3 minute read

Doggerland

Next Article
Tuomas Kyrö

Tuomas Kyrö

Salaperäinen tyrskyjen saari

Doggerland on äärimmäinen matkakohde. Tuulten ja tyrskyjen saarivaltio ei anna boforiakaan periksi eikä antaudu laimealle saaristorakkaudellesi. Juuri kun ajattelet, että olkoot, se avaa sydämensä sinulle.

Doggerlandiin moni haluaisi mennä, mutta harva sinne pääsee. Meri velloo, vaahtopäät leviävät tuulen suuntaisiksi juoviksi aalloille. Tuuli heittää aallonharjan kuohut pärskeiksi. Dunkerin vierasvenesataman purjeveneiden mastot ovat kuin valkoinen metsä, jota tuuli pieksee.

Myrskyt jäävät saarelle päiväkausiksi, kastelevat kaiken litimäräksi, riepottelevat metsät ja puskevat aidat nurin. Lopulta kova länsituuli tuo talven, jolloin matalapaine asettuu pysyvästi

Doggerlandin ylle. Doggerland, tuo kiehtova itsenäinen saarivaltio Pohjanmerellä Englannin ja

Tanskan välissä.

Dunker, Doggerlandin pääkaupunki, yllättää kauneudellaan, herkkyydellään ja moni-ilmeisyydellään. Kaupungin tuoksu on rotevan merellinen. Aika ajoin siihen sekoittuu tuulen sisämaan soilta tuoma suopursun mystinen tuoksu.

Kaupungin asemakaavan pohjana on sen muinainen kalastajakylä. Asutus leviää satamasta vuosirenkaiden kaltaisina puolikkaina sisämaa-

KOSKA: Aina, jos kestät aitoa saaristotunnelmaa ja palelemista. Huono sää on vain pukeutumiskysymys. Kesällä voi olla hetkittäin lämmintäkin. MITEN: Parhaiten Doggerlandiin pääsee omalla purjeveneellä. Veneettömän vaihtoehto on tulla lautalla Tanskan Esbjergistä tai Englannin Harwichista. Saarella on kaksi lentokenttää. Ravensby ja Lenker. KIELI: Doggerin kieli on sekoitus englantia, ruotsia, norjaa ja tanskaa. VALUUTTA: Doggerlandin markka. 10 markkaa on noin 1,4 euroa. LIIKKUMINEN: Saarella on toimiva julkinen liikenne, tiheät lossiyhteydet Friselin ja Nooröön saarille. Jos haluat nähdä kaiken, vuokraa nelivetoinen auto. ASUMINEN: Strandhotelli Dunkerissa, jos ystävälläsi ei ole ranta aittaa saarella.

PÄIVÄRETKIKOHDE Kalastajatupia ja venevajoja

Langevik on vanha kalastajakylä Heimön saarella. Siitä on 2000luvulla kasvanut vauraiden lomapaikka Tukholman saariston tapaan. Monet kalastajamökit on uudistettu ylellisiksi get-away -piiloiksi. Ranta-aitoista on rakennettu vierastaloja rakkaimmille ystäville.

Arild Rasmussenin Jänis ja varis -pubi on alkuperäisintä Langevikiä. Pubista ei saa ipaoluita, vain kaikkein yleisimpiä lagereita. Syödäkään ei Jäniksessä ja variksessa kannata ellei ole aivan pakko. Lammaspata on silloin hyvä valinta, kasvissyöjälle on tarjolla kaupan pakastekalakroketteja. Suosittu paikka on aina täynnä.

Tee ainakin nämä 3 asiaa Doggerlandissa

1Langevikin kalatori. Voiko tuonkin syödä?

2Tislaamo Groth

Noorössä.

Osta lämmikkeeksi paikallista single malt viskiä.

3Kävele kilometrin mittainen Dunkerin aallonmurtaja majakalle asti.

han päin. Jokaisen renkaan kohdalla kaupungin luonne muuttuu. Ensin ovat rantakadun kullalle hohtelevat hiekkakivitalot, niiden takana isot ja komeat tiilitalot. Rengas renkaalta kaupungin

luonne muuttuu. Kadut ovat kapeita, tunnelmallisia ja hyvin pitkiä, sillä kaupunkiin ei ole saanut vuoden 1972 jälkeen rakentaa yli kolmea kerrosta korkeampia taloja.

Thingwalla on Dunkerin kultahammasrannikko, jonka kartanomaiset talot ovat vieraiden katseilta suojassa. Mereltä näkyvät talojen yksityiset laiturit ja pienet hiekkarannat. Kaupungin viimeisellä renkaalla ovat Gaarda ja Moerbeck kahdeksankerroksisine elementtitaloineen. Matkailijan tarvitsee mennä sinne vain, jos kaipaa erikoispiristeitä lomallensa.

POHJANMEREN MADAGASKAR Erityisen sijaintinsa ja geologisen historiansa vuoksi Doggerlandissa on poikkeuksellisesti vanhoja lehti- ja tammimetsiä sekä pähkinäpensaita. Tuulessa aaltoilevia kanervanummia täplittävät kivirykelmät ja jyrkät kalliot. Meri on aina lähempänä kuin aavistatkaan. Jyrkänteiltä saa sykähdyttäviä selfieitä, mutta varo kohtalokasta harha-askelta, kymmenien metrien suoraa pudotusta mereen.

Näyttävimmän jyrkänteen loi aikoinaan

Dunker oli Euroopan kulttuuripääkaupunki muutama vuosi sitten.

Frendur-jättiläinen, joka vihoissaan halkaisi Heimön saaren miekallaan. Hän säästi kallion itäisen osan, mutta tyrkkäsi läntisen meren syvyyksiin. Legendan mukaan syyt raivokkaaseen tekoon olivat Temptation Island -tyyppiset.

OSTERIKAUSI ALKAA NYT! Oistra! Osterijuhlat vietetään ensimmäisenä syyspäiväntasauksen jälkeisenä lauantaina. Silloin alkaa pitkä sesonki, jonka alkua juhlitaan riehakkaasti. Oistra alkaa satamasta. Tuntuu kuin kaikki saaren miljoona asukasta ja matkailijat olisivat paikalla tungeksimassa juhlissa sulassa sovussa. Pöydät notkuvat eurooppalaisia ostereita ja tyynenmerenostereita. Osterit huuhdotaan alas portterilla tai suomyrtillä maustetulla Heimö-oluella. Lisukkeeksi tarjoillaan mustaleipää ja voita, muuta ei tarvita. Osterijuhlien jälkeiselle päivälle ei kannata suunnitella ohjelmaa. Koko saari viettää silloin kollektiivista dagen efter -päivää.

LÄHTEET: MARIA ADOLFSSONIN DOGGERLAND-KIRJASARJA. Maria Adolfsson on tukholmalainen kirjailija ja viestinnän ammattilainen. Harhaaskel (2019) oli hänen ensimmäinen rikosromaaninsa. Doggerlandsarja tapahtuu kuvitteellisessa saarivaltiossa Pohjanmerellä, Skandinavian ja IsonBritannian välimailla. Myrskyvaroitus (2019) Meren ja pirun välissä (2020)

This article is from: