12 minute read
JUMALAN KOSKETUS
Keskiajan mystikoilla oli Jumalaan nautinnon ja kärsimyksen sävyttämä rakkaussuhde. Nykyisinkin monella on kokemuksia siitä, että Jumala tulee lähelle.
Saanko esitellä: sankarikokija. Hän on vuonna 1241 syntynyt saksalainen aatelisnainen Mechtild von Hackeborn, joka jo seitsenvuotiaana lähetettiin luostariin. Kun Mechtild oli noin viisikymppinen, hän alkoi sairastella ja kärsi pahoista päänsäryistä. Samoihin aikoihin hän alkoi saada ilmestyksiä, joita hänen lähipiirinsä Helftan luostarissa kirjoitti muistiin, ilmeisesti alun perin saksaksi. Erilaisina ja erikielisinä versioina ne levisivät keskiajan kuluessa laajalle. Ilmestyksissä Mechtild seurustelee Jeesuksen, Neitsyt Marian ja välillä muidenkin pyhimysten kanssa. Toisinaan hän saa Jeesukselta vastauksia mieltään askarruttaviin kysymyksiin. Välillä hän kokee syvää yhteyttä: ”Sitten Kristuksen sydän avautui, ja Hän veti Mechtildin puoleensa sulkien tämän kokonaan sisäänsä.” Ja: ”Ja kohta Mechtild näki itsensä Herran syliin lentävän pikkulinnun hahmossa, ja siellä hän lepäsi erittäin rauhallisesti.”
Nimitys sankarikokija on peräisin Päivi Salmesvuorelta, joka on kirkkohistorian professori Åbo Akademissa.
– Mechtildin ilmestykset levittivät mallia siitä, että näinkin voi toimia ja kokea. Jos joku voi tavoittaa häivähdyksenkin hänen kokemastaan jumalallisesta kosketuksesta, jo se on valtavan energisoivaa ja toivoa tuottavaa, Salmesvuori sanoo.
Salmesvuoren mainitsemia häivähdyksiä jumalallisesta kosketuksesta on nykyisinkin monella.
KIRKKO JA KAUPUNGIN verkkosivuilla huhtikuussa julkaistuun kyselyyn vastasi 49 lukijaa kertoen omista kohtaamisistaan pyhän kanssa. He kuvailivat rukousvastauksia ja johdatusta, enkelien läs- näoloa, unia ja näkyjä. Tai sitä, miltä tuntuu, kun jollakin selittämättömällä tavalla Jumala yhtäkkiä onkin lähellä.
– Juuri selittämättömyys on yksi piirre, joka liittyy uskonnolliseen kokemukseen: se on jotakin outoa ja kummaa. Toinen näitä kokemuksia yhdistävä piirre on yksityisyys ja henkilökohtaisuus, kertoo uskontotieteen yliopisto-opettaja ja dosentti Tuija Hovi Turun yliopistosta. Hän luki läpi kyselyyn tulleet vastaukset.
Mikä tekee oudosta kokemuksesta juuri uskonnollisen kokemuksen? Hovin mukaan ratkaisevaa on se tulkinta, jonka ihminen itse kokemukselleen antaa. Jos ihmisellä on tausta jossakin uskonnollisessa perinteessä, hän voi löytää selityksen sieltä. Esimerkiksi kistillisestä perinteestä tuleva puhuu Jumalasta, Pyhästä Hengestä tai vaikka enkeleistä.
– Se, että ihmisellä on todella sykähdyttäviä, syviä kokemuksia, ei välttämättä vaadi minkäänlaista uskonnollista taustaa. Mutta se, että ihminen tulkitsee tuollaisen kokemuksen vaikkapa Jumalan puhutteluksi, edellyttää, että hänellä on jonkinlainen käsitys siitä, kuka tai mikä Jumala on ja miten hän toimii.
– Siinä, miten tällaisia asioita sanoitetaan, on paljon opittua. Perinne ja yhteisö vaikuttavat aika vahvasti. Joissakin uskonnollisissa yhteisöissä ja suuntauksissa on tavoitteenakin, että koetaan tietyllä tavalla, ja sitten jaetaan näitä kokemuksia. Joissakin yhteisöissä taas ei mitenkään kannusteta kokemuksellisuuteen, Hovi kuvailee.
KESKIAJAN EUROOPASSA se kehys, jossa hengellisiä kokemuksia tulkittiin, oli itsestään selvästi kristinusko. Tuolloin elettiin kristillisen mystii- kan nousun ja kukoistuksen aikaa. Sen taustalla oli 1000–1100-luvulla tapahtunut muutos Jumalaja Jeesus-kuvassa.
– Etäisempi, hallitsijan kaltainen Jumala väistyi inhimillisemmän, rakastavamman ja myötätuntoisemman Jeesuksen tieltä, mikä vetosi ihmisiin. Ytimessä oli ajatus, että meillä on Jumala, joka ymmärtää meidän kärsimystämme, koska on itse kärsinyt ristillä, Päivi Salmesvuori kertoo.
Jumalan rakkauden kokeminen omakohtaisesti on mystiikassa keskeistä. Jumala-kokemus on usein niin vahva, että kokijan oma minä häipyy ja sulautuu Jumalaan. Esimerkiksi näin: ”Siinä samassa Mechtild painettiin kokonaan kiinni Jumalaan. Kun vesipisara sekoitetaan viiniastiaan, se hukkuu sinne kokonaan ja muuttuu viiniksi. Samoin Mechtildin pyhä sielu vedettiin kokonaan Jumalaan kiinni ja siitä tuli yhtä henkeä Hänen kanssaan.”
Mystinen kokemus ei rajoitu vain mieleen ja sieluun, vaan se tunnetaan koko ruumiilla ja kaikilla aisteilla. Se on hellyyttä, läheisyyttä ja nautintoa. Salmesvuori sanoo, että mystikon elämä ja se, miten sitä kuvattiin, oli rakkaustarinaa.
– He kokivat valtavaa rakkautta ja myös eroottisia ja seksuaalisia tunteita. Kuvaukset kokemuksista ovat hyvin konkreettisia ja kokonaisvaltaisia, ja niissä puhutaan esimerkiksi häähuoneesta ja hääyön viettämisestä.
Hääyön tunnelmaa on esimerkiksi tässä Mechtildin ilmestyksessä: ”Silloin Mechtildin sielu nojautui Herran, hänen rakastajansa rinnan päälle kiittäen Häntä kaikin voimin, kaikilla aisteillaan ja liikkeillään. Mitä enemmän Mechtild kiitti Häntä ollen hänessä kiinni, sitä enemmän Mechtild itse nääntyi muuttuen mitättömäksi. Niin kuin vaha, joka sulaa tulen äärellä, Mechtild itsessään suli ja muuttui osaksi Jumalaa.”
Salmesvuorella itsellään on ollut kokemus, joka on auttanut häntä tavoittamaan jotakin siitä, mistä mystikot kertovat. Vuosia sitten hän näki unen, jossa hän oli kuollut. Hän oli ihanassa sylissä ja nauroi.
– Se oli täydellinen hyvän olon, turvan ja hyväksytyksi tulemisen kokemus. Sen jälkeen minun on ollut helppo ymmärtää ihmisiä, jotka tavoittelevat toistuvasti jotain samankaltaista esimerkiksi meditaation tai psykedeelien avulla.
– Olen tosi kiitollinen kokemuksestani. Varsinkin kun se linkittyy kuolemaan, se avaa toiveikkaan ja positiivisen näköalan.
Samankaltaista hellyyttä ja hyvää oloa olivat kokeneet myös monet Kirkko ja kaupungin verkkokyselyyn vastanneet. He kuvailevat kokemuksiaan lämmöksi, helläksi kosketukseksi, turvaksi, lohdutukseksi, hyväksynnäksi, syväksi rauhaksi ja levoksi sekä varmuudeksi.
63-vuotias nainen kertoo hoitaneensa vakavasti sairaan äitinsä asioita ja olleensa hyvin uupunut. Joulukonsertissa istuessaan hän tunsi, kuinka hänet ympäröi turvallinen, lämmin rauhan tunne: ”kuin enkelin siivet olisivat kietoutuneet ympärilleni”. 55-vuotias nainen kertoo aikoinaan ehtoollisella miettineensä kuolemaa ja siihen liittyvää pelkoa. ”Ehtoollisviiniä nauttiessani koin lämpimän humahduksen, pelkoni oli poispyyhitty.”
PÄIVI SALMESVUORI miettii, että kirkko ja koko maailmakin voisivat olla nykyisin hyvin toisenlaisia, jos mystikkojen edustama rakkauden ja myötätunnon teologia olisi päässyt vahvemmin esille. Yksi mullistavista teologeista on hänen mielestään Juliana Norwichlainen (1342–n.1416).
Juliana sai kolmekymppisenä sairasvuoteellaan kuusitoista ilmestystä, joiden ydinviesti oli Juma- lan rakkaus ihmisiä kohtaan. Ilmestyksissä Jumala on kuin myötätuntoinen ja hellä äiti, joka lupaa kääntää kaiken hyväksi. Edes synti, joka Julianaa huoletti, ei pysty erottamaan ihmistä Jumalan rakkaudesta.
– Tuntuu, että synnillä on meillä luterilaisessa kirkossa kovin iso rooli jumalanpalveluksissakin. Entä jos kiinnitettäisiinkin huomiota kaikkeen siihen hyvään, mitä ihmiset pystyvät tekemään vastauksena Jumalan rakkauteen? Salmesvuori kysyy.
Helposti voisi luulla, että mystikko elää yksinäistä ja ehkä itsekeskeistäkin elämää, jossa keskitytään Jumalan kanssa seurusteluun ja unohdetaan kaikki muu. Salmesvuoren mukaan se on väärä luulo: Jumalan rakkauden syvällinen kokeminen velvoittaa pitämään huolta muista ihmisistä. Mystisen kokemuksen kautta on mahdollista nähdä, kuinka kaikki on yhtä ja Kristus on kaikessa – koko luomakunnassa, jokaisessa lähimmäisessä.
Englantilaista Caryll Houselanderia (1901–1954) pidetään yhtenä moderneista mystikoista. Eräänä päivänä hän oli palaamassa metrolla töistä. Vaunu oli täynnä eri-ikäisiä, erinäköisiä, erilaisia ihmisiä. Yhtäkkiä Houselander näki Kristuksen elävän, kuolevan, iloitsevan ja surevan kaikissa heissä. Hän ymmärsi, että vaunussa on koko maailma ja kaikki sen ihmiset – elävät, kuolleet ja tulevat. Kokemus jatkui useita päiviä. Sen kuluessa Houselander tajusi myös, että aina, kun hän vahingoittaa lähimmäistään, hän satuttaa Kristusta, sylkee tämän kasvoille.
Samankaltaisesta kokemuksesta kertoo katolinen munkki ja suosittu hengellinen kirjailija Thomas Merton (1915–1968) päiväkirjassaan. Hän tajusi yhtäkkiä kadulla kulkiessaan, että rakastaa kaikkia ihmisiä ja ettei kukaan heistä voi olla hänelle täysin vieras. ”Sillä, mitä tämä tai tuo ihminen on tehnyt sydämessään, muista erillään, ei ole väliä. Merkitystä on vain sillä rakkaudella, joka tuo hänet taas yhteyteen kaikkien muiden
sillä hetkellä katsoi ja kosketti”
Jumala voi koskettaa popkonsertissa tai messussa, unessa tai unettomana yönä tai vaikka metromatkalla, kertovat Kirkko ja kaupungin verkkokyselyyn vastanneet.
”Uni ei tullut, joten turvauduin Jeesuksen rukouksen lausumiseen mielen rauhoittamiseksi. Tuon rukoushetken aikana havaitsin Jeesuksen olevan läsnä. Se tapahtui täysin yllätyksenä, ja muistan hymähtäen sanoneeni: ’Siinä sinä nyt olet.’ En ikinä osannut kuvitella, että kohtaaminen Jumalihmisen kanssa olisi noin arkinen. Siinä me olimme sängyn reunalla, kuin toisensa elämän myllerryksessä hukanneet veljekset.”
Mies, 24
”Olin eräänlaisessa uskonnollisen etsinnän vaiheessa. En varsinaisesti osannut uskoa kristinuskon opinkappaleita, mutta kaipasin elämääni jotain kestävämpää perustaa. Kirkon holveissa kaikuva urkumusiikki sai minut taiteellisen liikutuksen tilaan, mutta samalla tunsin uudenlaista varmuutta. Että on jotain, joka minua ja luomakuntaa sillä hetkellä katsoi ja kosketti. Itkin. Yhtä nopeasti kuin tuo varmuus tuli, se myös katosi.”
Mies, 29
”Jo pienenä lapsena muistan nähneeni kirkkaan valon. Olen opiskellut kaikkea taivaan ja maan väliltä – niin uskontoja, mystiikkaa, esoteriaa kuin okkultismia. Olen harjoittanut meditaatiota ja opiskellut nondualistista filosofiaa ymmärtääkseni perimmäistä todellisuutta. Olen nähnyt monia valveunia. Välillä näen ennalta, mitä tapahtuu. Osallistuessani jumalanpalveluksiin saatan joskus nähdä kirkasta valoa. Yksin hiljentyessäni saatan nähdä useita erivärisiä valopalloja.”
Mies, 34
”Näin unta, jossa oli valkoista valoa ja ääni käski minua kulkemaan kohti Isää. Minulle oli selvää, että ääni ei puhunut maanpäällisestä isästä vaan Jumalasta. Aamulla kun heräsin, minulla oli ihmeellisen kevyt olo.”
Nainen, 35
”Hiljakkoin messussa, rukoukseen hiljentyessäni, koin taas pitkästä aikaa näyn: Kirkon ulkopuolinen maa oli korventunutta, palanutta kenttää. Savuinen taivas hohti punaisena. Mutta kirkko oli viileän sininen ja suuret perhosen siivet leyhyttivät viileää, parantavaa ilmaa. Olin suojassa niiden alla.”
Mies, 41
”Alle parikymppisenä olin metrossa matkalla yliopistolle. Yhtäkkiä koin valtavan lohdutuksen tunteen. Tuntui kuin lävitseni olisi kulkenut ylhäältä alas suuri voima, joka lempeästi kumisi sisälläni. Siinä hetkessä sisimmässäni oli täysi rauha. Tunsin, että minut vakuutettiin siitä, että vaikka mitä tapahtuisi, olen turvassa. Kaikki oli selvää, ja tuntui, että sillä hetkellä olisin voinut käsittää ihan kaiken, mitä maailmankaikkeudessa tapahtui. Hetki meni ohi, metro oli yhä matkalla Kulosaaren sillalla. Pidin yhä kiinni tangosta, mutta tuntui kuin minut olisi juuri rassattu sisältä jättimäisellä pulloharjalla.”
Nainen, 45
”Olin Madonnan konsertissa Helsingin Jätkäsaaressa yli kymmenen vuotta sitten. Hän esitti kappaleen Like a Prayer. Tunsin siinä kanssa Kristuksessa”, hän pohdiskeli kokemustaan jälkeenpäin.
Kirkko ja kaupungin kyselyyn vastannut 40-vuotias nainen kertoo kokevansa pyhän usein: ”Voin kokea sen välähdyksinä, vaikkapa luonnossa, tai bussipysäkillä katsoessani vierasta ihmistä näen hänessä hetkellisesti Kristuksen, kaikissa heissä.” hetkessä yhteyttä Jumalaan ja ihmisiin ympärilläni.”
Nainen, 47
”Olen tuntenut enkelien läsnäoloa lapsesta asti. Olen kuullut heidän puhuvan ja tuntenut konkreettisesti kosketuksen useita kertoja.”
Nainen, 57
”Parikymppisenä jouduin leikkaukseen. Leikkauksen jälkitilassa olin menossa kohti valoisaa tunnelin suuta. Tunsin, että siellä odottaa rauha ja rakkaus. Tunsin todellista onnea, jota en osaa sanoin kuvata. Sitten havahduin tästä, ja ääni sanoi minulle, että minun on palattava, koska minulla on pieni poika.”
Nainen, 60
”Koin kirkossani Pyhän Hengen hellän kosketuksen ja paranin. Kävelykeppini jäi saman tien ja loikin ilosta ehtoolliselle! En ollut koskaan kokenut mitään yliluonnollista enkä ole kokenut sen jälkeenkään. Ennen Hengen kosketusta oli puolestani rukoiltu.”
Nainen, 61
”Konevitsan luostarin autiossa, ikkunattomassa ja osin tuhotussa yläkirkossa koin, että olin ohuessa paikassa. En osaa kuvata sitä muutoin, kuin että koin paikan absoluuttisen pyhyyden. Kirkasta, helppo hengittää.”
Nainen, 64
”Olin tullut uskoon, mutta tunsin, että jotain puuttuu. Aloin nähdä ristejä eri tilanteissa. Esimerkiksi sähköpylväästä, jossa on ylhäällä yksi puu poikkipäin, muodostui risti. Sitten näin ilmestyksen: Jeesuksen koko suuruudessaan. Hän riitti peittämään koko maailman kaikki synnit. Itkin ja kosketin ristiä kaulallani ja sanoin, etten ota koskaan ristiä pois kaulalta.”
Nainen, 75
KIRJAILIJA Mika Waltari (1908–1979) oli jo nuorena kiinnostunut uskonnollisista kysymyksistä. 20-vuotiaana opiskelijana hän kirjoitti tutkielman uskonnon ja erotiikan suhteesta. Siinä hän tarkasteli nimenomaan mystistä kokemusta. Waltari tuli siihen johtopäätökseen, että ”mystiikan merkitys on siinä, että se poistaa ihmisen itsekkäät tarkoi- tusperät saattaen hellyyden ja rakkauden hänen vallitsevaksi mielentilakseen”.
Usko ei jättänyt Waltaria, papin poikaa, rauhaan, vaan hän palasi siihen niin romaaneissaan kuin henkilökohtaisissa pohdiskeluissaankin. Yli 30 vuotta mystiikkaa käsittelevän tutkielmansa kirjoittamisen jälkeen Waltari oli Roomassa, ja siellä hän koki jotakin poikkeuksellista. Kadulla kävellessään hän tuli potkaisseeksi kiveä, jonka sitten poimi käteensä – ja tunsi sen olevan seurausta tuhansien vuosien tapahtumasarjasta. ”Tätä voi sanoa eräänlaiseksi tietoisuuden laajenemiseksi, että siis jonkinlaisena selittämättömänä, käsittämättömänä tuokiona tajuaisi jotakin, jotakin Jumalan olemuksesta. Siihen liittyi hyvin voimakas kirkkauden ja valon aistimus”, Waltari kirjoittaa.
Lähes 600 vuotta aiemmin jotakin Jumalan ja todellisuuden olemuksesta oli valjennut Juliana Norwichlaiselle. Hän sai nähdä pienen, hasselpähkinän kokoisen pyöreän esineen. Kun hän ihmetteli, mikä se oli, hänelle vastattiin, että se on kaikki, mitä koskaan on luotu. Ja kun Juliana mietti, kuinka jokin niin pieni saattoi pysyä koossa, hänelle vastattiin: ”Se kestää nyt ja ikuisesti, koska Jumala rakastaa sitä, ja näin kaikki on olemassa Jumalan rakkauden kautta.” Myöhemmin
Juliana vielä näki Jumalan yhdeksi pisteeksi keskittyneenä, ja oivalsi hänen olevan läsnä kaikessa luodussa.
Kirkko ja kaupungin kyselyyn vastannut 61-vuotias nainen puolestaan muistelee vuosikymmenten takaista kokemustaan ajalta, jolloin hänen pieni poikansa oli vakavasti sairas. Nainen oli menossa sairaalaan katsomaan poikaansa, kun hän huomasi purppuranvärisenä hehkuvan taivaanrannan. ”Yhtäkkiä koin valtavan sulautumisen tunteen siihen kaikkeen ja mieleni oli täynnä tyyneyttä. Koin vahvasti, että kaikki on yhtä: kaunis taivas, luonto, minä, poikani ja hänen kipunsa. Kaikki olevainen ja elämään kuuluva on samaa energiaa.”
MECHTILD VON HACKEBORNIN ilmestykset alkoivat samoihin aikoihin hänen sairastumisensa kanssa. Juliana Norwichlainen oli kuolemansairas, kun hän sai Jumalan rakkaudesta kertovat ilmestyksensä.
– Kärsimys oli yksi linkki Jeesukseen. Tavallaan siinä oli myös tarjolla vastaus siihen, miksi hyvä Jumala sallii kärsimyksen: kun ihminen kärsii ja sairastaa, Jumala tuntee myötätuntoa. Jeesuksen kärsimyksessä ristillä olennaisinta oli se, että Jumala kävi läpi ihmisen elämän ja kärsimyksen ja pystyy siksi ymmärtämään, miltä meistä ihmisistä tuntuu, Päivi Salmesvuori sanoo.
Näin Jeesus esimerkiksi lohdutti tuskissaan olevaa Mechtildiä: ”Katso, minä olen pukeutunut sinun kärsimyksiisi –– minä siirrän itseeni kaikki sinun tuskasi ja kärsin ne puolestasi.”
Kärsimys – joko fyysinen sairaus tai muuten vaikea elämäntilanne – liittyy uskonnolliseen kokemukseen myös monissa lukijoiden kertomuksissa. Silloin heitä oli auttanut heidän kokemansa Jumalan läheisyys, myötätunto ja lohdutus.
”Kuopukseni sairastui vakavasti, ja pyysin Jumalalta apua. Silloin tunsin vahvat kädet ympärilläni ja äänen, joka sanoi, että ’minulla on ollut sinua ikävä ja älä pelkää, kaikki menee hyvin’. Aamulla tiesin, että me selviämme tästä kyllä”, kirjoittaa 49-vuotias muunsukupuolinen henkilö.
41-vuotias nainen kertoo sairastaneensa kivuliasta sairautta. ”Kivun ja itkun keskeltä kuulin Herran äänen. Rakkaudellista nuhtelua. Se kokemus on auttanut jaksamaan lukuisten kipujen yli.” 62-vuotias nainen puolestaan kertoo kokeneensa, että kun omat voimat ovat loppuneet, Jumala on tullut avuksi.
Yksi mystisten kokemusten laji olivat stigmat eli ristiinnaulitun Jeesuksen haavat. Katariina Sienalainen (1347–1380) esimerkiksi kuvaili, kuinka Jeesuksen haavoista valunut veri muuttui valonsäteiksi, lävisti hänen kätensä, jalkansa ja sydämensä ja aiheutti jatkuvaa, sietämätöntä kipua. Joillakin mystikoilla kärsimys oli itse aiheutettua. Mechtildin kerrottiin kieriskelleen lasinsirpaleissa niin että hän vuoti verta. Ruotsin Birgitta (1303–1373) taas poltti kämmenselkäänsä palohaavan, jonka hän repi auki aina perjantaisin. Marie Oignieslainen (1177–1213) puolestaan leik- kasi itselleen haavoja jäljitelläkseen Jeesuksen haavoja ristillä.
– Mystikot halusivat samastua Kristukseen tuntemalla edes häivähdyksen samaa kärsimystä. Tuolloin itseaiheutetut haavat hyväksyttiin ja tällaista pidettiin ihailtavana hurskauden harjoituksena. Nykyisin niitä pidettäisiin huijauksena, Salmesvuori sanoo.
Marie Oignieslainen oli myös yksi sadoista naisista, jotka keskiajan Euroopassa paastosivat itsensä näännyksiin – kyseessä oli eräänlainen uskonnollinen muoti-ilmiö. Kuuluisin näistä naisista, joita myöhemmin on alettu kutsua pyhik- si anorektikoiksi, oli Katariina Sienalainen. Hän kuoli lopulta nälkään, kun hänen elimistönsä ei enää kyennyt ottamaan mitään ravintoa vastaan. hurmos voi levitä ja siihen voi liittyä myös kielteisiä ilmiöitä. Uskontojen historiaan mahtuu joukkohysteriaa ja tuhoisia kultteja. Esimerkiksi Keniassa paljastui hiljattain kultti, jonka jäsenistä osa näännytti itsensä nälkään ja osa kuoli väkivallan uhrina.
Katariina itse tiedosti fyysisen kärsimyksen ja hengellisten kokemusten nivoutumisen yhteen. Hän kertoi rippi-isälleen kärsimyksen olevan hänelle loputtoman lohdutuksen lähde, sillä sen ansiosta hän sai nähdä Jumalan täydellisemmin.
– Katariina ja muut hänen kaltaisensa olivat kuin performanssitaiteilijoita. Heille oli tärkeää, että heillä oli yleisöä ja että heidän sanomansa levisi, Salmesvuori sanoo.
– Paasto oli monille pyhyyden merkki, yksi tapa osoittaa, että olen tosissani tämän uskonnon kanssa. Mutta jo keskiajalla oltiin myös kriittisiä ylilyöntien suhteen. Esimerkiksi Birgitta 1300-luvulla varoitti, että ei saa heikentää ruumista, koska se heikentää myös mieltä ja arvostelukykyä.
Ääri-ilmiöiden pelossa saatetaan sulkea pois sellaistakin, joka voisi rikastuttaa ihmisten hengellistä elämää.
– Luterilaisuudessa on ollut vahvasti sellainen ajatus, että kokemuksia ei kannata uskoa ja että tunteet ovat petollisia. Mutta kun me olemme ihmisiä! Emme me saisi sammuttaa uskonnon tunne- ja kokemuspuolta. Tunteita voisi myös hyödyntää, ja ne kannattaisi kirkossa ottaa vakavasti, Salmesvuori sanoo.
Mystikot
JUMALAAN YHTYMISEN tilat, joita esimerkiksi Mechtild toistuvasti koki, eivät olleet pysyviä tai edes kovin pitkäkestoisia. Päivi Salmesvuori kertoo, että mystikoilla oli käytössään erilaisia meditaatio- ja mielikuvittelutekniikoita, joilla näihin syviin kokemuksiin päästiin. Siinä auttoivat myös luostarien säännöllinen jumalanpalvelus- ja rukouselämä sekä Raamatun ja pyhimyskertomusten lukeminen. Mietiskelyn apuna on joissakin luostareissa käytetty myös Jeesus-vauvanukkeja, joita nunnat ovat hoivanneet.
Nykyisinkin on uskonnollisia yhteisöjä, joissa hengellisiä kokemuksia rohkaistaan ja niihin ohjataan. Tuija Hovi on tutkinut karismaattista kristillisyyttä, jossa esimerkiksi Pyhän Hengen läsnäolon kokemista ja erilaisia armolahjoja pidetään tärkeinä. Joissakin karismaattisissa yhteisöissä ihmisiä varta vasten opetetaan kokemaan niitä. Esimerkiksi raamattukouluissa saatetaan opettaa profetoimista tai kielilläpuhumista.
– Toisaalta monet ovat sanoneet, ettei sellaisia asioita voi opettaa. Mutta kyllä yhteisö, jossa ihmiset kokevat tietyllä lailla ja kertovat siitä, antaa mallia, Hovi sanoo.
Myös jotkut kyselyymme vastanneista kertoivat keinoista, joilla he ovat päässeet tavallisesta arkitajunnasta poikkeaviin tiloihin. Muutamassa vastauksessa mainitaan psykedeelit eli sienet tai LSD, joissakin meditaatio.
41-vuotias mies arvioi osallistuneensa noin 50 buddhalaiselle retriitille ja meditoineensa tuhansia tunteja. Hän toteaa, että joka kerta retriitissä hän kokee ykseyden tilan, jossa oma erillinen itse katoaa. 49-vuotias nainen kertoo osallistuneensa ryhmämeditaatioon kirjastossa ja kokeneensa harjoituksen aikana olevansa sekä kirjastossa että toisessa ulottuvuudessa. ”Oli kuin ohimoista olisi lähtenyt energiapurkaus. Istuin avaruudessa paikoillani. Samaan aikaan kiidin hurjaa vauhtia kohti tyhjää tilaa”, nainen kuvailee kokemustaan.
Kolmas vastaaja, 41-vuotias mies hänkin, kertoo jättäneensä psykedeelien käytön huonojen kokemusten jälkeen ja huomanneensa, että ”näyt perimmäisestä todellisuudesta nousevat kyllä etsijän luo hidasta tietä kulkienkin, mutta eivät niin rajuina, vaativina ja sinne tänne heittelevinä kuin psykedeeleissä”.
PÄIVI SALMESVUORI arvioi, että nykyisin uskonnollisia kokemuksia myös pelätään ja pidetään jopa vaarallisina. On ajateltu – ja nähtykin – että
Tuija Hovi kiinnitti kyselyyn tulleissa vastauksissa huomiota siihen, että jotkut vastaajista korostivat omaa tavallisuuttaan ja tervejärkisyyttään. Muutamat mainitsivat, etteivät he ole uskaltaneet puhua kokemuksestaan kenellekään.
– Selittämättömiin kokemuksiin saattaa liittyä häpeää ja leimautumisen pelkoa, ja siksi niistä ei helposti puhuta. Ja jos puhutaan, muut saattavat vähätellä kokemusta, Hovi toteaa.
Lähes kaikkien kyselyyn vastanneiden kokemukset olivat myönteisiä ja kokijaansa voimaannuttavia. Joskus kokemus saattoi kuitenkin olla pelottava ja ei-toivottu. Eräs 62-vuotias nainen kertoi, että hän on muutamia kertoja saanut voimakkaan aavistuksen valtavasta surusta ja jälkeenpäin kuullut jonkun läheisensä kuolleen. ”Kun se tunne tulee, se hermostuttaa, enkä haluaisi tuntea niin”, nainen kirjoittaa.
Myös psykedeelien käyttöön liittyi kielteisiä kokemuksia. ”Kokemukseen liittyi melkein aina jossain vaiheessa kosmisia kauhun tunteita ja pelkoa mielenterveyden järkkymisestä”, kertoo nuorena psilosybiinisieniä kokeillut 41-vuotias mies. 37-vuotias nainen puolestaan kirjoittaa näin: ”Yksi syvimmin koetuista tapahtui silloin, kun söin sieniä. Mutta luulen, että kokemus tuli jollain tavalla paholaisesta, koska siihen liittyi äärimmäistä pelkoa ja kauhua ajoittaisen äärimmäisen onnen tunteen lisäksi.”
Tuija Hovi arvioi, että luterilaisessa kirkossa uskonnollisen kokemuksen pimeästä ja pelottavasta puolesta ei juuri puhuta. Esimerkiksi hän itse on viimeksi kuullut puhuttavan paholaisesta lapsena pyhäkoulussa.
– Karismaattisessa kristillisyydessä henkien erottamista pidetään yhtenä armolahjoista. Aina ei ole selvää, onko kokemus hyvä vai paha. Siksi sen tunnistamiseen tarvitaan erityistä osaamista ja erityistä lahjaa.
Hovin mukaan myöskään mielenterveyspalveluissa ei välttämättä tunnisteta uskontoon ja hengellisyyteen liittyviä kysymyksiä ja ahdistuksia.
– Uskonnolliset kokemukset ovat nykypäivänä aika marginaalinen asia, joten jos joku tuntee esimerkiksi elämää vaikeuttavaa helvetinpelkoa, sitä on vaikea käsitellä. ■
Lähteet: Mikko Kauko: Pyhän Mechtildin ilmestykset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2022. Äiti Juliana Norwichlainen: Jumalan rakkauden ilmestys. Suom. Paavo Rissanen. Kirjaneliö 1985. Thomas Merton: Hiljainen elämä. Thomas Mertonin päiväkirjat. Suom. Mari Jyväsjärvi. Basam Books 2005. Raymond of Capua: Saint Catherine of Siena: Legenda Major. Mika Waltari: Ihmisen ääni. WSOY 1978.
