5 minute read

parantaa henkistä hyvinvointia

kenikäisten, mutta erityisesti iäkkäiden ihmisten hyvinvointia.

OMAKOHTAINEN HENGELLISYYS vahvistaa tutkimusten mukaan toivon, elämän tarkoituksen, merkityksellisyyden ja pystyvyyden kokemuksia. Se edistää myönteistä ajattelua, optimismia ja elämän hallintaan liittyvää sisäisen kontrollin kokemusta. Uskontoon turvautuminen lisää siis resilienssiä eli psyykkistä kestävyyttä.

Voimakas uskonnollinen sitoutuminen on tutkimusten mukaan vahvin tunnettu nuorten masennusta ehkäisevä tekijä. Myös aikuisilla uskonnollisuus on yhteydessä vähempään masentuneisuuteen. Elämää uhkaavan fyysisen sairauden kohdatessa henkilökohtainen uskonnollisuus voi nousta jopa perhettä ja ystäviä tärkeämmäksi selviytymiskeinoksi.

Uskonnollinen kasvatus edistää tutkimusten mukaan onnellisuutta, vaikka uskonnosta olisi vieraannuttu lapsuuden jälkeen. Uskonnollisen kasvatuksen saaneet mutta siitä vieraantuneet ovat keskimäärin onnellisempia kuin kääntymyksen kokeneet ihmiset, jotka eivät ole saaneet uskonnollista kasvatusta.

Artikkelissaan Markku Ojanen ja Harri Koskela arvioivat, että yleensä uskonnollisen kodin lapsi saa elämästä myönteisen kuvan, ellei perheen uskonnollisuus ole kahlitsevaa ja tuomitsevaa.

MAALLISTUNEIMMAT eli vähiten uskonnolliset maat sijoittuvat säännöllisesti kansainvälisten hyvinvointivertailujen kärkeen. Tämä pätee myös Suomeen, joka lukeutuu muiden Pohjoismaiden tavoin maailman 10–20 sekulaareimman maan joukkoon.

tuaan parantaakseen ryhtyä vähän uskonnollisemmiksi.

– En voi suositella sitä, että uskonnollisuutta ja hengellisyyttä käytettäisiin hyvinvoinnin tavoittelun välineenä. Tällainen pelurin ajattelutapa ei edes toimi, koska ulkokohtainen uskonnollisuus ei edistä hyvinvointia, hän sanoo.

– Kokonaan toinen tilanne on silloin, jos ihminen löytää hengellisyyden tai kristillisen arvomaailman esimerkiksi henkilökohtaisen kriisin yhteydessä.

Kansainvälinen tutkimus selittää uskonnon ja hyvinvoinnin myönteistä yhteyttä useilla syillä, jotka liittyvät elämäntapaan ja uskonnollisten yhteisöjen tarjoamaan sosiaaliseen tukeen.

Niinpä moni ajattelee, että uskontojen merkityksen väheneminen on tavoiteltava asia. Markku Ojanen ja Harri Koskela kiinnittävät huomiota siihen, että lähes kaikki hyvinvointimittauksien kärkimaat ovat olleet vuosisatojen ajan kristinuskon vaikutuspiirissä.

– Kristinusko on vaikuttanut syvällisesti näiden maiden suotuisaan kehitykseen. Yliopistot, koululaitos, sairaanhoito, sosiaalihuolto ja yksilön arvo, Koskela listaa kristinuskon parhaita hedelmiä länsimaisissa yhteiskunnissa.

Ojanen ja Koskela pitävät maallistumista edistävää yhteiskuntapolitiikkaa kuten koulujen ja seurakuntien yhteistyöstä luopumista vahingollisena. Tutkijat varoittavat, että vieraantuminen kristinuskon arvomaailmasta voi vähentää erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvointia.

lisuuden yhteys hyvinvointiin on huomattavasti vähäisempi.

HYVINVOINTITUTKIMUSTEN tulosten yhteydessä esitetään usein toimintasuosituksia: jos haluat voida paremmin, toimi tällä tavalla. Harri Koskela varoo tekemästä sellaista johtopäätöstä, että maallistuneiden ihmisten kannattaisi elämänlaa-

Uskonnolliset ihmiset tupakoivat sekä käyttävät alkoholia ja huumeita yleensä vähemmän kuin muut, ja heillä on keskimääräistä parempi fyysinen terveys. He eroavat myös puolisoistaan muita epätodennäköisemmin.

Uskonnollisten yhteisöjen tarjoama tuki auttaa niiden jäseniä selviytymään elämän vaikeuksissa. Osallistuminen jumalanpalveluksiin, erilaisiin ryhmiin ja vapaaehtoistoimintaan lisää kai-

– Toivon, että koulumaailmassa ei pyrittäisi uskontoneutraaliuteen, vaan pidettäisiin esillä positiivisen uskonnonvapauden merkitystä. Samalla ymmärrämme, että katsomusten moninaisuus on todellisuutta. Piilovaikuttamista ei saa harjoittaa, vaan katsomuskasvatuksen pitää olla sensitiivistä ja vanhempien kasvatusoikeutta kunnioittavaa.

– Oma tulkintani on, että jos yhteiskunnassa katkotaan kristinuskoon liittyviä juuria, elämää suojelevien arvojen tilalle voi tulla kilpailullisia ja minäkeskeisiä arvoja, Koskela sanoo. ■

Sananvapaus edellyttää sananvastuuta

2000 VUOTTA sitten kirjoitettu Raamatun sana on yhä ajankohtainen: ”Mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä.” (Jaakobin kirje 3:8)

Sosiaalinen media on myrkyllisten kielten kanava. Kuka hyvänsä voi väärän henkilöllisyyden suojaamana levittää verkkokuplassa myrkyllisiä sanoja kenestä tahansa.

Valtiovarainministeri Riikka Purran Twitter-kirjoitukset ovat tästä esimerkki. Se, ettei hän ministerinä ole vetänyt johtopäätöksiä rasistisista kirjoituksistaan vuodelta 2019, ei ole omiaan vahvistamaan luottamusta häneen eikä myöskään maan hallitukseen.

Sanat eivät ole vain sanoja, joihin voidaan vastata sanoilla. Sanat ovat myös tekoja, joskus hyvin brutaaleja tekoja, jotka voivat murtaa ihmisiä ja loukata loppuelämäksi. Se, mitä me julkisesti sanomme, on voitava ymmärtää, ja siihen on myös voitava julkisesti vastata. Kun päästämme suustamme julkisesti rasistisia ilmaisuja, loukkaamme ja vahingoitamme toisia.

Sananvapaus lähtee siitä, että se, mitä me julkisesti sanomme tai kirjoitamme, on omiaan herättämään keskustelua ja saamaan aikaan muutoksia. Ei uhkaamaan eikä yllyttämään väkivaltaan. Laki luo rajat sananvapaudelle. Mutta me luomme myös itse rajat sille, mitä on soveliasta sanoa tai kirjoittaa ja mitä ei.

Sananvapaus ei toimi ilman sananvastuuta.

Palstalla julkaistaan korkeintaan 1 300 merkkiä pitkiä mielipidekirjoituksia. Kirjoita omalla nimelläsi ja lähetä myös yhteystietosi. Nimimerkkiä voi käyttää vain poikkeustapauksissa. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. mielipiteet@kirkkojakaupunki.fi | www.kirkkojakaupunki.fi | Kirkko ja kaupunki, Kolmas linja 22, 00530 Helsinki

Vastaanottajan nimellä lähetetyn lehden huomioarvo on taattu!

Viihdy myös tilapäisesti

Saga Käpylinna ja Saga Villa Kari tarjoavat laadukasta vuokra-asumista senioreille palveluiden keskellä. Tiesitkö, että meillä voit asua myös tilapäisesti valmiiksi kalustetussa asunnossa.

Saga Käpylinna 116 €/vrk/hlö ja

Saga Villa Kari 110 €/vrk/hlö

Hinta sisältää muun muassa päivittäisen lounaan, säännöllisen siivouksen, turvapuhelimen, palvelupäivystyksen, harrastustoiminnan sekä yhteisten tilojen käytön. Katso lisätiedot sagacare.fi/helsinki tai soita numeroon 050 432 9138.

Saga Käpylinna | Veräjämäki | Helsinki

Saga Villa Kari | Meilahti | Helsinki

Kirkko ja kaupunki -lehti lähetetään postitse osoitteellisena Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisten seurakuntien jäsentalouksiin, talouden vanhimmalle.

Painos

340 000 kpl

Mediamyynti Pirjo Teva 040 680 4057 pirjo.teva @kotimaa.fi

Juha Kurvinen 040 665 5983 juha.kurvinen @kotimaa.fi

Hietaniemen krematoriokappelille haetaan

Vahtimestaria

Krematoriosäätiö s.r. ylläpitää Hietaniemen krematoriokappelia, jonka toiminta on yleishyödyllistä, ei voittoa tavoittelevaa.

Haemme vastuullista ja asiakaspalveluhenkistä vahtimestaria työsuhteeseen Hietaniemen Krematoriokappelille. Tehtäviin kuuluu mm, uurnien luovuttaminen, arkkujen vastaanotto sekä kappelin tilaisuuksiin liittyviä vahtimestarintehtäviä.

Työ edellyttää tietotekniikan perustaitoja sekä hyviä asiakaspalvelutaitoja. Aiempi kokemus vastaavista tehtävistä katsotaan eduksi, mutta se ei ole pakollista. Työaika 40 tuntia viikossa.

Tarjoamme työtä mukavassa työympäristössä lähellä Helsingin keskustaa.

Hakuaika tehtävään päättyy 6.9.2023. Liitä työhakemukseesi ansioluettelo ja palkkatoive.

Lähetä hakemuksesi osoitteeseen Krematoriosäätiö, Lönnrotinkatu 32 D 49, 00180 Helsinki tai sähköpostilla mikael.wilen@krematorio.com 6.9.2023 mennessä

Lisätietoa tehtävästä antaa Mikael Wilén, puh. 050 569 5555

Kaikkeus on jumaluutta

OLEN KESKUSTELLUT ateistien kanssa ja pyytänyt heitä perustelemaan käsitystään, että kaikki alkoi alkupamauksella eli on ”nyhjäisty tyhjästä”, minkä vanha sananlaskumme väittää mahdottomaksi. Itse olenkin sitä mieltä, että kaikki, mikä nyt on, on ollut aina.

Tähän kaikkeuteen sisältyy aineen ja energian lisäksi kaikki muukin eli elämä, tunteet, koko henkisyytemme ja muuntumiskyky näiden olomuotojen välillä. Siis mekin olemme osa tätä kokonaisuutta.

Tätä kaikkeutta hallitsevalle alkuvoimalle voisivat ateistitkin antaa nimen ”Jumala”, vaikka kuvittelevat sen alkaneen olemattomuudesta eikä ikuisuudesta, kuten me panteistit ajattelemme.

Eero Oulasvirta 92 vuotta, Helsinki

Uskon armoon ja olen kiinnostunut tieteestä

SIRKKA-LIISA TUOMI pohdiskeli uskon ja tieteen suhdetta (K&k 25.5.). En itse näe suurta ristiriitaa tieteen ja uskonnon välillä. Myös armousko menee mielestäni hyvin yhteen psykologian oppien kanssa.

Luen mielelläni tiedelehtiä ja löydän sieltä asioita, jotka vahvistavat uskoani Jumalaan ja Hänen poikaansa. Kun katselen tai luen maailmankaikkeudesta, huomaan ajattelevani, että on pakko olla jotakin suurempaa, joka on suunnitellut kaiken tämän suurenmoisuuden.

Parasta, mitä minä olen uskosta saanut, on armo. Armon turvin on hyvä elää. Ja Jumalahan on viime kädessä vastuussa minun uskostani. Pyhä Henki saa minut uskomaan.

Anja Toivonen Salo

Kärsimyksellä ei ole tarkoitusta helvetissä

POHDIN EDELLEEN vallalla olevaa käsitystä, jossa pahaa tekevä tai Jumalaan uskomaton ihminen joutuu helvettiin. Aihe kiinnostaa rikoksen ja rangaistuksen näkökulmasta. Ihmisten täytyy tietää rangaistuksista, jotta ne ehkäisisivät rikoksia.

Oikeustieteessä niin sanottu peloteteoria painottaa rangaistuksen pelkoa rikosten ehkäisyssä. Pelon luominen oli isossa roolissa menneiden aikojen mielikuvituksellisissa ja julkisissa teloitusmenetelmissä, kuten ristiinnaulitsemisessa ja roviolla polttamisessa.

Mutta helvetistä kukaan ei pääse pois. Mihin siellä palavien ihmisten kärsimys johtaa? Mikä on sen tavoite?

Kipuhan on elämän kannalta siunaus – se ohjaa kaikkia tuntevia olentoja käyttäytymään niin, että elämä jatkuu. Tulehtunut hammas ohjaa hammaslääkäriin.

Helvetin ikuinen tuli ei kuitenkaan ohjaa siinä palavaa mihinkään. Parannus ei enää auta, eikä eläviä voi palata varoittamaan. Kärsimyksen tarkoitukseksi jää vain itse kärsimys, vailla merkitystä tai mieltä.

Vaikuttaa, että perinteisen tulkinnan mukainen taivaallinen oikeuslaitos on rikki. Helvetissä on järkeä, mutta ainoastaan ennen kuin sinne joutuu.

Janne Ojanperä englannin ja arabian kielen tulkki ja kääntäjä, Vantaa

Maa on liian kallista

Lehtisaaressa

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS päätti 29.6.2023, että Vantaan seurakuntayhtymän perimä maanvuokra Lehtisaaressa ei ole kohtuuton.

Vantaan seurakuntayhtymä haluaa maaomaisuudestaan saman viiden prosentin tuoton sekä Helsingin keskeisiltä paikoilta että Vantaan entisistä peltomaisemista. Lehtisaaressa maa on arvostettu Helsingin kalleimmaksi, koska alue on meren ympäröimä. Tämä on johtanut siihen, että saaren vanhojen taloyhtiöiden maanvuokraosuus vastikkeessa on jopa 8–10 euroa neliömetriltä kuukaudessa. Lehtisaarelainen taloyhtiö vaati oikeudessa maanvuokran kohtuullistamista samalle tasolle kuin naapuritalollakin on Helsingin seurakuntayhtymän tontilla.

Uudisrakennusten alla oleva maa Helsingin kaupungin alueella hinnoitellaan ilman alennuksia, ja niissä tuotto ­ odotus on 3,5 prosenttia. Näin esimerkiksi merenrannalla Jätkäsaaressa ”markkinaehtoinen” maanvuokra on 3–5 euroa neliömetriltä. Juuri tätä tasoa taloyhtiö haki käräjäoikeudesta.

Helsingissä Vantaan seurakuntayhtymä on puhtaasti maksimaalista tuottoa hakeva kiinteistösijoittaja, jolla ei edes osana kirkkoa ole Helsingissä ”sosiaalista tarkoitusta”.

Mekkeri Anner Lehtisaari, Helsinki

This article is from: