2 minute read
Eikö hallitusta synny? Apu löytyy AKHAsta
Eikö hallitusta synny?
Apu löytyy AKHAsta
Kun taloyhtiöstä ei löydy hallitukselle puheenjohtajaa, tai kallis ja vaativa remontti on tulossa, tai yhtiö on niin riitaisa, ettei se siitä omin neuvoin selviä, voi ratkaisu löytyä ulkopuolisen hallitusammattilaisen palkkaamisesta.
Kiinteistöalan hallitusammattilaiset ovat henkilöitä, joilla on vakuuttava kokemus hallinnosta asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöissä. Osaajaverkostoon kuuluu 124 osaajaa, ja määrä kasvaa. - Hallitusammattilaisissa on talouden, tekniikan ja juridiikan ammattilaisia, jotka haluavat kehittää hallitustyöskentelyä ja jakaa asiantuntemustaan. Henkilöitä, jotka osaavat soveltaa hyvän hallintotavan periaatteita ja tuovat mukanaan syvällisen asiantuntemuksen, kertoo asiamies, asianajaja Keijo Kaivanto.
Lisäksi AKHAn hallitusammattilaisiin kuuluu joukko asiantuntijoita, jotka eri alojen erityisosaajina ovat valmiita konsultoimaan taloyhtiöitä, mutta eivät halua toimia jäsenenä hallituksissa.
Kun kokoukset voi nykyisin pitää etänä, ei hallitusammattilaisen ole välttämätöntä olla fyysisesti paikalla.
Yksi hyödyllinen AKHAn palvelu on toimia riitojen sovittelijana taloyhtiön ja osakkaan/ asukkaan välillä, ettei riitoja vietäisi pitkäpiimäiseen ja kalliiseen käräjäoikeuskäsittelyyn.
aKhalta suositus hyvästä hallintotavasta
AKHAn tavoitteena on lisätä hallitustyön arvostusta kehittämällä osaamista ja jakamalla alaa koskevaa tietoa. Yhdistys edistää hyvää, ammattimaista ja eettisesti korkeatasoista asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitustyöskentelyä sekä kehittää jäsentensä ammattitaitoa hallitustyöskentelyssä. Yhdistys on toiminut vuodesta 2005 alkaen, jolloin kiinteistöalan arvostetut toimijat Ben Grass ja Markku Kulomäki havaitsivat, että taloyhtiöt tarvitsevat Hyvän hallintotavan suosituksen siinä missä yrityksetkin, ja perustivat yhdessä monen muun alan ammattilaisen kanssa AKHAn. Ensimmäinen suositus hyvästä hallintotavasta taloyhtiöille laadittiin Kiinteistöliiton ja AKHAn kesken vuonna 2011. Seuraava 63-kohtainen suositus laadittiin vuonna 2016. Sitä
Hallitusammattilainen tuo asiantuntijuutta ja osaamista maallikkohallitukseen, kertoo AKHAn asiamies Keijo Kaivanto. Hallitusammattilaisia voi etsiä AKHAn verkkosivujen asiantuntijarekisteristä.
AIVANTO K EIJO : K KUVA
laatimassa olivat lisäksi oikeusministeriö ja Isännöintiliitto. Oikeusministeriö järjesti suosituksesta laajan kyselyn vuonna 2018, jonka tuloksena syntyi ohjeistus suositusten käyttöönottojärjestyksestä. Päivitetty suositus ilmestyy syksyllä 2021 ja sen kustantajana toimii Kiinteistömedia Oy.
hallitusammattilaiselta neuvot ongelmissa
Hallitusammattilaisia tarvitaan moneen, mutta yleisimmin silloin, kun puheenjohtaja tai osa hallituksen jäsenistä ei enää halua jatkaa tehtävässään, eikä uusia millään löydy.
Hallitusammattilainen palkataan myös, kun iso remontti hankesuunnitelmineen on tulossa, erityisesti jos samalla halutaan rakentaa lisäkerroksia, myydä osia tontista tai purkaa rakennuksia.
Retuperällä olevat taloyhtiöt ottavat hallitusammattilaisen pistämään asiat kuntoon, kehityshaluinen taloyhtiö taas haluaa uusia näkemyksiä hallitusammattilaiselta.
Oma lukunsa ovat takuukorjaukset, joiden laiminlyönneistä on osattava ajoissa reklamoida urakoitsijalle. - Ammatti-isännöitsijä toki kertoo, miten pitää tehdä, mutta hän on taloyhtiön ulkopuolinen, toisin kuin hallitusvastuussa oleva jäsen, Kaivanto avaa.
Osaava hallituksen jäsen on hänen mukaansa taloyhtiölle halvempi ja sitoutuneempi vaihtoehto kuin konsultin palkkaaminen. Konsultteja ja asiantuntijoita tarvitaan silloin, kun hallituksen osaaminen ei riitä.
Rekisteristä löytyvät sopivat ammattilaiset
AKHAn hallitusammattilaisten määrä kasvaa, sillä taloyhtiöt haluavat entistä enemmän ulkopuolista näkemystä. Ne hakevat uusia mahdollisuuksia, haluavat saada kustannukset hallintaan ja viihtyvyyden kuntoon. Myös digipalveluja halutaan hyödyntää entistä enemmän. - Esimerkiksi kotisivujen tietosisältö ovat taloyhtiön omaisuutta. Aina pitäisi etukäteen sopia, että tietosisältö siirtyy uudelle isännöitsijälle toimijan vaihtuessa, mutta aina näin ei käy, jos tästä ei ole sovittu riittävän selvästi.
Hallitusammattilaisen taloyhtiö löytää lähettämällä tarjouspyynnön haluamilleen AKHAn rekisterin hallitusammattilaisille tai pyytämällä AKHAa hoitamaan kilpailutuksen. Lokakuun alussa avautuvat uudet AKHAn verkkosivut, joiden kautta taloyhtiö voi lähettää tarjouspyynnön helposti. - Hallitusammattilaisen puheenjohtajan vuosipalkkio sijoittuu yleensä 1500—4000 euron välille, minkä lisäksi maksettavat kokouskohtaiset palkkiot ovat 150—400 euroa, valaisee Kaivanto ja lisää, että avun saaneille yhtiöille kustannus ei ole ollut kynnyskysymys.
Hallituksen jäsenenä toimivan hallitusammattilaisen palkkionmuodostus voi olla kokouskohtainen, vuosipalkkio tai tuntiveloitusperusteinen. Palkkiot määräytyvät tehdyn tarjouksen ja hallitusammattilaisen ja taloyhtiön välisen sopimuksen mukaan.
Adessa Heikkinen
AKHAn hallitusammattilaiset Itä-Suomessa
Adessa Heikkinen
0400 570502 adessa(at)adessa.fi
Toivo Korhonen
050 3628 425 tai 010 830 4100 toivo.korhonen(at)jipisannointi.fi
Petri Linnamurto
040 583 4008 petri.linnamurto(at)gmail.com
Olli Ljokkoi
040 583 5518 olli.ljokkoi(at)crealab.fi
Päivi Merikari
044 0574237 paivi.merikari(at)isannointimestari.fi
Seppo Raatikainen
050 345 9049 seppo.raatikainen(at)kajaani.net
Heikki Savolainen
050 464 5154 heikki.savolainen(at)tqm.fi
Reijo Savolainen
0400 409 782 reijop.savolainen(at)saunalahti.fi
Lähde: AKHA ry elokuu 2021