikko

19. tiistai

18. maanantai

VIIKKO 47


Hyvää joulua!

JOULUKUU

kuuluu? Mitä johtajistollesi Kenen pesti jatkuu? partiohaasteita Kuka haluaisi uusia lippukunnassa? toimiva työkalu Välipestikeskustelu on esta ja pestien johtajiston jaksamis timiseen. etenemisestä huoleh

Huolehtikaa ennen joulutauolle jäämistä, että kaikki vuonna 2019 tehdyt aktiviteetit on merkittynä Kuksaan.

Muistuttakaa kotiväkeä tulevista kevään kokousajoista ja täydentäkää vajaa ryhmät!

KUVA Susanna Mikander


2. adventtisunnuntai

8. sunnuntai

7. lauantai

(EPT ja Partiokannus)

Lipunnosto ja seppeleenlasku

Itsenäisyyspäivä

6. perjantai

5. torstai

4. keskiviikko

Tervetuloa partioon -kurssi

3. tiistai

Partiolaisten joululaulut

2. maanantai

Samoaja 2YH (Uusimaa)

PJPK 7-2019 (2. viikonloppu)

18. keskiviikko 19. torstai

11. keskiviikko 12. torstai

5.12., vietetään si kunnassa ttää lippu iitos k ri muista kii u u S . johtajia lle toimivia lle partio myös sinu ! a st ja a asi antamast

VÄLISTÄ KANSAI N ISTE N TO VAPAAE H PÄIVÄÄ

3. adventtisunnuntai

15. sunnuntai

22. sunnuntai

14. lauantai

Muistathan te hdä ilmoituksen to imistolle sähköisen lom akkeen kautta.

TALVILE IRI TAI TU NTU RIVAE LLU S TU LOSSA?

4. adventtisunnuntai

21. lauantai

13. perjantai

Myllyn kiipeilytys

20. perjantai

PJPK 1-2020 loppiainen (ennakkoilta)

EA-kertaus

17. tiistai

Valmentajien pikkujoulut

16. maanantai

VIIKKO 51

10. tiistai

9. maanantai

1. sunnuntai

1. adventtisunnuntai

VIIKKO 50

VIIKKO 48 & 49

PJPK 1-2020 loppiainen

2.1.–6.1.2020

Uudenvuodenpäivä

1.1.2020

palautusaika päättyy

Vuoden Viestintäteko -kisatöiden

Uudenvuodenaatto

31. tiistai

30. maanantai

29. sunnuntai

28. lauantai

27. perjantai

Tapaninpäivä

26. torstai

Joulupäivä

25. keskiviikko

Jouluaatto

24. tiistai

23. maanantai

VIIKKO 52 & 1/2020


PÄÄKAUPUNKISEUDUN PARTIOLAISET RY p. 09 8865 1200

Töölönkatu 55, 00250 Helsinki

Twitter: @partiokuuluu Instagram: @partiokuuluukaikille Facebook: Pääkaupunkiseudun Partiolaiset YouTube: PartioKuuluuKaikille #päpa

#partioscout #partiokuuluukaikille

na se esim. nimellä

tuna i numero ole tallennet eivät tule perille, elle

0 450 1759 ja tallen

. Palvelun p-pikaviestipalvelu tössä myös WhatsAp Piirissämme on käy ­ utisia ja vinkran kuussa partiou eesi muutaman ker yhteyskautta saat puhelim e. Lisää puhelimesi kuin tapahtumistamm kejä niin toimintaan PäPa WA. tietoihin numero 04

WhatsApplistan viestit

yhteystiedoissasi! m. “Jee, pilla tilausviesti, esi i numeroon WhatsAp Lähetä tallentamaas imi sukunimi]”. t. Ville Vaeltaja [etun liittäkää minut listalle


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.