KUVA: Atte Grönroos
• KEVÄT 201 6 •
Toiminta liit e
Turvallisesti yhdessä on pakollinen kaikille
KUVA: Mia Muhonen
Oletko kuullut Turvallisesti yhdessä -verkkokoulutuksesta? Sen tarkoitus on varmistaa, että kaikilla johtajatehtävissä toimivilla on perustiedot lasten ja nuorten turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaamisesta. Turvallisesti yhdessä -ohje ja -koulutus on tarkoitettu kaikille partiojohtajille ja ryhmänvetäjille. Niiden tavoite on ennaltaehkäistä lasten kaltoinkohtelua, antaa partiojohtajille neuvoja vaikeiden tilanteiden hoitamiseen ja varmistaa, että lasten ja nuorten kasvuympäristö on partiossa turvallinen. Turvallisuudella tarkoitetaan muun muassa sitä, että lapsia kohdellaan kunnioittavasti ja suojellaan esimerkiksi kiusaamiselta, väkivallalta ja päihteiden käytöltä. Ennen Roihua kaikkien yli 18-vuotiaiden partiolaisten ja muiden ryhmänjohtajana toimivien on suoritettava Turvallisesti yhdessä -koulutus. Se on helppo suorittaa netissä osoitteessa moodle.partio.fi Tarvitset vain PartioID:n ja noin 45 minuuttia aikaa. Laura Saarikoski
Koulutukset kuntoon ennen Roihua
Koillis-Helsinki järjestää koko alueen SuSe-leirin
Ennen Roihua lippukuntien on hyvä varmistaa, että leirille lähtevät johtajat osaavat hommansa.
Ehdottomasti parasta partiossa on leirit, jotka ovat partiovuoden kohokohta!
Leirilippukunnanjohtajana voi toimia esimerkiksi vaeltaja. Jos leirilippukunnanjohtajalla ei vielä ole partiojohtajavaltakirjaa, hänet kannattaa lähettää keväällä partiojohtajaperuskurssille. Leirilippukunnan johtaminen voi olla kevään pj-kurssilaisen johtamisharjoitus. Onnistuakseen leirilippukunnanjohtaja tarvitsee tukea johtajapariltaan sekä leiriluotseilta. Luotseilla on tärkeä tehtävä Roihulla. Leiriluotsit ovat leirilippukunnassa toimivia kokeneita aikuisia, joiden tehtävänä on vastata leiriläisten leirielämästä kokonaisvaltaisesti. Luotsi mahdollistaa omalle ikäkaudelleen laadukkaan ja kasvattavan leirikokemuksen. Jokaisessa leirilippukunnassa tarpojilla, samoajilla ja vaeltajilla on oma luotsi. Tarpojaluotsi huolehtii, että leirin nuorimmat osallistujat ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja kulkee heidän kanssaan. Samoajaluotsi varmistaa, että samoajan pesti ja oma ohjelma muodostavat toimivan kokonaisuuden. Vaeltajaluotsi taas miettii vaeltajan kanssa, miten leiripesti on osa vaeltajan vaelluskarttaa ja huolehtii, että vaeltaja osallistuu omaan leiriohjelmaan. Kaikki luotsit ovat aina valmiita keskustelemaan luotsattaviensa kanssa ja ovat esikuvia nuoremmilleen.
Viikkotoiminnassa harjoitellaan erilaisia taitoja, joita päästään toteuttamaan ja kokeilemaan leirillä käytännössä. Leirillä tutustuu myös uusiin kavereihin ja pääsee nauttimaan ikimuistoisista kokemuksista. Kun keväällä pohdin Kolmiapila-Gilwellkurssin kehittämistehtävän aihetta, kuin tilauksesta Koillis-Helsingin aluetiimistä kyseltiin alueen SuSe-leirille johtajaa. Toimin Viikin Vesikoissa kuudetta vuotta sudenpentujen ikäkausivastaavana, joten pesti tuntui juurikin sopivalta. Koillisen alueleiri on ensimmäinen laatuaan sitten vuoden 2011 toteutetun alueuudistuksen. Koheli 2016 -leiri pidetään kesäkuussa Benkussa ja suunnittelu on pyörähtänyt hyvin käyntiin. Olemme pitäneet alueen lippukuntien kanssa kolme suunnittelukokousta ja pikkuhiljaa asiat loksahtelevat paikoilleen. Leirin teemaksi valittiin Peter Pan, joka taipuu loistavasti hyvin erilaisiin ohjelmateemoihin ja siitä on helppo ammentaa SuSeikäisille mielenkiintoisia puuhia. Sudenpennuille on mahtavaa suunnitella ohjelmia, he pursuavat loputonta energiaa ja tempautuvat helposti mielikuvitusleikkeihin mukaan. Seikkailijat taas ovat ihanan nokkelia ja taitavia – heille voi suunnitella jo vaativampaakin ohjelmaa. Isommalla porukalla on paremmat bileet, siksi alueen lippukuntien kannattaa ehdottomasti yhdistää voimansa ja tarjota ensi kesänä upea leirielämys myös SuSe-ikäkausille. Piiristä saa SuSe-leireihin sekä taloudellista tukea että koulutustukea leirin organisointiin. Leiriä suunnittelevien kannattaa hyödyntää piirin järjestämät lippukuntaleiriillat. Onko teillä jo alueleirin suunnittelu potkaistu käyntiin? Jos ei, niin kilautapa naapurilippukunnan akelalle tai sammolle, tai ota yhteyttä alueohjaajaan ja laittakaa leiripöhinät käyntiin. Vielä ehtii suunnitella ensi kesäksi ikimuistoisen SuSe-leirielämyksen!
Laura Saarikoski
ROIHU-LUOTSEILLE ILMAINEN KOULUTUS PäPa haluaa kannustaa luotseja kouluttautumaan. Luotsikurssi on ilmainen kaikille leiriluotsina toimiville yli 22-vuotiaille päpalaisille. Luotsikurssi sisältää normaalin luotsikurssin osuuksien lisäksi Roihuun liittyvän lisäkoulutuksen yhden päivän aikana.
2
Anne ”Amanda” Parviainen
> HTTPS://PURKKI.PARTIO.FI/ TOIMINTAKALENTERI
”Ryhmänohjaajakoulutus lippukunnassa” – eli miten järjestetään ROK? Ryhmänohjaajakoulutuksen (ROK) sisältö on muuttunut samoajaohjelman päivittämisen yhteydessä. Koulutukseen liittyvien aktiviteettien määrä on kasvanut ja koulutukseen kuuluu aina myös aikuisen tukema johtamisharjoittelu. Loppuun suoritetun ryhmänohjaajakurssin jälkeen samoaja saa kantaa oikeassa taskussaan metallista ROKmerkkiä. Kunnollisesti järjestetystä ROK-kurssista voi jatkossa myös hakea kurssilaisille OK-opintokeskuksen opintopisteytettyä todistusta, jolla voi hakea korvaavuutta myös muissakin opinnoissa – esimerkiksi hyväksilukea joitakin oppilaitoksen kursseja. ROK-lippukunnassa koulutusillassa saat perustietoa siitä, miten toteuttaa ROK-koulutus lippukunnassa tai alueella, sekä vinkkejä miten omaa perinteistä kurssianne voisi edelleen kehittää. Illasta saat mukaan valmiiksi suunniteltuja rupeamia ja uuden ROK-tukimateriaalivihkon. Ilta sopii sekä lippukunnan uusille kouluttajille että kokeneille konkareille. Erityisen tarpeellinen koulutus on samoajaluotseille, ROK-koulutusten järjestäjille sekä lippukunnan ikäkausi- ja ohjelmavastaaville. Koulutusta suositellaan myös koulutusvastaaville ja alueellisille koulutusvastaaville. Sami ”Masi” Kukkonen
Yksi kurssi, kolme eri toteutusvaihtoehtoa
Leiri-illoista potkua kesän SuSe-leirien järjestelyihin
PJ-PK eli partiojohtajan peruskurssi on tärkeimpiä partiokursseja ja monelle ensimmäinen kosketus partiojohtajuuteen. PJ-PK:n toteutustavoiksi on vakiintunut kolme erilaista vaihtoehtoa: perinteinen kurssi, pitkä kurssi ja monimuotokurssi. Perinteisellä kurssilla koulutukset sijoittuvat ennakkoiltaan ja kahteen kurssiviikonloppuun, joiden välissä on yksi tyhjä viikonloppu. Pitkä kurssi koostuu ennakkoillasta sekä viidestä peräkkäisestä koulutuspäivästä. Monimuotokurssi toteutetaan neljänä kaupunki-iltana sekä vuorokauden retkenä. Lisäksi monimuotokurssiin kuuluu itsenäisiä oppimistehtäviä, joten kurssiin käytetty työmäärä on kaiken kaikkiaan samaa suuruusluokkaa kuin muissakin toteutustavoissa. Lisäksi kaikkiin PJ-kursseihin kuuluu lippukunnassa suoritettava johtamisharjoitus sekä jälkitapaaminen noin puoli vuotta varsinaisen kurssin jälkeen. PJ-kurssin suorituksen jälkeen voi hakea PJ-valtakirjaa.
Miten Roihun ohjelmapakettia voisi hyödyntää? Mitä ilmoittautumislomakkeessa kannattaa kysyä? Kuinka paljon makaronia varataan sadalle leiriläiselle? Miten varautua yllättäviä tilanteita varten? Varsinaisen leiriosat lisäksi Roihuun kuuluu myös kipinöitä eli aktiviteetteja, jotka voi järjestää ennen leiriä. Yksi tärkeimmistä kipinöistä on sudenpennuille ja seikkailijoille järjestettävä retki tai leiri. Piiri tukee alueellisia leirejä sekä rahallisesti että järjestämällä leiri-illat, joista saa ideoita leirin tekoon ja Roihun valmiin ohjelman hyödyntämiseen. Leiri-illoissa tarjoillaan käytännön vinkit, jaetaan ideat ja ratkotaan pulmat. Painopisteenä erityisesti kesän Sudenpentu-Seikkailija-leirit. Piiri järjestää maaliskuussa kaksi leirikoulutusiltaa, joissa teemoina: 1.3. Turvallisuus, muonitus ja haikki 2.3. Ohjelma, huolto ja ensiapu Pistä päivämäärät korvan taakse ja ota leirikaverit mukaan! Koulutusiltoihin ilmoittaudutaan tuttuun tapaan kevään kurssi-ilmoittautumisten yhteydessä.
Mikä PJ-kurssi minun kannattaisi valita? Ensisijainen valintaperuste on ajankohta. Kursseja järjestetään kaiken kaikkiaan noin 5–7 kappaletta vuodessa. Näistä pitkät kurssit sijoittuvat tyypillisesti loma-aikoihin, eli pääsiäiseen tai vuodenvaihteeseen. Pitkillä kursseilla ja kahden viikonlopun kursseilla tapahtuu usein tiiviimpää ryhmäytymistä ja siten myös fiilis on mainio. Monimuotoinen iltakurssi sopii taas paremmin niille, joille useamman vapaan päivän järjestäminen kurssia varten ei ole mahdollista. Monimuotokurssilla osallistujien keski-ikä on yleensä vähän korkeampi. Monimuotokurssi vaatii kurssilaiselta tavallista kurssia enemmän itsenäistä työskentelyä. Monimuotokurssille osallistuminen on myös hyvä keino täydentää esimerkiksi sairastumisen takia vajaaksi jäänyttä kurssia.
Tea Jormanainen
PÄPA TUKEE ALUEELLISIA SUSE-LEIREJÄ RAHALLISESTI
Piiri tukee kesällä 2016 järjestettäviä leirejä, jotka täyttävät seuraavat kriteerit: 1. Leiri on nuorempien ikäkausien oma leiri, eli sudenpentu-seikkailijaleiri (ei koko lippukunnan kaikkien ikäkausien kesäleiri). 2. Leiri on koko alueen tai useamman lippukunnan järjestämiä, ei yhden lippukunnan järjestämä leiri tai retki. 3. Leirin kesto on vähintään 3 yötä Purkista löytyvä hakulomake palautetaan piiritoimistolle 29.2. mennessä. Päätöksistä tiedotetaan huhtikuussa.
Miksi lähteä aikuisena PJ-kurssille?
Pekka Kantola
Akelakurssi avasi lasten näkökulmaa johtajille ’’Saako riehua?’’ kysyy aikuinen kieli poskella ja tönäisee kaveriaan. Menossa on syksyn Akelakurssin sudenpentuillan simulaatio. Simulaation tarkoituksena on näyttää, miltä illan ohjelma näyttää lapsen näkökulmasta. Saimme kurssilta paljon konkreettisia neuvoja, esimerkiksi toimintasuunnitelman tekemiseen, ryhmän hallintaan ja toimimiseen erilaisten lasten kanssa. Kurssin parhaita paloja oli kuitenkin uuden oppiminen. Pääsimme kokeilemaan miten myrskylyhty syttyy, tai miltä tuntuu herätä kipinämikon vuoroon kamiinateltassa. Kurssilla olennaista oli myös toisten akeloiden vertaistuki. Kuulimme toisten laumojen ongelmakohdista ja pääsimme ratkomaan niitä kurssin vetäjien kanssa. Kurssiviikonlopusta jäi oikein positiivinen muisto. Juuri parempaa tapaa ei ole viettää syksyistä viikonloppua, kuin akelakurssi hyvässä seurassa! Arttu Ylhävuori ja Tarmo Ylhävuori Sinivuoren Soihdut
> MUILLE MAILLE MATKALLE. MITÄ ROIHUN JÄLKEEN? ULKOMAANPROJEKTIKOULUTUS 12.4. NIIN LIPPUKUNNILLE KUIN VAELTAJILLE.
> KEVÄÄN KOULUTUSTAPAHTUMIIN ILMOITTAUDUTAAN 18.1. MENNESSÄ!
Terkku-kurssi lasten vanhemmille Moni vanhemmista ei tiedä mitä partiossa tehdään ja heillä voi olla erilaisia mielikuvia asiasta. Parhaimmassa tapauksessa hyvin väritettyjä ajatuksia partiosta sen mukaan mitä oma lapsi on kertonut kotona. Partioon tutustuminen voi herättää jonkun innostumaan mukaan toimintaan – tai ainakin se helpottaa kaikkea viestintää vanhemmille jatkossa, kun kukin on hitusen paremmin hajulla siitä, mitä ihmettä partiossa tehdään. Terkku-kurssin voi toteuttaa ohjelmallisena ja oman lippukuntanne ikiomana versiona aikuisille kesäleirin vierailupäivänä, vanhempainillassa, vanhempain iltanuotiolla tai vaikka lippukunnan kevättempauksessa
LÖYDÄT MATERIAALIT PURKISTA
Piiri on valmistanut materiaalit sekä perinteiseen vanhempainiltaan että toiminnallisempaan partioon tutustumiseen, jonka voi järjestää vaikka leirillä. Löydät materiaalit Purkista https://purkki.partio.fi/piiri-palvelee/ lippukuntatoiminta/kasvun-vinkit
3
MONTA POLKUA JA KOULUTUSTA NYKYISIIN TAI TULEVIIN PESTEIHIN. POIMI PARHAAT PALAT ITSELLESI! Kurssi tai viikonlopun
Päivä- tai
koulutustapahtuma
iltakoulutus
PESTI
MIKÄ KIINNOSTAA?
Samoajatapahtumat
Tervetuloa partioon
Samoajien kiipeilykurssi
EN
OLETKO OLLUT KAUAN PARTIOSSA?
Ikäkausiohjelma-illat
ROK
Viestintä- ja markkinointikoul
Retkeilyn alkeet
- Oletko samoaja?
JOO
Papata -esiinty
Ensiapukurssit ja EA-tapahtumat
- Olen täysi-ikäinen?
JOO
Some-klinikka Partiojohtajaperuskurssi
Nettisi
Lippukunta lobbaa
Valjasta aikuiset lippukunnan käyttöön
Lippukunnan johtaminen
EI Onko hallitus uusi juttu?
JOO
Kolmiapila-Gilwell
LIPPUKUNNANJOHTAJA
LIPPUKUNNAN HALLITUKSEN JÄSEN
Johda innostusta
Value B Tervetuloa lippukunnan hallitukseen
MISSÄ PESTISSÄ TOIMIT?
Sampokurssi
RYHMÄNJOHTAJA
KOULUTUSVASTAAVA
Koulutusvastaavan koulutus
OHJELMAVASTAAVA ROK lippukunnassa
”Mitä tän lapsen kanssa voi tehdä?”
IKÄKAUSIVASTAAVA LUOTSI Ikäkausivastaavakurssi
Akelakurssi
4
Luotsikurssi
Järjestyksenvalvojakurssi
Kirjanpitäjäkoulutus (2017)
Partioturvalaisenkurssi
Meripartiopläjäys
Veneenohjaajakurssi Alkusammutuskoulutus
Purjehdi partiossa Lippukunnan talous
lutus Ensiapukurssit ja EA-tapahtumat
partiosta ymiskoulutus
MERI JA VENEILY Pt-kisatoimitsijakurssi
KISAT VAARAT JA TURVALLISUUS
Lippukuntalehtikurssi
LIIKUNTA JA SEIKKAILU
Lapset ja nuoret
DATAAMINEN
ivutyöpaja
RAHA
Partiohackathon
Suunnistuskurssi
MIKÄ SINUA KIINNOSTAA?
VIESTINTÄ
Kiipeilykurssit
ERÄILY
JOHTAMINEN
Erätaitokurssit
KOULUTTAMINEN
EI Pj-kurssi suoritettu?
Retkeilyn alkeet
LEIKKIMINEN
ROK lippukunnassa
Leikkikurssit ja leikkipäivät
JOO Koulutusvastaavan koulutus Toko-kurssi
l-kurssi Partiokouluttajakurssi (syksyllä)
Based Leadership (VBL) Piirin Pyörteisiin
Partiokouluttajaillat
5
sä
t & ke ä v e k i r e t n e Kal
M a a li s k u Ta m m ik u
1.3.
u H e lm ik u
2.-6.1. PJ-peruskurssi 1/2016 8.-10.1.
Piirin kämppien
isäntäkurssi
18.1.
Kurssien ILMO-DL
20.1.
Johtajailta (EPT)
21.1.
Eliittiretki (lpk-klubi,
Partiokannus) 23.-24.1. EA1 / kaupunki 24.1.
Roihun ILMO-DL
25.1.
Uusien lippukunnan-
johtajien perehdytys
26.1.
Tervetuloa partioon
-kurssi 28.1.
Kiipeilytys
28.1.
TEDxYouth
(Suomen Lukiolaisten
Liitto & Päpa)
29.1.
Samoajat Gone Wild /
SGW 29.-31.1. Tammisemma 29.-31.1. Erätaitojatkokurssi (Uusimaa) 30.1.
4-KAMP (Kannus)
SuSe-leiri-illat: turva, muonitus,
haikki
u
2.3.
2.2.
Akelakurssi-ilta 1/5
2.2.
Sampokurssi-ilta 1/5
2.2.
ROK lippukunnassa -koulutus
3.2.
Meripartiopläjäys
5.-7.2.
Ylitys goes Estonia
-vaeltajatapahtuma 8.2.
Akelakurssi-ilta 2/5
*Ikäkausi-ilta: sudenpennut
9.2.
Tervetuloa lippukunnan
hallitukseen 11.2.
Aikuisten iltanuotio
- Hohtopulkkailu
11.2.
Ensiapukertaus (Partiokannus)
15.2.
Sampokurssi-ilta 2/5
*Ikäkausi-ilta: seikkailijat
17.2.
Johda innostusta
17.2.
”Mitä tän lapsen kanssa voi
tehdä?” -koulutus
18.2.
Veneenohjaajakurssi: alkukoe
18.2.
Kiipeilytys
18.2.
Uusien lippukunnanjohtajien
SuSe-leiri-illat: ohjelma, huolto, EA
4.-6.3.
PJ-PK 2-2016 1.osa
4.-6.3.
Leikkikurssi 1-2016 Haaraparta
5.-6.3.
Vestigatio Kalmia - Talvi SM
6.3.
Untuvikkoilta (Ko-Gi)
6.3.
EPT:n Lumiveistoskisa
7.3.
Partiokouluttajailta
8.3.
Lippukunnan talous 1/2016
8.3.
Akelakurssi-ilta 3/5
8.3.
Sampokurssi-ilta 3/5
9.3.
Viestintä- ja markkinointikoulutus
10.3.
Uusien lippukunnanjohtajien
perehdytys 10.3.
SamoajaTreffit (Kannus)
11.-13.3. Pt-kisatoimitsijakurssi
13.-14.2. Hanki ystävä - Talvikisat 2016
12.3.
Luotsikurssi (Myös Roihun luotsit)
12.-13.3. Järjestyksenvalvojaperuskurssi 1 osa 1 12.-13.3. Ensiapu 1 (Partiokannus) 15.3.
Tervetuloa partioon -kurssi
16.3.
Veneenohjaajakurssi: kaupunki-ilta
16.3.
Lippukunta lobbaa
18.-20.3. Veneenohjaajakurssi:
teoriaviikonloppu 18.-20.3. PJ-PK 2-2016 / 2.osa
perehdytys 19.2.
u
19.3.
Lpk-lehtikisan DL
Tarpojien Taitopäivä
18.-20.3. Järjestyksenvalvojaperuskurssi 1 osa 2
23.-27.2. Vinkuli (EPT)
20.3.
Samoajien seinäkiipeilykurssi
21.3.
PJ-PK suullinen raportointi
21.3.
Akelakurssi-ilta 4/5
21.3.
Sampokurssi-ilta 4/5
22.3.
Nettisivutyöpaja ja Kuksailta
KUVA: Susanna Oksanen
24.-27.3 PJ-PK 3-2016 / 1.osa (pääsiäinen)
6
27.3.
Samoajien seinäkiipeilykurssin
harjoittelukerta
30.3.
TJ-vihjarit (tarpojajohtajien ilta)
31.3.
Kiipeilytys
> purkki.partio.fi/piiri-palvelee/toiminta
u To u ko k u H u h ti k u u 1.-3.4. EA-mammutti 1.-3.4.
Partioturvalaisen kurssi
4.4.
LPKJ- ja IkäVa-kurssien
ennakkoilta
5.4.
Akelakurssi-ilta 5/5
5.4.
Sampokurssi-ilta 5/5
6.4.
Valjasta aikuiset lippukunnan
avuksi -koulutus
7.4.
Alkusammutuskoulutus
13.4.
Lippukuntalehtikurssin
15.-17.4. VIMMA (EPT) SuperSupe
16.4.
Tervetuloa partioon -kurssi
16.4.
KITT (Partiokannus) Papata partiosta
- esiinny vakuuttavasti Suunnistuskurssin
ensimmäinen ilta
22.4.
PJ-juhlaillallinen
23.4.
Törmä - piirin päiväkisat
24.4.
Kohtaaminen ja kansallinen
6.-19.6.
Pesisturnaus (Kannus)
10.-12.6. Imatraan!
7.5.
Vihree (EPT)
-johtajaekskursio
7.5.
Meriretki (EPT)
(Partiokannus)
9.5.
Koulutusvastaavan koulutus
20.-28.7. SUURLEIRI ROIHU,
9.5.
Tervetuloa partioon -kurssi
Evolla
10.5.
Kalliokiipeilykurssi: teoriailta
11.5.
EA-kertaus maastossa
Alueellisia SuSe-leirejä
Piirin kevätmestaruuskilpailu
- yösarjat
15.5.
Kalliokurssi: teoriailta
16.5.
Suunnistuskurssin neljäs ilta
19.5.
Kiipeilytys
19.5.
Partiokouluttajailta
20.-22.5. Ömeising Reissu 20.-22.5. 5-ottelu (Kannus) 21.5.
Repliikki - Kevät SM
(Riihimäellä)
18.-21.4. Pop up -kolot eri kohderyhmille 20.4.
Suunnistuskurssin kolmas ilta
20.-22.5. Kevätregatta
18.-24.4. PARTIOVIIKKO 18.4.
5.5.
14.-15.5. Paisunta -16
palauteilta 16.4.
5.5.
13.-15.5. Flaksi - Samoajaviikonloppu
8.-10.4. Ikäkausivastaavakurssi Ulkomaanprojektikoulutus
PJ-PK 4-2016
13.-15.5. Leikki 2-2016 Aarteenvartija
8.-10.4. LPKJ-kurssi 12.4.
Ke s ä ll ä
4.-8.5.
22.5.
Purjehdi partiossa -kurssi
27.-29.5. Kalliokiipeilykurssi 28.-29.5. Melontaretki (Uusimaa) 30.5.
Sisuryhmien kevään
päätöstapahtuma
kirkkopyhä 26.4.
Suunnistuskurssin toinen ilta
26.4.
Tervetuloa partioon -avoin
jälkitapaaminen
KUVA: Taneli Julku
Some-klinikka
KUVA: Mikko Jalo
28.4.
7
SEITSEMÄN SYYTÄ LÄHTEÄ KOULUTTAMAAN Olisiko kouluttaminen sinun juttusi?
1.
Vaihtelua partioelämään. Kouluttajana pääset kurkistamaan omien ympyröiden ulkopuolelle, tapaat uusia ihmisiä ja pääset haastamaan itsesi. Piiripestistä saa usein myös lisävirtaa ja meininkiä lippukunta-arkeen.
KUVA: Joosef Abokther
2.
Uudestaan, uudestaan! Oliko pj-kurssi sinulle tajunnanräjäyttävä kokemus? Mullistiko Ko-Gi maailmasi? Yleensä kurssille voi osallistua vain kerran, mutta kouluttajana pääset lempparikurssillesi niin monta kertaa kuin tahdot ja kehittämään menetelmiä huippuunsa.
3.
Projektiluonteista. Pitkiin pesteihin sitoutuminen voi olla joskus hankalaa. Kouluttaminen on projektiluonteista hommaa. Lyhimmillään iltakouluttajan pesti vie vain pari iltaa, kurssinjohtajan pesti kestää puolesta vuodesta vuoteen.
4.
Tukea ja koulutusta. Myös kouluttajille on tarjolla omaa koulutusta. Partiokouluttajakursseja järjestetään kerran vuodessa syksyisin. Sinne ovat tervetulleita kaikki yli 18-vuotiaat pj-kurssin käyneet. Kouluttamisesta kiinnostuneet tapaavat säännöllisesti partiokouluttajatapaamisissa, jotka ovat kaikille avoimia. Apua saa aina myös kokeneemmilta kouluttajilta ja pestaajaltasi.
5.
Esiintymiskokemusta ja uusia taitoja. Kouluttaessa saat arvokasta esiintymiskokemusta, josta on hyötyä töissä ja opiskeluissa. Opettaminen on myös tunnetusti tehokas tapa oppia itse lisää ja saada uutta näkökulmaa.
6.
Näytä mitä osaat. Tunnetko lauman johtamisen niksit, oletko lippukuntasi erätaitoguru vai loistavien leikkien fakiiri? Osaisitko kertoa muillekin, miten hallitusta johdetaan tai miten tilinpäätös tehdään? Saatko ihmiset innostumaan? Jaa osaamisesi ja auta tekemään PäPan kursseista parempia. On erittäin palkitsevaa, kun voi omalla osaamisellaan auttaa muita.
7.
Hyvä staabi, parempi meininki. Kuten partiossa usein, kouluttamisessakin parasta ovat ne tyypit: kouluttajakaverit ja kurssilaiset. Hyvän tekijäporukan kanssa on hauska tehdä hommia ja tehdä kurssista ikimuistoinen kokemus osallistujille! Laura Saarikoski
> OTA YHTEYTTÄ JA KERRO TARKEMMIN MIKÄ SINUA KIINNOSTAISI? AUTAMME ETEENPÄIN. > PÄIVI ”ANTSA” ANTTONEN, PAIVI.ANTTONEN@PARTIO.FI
Yhteystiedot
PÄÄKAUPUNKISEUDUN PARTIOLAISET Töölönkatu 55, 00250 Helsinki puh 09-8865 1200 papa.toimisto@partio.fi www.paakaupunkiseudunpartiolaiset.fi