No 1. 2013 SYKSY /TALVI
MUOTI · KAUNEUS & TERVEYS · KOTI · RUOKA · JUHLAT ·MAAILMALLA · TALOUS & TEKNIIKKA
Mimmi Pentikäinen Suurperheen äiti Median sekatyöläinen, j o k a a s u u v a n h a a k a n s a k o u l u a . Kasvimaa täynnä rikkaruohoja. Aavistuksen nurin kurin, edellä ja p e r ä ss ä , u u d e s t i j a e r i l a i s e s t i . Rohkeasti päin kaikkea. Ku v i t u s MAija louekari
10 www.kiddo.fi
Kolumnit_2_cs6.indd 10
10/1/13 9:11 PM
[Kolumni]
Sixpack Kun olin pieni, minusta piti isona tulla kukkakauppias. Mutta teininä
Unohtumattomin sairaalakeikka oli silti nuorimmaiseni syn-
päätin, että minusta tuleekin äiti. Äiti minusta tulikin. Mutta kuutta lasta
tymä. Viime hetkillä samalla, kun mies pilkkoi hoitsullemme saunapui-
minä en kyllä ikinä osannut edes toivoa.
ta, pohdin, mihin suuntaan lähtisimme. Molempiin sairaaloihin oli yhtä
Nyt kun minulla on ympärilläni ikioma sixpack, jalkapallojoukkue tai
pitkä matka. Sen tiesin, että toinen oli sulkemassa ovensa pian. Enkä ollut
päiväkotiryhmä, miten sitä nyt kutsuisikaan, minua hymyilyttää. Elämä
ikinä käynyt siellä. Kaipasin kai jo vähän seikkailua. Ja kun varmistuin
osaa yllättää. Useimmiten hantlaan heidän kanssaan kohtuudella. Kun on
siitä, että polikliininen synnytys olisi mahdollinen myös tässä pienessä
sopivassa suhteessa kuria ja järjestystä sekä boheemia aikatauluttomuutta,
yksikössä, valinta oli helppo.
voi paletista tulla ihan toimiva. Paremmin minulla ainakin menee kuin silloin, kun lapsia oli vain yksi. Silloin olin helisemässä ja yksin. Esikoinen vain itki, itki ja itki. Tai siltä se minusta ainakin tuntui. Kun mieheni tuli töistä kotiin, annoin vauvan hänelle. Ota ja anna kaikkesi, pyysin, minä en enää kykene. Tahdoin vain olla, syödä aamupa-
Kun saavuimme sairaalaan, olin ainoa synnyttäjä. Minut otettiin vastaan kuin hotelliin. Tunsin heti, että olin ainutkertainen ja tärkeä toiveideni kanssa. Omissa vaatteissani olin kuin kotonani. Synnytyksen jälkeen sain valita huoneeni, jossa oli ikioma suihku, vessa ja telkkari. Mutta se, mikä minulle erityisesti jäi mieleen, oli elämän ääripäät,
laa päivällisaikaan ja nukahtaa, edes hetkeksi unohduksen lohdulliseen
jotka siellä käytävällä kohtasin. Siinä oli koko elämän kirjo kuolevista
uneen.
vanhuksista vastasyntyneisiin vauvoihin. Jäin pohtimaan, miten paljon
Myöhemmin olen ollut kateellinen äideille, joiden esikoiset hymyi-
voimaa ne läheisyydellään voivat toisilleen antaa. Ekaa kertaa minun oli
levät unisssaankin ja ovat niin vaivattomia, kuin vauvat vain olla voivat.
haikeaa lähteä sairaalasta kotiin. Meni muutama viikko, niin osasto sul-
Täysin epäreilua. No, toisen lapseni kohdalla minäkin sain viimein kokea
jettiin. Minä en ikinä ymmärrä, miksi.
saman. Hoitaa vauvaa, jota minun piti muistaa syöttää. Hänellä vain oli kaikki aina niin hyvin. Jopa hänen synnytyksensäkin oli kuin satua. Kätilönä oli sattumalta paras ystäväni. Ja kun me kolmistaan hänen ja mieheni kanssa saatoimme lapseni maailmaan, pohdin, tätäkö täydellinen onni on. No, sitä jatkui kunnes sairastuin kohtutulehdukseen. Tärisin enkä pystynyt syömään. Jouduin sairaalaan tippaan. Lupasivat kotiuttaa minut,
Kun sitten palasimme sairaalaan tarkistuttamaan parin päivän ikäistä pikkuistamme, autosta loppui bensa keskellä ei mitään. Sinne me jäimme, neljävuotiaani, pikku bebe ja mama tien poskeen, kun isä liftasi tankille ja takaisin. Soitin sairaalaan ja sanoin, että tulossa ollaan, mutten tiedä, milloin. Sekään ei haitannut. Kaikki järjestyy, kaikki on hyvin. Päästyämme sairaalaan etsin turhaan sen käytäviltä Taimi-mummoa,
kun opin taas syömään. Ja opinhan minä. Itkin ja purin näkkäriä ikäväs-
jonka syliin olin saanut pikkuiseni synnytyksen jälkeen antaa. Häntä ei
säni.
enää ollut. Meille jäi ikävä.
Minun sydämeeni niin sattui, olinhan hoitovirheen uhri. Minun ei
Sixpackini on parasta maailmassa. Voi tätä rikkauden ja rakkauden
annettu ottaa kolmen vuorokauden ikäistä lastani sairaalaan mukaan.
määrää. Tämä on kaiken vaivan arvoista. Vaikka maailma on kova, minul-
Jorvissa oli remontti, ja ahtaudellaan he perustelivat päätöstään, jota mi-
le se on paljon lempeämpi paikka olla ja elää, kun minulla on laumani
nä, silloin horkassa ollut äiti, en kyennyt vastustamaan.
lähellä.
Silloin minun sydämeni särkyi. Minulta vietiin jotain sellaista, mitä en voi ikinä saada takaisin. Miehelleni, joka hoiti tipassa ollessani sekä
Kirjoitan tätä säkkituolissa pirtissämme. Ympärilläni kolme pientä
mustasukkaisen esikoisemme että minipienen vauvan ihan yksin, olen-
futaria pitää peliä yllä. Kaikki ihan eri ikäisiä, eri powerilla varustettettu-
kin sanonut, että se on minun silmissäni enemmän kuin tohtorin hattu.
ja. Yksi juoksee, toinen peppukiitää, kolmas on jumittunut Ronaldinon
Se on osoitus siitä, että me pidämme yhtä aina ja kaikkialla. Eikä hevin
paidassaan mokeksi. Osaavat he skitsotakin, mutta juuri nyt he ovat kaik-
luovuteta. Se tuntui niin suurelta rakkaudelta, ettei sitä voi sanoittaa. Se
ki niin yhtä. Mieleeni tulee yksi tärkeä hetki systerini juhlista, kun hän
tuntui siltä, että olen kuitenkin turvassa täällä.
kiitti sisaruksiaan saamastaan tuesta: sisarusten luottamusta ei tarvitse
dämeen liikaa. En pärjännyt enää sen ikävän kanssa. Karkasin kanyyli kädessäni sairaalasta kotiin, lopulta luvan kanssa, ja kävin vain tipassa
epäillä. Itkettää, kun ajattelen, että elämässään he eivät ole ikinä yksin. Pikkuiseni ei vielä kävele, mutta hän taputtaa käsiään yhteen, tuulettaa, huutaa
Jorvissa. Siitä alkoi elämä, joka opetti minulle, että itse täällä täytyy tietää
käsi suun edessä kuin inkkarit. Hän myös heittää palloa ja ottaa kopin.
ja päättää omista oikeuksistaan, muuten kukaan ei pidä läheisteni eikä
Tiputtaa kaiken pöydältä, mihin vain ikinä yltää. Laittaa kädet ristiin ilta-
minun puoliani.
rukouksen aikana ja tietää, millainen on irtokarkkipussi.
Tuon tapahtuman jälkeen olen katsellut synnytyssalin ja niin Nais-
Hän on kasvanut suuressa perheessä ja maman kainalossa, ollut mu-
tenklinikalla, Oysissa kuin Raahessakin. Ja kun opin tietämään, mitä tah-
kana työreissuilla. Hän on tottunut siihen, että fillari vie, fillari tuo, että
doin, sain myös sen.
ilman autojakin voi elämä olla ihan hyvää, landellakin. Hän hymyilee aina, kun ei itke. Hän on päällikkö. Ja me kaikki olemme sulaa vahaa hänen edessään. Hän on rakkaus.
Va l o k u va M e r j a Y e u n g
Muutama päivä meni siellä sängyn pohjalla, kunnes ikävä sattui sy-
www.kiddo.fi 11
Kolumnit_2_cs6.indd 11
10/1/13 9:11 PM