Indeksi 1/19 by Index ry

indeksi

1 / 19

i n d e k s i 1 / 19

i n d e k s i 1 / 19 Päätoimitus ja taitto: Amanda Viitanen amelvi@utu.fi // Toimituskunta: Alisa Alho, Jesse Helminen, Maija Ikonen, Aura Kaartinen, Ville V. Kokko, Pauliina Laukkanen, Julia Lintunen, Olavi Partanen, Aki Raittila, Eeva Rantanen, Eelis Rytkönen, Tatu Sailaranta, Ida Sukanen, Juho Taskinen, Salla Tiitinen & Inka Vaarula // Mainosmyynti: Silva Järvinen silva.s.jarvinen@utu.fi & Ria Viitala rikvii@utu.fi // Julkaisija: Index yhteiskuntatieteet ja kasvatustieteet ry // Levikki: 60 & verkkojulkaisu // Painopaikka: Painosalama oy, Turku // ISSN 2323-7252 // ISSN-L 2323-7244 // Kannen kuva: Sara Pajunen

â&#x20AC;&#x153;Turku on kiva talvikaupunki.â&#x20AC;?

Tässä Indeksissä Tervehdykset s. 5 päätoimittajalta s.6 puheenjohtajalta s.7 opintosihteeriltä

Ajankohtaista s. 9 Tulevat tapahtumat

Toimituskunnalta

s. 11 Tindex: Hallitus 2019 tinderbioina

s. 8 Kurssikokemus: Filosofista puhetta s. 15 Inari Harjuniemi on ylpeä indexläinen s. 19 Aitiopaikka toi upean fiiliksen s. 23 Välttämätön viha s. 24 Kivi-maidosta maitokriisiin s. 29 Klassikkoelokuvat filosofisesta näkökulmasta: Filosofian todella lyhyt sivuaine s. 33 Avanto toi jäisen helpotuksen s. 37 Miksi en ole vegaani? Ihmiset, eläimet ja moraali

Järjestöiltä s. 43 Fobia: Tämä ei ole interventio s. 46 Katko: “Mää oon vaan koulussa täällä” s. 49 I/O Speksi: Behind the scenes s. 53 SYY-Turku. Onko yhteiskuntatieteilijöistä mihinkään?

Teksti Amanda Viitanen Kuva Sanni Vuorinen

ä t t ä v e k o k ? ä On t t e r i i k n ilma

Ensimmäistä kertaa Indeksi-urallani olen tämän lehden tekemisen aikana kokenut jonkinlaista writer´s blockia. Tyhjän paperin kammoa. Inspiraatiopulaa. Mitä ikinä. Koko lehden ollessa muuten viimeistelyä vaille valmis, tämä kirjoitus puuttui edelleen. Aina lähtiessäni kirjoittamaan ylös epämääräistä ajatuksenvirtaa tulin pitkälti kopioineeksi vieressä olevaa puheenjohtajan kirjoitusta. Ilmeisesti ei-opiskelijoille kevään tulo tarkoittaa lisääntyvät valon tuomaa energiaa, mutta omassa mielessäni pyörivät tällä hetkellä väsymys, kandi, kiire ja sosiaalisten suhteiden lähes täydellinen puutos. Isovanhemmatkin ihmettelevät, kun ei kuulu ikinä mitään. Viime soittelu oli kuulemma uudenvuoden aikoihin. Mutta vastahan oli joulukin. Samalla tämän lehden upea, laadukas ja mielenkiintoinen sisältö (näette sitten) on entisestään nostanut rimaa ja tuonut paineita kaikelle omalle tekemiselleni. Osaltaan tämä sisältö on tietenkin tuonut minulle myös suuresti motivaatiota ja iloa.

Olen oppinut valtavasti uutta toimituskunnan juttuja lukemalla ja hämmästynyt kerta toisensa jälkeen indexläisten kirjoitustaitoja ja kykyä ajatella. Kuten myös SYY-Turun puheenjohtaja jutussaan sivulla 54 toteaa, yhteiskunta(ja myös kasvatus)tieteilijöinä potentiaalimme tulee siitä, että osaamme käsitellä valtavaa tietomäärää ja käyttää sitä tehdäksemme yhteiskunnasta entistä paremman. Suosittelen siis lukemaan tämänkin lehden sisällön ajatuksella ja tutustumaan erilaisiin ajattelutapoihin. Tietenkin myös kevään eteneminen, vapun lähestyminen, Indexin ihana uusi hallitus sekä tulevat tapahtumat, kesän suunnittelu ja vaihtoinnostus tuovat piristystä arkeen. Aina välillä on ahdistava kiire ja paine opintojen ja muiden vastuiden suhteen, mutta silloinkin kaikki on oikeasti yleensä aika hyvin. Kirjoittaja on 3. vuoden poliittisen historian opiskelija, joka tämän julkaisun myötä aloittaa toisen kautensa Indeksin päätoimittajana.

pj Poikki_ tieteellisyydestä Teksti Ida Sukanen Kuva Pihla Saaristo Ainejärjestön toimiston nurkassa pulputtaa kahvinkeitin. Yksi jos toinenkin opiskelutoveri istuu hiljaa eräänlaista mustaa kultaa odotellen. Kahvin tuoksu leijailee tietokoneiden ruutujen haaleassa valossa. Yhden jos toisenkin odottajan hiuksia tuntuu harmaannuttava väsymys ja stressi. Poikki. Fiilis voi varmasti monella olla enemmän tai vähemmän poikki. Lukuvuosi on jo pitkällä, mutta ei lopussa. Vielä on töitä tehtävänä. Allekirjoittanut esimerkiksi rimpuilee nimeltä mainitsemattoman tutkielman kanssa. Kandittaa niin sanotusti – tai vahvemminkin asian voisi ehkä voimasanoin ilmaista. Eikä edes riitä, että seminaareista, esseistä, demoista ja virkamiesruotsin sanakokeista saisi kädet täyteen hommia ja pään täyteen solmuja. Kirjoittaessani tätä ovat monet kesätyöhaut alkaneet ja tämän ilmestyessä vielä parhaillaan meneillään. Suurimmalle osalle meistä opiskelijoista ei ole tarpeeksi, että painaa opiskeluhommia, vaan tässä hektisessä tilanteessa on myös pohdittava ja panostettava löytääkseen työn, jota on tehtävä kesäkuukaudet, jotta on taas varaa elää ensi vuosi tai saada edes jotain säästöön epävarmaa tulevaisuutta varten. On siinä pienen pieni fuksi ja vanhempikin opiskelija poikki. Vähemmästäkin. Maalailtuani näin synkän ja ahdistavan mielikuvan, voin onnekseni tarjota eräänlaisia kirkkaampia värejä. Lääkkeen väsymykseen, josta jokainen ottaa omanlaisensa ja itselleen sopivan annoksen. Keinon, jolla pehmittää pitkän ja raskaan kevään tietä, joka on jo syksyn opintojen ja talven roudan aiheuttamia kuoppia täynnä. Kun on poikki kaikesta akateemisesta tieteellisyydestä, poikkitieteellisyydestä saa väriä loskanharmaaseen arjen raskauteen. Väriä jos jotakin, kun Indexin haalariperheestä löytyy.

Mikä on väri? Väri on fysikaalinen, aistimuksellinen, psykologinen ja kulttuurinen ilmiö. Värin määrittely tyhjentävästi on osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi. Väri on kiehtonut sekä tiedemiehiä, että taiteilijoita. (KUVATAIDE Visuaalisen kulttuurin käsikirjasta (1999) sivut 177-185). Ilmiöitä ja kokemuksia. Vaikeasti selitettävissä. Opiskelijakulttuurinen, aistimuksellinen, välillä psykologinen ja ainakin fyysinen. Kuulostaa Indexiltä. Sitä se onkin ja tänäkin keväänä Indexin tarkoitusta jäsenistön parhaaksi toteutetaan monin eri tavoin. Tulossa on kulttuuria, edunvalvontaa, yhteistyötä, toimikuntia, hyvinvointia ja valinnasta riippuen mahdollisesti seuraavan päivän pahoinvointia. Tapahtumaa ja vapaa-ajan virikettä löytyy laidasta laitaan. Toivonkin, että rakas indexläinen, tulet rohkeasti mukaan ja löydät oman tapasi olla mukana järjestössäsi. Löydät oman, tai omat, värisi sateenkaaresta. Oman lääkkeesi kevään väsymykseen ja harmauteen. Toisaalta olipa tarpeesi vain kupinkokoinen ja värisi ”musta kulta”, lääkkeeksi saat Indexiltä myös kahvia. Vieläpä joka keskiviikko. Joka tapauksessa tsemppiä kevääseen! Kyllä tästäkin taas selvitään. Kirjoittaja on järjestötoimintaan hurahtanut, kandin pahoinpitelemä, 3. vuoden logopedian opiskelija ja vuoden 2019 Indexin puheenjohtaja sekä vuoden 2018 vuosijuhla- ja ekskursiovastaava. 6

Teksti Elisa Arvola

Uusiutuuko koulutuslupaus?

o p o k

Vuoden 2015 eduskuntavaalien aikana opiskelijaliikkeet kerkesivät hetkellisesti huokaisemaan helpotuksesta, kun Suomen ylioppilasliitto SYL:n koulutuslupaus-kampanjaan lupautuivat hyvin pitkälti kaikki eduskuntapuolueet. Edellisellä hallituskaudella koulutuksesta oltiin leikattu jo reippaalla kädellä. Vuonna 2015 mikään puolue ei halunnut säästää koulutusmäärärahoista. Tilanne on kuitenkin muuttunut hallitusvuosien aikana, kun koulutuksesta on muodostunut yksi eniten leikatuista alueista. Seurauksena on ollut henkilöstövähennyksiä sekä koulutuksen tasa-arvon ja laadun heikkenemistä. Suurimmat vaikutukset ovat näkyvissä luultavasti vasta pitkän ajan kuluttua muuttuvan koulutuksen heijastuessa työelämään. Taas rikottiin lupauksia ja käännettiin takkeja, juuri niin kuin poliitikkojen sanotaan aina tekevän. Loikkiakin hallituspuolueista oppositioon nähtiin kaupunginvaltuustoissa – koulutusleikkaukset yhtenä selittävänä tekijänä. Lupaillaanko tänäkin vuonna tyhjiä? Helsingin yliopiston Tiedekulman puoluepaneelissa tunnusteltiin joulukuussa 2018 puolueiden halua lupautua uudelleen koulutusleikkauksista pidättäytymiseen. Hallituspuolueet kokoomus, keskusta ja siniset jättivät koulutuslupauksen tekemättä. Perusteluna oli haluttomuus tehdä lupauksia, jotka eivät ole ainoastaan omissa käsissä. Haluttiin kuitenkin toivoa mahdollisuuksia panostaa koulutukseen seuraavalla hallituskaudella. Toivominen ei kuitenkaan enää oikein auta. Hallituspuolueet näyttävät pelästyneen koulutuslupauskuvien aiheuttamaa jälkipyykkiä, josta muistuttaa muun muassa Facebook-sivu ”Sama kuva koulutuslupauksesta joka päivä”.

Siirrytään tarkastelemaan tulevan kevään vaalitavoitteita. Koulutuksesta puhuvat kaikki puolueet kauniisti, mutta kärkiteemoikseen sen ovat nostaneet ainoastaan RKP, vihreät ja SDP. Kokoomuksen ja perussuomalaisten keskeisiä vaaliteemoja ei oltu vielä julkaistu Indeksin mennessä painoon. On toivottavaa, että koulutuksen kärkiteemakseen nostaneet puolueet ja siitä kauniisti puhuvat ehdokkaat ottavat huomioon myös muun kuin pelkän koulutuksen rahoituksen lisäämisen. SYL on omassa eduskuntavaaliohjelmassaan halunnut nostaa esille myös opiskelijayhteisöä raastavat mielenterveysongelmat, opiskelijoiden sosiaaliturvan kehittämisen sekä kohtuuhintaisen asumisen lisäämisen. Koulutuslupaus ei ole ainoastaan kieltäytymistä koulutusleikkauksista, sillä koulutukseen kietoutuvat hyvin vahvasti myös muut opiskelijoiden elämän osa-alueet. Jos yritetään hakea jotakin onnistunutta osuutta nykyisen hallituksen koulutuspolitiikasta, on ainakin todettava YTHS-palvelujen laajentaminen kaikille korkeakouluopiskelijoille. Kuitenkin koulutukseen kohdistuneet leikkaukset ovat kahden viime hallitusvuoden aikana ylittäneet 1,5 miljardin rajan, jolloin on todettava, etteivät Juha Sipilän lupaamat tuhat ammatillisen koulutuksen opettajaa tilannetta korjaa.

Kirjoittaja on 3. vuoden poliittisen historian opiskelija ja Indexin opintosihteeri ja halloped-koordinaattori.

kurssikokemus Teksti Ville V. Kokko

FAIDROS:

Filosofista puhetta

Kävin vuoden alussa erilaisen filosofian kurssin, jonka lopputuloksena äänitettiin kunkin kurssilaisen haastattelu tai esitys hänen tutkimastaan filosofisesta aiheesta. Kurssin pitäjä ja ideoija oli VTM, filosofian tohtorikoulutettava Jari Kärkkäinen, joka halusi ennen kaikkea paikata suomen kielellä tällaisessa muodossa olevan filosofisen viestinnän puutetta. Kurssi alkoi kaikille avoimella seminaaripäivällä filosofian yleistajuistamiseen ja viestintään liittyen, jossa useammat puhujat esittelivät erilaisia tapoja viestiä filosofiaa ja tuoda sitä laajempaan tietoisuuteen. Nauhoitetusti ääneen puhuminen saattoi hieman pelottaa filosofeja, koska itse kurssille ei loppujen lopuksi tullut kuin viisi osallistujaa. Siitäkin saatiin aikaan mukava sarja ”ohjelmia”. Alkuseminaarin ja lopun äänityksen lisäksi kurssiin kuului muutama pienryhmätapaaminen, joiden aikana hiottiin esityksen pohjana olevaa seminaaritekstiä puhuttavaksi ja harjoiteltiin äänitykselle puhumista. Kärkkäinen oli lupaillut, että tekstiään oppii vihaamaan matkan varrella, mutta minulta ainakin sujui sen tiivistäminen ja muuttaminen uuteen muotoon kivuttomasti – ehkä siksi, että minulla on aikaisempaa kokemusta kaikenlaisten tiivistelmien kirjoittamisesta.

Valitsin monista seminaaritöistäni aiheen (tietoisuuden vaikea ongelma), jota koskevia ajatuksiani ja niiden selittämistä halusin kehittää. Yleistajuistaminen tosiaan selkeytti ajatuksiani jonkin verran. Loppujen lopuksi en vihannut edes omaa ääntäni sopivasti käsitellyssä lopputuloksessa, mikä oli aika vaikuttavaa. Itse äänitys suoritettiin Publicumin alla haarailevien käytävien varrelta löytyvässä kaiuttomassa huoneessa. Sen jälkeen Kärkkäinen hoiti äänitysten muokkaamisen uskottavamman kuuloisiksi. Kokemus oli minusta kiinnostava ja antoisa, ja kehotan kaikkia vähääkään kiinnostuneita kokeilemaan, jos tällainen tilaisuus tarjoutuu uudestaan – filosofiassa tai muissa aineissa. Kehotan myös käymään kuuntelemassa tuotoksiamme. Valmiit äänitteet julkaistiin viikolla 7 hankkeen blogissa, jossa ne säilytetään kesään asti. Oikeudellisista syistä opinnäytteiksi laskettavia töitä ei voi pitää esillä loputtomiin, tosin minä ainakin aion lisätä omani omaan blogiini ja antaa yliopiston blogiin linkin sinne. Aiheesta lisää: Faidros-projektin blogi: https://blogit.utu.fi/ faidros/ Äänitteet: https://blogit.utu.fi/faidros/category/aanite/

INDEXISSÄ TAPAHTUU 7.3.

20.3.

BEERPONGTURNAUS JA BILEET VEGASISSA

LEGENDAARINEN LÄHIÖKIERROS JA KARUSELLI BÖRSISSÄ

Jatkoilla mukana Lex

12.3. INDEXIN KEVÄTKOKOUS KLO 18

13.3.

7.4.

BREAKFAST CLUB PUBLICUMILLA KLO 9-11

INDEX-RISTEILY TULEE JÄLLEEN!

27.3. TEATTERIEKSKURSIO VARSSUOMUSIKAALIIN

MUISTA MYÖS PÄIVYSTYKSET ULLAKOLLA (PUBLICUMIN 4 KRS.) JOKA KESKIVIIKKO KLO 11-13!

x e d

n i t

” 9 01

2 h atc

M a ´s

“It

Ida, 21

Puheenjohtaja Index (Putex) Tinderbio 101: *Mistä tykkää ja herkkä sitaatti* Kissat, Keikat ja Kalja. My KKK. "My death will probably be caused by being sarcastic at the wrong time"

Ada, 21

Varapuheenjohtaja, alumnivastaava ja häirintäyhdyshenkilö Index (P-klubi) Kasvatan kahta ananasta karjalanpiirakoita.

ja osaan tehdä

Ria, 22

Sihteeri Index (Sosiaalitieteiden klubi) Rakastan koiria yli kaiken. Mun koira, Rollo, on esikuvani. Viihdyn eniten seurassa, jossa hymy on herkässä ja vitsit huonoja. Pidän tulisesta ruoasta. Mitä tulisempi, sitä parempi. Syyllistyn myös Tabascon suurkulutukseen. Minulta löytyy myös korkea arvostus opiskelijabudjettiviineihin aka kyykkyviineihin.

Miro, 21

Taloudenhoitaja ja häirintäyhdyshenkilö Index (P-klubi) Moomin.com sivuston "Mikä muumi olet" -testin mukaan minä olen Mymmeli. Sivustolla Mymmeliä kuvaillaan ystävälliseksi ja avuliaaksi muumiksi, joka tykkää pukeutua pinkkiin mekkoon ja nostaa hiuksensa nutturalle. Hän myös haaveilee löytävänsä elämänsä rakkauden, mielellään poliisin

Regina, 20

Netti- ja vuosijuhlavastaava Dialectica Todennäköisesti oon syömässä jätskiä, tanssimassa, ajatuksiini uponneena tai seikkailemassa hylättyjen tehtaiden katoilla. Saatan myös olla tukehtumassa nauruun huonojen vitsien takia: Mitä pilates on suomeksi? -Melilosvot.

Elisa, 21

Opintosihteeri ja halloped-koordinaattori Index (P-klubi) Turkulainen yhteiskuntatieteilijä. Tykkään pizzasta, valkkarista, seksipositiivisuudesta ja mustasta huumorista. Ja koirista. Voin näyttää kiukkuselta, mutta se johtuu vaan siitä, että luen Päivi Räsäsen tai kepulaisten setämiesten mielipiteitä prostituutiosta. Oikeesti oon ihan lepposa.

Laura, 21

Tiedottaja, ulkosuhde- ja hyvinvointivastaava Fobia Harrastan tanssia ja riikinruotsin puhumista ruoanlaiton yhteydessä. Peppi Pitkätossu on mun suurin idoli ja suunnannäyttäjä elämässä. En osaa lukea ajatuksia vaikka psykologiaa opiskelenkin. Kaikki yhteydenotot on tervetulleita, kuitenkin omalla vastuulla, saatat nimittäin joutua sosiaalipsykologisen tutkimuksen koehenkilöksi vahingossa.

Sofia, 22

Juhla- ja tuutorvastaava Katko Ikea Kasvatustieteet Teen sulle lihapulla- ja muusiannoksen alle 10 sekuntiin ja soitan päälle vielä ukulelea laulellen vitsejä. ESFP-T |

Elina, 20

Juhla- ja ympäristövastaava P-klubi

Matkustelu, viini, jooga, live love laugh No ei vaan, sillon kun vedetään, ei vedetä mistään teelusikasta

Oikeastaan mun elämä on yhtä suurta kaaosta : sofiannmari

Silva, 22

Eveliina, 24

Oon ku pelikone, arvokas vaikka mut heittäis ruotsinlaivalta yli laidan. Siitä hauska muija, että pihtaan tietoa siitä perustuuko tämä bio tositarinaan vai fiktioon, ainakin kolmansille treffeille.

Ahkera twiittaaja, ajankohtaisohjelmadiggari ja hyggeilijä.

Vuosijuhla- ja varainhankintavastaava Putex

Paha suustani, mut hyvä kieleltäni

“Loistavaa seuraa ja mahti tyyppi , ainaki sillon ku nukkuu ja sukeltaa” -Silvan paras kaveri-

Kopo-, työelämä- ja SYY-vastaava Sosiaalitieteiden klubi

Urban dictionary kuvaa minua seuraavasti: This is a girl who is intelligent, beautiful, funny, awesome, and full of life. She doesn’t care what people say about her and she is the prettiest girl on earth. Eveliina is pleasing and attractive in a graceful, delicate way.

Amanda, 21

Laura, 24

Indeksin päätoimittaja Index (P-klubi)

Ekskursio-, kulttuuri- ja kv-vastaava T-Klubi Opiskelu on kuin pulkkamäki. Ilman lunta. Ilman pulkkaa. Ilman hauskaa. Mut silti alamäkeen.

Oon se ihminen, joka ennen astumista ulos ovesta kuuntelee, ettei rappukäytävässä vaan liiku naapureita.

Ja vastapainoksi tälle lempparijuttuja: ystäviä, hyvää ruokaa, viiniä ja matkustelua sopivissa määrin annosteltuna

Mun kyynistä sieluani saavat sulatettua koirat, Euroviisut ja puhdas kielioppi.

#indexry

@index_ry

Index ry

Sähköpostilista (liity osoitteessa index.utu.fi ja siellä osiossa tiedotuskanavat) Hallituksen tavoitat osoitteesta index-hallitus@utu.fi) 14

Teksti Olavi Partanen Kuvat Julia Lintunen

Inari Harjuniemi on ylpeä indexläinen, joka kärsii pöhinäallergiasta ”Mulle Indexille on aina oma paikkansa sydämessäni. Yleensähän se menee niin, että samaistuu oman ainejärjestetön tyyppeihin ensimmäisenä, mutta mun tapauksessa se meni toisin päin”.

”Mua jotenkin kiehtoi se, että Indexissä oli niin paljon erilaista porukkaa. Tutustuin siten vähitellen TYYn edaattoreihin ja siitä sitten yliopistopoliittinen verkostoni kasvoi.” Inarille on luontaista olla mukana politiikassa.

”Mä haluan tietää miks asioita tehdään ja miksei niitä tehdä paremmin tai oikeudenmukaisemNäin toteaa Inari Harjuniemi, 25-vuotias entimin, Tällaiset asiat ovat vieneet itseäni eteenpäin”, nen TYYn hallituksen puheenjohtaja, MacciavelHarjuniemi sanoo päättäväisesti ja haroo samalla lin kabinettihuoneessa. Hänellä on yllään mustat lilaksi värjättyjä hiuksiaan. vaatteet ja kädessään turkoosi, posliininen kahvimuki. Täten ei ole yllättävää, että Harjuniemiä ei tarvinnut paljon suostutella lähteä ehdolle Harjuniemen opinnot Turun yliopistossa alkoivat vuoden 2016 edustajistovaaleihin. Vuoden syksyllä 2013. Pääaineen, psykologian, valikoituedaattorikokemuksen jälkeen Harjuniemi haki minen oli selvää jo lukiosta asti. Opintopaikka ei oma-aloitteisesti TYYn hallitukseen. niinkään. ”Hain samalla pääsykokeella Turkuun, Tampereelle ja Helsinkiin. Pisteeni eivät riittäneet kahteen jälkimmäiseen, joten päädyin sitä kautta Turkuun. Hetkeäkään en ole kuitenkaan katunut päätöstäni.”

”Fuksivuotena törmäsin joillakin järjestöpäivillä TYYn ständiin, jolla kerrottiin TYYn toiminnasta ja ajattelin että hitsi, tollaisessa haluaisin olla joskus mukana. Pääsy hallitukseen oli siis ikään kuin unelmien täyttymys.”

Ensimmäinenä hallitusvuotena Harjuniemi oli Syy tähän voi piillä Harjuniemen aktiivisuudessa kopo-vastaava ja varapuheenjohtaja. Toisena, Turun yliopistopolitiikkaa kohtaan. Jo fuksivuotepuheenjohtajakaudella vastuu ja työnkuva muuttui na Harjuniemi päätyi Fobian Index-vastaavaksi ja luonnollisesti laajemmaksi. tutustui sitä kautta uusiin ihmisiin. 15

”Myös se, että olemme saaneet kuuluviin opiskelijoiden toimeentuloon liittyviä kysymyksiä on mielestäni edistysaskel. TYY ajaa edelleen pitkällä aikalla välillä siirymistä perustuloon ja olen itsekin puhunut tämän uudistuksen puolesta julkisesti.” ”Ehkä suurin ero vuosien välillä johtui siitä, että yhtäkkiä olin työnantajan edustajana eri tavalla vastuussa TYYn palkatuista työntekijöistä. Varapuheenjohtaja kun ei välttämättä osallistu esimerkiksi pääsihteerin kehityskeskusteluihin tai kuule kaikista yksittäisten työntekijöiden murheista samalla tavalla. Toinen iso eroavaisuus oli median hallinnassa. Kopon roolissa tuli lähinnä kirjoitettua mielipidekirjoituksia, ilman että media itse otti yhteyttä, mutta puheenjohtajakaudella ei ollut mitenkään erikoista jos vaikka Turun Sanomat soitti ja kysyi kommenttia. Silloin on kuitenkin TYYn kasvot.” Harjuniemi linjasi marraskuussa 2017, että hänen tulevalla hallituskaudellaan TYYn toiminta tultaisiin tuomaan opiskelijalähtöisemmäksi. Harjuniemen mukaan viime vuoden hallitus onnistui tehtävissään, vaikka parannettavakiin jäi.

”Hallituskaudellani otettiin harppauksia mediaviestinnän suuntaan, esimerkiksi viime vuonna aloitettiin yhtenäistämään ylioppilaskunnan nettisivuilla tehtävää tilavarausjärjestelmää, tuotettiin enemmän kuin koskaan kevyttä sisältöä instagramin puolelle sekä juostiin ympäri kampusta tapaamassa niin järjestöjä kuin ylioppilaskunnan muita jäseniä”, Inari luettelee ja hörppii samalla jo ehkä hieman laimentunutta kahviaan. ”Myös se, että olemme saaneet kuuluviin opiskelijoiden toimeentuloon liittyviä kysymyksiä on mielestäni edistysaskel. TYY ajaa edelleen pitkällä aikavälillä siirymistä perustuloon ja olen itsekin puhunut tämän uudistuksen puolesta julkisesti.” ”Kuitenkin helmasyntimme on se, että meidän pitäisi ”valita tappelumme”. Eli siis että emme yrittäisi tehdä vähän kaikkea, vaan panostaa joihinkin tiettyihin asioihin. Demokraattisessa yhteisössä on kuitenkin toisaalta osattava tehdä kompromisseja.” 16

Kysymys siitä, pitäisikö ylioppilaskunnan ajaa omien opiskeiloijden etua vai olla enemmän valtakunnallinen toimija saa Harjuniemen mietteliääksi. ”Meillä on tällä hetkellä vahva paikallinen asema. On kuitenkin hyvä asia, että ylioppilaskunta on hereillä siitä, mitä valtakunnassa tapahtuu ja sen suhteen tietyssä valmiustilassa. On kuitenkin tärkeää keskittyä myös paikalliseen edunvalvontaan, koska valtakunnan tason etuja valvoo Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL. Eli jos ylioppilaskunnan toiminnassa paikallinen edunvalvonta jää kokonaan valtakunnallisen edunvalvonnan jalkoihin, kukaan ei välttämättä keskity nimenomaan meidän yliopistolla tapahtuviin opiskelijoita koskeviin asioihin” Uuden rehtorivalinnan tuoma strategiamuutoksen Harjuniemi näkee sekä uhkana että mahdollisuutena tulevaisuuden kannalta. ”Resurssien rajallisuus pakottaa pohtimaan, mikä on esimerkiksi tutkimus- ja opetuspuolen rahoituksen keskinäinen suhde. Jos jompaankumpaan halutaan laittaa yhtäkkiä todellä paljon rahaa, on se todennäköisesti toisesta pois. En pidä kuitenkaan todennäköisenä, että opetuspuoli tulee kärsimään uudessa strategiassa. Mielenkiintoisempi kysymys on se, mihin suuntaan strategian myötä lähdetään opetusta kehittämään: panostetaanko esimerkiksi joustavaan etäopetukseen lähiopetuksen kustannuksella.” Kahden hallituskauden jälkeen Harjuniemellä on vihdoinkin aikaa opiskella.

”Konkreettisena esimerkkinä tulee mieleen se, että sitseillä on enemmän tarjolla kasvisruokaa. Myös keskustelu alkoholista on muuttunut siihen suuntaan, että sitä ei enää koeta niin sosiaalisesta pakottavana tekijänä.” Haastattelun lopuksi Harjuniemellä on esittää terveisiä tuoreelle Indexin hallitukselle ja itselleen ensimmäisen vuoden opiskelijana.

”Olen opiskellut nyt viikon aikana enemmän kuin ”Tutustukaa toisiinne, koska se on mitä parhain mahdollisuus tutustua muihinkin kuin oman alan kahtena vuotena yhteensä”. Inari naurahtaa. ihmisiin. Fuksi-Inarille sanoisin, että kaikki järReilun viiden yliopistossa vietetyn vuoden aikana jestyy. Muistan sen epävarmuuden kun muutti enHarjuniemi on huomannut joitakin kulttuurisia simmäistä kertaa pois kotoa ja etsi itseään. Ei kannata siis huolehtia, vaikka siltä tuntuisikin” muutoksia.

Olavin

“fun”box

Vähän yritysjargonista: onko sussa enemmän pöhinää vai tekemisen meininkiä? - Kyllä mussa on enemmän tekemisen meinkiä. Oon ehkä vähän pöhinäallerginen. On mahtavaa että ihmiset ovat innoissaan, mutta välillä se menee sellaiseksi koheltamiseksi. Kumpi on pahempi kokemus darrassa, TYYn hallituksen kokous vai normaali luento? - Tähän on helppo vastaus, hallituksen kokous, koska ne kestävät yleensä vain vartin. Kenen nykyisin tai entisen indexläisen kanssa lähtisit mieluiten örveltämään Ruisrockiin? - Oon huono örveltämään, koska juon alkoholia maltillisesti. Ottaisin kuitenkin p-klubilaisen poikaystävän juhlimaan kanssani. Mikä on paras sanaleikki, joka on keksitty etunimestäsi? - ”Onks Inarissa kylmä?” Sinua on kuvattu eri asiayhteyksissä timanttiseksi järjestötoimijaksi. Mikä on lempitimanttisi? - Topaasi. Meripihkakin on siisti, mutta en tiedä lasketaanko sitä timantiksi. Levität kuulemma myös positiivista säteilyä ympärillesi. Oletko huolestunut että se voi olla radioaktiivista? - Haha, toivon, etten levitä syöpää ympärilleni kuitenkaan.

Aitiopaikka toi upean fiiliksen Parvekkeen lasitukset valuvat tyylikkäästi syrjään. Näkymä aurinkoiseen talvipäivään kirkastuu entisestään. Oikealla häämöttää Ikituuri. Suoraan edessä Helsingintien toisella puolella siintää ”Pubi” eli Publicum. - Se on kova muistutus opintojen olemassaolosta kesälläkin, asuntoon muuttanut Jenna Ranki veistelee.

Teksti Eelis Rytkönen Kuvat Sara Pajunen & Salla Tiitinen

Logopediaa toista vuotta opiskeleva Ranki on yksi yli 250 uudesta Turun Ylioppilaskyläsäätiön (TYS) uuteen kohteeseen Aitiopaikkaan tänä kevätlukukautena muuttavasta opiskelijasta. Rankille tärkein syy Aitiopaikka-asunnon hakemiseen oli sijainti. Muutettuaan toissakesänä Salosta Turkuun opiskelemaan, hän muutti Turun kaukaiseen kaupunginosaan Kärsämäkeen. Yhteydet ovat heikot Kärsämäestä yliopistolle ja siksi Ranki joutui liikkumaan autolla. Nyt matkaa on vain muutama sata metriä, joten autokin on jäänyt vähemmälle käytölle. Arvonnasta saatu paikka Ranki kuuluu niihin asuntoa hakeneisiin, joiden paikka arvottiin. TYS ilmoitti arvonnan tuloksesta 6. lokakuuta. Arvontailtana Ranki tarkisti ”lottonumerot”. Pettymys oli suuri. Ei voittoa. Asunnon etsintä jatkukoon. - Harmittelin jo kavereilleni, että jäi asunto saamatta. Seuraavana päivänä englannintunnilla Ranki päätti päivittää hakemustaan, kun kerran Aitiopaikasta ei tärpännyt. Yhtäkkiä hän huomasi tehneensä edellisenä iltana virheen selatessaan asuntonumeroita. Ranki olikin saanut asunnon Aitiopaikasta. - Fiilis oli tajuttoman upea. Englannintunnin opiskelutulos jäi heikonlaiseksi. - Se aiheutti pientä hämminkiä luokassa ja loput tunnista kuluikin jo sisustamisen suunnitteluun, Ranki kertoo hymyillen. Onnea oli todellakin matkassa, sillä Aitiopaikkaan asumaan haki yli 800 opiskelijaa. 20

Moderni kohde Rankin asunnon vuokra on 425 euroa. Ranki maksaa vuokransa työnteon ja asumistuen avulla. - Teen keikkahommia uimavalvojana, Ranki kertoo. Uutuuden loisto näkyy luonnollisesti asunnoissakin, jotka ovat valoisia ja tilavia. Yksiöt ovat myös hyvän kokoisia. Rankin asunto on 25 neliömetriä.

“Ei ole jokapäiväistä herkkua opiskelijoille päästä muuttamaan samana vuonna valmistuneeseen asuntoon”

Aitiopaikka olisi epäilemättä haluttu kohde, vaikka se ei sijaitsisikaan näköetäisyydellä yliopistosta. Ei ole jokapäiväistä herkkua opiskelijoille päästä muuttamaan samana vuonna valmistuneeseen asuntoon. Jo ulkopuolelta rakennus näyttää tyylikkäältä pyöreine muotoineen. Väri tosin on tylsän valkoinen. Sen sijaan sisäpihalla tumma perusväri tekee säväyksen. Siihen tuovat vaihtelua värikkäät lasit, jotka reunustavat luhtikäytävää. Katolla siintävät aurinkopaneelit, joiden energiantuotolla aiotaan kattaa koko rakennuksen energiankulutus.

Yksityisyys on suosittua Ranki on asunut kotoa muutettuaan vain yksiöissä, ja Aitiopaikassakin houkutteli yksityisyys. Silti hän pitää mahdollisena, että voisi asua yhdessä, vaikkapa kaverin kanssa. Sen sijaan soluasuminen ventovieraan kanssa ei innosta. - Olen tottunut järjestämään asiat tietyllä tavalla. Näin koti toimii mielestäni parhaiten. Yritän välttää ylimääräisiä konflikteja, ja soluasumisessa konflikteja saattaisi syntyä, Ranki pohtii. Aitiopaikka koostuu pääasiassa yksiöistä. Loputkin asunnot ovat TYS:n suositusten mukaan ”1-2 hengelle”. Yksityisyys vaikuttaa olevankin muodissa opiskelijoiden keskuudessa. Myös vuonna 2011 valmistuneessa Ikituurissa kaikki asunnot ovat yksiöitä.

n ö t mä

ä t t l ä V

a h i

Teksti Eeva Rantanen

Viha. Tämä nelikirjaiminen sana kuvaa tunnetta, jota itse kukin tuntee sydämessään joskus. Viha on suuttumusta, kiukkua ja raivoa. Viha tunteena on parjattu, huono ja negatiivinen tunne. Monet korulauseet, viisaiden sitaatit ja teepussiaforismit käskevät karttaa vihaa: Älä vastaa vihaan vihalla. Viha syö ihmistä sisältä. Viha synnyttää lisää vihaa. Vihaa vältellään ja halveksutaan, koska sitä pidetään häpeällisenä. Vihaa tuntevaa pidetään kuin arvaamattomana, ärsytettynä härkänä. Vihaa tunteva ei osaa hallita itseään ja tunteitaan riittävästi. Yleinen käsitys on, että ihmisen tulisi aina osata antaa anteeksi ja unohtaa. Viha on kuitenkin ihmiselle täysin luonnollinen tunne, aivan kuten pelko, suru tai tyytyväisyys. Hallittuna ja oikein suunnattuna siinä ei ole mitään vaarallista. Vihan tunne on välttämätön yhteiskunnalliselle kehitykselle. Vihan avulla voidaan nostaa esiin todellisia yhteiskunnallisia epäkohtia. Epäoikeudenmukaisuus ja epätasa-arvo herättävät vihaa ja niin niiden kuuluukin.

“Vihan avulla voidaan nostaa esiin todellisia yhteiskunnallisia epäkohtia. Epäoikeudenmukaisuus ja epätasa-arvo herättävät vihaa ja niin niiden kuuluukin.”

Ilman mielipahaa, kiukkua ja suuttumusta meillä tuskin olisi sellaisia asioita kuin naisten äänioikeus, tasa-arvoinen avioliittolaki tai sosiaaliturva. Kiltit sanat ja hiljaiset pyynnöt ovat harvoin johtaneet suureen muutokseen. Viha sortajia ja valtaapitäviä vastaan taas on nostattanut lakeja muuttaneita mielenosoituksia ja diktatuureja kaataneita vallankumouksia. Viha on johtanut todelliseen muutokseen. Monet asiat, joista saamme nauttia, ovat meillä siksi, koska joku suuttui tai loukkaantui ja vaati muutosta. Demokratiassa meillä on vapaus kiroilla, huutaa, vaatia muutosta. Vapaus vihata. 23

Teksti Salla Tiitinen Kuvitus Amanda Viitanen

Kivi-maidosta maitokriisiin Suomalaiset ovat maidonkulutuksessaan Euroopan kärkikastia, mutta kuinka monelle tulee mieleen miettiä, mitä kaikkea maidontuotantoon – tai lähinnä bisnekseen sen takana – liittyykään? Keväällä 2018 maidon tuottajahinnat olivat uutisoinnin aiheena, kun Valion isoimmat osuuskunnat ilmoittivat laskevansa tuottajahintaa 2,5 sentillä. Jo tätä ennen julkisuudessa oli ollut puhetta tuottajahintojen alhaisuudesta ja maatilayrittäjien ahdingosta. Kahden ja puolen sentin hinnanalennus kiihdytti keskustelua entisestään. Sosiaalisessa mediassa ehdotettiin boikottia Valiota kohtaan, mutta onko se lopulta ratkaisu tuottajien ahdingon korjaamiseen?

Valion (ja myös muiden meijereiden) tuottajahinnanalennuksen syyn ymmärtämiseksi pitää ottaa huomioon ainakin nämä kaksi seikkaa: 2000-luvun alun Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) määräämä raakamaidon myyntivelvoite ja koko Euroopan laajuinen maitokriisi. Vuoden 2014 Krimin valtauksen seurauksena Euroopan unionin Venäjää kohtaan asettamat pakotteet heikensivät maidon kysyntää ja täten maidon hintaa koko Euroopassa. Vuonna 2013 tuottajahinta oli hieman päälle 50 senttiä litralta, mutta kriisin seurauksena tuottajahinta laski 12 senttiä, eli noin neljänneksen. Erityisen kova kolaus pakotteet olivat Suomelle ja muulle Itä-Euroopalle, joissa Venäjän vienti on ollut merkittävää. Itä-Euroopasta ja Suomesta Venäjälle pystyttiin viemään tuoretuotteita, joista oli mahdollista saada parempi hinta kuin esimerkiksi maitojauheesta, joka kestää pidemmän kuljetuksen. Maitokriisin toinen merkittävä syy on EU:n maitokiintiöjärjestelmän päättyminen keväällä 2015. Aiemmin maidontuotantoa rajoitettiin jäsenmaittain suunnilleen vastaamaan maidonkulutusta ja tuotannon ylittäessä kiintiön joutui jäsenvaltio maksamaan siitä sakkoa EU:lle. Maitokiintiöjärjestelmän päättymisen jälkeen maidontuotanto kasvoi vuoden 2016 maaliskuuhun mennessä jäsenmaissa keskimäärin 6 prosenttiyksikköä, mutta useissa valtioissa, kuten Irlannissa, kasvu oli usean kymmenen prosenttiyksikön luokkaa. Tämä johti maidon ylituotantoon ja hinnan laskuun. EU pyrki paikkaamaan tilannetta ostamalla maitojauhetta ja voita varastoon ja maksamalla pienen korvauksen Baltian maille ja Suomelle aiheutuneista ansionmenetyksistä. Euroopan unionin laajuinen maitokriisi on verrattain yksinkertainen selitys hintojen romahtamiseen. Tarkasteltaessa mainitsemaani toista syytä, eli KKV:n määräämää raakamaidon myyntivelvoitetta, juttu meneekin paljon monisyisemmäksi. 25

Vuonna 2000 Kilpailu- ja kuluttajavirasto määräsi Valion myymään kilpailijoilleen vuosittain 150 miljoonaa litraa kiintiömaitoa, tai niin sanottua Kivi-maitoa, kun Osuuskunta Maito-Pirkka, Kainuun Osuusmeijeri ja niiden markkinointiyhtiö Aito Maito siirtyivät Valioryhmään. Vuonna 2004 Valio osti vielä meijeriosuuskunta Milkan juustoliiketoiminnan Vöyrissä ja KKV nosti kiintiön 185 miljoonaan litraan. Päätös perustui Valion määräävään markkina-asemaan Suomessa ja tehtiin, jotta myös pienemmillä meijereillä olisi realistiset kilpailumahdollisuudet Suomen markkinoilla.

“Kiintiömaidon ostajat ovat saaneet kirjaimellisesti kuoria kermat päältä ja Valiolle itselleen on jäänyt käteen maidon vähätuottoisemmat komponentit kuten maitojauhe ja voi.”

Myyntivelvoitteen mukaan kilpailijat pystyvät ostamaan kiintiömaitonsa joko raakamaitona tai pelkkinä maidon komponentteina eli kuorittuna maitona tai kermana. Näin Valiolle on jäänyt sekä maidon kerääminen tiloilta että osittain myös sen jatkokäsittely kilpailijoilleen. Kiintiömaidon ostajat ovat saaneet kirjaimellisesti kuoria kermat päältä ja Valiolle itselleen on jäänyt käteen maidon vähätuottoisemmat komponentit kuten maitojauhe ja voi. Vuonna 2017 ehtoa lievennettiin ja nyt komponenttien ostolle on määrätty kiintiöt kiintiömaidonostajaa kohti.

KKV:n ehtopäätöksen mukaan Valio ei saa tehdä voittoa kiintiömaitokaupoilla. Kivi-maidon hinta määräytyy meijerialan teollisuuden keskimääräisen ostohinnan mukaan eli hinnan, jolla meijerit ostavat maidon tuottajilta. Kun Valion tuottajilleen maksama hinta alenee, alenee siis myös Kivi-maidon hinta. Tästä ovat hyötyneet erityisesti suurten kauppaketjujen omat tuotemerkit eli private label -tuotteet. Alun perin vähittäiskauppa ei ollut oikeutettu kiintiömaidon ostoon, mutta 2010-luvun alkupuolella se sai osuutensa kiintiöstä. Yrityskauppaehtopäätöksen mukaan kiintiömaitoon ovat oikeutettuja kaikki ”kotimaan markkinoiden Valioryhmästä riippumattomat, varteenotettavat, tosiasialliset ja potentiaaliset kilpailijat” ja vähittäiskauppa tuolloin täytti ehdot. Vähittäiskaupan omat maitotuotteet ovat saaneet poljettua maidon hintaa alas ja painostettua meijeriosuuskuntia tuottajahinnan laskemiseen.

“Koko ajan lisääntyvän eläinoikeusajattelun ja eläinten tarpeiden ymmärtämisen sekä tunnistamisen johdosta investointien tarve eläinten hyvinvointiin ja lajityypillisen käyttäytymisen mahdollistamiseen kasvaa.”

Suomessa meijerit ovat osuuskuntia, eli tuottajat omistavat yrityksen ja yrityksen pääasiallinen tehtävä on tuottaa omistajilleen, eli tuottajille, mahdollisimman paljon voittoa. Meijeriosuuskunnat maksavat omistajilleen ylijäämäpalautusta eli tuottajan saama raha ei jää vain maidosta maksettuun tuottajahintaan. Vähittäiskauppa ei näin tee, Tilanne on kuluttajalle mitä suotuisin, kun ja sen saamat myyntituotot omista private label tuottajahintojen laskiessa myös kuluttaja- -maitotuotteista eivät palaudu missään muodossa hinnat luonnollisestikin laskevat. Miksi asiasta takaisin tuottajalle. siis pitäisi välittää? Tuottajalle aiheutuvat tuotantokustannukset eivät laske osto- ja myyntihinto- Tuottajan taloudellinen ahdinko heijastuu liian jen kanssa samassa suhteessa vaan pikemminkin usein eläinten hoidon laatuun. Heikko taloudelnousevat. Koko ajan lisääntyvän eläinoikeus- linen tilanne ja siitä aiheutuva stressi voi johtaa ajattelun ja eläinten tarpeiden ymmärtämisen investointien puutteeseen, uupumukseen, tuotansekä tunnistamisen johdosta investointien tarve non lopettamiseen tai pahimmillaan vakaviin eläinten hyvinvointiin ja lajityypillisen käyttäyty- mielenterveysongelmiin ja eläinten hoidon täydelmisen mahdollistamiseen kasvaa. Myös liseen laiminlyöntiin. Kehityskaaret ovat toki pitilmastonmuutos lisää paineita ympäristöystävälli- kiä, eikä yhden maitopurkin ostaminen tai ostasiin ratkaisuihin ja innovaatioihin, eivätkä nekään matta jättäminen heilauta tilannetta suuntaan tai ole tuottajalle ilmaisia. Suomessa navetat ovat toiseen. Mikäli maitotuotteita kuitenkin käyttää, vanhoja ja pieniä. Noin puolet Suomen kuluttajan kannattaa miettiä, minkälaista tuotannavetoista on vielä parsinavetoita. Uusien toa haluaa tukea. Tuottajien ja tuotantoeläimien pihatoiden rakentamisen tarve vanhojen parsi- hyvinvoinnin kannalta paras ratkaisu on suomanavetoiden tilalle on jo nyt suuri, puhumattakaan laisten meijerien ja itsenäisten tuotemerkkien tulevaisuudesta. maitotuotteet.

NO MORE SHIT. Potentiaali Jokaisen potentiaali on saatava esiin

Nuorisoneuvola Neuvolapalveluiden jatkuminen aikuisuuteen

Kestävä kehitys Suomesta kestävän kehityksen kärkimaa

VIIVU.FI 28

Teksti Jesse Helminen

Filosofian todella lyhyt sivuaine Kuten moni ehkä jo tietää, täytti Turun yliopiston filosofian opiskelijoiden ainejärjestö Dialectica viime vuonna pyöreät 50 vuotta. Menneen juhlavuoden kunniaksi tarjoan nyt indexläisille helpon, omalta sohvalta toteutettavan lyhyen sivuainekokonaisuuden filosofiasta, josta suoriuduttuaan opiskelija voi pitää itseään pykälää parempana elokuvien ja filosofian tuntijana. Olen koonnut listaan viisi elokuvaa viideltä eri vuosikymmeneltä Dialectican olemassaolon varrelta. Lisäksi jokainen elokuva on lajityypiltään erilainen ja jokaisessa elokuvassa keskeisenä teemana on jokin filosofinen aihe. Aihe voi olla koko elokuvan kantavana juonena tai aihe voi olla osittain sisällytetty elokuvaan, esimerkiksi visualisoidakseen jotain tiettyä abstraktia ajatusta. Nykyajan filosofisissa teksteissä voikin usein törmätä viittauksiin tiettyihin elokuviin tai kohtauksiin, jotka helpottavat havainnollistamaan ja ymmärtämään esitettyä konseptia. Tästä kuuluisimpina esimerkkinä ehkä Slavoj Žižekin tuotanto.

The Great Silence (1968) Sergio Corbucci Poliittinen filosofia, moraalifilosofia ” It’s all according to the law..”

1968 syntyi kaksi kovaa. Turun filosofian opiskelijoiden ainejärjestö Dialectica sekä yhdeksi kaikkien aikojen parhaaksi nimetty spagettiwestern Suuri hiljaisuus. Monikaan katsoja ei kuitenkaan päässyt näkemään elokuvaa sen ilmestyttyä, koska elokuvalle lätkäistiin heti kärkeen K-18-leima ja Yhdysvalloissa elokuvaa pidettiin niin sopimattomana, että se julkaistiin virallisesti vasta vuonna 2001. Syy korkeisiin ikärajoihin on elokuvan sisältämä väkivalta, mutta epäilemättä myös elokuvan esittämän väkivallan syyt. Yhdysvaltalaisiin lännensankareita ja konnia sisältäviin elokuviin verrattuna italialaiset esitykset villistä lännestä ovat huomattavasti synkempiä ja teatraalisempia, mutta myös inhimillisempiä. Elokuva sijoittuu vuoden 1899 Utahin lumimyrskyn aikoihin. Sivilisaation reuna-alueella lakia valvovat vain yksinäiset seriffit, joiden apuna lain harmaalla alueella häärii palkkionmetsästäjiä, joilla on lupana napata lainsuojattomat ikoniseen ”elävänä tai kuolleena” -tyyliin. Kyseisestä laintulkinnasta syntyvät sekä koko elokuvan juoni että myös implisiittinen juoni, joka henkilöityy Klaus Kinskin hyytävästi esittämään palkkionmetsästäjä ”Locoon”. Locolle on yhdentekevää, onko henkilö elossa vai kuollut, kunhan palkkio vain pysyy samana. Tällöin koko lainvalvonnan ajatus on murennettu ja ihmisen henki on helposti muutettavissa rahaksi. Elokuvan keskeisenä teemana voidaankin pitää sitä, kuinka yhteiskunnan lait eivät ole moraalisia totuuksia, vaan päinvastoin mahdollistavat moraalittoman ja yksilöä hyödyttävän toiminnan muiden yksilöiden – ja jopa heidän henkensä – kustannuksella. Elokuvan suurin konna onkin yhteiskunta, joka sallii moisen teurastuksen. Elokuvan loppukin on niin tyly, että eräs sisilialainen mies suuttui näkemästään niin, että hän ampui turhautuneena valkokangasta.

Nykyään on useista lähteistä saanut kuulla puhetta totuuden jälkeisesti ajasta. Väite olisi mielekäs, Network (1976) jos voitaisiin osoittaa, milloin on vastaavasti Sidney Lumet vallinnut totuuden aika. Network alkaa laskePostmodernismi, sosiaalinen epistemo- vista katsojaluvuista kärsivän uutistenlukija Howard Bealen massiivisella ja kiukkuisellogia la purkauksella televisiokameroille, jossa hän “Television is not the truth. kritisoi koko mediabisnestä populistiseen Television is a goddamned tyyliin. Kaikkien yllätykseksi Bealen vihainen amusement park.” monologi on kuitenkin juuri sitä mitä ihmiset haluavat kuulla. Networkin kritiikki osui hyvin ajan hermoon, koska juuri 70-luvulla televisiouutisten suunta alkoi muuttua asioiden raportoimisesta asioiden viihteellisempään esittämisen. Uutiset eivät enää keskittyneet pelkästään vastaamaan siihen, mitä oli tapahtunut ja miksi, vaan uutiset taistelivat katsojaluvuista muiden viihteellisempien ohjelmien kanssa. Tämän vuoksi myös uutisten tuli koskettaa katsojia subjektiivisella tavalla objektiivisen sijaan. Informaatiosta tuli kauppatavaraa, jossa totuus alkoi hiljalleen hämärtyä toissijaiseksi. Kuulostaako tutulta? Hyvin samanlaista keskustelua ollaan käyty viime aikoina myös sosiaalisen median uutistarjonnasta ja ihmisten ryhmittymisestä omiin kaikukammioihinsa, mutta kuten Network osasi asian esittää, ilmiö ei ole kuitenkaan uusi. Ilmiö on vain saanut modernit piirteet.

They Live (1988) John Carpenter Epistemologia, ideologiat “We could be pets, we could be food, but all we really are is livestock.”

They Live on kasarikauhun mestarin Carpenterin ehkä hieman vähemmälle huomiolle jäänyt elokuva, joka nousi uudelleen suosioon Slavoj Žižekin käyttäessä elokuvaa esimerkkinä siitä, kuinka ideologiat läpäisevät kaiken ajattelumme. Elokuvan juonesta ei tarvitse enempää kertoa kuin se, että elokuvan päähenkilö löytää kadulta aurinkolasit ja pistettyään lasit silmilleen hän näkee, mitä asiat oikeasti tarkoittavat. 31

Aihe on simppeli, mutta sellainen, joka on askarruttanut filosofeja jo antiikin luolavertauksista lähtien: kuinka tiedämme, millainen ulkomaailma on, jos ainoa kokemuksemme maailmasta on subjektiivinen. Jos emme pääse yhteisymmärrykseen edes internetissä näkemämme mekon väristä, niin kuinka voisimme arvioida objektiivisesti asioiden merkityksiä, kun annamme omalla subjektiivisella kokemuksellamme asioille eri merkityksiä? Kaiken takana ei kuitenkaan ole Matrix-elokuvien tyyliin vihamielinen tekoäly, vaan aivan jotain muuta. Filosofisia kysymyksiäkään ei ole aikaa miettiä sen syvemmin, kun kasarileffojen tyyliin kaiken voi ratkaista nyrkein ja asein.

Gattaca (1997) Andrew Niccol Bioetiikka “There's no gene for fate.”

Bioeettinen pohdinta nousi jälleen otsikoihin loppuvuodesta 2018, kun kiinalainen tiedemies He Jiankui ilmoitti suorittaneensa kokeen, jonka seurauksena maailmaan syntyi kaksi CRISPR-käsiteltyä lasta. Samaa eettistä pohdintaa edustaa myös vuonna 1997 tehty elokuva Gattaca.

Gattaca sijoittuu tulevaisuuteen, jossa vanhemmilla on mahdollisuus valita lapselleen parhaat mahdolliset geenit ja näin valitut lapset pääsevät yhteiskunnan parhaimpiin asemiin. Elokuvassa seurataan Vincentiä, jolle ei ole valittu parhaimpia geenejä eikä tämän vuoksi ole oikeutettu pääsemään astronautiksi, joka on hänen unelma-ammattinsa. Hän on kuitenkin päättänyt, että haluaa astronautiksi ja ryhtyy väärentämään henkilöllisyyttään saavuttaakseen unelmansa. Elokuvassa on kaksi keskeistä bioeettistä teemaa: bioessentialismi ja syrjintä. Kuinka pitkälle geenit määrittelevät meitä ihmisinä? Vincentin tahdonvoima ylittää hänen fysikaaliset rajoitteensa, mutta onko tahdonvoimakin geneettinen ominaisuus? Edellinen johtaa seuraavaan kysymykseen, eli kuinka pitkälle ja millaista geneettistä syrjintää voidaan sallia? Esimerkiksi lentäjäksi haluavan henkilön näkökyvyn on oltava tiettyjen arvojen mukainen, mutta missä olosuhteissa geneettinen syrjintä ei ole sallittua ja miksi?

I Heart Huckabees (2004) David O. Russel muistetaan läpimurtoelokuvastaan Kolme kuningasta sekä menestyselokuvista Taistelija ja Unelmien pelikirja. Näiden elokuvien välissä Russel kuitenkin ohjasi hyvin omalaatuisen komedian, jonka keskeisenä teemana on ihmisen olemassaolo ja merkitys maailmankaikkeudessa, eli ei mitään kevyttä tavaraa.

David O. Russel Eksistentialismi “Have you ever transcended space and time? Yes. No. Uh, time, not space... No, I don’t know what you’re talking about.”

Paitsi että on ja ei ole. Elokuva ei menestynyt kaupallisesti, eikä se saanut kriitikoilta järin kiitettäviä arvosanoja, mutta Russelin yrityksestä tehdä eksistentiaalinen komedia täytyy nostaa hattua. Elokuvassa seurataan Albert Markovskia, joka palkkaa itselleen eksistentiaalisen agentin saadakseen vastauksen siihen, miksi hän yhä uudelleen törmää samaan afrikkalaiseen mieheen eri paikoissa. Onko näillä tapahtumilla jokin syy? Enempää ei juonesta tarvitsekaan tietää. Matkalla vastauksiin sivutaan teorioita kaiken yhdistävästä maailmankaikkeudesta ja psykoanalyysista ontologian kautta nihilismiin. Kaikki vielä oudon, mutta hersyvän dialogin ryydittämänä. 32

Avannon jäinen helpotus Teksti Eelis Rytkönen Kuvat Joni Savila

Avantouinti odottaa. Kylmät väreet iskevät jo ajatuksestakin. Kädet hikoavat.

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan Turun paikallisjaosto (TuPa) järjestää Ice Age -tapahtuman, jossa korkeakouluopiskelijat pääsevät uimaan Aurajokeen vierasvenesataman lähellä tehtyyn avantoon.

- Halusin haastaa itseäni ja kokeilla jotain uutta, ensimmäistä vuotta poliittista historiaa Turun yliopistossa opiskeleva Ridal selventää motiivejaan.

Osallistun tapahtumaan avantouinnista innostuneen Antti Ridalin kanssa. Hän aloitti avantouinnin vain muutama viikko sitten.

Avantouinti on vienyt Ridalin mukanaan. Tämän päivän uinti on jo viides kerta kotipaikkakunnallaan Raumalla avannossa käyneelle Ridalille.

Vaaraton hengityksen salpaantuminen Omasta edellisestä avannossa pulahtamisestani on jo kymmenen vuotta, enkä muista siitä juuri mitään. Kylmää oli. Ice Age tapahtuman facebook-sivuilla kerrotaan, että ”avantoon mennessä henki voi salpautua vaarattomasti”. Ei kovin rohkaisevaa. Yksi tapahtuman pääjärjestäjistä rauhoittelee minua. Kaikkeen on varauduttu. - Meillä on täällä ammattisukeltajat, ensiapu ja järjestyksenvalvojat, TuPan Hanna Suominen kertoo. Ice Age järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Sauna ja avanto ovat avantouinnin SM-kisojen ja Turun kaupungin järjestämiä. Ostamme liput, joilla pääsemme tunnin ajan uimaan avantoon niin paljon kuin haluamme. Aurajoen avanto-buffet kutsuu. Alkupalaksi käymme saunassa, jossa löylyt ovat melko tuliset. Saunojat ovat ammattikorkeakoulun opiskelijoita ja vaihto-opiskelijoita. Emme tapaa ketään Turun yliopistosta.

Ensimmäinen jääkausi Lähdemme kävelemään kohti Aurajokeen tehtyä avantoa. Olemme ensimmäisessä tunnin uintivuorossa, joka kestää neljästä viiteen. Saunasta on 200 metrin matka avantoon, sillä oikoreittinä toimiva silta ei ole aivan vielä valmistunut. Kävely keskellä katua tuntuu hassulta vain uimahousut jalassa, mutta lähdemme kohti jokea innostunein mielin. Hengitän syvään rauhoittaakseni itseäni, kuten tapahtuman järjestäjät ovat neuvoneet. Pakkassää ei tunnu kävellessä, sillä tilanne on jännittävä.

Yleisöäkin on paikalla. Tapahtumaan osallistuu noin 200 ihmistä, joista 125 on uimareita. Osa näistä uimareista on meidän kaltaisiamme, jotka ovat tulleet uimaan muuten vain. Tapahtumassa järjestetään myös opiskelijoiden viestimuotoinen avantouintikilpailu. - Meillä on täällä viisi rohkeaa viiden hengen joukkuetta kilpailemassa, kulttuurituotantoa opiskeleva TuPan Hanna Suominen kehuu. Jokainen kilpailija ui muutaman metrin, mikä lienee sopiva matka. Saunassa kuultujen puheiden perusteella vaikuttaa siltä, että suurin osa kilpailijoistakaan ei ole elämänsä aikana käynyt montaa kertaa avantouimassa.

Läpitunkeva kylmyys Saavumme avannon reunalle. Avanto näyttää tavalliselta uima-altaalta. Vaikea käsittää, että vesi on Aurajokea. Katsahdan epäillen kylmään veteen. Antti Ridal astuu tottuneen oloisesti ensimmäisenä jokeen. Pohdin, että pakko minunkin on seurata, kun näin kauas ollaan tultu ja kymmenen euron pääsymaksu on maksettu. Läpitunkeva kylmyys iskee veteen syöksyessä. Alun shokin jälkeen päällimmäinen tunne on helpotus. Henki ei salpaudukaan.

Uiminen on jännittävää ja otan muutaman vedon kauemmas laiturilta. Hetken jälkeen kehoni alkaa jähmettyä. Pelästyn ja päätän uida takaisin. Saunaan kävellessä jalat tuntuvat puulta, sillä kävelen paljain jaloin. Sitä suurempi on ilo lämpimään päästessä. Saunan jälkeen päällimmäisin tunne on rentous ja lämpö. Ulkona lämpötila tuntuu suorastaan leppeältä. Henkinen helpotus on sitäkin vapauttavampaa. Kylmästä vedestä tulevaa syvää kylmyyttä muistelee suorastaan lämmöllä. Ridal sen sijaan lähtee uudestaan uimaan.

Ihmiset, elĂ¤imet & moraali

Teksti Ville V. Kokko Kuvitus Aura Kaartinen

Ja nyt hän olisi jo kuollut, joten se ei mitenkään vahingoittaisi häntä? Ajatus inhottaisi useimpia silti aivan käsittämättömästi, mutta inho ei En ole vegaani. En ole edes kasvissyöjä. itsessään tarkoita, että jokin olisi moraalisesti Tässä halusin kertoa, miksi. En halua kertoa sitä väärin, vaikka ihmisillä onkin taipumus sekoittaa siksi, että minulla olisi hyviä syitä, vaan siksi, että nämä asiat. minulla ei oikeastaan ole. Miksi en itse ole vegaani?

Ajatteluni perusta on yksinkertainen. Syön lihaa suurelta osin tottumuksen ja nautinnon vuoksi. Onko oikein tappaa toinen tuntoinen ja melko älykäskin olento tällaisen syyn takia? Ei ole. Jos valinta olisi yksinkertaisesti, tapetaanko jokin tietty, sanotaan nyt, selkärankainen eläin sen takia, että saan syödä sen, en voisi mitenkään aiheuttaa tätä valintaa, ellei sitten toisena vaihtoehtona olisi oma nälkäkuolemani tai ainakin minulle aiheutuva hyvin suuri haitta.

“- - se, mikä tekee eläimen elämän arvokkaaksi, ei tee sen kuollutta kehoa samalla tavoin arvokkaaksi. Yksilö on kuoltuaan mennyttä, eikä sen kuolleen ruumiin arvostaminen auta sitä yhtään – paitsi ihmisyhteisön kontekstissa.”

Asia muuttuu erilaiseksi silloin, kun kyse onkin siitä, ostanko jonkin muoviin pakatun palan jo tapetun eläimen lihaa. Vaikka lihan tuotanto on usein käytännössä kokonaisuudessa aika karmea prosessi vielä sen lisäksi, että lopuksi eläimet tapetaan huonosta syystä, en voi pysäyttää sitä olemalla ostamatta lihaa. Tiedostan, että olen osa systeemiä, ja olen ihan sitä mieltäkin, että itsenikin olisi hyvä vähentää lihan kulutusta huomattavasti... mutta toisin kuin siinä tapauksessa, jossa selvästikään en voisi sallia yksilöä tapettavan syötäväkseni, tässä tapauksessa tottumukseni kyllä menevät näiden epämääräisempien periaatteiden ohi. Selvää vääryyttä, jonka voin estää, en voi sallia, mutta elämäntapojen muuttaminen yleisien periaatteiden vuoksi vaatisi jotakin enemmän kuin vääryyden älyllisen tiedostamisen.

Toiselta puolen sen älyllinen tiedostaminen, että jonkin eläimen tappaminen ruoaksi oli väärin, ei tarvitse johtaa siihen, että sen syöminen olisi epämiellyttävää. Ainakaan kunhan ei keskity ajattelemaan asiaa syödessä. Ehkä tämä on ihmisistä outoa. Muistan jonkun sanoneen, että jos hän ajattelisi eläinten tappamisen ruoaksi olevan väärin, hän ei voisi syödä niitä. Ehkä sellaisista syistä ihmiset keksivät niitä omituisia tekosyitään sille, miksi ei-ihmis-eläinten tappaminen ruoaksi olisi moraalisesti ongelmatonta. Kun ajattelee asiat loppuun saakka, on minusta selvää, että se ei ole sitä. Toisaalta kyse on juuri ajattelusta ja siksi voin yhtä armottomasti järkeillä, että se, mikä tekee eläimen elämän arvokkaaksi, ei tee sen kuollutta kehoa samalla tavoin arvokkaaksi. Yksilö on kuoltuaan Viime Indeksin numeron (3/18) kirjoituksessa mennyttä, eikä sen kuolleen ruumiin arvostami”Hyvä lihansyöjä, rakkaudella vegaani” Aman- nen auta sitä yhtään – paitsi ihmisyhteisön konda Viitanen kirjoittaa, että hänelle muun lajisen tekstissa. eläimen syöminen rinnastuu ihmisen syömiseen. Tässä tulee hyvin esiin se, miten pelkkä teoreetti- Olen tietoinen, etten ajattelisi asiaa näin kylmästi, nen ymmärrys ei motivoi samalla tavoin kuin asian jos välittäisin kunnolla. Se varmasti herättäisi enemomaksuminen tunteella. Väittäisin, että jo kuolleen män tunteita. Palaan alla siihen, miksi ihmiset eivät ihmisen syömisestä heräisi kaikenlaisia tun- välitä, ja miten pystyn tiedostamaan sen itsessäni teita – ja suurin osa ei olisi varsinaisesti moraalisia. ilman tarvetta käyttää niitä tavallisia tekosyitä. 38

“Jos muiden eläinten käyttö kielletään kategorisesti, miksei ihmisten? Ihmiset voivat periaatteessa antaa suostumuksen ottaa osaa tuotantoprosessiin, mutta muutkin eläimet voivat periaatteessa voida hyvin sen aikana.” Yksi ongelma vegaaniudessa minulle olisi yksinkertaisesti terveellinen syöminen. En väitä vegaanista ruokavaliota erityisen epäterveelliseksi, mutta kun ottaa nimenomaan selvää tieteellisistä lähteistä siitä, miten pitäisi syödä syödäkseen terveellisesti (minulla on läheinen, joka on hyvin perehtynyt tähän), näitä vaatimuksia on vaikea yhdistää vegaaniuteen. Yksinkertaisin syy on se, että terveellisyyden nimissä pitäisi välttää niin monia tavallisia ruokia ja ruoka-aineita. Siihen, kun lisää vielä vegaaniuden niin kohta elää pelkällä vedellä. On tarpeeksi paljon töitä yrittää toteuttaa jompaakumpaa ruokavaliota – molemmat omien aikaisempien tottumusten ja yhteiskunnan oletusten vastaisia – saati sitten molempia.

Kuuntelin kerran radiosta ohjelmaa, jossa eräs vegaani kertoi kokemuksistaan. Joku oli ihmetellyt, että jos hänen periaatteensa kerran perustuvat eläinten kohteluun hyvin, miksi hän halusi soveltaa niitä myös ihmisiin. Hän oli sanonut ihmistenkin olevan eläimiä. Toinen oli ollut eri mieltä tästä ja keskustelu oli loppunut siihen. Ei ole hyvä lähteä puhumaan pelkistä sanojen merkityksistä, jos aikoo oikeasti sanoa jotakin merkittävää. On helppo todeta, että sanalla ”eläin” on oikeastaan kaksi merkitystä: toiseen kuuluvat ihminen ja kaikki muut eläimet, toiseen kaikki muut eläimet kuin ihminen. Sanoja voi periaatteessa käyttää miten haluaa ja usein siitä ei kannata kiistellä... mutta jos aletaan puhua siitä, kumpi tapa on parempi, puolustan kyllä sitä, jossa ihmiset lasketaan ”eläimiin”. Luonnontieteellisesti ja siten tavallaan objektiivisesti se on itsestäänselvästi oikein.

Eikö ihminen ole eläin?

Edellä sanotun perusteella ei myöskään liene yllättävää, että en pidä eettisesti toivottavana vetää jyrkkää rajaa ihmisen ja kaikkien muiden välille. Lisäksi erottelu on vahvasti järjen vastainen ja subjektiivinen: miten voidaan tehdä yleistyksiä käsitteestä, jonka alle kuuluvat kaikki muurahaisista simpansseihin – mutta ei tietenkään ihminen, koska simpanssit selvästi muistuttavat enemmän muurahaisia?

En kyllä haluaisikaan olla nimenomaan vegaani. Ehkä mieluummin suurelta osin kasvissyöjä. Käsittääkseni vegaanit eivät käytä mitään tuotteita, joiden tuottamiseen on käytetty eläimiä. Paitsi tietenkin, että kaiken tuotannossa käytetään ihmisiä – ja siinä vaiheessa logiikka lakkaa tiukasti otettuna toimimasta. Jos muiden eläinten käyttö kielletään kategorisesti, miksei ihmisten? Ihmiset voivat periaatteessa antaa suostumuksen ottaa osaa tuotantoprosessiin, mutta muutkin eläimet voivat periaatteessa voida hyvin sen aikana. Tämä ei tosin ole mikään koko vegaaniuden kumoava argumentti. On silti parempi olla tietoinen asioista ja toimia arvojensa mukaan kuin olla tekemättä mitään.

Ihmisen luokitteleminen eläimeksi on, hassua kyllä, yhtä aikaa sekä kirjaimellisesti että vertauskuvallisesti sopivaa. Vertauskuvana sitä voidaan käyttää muistuttamaan meitä siitä, että emme ole niin älyllisiä ja rationaalisia olentoja kuin luulemme – olemme osittain sellaisia kuin päässämme kuvittelema ”eläin”, joka on olevinaan meidän vastakohtamme. Erilaiset vaistot ja tiedostamattomat motiivit ohjaavat meitä jatkuvasti. Joskus tämä on haitallista ja silloin meidän pitää välttää sitä. Tähän emme pysty, ellemme ole tietoisia siitä. Jos oletamme olevamme järjen ohjaamia, isot aivomme kyllä keksivät tekosyyt sille, miksi juuri se, mitä haluamme tehdä, seuraa puhtaasta järjestä.

Ihmisen eläimyys tarjoaa hyvän vertauskuvan myös sen ymmärtämiselle, miten voimme olla niin välinpitämättömän julmia sekä muita eläimiä että toisiamme kohtaan. Siinäkin suhteessa olemme vain osan ajasta erilaisia kuin muut eläimet – joita emme yleensä pidä moraalisina toimijoina ollenkaan. Moraalinen eläin? Metsästäminen ja kalastaminen ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten ihmiset ovat kykeneviä julmuuksiin. Aivan tavalliset ihmiset roikuttavat iloisina tukehtumassa olevia pieniä eläimiä niiden suihin tarttuneista koukuista ja sitten tappavat ne huvikseen. Jos joku mainitsee siitä aiheutuvan kärsimyksen, nämä ihmiset eivät halua kuulla asiasta vaan sanovat tavalla tai toisella, että sillä ei ole väliä. Vastaavasti metsästämisestä puhuttaessa olen huomannut, että joillakuilla on tapana kuitata koko asia niin, että se on hyväksyttävää, koska he syövät tappamansa eläimet. Vaikka voitaisiin väitellä siitä, onko pahempaa syödä tehotuotettuja eläimiä vai vapaana eläneitä, on selvää, että tällaisessa ajattelussa ei ajatella asiaa metsästetyn eläimen yksilöarvon, kärsimyksen tai elämän kautta ollenkaan. Eläin subjektina ei ole läsnä. Kyse ei ole mistään tuskailusta siitä, saako toisen elämän lopettaa oman elämän säilyttämiseksi. Keksitään vain jokin perustelu ja sitten vain ammuskelemaan. Luulen, että ihmisten on vaikeaa kohdata tätä koko ajatustakaan. Tekosyyt hautaavat sen syvälle. Jos joskus on niin väärin tappaa ja aiheuttaa kärsimystä, miten voi olla kyse samasta asiasta, jos minä tai minun läheiseni tekevät sitä? Ennen kaikkea, eikö se tarkoittaisi, että me olemme jonkinlaisia moraalisia hirviöitä? Vastaukseni on, että ei siinä mielessä, jossa ihmiset ajattelevat. Sitä tarkoittaa tässä kohdassa vertauskuvani, että ihmiset ovat vain eläimiä.

Olen tutustunut aiheeseen monelta kannalta, mutta mikään muu ei ole avannut silmiäni ihmisten tekemän pahuuden suhteen niin kuin psykologi Roy F. Baumeisterin kirja Evil: Inside Human Violence and Cruelty. Aiheen ymmärtämiseksi ei riitä vain se, että ymmärtää, miksi ihmiset tekevät pahoja asioita. Olennaista on myös ymmärtää psykologisia syitä, jotka vääristävät ihmisten näkemyksiä pahanteosta ja sen motiiveista. Baumeisterin kirja käsittelee molempia. Tiivistettynä ihmisten yleinen, ilmeisesti suurelta osin sisäsyntyinen kaksiosainen harha on tämä: Kun joku toinen tekee jotakin, joka vahingoittaa meitä tai jotakuta kenestä välitämme, meillä on automaattinen taipumus olettaa ja tuntea, että toinen on tehnyt sen huonoista syistä ja koska hänessä on jotakin vikaa. Korostamme teon tarkoituksenmukaisuutta ja oikeuttamattomuutta ja meille nousee ajatuksia siitä, että toinen teki sen pahoilla aikeilla, jopa huvikseen. Mutta kun me itse teemme jotain, mikä vahingoittaa toista, meillä on taipumus ajatella aivan päinvastoin. Korostamme sitä, kuinka tekoon oli hyvät syyt, meillä ei ollut sen suhteen valinnanvaraa ja sen seuraukset eivät itse asiassa olleet niin pahat.

Tästä kaikesta syntyy illuusio, jota tiedostuvälineet ja fiktio vahvistavat: pahoja tekoja tekevät pahat ihmiset, toiset, ulkopuoliset, selvästi erilaiset, sisäisesti pahat. Tuomittavat, ihmisarvoltaan alemmat. Eläimelliset. Niin kuin jotkut natsit.

Tai niin kuin mitä natsit ajattelivat juutalaisten olevan... Kun taas normaali ”hyvä” ihminen ei voisi tehdä pahoja asioita, koska hänellä ei ole sitä sisäistä pahuutta. Todellisuus on karumpi. Kuten muun muassa Baumeisterin kirjasta käy ilmi, ihmisillä on kyky empatiaan, mutta se ei automaattisesti kohdistu läheskään kaikkiin, jotka ovat moraalisesti sen arvoisia. Ei edes kaikkiin ihmisiin. Monethan haluaisivat ratkaista pakolaisongelmia antamalla pakolaisten hukkua. Saati sitten muihin eläimiin. Järjellä ajattelemalla näkisi ilman empatian tunteitakin, kuinka väärin on kohdella toisia tuntoisia olentoja vain objekteina, mutta ihmisen äly suuntautuu mieluummin sen rationalisointiin, mitä ihminen muutenkin ajatteli. Muutenhan meidän täytyisi myöntää olevamme itse pahoja – sisäisesti pahoja, tuomittavia, ihmisarvoltamme alempia. Vaikka nykyään on melko tunnettu ajatus (usein ja käsittääkseni hieman virheellisesti Hannah Arendtin termillä pahuuden banaliteetti kutsuttu), että pahoja asioita tekevät usein tavalliset ihmiset ja ajatus pahoista ihmisistä muista erilaisina on illuusio, älyllinen tieto asiasta ei tarkoita sen syvällistä tajuamista ja hyväksymistä. Psykologiset vinoumat eivät katoa ajattelusta niin helposti. Siksi jopa itse ajatus siitä, että tavalliset ja siis eivät pahat ihmiset voivat tehdää pahoja asioita, voi johtaa ajatukseen, että kaikki ihmiset ovat pahoja – edelleen siis tarkoittaen sisäisesti pahoja, tuomittavia, ihmisarvoltaan alempia.

Tälle vaihtoehdoksi tarjoan vertauskuvaa, että ih- Eläinten vuoro miset ovat eläimiä. Tämä tosin vaatii selittämistä, koska samaa vertausta on usein käytetty juuri ih- Suomen eläinoikeusjuristit ry. muotoilee parmisten tuomitsemiseen ja arvon alentamiseen. haillaan ehdotettua perustuslakimuutosta ei-ihmis-eläinten oikeuksien edistämiseksi. Koska ehNormaalisti ajattelemme, että ei-ihmis-eläimet dotus pyrkii todella ottamaan eläinten oikeudet eivät ole moraalisia toimijoita. On huomattava, vakavasti, se tuskin tulee pääsemään pitkälle. että tämä ei sano mitään niiden omasta moraalisesta arvosta. Niillä, tai ainakaan useimmilla, ei ole Olen itse keskustelemassa ehdotuksen sisällöstä kykyä moraaliseen ajatteluun, eikä niitä siksi voi pienessä ryhmässä, johon pyydettiin filosofeja syyttää. Tiikeri tappaa elääkseen, mutta se ei tee kommentoimaan sitä. Tätä kirjoittaessani meillä ei siitä pahaa. Ihmisillä puolestaan on kyky moraa- tosin ole ollut vielä varsinaista tapaamista. liseen ajatteluun ja siksi meitä voi pitää vastuussa. Ehdotus esittää, että ei-ihmis-eläimille pitäisi tunnustaa laajat oikeudet – ei ihmisoikeuksia, kuten “Ihmisten ja muiden eläinten esimerkiksi oikeutta ilmaiseen koulutukseen tai oikeuksia pitäisi ristiriitatilanmuuta selvästi epäolennaista, vaan sellaiset oikeudet, jotka tunnistaisivat eläimet tuntoisina teissa punnita toisiaan vastaan olentoina. Ihmisten ja muiden eläinten oikeuksia kohtuullisesti eikä niin, että pitäisi ristiriitatilanteissa punnita toisiaan vastaan muita eläimiä ajateltaisiin vain kohtuullisesti eikä niin, että muita eläimiä ajatelihmisten hyödyn näkökulmasta.” taisiin vain ihmisten hyödyn näkökulmasta. On oikein pitää ihmisiä moraalisesti vastuussa. On oikein, että jos joku tekee jotakin väärin, häntä yritetään estää ja ehkä myös rankaista. On oikein antaa ihmisille viesti, että he ovat vastuussa, varsinkin, kun se kannustaa toimimaan vastuullisesti. On oikein, että ihmisiltä vaaditaan enemmän kuin muilta eläimiltä. Ihmisen ei pitäisi olla vain eläin. Mutta mitä sitten, kun empatia ei kytkeydy päälle eikä järki osaa paikata sen puutetta ja ihminen tekee välinpitämättömästi jotakin pahaa? Tällöin ei pidä sortua illuusioon, että ihmisessä on jotakin sisäistä pahuutta. Sen sijaan tilanteen ymmärtää ja pystyy hyväksymään paremmin, kun ymmärtää, että tällöin ihminen on vertauskuvallisesti kuin eläin. Hänen käytöksensä on itsessään väärin, mutta se ei johdu hirviömäisestä pahantahtoisuudesta (siis yleensä...) vaan eläimen ymmärtämättömyydestä, joka voi ottaa vallan ja sysätä järjen ja myötätunnon sivuun paljon helpommin kuin kuvittelemme. Koska ihminen on kuitenkin ihminen, tämä ”eläimellisyys” tulisi ymmärtää vain hetkellisenä olotilana ja ihmistä pitäisi edelleen esimerkiksi pitää vastuussa.

Tästä seuraisi myös käytännössä sama järkeily, jonka esitin alussa: lihantuotanto pitäisi lakkauttaa Suomessa, koska se ei ole ihmisille enää välttämätöntä selviytymisen kannalta. Mietin kyllä, missä määrin ainakin joillekuille ruokavaliorajoitteisille saatttaisi aiheutua tästä merkittävääkin haittaa... Mutta ehkä asia ei ole juuri nyt niin oleellinen, koska perustuslaki tuskin muuttuu kovin pian. Eläinoikeusjuristien varapuheenjohtaja Visa Kurki kirjoitti itsekin yhdistyksen blogissa sen suuntaisesti, että muutos tulee varmasti olemaan hidas, mutta ainakin ehdotus tuo asiaa esille. Hän mainitsi myös odottavansa – en tiedä, millä perustein – että keinoliha on varmaankin pian saatavilla ja halpaa. Lue lisää Suomen eläinoikeusjuristit ry.: https://www.elaintenvuoro.fi/ Visa Kurjen blogikirjoitus: https://opintie.wordpress.com/ 2018/11/16/elaimille-perusoikeuksiamiksi/

e l o i e ä m Tä o i t n e v r e int Kun minua pyydettiin kirjoittamaan opinnoissa jaksamisesta ja prokrastinaatiosta, pää löi hyvin pitkään tyhjää. Olisiko minulla jotain sanottavaa itsestäänselvyyksien lisäksi? Olen kuitenkin itse taipuvainen sekä prokrastinaatioon että itseni ylikuormittamiseen opintostressillä, joten selkeästikään itsestäänselvyydet eivät ole menneet perille. Miksi velvollisuuksien suorittaminen on joskus niin kauhean vaikeaa? Vaikka tiesin suurin piirtein psykologian kandidaatintutkinnon verran oppimisen mekanismeista ja aikataulutuksesta, syvennyin sekä psykologian tutkimukseen että kansantajuisempaan kirjoitteluun aiheesta. Tutkimusartikkeli opetti, että huono organisointikyky, taipumus tylsistymiseen ja vähäinen itsekontrolli ovat yhteydessä aikaansaamattomuuteen eli prokrastinaatioon (p < 0.01). Kovin yllättävää. Elämäntaitoblogit taas käsittelivät aihetta positiivisen psykologian kautta. Näissä kirjoituksissa vilisi iskulauseita kuten usko itseen, kasvun asenne ja positiivisten tunteiden voima. Hohhoijaa. En tarkoita, etteivätkö kannustavat kymmenen kohdan tarkastuslistat auttaisi meitä arvioimaan omia ajanhallintakykyjämme. Kuinka hyvin nämä kuitenkaan sopivat ihan tavallisen yliopisto-opiskelijan arkeen? Vierastan ajatusta siitä, että olisi olemassa yksi jokaiselle sopiva resepti prokrastinaatiosta parantumiseen ja motivaation löytämiseen. 43

Tutustuin lähemmin siihen, mitä prokrastinaatio eli aikaansaamattomuus oikeastaan tarkoittaa. Ensin yllätyin siitä, kuinka paljon ilmiötä onkaan psykologian piirissä tutkittu. Omaa aikaansaamattomuutta voi jopa testata erinäisillä standardoiduilla testeillä. Seuraavaksi kävin kahvilla PiccuMacciassa ystävän kanssa, koska testin tekemiseen olisi pitänyt luoda käyttäjätunnus ja päätin tehdä sen myöhemmin. Prokrastinaatiolla tarkoitetaan hyvin monelle opiskelijalle tuttua tapaa jättää tehtävän tekeminen aivan viime tippaan, usein melko huonoin seurauksin. Jatkuva aikaansaamattomuus ja tehtävien siirtäminen eteenpäin aiheuttavat kärsimystä paitsi itselle, niin myös muille. Jokainen on varmasti joskus tehnyt ryhmätyötä tyypin kanssa, joka jättää hommansa muiden harteille. (Kukaan meistä ei tietenkään ole se tyyppi.) Psykologiassa aikaansaamattomuuteen liitetään itsesäätelyn vaikeus tilanteissa, joissa tulisi pitää houkuttelevana itselle tulevaisuudessa suotuisaa toimintaa. Toisin sanoen kyse on taidosta tehdä oppimispäiväkirjan kirjoittamisesta mielekkäältä ja kehittävältä tuntuva tehtävä juuri silloin, kun Netflixiin on tullut juuri Stranger Thingsin uusi kausi. Kuten arvata saattaa, se vaatii hieman kognitiivista ponnistelua ja ripauksen itselleen valehtelua. Välitön mielihyvä, kuten ainakin kolmen Ted Talkin katsominen, selättää usein automaattisesti pidemmän tähtäimen tavoitteista, kuten ammatillisesta kompetenssista, koituvat hyödyt. Maija Poppanen kiteyttää pointin erinomaisesti laulussaan sokerilusikallisesta; tehtävästä on löydettävä sen positiiviset puolet, jotta siihen tarttuminen olisi helpompaa. Aikaansaamattomuus ei johdu vain yhdestä asiasta, joten sen helpottamiseen ei myöskään valitettavasti ole kaikille sopivaa yksinkertaista ratkaisua. Tai no on, laajemmassa mittakaavassa. Tässä tulee mukaan meidän psykologian opiskelijoiden lempparisana, tietoisuus. Reflektio on oikeasti ihan hauskaa ja se voi tarkoittaa noin esimerkiksi oman opiskeluasenteen pohdiskelua. Tiedostatko omat toimintamallisi, mitä tulee opinnoissa jaksamiseen ja aikaansaamattomuuteen? Seuraa joitakin kysymyksiä.

Teksti Johanna Hämäläinen Kuvitus Julia Lintunen

Huomaanko joka kerta, kun prokrastinoin?

In every job that must be done There is an element of fun You find the fun and snap! The job's a game

Minä nimittäin en. Joskus olen ehtinyt harjoitella räppäämään ainakin puolet Hamilton-musikaalista, kun tajuan jättäneeni esseen kesken työpöydälleni. Sovin huoletta lounastreffejä tulevalle viikolle, vaikka olin suunnitellut pänttääväni orjallisesti minuuttiaikataulua noudattaen useaan tenttiin. Tietenkin vapaa-aika ja lepo ovat ehdoton osa kiireisen elämän hallintaa. Nyt kuitenkin toivon sinun tarkastelevan tekosyitä, joiden varjolla päätät kesken opiskeluhommien kokata itsellesi kolmen ruokalajin illallisen, opetella päälläseisontaa tai uppoutua Youtuben syövereihin katsomaan videoita Trumpin kättelytavasta ja yllyttää vielä kaikki samassa huoneessa hommia tekevät opiskelukaverisi katselemaan niitä kanssasi. 44

Kaikki ihmiset ympärilläni näyttävät pärjäävän opinnoissa ja osaavat muutenkin ihan kaiken täydellisesti koko ajan. Miksen minäkin pysty siihen? Salaisuus: ei pidä paikkaansa. Usko tai älä, moni ei kovin avoimesti esittele epäonnistumisiaan tai epävarmuuksiaan. Toisten suoriutuminen ei ole sinulta pois, eikä myöskään verrattavissa omaan pärjäämiseesi. Miksi vertailla itseäsi urheiluvalmennusurallaan menestyvään hallitusaktiivi-kaveriisi, jos et ensinnäkään ole kiinnostunut a) hallitustoiminnasta tai b) kilpaurheilusta? Olet todennäköisesti pärjännyt ihan hyvin jollain toisella elämän osa-alueella. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, vertaileeko omia saavutuksiaan liikaa muiden ihmisten standardeihin. Ovatko tavoitteeni realistiset? Itseltään sortuu usein odottamaan vähän liikoja. Arvosanat ovat tietenkin monelle tärkeitä ja valitettavasti niiden vaaditaan joissakin tapauksissa olevan hyviä. Mutta tarvitseeko ihan kaiken näyttää paperilla ällistyttävältä? Liian korkeat tai aivan vääriin asioihin suuntautuneet tavoitteet aiheuttavat melko paljon epämiellyttäviä tunteita. Suosittelen lämpimästi tutustumaan niihin vaatimuksiin, joita itselleen asettaa. Omalla kohdallani tämä kysymys tuli taas viime syksynä ajankohtaiseksi. Miksi minusta tuntui, etten millään voinut vähentää opintojeni määrää, vaikka pelkästään syyslukukaudella olin suunnitellut suorittavani 50 opintopistettä samalla, kun kirjotin kandia (ironista kyllä) uupumuksesta? Katsos, jopa tuleva ammattireflektoija osaa olla sokea omalle akilleenkantapäälleen.

Liian korkeat vaatimukset ovat tutkitusti suuri syy prokrastinaatioon, mutta toisaalta myös loppuunpalamiseen. Jos tavoitteet ovat kohtuuttomat, seurauksena voi olla luovuttaminen käsillä olevan tehtävän suhteen, kun omat kyvyt arvioidaan liian huonoiksi suhteessa tavoitteisiin. Toisessa ääripäässä taas on omanarvon määrittely saavutettujen tulosten perusteella. Kumpikaan ei vaikuta kovin terveeltä opiskelumetodilta pitkällä tähtäimellä.

Onko minulla oikeanlaiset opiskelutavat? Tähän kysymykseen osaa parhaiten vastata opintopsykologi, jonka neuvoja suosittelen lämpimästi ottamaan vastaan esimerkiksi minun sijastani. Jonot vain ovat usein pitkiä, joten luvatta toimin tässä hetken sanansaattajana. Prokrastinaatiotutkimus psykologian piirissä toteaa kannustavasti, että prokrastinoija usein kyllä ihan tosissaan aikoo suorittaa tehtävänsä. Aikomuksesta vain uupuu usein suunnitelma siitä, millä keinoilla tehtävä suoritetaan. Alkuperäinen tarkoitus suoritustavasta harvoin on energiajuoman siivittämänä paniikissa vain muutamaa tuntia ennen tehtävän palautusta. Tehtävästä ei myöskään aktiivisesti yritetä etsiä mitään mielekästä ja kiinnostus hiipuu silloin nopeasti ja vaihtuu päikkäreiksi. Omien työskentelytapojen tarkastelu auttaa etsimään itselle sopivia keinoja saada urakkaa selätetyksi. Itse esimerkiksi yritin pitkään kavereiden tapaan kökkiä hipihiljaa kirjastossa, kunnes tajusin sen olevan ehkä kaikista epätehokkain ja ahdistavin ympäristö omalle työnteolleni. En voi liikaa alleviivata sitä, että omia tuttuja tapoja kannattaa aina välillä kyseenalaistaa. On todettu, että aikataulutuksesta, työskentely-ympäristön rauhoittamisesta ja ylipäänsä työsuunnitelmien laatimisesta on suuri apu aikaansaamattomuuteen. Välillä yllätyn, miten moni vitkuttelutavastaan valittava ei esimerkiksi käytä ollenkaan kalenteria. Omia heikkouksia, kuten tässä tapauksessa taipumusta prokrastinaatioon, kun on kovin vahingollista kuitata vain sanomalla, että ”minä nyt vain aina olen ollut tällainen”. Et olisi yliopistossa, jos sinulla ei olisi kykyä oppia uutta ja valjastaa vahvuuksiasi käyttöösi. 95% ihmisistä prokrastinoi joskus. Ihmiset ovat aikaansaamattomuudessaan hyvinkin uniikkeja, ja kompuroivat tehtävien aloittamisessa omilla ainutlaatuisilla tavoillaan. Ei ole yhtä ainutta kaikille sopivaa tapaa vähentää opintojen tekemisestä tai tekemättömyydestä johtuvaa stressiä. Itse voi kuitenkin pohtia omia pinttyneitä tapojaan ja yrittää bongata niistä kaikista hyödyttömimmät.

Teksti Iida Vesanto

”Mää oon vaan koulussa täällä” – Onko yliopisto-opiskelijan rooli vain koulutuspalveluiden kuluttamista?

Yliopistopiireissä katsotaan pahalla, jos joku kehtaa lipsauttaa sivulauseessa sanan ’koulu’ viitatessaan yliopistoon. Uusi opiskelija hämmentyy helposti paheksunnasta: eikös tämä sitten ole koulu? Tännehän tullaan aamulla aikaisin, istutaan ja kuunnellaan, kun joku itseä viisaampia ja kokeneempi selvittää maailman menoa ja sitten mennään kotiin pänttäämään päähän tärppejä tenttiin – ihan niin kuin koulussa. Vielä kipeämmin korvaan saattaa kalskahtaa yliopistoon viittaaminen yrityksenä, koulutuspalveluiden hypermarkettina, josta tullaan hakemaan sopivat tutkinnot ja asiantuntijuus ennen matkaa kohti työmarkkinoita.

Marjo Niemisen ja Tiina Tuijalan ”Sen tulee olla palveleva ’yritys’.” Opiskelijoiden käsitykset yliopistosta oppimisympäristönä (2011) artikkeli käsittelee nimensä mukaisesti opiskelijoiden käsityksiä yliopistosta oppimisympäristönä. Tutkimuksen aineisto muodostuu 81 opiskelijan kirjoittamasta kirjoitelmasta, joissa opiskelijat kertoivat, millainen oppimisympäristö yliopisto on ja millainen se ihanteellisessa tilanteessa olisi. Niemisen ja Tuijalan mukaan vastauksista on mahdollista saada jonkinlaista yleiskuvaa siitä, millaisena oppimisympäristönä opiskelijat näkevät yliopiston. Enemmistö opiskelijoiden kirjoituksista jätti huomioimatta opiskelijan roolin opiskeluympäristön muovaajana ja näki opiskelijan enemmänkin koulutuspalveluiden kuluttajana, joka valitsee tarjolla olevista koulutustuotteista mieluisimmat. Samoin opiskelija-opettaja –suhde näyttäytyi joissain kirjoituksissa kuluttaja-tuottaja –suhteena. (Nieminen & Tuijala, 2011).

Vaikka tutkimuksen aineisto on rajallinen eikä siitä sen takia voida johtaa yleistettäviä päätelmiä opiskelijoiden käsityksistä omasta roolistaan yliopistossa, peilaavat tulokset arkipäivän kokemusta sekä koulutukseen liittyvää yhteiskunnallista keskustelua. Siinä yliopistolle asetetaan tehtäväksi tarjota koulutuspalveluita ja sitä kautta tuottaa kilpailukykyistä ja asiantuntevaa työvoimaa globaaleille työmarkkinoille. Näkökulma yliopistosta koulutuspalveluiden tarjoajana ja opiskelijasta niiden kuluttajana on omalla tavallaan hedelmällinen yliopisto-opetuksen laatuun liittyvässä keskustelussa. Jos kuluttajat eivät vaadi tuotteilta laatua äänestämällä rahoillaan, jää laadun takaaminen tuottajien hyväntahtoisuuden varaan. Samoin, jos opiskelijat eivät vaadi laadukasta opetusta, voi sen tarjoaminen jäädä opettajien harrastuneisuuden varaan erityisesti instituutiossa, johon osa henkilökunnasta on hakeutunut lähtökohtaisesti muissa kuin opetustarkoituksissa ja jossa opetus näyttätyy toisille enemmän rasitteena kuin antoisana työnkuvana . 46

Yliopiston näkeminen markkinataloudelle alisteisena koulutustavaratalona sivuuttaa kuitenkin täysin sen tehtävän objektiivisen ja empiirisen tiedon tuottamisen tyyssijana. Yliopiston opetus ei voi perustua ajankohtaiselle tutkimukselle, jos tutkimusta ei ole opetuksen ja muiden tehtävien takia aikaa tehdä tai jos sen tekemistä rajoittavat esimerkiksi rahoitukseen liittyvät seikat. Vahvasti ulkoisista tekijöistä, kuten rahoittajista, riippuvainen tutkimus ei myöskään tue yliopiston funktiota yhteiskunnallisen muutoksen alullepanijana. Vaikka yliopistotoimijoiden parissa ilmenee erimielisyyksiä siitä, missä määrin tutkimuksen tulisi olla kantaaottavaa, todellisuudessa erityisesti yhteiskunnallinen ja kasvatustieteellinen tutkimus ovat yhteiskuntaa muokkaavia voimia, vähintäänkin siinä suhteessa, että ne pyrkivät ymmärtämään ja kuvaamaan yhteiskunnan ilmiöitä ja tulevat sitä kautta usein myös tuoneeksi esille sen epäkohtia. Siihen, että osa opiskelijoista näkee oman roolinsa yliopistossa ainakin osittain koulutuspalveluiden kuluttajana, voidaan varmasti löytyy moninaisia syitä liittyen esimerkiksi korkeakoululaitoksen massoittumiseen ja tehokkuuden korostamiseen. Ilmiötä voidaan kuitenkin tarkastella myös lähempänä ruohonjuuritasoa, luokkahuoneissa ja luentosaleissa, hyödyntämällä psykologisen sopimuksen käsitettä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että oppimistavoitteet, -menetelmät, -sisällöt ja niiden arviointi tuodaan esille kurssin aluksi. Kurssista keskustellaan ja sen osa-alueita muokataan mahdollisuuksien mukaan paremmin opiskelijoiden odotuksia ja tarpeita vastaaviksi. Psykologisen sopimuksen tekeminen lisää sekä opiskelijan että opettajan sitoutuneisuutta, ja sen toimivuudella vaikuttaa olevan yhteys myös oppimismotivaatioon. (Kuittinen & Meriläinen, 2008).

“Siihen, että osa opiskelijoista näkee oman roolinsa yliopistossa ainakin osittain koulutuspalveluiden kuluttajana, voidaan varmasti löytyy moninaisia syitä liittyen esimerkiksi korkeakoululaitoksen massoittumiseen ja tehokkuuden korostamiseen.”

Varsin usein psykologista sopimusta ei kuitenkaan muodostu, sillä odotusten esille tuominen jää vajaaksi. Opettajan odotukset saattavat kyllä tulla hyvinkin selkeiksi erityisesti opintojakson suorittamisen suhteen, mutta opiskelijoiden odotuksia tuodaan harvemmin esille suullisessa tai kirjallisessa muodossa. Osa sekä opettajan että opiskePsykologinen sopimus on alun perin työhyvin- lijoiden odotuksista ja oletuksista saattaa lisäksi vointitutkimuksessa käyttöön otettu käsite, jossa olla tiedostamattomia tai selkiytymättömiä, jolyhdistyvät työntekijän odotukset työstä, saamas- loin niiden esiin tuominen ei välttämättä suoralta taan kohtelusta ja työn tekemisestä seuraavasta palk- kädeltä onnistu vaan vaatii tarkempaa pohdintaa. kiosta sekä työantajan odotuksen työntekijän toiminnasta ja käyttäytymisestä. Kuittisen ja Kuittinen ja Meriläinen huomauttavat, että opinMeriläisen (2008) mukaan opiskelijan psykologi- tojaksojen oppimistavoitteet esitetään usein nen sopimus taas kuvaa opiskelijan ja opettajan valmiina opettajan suusta eikä opiskelijoilla ole opintojaksoon liittyvien odotusten ja oletusten vas- valtaa vaikuttaa niihin, mikä johtaa opiskelitaavuutta, joka syntyy, kun nämä tuodaan tasapuoli- joiden kohdalla helposti passiiviseen asenteeseen sen vuorovaikutuksen kautta yleiseen tietoon. kurssia kohtaan (Kuittinen & Meriläinen, 2008).

Ei siis ihme, jos osa opiskelijoista kokee olevansa pelkkiä koulutuspalveluiden kuluttajia: opiskelija on kuin sittarin eineshyllyn edessä seisova kotiäiti, joka voi toki lähettää sähköpostilla valitusvirren gluteenittomien einesten puutteesta, mutta ei pysty siltä istumalta muuttamaan kulutustuotteiden ominaisuuksia, vaan joutuu tyytymään tarjolla olevista vaihtoehdoista valitsemiseen. Jos passiivisen asenteen omaksuminen edistää kuluttajakuvan muotoutumista, mitä seuraisi aktiivisen asenteen omaksumisesta? Jos opiskelijat pääsisivät kurssin alusta alkaen mukaan kurssin suunnitteluprosessiin, kokisivatko he itsensä enemmän koulutuksen yhteisöllisinä tuottajina kuin sen passiivisina kuluttajina?

Psykologisen sopimuksen muodostumisen kannalta ideaalitilanne olisi se, että kurssin alussa tuotaisiin esiin sekä opettajan että opiskelijoiden odotukset, toiveet ja tavoitteet kurssin suhteen ja rakennettaisiin kurssi näiden pohjalta yhdessä neuvotellen. Käytännössä näin ei ole kovinkaan usein mahdollista tehdä, mutta Kuittisen ja Meriläisen mukaan oleellista olisi tuoda esille opetuksen suunnitteluprosessi ja perustella pedagogiset valinnat opiskelijoille. Jo opiskelijoiden toiveiden kuuleminen saattaa saada opiskelijat sitoutumaan paremmin olemassa olemaan opetussuunnitelmaan, vaikka mitään muutoksia siihen ei tehtäisi. (Kuittinen & Meriläinen, 2008). Joka tapauksessa opiskelijoiden ottaminen mukaan kurssin muodostamiseen jo sen alussa saattaisi toisaalta vähentää opiskelijoiden käsitystä itsestään pelkkänä passiivisena tiedon vastaanottajana ja toisaalta lisätä käsitystä itsestä aktiivisena tiedon tuottajana.

Lähteet Nieminen, M., Tuijala T. 2011. ”Sen tulee olla palveleva ’yritys’.” Opiskelijoiden käsitykset yliopistosta oppimisympäristönä. Kasvatus 42 (39), 210-221. Kuittinen, M., Meriläinen, M. 2008. Opiskelijan psykologinen sopimus. Julkaistu teoksessa Pedagoginen hyvinvointi (toim. Lappa-

I/O-Speksin kulissien takana

Monet Indeksin lukijoista ovat voineet jo nähdä I/O-Speksin esiintymisiä ja säkenöivää lavakarismaa. Speksissä on yhteensä 9 eri tiimiä, joista jokainen osaltaan vaikuttaa siihen, millainen kustakin speksivuodesta tulee. Indeksin viimeisimmässä fuksinumerossa lavalla olevat esiintyjät pääsivät ääneen, ja onpahan jo vuonna 2014 Indeksissä haastateltu näyttelijöitä, tanssijoita ja bändiä. Kaikki eivät kuitenkaan tiedä, mitä lavan takana tapahtuu. Nyt on vihdoin aika päästä kurkkaamaan kulisseihin, eli niiden tiimien pariin, jotka puuhailevat taustoissa. Vaikka niiden olemassaoloa ei huikeaa speksispektaakkelia katsoessa välttämättä muistaisikaan, ovat nämä tiimit oleellinen osa speksin syntyä!

tekniikka Tekniikkatiimi on speksin tiimeistä ehkä mystisin, sillä monikaan ei tunnu tietävän, mitä tiimi tekee. Omien sanojensa mukaan he ovat vastuussa speksin teknisen puolen järjestelystä ja ylläpidosta. Tekniikkatiimi siis vastaa siitä, että esityskaudella valot, äänet ja kommunikaatio, eli näyttelijöiden radiot rullaavat hyvin ja teatterielämys on katsojille miellyttävä. Kysyttäessä taitoja, joita tiimissä tarvitaan, on tiiminvetäjä Jimi Suomelan vastaus lohduttava: ”Jos tietää edes miten töpseli laitetaan pistoriasiaan, niin se riittää.” Jopa jutun kirjoittajakin voisi siis päästä tähän tiimiin mukaan! Jimi korostaa myös, että tärkeintä on valmius oppia, sillä kukaan ei oleta, että tiimissä olisi teatterialan ammattilainen. Onneksi teatterilla on aina joku kontaktihenkilö, joka näyttää miten kaikki toimii ja on mahdollisesti tiimin tukena esitystenkin aikana. Tekniikkatiimi on aloittanut tämän vuoden speksin tekemisen yhteishengen luomisella ja ryhmäytymisellä Proffassa kaljojen äärellä. ”Taidettiin me siinä viiden minuutin ajan jakaa vastuualueita ja suunnitella ennen kuin alettiin muu höpöttäminen”, pojat tuumivat. Tekniikkatiimin tärkein tehtävä alkaakin vasta esityskaudella, vaikka ankaraa suunnittelemista on jo nyt ilmassa. Yleisön kannattaakin pitää mielessä, että myös tälle tiimille voi huutaa katsomosta omstarteja!

puma Puma-tiimi on tänä vuonna jaettu kahteen, eli puvustuksen ja maskeerauksen osaajat ovat erikseen. Tiimi siis suunnittelee ja toteuttaa lavalla olijoiden puvustuksen ja maskeerauksen. Tämän lisäksi heistä muutama pyörii aina näytöksissä varmistamassa, että kaikki näyttää priimalta. Tammikuun lopulla pumalla oli vuoden ensimmäiset maskitreenit: yksi tiimin jäsen istutetaan penkkiin ja loput alkavat hääriä hänen ympärillään. ”Tä on siitä kivaa hommaa, että saa päästää oman luovuuden valloilleen”, sanoo tiiminvetäjä Sara Levänen. ”Mukavaa vastapainoa opiskeluhommille” nyökkäilee lopputiimi. Tiimiin päästäkseen olisi kiva, jos osaisi vähän edes jotain, mutta ei kuulemma välttämättä tarvitse olla itse supermeikkiguru. Jos esimerkiksi tykkää laittaa kavereille bilemeikkejä, on se iso etu tässä tiimissä.

Kysymysten välissä pohditaan meikkiä: ”Vihreetä, harmaata vai tummaa?” Aina välillä huoneeseen laskeutuu keskittynyt hiljaisuus, kun maskeeraajat keskittyvät meikkiin. Tiimi alkaa nyt keväällä päästä vauhtiin, koska syksyllä ei vielä ollut spesifiä tietoa siitä, millaisiksi hahmot muotoutuvat. Tämän vuoksi tiimi ei oikein keksi hauskaa tarinaa kerrottavaksi. ”Hauskinta on ollut tämä hetki, kun vihdoin pääsee kokeilemaan meikkejä” kertoo tiimi. Osa tiimistä on ollut speksissä aiemminkin, osa vasta ensimmäistä kertaa. Kertoopa yksi maininneensa psykologian soveltuvuuskokeissa tulevansa speksiin, jos pääsee sisälle ja täällä sitä ollaan! Noin puolen tunnin kuluttua hommiin pääsemisestä hiukset on kiharrettu ja upea maski on maalattu naamalle. Tämä on kuitenkin vasta ensimmäinen tiimin monista treeneistä, joten huhtikuussa saamme varmasti ihastella täydelliseksi hiottuja puma-tiimin luomuksia!

virkistys Virkistystiimi järjestää speksin tekijöille yhteisiä tapahtumia, kuten kastajaiset, esityksen hautajaiset ja esimerkiksi joogavierailun. Tiimi pitääkin omien sanojensa mukaan huolta siitä, että kaikki löytävät paikkansa speksistä ja että speksin tekemisestä löytyisi kavereita omien tiimien ulkopuoleltakin. Virkistystiimin virallisen kokouksen sijaan pääsemme kurkistamaan heidän omaan virkistäytymiseensä. Jokainen on tuonut jotain herkkuja, jotka jaetaan koko porukan kesken.

Hauskinta muistoa kysyttäessä virkkarit mainitsevat speksin viimesyksyiset kastajaiset. ”Toivottavasti näytti ulospäin hyvältä, taustalla oli yleinen hämmennys ja kaaos” tiimi naureskelee. Tästä huolimatta jäi harmittamaan vain se, ettei itse päässyt osallistumaan kierrokselle. Toisaalta virkkarit toteavat, että oli hauskaa itse oppia ainakin kasvoilta kaikki speksaajat, kun muut oppivat tuntemaan ehkä vain oman tiiminsä.

”Pidetään huolta, ettei speksi ole pelkkää työntekoa” sanoo tiimin vetäjänä toimiva Katri Janerko. Katri päätyi työhön ikään kuin vahingossa. ”Kuvittelin hakevani tiimin jäseneksi, mutta haku olikin tiimien vetäjille” hän naurahtaa. Monet muista tiimin jäsenistä ovat joko speksikonkareita tai joku tuttu on suositellut speksiin lähtemistä. Silti he sanovat, että speksiin pääsyssä persoona on se, joka ratkaisee.

Kuvien ottamisen jälkeen alkaa vihdoin virkistystiimin virkistäytyminen. Lautapelejä on otettu mukaan ja väläyttääpä joku vanhan klassikon Hui Hai Hiisin katsomista. Virkistäytyminen on hyvällä mallilla siis!

Onko yhteiskuntatieteilijöistä mihinkään?

Teksti Ilmari Helva Kuva Amanda Viitanen

Ota SYY-Turku seurantaan!

@syyturku 53

@SYY-Turku

syyturku.wordpress.fi

Yleisin kysymys, jota kuulen opintoihini liittyen, on, että mihin työllistyn valmistumisen jälkeen. Vakiovastauksessani kerron yleensä, kuinka valtiotieteiden maisterina minusta tulee jonkinlainen asiantuntija tai virkamies jossain – eli erittäin selkeä ja tyhjentävä vastaus. Monista tiedekuntamme aloista ei saa mitään ammattinimikettä, jolloin tulevaisuuden työmahdollisuudet tuntuvat varsin hämäriltä. Valintojen määrä ilman konkreettista suuntaa voi tuntua ahdistavalta, mutta se saattaakin olla itse asiassa loistava mahdollisuus. Ympärillämme olevan yhteiskunnan ja ihmisten syvällinen ymmärtäminen kuulostaa hienolta, mutta mitä käytännön hyötyä siitä on? Vaikuttuuko tuleva työantajani niin paljon tietämyksestäni Descartesista tai Marxista, että palkkaa minut? Tämäntyyppiset kysymykset olivat vahvasti mielessäni ensimmäiset yliopistovuodet tultuani opiskelemaan sosiologiaa puhtaasta mielenkiinnosta. Sittemmin olen huomannut sekä arkielämässä että virallisissa tilastoissa, kuinka hyvin yhteiskuntatieteilijät oikeasti työllistyvät. Yleensähän meidän ajatellaan päätyvän julkiselle sektorille osaksi byrokraattista oravanpyörää, mutta myös yksityiselle sektorille työllistyy yhä enemmän yhteiskuntatieteilijöitä. Maailman muuttuessa nopeammin kuin koskaan aikaisemmin yhteiskuntatieteilijöille on entistä enemmän tarvetta kaikkialla – tiesivät työantajat sitä tai eivät. Yhtään vähättelemättä esimerkiksi insinöörejä tai ohjelmoijia, pyörän keksiminen ei vielä riitä, vaan tarvitaan joku sanomaan, miten tietoa pitäisi yhteiskunnassa hyödyntää.

Yhteiskuntatieteilijällä on siis paljon potentiaalia, mutta kukaan ei tule tyhjästä tarjoamaan töitä valmistumisen jälkeen. Koulutusinflaation myötä maisterin paperit pelkästään eivät kelpaa edes vessapaperiksi, vaan työllistyminen tulee opittujen taitojen ja niiden vakuuttavan esittelemisen myötä. Kliseisyydenkin uhalla kaikki lähtee itseensä uskomisesta ja toivottavasti myös aidosta halusta auttaa ihmisiä ja muuttaa yhteiskuntaa paremmaksi. Täysin yksin ei tarvitse kuitenkaan pärjätä, minkä takia meillä on SYY toimimassa opiskeluajan työelämäasioiden etujärjestönä. SYY-Turun 15-vuotisjuhlavuonna haluankin toiminnassamme korostaa tätä yhteiskuntatieteilijöiden monipuolista potentiaalia nykyajan epävarmassa maailmassa ja siten valaa uskoa jokaisen henkilökohtaisiin unelmiin. Työelämärelevanttien asioiden ei tarvitse olla ahdistavia ja jäykkiä, vaan nekin voivat olla hauskoja ja kiinnostavia, vaikka valmistuminen ei olisikaan vielä ajankohtaista. Opiskeluvuodet ovat erityistä aikaa, josta kannattaa ottaa kaikki irti, eikä tarvitse huolestua, mikäli nuuden aikana tulevaisuuden urapolku tuntuu epäselvältä. En itsekään osaa vieläkään tarkalleen sanoa tulevaisuuden töistäni, mutta nykyään osaan olla optimistinen niiden suhteen. Samalla on kuitenkin hyvä valmistautua tulevaan työelämään ja näyttää, että kyllä meistä yhteiskuntatieteilijöistäkin on moneen.

Kirjoittaja on 4. vuoden sosiologian opiskelija, vuoden 2019 SYY-Turun puheenjohtaja ja vuoden 2018 SYYTurun jäsenhankintavastaava.