Pääkirjoitus

JEMINA JUSSILA

Tämän lehden ilmestyessä kevät on jo kehräten käynnissä ja auringonvaloa toivottavasti riittää niillekin seuduille, joissa talvi on ollut pimeä ja lumeton. Tätä kevättä varjostaa kuitenkin huolta herättävä poikkeustila: koronaviruspandemia, jonka vuoksi myös koko Suomi on ennennäkemättömässä tilanteessa. Ihmisten toimintaa, liikkumista ja kokoontumista rajoitetaan voimakkaasti. Kollektiivisena haasteena ja mahdollisuutena on nyt ollut säilyttää henkinen yhteys fyysisistä etäisyyksistä huolimatta. Imetyksen tuessa pystytään ja on pystytty jo pitkään tarjoamaan läheistä ja lämmintä vertaistukea etäisyyksienkin päästä. Myös tänä keväänä, kuten muulloinkin, vapaaehtoiset tukiäidit antavat imetystukea sosiaalisessa mediassa, puhelimitse ja chatissa.

Viime ajat ovat herättäneet useat meistä pohtimaan, mitkä asiat ovat viime kädessä meille merkityksellisiä ja mittaamattoman arvokkaita. Kun monet rakennetut struktuurit jäävät pois arjesta, voi hetken aikaa tuntua siltä, että kaikki on kielletty ja peruttu. Luonnossa liikkuminen ja siitä nauttiminen on edelleen mahdollista, ja ainakin itselleni moninaisen luonnon suojelun ja kunnioittamisen tärkeys on yhä vain vahvistunut. Ympäristöllä, niin fyysisellä kuin vaikkapa kulttuurisella, on paljon vaikutuksia hyvinvointiimme. Minkälaisia maisemia katselemme, minkälaisilla asioilla ympäröimme itsemme. Näihin voi vaihtelevassa määrin itse vaikuttaa. Myös sillä, mihin suuntaamme ajatuksemme ja mitä sanoja käytämme, on merkitystä. Käyttämämme sanat kertovat paljon esimerkiksi meistä itsestämme ja siitä, mihin kiinnitämme huomiomme. Käyttämämme kieli myös osaltaan luo yhteistä todellisuutta.

Tämän numeron kantavaksi teemaksi valittiin monenkirjava imetys ja sitä käsitelläänkin hyvin monesta eri näkökulmasta: sukupuolen moninaisuuden, vapaaehtoisten erilaisuuden ja monen muotoisen ja -näköisen imetyksen vinkkeleistä. Artikkelit tuovat myös esille sitä, millä tavoin ja millä sanoin kohtaamme toinen toisemme. Näiden tarinoiden ja tekstien myötä haluamme Imetysuutisissa osaltamme kertoa, että jokainen on tärkeä ja kaikilla on oikeus tulla arvostetuksi omana itsenään. Se on tärkeää meille myös yhdistyksenä.

Kuten kaikilla vanhemmilla, on vertaisina toimivilla imetystukiäideillä jokaisella niinikään omanlaisensa tausta. Joillain on hyvinkin raskaita kokemuksia imetyksen ja vanhemmuuden matkalta ja toisten taival on ollut helpompi. Yhdistyksemme tukiäiti käy koulutuksessa läpi omat kokemuksensa ennen tukityöhön ryhtymistään. Eräskin tukiäiti kertoo halunneensa tukityöhön sen tähden, miten paljon sai itse aikanaan apua omiin imetyspulmiin. Tukiäitejä haastatellessa nousi esille myös se, miten käsitykset voivat muuttua, kun saa tietoa asioista. Tukityössä tarvitaan ja opitaan tietoa, kokemusta sekä rauhaa kuunnella ja kuulla. Ne taitavatkin olla parhaita keinoja erilaisuuden ymmärtämiseen ja syrjinnän ehkäisyyn myös laajemmin ajateltuna.

Miina Korpi päätoimittaja