Yhdennentoista hetken vaeltajat

TÄMÄ MAAILMA ON ansioiden maailma. Siinä kysytään mitä osaat, mitä tiedät, miltä näytät, miten vaikutat, keitä tunnet ja miten paljon jaksat. Jos haluaa menestyä, on erotuttava joukosta, oltava erityinen. Siten pääsee piireihin ja saa elämälleen merkityksen. Jos sanot väärin tai näytät väärältä, sinut voidaan hylätä. Sosiaalinen media lisää armottomuuteen laumaefektin, kansanjoukon. Jos lausut väärän mielipiteen, kivien heittäjiä riittää.

Kristinuskon sanoma on jotain aivan muuta. Se on ansioiden maailman ulkopuolella, suunnattu keskeneräisille ja monin tavoin vajavaisille. Niille, jotka eivät täytä muiden tai itsensä asettamia mittoja. Eikä meistä kukaan pysty niitä loppuun asti täyttämään.

KIRKKOISÄ JOHANNES KRYSOSTOMOKSEN 300-luvulla pitämä pääsiäissaarna kiteyttää tämän hyvin. Saarna luetaan aina ortodoksisen kirkon pääsiäisen jumalanpalveluksissa ja se voidaan lukea myös luterilaisen kirkon pääsiäisyön messuissa. Pääsiäisen ilosta ovat saarnan mukaan osallisia yhtä lailla hurskaat ja oikeamieliset kuin ne, jotka saapuvat juhlaan vasta yhdennellätoista hetkellä. ”Viimeisenkin hän armahtaa ja ensimmäisestä pitää huolen”, Krysostomos saarnaa. ”Älköön kukaan itkekö rikkomuksiaan, sillä anteeksiantamus on noussut haudasta”, hän jatkaa.

Kristinuskon sanoma tuo lohtua ja toivoa yhdennentoista hetken vaeltajille. Ristillä riippuessaan Jeesus lupasi paratiisin rikolliselle, jolla ei ollut esittää omia ansioita. Ainoa, mitä hän pystyi sanomaan, oli ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi”. Hän pyysi taivaspaikkaa mieheltä, jota kansanjoukko vielä muutama päivä aiemmin oli juhlinut sankarina. Mieheltä, joka sittemmin petettiin ja hylättiin ja joka joutui pilkan kohteeksi ja tuomittiin kuolemaan.

Ristillä riippunut pahantekijä tunnisti vierellään hyvyyden voiman. Hän oli varmasti kuullut Jeesuksesta ja hänen tavastaan kohdata rakkaudella ne, joita muut halveksivat. Hän laittoi toivonsa siihen, että kuolema ei saa lopullista sanaa. Eikä saanut: pääsäisaamuna Jeesuksen hauta oli tyhjä. Alkoi uuden toivon aika.

PAULI JUUSELA vt. päätoimittaja pauli.juusela@kirkkojakaupunki.fi

Toisen tuomitseminen on vastenmielistä, koska se edellyttää, että ”tunnemme” sen, minkä vain Jumala tuntee, heidän sisimmän sydämensä – ja myös, että tuntisimme oman sisimmän sydämemme, jota missään nimessä emme tunne.

ORTODOKSINUNNA MARIA

NORMANBYLAINEN (1912–1977)

Ajattelen, että meillä ei ole oikeutta asettaa toiselle sitä viimeistä rajaa. Kun ihminen pyrkii aidosti kohti parempaa, hänelle pitää antaa toinen mahdollisuus. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa.

VANKILANJOHTAJA KAISA TAMMI

YHTEISHYVÄSSÄ 1/2023

Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaiksi, niin teidätkin vapautetaan.

JEESUS LUUKKAAN

EVANKELIUMISSA 6:37

Kirkko ja kaupunki

Kiitos tästä valosta.

Talven aikana on kertynyt paljon sotkua ja turhaa murhetta. Paljon on risaista, kulunutta ja pois heitettävää.

Anna minulle voimia tuulettaa elämääni ja nähdä, mistä on jo aika luopua.

30.3.2023

Seuraava lehti ilmestyy 27.4.

KANNEN KUVA: JOONAS BRANDT kirkkojakaupunki kirkkojakaupunki kirkkojakaupunki

@kirkko_kaupunki