Indeksi 4/2022

Indeksi

Päätoimittajan turina

Kuva ja teksti: Markus Heinonen

Viimeistä niin sanotusti viedään. Kirjoittaessani tätä eräänä pimeänä marraskuisena iltana täytyy ihmetellen todeta kuinka nopeasti vuosi onkaan vierähtänyt lehden parissa puuhastellessa. Tuntuu, että Indexin syyskokous tai ensimmäinen toimituskunnan kokous olivat vasta muutama päivä sitten.

Vuosi päätoimittajana on on ollut antoisa ja opettanut paljon lehden tekemisestä ja järjestötoiminnasta yleensä. PT itse on jäävi sanomaan, miten onnistui toimessaan, mutta alun hapuilun jälkeen lehden tekemisestä muodostui mielestäni mukavan luova prosessi.

Tavoitteena on ollut tehdä lehdestä laaja-alainen ja sen eri järjestöjen näkökulmia peilaava julkaisu. Noh, lopputuloksesta tuli luultavasti enemmän päätoimittajan ja toimituskunnan luovuuden näyttämö (erityisesti päätoimittajan) valokuvineen ja muine visuaalisine elementteineen. Jälkikäteen olisi toivonut, että olisi ehkä aktivoinut ja tuonut lehden toimintaa enemmänkin esille, mutta aikarealiteetit olivat valitettavasti mitä olivat. Toivottavasti kuitenkin indexiläinen lukijakunta on saanut lehden kautta jotain itselleen.

Kokemuksena en vaihtaisi mahdollisuutta toimia Indeksi-lehden päätoimittajana mihinkään. Kiitollisuudella muistan erityisesti edeltävää päätoimittajaa, lehden toimituskuntaa, Indexin hallitusta, puheenjohtajaa ja kaikkia indexiläisiä sekä yliopistolaisia, jotka ovat edesauttaneet lehden syntymistä ja julkaisemista

Tässä lehdessä kirjoittavat vakipalstojen ohella Indexin järjestöistä Sosiaalitieteiden klubi, Fobia ja T-klubi. Muissa artikkeleissa pohditaan Ukrainan sotaa, epävarmuutta tulevaisuudesta ja kirja-arvostelussa käsitellään Elisa Aaltolan teosta Esseitä eläimistä .

Lopuksi toivottelen kaikille indexiläisille oikein mukavaa talvea ja joulunaikaa sekä tulevalle päätoimittajalle mukavaa savottaa lehden parissa seuraavalle vuodelle.

Indeksi-lehden päätoimittaja Markus Heinonen

Puheenjohtajan pulina

Teksti: Susanna Tuominen

Olen lykännyt tämän kirjoituksen kirjoittamista aivan liian pitkään (sori siitä päätoimittaja), sillä inhoan jäähyväisiä. Tiedän, että tämän tekstin myötä joudun kohtaamaan kaikki luopumisen tunteeni, joihin en ehkä ihan vielä olisi valmis. Olen luvannut niin itselleni kuin muillekin, että vuosi puheenjohtajana olisi viimeiseni järjestötoiminnan parissa (saas nähdä). Näiden aktiivisten vuosien aikana olen kehittänyt erittäin vahvan tunnesiteen järjestötoimintaa kohtaan ja tuntuu epätodelliselta päästää siitä irti.

En voisi koskaan rehellisesti väittää järjestötoiminnan olleen aina mielekästä. On ollut monia hetkiä, kun olen vihannut sitä sydänjuuriani myöten. Näistä hetkistä huolimatta olen kuitenkin vuodesta toiseen ollut aina innoissani lähdössä mukaan toimintaan. Monesti olen joutunut kyseenalaistamaan, että miksi teen tämän itselleni uudestaan ja uudestaan. Vastaus tähän on kuitenkin hyvin yksinkertainen: Se olette Te, rakkaat kanssaopiskelijani. Minulle on suuri ilo ja kunnia, että olen päässyt mukaan järjestötoimintaan tekemään työtä yhteisen hyvän eteen. Ei ole mahdollista sanoin kuvailla, kuinka kiitollinen olen lukuisista niistä mahdollisuuksista ja tapahtumista, joihin olen vuosien aikana päässyt järjestötoiminnan kautta osallistumaan. Enkä usko koskaan voivani sanoin kuvailla sitä, miten kiitollinen olen erityisesti niistä ihmisistä, joihin olen järjestötoiminnan kautta tutustunut. Ilman Teitä Index olisi merkityksetön. Eli kiitos Teille.

Toivottavasti nähdään vielä monissa tapahtumissa jatkossakin, tanssitaan edelleen aamuun asti ja juhlitaan ensi vuonna 70-vuotiasta rakasta tiedekuntajärjestöämme yhdessä. Odotan jo innolla, mitä kaikkea vuoden 2023 hallitus meille tuleekaan tarjoamaan. Sitä odotellessa: Ei hyvästi vaan näkemiin!

Kirjoittaja on ällötunteellinen, viidennen vuoden opiskelija ja Index ry:n puheenjohtaja 2022.

Kuvat: Index ry

Sosklubi: Miten sulla menee

”Miten sulla menee?”

Väsyttää. Illat pimenevät ja energiatasot ovat laskussa. Jouluunkin on vielä aikaa.

Opintotuen määrä on heppoinen ja korkojen nousu pelottaa, kun velkaa kertyy Inflaatio nostaa ruuan hintoja ja kaupassa kuluu rahaa enemmän kuin ikinä ennen. Energiakriisi ajaa sähkön hintaa pilviin ja sähkölaskun summa on tähtitieteellinen. Ilmastonlämpeneminen ja luontokato kiihtyvät tuhoten tulevaisuuden moninaista elinympäristöämme.

Ja toki opetus se vain pyörii tauotta, kirjaston penkkien kulutus jatkuu, tentit ja palautuspäivät painavat niskaan ja yhdestä opintojaksosta suoriuduttua alkaa seuraava opintojakso.

Voi kunpa olisi loma ja maailmassa rauha ilman yhden yhtä pandemiaa tai pelkoa tuhoutuvasta ympäristöstä.

Samaistutko? Tuntemuksia, joihin varmasti moni teistä kanssaopiskelijoista voi yhtyä. Yritä nyt tässä olla positiivinen ja huolettomana huomisesta, kun tunnelin päässä näkyvä valo ei tunnu saavutettavalta.

Näinä haastavina ja jopa ahdistavina tai pelottavina aikoina on erityisen tärkeää pitää huolta omasta terveydestä ja hyvinvoinnista. Kun maailmassa tapahtuu ikäviä asioita ja huolia on ilmassa, on omasta mielenterveydestä ja jaksamisesta ensiarvoisen tärkeää huolehtia. Hyvinvoinnin laittaminen etusijalle on investointi itsellesi tulevaan. Siinä sivussa, jos omat voimavarat suinkin riittävät, on hyvä myös kurkata kaverin perään ja kysyä: ”Miten sä voit ja miten sulla menee?” Iloistakin sitsibilettäjää, aktiivista järjestöpöhisijää tai opintopistettä tahkoavaa kirjaston vakiokävijää voi huolettaa.

Mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet, psyykkinen kuormitus kasvaa ja yhä useampi kokee uupumusta. Ethän siis ajattele, että olisit haasteiden ja kipuilujesi kanssa yksin. Ethän myöskään jää huoliesi ja murheidesi kanssa yksin. Juttele kaverille, vanhemmalle, naapurille, harrastustuttavalle tai ammattilaiselle. Muista liikkua, syödä hyvin, nukkua riittävästi ja ottaa omaa lomaa tarpeen tullen. Älä jätä pysähtymättä ja rentoutumatta silloin kun siihen on tarvetta.

Hyvinvoinnista huolehtimiseen täytyy varata aikaa. Kiireisestä päivästä hetken uhraaminen liikunnalle tai rentoutumistuokiolle voi tuoda merkittävästi lisää hyvinvointia päivään ja jopa viikkoon. Tuttavan kanssa pidempi yhteinen lounastuokio tai vaikkapa aamuinen kävely vilpoisessa jokirannassa virkistävät mieltä kummasti. Onneksemme hyvinvointia ei tarvitse taikoa. Hyvinvoinnin edistämiseen tarvitsee pieniä arjen tekoja ja ajan uhrauksia.

Toisaalta oman hyvinvoinnin asettaminen etusijalle on usein äärimmäisen haastavaa. Hyvistä jutuista jää paitsi, kun priorisoi yöunia muutaman tunnin TikTok-selailun edelle. Aikaa kuluu valtavasti enemmän, kun kampukselle kävelee matkan taittuessa hurauksessa sähköpotkulaudalla. Baari-illan viimeiset hitaat jää tanssimatta, kun lähtee aikaisin kotiin ajatuksissaan herääminen virkeänä aamun luennolle. Vaikeita valintoja, joiden kokeileminen kuitenkin joskus kannattaa.

Hyvinvointiteoista kuuluu nyt kiitos järjestötoimijoille, jotka ovat vakiinnuttaneet erilaisia hyvinvointitapahtumia ja -viikkoja osaksi järjestöjemme vuosittaista toimintaa. Täysin puolueettomana kiitän myös oman ainejärjestöni,

Hyvinvointiteoista kuuluu nyt kiitos järjestötoimijoille, jotka ovat vakiinnuttaneet erilaisia hyvinvointitapahtumia ja -viikkoja osaksi järjestöjemme vuosittaista toimintaa. Täysin puolueettomana kiitän myös oman ainejärjestöni, Sosklubin, toimijoita jälleen kerran monipuolisen hyvinvointiviikon toteutuksesta keskellä tätä sateista syksyä. Hyvinvointitapahtumat muistuttavat hyvinvoinnista huolehtimisen tärkeydestä ja ennen kaikkea antavat mahdollisuuden ottaa oma hyvinvointi keskiöön keskellä kiireitä ja murheita.

Huomisesta saa olla huolissaan, mutta se ei saa koitua hyvinvointisi kohtaloksi!

Siiri Turunen, sosiaalitieteiden 3. vuoden opiskelija ja TYYn hallituksen jäsen

Opintovastaavan & Kopon kontribuutio

7 vinkkiä seksuaaliterveyden ylläpitämiseen

Teksti: Victoria Luovikari & Matleena Halla

Koska syksyn ja talven pimeissä ja kylmissä illoissa itse kukin kaipaa hieman lisää endorfiineja, keskitymme tällä palstalla seksuaaliterveyteen. Seksuaaliterveys on World Health Organization WHO:n mukaan “seksuaalisuuteen liittyvän fyysisen, emotionaalisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila”. Joten kun opiskelijoiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista puhutaan, ei seksuaalisuutta suinkaan saa unohtaa yhtälöstä.

Miksi tämä kuuluu kopopalstalle? Koulutuspolitiikka on yhteiskunnallista vaikuttamista sen monissa muodoissa ja siihen kuuluu sekä se, mitä meille opetetaan että se, mitä valitaan jättää opetuksen ulkopuolelle. Valitettavasti laaja-alainen näkemys seksuaaliterveydestä on asia, joka jää usein peruskoulun seksuaalikasvatuksen ulkopuolelle ja täten siitä jää monille suppea ja kiusallinen kuva. Kaikki me tarvitsimme ja yhä tarvitsemme nautintolähtöistä, rajatietoisesti, fysiologisesti paikkansapitävää ja häpeästä vapaata seksuaalikasvatusta!

Kuitenkin koska palstatilamme on rajallinen ja aihe aivan liian laaja, päätimme pitää homman yksinkertaisena ja tarjota 7 vinkkiä seksuaaliterveyteen Indexin eri ainejärjestöjen inspiroimana. Nauttikaa!

1. Fobia: Masturbointi on hyvästä! Sooloseksi on turvallisinta mahdollista seksiä, jolla on lisäksi valtavasti positiivisia vaikutuksia esimerkiksi vastustuskykyyn ja mielen hyvinvointiin. Masturboidessa vapautuvat hormonit myös lievittävät tehokkaasti stressiä, joten unohdetaan No Nut Novemberit ja pidetään itsemme tyytyväisinä.

2. Katko: Educate yourself! Kaikki meistä toimivat arjessaan seksuaalikasvattajina, kun keskustelemme seksistä, kehoista, sukupuolesta, rajoista ynnä muusta, joten mieti millä tavalla puhut näistä asioista muiden kanssa. Luotettavaa tiedonlähteitä ovat esimerkiksi Väestöliitto, Duodecim, Hivpoint, Sexpo-säätiö ja Seta ry, unohtamatta myöskään somea, jossa kannattaa olla kuitenkin erityisen tarkkana lähdekriittisyyden kanssa!

3. Dialectica: Kyseenalaista normatiivisia käsityksiä! Seksiin ja seksuaaliseen liittyy paljon stereotypioita, tabuja ja normeja, jotka voivat vaikuttaa suhteeseemme seksuaalisuuteen. On tärkeää pohtia omia näkemyksiä, niiden alkuperää sekä niiden hyötyjä ja haittoja. Milloin olet viimeksi pyrkinyt purkamaan käsityksiäsi esimerkiksi binääristä sukupuolijaottelusta tai monogamia- ja heteronormista?

4. Putex: Kommunikaatio on tärkeää! Jos harrastat seksiä toisten kanssa, on ensiarvoisen tärkeää, että kommunikointi pelaa. Kerro mistä tykkäät ja mistä et, mitä haluat kokeilla ja missä kulkevat rajasi. Kuuntele ja kunnioita toisten haluja, rajoja ja kehonkieltä. Mikään ei ole seksikkäämpää kuin suoraan puhuminen ja avoimuus.

5. T klubi: Muista taloudellinen vastuullisuus! Kondomit tulevat halvemmaksi kuin lapsen kasvattaminen, käytä siis kumia valittamatta. Jos kuitenkin esimerkiksi hormonaalisen ehkäisyn vuoksi jätät kondomin yöpöydän laatikkoon, varmista, että sinä ja seksikumppanisi olette käyneet seksitautitesteissä. Jos ette, seksitautitesteihin pääsee kätevästi ja ilmaiseksi YTHS:n kautta ja testit on mahdollista tilata ihan kotiovelle

6. Sosklubi: Alle 25 vuotiaat saavat Turussa maksuttoman ehkäisyn, joten jos tarve vaatii niin älä epäröi hakea YTHS:n kautta myös pääsyä ehkäisyneuvolaan Tutustu erilaisiin vaihtoehtoihin ja nauti turvallisesti!

7. P-klubi: Vältä morkkis! On monellakin tapaa tärkeää varmistaa etukäteen, että sinä ja seksikumppanisi olette samalla aaltopituudella ja että kemiat pelaavat. Yksi hyvä tapa on varmistaa ideologisten vakaumusten yhteensopivuus jo aikaisessa vaiheessa, koska seuraavana aamuna voi kaduttaa, jos vieressä makoileva tyyppi osoittautuukin aatemaailmaltaan epäilyttäväksi.

Tahdomme myös muistuttaa, että kukin saa toteuttaa tai olla toteuttamatta seksuaalisuuttaan haluamallaan ja itse määrittelemällään tavalla, kunhan se ei satuta muita. Otetaan kaikkien kokemukset ja identiteetit huomioon ja kunnioitetaan toinen toisiamme!

Nautinnollista loppuvuotta <3 toivottaa Matu ja Vikke

Kirjoittajat ovat intohimoisia amatööriseksuaalikasvattajia, jotka ovat myös vastanneet koposektorista kaudella 2022

Mitä tapahtuu, kun ihminen kuolee?

THL:n Mika Martiskainen kertoo, millaista oikeuslääkärin työ on

Teksti: T-klubi

Joskus henkirikos paljastuu vasta ruumiinavauksen myötä.

Mika Martiskainen, 46, kuuluu oikeuslääkärien harvaan joukkoon Suomessa. Koko maassa heitä työskentelee vain noin kolmisenkymmentä.

Oikeuslääkärin tehtävänkuvaan kuuluu ihmisten kuolemansyyn selvittäminen ja ruumiinavaukset tapauksissa, joissa kuoleman epäillään olleen ei luonnollinen tai joissa kuolema on ollut yllättävä. Tällaisia tapauksia tulee koko maassa eteen vuosittain noin 9000.

Millainen on sitten tyypillinen tapaus ruumiinavaussalissa?

Tutkittavana on usein vainaja, jonka kuolinsyy on epäselvä, kuolema on ollut yllättävä ja kuolemaa ei voida todeta varmuudella taudin aiheuttamaksi. Suuri osa tapauksista tulee tämänkaltaisilla lähtötiedoilla, joissa henkilöllä ei esimerkiksi ollut taustalla lääkärissäkäyntejä ja tiedossa ei ole kuolemaa aiheuttavaa perussairautta, ja/tai kuolemaan liittyvissä olosuhteissa on epäselvyyttä, Mika Martiskainen kertoo Indeksin haastattelussa

Henkilön kuolinsyy sitten selvitetään oikeuslääketieteellisesti, ja kuolemaan liittyvät olosuhteet tarkentuvat poliisitoiminnan kautta. Usein kuolinsyyksi todentuu tauti, kuten sepelvaltimotauti tai alkoholinkäyttöön liittyvät sairaudet Toisinaan taustalta löytyy muitakin syitä, kuten tapaturmia, ja harvakseltaan herää rikosepäilyjäkin, Martiskainen paljastaa

Kuoleman naamiointi perusolettama

Oikeuslääkärin työhön liittyy joskus myös hyvin julmia ja raakoja tapauksia Toisinaan vastaan tulee jopa tilanteita, joissa kuoleman epäillään olevan naamioitu esimerkiksi itsemurhaksi.

Epäilyjä tulee toisinaan vastaan, mutta todentuneita sitäkin harvemmin. Tutkittavana kyseinen tilanne on haastava, on arvioitava erilaisten löydösten aiheuttajamekanismien olemassaoloa ja poissuljettava toisia, Martiskainen sanoo

Lääketieteen ja oikeuslääketieteen hyvä taso sekä poliisin tehokas toiminta edesauttavat Martiskaisen mukaan tällaisten tapausten selvittämisessä Toisinaan apu saattaa tulla jopa vainajan naapurilta - Suomessa on myös uteliaita naapureita, joten joku on usein kuullut tai nähnyt jotakin kuolintapaukseen liittyvää, Martiskainen sanoo.

Itsessään naamioinnin ja teon peittelyn olettamus tulee oikeuslääkärin mukaan huomioida kaikissa tutkittavana olevissa tapauksissa Toisinaan vasta ruumiinavauksessa ja siihen liittyvissä lisätutkimuksissa herää epäily siitä, että toinen henkilö on vaikuttanut kuolemaan

Peittely ja naamiointi voivat sinänsä liittyä jokaiseen itsemurhaksi sopivaan kuolintapaan, esimerkiksi henkilön tönäisy verrattuna hyppäämiseen korkealta paikalta tai tönäisy verrattuna liikkuvan kulkuvälineen eteen menemiseen, Martiskainen toteaa ja jatkaa listaa:

Hirttäytyminen verrattuna kuristamiseen tai lavastettuun hirttäytymiseen; tai hukuttaminen vs hukkuminen; suuren lääke/huumausaineannoksen ottaminen vs antaminen; tulipalot ja muut onnettomuudet ja niin edelleen Tämä on yksi tekijä, miksi mm itsemurhatapaukset tutkitaan, vaikka kuolinsyy lähtötilanteessa vaikuttasikin selvältä, kuten myös esimerkiksi onnettomuuksien ja tapaturmien ollessa kyseessä, Martiskainen avaa

Poikkitieteellisiä yhtymäkohtia

Kun Martikaiselta kysytään, mikä hänen työssään on parasta, nousevat ensimmäisenä esiin työn mielenkiintoisuus ja monipuolisuus Yhteistyötä eri toimijoiden kanssa tehdään runsaasti

Teemme yhteistyötä eri toimijoiden kanssa, kuten poliisi, syyttäjä, oikeuslaitos, työterveyslaitos, Valvira, aluehallintovirastot, ministeriöt, terveyden ja sairaanhoidon organisaatiot, yliopistot Oikeuslääketieteellisen kuolemansyyn selvittämistoiminnan ohella työhön sisältyy valvonta ja ohjaustehtäviä Lisäksi työhön liittyy alan kehitystehtäviä, sekä mahdollisuus tutkimustyöhön

Kliininen oikeuslääketiede on lisääntynyt myös työnkuvassa, eli elävien henkilöiden tutkiminen (rikoksista epäillyt, tullin kiinniottamat). Lisäksi annamme asiantuntijanäkemystä mm. seksuaalirikosten uhrien tutkintaan liittyvissä lääkärinlausunnoissa, Martiskainen jatkaa Ruumiinavausten suorittamisen lisäksi kuolemansyyn selvittäminen sisältää myös esimerkiksi kudosnäytteiden ja muiden tutkimuslöydösten merkitysten arviointia kuolemissa, tapahtumatietoja ja olosuhteita unohtamatta

Myös korovirustauti on tuonut oman lisänsä oikeuslääkärin työhön Tautiin kuolleita henkilöitä on ohjautunut oikeuslääketieteelliseen kuolemansyyn selvitykseen esimerkiksi hoitokuolemaepäilyn vuoksi tai muusta syystä

Henkilöllä on voinut myös olla samanaikaisesti covid19 infektion kanssa tapaturma, kuten kaatuminen ja pään loukkaaminen, tai muu syy, ja kuoleman perussyytä on sitten selvitelty. Covid19 positiiviset löydökset ovat puolestaan olleet hyvin harvinaista niissä tapauksissa, kun kuolemansyyn selvityksen tapahtumatiedoissa on mainittu hengitystietulehdusoireista ja olemme keränneet Covid19 näyteet infektion poissulkumielessä, Martiskainen sanoo.

Moderni ja motivoiva työ

Oikeuslääketieteestä kiinnostunutta opiskelijaa Martiskainen kehottaa ehdottomasti hakeutumaan alalle. Vaikka työ voi vaikuttaa hänen mukaansa raskaalta, on se hänen mukaansa myös hyvin motivoivaa

Käytössä olevat menetelmät ja toimintatavat ovat moderneja, ja ala on monipuolistunut esimerkiksi kliinisen oikeuslääketieteen tehtävien myötä. Yhteistyötä on eri alojen toimijoiden kanssa, mutta itsenäistä työskentelyä on myös runsaasti Työ sisältää myös erilaisia asiantuntijatehtäviä, Martiskainen toteaa Myös jaksamiseen on keinonsa.

Ajattelisin, että suurelta osin ammatillisuus, tieteellinen lähestymistapa ja lääketieteen antama ymmärrys eliöissä tapahtuviin ja vaikuttaviin prosesseihin tukevat jaksamista, vaikka työssä kohtaakin erilaisia elämän päättymisiä, Martiskainen toteaa.

Niin kutsuttu Kuuvan mänty on päätoimittajan mielestä Turun sympaattisin puu.

Sano tiikerille, että se on vain vaatemytty

Teksti: Sanni Ojanen, 4. vuoden filosofian opiskelija ja opettajaopiskelija

Ylen teettämästä Suomalaisten pelot ja haaveet -kyselytutkimuksesta (2022) selviää, että tulevaisuus herättää ihmisissä huolta. Tutkimuksesta käy ilmi, että suomalaisia huolettavat tällä hetkellä erityisesti kansainvälisen politiikan vaikutukset Suomeen, sodan uhka, vanhusten hoito, eriarvoistuminen ja syrjäytyminen sekä ilmastonmuutos. Ylen mukaan yli puolet suomalaisista kokee maailmankuvansa muuttuneen koronapandemian ja Ukrainan sodan aikana.

En voisi olla tutkimustulosten kanssa henkilökohtaisesti enempää samaa mieltä. Myös minä olen viimeisten kahden vuoden aikana ollut huolissani tulevaisuudesta. Ajatuksiin on ajoittain hiipinyt murhe tulevasta: Mitä tapahtuu seuraavaksi? Mikä on seuraava kriisi, jonka synkkään silmään joudumme? Tulevaisuus on ajoittain tuntunut jopa toivottomalta. Miten tässä maailmassa voisi mitenkään olla levollisin mielin, kun tuntuu, että jatkuvasti tapahtuu ei-toivottuja, suorastaan pahoja asioita? . . .

Murheeni tulevasta hellittivät hitusen sattumalta viime kesänä, kun luin erästä kirjaa. Kirja kertoi kotikaupunkini lähihistoriasta ja joistakin merkittävistä Suomea koskevista tapahtumista. Lukiessani palasinkin mielikuvissani aikaan, jolloin Tarja Halonen oli presidenttinä ja jolloin Lordi voitti Euroviisut. Aikaan, jolloin kotikaupunkiini perustettiin keilahalli, jolloin paikallinen jumppaseura täytti 80 vuotta ja jolloin pääkatu koki massiivisen muodonmuutoksen. Ylipäätään kirjassa kerrottiin sellaisista tapahtumista, jotka lapsuudestani jotenkuten muistan. Tapahtumista, jotka joskus olivat ajankohtaisia, mutta eivät enää.

Kirja sai minut pohtimaan aikaa ja sitä, millä tavalla me ihmiset suhtaudumme siihen; miten suhtaudumme menneeseen, nykyhetkeen ja tulevaan. Kun olin lapsi, paikallisen pääkadun massiivinen uudelleenrakentaminen oli minulle iso murheenaihe. Muistan ajatelleeni epätoivoisesti silloin, ettei rakentamisesta tule ikinä loppua. Oli vaikeaa uskoa, että valtavasta määrästä rahisevaa soraa ja kolkonharmaata kiveä tulisi jonakin päivänä oikea katu liikenneympyröineen. Huoli rakkaasta pääkadusta hiipikin alituisesti ajatusmaailmaani silloin. Vaan ei enää: Nyt on kulunut yli viisitoista vuotta siitä, kun uusi pääkatu liikenneympyröineen saatiin valmiiksi. Eikä pääkadun massiivinen muodonmuutos viivästymisineen enää tunnu isolta asialta, päinvastoin – ei se tunnu enää oikeastaan miltään. Kirjaa selatessani aloinkin pohtia seuraavaa kysymystä: miten on mahdollista, että asia, joka joskus tuntui suurelta, jännittävältä ja merkitykselliseltä, ei tunnu suurelta, jännittävältä eikä välttämättä edes merkitykselliseltä, kun aikaa on kulunut tarpeeksi?

Aloin miettiä asiaa laajemmin. Oli kyseessä sitten huoli paikallisen pääkadun valmistumisen

viivästymisestä tai vaikkapa pelko kolmannen maailmansodan syttymisestä, tulevaisuus on aina herättänyt ihmisissä enemmän tai vähemmän huolta. Tulevaisuus on ollut ja tulee aina olemaan epävarmaa, ja erilaisina aikoina ihmisiä huolettavat eri asiat. Toisinaan elämää suurempana murheenkryyninä on pieni paikallinen pääkatu, toisinaan taas isot maailmanmurheet. Siinä missä meissä 2020-luvun ihmisolennoissa pelkoa herättävät muun muassa Ukrainan sota ja sen mahdollinen laajentuminen, luontokato ja ilmastonmuutos, jossakin toisessa eletyssä ajassa uhkakuvat ovat olleet toisenlaisia. Koemme huolta tulevaisuudesta vuonna 2022, mutta niin kokivat myös esimerkiksi ydinsodan syttymistä pelkäävät nuoret kylmän sodan aikaan – ja minä silloin viisitoista vuotta sitten, kun murehdin paikallista pääkatua. Kautta aikain ihmiset ovat nyt-hetkeä eläessään olleet murheissaan vaikka minkälaisista tulevaisuudenkuvista. Kärjistetysti voisikin todeta: ihmisten huoli pysyy, mutta huolenaiheet vaihtuvat.

Millä tavalla edellinen pohdintani kevensi tulevaisuuteen liittyviä maailmanmurheitani? Ensinnäkin siten, että oivalsin seuraavan asian: Vaikka meistä vuonna 2022 nyt-hetkeä elävistä ihmisistä toisinaan tuntuukin siltä, että juuri meidän aikanamme tulevaisuudesta joutuu aidosti kantamaan huolta, ei 2020-luku ole loppujen lopuksi sen erikoisempi tai pelottavampi ajanjakso kuin muutkaan eletyt ajat. Nyt-hetkestä käsin arvailtu tulevaisuus on aina, ei ainoastaan nyt 2020-luvulla, tuntunut ihmisestä epävarmalta. Esimerkiksi vuonna 2001 terrori-iskut World Trade Centerin kaksoistorneihin horjuttivat kansainvälisesti turvallisuuden tunnetta pitkäksi aikaa. Varmasti joku mietti toivottomana jo silloin, että maailma on muuttunut turvattomaksi, ennalta-arvaamattomaksi paikaksi, jossa ei enää uskalla elää rauhallisin mielin. Kauhun hetkiä koettiin myös kansallisesti, kun vuonna 2007 tapahtui Jokelan koulusurma, vuonna 2008 Kauhajoen koulusurma ja vuonna 2009 Sellon ampumavälikohtaus. 1980-luvulla pelättiin aidosti ydinsodan puhkeamista, ja 1920-luvulla huolta aiheutti espanjantautipandemia. Tulevaisuudenuskoa laajasti koetelleita tapahtumia meiltä ja maailmalta voisi luetella vaikka kuinka paljon: ebolaepidemia Afrikassa vuonna 2014, Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus 2011 ja samana vuonna Breivikin terrori-isku Oslossa, Irakin sota 2003-2011, Intian valtameren tsunami 2004, Myyrmannin räjähdys 2002, 1990-luvun lama, kylmä sota 1950-1991, Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus 1986, Afganistanin levottomuudet vuodesta 1979, Kuuban ohjuskriisi 1962, Stalinin valtakausi ja siihen liittyneet tapahtumat 1930-1953, toinen maailmansota ja holokausti 1939-1945. Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommitukset 1945, ensimmäinen maailmansota 1914-1918, Suomen sota 1808-1809, noitavainot 1450-1750, musta surma 1346-1353, kehityksen pysähtyneisyys “pimeällä” keskiajalla, uskonnolla perustellut sotaretket 1095-1291, Rooman ryöstö ja polttaminen vuonna 455 ja Rooman valtakunnan tuho sekä 200-luvun kriisi – vain muutamia mainitakseni. Ei meidän tule lamaantua ja julistaa vasta nyt 2020-luvulla, että tulevaisuus on pilalla; historian tapahtumien valossa niin olisi pitänyt julistaa jo aikoja sitten.

Kirjaa selatessani oivalsin myös toisen asian: monet ihmiset, yhteisöt ja valtiot ovat aikojen saatossa selvinneet vaikka minkälaisista vaikeuksista. Monet haastavat, jopa mahdottomilta tuntuvat ajat ovat lopulta menneet ohi. Kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen loppuvuodesta 1939, suomalaiset aikalaiset elivät riipivässä, henkisesti äärimmäisen kuluttavassa

epävarmuudessa. Eivät he tienneet, tulisiko puoliso kotiin rintamalta, riittävätkö rahat elämiseen saati sitä, milloin sota loppuu. He tiesivät vain, että vihollinen vyöryy täydellä voimalla rajan yli tuhoten kaiken mahdollisen. Tulevaisuuden täytyi näyttää vuoden 1939 aikalaisen silmissä valtavan raskaalta, lamauttavaltakin. Suomi kuitenkin selvisi vaikeista vuosista itsenäisenä valtiona, ja sydänjuuria repivä, äärimmäisen raskas epävarmuuden aikakausi päättyi ja vaihtui toiveikkaaseen jälleenrakentamiseen. Iloinen 50-luku alkoi.

Uskonkin, että jonakin päivänä tarkastelemme haastavalta tuntunutta 2020-luvun alkua menneisyytenä ja toteamme levollisin mielin, että siitäkin ajasta selvittiin. . . .

On mielestäni lohduttavaa ajatella myös niin, että nyt-hetkistä arvaamattomine tulevaisuudenkuvineen ja huolestuttavine uhkineen tulee jonakin päivänä menneisyyttä. Turvattomilta tuntuvat, repivän riipivät nyt-hetket katoavat muuttuen vaarattomiksi muistoiksi. Jo tapahtuneet asiat eivät herätä epävarmuutta ja huolta samalla tavalla kuin nyt-hetkestä käsin arvailtu tulevaisuus, sillä menneisyys on jo tapahtunut; tiedämme, miten tarinassa tulee käymään. Äärimmäisen raskaita menneisyyden tapahtumia tai aikalaisten kokemuksia ei silti sovi vähätellä. Veteraanit, jotka olivat taistelemassa juuri puhjenneessa talvisodassa, saattavat omakohtaisesti vielä tänäkin päivänä muistaa rintaman hyytävät kauheudet. Heidän kokemuksiaan ei tule unohtaa. Huomattavaa kuitenkin on, että isotkin asiat saavat toisenlaiset, erilaiset mittasuhteet, kun aikaa kuluu. Muistot saattavat olla pelon sävyttämiä, mutta muistot itsessään eivät herätä samanlaista pelkoa kuin silloin, kun tapahtumat olivat ajankohtaisia ja kun huomispäivästä ei tiedetty Aika ei paranna kaikkea, mutta melko tehokkaasti se vaikeat asiat kultaa. Paikallista pääkatua isommatkin murheet ovat katoavaisia; mitkään murheet eivät ole ikuisia.

Edellisen valossa väitänkin, että menneen tarkasteleminen voi parhaimmillaan luoda luottamusta tulevaan. Jos ennenkin on asioista selvitty, niin miksei nyt ja tulevaisuudessa? En tarkoita, että menneestä voitaisiin loogisesti päätellä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu; siitä, että ennenkin on selvitty, ei voi johtaa päätelmää, että tulevaisuudessakin selvitään. Sen sijaan tarkoitan, että menneen tarkasteleminen voi parhaimmillaan tuottaa ihmiselle tunteen siitä, että nykyisyyteen ja tulevaisuuteen uskaltaa luottaa. Kyse on siis tulevaisuudenuskon luomisesta ja turvallisuudentunteen kasvattamisesta, ei viileän loogisesta päättelystä. Sotia, kulkutauteja, suuronnettomuuksia, poliittisesti kireitä tilanteita ja niin edelleen on ollut ennenkin vaikka kuinka monia, eikä maailmanloppua ole vielä tullut. Monista mahdottomilta tuntuvista, ikävistä ja jopa pahoista maailmantapahtumista on kautta aikain jotenkin selvitty. Eikö tämä jos jokin ole kannustava ja toivoa luova ajatus siitä, että asioista selvitään myös tulevaisuudessa?

Huojentavaa on mielestäni huomioida myös se tosiasia, että aika saati sen kuluminen ei ole kenenkään ihmisen hallittavissa. Kenestäkään ihmisestä riippumatta nyt-hetkistä tulee menneisyyttä. Kenestäkään riippumatta tulevaisuus muuttuu käsillä oleviksi äärimmäisen

lyhyiksi, ainutlaatuisiksi nyt-hetkiksi, katoaviksi ajan palasiksi. Voimakaskaan mahdollisten maailmanlaajuisten kriisien murehtiminen ja vastoinkäymisten vatvominen ei saa ihmistä hallitsemaan aikaa, vaikka hän niin kuinka tahtoisi.

Myönnettäköön, että toki tulevaisuudesta saa ja pitääkin huolehtia. Tulevaisuudessa tapahtuvat asiat ovat pitkälti omissa käsissämme, eikä tulevasta huolen kantaminen ole aina lainkaan huono asia. Ei ole kuitenkaan tarkoituksellista märehtiä murheisena sellaisia asioita, joihin ei voi itse mitenkään omalla toiminnallaan vaikuttaa. Voi myöhemmin jopa kaduttaa, jos nyt-hetkessä on jatkuvasti liian murheissaan itsestä riippumattomista, mahdollisesti tapahtuvista skenaarioista; vaikkapa siitä, valmistuuko kolkonharmaan kiven peittämästä paikallisesta pääkadusta koskaan oikeaa katua ja liikenneympyrää. Katumusta kasvattaa se, kun ajan myötä ymmärtää, kuinka mitättömän pieniä murehtimisen aiheet olivatkaan. Ja se vasta kaduttaakin, kun huomaa, että murehtimiseen on käyttänyt elämästään kohtuuttomasti aikaa – että elämä on jäänyt elämättä. Miksi edes olin paikallisen pääkadun tilanteesta niin hirveän huolissani silloin? Miksen keskittynyt johonkin iloa ja energiaa tuottavaan tekemiseen raudanraskaan ruminaation sijaan?

Kallisarvoista nyt-hetkeä, jota me juuri tällä hetkellä elämme vuonna 2022, ei saa enää koskaan takaisin. Miksi käyttää tätä ainutkertaista hetkeä tulevaisuudesta murehtimiseen, kun tulevaisuus joka tapauksessa tapahtuu joskus? Minä en halua vuosien kuluttua joutua katuvana järkeilemään seuraavia kysymyksiä: Miksi tuhlasin ainutkertaista opiskelijaelämääni, katoavaa henkilökohtaista nuoruuttani 2020-luvun maailmankriiseistä murehtimiseen? Miksi kannoin koko maailman murheita vain omilla harteillani? Haluan vuosien päästä muistaa, mitä kaikkea kivaa sain kaksikymppisenä kokea, en sitä, että aprikoin uutisten äärellä tuntitolkulla Putinin mielenliikkeitä. . . .

Juuri siihen meidän kenties tulisikin kiinnittää huomiota – siis siihen, ettemme murehtisi liikaa tulevaa. Entinen kansanedustaja Ville Komsi kertoo 1980-luvulla esitetyssä Moi-ohjelmassa (Moi-ohjelma: Nuorten pelot ja toiveet (23.12.1984). Yle Areena.) eräästä tilanteesta, jossa hän oli yhdessä lastensa kanssa. Komsi kertoo, että tämän (silloin) alle 4-vuotiaat lapset eivät pelkää kylmää sotaa, vaan mörköä pimeässä. Hän kertoo sanoneensa lapsilleen näin: “ - - kun sä pelkäät et siel on tiikeri tuol hyllyllä, nii tuu kattomaan, mä nostan sut mun syliin, niin koita itte, siin on vaan vaatemytty. Et siin on sun koko tiikeris.” Vaatemytyn nähtyään lapset olivat rauhoittuneet ja alkaneet nauraa: Eihän tiikerimyttyä tarvitse pelätä! Sehän on vain mytty! Kysyttäessä Komsi toteaakin ohjelmassa, että toivoisi lastensa omaksuvan samankaltaisen elämänasenteen maailmanmurheita, kuten sodan uhan pelkoa, kohtaan. Komsi toteaa painokkaasti vertauskuvallisen puheenvuoronsa päätteeksi: “Vaatemytylle on uskallettava sanoa, et se on vaan vaatemytty, vaikka sillä olis kanuunoita niin helkkaristi”. Aika rohkeasti sanottu silloin kylmän sodan aikaan 1980-luvulla, jolloin aidosti pelättiin ydinsodan syttymistä; hän ei paljoa paikallisia pääkatuja murehtinut!

Fobia: Miksi harjoittelupaikan hakeminen ja saaminen on niin vaikeaa?

Miksi harjoittelupaikan hakeminen ja saaminen on niin vaikeaa?

Kolme yleisintä harjoittelupaikkaan liittyvää kysymystä, joita kuulee esitettävän Fobian Huoneella säännöllisesti: Minne olet menossa harkkaan? Oliko vaikeaa saada paikka? Kuinka paljon aikaisemmin aloit lähettämään hakemuksia? Yleensä kysyjänä on ahkerasti graduaan tahkoava, harjoittelua suunnitteleva neljännen tai viidennen vuoden opiskelija, mutta löytyypä joukosta myös muita kiinnostuneita foobikoita alemmilta vuosikursseilta. Varmaa on vain se, että harkkapaikkakeskustelu tuo Huoneen sohvalle välittömästi ison joukon keskustelijoita ihmettelemään ja jakamaan tietoa tuosta omalla tavallaan mystisestä mutta pakollisesta prosessista, joka jokaisen psykologian opiskelijan elämässä on edessä. Joku lukija saattaa ihmetellä tässä vaiheessa sitä, mitä mystistä työharjoitteluun voi liittyä? Noin teoriassa ei yhtään mitään: psykologian maisterin tutkintoon kuuluu pakollisena työharjoittelujakso, jonka tarkoituksena on harjoitella psykologin työtehtäviä yhdellä psykologian sovellusalueella viiden kuukauden ajan. Harjoittelussa keskeistä on päästä kokeilemaan sekä harjoittamaan omaa osaamistaan aidoissa työtilanteissa, ja kyseessä onkin monella tavalla oleellinen, iso osa tutkintoamme. Harkka on monelle opiskelijalle juuri se opiskeluajan tärkein vaihe, jossa oma ammatti-identiteetti alkaa kunnolla rakentumaan. Valitettavasti harjoitteluun liittyy myös eräs pieni ’’mutta’’. Harkkapaikkaa nimittäin pitää hakea ja se jos mikä on mystinen prosessi. Tässä prosessissa kuuleman perusteella onnistunut ja mutkaton eteneminen on todennäköisyydeltään lottovoiton luokkaa.

Teoriassa harjoittelupaikkaa hakiessaan opiskelija lähettää muutamia hakemuksia, käy haastattelussa ja saa paikan. Valitettavasti käytäntö näyttää kuitenkin olevan jotain aivan muuta. Fobian opiskelijoilta kuuluu toistuvasti huolta ja palautetta siitä, kuinka Turussa on liian vähän harkkapaikkoja, miten harjoittelupaikan hakemisen aloitus edes vuotta aikaisemmin ennen harkan suunniteltua aloitusajankohtaa ei riitä varmistamaan paikkaa, kuinka hakemuksia joutuu lähettämään kymmeniä ilman minkäänlaisia vastauksia niihin, ja kuinka muissa yliopistokaupungeissa voi joutua syrjityksi valintaprosessissa sen takia, että kyseisen kaupungin ’’omat opiskelijat’’ ajavat edelle. Ja jos harjoittelupaikan onnistuu jotenkin saamaan, ei yliopiston tarjoaman harjoittelutuen hyödyntäminen ongelmitta ole myöskään taattua.

Osassa Suomen yliopistoja on harkkapaikan hakua helpottamaan muodostettu oma käytäntö, keskitetty haku. Keskitetyn haun kautta opiskelijat ohjataan harjoittelupaikkoihin ilman, että heidän tarvitsee hakea paikkaa täysin yksin (elleivät he itse niin halua tehdä). Lisäksi on tiedossa, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on voimassa sopimus, jonka mukaan osa sairaanhoitopiirin harjoittelupaikoista varataan automaattisesti kaupungin opiskelijoille. Vaikka kyseinen käytäntö on omalla tavallaan ongelmallinen, on siinä se hyvä puoli, että yliopistollinen sairaala on velvoitettu tarjoamaan tietyn määrän harjoittelupaikkoja opiskelijoille. Harkkapaikkoja on siis yleisesti enemmän saatavilla. Se, ratkaisisiko vastaava käytäntö Turun alueella olemassa olevia ongelmia, on kuitenkin monitahoisempi

keskustelu kuin mitä tässä kirjoituksessa pystyy läpi käymään.

Lopuksi voidaan todeta, että psykologian työharjoittelu on Turun yliopistossa pakollinen tutkintoon sisältyvä 30 opintopisteen kurssi. On mielestäni perusteltua kysyä, miksi Turussa yliopisto ei tue enempää harjoittelupaikan hakemista, sillä kurssi kuitenkin vaaditaan suoritetuksi, jos PsM –tutkinnon haluaa hyväksytysti suorittaa. Turussa vastuu harjoittelupaikan hakemisesta laskeutuu pitkälti opiskelijan harteille, sillä meiltä

puuttuu mm. keskitetty hakuprosessi ja ylipäätään selkeät käytännöt siitä mistä, miten ja milloin harjoittelupaikkaa tulisi alkaa hakemaan. Se, miksi näin on, lienee resurssikysymys, mutta jättää kuitenkin opiskelijan yksin ikävään ja voimavaroja kuluttavaan tilanteeseen. Aika näyttää, mihin harkkapaikkakäytännöt tulevaisuudessa kehittyvät. Huoli asiasta on kuitenkin opiskelijoiden puolelta tuotu esille myös Turun yliopiston tietoisuuteen ja työ asioiden edistämiseksi aloitettu, vaikka sitä onkin vielä paljon edessä.

Teksti: Anniina Hietaharju

Kirja-arvostelu: esseitä eläimistä

Elisa Aaltolan kirja Esseitä eläimistä pohtii ihmisten suhdetta muihin eläimiin pitkälti kirjoittajan omien kokemusten kautta, mutta myös faktojen ja filosofisten teorioiden Se voisi olla todella arvokasta luettavaa kaikille meistä, tosin pelkään, että eräs kommentoija Goodreads sivustolla oli oikeassa sanoessaan, että tällaisia kirjoja eivät koskaan lue ne, joiden kaikkein eniten pitäisi

Omista kokemuksistaan joiden ympärille kirjan narratiivi rakentuu Aaltola kertoo alkaen lapsuudestaan maatilalla aina viimeaikaiseen eläinoikeusaktivismiinsa asti Hyvien esimerkkien lisäksi tämä antaa mahdollisuuden nähdä asioita hänen perspektiivistään, ja sitä kautta epäsuorasti ei ihmis eläinten perspektiivistä, koska Aaltola on kirjoittamansa (sekä tekojensa) perusteella aina ollut herkempi näkemään sen kuin monet muut ihmiset Toistuvaksi teemaksi nouseekin se, miten ihmisillä on jatkuvasti tapana kiistää ja työntää syrjään ajatukset muiden eläinten moraalisesta arvosta, ja siitä, miten niitä tulisi kohdella Kirjoittajan lapsuudessa maaseudulla sellaiset kysymykset tukahdutettiin, ja nytkin tietty vähemmistö ihmisistä suorastaan suuttuu eläinten oikeuksien puolustamisesta

Aaltola päätyykin käyttämään paljon tilaa vastustajiensa ”psykoanalysointiin”, teesinään erityisesti se, että muunlajisia eläimiä törkeästi hyväksikäyttävä yhteiskunta vaatii sitä, että niiden moraalista arvoa ei saa ottaa vakavasti niin että eläinten oikeuksien puolustaminen voi näyttäytyä jopa uhkaavana Voitaisiin kysyä, onko tämä lähestymistapa oikea miksi sen sijaan, että perustelisi omaa näkemystä, keskittyy selittämään, miten kieroutuneesti sitä vastustavien on ajateltava?

Lähestymistapa on kuitenkin hyvinkin oikea ottaen huomioon tilanteen yksityiskohdat On

yksinkertaista perustella, miksi muillakin eläimillä pitäisi olla oikeuksia Jos jokin olento voi kokea kärsimystä ja nautintoa ja sillä voi olla intressejä, tarvitaan pikemminkin ajattelun akrobatiaa siihen, että perustellaan, että sillä ei ole oikeuksia samalla perusteella kuin ihmisillä. Aaltola esittää aivan riittävät argumentit tämän puolesta, ja myös pitkän listan empiirisiä tosiasioita siitä, miten ihmisten vuorovaikutuksessa muiden eläinten kanssa ihmiset usein eivät kunnioita näitä oikeuksia edes kaikkein yksinkertaisimmalla tasolla Sen jälkeen keskusteltavaksi jääkin vain se, miksi ihmiset niin usein eivät kunnioita muiden eläinten moraalista arvoa, vaan sen sijaan tekevät siitä monimutkaisen, kiistellyn, jopa vihatun, ja ennen kaikkea huomiotta jätetyn asian. Tämä ilmiö itsessään on tarkasteltavaksi olennainen asia ihmisten suhteessa muihin eläimiin, paljon enemmän kuin se, mikä olisi oikeasti eettistä suhtautumista

On tosin niin, että tämänhetkinen suhtautumisemme muihin eläimiin on niin kaukana moraalisesta, että joissain suhteissa meidän tulee olemaan haastavaa edes keksiä, millainen uusi suhde olisi sen sijaan Tässä suhteessa muistutamme muita eläinlajeja, jotka eivät ole kykeneväisiä moraaliseen ajatteluun; sudet eivät mieti saalistamiensa hirvien oikeuksia Me kuitenkin olemme moraalisia toimijoita, ja siksi meidän tuleekin toimia toisin. Sitä paitsi jotkin muutokset, kuten kiduttavan tehotuotannon lopettaminen, ovat selviä jo nykyisestä perspektiivistämme.

Suhteemme muihin eläinlajeihin on joillakin tavoilla uskomattoman kieroutunut ja aiheuttaa valtavia määriä kärsimystä Aaltola auttaa näkemään sen, ja myös sen, millainen se voisi olla sen sijaan. Tämä kirja esittää erittäin tärkeän ajatuksen erittäin kauniisti ja voimallisesti

Elisa Aaltola: Esseitä eläimistä Into kustannus, 2022

Teksti: Ville V. Kokko

Demokratia vastaan autoritarismi: Ukrainan sota tapaustutkimuksena

Ville V. Kokko

Liberaali demokratia on tullut tiensä päähän, väitti Venäjän presidentti Vladimir Putin kesäkuussa 2019 1 Hänen oma hallintonsa sitä ei ainakaan ole edustanut, eikä ei ole ollut ainoa Johtajat Unkarin Viktor Orbánista Yhdysvaltain silloiseen presidenttiin Donald Trumpiin ovat esittäneet samankaltaisia ajatuksia ja seuranneet samankaltaisia toimintatapoja Putin puhui muun muassa nationalistisesta vastareaktiosta monikulttuurisuutta vastaan, ja sellainen on todella ollut nähtävissä. Itsevaltaiset valtiot Valko Venäjästä Kiinaan ja Venezuelasta Kuubaan tukevat toisiaan, mikä tekee niistä vähemmän riippuvaisia demokraattisten valtioiden hyväksynnästä 2 Lisäksi myös Yhdysvaltain republikaaneissa on niitä, jotka pitävät Orbánia jonkinlaisena esikuvana, ja toisaalta he käyttävät yhä kasvavassa määrin samankaltaisia taktiikoita kompensoidakseen sitä, että he eivät saa tarpeeksi varsinaista kannatusta kansalta.3

Vaikka Putinin ja muiden puhe nimenomaan liberaalista demokratiasta on myös merkityksellistä, heidän edustamansa vaihtoehto ei kuitenkaan ole vain toisenlaista demokratiaa, vaan pikemminkin autoritarismia. Orbán on esimerkiksi sanonut kannattavansa ”kristillistä demokratiaa”, jota hän kutsuu myös epäliberaaliksi, koska se kieltää jotkin liberaalit arvot monikulttuurisuuden, maahanmuuton, ja perinteiselle vaihtoehtoiset perhemallit. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että vastareaktio liberalismia vastaan olisi demokraattisesti johtanut Orbánin Fidesz puolueen toteuttamaan näitä arvoja Sen sijaan Fidesz käyttää pitkää listaa likaisia temppuja estääkseen todellisen demokraattisen prosessin: vaikka Unkarissa pidetään yhä äänestyksiä, Fidesz on piirtänyt vaalipiirit uudestaan omaksi edukseen, myöntänyt äänestysoikeuden maan ulkopuolella oleville etnisille unkarilaisille ( jotka äänestävät lähes pelkästään Fidesziä), hallitsee 90% mediasta, hajottaa oppositiota luomalla valepuolueita 4

Jos Putinin, Orbánin ja muiden mukaan demokratia on mennyt konkurssiin ja lakannut toimimasta, yksi tapaustutkimus siitä, kuinka paljon paremmin autoritarismi toimii, voisi olla Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa

Potemkinin armeija

Ukrainan sodan kulun yksityiskohtia en rupea tässä sen enempää käymään läpi. Helmikuussa Venäjän pelätty armeija hyökkäsi suhteessa pienempään maahan, Ukrainaan, odottaen valloittavansa sen hetkessä. Yhdeksän kuukautta myöhemmin venäläiset eivät ole yhtään lähempänä tätä tavoitetta ja liikkuvat pikemminkin takaperin, ja siinä samassa Venäjä on muuttunut merkittävästä tekijästä maailman poliittisella pelikentällä hylkiöksi, jota edes muut autoritaariset valtiot kuten Kiina eivät viitsi tukea 5

Putin oli ilmeisesti odottanut voivansa vain marssia Ukrainaan, ja että venäläiset toivotettaisiin siellä tervetulleiksi. Miksi hän ajatteli näin, jos se ei todellakaan ollut totta? Yhtenä mahdollisena

1 https://www ft com/content/670039ec 98f3 11e9 9573 ee5cbb98ed36

2 https://www theatlantic com/magazine/archive/2021/12/the autocrats are winning /620526/

3 https://www vox com/policy and politics/2018/9/13/17823488/hungary democracy authoritarianism trump

4 https://www vox https://www state gov/russias filtration operations forced disappearances and mass deportations of ukrainia n citizens/com/policy and politics/2018/9/13/17823488/hungary democracy authoritarianism trump

5 Ks esim https://www youtube com/watch?v=d2 Tlumej8o

5

2

selityksenä on esitetty, että Putin (itsekin) uskoi tai oli sisäistänyt venäläisen ja neuvostoliittolaisen propagandan, jossa Ukrainaa ei otettu vakavasti itsenäisenä maana ja kansana, jolla olisi intressejä omaan olemassaoloonsa.1 On myös todisteita siitä, että Venäjän tiedustelupalvelu oli tutkinut asiaa ja oli tietoinen, että ukrainalaiset eivät hyppäisi vapaaehtoisesti Venäjän odottavaan syliin mutta he raportoivat Putinille kuitenkin toisin, mahdollisesti siksi, että eivät uskaltaneet kertoa epämieluisampaa totuutta.2 Sekä propaganda että pelko ylempiä kohtaan ja haluttomuus hyväksyä totuutta voidaan enemmän tai vähemmän laskea autoritarismin piirteisiin, kun taas totuudellisuus ja avoimuus kuuluvat ainakin teoriassa demokratian arvoihin, joten autoritarismi parempana vaihtoehtona ei ainakaan tässä kohdin oikein vakuuta Päinvastoin sen kunnioituksen puute totuutta kohtaan mikä ei ensi näkemältä ole välttämättä edes autoritarismin suurin synti tai heikkous näyttää johtaneen Putinin tuhoamaan itsensä. (Tosin tietenkin lukemattomat muut saavat kärsiä vielä enemmän )

Ajatus suurvaltaintressien puolustamisesta sotimalla3 ainakin näin törkeästi kuuluu muutenkin synkkään menneisyyteen. Suurimman osan sivilisaation historiaa tällaista käytöstä olisi pidetty poliittisesti hyväksyttävänä, ei siis vain sitä, että yrittää valloittaa toisen valtion omien intressiensä puolustamiseksi, vaan myös siviileihin kohdistuvaa julmuutta siinä sivussa.4 Kuitenkin nykyään ”sota on laitonta”, kuten Steven Pinker kirjoitti joitain vuosia sitten kirjassaan Enlightenment Now, joka käsittelee lähinnä sitä, miten asiat ovat koko ajan kehittyneet parempaan suuntaan historian saatossa Joku voisi varmaankin osoittaa Ukrainan sotaan esimerkkinä siitä, miten Pinkerin teesit sodan vähenemisestä eivät pidä paikkaansa, mutta on aika ilmeistä, mitä Pinker voisi vastata: muu maailma on todellakin reagoinut sen mukaisesti, että (tällainen) sota ei ole sallittua. Venäjälle on yhteisvoimin asetettu pakotteita, jotka eivät tällä kertaa jääneet lähellekään nimellisiksi, ja länsimaiden materiaalinen tuki on auttanut Ukrainaa puolustautumaan. Tuskin kukaan tätä sivustakaan seuraavaa innostuu seuraamaan Venäjän esimerkkiä

Jos Ukraina ei osoittautunut olemattomaksi valtioksi, joka ottaisi Venäjän ilolla vastaan, niin Venäjän oma armeija on puolestaan osoittautunut yllättävän surkeaksi. Syitä tähän on listattu useita. Diktaattorimainen, pelkoon ja rangaistuksiin perustuva johtamistapa johtaa kuulemma siihen, että sotilaat tottelevat käskyjä aivottomasti, ja lisäksi motivaatio on alhainen.5 Lisäksi korruptio on johtanut siihen, että paperilla olemassa oleva Venäjän armeija ei vastaa todellisuutta, vaan kaikkea mahdollista sotilaiden määrästä oikeasti välistävetäjien taskuihin menneillä rahoilla muka hankituista varusteista on raportoitu yläkanttiin. Venäjän entinen ulkoministeri Andrei Kozyrev sanoikin Venäjän yrityksen modernisoida armeijaansa tuottaneenkin vain ”Potemkinin armeijan” 6 (viitaten tarinaan ”Potemkinin kulisseista”, jotka suomenkielisen nimensä mukaisesti näyttivät ulospäin hyviltä mutta

1

https://www atlanticcouncil org /blogs/ukrainealert/ukraine war vladimir putin has gambled everything and lo st/

https://www.businessinsider.com/russia intel knew but didnt tell kremlin ukraine would fight ussia report 20 22 8?r=US&IR=T

3 Tästä ks.

https://www.mustread.fi/artikkelit/venalaisen huippututkijan moskovski komsomolets lehdelle antama haasta ttelu paljastaa miten venajalla ajatellaan hyokkayksesta ukrainaan kuukausi sen alkamisen jalkeen/

4 https://areomagazine.com/2022/04/02/putin and the authoritarian tradition/

https://www.theguardian.com/world/2022/sep/18/russia military underperforming ukraine

6

https://www.verkkouutiset.fi/a/kremlin suuri harha venajan ex ulkoministeri kertoo kolme syyta sodalle/#b83 4e12c

9

6

2

joissa ei ollut mitään sisältöä1) Putinin olisi ehkä pitänyt harkita tätä mahdollisuutta ennen kuin lähti pyörittämään koko yhteiskuntaa korruptioon perustuen, mutta toisaalta hänhän on myös asettanut itsensä asemaan, jossa ihmiset eivät uskalla kertoa hänelle ikäviä totuuksia 2

Jos demokratiassa ongelmana voi olla se, että valta on suurella joukolla ihmisiä, jotka eivät oikeastaan tiedä mistään mitään niin vielä pahempi se on niin päin, jos valta on pienellä joukolla ihmisiä, jotka eivät tiedä mistään mitään

Ei ole mikään yllätys tai poikkeus, että autoritarismissa esiintyy korruptiota. Vaikka olemassa olevaa demokratiaa on varmasti mahdollista ja syytäkin kritisoida korruptiosta ja muista puutteista, eivät Putin ja hänen hengenheimolaisensa ole tarjoamassa sille mitenkään puhtaampaa vaihtoehtoa. Amerikkalaisen historioitsijan Heather Cox Richardsonin sanoin:

Putin, Orbán, Lukashenko, and others like them are advancing a very old version of society. They believe that a few men white, Christian should run the world and amass both wealth and power while the rest of us support them While they attract voters with their cultural stands attacking immigration and gay rights, for example they have rigged elections, turned their economies over to cronies, and stifled the press. They have turned their nations from democracy to an authoritarianism that has been called “kleptocracy ” or “soft fascism ”3

No, eipä se joka tapauksessa ainakaan kauhean hyvin näytä toimivan Eikä tämä periaatteessakaan kuulosta niin mahtavalta vaihtoehdolta.

On Venäjän armeija sentään saanut jotain aikaan Sen sotilaat ovat ryöstelleet, kiduttaneet, murhanneet ja raiskanneet siviilejä hallitsemillaan alueilla, pommittaneet siviilikohteita4, siirtäneet ihmisiä pois kodeistaan ja kotimaastaan ja erottaneet perheitä5, ja tuhonneet systemaattisesti kulttuurisesti tärkeitä kohteita6 Kansanmurhaa7 en tässä yhteydessä listaa, koska se on jäämässä yritykseksi. Lisäksi hyökkäys on aiheuttanut suurimman pakolaiskriisin sitten toisen maailmansodan8 ja pahentanut maailmanlaajuista ruokakriisiä9 Kaikki tämä vahinko hintana siitä, että edes Venäjän omat tavoitteet eivät ole edistyneet. Jos tämä on se, mitä autoritarismilla on meille tarjottavana, niin ei kiitos

1 Tarina ei liene totuudellinen Ks https://fi wikipedia org /wiki/Potemkinin kulissit

https://www usnews com/news/world report/articles/2022 08 31/how russian corruption is foiling putins ar my in ukraine

3 https://heathercoxrichardson substack com/p/november 21 2021

4 https://www csce gov/international impact/events/russian war crimes ukraine

5 https://www state gov/russias filtration operations forced disappearances and mass deportations of ukrainia n citizens/

https://www euronews com/culture/2022/09/13/its cultural genocide ukraines culture minister trying to salv age the countrys artifacts

7 https://www icj cij org /en/case/182

8 https://www theguardian com/world/2022/mar/06/ukraine fastest growing refugee crisis since second world war

https://www.consilium.europa.eu/en/infographics/how the russian invasion of ukraine has further aggravate d the global food crisis/

Täysin päinvastaisesti puolestaan länsimaiden vastatoimissa vaikuttavaa on se, että ne olivat mahdollisia menemättä varsinaisesti mukaan sotaan, ja sikäli ikään kuin demokratian omilla keinoilla. Venäjä varoitti, että NATO maat eivät saa lähettää sotilaitaan taistelemaan Ukrainaan Hyvä on, länsi vastasi ja laittoi Venäjän sen sijaan tiukoille ja auttoi Ukrainaa muilla keinoilla Väkivallattomasta vastauksesta ei voida puhua Ukrainalle lähetetyt aseet ovat tietenkin väkivallan välineitä, ja jopa pakotteet ovat keinoja aiheuttaa vahinkoa mutta sotaan vastaaminen tehokkaasti muulla keinolla kuin menemällä sotaan on silti hieno temppu. (Saattaa tosin olla, että sotatoimilla vastaamisessakin olisi ollut järkeä Simon Prentisin mukaan Areo julkaisussa olisi ollut YK:n peruskirjan mukaista ja vaatimaakin, että YK:n jäsenmaat olisivat lähettäneet Ukrainaan joukkoja YK:n nimissä ja ajaneet venäläiset hyökkääjät nopeasti pois, ja Venäjäkään ei olisi voinut kohdella tätä NATO:n tai jonkin tietyn valtion hyökkäyksenä tämän perusteen takia 1 Minulla ei ole mitään edellytystä arvioida, oliko Prentis oikeassa näissä väitteissään.)

Musta piristää harmauden keskellä

Läntiset demokratiat olisivat toki voineet epäonnistua nousemaan Venäjän toimia vastaan ja vielä demokratialle(en) ominaisen heikkouden ja korruption takia Ennen Ukrainan invaasiota Venäjä näytti saavan käyttäytyä miten tahansa seurauksitta. Suoraan sanottuna itselleni oli suuri positiivinen yllätys, että tälläkin kertaa ei käynyt samoin, koska esimerkiksi merkittävien pakotteiden asettamisesta aiheutuu myös asettajalle kustannuksia, eikä poliitikkojen motivaatio tehdä moraalisesti oikein ole yleensä tuntunut vetävän vertoja heidän pelolleen keikuttaa status quota

Niinpä tämä Pertti Jarlan sarjakuvastrippi (ilmeisesti Fingerporista, vaikka en löydä tarkkaa lähdettä) vaikuttaa osuvalta useammallakin tavalla.

Sarjakuva voi itse asiassa olla hiukan hämmentävä, koska Jarla on pyrkinyt luomaan mahdollisimman suuren kontrastin Euroopan odotetun säälittävän ja tosiasiallisen tehokkaan reaktion välillä vaikka, kuten sanoin yllä, reaktio on ollut suhteellisen väkivallaton Näin näyttää melkein kuin ensimmäisen ruudun hahmo olisi menossa sotaan, vaikka käsittääkseni toisessa ruudussa korostetaan järeitä aseita (koska Euroopan reaktio oli aseapu) ja siinä oleva hahmo on samankaltainen (ehkä kontrastin korostamiseksi), mutta jokaiselta yksityiskohdaltaan silmälaseista kasvojen muotoon tarkemmin katsottuna erilainen.

1 https://areomagazine com/2022/03/25/ukraine why arent we talking about the un/

No, nyt kun jouduin käyttämään kappaleen mahdollisen epäselvyyden selittämiseen, voin palata siihen, mitä olin sarjakuvasta sanomassa: en ihmettelisi, vaikka tämä olisi ollutkin Putinin odotus, koska se oli myös omani Politiikka tuntuu niin usein olevan loputtomassa harmaudessa kahlaamista, missä oikealla ja väärällä ei ole väliä, ja hyvien asioiden puolella olevat ovat vain aavistuksen vähemmän tahriutuneita kuin ne, jotka ovat vielä pahempia

Yksi selitys, mitä on tarjottu sille, miksi Venäjän uusin hyökkäys Ukrainaan sai niin erilaisen reaktion, on yksinkertaisesti tiedon kulkuun liittyvä. Tällä kertaa kansainvälinen media osasi hyvissä ajoin odottaa mahdollista hyökkäystä, ja sen tapahtuessa Kiovassa ja muuallakin maassa oli suuria määriä ulkomaisia toimittajia ja kuvaajia, jotka sitten raportoivat tapahtumia paikan päältä siten kuin itse näkivät niiden tapahtuvan Näin Venäjälle ei jäänyt mahdollisuutta hallita välitettyä tietoa siinä määrin kuin aikaisemmissa invaasioissaan.1

Kaiken kaikkiaan Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on osoittanut autoritarismin uskomattoman potentiaalin kääntyä itseään vastaan, sen potentiaalin aiheuttaa suurta tuhoa sekä demokratian yllättävän potentiaalin taistella takaisin, kun se kerrankin pääsee liikkeelle. Ei ehkä tunnu kovin yllättävältä, että pakkovalta, korruptio ja todellisuuden korjaaminen valheilla ja ideologialla ei ole demokratiaa parempi menestyksen resepti, mutta käytännössä se ei ole aina näyttänyt mitenkään selvältä. Nytkin Putin olisi voinut pitää Venäjälle saavuttamansa aseman vahvana, jos hän ei olisi uskonut omia valheitaan Sitä mahdollisuutta hänen oma lähestymistapansa ei hänelle kuitenkaan tarjonnut. 1

https://www.atlanticcouncil.org /blogs/ukrainealert/why vladimir putin is losing the information war to ukrain e/

Kaipaatko hengähdystaukoa opiskeluun, piristystä parisuhteeseen tai nautintoa arkeen? Vai jotain ihan muuta?

Jos vastasit kyllä, on XXX Paradise Sinulle juuri oikea paikka.

XXX Paradise on Turun vanhin erotiikkaliike. Meiltä löydät laadukkaat lelut, välineet ja voiteet niin hellään seksiin kuin myös uusiin kokeiluihin.

Suomen edullisimmat hinnat, laadusta tinkimättä. Uusia tarjouksia viikoittain!

Meiltä löydät viihtyisät televisioilla varustellut huoneet, joissa voit katsella eroottisia elokuvia 120 erilaiselta kanavalta makusi mukaan. Uusia elokuvia joka viikko! Katso yksin, porukalla, tai liity seuraan, meillä onnistuu kaikki!

Gloryholen, BDSM-vaihtoehdot ja muuta pikkutuhmaa löydät meiltä.

XXX Paradise on kaikille avoin paikka sukupuolesta riippumatta - tarkoituksemme on että kaikki saavat sitä mitä haluavat.

Läntinen Pitkäkatu 15 www.xxxparadise.Þ Avoinna joka päivä klo 10-21 Puh. 0400537100 email: falkuru54@gmail.com