1 minute read

Oppeja ja oivalluksia

Eri puolilla Suomea on toiminut vuosien 2021–2023 aikana kolmisenkymmentä Mestarit ja kisällit -ryhmää, joissa on opittu ja elvytetty erilaisia taitoja, retkeilty, taiteiltu ja toimittu niin luonnossa kuin kulttuuritiloissa. Opit ja oivallukset kulkivat molempiin suuntiin. Toiminnan tarkoituksena oli, että kaikenikäiset saivat olla vuorollaan jonkun asian mestareita.

Ikäihmiset olivat yleensä perinteen taitajia, kun taas lapset olivat mestareita tiedon hankinnassa, tietoteknisissä taidoissa, sometuksessa, valokuvaamisessa, ideoinnissa ja yleensäkin toiminnan toteutuksessa.

Advertisement

Tietojen, taitojen ja perinteiden lisäksi ryhmissä on opittu sosiaalisia taitoja. Sukupolvien välinen yhteishenki on kasvanut ja tiivistynyt. Karjalohjan kotiseutuyhdistyksessä järjestettiin toiminallisia ja historiapainot- teisia retkiä, jotka opettivat muutakin kuin kotiseudun historiaa.

”Me ikäihmiset opimme lapsilta ennen kaikkea rohkeutta ja sinnikkyyttä uuteen tarttumisessa, joustavuutta ongelmatilanteissa ja mallia yhdessä toimimisesta,” kertoi Opetushallituksesta eläköitynyt tekstiilisuunnittelija ja retkiä ohjannut Heljä Järnefelt.

Erilaisia yllätyksiä

Toiminnan positiivisuus ja lasten sekä nuorten kiinnostus omia kotikulmia kohtaan koettiin yllättävänkin suureksi. Isoissa ryhmissä tavoitettiin jopa yhden kunnan tai kylän koko ikäluokka, mutta usein pienten ryhmien koettiin toimivan parhaiten.

Haasteita tuli eteen odottamattomissakin asioissa. Kiireiset opettajat ja rehtorit eivät aina ehtineet vastata viesteihin, ja kouluja saattoi olla vaikea saada mukaan. Toisaalta projekteihin mukaan lähteneet koulut olivat aidosti kiitollisia siitä, että heille järjestettiin ohjelmaa koulun ulkopuolella.

TikTok käyttöön

Ryhmiä toimi myös koulumaailman ulkopuolella. Karjalan Liiton projektissa tutustuttiin karjalaisiin perinteisiin. Ryhmän nuoret tekivät perinteistä TikTok-klippejä. TikTok-lyhytvideoiden suosio yllätti tekijät.

”Klippejä on tähän mennessä katsottu yllättävänkin runsaasti ja ne ovat osoittautuneet hyväksi välineeksi välittää perinteitä nuorille tuoreella tavalla ja heidän käyttämillään kanavilla. Klipit ovat mielestämme todella onnistuneita ja erinomainen väline siirtää perinnetietoutta nuoremmille ja kaikille kiinnostuneille, jotka tuntevat TikTok-somealustan,” kertoo kulttuurituottaja Mervi

Mestarit ja kisällit -mallia

Kotiseutuliiton ylisukupolvisen kotiseututyön Mestarit & kisällit -toimintamallissa on kääntymässä uusi sivu. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella toteutettu hankevaihe on päättymässä. Alkamassa on toimintamallin kehitys monikulttuurisissa ryhmissä. Nyt mallia aletaan pilotoida monikulttuurisiin ja maahanmuuttajaryhmiin Alfred Kordelinin säätiön rahoituksen avustuksella.

Pilottipaikkakunnaksi on valittu Vantaa, joka on myös ensi vuonna vietettävien Kotiseutuliiton 75-juhlien keskuspaikkakunta Valtakunnallisten kotiseutupäivien myötä.

Piipponen Karjalan Liitosta.

Kevään aikana Mestarit & kisällit -toiminnan ohjeita kehitetään toimintaryhmien palautteiden perusteella. Tiedot päivitetään ylisukupolvisen kotiseututyön verkko-oppaaseen. Lisäksi tulossa on diplomi, jonka ryhmän aikuiset voivat tulostaa ja jakaa ryhmäläisille.

Mestarit & kisällit -toimintaa on toteutettu niin maaseudulla kuin kaupunkiympäristössä, erilaisissa toiminnoissa ja eri-ikäisten kesken. Talvella saatiin hyviä kokemuksia perintöhyrrän käyttämisestä oppimisvälineenä Mestarit & kisällit -ryhmissä. Museovirasto tuki Kotiseutuliiton ja Suomen Kulttuuriperintökasvatusseuran työpajoja, joissa tutustuttiin entisajan elämään ja perinteisiin omien kokemusten ja vanhojen esineiden kautta.

This article is from: