Jäcenet 1/2011

Page 1

JäCenet Lahden Nuorkauppakamari ry:n jäsenlehti 1/2011

Strategia Projekteja Yhteistyötä TTapahtumia



tässä numerossa Jäsenkyselyn tulokset ja strategia

5

Hämeen kauppakamari, verkostoitumalla eteenpäin

6

Aluejohtajan tervehdys

7

Koejäsenet

8

Alkuvuonna tapahtunutta

10

Tapahtumakalenteri

11

Eurooppakokous, Tarragona kutsuu!

12

Projekteja

13

Aluekokous Pieksämäellä

14

Nuorkauppakamari on kansainvälinen jäsentensä kehittymis- ja johtamiskouluttautumisjärjestö sekä kontaktiverkosto, joka vaikuttaa aktiivisesti yhteiskunnassa. Vaikutamme yhteiskuntaan positiivisesti kehittämällä nuorten aikuisten johtamistaitoa, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä. Nuorkauppakamari on tarkoitettu kaikille alle 40-vuotiaille itsensä kehittämisestä ja kouluttamisesta kiinnostuneille ihmisille. Jäsenistömme Suomessa sekä kansainvälinen toiminta luovat hyvät mahdollisuudet oman kontaktiverkoston luomiselle. Suomen Nuorkauppakamarit ry on perustettu vuonna 1957. Suomessa varsinaisia jäseniä on n. 2500 ja yhdessä kunniajäsenten, koejäsenten ja senaattoreiden kanssa, muodostamme n. 5000 nuorkauppakamarilaisen aktiivisen verkoston. Katto-organisaatioon kuuluu 85 paikallista nuorkauppakamaria eri puolilta Suomea.

Lahden Nuorkauppakamarin hallitus vuonna 2011 Merja Wallenius puheenjohtaja (PRES) GSM 044 557 5727 Mikko Kantosaari valmistautuva puheenjohtaja yhteiskuntalohko (DP/COM) Riikka Tiitta Edellinen puheenjohtaja (IPP)

Lahden Nuorkauppakamari ry

Päätoimittaja: Hanna Päivärinta Tätä lehteä avustaneet: Merja Wallenius, Hanna-Kaisa Koivisto, Riikka Tiitta, Tuomas Salila, Aleksi Niemelä, Matti Pietilä, Joel Mäkelä, Miia Pesonen, Heidi Kankaanpää, Kristian Lindfors, Esko Linkovuori, Satu Lepola, Catella Property Oy ja Hämeen kauppakamari. Taitto: Hanna Päivärinta, Merja Wallenius ja Hanna-Kaisa Koivisto

Tuomas Salila kehitysjohtaja 1 kansainvälisyyslohko (EVP1/INT) Hanna-Kaisa Koivisto kehitysjohtaja (EVP2 / LOM / IND) yhdistys- ja yksilölohkot Mikko Järvinen kehitysjohtaja (EVP3 / BUS) liikesuhdetoimintalohko Jukka Siltanen sihteeri (SECY)

Painosmäärä: 130 kpl

Hanna Päivärinta tiedottaja (LIO)

Seuraava numero ilmestyy kesäkuussa.

Aleksi Soininen rahastonhoitaja (TREAS)

Paino: Lahti Kopio

3


päätoimittajalta

Hola! Vuosi on pyörähtänyt reippaasit käyntiin ja rutkasti on kerinnyt jo sattua ja tapahtua. Kamaririntamalla on ollut paljon tapahtumia, suunnittelua, strategiaa ja viime vuoden toiminnasta on myöskin ansaittu useita palkintoja. Myös muutamat projektit ovat jo pyörähtäneet käyntiin ja näyttääpä vahvasti siltä, että myös pitkään suunniteltu värityskirjaprojekti saadaan tänä vuonna toteutettua. Tekemisen meininkiä siis jo heti alkuvuodesta.

Ensimmäinen kamarilehti on hyvät ystävät käsissänne ja se oli henkilökohtaisesti aikamoinen operaatio. En ole koskaan tehnyt mitään vastaavaa ja voin vaan kuvitella sitä tunnetta kun ensimmäinen kappaleen saan painosta käsiini. Sitä ja tulevia kamaritapahtumia sekä mielenkiintoisia projekteja jään innolla odottelemaan. Niin ja kevättä :)

Itse olen saanut jo rutkasti oppia tiedottamisen saralla, vaikka aika lähtöpisteessä vielä ollaankin. Viime vuoden tiedottaja Maija jätti isot saappaat, joita olen yrittänyt parhaani mukaan täytellä. Toisaalta helppo jatkaa kun on loistavat pohjat käytössä :) Välillä saappaat kuitenkin lipsuvat jaloista ja aika sekä taidot eivät riitä. Onneksi kamarissamme on paljon mahtavia ihmisiä jotka auttavat.

HANNA PÄIVÄRINTA, TIEDOTTAJA 2011 hanna.paivarinta@jcilahti.fi

pressan palsta

Osaatko hyödyntää sosiaalista pääomaa? Pieksämäen aluevuosikokouksen pääkouluttaja, filosofian tohtori Marjo-Riitta Parzefall European Business Schoolista Wiesbadenista Saksasta, piti erittäin mielenkiintoisen koulutuksen verkostoista innovaation lähteenä. Koulutuksen aikana käsiteltiin sosiaalista pääomaa (verkostoja) ja miten sitä voi itse kehittää ja tukea organisaatioiden johtamiskäytännöillä. Jokainen meistä pystyi suoraan linkittämään koulutuksen annin omaan työhönsä ja työpaikkaansa, ja jokainen meistä ymmärsi millaisia ainutlaatuisia mahdollisuuksia nuorkauppakamaritoiminta tarjoaa oman sosiaalisen pääoman kasvattamiseen. Pääomasta puhuttaessa useimmille meistä tulee mieleen heti rahallinen omaisuus. Säästämme, sijoitamme ja pyrimme kaikin mahdollisin tavoin huolehtimaan siitä. Ja yhdessä silmänräpäyksessä maallinen mammonamme voi olla poispyyhkäisty. Kuitenkin meillä kaikilla on pääomaa, jota kukaan ei voi meiltä viedä, ja joka kantaa niin hyvinä kuin vaikeinakin aikoina. Nykyajan verkostoyhteiskunnassa sosiaalinen pääoma on kovaa valuuttaa. Oletko koskaan ihmetellyt, miksi joku

4

näyttää olevan aina askeleen edellä? Tai miksi työnhaussa se toinen kaveri tasan samalla koulutuksella ja kokemuksella vei paikan? Henkilökohtaiset verkostot ja niiden tuottamat resurssit ja mahdollisuudet antavat selvän etulyöntiaseman yksilöiden välisessä kilpailutilanteessa. Sosiaalista pääomaa tuottavien verkostojen ja kontaktien määrä ei ole ratkaisevaa, vaan niiden laatu. Tuhat facebookkaveria on saavutus sinänsä, mutta kuinka monelle heistä voit soittaa ja kysäistä neuvoa mieltäsi askarruttavaan kysymykseen? Sosiaalista pääomaa lisäävät verkostot syntyvät luottamuksesta, arvoista, vastavuoroisuudesta ja yhteisistä kokemuksista. Itselleni nuorkauppakamari on ollut verkosto vailla vertaa. Yhteiset arvot ja yhdessä tekeminen synnyttävät luottamuksen siteen joka kantaa läpi vuosien. Postiluukuista on kolahdellut Suomen Nuorkauppakamarit ry:n jäsenmatrikkeli 2011. Et kai vain ole jättänyt sitä muoveissa lehtipinoon pölyttymään? Jos näin on epähuomiossa päässyt käymään, niin poimi se pian talteen ja tutustu tarkemmin sisältöön. Nuorkauppakamarin jäsenyys

MERJA WALLENIUS, PUHEENJOHTAJA 2011 merja.wallenius@jcilahti.fi tarjoaa sinulle yli 4600 hengen verkoston pelkästään Suomessa, ja maailmassa meitä on noin 200 000. Jos miettisin edes teoriassa, että laittaisinko 90 euroa kamarin jäsenmaksuun vai sijoitusrahastoon, niin jäsenmaksu veisi voiton 10-0. Nuorkauppakamari tarjoaa minulle laaja-alaisen verkoston, jota voin hyödyntää elämän kaikilla osa-alueilla. Se on sijoitus, joka kasvaa korkoa, ja jonka arvoa en edes pysty vielä ymmärtämään. Se voi realisoitua vuoden tai vuosikymmenien päästä. Sama se. Sillä välin kerrytän muistoihini ainutlaatuisia kokemuksia, kasvan ihmisenä ja pidän hauskaa koko rahalla!


Jäsenkysely

Jäsenkyselyn tulokset Kamarissamme toteutettiin jäsenkysely viime marraskuussa. Vastaamalla kamarilaiset pääsivät vaikuttamaan toimintaamme, sillä tulokset toimivat suoraan pohjana vuoden 2011 suunnittelussa. Tässä yhteenveto tuloksista: Vastausprosentti oli kaiken kaikkiaan noin 35 %. Vastaajista 78,1 % oli jäseniä, 3,1 % koejäseniä, 6,3 % kunniajäseniä ja 12,5 % senaattoreja. Tapahtumat Kuukausitapahtumien viikonpäiväksi suurin osa kannatti tiistaita. Vähiten kannatusta saivat maanantai ja perjantai. Kuukausitapahtumilta odotettiin eniten verkostoitumista ja yritysvierailuja. Näiden lisäksi toivottiin kansainvälisyyttä / teemailtoja, koulutusta ja tietoa kamarissa meneillään olevista projekteista. Vapaamuotoisista tapahtumista kannatusta eniten saivat Rääppiäiset, Flooranpäivä ja rapujuhlat. Paljon tuli myös ideoita siitä, mitä muuta vapaamuotoista voitaisiin yhdessä järjestää.

Koulutustoiminta Kamarissamme toivottiin eniten järjestettäväksi koulutuksia seuraavista teemoista: esiintymis- ja puhekoulutusta, ajanhallinta ja hyvinvointi, myynti- ja markkinointikoulutus, kansainvälisyys ja tapakulttuuri, ihmissuhdetaitojen kehittäminen sekä projektinhallinta. Suomen Nuorkauppakamarit ry:n ja JCI:n tarjoamista koulutuksista ja kokouksista jäsenistöämme kiinnostivat eniten aluekokoukset ja kansalliset kokoukset. Kysely paljasti, että jäsenistössämme on huikea määrä erityisosaamista. Puolet kyselyyn vastanneista olisi myös valmis jakamaan osaamistaan ja kouluttamaan kamarissamme. Vastaajia kiinnosti kaikkein eniten omassa kamarissa tapahtuva kansainvälinen toiminta. Kuukausitapahtumiin kansainvälisillä teemoilla oli valmis osallistumaan liki 96 % jäsenistä. Yli 50 % vastaajista oli myös kiinnostunut osallistumaan eurooppakokoukseen Tarragonaan.

Projektitoiminta Tärkeimpinä järjestettävinä projekteina vastaajat pitivät kamarin omia projekteja, Vuoden Positiivisin Lahtelainen ja Hyvän Mielen Kuusi. Kolmannelle jaetulle sijalle ylsivät kansalliset projektit Vuoden Nuori Menestyjä ja Tuottava Idea. Tiedotustoiminta Sähköpostitiedotteen ilmestymistiheydeksi eniten sai kannatusta joka toinen viikko (50 %) ja kerran kuussa (43,8 %) ja hyvänä tai erittäin hyvänä tiedotuskanavana sitä piti 93,8 % vastaajista. Muillakin tiedotuskanavilla (Jäcenet –lehti, kamarin nettisivut, Facebook ja tekstiviestit) olivat omat kannattajansa. Kaiken kaikkiaan kysely antoi paljon eväitä tulevan toiminnan suunnitteluun ja arvokasta tietoa jäsenistön mielipiteistä. Jäsenkysely on tarkoitus toteuttaa jatkossa vuosittain, joten postia on jälleen odotettavissa loppuvuodesta. Lämpimät kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille – vastaamalla vaikutitte vuoteen 2011. Teksti: MErja Wallenius

strategia

Kamarin strategia Lahden Nuorkauppakamarin strategian työstäminen starttasi vuonna 2010. Strategiatyö aloitettiin strategiapäivällä, joka järjestettiin 10.4.2010. Strategiapäivän kouluttajana toimi senaattori #68996 Timo Holopainen. Työstämistä jatkettiin hallituksen kesäakatemiassa heinäkuussa ja alustavia työn tuloksia esiteltiin kamarin vaalikokouksessa lokakuussa.

teen 2015 on matkaa, mutta matkan tekeminen on paljon helpompaa kun suunta on yhteinen. Teksti: Merja Wallenius

Strategian työstämistä jatkettiin tammikuussa 2011. Kahtena torstai-iltana, pakkasen paukkuessa ulkona, pieni ryhmä aktiivisia kamarilaisia kokoontui Jukka Vainionpään johdolla viilaamaan strategiaa. Ryhmä väänsi ja käänsi ihailtavalla sitkeydellä strategiasta kamarimme näköisen. Lämpimät kiitokset luotsillemme Jukalle sekä koko tiimille: Mikko, Hanna-Kaisa, Jarkko, Mari, Tuomas, Jukka, Riikka ja Timo.

Lahden Nuorkauppakamari ry:n arvot ovat: Laatu Jäsenten ja sidosryhmien tyytyväisyys takaa tulevaisuutemme. Toteutamme jäsenille ja sidosryhmille merkityksellistä toimintaa laadukkaasti. Luotettavuus Se, minkä lupaamme, sen pidämme. Kunnioitamme perinteitä ja toimimme vastuullisesti. Yhteisöllisyys Toimimme yhdessä toisiamme tukien, osaamistamme jakaen ja erilaisuutta kunnioittaen. Aktiivisuus Olemme aktiivisten yksilöiden muodostama aktiivinen ryhmä, joka toimii aktiivisesti kansainvälisessä verkostossa. Missio: Lahden Nuorkauppakamari ry tarjoaa mahdollisuuden jäsentensä kehittymiseen ja vaikuttaa positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan.

Strategia käsiteltiin ja hyväksyttiin vuosikokouksessa. Meillä on nyt selkeä kuva siitä missä tilanteessa olemme, minne pyrimme ja kuinka sinne pääsemme. Vuo-

Mahdollisuusalueet: Aktiiviset kamarilaiset Yhteistyö sidosryhmien kanssa Tavoiteltu järjestö

Henkilökohtainen kasvu Kansainvälisyys Vahva talous

5


KIRSI AALTIO JA ESSI ALALUUKAS

Verkostoitumisella eteenpäin Nuorkauppakamarilaiset ovat tottuneita luomaan verkostoja ja toimimaan yhteistyössä. – Tässä kohtaa me tulemme kuvioihin mukaan. Liittymällä Hämeen kauppakamariin voi toteuttaa itseään. Tarjoamme oppimisen ja kehittymisen näköalapaikan, mahdollisuuden rakentaa omaa suhdeverkostoa päättävien tahojen kanssa ja oppia kokeneilta yritysjohtajilta. Yritysten edunvalvontaan ja elinkeinoelämän kehittämiseen on hyvä luoda tuoreita näkemyksiä, sanoo Kirsi Aaltio. Tämän päivän avainsana on verkostoituminen. Mitä laajemmille maailmanmarkkinoille kurkotetaan, sitä enemmän yritykset tarvitsevat toisiaan ja yhteistyökumppaneitaan. Oikeiden verkostoiden löytyminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Hämeen kauppakamari ja Lahden Alueen Kehittämisyhtiö Oy - LAKES tarjoavat vaihtoehdon verkostoitua ja vaikuttaa.

Kansainvälisyys tasoittaa tietä menestykseen Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio ja Lakesin toimitusjohtaja Essi Alaluukas pitävät kansainvälisyys- ja yrittäjyyskasvatusta opetusjärjestelmämme suurimpana haasteena. - Lahteen on saatava yksi, yhtenäinen englanninkielinen ”koulutusputki” ala-asteesta korkeakouluun, he vetoavat. Kansainvälisyyden ymmärtäminen ja erilaisuuden hyväksyminen ovat tie menestykseen. Samanaikaisesti on kannettava suomalaisuutta ylpeydellä.

Tarvitaan vahvaa poliittista päätöksentekoa ja johtajuutta. – Oman ministerin saaminen tulevaan hallitukseen on ensiarvoisen tärkeää, korostaa Kirsi Aaltio. Lahden alueella voisimme vieläkin enemmän puhaltaa yhteen hiileen. – Tarvitsemme yhteisiä kannanottoja ja tapaamisia päättäjien kanssa. Jos Kirsi Aaltio ja Essi Alaluukas saisivat päättää, Lahden seutua visioitaisiin jo nyt reippaasti 2100-luvulle. Ruotsalaisen mallin mukaan voisi tehdä näköisluonnoksia, miltä seutukunta tulee sadan vuoden kuluttua näyttämään. Teksti ja kuva: Sisko Ojajärvi

Jämäkkyyttä päätöksentekoon Lahdella on hyvät eväät menestyä. Puolet suomalaisista asuu 200 kilometrin päässä Lahdesta. Lisäksi Pietarin markkinat ovat alle kolmen tunnin junamatkan päässä.

Hämeen kauppakamari edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat. Lahden Alueen Kehittämisyhtiö – LAKES on kahdeksan kunnan omistama kehittäjäorganisaatio, jonka ydintehtäviä ovat alueen yrityspalvelut, sijoittumispalvelut, elinkeinopolitiikan koordinointi sekä alueen markkinointi ja elinkeinopoliittinen edunvalvonta.

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio ja Lakesin toimitusjohtaja Essi Alaluukas korostavat verkostoitumisen tärkeyttä.

6


aluejohtajan tervehdys

Mistä on aluetiimi tehty? Vanhan kansanlorun mukaan pienet tytöt on tehty sokerista, kukkasista, inkivääristä sekä kanelista ja pienet pojat puolestaan etanoista, sammakoista sekä koiran häntätupsukoista. Mutta mistä on tehty tämän vuoden aluetiimi Suomen Nuorkauppakamareiden alueella B? Tänä vuonna aluetiimissä on mukana seitsemän aktiivista ja eteenpäin pyrkivää henkilöä. Nuorkauppakamaritoiminnan naisistumista on ollut havaittavissa muuallakin ja se näkyy myös aluetiimissä, jonka sukupuolijakauma on 5 – 2, naisten eduksi. Aluetiimiläiset tulevat viidestä eri kamarista ja edustettuina on niin suuria kuin vähän pienempiäkin kamareita. Aluetiimiä luotsaa ja aluetta Suomen Nuorkauppakamareiden hallituksessa edustaa aluejohtaja. Hän suunnittelee ja järjestää puheenjohtajakokoukset alueella ja pitää aktiivisesti yhteyttä puheenjohtajiin sekä vierailee alueen kamareiden tapahtumissa. Aluejohtajan varamies, tai tässä tapauksessa –nainen, on aluekoordinaattori (RC). Vuonna 2011 tehtävää hoitaa Titta Pitman Imatran Nuorkauppakamarista. RC toimii aktiivisesti SNKK:n viestinvälittäjänä Koulutuspalvelujen ja kamareiden välillä. Aluekokouksissa RC järjestää puhe- ja debattikilpailut sekä aluestartin.

Tiedotuksesta alueella vastaa aluetiedottaja (RIO), joka on tänä vuonna Hanna Torvasti Mäntsälän Nuorkauppakamarista. Hän on Edelläkävijä-aluelehden päätoimittaja ja hoitaa tiedotusta myös sähköisen eEdelläkävijän välityksellä. Kun sinulla on asiaa koko alueelle, ota siis yhteyttä Hannaan. Jarkko Kurvinen Hämeenlinnan Nuorkauppakamarista on aluemarkkinoija (RMM). Yhdessä aluejohtajan kanssa hän hankkii alueelle yhteistyökumppaneita. Jarkon sydäntä lähellä ovat myös yksittäiset kamarit, joita hän auttaa mielellään niin yhteistyö-kumppaneiden hankinnassa kuin projektien menestyksekkäässä toteuttamisessakin. Projektien ja yhteiskuntasuhteiden parissa toimii myös alueen yhteiskuntavastaava (R-COM) Jani Sutinen Lappeenrannan Nuorkauppakamarista. Hän koordinoi yhteistyön rakentamista paikallisten Kauppakamarien ja yrittäjäjärjestöjen kanssa sekä auttaa kamareita toteuttamaan SNKK:n kärkiprojekteja yhdessä alueprojektipäälliköiden kanssa.

Alueen sihteerinä (RS) toimii aluejohtajan kutsumana Heidi Laukas Kouvolan Nuorkauppakamarista. Aluesihteeri on aluejohtajan korvaamaton apu ja tuki niin kokouskuin talousasioissakin. Toivottavasti aluetiimi tuli näin vähän tutummaksi. Yllättävän pian on myös aika kääntää katseita kohti tulevaa. Aluetiimin tehtävänkuvat ovat parhaillaan tarkastelun alla kansallisestikin ja kevään aikana tehdään päätöksiä siitä, mitkä ovat vaaleilla valittavia aluevirkoja ensi vuonna. Kun toimenkuvat ovat selvillä, oletko Sinä valmis avaamaan vaalikampanjasi? Satumaisin terveisin, Satu Lepola aluejohtaja (VP) B 2011 Suomen Nuorkauppakamarit ry

Aluetoimintavastaava (R-LOM) tulee myös Lappeenrannan Nuorkauppakamarista. Aino-Liisa ”Aippu” Sandholm järjestää aluekokouksissa käkriäiskisan ja koordinoi alueen kesäakatemian järjestelyjä. Hän toimii myös linkkinä kamareiden tapahtumavastaavien välillä ja pyrkii lisäämään alueen kamareiden välistä yhteistyötä.

7


ALEKSI NIEMELÄ Olen Aleksi Niemelä, kotoisin Keski-Suomesta, josta muutin nelisen vuotta sitten Lahteen opiskelujen perässä. Valmistuttuani Lahden ammattikorkeakoulusta tradenomiksi, olen työskennellyt Päijät-Hämeen Osuuspankissa palvelumyyjänä. Liityin nuorkauppakamaritoimintaan mukaan, koska halusin opiskelujen jälkeen olla mukana toiminnassa, jossa pääsen kehittämään itseäni. Toiminnalta odotan mielenkiintoisia yritysvierailuja, projekteja sekä tietenkin uusia tuttavuuksia.

JOEL MÄKELÄ

koejäsenet Koejäsen on oikeutettu osallistumaan kaikkiin Lahden Nuorkauppakamarin sekä muiden nuorkauppakamarien tapahtumiin ja koulutuksiin. Koejäsenellä ei ole äänioikeutta yhdistyksen virallisessa kokouksessa. Varsinainen jäsenyys edellyttää yleensä vähintään puolen vuoden koejäsenyyttä, jonka aikana tulee osoittaa aktiivisuutta toimimalla projektipäällikkönä tai muissa tehtävissä sekä osallistumalla Flooranpäivän järjestelyihin.

8

Olen 31-vuotias yrittäjä Orimattilasta. Yritykseni Fineco Oy valmistaa erikoispuusepän töitä, kuten laadukkaita mittatilauskalusteita ja kalustokokonaisuuksia niin yrityksille kuin yksityisille henkilöille. Vapaa-ajalla harrastan moottiriajoneuvoja, musiikkia sekä erilaista yhteiskunnallista ja osuustoiminnallista vaikuttamista. Toivon kamarijäsenyydeltä monimuotoista yhteistoimintaa mm. erilaisen vaikuttamisen saralla.

HEIDI KANKAANPÄÄ Olen Heidi Kankaanpää, 29-vuotias. varatuomari. Lähdin maailmalle Hollolasta ja päädyin Turun kautta Lahteen. Perheeseeni kuuluu avomies ja koira. Työskentelen lakimiehenä Asianajotoimisto Romo & Ilonen Oy:ssä, ja minulla on työkokemusta myös mm. pankki- ja perintäalalta. Olin järjestöaktiivi jo opiskeluaikana, joten oli luontevaa lähteä mukaan kamaritoimintaan. Kamarissa haluan tutustua samanhenkisiin ja -ikäisiin ihmisiin ja päästä mukaan erilaisiin projekteihin.


MATTI PIETILÄ Olen 28-vuotias Orimattilalainen yrittäjä. Koulutushistoriasta löytyy KTM-tutkinto yrittäjyyden pääaineesta Helsingin Kauppakorkeakoulusta, kiinteistönvälittäjä- ja arvopaperivälittäjätutkinnot sekä OP- esimiesvalmennusohjelma. Yritykseni toimialaan kuuluu lähinnä verkkokauppa sekä Excel-pohjaiset sovellusratkaisut. Harrastan mm. laskettelua, rullaluistelua ja omatekoisella saunaveneellä ”purjehtimista”. Kamaritoiminnalta odotan antoisaa yhteistä tekemistä ja mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia.

KRISTIAN LINDFORS Nimeni on Kristian Lindfors ja olen esiintymisen ja puhumisen ammattilainen Opetan miten ajatukset jäsennellään puheeksi. Tarjoan kuulijoille asiantuntijoiden parhaita ohjeita siitä, miten saada asiansa ja mielipiteensä hyvin perille. Toimin urheiluselostajana, lähetyksiä on takana toista tuhatta. Liityin kamariin sen tarjoamat koulutusmahdollisuudet mielessäni. Odotan hyviä koulutustilaisuuksia ja tilaisuuksia kehittää itseäni.

9


RÄÄPPIÄISET

Palkintoja, herkuttelua, käätyjen vaihtoa ja hauskanpitoa Upseerikerholla

Lahden Nuorkauppakamarin vuoden 2010 päättäjäisiä eli perinteisiä Rääppiäisiä juhlittiin tammikuun 5. päivänä Lahden Upseerikerholla.

Juhlavissa, mutta odottavissa tunnelmissa astelimme Upseerikerholle loppiaisen aattona. Kamarilaisia oli mukana kiitettävän paljon ja kaikki olivat pukeutuneet tapahtuman arvon mukaisesti parhaimpiinsa. Alkumaljojen jälkeen siirryimme pöytiin nauttimaan illan antimista ja muistelemaan vuoden 2010 tapahtumia, projekteja ja kohokohtia kuvakertomuksen myötä. Illan päätarkoituksena oli tietenkin palkita viime vuoden tekijät ja luovuttaa vastuu tulevan vuoden hallitukselle. Vuoden 2010 puheenjohtaja Riikka Tiittaa kiiteltiin moneen otteeseen hienosti hoidetusta virasta. Tänä vuonna palkintopöydän keräsi

Hanna-Kaisa Koivisto, sillä hän sai palkinnon jopa kolmesta kategoriasta eikä syyttä. Lisäksi palkintoja jaettiin perinteiseen malliin niin vuoden koejäsenelle, kummille kuin kamarilaisellekin. Vuorokauden vaihtuessa oli aika käätyjen vaihdon. Vanhojen puheenjohtajien avustuksella käädyt siirrettiin Riikalta uudelle puheenjohtajallemme Merja Walleniukselle, ja uusi hallitus oli valmis astumaan estradille.

Kaikki palkitut: Aktiivisin uusi JC Tuomas Salila Paras Projektipäällikkö Miia Pesonen Vuoden Taistelija Merja Wallenius Paras Hallituksen Jäsen Maija Joutjärvi Aluejohtajan Palkinto Hanna-Kaisa Koivisto Ikiliikkuja-palkinto Jarkko Mattila Vuoden JC-kummi Jarkko Mattila Vuoden Kamarilainen Hanna-Kaisa Koivisto Kaveria Ei Jätetä -palkinto Hanna-Kaisa Koivisto

Loppuilta sujui leppoisissa tunnelmissa jutellen niin vakavammista kuin rennommistakin aiheista. Tunnelma rääppiäisissä nousi sitä korkeammalla kuin mitä pidemmälle ilta eteni. Upseerikerholta ilta jatkui niin kaupungin yöhön, koteihin kuin lomareissuillekin. Teksti: Miia Pesonen

Käädyt saivat uuden kantajan

Vuoden taistelija palkittiin perinteisesti kypärällä

Ruoka oli oikein hyvää...

Pasi ja Tuomas saivat ihan oman kunniamaininnan

START-KOULUTUS JA KEILAILTA Nuorkauppakamariviikon ensimmäinen tapahtuma Lahdessa sijoittui tiistaille, jolloin Lahden Keilahallilla pidettiin Start-koulutus sekä keilailta. Start-koulutusta oli vetämässä Hanna-Kaisa Koivisto ja koejäsenten lisäksi paikalle oli uskaltautunut viisi kamaritoiminnasta kiinnostunutta henkilöä. Koejäsenet saivat varmasti hyvää tietoa mihin ovat oikein lähteneet mukaan ja olipa siellä hyödyllistä tietoa myös tällaiselle vähän kokeneemmallekin kamarilaiselle. Startin jälkeen siirryimme keilaratojen ääreen ja viritimme kengät ja heittokädet huippusuorituksiin. Muista joukkueista en tiedä mutta meidän joukkueelle valotauluissa mainostetut tekniikkakoulutukset voisivat olla paikallaan :) Pisteistä viis, sillä hauskaa oli, komeita kaatoja ja tyylikkäitä kaadon yrityksiä nähtiin vaikka millä mitalla. Tunnin keilailun jälkeen osa vetäytyi kotia kohden ja sinnikkäimmät jatkoivat jälkipelien merkeissä. Teksti: Hanna Päivärinta

10

KAATO!!! Start-koulutus

Osalla oli tekniikka hallussa

Kivaa oli :)


innan

VUOSIKOKOUS

Vuosikokous ja vastuuvapaus Kamarin vuosikokous oli erityisen jännittävä tilaisuus vuoden 2010 hallitukselle, koska se sinetöi virallisesti toimintavuotemme. Vuosikokousmateriaalin kokoaminen ja esitteleminen antaa edellisen vuoden puheenjohtajalle oivan mahdollisuuden kerrata kuluneen vuoden tapahtumia ja tehdä yhteenvetoa tavoitteiden toteutumisesta. Toimintavuosi 2010 on monipuolinen ja vuoden taloudellinen tuloskin oli suunnitelmasta poiketen ylijäämäinen. Projektit ja yhteistyökumppanihankinta onnistuivat siis loistavasti ja kaikin puolin voimme olla ylpeitä vuodesta 2010.

ilpailuun osallistui kolme sujuvasanaista sankaria: Aki Tiihonen, Pasi Pasanen ja Mikko Kantosaari. Kuulijat ja tuomariston vakuutti tällä kertaa parhaiten Mikko ja erityisen hauskasta puheestaan sai kunniamaininnan Pasi. Vuoden 2011 toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta päätettiin pienen keskustelun jälkeen. Vuoden 2010 toiminta oli niin ikään muodollisuuksia vaille valmis jo ennen vuosikokousta: tilintarkastus oli tehty, lausunto siitä kirjoitettu ja kaikkiin pöytäkirjoihinkin saatiin allekirjoitukset jo ”hyvissä ajoin” ennen kokousta. Vastuuvapaus saatiin ja nyt nokka kohti uusia haasteita.

Vuosikokous sujui tällä kertaa melkeinpä poikkeuksellisen nopeassa tahdissa. Puhek-

Teksti: Riikka Tiitta

Onnellinen puhekilpailun vottaja

Strategiaryhmäläiset saivat kiitokseksi strategian valmiiksi työstämisestä Sudoku-tehtäviä ettei käy aika jatkossa pitkäksi.

TApahtumat

Tapahtumakalenteri 2011 KEVÄT

SYKSY

Huhtikuu 1.4. Värityskirjaprojektin Kick off, Concept 10 12.4. Kuukausitapaaminen, sijoituskoulutus, Catella Property Oy 15.-17.4. Kansallinen vuosikokous, Seinäjoki

Elokuu 9.8. Kuukausitapaaminen, debattikoulutus

Toukokuu 10.5. Yritysvierailu, Oilon Oy 13.5. Flooranpäivä 13.-15.5. Strategia! -koulutus, Suupohja Kesäkuu 1.-4.6. Eurooppakokous (EC), Tarragona, Katalonia 7.6. Kuukausitapaaminen, “Laidunkauden avajaiset” Heinäkuu Puheenjohtajan kesäpäivä Kamarin golf-kisa Alueen B golf-kisa KESÄLOMAA

Syyskuu 9.-11.9. Alueen B vaalikokous, Imatra 13.9. Kuukausitapaaminen, World Congress / Bryssel -teemalla Lokakuu 11.10. Kamarin vaalikokous 14.-16.10. Kansallinen vaalikokous, Jyväskylä Marraskuu 1.-5.11. Maailmankokous (WC), Bryssel, Belgia 8.11. Kuukausitapaaminen, yritysvierailu Joulukuu Joulupuu -projektin paketointitalkoot 13.12. Kuukausitapaaminen jouluglögien merkeissä

11


katalonia ilta Maaliskuun kuukausitapahtumaan vietettiin ravintola Torerossa. Illan teemana oli tulevan Eurooppakokouksen mukaisesti Katalonialainen ilta. Illan aikana kuultiin tietoa Eurooppakokouksesta ja Espanjasta sekä Kataloniasta kertoi David Cortes, joka oli samalla ensimmäistä kertaa tutustumassa kamaritoimintaan. Ilta sujui leppoisastai tapaksia ja Cavaa nauttiessa.

eurooppakokous

Tarragona kutsuu: Oletko valmis kv-maailmaan? Lähde mukaan kokemaan Tarragonan hiekkarannat, ainutkertainen elämys ja tietenkin verkostumaan jc-räätälöityihin kv-tilaisuuksiin. EC järjestetään tänä 1.-4.6.2011 ja on kautta historian ollut erittäin suosittu ja monipuolinen. Osaanottajia tulee ympäri eurooppaa ja osallituja määrä on vaihdellut 2000-4000 hengen välillä. Neljän päivän tapahtumakokonaisuuteen mahtuu laadukkaita koulutuksia, hyvää ruokaa ja juomaa sekä äärettömästi oivallisia oivalluksia. Mitä sitten KV-toiminta tuo tullessaan? Kansainvälisyys ei ole itseisarvo, vaan se on näkökulma itsensä kehittämiseen. Se avartaa näkökulmia toisiin kulttuureihin,uusiin käytösmalleihin sekä vieraisiin arvomaailmoihin. Reissu antaa myös parhaimmillaan lisäarvoa omalle oppimismetodiikalle ja työssä käytettävälle ammattitaidolle. Eikä kenellekään liene uusia asia kuinka paljon työelämässä tarvitaan ja arvostetaan kansainvälistä kokemusta ja kielitaitoa. Yhtenä bulletpointina haluan vielä mainita nykyisen

12

tietoyhteiskunnan. Yhä enenemässä olevan tietointensiivinen työkulttuuri ja sosiaaliset mediat tukevat yhä kansainvälisempää toimintaa ja mikä olisikaan helpompaan kuin toimia sosiaalisissa verkostoissa jotka on luotu todellisen kanssakäymisen pohjalta, ei pelkällä chattikanavalla. Tätä kokonaisvaltaista oppimisprosessia tukemaan on vielä luotu mahtavat puitteet. Kokouspaikkana toimii sekä historiallisesti että sijainnillesesti upea tarragonan kaupunki. Se on kaupunki Etelä-Kataloniassa, Espanjassa. Se on saman nimisen maakunnan pääkaupunki. Kaupungin asukasluku on n. 150 t. Se kulkee välimeren rannikkoa pitkin useita kilometrejä sisältäen paljon ranta-aktiviteettejä. Rantojen lisäksi alueelta löytyy historiaa. Näistä voitaisiin mm. mainita kaupungin tuntumassa oleva roomaliaten rakennuttama vesijohto, akvedukti, Acueducto de Les Ferreres, joka monien muiden Tarragonan arkeologisten kohteiden tavoin on nimetty UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

Eurooppakokouksen valmiit Matka-Vekan matkapaketit löydät www.jci.fi intranettisivuilta. Matkassa mukana, matkalaisten tukena, kulkee myös oma Team Finlandiamme. Rekisteröityminen Tarragonan kokemisen arvoiseen seikkailuun hoituu osoitteessa: http://www.jciec2011.eu/ Ajantasaistietoa saat liittymällä myös Eurooppakokouksen suomalaisten Facebook-ryhmään: Tarragonan Eurooppa-kokouksen ryhmä. Älä siis mieti liikaa lähde mukaan. Voit valita suoraan matkavekan-paketista tai lähteä kokoukseen omatoimimatkailija. Voi olla reissussa viikon tai pelkän kokouksen ajan! Kaikki onnistuu kunhan oma asenne on valmis seikkailuun. Ota yhteyttä samantien sillä parhaita paikkoja on vaan rajoitettu määrä. Jos kipinä heräsi kv-markkinoille ota yhteyttä tuomas.salila@gmail.com tai 0505181333 räätälöidään sinulle sopiva paketti! Teksti: Tuomas Salila


Vuoden nuori menestyjä

Nuori menestyjä 2011 JCI urani ensimmäinen haaste tuli eteen ilmoittauduttuani Vuoden nuori menestyjä kilpailun projektipäälliköksi. Työelämästä minulla oli jo kokemusta erilaisten projektien vetämisestä. Heti alkumetreillä huomasin ettei kyseessä ollut mikään läpihuutojuttu ja tässä pitää laittaa itseään likoon. Tätä olin odottanutkin ,että saan laittaa itseäni likoon. Aikataulu projektille oli tiukka oli tammikuun puoliväli kun projektia kasailtiin ja 28.pvä helmikuuta oli palautettava hakemukset. Vuoden nuori menestyjä kilpailuhan on kaksi-osainen keväällä palkitaan Vuoden nuori menestyjä ja syksyllä vuoden nuori johtaja. VNM voi löytyä sektoreilta liike-elämä ja talous, politiikka, lainsäädäntö ja hallinto, akateeminen maailma, kulttuuri, etiikka ja uskonto, maailmanrauhan edistäminen, humanitäärinen ja vapaaehtoistoiminta, tiede ja teknologia, henkilökohtainen kasvu, lääketiede. Valittavan henkilön toiminnassa arvostetaan mm. Ammattimaisuutta, avoimuutta, tehokkuutta, tuotteistettua toimintaa, itsenäistä vastuunottoa omasta kehityk-

sestä , rohkeutta lähteä omalle tielle. Vuoden nuori menestyjä palkitaan vuosikokouksessa Seinäjoella ja nähtäväksi jää kuka valitaan ja miksi? Pakko sanoa että projekti antoi todella paljon pelkästään se että joutui tiukan aikataulun johdosta ahtaalle myös opin erään todella ison asian jonka haluan siirtää seuraavalle projektipäällikölle on ehdokkaan ja hakemuksen tekijän vuorovaikutus ja hakijan oma kiinnostus ja aktiivisuus projektia kohtaan sillä on todella iso merkitys. Jatkossa toivon että pääsen joskus valitsemaan Vuoden nuoria menestyjiä aihe on erittäin mielenkiintoinen. Minulla oli hakijan kanssa erittäin hyvä vuorovaikutus ja jos menestystä ei nyt keväällä tule olemme taistelussa mukana syksyllä kun valitaan Vuoden nuorta johtajaa. Teksti: Esko Linkovuori

tuottava idea

Kaikki etsimään innovatiivisia ideoita! Tuottava Idea -kilpailu on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n merkittävin yhteiskunnallinen hanke. Kilpailun idea -innovatiivisen yritystoiminnan edistäminen on edelleen yhtä ajankohtainen kuin se oli kilpailua perustettaessa vuonna 1977. Nyt on sinunkin kamarisi mahdollisuus verkostoitua ja vaikuttaa tässä merkittävässä kilpailussa. Mikä onkaan parempi tapa tuoda näkyvyyttä ja luoda yrityskontakteja lähialueen yrityksiin ja organisaatioihin henkilökohtaisella tasolla sekä koko Lahden kamarin osalta? Kilpailun ideana on tunnistaa ja palkita jo tuottavassa toiminnassa olevia ideoita, jotka ovat enintään kolme vuotta vanhoja. Idea voi olla uusi liikeidea, -tuote, -palvelu tai toimintamenetelmä. Kilpailulla halutaan lisätä yrittämisen yleistä arvostusta korostamalla

omiin ideoihin perustuvien ja riskejä ottavien päätöksentekijöiden merkitystä kansantaloudelle sekä hyvinvoinnin lisäämiselle.

Lisätietoja:

Kilpailu alkaa 1.4. ja päättyy 31.5.2011. Kilpailussa palkitaan voittajat yritys- ja yhteiskuntasarjassa, ensin alueellisesti ja sen jälkeen valtakunnallisesti.

Hanna Häppölä Alueprojektipäällikö, alue B Riihimäen Nuorkauppakamari ry hanna.happola@gmail.com Puh. (050) 4097 628

www.tuottavaidea.fi

Kristian Lindfors kamariprojektipäällikkö Lahden Nuorkauppakamari ry kristian.lindfors@jcilahti.fi

13


alueKOKOUS

Palkintosadetta Pieksämäellä Alueen B palkintoja vuoden 2010 toiminnasta jaettiin Pieksämäellä aluekokouksen iltagaalassa 19.3.2011. Palkintoja jaettiin hakemusten perusteella yksittäisille henkilöille, projekteille ja kamareille. Kaiken kaikkiaan hakemuksia tuli 31 kappaletta, mikä on huikean hieno määrä. Palkintohakemuksia arvioi alueen palkintoraati, johon kuului: Aluejohtaja 2010 Jarkko Mattila, Aluejohtaja 2011 Satu Lepola, Alueen palkintotuomari Jani Sund ja Alueen palkintopäällikkö Hanna-Kaisa Koivisto. Raati oli ilahtunut hakemuksien määrästä ja tasosta, mikä kertoi, että alueella B oli vuonna 2010 todella hienoa ja laadukasta toimintaa!

Pieksämäellä koettiin jännittäviä hetkiä, kun palkintoja jaettiin. Eivätkä lahtelaiset osattomaksi jääneet. Vuoden koejäsenen palkinnon sai Tuomas Salila ja Vuoden JC oli Timo Wallenius. Ansiokkaasta tiedotustoiminnan kehittämisestä saimme kunniamaininnan. Onnittelut kaikille palkituille ja seuraavaksi jännittämään kansalliseen vuosikokoukseen Seinäjoelle! Hanna-Kaisa Koivisto Alueen B Palkintopäällikkö

Kaikki palkitut henkilöt ja kamarit:

Kamareiden puhekilpailuedustajat

Vuoden koejäsen Tuomas Salila Lahden Nuorkauppakamari Paras Puheenjohtaja Hanna Häppölä Riihimäen Nuorkauppakamari Vuoden JC Timo Wallenius Lahden Nuorkauppakamari Paras Tiedotustoiminta Kunniamaininta Lahden Nuorkauppakamari Voittaja Mikkelin Nuorkauppakamari Paras Koulutustoiminta Riihimäen Nuorkauppakamari Alueyhteistyöpalkinto Mikkeli-Pieksämäki-Savonlinna Paras Projekti Pieksämäen Nuorkauppakamari Savon-Solmu Messut Paras Kamaritoiminta Mikkelin Nuorkauppakamari

14

Pieksämäen kokouksen pääkoulutus menossa...

Iloiset Timo, Merja, Hanna-Kaisa, Jukka, Jarkko ja Riikka palkintojen kera.


Myydään / vuokrataan Myydään Reumasairaalan kiinteistö Heinolassa n. 32 000 brm² Oma tontti 13,4974 ha Luonnonkaunis tontti omakotitaloalueen vieressä. Kerroksista järvinäköala ja tontilla sijaitsee myös oma lampi. Sairaalarakennus 20 573 brm² Sairaalan vuodeosastoja, hoito- ja vastaanottohuoneita, röntgenosasto, laboratoriot, ruokalat, valmistuskeittiö sekä verstastiloja. Leikkaussalit 1 607 brm², Kolme leikkaussalia, heräämötilat ja kaikki leikkaustoimintojen vaatimat aputilat. Fysioterapia rakennus 1 805 brm² Uima-allas osasto (uima-allas, terapia-allas, poreallas ja kylmävesiallas), kuntosali sekä hoito- ja vastaanottohuoneita. Asuinrakennukset 312 + 357 brm² Kaksi rivitaloa, joissa on kolme asuinhuoneistoa, yhteinen saunaosasto ja autotallit. Hotelli 4 863 brm² Vuosina 2004–2006 kattavasti saneerattu hyvin varusteltu hotelli, jossa on 75 huonetta. Rakennuksessa on lisäksi toimisto- ja arkistotiloja. Tules-palveluasunnot 1 780 brm² Vuosina 2004–2006 kattavasti saneerattu hyvin varusteltu palveluasuntokokonaisuus, jossa on 35 asuinhuonetta. Muut rakennukset Tontilla on lisäksi rantasauna sekä muutamia lämmittämättömiä rakennuksia.

Myydään Koy Pusankulman koko osakekanta Mikkelissä Oma tontti 3 480 m² Yhtiö omistaa liike- ja toimistorakennuksen sekä vanhan liikerakennuksen Mikkelin ydinkeskustassa. Liike- ja toimistorakennus 5 334 brm² Katutason liiketiloista tulee olemaan suora käynti rakenteilla olevaan kauppakeskus Stellaan. Vanha liikerakennus 713 m² Suojeltava arvorakennus, johon on tehty laajat peruskorjaukset 2000luvun aikana. Käyttämätöntä rakennusoikeutta n. 5 000 kem². Tarkemmat tiedot myyntiesitteessä!

Myydään Aurinkolinnan kiinteistö Nastolassa 5 330 brm² Oma tontti 1,1427 ha Päärakennus 3 478 kem² Kolmerappuinen kolmekerroksinen Jugendrakennus. Näyttävä, vanha (rakennettu 1920-luvulla) rakennus, jonka voi saneerata myös asunnoiksi. Piharakennus 402 kem² Kaksikerroksinen kivirakenteinen piharakennus. Käyttämätöntä rakennusoikeutta n. 2 000 kem²

Liiketiloja Lahti / Keskusta 245 m² Liiketilaa Vuokrataan katutason liiketila Vesijärvenkadulta kauppakeskus TRIOn sisäänkäyntiä vastapäätä. Heti vapaa. 330 m² Liiketilaa Vuokrataan katutason liiketilaa huippupaikalta ydinkeskustasta Aleksanterinkadulta. Heti vapaa. 184 m² Liiketilaa Vuokrataan katutason liiketilaa Rauhankadulta. Heti vapaa. 260 m² Liiketilaa Vuokrataan katutason liiketilaa Mariakadulta. Heti vapaa. 250 m² Liiketilaa Vuokr. 2. krs liiketilaa Vesijärvenk. ja Aleksanterink. kulmasta. Heti vapaa. 280 + 344 m² Liiketilaa Vuokrataan katutason ja II kerroksen liiketilaa Aleksanterinkadulta. 99 m² Liiketilaa Vuokrataan liikehuoneisto Aleksanterinkadulta. Heti vapaa. 154 m² Liiketilaa Vuokrataan liiketilaa Rautatienkadulta. Heti vapaa. 75 m² Liiketilaa Myydään/vuokrataan liiketilaa Mallaskadulta. Vapautuu sopimuksen mukaan. 95 m² Liiketilaa Myydään/vuokrataan liiketilaa Vesijärvenkadulta. Heti vapaa. Lahti / Laune 466 m² Liiketilaa Vuokrataan korkeaa liiketila Launeelta sisääntulotien varresta. Heti vapaa. 968 m² Liiketilaa Vuokrataan liiketilaa Launeelta. Vapautuu sopimuksen mukaan.

Toimistotiloja Lahti / Keskusta 80 m² Toimistotilaa Vuokrataan jäähdytetty toimistotila Mariankadulta. 108 m² Toimistotilaa Vuokrataan erittäin hyväkuntoinen jäähdytetty tsto Vapaudenkadulta. 395 m² Toimistotilaa Myydään toimistohuoneisto Lahden keskeisimmältä paikalta. Heti vapaa. 60,5 m² Toimistotilaa Vuokrataan jäähdytetty hyväkuntoinen ydinkeskustan toimisto Aleksanterinkadulta. 136 m² Toimistotilaa Vuokrataan jäähdytetty hyväkuntoinen ydinkeskustan toimisto Aleksanterinkadulta. 71 m² Toimistotilaa Vuokrataan heti vapaa toimistotila Harjukadulta. 23 m² Toimistotilaa Vuokrataan heti vapaa toimisto Aleksanterinkadulta. 104 m² Toimistotilaa Vuokr. hyväkuntoinen tstohuoneisto ydinkeskustasta Vesijärvenkadulta.

Mikko Kantosaari 050 443 4055

1 800 m² Toimistotilaa Vuokrataan Aleksanterinkadulta erikokoisia toimistotiloja käyttäjän tarpeen mukaan. 73 m² Toimistotilaa Vuokrataan toimisto arvokiinteistöstä torin kupeesta, osin jäähdytetty. 47 m² Toimistotilaa Vuokrataan toimisto arvokiinteistöstä torin kupeesta. Heti vapaa. 50 m² Toimistotilaa Vuokrataan toimisto Harjukadulta. Lahti / Askonalue 197 m² + 510 m² Toimistotilaa Vuokrataan jäähdytettyä avokonttoria. Heti vapaa. Lahti / Metsämaa 100-385 m² Toimistotilaa Vuokrataan jäähdytettyä hyväkuntoista tstoa Tyynentieltä. Heti vapaa. Lahti / Järvenpää 250 m² Toimistotilaa Vuokrataan toimistotilaa Sotkankadulta. Lahti / Renkomäki 315 m² Vuokrataan avotoimistotilaa Jussilankadulta. Heti vapaa. Heinola / Pikijärventie Sairaalarakennus 20 573 brm² Sairaalan vuodeosastoja, hoito- ja vastaanottohuoneita, röntgenosasto, laboratoriot, ruokalat, valmistuskeittiö sekä verstastiloja. Hotelli 4 863 brm² Vuosina 2004 – 2006 kattavasti saneerattu hyvin varusteltu hotelli, jossa on 75 huonetta. Rakennuksessa on lisäksi toimisto- ja arkistotiloja.

Teollisuus- / varastotiloja Hollola / Salpakangas 1 210 m² Myydään Televisiotieltä pitkällä vuokrasopimuksella vuokrattu tuottokohde. Lahti / Kiveriö 810 + 1 456 m² Vuokrataan Väinämöisenkadulta heti vapaata varastotilaa. 1 452 m² Vuokrataan korkeata varastotilaa Väinämöisenkadulta. Vk 11 m. Heti vapaa. Lahti / Järvenpää 300-2 000 m² Vuokrataan Sotkankadulta heti vapaata varastotilaa. Vk 3,2 m. 2 000-6 500 m² Vuokrataan logistiikkaterminaali Sotkankadulta. Vk 6 m. Heti vapaa. Nastola / Villähde 7 200 m² Vuokrataan Teollisuustieltä hyväkuntoinen logistiikkaterminaali, josta 900 m² toimistoa. Vk 5,5-8 m. Heti vapaa.

Valtteri Jokinen 0500 492 011

Catella Property Oy (LKV), Aleksanterinkatu 17 A, 15110 Lahti • Lisätietoja palveluistamme: www.catella.fi 15


Isla lahti-kopio - seikkailijan valinta

Luo oma ma ailmasi. Räätälöityä v iestintää helposti – dig ipainolla.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.