Kotimuseon Madonnat

Liikemies Amos Anderson kiinnostui kristinuskosta jo lapsena. Aikuisena hän perusti kotiinsa kappelin ja keräsi mittavan kokoelman vanhaa uskonnollista taidetta.

TEKSTI KAISA HALONEN KUVAT AMOS ANDERSONS HEM JA ANTTI RINTALA

Vuonna 1926 varakas liikemies, kansanedustaja ja taiteen tukija Amos Anderson (1878–1961) rakennutti Helsingin Yrjönkadulla sijaitsevaan kaupunkikotiinsa yksityisen kappelin ja sen yhteyteen urkuhuoneen.

Kappeli oli Andersonille yksityisen hiljentymisen tila, mutta samalla siitä tuli sijoituspaikka hänen keräämälleen vanhalle uskonnolliselle taiteelle.

Nyt kappeli on osa hiljattain avattua Amos Andersons Hem -kotimuseota, johon kuuluvat myös alkuperäiseen henkeen entisöidyt pylvässali, ruokasali, salonki ja työhuone. Niiden pramea sisustus tuo mieleen ennemminkin eurooppalaiset palatsit kuin suomalaiset porvariskodit.

Kotimuseon intendentin Kaj Martinin mukaan Amos Andersonin kiinnostus kristinuskoon oli peräisin lapsuus- ja nuoruusvuosilta. Hän oli kotoisin Kemiöstä uskonnollisesta perheestä. Isä oli vanhatestamentillisen ankara, Amokselle läheinen äiti puolestaan hiljainen ja sairaalloinen. Perheessä oli neljä poikaa, jotka saivat raamatulliset nimet.

Andersonin poikavuosina Kemiön kirkkoherrana toimi evankelisen herätysliikkeen isä Fredrik Gabriel Hedberg. Hän oli Andersonin rippipappi, jolla oli suuri vaikutus tämän myöhempään hengellisyyteen. Rippikoulu oli Andersonille niin merkittävä kokemus, että hän kehystytti rippikoulutodistuksensa ja ripusti sen seinälle.

AIKUISENA AMOS ANDERSON oli hyvin kiinnostunut erityisesti keskiajasta, katolisuudesta ja mystiikasta, mikä näkyi hänen taidehankinnoissaan. Kaj Martinin mukaan erityisesti Neitsyt Maria oli

Andersonille rakas. Andersonin keräämään mittavaan taidekokoelmaan kuuluu useita Madonna ja lapsi -aiheisia maalauksia. Aihe on kuvattu myös kappelin lasimaalaukseen, joka on peräisin 1400-luvulta.

– Andersonin kiinnostusta aiheeseen on pyritty selittämään sillä, että hänellä oli läheinen suhde äitiinsä – ja Neitsyt Mariakin on lempeä äiti, joka hoivaa pientä poikaansa. Tiedä tuota nyt sitten, Martin sanoo.

Anderson oli perehtynyt myös Suomen keskiaikaisiin kivikirkkoihin. Hän julkaisi keskiaikaisesta kirkkotaiteesta kirjankin, jonka kirjoittajina oli alan nimekkäitä asiantuntijoita. Yksi Andersonin elämän kohokohtia oli se, että vuonna 1924 hän sai audienssin paavi Pius XI:n vastaan- otolle Vatikaaniin ja pääsi lahjoittamaan tälle kyseisen kirjan.

Anderson myös tuki avokätisesti muutamien keskiaikaisten kirkkojen restaurointia. Yksi näistä oli hänen oma kotikirkkonsa Kemiössä, jonne hän lahjoitti lasimaalauksen ja saarnatuolin. Kansanedustajakautensa tärkeimpänä saavutuksena hän piti valtion rahoituksen saamista Turun tuomiokirkon restauroinnille.

Innostus keskiaikaan ja katolisuuteen näkyi myös Andersonin kirjoittamassa legendanäytelmässä Vallis Gratiae, joka kertoi keskiajan luostarielämästä Naantalissa.

Nykyisin kukaan ei hätkähdä sitä, että luterilaiset hakevat hengellisyyteensä vaikutteita vanhojen kirkkojen perinteestä. Päinvastoin: kirkko itse tarjoaa retriittejä, meditatiivisia hartauksia, gregoriaanista kirkkolaulua ja ikonimaalausta. 1920-luvulla katolisuuteen suhtauduttiin luterilaisessa kirkossa epäluuloisesti ja jopa vihamielisesti. Kirkon johdossa ja kirkollisessa lehdistössä herätti pahennusta esimerkiksi se, että Anderson vuonna 1923 kutsui omin päin katolisen kardinaalin Willem Marinus van Rossumin vieraakseen ja isännöi ekumeenisista pyrkimyksistään tunnetun Ruotsin arkkipiispan Nathan Söderblomin Suomen-vierailua vuonna 1927.

RENESSANSSIN JA BAROKIN ajan taiteen hankkimiseen ulkomailta tarvittiin rahan lisäksi myös suhteita. Kaj Martin kertoo, että Amos Andersonilla oli hyvät suhteet taidepiireihin, muun muassa Taidehallin intendenttiin Bertel Hintzeen, jolla puolestaan oli suhteita eurooppalaisiin taidekauppiaisiin. Juuri Hintze oli korvaamaton apu Andersonin kokoelman kartuttamisessa.

Andersonin kiinnostusta

Osa Andersonin hankinnoista oli hieman erikoisia. Martin osoittaa kappelin alttariseinän alaosaa kiertävää seitsemän maalauksen sarjaa, joka kuvaa Kristuksen kärsimyshistoriaa ja ylösnousemusta sekä syntiinlankeemusta ja enkelin ilmestymistä Marialle. Maalaukset on tehty 1800-luvulla, ja ilmeisesti ne ovat alun perin koristaneet jonkin pohjoissaksalaisen kirkon lehteriä.

Edelleen suurin osa kappelin taideteoksista on Andersonin sinne aikoinaan hankkimia. Niiden lomaan on sijoitettu kaksi nykytaideteosta, jotka istuvat ympäristöönsä hienosti. Pauliina Turakka Purhosen tekstiiliveistos Tuskien mies II tuntuu käyvän keskustelua 1500-luvulta peräisin olevan Marcellus Coffermansin Ecce Homo -maalauksen kanssa, ja Anna Estarriolan videoteos Matka-alttari jumaluudella on kuin pieni, kaikille kotiaskareita toimittaville naisille omistettu sivualttari.

Uskonnollista taidetta löytyy myös museon muista huoneista. Suurikokoiset barokkimaalaukset, kuten Angelo Solimenan Madonna, lapsi ja pyhimys ja Antonio de Pereda y Salgadon piirin Kristuslapsi, neitsyt ja Padovan Pyhä Antonius, ovatkin enemmän kotonaan edustustilojen mahtipontisen sisustuksen osana kuin tyyliltään askeettisemmassa kappelissa. Työhuoneessa kannattaa pysähtyä ihailemaan Helene Schjerfbeckin pelkistettyä Kristushahmo-maalausta. ■

Amos Andersons Hem, Yrjönkatu 27, on avoinna yleisölle ke klo 16–20 ja la klo 11–17. Sisäänpääsy on ilmainen, mutta vierailuaika täytyy varata etukäteen osoitteesta amoshem.fi.

Jutun lähteinä on käytetty museon Gallery Guidea sekä Olav S. Melinin, Synnöve Malmströmin ja Bengt Kristensson Ugglan kirjaa Den Ensamme Mecenaten (Vidi-Press 2020).

SENIORITALO