Vain (maalais)elämää

Antti Heikkinen kirjoitti ensin savolaisesta maalaiselämästä paikallislehtiin, nyt koviin kansiin. Myös elämäkerturina hän kirjoittaa rosoja hiomatta. Tapana on vilauttaa lupsakan tarinoinnin lomassa ihmiselon tykyttäviä kipupisteitä.

Inhoan olla julkisuudessa. En mielelläni kekkuloi missään esittelemässä itseäni mutta näyttelemistä rakastan.” Antti Heikkinen on tulossa teatteriharjoituksista. Näyttelijä-kirjailija on kesällä mukana näytelmissä: Nilsiän Louhosareenalla esitetään Kaunista Veeraa, ja Kuopiossa alkaa elo’’ kuussa pyöriä Täti ja minä -niminen näytelmä. ”Kesällä ei ole montaa vapaapäivää, ja se tuntuu tässä kohti elämää oikein mukavalta. Korona-aika ilman työyhteisöjä on saanut kaipaamaan ihmisiä.” Antti Heikkistä on mediassa kutsuttu monilahjakkuudeksi ”väsyttävän ja nolostuttavan monta kertaa” — mielipide Heikkisen — johtuen siitä, että hän näyttelee, ohjaa, dramatisoi sekä kirjoittaa romaaneja ja elämäkertoja. Varsinkin jälkimmäisten takia hän on joutunut välillä juuri sinne julkisuuteen kekkuloimaan. Tunnettujen suomalaisten, kuten Juicen ja Kari Tapion, elämäkertojen valmiiksi saamisia on seurannut esiintymisiä julkkareissa, messuilla ja mediassa. Antti Heikkinen on 36-vuotiaana kirjoittanut viisi romaania ja kuusi elämäkertaa. Mutta että monilahjakkuus? Heikkinen haluaa suhteuttaa. Hän kokee ehkä olevansa korkeintaan yhden sektorin monilahjakkuus. ”Aika moni ammatti vaatii monilahjakkuutta ja monenlaista osaamista. Kyllähän remppamieskin osaa tehdä niin ulkovuorilaudoitusta kuin kaakelointia.”

EPÄVARMUUDET KULKEVAT MUKANA ”Antti Heikkinen on elämäkertojen kirjoittana minun lempparini. Hän osaa kuvata niin ihmismäisesti ja sellaiseen tyyliin, ettei kaunistella, mutta elämää piisaa”, kirjoittaa lukija kirjakaupan verkkokirjapiirissä.

Tuorein Heikkisen kirjoittama elämäkerta on Einari, joka on metsäkoneyhtiö Ponssen perustajan Einari Vidgrenin tarina.

Ura elämäkertojen kirjoittajana lähti Juicesta. Häntä Heikkinen PROFIILI Antti Heikkinen on nilsiäläinen toimittaja ja kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa Pihkatappi voitti vuoden 2014 Savoniapalkinnon ja Kalevi Jäntin palkinnon. Kirjoittamistöiden ohessa monilahjakas Heikkinen näyttelee, laulaa ja tekee stand up -keikkoja.

on fanittanut koko ikänsä, ja Heikkinen tarjosi elämäkertaideaa Siltalalle.

Idea meni läpi, ja sen jälkeen hän on kirjoittanut elämäkerrat Heikki Turusesta, Jaakko Teposta, Kalle Päätalosta ja Kari Tapiosta.

Mitä olet oppinut elämästä, kun olet kirjoittanut viisi elämäkertaa?

Heikkinen mietti pitkään. Luurin päässä kuuluu vain autolla matkaamisen huminaa. Heikkinen ajelee Kuopiosta kotiinsa Nilsiään. "Olen kirjoittanut tunnetuista ja rakastetuista ihmisistä. Yksi yhdistävä tekijä on se, että hyvä maine ja hyvätuloisuus eivät tuo onnea. Näiden tyyppien yksinäisyyden ja hautaan saakka mukana kulkeneiden epävarmuuksien äärellä olen ihmetellyt elämää.”

Elämäkerturina Heikkistä on kehuttu kyvystä mennä toisten nahkoihin.

“Näyttelijyys on sitä opettanut. Näyttelijänkin pitää olla rohkea antamaan itsestään mutta myös kyetä samaistumaan. Toinen koulu samaistumisen kykyyn olivat vuodet paikallislehden toimittajana.”

Antti Heikkinen on itseoppinut kirjoittaja ja näyttelijä. Lukion jälkeen hän ei ole opiskellut missään. Hän pääsi 17-vuotiaana kotipaikkansa Nilsiän paikallislehteen Pitäjäläiseen ja viihtyi lehdessä miltei 15 vuotta. ”Paikallislehden toimittajan piti kyetä tekemään juttuja ihan mistä tahansa. Toimittajan pitää aina olla haastateltavan puolella, vaikka kyseessä olisi kylän vittumaisimman ihmisen 60-vuotishaastattelu. Ei kukaan ole läpeensä paska eikä läpeensä ihastuttava.”

Kesken haastattelun Heikkinen muuten keskeyttää puhelumme 10 minuutiksi ja käy ostamassa uudemman auton. ”Tai tämä on koeajolla. Sain hyvän tarjouksen. Otan tämän, jos vaimollekin kelpaa.”

EIHÄN TUOLLAISIA IHMISIÄ OLE Paikallislehdestä Heikkinen uskaltautui irtisanoutumaan vasta toisen romaaninsa julkaisun jälkeen. Sen jälkeen hän on kirjoittanut kolme romaania.

Niissä elää maaseutu-Savo, jossa elämä on hidasta ja huumori äkkiväärää. "Joskus olin ihan tuohtunut, kun minua kutsuttiin maalaiskirjailijaksi. Nyttemmin, asioista kypsyteltyäni, olen alkanut pitämään sitä kunnianimenä.”

Heikkisen uusimmassa romaanissa Maaseudun tulevaisuus lukija seuraa Nasaretin kylän valmistautumista vuoden ainoaan tapahtumaan, Kirkastusjuhliin. Kesäpäivänä lukija tutustuu kyläläisiin: pirtin seinien sisällä muhii asioita, joista ei naapureille kerrota. On konkurssiuhkaa, lapsettomuuden ahdistusta ja halu lopettaa oma ja sairaan puolison elämä haulikolla.

Ajoittain Heikkisen teksti kouraisee sydänalasta, seuraavassa hetkessä savolainen asioiden kiäntely hekotuttaa. ”Kirjoitan omalaatuisista maalaisista. Typerimpiä väitteitä, mitä kuulen, on se, kun joku sanoo: eihän tuollaisia ihmisiä enää oikeasti ole. Voi kyllä niitä on!”

PIMEÄN TREENIT Kun uusi, melkein ostettu auto kaartaa kotipihaan Nilsiässä, kotitalossa odottavat uusperhe, jossa on 1—19-vuotiaat lapset, upouusi crosstrainer — ”Olen istunut viime kuukausina ihan liikaa.” — ja keskeneräinen romaani, joka pitää viimeistellä kauppoihin syksyksi.

Latu on tositapahtumiin pohjautuva kertomus nilsiäläisen maailmanmestarihiihtäjän Pauli Pitkäsen traagisesta elämästä. Korvessa kasvanut mies nousi maailmanmenestykseen urheilijana mutta haavoittui sodassa ja kuoli kummalliseen onnettomuuteen kotirintamalla kolmikymppisenä.

Aihe palautuu vuosiin paikallislehdessä. ”Haastattelin Paulin sukulaisia, ja Paulin kohtalo on mietityttänyt minua siitä lähtien. Hän oli maalaispoika, joka rupesi tosissaan urheilemaan. Poikkeavia ihmisiä katsotaan kylällä karsaasti, ja Pauli oli sillä tavalla poikkeava, että treenasi. Hänen piti lähteä lenkille pimeällä, etteivät kyläläiset haukkuneet hulluksi.”

Maalaiskirjailija Heikkinen on asunut Nilsiän ympäristössä koko ikänsä.

Maaseudun tulevaisuus -nimisen kirjan kirjoittaja näkee oikeasti maaseudun tulevat vuodet

Elämäkerturina Heikkistä on kehuttu kyvystä mennä toisten nahkoihin.

ihan valoisina. Muutaman jos-sanan kanssa.

Jos maaseudulta löytyy muutoshalukkuutta.

Jos valittamisen ilmapiiri vaihtuu siihen, että osataan arvostaa sitä, mikä maalla on ihanaa ja ihastuttavaa.

Jos keskitytään omaan maailman muuttumisessa pärjäämiseen eikä kaupunkivihaan.

Heikkinen kuvaa jatkossakin maaseudun ihmisiä, syrjäkylän elämää, työnteon parkkiinnuttamia käsiä ja savolaista huumoria ja vilauttaa lupsakan tarinoinnin lomassa kipupisteitä ja elämän julmuutta.

Mutta ensin pitää hyväksyttää autokaupat perheellä. 