Kompass-lehtien terveiset
P ET RI JÄRVI NEN & K AIKKI HANKO/ KASNÄS KOM PAS S-LEHTIEN TEKIJÄT
Viileän kevään jälkeen odotamme lämmintä kesää
K
oronavuosien jälkeen oli toivoa paluusta ”vanhoihin hyviin aikoihin” ja vapaaseen liikkumiseen. Toisin kuitenkin kävi, kun Venäjän hyökkäys alkoi helmikuun lopussa. Korona kyllä unohtui, mutta tilalle tuli uudet murheet. Kaikista huolista ja vaikeuksista huolimatta kesä saapuu Hankoon ja saaristoon ajallaan. Edellä mainitut asiat vaikut tavat suoraan meidän elämäämme myös hintojen nousuna ja joidenkin asioiden saatavuuden suhteen. Polttoaineet ovat kallistuneet huomattavasti, minkä vaikutus veneilyyn nähtä neen kesän aikana. Veneet ja perämoottorit ovat loppuneet lähes kaikilta valmistajilta kesken, ja maailman tilanne on nostanut elintarvikkeiden sekä lähes kaikkien kulutustuottei den hintoja. Nähtäväksi jää, miten se vaikuttaa kesällä suomalaisten lomailuun ja veneilyyn saaristossa. Kasnäs Kompass lehti täyttää kymmenen vuotta ensimmäisen numeron ilmestyttyä vuonna 2012 ja Hanko Kompass:in ilmestyttyä 2015. Tämä on ollut huikea matka, jonka olemme saaneet kulkea saariston asioiden kanssa. Olemme tutustuneet saariston tekijöihin, asukkaisiin, veneilijöihin ja kesä vieraisiin.
Tunnemme ylpeyttä lehdestämme ja siitä, miten se on otettu vastaan lukijoiden ja yhteistyökumppaneiden keskuu dessa. Tuntuu, että olemme saaneet seurata aitiopaikalta saariston ja Kasnäsin sekä Hangon kehitystä. Kaikista maailman huolista huolimatta saaristossa tapahtuu kehitystä, ja ylpeydellä huomaamme, että kesä vieraat ja suomalaiset matkaajat ovat löytäneet saariston. Kompass-lehtien tuleva digilehtien uudistus tulee ole maan uusi askel niiden historiassa. Kompass-digilehtiä kannattaa seurata nyt kesällä sekä syksyllä ja talvella. Uusia juttuja ja uutisia päivitetään digilehtiin, ja tulem me lisäämään mielenkiintoista audiovisuaalista sisältöä videoiden ja haastatteluiden muodossa Pidetään saaristosta ja rannikostamme hyvää huolta ja annetaan veneilijöiden, matkailijoiden, asukkaiden nauttia par haita paloja kauniista saaristostamme. Haluamme toivottaa kaikille au rinkoista ja mukavaa kesää kauniissa saaristossa.
Petri
Herkulliset Hangon vohvelit ovat täällä taas! Itäsatamassa, kesäkuusta elokuun loppuun.
041 312 3088