Äidin hermot

Pyhiinvaellusmatka sai odottamattoman käänteen, kun 12-vuotias Jeesus hävisi Jerusalemissa. Tapahtumasta kerrotaan Raamatussa Luukkaan evankeliumissa. Vanhemmat olivat kauhuissaan ja lähtivät etsimään lastaan. Kun tämä vihdoin löytyi, hänen äitinsä, Maria, hermostui: ”Lapseni, miksi teit meille näin?”

– Hän oli pelästynyt tilannetta ja reagoi helpotukseen suuttumalla. Sillä tavalla me usein toimimme, ja se on hyvin inhimillistä, sanoo Maria Akatemian ehkäisevän väkivaltatyön johtava asiantuntija ja psykologi Maria Lindroos.

Lapset ja nuoret kokeilevat ja opettelevat kaiken aikaa sitä, missä heidän omat ja vanhempiensa rajat kulkevat, ja kuinka pitkälle ne venyvät. Lindroosin mukaan suuttumisessa on kyse rajojen asettamisesta.

– Sen sijaan raivoaminen tarkoittaa kontrollin menetystä, ja se on lapsille hyvin pelottavaa.

Kontrollin menettäminen saattaa pahimmillaan johtaa fyysiseen väkivaltaan. Lindroos muistuttaa, että huutaminen tai uhkaava tunnelma ovat henkistä väkivaltaa. Väkivallan tekemisen mahdollisuus asuu meissä jokaisessa. Hänen mukaansa omaan aggressioon tutustuminen on tärkeää.

– Väkivallan raja ei kulje ihmisten välillä, vaan se kulkee jokaisen ihmisen sisällä. Meidän jokaisen olisi hyvä pyrkiä tunnistamaan tuo raja itsessämme.

MARIA AKATEMIA TARJOAA erilaisia maksuttomia palveluita naisille, jotka ovat käyttäneet väkivaltaa tai pelkäävät käyttävänsä sitä. Suurin osa yhteydenottajista on äitejä. Aina väkivaltainen käytös ei kohdistu suoraan lapseen, mutta jos perheessä on väkivaltaa, lapset altistuvat sille joka tapauksessa.

– Koska väkivalta aiheuttaa pahaa oloa myös tekijälle itselleen, se kohdistuu tavallaan myös häneen itseensä, Maria Lindroos sanoo.

Pinnan katkeamisen ja väkivaltaisen käytöksen takana voi olla monia syitä. Tavallinen arki saattaa kuormittaa yli omien voimien. Lisäksi olemme viime vuosina eläneet yhteiskunnallisesti poikkeuksellisen raskaita aikoja.

Meissä kaikissa vaikuttaa sekä oma että kansakuntamme historia. Kansakuntana meillä on edelleen käsittelemättömiä sotien aiheuttamia traumoja.

Eikä ole kovin kauaa siitäkään, kun lastenkasvatusohjeena toimi Raamatun sananlasku ”Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan”. Ruumiillinen kuritus kiellettiinkin Suomessa vasta vuonna 1984, joten monilla äideillä saattaa olla henkilökohtaisia kokemuksia ruumiillisesta rankaisemisesta.

Lapsuuden perheessä ei myöskään ole ollut välttämättä tilaa omille tunteille – pettymystä tai vihaa ei kenties ole saanut ilmaista ja onnistumisia on vähätelty. Monilla on taustalla myös kokemuksia koulukiusaamisesta tai muista henkisesti tai fyysisesti satuttaneista tapahtumista. – Väkivalta on yksi sisäisen pahoinvoinnin oire. Jos siihen hakee ja saa apua, on mahdollisuus muuttua.

NAISET HAKEVAT APUA Maria Akatemiasta itse. Yhteydenottajien taustat ovat moninaiset. Joukossa on heteroäitejä, seksuaalivähemmistöihin kuuluvia äitejä, adoptioäitejä, itsellisiä äitejä ja maahanmuuttajataustaisia äitejä.

Naiset saattavat miettiä yhteydenottoa Maria Akatemiaan jopa vuosien ajan. Häpeä ja syyllisyys ovat yleisimmät syyt sille, miksi apua on niin vaikea hakea.

Vaikka äitiyden monista puolista ja ilmentymistä puhutaan nykyään enemmän, myytti hermonsa hallitsevasta ja alati rakastavasta äidistä elää edelleen vahvana.

– Siinä on meille jotain hankalaa, että äiti synnyttää elämää, mutta samalla hän synnyttää myös kuolemaa. Äitiyden nurjaa puolta on vaikea katsoa, Maria Lindroos sanoo. Hän kehottaa hakemaan apua säikäyttäviin tai kontrolloimattomiin tunteisiin. Yhteyttä voi ottaa myös silloin, jos tapahtumista on kulunut jo aikaa.

– Ihmisessä on aina paljon arvokasta potentiaalia. Kunpa jokainen voisi löytää ja nähdä hyvän itsessään ja suoda itselleen hyvää. ■

Jos olet käyttänyt tai pelkäät käyttäväsi väkivaltaa, apua saat osoitteesta naisenvakivalta.fi/tuki.

Toukokuussa 1988:

AIDS:in pelko on pahempi kuin tauti

AIDS ei ole Markku Sallménille tauti muiden joukossa. Sanfranciscolaisessa sairaalassa AIDS-potilaita hoitaneelle Sallménille taudilla on kasvot.

– Niiltä kasvoilta kuvastui pelko ja ahdistus, sillä monet potilaat kokivat joutuneensa hylätyiksi ja vieroksutuiksi sairautensa vuoksi.

Sallmén työskentelee nyt kouluttajana AIDS-tukikeskuksessa Helsingissä. AIDS ei ole levinnyt Suomessa niin pahasti kuin aluksi pelättiin. 17 on kuollut ”aikamme mustaksi surmaksi” sanottuun tautiin. Sen sijaan Yhdysvalloissa AIDS:iin on kuollut jo yli 31 000 ihmistä.

AIDS liittyy julkisuudessa homoseksuaaleihin, narkomaaneihin, prostituutioon ja irrallisiin seksuaalisuhteisiin. Puhuttaessa AIDS:ista puhutaan aina myös virallisen yhteiskunnan tabuista, kielletyistä asioista.

Sallménin mielestä AIDS:ia ei voi pitää ”Jumalan rangaistuksena”, kuten eräät kristilliset piirit sanovat.

– Kirkon olisi havahduttava siihen, että Kristus itse eli ja toimi ei-hyväksyttyjen ihmisten parissa. Kristityiltä toivoisin myötäelävää suhtautumista AIDS-valistukseen.

Lyhennelmä Olli Seppälän artikkelista, joka julkaistiin 25.5.1988. Maailman terveysjärjestö WHO alkoi tuona vuonna viettää Maailman AIDS-päivää, joka oli järjestön ensimmäinen terveyden teemapäivä. Kirkko ja kaupunki 80 vuotta -sarjan on toimittanut Pihla Tiihonen.

VUORIKIIPEILIJÄ LOTTA HINTSA MITÄ HELVETTIÄ? -PODCASTISSA, JOKA ON