Indeksi 1/2017 by Index ry

Indeksi

Mediatiedot: päätoimittaja Laura Mettälä (lauramettala@gmail.com) / kirjoittajat: Noora Liimatta, Petriina Lemettinen, Timo Soikkanen, Pyry Kantanen, Maija Leppänen, Henri Huttunen, Oki Sivula, P. Niemi, Nadja Vesterinen / mainosmyynnin vastuuhenkilö Arto Han / taitto ja ulkoasu Laura Mettälä / julkaisija Index yhteiskuntatieteet ja kasvatustieteet ry / painopaikka Painosalama, Turku / ISSN 2323-7252 / ISSN-L 23237244 / painosmäärä 120 / kannen kuva Laura Mettälä, ”Pää täynnä”

Päätoimittajan tervehdys: esim. Hyvää vappua!

Puheenjohtajan sana: Hektinen (itsensä) johtajuus

Kopopalsta: Mitä opintosihteeri tekee?

Vieraskynäpalsta: Turun yliopiston poliittisen historian

emeritusprofessori Timo Soikkanen – Vapun synty

Mies ja uskonto

Jäsenjärjestöjen palsta

5.1 Fobia: Stressi ja uupumus

5.2 Dialectica: Astuisitko sinä tämän tekoälyn kyytiin?

Autonomisten autojen dilemma

Runopalsta: Imen säteitä

SYY: SYYtä lomailla

hallituksen #piinapenkki

P채채 toimi ttajan tervehdys: esim. Hauskaa vappua! teksti & kuva Laura Mett채l채

vappu 1. toukokuun päivä, Vapun päivä, jota aattopäivineen vietetään Suomessa työväen, ylioppilaiden ja kevään karnevaalijuhlana, vapunpäivä. esim. Hauskaa vappua! 2. Eräs naisen etunimi Valitaan määritelmistä ensimmäinen. Taivutus yks. nom. vappu yks. gen. vapun yks. part. vappua yks. ill. vappuun mon. gen. vappujen mon. part. vappuja mon. ill. vappuihin Kokeillaan. Vappu (eng. Walburgis Night, First of May, May Day, Labour Day) on sitä aikaa, kun itsensä saattaa löytää esimerkiksi Posankan sisältä laulamasta ironisesti Finlandia-hymniä sytkärin valossa (lyriikoita Googlesta lunttaillen). Vapun on havaittu toisinaan myös asuttavan useita päiviä lähipiiristään. Vappua tiedetäänkin vietetyn yhtäjaksoisesti viikon ajan, tai yhdeksän päivän, tai kysy teekkarilta. Vappuun sukeltaminen on kuitenkin (osalle) muuta(kin) kuin delirium tremens – se on kevät, valo, irtiotto. Vappujen tärkein ominaisuus lieneekin hetkellinen, helppo ja halpa painottomuuden

illuusio. Vappuja tulee ja menee, mutta muista: opiskelijavapun elät vain n kertaa. Vappuihin luultavasti palaa mietteissään vanhempana vapaan nuoruuden symbolina; nostalgia-arvokertymä on todistetusti jo neljännen opiskeluvuoden kohdalla huomattava. vappu rimmaa näiden kanssa: 1. hikilappu, hintalappu, jonotuslappu, kantalappu, kirjelappu, korkolappu, kuolalappu, laastarilappu, lappu, leukalappu... Lienee tyhmänrohkeaa käyttää sanaa vappu ja hyvinvoinnin ja terveyden synonyymeja opiskelijaelämän kontekstissa samassa lauseessa, eivät edes rimmaa. Tässä ne kuitenkin ovat pakotettuina samojen kansien väliin. Kun Indexin puheenjohtaja, SYY-Turku ja Fobia pohdiskelevat loputtomia to do -listoja versus hyggeilyä, kertoo emeritusprofessori Timo Soikkanen suomalaisen vapun synnystä (lue: opiskelijarettelöinneistä toiselta vuosisadalta). Nyt, kun on harjoiteltu jo esimerkkitapaus ”Hauskaa vappua!”, haluaisin toivottaa ”Hyvävointista vappua!”, sanan kaikissa merkityksissä. Vallattomia lukuhetkiä, toivottaa päätoimittaja! (lähde: sivistyssanakirja)

Pj:n sa na: Hektinen (itsensĂ¤) johtajuus teksti & kuva Noora Liimatta

”Tajusin lopulta, miksi kyseinen maanantai näytti kalenterissani vapaapäivältä: olin unohtanut merkitä juuri tämän tekstin deadlinen siihen.”

On sunnuntai. Tsekkailen seuraavaa viikkoa läpi kalenteristani. Maanantai näyttää vapaapäivää, siis ihan oikeaa vapaata päivää ilman herätyskelloa tai suunnitelmia. Ensimmäinen ajatukseni on, että mitä ihmettä mä olen unohtanut? Onko joku palaveri jäänyt merkkaamatta? Milloin sen yhden esseen deadline taas olikaan? Kalenteri, elämän ajoittainen aikataulutus sekä to do -listat ovat tulleet allekirjoittaneelle hyvin tutuiksi viimeistään yliopistossa, jollei jo aiemmin. Joku voisi pitää hulluna sitä, että välillä kalenteri räjähtää erivärisistä muistilapuista, ja että välillä sitä joutuu kirjaimellisesti juoksemaan paikasta toiseen. Eipä sillä, niin pidän minäkin, mutta hetkeäkään en ole katunut. Ajanhallinta on vaatinut, ja vaatii edelleen, paljon opettelua sekä kärsivällisyyttä. Indexissä täytyy järjestön omien aikataulujen lisäksi huolehtia myös muiden aikatauluista, mikä alkuun vaikutti hyvinkin haasteelliselta. Toisaalta taas siinäkin korostuu järjestöjen Index-vastaavien sekä yleisenkin kommunikaation tärkeys. Aikataulujen yhteensovittaminen

on verrattavissa palapeliin: etsitään seuraavaa, edelliseen kohtaan sopivaa palaa, joista yleensä ensimmäinen ehdotettu pala ei sovi, eikä sitä väkisin tungeta sille sopimattomaan kohtaan. Palapelien rakentelu on kuitenkin vaivansa väärti, ja tällaisissa hommissa aikataulujen sekä kalenterin kanssa pelailu helpottaa paitsi omaa myös muiden elämää. Ja tietysti kun muu elämänhulina on hallinnassa, voi myös hyvällä omatunnolla viettää vapaapäiviä sohvalla maaten ja päiväunia nukkuen. Välillä täytyy kuitenkin muistutella itsellensä, että kalenterin sekä hullultakin kuulostavan aikataulutuksen tarkoituksina on tehdä elämästä hieman helpompaa, eikä yhtään haastavampaa. Tajusin lopulta, miksi kyseinen maanantai näytti kalenterissani vapaapäivältä: olin unohtanut merkitä juuri tämän tekstin deadlinen siihen. Kerrottakoon vielä, että eihän se nyt koko päivää vienyt, mutta soimasin kuitenkin itseäni sen unohtamisesta. Note to self: muista olla armollinen itsellesi. Ja nuku päikkärit tilaisuuden tullen.

Ko po pals ta: MitĂ¤ opintosihteeri tekee? teksti & kuva Petriina Lemettinen

”Petri vaihtui Petriinaan.”

Vuosi vaihtui ja niin vaihtui myös opintosihteeri. Petri (Nyström, viime vuoden opintosihteeri) vaihtui Petriinaan ja tuli minun vuoroni toimia yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opintosihteerinä ja halloped-koordinaattorina. Ajattelinkin avata teille tässä ensimmäisessä kirjoituksessani vähän toimenkuvaani ja kertoa minkälaisia juttuja oikein hoidan pestissäni. Toimin tiedekunnan henkilökunnan ja opiskelijoiden linkkinä, nostan opiskelijoiden mielipiteet ja äänen kuuluviin tiedekuntaa koskevissa uudistuksissa ja valvon opiskelijoiden etuja. Autan myös ainejärjestökopoja tarvittaessa edunvalvonnassa ainejärjestötasolla. Tapaan säännöllisesti tiedekunnan henkilökuntaa, esimerkiksi dekaania ja opintopäällikköä, käymme heidän kanssaan keskustelua opiskelijoita koskevista ajankohtaisista aiheista. Nostaisinkin yhdeksi tärkeimmäksi tehtäväkseni tiedon välittäjänä toimimisen. Pestini ensimmäiset viikot ovatkin olleet erittäin kiireellisiä, sillä heti alkuun tuli tilaisuus tehdä kannanotto koskien OKM:n (Opetus- ja koulutusministeriön) ehdotusta ylioppilastodistuksella tehtävää opiskelijavalintaa kohtaan. Tartuin innokkaasti tilaisuuteen nostaa opiskelijoiden ääni kuuluviin tällaisessa tärkeässä asiassa. Kannanotto löytyy myös Indexin nettisivuilta, josta sen voi käydä lukemassa. Ensimmäiset viikot koostuivat myös uuteen Indexin hallitukseen ja ainejärjestöjen kopoihin tutustumisesta, tiedekunnan henkilökunnalle esittäytymisestä ja erilaisista kokouksista ja tapaamisista. Olen saanut roppakaupalla uusia tuttuja pestin myötä ja odotankin innolla ja jännityksellä tulevia haasteita

ja kaikkia niitä asioita missä saan olla mukana. Onneksi minulla on ympärillä Indexin hallitus ja mahtava kopokaksikko Aino ja Henri, joiden kanssa emme epäröi tarttua kiperimpiinkään koulutuspoliittisiin kysymyksiin. Tällaisella porukalla on hienoa lähteä edistämään opiskelijoiden asioita ja asemaa, varsinkin kun muutoksen tuulet tuivertavat melko äkäisesti. Koulutuspolitiikka saattaa kuulostaa kuivalta, hankalalta ja vaikeasti lähestyttävältä asialta, mutta mielestäni opiskelijoiden ei kannata turhaan aristella asioista puhumista. Asiat eivät muutu, ellei niitä muuteta. Me osaamme kertoa, miten koulutuspoliittiset muutokset näkyvät meidän arjessamme konkreettisesti ja miten muutetut asiat vaikuttavat meidän opiskeluumme. Muutokset eivät suinkaan ole aina yksiselitteisesti huonoja tai hyviä, mutta meidän opiskelijoina täytyy valvoa omaa etuamme koulutuspoliittisissa kysymyksissä. Kaikkien tahojen osallistuessa muutoksiin ja niiden suunnitteluun tasapuolisesti, tuloskin on yleensä hyvä ja siinä on huomioitu kaikkien osapuolien kannat. Haluaisinkin rohkaista kaikkia tarttumaan rohkeasti huomaamiinsa epäkohtiin ja nostamaan mieltään askarruttavia kopokysymyksiä esille! Yhteyttä voi ottaa minuun, Indexin kopo-vastaaviin tai oman ainejärjestön kopoihin. Ei ole olemassa liian pientä asiaa yhteydenottoon! Aurinkoisin kevätterveisin, Petriina Lemettinen Indexin pintosihteeri ja halloped-koordinaattori

Vieraskynäpalsta

Vapun synty

Vappu, ylioppilaat ja poliisi liittyvät monien mielessä yhteen. Yhteys on kuitenkin syvällisempi kuin moni aavistaakaan. Poliisin ja suomalaisen vapun synty liittyvät nimittäin tiiviisti toisiinsa ja molemmat syntyivät tasan 200 vuotta sitten.

teksti Timo Soikkanen, Turun yliopiston poliittisen historian professori 1998-2015 kuva Petri Nyström

urun kuninkaallisen akatemia nautti privilegioita. Myös ylioppilailla oli erioikeuksia ja heidän rankaisemisensa kuului akatemian konsistorille. Aleksanteri I päätös Turkuun perustettavasta poliisilaitoksesta kirjattiin asetukseen 17. joulukuuta 1816. Tunnelmat kiristyivät. Poliisilaitoksen toiminta alkoi vasta seuraavana keväänä, mutta jo jouluna tapahtui näyttävä häiriö. Joukko opiskelijoita mellakoi kaupungilla humalassa ja kokoontui Akatemiatalon lähelle. Raatihuoneen poliisipalvelijat – policejskij sluzhitel, joita sanoja käytettiin kaupungin komendantti Stevenin raportissa kenraalikuvernöörille – joutuivat pyytämään yöllä kello kaksi lisävoimaa opiskelijoiden kiinniottamiseksi. Paikalle lähetettiin aliupseerin ja neljä sotilasta poliisipalvelijoiden avuksi. Yli parikymmenenhenkisestä joukosta kymmenen opiskelijaa saatiin pidätettyä. Kun heitä kuljetettiin päävahtiin, seurasivat muut perässä. Perillä kaikki tun-

keutuivat sisälle ja aloittivat metelöinnin. Kukaan ei suostunut antamaan nimeään. Päivystäjä päästi lopulta ylioppilaat lähtemään. Kaikki oli tapahtunut uuden poliisilaitoksen perustamisasetuksen hengessä: poliisilla oli oikeus saada sotilasviranomaisilta sitä apua, jota he virassaan tarvitsivat. Ylioppilaat kuitenkin huolestuivat; takasivathan akatemian statuutit heille pitkälle menevät privilegiot. Maaliskuun puolivälissä 1817 kenraalikuvernööri Steinheilin ja akatemian johdon sekä professorien edustajien tapaamisessa hyväksyttiin uuden poliisilaitoksen laajennetut valtuudet, jotka jossain määrin rajoittivat akatemian tuomiovallan alaisten etuoikeuksia. Päätökset tiedotettiin osakuntien inspehtoreille, jotka lukivat ne ylioppilaille. Konsistorin toiminta herätti kuitenkin suurta katkeruutta ylioppilaitten keskuudessa. Jatkossa oli pelättävissä ylioppilaiden päätyminen vastatusten sekä poliisin että sotaväen kanssa. Pääsiäislauantaina 5. huhtikuuta 1817 pidettiin Suurtorilla Suomen ensimmäinen mielenosoitus. Tapahtumasta kertoo maisteri Anders Johan Sjögren päiväkirjassaan seuraavaan tapaan: ”Tänään ilmoitti

Fredrik Bergbomin tussipiirrosluonnostelmat vuodelta 1817–18. Ylioppilas ja hänen ”vainoajansa”.

”Huhtikuussa ylioppilaat jättivät konsistorille kirjelmän, jossa he toivoivat, että heidät kaikissa suhteissa vapautettaisiin poliisin alaisuudesta.” osakuntamme inspehtori perustussääntöjemme muutoksista, jotka konsistorio kaupungin uuden poliisijärjestyksen johdosta oli sallinut.” Joukko opiskelijoiden edustajia illallisti mamselli Wahllundin luona: ”Aterian jälkeen, siis kello 9 lähti kiihtynyt joukko kulkemaan pitkin katuja suuresti meluten. Viini lisäsi epäsuosiota uutta poliisilaitosta kohtaan”. Matkalla otettiin mukaan kaikki vastaan tulleet ylioppilaat. Maaherra Mannerheimin residenssin kohdal-

la metelöinti yltyi huippuunsa ”maaherran despoottiset periaatteet kun olivat tunnettuja ja koska hän yhdessä kenraalikuvernöörin kanssa lienee laatinut poliisijärjestyksen tai ainakin saattanut sen voimaan”. Vartiomiehet piirittivät lopulta ylioppilaat. Ylioppilaat vaativat pääsyä rehtorin luokse, mutta heidät tungettiin vartiotupaan ja luvattiin vapauttaa vasta, jos he kirjoittaisivat nimensä paperille. Kaikki, yhtä lukuun ottamatta, kirjoittivat väärät nimet. A. I. Arvidsson kuvaa tapahtumia ja tilannetta kirjeessään 18.4.1817 seuraavasti: ”Koko ylioppilaskunta on käymistilassa. Konsistorio on asetusten vastaisesti asettanut heidät poliisin alaisiksi ja tämä suututtaa heitä. Pääsiäisaattona he kulkivat joukoissa kaduilla, lauloivat ja joutuivat poliisipalvelijain pidättämiksi. He tekivät pilaa näistä ja päävartiosta, ja pääsivät vapaiksi kirjoitettuaan vääriä nimiä jonkun tusinan. Heidät kutsuttiin konsistorion eteen ja piispa piti heille sangen sävyisän ja kauniin nuhdepuheen, johon parooni Ramsay ja eräs Chydenius vastasivat. Syntyneen keskusteluna aikana piispa lupasi ottaa vastaan ylioppilaiden anomuskirjelmän, jolloin Ramsey Arwidssonin mukaan vastasi:

Ylioppilaiden piirissä syntyi prosessin kuluessa uudenlainen yhteishenki. Aateliset kokoontuivat aatelittomien kanssa pohtimaan, miten vastustettaisiin ”lähestyvää orjuutta”.

”Emme aio esittää anomuskirjelmiä, vaan kirjoituksen, jossa tiedotetaan meidän tietävän, mitä oikeuksia meillä on” Ylioppilaat selvittivät Turun tapahtumia suomenkielisessä kirjeessä Upsalaan lähetetylle Abraham Poppius Gottlundille: ”Tänne on uusi kaupungin polisi rakennettu ja Pispa ja Consist. on päättänyt, että Studentia saapi, vasten ruotzin vanhoja asetoksia jotka itze Kejsarilda ovat vahvistetut, jotta marssimma pääsiäjs iltana suurella pompulla ja processilla laulain läpi kaupungin. Vihdoin tuli polici venäjä sotamiesten kanssa ja otti meijät pataan. Huomenna elikkä pari päivä sen perästä oli koko Studentiaseura yleskutzutu Consistoriumiin. Pispa puhui paljon, ja Baron Ramsi Vib ja Chydenius Pohjalainen vastasi meidän eistä. – Me kaivataan (valitetaan) Kejsarille ja ellei hän riko Consistoriumin päätöstä niin surin osa meistä tulemma Upsalan. – Perkele tahto tiälä anta sitova itziäin vangiks. Sinä olet onnellinen kuin tääldä pääsit”. Huhtikuussa ylioppilaat jättivät konsistorille kirjelmän, jossa he toivoivat, että heidät kaikissa suhteissa

vapautettaisiin poliisin alaisuudesta. Kirjelmän oli allekirjoittanut 213 ylioppilasta – mikä oli likipitäen akatemiassa läsnä olevien lukumäärä. Allekirjoittaneiden joukossa olivat mm. piispan, varakansleri Tengströmin ja maaherra Mannerheimin pojat. Kirjelmä oli taitavasti kokoonpantu. Siinä pyrittiin ja pitkälle onnistuttiinkin osoittamaan, että muutos oli Akatemian statuuttien vastainen. Moraalisesti vedottiin siihen, että nuorten ylioppilaiden tuli olla poliisikamarin vallan ulkopuolella; poliisivalvonta todisteltiin sopimattomaksi valtion, isänmaan ja ihmiskunnan palvelukseen valmistuville. Myös konsistorissa ilmeni nyt epäilyjä siitä, että poliisikamarilta puuttui ”se harkintakyky ja hienovaraisuus (urskillning och delicatesse), jota sivistyneempien henkilöiden käsittely edellyttää”. Prokuraattorilta pyydetyn lausunnon mukaan kyse oli kuitenkin vain siitä, oliko poliisilla oikeus suorittaa ensimmäinen kuulustelu vai oliko se konsistorin tehtävä. Hän myös arvosteli tiukkaan sävyyn konsistorin epäilyjä poliisikamarin taidoista ja katsoi, että konsistorin ”mietiskelyjä (considerationer) akateemisen lainkäytön hengestä oli pidettävä vähemmän harkittuna

Myös konsistorissa ilmeni nyt epäilyjä siitä, että poliisikamarilta puuttui ”se harkintakyky ja hienovaraisuus (urskillning och delicatesse), jota sivistyneempien henkilöiden käsittely edellyttää”.

uhrina liioitellulle käsitykselle akateemisesta vapaudesta, jonka ajan henki oli turkulaisiin ylioppilaisiin istuttanut”. Ylioppilaiden piirissä syntyi prosessin kuluessa uudenlainen yhteishenki. Aateliset kokoontuivat aatelittomien kanssa pohtimaan, miten vastustettaisiin ”lähestyvää orjuutta”. Syntynyt uudenlainen yhteishenki sai voimakkaan ilmauksensa toukokuun 1. päivänä 1817 vietetyssä kevätjuhlassa, ”yhdistys- ja liittokalaasissa”. Marssittaessa kalaaseista kaupunkiin havaittiin vartiopatrullit kolminkertaistetuiksi. Huhuttiin myös kenraalikuvernöörin jakaneen patruunoita kapinan pelossa. Vuoden 1817 yhdistys- ja liittokalaasi jäi kokonaisen sukupolven avainkokemukseksi. Se myös muodosti jatkossa sen yhteisen kokemuksen, minkä pohjalle kevättä vietettiin. Asia eteni aina keisarille asti. Aleksanteri I lähetti aikanaan omakätisesti allekirjoittamansa kirjeen kenraalikuvernöörille. Kaikkien hämmästykseksi helmikuussa 1819 kansleri antoi tiedoksi Hänen Majesteettinsa antaman käskykirjeen, jossa määrättiin noudatettavaksi yliopiston erioikeuksia ja sääntöjä. Tämä merkitsi voit-

toa ylioppilaille ja yliopiston autonomialle. Ylioppilaiden onnistui saada läpi vaatimuksensa, jonka mukaan akatemian konsistori rankaisisi heitä heidän rikkomuksistaan. Rehtori ilmoitti asian ratkaisun ylioppilaille lukukauden avajaisissa. Läsnä ollut opiskelija Olof Anders Järnefelt kirjoitti (suomeksi) veljelleen: ”… on tuo kauan vireillä ollut riita, jossa ylioppilaat olivat toisella puolen, useimmat professorit, Mannerheim ja poliisikunta toisella puolella vihdoin ratkaistu – ja täydellisesti ylioppilaiden eduksi. … Sitten kuin hän oli lukenut Keisarin päätöksen ja kanslerin kirjeen, kajahti kaikkien suusta moneen kertaan: Eläköön Aleksanteri, eläköön Nikolai!” Keisarin päätös oli tappio vastaperustetulle poliisilaitokselle ja poliisimestarille. Varsinkin järjestyksenpidon kannalta keskeinen osa häiriöntuottajista rajautui osittain poliisin valtuuksien ulkopuolelle. Ylioppilaihin liittyvät levottomuudet Turussa kuitenkin jatkuivat. Olof Anders kuvasi veljelleen: ”Ylioppilaat ovat olleet saatanan levottomia koko syksyn. Muuan peijakkaan juomaveikko on ilmiantanut consistorium academicumille ja kuuluu leikki siihen lop-

Fredrik Bergbomin tussipiirrosluonnostelmat vuodelta 1817–18. Aatemian edustaja.

puvan, että useat juomaveikoista tai, kuten he itseään nimittävät bachanaaleista, eroitetaan pois yliopistosta – ensimmäinen esimerkki akatemian olemassaolon aikana eli 180 vuoden kuluessa.” Ei loppunut leikki! Metelöinti ja tappelut jatkuivat. Akatemian konsistorissa jouduttiin selvittämään työläitä tutkintoja ylioppilaiden tappeluista, meluamisista, kivien heittelemisistä, ikkunoiden särkemisistä, porttien ja ikkunaluukkujen tuhoamisista jne. Joulukuun 10 päivänä 1821 kello kahdeksan aamulla ylioppilas Johan Emanuel Gadolin – Suomen tieteen ehkä tunnetuimman edustajan, professorin Johan Gadolinin poika – meni tapaamaan lääketieteen professori Israel Hwasseria. Sisään päästyään hän ojensi yllätyksellisen vierailunsa isännälle paperin, johon oli kirjoitettu ”Egnas rättvisan min hand” (oikeuteni on käsissäni). Professorin lukiessa lausetta Gadolin tempaisi esiin miekan ja löi sillä Hwasseria päähän. Miekka kimmahti otsaluusta. Hwasser kaatui ja löi päänsä kivilattiaan. Gadolin poistui kotiinsa. Tapaus sattui kaikin tavoin hankalaan aikaan. Kaiken lisäksi kävi ilmi, että ylioppilas Gadolin oli lukenut Ranskan vallankumouksen oikeusperiaatteita, mikä

teki tapahtuneesta äärimmäisen tulenaran. Gadolinin tapausta käsiteltiin sekä pienessä että suuressa konsistorissa. Poliisi oli syrjässä. Gadolinia kuulusteltiin mutta myös hänellä oli oikeus kuulustella todistajia. Gadolinin näkemiä näkyjä käsiteltiin laajasti mikä nosti syyntakeettomuuden esiin. Gadolinia pidettiin yliopiston karsserissa ja kun hänelle pyydettiin parempaa kohtelua, oli sijaiskansleri Aminoffin ymmärtämys loppu. Hänen mukaansa oli perin outoa, että vapaudesta ja tasa-arvoisuudesta puhuvat sankarit toivovat, että heidän omasta säädystään tulevien rikollisten tuli ”saada maata ruusuvuoteella” kun kansan parista tulevat rikolliset saivat kärsiä rautakahleissa. Gadolinin juttu sai laajaa julkisuutta, ei vähiten siksi, että konsistorin amanuenssi Wenerbom katsoi kannattavaksi liiketoimeksi painattaa oikeudenkäyntiasiakirjat kahtena 56 sivun vihkona myytäväksi kumpikin yhdestä hopearuplasta. Syntyi suomalainen rikosjournalismi.

Mies ja uskonto teksti Pyry Kantanen kuva Laura Mettälä

“A lot of this alt right people are downright obsessed with ideals of masculinity that never really existed. They spend so much [time] thinking about other men and [how] manly they were. It’s fucking weird.” –Anonyymi keskustelija Internetin videopeliaiheisella keskustelupalstalla

”Jälleen kerran, omasta kuplastani täytyy astua ulos, jotta tähän ajattelutapaan saisi tolkkua.”

I Hännikäinen, Houellebecq & Onninen Luin vähän aikaa sitten ranskalainen Michel Houellebecqin kirjan ”Alistuminen” (Soumission, 2014). Kirja sijoittuu lähitulevaisuuden Ranskaan, jossa kansa on kyllästynyt aikaansaamattomiin valtapuolueisiin eli sosialisteihin ja republikaaneihin, mutta ei toisaalta halua äänestää valtaan Marine Le Penin Kansallista rintamaakaan. Apuun tulee salonkikelpoiseksi putsattu Muslimiveljeskunnat, joka ainoana puolustaa perinteisiä arvoja kuten kotia, uskontoa ja isänmaata - ei haittaa, että uskonto1 on tässä tapauksessa roomalaiskatolisen uskon sijaan maallistunut islaminusko. Suomalaisen toimittajamaailman sensaatio ja tähtipoju Oskari Onninen arvioi kirjan tuoreeltaan sen ilmestymisen jälkeen Ylioppilaslehdessä. Onnisen mukaan Houellebecq on antimodernisti, jonka mukaan liberaalit ovat ajaneet länsimaat perikatoon mädätyksellään ja arvorelativismillaan, jotka ovat vieneet merkityksellisyyden kokemuksen kaikesta perinteisestä. Esimerkkiä tästä mädätyksestä edustaa kirjan päähenkilö François, boheemi kirjallisuuden professori, joka juo, polttaa ja vaihtaa seurustelukumppaneitaan vähintään kerran vuodessa uusien fuksien saapuessa yliopistoon. Playboy-lehden kuvaamaa ihanne-elämää elävä François kuitenkin kokee menetyksen nuoren rakastettunsa muuttaessa ulkomaille ja huomatessaan, että prostituoiduista ja nettipornosta ei saa aivan samanlaista tyydytystä. Sisällöttömyyden ja tyhjyyden tunteet ajavat Françoisin hakemaan lohtua kaikista perintei-

simmistä arvoista eli ranskalaisesta katolisesta luostarista. Munkin elämä rajoituksineen ei kuitenkaan sovi Françoisille, joka manaa, että ”kristinuskosta on tullut turhan feminiinistä”. Ainoa keino päästä takaisin elämänsyrjään kiinni on siis alistua kohtaloonsa ja omaksua islaminusko. Edutkaan eivät ole hassummat, sillä yliopistojen rahoitus on kunnossa Saudi-Arabiasta ja Arabiemiraateista virtaavien pääomien ansiosta ja 4 vaimoa tarjoavat arkielämään sekä Françoisin kaipaaman ”ehtoisan emännän” että monipuolista seksiseuraa. Onninen kuitenkin lyö kirveensä kiveen artikkelin jälkimmäisessä puoliskossa, jossa hän ehdottaa lääkkeeksi nihilismiä ja länsimaiden arvorelativismista johtuvaa sisällöllistä tyhjiötä vastaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon - humanismin viimeisen linnakkeen - puoleen kääntymistä. Minun ja Onnisen kaltaiselle vasemmalle kallellaan olevalle yliopistointellektuellille on helppoa pitää Kari Mäkistä parhaana asiana, joka on koskaan kohdannut suomalaista yhteiskuntaa ja etenkin Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Hieman oikaisemalla Kari Mäkinen on syy, jonka vuoksi olen edelleen kirkollisveroa maksava seurakuntani jäsen, joskin samaan hengen vetoon on todettava, että en voisi olla minkään muun kristillisen seurakunnan jäsen – paitsi ehkä Ruotsin kirkon. Jos Ranskan katolinen kirkko on Houellebecqin romaanin Françoisin mielestä liian feminiininen, niin mitähän mieltä hän olisi ollut Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta, joka on monilla mittareilla eräs maailman vapaamielisimmistä kirkoista? Tästä pääsemmekin alaotsakkeen kolmanteen nimeen, eli Timo Hännikäiseen.

23 Hännikäinen kirjoittaa kirjassaan Kunnia, että länsimaisissa yhteiskunnissa perinteinen mieheys on ajettu ahtaalle. Mieheydellä Hännikäinen tarkoittaa miesten välistä kilvoittelua, voittamisen nostamista ylimmälle jalustalle, keskinäisiin kunniaryhmiin hakeutumista ja niiden keskinäisen hierarkian noudattamista. Todelliselle miehelle elämän suurin takaisku olisi Hännikäisen mukaan oman kunniaryhmän sisäisten koodien rikkominen niin, että saattaa itsensä ja viiteryhmänsä häpeään ja näin asettaa itsensä ryhmän riippakiveksi. Hännikäinen moittii teoksessaan yhteiskunnan ja samalla miehisen arvomaailman naisistumista. Hyvinvointivaltio on hänen mukaansa mahdollistanut sen, että naiset eivät enää tarvitse miehiä perheen elättäjiksi, sillä yhteiskunta – byrogamia – on vienyt mieheltä sen viimeisenkin roolin. Miesasialiikemiehiä ja yhden yön suhteita etsiviä hedonistisia pelimiehiä Hännikäinen pitää anti-feministeinä, jotka ovat lähteneet täysin rinnoin mukaan yhteiskunnan seksuaaliseen vapautuneisuuteen ja atomisoitumiseen: He eivät enää haluakaan ottaa vastuuta perheen elättämisestä vaan nauttivat täysin rinnoin naisten seksuaalisesta huomiosta ja hyppivät kukasta kukkaan. Tässä vaiheessa lienee syytä korostaa, että en jaa Hännikäisen arvoja enkä ole samaa mieltä hänen johtopäätöksistään, mutta moni jakaa nämä arvot ja on samaa mieltä. Hännikäisen kuvaama maailma on varmasti monille totisinta totta, tai ainakin se tuntuu heidän mielestään todelta, kun sitä toistetaan useita kertoja samanmielisten piireissä. Hännikäisen selitys on näille ihmisille yhteisesti jaettu sosiaalinen konstruktio. ”Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan.”

Joka tapauksessa, mikäli otamme totena väittämän, että kirkko on muuttunut feminiinisemmäksi (itse käyttäisin mieluiten sanavalintaa ”suvaitsevaisemmaksi”) ja siitä johtuen jotkut miehet kokevat sen vieraannuttavana, pitäisikö tästä olla huolissaan?

II ”Naisten kivittäminenkin on varmaan jossain päin perinne, mutta ei se sitä oikeuta” Joku voisi väittää, että kirkon edustama työnjako on edustanut aiemmin yhteiskunnassa yleisemminkin vallinneita perinteisiä sukupuolirooleja. Esikirkossa naisille oli ilmeisesti varattu jonkinlainen rooli kirkollisia toimituksia järjestettäessä, mutta myöhemmin tapa painui unholaan ja esimerkiksi Martti Luther vastusti naispappeutta. Kuitenkin pohjoismaiset kirkot ovat viimeisten vuosikymmenten aikana alkaneet tulkita oppejaan uudella tavalla. Tanskassa ensimmäiset naispapit vihittiin virkaansa vuonna 1948 ja vuonna 1986 kirkolliskokous hyväksyi naispappeuden myös Suomessa. Toinen iso muutos oli tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen myös kirkon sisällä. Edelleen tämän päätöksen jäljiltä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä esiintyy teologista erimielisyyttä, skismaa, joka on johtanut separatismiin

24 eli kirkon sisällä syntyneiden liikkeiden irtautumiseen kirkosta. Naispappeutta vastustava Luther-säätiö on päättänyt tehdä pesäeron emokirkkoon selväksi perustamalla oman hiippakuntansa. Myös muut konservatiivisemmin uskonsa tulkitsevat liikkeet, etenkin herätyskristilliset liikkeet, vastustavat ankarasti naispappeutta ja tasa-arvoista avioliittolakia. Miksi aihe herättää niin vahvaa keskustelua puolesta tai vastaan? Miksi se on muilta pois, mikäli avioliittolaki ei sulje jotakuta ulos tai naiset saavat olla pappeina? Jälleen kerran, omasta kuplastani täytyy astua ulos, jotta tähän ajattelutapaan saisi tolkkua. Teologisesta keskustelusta ja linjanvedoista en rehellisesti sanottuna tiedä yhtikäs mitään, joten olen ottanut kaksi Facebook-kommenttia tasa-arvoista avioliittolakia käsittelevän lehtikirjoituksen ohesta: A: ”Uskonnot eivät rakennu kaiken halaamiselle vaan vahvoille arvoille. Vahvat arvot ovat aina myös rajoittavia. Jos ne eivät rajoita, ne ovat arvottomia. Tämä on ominaisuus.” B: ”Kristinuskon yksi keskeisistä arvoista on vääränlaisesta lakihenkisyydestä irtautuminen. Se että kirko(i) ssa vieläkin esiintyy valitettavan paljon syrjintää, johtuu pitkälti patriarkaalisista valtarakenteista, joille ei lopulta löydy juurikaan tukea kristinuskon ydinsanomasta.” Sama usko, kaksi toisistaan päinvastaista tulkintaa. Asiaa hieman sen vierestä lähestyen, luin vuonna 2015 Helsingin Sanomista artikkelin, jossa käsiteltiin sitä, miten sota voi antaa ihmisen elämälle merkityksellisyyden tunteita. ”Sodan vaiettu totuus on se, että se antaa ihmiselle merkityksiä, joita moderni, arkinen ja aina vain yksilöllisempi elämä ei muuten tarjoa.” Sota. Jokseenkin pystyn vielä ymmärtämään, miksi joku haluaa harrastaa metsästystä, susikoiria, samurai-miekkojen keräilyä, nopeita autoja, konetuliaseilla räiskimistä ampumaradalla tai base-hyppäämistä. Ymmärrän myös, miksi toisten ihmisten lahtaaminen konfliktitilanteessa saattaa olla poliittisista syistä joskus välttämätöntä. Sen sijaan en voi ymmärtää, että siitä voisi oikeasti nauttia ja sitä voisi kaivata. Hännikäisen kirjassa esitettiin hieman samanlaisia ajatuksia, että nykyinen yhteiskuntajärjestyksemme on irtaantunut jostain ”luontaisesta” järjestyksestä, jossa miehet ja naiset pääsisivät toteuttamaan itseään sukupuolelleen ominaisella tavalla. Sota palauttaisi tämän tasapainon, sillä miehet pääsisivät sotimaan ja kisailemaan keskenään, kun taas naiset saisivat vastuulleen loukkaantuneiden hoivaamisen. Ihanan 50-lukulaista, mutta samalla niin vaarallista. Saksalainen kulttuurifilosofi Oswald Spengler kirjoitti kirjassaan Länsimaiden perikato (Der Untergang des Abendlandes, 1918-1922) siitä, miten elinvoimaiset, alkuvoimaiset kulttuurit muuttuvat ja rappeutuvat aikojen saatossa lopulta sivilisaatioiksi, joissa tieteiden, taiteiden ja luomisvoiman kultakausi on takanapäin ja individualismi, ateismi ja kaupungistuminen ovat ottaneet vallan. Saksan kansallissosialistit yhdistivät tähän ”kansakunnan sielua” mädättävään listaan vielä markki-

natalouden ja halusivat palata alkuperäisten, puhtaiden arvojen pariin. Luonnollisesti tämä tarkoitti rappiotaiteiden hävittämistä, yhteiskunnan järjestämistä hierarkiaksi, naisten paluuta kotiin synnytyskoneiksi sekä sotaisuuden ja voiman ihannointia, muun muassa.

III Paluu perinteisten arvojen pariin keinolla millä hyvänsä? Olen miettinyt paljon sitä, mistä saa pitää tai mitä mieltä saa olla. Länsimaissa ihmisille on turvattu omantunnon ja uskonnon vapaus, mistä johdettuna ihmisillä on vapaus olla poliittisesti jotain mieltä. Poliittisesti korrekti vastaus on tietysti se, että länsimaissa liberaalidemokratioissa saa olla mitä tahansa mieltä ja lainsäädäntöä ja yhteiskuntaa saa pyrkiä muuttamaan demokraattisin keinoin. Pidän kuitenkin itse epämiellyttävänä sitä, että jotkut ovat valmiita kannattelemaan vanhoja, patriarkaalisia ja syrjiviä valtarakennelmia vain pönkittääkseen omaa suhteellista valta-asemaansa. Toisaalta on myös syytä kysyä, että mikäli nämä ihmiset eivät koe nykyjärjestelmää mielekkääksi toimintakentäksi, he saattavat kokonaan hylätä sen viimeisetkin reunaehdot ja rajoitteet ja ryhtyä toimimaan järjestelmää vastaan. Ironista kyllä, useasti on todettu että äärioikeistolaisilla on yllättävän paljon yhteistä ääri-islamistien kanssa. Molemmat näkisivät mielellään, että naisten paikka on kotona. Hommaforumilla nimimerkki Hornsmith antoi vastentahtoisesti tunnustusta maahanmuuttajille siitä, että uussuomalaisilla ”miehisen itsetunnon rippeitä on vielä jäljellä”. Kun suomalainen laillinen yhteiskuntajärjestys ja valtionuskonto nähdään vihervasemmistolais-feministisen salaliiton pilaamina, voidaan huolestuneina kysyä, millainen ideologia tai usko tulee tilalle? Olisiko Houellebecqin kirjan François voinut löytää lohtua Kari Mäkisen evankelis-luterilaisesta kirkosta, kuten Onninen väittää? Tuskinpa. Vaikka François ei suoranaisesti kipuillutkaan miehisyytensä kanssa, hän halusi takaisin yliopistouransa ja kaipasi elämäänsä perinteisen avioliiton mukanaan tuomaa perinteistä järjestystä – järjestystä, jonka perään Hännikäinenkin tuntuu pohjimmiltaan kaipaavan, vaikka se sattuisikin tulemaan jopa sodan tai muun kriisitilanteen sivutuotteena. Ydinkysymys lieneekin, että mitä annettavaa liberaalilla demokratialla on niille, jotka karsastavat liberaaleja arvoja ja edistystä ylipäänsä? Löytävätkö nämä ihmiset muita, jopa mahdollisesti liberaaleille yhteiskunnille ja yhteisöille haitallisia tapoja edistää tavoitteitaan?

”Mikäli otamme totena väittämän, että kirkko on muuttunut ”Mikäli feminiinisemmäksi otamme totena (itse käyttäisin väittämän, että mieluiten kirkko on sananvalintaa muuttunut ”suvaitsefeminiinisemmäksi ja (itsevaisemmaksi”) käyttäisin siitä johtuen mieluiten jotkut miehet sananvalintaa kokevat sen ”suvaitsevieraannuttavana, vaisemmaksi”) ja siitäpitäisikö johtuen tästä olla jotkut miehet huolissaan?” kokevat sen vieraannuttavana, pitäisikö tästä olla huolissaan?”

Vaikka uskonnon tarkasta määritelmästä löytyy monenlaisia kiistoja ja mielenkiintoisia väittelyitä, on tämän jutun yhteydessä tarkoitus nähdä uskonnot ensisijaisesti käyttäytymistä ohjaavina koodistoina. Yli-

luonnollisen olemassaolo ei siis ole olennainen tai tarpeellinen keskustelunaihe vaan se, miten uskonnolliset yhteisöt muokkaavat olemassaolollaan jäsentensä käyttäytymistä.

”YTHS:n tilaaman tutkimuksen mukaan jopa kolmannes opiskelijoista kokee voimakasta opiskeluun liittyvää stressiä ja 13 prosenttia uupumusta.”

Stressi ja uupumus teksti Maija Leppänen kuva Laura Mettälä

Turun yliopiston psykologian opiskelijoiden ainejärjestö Fobia ry

Stressi on varmasti tuttu ilmiö meille jokaiselle opiskelijalle. Tentit ja deadlinet painavat päälle, aikataulut ovat tiukat ja viimeöinen uni jäi liian lyhyeksi. Mietityttää, miten päivästä oikein selviää ja mielessä pyörivät jo illan bileet. Kuulostaako tutulta? Tunnetuimman määritelmän stressille on antanut Lazarus. Hänen mukaansa ihminen kokee stressiä, kun hän havaitsee kuormittavan tilanteen ja epäilee voimavarojensa riittämättömyyttä siitä selviämiseen. Monet kuitenkin kokevat, että pieni määrä stressiä on hyväksi. Se motivoi meitä päämääriämme kohti ja auttaa suoriutumaan tehtävistämme. Silloin adrenaliini virtaa ja ihminen tuntee itsensä valppaaksi. Ponnisteluiden jälkeen olo on myös tyytyväinen. Tuntee, että näki vaivaa asian suorittamiseen. Puhutaan myös paljon siitä, että stressaavat tilanteet – omalle epämukavuusalueelle meneminen – opettavat paljon. Nykyisin myös

normina tuntuu olevan se, että ihmiset ovat kiireisiä ja stressaantuneita. Kiireisyys viestii mielenkiintoisesta elämästä, johon mahtuu paljon menoja. Todellisuudessa tilanne on kuitenkin se, että monet meistä ovat liian stressaantuneita. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tilaaman tutkimuksen mukaan jopa kolmannes opiskelijoista kokee voimakasta opiskeluun liittyvää stressiä ja 13 prosenttia kokee uupumusta. Opiskeluun liittyvä stressi ja opiskelu-uupumus ovat osa samaa ilmiötä. Uupumus nähdään stressijatkumon päässä olevana vakavana oireena, stressioireyhtymänä. Uupumuksesta kärsivä ihminen kokee voimakasta väsymystä, kyynistä asennetta opiskelua kohtaan sekä näkee itsensä riittämättömänä ja kyvyttömänä opiskelijana. Pieni ja ajoittainen stressi on kyllä harmitonta, mutta uupumus ei. Uupumus tekee kaikesta opiskeluun liittyvästä raskasta. Lisäksi siihen yhdistyy muita on-

”Nykyisin normina tuntuu olevan se, että ihmiset ovat kiireisiä ja stressaantuneita. Kiireisyys viestii mielenkiintoisesta elämästä, johon mahtuu paljon menoja.” gelmia. Uupumus luonnollisesti laskee opiskeluintoa. Myös opiskelutulokset heikkenevät, ja esimerkiksi ongelmanratkaisu vaikeutuu. Subjektiivinen hyvinvointi ja elämänlaatu laskevat ja uupuneet opiskelijat kokevat enemmän yksinäisyyttä. Opiskelu-uupumus on yhteydessä myös masennukseen. Uupumuksesta ja masennuksesta syntyy helposti negatiivinen kehä, jossa ne vahvistavat toisiaan. Uupumus on pahimmillaan yhdistetty syrjäytymiseen koulupudokkuuden kautta, kun uupuneet opiskelijat eivät pysty opiskelemaan eivätkä saa opintoja eteenpäin ja lopulta jättäytyvät pois koulutuksesta. Uupumukseen yhdistetyt ongelmat ovat vakavia. Myöskään jatkuva lievempikään stressi ei ole hyvä asia. Pitkään jatkunut stressi aiheuttaa erilaisia somaattisia oireita. Monilla särkee sen takia päätä tai maha on kipeä. Stressi heikentää unen laatua, ja heikosti nukutut yöt vain pahentavat stressiä. Stressaantuneena monet meistä sortuvat helpommin epäterveellisiin valintoihin, kuten roskaruokaan. Lisäksi pitkään jatkunut stressihormoni kortisolin korkea taso ei ole hyväksi kehoillemme. Kortisoli esimerkiksi tuhoaa muistikeskuksestamme hippokampuksesta hermosoluja ja näin heikentää muistiamme. Mikä meitä opiskelijoita sitten uuvuttaa? Aiheesta tehdyt tutkimukset valottavat stressinlähteitä, jotka moni opiskelija voi helposti tunnistaa omasta arjestaan. Monia meistä stressaavat lähestyvät tentit ja muut opintosuoritukset, aikataulujen tiukkuus sekä opintojen eteneminen ylipäätään. Usein taloudellinen tilanne aiheuttaa opiskelijoille lisästressiä, ja opiskelu työn ohessa vain pahentaa tiukkoja aikatauluja. Uusia opiskelijoita monesti stressaa elämäntilanteen muutos. Monet lisäksi stressaavat opintojen edetessä sitä, onko heidän opiske-

lualansa heille sopiva, ja millainen ura tulevaisuudessa mahtaa odottaa. Stressin on myös tutkittu muutenkin kasvavan opiskelujen etenemisen myötä. Kenties fuksiviikkojen biletyksen jälkeen totuus iskeytyy vasten kasvoja. Kurssien sisältö vaikeutuu ja laajenee, ja esimerkiksi gradu ei ole ihan kevyt projekti. Monet meistä opiskelijoista ovat myös kunnianhimoisia ja haluavat olla mahdollisimman monessa mukana. Ainejärjestöjen hallitustoiminta tai esimerkiksi speksi ovat mielenkiintoista ja rentouttavaa puuhaa, mutta niihin liittyy usein paljon vastuuta ja aikataulutettua tekemistä, joka saattaa tuoda lisää stressiä. Monet opiskelijat myös vaativat itseltään hyviä opiskelutuloksia. Lisäksi muut elämän osa-alueet vaikuttavat opiskeluun. Esimerkiksi ongelmat ihmissuhteissa voivat vaivata ja haitata keskittymistä. Monille myös hyppy lukiosta tai työelämästä yliopistoon on iso muutos. Omat opiskelutekniikat eivät välttämättä ole kovinkaan tehokkaita. Joskus sujumattoman opiskelun taustalta voi löytyä tunnistamattomia oppimisvaikeuksia. Tällaiset tilanteet luonnollisesti lisäävät opiskelutaakkaa ja aiheuttavat stressiä. Tätä juttua lukiessa opiskelijan arki saattaa kuulostaa raskaalta ja kova stressi välttämättömältä. Totuus on kuitenkin se, että enemmistö opiskelijoista ei koe voimakasta stressiä eikä uuvu. Lisäksi omaan stressiin voi vaikuttaa itse. Omaan ajankäyttöönsä voi vaikuttaa. Kannattaa miettiä, mitkä menot ovat niitä tärkeimpiä ja varata aikaa myös lepäämiseen. Kaiken tämän stressin keskellä en yhtään ihmettele, että tanskalainen kotoilu eli hygge on nyt suosiossa. Vapaa-ajan vaalimisen lisäksi siitä on tärkeää tehdä itselleen mielekästä. On myös tärkeää pystyä irrottautumaan opiskelusta niin, etteivät opiskeluasiat kuormita ajatuksia vapaa-ajallakin. Toimivaa on esimerkiksi luoda jokin vapaa-ajan aloitusrutiini, vaikka käydä lenkillä tai juoda rauhassa kahvia opiskelupäivän päätteeksi. Myöskin säännölliset rutiinit, kuten riittävä uni ja ruokailu, ovat osa stressinhallintaa. Nykyään Campussport tarjoaa mindfulness-kurssia edullisesti. Mindfulness on tutkitusti toimiva apu stressinhallintaan. Tarvittaessa voi myös kääntyä yliopiston opintopsykologin tai YTHS:n puoleen. Opiskeluun liittyvä stressi on kuormittavaa, mutta vaarana on lisäksi stressaamisen jatkuminen työelämään. Jos työtaakka tuntuu yliopistossa raskaalta, omien aikataulujen teko on hankalaa ja vapaa-ajalla ei saa palauduttua, ongelmat tuskin korjaantuvat työelämään siirtyessä. Kyse on omasta terveydestäsi, joten asiaan kannattaa suhtautua vakavasti. Kannattaa pyrkiä tekemään jotain omalle stressilleen. Trust me, et halua olla koko elämääsi liian kuormittunut.

”Kaiken tämän stressin keskellä en yhtään ihmettele, että tanskalainen kotoilu eli hygge on nyt suosiossa.”

A S S T I U

Turun filosofian opiskelijoiden yhdistys Dialectica ry teksti Oki Sivula & Henri Huttunen kuva Laura Mettälä

I TKO

sinä tämän

o k

l ä

n y

kyytiin?

Autonomisten autojen dilemma

Viime vuosina teknologiset edistysaskeleet niin robotiikan kuin tekoälynkin saralla ovat ottaneet suuria harppauksia ja samalla nostaneet esille liudan uusia mielenkiintoisia ongelmia. Kysymykset siitä, miten koneet pitäisi ohjelmoida toimimaan eettisesti vaativissa tilanteissa, ovat saaneet osakseen suurta huomiota ja näin heittäneet filosofeille haasteen vastata. Yksi erityisen paljon huomiota saanut kysymys koskee niin kutsuttuja autonomisia kulkuvälineitä; siis esimerkiksi autoja, jotka liikkuvat täysin tietokoneen ohjauksessa. Kysymys kuuluu: miten itseohjautuva auto tulisi ohjelmoida toimimaan joutuessaan yllättävään tilanteeseen, jossa se ei voi mitenkään täysin välttää onnettomuutta? Kysymys on mielenkiintoinen useammasta eri näkökulmasta tarkasteltuna. Miten ohjelmointi saadaan vastaamaan mahdollisimman hyvin omia jaettuja moraalikäsityksiämme? Kuka on vastuussa (moraalisesti, juridisesti ja taloudellisesti) mahdollisista vahingoista? Vastauksilla ei ole myöskään pelkästään teoreettista arvoa. Ajan kuluessa elämä modernissa yhteiskunnassa tulee olemaan yhä enemmän robottien saturoimaa. Miksi ihmisen käsi suorittaisi vaikkapa vaativan aivoleikkauksen, kun robotin ohjaama skalpelli ei vapise ja sen anturit mahdollistavat viiltojen tekemisen millin sadasosien

tarkkuudella? Itseohjautuvat autot ovat jo testikäytössä ympäri maailmaa, ja esimerkiksi sotavoimat ovat olleet kiinnostuneita autonomisten aseiden kehityksestä. Autonomisten järjestelmien kehittäminen on myös ilmeisen toivottavaa, ainakin mitä tulee tässä tekstissä tarkemmin käsiteltäviin itseohjautuviin kulkuvälineisiin. Tekoäly osaisi välttää liikenneruuhkat, eivätkä sen hermot palaisi toisiin kuljettajiin. Se ei olisi koskaan väsynyt ja kykenisi ajamaan järkevästi, täten vähentäen onnettomuuksia ja liikenteestä syntyviä saasteita merkittävästi. Näin ollen meillä on painavia syitä edistää tämän teknologian käyttöönottoa. Kuitenkin itseohjautuviin autoihin liittyy myös haasteita. On esimerkiksi syytä pohtia, miten tekoälyn pitäisi toimia, kun se joutuu tilanteeseen, jossa se on pakotettu tekemään valinta kahden eettisesti ongelmallisen vaihtoehdon välillä. Millainen tällainen tilanne voisi olla? Mitä tulee itseohjautuvaan autoon, voisimme vaikkapa kuvitella seuraavan kaltaisen skenaarion: robottiauto kiitää vauhdikkaasti pitkin moottoritien kaistaa, kun äkkiä penkan takaa sen eteen hyppää jalankulkija, jonka läsnäoloa kevyeltä liikenteeltä suljetulla alueella auto ei ole voinut ennakoida. Autolla saattaisi tällaisessa tilanteessa olla vain kaksi vaihtoehtoa: ajaa päin jalankulkijaa,

”On moraalinen velvollisuutemme pohtia näitä kysymyksiä hyvissä ajoin, ennen kuin teknologinen kehitys yllättää meidät moraaliset housut kintuissamme keskeltä moottoritietä kohti tulevan robottiauton edestä.”

mahdollisesti tappaen hänet, tai väistää päin ajoradan kaidetta, mahdollisesti tappaen auton sisällä olevan matkustajan. Vaikka kuvatun kaltainen tilanne olisikin käytännössä äärimmäisen harvinainen, täytyy autot silti ohjelmoida sellaisen mahdollisuutta silmälläpitäen. Joitain mahdollisia tilanteessa toimintaa ohjaavia periaatteita voisivat olla esimerkiksi: monien edun asettaminen harvojen edun edelle, iältään nuorten priorisoiminen vanhempien kustannuksella, ihmisten arvottaminen eläimiä tärkeämmiksi tai syyttömien priorisoiminen niiden edelle, jotka ovat jotenkin aiheuttaneet oman vaaratilanteensa (esimerkiksi edellä mainitussa tapauksessa juoksemalla keskelle ajorataa). Vaikka periaatteen valinta saattaisi olla hyvinkin haastavaa – ihmisten näkökulmat hyväksyttävistä eettisistä periaatteista voivat erota toisistaan radikaalistikin – tuntuu ensimmäinen, utilitaristinen “monien etu” -periaate intuitiivisesti helposti hyväksyttävältä vaihtoehdolta. Emme varmaankaan toivoisi täpötäyden robottibussin ajavan alas jyrkänteeltä yhden yllättävän jalankulkijan väistämiseksi, oli kyseinen jalankulkija kuinka nuori tai hyvä ihminen tahansa. Utilitaristisen periaatteen valinnalla saattaisi kuitenkin olla yllättäviä seurauksia. Ranskalainen filosofi Jean-François Bonnefon kollegoineen on huomauttanut artikkelissaan “The social dilemma of autonomous vehicles” (2016), että heidän tekemänsä kyselytutkimuksen mukaan vaikka vastaajat kyllä toivoivat muiden ihmisten ajavan utilitaristisilla autoilla, eivät he olleet yhtä valmiita astumaan sellaisen kyytiin itse. Tämä käy järkeen: jos itseohjautuva auto pyrkii aina onnettomuustilanteessa minimoimaan uhrien määrän, tulee vastaan väistämättä tilanteita, joissa joskus auton matkustajan uhraaminen muiden pelastamiseksi on tämän periaatteen valossa ainoa oikea ratkaisu. Tieto tästä saattaa saada ihmiset (erheellisesti) ajattelemaan, etteivät itseohjautuvat autot ole matkustajalle turvallisia, ja näin ollen kuluttajat eivät ehkä haluaisi ostaa niitä. Tämä saattaisi lykätä huomattavasti tämän

uuden, turvallisemman teknologian laajamittaista käyttöönottoa. Kuitenkin yleinen etu vaatisi, että liikenteessä olisi mahdollisimman paljon itseohjautuvia autoja, joilla on, kuten jo aiemmin esitelty, lukuisia etuja verrattuna ihmisten ajamiin kulkuneuvoihin. Vaikuttaa siis paradoksaalisesti siltä, että utilitaristinen “kaikkien etu” vaatii meitä joissain tilanteissa olemaan noudattamatta utilitaristisia periaatteita itseohjautuvien autojen moraalista kompassia hienosäätäessä. Miten autonomisten autojen dilemmaan tulisi vastata? Me kirjoittajat emme tiedä, mutta on äärimmäisen tärkeää, että niin tämä kuin monet muutkin robotiikan ja tekoälyn kehitykseen liittyvät kysymykset saadaan mahdollisimman laajan yleisön tietoon. Tämä on ensiarvoisen tärkeää esimerkiksi siksi, että uusien vaikutusalaltaan suurien teknologioiden käyttöönotto aiheuttaa ihmisissä aina epävarmuutta. Tämä saattaa johtaa tilanteeseen, jossa mahdollisen robottiauto-onnettomuuden sattuessa ihmisten emotionaalinen reaktio on kohtuuttoman suuri. Iltapäivälehden julistaessa, kuinka robottiauto tappoi ihmisen, ei moni välttämättä kykene enää pohtimaan, kuinka monta ihmishenkeä itseohjautuvat autot voivat säästää. Teknologisen kehityksen jatkuessa niin yritykset, lainsäätäjät kuin kuluttajat tulevat ajautumaan toistuvasti uusien eettisten kysymysten äärelle, joihin tutusta moraalisesta työkalupakistamme ei välttämättä löydy yksiselitteistä vastausta. On moraalinen velvollisuutemme pohtia näitä kysymyksiä hyvissä ajoin, ennen kuin teknologinen kehitys yllättää meidät moraaliset housut kintuissamme keskeltä moottoritietä kohti tulevan robottiauton edestä.

Imen säteitä Keväällä on aina hauska istuskella jokirannassa ja katsella kun ihmiset kävelee ohi ja kysyy: oisko pamei? Jos ajatus vahingossakin lipsahtaa ja vaikka välillä sataa tai on pilvessä katsoppa noita onpa niillä hauskaa Mutta eipäs ihan vielä mennä ajatusten edelle imen ensin säteitä

P.Niemi

teksti Nadja Vesterinen, SYY-Turun puheenjohtaja

Syy Syy tä lomailla Kun luet tätä, on kesätöidenhakurumba luultavasti jo ohi. Toivottavasti urakkasi palkittiin, ja olet aloittamassa haastavassa ja kiinnostavassa paikassa, tai saat jatkaa jo tutuksi tullutta, mielekästä hommaa. Tai sitten teet töitä sellaisten tehtävien parissa, jotka selkeyttävät kuvaasi siitä, mitä et ainakaan halua tehdä tulevaisuudessa. Jos kesäsuunnitelmiisi ei kuulu työnteko, oli se sitten tahtomattasi tai oman valinnan ansiota, saat ehkä kuvan siitä, millaista on olla joutilaana hetken. Muistatko edes, milloin sinulla viimeksi oli lomaa? Itse koen loman tarpeen suurimmaksi juuri ennen vappua. Kesätyöhaun ajankohtahan ei voisi olla huonompi kuin alkukevät, kun kaikki syksystä roikkumaan jääneet nopat pitäisi saada kilahtamaan nettiopsuun samalla kun yrittää selvitä uusista kursseista. Jos on järjestöaktiivi, on varmaan näiden lisäksi vielä ottanut harteilleen pari luottamustehtävää, edellisvuoden ”en kyl tee enää ikinä mitään” ja ”mä kyl siirryn nyt eläkkeelle näistä hommista” -julistuksista huolimatta. Näiden töiden lisäksi pitäisi kilpailla kesätyöpaikoista satojen muiden kanssa. Monesti tuntuu siltä, että kesätöiden hakeminen vaatii paljon enemmän työtunteja, kuin se kesätyö lopulta yhteensä vie.

Erään luennon aikana opettajani ilmaisi tyytymättömyytensä siihen, että opiskelijat lomailevat lukukauden aikana, koska silloin prioriteetin pitäisi olla täyspäiväiset opinnot. Onhan se totta, että opiskelijoiden lomamatkat aiheuttavat usein lisätöitä sekä opettajille että opiskelijalle itselleen. Toisaalta en koskaan uskaltaisi varata ulkomaanmatkaa kesälle, silloinhan pitää painaa duunia kolme kuukautta, että on varaa elättää itsensä syksyllä. Missä vaiheessa siis pitäisi ehtiä rentoutua? Monen opiskelijan elämä vaikuttaa usein pelkältä suorittamiselta. Haluaisin siis muistuttaa teitä kaikkia ottamaan välillä vähän rennosti. Hillu kotona tekemättä mitään, lähde ulkomaille tai pidä vapaapäivä maanantaina netfilixiä katsellen, ilman syyllisyyden tunnetta. Huvin ja hyödyn voi myös yhdistää lähtemällä yhdistysten järjestämille excursioille. Suosittelen lämpimästi esimerkiksi SYY-Turun ulkomaan excursiota syksyllä. Kohde julkistetaan lähiaikoina, pidä silmät auki. Tämä juttu kirjoitettiin lentokoneessa matkalla Barcelonaan lomamatkalle keskellä lukukautta, koska miksi ei?

h a l l i t u k s e n

Nyt kun kansan valitsema hallitus on jo puolessa välissä talkoitaan, on aika tarkastella sitä kriittisesti ja puolueettomasti. Mikä on totuus ilmiön nimeltä Index takana? Aikalaiskertomukset kertovat Indexin hallituksen olevan ainutlaatuinen yhdistelmä ilottelevaa kaaosta ja työnarkkomaniaa. Hallituslaisia voi bongata akselilta edu-pub tai vapaana luontaisesta elinympäristöstään akseleilta Rovaniemi-Espoo ja TurkuMikkeli. Indeksin toimitus pyydysti koko joukon ja asetti heidät piinapenkkiin vaatien vaihtoehdottomia faktoja. 1. Mitä oikeasti teet a) hallituksessa b) elämässä? 2. Syy harrastaa poikkitieteellisyyttä? 3. Indexin kehityskohdat? 4. 10 vuotta sitten minä... 5. Vaiettu paljastus Index-urasi varrelta?

Noora Liimatta / 23 v. / erityispedagogiikka, 2. vsk / Lohja / puheenjohtaja / #skarpatkaa 1. a) leikin puheenjohtajaa. b) leikin seikkailijaa tuhlaamalla kaiken ylimääräsen rahan reissaamiseen ja koitan siinä sivussa käydä myös koulua. 2. Harrastan poikkitieteellisyyttä, koska silloin tapaa ihan mahtavia tyyppejä, oppii uutta ja saa asioihin erilaista perspektiiviä! 3. Meillä on hallituksen kanssa ollut paljon puhetta Indexin roolista ja sen selkiyttämisestä tiedekuntajärjestönä, ja siihen tähdätään! 4. ...halusin olla isona meribiologi! Toisinaan haaveilen siitä vielä nykyäänkin. 5. Toimiessani toisena juhlavastaavana viime vuoden hallituksessa en pahemmin siivonnut päiväsitsien päätyttyä, vaikka se oli myös mun vastuualuetta. Voin kertoa senkin, että oon siitä edelleen pahoillani.

Hanna-Kaisa Alanen / 23v. / psykologia, 2 vsk / Karijoki / varapuheenjohtaja, häirintäyhdyshenkilö, tilavastaava / #kohtapalaaagh 1. a) Toimin varapuheenjohtajana, toisin sanoen häärään pjn toisena kätenä, yritän viedä viime vuoden hallitustietouttani eteenpäin tämän vuoden toimijoille (”no siiis viime vuonna me tehtiin tää tällee...”), muistuttelen ja auttelen sekä järjestän hallituksen iltakouluja ja virkistysiltoja. b) Juoksen treeneissä ja tapahtumissa, ja kotona ollessani häiritsen naapureita milloin musiikin huudattamisella, milloin harmonikan soitolla. En oikeasti häiritse. Toivottavasti. 2. Välillä on hyvä poistua oman ainejärjestön kuplasta ja nähdä mitä muuta on olemassa. Uudet ystävät ja tapahtumat on parasta. 3. Kaikki tapahtumakonseptit eivät aina toimi tiedekuntajärjestön tasolla eikä niihin riitä osallistujia, esimerkiksi lajikokeilut, joita ainejärjestöt järjestävät muutenkin paljon. Index on mielestäni onnistunut tulemaan lähemmäs jäsenistöä, mutta lähemmäksikin pääsisi. 4. ...olin tosi cool kutosluokkalainen, kuuntelin Indicaa ja valokuvasin kukkia. 5. Exculla Budapestissa uhkasin heittää erään matkailijan ulos ikkunasta.

Arto Han / 22 v. / valtio-oppi, 2. vsk / Turku / talousvastaava, varainhankintavastaava / #talousjohtaja 1. a) Hallituksessa toimin taloudenhoitajana ja varainhankintavastaavan. Elikkäs kaikki, mikä liittyy rahaan, on minun hommaani. b) Elämässä pyrin olemaan esittämättä mitään ja sanomaan asiat suoraan. Jälkimmäisestä hallitustovereillani on jo varmaan jonkinlaista kokemusta. 2. Uusien kaverisuhteiden lisäksi poikkitieteellisyys tarjoaa uutta näkökulmaa omiinkin opintoihin, oli pääaine sitten mikä hyvänsä. 3. Kuten usein kattojärjestöillä, Indexin identiteetti vaatii vielä hiontaa. Tämä haparuus näkyy erityisesti tapahtumien järjestämisessä. 4. ...olin vielä viaton. 5. Index-urani tämän hetken mieleenpainuvin kokemus oli, kun sain huomata, että pankkiasiointi ja kolmas pyörä voivat liittyä toisiinsa.

38 Petriina Lemettinen / 21 v. / valtio-oppi, 2. vsk / Seinäjoki / opintosihteeri, halloped-koordinaattori / #nälkänenmuija 1. a) Jaan kaikille koulutuspoliittista ilosanomaa. b) Elämässä jaan sit vaan ihan normaalia ilosanomaa. 2. Kun kerran tälle hashtag-linjalle lähdettiin, niin #morethemerrier 3. Olis hienoo saada jäsenistöä vielä enemmän mukaan ja muutenkin saada Index lähemmäs jäsenistöä. Ja koposektorin edustajana tietenkin pakko myös todeta, että opiskelijoiden edunvalvontaa voi aina parantaa ja kehittää! 4. ...seisoin kurapuku päällä vesilätäkössä pohojammaalla. #ristus 5. Oikeasti mun rooli hallituksessa on toimia Lassin muusana.

Matias Heikola / 21 v. / taloustiede, 1. vsk / Jämsä / tiedottaja, kulttuurivastaava, nettivastaava / #miespuolinenkomeaangelinajolie 1. a) Häiritsen ihmisiä viikottain sähköpostilla ja larppaan kokoustamista. b) Juon olutta ja katson netflixistä samoja sarjoja aina vaan uudestaan ja uudestaan. Joskus yritän lenkkeillä. 2. Uudet ihmiset ja hauskat tapahtumat. 3. Lähiöbaarikierroksesta pitää tehdä isompi ja mahtavampi. 4. ...luulin että minusta tulee teekkari. :D 5. Pikkulaskiaisten jälkeiset tiedekuntakahvitukset, huh...

Wilma Kaave / 20 v. / psykologia, 1.vsk / Rovaniemi / ekskuvastaava, kv-vastaava, kulttuurivastaava / #ilmolistaqueen 1. a) Sotken kulttuuritapahtumien ilmoittautumiset ja haaveilen tulevista ekskukohteista. b) Nukun, tanssin ja syön pastaa niin paljon kuin kattilaan mahtuu 2. Lisää ihania ihmisiä, uusia kokemuksia ja syitä jättää tenttiin lukeminen vikaan iltaan. 3. Joka järjestön ikuisuustehtävä eli saada entistä enemmän ihmisiä mukaan ja tarjota jokaiselle jotakin. 4. ...tiesin kaikesta kaiken ja opettelin High School Musicalin lauluja ulkoa vailla huolta huomisesta. 5. Lähiökierroksella otetut, myöhemmin meemeiksi muotoutuneet kuvat, jotka saavat syystäkin pysyä piilossa...

39 Lassi Rantanen / 21v. / aikuiskasvatustiede, 2. vsk / Espoo / juhlavastaava, hyvinvointivastaava / #herkkupeppu 1. a) En mitään. Status ja hallitusedut. b) Nukun ja juhlin, oon aika yksinkertanen. 2. Enemmän tyyppejä, joista valita! ;) 3. Enemmän alkoholittomia tapahtumia, esim. orgiat. 4. ...olin nobody, mut nyt oon hallitukses. 5. Ei plaseeraus sitseille aina tapahdu sattumanvarasesti.. ;)

Linda Bergkvist / 20 v. / logopedia, 2. vsk / Hamina / juhlavastaava, hyvinvointivastaava / #ooksäseskaminnoora 1. a) Järjestän kaiken hauskuuden. b) Elämässä etsin vielä itseäni. 2. Kerätä koko värisuora. 3. En kyllä tiiä, mä vaan järjestän bileet ja toivon et ihmiset tulee paikalle. 4. ...juoksentelin Haminan metsissä. 5. Hommat hoituu, mut aina viime tingassa.

Aada Eräsaari / 21 v. / sosiaalipolitiikka, 1. vsk / Turku / työelämävastaava, ulkosuhdevastava / #viinituntija 1. a) Hallituksessa... b) ja elämässä yleensäkin pidän täydellisen balanssin bissen juonnin ja bisnesten välillä. 2. Poikkititeellisyyttä tulisi harrastaa, koska erilaisuus on rikkautta. 3. Indexiä tulisi kehittää suuntaan, jossa yhä paremmin otamme jäsenistömme monimuotoisuuden huomioon. 4. ...soitin käyrätorvea puhallinorkesterissa ja unelmoin urasta astronauttina. 5. En vieläkään osaa mitata kahvia Indexin kahvinkeittimeen, joten koitan vältellä tätä vastuuta.

Tiia Ylä-Peräinen / 22 v. / poliittinen historia, 1. vsk / Lohja / ekskuvastaava, vujuvastaava, lippu-upseeri / #jokumuuvälilpöytäkirjantarkastajaks 1. a) Vastaan ensisijaisesti vuosijuhlista ja ekskursiosta, toissijaisesti vakuutan atk-taidoillani. b) Haaveilen kaukaisista, eksoottisista maista ja kuvittelen urheilevani tunnollisesti. 2. Kaikki mahtavat ihmiset ja kuplien rikkoutuminen 3. Indexin roolin selkiyttäminen tiedekuntajärjestönä 4. ...olin siirtymässä yläasteelle ja kovin huolissani siitä, että muuttuisin huligaaniksi. #lohja 5. Index-urani on ollut vasta kovin lyhyt mutta hei, tätä kirjoittaessa vappuhan on vasta edessä!

Henri Timonen / 24 v. / filosofia, 1. vsk / Pudasjärvi / kopo, tutor-vastaava, SYY-vastaava / #feelsgoodfam 1. a) Virallisesti toimin kopo-, tutor- ja SYY-vastaavana, mutta käytännössä oon kyll keskittynyt lähinnä aktiiviseen ja viriiliin osallistumiseen tapahtumasta riippumatta! b) Elämässäni keskityn lähinnä maailman kauneuden ihmettelyyn sekä haaveilemaan asioista, joiden toivoisin sattuvan kohdalleni jonain päivänä. 2. Perspektiivi. For real. Itsehän tykkään tutustua uusiin ihmisiin ja nähdä, että millainen meininki jengillä on eri porukoissa. 3. Kohtaaminen & tutuiksi tuleminen jäsenistön kaa, eritoten uusien fuksien suhteen / oman identiteetin löytäminen tapahtumien järjestämisen suhteen / uusien, oikeasti poikkitieteellisten ja tiedekuntaa yhdistävien, coolien tapahtumien kehittely. 4. ...kasvatin tukkaa hevikärpäsen puremana, treenasin kitaransoiton alkeita ja kuuntelin musaa aivan liian kovalla volalla. Mikään ei ole näemmä muuttunut. x) 5. En tiedä mitä Indexin viinoissa on kun muistikatkoja on tääl Turus tullu enemmän kuin koskaan. :D

Aino Pohjanvirta / 24 v. / sosiologia, 2. vsk / Mikkeli / kopo, ympäristövastaava, alumnivastaava / #ainapätemässä 1. a) Toimin yhtenä kopona. b) Välillä vähän liikaakin kaikkea, aina sluibailusta viinin juonnin kautta projektijohtamiseen Suomen Partiolaisissa. 2. Koska mikä olisi sen parempaa kuin poikkitieteellinen maailma, missä tieteenalat yhdessä pyrkivät ratkaisemaan maailman tuskaa. 3. Indexin pitää kehittyä palvelemaan paremmin jäsenjärjestöjään. 4. ...olin kunnon hippi yläasteella ja podin todellista maailmantuskaa haaremihousut jalassa. Toisaalta, ei se kauheasti ole muuttunut tässä kymmenen vuoden aikana, haaremihousut vaihtunut vaan hetkittäin jopa mekkoonkin! 5. En ole ehtinyt vielä yhteenkään hallitusvirkitykseen!

Jenina Haapanen / 21 v. / valtio-oppi, 1. vsk / Espoo / sihteeri / #menomuija (... xDDD) 1. a) Hallituksessa toimin sihteerinä ja tiedän kaiken kaikkien hommista, koska kirjoitan pöytäkirjat. Niistä sekä nykyinen että tuleva hallitus löytävät kaiken tarvittavan tiedon. b) Elämässä vietän paljon aikaa kavereiden ja koirani kanssa sekä Netflixin parissa. Yritän myös käyttää rahaa järkevästi eli lähinnä matkusteluun. Kaiken tämän elämän ohella tottakai myös opiskelen aina tilanteen salliessa. 2. Parhaat syyt harrastaa poikkitieteellisyyttä ovat sen ainaisen verkoston luomisen lisäksi se, että saa ihan huippuja kavereita ja lisää perspektiiviä elämään! 3. Index voisi kehittyä tekemällä tietyissä asioissa tiiviimpää yhteistyötä ainejärjestöjen kanssa. 4. ...halusin vielä eläinlääkäriksi ja kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Turun linnassa. 5. Hyppäsin hallitushommiin mukaan vähän myöhässä, mutta hyvin sain silti jutun jujusta kiinni.