Maria Veitola

MITKÄ KIRJAT OTTAISIT MUKAAN AUTIOLLE SAARELLE, Maria Veitola?

 Sirkku Saariaho  Tiiu Kaitalo

Ajattelen, että autiosaarella voi tulla paniikki tai alkaa ahdistaa. Siksi haluan, että minulla on siellä kirjoja, jotka muistuttavat kuka olen. Rakkaita kirjoja, jotka ovat olleet elämäni varrella minulle tärkeitä, Maria Veitola sanoo.

Kirjojen täytyy puhutella ja niissä pitää olla asioita, jotka koskettavat sielua. Saarelle valitsemansa kirjat Veitola on testannut lukemalla ne monen monituista kertaa. —Tiedän, että jaksan lukea näitä kirjoja loppuelämäni ajan. Minulle tulee turvallinen olo näistä kirjoista.

Charlotte Binghamin omaelämänkerrallinen Ruusu ja rikkaruohot -teos ilmestyi vuonna 1963. Se oli sensaatio ja kansainvälinen menestys: Ohoh, millaista elämää 20-vuotias aatelisneiti onkaan viettänyt. Taitava kirjoittajakin. —Se on äidin vanha tyttökirja! Löysin sen teininä mummin mökin ullakolta.

Bingham lumosi Veitolan niin vahvasti, ettei lumo ole vieläkään hiipunut. —Paras kirja, jonka olen koskaan lukenut. Hänellä on aivan fantastinen, kuivakka ja itseironinen huumorintaju, Veitola innostuu.

Toinenkin perinteistä naiskuvaa järisyttänyt kirja lähtee mukaan: Françoise Saganin Tervetuloa ikävä. Kirjan seksikohtaukset ja kyyninen elämänasenne eivät olleet sitä, mitä 19-vuotiaalta nuorelta naiselta odotettiin vuonna 1954, edes kirjailijana.

—Tervetuloa ikävä on ihanan eroottinen kirja. Sen lukeminen ensimmäistä kertaa teininä oli todella jännittävä kokemus. Siitä avautui uusi maailma. —Luen sen yhä joka kesä. Se kestää lukemisen, vaikka olen jo aikuinen nainen. Ihailen kirjoittajaa ja aina mietin, että tämä on kirjoitettu 1950-luvulla. Miten ihana nimi: Bonjour Tristesse!

Kotimaisista kirjailijoista Monica Fagerholmin Amerikkalainen tyttö ja Saara Turusen Rakkaudenhirviö on saatava mukaan. —Amerikkalainen tyttö kolahti överisti. Kun luin sen, ajattelin, että se on täydellinen kirja. Se vie takaisin nuoruuden parhaimpiin ystävyyksiin. Monica tavoittaa tyttöjen maailman intensiivisyyden, rakkauden ja maagisuuden.

Turusen Rakkaudenhirviö oli vähällä jäädä lukematta. Nyt ajatuskin siitä kauhistuttaa, sellainen arkisuuden hurmion kokemus.

Voi apua, jos olisi käynyt niin. Kun luen Rakkaudenhirviötä, toivon ettei kirja loppuisi ikinä, että voisin aina vain lukea sitä.

Michael Cunninghamin Tunnit pääsi mukaan pitkän mietinnän jälkeen. Se on lohtukirja, joka saa Veitolan kyyneliin jokaisella lukukerralla. Saarella on aikaa pohtia, mihin voi elämässään vaikuttaa ja mitkä ovat kohtalonkysymyksiä. —Tuntien rinnalle kuuluisi tavallaan Virginia Woolfin Mrs Dalloway.

Lyriikkaa tarvitaan aina. Veitolan valinta on Eeva Kilven kootut runot, Perhonen ylittää tien. Se muistuttaa äidistä. —Olen perinyt äidiltäni rakkauden Kilven runoihin, kuten moni muukin. Jokaisessa iässä ja elämäntilanteessa niistä avautuu uusia ajatuksia.

Yhden uuden kirjan Veitola ottaa mukaan. Se on ilmestynyt vuonna 1945. Olen aina halunnut lukea sen, mutta paksut kirjat ovat ajatuksena uuvuttavia. Ajattelen, että nyt minulla on lopultakin aikaa lukea Sinuhe egyptiläinen. 