Parantavien kyynelten tiellä

Sini Makkonen teki matkan sisimpäänsä kristillistä meditaatiota harjoittavassa luostariyhteisössä Ranskan maaseudulla.

Kun Sini Makkonen saapui Ranskan kaakkoisosassa sijaitsevaan Bonnevauxin luostariin, hän tunsi tulleensa kotiin.

1100-luvulla rakennettu luostari toimii tätä nykyä Kristillisen meditaation maailmanyhteisön (The World Community for Christian Meditation) kotipaikkana. Luostari on remontoitu nykyaikaiseksi meditaatio- ja retriittikeskukseksi, jonka retriitteihin osallistuu paljon nuoria aikuisia. Benediktiinimunkki John Mainin (1926–1982) perustaman yhteisön rukoustapa perustuu varhaisten kristillisten luostareiden opetuksiin.

Opiskeluaikana Makkonen oli löytänyt retriittiliikkeen hiljaisen rukousperinteen ja vieraillut Taizé-luostariyhteisössä Ranskassa. Nämä kokemukset saivat hänet pohtimaan, miten rukoushiljaisuuden voisi tuoda osaksi omaa arkea. Silloin hän huomasi kristillistä meditaatiota harjoittavan kansainvälisen yhteisön, joka toimii myös Suomessa.

Porvoossa asuva Makkonen kävi Helsingissä järjestetyn meditaatiorukouksen johdantokurssin ja osallistui meditaatioihin, jotka järjestettiin koronarajoitusten vuoksi Zoom-etäyhteyden välityksellä.

– Kun kuulin Bonnevauxin luostarista, ajattelin, että minun on päästävä tuonne. Aloin säästää rahaa matkaa varten, ja se toteutui lopulta syyskuussa 2021.

MATKAA EDELTÄNEEN vuoden aikana Sini Makkonen meditoi ja luki kristillistä mystiikkaa käsitteleviä kirjoja. Yhdysvaltalaisen sisterssiläismunkki Thomas Keatingin (1923–2018) kirja Sisäinen eheytyminen tuntui erityisen tärkeältä. Makkonen luki myös 1300-luvulla eläneen englantilaisen erakon Juliana Norwichlaisen ja 1500-luvulla vaikuttaneen espanjalaisen karmeliittanunnan Teresa Avilalaisen tekstejä.

– Tunsin, että he ilmaisivat sen, mitä olin aina ajatellut hengellisyydestä. Heidän mukaansa Jumala kutsuu ihmistä tulemaan siksi, mitä hänen kuuluu olla. Tämä on aivan eri asia kuin paranneltu versio itsestä.

Koronarajoitusten vuoksi Bonnevauxin luostari oli tavallista hiljaisempi, mutta Makkoselle tämä sopi hyvin. Jokainen aamu alkoi rukousmeditaatiolla luostarin kappelissa, joka on rakennettu vanhaan latoon. Sitä seurasi hetkipalvelus, jossa luettiin Raamatun psalmeja ja muita rukoustekstejä.

– Hiljainen rukous ei ollut enää vain oma henkilökohtainen juttuni, vaan sain liittyä pitkään rukouksen linjaan, joka on ollut olemassa jo monen vuosisadan ajan.

Makkonen mainitsee, että luostarissa luettiin myös toisten uskontotraditioiden tekstejä kuten suufiperinteeseen kuuluvaa islamilaista mystiikkaa ja hindulaista Bhagavad Gitaa. Retriittikeskuksessa toimi myös joogaopettaja.

Luostariyhteisön päivärytmi oli varsin tiivis. Meditaatioiden ja hetkipalvelusten lomassa jokainen yhteisön jäsen työskenteli viisi tuntia päivässä ora et labora eli rukoile ja tee työtä -perinteen mukaisesti.

Makkonen osallistui muun muassa siivoamiseen ja ruoanlaittoon sekä luostarin kanojen hoitamiseen. Aamun hetkipalveluksen jälkeen hän suuntasi puutarhaan, missä hän päästi kanat ulos ja ruokki ne.

Makkonen teki myös rukouskävelyitä ja nautti juoksulenkeistä luostaria ympäröivillä maalaisteillä, niityillä ja pienen joen varrella.

– Ranskan maaseudulla vaaleanpunaiset ja valkoiset kukat kukkivat marraskuulle saakka. Talvikuukaudet ovat leutoja ja sumuisia, mutta kevät on pitkä ja lämmin, hän kertoo.

AUVOISAN LUOSTARIELÄMÄN vaihetta kesti noin kuukauden ajan. Sen jälkeen Sini Makkosen sisimmässä nousi myrsky.

Kolmen päivittäisen meditaation rytmi vei hänet prosessiin, jonka vauhti tuntui välillä melkein liian hurjalta. Hän ymmärsi käyvänsä läpi jota- kin, mitä hengelliset ohjaajat kutsuvat puhdistumiseksi. Makkonen kuunteli itseään kirjoittamalla päivittäin.

”Varjotyö on alkanut / kaikki nousee pintaan”, hän kirjoitti prosessin alkaessa.

Makkonen kohtasi aikaisemman elämänsä taakkoja ja vaikeita kokemuksia, kuten nuoruuden kamppailun masennuksen ja syömishäiriöiden kanssa. Hän kävi läpi elämänsä tapahtumia, ja mieleen nousi unohduksissa olleita tärkeitä muistoja.

– Vaikka minulla oli vaikea olla, samalla tunsin, että jotakin hyvää oli tekeillä, hän sanoo.

Vanhojen kuormien paino tuntuu esimerkiksi näissä Makkosen merkinnöissä:

”Minä kannan / muistoa vanhasta surusta / tajuamatta / se on muisto vain / voimaton määrittelemään / olemiseni tilaa enää.”

”Pitäisi joo luopua illuusioista / mutta kun ne on pitäneet mut hengissä / kun todellisuus on yrittänyt tappaa.”

Kirjoittamisen lisäksi Makkonen työsti sisäistä prosessiaan keskustelemalla retriittikeskusta johtavan munkki Laurence Freemanin ja muiden yhteisön opettajien kanssa. Hän rohkaistui myös näyttäytymään muille ihmisille erilaisissa olotiloissa, vaikka se tarkoitti välillä itkemistä toisten nähden.

– Kun minulla oli paha mieli, annoin sen näkyä. Huomasin, että ihmiset kohtasivat minua syvemmällä rakkaudella, kun uskalsin olla oma itseni.

SINI MAKKONEN OLI suunnitellut viettävänsä

Bonnevauxin luostarissa pari kuukautta, mutta viipyi lopulta yhteisössä kaikkiaan kahdeksan kuukauden ajan. Tuona aikana syntyneistä ru- nomuotoisista teksteistä välittyy meditaatiohiljaisuuden aikana kuljettu sisäinen matka. Kun Makkonen rohkaistui näyttämään tekstejä munkki Laurence Freemanille, tapahtui jotakin yllättävää.

– Jonkin ajan kuluttua muutama ihminen tuli sanomaan minulle, että Laurence oli lukenut heille runojani ja että ne olivat heidän mielestään tosi hyviä. En osannut odottaa, että tekstit, joita olin kirjoittanut vain itselleni, antaisivat jotain myös muille.

Freeman rohkaisi Makkosta valitsemaan osan runoista ja kääntämään ne englanniksi. Kristillisen meditaation maailmanyhteisö julkaisee teksteistä kootun kirjan, jonka nimi on Tears come on the way home. Makkonen painattaa kirjasta lähiaikoina myös suomenkielisen omakustanteen nimellä Kotimatkalla aina itkettää.

Kun Makkonen palasi Suomeen toukokuussa 2022, ystävät sanoivat, että hän oli muuttunut. Makkonen itse ajattelee, että hän ei enää takerru asioihin niin paljon kuin ennen Bonnevauxin kuukausia. Hänen mukaansa puhdistautumisen vaihetta seurasi ”vapautuminen tyhjyyden kokemuksen kautta”.

– Koen, että olen nyt enemmän oma itseni ja vapaampi kuin ennen matkaa. Rakastan itseäni aikaisempaa enemmän ja sen seurauksena pystyn paremmin rakastamaan myös toista ihmistä. ■

Kristillisen meditaation tutustumisillat ke 12.4. klo 18 Helsingin Tuomiokirkon kappelissa Senaatintorilta nousevien portaiden oikealla puolella ja ti 25.4. klo 18 Agricolan kirkon kappelissa, Tehtaankatu 23 (käynti sisäpihalta D-portaan kautta). Lisätietoja kristillinenmeditaatio@gmail.com.

Musiikki inspiroi

VIIME NUMEROSSA Sanna Ruskomäki ehdotti kirkkoihin entistä monipuolisempaa musiikkitoimintaa: yhteistä soittoa ja laulua, soittotuntejakin pienestä maksusta. Mielipidekirjoitus sai Facebookissa miltei 600 tykkäystä ja paljon kommentteja. Tässä muutamia ajatuksia:

Eeva L.: Musiikki vaikuttaa ihmisiin syvästi ja kokonaisvaltaisesti. Ihana ajatus!

Rauli H.: Monella paikkakunnalla kirkko on ainoa paikka missä musiikkitilaisuuksia on.

Kaarina S.: Huh sentään. Meidän seurakunnassa laulajia kokoontuu viikoittaisiin ryhmiin vauvasta vaariin. Nuoret opettelevat bändisoiton saloja, ja toiset oppivat rytmisoittimia kuoron ohella. On matalan kynnyksen ryhmiä ja tavoitteellisempia ryhmiä. Kanttorien työ on jo nyt kiitettävän vilkasta toimituksineen, kuoroineen ja konsertteineen, että en kyllä keksi mihin kohtaan asettelisin pienet urkuoppilaat tai muut yksittäiset oppilaat.

Johanna M.: Varmaan myös kirkkoon kuuluvien määrä vaikuttaa resursseihin, millä toteuttaa musiikkiopetusta.

Kaija-Mari J.: Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Erityisesti matalan kynnyksen yhteissoittomahdollisuuksia on aikuisille tarjolla varsin vähän.

Sari A.: Ainakin Tampereella evl. srk. järjestää kaikille avointa musiikinopetusta. Toimintaa on ollut vuosikymmeniä.

Mikko M.: Tätä on meillä koetettu useaan otteeseen ja ihan maksuttomasti, mutta ryhmät ovat kaatuneet osallistujien vähäisyyteen.

Yhteislaulutilaisuus ei ole kuoroharjoitus

IHMISEN HYVINVOINTIIN ja terveyteen on tutkitusti musiikilla ja varsinkin yhteislaululla positiivinen vaikutus. Leppävaaran seurakunta on tarjonnut monia mahdollisuuksia laulamiseen.

Kuoro ja yhteislaulu ovat mielestäni eri asioita. Koska kuorolaiset myös esittävät laulujaan eri tilaisuuksissa, on esitettävät laulut hallittava, ja siksi joudutaan paneutumaan äänenkäyttöön erilaisilla

Yksi ääni tarjolla

MONENLAISTA SUKUPUUTTOON kuolemista surraan. Minä suren suomalaisten sukupuuttoa. Lapsiperheen perustaminen taitaa näinä aikoina olla taloudellisesti niin kuormittavaa, että monet jäävät empimään. Sääli. Lapset ovat kadun kaunein koristus. Olen miettinyt asian näin. Jos löydän jostain eduskuntavaaliehdokkaan, jolla on sekä radikaali että realistinen ehdotus lapsiperheiden taloudelliseksi tukemiseksi, harkitsen vakavasti hänen äänestämistään. Kovin pienet rahathan eivät tässä riitä. Esko Miettinen Helsinki äänenavausharjoituksilla ja toistamaan lauluja yhä uudelleen.

Yhteislaulutilaisuuksissa lauletaan osallistujille tuttuja lauluja. Jokin uusikin laulu mahtuu mukaan, mutta tärkeintä on laulaminen ja sen tuottama riemu.

Karakappelissa on laulettu yhteislauluja päiväsaikaan. Helmikuun yhteislaulelo oli riemukasta laulua, ja se näkyi laulajien olemuksessa.

Ilman uskoa vai uskomalla?

KIITOS LAURI MAARALALLE Hyvää pyhää ­kirjoituksen suorasta ja rohkeasta toteamuksesta, että ilman uskoa pelastuu yhtä lailla kuin uskomalla (K&k 20.11.2022). Se oli jopa hieman pelottavan suora toteamus. Luulen kuitenkin, että lähes kaikki meidän pappimme ovat asiasta eri mieltä.

Ehkä tuo kannanotto oli vain Maaralan mielipide, eikä totuus aivan. Kristinusko on mysteeri ja Jumala on salattu, joten me ihmiset emme järjen emmekä uskonkaan avulla voi tietää tuota asiaa.

Maarala varmaankin perustaa tuon varmalta vaikuttaneen mielipiteensä 1. Korinttolaiskirjeeseen, jonka mukaan rakkaus on suurempaa kuin usko. Raamattu on kai tässä asiassa ristiriitainen. Siinä on kahdensuuntaisia ohjeita meille kristityille. Samalla lailla Raamatussa on toisilleen vastakkaisia neuvoja samansukupuolisten vihkimisessä, mistä minäkään en valitettavasti ole kyennyt luomaan selvää kantaa.

Rikard Vonlaufen Masala, Kirkkonummi

Seurakuntien sijoitukset ja Credit Suisse -pankki

SVEITSILÄINEN CREDIT Suisse ­pankki on kärsinyt skandaaleista jo vuosien ajan ja nyt viimeksi vakavista ongelmista kannattavuuden ja likviditeetin kanssa. Kyseinen pankki hoitaa myös Helsingin seurakuntayhtymän sijoituksia kaikkien seurakuntien puolesta.

Maaliskuussa oli erilaista. Poissa oli rentous. Oli erilaisia äänenavausyrityksiä, mutta ei tuttuja lauluja, vaan jopa latinaksi laulettiin. Mielestäni se olikin kuoroharjoitus. Osallistujien reaktiot olivat sen mukaisia. Pari laulajaa lähti kesken pois.

Toivoisin takaisin helmikuun kaltaisia yhteislauleluja.

Onko seurakuntayhtymä suojannut sijoituksiaan jollakin tavalla pankin mahdollista konkurssia tai selvitystilaa varten? Onko seurakuntayhtymä harkinnut muita vakavaraisia vaihtoehtoja sijoitustensa hoitamiseksi? Onko yhteinen kirkkovaltuusto tietoinen sijoitusten nykytilasta? Pitäisikö tilanteesta olla huolissaan?

Tuomas Anttila seurakuntaneuvoston jäsen, Petrus församling, Helsinki

Eeva-Liisa Parkkonen Leppävaaran

seurakuntalainen

Mielipiteitä voi lukea myös verkossa: www.kirkkojakaupunki.fi/puheenvuorot

Hammashoitoa