1 minute read

Pääkirjoitus

Next Article
Vieraskynä

Vieraskynä

Taloyhtiö.Nyt-teemalehti tulee taas!

Tuotimme Itä-Suomessa ensimmäisen kolmen maankunnan alueella julkaistun Taloyhtiö.Nyt-teemalehden vuonna 2019. Lehdestä saamamme positiivisen palautteen innoittamana päätimme tänä vuonna toteuttaa lehden toistamiseen. Laajensimme myös hieman lehden jakelualueita. Tänä vuonna lehti tavoittaa yhteensä runsaat 489 000 lukijaa. Kun lukijamäärän suhteuttaa Itä-Suomen asukaslukuun, voidaan puhua merkittävästä julkaisusta.

Teemalehdessä käsittelemme taloyhtiöiden ja asumisen ajankohtaisia asioita. Tänä vuonna lehti käsittelee muun muassa korjaushankkeiden rahoitusta. Haastattelimme juttuun viiden eri pankin edustajaa eri puolilta Itä-Suomea. Lehdessä on juttu kotitalousvähennyksestä, johon haastateltiin Veronmaksajain keskusliiton lakiasiainjohtajaa. Lisäksi kirjoitimme taloyhtiöiden pihoista ja puutarhoista sekä annoimme vinkkejätaloyhtiön viestintään ja isännöitsijän valintaan. Lehden kepeänä aloitusjuttuna on selvityksemme Mikä on taloyhtiön sydän? -kyselystä. Saimme kyselyyn 181 vastausta. Eniten ihmiset taloyhtiöissä arvostivat yhteisöllisyyttä, yhteishenkeä ja naapureiden välistä positiivista dynamiikkaa.Vastauksista löytyi myös ihania yksityiskohtia. Joku piti taloyhtiön sydämenä taloyhtiön mankelia, toinen taas arvosti lenkkisaunaa. Jonkun mielestä isännöitsijä oli taloyhtiön sydän. Yhtä kaikki, vastaukset olivat mainioita ja julkaisemmekin näistä muutaman kokonaisena Taloyhtiö.Nyt-lehdessä.

Missä lehden voi lukea? Teemalehden paino ja jakelu tapahtuu yhteistyössä alueellisten sanoma- ja kaupunkilehtien kanssa. Etelä-Savossa lehti jaetaan Itä-Savon, Länsi-Savon ja Juvan Lehden liitteenä. Pohjois- Savossa ja Pieksämäellä lehti jaetaan Savon Sanomien liitteenä. Lisäksi ne pieksämäkeläiset, jotka eivät ole Savon Sanomien tilaajatalouksia, saavat lehden varhaisjakelun yhteydessä erillisenä liitteenä. Pohjois- Karjalassa lehti jaetaan Karjalan Heilin välissä. Mikäli Taloyhtiö.Nyt ei tavoita sinua edellä mainittujen jakeluiden kautta, pääset lukemaan verkkolehteä issuu.com/kiinteistoliitto -sivustolla.

Lehden tavoitteena on lisätä yhdistystemme tunnettavuutta sekä kertoa taloyhtiöasumisesta asiasta kiinnostuneille. Mikäli lehti herättää sinussa ajatuksia, on kaikki palaute tervetullutta. Yhdessä teemme seuraavasta teemalehdestä taas pikkuisen paremman.

Mukavia lukuhetkiä sekä tämän Itä-Suomen Kiinteistöviesti -jäsenlehden että Taloyhtiö.Nyt-teemalehden parissa.

Piia Moilanen, toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Itä-Suomi

piia.moilanen@kiinteistoliitto.fi

Twitter.com/piia_moilanen

facebook.com/kiinteistoliittoitasuomi

This article is from: