Miten esikoiskirjani syntyi

Näin esikoisromaanini syntyi

Stella Harasekin esikoisromaani Pimeä aine ilmestyy syksyllä. Hän kertoo, kuinka romaani syntyi.

LAPPI 1994 ”Olin 12-vuotias, kun kirjoitin ensimmäisen romaanikäsikirjoitukseni. Se oli hyvin The Crow -elokuvan henkinen. Siinä oli jengisotia, kuolevia poikaystäviä ja yhtenä tapahtumapaikkana synkkä ullakko. Aikomuksenani oli julkaista se ja olla Suomen nuorin esikoiskirjailija. Tekstiä oli noin 80 liuskaa ja siinä oli alku ja loppu. Ajattelin, että teen sen täydelliseksi ja lähetän sitten kustantamoon. Ei siitä koskaan tullut omasta mielestäni täydellistä, joten en lähettänyt sitä minnekään.

Olin hionut tekstiä myös pohjoismaisille nuorille järjestetyllä kirjallisuusleirillä, johon pääsi Lapin maakunnasta muutama osallistuja. Siellä olivat meitä ohjaamassa ainakin Päivi Alasalmi ja Mikael Niemi. Muistan, että Päivi luki ja sparrasi goottikäsikirjoitustani.”

TAMPERE 1999 ”Goottivaihe meni ohi, mutta olen aina kirjoittanut pöytälaatikkoon. Yläasteen jälkeen muutin Lapista Tampereelle taidelukioon, jossa löysin runot. Se oli opettaja Asko Martinheimon ansiota. Luin paljon runoja ja myös kirjoitin omia. Niitä on joitakin tallessa ja joukossa on yksi, jota en häpeä.

Olen aina kirjoittanut intuitiivisesti, ilman mitään suurta suunnitelmaa, usein jonkin tunnekuohun keskeltä. Tai kraaterin keskeltä, kuten Aila Meriluoto on sanonut. Sitten teksti on lähtenyt laajePROFIILI Stella Harasek, 39, on vaikuttajamarkkinointialan yrittäjä, valokuvaaja ja kirjailija. Hän on valmistunut graafiseksi suunnittelijaksi. Harasek on syntynyt Ruotsissa ja asunut lapsena Australiassa ja Lapissa. Harasek kirjoitti vuosina 2007–2012 suosittua lifestyleblogia Paras aika vuodesta. Nykyään hänen bloginsa ilmestyy osoitteessa notesonalife.com. Harasek asuu Helsingissä aviopuolisonsa ja mäyräkoiransa kanssa.

nemaan johonkin suuntaan. Osa teksteistä on tallessa, samoin joitakin ajatuksia teksteistä, joita voi joskus vielä jatkaa.”

TAMPERE 2001 ”Lukion jälkeen piti hakea jonnekin opiskelemaan. Olin kevään reilaamassa ja kirjallisuustieteen pääsykoekirja Aristoteleen Runousoppi oli rinkassa mukana. Nukahtelin Slovakiassa junassa, kun yritin lukea sitä. Menin kuitenkin pääsykokeisiin ja ihmetyksekseni pääsin sisään. Pääsykokeissa oli kaksi kysymystä: mikä on symboli ja mikä on allegoria. Allegoriaa en tiennyt, mutta olen aina ollut hyvä kirjoittamaan tiedon valkoisten aukkojen ympäriltä.

Yliopistolla oli määrärahat vähissä ja kirjallisuustieteessä oli vähän kursseja. Opiskelin sitten kaikenlaista muutakin, kuten naistutkimusta. Pian tajusin, etten halua valmistua opettajaksi ja hain ensimmäisen vuoden jälkeen taidekouluun. Vuoden ajan olin molemmissa päällekkäin, kunnes tajusin, että se on liian raskasta. Jätin yliopiston, mutta minulla on utelias tutkijan mieli. Yliopistossa joutui tosin lukemaan niin paljon, että omaan lukemiseen tuli tauko moneksi vuodeksi.

Pimeästä aineesta minulla oli ensimmäinen aavistus joskus 2000-luvun alkupuolella. Se syntyi niin kuin monet muutkin kirjoittamiseen liittyvät ajatukset luultavasti baarin vessassa, jossa olen vähän humalassa kirjoittanut kuitin kääntöpuolelle jonkin sen hetkisen tunteen. Se on ollut joku haja-ajatus, johon on myöhemmin kehittynyt sydämen syke.”

HELSINKI 2009 ”Joskus noilla main, siis reilu kymmenen vuotta sitten olen avannut uuden tiedoston tälle tekstille, josta nyt tulee romaani. Minulla oli ollut pitkä tauko kirjoittamisessa. Olin muuttanut Helsinkiin ja olin levy-yhtiössä PR-töissä. Oli kova halu näyttää, että osaan, töitä oli hirveästi ja olin stressaantunut. Kirjoittaminen ei edennyt, koska tein kaikkea muuta. Sitten perustin blogin, koska kaipasin kirjottamista. Se oli aluksi nimeltään Paras aika vuodesta. Samaan aikaan palasin tekstitiedoston äärelle ja alkoi vahvistua, että siitä syntyy romaani. Kyse ei ollut siitä, että olisin luottanut itseeni kirjoittajana vaan siitä, että minulla on vahva tarina, joka haluaa tulla ulos.

Ajattelin, että kirjoitan romaanin salanimellä, se jotenkin vapautti minut. Tein blogiakin ensin nimimerkillä. Kaikki kirjoittamani lähtee aluksi minusta itsestäni, mutta muuttuu jo paperille siirtyessään fiktiiviseksi.

Jatkoin kirjoittamista aina, kun oli aikaa ja energiaa. Ei sitä kauheasti ollut, mutta kirjoittaminen oli myös pakopaikka arkityöstä.”

HELSINKI 2011 ”Meni muutama vuosi, olin vaihtanut levy-yhtiötä ja blogistani oli tullut tunnettu. Aloin ymmärtää, että käytän suurimman osan ajastani promoamalla muiden taiteilijoiden töitä, vaikka olen itse aina halunnut olla taiteilija. Romaanin teksti eli päässä, muttei edennyt. Olin myös burn outissa,

mikä myöhemmin selvisi. Elämä tuntui olevan vain hirveää paskaa eikä mistään tullut mitään.

Sitten eräänä iltana istuin jälleen kerran silloisessa Corona-ravintolassa Eerikinkadulla ja tutustuin tyypiin, joka oli Tammella töissä. Olin aina halveksunut sellaisia ihmisiä, jotka notkuvat baaritiskillä ja alkavat puhua tällaisia, mutta jossakin rohkeuden puuskassa kerroin hänelle, aivan vieraalle ihmiselle, että minulla on romaanikäsikirjoitus. Tiesin, että teksti on kesken ja kaukana täydellisestä.

Tyyppi oli kuitenkin kertonut tästä töissä pomolleen Hannu Harjulle, joka jostain syystä kiinnostui. Itse muistan, että Hannu soitti minulle kotiin, Hannu taas muistaa, että tapasimme jossakin kustantamon juhlissa. Menin joka tapauksessa tapaamaan Hannua sydän hakaten. Minulla oli valmiina ehkä viitisenkymmentä sivua tekstiä, josta olin valinnut mielestäni parhaat parikymmentä liuskaa Hannulle luettavaksi. Valittelin, ettei ole aikaa kirjoittaa. Hannu sanoi, että raivaa aikaa ja kirjoita.”

Ajattelin, että kirjoitan romaanin salanimellä, se jotenkin vapautti minut.

HELSINKI 2021 ”Hyvin monen vuoden ajanjakson aikana aloin olla varovaisen optimistinen ja tietoisesti muutin elämääni kirjoittamista kohti. Ajattelin, ettei kotimaisen kirjallisuuden kustannuspäällikkö jaksaisi sparrata, jos tekstini olisi huonoa. Välillä taas jouduin lamaannuttavan kauhun valtaan. Mitä jos epäonnistun, kun tämä on ollut kaikista suurin unelmani. Hannu soitteli välillä, että mitä tekstille kuuluu. Otin sitä kuukausien taukojen jälkeen välillä esiin ja kirjoitin pari viikkoa ja jätin tekstin taas. Ihmettelin välillä Hannun kärsivällisyyttä.

Joitakin vuosia sitten tajusin, että olen itse ainoa henkilö unelmieni tiellä. Vuonna 2019 tekstiä oli vihdoin kasassa niin iso nippu, että Tammelta sanottiin, että me julkaisemme tämän. Hankin agentin ja neuvottelimme kustannussopimuksen, joka allekirjoitettiin keväällä 2020.

Kaikkien näiden vuosien aikana olen tietysti kehittynyt niin ihmisenä kuin kirjoittajanakin. Teksti on kirjoitettu uusiksi, mutta on ytimeltään sama. Olen koko ajan tehnyt samalla töitä.

Alun perin sovimme julkaisuksi kevään 2021. Ajattelin jo silloin, että se tulee aika nopeasti. Romaani lähti myös paisumaan, joten se julkaistaan syksyllä. Kirjoittaminen sujuu nyt hyvin, vaikka

tunnelmat saattavat tunnin sisällä vaihdella euforiasta epätoivoon ja stressiin. Päässä myös poreilee jo ideoita, jotka eivät sovi juuri tähän tekstiin. Olen laittanut niitä talteen.” 

Joitakin vuosia sitten tajusin, että olen itse ainoa henkilö unelmieni tiellä.