AIKUINEN, VANHEMPI, OPISKELIJA
2017
Tämä liite on sinulle, sillä partio on maailman paras harrastus ikään katsomatta!
Kolmen K:n sääntö vapaaehtoiselle SIVU 2
Terkku-kurssit tutustuttavat partioon SIVU 5
A I L O O R MONTA
YKSI YHDISTÄVÄ PARTIO SUKELLA SINÄKIN MUKAAN SEIKKAILUUN!
KUVA ANNA-STINA SUUR-USKI
E L L E S I U K I A Ä Ä JA TEHTÄV
Pääkirjoit us
KO LM EN K:N SÄÄN TÖ vapaaehtoiselle
keksiä 100-VUOTIAAN Suomen kunniaksi päätimme sata tapaa tehdä vapaaehtoistyötä partiossa. Pienen kuin alkukankeuden jälkeen tapoja alkoi tupsahdella riitä tapaa sata ettei me, oivalsim ja sieniä sateella
a e k ik a k n ä ä d h e t a s s io t Par – Missä sinä haluaisit auttaa?
a alkuunkaan kertomaan sitä, kuinka monia erilaisi asioita partiossa pääsee tekemään. Olit sitten vanha koskonkari tai etsimässä itsellesi ihka ensimmäistä on iseen, toimim a htoisen vapaae sa ketusta partios tavaa partiolla varmasti tarjota juuri sinulle kiinnos tä löydät tehtävä. Esimerkkikattauksen vapaista pesteis itseä että onkin, ista Olenna . jo tämän liitteen sivuilta lin Kehitte . viihtyy siinä ja löytää pestin kiinnostavan oinnin tätä silmällä pitäen meille vapaaehtoisen hyvinv n muistisäännön ensiavusta tutun kolmen k:n säännö inspiroimana: outoa, 1. KOKEILE. Kokeile jotain uutta, kokeile jotain kuuluu ön kokeile jotain haastavaa. Vapaaehtoisty vastaan antaa tekijälleen: ota rohkeasti uusia haasteita missä myös, Kokeile muita. myös asi puolest ja haasta n rajasi menevät, niin osaat kunnioittaa niitä. Aikuise on se ja na llistaja rooli partiossa on usein toimia mahdo itoimim i hyväks toisten mutta ensiarvoisen tärkeää, tarkoinen oman hyvinvoinnin kustannuksella ei ole arkeen tus. Valitse itsellesi sopiva tehtävä, joka antaa ja uuden vaihteen ja vastapainon muille rutiineille kerran an Muutam i. isestas pidä huolta omasta jaksam kyllä sanottu ei palkitsee, kun seuraavan kerran sanot ja ehdit tarjottuun pestiin, jonka todella haluat, jaksat tehdä. sa2. KIITÄ. ”Työ tekijäänsä kiittää”, kuuluu vanha tekinanlasku. Ei kuitenkaan riitä, että vain työ kiittää ee, palkits ö htoisty jäänsä. On tärkeää, että tehty vapaae itamme tunnist että on, tärkeää mutta vähintään yhtä sanomja yksen merkit työn n tekemä toisten ja semme tekemä me sen ääneen. Kerro siis, kuinka paljon toisen vat. onnistu he kun työ sinulle merkitsee. Kehu muita, , kavalta epämu tuntuu inen Jos oman hännän nostam Kiitos edestä! senkin sitten a nostell häntiä voi toisten on sana, joka ei koskaan mene pois muodista. nen, 3. KANNUSTA. Partion ydintä on yhdessä tekemi Kaien. istumin epäonn ja minen onnistu nen, oppimi toisia ja ken tämän keskellä tuki tulee tarpeeseen. Tue riin, ilmapii en avoime ta pyydä myös itse tukea. Kannus löytää ja nsa paikka löytää a helppo jotta kaikkien olisi itselleen innostava pesti. läpi Partiomenetelmän yksi osa on nousujohteisuus; uskalnen, oppimi inen, kasvam partiopolun jatkuva taminen ja kokeilu ikään ja ikäkauteen katsomatta. Meillä aikuisilla vapaaehtoisilla on myös tähän oikeus ja saamme tehdä inspiroivaa vapaaehtoistyötä partiossa rakkaudesta lajiin. Vapaaehtoistyöstä vastaava hallituksen jäsen Nina Pitkänen
Kokeile jotain uutta, kokeile jotain outoa, kokeile jotain haastavaa.
2
PI HAPI IRI
tätä
ESIMERKIKSI TÄLLAISEEN TARVITAAN APUA Oman asuinalueen tempausten toteuttaminen Varusteiden huolto Tilat varusteiden huoltamiseksi Apua lasten ja kamppeiden kuljettamiseen Muonituksen tukeminen (pieniä ja isoja hommia ostoslistasta soppakauhaan) Polttopuiden tekeminen Retkeilyalueiden vinkkaaminen tai reittien suunnitteleminen Lupa-asiat, erilaiset sopimukset ja muu aikuisille tutumpi ”virkajargon” Retkikirjeiden tai karttojen tulostaminen Iltakokouksessa tuuraaminen Kolon remppa tai kämpän kunnostus Varainhankinta tai varainhankinnan suunnitteleminen nuorten tukena Partiotaitokilpailuissa saattajana toimiminen
YHTE ISTYÖ KU MPPANIT
ME NNÄÄN METSÄÄN
3
Vanhemmat apukäsinä lippukunnassa
KUVA VILLE PENTTILÄ
Partiotoiminnan ydin on 7–22-vuotiaiden partiolaisten toiminnan suunnittelu, johtaminen ja toteuttaminen lippukunnissa, eli partion paikallisyhdistyksissä. Lippukuntien toiminnan pyörittämisessä on tarvetta ja tilausta myös keikkaluontoiselle vapaaehtoistyölle. Jututimme muutamaa partiolle aikaansa antavaa partiolaisen vanhempaa.
MARKUS HELIN 42-vuotias taloushallinnon ammattilainen, perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi poikaa (8- ja 14-vuotiaat), jotka
SONJA HELIN henkilöstöpäällikkö,
TEEMU CARLSSON
ovat molemmat innokkaita partiolaisia. Vanhempi poika
41-vuotias
perheeseen
35-vuotias puuseppä, perheeseen kuuluu Viikin Ve-
on Saharan Sisseissä ja nuorempi Kulosaaren Meriparti-
kuuluvat Markus Helin sekä lapset Joel 14 v.
sikoissa sudenpentulaumaa vetävä vaimo Tiina ja
ossa. Harrastaa valokuvausta, liikuntaa ja stand up -ko-
ja Daniel 8 v. Molemmat pojat partiossa. Koko
10-vuotias Niilo (seikkailija Viipurin Metsänkävijöis-
miikkaa.
perheen voimin veneillään ja retkeillään eri-
sä) sekä 8-vuotias Olli (sudenpentu Viikin Vesikoissa).
tyisesti saarissa. Lapsista on ihan parasta, kun Millaisia hommia olet tehnyt partiossa tai
yövytään teltassa saaressa tai metsässä.
Millaisia hommia olet tehnyt partiossa tai partiolaisten apuna ja tukena?
partiolaisten apuna ja tukena? Olen ollut parilla isommalla leirillä aikuisena muka-
Millaisia hommia olet tehnyt partiossa tai
Lähinnä olen käynyt retkillä apumiehenä ja välil-
na, lisäksi olen ollut auttavana käsiparina nuorem-
partiolaisten apuna ja tukena?
lä kololla kokouksissa auttelemassa. Kololla olen
man poikamme lippukunnan purjehduksilla. Ja olen
Olen ollut mukana muutamissa partiotai-
opettanut solmuja ja viimeksi oltiin metsässä las-
auttanut muutenkin pienissä jutuissa, esimerkiksi
tokisoissa rastimiehenä. Yhdelle leirille
ten kanssa tekemässä esteratoja.
olin yhtenä aikuisena Supersupe-tapahtumassa, jos-
olisin lähtenyt muonitushommiin, mutta
sa kiersin rasteja sudenpentujen kanssa. Syksyllä olen
pyyntö tuli parin päivän varoitusajalla eikä
Miten sinua on pyydetty mukaan
aloittamassa apujohtajana sudenpenturyhmässä.
leiri sitten sopinut aikatauluuni.
(tai miten löysit näihin tehtäviin)?
Miten sinua on pyydetty mukaan
Miten sinua on pyydetty mukaan
sa. Joten se on kätevästi perheen yhteistä aikaa,
(tai miten löysit näihin tehtäviin)?
(tai miten löysit näihin tehtäviin)?
kun kaikki lähdetään samalle retkelle!
Olen varmaankin sopivissa tilanteissa itsekin tarjon-
Kun nuorempi lapsi aloitti partion Kulosaa-
nut apuani, jos olen tiennyt sellaista tarvittavan. On
ren meripartiossa, ilmoittauduin vapaaeh-
Paljonko aikaa käytät partiotoiminnan
minua myös pyydetty mukaan sekä ihan henkilökoh-
toiseksi lähtemään mukaan tapahtumiin,
tukemiseen?
taisesti että esimerkiksi sudenpentujen vanhemmilta
jos apukäsiä tai lisää aikuisia tarvitaan.
Olen ollut vasta muutamalla retkellä mukana ja
Vaimo ja kummatkin pojista on mukana partios-
kolollakin vain muutaman kerran. Eli itsekin vielä
yleensä. Paljonko aikaa käytät partiotoiminna
harjoittelen partiotaitoja.
Paljonko aikaa käytät partiotoiminnan
tukemiseen?
tukemiseen?
Kaksi päivää on tainnut mennä parin vuo-
Mitä partio on antanut sinulle?
En ole paljoakaan miettinyt käytettyä aikaa vaan
den aikana.
Olen aina pitänyt luonnossa liikkumisesta, mutta aikuisiällä se on jäänyt vähemmälle. Partion kaut-
olen mukana, kun siihen on tarvetta ja mahdollisuus. Määrät ovat saatuun iloon nähden todella pieniä. Ta-
Mitä partio on antanut sinulle?
sasta tahtia varmaankin tunti-pari kuukaudessa, lei-
Olen nähnyt, mitä partiotoiminta tänä päi-
ta olen saanut taas uutta innostusta retkeilyyn.
rillä menee tietysti enemmän aikaa.
vänä on ja mitä lapseni partiossa puuhaa-
Millaista vastapainoa tämä antaa muulle
vat. Rastimiehen homma tarkoittaa koko
arjelle?
Mitä partio on antanut sinulle?
päivän ulkoilua, mikä jo sinänsä on kivaa
Toiminta on hyvää vastapainoa arjelle. Pääsee
Parasta on, kun saa olla mukana ja nähdä lasten in-
toimistotyöläiselle. Lasten into ja kysy-
eroon töistä mukavassa seurassa ja oppii samalla
nokasta ja nokkelaa toimintaa. Partiotoimintaa lei-
mystulva ovat aina yhtä ihania seurata!
jotain uutta.
maa vahvasti se, että kaikkien kanssa on helppo tulla
Lapsilta oppii itsekin uutta – jos ei muuta,
juttuun ja yhdessä tekeminen on mutkatonta, joten
niin uusia näkökulmia tuttuihin asioihin.
olen törmännyt uusiin ihmisiin ja saanut paljon arvokkaita kokemuksia, joita en varmastikaan muuten
Millaista vastapainoa tämä antaa muulle
olisi saanut.
arjelle? Irrottaa ajatukset arjen rutiineista. Pääsee
Millaista vastapainoa tämä antaa muulle arjelle?
tutustumaan uusiin ihmisiin. Tuntee teke-
Tällainen tekeminen tuulettaa arkea hyvin.
vänsä jotain konkreettisesti hyödyllistä.
Pienellä vaivalla saa ison ilon!
Partiotoimintaa leimaa vahvasti se, että kaikkien kanssa on helppo tulla juttuun ja yhdessä tekeminen on mutkatonta.
4
Rastimiehen homma tarkoittaa koko päivän ulkoilua, mikä jo sinänsä on kivaa toimistotyöläiselle.
Toiminta on hyvää vastapainoa arjelle. Pääsee eroon töistä mukavassa seurassa ja oppii samalla jotain uutta.
MENOVINKKI Lippukunnan koulutuspäivästä löytyy takuulla jotain sinullekin! 7.10. järjestetään koulutuspäivä,
TERKKUKURSSIT Tutustuttavat partioon ja partiolaisiin
johon on koottu lähes kaikki piirin muutaman tunnin koulutukset.
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset järjestää Tervetu-
Tuolloin tarjolla on myös Erätaito 0
loa partioon –kursseja, tuttavallisemmin ”Terkku-
-koulutus.
ja”, uusille ja partioon palaaville aikuisille. Kurssi
Tutustu päivän ohjelmaan, nappaa kaveri tai naapuri matkaan ja ilmoittaudu mukaan!
vie partioon tutustujalta aikaa yhden illan tai aamupäivän ja se on helppo tapa kuulla mikä partiossa on ajankohtaista ja mihin esimerkiksi partioohjelmalla pyritään. Muutaman tunnin koulutus ei vaadi minkäänlaisia esitietoja eikä se vaadi sitoutumaan mukaan toimintaan.
KOULUTUSTA KAIKILLE
Terkku-kursseille ilmoittautuu hyvin erilaista porukkaa: kaupunkiin muuttaneita, aivan ensimmäistä kertaa partioon mukaan innostuneita,
TEKSTI LAURA SAARIKOSKI KUVA AAPO RAINIO
lasten vanhempia, partiokonkareita ja partioon
Partion aloittavalle aikuiselle alkutaival on mo-
maailmaan, antaa eväitä johtajana toimimiseen ja
nesti täynnä uutta ja tutukin asiat voivat tun-
siihen kuuluu myös käytännön johtamisharjoitus.
tua salakieleltä. Tekemällä oppii paljon, mutta
Sekä partiojohtajaperuskurssi että akela- ja
kannattaa tutustua myös partion laajaan koulu-
sampokurssit järjestetään vuosittain myös mo-
tustarjontaan, sillä kenenkään ei oleteta olevan
nimuotokursseina, jotka on suunnattu erityi-
seppä syntyessään. Vaihtoehtoja on kaikille lai-
sesti aikuisille. Ne eivät vaadi koko viikonlopun
dasta laitaan, markkinointikoulutuksesta leikki-
osallistumista, vaan kurssit koostuvat yhteistä
kurssiin ja johtamiskoulutukseen. Monet koulu-
illoista sekä etätehtävistä. Monen tällaisen kurs-
tukset ovat kaikille avoimia ja antavat eväitä niin
sin osalta saa myös opintopisteitä, joten niitä
palaajia! Suurin osa osallistujista on toisilleen tuntemattomia. Yksi kurssin päämääristä onkin
Partiopolun alkumetreillä kannattaa kokeilla näitä:
tutustua muihin partioon liittyneisiin aikuisiin ja kuulla siitä miten erilaisia tapoja partiossa toimimiseen voi ollakaan.
• Tervetuloa partioon -kurssi • Akela- ja sampokurssit
Tämän syksyn Tervetuloa partioon -kurssit:
vapaaehtoishommiin kuin omaan osaamiseen
voi hyödyntää niin virallisesti opinnoissaan kuin
• Erätaito 0
muutoinkin.
omassa CV:ssäkin.
• Ikäkausi-illat, missä
Lisätietoja ja suorat ilmoittautumislinkit
kerrotaan nuorempien
tapahtumiin löydät helposti: www.päpa.fi/tapahtumat
Pääkaupunkiseudun
Partiolaisilla
on
myös
-kurssi on erityisesti suunnattu aikuisena parti-
laaja valikoima iltakoulutuksia, joissa pääset
ikäkausien partio-
on aloittaville. Kurssilla opetellaan perusasioita,
muun muassa tutustumaan johonkin partion
ohjelmasta muutaman
kuten teltan pystyttämistä, retkikeittimen käyt-
ikäkauteen
tunnin pakettina
töä ja retkeen valmistautumista.
taas avataan jäsenrekisterin saloja, talousillassa
tarkemmin.
Kuksa-koulutuksessa
Kurssille voi ilmoittautua, vaikka se ei olisi
perehdytään yhdistyksen talouteen ja erilaisissa
täsmäkoulutus omaan pestiin tai vaikka pes-
viestinnän koulutuksissa voit tarttua esimerkiksi
tiä ei vielä olisi. Esimerkiksi akela- ja sampo-
some-teemoihin.
kursseilla pääsee tutustumaan sudenpentu- ja
Vaikka
koulutukseen
kurssi
Partioasemalla, Töölössä. 12.12. Tiistaina illalla klo 18-21.00 Partioasemalla, Töölössä Osallistumismaksu kurssille on 10 €
lähdetäänkin
yleensä
seikkailijaikäisten maailmaan, viikkotoiminnan
ensisijaisesti oppimaan uusia taitoja ja pereh-
suunnitteluun ja partioarkeen kololla ja retkillä.
tymään tiettyyn aiheeseen, on uusiin kasvoihin
Partiojohtajaperuskurssi eli tuttavallisesti PJ-PK
tutustuminen miltei koulutuksen parasta an-
on partiojohtajakoulutuksen kivijalka, jota suosi-
tia. Kokemusten jakaminen eri-ikäisten ja eri
tellaan niin uusille johtajille kuin konkareillekin.
suunnilta tulevien kurssilaisten kesken antaa
Koulutus perehdyttää syvemmin partion arvo-
perspektiiviä aiheeseen kuin aiheeseen.
AIKUISEN POLKU PARTIOON
• Partiojohtajaperus-
7.10. Lauantaina klo 9-12.00.
sisältäen materiaalit ja pientä purtavaa. Lisätietoja sähköpostitse: paakaupunkiseutu@partio.fi p. 09 8865 1217
KUVA ANNA ENBUSKE
Tervetuloa partioon -kurssin lisäksi Erätaito 0
Partio tarjoaa kaikille yhteisön, elämyksiä, naurua, savunhajuisia iltanuotioita, leiri-iltoja tähtitaivaan alla ja koulutuksia tehtävissä toimimiseen iästä riippumatta. Jo lähes 500 aikuista löytää vuosittain tiensä partioon pääkaupunkiseudulla. Toiset heistä ovat vanhoja partiolaisia, toiset partiolaisten vanhempia tai muuten vain partiotoiminnasta kiinnostuneita aikuisia. Miten partioon siis pääsee mukaan? - ottamalla yhteyttä lippukuntaan (lähimmän lippukunnan löydät tämän liitteen takasivulta) - lähtemällä kaverin mukana tutustumaan toimintaan - ottamalla yhteyttä piiritoimistolle paakaupunkiseutu@partio.fi p. 09-88651200
5
KUVA OTTO VIRTANEN
BONFIRE
– URBAANI ILTANUOTIO TIISTAINA 19.9.2017 HELSINGISSÄ Kiinnostaako partioharrastuksen aloittaminen aikuisena? Mitä kaikkea partio tarjoaa aikuisille? Miltä tuntuu kokea iltanuotio kaupunkiympäristössä? Tule Bonfire-tapahtumaan ottamaan selvää! Bonfiressä pääkaupunkiseudun lippukunnat
KUVA JOOSEF ABOKTHER
esittelevät toiminnallisesti mitä kaikkea partio voi olla - aina trangiapitsasta telttasaunaan. Bonfire – Urbaani iltanuotio on partiosta kiinnostuneille aikuisille ja opiskelijoille suunnattu tapahtuma, jossa partioon tutustuminen ja kokeileminen on ennennäkemättömän helppoa. Osallistuaksesi et tarvitse kuin hivenen uteliaisuutta! Tule nauttimaan ikimuistoisista partioelämyksistä ja Helsingin suurimmasta iltanuotiosta tiistaina 19.9. klo 18-21 Pauligin Huvilalle: Mechelininkatu 36. Lisätietoja tapahtuman johtaja Hanna Piitulaiselta, hanna.piitulainen@partio.fi, 0407482380
BONFIRELTA LIEKKI UUTEEN HARRASTUKSEEN Luokanopettajana
Vili
käyttää hyvin vapaasti itselleen sopi-
myös juuri sitä. Työelämän vastapai-
Niinikivi osallistui Bonfire-tapahtu-
työskentelevä
van määrän aikaa ja toiminta on muu-
noksi on tarjolla esimerkiksi luonnos-
maan viime vuonna ja innostui lähte-
toinkin luonteeltaan varsin leppoisaa.
sa liikkumista, erätaitojen opettelua,
mään mukaan partiotoimintaan. Opis-
Mukaan lähteminenkään ei vaadi tiet-
johtajakokemusta, lasten ja nuorten
kelijapolitiikassa
mukana
tyä taitotasoa tai suuria investointeja,
kanssa toimimista, erilaista yhdes-
olleella Niinikivellä oli valmiiksi par-
vaan toimintaan on mahdollista rau-
säoloa,
tiosta hyvä kuva aktiivisten ihmisten
hassa tutustua ja kokeilla esimerkiksi
vaikkapa suunnistusta. Toiminta on
”kasvattajaseurana”, jossa on vahva
erilaisia lippukuntia tai tehtäviä omien
erittäin monipuolista ja kaikkien tai-
halu saada uusia ihmisiä toimintaan
kiinnostustensa mukaan.
toja pyritään sekä hyödyntämään että
aiemmin
mukaan. ”Olin
Bonfire-tapahtumaa Vili pitää hykyllä
toiminnassa
ja
kehittämään.
mukana
vänä väylänä tutustua rennossa ympä-
”Vaikka työskentelen luokanopet-
Lohjan Eräveikoissa noin 17-18 vuotta
ristössä siihen, mitä partiotoiminnalla
tajana ja johdan partiossa sudenpen-
sitten, mutta muita harrastuksia oli
olisi itselle tarjota.
turyhmää, on harrastus silti erilaista
silloin paljon ja partio jäi niiden jal-
”Iltanuotiolla oli mukava, iloinen
kuin päivätyöni. Sudenpenturyhmän
koihin. Nyt oli sellainen tunne, että
ja vastaanottavainen tunnelma. Vaik-
vetäminen ei ollut ensimmäisenä mie-
partioharrastukselle olisi taas aikaa ja
ka partiotoiminta ei vielä kiinnostai-
lessäni, mutta tässä aloitettuani olen-
tarvettakin työelämän vastapainoksi.
sikaan, on tapahtumassa paljon te-
kin huomannut, että homma natsaa
Konkreettinen tekeminen ja luonnos-
kemistä. Itselle lippukuntakin löytyi
minulle hyvin. Aion ehdottomasti jat-
sa oleminen tuntuivat juuri sopivalta
Bonfiresta. Vaikka ei lähtisikään mu-
kaa ryhmänjohtajana, meillä on hyvä
hommalta, Niinikivi kertoo.”
kaan, on tapahtumassa varmasti silti
porukka, jossa homma toimii. Myös
hauskaa. Ainahan voi kuitenkin ko-
esimerkiksi kasvatusvaliokunta olisi
keilla, sopisiko toiminta itselle!”
kiinnostava paikka toimia. Suositte-
On
olemassa
liuta
harrastuksia,
jotka ovat luonteeltaan melko suori-
6
tapahtumajärjestämistä
tuskeskeisiä tai jopa kilpailullisia. Yh-
Partiosta ei välttämättä usein pu-
len lämpimästi partiotoiminnan ko-
deksi partiotoiminnan hyvistä puolista
huta aikuiselle mahdollisena uutena
keilemista kaikille!” Niinikivi toteaa
Vili mainitseekin sen, että siihen voi
harrastuksena, mutta se on todellakin
loppuun.
KUVA PAULA TAMMIVUORI
VI IS I VI N KKIÄ Partioon liittyvälle aikuiselle Uuden aloittaminen ja olemassa olevaan porukkaan tuleminen voivat joskus hirvittää. Tässä sinulle viisi vinkkiä partion aloittamiseen aikuisena. 1. OLE AKTIIVINEN Olet tärkeä osa yhdistyksen toimintaedellytyksiä, osallistuit sitten kekkereihin kerran vuodessa, makkaranpaistoretkelle tai viikoittaiseen toimintaan. Paikallisyhdistyksen eli lippukunnan johtajisto saattaa olla sinua paljon nuorempi ja aina he eivät muista kysyä sinua mukaan. Tarjoudu tehtäviin, jotka sinua kiinnostavat ja pyydä rohkeasti tukea tehtävässä toimimiseen. Partiota ei myöskään kannata harrastaa pipo tiukalla. Sinulta vaaditaan toisinaan hieman ymmärrystä, kun asiat eivät mene kuin Strömsössä ja nuoret harjoittelevat johtamista. Onneksi heillä on sinut ja muut toiminnassa mukana olevat aikuiset, jotka ohjaavat oikealle tielle.
2. KYSY, JOS ET YMMÄRRÄ Paikallisyhdistyksissä on saatettu tehdä asioita samalla tavalla jo pitkään. Kysy ihmeessä, jos jokin jää askarruttamaan tai et ymmärtänyt mitä olette seuraavaksi tekemässä. Lippukunta saattaa nimetä sinulle partiotutorin, jolta voi kysyä kaikki tyhmiltäkin tuntuvat kysymykset. Muista, että kysyvä ei tieltä eksy ja et sinäkään.
3. KOULUTTAUDU TEHTÄVÄÄN Partiossa on käsittämättömän hyvä koulutusjärjestelmä, joka tukee eri tehtävissä toimimista. Partiopiirit ja keskusjärjestö tarjoavat vuosittain satoja koulutuksia ja kursseja, joista löytyy jokaiselle jotakin. Aloita Tervetuloa partioon -kurssista ja jatka eteenpäin sinua kiinnostaviin aiheisiin. Kursseilla tapaat myös muista lippukunnista tulevia aikuisia ja laajennat verkostoasi. Jotkut ovat löytäneet oman kumppaninsakin partiosta ;)
4. YMMÄRRÄ, ETTÄ PARTIO ON KIELI Partiolaiset rakastavat lyhenteitä ja omien sanojen keksimistä. Kun puhumme 7-9-vuotiaista, saatamme kutsua heitä sudenpennuiksi, supeiksi, sudareiksi tai kolkiksi. Partiossa sinulle tulevat tutuksi muun muassa lpkj, akela, sudenpentu, seikkailija, tarpoja, samoaja, vaeltaja ja monet eri ikäkausien ohjelmien aktiviteettien nimet. Joku onkin viitannut toimintaamme salaseurana, jossa on salaiset kädenpuristukset (partiolaiset kättelevät vasemmalla kädellä) ja oma kieli. Erilaiset tavat ja sanat oppii nopeasti hyppäämällä toimintaan mukaan ja monien tapojen taustalla on usein mielenkiintoinen tarina.
5. HEITTÄYDY MUKAAN Vapaaehtoistyöstä saat yleensä palkaksi vain kiitoksen, mutta partiosta saadut elämykset ja kokemukset kantavat pidemmälle kuin mikään rahallinen korvaus. Kerää siis reppuusi haluamasi yhdistelmä savunhajua, naurua, luontoelämyksiä, uusia ystäviä ja kokemuksia kaupungissa ja leiriolosuhteissa. Saatat yllättyä mihin kaikkialle päädytkään!
M ITÄ PARTIO ON? 1. PARTIO ON OPPIMISTA Partiossa opetellaan paljon erilaisia tietoja ja taitoja jokaiseen ikäkauteen sopivalla tavalla. Partiossa oppii muun muassa sosiaalisia taitoja, kädentaitoja, erä- ja leiritaitoja, johtamista, ongelmanratkaisua, luonnontuntemusta ja -suojelua sekä luovaa ajattelua. Partiossa on oma koulutusjärjestelmänsä, jonka avulla nuoret ja aikuiset saavat tukea johtajuuteensa
2. PARTIO ON KOKOUKSIA JA LEIREJÄ Partioon kuuluu olennaisesti viikoittainen toiminta – kokoukset eli koloillat. Lisäksi retkillä, leireillä ja vaelluksilla käydään säännöllisesti.
3. PARTIO ON KAIKENIKÄISILLE Partiossa löytyy tekemistä niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin.
4. PARTIO ON LUONTOA Partiossa tutustutaan suomalaiseen luontoon ja luonnonsuojeluun. Retket ja leirit järjestetään useimmiten metsässä. Luonnonsuojelu ja luonnossa pärjääminen ovat osa partiolai-
VO I S KO T E H DÄ J OTA I N
KL I F FAA Y H D E S SÄ E N S I KE SÄ N Ä?
suutta. Luonnon ja metsän kanssa tullaan tutuiksi retkillä, leireillä ja vaelluksilla.
5. PARTIO ON KANSAINVÄLINEN Partioliike on yksi maailman suurimmista nuorisoliikkeistä. Partiolaisia on yhteensä yli 40 miljoonaa ympäri maailmaa.
6. PARTIO ON PÄIHTEETÖN Partiossa ei käytetä alkoholia eikä muita päihteitä vaan hauskaa osataan pitää muutenkin.
7. PARTIO ON SITOUTUMATON Partio on puoluepoliittisesti sitoutumatonta toimintaa. Partiolla on arvot, joihin jokainen
K L I F FA O N PÄ Ä K A U P U N K I S E U D U N PA R T I O L A I S T E N Y H T E I N E N K E S Ä L E I R I . K L I F FA TA R J OA A L A P S E L L E H U I K E A N LE I RI E LÄMYKS E N JA AI KU I S E LLE MAH DO LLI S U U D E N O LLA
partiolainen sitoutuu.
8. PARTIO ON KAIKILLE USKONNOLLISESTA TAUSTASTA RIIPPUMATTA Partiossa ajatellaan, että jokaisen vakaumusta on kunnioitettava. Siksi partiota voi har-
O S A N A T O T E U T TA M A S S A E N S I K E S Ä N PA R A S TA
rastaa uskonnollisesta taustasta riippumatta. Suomessa partio on yhteydessä luterilaiseen
M E T S Ä S E I K K A I L U A ! T U L E M U K A A N M A H D O L L I S TA M A A N
kirkkoon. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että monen lippukunnan tausta-
V U O D E N H I E N O I N TA PA R T I O E L Ä M YS TÄ . W W W. K L I F FA 2 0 1 8 . F I / P E S T I T
yhteisönä on seurakunta ja lippukunta kokoontuu seurakunnan tiloissa.
9. PARTIO ON EDULLINEN HARRASTUS Partion jäsenmaksu maksaa pääkaupunkiseudulla noin 60 euroa vuodessa. Lisäksi leireistä peritään koosta ja pituudesta riippuen 5–150 euroa. Välineiksi riittävät hyvät ulkoiluvarusteet ja iso reppu tai rinkka sekä makuupussi ja -alusta.
7
Löydä partiolippukunta kotikulmiltasi
• Helsingin Hakatytöt ry, sites.google.com/a/partio.fi/hht/ • Helsingin Sinihaukat ry, www.päpa.fi/lippukunnat • Lauttasaaren Luotsitytöt ry, luotsitytot.fi/2015/ • Helsingin Erä-Majavat ry, www.eramajavat.fi • Hespartto ry, www.hespartto.fi/ • Helsingin Versoveikot ja -siskot ry, www.hvvs.fi/ • Ilvesveikot ry, www.ilvesveikot.fi/ • Katajanokan Karhunkaatajat ry, www.kkk.partio.net • Töölön Siniset ry, www.toolonsiniset.net • Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt ry, hkpt.org • Korven Koukkaajat ry, koukkaajat.fi/ • Helsingin Merilokit - Helsinki Seagulls ry, merilokit.wordpress.com/ • Lauttapartio ry, sites.google.com/a/partio.fi/lp/ • Suomenlinnan Merisudet ry, sites.google.com/site/suomenlinnanmerisudet/ • Töölön Tähystäjät ry, tahystajat.wordpress.com/ Itä-Helsinki Vartiokylä, Vartioharju, Puotila, Marjaniemi, Itäkeskus, Myllypuro, Mellunmäki, Kontula, Vesala, Kivikko, Kurkimäki, Vuosaari, Rastila • Rastipartio ry, www.rastipartio.fi/ • Vartiovuoren Pojat ry, varpo.fi/ • Vuosaaren Vesipääskyt ry, vvp.fi/wordpress/ • Viipurin Metsänkävijät ry, www.viipurinmetsankavijat.fi/viipurin-metsankavijat/ • Helsingin Kotkat ry, heko.org • Kurkisuon Rusakot ry, kurkisuonrusakot.wordpress.com/ • Kontutytöt ry, sites.google.com/site/partiolippukuntakontutytoet • Vartiovuoren Tytöt ry, vartiovuorentytot.wordpress.com/ Kaakkois-Helsinki Kulosaari, Herttoniemi, Roihuvuori, Tammisalo, Laajasalo, Santahamina, Jollas • Helsingin Eräkaverit ry, heka.fi • Laajasalon Siniset ry, metry.fi/ • Tammisalon Metsänkävijät ry, tame.fi • Kulosaaren Meripartio ry, web122.webhotelli.fi/~kulos653/ • Saharan Sissit ry, saharansissit.fi/ Keski-Helsinki Kallio, Kalasatama, Alppila, Vallila, Pasila, Toukola, Arabianranta, Käpylä, Koskela, Vanhakaupunki • Fisut ry, fi.scoutwiki.org/Fisut • Toimen Tytöt ry, tt.partio.net/index.php • Kuksat ry, www.kuksat.fi/ • Kulman Kiertäjät ry, www.kulki.fi/ • Käpytytöt ry, kapytytot.wordpress.com/ Koillis-Helsinki Latokartano, Viikinmäki, Pihlajamäki, Pihlajisto, Pukinmäki, Malmi, Tapaninvainio, Tapanila, Suutarila, Siltamäki, Puistola, Tapulikaupunki, Heikinlaakso, Tattarisuo, Jakomäki • Aarnivalkeat ry, www.aarnivalkeat.fi/ • Helsingin Erä-Leijonat ry, erä-leijonat.fi • Maahiset ry, maahiset.net • Viikin Vesikot ry, vesikot.partio.net • Koudat ry, www.koudat.fi • Sinivuoren Soihdut ry, www.soihdut.net/ • Ilmapartiolippukunta Malmin Tuulenkävijät ry, www.tuulenkavijat.fi/ Länsi-Helsinki Meilahti, Ruskeasuo, Pikku Huopalahti, Laakso, Munkkiniemi, Kuusisaari, Lehtisaari, Munkkivuori, Haaga, Kivihaka, Lassila, Pitäjänmäki, Konala, Pajamäki, Kannelmäki, Maununneva, Malminkartano, Hakuninmaa, Kuninkaantammi • Töölön Nuotioveikot ry, toolonnuotioveikot.wordpress.com • Sisu-lpk, Siniritarit ry, sites.google.com/site/siniritarit
• Susiveikot ry, susiveikot.net • Haagan Eräveikot ry, www.haaganeraveikot.fi • Jeanne d’Arc ry, www.jda.fi/fi/?s=lippukunta&i=i1 • Kirisiskot ry, www.kirisiskot.fi • Mustat Veljet ry, www.mustatveljet.fi • Suosirrit ry, www.suosirrit.fi/ • Vuoren Valppaat ry, www.vuorenvalppaat.fi • Huipunvaltaajat ry, fi.scoutwiki.org/Huipunvaltaajat • Haagan Sirkut ry, haagansirkut.fi • Helsingin Metsänkävijät ry, heme.partio.net/ • Navigatores ry, sites.google.com/site/partiolippukuntanavigatores • Viestitytöt ry, viestitytot.wordpress.com/ Pohjois-Helsinki Maunula, Pirkkola, Metsälä, Pakila, Tuomarinkylä, Paloheinä, Torpparinmäki, Oulunkylä, Patola, Veräjälaakso, Veräjämäki • Karhu-Veikot ry, www.päpa.fi/lippukunnat • Kaskipartio ry, kaskipartio.fi • Vuokot ry, vuokot.weebly.com • Vuorenhaltiat ry, vuorenhaltiat.partio.net • Oulunkylän Virkut ry, sites.google.com/site/oulunkylanvirkutry/home Östersundom Östersundom, Salmenkallio, Talosaari, Karhusaari, Landbo, Puroniitty • Sipoonkorven Haltiat ry, sites.google.com/a/partio.fi/siha/ ESPOO Kauniainen • Oravanmarjat ry, oravanmarjat.fi • Toimen Pojat ry, www.toimenpojat.fi Pohjois-Espoo Kalajärvi, Lahnus, Luukki, Velskola, Niipperi, Kunnarla, Lakisto, Bodom, Röylä • Niipperin Nuolihaukat ry, sites.google.com/site/niipperinnuolihaukat • Pohjois-Espoon Kalahaukat ry, www.kalahaukat.fi/ Suur-Espoonlahti Soukka, Kivenlahti, Kaitaa, Latokaski, Nöykkiö, Saunalahti, Suvisaaristo, Laurinlahti • Haukkavuoren Haltiat ry, haukkavuorenhaltiat.net • Karhunvartijat ry, www.karhunvartijat.net • Kivenlahden Piilevät ry, www.kipi.fi • Kaskenpolttajat ry, kaskenpolttajat.net • Lounapartio ry, lounapartio.fi/ • Mastonvartijat ry, www.mastonvartijat.fi Suur-Kauklahti Kurttila, Vanttila, Kauklahti, Espoonkartano • Kauka-Kuutit ry, kauku.wordpress.com Suur-Leppävaara Karakallio, Kilo, Laaksolahti, Leppävaara, Lintuvaara, Lippajärvi, Sepänkylä, Viherlaakso • Susivuoren Vaeltajat ry, www.päpa.fi/lippukunnat • Kara-Karhut ry, karka.partio.net/ • Pitkäjärven Vaeltajat ry, pitkajarvenvaeltajat.fi/ • Leppävaaran Korvenkävijät ry, www.leppavaarankorvenkavijat.fi/ • Vaaran Vaeltajat ry, www.vava.fi/home • Kilon Kipinät ry, kilonkipinat.fi • Viherlaakson Peurat ry, viherlaaksonpeurat.wordpress.com
• Hakasiskot ry, www.hakasiskot.fi • Kelotytöt ry, www.kelotytot.fi • Kelovartijat ry, www.kelovartijat.org • Otavaeltajat ry, www.otavaeltajat.fi • Tapiolan Eräpojat ry, www.tapiolanerapojat.fi • Tapiolan Metsänkävijät ry, www.tapme.fi • Mankkaan Eräsudet ry, erasudet.fi Vanha-Espoo Espoon keskus, Gumböle, Järvenperä, Karhusuo, Kolmperä, Kunnarla, Kuurinniitty, Nuuksio, Siikajärvi • Espoon Metsänkävijät ry, www.esme.fi • Nuuksion Eräkarhut ry, www.nuka.fi • JärviHaukat ry, sites.google.com/site/jarvihaukat/yhteystiedot • Suvelan Samoojat ry, sites.google.com/site/suvelansamoojat/ VANTAA Aviapoliksen suuralue Viinikkala, Ylästö, Tammisto, Pakkala, Veromies, Lentokenttä • Aviapartio ry, www.aviapartio.fi Hakunilan suuralue Kuninkaanmäki, Itä-Hakkila, Hakunila, Sotunki, Vaarala, Rajakylä, Länsimäki • Keronkävijät ry, www.keronkavijat.com/1/ • Sotungin Tuliketut, www.sotungintuliketut.fi Kivistön suuralue Kivistö, Piispankylä, Seutula, Keimola, Myllymäki, Kiila, Luhtaanmäki, Lapinkylä • Kartanopartio ry, kartanopartio.blogspot.fi • Timanttipartio ry, timanttipartio.com Koivukylän suuralue Koivukylä, Ilola, Asola, Rekola, Havukoski, Päiväkumpu • Rekolan Metsäveikot ry, sites.google.com/site/rekolanmetsaesiskotveikot Korson suuralue Korso, Vierumäki, Matari, Mikkola, Metsola, Leppäkorpi, Jokivarsi, Nikinmäki • Korson Honkapartio ry, www.korsonhonkapartio.com • Kaarnapartio ry, www.päpa.fi/lippukunnat Myyrmäen suuralue Myyrmäki, Petikko, Hämeenkylä, Varisto, Vapaala, Martinlaakso, Vantaanlaakso, Kaivoksela • Kaivokselan Delfiinit ry, kaivokselandelfiinit.com/ • Myyrpartio ry, fi.scoutwiki.org/Myyrpartio • Koskenhaltiat ry, www.koskenhaltiat.fi/ • Partiolippukunta Tavastit ry, www.tavastit.net/ • Vantaan Metsänkävijät ry, www.vame.fi/yhteystiedot Tikkurilan suuralue Tikkurila, Koivuhaka, Helsingin pit. kk., Viertola, Ruskeasanta, Simonkylä, Hiekkaharju, Jokiniemi, Hakkila, Kuninkaala • Erämetsot ry, www.erametsot.net • Jokihiset ry, www.jokihiset.fi/ • Pyhän Laurin Ritarit ry, www.pylarit.net/ • Tikkurilan Siniset ry, sites.google.com/site/tikkurilansiniset/
Suur-Matinkylä Henttaa, Matinkylä, Olari • Merimetsot ry, merimetsot.net • Muuttolinnut ry, muuttolinnut.fi/wordpress/ • Olarinmäen Samoojat ry, olarinmaensamoojat.fi • Olarin Eräkotkat ry, www.erakotkat.fi • Espoon Leppäversot ry, www.leppaversot.fi
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry
Suur-Tapiola Haukilahti, Laajalahti, Mankkaa, Niittykumpu, Otaniemi, Tapiola, Westend
Töölönkatu 55, 00250 Helsinki puh 09-8865 1200, papa.toimisto@partio.fi www.paakaupunkiseudunpartiolaiset.fi
• Leppäpirkot ry, leppapirkot.wordpress.com/ • Laajalahden Eräveikot ry, www.päpa.fi/lippukunnat
KUVA SUSANNA OKSANEN
HELSINKI Etelä-Helsinki Kruununhaka, Katajanokka, Ullanlinna, Kaartinkaupunki, Punavuori, Eira, Kaivopuisto, Suomenlinna, Kamppi, Jätkäsaari, Ruoholahti, Töölö, Lauttasaari