Orpopojan uskontunnustus

Ilman Pyhää Henkeä ihminen on kuin lamppu ilman töpseliä, sanoo professori Miikka Ruokanen.

Miksi joku uskoo Jumalaan ja toinen ei? Kuvitellaan perhe, jossa on kaksi lasta. He oppivat saman iltarukouksen ja saavat muutenkin ihan samanlaisen kasvatuksen. He käyvät rippikoulun ja lausuvat konfirmaatiossa apostolisen uskontunnustuksen.

18-vuotiaana toinen sisaruksista eroaa kirkosta, kun taas toinen opettaa myös omille lapsilleen iltarukouksen. Miksi samassa ympäristössä kasvaneiden lasten tiet johtavat näin eri suuntiin?

Nykyään moni saattaa ajatella, että ihminen voi itse päättää, mihin hän uskoo. Jotkut jyrkän linjan kristityt ajattelevat samantapaisesti painostaessaan ihmisiä itse valitsemaan Jeesuksen.

Professori Miikka Ruokanen on eri mieltä. Hän vetoaa reformaattori Martti Lutheriin, jonka mukaan ihminen on niin itserakas ja epäuskon orjuuttama, ettei hän voi edes toivoa uskoontuloa, ellei Pyhä Henki ensin kosketa sydäntä.

– Luther vastusti paitsi sitä, että ihminen voisi omilla asenteillaan myötävaikuttaa uskon syntymiseen, myös tuosta kuvitelmasta seuraavaa salaista hengellistä ylpeyttä. Emme voi tietää, miksi joku uskoo ja toinen taas ei, Ruokanen sanoo.

– Jos ihminen ymmärtäisi tällaiset asiat, hän ottaisi Jumalan paikan. Juuri siksi Luther korosti nöyryyden tärkeyttä. Teologialla on rajat, emme voi tietää Jumalan ajatuksia.

KYSYMYS USKON syntymisestä kirkastui Lutherille vuosien 1524–1525 aikana, jolloin hän joutui väittelyyn kirkon toisen suuren uudistajan Erasmus Rotterdamilaisen kanssa. Luther ei tuohon aikaan ollut ainoa, jonka mielestä kirkossa oli paljon epäkohtia, sillä muun muassa Erasmus tunnisti kirkon ongelmat.

– Kirkko oli joutunut keskiajalla syvään kriisiin, ja sekä Luther että Erasmus tahtoivat uudistaa sitä. Heidän perusratkaisunsa olivat kuitenkin hyvin erilaiset. Erasmus oli humanisti, joka tähtäsi kirkon ja kristittyjen eettiseen uudistu- miseen Uuden testamentin Vuorisaarnan ihanteiden mukaisesti. Luther sen sijaan halusi palauttaa kirkkoon kirkkaasti ymmärrettävän evankeliumin, Ruokanen sanoo.

Erasmus opetti perinteisen katolisen teologian mukaisesti, että siltä, joka itse tekee voitavansa, Jumala ei kiellä armoansa. Juuri tästä Luther oli eri mieltä.

– Luther yksinkertaisesti ajatteli, että ihminen ei voi omasta tahdostaan lakata olemasta syntinen eli epäuskoinen. Koska ihminen on läpeensä itsekäs, todellisen uudistumisen täytyy alkaa Pyhän Hengen vaikutuksesta, Ruokanen sanoo.

Argumentoidessaan Erasmusta vastaan Luther kirjoitti monisatasivuisen teoksen nimeltään De servo arbitrio eli Sidottu ratkaisuvalta. Siitä tuli Lutherin pääteos.

HARVA TEOLOGI koko maailmassa tuntee Sidotun ratkaisuvallan niin hyvin kuin Miikka Ruokanen. Jäätyään eläkkeelle Helsingin yliopiston dogmatiikan professorin virasta vuonna 2018 Ruokanen väitteli filosofian tohtoriksi Cambridgen yliopistossa tutkimuksellaan Sidotusta ratkaisuvallasta Se on täydentävää jatkoa kansainvälisesti arvostettuun suomalaiseen Luther-tutkimukseen.

Viime syksynä Ruokanen julkaisi tutkimuksestaan lähes 400-sivuisen suomenkielisen ”tiivistelmän” otsikolla Miten uskoa, kun ei voi uskoa? (Kirjapaja).

– Olin jo kauan ajatellut tutkia Lutherin käsitystä uskon syntymisestä. Ensimmäinen Sidottua ratkaisuvaltaa koskeva käsikirjoitusluonnos minulla oli valmiina jo vuonna 1991, Ruokanen kertoo.

Asia jäi hautumaan, sillä pian Ruokasesta tuli Helsingin yliopiston dogmatiikan professori. Elämään tuli muitakin yllättäviä käänteitä, ja 1990-luvun lopulla Ruokanen kutsuttiin Kiinaan opettamaan teologiaa. Hän on ensimmäinen länsimaalainen teologi, joka Kiinan Kansantasavallan aikana on nimitetty professoriksi kahteen kiinalaiseen yliopistoon. Nyt hän työskentelee päätoimisesti systemaattisen teologian professorina Kiinan kirkon teologisessa akatemiassa Nanjingissa.

Kysymys ikuisesta elämästä on kiehtonut Miikka Ruokasta koko hänen teologisen uransa ajan.

Ruokanen täytti hiljattain 70 vuotta. Koko elämän ja teologisen uran aikana häntä on kiehtonut kysymys ikuisesta elämästä. Taustalla ovat raskaat menetykset lapsuudessa.

MIIKKA RUOKANEN oli kolmivuotias, kun hänen sodassa vammautunut isänsä kuoli. Äiti jäi kolmen pienen pojan yksinhuoltajaksi Rovaniemellä.

– Äiti oli harras körtti, joka iltaisin polvistui rukoukseen kolmen poikansa vuoteen äärellä. Hän ei kuitenkaan koskaan ollut vaativa vaan opetti hyvin lempeää kristillisyyttä, Ruokanen kertoo.

Yllättäen äiti kuoli traagisesti, kun Ruokanen oli vasta 13-vuotias.

– Miksi minä olen kristitty? Siksi, että nuoruudessani minun suurin kysymykseni oli ikuinen elämä. Eihän orvoksi jääneen 13-vuotiaan po - jan päässä voi olla muuta kysymystä kuin, että jos minä joskus historian lopussa pääsen Jumalan valtakuntaan, voinko minä silloin tavata äidin ja isän.

Ruokanen sai lohtua Raamatusta ja varsinkin Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä, joka lupaa: ”Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. Jolla on Poika, sillä on elämä.”

– Kristus itse on ikuinen elämä. Jos Kristus asuu sinussa, eihän sinulla voi olla vähempää kuin ikuinen elämä, Ruokanen oivalsi.

– Minun kristinuskoni on näin yksinkertaista.

AJATUS SIITÄ, että oma henkilökohtainen suhde Jumalaan on tärkeämpi kuin vaikkapa kirkon auttamistyö, saattaa kuulostaa epämuodikkaalta. Eikö tällainen kristinusko johda siihen, että ihmiset vain käpertyvät hengelliseen hymistelyyn välittämättä esimerkiksi luontokadosta?

Ruokasen mielestä ei. Tutkiessaan Lutherin Sidottua ratkaisuvaltaa Ruokanen huomasi, että suuri osa tutkijoista oli syystä tai toisesta ohittanut sen, miten keskeisessä roolissa Luther piti Pyhän Hengen muuttavaa vaikutusta kristityssä.

”Nuoruudessa suurin kysymykseni oli ikuinen elämä. Eihän orvoksi jääneen 13-vuotiaan pojan päässä voi olla muuta kysymystä kuin, että jos minä joskus historian lopussa pääsen Jumalan valtakuntaan, voinko silloin tavata äidin ja isän.

– Lutherin teologiassa armon tilassa oleminen merkitsee yhdistymistä Kristukseen Pyhässä Hengessä. Tällöin juridista syntien anteeksiantamista ei voida erottaa Pyhä Hengen vaikutuksesta, joka on paitsi Kristuksen armon läsnäoloa myös pyhittävä ja muuttava voima, Ruokanen sanoo.

Kristityn elämä toisin sanoen on juuri eettistä elämää, mutta se on sitä Pyhän Hengen voimaannuttamana.

– Pyhä Henki on Jumalan olemus, ja Jumalan olemus on Rakkaus, joten Pyhä Henki on jumalallinen Rakkaus. Kun jumalallinen Rakkaus on meissä, se vaikuttaa todellisesti. Esimerkiksi ihminen, joka on ilkeä ja väärämielinen, voi pikkuhiljaa kasvaa lempeämmäksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Lutherin mukaan tällaiset muutokset ovat ihan todellisia, Ruokanen sanoo.

Ruokasen mielestä syntyy ongelma, jos kirkko luopuu ydinsanomastaan luottaessaan siihen, että jotenkin hengellisyys kulkee mukana, kunhan nyt ensin puhutaan etiikkaa.

– Kun laitat töpselin seinään, lamppu syttyy. Jos lamppu ei saa virtaa, se sammuu. Ilman Pyhää Henkeä ihminen on kuin lamppu ilman töpseliä. Jos kirkko jakaa ihmisille vain eettisiä ohjeita muttei anna sitä lampun sytyttävä energiaa, evankeliumista tulee pelkkää lakia, Ruokanen sanoo. ■

“Talon omistajat ovat hirveän ystävällisiä, jos huoneeseen tarvitsee esimerkiksi lisää varusteita. Puhelimella aina ilmoitetaan, milloin siivooja on tulossa. Mistä tahansa asioista saa soitella. Se, miten tällaiset yhteiset tilatkin on rakennettu meitä varten, kertoo jo paljon omistajista.”

”Pesutupa ja kuivaushuone ovat huikeat. Näiden lisäksi viereiseen K-marketiin on helppo mennä kävellen ja sieltä saa valmista tuoretta ruokaa ja leivonnaisia. Joka päivä on tuoretta tarjolla.”

“Asunto on hyvin suunniteltu: löytyy paljon säilytystilaa, iso parveke ja valoisat huoneet. Hanat kiiltelevät niin, että vettä ei melkein kehtaa pirskottaa.”

”Pidän erityisesti yhteisistä päivistä ja tuolijumpasta, jonka talon palveluavustaja vetää. On hyvä, että on päivä, jolloin voi tulla kysymään tai kertomaan, mielen päällä olevia asioita.”

Senioritalo

Vuokra sisältää asumisen lisäksi: Palveluavustajan viikoittaiset käynnit, asunnon siivouksen kerran kuussa, asunnon ikkunoiden pesun kerran vuodessa, yhteisen olohuoneen, saunan ja pyykkituvan käytön ilman eri maksua. Talosta löytyy yksiöitä, yksiöitä alkovilla ja kaksioita. Kuukausivuokrat 924 €/kk – 1330 €/kk.

Kysy lisätietoja vapaana olevista asunnoista ja tule tutustumaan taloon ja asuntoihin paikan päälle: 010 315 4140.

Voit koska tahansa soittaa ja ilmoittaa kiinnostuksestasi taloon, niin pidämme sinut ajantasalla, mikäli muita asuntoja vapautuu vuokrattavaksi.

Jo joutui armas aika

SUVIVIRSI LAULETAAN yleensä koulun kevätjuhlassa ennen kesälomaa.

Se on vanha suomalainen perinne kouluissa joka toivottavasti jatkuu myös tulevan ajan myötä.

Monet vanhemmat eivät halua, että oman lapsen kevätjuhlassa sitä lauletaan. Suvivirren laulaminen kouluissa ei ole mitään uskonnonopetusta.

Jokin vanha perinne pitää kyllä säilyttää koulujen kevätjuhlassa eli kyseisen Suvivirren laulaminen.

Mika Lille Helsinki

Kirkon ydintä ei saa muuttaa

TILASTOT KERTOVAT, että Suomen evankelis­luterilaisella kirkolla ei tällä hetkellä mene kovin hyvin. Tulevaisuuskaan ei näytä kovin valoisalta, jos esimerkiksi lehdessä (K&k 16.3.) esitellyt teologian tohtorit Sini Mikkola ja Suvi­Maria Saarelainen ryhtyisivät muuttamaan kirkkomme teologiaa.

Heidän mukaansa teologiaa tehdään aina kussakin ajassa ja tilanteessa. Tohtori Saarelainen kysyy: “Kenelle teologia kuuluu? Mitä tapahtuisi, jos teologia ymmärrettäisiinkin yksilön omaksi merkityksen rakentamiseksi ja pyhyyden etsinnäksi?” Tohtoreiden haastattelun otsikoksi oli laitettu: ”Entä jos jokainen olisikin oman elämänsä teologi?”

Nuoret teologit unohtavat, että kirkolla on ollut ja pitää olla Sini Mikkolan mainitsema täysin muuttumaton ydin. Sellainen löytyy Raamatusta, jonka tulisi ohjata kirkkoa muun muassa moraalisissa ja eettisissä kysymyksissä. Sen ohje ”älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan” koskee vakavasti kirkkoa kaikkina aikoina, eli tämän päivän Suomenkin kirkkoa.

Maallistuneen yhteiskunnan kulloistenkin modernien virtausten seuraamisen sijasta kirkkomme tulee pysyä puhtaassa opissaan ja julistaa rohkeasti lain ja armon evankeliumia.

Muuten on vaara, että kirkkomme muuttuu vain yhdeksi hyväntekeväisyysjärjestöksi muiden järjestöjen joukossa tai kilpailemaan jä­

Usko on uskon asia

OLEN KOKO ELÄMÄNI, etenkin vanhuusikäni, yrittänyt selittää itselleni Darwinin ja Jeesuksen ristiriitaa, vaikka jo lapsuuden biologian opettajani sanoi, ettei niitä asioita saa sekoittaa keskenään.

On liian helppoa sanoa, kuten valtaosa nykyihmisistä, että Jeesus on satua ja erota kirkosta. Heitä ei todellakaan saada takaisin järjestämällä järkyttäviä sambakarnevaaleja kirkossa. Siksi olikin ihana kuulla Ville Mäkipellon haastattelu kirjasta Sensuroitu.

Olisiko tällainen selitys, järkiperäistäminen ja Raamatun virheiden avaaminen vastaus nykyihmiselle. Vaikka tiedän, että usko on uskon asia, suunta on mielestäni oikea.

Sirkka-Liisa Tuomi Helsinki

senistä vain sisäistä henkisyyttä tai hengellisyyttä etsivien yhteisöjen ja yhdistysten kanssa.

Osmo Pylvänäinen Espoo

Huoli kirkon kohtalosta

Sain Kirkko ja kaupunki ­lehden ja tuli taas ajatuksia kirkosta ja uskosta. Kirkon kohtalonkysymys on se, onko siitä hyötyä ihmisille ja pystyykö se auttamaan, mutta vielä tärkeämpää on vaikeuksia ennaltaehkäisevä työ.

Onko kirkko johtaja vai seuraaja? Viimeiset 20 vuotta ainakin kirkko on ollut yhteiskunnassa markkinointihenkinen seurailija, joka ei ole uskaltanut johtaa oikealle tielle budjetin pienennyksen ja rahan menetyksen pelossa.

Kirkon on oltava johtaja ja sen on sanottava, mikä on oikein ja mikä on väärin. Tähän antaa ohjeita Raa­ mattu. Kaikkea ei saa uhrata mukavuuden ja rahan alttarilla, vaan pitää niiden menetyksen uhallakin uskaltaa tehdä oikein.

Kalle Paloheimo Helsinki

Eväs tuoksuu vanhalta

Emerituspiispa Wille Riekkinen esittelee haastattelussaan (K&k 11.5.) samoja ajatuksia kuin taannoin Yleisradion Horisontti ­ ohjelmassa. Professori Lars Aejmelaeus huomautti 21.4. Kotimaa­lehdessä kriittisesti ja oikein, ettei Jeesuksen ylösnousemusta tule ymmärtää ainoastaan vertauskuvalliseksi puheeksi Jeesuksen sanoman suuresta merkityksellisyydestä.

Kirkko ja kaupungin haastattelussa Riekkinen ehdottaa, että kirjaimellisen lukemisen sijasta Raamattua olisi tulkittava vertauskuvallisesti. Toive kuulostaa uudistushenkiseltä, mutta eväs tuoksuu vanhalta. Raamatusta käytävää keskustelua tuskin edistää, jos eksegeetit vuodesta toiseen ottavat kritiikkinsä kohteeksi kirjaimellisen raamatuntulkinnan, ikään kuin ei olisi muita vaihtoehtoja.

Kirkon historiasta tiedämme, että teologit ovat alusta asti pohtineet muitakin tulkintavaihtoehtoja. Tunnetuin niistä on niin sanottu nelinkertainen tulkinta. Sitä edusti Origenes (185–254), jonka mielestä syvällisin tulkintamalli on vertauskuvallinen. Origeneelle se ei ollut ainoa, mutta Riekkinen asettaa vertauskuvallisen tulkinnan ainoaksi vaihtoehdoksi kirjaimelliselle. Tällainen kokonaisratkaisu on myös muiden kuin fundamentalistien mielestä kyseenalainen.

Mitä sitten tästä kokonaisratkaisusta seuraa? Tiivistetysti se paljastuu Riekkisen lauseessa: ”Se Jumalan valtakunta, jota hän (Jeesus) julisti, tulisi ymmärtää eettisesti: se on oikeamielisyyttä, iloa ja rauhaa.” Jumalan valtakunta on kuitenkin Raamatussa muutakin kuin moraaliopetusta, ja siksi sen tulkinta vain etiikaksi on radikaali leikkaus, suorastaan amputointi.

Raamatun sanoja ja sisältöä ei pitäisi typistää vain vertauskuvalliseksi puheeksi eikä pelkäksi etiikaksi. Kristillisen uskomme kohde on paljon todellisempi kuin kauneimmatkin metaforat, ja Jumalan valtakunta on enemmän kuin meidän eettinen ymmärryksemme.

Juhani Forsberg eläkkeellä oleva teologian tohtori ja pappi

1