HESA inprint - Issue 14 by HESA INPRINT

vuun riipduc s Ad i tio hesa inprint : issue 14 : march 2012

tekijat & sisalto artists & content hesa inprint : issue 14 : march 2012

contents : sisältö 6 8

Editor's Note : Pääkirjoitus — Anna Puhakka The Husbands And I Aviomiehet Ja Minä — Chun Hua Catherine Dong

12 Creativity & Intuition Lead To Individual & Organizational Health Luovuus & Intuitio Johtavat Yksilön & Järjestelmän Terveyteen — Eva Lewarne msw, aocad 15 More! More! More! Enemmän! Enemmän! Enemmän! — Scott Donohue 16 Celular Conversa Series ”Celular Conversa” –Sarja — Kate Linforth 18 Wasted Series : Tuhlattu Sarja — Carrie Reichardt 19

120 Days And Nights Of Staggering + Stammering 120 Päivää Ja Yöta Hoipertelua + Änkytystä — Mark Ingham

23 Metamorphosis : Metamorfooseja — Joanna Natalija Gourley 26 Control : Kontrolli — Joy Doom Manifesto

staff : tekijät Anna Puhakka Founder & Editor-in-Chief Perustaja Ja Päätoimittaja Thierry François Art Director & Head of Online Media Kaisa Ahtiainen Editorial Director Toimituspäällikkö

contributors : tekijät Chun Hua Catherine Dong Scott Donohue Joanna Natalija Gourley Mark Ingham Eva Lewarne Kate Linforth Joy Doom Manifesto Carrie Reichardt

cover : kansikuva Joanna Natalija Gourley Metamorphosis Metamorfooseja

seuraavaksi next deadlines : hakuajat

1–30.03.2012 1–29.04.2012

Rhythm : Rytmi Phobia : Fobia

You don’t have to be a professional artist, writer, photographer or a filmmaker to get involved with HESA inprint. We are looking for anyone with a vision and voice to share their opinions, work and stories not for a pay check but for the love of creating. You can buy your own printed copy of the magazine online at hesainprint.com/issues Sinun ei tarvitse olla ammatiltasi taiteilija, kirjailija, valokuvaaja tai filmintekijä osallistuaksesi HESA inprinttiin. Me etsimme henkilöitä, joilla on oma ääni, visio ja jotka rakastavat uuden luomista ei rahan tähden vain vaan rakkaudesta luoda. Voit ostaa oman painetun kopion lehdestä netissä osoitteessa hesainprint.com/issues

HESA inprint

hesainprint.com issn-l 1799-8549 issn 1799-8549 (Painettu ⁄ Printed) issn 1799-8557 (Verkkolehti ⁄ Online)

PAAkirjoitus Editor's Note

anna puhakka : editor-in-chief : päätoimittaja

Addiction in today’s society seems quite normal. Addictive personalities are admitted to as a sign of interesting temperament, rehab centres bloom, we over-consume everything from fast food to readily available “information” from the internet. For those of us who live in the western world we have become accustomed to getting what we want when we want and perhaps forgetting what we truly need. There is an overindulgence that I sometimes personally fear is leading to a society, where we never truly have to look at another person in the eye and acknowledge their existence. In this months issue we have taken a closer look at what drives addiction from hope, greed and obsession to genetics. We have also looked at how creativity can positively fuel recovery and sanity as well as questioned how cultures are pigeon-holed to become something coveted and twisted by generalisations. This month has been a pleasure to work on and I truly hope you enjoy every page. I wish you all happy reading, — Anna

hesa inprint www.hesainprint.com

Riippuvuus voi nyky-yhteiskunnassa tuntua melko normaalilta. Riippuvaiset persoonallisuudet nähdään merkkinä mielenkiintoisesta temperamentista, kuntoutuskeskukset kukoistavat, ylikulutamme kaikkea pikaruoasta Internetin helposti saatavilla olevaan ”tietoon”. Me, jotka elämme länsimaissa, olemme tottuneet saamaan mitä haluamme, milloin haluamme, ja ehkä olemme myös unohtaneet sen, mitä oikeasti tarvitsemme. Nautinnon yliannostus, pelkään, voi johtaa yhteiskuntaan, jossa meidän ei koskaan enää tarvitse katsoa toista ihmistä silmiin ja tunnustaa tämän olemassaoloa. Tämän kuun numerossa olemme katsoneet tarkemmin niitä syitä, jotka johtavat riippuvuuksiin toivosta ahneuteen ja pakkomielteestä genetiikkaan. Olemme myös nähneet, kuinka luovuus voi hyvällä tavalla inspiroida paranemista ja mielenterveyttä, sekä kyseenalaistaneet sitä, miten kulttuurit on lokeroitu yleistyksin himoituiksi ja kieroutuneiksi. Tämän kuun numeron parissa on ollut ilo työskennellä ja toivon, että nautitte joka sivusta. Mukavia lukuhetkiä, — Anna

Aviomiehet ja minA The husbands and I

chun hua catherine dong : performance : performanssi

Life itself is a performance. I consider performance as an attitude rather than a medium, an ideology rather than a style, a situation rather than an action. I started “The Husbands and I” performance in July 2009; I wore my Chinese traditional dress, walking on streets and asking white males to have a photo taken with me by suggesting them to act as my husbands– to explore intimacy between two strangers in public space. I have had photo with 352 men so far. In September 2010, I moved from exploring this intimacy in public space to white men’s private spaces. I advertised myself in various media as an exotic, compliant and artistic Asian girl, looking for a white husband who would like to take me to his home and live with him for a day as his mail order bride. I started to date with different white men in later September 2010, and lived with each of them for a day. This performance ended in June 2011.

I emigrated from China to Canada nine years ago. I regard the whole process of immigration as a marriage, and myself like a mail order bride. I married Canada, suddenly transforming myself from a Chinese to a Chinese Canadian or Canadian. My national identity is not constructed by Canadian history, its culture or its beautiful landscapes, but by the white males who are beside me. The physical encounter between me and the white males actually is an ideological confrontation between me and the Western social and political landscape that I feel I don’t belong to. For me, the sense of belonging can only be deepened through marriage. In fact, the process looking for a white man is a process of looking for home. However, the home is temporary and the relationship is ephemeral. This performance is also relevant to open discussion about how to deal with “deterritorialization” and “disessentialization” in the taken-for-granted world. Through examining my own multifaceted struggles associated with identity, gender, and sexuality, I not only try to challenge established binary systems: the concept of centre and margin, the majority and minority, and the dominated and dominating, but also negotiate and reconfigure the established centered power that the privileged white males embody. Most importantly, questioning whether the culturally interpreted Chinese female body, both as a foreign subject and object, can be invested and exploited.

Elämä itsessään on performanssi. Näen performanssin tekniikan sijaan asenteena, ideologiana tyylin sijaan, ja tilanteena toiminnan sijaan. Aloitin ”Aviomiehet ja minä” -performanssin heinäkuussa 2009; pidin yllä Kiinan kansallispukuani, kävelin pitkin katuja ja kysyin valkoihoisilta mieshenkilöiltä lupaa tulla kanssani valokuvaan ja esittää aviomiehiäni – tutkin näin intiimiyttä kahden tuntemattoman henkilön välillä julkisilla paikoilla. Tähän asti olen kuvauttanut itseni 352 miehen kanssa. Syyskuussa 2010 siirryin tämän julkisen paikan intiimiyden tutkimisesta valkoihoisten miehen yksityisyyden tutkimiseen. Mainostin itseäni eri medioissa eksoottisena, sopeutuvaisena ja taiteellisena aasialaisena tyttönä,

joka etsii valkoihoista aviomiestä, joka toisi minut kotiinsa elämään yhden päivän ajan postimyyntimorsiamena. Tämä performanssi päättyi kesäkuussa 2011. Muutin Kiinasta Kanadaan yhdeksän vuotta sitten. Minulle koko muuttoprosessi on avioliitto, ja minä itse kuin postimyyntimorsian. Menin naimisiin Kanadan kanssa, ja yhtäkkiä muutin itseni kiinalaisesta kanadankiinalaiseksi tai kanadalaiseksi. Kanadalainen historia, kulttuuri

tai maan kauniit maisemat eivät ole muokanneet kansallista identiteettiäni, vaan ne valkoihoiset miehet rinnallani. Fyysiset kohtaamiset itseni ja näiden miesten välillä on itsessään ideologinen kohtaaminen itseni ja länsimaisen

sosiaalisen ja poliittisen ilmapiirin välillä, ja tähän tilaan en tunne kuluvani. Minulle kuulumisen tunnetta voi syventää vain avioliitto. Itse asiassa koko prosessi valkoista miestä etsiessä on prosessi, joka etsii kotia. Kuitenkin tämä koti on hetkellinen ja suhde on katoavainen. Tämä performanssi liittyy myös avoimeen keskusteluun siitä, kuinka käsitellä rikkinäisiä aluesiteitä ja epäolennaisuuksia itsestään selvänä pidetyssä maailmassa. Tutkimalla omia, monitahoisia kamppailuitani, jotka liittyvät identiteettiin, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen, en vain yritä haastaa olemassa olevia kaksinaisuuden järjestelmiä (käsitteet keskikohdasta ja marginaalista, enemmistöstä ja vähemmistöstä, hallituista ja hallitsijoista), vaan haluan myös neuvotella ja uudelleen määritellä olemassa olevaa valtaa, joka valkoihoisiin miehiin kiteytyy. Tärkein kaikista on kyseenalaistaa kulttuurisesti tulkittava kiinalainen naisvartalo, sekä ulkomaalaisena subjektina ja objektina, jota voidaan tutkia ja käyttää hyväksi.

Luovuus & intuitio johtavat yksilOn eva An :tessee & lewarne jArjmsw, estaocad elm: essay erveyteen Creativity & Intuition Lead to Individual & Organizational Health

full essay found at : koko essee osoitteessa hesainprint.com/essay-essee/5592

Happy, healthy people are the most productive people. Many statistics support this. Creativity and intuition lead to individual and organizational health; joy; enthusiasm; stress-reduction; play and profits. Creative work and expression enhances a person’s over-all functioning, self-esteem, sense of trust in their own abilities. Creative expressions also are the natural activities of the human being who is able to release, at least temporarily, the inhibitions of habituation and culture. Addictions are many and varied. They range all the way from alcohol and drugs, through co-dependant relationships, through re-enacting habitual and self-destructive life responses, as well as harbouring perpetual negative thought patterns. “Art is an antidote for violence. It gives the ecstasy, the self-transcendence that otherwise take the form of drug addiction, terrorism, suicide or warfare.” — Rollo May Anyone can be an “artist” in their field. A scientist can approach his craft creatively. As Albert Einstein said: “Imagination is everything”. It is a well known fact that artists, poets and mystics view the world as being joyful, abundant and vividly rich, the same world others perceive as

being dreary and drab. The heightened perception of artistic or creative processes has survival value, both at an individual and community level. It allows individuals, groups and organizations to drop outmoded thinking and adopt fresh perception; to become open to exploring possibilities, the imagination and playfulness that characterize the artistic response to life. Many business corporations are fully aware of this and have already created special rooms in their work places that allows people to go in for 10 to 20 minute stretches to unwind from the drudgery of left brain activity and access their creative, intuitive selves in a different way. “Everywhere I go, I find a poet has been there before me.” — Sigmund Freud We have already known from past and present research that stress reduction and higher levels of employee participation at work increases job satisfaction and individual out-put. Now we are suggesting that releasing creative energy in an organization, be it business or the public sector magnifies this process a hundred fold. A side effect of this process creates employees with a more global perspective of how their organization works and fits in the global scheme of our contemporary world, changing value systems to become more responsible and aligned with our environment. Having promoted science to the highest level in the hierarchy of values for millennia, we have explored and relied on our intellectual functioning to solve all problems of societal living. Although these skills are extremely important, they seem insufficient in the face of contemporary life. By synthesizing intuitive and reflective capacities in individuals we can generate a new integrative model, capable of guiding organizations towards a future state of existence. In summary, creativity releases healthy and joyful energy which is the future to healthy individuals and organizations. � Onnelliset, terveet ihmiset ovat kaikkein tuotteliaimpia ihmisiä. Monet tilastot tukevat tätä väittämää. Luovuus ja intuitio johtavat yksilö- ja organisaatiotason terveyteen; iloon; innokkuuteen; stressin vähenemiseen; leikkiin ja voittoon. Luova työ ja ilmaisu vahvistaa henkilön kokonaisvaltaista toimivuutta, itsetuntoa, luottamukseen omiin kykyihinsä. Luovat ilmaisut ovat ihmisen luontaisia aktiviteetteja: hän voi vapauttaa, ainakin hetkellisesti, estonsa tavoissa ja kulttuurissa. Riippuvuuksia on monenlaisia. Ne vaihtelevat alkoholista ja huumeista riippuvuksiin ihmissuhteissa, ja niihin liittyy tavanomaiset toistot ja itsetuhoiset reaktiot, sekä ikuiset negatiiviset ajatuskuviot.

”Taide on väkivallan vasta-aine. Se antaa saman ekstaasin ja itsensä ylittämisen tunteen, joka muuten ottaisi huumeriippuvuuden, terrorismin, itsemurhan tai sodankäynnin muodon.” — Rollo May. Jokainen voi olla “taiteilija” omalla alallaan. Tieteilijä voi lähestyä aihettaan luovasti. Albert Einstein sanoi, että mielikuvitus on kaikki kaikessa. On hyvin tiedustettu tosiasia, että taitelilijat, runoilijat ja mystikot näkevät maailman iloisena, monipuolisena ja monimuotoisen rikkaana paikkana – maailman, jonka toiset näkevät kolkkona ja ikävänä. Taiteellisten tai luovien prosessien tehostetulla havainnollistamisella on eloonjäämisarvoa, sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla. Se sallii yksilöiden, ryhmien ja järjestöjen omaksuvan uusia havainnoinnin keinoja; tulla avoimeksi tutkimaan mahdollisuuksia, mielikuvitusta ja leikkisyyttä, jotka leimaavat taiteellista reaktiota elämään. Monet yritykset ovat tietoisia tästä ja ovat jo luoneet työpaikoille erityisiä tiloja, joihin työntekijät voivat vetäytyä 10-20 minuutin ajanjaksoiksi luopuakseen vasemman aivopuoliskon raadannasta ja päästäkseen käiksi luovaan, intuitiiviseen itseensä uudella tavalla. ”Joka paikassa, johon menen, on ollut runoilija ennen minua.” — Sigmund Freud. Tiedämme jo menneen ja nykyajan tutkimuksista, että stressin vähentäminen ja työntekijöiden lisääntynyt osallistuminen kasvattaa työtyytyväisyyttä ja yksilön tulosta. Nyt on vihjattu, että luovan energian käyttö organisaation sisällä – yrityksessä tai julkisen sektorin alueella – lisää tätä prosessia satakertaisesti. Sivuvaikutuksena työntekijät saavat enemmän maailmanlaajuista näkökulmaa omasta organisaatiostaan, siitä kuinka se toimii, siitä kuinka se sopii nykymaailmaamme ja muuttaa arvomaailmaamme vastuullisemmaksi ja samaan linjaan ympäristömme kanssa. Koska olemme tukeneet tieteitä arvojen hierarkiassa jo tuhansien vuosien ajan, olemme tutkineet ja luottaneet älylliseen toimintaamme ratkaistaksemme kaikki yhteiskunnallisen elämän ongelmat. Vaikka nämä taidot ovat hyvin tärkeitä, nykyelämän edessä ne vaikuttavat riittämättömiltä. Kun syntesoimme intuitiiviset ja aatteelliset kyvyt yksilössä, voimme luoda uuden integroivan mallin, joka ohjaa organisaatioita kohti olemassaolon tulevaisuuden tilaa. Yhteenvetona, luovuus vapauttaa terveellistä ja iloista energiaa, joka on terveellisten yksilöiden ja organisaatioiden tulevaisuus.

EnemmAn! EnemmAn! EnemmAn! MORE! MORE! MORE! scott donohue : mixed media : sekatekniikka

Mixed media on paper : Sekatekniikka paperilla : 11.7 Ă&#x2014; 16.5in

”Celular Conversa” –sarja Celular Conversa Series kate linforth : sculpture : veistos

Through this work I have explored cellular connectedness. I hold the belief that we are all somehow connected. Genetic research has been carried out into addiction and it is now known that drug addiction (heroin, cocaine, alcohol and nicotine etc) is a highly heritable disorder with about 50% of the risk of drug addiction being genetic. I have created three works based on cells. Each ‘cell’ is unique, which is due to the process by which they are made. They are also made up differing colours but the outside remains the same plain white plaster. As humans we are capable of looking ‘normal’ on the outside but this belies what is actually going on inside. Often, when we look at Addiction we look at the social and bodily effects it has and we forget the chemistry that is taking place within our bodies. My work looks at the very beginning of what makes us and how, through external stressors such as drugs and alcohol, changes can come about. � Tämä työ tutkii solujen kytköksiä. Uskon, että olemme jollain lailla kaikki yhteydessä toisiimme. Geneettinen tutkimus ulottuu jo riippuvuuksiin, ja nykyään tiedetään, että huumeriippuvuus (heroiini, kokaiini, alkoholi ja nikotiini ym.) on periytyvä sairaus, ja noin 50% huumeriippuvuuden riskistä on periytyvää.

Beeswax, Pigment and Plaster Mehiläisvaha, pigmentti ja kipsi

Olen luonut 3 työtä, jotka perustuvat soluihin. Jokainen ”solu” on uniikki, mikä johtuu siitä prosessista, jolla ne on tehty. Ne on myös tehty eri väreistä, mutta ulkoa päin ne näyttävät samalta valkoisessa kipsissä. Me ihmiset voimme näyttää ’normaaleilta’ ulkoa päin, mutta tämä ei ole mitään siihen verrattuna, mitä on sisällä päin. Usein, kun katsomme Riippuvuutta, katsomme niitä sosiaalisia ja fyysisiä efektejä, joita se kantaa itsessään ja unohdamme kemian, joka toimii vartaloidemme sisällä. Työni tutkii sitä alkua, joka tekee meidät, ja sitä tapaa, jolla ulkoiset tekijät, kuten huumeet ja alkoholi, voivat muuttaa meitä.

Tuhlattu Sarja Wasted Series carrie reichardt : ceramics : keramiikka

These works are ceramic tiles, that have been upcycled. I re-fire the tiles with decals I make using a black and white photo copier. These are a couple of designs from an extensive range I make. I consider myself to be a craftivist — some one who combines craft with activism.

Nämä työt ovat keraamisia tiiliä, jotka on uudelleenkäytetty. Poltan tiilet uudelleen siirtokuvilla, joita teen mustavalkoisella kopiokoneella. Tässä on muutama omasta laajasta kokoelmastani. Pidän itseäni käsityöläis-aktivistina - yhdistän käsityöt ja aktivismin.

120 PAivAA ja YOtA Hoipertelua + AnkytystA mark ingham : video installation : videoinstallaatio 120 Days and Nights of STAGGERING + STAMMERING

The young man at the beginning of Andrei Tarkovsky’s The Mirror stammers and stutters, and then learns not to. My grandmother, Rose-Marie, staggers out of The China Hall Public House, The White Horse Tavern, The Crystal Tavern, The Eagle and never learns. In the icy wastes of the French Alps she dives into freezing lakes. Followed by my grandfather, without a St. Bernard dog for company. ‘Ice, No Brandy’. The very very late night Troy Bar in Soho always clings. However far I try and get away from ‘Grey Gardens’ it still tugs me back to ‘Tea for Two’. Just tea for two and two for tea Just me for you Just tea for two and two for tea Just me for you. Our lives are smeared throughout the world, recalled through disparate, dissolute, fragmentary images, sounds and memories. On the 27 of December 1960 Marilyn Monroe gave birth to a baby boy. Two weeks earlier she had flown to the town of Pointe-à-Pierre in Trinidad and Tobago to give birth. The father is unknown. She gave it up for adoption immediately. A Mexican divorce was granted to Arthur Miller and Marilyn Monroe on January 24, 1961. The boy, weighing 6lbs and 12oz was adopted by Sheila and Stephen Ingham. 120 Days and Nights of STAGGERING + STAMMERING is an installation that sucks in and spews out images of the people and surroundings it encounters, real or imaginary, wherever it happens to stumble: New York, London, Venice, Iquitos, Ocho Rios. 19

Consisting of old SLR film cameras and LED spotlights, each of the 120 ‘projectors’ throws out images of people, events and the fabric surrounding wherever it is exhibited. A dense flickering array of images negotiated and dictated by the space, can be projected into, onto and outwards of any given situation/site. They prefer shady aspects but can flourish during daylight hours too. The larger less bright images are made visible by the descending gloom of the night. The smaller, closer to the wall/ceiling/ floor, ones can cope with the intensity of other light sources. The projectors can be clumped together in one location or be spread around different locales as needs be. The audience is enveloped in and

disrupts this cacophony of images, creating and destroying as they wander through and around them. Shadows will appear and obliterate the wall images only to reappear on the bodies of the transgressors. The images will be instantly recognisable, as they will depict places just passed through on the way to the exhibition site. There will be temporal shifts occurring sometimes of mere days alongside others of an indeterminate age. Referents will be lost and gained throughout this encounter. ‘…an ever changing, cavorting carousel, that documents the transitory lives that pass through our crystalline world.’ The End To be continued….. Andrei Tarkovskyn Peili –elokuvan alussa nuorimes änkyttää ja takeltelee, ja sitten oppii puhumaan.

Isoäitini, Rose-Marie, hoipertelee ulos The China Hall pubista, The White Horse tavernasta, The Crystal tavernasta, The Eaglesta, eikä koskaan opi. Ranskan Alppien jäisissä vesissä hän sukeltaa jääkylmiin järviin. Perässä tulee isoisäni, ilman bernhardin paimenkoiraa seuranaan. ”Jäätä, ei brändyä”. Hyvin myöhään auki oleva Troy Bar Sohossa aina jää. Vaikka kuinka yritän päästä ”Grey Gardensista”, se vetää minut takaisin kohti ”Teetä kahdelle”. Vain teetä kahdelle ja kaksi teelle Vain Minä Sinulle, vain teetä kahdelle ja kaksi teelle vain Minä Sinulle. Elämämme tahraantuvat joka paikassa, niitä muistellaan vertailukelvottomien, irstaiden, rikkoutuneiden kuvien, äänien ja muistojen kautta. 27. joulukuuta 1960 Marilyn Monroe synnytti poikavauvan. Kaksi viikkoa aikaisemmin hän oli lentänyt Trinidad & Tobagoon, Pointe-áPierre -nimiseen kaupunkiin synnyttämään. Isä on tuntematon. Hän luovutti vauvan adoptoitavaksi välittömästi. Arthur Miller ja Marilyn Monroe saivat meksikolaisen avioeroluvan tammikuun 24:s, 1961. Pojan, joka painoi hieman yli 3 kg, adoptoivat Sheila ja Stephen Ingham. 120 Päivää ja Yötä Hoipertelua + Änkyttämistä on installaatio, joka imee sisäänsä ja sylkee ulos kuvia ihmisistä ja heidän ympäristöstään siellä, missä se niitä kohtaa, oikeita tai kuvitteellisia, missä ikinä se sattuu olemaankaan: New Yorkissa, Lontoossa, Venetsiassa, Iquitoksella, Ocho Rioksessa. Työ koostuu vanhoista järjestelmäkameroista ja LED-valoista, ja jokainen 120 ’projektorista’ luo kuvia ihmisistä, tapahtumista ja tehdasmaisesta ympäristöstä, missä ikinä näyttely onkin. Kuvat vilkkuvat tiheään tahtiin tilan suomissa puitteissa ja ne voidaan heijastaa missä tahansa tilanteessa tai tapahtumapaikalla. Kuvat ovat parhaimmillaan hämärissä tiloissa, mutta ne toimivat myös päiväsaikaan. Isommat, pimeämmät kuvat saadaan esiin yön hiipivässä pimeydessä. Pienemmät kuvat, lähempänä seinää/kattoa/lattiaa

pärjäävät vahvemmassakin valossa. Projektorit voidaan liittää yhteen ja samaan paikkaan, tai ne voidaan erotella eri paikkoihin tarpeen mukaan. Yleisö on mukana ja rikkoo kuvien kakofonian, luoden ja tuhoten sitä kävellessään sen läpi ja ympärillä. Varjot tulevat esiin ja peittävät seinän vain tullakseen uudelleen esiin näiden syntisten vartaloille. Kuvat ovat tunnistettavissa välittömästi, sillä ne

esittävät paikkoja matkalla näyttelytilaan. Hetkellisiä muutoksia voi tapahtua jossain vaiheessa päivien aikana määrittelemättömän ajanjakson verran. Tarkoitteet katoavat ja löytyvät taas tämän kohtaamisen yhteydessä. ‘…alati muuttuva, riehuva karuselli dokumentoi ohimeneviä elämiä, jotka kulkevat läpi kiteisen maailmamme.’ Loppu. Jatkuu…

Metamorfooseja Metamorphosis joanna natalija gourley : photography : valokuvaus

I believe that when the subject is in a state of addiction they are occupying a space of half-existence, consumed by the addiction they are not inhabiting their space in reality fully. In this series I aimed to present an air of separation between the viewer and the subject. So when the viewer is observing they feel like the subject they are looking at is inhabiting a space that is not quite here, in a sort of imprisoned limbo, which is the nature of addiction.

Uskon, että kun subjekti on riippuvuudessa, he ovat puolittaisen olemassaolon tilassa, ja heitä kuluttaa riippuvuus, joka ei ole osa heidän todellisuuden tilaansa. Tässä sarjassa haluan esittää irtaantumisen tilan katsojan ja subjektin välillä. Kun katsoja seuraa subjektia, heille tulee tunne siitä, että subjekti on tilassa, joka ei ole kokonaan läsnä; eräänlainen vangittu limbo, joka kuuluu riippuvuuden luonteeseen.

Kontrolli Control

joy doom manifesto : collages : kollaaseja

This series of collages explores the fine line between pleasure and dependency.

Midnight: collage, paint & ball point pen Keskiyö: kollaasi, maali & kuulakärkikynä

Tämä kollaasien sarja tutkii mielihyvän ja riippuvuuden hienovaraista rajaa.

Something Wild: collage, paint & ball point pen Jotakin villä: kollaasi, maali & kuulakärkikynä

Feel: collage, paint & glitter Tunne: kollaasi, maali & kimalle

Darkside: collage & digital print Pime채 puoli: kollaasi & digitaalinen printti

Control: collage Kontrolli: kollaasi

hesainprint.com