Keidassuon rauhassa kulkien

Porin seudun Maanpuolustusnaiset retkeilivät pääsiäislauantaina 3.4.2021 Isonevan soidensuojelualueella Pomarkussa.

Karun kaunista ja erämaisen fiiliksen tuovaa suomaisemaa riittää Isonevalla noin 900 hehtaarin edestä. Isoneva on Satakunnan ja koko rannikkoalueen mittakaavassa harvinaisen laaja ja luonnontilainen keidassuo, joka kuuluu suoyhdistymätyypiltään Rannikko-Suomen kermikeitaisiin. Suurin osa suosta kuuluu valtion soidensuojelualueeseen. Keidassuot ovat Etelä- ja Keski-Suomen yleisin suotyyppi. Suon keskusta on ympäristöään korkeammalla, josta myös nimitys kohosuo tulee. Näin ollen suo saa kaiken ravinteensa vain sadeveden mukana. Tästä syystä, eli vähäravinteisuudesta johtuen, alueen kasvillisuus on melko niukkaa ja karua. Mielenkiintoisimmista mainittakoon vaikka ns. lihansyöjäkasvit eli kihokit. Suolla on rikas linnusto ja siellä pesii säännöllisesti mm. kalasääski, kapustarinta, kurki, kuovi ja kaakkuri. Isonevalla voi nähdä myös Etelä-Suomessa jo hieman harvinaisemman riekon ja isolepinkäisen. Isoneva on myös merkittävä teerien keväinen soidinareena.

Yksi Maanpuolustusnaisten järjestötoiminnan keskeisimmistä tavoitteista on jäsenten henkisen ja fyysisen kunnon vahvistaminen. Yhdistykset voivat osallistua Kimpassa-kuntokampanjaan keräämällä pisteitä erinäisistä liikuntasuorituksista. Nyt kun valon määrä lisääntyy jatkuvasti ja kevätluonto pikkuhiljaa heräilee, on oiva hetki aloittaa yhdessä liikkuminen. Ulkona on lisäksi turvallista liikkua porukallakin ja niiden kuuluisien turvavälien pitäminenkin onnistuu kohtuu helposti.

Opastajan roolissa retkellä toimi kirjoittaja, jolle luontokohde on tullut tutuksi lukuisista vierailukerroista johtuen eri vuodenaikoina. Kuuden henkilön ”komppaniamme” suuntasi aluksi pitkospuita pitkin kilometrin matkan lintutornille. Harmiksemme paikan päällä oli vuodenaikaan nähden vielä hieman hiljaista muuttolintujen osalta ja oikeastaan vain muutamat töyhtöhyypät näyttäytyivät meille. Osa taisi nähdä vilaukselta muutaman kurjen, mutta hyvin pysyivät nekin piilossa. Ehkä hieman yllättäväkin havainto oli kuitenkin fasaanin kuuluva töräytys muuten rauhaisassa suomaisemassa.

Lintutornilla tähyilyn jälkeen jatkoimme matkaa retkeilyreittiä pitkin Katajamäen laavulle, jonne matkaa oli suuntaansa noin 2,5km. Reitti kulkee yli vanhan rautatien, rämeiden ja paikoin hyvin luonnontilaisten metsäsaarekkeiden poikki, suo-

maisemaa koko ajan halkoen. Kulkeminen maastossa oli vaivatonta pitkoksien ansiosta mutta myös miellyttävää, kun ajoittain sai astella pitkin juurakkoista metsäpolkua, joka sekin oli hyvin helppokulkuista. Matkalla kuunneltiin muutamia esimerkkejä eri lajien äänistä linnunlaulu-sovelluksella. Pysähdyimme katselemaan myös muutamia kasveja ja sammalia. Tupasvillan pajunkissamainen kukinto on yksi aikaisimpia suolla nähtäviä kasveja. Taisi muutama jo odottaa innolla suopursun kauniin valkoista kukintoakin. Se tuoksu!

Laavupaikalla paistettiin tietenkin makkaraa ja juotiin nokipannukahvia. Eväiden nauttimisen jälkeen suunnattiin samaa reittiä takaisin lähtöpisteeseen. Yhteensä matkaa patikallemme kertyi noin 8 kilometriä. Ja mikä tärkeintä, aurinko helli ihanasti reippaita kulkijoita koko matkan ajan. Fiilis oli kerrassaan hyvä!

TERHI SUUTARI Luontokartoittaja-opiskelija Porin seudun Maanpuolustusnaiset ry

Kuvat: Terhi Suutari