Oulunkylän Virkut ry Historiikki

Oulunkylän Virkut ry Historiikki 1928 – 2010

Leiril채isi채 Hollolassa vuonna 1930.

Oulunkylän Virkut ry Historiikki 1928 – 2010

Historiikin tekijät Päätoimittaja: Susanna “Suski” Oksanen

Graafinen suunnittelu ja taitto: Eeva Kangas

Kirjoittajat: Heidi Aarnisalo, Vilhelmiina Harja, Matti Hara, Arja ”Arjis” Isotalo-Teittinen, Annukka Kinnunen, Petra Krogerus, Mona Kärnä, Hanna Laakso, Karolina ”Karkki” Lamroth, Jaakko ”Jaska” Niva, Marianne ”Maru” Oksanen, Susanna ”Suski” Oksanen, Pauliina ”Pappe” Pirhonen, Marju Saarinen, Leena ”Lärvä” Suviranta ja Petra Väkelä.

Valokuvat: Eeva Kangas, Outi “Oikku” Lepola, Kaisa “Plintti” Lumikari, Jyrki “Pyni” Luoma, Susanna “Suski” Oksanen, Airi Sohlman, Annukka Sohlman, Lauri Tähtinen, Hanna “Hani” Valtonen ja lippukunnan arkistot ellei kuvan yhteydessä toisin mainita.

Kannen kuvankäsittelyt: Jukka Salminen Paino: Painotalo Miktor

Kiitokset: Noora Huttula, Arja “Arjis” Isotalo-Teittinen, Pirta Karlsson, Anna Kolehmainen, Hanna-Leena “Hannis” Lehtinen, Outi “Oikku” Lepola, Jaana ”Nuusku” Lindström, Simo Liuha, Kaisa “Plintti” Lumikari, Jyrki “Pyni” Luoma, Pauliina “Pappe” Pirhonen, Leena “Lärvä” Suviranta, Kaisa Tauru, Helinä Teittinen ja Hanna “Hani” Valtonen.

Rahalahjoituksia antaneet yhteistyötahot.

Sisältö

1920 1930 1940 1950 1960 1970 1980 1990 2000 LIITTEET

Pääkirjoitus Partiotoimintaa Oulunkylässä

8 10

Seidi ”Isovirkku” Saxén Virkkulippu Mitä merkki merkitsee

14 16 19

Toiminnan alkuajat Oulunkylän Susiveikot Pyhäjärven leirilaulu

26 28 31

Tytti Suanto Kokoontumispaikat Kummiperhe Sallassa

36 38 42

Sinivuoren Tytöt Leirielämää ennen Mågelia Paraateista kahvipöytään

47 49 52

Kaisa ”Plintti” Lumikari Ykköset yllä 40-vuotisjuhlissa Virkut leireillä

56 62 65

Mågeli Uusi partiohuivi Leena ”Lärvä” Suviranta

70 76 82

Lippukuntalehti Sarana Veljemme Karhu-Veikot Vaeltajaryhmä Mel depurat

86 94 102

Savu, syyskuu ja juustoiivarit 108 Oranssit energiapakkaukset 110 Toimiva partiojohtaja Nelli Niemelä 112 Retkillä Taustayhteisö Virkkuhuutoja

118 125 136

Ryhmien nimet Jäsenmäärä Lippukunnanjohtajat

138 143 143

6

Oulunkylän Virkut piirileikin pyörteissä ruskeat partiopuvut päällä vuonna 1931. 7

Pääkirjoitus

Partiomuistoja Lippukunnanjohtaja Susanna ”Suski” Oksasen juhlapuhe Virkkujen 80-vuotisjuhlissa Oulunkylän yhteiskoululla keväällä 2008 Minua kehotettiin ennen näitä juhlia hankkimaan uusi Virkku-huivi, koska tämä on kuulemma jo niin kulunut ja rikki. No, täytyy kyllä myöntää, että se on jo kerran uudestaan ommeltu kasaan, mutta enpä hankkinut uutta huivia. Tälle huiville kun on viimeisten 16 vuoden aikana ehtinyt kertyä niin paljon tunnearvoa, että sitä ei voi enää millään mitata. Sitä paitsi meillä Virkuissa tunnistaa kauan partiossa olleen johtajan siitä, että huivi ”seisoo”. Jos siis tästä yhdestä kangaskappaleesta on vuosien varrella tullut korvaamaton, voin vain kuvitella kuinka paljon 80-vuotias lippukuntamme monelle tässä juhlasalissa istuvalle merkitsee.

Toissa talvena hiihdimme Haltin huipulle ja nukuimme seuraavana yönä Valdejokilaaksossa teltassa 20 asteen pakkasessa. Tämän vaelluksen aikana mietin monesti, kuinka joskus 50 vuotta sitten tunturissa on pärjätty. Varmasti aivan mainiosti, mutta nyt tuntuu hassulta, että joku olisi joskus vaeltanut ilman Gore-tex takkia, otsalamppua ja ThermA-Restin puhallettavaa ilmamakuualustaa. Paljon on kulunut siitä, kun Virkut 20-luvulla perustettiin Oulunkylään.

Ajan kulumisesta kertoo myös seuraava tarina. Olimme kerran siivoamassa johtajien kanssa koloa. Kaappien päältä kätköistä löytyi laatikko, johon emme aikaisemmin olleet törmänneet. Hetken miettimisen jälkeen yksi meistä avasi laatikon ja pian tuijotimme hiljaisina sen sisältöä. Olimme löytäneet laatikollisen eri eläinten jätöksiä, jotka oli kerätty jollain leirillä, aseteltu hienosti lokeroihin ja nimikoitu. Meillä oli siis laatikollinen kakkaa, ja mietimme hetken minkälaisen terveysriskin se mahtaa aiheuttaa. No, emme kuitenkaan hennoneet heittää laatikkoa pois, joten sinetöimme sen muovipussiin.

Ehkä kaikista hienointa partiossa on se, kun näkee omien vartiolaistensa kasvavan isoksi. Se, että vastuu siirtyy eteenpäin. Ja toisaalta: kasvaa itse johtajaksi. Se, että joku on tuntenut sinut kymmenen vuotta ja nähnyt

8

sinun kasvavan, on harvinaista. Pysyvyys.

Saan vieläkin kuulla siitä, että partionimeni on sudenpennuissa ollut Tornado. Moni täällä tietää mistä tuo nimi on tullut. Nyt osaan jo itsekin nauraa partionimelleni, joten saa tulla kysymään juhlien jälkeen mistä se oikein tuli.

Mutta sepä juuri onkin tämän harrastuksen vahvuus. Ei missään opi tuntemaan toisia ihmisiä yhtä hyvin kuin viettämällä vuosi vuoden jälkeen leireillä ja retkillä aikaa yhdessä. Tiedän varmasti, kuka meistä syö eniten pullia, kuka hyppää ensimmäisenä avantoon ja kuka herää aamulla viimeisenä.

Partio onkin vallan mainio kasvatusjärjestö. Ja yksi niistä harvoista harrastuksista, jossa ei tarvitse kilpailla. Me olemme täällä kehittämässä itseämme ihmisinä. Totesihan itse Ruotsin kuningaskin, että ”tässä verkostossa on mahtava voima”.

Jos retkeilyvarusteet ja keräilykohteet ovat vuosikymmenten aikana vaihtuneet,

ovat partiolaisen ihanteet pysyneet samoina. Lopulta niitä ei edes ajattele. Tunnenhan minä vastuuni, olen avuksi muille joka päivä ja kunnioitan toista ihmistä.

Joten samalla kun lopuksi vielä onnittelen teitä, vanhemmat, tyttärienne oivallisesta harrastusvalinnasta, varoitan teitä myös: Kerran meidän olohuoneessamme oli kokonaisen sudenpentujen telttaretken varustus odottamassa retkelle lähtöä. Ja kun sain ajokortin, olen monta kertaa palauttanut auton täynnä mutaa ja sammalta. Kerran retkellä ajoin metsätiellä auton pohjan niin pahasti kiveen, että maantiellä täytyi pysähtyä irroittamaan kirveellä puoliksi irti iskeytynyt pohjalevy. No siitäkin selvittiin ja otettiin varmasti opiksi. Eli vanhemmat - toivon teille paljon kärsivällisyyttä ja ymmärtäväisyyttä tämän harrastuksen suhteen. Paljon se ottaa, mutta enemmän se antaa. Olkaa maltillisia ja antakaa lastenne mennä ja kokea. Sitä varten partio on.

9

Partiotoiminta Oulunkylässä Teksti: Annukka Kinnunen

Virkut ja Susiveikot

Vireää toimintaa

Vuonna 1928 Oulunkylän Suomalaisessa Seurassa heräsi ajatus perustaa paikkakunnalle partiolippukunta. Partiojohtaja Tauno Pöyry saatiin esitelmöimään aiheesta, ja 18. maaliskuuta samana vuonna perustettiin tyttöpartiolippukunta Oulunkylän Virkut ja poikapartiolippukunta Oulunkylän Susiveikot.

Virkkujen ensimmäiseksi lippukunnanjohtajaksi ryhtyi Seidi ”Isovirkku” Saxén (os. Laitakari, ent. Inha). Jäseninä oli 40 tyttöä, ja lisäksi toiminnassa oli mukana vanhempainneuvosto. Virkut kokoontuivat aluksi vanhalla Suomalaisella yhteiskoululla ja Isovirkun kotona Veräjämäessä.

Kilpailujen, tapahtumien ja leirien lisäksi tehtiin paljon päiväretkiä Oulunkylässä, Pitkäkoskelle ja Vanhaan kaupunkiin. Ensimmäinen yöretki tehtiin Vantaan Rekolaan. Aluksi Virkuissa oli vain vartiolaisia.

Ensimmäiset tontut (nykyään sudenpennut) otettiin lippukuntaan vuonna 1948.

Ensimmäisenä tonttujohtajana toimi Ritva Laaksonen.

Virkkujen ensimmäinen leiri pidettiin vuonna 1930 Hollolassa. Paluumatkalla säästyttiin telttapussien kantamiselta, kun ne saatiin heittää Oulunkylän kohdalla ulos junasta. Omien leirien lisäksi Virkut olivat mukana myös kansainvälisillä leireillä ulkomailla.

Toiminta sai lisää puhtia, kun vuodesta 1935 Virkut saivat alkaa kokoontua Oulunkylän Susiveikkojen kololla Launialla Pellavakaskessa. Muuta yhteistoimintaa Susiveikkojen kanssa ei ollut, ja yhteistä koloa käytettiin ehdottomasti vuorotellen.

Koska omaa koloa ei ollut, telttoja ja muita harvemmin tarvittavia tarvikkeita säilytettiin vanhan Suomalaisen yhteiskoulun vintillä. Niinpä arkistokin oli sihteerin kotona Helsingin keskustassa ja tuhoutui sodan aikana pommituksissa vuonna 1944. Sotaaikana Virkkujen toiminta vaikeutui, mutta ei keskeytynyt kokonaan. Sodan jälkeen toimintaa jatkettiin vanhalla Suomalaisella yhteiskoululla. Vuonna 1950 perustettiin Pukinmäen osasto, joka erkani Virkuista muuttuen Sinivuoren Tytöt -lippukunnaksi vuonna 1951. Sinivuoren Tytöt toimivat nykyään Malmilla.

Oma lippu ja partiopuvut Oman lipun Virkut hankkivat vuonna 1929. Alkuperäinen lippu lahjoitettiin Partiomuseoon sen jälkeen kun uusi lippu, vanhan lipun kopio, oli vihitty käyttöön Oulunkylän kirkossa 10.4.2005.

Alkuaikoina Virkut käyttivät ruskeaa partiopukua, koska lippukunta kuului Suomalaiseen Partiotyttöliittoon. Pitkiä housuja ei käytetty koskaan.

10

Oma kolo 1950-luvulta Ensimmäinen oma kolo ”Morkku” sijaitsi Heinon talossa Patolassa. Se oli käytössä vuosina 1956–60. 1960-luvun kolme ensimmäistä vuotta kokoonnuttiin Pellavakaskessa ja hajallaan kaupungin kerhotiloissa, kunnes vuonna 1964 saatiin mahdollisuus

käyttää Vanhan kansakoulun (nyk. Puukoulu) luokkia.

Vuonna 1968 Virkut pääsivät kokoontumaan Vanhan kansakoulun vieressä olleeseen opettajien asuntolaan, kahteen huoneeseen ensimmäisessä kerroksessa.

Oulunkylän seurakunta oli tullut Virkkujen taustayhteisöksi vuonna 1957, ja kun Oulunkylän uusi kirkko valmistui vuonna 1972, saivat Virkut kolon kirkon väestönsuojasta. Kolo onkin ollut jatkuvassa käytössä siitä lähtien.

1980-luvun puolivälissä Virkkujen jäsenmäärä kasvoi lähelle 170:ää, eivätkä kaikki ryhmät mahtuneet enää kokoontumaan kirkon kololla. Ahtautta helpottamaan saatiin käyttöön Vanhan kansakoulun opettajien asuntolan kellari, joka sai nimekseen ”Morkku” ensimmäisen oman kolon mukaan. Morkulla kokoonnuttiin aina vuoteen 2002 asti, jolloin asuntolarakennus tuhoutui tulipalossa. Virkut ovat voineet kokoontua myös seurakunnan muissa tiloissa tarpeen mukaan: 1960-luvulla Kivalterintiellä seurakunnan kerhohuoneella, 1970-luvulla Metsälän seurakuntakodissa ja 2000-luvulla Veräjämäen seurakuntakodissa.

Partiohuivi 1977 Oman partiohuivin Virkut saivat vuonna 1977. Entinen sininen huivi vaihtui vaaleanruskeaksi lipun värin mukaan. Myöhemmin Virkkuja on saattanut nähdä Oulunkylässä erivärisissä R-Collectionin anorakeissa: 80-luvulla punaisissa, violeteissa ja mustaharmaissa, 1993 oransseissa ja 2001 vaaleanruskeissa.

Mågelin perustaminen 1974 1970-luvulla perustettiin paljon sekalippukuntia. Oulunkylässä ei ryhdytty lippukun-

tia yhdistämään tai perustamaan, mutta Virkut ja maunulalainen poikalippukunta Helsingin Metsänpojat alkoivat tehdä yhteistyötä.

Lähentyneiden suhteiden seurauksena alettiin miettiä kaikkien Oulunkylän seurakunnan alueen lippukuntien koulutusyhteistyötä. Syksyllä 1974 perustettiin lippukuntaryhmittymä, johon kuuluivat aluksi Oulunkylän Virkut, Helsingin Metsänpojat, Karhu-Veikot ja Vuokot. Ryhmittymä sai nimekseen Mågeli. Myöhemmin mukaan tuli vielä Maunulan Kiehiset, joka on sittemmin lopettanut toimintansa.

1990-luvulla Mågeliin liittyi vielä sisupartiolippukunta Onnikit, jonka toiminta on myös jo hiipunut. Vuoden tärkeimmäksi Mågelin tapahtumaksi on muodostunut kesäleiri Mågeli.

Jäseniä toista sataa Virkkujen jäsenmäärä alkoi kasvaa 1950-luvulta lähtien ja 1960-luvun puolivälissä Virkkuja oli jo 128. 1970-luvulle tultaessa jäsenmäärä tippui hetkeksi 55:een, mutta nousi muutamassa vuodessa sataan. 1980-luvulla partio oli suosittu harrastus Oulunkylässä, ja jäseniä Virkuissa oli miltei jatkuvasti yli 150. Samalle vuosikymmenelle ajoittuu Virkkujen eli Oviry:n oman lehden, Saranan, julkaisemisen aloittaminen vuonna 1982.

70-vuotisjuhlavuonna 1998 elettiin jäsenistön suhteen huippuvuotta: Virkkuja oli jopa 180. Vuonna 2010 Virkkuja oli 146.

Lyhennetty artikkelista: Sohlman, Annukka.

2005. Partiotoimintaa Oulunkylässä. Oulunkylän Virkut. Teoksessa: Eskelinen, Heikki J. 2005. Vireä idylli. Oulunkylää ja oulunkyläläisiä. Oulunkylä-Seura ry, Helsinki. s. 173–176.

11

12

Äitienpäiväkukkia poimimassa vuonna 1928.

1920

-luku

13

Ensimmäinen lippukunnanjohtaja Seidi ”Isovirkku” Saxén 1888–1961 Teksti: Annukka Kinnunen Kun Oulunkylän Virkut perustettiin 18.3.1928, lippukunnanjohtajaksi ryhtyi Seidi Saxén, joka oli tuolloin 40-vuotias kouluhallituksen pääkirjanpitäjä. Hän oli jäänyt leskeksi ensimmäisestä miehestään varatuomari Aarne Inhasta vuonna 1921 seitsemän avioliittovuoden jälkeen. Isovirkku toimi lippukunnanjohtajana vuoteen 1932, jolloin tehtävän otti opettaja Ester ”Teri” Hirvonen. Vuonna 1931 Isovirkku oli mennyt naimisiin kouluhallituksen oppikouluosaston matematiikan ja luonnonopin kouluneuvoksen Uno Saxénin kanssa. Uno Saxén oli 25 vuotta vaimoaan vanhempi, ja hän kuoli vuonna 1948. Isovirkku työskenteli kouluhallituksessa vuoteen 1950 ja oli sen jälkeen vuoden kamreerina, kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1951 73-vuotiaana. (Jämbäck 2008, 108–109).

Jämbäckin (2008) mukaan ”Seidi Saxén syntyi Helsingin pitäjässä 1888. Hänen vanhempansa olivat hovineuvos Vihtori Nybergh ja Elin Kalm. Vuonna 1906 perheen nimi muuttui Laitakariksi. Seidi Saxén pääsi ylioppilaaksi Turun suomalaisesta tyttökoulusta 1908. Sen jälkeen hän suoritti kirjanpitotutkinnon 1910 ja seuraavana vuonna alemman hallintotutkinnon. Suoritettuaan tutkinnot Seidi Saxén hoiti senaatin ylimääräisen kopistin virkaa 1911. Hän toimi Vuorelan kasvatuslaitoksen virkailijana 1911–1913, josta hän siirtyi Prokuraattoriviraston (nykyisin oikeuskanslerinvirasto) kirjaajaksi 1913.”

Tytti Suannon (1978) mukaan Isovirkun kanssa alkuaikojen johtajina toimivat johtaja Anni Tikkanen, opettaja Elli Sievo ja neiti

14

Aili Sumio. Toiminta alkuvuosina oli hyvin vilkasta. Jäsenmäärä oli 40 tyttöä ja lisäksi tukena toimi vanhempainneuvosto. Isovirkku järjesti tyttöjä kaikkiin mahdollisiin partiotilaisuuksiin, leireille, kursseille ja kilpailuihin. Isovirkku jaksoi väsymättä neuvoa ja opastaa partiotiedoissa ja -taidoissa. Hänen viihtyisään kotiinsa kokoonnuttiin usein luokkavaatimuksia oppimaan. Innokkaana retkeilijänä hän järjesti Virkuille monia hauskoja matkoja lähiympäristöön ja opetti huomaamaan luonnon kauneutta ja sen ihmeellisyyksiä. (Suanto 1978, s 10–11).

Isovirkku oli aktiivinen partiossa myös lippukuntavuosiensa jälkeen. Hän oli Suomalaisen Partiotyttöliiton (SPTL) johtokunnan jäsen ja rahastonhoitaja vuosina 1930–1942. Toinen hänen harrastuksensa oli suojelukasvatus. Hän lienee kiinnostunut lastensuojeluasioista toimiessaan Vuorelan kasvatuslaitoksessa 1910-luvun alussa. Hän teki opintomatkoja suojelukasvatusasioissa Pohjoismaihin 1911 ja Ranskaan ja Saksaan 1925. Lisäksi Isovirkku toimi Suomalaisen Konkordia-liiton rahastonhoitajana 1951– 1957. (Jämbäck 2008, 108–109).

Lähteet: Jämbäck, Eija. 2008. Seidi Saxén 1888 - 1961.

Teoksessa: Naiset valistuksen virittäjinä. Suomalaisen Konkordia-liiton rahastolahjoittajien ja kunniajäsenten elämäkerrasto. Suomalainen Konkordia-liitto, Helsinki. s.108–109.

Suanto, Tytti. Puhe Oulunkylän Virkut ry:n 20-vuotisjuhlassa 21.3.1948. Teoksessa: Oulunkylän Virkut ry 50 v. 1928–1978. 1978. s.10–11.

Seidi Saxén (vas.) Vuorelan leirillä vuonna 1929.

15

Virkuille uusi lippu Teksti: Annukka Kinnunen (Heppu 4/2005) ”Perinteet kunniaan!” ajateltiin Oulunkylän Virkuissa, kun lippuprojektia keväällä 2004 käynnistettiin. Oli aika saada 1990-luvulla hankitulle painokangaslipulle alkuperäisen applikoidun lipun veroinen seuraaja. Ongelmana oli vain se, että alkuperäinen 1920-luvulla käsintehty Virkkulippu kärkikoristeineen oli salaperäisesti kadonnut.

Salapoliisin työtä Koska vanhaa lippua ei ollut käsillä, jouduttiin lipun mittasuhteita ja yksityiskohtia etsimään vanhoista valokuvista. Vanhojen lippukunnanjohtajien muistikuvat olivat tärkeitä, kun tarkkoja piirustuksia lipusta ja kärkikoristeesta tehtiin. Kuvion applikointi nosti lipun hintaa, mutta se kannatti: tulos on kaunis ja perinteikäs.

Virkkujen lipun ovat suunnitelleet Tytti Suannon isä Jussi Suanto ja Kaapo Virtanen vuonna 1929. Lipun pohjaväri on vaaleanruskea, ja tummanvihreät kuviot on reunustettu kultanauhalla. Tangon päässä

16

komeilee hopeoitu kolmiapila. Lipun kuvio löytyy myös Virkkujen huivista.

Arvokas naulaus Uuden lipun taival alkoi juhlavasti 10.4.2005 Oulunkylän kirkossa, jossa lippu naulattiin ja vihittiin käyttöön Partiomessun yhteydessä.

Lipunnaulaajina toimivat entisten lippukunnanjohtajien vanhin, nykyinen lippukunnanjohtaja, vartiolainen, sudenpentu ja edustaja jokaisesta Mågelin lippukunnasta. Lipun vihki seurakuntapastori Johanna Elo. Tilaisuuteen oli kutsuttu kaikki nykyiset Virkut vanhempineen, entiset lippukunnanjohtajat, mågelilaisia sekä muut yhteistyötahot. Jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntasalissa vietettiin vapaamuotoinen kahvihetki.

Kuten parhaissa salapoliisikertomuksissa ainakin, vanhan lipun arvoitus ratkesi viime hetkellä, lipunnaulauksen aattona. Henkäyksenohut, ajan haperruttama Virkku-lippu löytyi kaappien kätköistä, ja se pääsi kuin pääsikin uuden lipun naulausta kunnioittamaan – tosin kauniisti flyygelille laskostettuna.

Virkkujen lippu paraatissa.

Vanha Virkku-lippu Partiomuseoon Teksti: Annukka Kinnunen Kun uusi lippu oli naulattu huhtikuussa 2005, sen edeltäjä, alkuperäinen Virkku-lippu vuodelta 1929 päätettiin toimittaa Partiomuseoon. Se oli jo hauras ja haalistunut, joten museo-olosuhteet tulisivat säilyttämään sen parhaiten. Nina Sarnasto-Toivanen eli Hillis otti Partiomuseoon Turkuun yhteyttä ja sopi lipun viemispäiväksi joulukuisen lauantain samana vuonna.

Matkaan lähti perjantaina 9.12. parikymmentä Virkkua junalla. Saimme yöpyä Turun Metsänkävijöiden kololla, joka on omaan koloomme verrattuna valtava rakennus monine huoneineen, toimistoineen, keittiöineen ja uima-allasosastoineen.

Partiomuseossa luovutimme vanhan Virkku-lipun arvokkaasti osaksi museon kokoelmia. Saimme myös kierroksen museon perusnäyttelyssä.

Saatoimme lähteä kotiin tuntien, että vanha lippu on hyvässä tallessa.

Uusi Virkku-lippu, vanhan lipun tarkka kopio, jatkaa tärkeää tehtäväänsä hulmuta tiennäyttäjänä tuleville Virkku-sukupolville.

17

18

Virkkuneitoja juhlissa ruskeat partiomekot p채채ll채 1930-luvulla.

OVIRY

Mitä merkki merkitsee Oulunkylän Virkkujen lippu tehtiin ja vihittiin käyttöön vuoden verran lippukunnan perustamisen jälkeen, vuonna 1929. Lipun ovat suunnitelleet taiteilijat Jussi Suanto ja Kaapo Virtanen.

Merkistä ei ole olemassa – ainakaan nykyisissä arkistoissa – tarkkaa selvitystä. Siinä on kuvattuna kolme partioliljaa ja V-kirjain, joka oletettavasti tarkoittaa Virkkuja. Kokonaisuudessaan merkki muistuttaa kolmiapilaa, joka on Maailman partiotyttöjen tunnus.

Kolmiapilan ja partioliljan vertauskuvallinen merkitys on sama.

Kolme osaa merkitsevät Jumalan, lähimmäisen, isänmaan ja ihmiskunnan rakastamista, muiden auttamista ja partioihanteiden toteuttamista elämässä. Toiseksi partiolilja näyttää suuntaa samoin kuin kompassinuoli. Sitä kantavien partiolaisten tulisi näyttää tietä täyttämällä velvollisuutensa ja auttamalla muita, eli pitämällä kiinni tunnuksestaan ”Ole valmis”.

Lähde: Oulunkylän Virkut ry 60 vuotta 1928-1988. 1988.

Oulunkylän Virkut ry, Helsinki. s.5.

19

Virkut kes채leirill채 Hollolassa vuonna 1930.

20

Suomen partiotyttöjärjestön pohjoismainen leiri Loilanniemiessä Kolhossa vuonna 1949.

21

Virkut yöretkellä Rekolassa keväällä 1929.

Kuva Professori L.Pihkalan huvilan portailta.

22

23

Virkkuneidot leiritavaroiden kanssa autonlavalla kes채ll채 1930

24

1930

-luku

25

Helsingin asemalla lähdössä Pyhäjärven leirille vuonna 1936.

Raili Uusivirta, Sirkka Lohikari, Kylli Sairio, Aino ja Saintu Ailio.

”Siellä on partio ja liityt siihen!”

Teksti: Annukka Kinnunen Näin sanoi Sirkka-Liisa Lohikarin (s.1921) isä tyttärelleen vuonna 1934 tai 1935 ja niin kolmentoista vanha Sirkka-tyttö liittyi Oulunkylän Virkkuihin. Myös Eila Blomster os. Saraste (s.1915), Oulunkylän kunnanlääkäri Einar Sarasteen tytär, liittyi Virkkuihin jo alkuaikoina. Eila kertoo, että hänen veljensä olivat Oulunkylän Susiveikoissa ja Tytti Suannon veljet myös.

Johtajilla oli villaiset partiomekot kauluksineen, nappilistoineen ja paikkataskuineen, muilla tytöillä puuvillaiset. Lisäksi käytettiin pillinauhaa ja sinistä huivia. Koska Virkut kuuluivat Suomen Partiotyttöliittoon eli SPTL:ään, käytössä oli ruskea partiopuku. Eila muistaa, että hänen ensimmäisen partiopukunsa ompeli Tapio Rautavaaran äiti. Vielä vuonna 1946 Virkut käyttivät Sirkan muistin mukaan ruskeaa partiopukua. Puvun värin vaihtumisen taustalla oli partiotyttöliittojen yhdistyminen Suomen Partiotyttöjärjestöksi vuonna 1943, jolloin tummansinisestä tuli partiotyttöjen puvun pääväri. Pula-aikana siirtyminen uuden väriseen pukuun lienee ollut hidasta.

Vakituista koloa ei ollut, vaan Sirkan muistikuvien mukaan kokoonnuttiin ainakin Haapasella, Launialla, Patolassa, Pellavakaskessa ja vanhalla Suomalaisella Yhteiskoululla eli Kummussa. Eila muistaa, että Patolassa kokoustilana oli Laneauksen kaupan kellari. Eila kertoo, että Seidi Saxén ei vetänyt kokouksia, vaan tytöt vetivät itse. Neuvoja kokousten pitämiseen saatiin muun muassa Toimen Tytöiltä, joita oli samassa koulussa.

Kokouksissa soitettiin ja laulettiin. Eila kuului Vuokot-vartioon, jossa oli viisi tyttöä. Uusille tytöille perustettiin omat ryhmät. Tavallista oli, että nuoremmat lapset olivat partiossa, vanhemmat nuoret suojelukunnassa.

Eilakin liittyi Lotta Svärd -järjestöön 30-luvulla noin 15-vuotiaana.

Veräjämäki ja Oulunkylä olivat 30-luvulla melkoisen erinäköisiä kuin nykyään: esimerkiksi Veräjämäessä oli Sirkan mukaan kokonaista viisi kauppaa, kun nykyään siellä ei ole ainuttakaan. Keskustaan mentiin kuu-

26

lemma ”koiratarhan” kautta. Eilan mukaan juna Helsinkiin kulki joka kolmas tunti eikä busseja kulkenut ollenkaan. Eila kertoo, että Oulunkylä oli 30-luvulla kaunis paikka, jossa oli puutaloja ja puutarhoja. Ogelissa asui paljon taiteilijoita, jotka halusivat pois ahtaista kaupunkiasunnoista. Oulunkylä oli myös hyvin ruotsinkielinen paikkakunta silloin. Eila huomauttaa, että suomen- ja ruotsinkielisten välit olivat kireät, mikä näkyi esimerkiksi lumisotana vierekkäisten suomen- ja ruotsinkielisten koulujen välillä.

Retkillä käytiin 30-luvulla ainakin Ruutinkoskella, ja lisäksi tapana oli kävellä keväisin Helsingin pitäjän kirkkoon. Sinne kertyy matkaa 7,5 kilometriä suuntaansa – matka on reippailta tytöiltä taittunut todennäköisesti noin puolessatoista tunnissa.

Ensimmäinen lippukuntaleiri vuonna 1930 pidettiin Eilan mukaan Hollolassa, koska eräs oulunkyläläinen perhe omisti siellä maatilan. Sirkka puolestaan kertoo, että koska lippukunnanjohtaja Tytti Suannon perheellä oli kesäpaikka Pyhäjärvellä Haverin kylässä, järjestettiin siellä lippukuntaleiri vuonna 1936. Tytin isä oli taitelija Jussi Su-

anto ja äiti opettajana Suomalaisessa yhteiskoulussa. Tiettävästi Suomalaisen Partiotyttöliiton SPTL:n kansainväliselle leirille Partiopoukamassa osallistui Sirkan lisäksi kolme muuta Virkkua. ”Saksalaiset ihmetteli, miten meillä on voita”, hymähtää Sirkka leiristä kertoessaan.

Sirkka toimi Virkuissa muonitusmestarina ja sihteerinä. Erityisesti Sirkka muistaa erään helmikuisen päivän vuodelta 1944: hän asui Unioninkadulla ja koska hän oli sihteeri, hänellä oli tietysti kotonaan lippukunnan papereita ja arkistoa. Pommitukset osuivat hänen kotitaloonsa 6.2.1944. Päivämäärä on jäänyt tarkasti mieleen. Pommitusten aiheuttaman tuhon takia jäljellä on vain hajanaisia dokumentteja Virkkujen alkuajoilta, niitä papereita, jotka eivät sattuneet olemaan sihteerin kotona kohtalokkaana päivänä.

Lähteet: Sirkka-Liisa Lohikari. Haastattelu 2007. Haastattelijat Annukka Kinnunen ja Vilma Lehti. Eila Blomster. Haastattelu 2005.

Haastattelijat Annukka Kinnunen ja Sanna Mannonen os. Kujala.

Teemu ”Eetu” Kujala. Sähköposti 14.9.2010.

Virkkujen leirillä Hollolassa 1930.

27

Susiveikot liittyy Mågeliin?

Teksti: Matti Hara, Oulunkylän Susiveikoissa 1950–1957 Mågeli on Maunulan ja Oulunkylän alueella toimivien partiolippukuntien ryhmittymä, johon kuuluvat: Oulunkylän Virkut, Vuokot, Karhu-Veikot, Onnikit ja Helsingin Metsänpojat. Nyt siihen on kaikella todennäköisyydellä pyrkimässä uusi jäsen tai vähintään ulkojäsen. Se on Kannelmäessä toimiva partiolippukunta Susiveikot. Se on entinen Oulunkylän Susiveikot, minkä nykyinen Oulunkylä-Seuran puheenjohtaja Erwin Woitsch ja hänen veljensä Pertti veivät Kannelmäkeen. Vuonna 1928 perustetulla Oulunkylän Susiveikoilla ei ollut enää 1970-luvun lopussa sijaa majatalossa Oulunkylässä.

Oulunkylän Virkut ja Oulunkylän Su­ siveikot perustet­tiin samaan aikaan vuonna 1928. Virkut jatkaa edelleen toimintaansa, mutta Susi­veikoilla on ollut katkok­sia. Ensimmäinen katkos johtui sodistamme.

Sotiemme päätyttyä saatiin Susiveikkojen toi­minta uudelleen käyntiin, ja se jatkui 1960-luvun alkuun. Tässä vaiheessa voimavarat ehtyivät. Vuon­na 1963 Karhu-Veikot tuli ja täytti Susiveikkojen Oulunkylään jättämän partiotyhjiön. Se tapahtui siten, että vuonna 1945 Helsingin Kalliossa perus­ tettu Karhu-Veikot perusti päälippukunnan alaosaston Oulunkylään. Nykyään KarhuVeikkojen koko toiminta on keskittynyt Oulunkylään.

Vuonna 1975 Erwin Woitsch ja hänen veljensä Pertti yrittivät elvyttää Susiveikot henkiin. Teko­ hengitystä jatkettiin kolme vuotta, mutta potilasta ei saatu Oulunkylässä toipu­maan. Niinpä Erwin, joka toimi Kannelmäessä opet­ tajana, vei Susiveikot Kan­nelmäkeen, jossa aktiivista toimintaa on ollut vuodesta 1979 lähtien.

Kannelmäessä toimivilla susiveikoil-

28

la on hallussaan taiteilija Jussi Suannon suunnittelema ja partio­ylijohtaja Werneri Louhi­vuoren 8.12.1928 vihkimä lippu ja Susivartion viiri. Monissa Suomen partio­ lippukunnissa Yrjönpäivän paraatia edeltävä päivä on omistettu perinteille. Kannelmäessä toimiva partiolippukunta Susivei­kot halusi tulla Oulunky­lään tutustumaan omiin juuriinsa.

Tutustumisretki merkkipaikoille Kannelmäkeläiset susi­veikot pyysivät minut oppaakseen. Apuoppaina olivat Virkuista lippu­kunnanjohtaja Annukka Sohlman ja sihteeri Anna Kettula. Tutustuimme muu­ tamaan Oulunkylän Susiveikkojen entiseen kokoontumispaikkaan. Kävimme Vantaanjoen itäpuolella olevassa kallio­kanjonissa, jossa oli har­maidensusien riittipaikka. Sieltä matkasimme Pella­vakaskeen, jossa Talvioit­ ten entisen talon kohdalla (Pellavakaskentie 16), piharakennuksen vintillä sijaitsi Susiveikkojen en­simmäinen partiokämppä. Sotien jälkeen sitä ei saatu käyttöön. Moliisien kanala (Pellavapellontie 4) toimi vähän aikaa Susiveikko­jen kokoontumispaikkana. Lopullisen kokoontumis­paikan saimme Rokkasten huvilan (Kinkerinpolku 2) saunan vintillä.

Meitä vanhoja oulun­ kyläläisiä, jotka asuimme Oulunkylässä, kun se oli vielä oma itsenäinen kunta, viehättää Mågelin kirjoi­ tusasussa ruotsinkielinen å-kirjain.

Meille on lähes mahdoton tottua nykykir­ joitusasuun Ogeli. Retken jälkeen on mahdollista, että Susivei­kot pyrkii joko ulko- tai täysjäseneksi Mågeliin. Suosittelen Mågelin täys­jäsenyyttä.

Lähde: Oulunkyläinen 3/2005. s.16.

Matti Hara.

Susiveikot paraatissa vuonna 1953.

29

Partiopoukamassa piirileirill채 vuonna 1938.

Hollolan leirill채 vuonna 1930.

30

Pyhäjärven leirilaulu 1936 (Löydetty Plintin valokuva-albumin välistä) I Tytöt joukko Virkkujen koditon koloton.

Leirill Pyhäjärvel on sekös hassua.

Laineet lyövät rantahan Tytöille se riemua hessun, heissun hei. jne.

V Aamuneito mökyää laulaa vaan, huutaa vaan mutta vaipuu mietteisiin usein toisinaan.

Kauas lentää aatokset moiset viemät panokset heissun j.n.e

II Tytti suuri kotka on totta on, totta on meistä kaikist huoleton aina valmis on.

Pientä joukkoo auttamaan neuvomaan ja valvomaan heisssun j.n.e.

VI Jumi pieni rakki on ei oo’ niin, ei oo’ niin tyttö ompi Jumi se uskokaa se vaan laulut kiirii huuliltaan yli vetten maiden taa heissun j.n.e

III Pänsli Aino neitonen sorja on suruton kova ompi nauramaan jos vaikka haluttaa mutto tosi todessa niin kuin pitää olla vaan heissun j.n.e

VII Ikka emännäksi on luotu niin luotu niin kyllä näkee keitosta se vast makosta suklaat, kiisselit ja veet kaikki kiehuu yhdelleen hessun j.n.e

IV Romantti se äkseerää touhuaa koluaa auta jos et tottele aika saarnat saat mutta tyttö villi on tosi se on koruton heissun j.n.e

31

Aino ja Tytti Ostproisenin kannella matkalla kohti Unkarin kansainv채list채 Pax Ting- leiri채.

32

33

34

Laaksosen sisarukset lähdössä paraatiin.

1940

-luku

35

Tytti Suanto 10.12.1912–20.2.2002 Teksti: Annukka Kinnunen 15-vuotias Tytti Suanto liittyi vasta perustettuun lippukuntaan kesäkuussa 1928. Hän oli aluksi vartiolainen ja lipunkantaja. Myöhemmin hän siirtyi vartionjohtajaksi Leivoihin. Tytti antoi partiolupauksensa 8.12.1928 Oulunkylän vanhalla yhteiskoululla pidetyssä juhlassa. Lippukunnanjohtaja Tytistä tuli 23-vuotiaana vuonna 1935. Mannerheimsoljen hän sai vuotta myöhemmin 23.5.1936 Kaartin maneesissa, jolloin Mannerheim itse jakoi soljet viimeisen kerran ja kätteli soljensaajat. ”Siitä olen ollut hyvin ylpeä”, totesi Tytti vuonna 1988 ja jatkaa: ”silloin ajattelin, että tätä kättä en pese vähään aikaan”. Lippukunnanjohtajana Tytti toimi vuosina 1935–53, mikä on pisin aika Virkkujen historiassa.

Yrjönpäivän paraati oli kevään kohokohta, ja kaukaa maalta Oulunkylästä saapuneet Virkut saivat suoja- ja lepopaikan partiolippukunta Hesparton tiloista Töölöstä. Paraativaatetuksesta oltiin hyvin tarkkoja: puvun piti olla ehdottoman siisti, merkit oikein ommellut, kauluksen val-

36

Kuvassa vasemmalta Raija Hagner, Raija Saikkola, Tytti Suanto ja Kaarina Peltonen vuonna 1947.

koinen ja kenkien ja sukkien oikeanlaiset.

Erityisesti isänmaallisuus oli korkealla ja sen korostus ilmeni lippukulttuurin ja maakuntalaulujen vaalimisessa. (Oulunkylän Virkut ry 50v 1978, 15.)

Virkut olivat aktiivisia myös hyväntekeväisyydessä: ennen kuin oli varsinaisia kummiperheitä, joita jouluksi muistettiin, auttoivat partiolaiset Mannerheimin Lastensuojeluliittoa jakamaan kerätyt vaatteet Oulunkylän köyhille. Tytti muistaa erityisesti joulun, jolloin Virkut yhdessä Punaisen Ristin kanssa keräsivät ja veivät köyhille ruokaa ja vaatepaketteja. ”Tuntui, että silloin se joulu vasta olikin, kun sai auttaa muita”, hän muisteli. (Oulunkylän Virkut ry 60v 1988, 22.)

Leirejä Tytille kertyi aktiiviaikaan kaksitoista Suomessa ja ulkomailla. Oulunkylän Virkut ry:n 50-vuotishistoriikin mukaan ”Omista partiokokemuksistaan Tytti pitää jännittävimpänä Pyhäjärven leirillä pidetyn nuotioillan seurauksia: kahdeksan tytön vahvuisen leirin ohjelmaan eräänä iltana kuului räiskäleiden paistoa nuotiotulella.

Aika meni mukavasti, vatsat olivat täynnä ja leiriläisiä alkoi nukuttaa, he sammuttivat nuotion huolellisesti, peittivät sen ja kömpivät teltoille, kääriytyivät huopiinsa ja vaipuivat uneen. Keskiyöllä nousi kova ukonilma ja raju tuuli puhalsi Pyhäjärven selän yli. Tytti nukkui kahden hengen teltassa, joka oli kokoonpantu neliönmuotoisista kangaspaloista. Tuulen painamana koko teltta romahti heidän päällensä. ’Ulos vain nostamaan telttaa, ei siinä mikään auttanut, ja kun vihdoin löysin oviaukon ja pistin pääni ulos, ainoa mitä säkkipimeässä myrskyssä

erotin, oli valtavasti punaisia kipinöitä lentämässä mustalle taivaalle. Nopeasti pääsin ulos teltasta ja ryntäsin herättämään muita ja sitten uudelleen syttynyttä nuotiota sammuttamaan. Ei tilanne lopulta niin paha ollut kuin miltä näytti, ja saimme me tulen sammumaan sen leviämättä pidemmälle.

Mutta sai se touhu meidät niin hyvin hereille, ettei sinä yönä jatkossa paljon nukuttu.’”

(Oulunkylän Virkut ry 50v 1978, 15.)

Juhlallisinta ja vaikuttavinta melkein kolmekymmentä vuotta kestäneen partiouran aikana Tytin mielestä oli lupauksenanto.

Joulukuussa 1930 pidettiin Oulunkylän vanhalla yhteiskoululla tilaisuus, jossa lipun ympärille ryhmittyneet tytöt lausuivat partiolupauksen, joka kuului: ”Lupaan koettaa parhaan kykyni mukaan elää elämäni Jumalalle, isänmaalle ja kodille, auttaa muita ja totella partiolakia.” Tytille erityisesti lupaus, laki ja tunnus ovat olleet pohjana ja perustana työlle ja elämälle. 32 vuotta sitten Tytin Virkuille antamat ohjesanat ovat edelleen tuoreet: ”Oppaaksi matkalle hyvää tahtoa, innostusta ja ystävällistä mieltä.”

(Oulunkylän Virkut ry 50v 1978, 15.)

Lähteet: Tytti Suanto. Puhe Oulunkylän Virkut ry:n 20-vuotisjuhlassa 21.3.1948. Teoksessa: Oulunkylän Virkut ry 50 v. 1928–1978. 1978. s.10–11.

Tytti: Lähes 20 vuotta lippukunnanjohtajana.

Teoksessa: Oulunkylän Virkut ry 50 v. 1928– 1978. 1978. s.14–16.

Meillä partiomieli tallella on. Teoksessa: Oulunkylän Virkut ry 60 vuotta. 1928–1988.

1988. s.20–22.

37

Kokoontumispaikat Teksti: Annukka Kinnunen

1928–35 Numero 1: Vanha Suomalainen yhteiskoulu, Kumpu 6; sittemmin Mikkolantie 3. ”Vanha Suomalainen Yhteiskoulu oli osoitteessa Kumpu 6, nykyisen Mikkolantien 3 kohdalla. Tuon ajanjakson muut osoitteet ovat kadonneet historian hämärään mm. siksi, että osa lippukunnan alkuajan papereista hävisi tulipalossa tai pommituksissako se oli, en ole enää varma. Siitä johtuu hatarat tiedot. Vanhan koulun jumppasalissa pidettiin lippukunnankokoukset ja 20-

38

sekä 25-vuosijuhlat sun muut isot tilaisuudet. Koulun vintillä puolestaan oli koko leirikalusto ja omaisuus mm. liput tankoineen (Suomen ja lpk:n lippu).”

(Kaisa Lumikari 2010.)

1928–32 Numero 2: Isovirkun, Seidi Saxénin, kotona Veräjämäessä (kartalla (samoin kuin muidenkin johtajien ja vartionjohtajien kotona). ”Tarkkoja osoitteita ei ole, Oulunkylä oli vain jaettu eri nimisiin alueisiin ja jos

numeroita oli, ne olivat melko vapaamuotoisessa sekamelskassa. Alueita olivat esim. Juhannusmäki, Arttula, Perkiö, Patola, Veräjämäki, Pellavakaski, Töllinmäki, Kumpu ja joitain muita.”

(Lumikari 2010.)

1935–45 Numero 3: Launialla Pellavakaskessa yhteinen Kolo Oulunkylän Susiveikkojen kanssa, Pellavakaskentie 16.

Numero 4: Suannoilla Pellavakaskessa.

1945–56 Numero 1: Vanha Suomalainen yhteiskoulu, Kumpu 6; sittemmin Mikkolantie 3.

Vartionjohtajien ja lippukunnanjohtajan Tytti Suannon kotona, Taivaskalliontie 4 B, Käpylä.

Numero 5: Kesäsiirtola Lupilukaali. ”Lupilukaali oli osoitteeton rakennus metsässä noin Hirsipadontien pohjoispuolella.” (Lumikari 2010.)

Numero 6: Laaksosilla (Ritva, Kaisa ja Marketta) Patolassa, Patola 26; sittemmin Patolantie 10. ”Vuodet 1945-56 olivat edelleen tuuliajolla olemista.

Meillä, Laaksosilla, oli paritkin kokoukset samana iltana.

Ritva, perustettuaan tonttuparven v. 1949, meuhkasi tonttuineen yhdessä huoneessa ja minä vartioni kanssa toisessa. Osoite oli silloin Patola 26, nykyisin Patolantie 10. Tänäpäivänähän Patolana pidetään entistä metsää ja vanhan Patolan alue on nykyisin Patomäkeä.” (Lumikari 2010.)

1956–60 Numero 7: Ensimmäinen oma Kolo ”Morkku” Heinon talossa Patolassa. ”Vuodet 1956-1960 oli hienoa aikaa Heinon talon meille annetussa huoneessa, siellä oli kaakeliuunikin, jota saimme käyttää tunnelmantekijänä iltaisin. Osoite on ilmeisesti Patolantie 1 tänä päivänä, vanhaa numeroa en muista. Heinon vanhat omenapuut ovat vieläkin olemassa Patolantien ja Torivoudintien kulmassa.” (Lumikari 2010.)

Numero 8: Lippukunnankokoukset ja leiritavarat uudella Oulunkylän Yhteiskoululla, Siltavoudintie 24.

1972–

1960–63

1977–80

Pellavakaski, hajallaan kaupungin kerhohuoneistoissa Numero 9: Kivalterintie 17–19, seurakunnan kerhohuone.

Numero 14: Metsälän Kolo: kaksi vartiota Metsälän seurakuntakodissa Tinasepäntie 44.

1964–68 Numero 11: Jokiniementie 5, kaupungin kerhohuoneisto (Tinkkerit).

Numero 10: Vanhan kansakoulun (Puukoulun) luokat, Teinintie 8. ”Vanhalta kansakoululta saimme käyttöön yhden luokkahuoneen ennen kuin siirryttiin opettajien asuntolarakennukseen.

Lienee ollut n. vuonna 1963 tai 1964. Sen luokkahuoneen maalasimme ja verhotimme vanhempainneuvoston hankkimilla aineilla talkoovoimin.”

(Lumikari 2010.)

1968–72 Numero 10: Vanha kansakoulu, opettajien asuntolarakennus, kaksi huonetta ensimmäisessä kerroksessa, Teinintie 8.

Numero 12: Lippukunnankokoukset ”Putkassa”, entisellä poliisiasemalla Veräjämäessä. ”Entinen poliisiasema sijaitsi Juhannusmäessä rautatieasemaa vastapäätä mäen päällä.

Siinä vaiheessa olin jo muuttanut pois Oulunkylästä, minkä vuoksi en sen jälkeisestä ajasta osaa kertoa mitään.” (Lumikari 2010.)

Numero 13: Kolo, Oulunkylän uuden kirkon väestönsuoja, Teinintie 10.

1983–2002 Numero 10: Vanhan kansakoulun (Puukoulun) opettajien asuntolarakennuksen kellari (kaksi huonetta ja vessa), Morkku, Teinintie 8.

2003– Myssyt pidetään Vertsun seuriksella eli Veräjämäen seurakuntakodilla Runoilijanpolku 2.

2010Numero 13: Oulunkylän kirkon entinen perhekerhon tila, Teinintie 10.

Lähteet: Eskelinen, Heikki J (toim.).

2005. Vireä idylli. Oulunkylää ja oulunkyläläisiä.

Oulunkylä-seura ry, Helsinki.

Harmo, Maunu (toim.). 1987.

Oulunkylä Åggelby. Vihreä idylli. Oulunkylä-seura ry, Helsinki. Timonen, Viljo. Tarinaa Metsälästä.

50-vuotishistoriikki 1978.

Oulunkylän Virkut ry.

60-vuotishistoriikki 1988.

Oulunkylän Virkut ry.

Lumikari os. Laaksonen, Kaisa ”Plintti”. Sähköposti 28.9.2010.

39

40

Suomen partiotyttöjärjestön pohjoismainen leiri Loilanniemiessä Kolhossa vuonna 1949.

41

Kuvassa Tennil채n perhe, vas. Jaakko, 채iti, Ulla, Inkeri, Liisa, Antti ja ei viel채 syntynyt Kaarina.

42

Vuonna 1947 Virkut saivat huollettavakseen kuusihenkisen kummiperheen Savukoskelta, Sallasta. Heille lahjoitettiin muun muassa itse tehty tilkkut채kki sek채 vaatteita ja taloustavaraa.

43

Tontut lähdössä paraatiin vuonna 1950.

44

1950

-luku

45

46

Sinivuoren Tytöt leirillä. Kuva: SinTy:n arkistot

Sinivuoren Tytöt Sinivuoren Tytöt perustettiin vuonna 1951. Viisi vuotta aikaisemmin Kaarina Peltonen, apulaislippukunnanjohtaja Oulunkylän Virkuista oli laajentanut vartio-toimintaa Pukinmäen puolelle. Vartiotoiminta kasvoi ja kasvoi ollen jo aktiivisempaa kuin Oulunkylän puolella. Silloin tuli aika erota omaksi lippukunnaksi.

Vuodesta 1950 uusi lippukunta toimi Pukinmäessä nimellä Metsätytöt.

Suomalainen Partiotyttöliitto (SPTL) ei kuitenkaan hyväksynyt lippukunnan nimeä, sillä Pasilassa toimi jo lähes samanniminen tyttölippukunta; Metsäntytöt (perustettu 1931). Lippukunnan nimen tuli liittyä tarkemmin paikkakunnan luontoon.

Lopulta lippukunnan nimi keksittiin Pukinmäessä sijaitsevan Sinivuoren mukaan. Marraskuussa 1951 SPTL hyväksyi virallisesti uuden lippukunnan jäsenekseen. Toiminta oli jatkunut vilkkaana nimipohdiskeluista huolimatta. 50-luvun alussa lippukunnassa oli jo yli 60 jäsentä.

Vartiot kokoontuivat aluksi vartionjohtajien kodeissa, myöhemmin Pukinmäen vanhalla kansakoululla. Tonttu- ja vartiotoiminta käynnistyivät myös Malmilla ja Tapaninkylässä.

Lähde: Sinivuoren Tytöt 1951–2001. 2001. Autio, Anu et al. (toim.).

Sinivuoren Tytöt, Helsinki. s.7-8.

47

Pyhäjärven leiri Tytti Suannon johtamalle leirille osallistui 6.-12.7.1953 yhteensä 19 Virkkua. Päiväohjelmaan kuului aamuteen, retkien ja iltanuotion lisäksi myös tietenkin telttatarkastus. Leiri jakaantui kolmeen telttakuntaan: Tanssiva merimakrilli, Domus insecticae ja Kikuja.

48

Valokuvissa Virkut Someron leirill채 vuonna 1956.

49

Vilma ja Leila matkalla retkelle vuonna 1953.

50

Valokuvissa Virkut P채lk채neen leirill채 3.-13.8.1954.

51

52

Lopen leirill채 vuonna 1959.

Virkkujen 30-vuotisjuhlat vuonna 1958.

Seidi Saxén ylärivissä toinen oikealta, Tytti Suanto kolmas oikealta.

Suomen liput Yrjönpäiväparaatissa 26.4.1953

53

Virkkujen 40-vuotisleiri Sotkamon Rytilahdessa 28.6–6.7.1968.

Johtajistoa kahvilla.

54

1960

-luku

55

Kaisa ”Plintti” Lumikari keväällä 1953.

56

Kaisa ”Plintti” Lumikari os. Laaksonen s. 1935 Teksti: Annukka Kinnunen

”Koulunkäynnin lopetin keskikouluun, koska partio vei 9 iltaa viikossa ja oli kivempaa!”

Plintti liittyi Oulunkylän Virkkuihin 10-vuotiaana koulutyttönä vuonna 1945.

Aluksi hän oli Ritva-sisarensa vartiossa kunnes sai 14-vuotiaana oman vartion.

Jäsenet vartioonsa Plintti värväsi koulun (OYK) välitunnilla alempien luokkien tytöistä. Melkoista omatoimisuutta nuorelta tytöltä! Silloin Virkkuihin tulivat mm. Lahtisen neljä tyttöä. Plintti oli itse Laaksosia, joita oli ”vain” kolme, kuten Suvirannan tyttöjäkin myöhemmin.

Lippukunnanjohtajaksi Plintti tuli heti 18 vuotta täytettyään vuonna 1953. Samana vuonna hän sai Mannerheim-soljen.

Lippukunnanjohtajan pestiin tuli pari katkoa, ensin 1956–58, jolloin hän oli SPTJ:n ohjaajana ja myöhemmin 1960-luvulla Kallion Partiotyttöpiirin johtajana ollessaan.

Toki hän oli silloinkin taustalla ja tukena Virkuissa. SPTJ:n ohjaajana oleminen antoi valmiuksia piirin johtamiseen ja tietenkin asiaan vaikuttivat hänen oma aktiivisuutensa sekä yhteistyö alueen lippukuntien ja johtajien kesken. Kaiken kaikkiaan Plintti toimi 24 vuotta aktiivisesti partiossa ja Virkuissa aina vuoteen 1969 asti. Lippukunnanjohtajana Plintti oli 1953–57, 1960–62 ja 1967–68. Plintti on toiseksi pisimpään lippukunnanjohtajana toiminut Virkku Tytti Suannon jälkeen.

Lippukunnanjohtajuuden myötä Plintin syliin putosikin sitten kaikki paitsi tonttutoiminta. Kun nuoremmat varttuivat, heistä oli iso apu vähitellen. Varoja kerätäkseen Virkut järjestivät esimerkiksi kylän tenaville joitakin lastenjuhlia, oikein pääsy-

lipullisia. Ne olivat riemullisia yleisölle ja järjestäjille. Kaikessa oli kotikutoisuuden leima, ja ohjelma oli Plintin mukaan vähän reppanaa. Urakka oli hikinen, mutta rahaa tuli, koska tarjoilu ja onkimistavarat olivat lahjoituksia.

Työuransa Plintti aloitti 1953–56 Vakuutusyhtiö Kalevassa ja jatkoi samassa paikassa 1958–61 kassa-kirjanpitäjänä.

Vuosina 1961–64 hän työskenteli Helsingin kauppakamarissa ja vuodet 1964–80 Keskuskauppakamarissa. Vuonna 1980 hän muutti Noormarkkuun ja toimi yrittäjänä puolisonsa kanssa 1980–2005.

Plintti on lisäksi ollut järjestöaktiivi muuallakin kuin partiossa: Suomen Joogaliiton jäsen hän on ollut vuodesta 1967 alkaen sekä Porin Joogakerhon jäsen 1980 alkaen. Porin Joogakerhon rahastonhoitajana hän ollut kahdesti, vuosina 1982–84 sekä 2003–04 ja puheenjohtajana 1991–96.

Joogaohjaajana Plintti on toiminut sekä Helsingissä että Porissa 1970–2005.

Plintti uskoo vahvasti, että partion antamat eväät ovat kantaneet häntä elämän kulussa hyvin paljon. Partio on tuonut käytännön taitoja, vastuunottoa, ihmissuhdetaitoja, kotoa saatujen elämänarvojen vahvistumista – unohtamatta luonnossa liikkumisen iloa ja monipuolisuutta. Hän jatkaa: ”Oli aika lystiä, kun olin Haltin vaelluksella 1964 yksin tuntemattomien ihmisten ryhmässä. Parin vaelluspäivän jälkeen joku kysyi, olenko partiolainen, kun kaikki on niin helppoa minulle. Silloin ajattelin, että ai, se näkyy jo päältä päin.”

Lähde: Kaisa Lumikari. Sähköposti 4.10.2010

57

Kun varikset söivät voin, eli Plintti leirillä Teksti: Kirjoittaja ei tiedossa ”Huvittavin leirimuistoni on Pohjakurun leiriltä 1948. Silloin sodan jälkeen voi oli aarre, ja jokaisella leiriläisellä oli oma voiastia mukana. Minullakin oli voikippona kanneton posliiniastia, joka suljettiin voipaperilla ja narulla. Näitä astioita säilytimme rinteeseen kaivetussa avonaisessa kuopassa.

Yöllä kuulimme, että variksilla oli kovasti hauskaa, muttei kukaan mennyt katsomaan, mistä räkätys johtui. Aamulla se selvisi: voipaperit oli astioiden päältä puhkottu ja voit noukittu pois. Siihen loppui voin syönti siltä leiriltä...

Jännittävintä oli puolestaan Suomusjärven piirileirillä 1964, kun vieressä riehui metsäpalo ja tuuli meitä kohti. Olin leirinjohtajana ja vastuussa 140 lapsesta. Piti suunnitella valmiiksi, miten tytöt ja tavarat saataisiin pois, jos leiri olisi evakuoitava.

Onneksi päästiin pelkällä säikähdyksellä.”

Näin kertoo leirimuistoistaan Plintti eli Oulunkylän Virkkujen entinen lippukunnanjohtaja Kaisa Lumikari. Hänen partiouransa alkoi vuonna 1945, jolloin hän ”änkeytyi” (suora lainaus!) ison sisarensa Ritvan vartioon Hippiäisiin. Sitten Plintti sai luvan oman vartion perustamiseen - ja haali siihen muut Mirrit välitunnilla yhteiskoulun pihalta.

Siihen aikaan vartiokokoukset etenivät tarkan minuuttiaikataulun mukaan - ”jokseenkin orjallisesti”, mutta ikävää ei silti ollut. Luokkasuoritusten opettelun lisäksi esimerkiksi valmisteltiin kummiperheen paketteja, liikuntaleikkejä oli paljon (esim.

58

Ade kade noova), ja nyyttikestit tulivat muotiin. Muistelipa Plintti lippukuntamme uutta huivia ihaillessaan, että hänen vartionsa oli joskus suunnitellut omaa beigevihreää hiihtopipoakin lippukuntalaisille, mutta suunnitelma ei koskaan toteutunut.

Vartioiden yöretkiä ei tehty, mutta lippukunnan päiväretkillä Pihlajamäkeen (”Aarnikan metsään”) ja Ruutinkoskelle tuntui aina olevan aurinkoista. Silloin Tytti (Suanto) opetti tuntemaan linnut äänestä ja ulkonäöstä.

Hippiäisistä alkanut partiolaisuus kesti yli 23 vuotta, joiden aikana Plintti oli yli 30 leirillä. Osan tästä ajasta hän tosin oli ammattipartiolaisena Suomen Partiotyttöjärjestössä, jolloin kesäisin tuli kuljettua leiriltä toiselle. Väliin – ennen toista kautta lippukunnanjohtajana 1967–68 – mahtui myös aika Kallion partiotyttöpiirin johtajana.

Partiojohtajakausi oli antoisaa aikaa, mutta oli siinä omat vaikeutensakin. Plintti mainitsi joskus pettyneensä ja masentuneensa nuorten johtajien vastuuntunnottomuudesta, kun hänen antamiaan tehtäviä ei täytettykään. Suora ”en viitsi” olisi tuntunut paremmalta kuin kaikenlaiset kiertelyt ja verukkeet. Toisaalta Plintti tuntee saaneensa partiolta erittäin paljon: ”Partio on ollut minulle voimakas tiennäyttäjä. En olisi ollut partiossa 23 vuotta, ellei tuo aika olisi jotain antanut!”

Tämän päivän partiointia Plintti tunnusti seuraavansa ”masentavan vähän”. Vanhoja tuttuja tavatessa kuulee joskus huhupuhei-

Leirielämää Sotkamon Rytilahdessa vuonna 1968.

ta, mutta esimerkiksi ”Iloitse Suomesta” ja adventtikalenterikampanjat herättävät aina vanhan yhteenkuuluvuuden tunteen. ”Vaikka ’kerran partiolainen, aina partiolainen’ onkin fraasi, pitää se silti paikkansa!”

Eräpartioinnin, vaellusten ja haikkien uudelleen löytyminen on Plintistä, vanhasta Lapin kävijästä, hyvä asia. Sen sijaan sopeutuminen yhteistoimintaan poikien kanssa voisi hänelle itselleen olla ensi alkuun hämmentävää, mutta periaatteessa yhteistoiminta on hyvä: johtajavoimat kaksinkertaistuvat, työnjako ja suunnittelu tehostuvat. Tämän keskustelunaiheen Plintti päätti muistelemalla, että ”on sitä partio-

romantiikkaa ollut ilman yhteispartiointiakin”...

Lopuksi Plintin korostamia seikkoja Virkkujen seuraavallekin 50-vuotiskaudelle: • Traditiot, tiedot ja historia talteen • Ulkoilu ja reipas partioelämä luonnossa • Yhteishengen luominen ja säilyttäminen sekä ryhmätyön oppiminen

Lähde: Oulunkylän Virkut ry 50 v. 19281978. 1978. Oulunkylän Virkut ry, Helsinki. s.17-19.

59

Mรถrรถkรถllit eli Pirkko Kauste, Pirkko Jokela ja Pirkko Riipola vuonna 1968 Virkkujen 40-vuotisjuhlissa.

60

Karpalot-vartion p채iv채kirja vuodelta 1961.

61

Virkkujen 40-vuotisjuhlat 7.4.1968 Oulunkylän yhteiskoululla.

Kuvassa Otselotit, vj Helena ”Sipsu” Ekberg ja avj Eva ”Emppu” Lindstöm.

Virkkujen johtajisto: Sinikka Hytti, Hilkka Pitkänen, Lea Noponen, Pirkko Alho, 62 Marketta Laaksonen, Mirja Hanioja, Irma Aho ja Helvi Stenvall. Aukeaman kuvat: Kaisa Laaksonen

Tonttuparvi, johtajina Mirja Hanioja ja Maija Saarento.

Tonttuparvi, johtajina Anja Niera ja Pirkko Alho.

63

Aamupalapöydässä Virkkujen 40-vuotisjuhlaleirillä Sotkamon Rytilahdessa 28.6–6.7.1968.

64

Virkut leireillä Teksti: Annukka Kinnunen Kaikkein aktiivisimmin Virkut ovat järjestäneet leirejä ja osallistuneet leireille 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla. Erilaisia piiri-, järjestö- ja lippukuntaleirejä oli kyseisinä vuosikymmeninä taajaan. Mågeli-lippukuntaryhmittymän perustaminen 1970-luvun puolessa välissä viimeistään varmisti sen, että leirille päästiin joka vuosi.

Lippukunnan alkutaipaleella 1920-luvun lopulta 1930-luvun loppuun omia lippukuntaleirejä pidettiin vain kaksi, mutta leirielämää saatiin viettää useilla Suomalaisen Partiotyttöliiton eli SPTL:n leireillä. 30-luvun huipensi osallistuminen kuuluisalle Pax Ting -leirille Unkarissa vuonna 1939, jonka jälkeen sota seisautti sekä kotimaan että kansainvälisten leirien järjestämisen moneksi vuodeksi.

1940-luvun lopussa leireiltiin taas ahkerasti monen sotavuoden jälkeen. 50- ja 60-luvuilla lippukuntaleirejä järjestettiin vähintään joka toinen vuosi ja piiri- ja järjestöleireille osallistuttiin lisäksi melkein vuosittain.

1960- ja 70-lukujen vaihteessa lippukuntaleirien järjestäminen harveni, koska piiri- ja järjestöleirejä pidettiin taajaan.

Suurleireille Virkut ovat myöhemminkin osallistuneet suurella joukolla: SP:n suurleireistä esimerkiksi vuoden 1979 Karelialle, vuoden 1985 Miilulle ja vuoden 1990 Tervakselle Virkut osallistuivat kullekin noin neljänkymmenen hengen vahvuisesti. Myös PäPan piirileirit Pyrske 1988, Je-

turkasti 1994, Kerkkä 2002 ja Aihki 2008 keräsivät osallistumaan 20-60 Virkkua.

Niinä vuosina, jolloin järjestö- tai piirileirin kanssa samana kesänä on järjestetty myös Mågeli, suurleirien osallistujamäärä on Virkkujen osalta jäänyt melko pieneksi, keskimäärin alle viiteen (Kappadokia 1982, Tarus 2004, Kilke 2010). Niinä kesinä, jolloin suurleireille pääsivät vain vartiolaiset ja sitä vanhemmat, ovat Virkkusudenpennut päässeet joko piirin tai lippukuntien sudenpentukesäleirille.

Mågelin perustamisen jälkeen Virkut ovat pitäneet vain kaksi omaa lippukuntaleiriä: Willityksen vuonna 1978 ja uuden Willityksen partioliikkeen 100-vuotisjuhlavuonna 2008.

Kansainvälisille leireille osallistuttiin ahkerimmin 1960- ja 1970-luvuilla. Ajalle tyypillisiä olivat eri kielten leirit, esimerkiksi englannin kielen leiri 1962 ja ruotsin kielen leiri 1971, joilla tytöt pääsivät harjoittelemaan kielitaitoaan.

1980-luvun lopulta 2000-luvun alkuun Virkut olivat hyvin aktiivisesti mukana järjestäjinä ja osallistujina PäPan sudenpentujen talvileireillä, joita järjestettiin hiihtolomien aikaan Kiljavalla.

Mågelista on muodostunut Virkkujen tärkein leiri, jolle lähtee vuosi vuodelta lukuisia Virkkuja. Virkuilla onkin ollut kunnia olla jo pitkään – ellei aina – Mågelin runsaslukuisin lippukunta sekä pääluvultaan että leirille osallistujien määrässä!

65

Virkut leireillä 1929 Piirileiri, Vuorela, Kuopio 1930 1. lippukuntaleiri, Hollola 1930 Näyteleiri, Koulumäki, Oulunkylä 1931 Pohjoismainen partiotyttöleiri, Keuru-leiri, Keuruu, Pöyhölä (Anni Collan) 1933 Näyteleiri (Lordi ja Lady Baden-Powellin vierailu), Kaivopuisto, Helsinki 1933 Erstan piirileiri, Ersta, Nastola 1936 Lippukuntaleiri, Pyhäjärvi, Haverin kylä 1938 Piirileiri , Partiopoukama (Eeva Saarinen) 1939 Pax Ting, Gödöllö, Unkari 1940 Siirtolaislapsileiri, Partiopoukama 1945 Hipsujen leiri, Partiopoukama (Aili Pesonen) 1946 Lippukuntaleiri, Heinäsaari, Sipoo (Tytti Suanto) 1946 Vj-leiri, Rytilahti, Sotkamo (Ilmi Laakkonen) 1947 KFUK:n leiri, Norja, Eidskog (Josefine Barmar) 1948 Lippukuntaleiri, Pohjankuru, Säteri (Tytti Suanto ja Kirsti Linkola) 1948 Johtajaleiri II, Kolmiapilaleiri, Kolho, Loilanniemi (Kata Jouhki) 1949 Pohjoismainen järjestöleiri, Nokia, Loilanniemi, Kolho (Helvi Sipilä) 1949 Piirileiri, Nokia, Loilanniemi, Kolho 1950 Kustaa Vaasa -leiri Helsingin 400-vuotisjuhlan

66

kunniaksi, Helsinki, Seurasaari 1951 Lippukuntaleiri yhdessä Kuusankosken tyttöjen kanssa, Valkeala, Lappala 1953 Lippukuntaleiri, Pyhäjärvi, Haveri (Tytti Suanto) 1953 Vj-jatkokurssileiri, Partiopoukama 1954 Lippukuntaleiri, Pälkäne (Kaisa ”Plintti” Lumikari os. Laaksonen) 1954 SPTJ:n Johtajatutkintoleiri, Rytilahti (K.Koskennurmi) 1956 Lippukuntaleiri, Somero 1956 Piirileiri, Vihtijärvi, Salme Kotkatlahti 1957 Kolmiapilaleiri eli B-P:n juhlaleiri, Renko (Kata Jouhki ja Kirsti Koskennurmi) 1958 Lippukuntaleiri yhdessä Tapion tyttöjen kanssa, Fiskars (Kaisa ”Plintti” Laaksonen) 1959 Lippukuntaleiri, Loppi (Kaisa ”Plintti” Laaksonen) 1960 Lippukuntaleiri, Fiskars (Kaisa ”Plintti” Laaksonen) 1961 Lippukuntaleiri, Partiopoukama 1961 Neljän tuulen leiri, Joutsa (Kata Jouhki) 1962 Lippukuntaleiri, Karkkila (Marketta Laaksonen) 1962 Hiihtoleiri (SPTJ), Ylläs (Kerttu Kuusi) 1962 Englanninkielen leiri, Kaartsalo 1963 Piirileiri, Suomusjärvi

(Kaisa ”Plintti” Laaksonen) 1964 Lippukuntaleiri, Kettula (Tuulikki Aaltonen) 1965 Neljän tuulen leiri, Joutsa (Ulla-Maija Pasanen) 1966 Lippukuntaleiri, Partiopoukama (Marketta Laaksonen) 1967 Piirileiri, Angelniemi (Elna Sandvik) 1967 FSFSF-leiri, Skutviken, Tammisaari (Gunvor Leander) 1968 40-vuotisjuhlaleiri, lippukuntaleiri, Rytilahti 1968 MolleåDivision piirileiri, Tanska 1970 Neljän tuulen leiri, Eno (Ritva Jussila) 1970 Piirileiri, Tartlampi 1971 Piirileiri, Lohja, Muumilaakso 1971 13-v. pohjoismainen leiri (FSFSF), Skutviken 1971 Ruotsinkielenleiri, Ahvenanmaa 1972 Lippukuntaleiri, Partiopoukama 1972 Pohjoismainen leiri (SPTJ), Tanska 1973 Kolmiapilaleiri, Joutsa, (Ulla-Maija Pasanen, Ritva Jussila, Birgit Eriksson) 1974 Lippukuntaleiri ”Ilves Jumboree”, Luumäki 1974 Neljän tuulen leiri (SPTJ), Sauvo 1974 KFUK:n landslejr, Seljord, Norja 1975 Mågeli I, Antskog (Kaarlo ”Kaapo” Bergholm) 1976 Mågeli II, Vihtijärvi, Ylimmäinen (Jaana ”Junnu”

Heporauta os. Jylhänkangas 1977 Mågeli III, Evo (?)

1977 Mågelin talvileiri 1978 Willitys-lippukuntaleiri, Rytilahti, Sotkamo (Anu Kääriäinen) 1979 Karelia, Koli, (Gunnel Palermaa ja Asko Rantti) 1979 Mågelin sudenpentuleiri 1979 Mågelin talvileiri 1980 Mågeli IV, Porvoo (Leena ”Lärvä” Suviranta) 1981 Mågeli V, Ylimmäinen (Leena ”Lärvä” Suviranta) 1981 Talvileiri 1982 Mågeli VI, Loppi, Topeno, Kalaton (?)

1982 PäPan piirileiri Kappadokia 1982 Mågelin talvileiri 1983 Mågeli VII, Antskog, Simijärvi (Timo ”Simo” Liuha) 1984 Mågeli VIII, Päijänne, Korpilahti 1984 Pohjoismainen leiri, Ruotsi 1984 PäPan sudarileiri I 1985 Miilu, Jämijärvi (Marjaana Suosalmi ja Reijo Salmi) 1985 Kiljavan sudaritalvileiri, Kiljava 1985 Kiljavan sudarileiri, Kiljava 1986 Mågeli IX, Korpirauha (Raili Suviranta) 1987 Mågeli X, Päijänne, Kelvenne (Esko ”Essi” Torsti) 1988 PäPan piirileiri Pyrske 1988 PäPa sudenpentujen talvileiri

1988 PäPan sudarikesäleiri 1989 Mågeli XI, Enontekiö, Hetta (?)

1989 PäPan sudarileiri 1990 Tervas, Kannonkoski (Risto Pyysalo ja Helena Ahonen) 1991 Mågeli XII, Valkeala (Arja ”Arjis” Isotalo-Teittinen) 1992 Mågeli XIII, Partiopoukama (Arja ”Arjis” Isotalo-Teittinen) 1992 PäPa sudenpentujen talvileiri, Kiljava 1993 Mågeli XIV, Räyskälä (Keijo ”Keke”) 1994 Päpan piirileiri Jeturkasti, Meri-Teijo 1994 Sudareiden viidakkoleiri (Mågeli,Kuksat,Käpytytöt), Kuuslampi 1994 PäPa sudenpentujen talvileiri, Kiljava 1995 Mågeli XV, Evo (Katri Punakivi) 1995 Jamboree, Hollanti 1995 PäPa sudenpentujen talvileiri Nuoskamuikkunen, Kiljava 1996 Mågeli XVI, Meri-Teijo, Mathildedal (Katri Punakivi) 1996 Loisto, Lappohja, Hanko (Pekka Saarela ja Sirpa Sarnasto) 1996 PäPa sudenpentujen talvileiri, Kiljava 1997 Mågeli XVII, Kyläniemi, Puumala, Imatra (Petra Niinkoski) 1997 PäPa sudenpentujen talvileiri, Kiljava

1998 Mågeli XVIII, Kavalahti (Katri Punakivi ja Marika Nuikka) 1998 PäPa sudenpentujen talvileiri, Kiljava 1999 Mågeli XIX, Antskog (Antti Pottonen) 1999 PäPa sudenpentujen talvileiri, Kiljava 2000 Mågeli XX, Loppi (Antti Pottonen) 2001 Mågeli XXI, Valkeala (Ville Reinikainen) 2002 Päpan piirileiri Kerkkä, Räyskälä (Antti Kontiainen) 2003 Mågeli XXII, Evo (Aura Suviranta) 2004 Mågeli XXIII, Hamina (Lauri Tähtinen) 2004 Tarus, Padasjoki (Marjukka Rehumäki ja Kaj Kanervavuori) 2005 Mågeli XXIV, Evo, Valkea-Mustajärvi (Susanna ”Suski” Oksanen) 2006 Mågeli XXV, Ristiina, Hietaniemi (Juuso Hämäläinen) 2007 Willitys-lippukuntaleiri, Fiskars, Antskog (Susanna ”Suski” Oksanen) 2007 Jamboree, Englanti 2008 Päpan piirileiri Aihki, Hämeenkangas, Jämijärvi (Eeva-Maija Ryymin) 2009 Mågeli XXVI, Forssa, Tammela (Susanna ”Suski” Oksanen) 2010 Mågeli XXVII, Kuru, Vaakaniemi (Susanna ”Suski” Oksanen) 2010 Kilke, Evo (Juha Lehto ja Sari Liikonen)

67

68

1970

-luku

69

”Yhteistyöstä saimme innon uuden…”

Teksti: Leena Suviranta Vuonna 1900 arvosteli paikallislehti Uusimaa Lucina Hagmanin teosta Kokemuksen yhteiskasvatuksesta seuraavasti: ”Se, joka tahtoo tutustua tähän teokseen, tulee varmaankin mieltymyksellä seuraamaan vilkasta, innokasta esitystä, mikä on omiaan tutustuttamaan lukijaa työhön nuorison lähentämiseksi kohti tuota ’kaihottua yhteisonnen aarretta’, kaikkien kansalaisten työtä yhteisvoimin, joka tulee uusilla voimilla rikastuttamaan yhteiskunnallisen elämänä monia aloja.”

Tätä varsin kaukaa haettua lainausta käytettiin helmikuussa 1973, jolloin lippukuntalaisten vanhemmat kutsuttiin koolle pohtimaan yhteispartiointia. Syksyllä 1972 perunannostotalkoista alkanut yhteistoiminta Helsingin Metsänpoikien kanssa ei ollut saanut kaikkien vanhempien täyttä hyväksymistä, mutta kun kokouksessa asiaa oli pohdittu monilta kannoilta, saimme jatkaa yhteisiä retkiämme, kuntoviikkojamme jne.

Metsänpoikiin oli yhteyksiä lähinnä tarpoja- ja vartionjohtajatasolla: yhdessä kannettiin tavaroita ja rakennettiin kirjahyllyjä ja varastohyllykköä uudelle kolollemme.

Lastenkodissa vierailtiin pääsiäisnoitina, partiotaitokisoissa kilpailtiin kummat – ”Puskikset” vai ”Torkut” – keksivät kenkkumaisimmat tehtävät ja lumisimmat maastot, ja eräänä toukokuun viikonloppuna autoilijat ihmettelivät 16 pyöräilijän jonoa polkemassa Helsingistä Nummenkylän kautta Sammattiin, Karjalohjalle ja takaisin Helsinkiin.

Nummenkylään, Metsänpoikien Peurantuvalle, olemme tehneet myös omia vartio-, joukkue- ja parviretkiä. Koska meillä ei ole omaa kämppää, olemme olleet kiitollisia Nummari-vuoroistamme – olipa siellä sitten ”Ruoka-Rosvo” tai ei… Ja kerran on lippukuntalaistemme vanhempiakin ollut mukana Nummarin vesakkotalkoissa.

70

Virkkujen ja Metsänpoikien yhteistoiminnan keskittyessä lähinnä ohjelmatilaisuuksiin alettiin syksyllä 1974 ajatella kaikkien Oulunkylän seurakunnan alueella toimivien partiolippukuntien koulutusyhteistyötä.

Pidettiin nimittäin puutteena sitä, että Helsingin partiopiirien järjestämillä vartionjohtaja- ja sudenpentujohtajakursseilla ja vihjepäivillä ei ollut tarpeeksi tilaa. Myös arveltiin, että muutaman lippukunnan yhteenliittymällä olisi tarpeeksi voimavaroja kurssien järjestämiseen ja se pystyisi piiriä paremmin ottamaan huomioon kulloisenkin kurssitarpeen.

Näin syntyi ”Oulunkylän seurakunnan alueella toimivien partiolippukuntien yhteistoimintaryhmä”, johon kuuluivat alun perin partiolippukunnat Helsingin Metsänpojat ry., Karhu-Veikot ry., Vuokot ry. ja Oulunkylän Virkut ry. Myöhemmin mukaan on tullut vielä Maunulan Kiehiset ry. ”Oulunkylän Seurakunnan alueella toimivien partiolippukuntien yhteistoimintaryhmä” kävi ajan mittaan liian pitkäksi ja hankalaksi lausua ja kirjoittaa. Ideoinnin tuloksena syntyi Tuusulantien molempia puolia (”Månsas City” ja Ogeli”) tasapuolisesti kuvaava MÅGELI. Mågeli on saanut oman tunnuksenkin: teltasta ulos sojottovat laiskan näköiset jalkapohjat.

Ensimmäisenä Mågelin yhteisenä tapahtumana järjestettiin präisis (maastokisa) Maunulan hyppyrimäellä 1.2.1975, ja seuraavaksi oli vuorossa vartionjohtajien peruskurssi.

Kevääseen 1978 mennessä on järjestetty kaikkiaan neljä vartionjohtajienperus- ja kolme jatkokurssia, kahdet sudenpentujohtajien vihjepäivät, kaksi johtajien koulutusviikonloppua ja kolme ensiapukurssia. Näillä kursseilla on oppia saamassa ollut noin 65 Virkkua, ahkerimmat lasketaan tilastoon mukaan kolmelta tai neljältäkin kurssilta.

Mågeli I Antskogissa vuonna 1975 ja Mågeli V leiriportti vuonna 1981. Kuvat: Jyrki Luoma

Kurssien ”paparitoiminnan” vastapainoksi on järjestetty monenlaista toimintaa: kuntoviikkoja, partiotaito- ja kaupungintuntemuskilpailuja jne. Järjestelyjen päävastuu kunkin tapahtuman osalta vuorottelee lippukuntien kesken, mutta rastimiehinä tarvitaan aina kaikki mahdolliset. Virkut ovat vuorollaan järjestäneet Rreijo Rrrautaa – kaupungintuntemuskilpailut (1975) ja Alman Armottomat –partiotaitokilpailut (1977).

Taloudellisestikin laajimpia hankkeita ovat olleet Mågelin kolme kesäleiriä. Antskogissa, Vihdissä ja Evolla on vietetty unohtumattomia kesäpäiviä reippaan toiminnan merkeissä. Evon leirillä oli 50 Virkkua – kaikkien aikojen leiriläisennätyksemme!

Arvioitaessa Mågelin toiminnasta saatua hyötyä Oulunkylän Virkkujen kannalta tulee mieleeni kaksi näkökohtaa. Ensimmäinen liittyy voimavaroihin. Lippukunnallamme ei nimittäin olisi ollut tarpeeksi johtajia eikä näillä koulutusta ja kokemusta järjestää vartionjohtajaperuskursseja 23 tytölle tai jatkokursseja 18 tytölle vajaan neljän vuoden aikana. Myöskään rahamme eivät olisi riittäneet saman määrän kouluttamiseen

piiriin kalliilla kursseilla, joihin kaikki eivät olisi edes mahtuneet. Omien kurssien avulla myös johtajiemme koulutusvalmius ja -kokemus ovat kehittyneet.

Toiseksi vaellusten ja partiotaitokilpailujen avulla on palattu ”kolopartioinnista” ulos luontoon, tosipartiotoimintaan. Mielestäni ei ole paljonkaan mieltä solmujen ja sidosten näpertelyllä, jos ei koskaan joudu tilanteisiin, missä näitä taitoja tarvitaan.

Nyt, viimeisten vuosien aikana jopa me veltostuneet johtajatkin olemme huomanneet talsivamme räntäsateessa tai nousevamme tunturin kuvetta sisun voimalla – palataksemme virkeinä takaisin kaupunkiin.

Tällä ”todistelullani” pyrin väittämään, että yhteistyötä Mågelin puitteissa toisten lippukuntien kanssa ovat hyötyneet kaikki osapuolet eikä niistä kenenkään ole tarvinnut menettää omaa identiteettiään. Päinvastoin, kilpailut, tempaukset ja muut vain korostavat kunkin lippukunnan yhteishenkeä – onhan meillä kaikilla nyt omat huivitkin, joita voimme väittää naapurin huiveja upeammiksi!!

Lähde: Oulunkylän Virkut ry 50 v. 1928-1978.

1978. Oulunkylän Virkut ry, Helsinki. s.26-28.

71

Aukeamalla 1970-luvun partiotoimintaa –ja tyyliä.

72

73

Oulunkyl채n Virkut 50-vuotisjuhlan kynnyksell채.

74

Rakkaat viholliset – Virkkujen siskot ja veikot Teksti: Vilhelmiina Harja Sanat sisko ja veli kuvaavat meidän Virkkujen suhdetta rakkaisiin sisar- ja veljeslippukuntiimme. Lippukuntaryhmittymämme Mågeli on jo ehtinyt 24 vuoden ikään. Pahimmat murrosiänkriisit on toivottavasti ohitettu, ja elämä omin jaloin voi alkaa.

Lippukuntaperheeseemme kuuluu kaksi tyttölippukuntaa ja kaksi poikalippukuntaa. Esikoinen olemme me, Virkut, joten Vuokot, Karhu-Veikot (eli Ka-Vet) ja Helsingin Metsänpojat (eli HMP tai kotoisasti Hampparit) ovat pikkusisaruksiamme. Vanhimpana ja kooltamme suurimpana me päihitämme sisaret ja veljet monella alalla ja tahdommekin usein sanoa, missä kaappi seisoo. Onneksi perheessämme jokainen osaa tai omistaa jotain erityistä ja pienimmätkin osaavat pitää puolensa.

Nykyään perheemme kokoontuu aina elokuisin Mågeli-leirille viikoksi tai puoleksitoista. Vuonna 1997 Mågeli järjestettiin Saimaan rannalla, paikalla, jolla Etelä-Karjalan partiopiiri on leireillyt. Vuonna 1994 lähdimme kaikki yhdessä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten piirileirille Jeturkastille ja vuonna 1990 olimme valtakunnallisella Tervaksella, mutta muuten olemme olleet koko 90-luvun perheen parissa. Leireillä ja retkillä huomaamme, että osaamme kaikki erilaisia asioita ja yhdessä olemme kelpo perhe. Kun Virkut komentavat satapäisen lapsilaumansa kasaan ja alkavat vetää suunnittelemaansa sadevaraohjelmaansa, Vuokot ovat jo järjestämässä mitä erilaisimpia kädentaitopisteitä seuraavaa ohjelmaa varten. Pojat pystyttävät keittokatosta tai huhkivat kylmäkuopan kimpussa ja kerto-

vat illalla teltoissa karmaisevia kummitusjuttuja. Toki me Virkut osaamme myös hakata puita soppatykkiin ja pojatkin osaavat laulaa Mandoliinimiehen.

Välillä meidän perheessämme riidelläänkin; siskoilla ja veljillähän kuuluu olla sellainen viha-rakkaus-suhde. Me tarmokkaat tytöt olemme toisinaan tuskastuneita pikkuveljiemme saamattomuuteen. Kerran jo mietittiin, että perhe ei kokoontuisikaan Mågelille, vaan kukin lähtisi omalle leirilleen. Isosiskona emme henno jättää pienempiä pulaan, emmekä itsekään välttämättä viihtyisi vain keskenämme. Nyt kuitenkin ovat Vuokot kokeilemassa omien siipiensä kantavuutta suunnittelemalla ihan omaa leiriä kesäksi 1998.

Veljien ja sisarten lisäksi meillä on myös serkkuja. Käpylän partiolaisten Kuksien ja Käpytyttöjen kanssa olemme tapailleet tehdessämme yhteisiä vj-kursseja. Monet Virkut ovat myös vetäneet vartiota tai laumaa serkku- ja sisaruslippukunnissamme. Isosiskoon luotetaan. Uusin tulokas suvussamme on muutaman vuoden ikäinen Onnikit, joka kokoontuu myös Oulunkylän kirkolla.

Olemme ylpeitä siitä, että sukuumme kuuluu niin ainutlaatuisia jäseniä, ja olemme tutustuneet muun muassa yhteisissä laumojen ja vartioiden kokouksissa. Ja onhan Onnikkien lippukunnanjohtajakin entinen Virkku.

Lähde: Oulunkylän Virkut ry 70-vuotta. 19281998. 1998. Oulunkylän Virkut ry, Helsinki. s.18.

75

Sinisestä huivista beigeen 1977 Teksti: Annukka Kinnunen Virkut vaihtoivat sinisen huivinsa beigeen keväällä 1977. Sinistä partiohuivia Virkut olivat käyttäneet vuodet 1928–1976. Vuonna 1977 muilla Mågelin lippukunnilla oli jo omat huivinsa: Helsingin Metsänpojilla tummanvihreä, Karhu-Veikoilla puna-musta ja Vuokoilla sininen huivi keltaisin ja valkoisin nauhoin. Täytyihän Virkkujenkin saada ihan oma huivi.

Leena Suvirannan mukaan Katariina ”Kati” Joen piirtäjäsisko piirsi lipun kuvion millimetripaperille. Kuvio käännettiin pystyyn ja painatettiin taustamerkiksi. Merkki on kärjellään seisova kolmio, jonka yläsivu on kaareva. Virkku-logo on painettu beigelle pohjalle tummanvihreällä värillä. Logossa on v-kirjain ja kolme partioliljaa.

Huivin vaihto liittyi lippukunnan 50-vuotisjuhlavalmisteluihin, jotka oli aloitettu jo vuoden 1976 lopussa. Vuoden 1977 talousarvioon on esimerkiksi kirjattu 1500 markan huivivaraus. Pakka sveitsiläistä huivikangasta tilattiin Stockmannilta. Kankaan materiaali oli villaa. Tarkoitus oli saada ensimmäinen erä uusia huiveja käyttöön kesän 1977 leiriin (Mågeli III Evolla) mennessä. Senpä tähden ensimmäiset 200 huivia ommeltiin talkoilla ja leirillä komeiltiinkin sitten uusissa huiveissa. Kantajilleen huivit maksoivat 15 markkaa. Elokuussa 1977 jo 50 Virkulla oli uusi huivi. Loput 150 huivia myytiin Virkuille 20 markan hintaan. Vuoden 1977 tuloslaskelman mukaan huivituotot olivat 2170 markkaa, huivikulut puolestaan 2559,90 markkaa. Vuoden 1978 talousarvioon on kirjattu huivituotoiksi 340 markkaa. (Suviranta 20.9.2010.)

Virkkuhuivikangasta on sittemmin ollut monenlaista: 80-luvulla huivikangas oli hyvin jäykkää ja nämä huivit tunnetaan edelleen siitä, ne että seisovat itsestään kaulasta pois ollessaan. 80-luvun lopulla eräs huivikangaserä oli jonkinlaista tekokuitua, ja nämä huivit ovat puolestaan kuuluisia siitä, että ne pysyvät kaulassa moitteettoman pyöreinä ja rypyttöminä.

90-luvulla huivikangas oli ohutta puuvillakangasta, jonka ominaisuutena oli vaalentua pesussa niin vaaleaksi, että väri muistutti lähinnä valkoista beigen sijaan. 2000-luvulla siirryttiin taas ostamaan laadukasta huivikangasta Stockmannilta ja Virkkuhuivit ovat jälleen paksua, ryhdikästä, beigeä kangasta kuten alkuperäiset.

Lähde: Leena Suviranta. Puhelinhaastattelu 20.9.2010.

76

Ansku Nuutila Porvoossa Mågeli IV-leirillä vuonna 1980.

Kuva: Jyrki ”Pyni” Luoma

77

Susanna ”Suski” Homanen vanha sininen Virkku-huivi kaulassa Mågeli V-leirillä (1981)

78

Nuotinnos Pauliina ”Pappe” Pirhonen

79

Oviryn juhlaleiri: Viidenkymmenen WILLITYS Teksti: Mantan jengi Ensimmäinen elokuuta 1978 kokoontui 47 Virkkua Helsingin rautatieasemalle, laiturille 7. Matka kohti Sotkamon Rytilahtea alkoi. Yhteensä Willitykselle osallistui 53 Virkkua.

Kuvat: Vas ylh. Katriina Joki ja Anu Kääriäinen tarkistamassa nimilistoja Helsingin rautatieasemalla. Oik. ylh.Gaala-asuja iltaohjelmassa, Katriina Joki ja Anu Kääriäinen.

Alh. Koko leiri, taustalla Sotkamon kirkko.

80

Leiripäiväkirja 9.8.1978 Heräsimme koleana aamuna tavalliseen tapaan puoli kahdeksalta. Riensimme aamupesulle ja jynssättyämme hampaat siirryimme lippuaukiolle lippujen nostoon. Tämän jälkeen riensimmekin jo puurolle ja teelle.

Aamiaisen ja päivällisen välillä oli kilpailu, jossa 30 lappua oli piilotettu maastoon. Lapuissa oli kysymyksiä, ja löysimmekin kaikki paitsi yhden, jonka Kati oli taidokkaasti piilottanut. Kilpailun jälkeen meidät kutsuttiin päivälliselle, joka oli iki-ihania kalapullia ja perunoita. Päivällisen jälkeen olimme Pitkälammen rannalla ja juoksimme Outin luonnonsuojeluun liittyvät rastit.

Lounaalla oli jauhelihakeittoa ja makkaraleipiä. Lounaan jälkeen meillä oli rokkia ja jytää.

Ohjelman vetivät Markka ja Ansku. Ensin oli venyttelyä, jonka jälkeen oli humpan pikakurssi.

Kun olimme aikamme tanssineet (noin 1½ tuntia) oli iltanotskin aika. Sen jälkeen menimme nukkumaan.

Ruokarastille taivaltamassa Anu Ukkonen, Katriina Joki ja Anu Kääriäinen.

81

Leena ”Lärvä” Suviranta s. 1954 Teksti: Leena Suviranta Aloitin partion 10-vuotiaana syksyllä 1964, siis suoraan vartiossa – en ole koskaan ollut sudari tai tonttu, kuten niitä silloin kutsuttiin. Äitini oli sitä mieltä, että luin liikaa – joskus myöhemmin opiskeluaikana hän oli ilmeisesti sitä mieltä, että voisi lukea enemmänkin… Olin vartiolainen mm. Tinkkeritvartiossa, sitten avj (vartionjohtajan apulainen) ja Tatti-vartion vj (vartionjohtaja).

Tinkkerien matkassa olin mm. vuonna 1968 leirillä Tanskassa.

Sitten olin tarpojana ja erilaisissa johtajatehtävissä, kunnes minusta tuli lippukunnanjohtaja vuonna 1974. Toimin siinä tehtävässä vuoteen 1978 eli 50-vuotisjuhlavuoteen saakka. Juhlavuoteen liittyi monenlaisia tapahtumia huivista ja historiikin tekemisestä alkaen. Muita erityisiä muistoja lippukunnanjohtajan vuosiltani ovat leirien lisäksi kaksi Haltille suuntautunutta Mågelin hiihtovaellusta keväällä 1975 ja -76.

Willityksen eli 50-vuotisjuhlaleirin jälkeen lähdin Belgiaan opiskelemaan. Sieltä palattuani Karhu-Veikot Ape ja Kaarlo houkuttelivat minut asettumaan ehdolle Pääkaupunkiseudun Partiolaisten piirihallitukseen, jossa toimin 1980-1983. Minut pyydettiin myös Partiojohtaja-lehden toimituskuntaan ja sitten Partio-lehden päätoimittajaksi, ja vuosina 1983-1988 olin Suomen Partiolaisten hallituksen jäsen, samalla järjestön viestintävaliokunnassa. Tältä ajalta on muistona esimerkiksi Miilu-leirikirjan päätoimittajuus (1985).

82

Näiden vuosien jälkeen pidin hetken taukoa aktiivipartiosta, mutta 1991 minut pyydettiin järjestön kansainväliseksi asiamieheksi (WAGGGS), missä erittäin mielenkiintoisessa tehtävässä olin kuusi vuotta. Tämän kauden aikana oli mm. WAGGGSin maailmankonferenssit Tanskassa ja Nova Scotiassa Kanadassa (ensimmäiseen maailmankonferenssiini USA:ssa osallistuin ollessani järjestön hallituksessa), samoin kuin Eurooppa-konferenssit Ruotsissa ja Itävallassa sekä Suomen puheenjohtajuus Nordisk Samarbetskommittéssa.

Seuraavat partiotehtäväni ovat liittyneet talouteen ja partiotoiminnan taloudellisten resurssien varmistamiseen: Olin SP:n talousvaliokunnassa vuosina 2002-04. Vuodesta 2002 olen toiminut Partiosäätiön hallituksessa, ja se on nykyinen partiopestini.

Eli olen siirtynyt aina vaan kauemmaksi varsinaisesta partiotoiminnasta tukitehtäviin (marmeladipartiolaiseksi, sanoi aikanaan eräs ystäväni…) – ja hyvä niin. Kauempaa olen ihaillen seurannut aktiivisia Virkkuja eri hankkeissaan. Nykyään kuulun myös kansainväliseen Olave Baden-Powell Societyyn, ja sen toiminnan kautta on säilynyt yhteys kansainvälisen partiotyttötoiminnan tukemiseen.

En muista mitä perusteita sanottiin Hopeajoutsenen (1996) saadessani. Oma oletukseni on, että se tuli nimenomaan partiotyttötoiminnasta eli kaudestani SP:n kansainvälisenä asiamiehenä (WAGGGS);

Leena ”Lärvä” Suviranta vuonna 1981 Ylimmäisen Mågelilla.

Kuva: Jyrki ”Pyni” Luoma

sain merkin vuonna 1996 kv-asiamieskauteni päätyttyä. Toinen asiaan vaikuttava seikka lienee se, että olin jo saanut muutamia partiokunniamerkkejä (Mannerheimsolki 1972, SPTJ:n kiitollisuusmerkki 1978, PäPan hopeinen ansiomerkki 1983 ja SP:n hopeinen ansioristi 1992 ja Partioplaketti hallituskauteni päätyttyä), ja Hopeajoutsenta ehkä pidettiin siinä tilanteessa minulle sopivana merkkinä. Sen jälkeen olen vielä saanut SP:n kultaisen ansioristin (2004) ja – ehkä erikoisimpana – Sankarimerkin Suurjuhlassa vuonna 2007. Vaikka en olekaan mikään ”merkki-ihminen”, arvostan niitä kaikkia - mutta Hopeajoutsen on niistä mielestäni kaunein.

Pestit ovat hyödyttäneet mielestäni muutenkin ammatillisesti: partiossa saaduista erilaisista valmiuksista, erityisesti johtajakoulutuksesta ja kansainvälisestä kokemuksesta on ollut hyötyä urallani henkilöstöhallinnon erilaisissa tehtävissä.

Ehkä ne myötävaikuttivat aikanaan jopa opiskelupaikan ja ammatin valintaani. Kansainvälisenä asiamiehenä toimiessani sain monia hyviä ystäviä, joiden kanssa pidämme edelleen tiiviisti yhteyttä – aivan kuten useiden niiden ystävienkin kanssa, jotka olivat samaan aikaan Virkkujen johtotehtävissä 70-luvulla. Myös nämä ovat partion kautta saatuja positiivisia kokemuksia ja elämyksiä.

83

Mel Depurat -tyyliä, Johanna ”Jonna” Vuori os. Pirhonen, Seija Bergman os. Rannikko, Susanna ”Suski” Heugenhauser os. Homanen ja Arja ”Arjis” Isotalo-Teittinen. Kuva: Jyrki ”Pyni” Luoma 84

1980

-luku

85

Lippukuntalehti OVI RY:n SARANA Teksti: Petra Väkelä os. Niinikoski Lippukuntalehden nimikilpailu julistettiin 13.4.1982 uudessa A5-kokoisessa valkoisessa monistetussa lehdessä. Kolme parasta ehdotusta luvattiin asettaa äänestykseen periaatteella ääni/virkku. Toimitus kehotti virkkuja seuraavasti: ”Heittäkää ikkunasta pihalle kaikki itsekritiikki, ryhtykää hommaan mahdollisimman myöhään yöllä, olkaa tuotteliaita ja kantakaa lopuksi kaikki ehdotukset kirjekuoressa johonkin kolmesta postilaatikosta (löytyvät koloilta).”

Seuraavassa lehden numerossa 13.9.1982 nimikilpailun tulokset julkistettiin. Ylivoimaiseksi voittajaksi nousi OVI R.Y:N Sarana, joka sai 37 ääntä. Muut kaksi ehdotusta olivat Beige unelma (19 ääntä) ja Painajainen (12 ääntä). Noin puolet virkuista osallistui äänestykseen. Sarana-nimi on kestänyt hyvin aikaa – edelleenkin on täysin katu-uskottavaa lukea Saranaa. Toisin voisi olla Beigen unelman laita. Sitä ei ehkä kehtaisi KarhuVeikon silmien alla lukea.

Lehden kultakausi lienee ollut 80-luvulla, jolloin Saranoita ilmestyi säännöllisesti monta kertaa vuodessa. Voi vain kuvitella kuinka monta hikistä tuntia silloinen toimitus on ahertanut saadakseen lehden kokoon.

90-luvulla lehti ilmestyi epäsäännöllisen säännöllisesti ja 2000-luvulla lienee netti lopullisesti voittanut tehokkuudessaan Saranan ainakin tiedottamisen välineenä, mutta edelleen lehti aina tuon tuosta ilmestyy ja jakaa partioiloa jokaisen Virkun sydämeen.

Saranan suosikkiaiheita ovat ehdottomasti olleet partioretket, Mågeli ja pojat (= Karhuveikot). Vuonna 1982 Saranassa pohdittiin: ”Koska saamme kuulla Ka-Ve:n puhallinorkesterin konsertoivan? Lippukunnalla on todistettavasti varastossaan venttiilipasuuna, klarinetti, kornetti, kaksi trumpettia, tuuba ja englannin käyrätorvi.” Ainakaan vuoteen 2008 mennessä tätä ei ole tapahtunut, joskin kirjoittajakin muistaa myös huvitelleensa ajatuksella joskus.

86

87

88

Leirielämää: Ylimmäisenä Mågeli V (1981) ja Lopen Mågeli VI (1982).

Aukeaman kuvat: Jyrki ”Pyni” Luoma

89

Sisaremme Virkut Teksti: Jaakko ”Jaska” Niva 14 vuotta Virkkujen veljeslippukunnassa Karhu-Veikoissa partioelämää takana. Koko tuon ajan olen ollut tekemisissä Virkkujen kanssa ihan ensimmäisestä sudarivuodesta.

Ensimmäiset mielikuvat tuolta ajalta ovat, että Virkkuja on paljon. Kyllähän Virkut ovat suuri lippukunta, mutta varmastikaan tuota paljouden mielikuvaa ei vähennä yhtään se, että Virkkuja on kaikkialla hyörimässä. Ei ole toimintaa partiossa, johon Virkut eivät olisi nenäänsä työntäneet tai jollain tapaa sekaantuneet ja se on aina näkynyt ja kuulunut. Toisin sanoen mielikuvaan Virkut liittyy automaattisesti aktiivisuus ja ulospäin suuntautuvuus. Virkkuja ei todellakaan voi syyttää sisäänpäin lämpeneväksi lippukunnaksi.

Parhaita muistoja ovat myös ne, kun itse pienen pienenä olen saanut apua, tukea ja turvaa vanhemmilta Virkuilta ja myöhemmin myös erinomaisia neuvoja ja ennen kaikkea esimerkkiä siitä millainen on hyvä johtaja. Tästä suuri kiitos vanhemmille Virkkujohtajille ketään erityisemmin nimeämättä.

Huippuhetkiä tässä partiollisessa symbioosissa ovat kiistatta olleet Mågelin yhteiset leirit, joiden järjestäminen olisi varmasti ollut lähes mahdotonta ilman Virkkuja tai ainakaan en osaisi kuvitella millaista se olisi ollut. Ja taas kuuluu kiitos aktiivisuudelle,

90

joka on aina ollut leimana Virkkujen toiminnassa. Vuosien varrella on ollut mukava huomata miten niistä pienistä tytöistä, joita on ollut auttamassa ja joille näitä leirejä on tehty, ovat nyt itse tekemässä leirejä ja kokemuksia partiossa uusille pienille partiolaisille.

Kun tätä kirjoittaa, niin sitä helposti muistelee vain niitä hyviä hetkiä, vaikkei kaikki oikeasti ole aina ollutkaan ”ruusuilla tanssimista” Virkkujen kanssakaan. Tosin huonot hetketkin, kun ne on koettu ja ehkä myös niistä on opittu, on helppo silotella ja kuitata, kun vastapainona on niin paljon positiivista.

Toivottavasti tämä reippaus ja positiivisuus tulevat olemaan kaikille myös jatkossa mieleen nousevia asioita Virkuista puhuttaessa. Veljentyttäreni aloitti partion Virkuissa noin vuosi sitten (1997) ja toivon, että Virkut pystyvät tarjoamaan hänelle ja kaikille muille uusille Virkuille partion harrastuksena, josta saa yhtä paljon irti kuin itsekin olen näiden 14 vuoden aikana saanut.

Erittäin hauskaa tulevaa kaikille Virkuille ja myös kiitos!

Lähde: Oulunkylän Virkut ry 70 vuotta.

1928–1998. 1998. Oulunkylän Virkut ry, Helsinki. s.14.

Arjis, Suski ja Riina Ylimm채isen M책geli V-leirill채 (1981).

91

Johtajiston leirielämää: Ylimmäisen Mågeli V (1981) ja Lopen Mågeli VI (1982).

Aukeaman kuvat: Jyrki ”Pyni” Luoma

92

93

Karhu-Veikot Saranan sivuilla Sarana 3/1982 Virkkujen johtajat menettivät leirillä sydämensä Ka-Ven vartioikäisille. ”Ne on niin herkkiksii!”

Ansku seurustelee MÅGELIN ULKOPUOLISEN herrashenkilön kanssa. Ansku, Ansku! Tokko partiomieles tallella on?

Sarana 2/1982 ”Mågelin VJ-redun yllä häilyi murheen mustapilvi; Turre myöhästyi bussista eikä tullut ollenkaan Moksiin.” ”Sudaritytöt ovat ihan onnettomia, koska Mågelissa on niin vähän sudaripoikia. Miten käy Mågelin tulevaisuuden?”

Sarana 1/1983 Mågeli baby-news: Railista tulee äiti ja Ripasta isä. Mikähän lapsesta tulee? ”Olethan jo ilmoittautunut leirille? Turre on…”

Sarana 2/1983 ”Punainen huivi sinun kaulassasi, tuskainen sydän minun rinnassani” J. Karjalainen Sarana 1/1984 ”Keken sydämeen ei mahdu kahta Virkkua (sen sijaan SE yksi mahtuu vallan mainiosti..) mutta tietäisittepä miten monta lirkunlirkkua Keken taskuihin mahtuu!!!”

Sarana 3/1984 ”Oulunkylän Virkkujen ja Karhu-Veikkojen välit ovat viime aikoina kehittyneet kovin Likeisiksi”

94

Sarana 1/1985 ”Entinen Virkku on aina VIRKKU ja minkälainen on kunnon VIRKKU? No, tietysti sellainen, joka on ainakin kerran elämässään ollut rakastunut komeaan (?)

Karhu-Veikko atleettiin.”

Sarana 1/1986 ”IN: Kuksat OUT: KaVe” Sarana 1/1990 ”IN: Susiveikot OUT: Karhuveikot” Sarana 2/1990 ”Oletko aito Virkkuneito?

3. Liityin Wirkkuihin, koska a) Olin rakastunut yhteen Karhuveikkoon b) Halusin päästä piireihin c) Tunsin sisäistä vetovoimaa Wirkkuja kohtaan” Sarana 1/1992 ”IN: Ka-Ve OUT: Santiksen siltavahti” Sarana 1/1998 ”Testaa: Have you got the B-P SPIRIT right in your head?

1. Olen ollut ihastunut a) vain yhteen b) vain Jaskaan ja Reiskaan c) Lähestulkoon jokaiseen Karhu-Veikkoon partiourani aikana”

Karhu-Veikot telttatarkastuksessa Mågeli VIII-leirillä (1984).

Kuva: Hanna ”Hani Valtonen

Sarana 1/2000 Yleinen sanonta Virkku-neitojen parissa 2000 luvun loppupuolella: ”Tomi hoitaa” Lisäsäkeistö lauluun Metrin pitkä makaroni ”Ihmeen kaunis Virkkuneito, Virkkuneito ihmeen kaunis, ihmeen kaunis Virkkuneito, Virkkuneito ihmeen kaunis 1, 2, 3!”

Vuosien varrella sanottua: ”VJ-kurssilla huomattiin myös, että vartionjohtajien päähän mahtuu muutakin kuin partio ja koulu, nimittäin Turre.

Huokauksia…” ”Virkkujen vaeltajat kiittävät kaikkia osallistujia ja onnittelevat voittajavartiota!

(Hyvä Möhköt, hoiditte homman kotiin, vaikka tärkeintä ei olekaan voitto vaan Ka-Ven häviö.)”

95

Hanna ”Hani” Valtonen Mågelin hiihtovaelluksella vuonna 1988.

96

Mågelin hiihtovaellukset 1980-luvulla Teksti: Annukka Kinnunen Ensimmäiseltä hiihtovaellukseltaan vuonna 1982 Hanna-Leena ”Hannis” Lehtinen muistaa parhaiten suksenkärjet, joita hän etukumarassa tuijotti koko matkan HettaPallaksen hangilla. Hän muistaa ajatelleensa, että ei pääse enää koskaan mukaan, jos ei nyt pysy poikien tahdissa. Esko ”Essi” Torsti pysähtyi kerran ja kehui upeita maisemia, jolloin Hannis nosti katseensa suksiensa kärjistä ja huomasi, että tosiaan, onpa kaunista, enpä ole huomannutkaan!

Tytöt nauroivatkin joskus rankkaa tunturin rinnettä kavutessaan, että tämähän on oikea Mågelin kiinteytyskurssi kesää varten!

Hiihtovaellusten osallistujat Kyseisellä Mågelin talvivaelluksella Hannis oli 16-vuotias 9.-luokkalainen. Vanhemmat mågelilaiset olivat käyneet keväisin hiihtovaelluksilla Mågelin perustamisesta 1970-luvun puolesta välistä lähtien ja perinne jatkui 80-luvulla. 70-luvulla vaellusten kantavina voimina olivat ainakin Hanniksen veli Jorma ”Jore” Saarimaa, Pekka ”Pukki” Paalasmaa ja Kaarlo ”Kaapo” Bergholm ja Jyrki ”Pyni” Luoma KarhuVeikoista sekä Leena ”Lärvä” Suviranta Virkuista.

Hiihtovaellusten osallistujat olivat 16–20-vuotiaita. Suurin osa oli 17–18-vuotiaita ja mukana oli aina pari, joilla oli ajokortti. Vanhemmat Karhu-Veikot auttoivat reitin suunnittelussa. Hannis oli vaelluksilla mukana vuosina 1982 ja 1984–87.

Näinä vuosina mukana olivat Virkuista ainakin Hanniksen sisko Mirja-Liisa ”Mirris” Marttila os. Saarimaa, Arja ”Arjis” Isotalo-Teittinen, Hanna ”Hani” Valtonen, Outi Suviranta, Sari ”Nalle” Koski ja Minna ”Minttu” Koskinen. Hannis nau-

raa, että Nalle ja Minttu halusivat kuunnella ajomatkalla koko ajan Doorsia, mikä alkoi välillä hieman hermostuttaa muita.

Vuosien aikana vaelluksille osallistui muitakin Mågelilaisia: Ainakin Vuokoista Sirpa Sääski, HMP:stä Ari Haukkala, Ka-Ve:sta Esko ”Essi” Torsti, Juha Lehtinen, Jari ”Kankka” Kannisto, Jyrki ”Pyni” Luoma, Jaakko ”Jaska” Bertell, Jaakko ”Jasu” Tuominen, Pekka ”Peku” Ahlqvist, Jyrki ”Lyrtsi” Nummela, Olli ”Ola” Majamäki, Timo ”Tinde” Löppönen ja Kimmo Manninen, jota kutsuttiin Manniseksi ja jonka etunimi siitä syystä selvisi Hannikselle vasta aikain päästä.

Lappiin ajettiin läpi yön Hiihtovaelluksilla oltiin huhtikuussa. Ajamaan lähdettiin yötä myöten perjantai-iltana. Se ajoi, jolla oli kortti. Alkuvuosina KaVen silloinen taustayhteisö SLEY, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, lainasi pakua tai pikkubussia. Ruoat ja bensat maksettiin itse. Oltiin Saariselällä, Käsivarressa, Lemmenjoella, Kevolla, Hetta-Pallaksella ja Muotkatunturilla.

Yön ajon jälkeen lauantaiaamuna lähdettiin hiihtämään, hiihdettiin viikon verran ja tultiin perjantaina tai lauantaina aamupäivällä autolle. Sitten saunottiin, syötiin ja lähdettiin taas yötä myöten ajamaan kotiin. Usein autossa oli kaksi porukkaa: ensimmäinen porukka jäi autosta pois reitin alkupäässä ja loput ajoivat loppupäähän ja jättivät auton sinne. Sillä tavalla ei tarvinnut hiihtää ympyrälenkkiä. Alkupäähän jäänyt porukka ajoi sitten autolle päästyään hakemaan toiset. Koska kännyköistä ei siihen aikaan vielä edes haaveiltu, oli auton, avaimien ja noutopaikan löytämisessä aina

97

oma pieni jännityksensä. Ennakkoon kartan perusteella sovitut asiat eivät aina olleetkaan maastossa niin selviä. Porukat jaettiin yhteistuumin, niin että esimerkiksi suunnistustaitoisia oli molemmissa porukoissa.

Yhdessä porukassa oli 3–5 henkeä.

Vaellusten varusteet Hiihtovaellukset järjestettiin 1980-luvun alussa melko järjestelmällisesti ja niiden ajankohta luki toimintasuunnitelmassakin.

Ensin katsottiin, ketkä haluavat lähteä ja sitten tehtiin ryhmäjako fiksusti yhteistuumin. Kuukautta ennen h-hetkeä vaellusta suunniteltiin yhdessä Ka-Ven Kallion kololla. Jotkut kävivät keskitetysti kaupassa ja ostivat ruuat, jotka jaettiin ja pakattiin yhdessä ennen lähtöä. Sittemmin vaelluksille lähdettiin enemmän kaveriporukan ideasta.

Jokaisella oli omat metsäsukset ja huopakumisaappaat, makuualusta ja -pussi. Ahkion ja rinkan suhteen oli kaksi koulukuntaa: toiset vannoivat rinkan nimeen, koska silloin sai laskea tunturilta alas vauhdikkaasti. Osa piti enemmän ahkiosta, koska silloin rinkka ei painanut selässä hiihtäessä.

Vaelluksilla yövyttiin kämpillä ja teltassa, kerran lumikuopassakin, kun ei ehditty määräpaikkaan illaksi. ”Ei siel kylmä ollut”, Hannis muistelee. Aamupalaksi oli mysliä ja mustikkakeittoa ja silloin syötiin niin paljon kuin jaksettiin. Välipalaksi oli rusinoita, pähkinöitä ja suklaata. Perille päästyä ruokana oli Blå Band -kuivamuonaa tai sikanautasäilykkeitä, illalla teetä, näkkileipää ja meetvurstia. Ensimmäiset vuodet mentiin pelkästään säilykkeillä. Kun Blå Bandit tulivat markkinoille, kevenivät rinkatkin huomattavasti. Elämä oli yksinkertaista, sellaista ”vaihdanko vaihtopaidan nyt vai huomenna -elämää”, Hannis naurahtaa, ja lisää, että ”se oli kauheeta se haiseminen.”

Majapaikkaan päästyä joku alkoi tehdä

98

ruokaa, joku haki vettä avannosta. Iltaisin pelattiin korttia, katsottiin karttaa ja mietittiin seuraavan päivän reittiä.

Mågelin erätoiminta muutenkin vilkasta Virkuilla oli valmiuksia lähteä viikon kestäville hiihtovaelluksille, koska 1980-luvulla erätoimintaa oli Mågelilla muutenkin paljon: Esimerkiksi talvisia erätaitoja pääsi harjoittelemaan Mågelin järjestämillä talvileireillä hiihtolomaviikolla. Talvileireillä nukuttiin talviteltassa, hiihdettiin ja pidettiin muunmuassa talviolympialaisia. Mågelin kesäleiritkin kestivät peräti 10 päivää.

Karhu-Veikot tekivät omin käsin myös vihreät kanootit, jotka ovat edelleenkin Mågelin lippukuntien käytössä. Kanootteja olivat tekemässä ainakin Juha Lehtinen, Jaakko ”Jaska” Bertell ja Kai ”Kaide” Blomqvist.

Lisäksi Karhu-Veikot järjestivät partiotaitokisa Karhunvaelluksen joka syksy ja lippukunnat myös vuorottelivat PT-skabojen järjestämisvastuusta keväisin. PT-kisat alkoivat lauantaiaamuna ja ne järjestettiin usein Ka-Ven kämpän lähellä Vihdin Moksissa. Hannis muistaa, miten kerrankin oli Virkkujen vuoro järjestää kisat. Oli päätetty tehdä vanhoille kisaajille ylimääräinen Brasti reitin vaikeuttamiseksi. Lopulta kävi niin, että rastimiehet eivät löytäneet rastille ajoissa vaan kisaajat olivat paikalla ensin.

Tästä kömmähdyksestä tytöt saivat jälkeenpäin kuulla monta monituista kertaa…

Mågelin hiihtovaelluksia on ollut 80-luvun aikojen jälkeenkin, joskin pienimuotoisempana kaveriporukan juttuna 1990- ja 2000-luvuilla. Talvisia erätaitoja hallitsevia mågelilaisia on siis edelleen!

Lähteet: Hanna-Leena ”Hannis” Lehtinen os.

Saarimaa. Puhelinhaastattelu 19.9.2010 ja sähköposti 26.9.2010. Hanna ”Hani” Valtonen. Sähköposti 27.9.2010.

Virkkujen Lapin-vaellus Pallas-tuntureilla kesällä 2007. Kuvassa vas. ylh. Mariia Kukkakorpi ja Noora Nummelin. Oik. alh. Hanna Laakso, Viliina Juntunen ja Paula Pennanen.

Kuva: Susanna ”Suski” Oksanen

Susanna ”Suski” Oksanen Mågelin Lapin-vaelluksella hiihtämässä kohti Haltia talvella 2007. Kuva: Lauri Tähtinen.

99

Mågelin johtajistoa yhteiskuvassa Vas. ylh. Otto, Keke, Turre, Nuusku, Arjis. Vas. alh. Ville ja Marko.

Kuvassa vas. ylh. Aku, Hannis, Arjis, Apina, vas. kesk.

Minttu, Pappe, Kasu, Tuuli, vas. alh. Nalle, Sokru, Mirris 100 Kuva: Hanna ”Hani” Valtonen

Virkkua toimintaa Teksi: Arja ”Arjis” Isotalo-Teittinen Hei, muistatko minut – sienipallin? Sen kärpässienihattuisen vihreäkantaisen puisen jakkaran, joka kököttää kololla liikkumattomana ja tyynen rauhallisena. Maalini on ehkä pikkuisen rapistunut, mutta muuten olen säilynyt muuttumattomana – toisin kuin ne virkeästi kasvavat Virkut.

Olen tässä monikymmenvuotisen koloeloni varrella seuraillut kiinnostuneena Virkkujen vaiheita, ja mikäpä olisi ollut sen hauskempaa.

Vanhalla Morkulla silloin 70-luvun alussa leijaili pehmeä puulämmitteisen uunin tuoksu, kun parvi-illan lopuksi isopöllö Korppi istahti lakilleni ja alkoi kertoa Virkkutontuille iltatarinaa. Tontut, joita nykyään kutsutaan sudenpennuiksi, kuuntelivat hiiren hiljaa, vaikka olivat hetkeä aiemmin leikkineet tohkeissaan ensiapuviestiä ja kiljahdelleet, jotta naapuritkin kuulivat.

Pian tämän jälkeen tuli muutto minullekin uudelle kololle väestönsuojaan Oulunkylän uuden kirkon valmistuttua. Vipinä ja vilske jatkui ja kasvoi: suorituksia ja naamiaisia, suunnitelmia ja hullutuksia, houkipoukia ja lätkimistä. Toiminta on sitä Virkkua varsinkin silloin, kun Virkut antavat luovuutensa rönsyillä ja tekevät ja toimivat rohkeasti ja ennakkoluulottomasti ja tomerasti.

Mutta sienimieleni vetää juhlavaksi aina hetki, kun vartiolaiset alkavat opetella partiolupaustaan: ”Tahdon rakastaa Jumalaani ja lähimmäistäni, isänmaatani ja ihmiskuntaa toteuttaen elämässäni partioihanteita.” Joskus jotkut pysähtyvät oikein pohtimaan lupauksen toteuttamista käytännössä. Vaativalta ja tärkeältä on tuntunut lupauksen alku – tahdon rakastaa… Että olisi sellainen mieli, jotta tahtoisi ja yrittäisi parhaansa – se ei ole aina helppoa. Että huomaisi muitakin. Että olisi valoisa ja luottavainen mieli.

Jotta voisi valita sen oman tiensä toteuttaa partiolupausta.

Toivon 80-luvun Virkuille tahtoa ja yritystä etsiä partiolupauksen sisältöä nyt ja tulevaisuudessa. terv. Se Wanha kärpässienipalli kolonnurkasta (sienikieltä suomensi Arjis) Lähde: Oulunkylän Virkut ry 60 vuotta. 1928–1988.

1988 Oulunkylän Virkut ry, Helsinki. s.4.

101

Mel depurat Teksti: Susanna Oksanen Matka Virkkumuistoihin- tekstien sekä Arjiksen, Oikun ja Hanin haastattelujen pohjalta

Vaeltajaryhmä Mel depurat vas. Kati Kalsta os. Nuutila, Susanna ”Suski” Heugenhauser os. Homanen, Elina Lundström, Sanna ”Sokru” Rannikko, Seija Bergman os. Rannikko, Merja ”Enna” Hautala os. Pitkänen, Johanna ”Jonna” Vuori os. Pirhonen, Outi ”Oikku” Laari nyk. Lepola, Arja ”Arjis” Isotalo-Teittinen. Kuvasta puuttuu Hanna-Leena ”Hannis” Lehtinen os. Saarimaa. Kuvan on ottanut Hanna ”Hani” Valtonen.

102

Virkkujen ensimmäinen varsinainen vaeltajaryhmä perustettiin 1980-luvun alussa.

Rannikon siskosten äidin vanhasta ruskeasta apteekkipurkista napattu nimi Mel depurat on lyhennys sanoista Mel depuratus, joka tarkoittaa puhdistettua hunajaa. Ryhmään kuului paljon eri-ikäisiä Virkkuneitoja, jotka kaikki toimivat lippukunnassa myös erilaisissa tehtävissä: Virkkujen lippukuntalehti Sarana perustettiin vaeltajaryhmän jäsenten toimesta vuonna 1982. Seija, Outi ja Kati osallistuivat piirin toimittajakurssille, jonka jälkeen Saranan ensimmäinen numero pian ilmestyi. 1980-luvulla lippukunnan vartiot oli jaettu kahteen joukkueeseen, joille joukkueenjohtajien vetäminä järjestettiin retkiä ja koulutusta. Sudenpentujohtajina vuosia toimineet Suski ja Elina taas pitivät lippukunnan pienimmistä hyvää huolta.

Arjis aloitti lippukunnanjohtajana 1986 ja Hani jatkoi pestissä vuonna 1990.

Mel depurat -tyyliä Aktiivinen vaeltajaryhmä hankki jäsenilleen tummanvihreät peltipaidat, joihin painettiin vasempaan hihaan valkoisella itse suunniteltu Mel depurat- hunajapurkkilogo. Vuosien kuluessa paidat kuluivat pehmeiksi ja melkein valkoisiksi. Peltipaitaa käytettiin paljon ison puuvilla-anorakin alla, joka tuli 80-luvulla muotiin. Paksusta langasta itse kudotut islantilaisvillapaidat kuuluivat myös joillakin kokonaisuuteen - kesät talvet tarpeen mukaan. Jonkin verran käytettiin myös USA:n armeijan ylijäämävarastosta ostettuja puoleen sääreen ulottuvia kapeita

maastohousuja sekä vanhoja haalistuneita flanellipyjamahousuja. Muodissa olivat myös käppyräkärkiset lipokkaat. Vaeltajaryhmän jäsenet saattoi myös tunnistaa ruskeista suikista.

Retket Mel depikset tai tuttavallisemmin Mellikset tekivät useita retkiä lähelle ja vähän kauemmaksikin. Erityisen rakkaaksi paikaksi muodostui Helsingin Metsänpoikien kämppä: ”Oon kotona taas…Nummarissa.

Viikonloppu täällä on aina puhdasta onnea, vaikka mitään muuta puhdasta ei koko paikassa olisikaan, kuten yleensä. Parhaassa tapauksessa jo viimeisiä voimia koettelevan mäen päällä silmien eteen aukeava piha ammottaa mitä epämääräisintä rautaromua, jonka menneisyyttä on mahdoton edes arvailla. Jääkaappi kuusen juurella on jo niin tuttu näky, että sitä tuskin huomaa.

--- Jos saa kamiinan syttymään, selviää voittajaksi (onneksi vuosien mittaan tottuu olemaan hyvä häviäjä) ja illalla voi jo lämmitellä käsiään ritilän vienossa hehkussa.”

(Sarana 2/1982) Sitten on vielä mainittava syksyinen hilleriretki Käpytyttöjen kämpälle Veikkolaan.

Kämppää lähdettiin etsimään jonkun numeroidun lyhtypylvään kohdalta metsään päin eikä meinattu löytää. (Toimituksen huomautus: 2000-luvulla etsittiin täsmälleen samaa kämppää pimeässä metsässä.)

Vuoden 1984 Saranan toinen numero tiivistää vaeltajaryhmän retken Sipoonkorpeen: Mel depuratus i Sibbo socken 5.-6.5.–84.

103

Onni, onni, onni - iloa on tonni! Onni-lauma vuonna 1993. Kuvassa vas. alakulmasta myötäpäivään Norppa, Fiku, Tilli, Maria, Iines, Vilhe, Tintti, Hampurilainen, Tikku ja Pähkinä.

104

1990

-luku

105

”On mukava olla sinun…”

Teksti: Pirta Karlsson os. Niinikoski Muutamia vuosia on kulunut siitä, kun minut valittiin tähän vastuulliseen, mutta silti niin mukavaan tehtävään toimia Oulunkylän Virkkujen lippukunnanjohtajana. Nämä vuodet ovat olleet täynnä mieleenpainuvia hetkiä, lukuisia kahvituokioita kokoustelun merkeissä ja muuten vain iloisia yhdessäolon tuokioita.

Roolini lippukunnanjohtajana on varsin monipuolinen. Yhdessä aisaparini Vilhelmiinan kanssa olemme saaneet touhuta monenmoisissa projekteissa tavallisten arkirutiinien lisäksi. Ehkä yksi suurimmista yhteisistä projekteistamme on ollut näiden juhlavuoden tapahtumien suunnittelu.

Yhdessä askarointimme sai aivan uusia muotoja näiden vuosien aikana.

Havaitsimme esimerkiksi, että junamatkat voi käyttää tehokkaasti hyödyksi ja niinpä lukuisien Myssyjen jälkeen junassa voitiin havaita kaksi kikattelevaa nuorta neitiä syli täynnä papereita suunnittelemassa jotain seuraavaa kokousta. Myös Helsingin kahvilakulttuuri on tullut meille tutuksi näiden vuosien aikana. Nyt haluankin kiittää Vilheä siitä, että hän on aina jaksanut olla tukenani ja turvanani silloin, kun olen meinannut sotkeutua suurien paperikasojen syövereihin, ja ollut vara-aivoinani lukuisien kahvituokioiden aikana suunnitellessamme monia monia projekteja. Kiitos rakas ystäväni, olet ollut minulle kultaakin kalliimpi näinä vuosina.

Seuraavaksi haluan kiittää kaikkia muita lippukuntamme johtajia. Ilman teitä ei Virkkuja olisi olemassakaan eikä me oltaisi näin Suuri ja Mahtava lippukunta kuin me nyt olemme. Te olette se voimavara, mitä ilman ei mistään tulisi mitään. Toivottavasti jaksatte vielä lukuisia vuosia jatkaa iloista ahkerointianne, niin näemme vielä 80-vuotisjuhlatkin yhdessä kirkuvan oransseihin anorakkeihin pukeutuneena.

Kiitos teille kaikille, että olette antaneet minulle mahdollisuuden kokea tämänkin puolen partioelämästä. Lämpimin muisto näiltä vuosilta on viime kevätkauden päättäjäisissä saamani lahja teiltä: kukkaseppele ja kortti, jossa luki: ”On mukava olla sinun.”

Virkkuhalauksin, Pirta Niinikoski Lähde: Oulunkylän Virkut ry 70 vuotta. 1928–1998. 1998.

Oulunkylän Virkut ry, Helsinki. s.11.

106

Kaisa Mussaari, Anna Kettula, Anna Kolehmainen ja Annukka Sohlman eli Min채kin haluaisin olla prinsessa -vaeltajaryhm채 matkalla Hiipiv채t Haamu -partiotaitokilpailuun vuonna 1996. Valokuva: Airi Sohlman.

107

Savu, syyskuu ja juustoiivarit - partiosta ajat sitten eronnut muistelee Teksti: Karolina ”Karkki” Lamroth Liityin Oulunkylän Virkkuihin parhaan ystäväni Milka Nuikan (tunnetaan myöhemmin Mixuna) vanavedessä. Pääsimme Kissanviikset-sudenpentulaumaan, jota veti ihana Riina Meittamo. Riinan hymyä en unohda koskaan. Kokouksissa leikittiin, opeteltiin solmuja ja kuunneltiin iltapiirissä Pelastakaa kummitukset -iltasatua ja laulettiin kitaranrämpytyksen tahdissa.

Nimet ja sanasto Parasta partiossa oli partionimi. Sehän oli niin käsittämätöntä, että nimi sai olla mikä vain ja sen sai itse keksiä. Mikä vapaus! Olin jonkin aikaa Ina, samaa nimeä käytettiin kotona. Kaipasin kuitenkin jotain repäisevämpää.

Tilanne ratkesi itsestään. Olin eräästä kokouksesta poissa. Seuraavana päivänä koulussa Mixu ilmoitti: ”Me keksittiin Hepulin kanssa sulle nimi.

Sä oot Karkki.”

Nimet herättivät keskustelua myös partion ulkopuolella. Isoveljeni mielestä partio itsessään oli jo naurettavuuden huippu, puhumattakaan partionimistä. Hillosipuli, Mustikka, Nappi, Ressu, Karkki olivat veljen käsityskyvylle liikaa. Vartiomme nimi Sammalgåtit aiheutti pitkään räkänaurua eri tahoilla. Mökkinaapurit muistelevat vieläkin ”Sähän olit pienenä jossain Igelgotti-ryhmässä?”

Liityttyäni partioon aloin puhua uudella tavalla. Retki- ja leirikertomuksissani vilisi sellaisia sanoja kuin trangia, haikki, Mågeli, Kolo, Morkku, Hiipivä haamu. Oli mahtavaa puhua asioista, joista tiesivät vain partiokaverit. Ihan kuin olisi kuulunut salaseuraan. Kotona partiosanasto teilattiin äänekkäästi, veljen mielestä olin keksinyt sanat itse. ”Ei trangiaa ole olemassa, sehän on retkikeitin.”

Partiotaidot Varsinaisissa partiotaidoissa en koskaan kunnostautunut, ellei laulutaitoja lasketa. Retkien rasteilla sammutin nuotion nopeasti – en aina ehtinyt kuunnella, mitä ryhmää oli pyydetty sammuttamaan tuli. Suunnistustilanteissa kartan ympärillä kävi melkoinen sutina, keskityin suosiolla maisemien tarkkailuun. Eräälläkin Karhunvaelluksella oli todella kauniit

108

poutapilvet, jotka lipuivat kuusien yli kirkkaansinisellä taivaalla.

Ruoka Partioretkille ja -leireille lähtiessäni kiinnitin erityistä huomiota eväisiin. Huonoa retkikokemusta saattoi edesauttaa vääränlaiset tai riittämättömät eväät. Varsinaisessa ruokailussa korostuivat ruokien yksinkertaisuus ja valmistamisen helppous trangialla.

Yhtä ateriaa en unohda: Lapin leirin haikin juustoiivarit. Vaelluksen päätteeksi autiokämpällä kaivettiin rinkasta jauhelihasta tehdyt, muutaman päivän rinkassa muhineet pihvintapaiset, jotka kai paistettiin.

Juustoiivarit eivät koskaan maistuneet yhtä hyviltä kaupunkioloissa.

Hajut Ummehtuneen makuupussin, kostean teltan ja huonosti kuivaneiden vaatteiden lisäksi savun haju kuuluu partioon. Vähän

aikaa sitten istuin työpaikkani auditoriossa kuuntelemassa business-esitystä. Varoittamatta mieleeni pulpahtivat partioretkien iltanuotiot ja laulu Meill’ on metsässä nuotiopiiri. Ihmettelin, miten sujuvasti siirryin työelämästä taas Virkkuihin, kunnes keksin savun hajun. Työpaikkamme lähellä oli ollut tulipalo ja savun haju oli tunkeutunut ilmastointijärjestelmää pitkin auditorioon.

Erosin partiosta yläasteella muiden harrastuskiireiden takia. Silti partio ei koskaan täysin karissut elämästäni. Partion ansiosta omistan kitaran ja vähän soittotaitoja, mustat Kontio-saappaat, erittäin kestävän makuupussin ja rinkan. OEK-laulukirjan ansiosta osaan vieläkin ulkoa kappaleet Porvoon bussi, Kolme cowboyta sekä Syyskuu.

Partionimestä tuli pysyvä osa identiteettiäni. Partiosta jäi myös paljon kavereita ja kokemuksia, joiden hienoudet eivät avaudu partioon kuulumattomille.

Sudenpentujen itse valitsemat partionimet on ommeltu Rokkitatit-lauman viiriin.

109

Partioelämää Teksti: Pauliina ”Pappe” Pirhonen Pieni lettipää syö Marianne-karkkeja koti-ikävätabletteina ensimmäisellä Mågeli-leirillään, sade ropisee teltan kattoon, ”mikä ihmeen sokeritoppa, koska mennään uimaan ja koska on leirikaste?” onneksi laumajohtajilla on isot lämpimät sylit!

Iso jääkiekkokassi täynnä ruokaa Linja-autoaseman Valtsusta, vessapaperia ja ranskalaisia Myllylammen baarista, sydämentykytyksiä.. tuleeko KaVeja, Syttyykö kamina, hyökkäävätkö naamiomiehet…

Nummari – toinen koti!

Vastuuta jo nuorena organisoimiskykyä, oikeudenmukaisuutta, mcgyverin kekseliäisyyttä ja kädentaitoja, luovaa hulluutta käsikädessä johtajuuden kanssa, eväät tulevaisuutta varten!

Rakkaita ystäviä ympärillä, kitara soi iltanuotiolla, huomenna vaatteet tuoksuvat savulle!

Sydämentäydeltä hyvääoloa, unohtumattomia elämyksiä ja kokemuksia, muistoja, jotka kulkevat mukanani aina!

Kerran Virkku – aina Virkku

Lähde: Oulunkylän Virkut ry 70 vuotta. 1928–1998. Oulunkylän Virkut ry, Helsinki. s.10.

Oranssit energiapakkaukset Oulunkylän Virkku on taitava ja tomera, vänkä ja vekkuli ja sitä paitsi aikamoinen epeli. Lisäksi Virkku on kaunis, ahkera, reipas, suloinen, viisas, kikattava, rakastettava, jämäkkä, tyrmäävä ja tehokas. Meitä postilaatikon värisiin pukeutuneita kauniimman sukupuolen edustajia palloilee Oulunkylässä (ja nykyään myös Punavuoren sekä Kannelmäen ja Pukinmäen tienoilla) melkein parisataa. Aikamoisen hurja joukko siis.

Sini Tanner tiskaa Virkkuanorakki päällä Kiljavan yläkämpällä vuonna 1996.

Kuva: Annukka Sohlman

110

Hei Virkkuneito!

Teksti: Heidi Aarnisalo ja Petra Krogerus Ehkäpä muistat nähneesi minut aikaisemmin… Nurkassa jököttämässä, vihreä asuni melkein riepaleina, yksinäisenä ja hyljeksittynä.

Luulinkin jo loppuni tulleen, kun minut eräänä päivänä raahattiin ulos kololta. Yllätyin kovasti nähdessäni taas pitkästä aikaa rakkaan auringon ja saadessani haistaa raitista ulkoilmaa. Sitten aivan yht’äkkiä se alkoi…

Pehmusteeni revittiin niin, että vain kupruinen peltilevy jäi suojakseni. Vihreä asunikin riistettiin päältäni kovakouraisesti. ”Mitä tämä tarkoittaa?” ajattelin. ”Mitä he minulle oikein tekevät?”

En ehtinyt pohtia sitä kauaakaan, kun minua taas vietiin! ”Pahoinpitelijäni (myöhemmin sain kuulla, että heidän nimensä olivat Petra ja Heidi) muuttuivatkin lempeiksi: he antoivat minulle uuden, entistä mehevämmän ja trendikkäämmän pinkin asun ja loihtivat minulle upean ja vaarallisen (eläimellinen puoleni pääsee valloilleen) leopardikuvioisen päällysteen uusin pehmustein.

Enää en tunne itseäni hyödyttömäksi, vanhaksi seinäruusuksi. Olen nuorekas, menevännäköinen ja itsevarma! Ja vaikka nyt olenkin suosikkinne, haluan, että minua pidetään jatkossakin hyvänä.

Toivottavasti tuon teille paljon iloa ja rakkautta. Ja lopuksi vielä Kaunis Kiitos kunnostajilleni ja sinulle, joka pidät minusta huolta.

Terveisin, Tuolinne Lähde: Sarana 1/1999

111

Nelli ja Matleena Niemelä Mågeli XXVI perheleirillä Forssassa vuonna 2009.

Kuva: Susanna ”Suski” Oksanen

112

Nelli Saariahosta vuoden päpalainen partiojohtaja Teksti: Marju Saarinen

Nelli on kuin syntynyt partiolaiseksi Kesällä 20 vuotta täyttävä Nelli Saariaho valittiin vuoden 1997 toimivaksi partiojohtajaksi. Nimitys julkistettiin piirin Yrjönpäiväjuhlassa Temppeliaukion kirkossa viime tiistaina. Valintakriteereissä tätä Oulunkylän Virkkua kuvattiin muun muassa aktiiviseksi. Sen lisäksi että Nelli toimii kahdessa lippukunnassa, on hän suorittanut Nuorten Akatemian tutorkoulutuksen ja toimii piirin Sisutoimikunnassa. Ja kyllä Nellin elämään muutakin kuin partio mahtuu.

Aloittaessaan partion Nelli oli ”jo” 16-vuotias. Sopeutumisvaikeuksista tämä toimiva partiojohtaja ei ole kuitenkaan joutunut kärsimään. Ystävät ovat sanoneet Nellille, että hän on suorastaan syntynyt partiolaiseksi, joten pääseminen toiminnan ”sisälle” ei ollut vaikeaa. ”Hyvät kaverit auttavat aina asiaa”, Nelli nauraa. Nellin partioura alkoi vartionjohtajan tehtävissä Oulunkylän Virkuissa. Joitakin vuosia sitten tuli seurakunnan taholta puhetta siitä, että myös kehitysvammaiset haluaisivat partioon.

Niinpä sitten ryhdyttiin tuumasta toimeen: Nelli oli mukana perustamassa Onnikit-sisulippukuntaa parin muun kanssa vuonna 1995.

Erityisesti Nellin sisutoiminnan hyväksi tekemää työtä arvostettiin valinnassa suuresti.

Tämän vuoden toimiva partiojohtaja toimii myös Pääkaupunkiseudun Partiolaisten sisutoimikunnassa. Parhaillaan toimikunnassa suunnitellaan mm. sisupartiolaisten Valborg-purjehdusta. Seuraavan kesän suunnitelmiin kuuluvat myös muonitustehtävät Oulunkylän Virkkujen kesäleirillä.

Toimiva partionjohtaja osaa myös sanoa ei Vaikka partioon kuluukin paljon aikaa, ehtii toimiva tehdä paljon muutakin. Nelli käy töissä, opiskelee avoimessa yliopistossa ja lukee pääsykokeisiin. Seurakunnan toiminnassa Nelli on ollut mukana jo kauan. Partio on Nellin mielestä ”tosi hyvä juttu”. Mahtavaa partiossa on suuri yhteenkuuluvaisuuden tunne. Kun on aktiivinen, riittää kysyntää. Nelli sanoo kuitenkin oppineensa sanomaan ei. ”Toimi- mutta älä polta itseäsi kuitenkaan loppuun”, sopii hyvin vuoden toimivan partiojohtajan Nelli Saariahon tunnuslauseeksi.

Lähde: Heppu 3/1997

113

Noora Nummelin ja Kitte Kokkonen Pääkaupunkiseudun Partiolaisten piirileiri Aihkilla kesällä 2008.

Kuva: Susanna ”Suski” Oksanen

114

2000

-luku

115

2000-luvun Virkkutoimintaa Teksti: Susanna ja Marianne Oksanen Keväällä 2008 Oulunkylän Virkut juhlistivat 80-vuotista taivaltaan Oulunkylän yhteiskoululla. Syntymäpäivälahjaksi lippukunta sai vanhoilta Virkuilta kitaran, joka asetettiin kololla kunniapaikalle. Juhlien jälkeen tuo kitara on ehtinyt olla mukana retkillä ja leireillä sekä ilahduttanut monesti kokouksissa.

Musiikki kuuluu olennaisesti Virkkuneitojen retki- ja leirielämään, ja moni osaakin OEK:n kannesta kanteen. 2000-luvulla myös monet laululeikit on opittu ulkoa. Mötti, Naapurintäti, Kolme kuuroa meduusaa, Masa-mato, Salla, Vauvahai, Metro sekä monet muut kajahtavat aina sopivan tilaisuuden tullen.

Viestintäkanavat Virkkujen viestintä siirtyi sähköiseen muotoon 2000-luvun alussa. Helmikuussa 2001 perustettiin Virkkujohtajiston oma sähköpostilista, jonka kautta ruvettiin aktiivisesti tiedottamaan lippukunnan tapahtumista. Ensimmäisen viestin listalle lähetti 25.2.2001 kello 10.27 Aura Suviranta: ”tämä on siis (mikäli olen niin loistava kuin luulen) virkkujen meiliringin ensimmäinen viesti. historiallinen hetki. kun lähetätte virkkujohtajille sähköpostia, kirjoittakaa vain osoitteeksi virkut@yahoogroups.com, niin menee kaikille teille.”

Vuosina 2001–2010 listalle lähetettiin yli 800 Virkkuviestiä. Syyskuussa 2010 Virkut siirtyivät käyttämään Googlen vastaavaa toimintoa, ja nykyisin johtajiston tavoittaa osoitteesta virkut@googlegroups.com.

Virkkujen ensimmäiset nettisivut avattiin 1990-luvun puolivälissä. Uudet sivut päivitettiin ajan tasalle kesällä 2008. Virkut löytyvät nykyisin osoitteesta www.virkut.fi.

Lokakuussa 2007 Facebookiin perustettiin Virkkujen oma ryhmä, ja 2008 Mågeli seurasi perässä. Nykyisin Virkkujohtajiston tiedotus toimii Facebookin inbox-viestien avulla varsin näppärästi, ja yleensä ensimmäiset vastaukset ilmestyvät ruudulle muutamissa minuuteissa. Facebookprofiilin julkinen ”seinä” on myös varsin oivallinen paikka muistuttaa johtajia esimerkiksi tiskaamatta jääneistä trangioista.

Sähköposti ja Facebook-viestit ovat siis kännyköiden tekstiviestien lisäksi kätevin tapa nykypäivänä tavoittaa Virkkujohtajisto. Toki leirikirjeet ja Sarana postitetaan perinteisellä tavalla kaikille kotiin. Lisäksi lasten mukana kulkee kokouksista erilaisia tapahtumalappuja kotiin.

116

Kuva: Annukka Sohlman

Kokoontumispaikat, Morkku Teksti: Annukka Sohlman

Tämä talo on meidän… hmm, ei nyt ihan…

Syyskauden 1983 alussa lippukuntamme sai käyttöön uuden kokoontumispaikan. Vanhan kansakoulun päärakennus, joka on tähän asti ollut kutomakerhon käytössä, muutettiin asuintaloksi ja sen kellarikerroksessa olevista huoneista seurakunta luovutti kaksi meille. Kololle mennään talon Teinintien puoleisesta päädystä. Kahdesta ovesta valitaan vasemman puoleinen. Huoneet ovat pienempiä, mutta mukavampia kuin nykyinen kolo. (Sitä emme toki menetä, saamme vain lisää tilaa.) Niissä on ikkunat ja oma sisäänkäynti ulkoa yhteisen eteisen kautta.

(Sarana 3/1983 jutun pohjalta kirjoittanut Susanna Oksanen)

Oulunkylän Virkkujen kolo paloi Perjantai 29.11.2002 oli surullinen päivä Oulunkylän Virkuille. Vanha puutalo, jonka kellarissa lippukunnan kolo oli ollut vuodesta 1956, tuhoutui tulipalossa (Toimituksen huomio: Morkku oli lippukunnan käytössä vuodesta 1983 lähtien). Talossa asuneet kuusi perhettä menettivät kotinsa.

Palon syttymissyy ei ole vielä varmistunut, mutta syyksi epäillään sähkövikaa.

Menetetty kolo, ”Morkku”, oli toinen Oulunkylän Virkkujen koloista ja ehdottomasti suositumpi kokouspaikkana viehättävän tunnelmansa ja pitkän historiansa takia. Morkulla oli vasta pari vuotta sitten maalattu seinät ja aloitettu keittiön remontoiminen. Onneksi aiemmin syksyllä oli Morkulla säilytetty lippukunnan kalusto siirretty toiselle kololle Oulunkylän kirkon tiloihin. Palossa menetettiin kuitenkin kaikki huonekalut ja kaikki muu irtain ja kaksi kaminaa. Mitään ei saatu ulos, vaan kaikki mikä Morkulla oli, jäi sinne.

Tällä hetkellä kaikki Oulunkylän Virkkujen vartiot ja laumat kokoontuvat kirkon kololla. Ahtaampaa on kuin ennen, ja kokousaikojen suhteen on jouduttu joustamaan.

Tarkoituksena on etsiä uutta koloa, joten yhden kolon tilanne on toivottavasti vain väliaikainen.

Morkku oli kymmenien vuosien ajan tärkeä paikka kohta 75-vuotiaille Oulunkylän Virkuille. 46 vuotta (toim. huom. 19 vuotta) samalla kololla on pitkä aika, jota tuskin monellakaan lippukunnalla on ollut. Morkulle ei enää koskaan voi mennä. Muistot meillä silti on.

Lähde: Heppu 1/2003

117

Kevään 2007 vartioretkellä Kavalahdessa päästiin nauttimaan auringosta.

Mikä olisikaan parempaa kuin pyöriä makuupussissa mäkeä alas?

Aukeaman kuvat: Susanna ”Suski” Oksanen

Retkitoiminta 2000-luvulla Virkkujen retket ovat suuntautuneet moniin eri kohteisiin. Suosittuja retkikohteita ovat olleet Pääkaupunkiseudun Partiolaisten kämpät. Kiljavan Kassu on ainoa rakennus, jonne kaikki Virkut lippukuntaretkiviikonloppuna mahtuvat. Ikäkausien retket ovat piirin kämppien osalta suuntautuneet myös Kavalahteen, Kuusituvalle sekä Nuuksioon. Ahkerassa käytössä ovat olleet myös Karhu-Veikkojen kämppä Vihdin Moksissa Hauklammen rannalla sekä Helsingin Metsänpoikien Peurantupa Vihdin Nummenkylässä.

Muita retkikohteita ovat olleet mm. Rekolan Metsäsiskojen -ja veljien partiomaja Vantaan Rekolassa, Haukka-Veikkojen Haukan pesä Vihdin Huhmarissa, Mustien

118

Veljien ja Kirisiskojen Kirilä Vihdin Ojakkalassa, Partiopoukama Porvoon saaristossa, HeSS:n partiomaja Lärkans Nuuksiossa, Vaaran Vaeltajien Vavakka Nuuksiossa sekä Ossy ry:n Elämännokka Sammatissa.

Retkille kuljetaan yleensä tilausbusseilla, mutta välillä myös julkisilla kulkuvälineillä. Kiitokset myös vanhemmille, jotka ovat kyydinneet partiolaisia retkille!

Ikäkausiretkillä on lähes poikkeuksetta jokin teema, jonka innoittamina johtajat ideoivat retkelle ohjelmaa. 2000-luvulla on retkeilty muun muassa agentteina, prinsessoina, intiaaneina sekä peikkoina. Tunnettu televisio-ohjelma Idols sai johtajiston myös testaamaan omia laulukykyjään retkiyleisön edessä.

Sini-Pilvi Silén ja Mona Kärnä seikkailijaretkellä Kiljavalla syksyllä 2010.

Helinä ”Hellu” Teittinen melomassa kevään 2007 vartioretkellä.

Lippukunnanjohtaja Marianne ”Maru” Oksanen antaa ohjeita yhteiskuvaan asettuneille Virkuille. Kevään 2010 lippukuntaretkelle osallistui 64 Virkkua.

119

Ella ”Elge” Väisänen Mågeli XXVI:n haikilla Liesjärven kansallispuistossa.

Leiritoiminta 2000-luvulla Mågelin lippukuntien yhteistyö on säilynyt tiiviinä. Ensimmäisen vuosikymmenen aikana järjestettiin jopa kahdeksan leiriä, Mågelit XX-XXVII. Välillä Virkut leireilivät yhdessä Mågelin muiden lippukuntien kanssa Pääkaupunkiseudun Partiolaisten piirileireillä, kuten 2002 Kerkällä ja 2008 Aihkilla. Muutama Virkku osallistui myös Suomen Partiolaisten suurleiri Tarukselle vuonna 2004 sekä Kilkkeelle vuonna 2010. Kansainvälinen partiotoiminta tuli tutuksi Englannin Jamboreella 2007 kolmen Virkun voimin. Kesällä 2011 viisi Virkkujohtajaa suuntaa maailmanjamboreelle Ruotsiin.

120

Kuva vas. ylh. Aino Pulkkinen vetää aamujumppaa yli sadalle leiriläiselle Mågeli XXVI-leirillä Forssassa kesällä 2009. Kuva vas. alh. Maitokorikiipeily kuului seikkailijoiden ja tarpojien ohjelmaan Mågeli XXVIIleirillä kesällä 2010. Henrik Aalto varmistaa. Kuva oik alh: Pääkaupunkiseudun Partiolaisten jäsenlehti Hepun syksyn ensimmäisen lehden kansikuva syntyi Mågeli XXVI-leirillä sudenpentujen viimeisen iltanuotion jälkeen. Hanna Laakso ja Aino Pulkkinen Karhu-Veikkojen soittokunnan vanhojen torvien kanssa.

121

Aukeaman kuvat: Susanna ”Suski” Oksanen

WILLITYS 2007 Teksti: Susanna Oksanen 30 vuoden tauon jälkeen Oulunkylän Virkut järjestivät partion 100-vuotisjuhlan kunniaksi oman kesäleirin. Leirin nimi, Willitys, napattiin lippukunnan historian kirjoista.

Leiripaikaksi valittiin edeltävänä syksynä Fiskarsin Antskogissa sijaitseva Keinunokka.

Maanantaiaamuna 27.7. bussi kuljetti leiripaikalle Helsingistä monta innokasta sudenpentua ja vartiolaista rinkkoineen.

Yhteensä Virkkuneitoja vuoden 2007 Willityksellä oli 53. Ensimmäinen päivä elokuuta 2007 partiolaiset kaikkialla maailmassa

122

viettivät partioliikkeen satavuotisjuhlapäivää. Meillä juhlapäivää vietettiin aamulla lipunnoston merkeissä. Iltapäivällä luvassa oli tietenkin kakkukisa, jonka aikana jokainen telttakunta sai valmistaa saaduista aineksista täytekakun. Sadan kynttilän sytyttäminen osoittautui haasteelliseksi tuulisessa säässä, mutta tunnelmaa kyllä riitti.

Illalla vielä istuimme järven rannalla iltanuotion ääressä.

Toimituksen huomautus: Hauska yhteensattuma – Willityksellä 1978 oli myös 53 Virkkua!

Kuva edellisellä sivulla: Virkkujohtajistoa Willityksellä kesällä 2007 uudet Virkkuhupparit päällä, vas. Anna Kontuniemi, Hanna Laakso, Maria Kannisto, Paula Pennanen, Marianne Oksanen, Mona Kärnä, Aino Pulkkinen, Viliina Juntunen sekä Noora Nummelin ja Susanna Oksanen Kuva vasemmalla: Ogelista tulee Virkkutyttö vahva: Noora Nummelin pystyttämässä ruokailukatosta.

Kuva alla: Maailman partioliikkeen satavuotista taivalta juhlistettiin kakkukisalla. vas. Carita ”Kettu” Roti, Regina ”Susi” Viertonen, Kaisa ”Sulka” Krabbe, Emma ”Nala” Laumola, Elina ”Lintunen” Ahonen, Milja ”Lintu” Lerber

123

Vaellustoiminta Mågelin hiihtovaellukset ovat 2000-luvulla suuntautuneet Evon kansallispuistoon, Turun saaristoon sekä Lapin tuntureille.

Lauri Tähtinen Helsingin Metsänpojista Kevon tuntureilla.

124 Aukeaman kuvat: Susanna ”Suski” Oksanen

Taustayhteisö Oulunkylän Virkkujen taustayhteisönä toimii Oulunkylän seurakunta. Yhteistyö näkyy erityisesti itsenäisyyspäivänä, jolloin Oulunkylän uudessa kirkossa järjestetään perinteinen lupauksenantotilaisuus. Lisäksi seurakunnan edustaja on käynyt kesäleireillä pitämässä leirijumalanpalveluksen.

Lippukunnat kokoontuvat seurakunnan yhteyshenkilöiden johdolla kaksi kertaa

vuodessa. Kokouksissa päivitetään kuulumiset ja sovitaan tulevista tapahtumista.

Näkyvin tempaus on Mågelin järjestämä joulukuusien myynti. Myyntipaikkana toimii Oulunkylän kirkon Norrtäljentien puoleinen parkkipaikka. Kuustenmyynnistä saatavilla tuotoilla rahoitetaan Mågelin toimintaa aina kesäleireistä partiotaitokilpailuihin.

Kirkkoherra Heikki Järvinen pitämässä lupauksenantotilaisuutta Oulunkylän kirkossa 6.12.2009.

Lippukuntien liput itsenäisyyspäivänä Oulunkylän kirkossa.

Ki-Vi palkinto Ki-Vi palkinto eli Kiitos Virkku -palkinto on jaettu vuodesta 2005 perinteisellä Viattomienlastenpäivänlounaalla. Idea palkintoon lähti halusta kiittää mahtavia johtajiamme ja osoittaa arvostusta heidän panokselleen.

Oli panos sitten ahkera puurtaminen, yhteishengen nostatus tai pitkä työ Virkkujen parissa.

Kiitettävät Virkut tai Virkun valitsevat johtajat äänestämällä, mutta lopullisen päätöksen – äänten perusteella tietenkin – tekevät edellisvuoden Ki-Vet. Palkinnoksi

Kiitos-Virkku saa diplomin ja kivipinssin, jonka voi kiinnittää huiviin.

2009 Anna-Sofia Lehto ja

Aino Pulkkinen 2008 Sini-Pilvi Silén.

2007 Noora Nummelin, Hanna Laakso

ja Mona Kärnä 2006 Marianne Oksanen 2005 Nina ”Hillis” Sarnasto-Toivanen,

Annukka Sohlman, Kaisa Silén

ja Susanna Oksanen

125

Partio-ohjelma Syksyllä 2008 Virkut siirtyivät käyttämään Suomen Partiolaisten uutta ohjelmaa. Nykyisin mukana toiminnassa ovat sudenpennut, seikkailijat, tarpojat, samoajat, vaeltajat ja aikuiset.

Uuden partio-ohjelman Virkkusanasto Sukka = sudenpentuikäkauden vastaava sukka = Vanha LJN, laumanjohtajainneuvosto. Sudenpentujohtajien kokous, jonka Sukka vetää Saapas = seikkailijaikäkauden vastaava saapas = Vanha VJN, vartionjohtajainneuvosto. Seikkailijajohtajien kokous, jonka Saapas vetää Tarpojaluotsi = tarpojaikäkauden vastaava Tossu = Tarpojaluotsin johtama kokous, jonne tulevat tarpojia johtavat samoajat.

Tumpussa käsitellään tarpojien ohjelmaa KITT = Koko Ikäkauden TarpojaTapaaminen. eli tarpojien yhteinen retki tai tapaaminen, johon osallistuvat kaikki tarpojat Samoajaluotsi = samoajaikäkauden vastaava Säärystin = Samoajien tapaaminen, jonka samoajaluotsi vetää Vaeltajaluotsi = vaeltajaikäkauden vastaava Viltti = Vaeltajaikäkauden yhteinen kokous Myssy = Noin kerran kuussa järjestettävä kokous, jonne osallistuvat kaikki Virkut samoajista ylöspäin. Lippukunnanjohtaja vetää.

LuLu = Luotsien Luotsi tukee ikäkausiluotseja ja ikäkausien toimintaa ROK = Samoajille suunnattu RyhmänOhjaajaKoulutus eli vanhan ohjelman mukainen VJ-kurssi.

Kuva vasemmalla: Christa Mäkelä ja Mea Matilainen Mågelin tarpojaretkellä Karhu-Veikkojen kämpällä syksyllä 2009.

Kuvat oikealla: Koko sudenpentuikäkauden yhteisiä tapahtumia järjestetään pitkin vuotta.

Syksyllä 2009 Rokkitatit, Kuplapuplat ja Pikku-Karhu valloittivat Oulunkylän suorittaessaan kotiseutujälkeä.

Aukeaman kuvat: Susanna ”Suski” Oksanen

126

127

Lassi Laumola hyppäämässä rantakivillä.

Johtajatoimintaa Talvella 2007 Mågelin johtajisto kokoontui Mustien Veljien ja Kirisiskojen kämpälle Kirilään. Johtajaretken huipennus oli KarhuVeikkojen järjestämä hiililläkävely.

Tuntikausia palanut nuotio muuttui lopulta hiiliksi, ja johtajat pääsivät testaamaan rohkeuttaan. Jouluna 2009 suunnattiin Pyhtäälle, ja johtajien voimin syntyi toinen toistaan hienompia piparkakkuja sekä piparkakkutalo.

Kuvassa Lassi Laumola, Hanna Laakso ja Milena Holstein leipovat piparkakkuja. Aukeaman kuvat: Susanna ”Suski” Oksanen

128

Maria Talkshow!

Keväällä 2010 Virkut pääsivät yleisöksi suosittuun Maria talkshow!- ohjelmaan.

MTV3:n studioilla Pasilassa kuvattu suora lähetys jäi monelle varmasti mieleen – vieraina olivat Johanna ”Tuksu” Tukiainen, Rakel Liekki sekä Olavi Uusivirta.

Kuvassa vas. Kaisa Tauru, Mona Kärnä, Johanna Oksanen, Sini-Pilvi Silén, Maria Kannisto, Marianne Oksanen, Aino Pulkkinen, Johanna ”Tuksu” Tukiainen, Hanna Laakso, Oona Honkimaa, Tomi Niemi, Noora Nummelin ja Maria Veitola.

Up kohti korkeuksia!

-elokuvan ennakkonäytös Tennispalatsissa Partioaiheinen elokuva Up kohti korkeuksia! keräsi Tennispalatsiin 4.10.2009 satoja lapsia vanhempineen.

Mågelin johtajat olivat aulassa esittelemässä partiotoimintaa ja ohjasivat lapset kiertämään elokuvateatterissa partioseikkailun rasteja.

Kiitokseksi pääsimme presidenttisviittiin katsomaan elokuvaa, ja saimme popparit ja limut kaupanpäälle.

Unohtumaton päivä!

Kuvassa vas. ylh. Kaisa Tauru, Milena Holstein, Marianne Oksanen, Tomi Niemi, Aino Pulkkinen, Lauha Lindholm, vas. kesk. Ella Lind, Mona Kärnä, Hanna Laakso, Oona Honkimaa vas. alh. Linda Pitkänen, Liina Isto, Helinä Teittinen, SiniPilvi Silén

129

Kevätkauden päättäjäiset Virkkujohtajisto kerääntyy vuosittain toukokuun lopussa yhteen viettämään kevätkauden päättäjäisiä. Tapana on grillata herkkuja ja syödä hyvin (paljon). Keväällä 2010 suunnattiin Suomenlinnaan.

Kuvassa vas. Hanna Laakso, Noora Nummelin, Mona Kärnä ja Marianne Oksanen Suomenlinnan lautalla.

Aukeaman kuvat: Susanna ”Suski” Oksanen ja Annukka Sohlman 130

Ihanaa, Tapiirit ihanaa!

Teksti: Hanna Laakso 19, Mona Kärnä 20, Noora Nummelin 19, Marianne ”Maru” Oksanen 21, Oulunkylän Virkut ry Rinnakkaisluokkalaiset Mona ja Hanna aloittivat vuonna 1998 sattumalta partion samassa Mandariinipuu-laumassa. Mona houkutteli luokkakaverinsa Nooran Tapiirit-vartioon vuonna 2000. Aluksi Tapiireita oli iso ryhmä, mutta vuosien varrella vain kolme sitkeintä jäi jäljelle. Maru on kuulunut Virkkuihin vuodesta 1995, joten Tapiirit tapasivat häntä erinäisissä lippukunnan tapahtumissa jo kauan ennen varsinaista ystävystymistä. Kukaan ei oikeastaan muista milloin ja miten Maru päätyi joukkoomme, mutta 2007 Tapiirit adoptoivat hänet lopullisesti.

Kasvotusten tapaamme toisiamme vähintään kerran viikossa esimerkiksi yhteisen lauman, hallituksen tai muun johtajiston kokouksissa. Pidämme tiiviisti yhteyttä myös partion ulkopuolella. Teemme yhdessä kaikkea mahdollista lippukunnan hallinnosta lumisukelteluun ja sudareiden satuhetkistä saunailtoihin. Porukallemme on muutenkin tunnusomaista yllytyshulluus ja erinomainen ruokahalu. ”Et varmaan pysty syömään seitsemää pullaa!”

Olemme kaikki aivan yhtä äänekkäitä ja

sekopäisiä, joten riippuu kokouksen pitäjästä, kuka joutuu kulloinkin pitämään jöötä.

Varsinaisia rooleja porukassamme ei kuitenkaan ole. Meidät tunnistaa jo hyvin kaukaa kovasta äänestä ja naurusta. Esimerkiksi kaupassa emme koskaan eksy toisistamme, vaan suunnistamme meteliä kohti.

Olemme kokeneet yhdessä vaikka kuinka ja paljon, joten yhtä ainoaa huippuhetkeä on vaikea valita. Meitä on esimerkiksi luultu lappalaisemänniksi Hiipivä Haamukilpailussa, olemme matkanneet Tampereelle Antti Tuiskua katsomaan, katsoneet elokuvan Tennispalatsin Presidenttisviitissä, matkustaneet limusiinilla ympäri Helsinkiä... kaikki tämä, kiitos partion! Uusia upeita muistoja syntyy koko ajan lisää!

Vaikka olemme tutustuneet partiossa, meidät pitää yhdessä aito ystävyys itkuineen ja nauruineen. Toki partioharrastus värittää suhdettamme. Haaveilemme tällä hetkellä ensi vuoden Ruotsin Jamboreesta, jonne lähdemme loistavalla johtajaporukalla. Seuraava yhteinen isompi projekti on lippukuntaretki, jossa riittää tekemistä meille kaikille.

131

Ogelipäivä Joka kevät perinteisesti järjestetty Ogelipäivä kokoaa oulunkyläläiset yhteen. Virkut olivat keväällä 2009 esittelemässä toimintaansa Mäkitorpan leikkipuistossa.

Naapuritalon asukkaat saivat serenadeja kitaran säestyksellä osakseen, teltassa sai nikkaroida omat flowerstickit ja nuotiolla pääsi paistamaan vaahtokarkkeja. Aino Pulkkinen poseeraa upouudet Virkkuvaatteet päällä: mustat verkkarit, joissa on Virkkulogo oikeassa reidessä sekä tummansininen vetoketjullinen huppari, jonka selässä on isolla Virkkulogo sekä hihassa teksti ”Ogelista tulee Virkkutyttö vahva”.

132

Partioliike 100 vuotta Suomessa Helmikuussa Virkut ja Karhu-Veikot kokoontuivat yhdessä Kuksien ja Käpytyttöjen kanssa Taivaskalliolle avaamaan partion satavuotisjuhlaa Suomessa.

Kuvassa 2010 Partio 100 vuotta Suomessa avaustempaus. Taustalla Virkkujen uusi lippu ja vasemmassa reunassa Virkku-kitara (soi hyvin myös pakkasessa, kitaristia vain piti välillä vaihtaa)

Mågelin PT-skabat Nuuksiossa Karhu-Veikon opastuksella uskaltaa laskeutua vaikka kalliolta. Juuso Hämäläinen opastaa, Alina Rynö keskittyy suoritukseen. Aukeaman kuvat: Susanna ”Suski” Oksanen.

133

Aukeaman kuvat: Susanna ”Suski” Oksanen

Lippukuntalehti Sarana Vuonna 1982 perustettu lippukuntalehti Sarana sai värit syksyllä 2009.

Nykyään Sarana ilmestyy nelivärisenä lehtenä keväällä ja syksyllä.

134

Kohtaaminen ja paraatit Vuosittain järjestettävä paraati kokoaa Helsingin kaduille tuhansia partiolaisia. Virkut osallistuvat perinteiseen paraatiin joka vuosi, ja keväällä 2010 Senaatintorilla rikottiin zumban Suomen ennätys! Paraatin jälkeen nautitaan vielä hetki tunnelmasta ja syödään piknik-eväitä.

ROK – RyhmänOhjaajaKoulutus Uuden partio-ohjelman myötä VJ-kurssit jäivät historiaan.

Samoajille suunnattu ROK korvaa nyt vanhan ohjelman vartionjohtajakurssin. Sisältö on päivitetty uuden partioohjelman mukaiseksi. Mågelin nuoret johtajat kokoontuivat keväällä 2010 historian ensimmäiselle ROK:ille Partiopoukamaan yhdessä Sinivuoren Tyttöjen kanssa.

135

Virkkuhuutoja ”Mitä on ovessa?

Ovessa on sarana, ovessa on kahva Ogelista tulee virkkutyttö vahva, OVIRY!” ”Viu vau Virkut onpi maailman parhaita!” ”Virkku – aitoa nahkaa” ” Virkut ei oo sokerista, me ollaan Ogelista!”

Virkkukävely 1,2,3,4,5,6,7,8,9,10.

(10 askelta eteenpäin, oikea jalka astuu ensin) Hetkinen!

(Seis, jono pysähtyy, oikea käsi heilahtaa) Me (vasen jalka astuu sivuun) Ollaan (oikea jalka astuu sivuun) Vähän (kyykistytään hieman) Virkkuja! (kumarretaan eteenpäin) 1,2,3,4,5,6,7,8,9,10 (aloita alusta)

Noora Nummelin ja Lotta Lindberg Senaatintorilla valmistautumassa paraatiin keväällä 2010 Kuva: Susanna ”Suski” Oksanen

136

LIITTEET s. 138-142

137

Liitteet

Ryhmien nimet Teksti: Annukka Kinnunen Virkuissa toimineiden ryhmien nimistä on tietoa vuodesta 1949 alkaen. Tärkeimpänä lähteenä ovat olleet vanhat kokouspäiväkirjat ja vanhat Virkut. Samat teemat ovat puhutelleet nimien keksijöitä vuosikymmenestä toiseen: Suosittuja ovat olleet niin eläin- ja satuolentoaiheiset nimet kuin syötävät asiatkin. Sellaisiakin nimiä on paljon, jotka eivät ainakaan päällisin puolin tarkoita mitään.

Eläinnimet ovat olleet suosittuja, kuten osoittavat nisäkkäät Mirrit, Tapiirit, Puput, Kurret, Pantterit ja Erämaarotat, lentävät otukset Papukaijat ja Sinipiiat sekä vesieläimet Ameebat, Norpat, Hylkeet ja Kultakalat. Syötäviä asioita edustavat Karpalot, Pähkinät, Hodarit, Tusinarusina ja Sipulit.

Satuolennot, sarjakuvahahmot ja kirjojen sankarit näkyvät ainakin nimissä Peikot, Gulliverit, Smurffit, Svengi Jengi ja Röllit.

Joitakin kestosuosikkeja on ollut. Niistä ylivoimainen suosikki on Ressut, jonka niminen ryhmä on ollut jopa neljä kertaa: vuosina 1977, 1978, 1997 ja 2002. Kahteen kertaan ryhmien nimeksi on päätynyt Hattivatit (1963 ja 1982), Tenavat (1971 ja 1984), Karviset (1984 ja 1998), Mörököllit

138

(1968 ja 1993) ja lyhennys Möröt (2002).

Toki nimen keksimisen yhteydessä on tähyilty myös kolon kattoon, jossa ryhmien viirit ovat roikkuneet , ja kukaties sieltä on saatu idea nimeksi.

Kummitusaiheisia nimiä on ollut kolme kautta aikain: Kummitukset (1986), Haamujengi (1990) ja Haamut (2003). Nalleteema on myös ollut suosittu, mistä kertovat nimet Upponallet (1986), Nallekarkit (1992), Nallen onni (1995) ja Pikku-Karhu (2007). Myös sienet ovat inspiroineet ainakin vuosina 2000 (Samulisienet) ja 2008 (Rokkitatit.)

Ei mitään tarkoittavien nimien kultaaikaa oli 80-luvun loppu ja 90-luku, jolloin mm. Sammalgotit (1988), Sturzit (1991), Fiffelit (1991) ja Snuskelit (1994) kokoontuivat. Englannin kieli on vaikuttanut ainakin vartioiden Flying Hearts (1985), Smilet (1998) ja Anyway (1999) nimeämiseen. Ökirjainten suosio on ollut merkittävä läpi vuosikymmenten, mistä todistavat esimerkiksi Pronssiprööpelit (1975), Möttöset (1978), Möhköt (1982), Örkkidörkit (1993) ja Ödöt (1995).

Vartion nimi Vuodet Johtajat Mirrit 1949- Kaisa ”Pippuri” Lumikari Tonttu 1954- Mirrit 1957- Kikka ja Tuikka Lumikko 1960- Pupu 1960- Siku ja Tutte Karpalot 1961- Pippi ja Plintti Hattivatit 1963- Tutte Papukaijat 1965- Mokki ja Peppi Tinkkerit 1965- Kassu Riipola Plankat 1966- Riitta ”Nekku” Hämä ja Kati Joki Pähkinät 1967- Outi, Miri ja Nappula Tatit 1968- Pom-pom ja Leena ”Lärvä” Suviranta Mörököllit 1968- Pom-pom ja Leenis Monnit 1968- Sipsu Minni 1969- Helen Plankat 1971- Marjo Karikoski Tenavat 1971- Pirkko Jokela Peikot 1971- Anu Kääriäinen Tonnikeijut 1972- Raili Suviranta Tarpojat 1972- Helena Ekberg Sinipiiat 1974- Nonna Pronssiprööpelit 1975- Leena ja Tellu Ressut 1977- Riitta Jipposet 1977- Kati ja Jonna Tonnarit 1977- Markka ja Tatti Ameebat 1977- Ankka ja Arjis Sinipiiat 1977- Ansku ja Helena Pronssiprööpelit 1977- Manta ja Auli Yrjänät 1977- Sanna ja Anna Tähdet 1977- Riitta ja Tuula RessutCalimerot 1977- Odeli ja Taina Ressut 1978- Lilli ja Arjis Möttöset 1978- Hani, Hannis ja Seija Hermot 1978- Krisse ja Pärskä Ressut 1978- Naaja ja Camu Gulliverit 1978- Nanna Lätyt 1978- Sanna ”Sokru” Rannikko Piit 1979- Nanna Jipposet 1979- Kati ja Jonna ”Perhonen” Pirhonen Napaketut 1981- Enna ja Oikku Kipparit 1981- Suomu ja Josa Norpat 1981- Lilli ja Pampe Olemattomat 1982- Minttu ja Sari Kipparit 1982- Josa ja Suomu Hattivatit 1982- Aku ja Nana

139

Liitteet Smurffit 1982- Kasu Hintikka ja Paula Norpat 1982- Lilli Karkit 1982- Sarkka ja Apina Möhköt 1982- Pappe, Taape, Kata Ryps-rapsit 1982- Apina, Karita ja Anna Napaketut 1982- Enna ja Oikku Lilliputit 1984- Riisi ja Sisu Raitapaidat 1984- Laku Seitola ja Tiia Tupsut 1984- Tipuli ja Sopuli Karviset 1984- Inkka ja Miukku Murmelit 1984- Marjis Grandell ja Pikka Salo Jämät 1984- Minni Erämaarotat 1985- Santtu Wallenius ja Tuikku Ruutu Flying Hearts 1985- Siru Haila, Salla Laari ja Sari Huhtala Mähelöt 1985- Mari Taivainen Kummitukset 1986- Nakki Juvonen ja Tanja Lahtinen Hottentotit 1986- Sanna Helminen ja Susanna Laari Irvikissat 1986- Minttu Koskinen, Jill Gustafsson ja Suski Mainelakeus Pepperit 1988- Milka Eskola ja Reeta ”Riepu” Karppinen Hodarit 1987- Sanna ja Susse Rämäpäät 1988- Sanna Mäkelä ja Minna Sahlman Tsupparit 1988- Laura Seitola, Noora Vuorikallas ja Anu Kekkonen Sammalgotit 1988- Nina ”Hillis” Sarnasto, Johanna ”Mustikka” Halonen ja

Pia Nissinen Nimettömät 1990- Outervo ja Minni Hunajapuput 1990- Mari Taivainen Tse Tse Kärpiset eli TTK 1990- Pirta Niinikoski ja Vilhelmiina ”Vilhe” Harja Nami-Nallugat 1990- Jonna, Sanna ja Hanna Lindblom Haamujengi 1990- Outi ja Mimi Svengi Jengi 1990- Eeva ”Eppu” Mussaari ja Marja ”Mandu” Kulokari ja

Pauliina ”Paukku” Pirhonen Sturzit 1991- Milka Nuikka, Heidi Palomaa ja Niina ”Lettu” Ekman Fiffelit 1991- Anu ”Arkka” Koivikko ja Soile Tapio Hyppivät hupakot 1991- Sanna Aittola ja Marika Nuikka Mörököllit 1993- Leena ”Lettu” Lehtinen ja Suski Örkkidörkit 1993- Torsti ja Nina ”Hillis” Sarnasto Zazikit 1993- Anna, Laura ja Outi Cookos-Gårillat 1993- Annika Stenberg ja Anu Anttinen HYH 1993- Sanna Aittola ja Marika Nuikka OYAB 1993- Liisa ja Hanna Karjalainen Lamalapset 1994- Eeva , Merja ”Mämmi” ja Liisa Snuskelit 1994- Helena ”Myy” Palomaa ja Linda ”Limppu”

140

Kisikset 1994- Laura Meittamo ja Hanna Karjalainen Ödöt 1995- Henna, Johanna ”Jode” Wirtanen, Jenni Tusinarusina 1995- Anna Kolehmainen ja Kaisa Mussaari Hylkeet 1995- Petra Krogerus ja Heidi Aarnisalo Pottulan porukka 1995- Sari Ohvo ja Reeta Luomanpää ja Susanna Leskinen Punkit 1996- Karo ja Mia Spöökit 1996- Henna, Ona ja Nina Sykeröt 1996- Suvi Launonen ja Heidi ”Heikka” Luhtasaari Ressut 1997- Laura ”Lapa” Tittonen ja Katja ”Kake” Heinonen Smailit 1997- Anne Saine, Laura ja Kirsi Sivén Punkit 1998- Ansku, Tiia ja Laura Karviset 1998- Saila Saarinen, Saara Kärkkäinen ja Elisa Metsovuori Smilet 1998- Kirsi Jokinen, Anne Saine ja Laura harju Nasut 1998- Satu Tanner, Ritva Rajala ja Sanna Pouramo Turbomummot 1998- Paula Tommila, Ansu Elo ja Heli Pessala Anyway 1999- Aura Suviranta ja Paula Tommila Tapiirit 2000- Susanna Oksanen ja Saara Kärkkäinen Kultakalat 2000- Kaisa Mussaari Pallokalat 2000- Satu Tanner, Ritva Rajala ja Sanna Pouramo Puupäät 2001- Liisa Elo Mörköcoloradot 2001- Taru Tanner ja Veera Pouramo Sipulit 2002- Anne Savolainen ja Netta Kuisma Ressut/Fisut/Tattiaivot/Museokamat 2002- Ida Ruuhonen ja Marianne Oksanen Puupäät 2002- Haamut 2003- Tryffelit 2003- Paniikkipillerit 2003- Liisa Elo Rontit 2004- Kaisa Silen ja Jenni Saukkonen Liskot 2004- Noora Nummelin, Hanna Laakso ja Mona Kärnä Lehmäjengi 2005- Kaisa Silén ja Mariia Kukkakorpi EMCP 2005- Sini-Pilvi Silén, Sara Krogerus ja Susanna Juselius Safiirit 2005- Camilla Lönnberg ja Jenni Saukkonen Agentit 2006- Aino Pulkkinen, Paula Pennanen, Viliina Juntunen ja

Maria Kannisto Sopapu 2006- Anna Kontuniemi, Vilma Lehti, Iida-Kaisa Manninen Supertiikerit ent. Safiirit 2006- Anna Kontuniemi ja Vilma Lehti Käpylehmät 2007- Viliina Juntunen ja Maria Kannisto Pikku-Possut 2008- Aino Pulkkinen, Paula Pennanen ja Viliina Juntunen Suklaakeksit 2009- Minh Thu Makkonen ja Cecilia Wallenius RaxuPoxut 2010- Oona Honkimaa, Kaisa Tauru, Lauha Lindholm Chilipopparit 2010- Helinä Teittinen, Noora Huttula ja Linda Pietilä

141

Liitteet

Lauman nimi Vuodet Johtajat Tontut 1971- Pirkko Alho Sudarit 1979- Suski, Inkku, Meikku Pantterit 1979- Hande ja Henna Leijonat 1979- Hande ja Henna Sudarit 1984- Suski ja Jonna Sudarit 1984- Inkku Nessut 1984- Rina ja Evita Pirpanat 1984- Sari Tenavat 1984- Pappe Pirhonen Kissanviikset 1986- Rina Meittamo Upponallet 1986- Pappe Pirhonen lauma 1986- Apina Huttunen, Sarkka Tissari, Tiina Lahtivirta Niiskuneidit 1990- Pappe Pirhonen ja Mari Taivainen Wommelit 1989- Salla Laari ja Tiina Lahtivirta Minimimmit 1990- Mari Taivainen Mamiskuukkelit 1990- Vilma "Vipe" Rannikko ja Johanna "Nanna" Brandt Nallen onni 1995- Petra Niinikoski ja Tiia Lehtinen Onni 1993- Vilhelmiina Harja Pikku Myyt 1992- Eeva Mussaari ja Vilhelmiina Harja Nallekarhut 1992- Petra Niinikoski, Pirta Niinikoski, Minna Tanninen

ja Tiia Lehtinen Kirput 1994- Milka Nuikka Merkkarit 1997- Petra Krogerus ja Heidi Aarnisalo Miksi miestenpyörässä Mämmi, Liisa ja Eeva sekä Annukka on tanko 1995- Sohlman ja Anna Kettula Mandariinipuu 1999- Anna Kettula ja Annukka Sohlman Samulisienet 2000- Maiju Linkosalmi ja Paula Tommila Röllit 2001- Aura Suviranta Kilpparit 2002- Möröt 2002- Pommit 2003- Saara Kärkkäinen ja Susanna Oksanen Kurret 2004- Petra Niinikoski, Anna-Sofia Elo, Annukka Sohlman

ja Anna Kettula Kurret 2006- Saara Kärkkäinen ja Susanna Oksanen Mustikanpennut 2005- Marianne Oksanen ja Netta Kuisma Ilvekset 2006- Mariia Kukkakorpi, Marianne Oksanen ja

Mona Kärnä Pikku-Karhu 2007- Noora Nummelin, Hanna Laakso ja Mona Kärnä Rokkitatit 2008- Sini-Pilvi Silen ja Susanna Oksanen Kuplapuplat 2009- Mona Kärnä ja Susanna Oksanen Möhiläiset 2010- Aino Pulkkinen, Paula Pennanen ja Maria Kannisto

142

Jäsenmäärä 1938 16 1939 1940 1941 1942 1943 22 1944 20 1945 22 1946 32 1947 31 1948 40 1949 49 1950 1951 1952 53

1953 60 1954 88 1955 67 1956 67 1957 1958 86 1959 77 1960 62 1961 43 1962 41 1963 63 1964 101 1965 128 1966 119 1967 110

1968 88 1969 61 1970 58 1971 49 1972 56 1973 55 1974 73 1975 96 1976 123 1977 127 1978 106 1979 131 1980 158 1981 148 1982 152

1983 167 1984 160 1985 167 1986 161 1987 133 1988 144 1989 121 1990 130 1991 137 1992 185 1993 1994 198 1995 180 1996 179 1997

1998 140 1999 158 2000 131 2001 133 2002 117 2003 106 2004 125 2005 129 2006 130 2007 120 2008 136 2009 141 2010 146

Lippukunnanjohtajat 1928-2010 1928–1932 Seidi Saxén os. Laitakari, ent. Inha

1966 Mirja ”Mirkku” Tuomiranta os. Rossander

1986–1989 Arja ”Arjis” Isotalo-Teittinen

1932–1935 Ester ”Teri” Hirvonen

1967–1968 Kaisa Lumikari os.

Laaksonen

1990 Hanna ”Hani” Valtonen

1935–1953 Tytti Suanto 1953–1957 Kaisa Lumikari os. Laaksonen 1957–1959 Anja Paatelma os. Koskivirta

1969 Lea Noponen os. Toivonen 1970 kevät Raija Rantaheikka os. Lahtinen 1970 syksy Lea Noponen os. Toivonen

1960–1962 Kaisa Lumikari os. Laaksonen

1971 kevät Raija Rantaheikka os.

Lahtinen

1962 Marketta ”Tetta” Kärkkäinen os. Laaksonen

1971 syksy –1974 Pirkko ”Korppi” Alho

1963 Mirja ”Mirkku” Tuomiranta os. Rossander 1964–1965 Marketta ”Tetta” Kärkkäinen os. Laaksonen

1974–1978 Leena ”Lärvä” Suviranta 1978–1982 Raili Suviranta

1991–1993 Pauliina ”Pappe” Pirhonen 1993–1998 Pirta Karlsson os.

Niinikoski 1998–2000 Marika ”Markka” Nuikka 2001–2003 Petra Krogerus 2004–2006 Annukka Kinnunen os. Sohlman 2007–2009 Susanna ”Suski” Oksanen 2010Marianne ”Maru” Oksanen

1983–1985 Anu Ukkonen

143

Viulisti partioleirill채.

144

Oulunkyl채n Virkut ry www.virkut.f i