Anja S. on täällä

Anja Snellman viettää tänä vuonna taiteilijajuhlaa, kun esikoisromaanin Sonja O. kävi täällä ilmestymisestä tulee 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi hän muistelee uransa ja elämänsä käännekohtia.

Sonja O. kävi täällä (WSOY 1981) oli kohuesikoinen termin varsinaisessa merkityksessä. Voiko parikymppinen nainen olla tuollainen, hämmästeltiin silloin, siis juhlia, harrastaa seksiä, kipuilla aikuistumisen kanssa – ja käyttää kieltä noin. Se nosti Anja Kaurasen (Snellmanin) heti maan kärkikirjailijaksi.

ÄIDIKSI TULEMINEN JA ÄIDIN KUOLEMA Kymmenisen vuotta esikoisromaanin ilmestymisen jälkeen Snellman (silloin Kauranen) tuli äidiksi. Tyttäret syntyivät 1989 ja 1991. Äidiksi tuleminen muutti työtapoja. Pian lasten saamisen jälkeen oma äiti kuoli. ”Tykkäsin aiemmin kirjoittaa öisin, mutta lasten syntyminen muutti elämänrytmin. Öisin oli pakko nukkua. Suurin piirtein samoihin aikoihin, kun tulin äidiksi, menetin oman äitini. Ihon ajassa (1993) kirjoitin äitini puolifiktiivisen tarinan ja kirjasta tuli niin suosittu, että se muutti yleisön silmissä kuvaani kirjailijana. Sonja O. oli rohkeudellaan leimannut minua pitkään, mutta nyt kirjoihini uskalsivat tarttua hekin, jotka vieroksuivat esikoisromaanin roisia mainetta.

Ihon ajasta tuli myös ensimmäinen romaanini, joka käännettiin useammalle kielelle.

Seuraavassa romaanissani Pelon maantieteessä (1995) löysin uudenlaisen, trillerimäisen tavan kirjoittaa. Sen feministiset vaikutukset tuntuvat yhteiskunnassa oikeastaan vieläkin, koska kirja aloitti monessakin mielessä aikamoisen kalabaliikin. Paitsi naisen aggressiosta ja miesvihasta, myös siitä, kuinka paljon tiedettä ja tutkimusta voi romaanissa käyttää ja muokata. Muutama vuosi sen jälkeen nainen surmasi ampumaradalla kolme miestä ja poliisi löysi hänen kotoaan Pelon maantieteen ja spekuloitiin, oliko kirja yllyttänyt naista tekoon. Se oli minulle itsellenikin rankka, mutta tärkeä kirja.

Aloin myös matkustella käännöskirjojeni markkinoinnin yhteydessä. On todella kiinnostavaa jutella ulkomaisten yleisöjen kanssa ja huomata, miten eri tavalla kirjat luetaan eri kulttuureissa.”

Virpi Salmi  Tiiu Kaitalo

PROFIILI Anja Snellman (vuoteen 1997 asti Kauranen) on Helsingissä vuonna 1954 syntynyt kirjailija sekä yleis ja seksuaaliterapeutti. Hänen esikoisromaaninsa Sonja O. kävi täällä (WSOY 1981) on yhä Suomen kaikkien aikojen myydyin esikoinen, josta hän sai myös J.H. Erkon palkinnon. Snellman on julkaissut 25 romaania ja kolme runokokoelmaa. Kirjoja on käännetty yli 20 kielelle. Snellmanilla on kaksi aikuista lasta Saska Saarikosken kanssa ja hän on naimisissa muusikko Jukka Orman kanssa. Hänen seuraava romaaninsa Kaikki minun isäni ilmestyy lokakuussa 2021.

’’Olen kokenut sekä seksualisointia että tahallista väärintulkintaa mieskriitikoilta.’’

KREETALLA KIRJOITTAMINEN JA RUNOJEN JULKAISEMINEN 1990-luvun alkupuolella kirjoittamisen paikaksi löytyi Kreeta. Snellmanin ensimmäinen runoteos Saa kirjoittaa, julkaistiin vuonna 2004. ”Olen aloittanut kirjoittamisen aikoinaan jo alle 10-vuotiaana runoilla, joten ensimmäisen kokoelman julkaiseminen oli merkittävä juttu. Tuntui, että tulin kokonaisemmaksi.

Työn kannalta merkittävää oli myös päätyminen Kreetalle. Kävimme siellä ensin ihan tavallisella parin viikon perhelomalla, kun tytöt olivat pieniä, muutaman vuoden ikäisiä. Menimme heti samana vuonna uudestaan ja vuokrasimme pian sieltä talon. Pelon maantiede on ensimmäinen siellä kirjoitettu kirjani.

Meillä oli vuosien varrella montakin pitkäaikaista vuokra-asuntoa siellä, mutta viisi vuotta sitten luovuin vakiovuokrasuhteesta. Edelleen siellä on kuitenkin tutuilla asuntoja, joihin voin mennä kirjoittamaan heti, kun tilanne sen sallii. Käyn siellä monta kertaa vuodessa, se on toinen kotini.

Olen aina saanut kirjoitettua Kreetalla tosi hyvin. Pitkään tein töitä kotona keittiön pöydän ääressä ja ajattelin, etten tarvitse erityistä paikanvaihdosta. Olen kuitenkin huomannut, että etäisyyden ottaminen on tärkeää. Tällä vuosituhannella olen kirjoittanut paljon myös residenssissä Bangaloressa Intiassa ja viime vuosina myös kesäpaikassani Suomusjärvellä.”

SISKON KUOLEMA JA PSYKOTERAPIAKOULUTUS Snellmanin isosisko Marjatta kuoli vuonna 2011. Siskolla oli lapsena hoitamaton kitalakihalkio ja reuma ja hän eli koko elämänsä yksin. Hänen elämästään Snellman kirjoitti romaanissa Pääoma. ”Olin opiskellut kirjallisuutta ja psykologiaa ja valmistunut maisteriksi, mutta akateeminen ura jäi kirjailijanuran takia. Siskon kuoleman jälkeen ikään kuin ovi lapsuuteen meni kiinni. Näin sattumalta yliopistolla ilmoituksen psykoterapiakoulutuksesta ja pyrin koulutukseen. Siihen oli myös taloudellisia syitä. Kirjailijan tekijänpalkkiot saati apurahat eivät riitä asuntolainan maksamiseen, eikä niillä perhettä elätetä. Puoliso on freelance-muusikko, jonka tulot ovat epäsäännöllisiä.

Sekä terapeutin että kirjailijan työssä on kysymys ihmisen mielestä. Antautuminen (WSOY 2015) oli käännekohtaromaani, joka liittyi tavallaan opintoihin. Eräällä koulutusluennolla neuropsykologi luennoi autismin kirjosta ja erityisherkkyydestä ja se kosketti. Ajattelin, että vielä tässä iässä oppii ymmärtämään itsestään näin fundamentaaleja asioita!

Olen tehnyt nyt yleis- ja seksuaaliterapeutin töitä kirjailijan työn ohella kahdeksan vuotta.

Olen pystynyt yhdistämään työt hyvin. Työskentelen Terapiatalo Nosteessa aamupäivästä iltapäivään. Kirjoitan aikaisin aamulla ja viikonloppuisin. Työt siivittävät toisiaan, tuleepahan pohdittua elämän kummallisuutta ja mielen ihmeellisyyttä koko ajan.”

SEURAAVA JA SITÄ SEURAAVA ROMAANI ”Lokakuussa ilmestyy seuraava romaanini Kaikki minun isäni. Kirjoitan siitä vielä ties monettako versiota, sillä työskentelytapani on kirjoittaa hamaan tappiin ja vielä ylikin. Siitä voi kertoa sen verran, että se liittyy isiin ja miehiin, miesten ahdistukseen tässä ajassa ja kenties myös ahtaaseen keskustelukulttuuriin, jossa monet miehet tuntevat olevansa kaikesta syytettyjä.

Olen kirjoittanut paljon naisista – ja naisista miesten jäljiltä. Kirjailijanaisena olen kokenut monenlaista paikan näyttämistä, kuullut pilkallisia kommentteja ja myös tahallista väärintulkintaa mieskriitikoilta. Lunta on tullut tupaan. Ensin tytöteltiin ja sitten koetettiin vähätellä haukkumalla feministiksi. Olen itselleni painottanut, etten saa unohtaa, miten ahdistunut ja masentunut olen joskus ollut miehisen vastaanoton jäljiltä. Ne ovat tärkeitä asioita muistaa, jos joskus kirjoitan muistelmani.

Edelleen naiset lukevat sekä naisten että miesten kirjoittamia kirjoja, miehet lukevat pääasiassa vain miesten kirjoittamia. Törmään yhä usein miehiin, jotka eivät ole koskaan lukeneet kirjojani tai sanovat, että ovat ehkä lukeneet, mutteivät muista niistä mitään.

Olen siitä iloinen, että itselläni on ollut sinnikkyyttä ja sitkeyttä toteuttaa lapsuuden haaveammatti(a).

Seuraavaksi olen taas vähän eri genren äärellä. Tekeillä on dokumenttiromaani Psykoterapiakeskus Vastaamosta, jossa ehdin työskennellä seitsemän vuotta. Pidin päiväkirjaa lokakuun lopulta tietovuodon tultua julkisuuteen AINA Vastaamoon konkurssiin asti, yhteensä 17 viikkoa. Olin paikalla konkurssipäivänä, kun toimistoa tyhjennettiin. Otin roskalavalta talteen kansainvälisiä kunniakirjoja, joita Vastaamon toiminnalle oli myönnetty. Tapaukseen liittyy paljon henkilökohtaisia tragedioita, tietysti ennen muuta heille, jotka joutuivat asiakkaina tietovuodon uhreiksi, mutta myös meille työntekijöille.

Vielä on vaikea sanoa, millaiset taiteilijajuhlat voi syksyllä järjestää. Olen tehnyt töitä urani aikana kolmelle kustantajalle, ja on ollut hienoa nähdä eri taloissa erilaisia ammattilaisia, jotka haastavat kirjailijaa kukin hiukan eri tavalla. Se tekee hyvää.”