Jalkapallo

JALKAPALLO Kenttä vallattu

Se, minkä ei pitänyt milloinkaan tapahtua, tapahtui. Ja meistä kaikista tuli lopulta jalkapallofaneja. Kentänvaltaajissa tunnetut suomalaiset kertovat omin sanoin jalkapallosuhteestaan ja rakkaudesta lajiin – lämmöllä, tunteella ja älyllä.

Itse en halua liikaa teoretisoida – minulle futis on vapauden valtakuntaa. Nautin vihreän veran shakista itsestään: luovista pelikuvioista, kauniista teknisistä suorituksista, balettimaisesta balanssista, fiksusta taktiikasta. Totaalijalkapalloa rakastan ja catenacciota vihaan (paitsi jos pitää voittaa ennakkoon heikommalla materiaalilla). En halua joka hetki miettiä lajin syvempää olemusta, vaan keskittyä matsin seuraamiseen, kauniisiin kuvioihin ja teknisiin suorituksiin – tai mikä vielä parempaa, omaan pelaamiseen.

Olli Rehn

Ulkopuolisuus on aina myös etu. Se antaa luvan tehdä toisin. Voin kannattaa jalkapalloa aivan miten tahansa, koska en kuitenkaan tule koskaan kuulumaan aivan täysin joukkoon. Jotkut esimerkiksi sanovat, että vaimon voi vaihtaa, mutta joukkuetta ei. Minulla ei ole vaimoa, joten kai voin siis katsoa Norwichin pelejä nyt, mutta unohtaa joukkueen sen jälkeen kuin Pukki on vaihtanut seuraa. Tai voin kiinnostua hetkeksi Sunderlandista vain, koska katsoin siitä niin hyvän Netflix-sarjan.

Veera Luomaaho Pallokentän tuoksinaan

olen uskaltautunut vain harvoin. Joukkueurheilu ei ole koskaan ollut minulle luontaista. Siinä pitää tehdä ratkaisuja aivan liian nopeassa tahdissa. Haluaisin ottaa syötön vastaan, tehdä perusteellisen tilanneanalyysin ja tutkittuani perinpohjaisesti eri ratkaisuvaihtoehtojen seurauksia toimittaa pallon ihanteellisesti sijoittuneelle joukkuetoverilleni. Tällainen Taavi Ankka -tyyppinen approach ei ymmärrettävästi oikein sovi pelin luonteeseen. Ei se sovi mihinkään muuhunkaan elämänalueeseen, mutta se on sitten jo eri tarina.

Tuomas Nevanlinna

Jalkapallojoukkueen

pelikirja on kuin sinfonian partituuri. Siinä määritellään, miten joukkue puolustaa, mikä rooli jokaisella yksilöllä, pelin tulkitsijalla, on esimerkiksi joukkueen prässätessä vastustajaa ylhäältä. Pelikirja kertoo, miten joukkue pyrkii avaamaan peliä, toteuttamaan pelin rakenteluvaiheen ja miten tavoitellaan maalintekotilanteisiin pääsyä. Jokainen ottelu on oma konserttinsa. Pelikirja siirtyy soittajien, pelaajien, nuoteiksi kentälle ja parhaimmillaan se näkyy samaan aikaan reagointina tilanteisiin, yhtenäisten päätösten tekemiseen ja siitä seuraavaan kollektiiviseen toimintaan.

Marianne Miettinen Velodromin takaisella

hiekkakentällä jalkapallo oli suurta ja maailma kaukana. Kaunis peli ei tuntenut videotuomioita, välihyökkääjät kylläkin. Pelé vei Brasilian maailmanmestaruuteen, mutta aina kun tein pihapeleissä fantasiamaalin, sen esikuva oli Roberto Rivelino ja hänen elastico-harhautuksensa. Tästä olen puhunut niukasti, koska myöhemmät joukkuetoverini olisivat ehkä kieltäytyneet näkemästä tätä sukulaisuutta.

Matti Apunen

Lapseni, tämä Matinkylän kentällä pelannut esikoiseni, rakastui jalkapalloon nelivuotiaana. Oli sydänkesä, ja jonain iltana saunan jälkeen katsottiin kesämökin pienestä matkatelevisiosta futiksen MM-kisoja. ”Mitä tää on?” poika kysyi ja kömpi isänsä viereen sohvalle. Se oli rakkautta ensiminuuteilla, ja kun koko loppukesä oli leikitty Philipp Lahmia ja potkittu palloa, soitin syksyllä futisseuraan: löytyisikö nappulajengiä nelivuotiaalle? Löytyi. ”Tulkaa ylihuomenna.”

Johanna Venho

Suurin osa suomalaisista futisihmisistä on jossain vaiheessa joutunut myöntämään, ettei välttämättä pääse elinaikanaan todistamaan Suomen osallistumista miesten MM- tai EM-lopputurnaukseen. Eivätkä kaikki tietenkään päässeet. Isäni ei päässyt. Monien suomalaisfutaajien uraa vauhdittanut pelaaja-agentti Ville Lyytikäinen, Palloliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Pertti Alaja tai Raittius- ja urheiluseura Zoomin perustanut futiskulttuurimies Jukka Virtanen eivät päässeet. Heidän nimensä pyörivät syystäkin monien puheissa historiallisella riemun hetkellä.

Tommy Lindgren

Meillä on tapana kerääntyä koko perheen ja muutamien naapurien kanssa olohuoneeseemme katsomaan kannattamamme seuran Borussia Dortmundin otteluita, ja tuolloin huomaan etten osaa enää heittäytyä pelin kyytiin kuin muut, elää sen mukana vain tunteella faninäkökulmasta käsin. Muut repivät hiuksiaan ja parahtelevat hermostuksissaan joukkueen pelinrakennusongelmien takia, mutta minun hiukseni lepäävät jakauksella ja pulssi pysyy matalana, sillä minä tarkastelen syitä, miksi pelinrakennus tökkii.

Johanna Nordling