Kotiseutu bittiavaruudessa

”Kotiseutu on kaikkea sitä kotoisaksi koettua, mitä kaipaamme epävarmuuden hetkellä maailmassa”, määrittelee Sulevi Riukulehto käsissänne olevan aviisin ydinkäsitteen kirjassa Virtuaalinen kotiseutu.

Riukulehto on Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tutkimusjohtaja ja maamme yksi merkittävimmistä kotiseutututkijoista.

Kun ihmiset muistelevat tapahtumia elämänsä varrella, he puhuvat paikoista ja tapahtumista samalla kertaa. Tämä on oleellista kotiseutukokemuksen kannalta. Riukulehto jatkaa:

”Tällaisia tärkeiden paikkojen ja tapahtumien liittoja kertyy koko elämän ajan. Niitä tihentyy omaan elinympäristöön niin paljon, että siitä itsestäänkin tulee paikka, joka tarvitsee oman nimen. Tästä on kysymys kotiseutukokemuksessa”.

Kotiseutu rakentuu avainkokemuksista

Kun kotiseudun määrittelee näin, ei kotiseudun tarvitse olla fyysinen paikka ja niitä on helposti monta.

Riukulehto kertoo asiasta lisää netin etäkokouspalvelun välityksellä tehdyssä haastattelussa.

Monet meistä viettävät sähköisessä maailmassa niin paljon aikaa, että myös sinne alkaa kertyä tärkeitä muistoja, niin hyviä kuin huonoja, ja erilaiset virtuaaliset ympäristöt vertautuvat kotiseutuun. Pohdin että Microsoftin Teams alkaa olla minulle tosiaan merkityksellinen paikka erilaisten kokousten, kohtaamisten ja aamukahvitapaamisten myötä.

Japanissa on jo nimitys sellaisille nuorille, joiden koko elämä on digitaalisessa maailmassa: hikikomorit.

Mutta ei virtuaalinen kotiseutu näin erikoinen ilmiö tavallisesti ole. Pankissa käynti on osa kotiseutukokemustamme, vaikka harva meistä enää kävelee fyysiseen pankkikonttoriin. Nettipankki on jo osa arkista maisemaamme. Samoin vero.fi näin keväisin.

Kotoisuus on tärkeää niin

L Hiymp Rist Ss Kuin Nettipalvelussa

Kun talo puretaan, voi tulla kokemus, että paikka ei ole sama. Sama koskee virtuaalista kokemusta.

”Kotiseutukokemuksen näkökulmasta muutoksien tekeminen pankin sivuille sisältää aina riskin: jos palvelun sijaintia, ilmettä tai toimintaperiaatetta muutetaan tai jos sin- ne lisätään jokin vieras elementti, paikka ei enää tunnu omalta. Muutos aiheuttaa epävarmuutta, se voi loukata ja karkottaa käyttäjiä”, Riukulehto huomauttaa artikkelissa.

Isojen ja digitaalisuuden kanssa pitkään toimineiden organisaatioiden nettipalveluista huomaa, että niiden suunnittelussa on pyrittykin juuri tällaiseen tuttuuteen. Huonoilla sivustoilla asiat löytyvät yllättävistä paikoista, laadukkailla sivuilla osaa toimia oikein kuin itsestään.

Digitaalinen suunnittelu ei tässä mielessä eroa merkittävästi kaupunkisuunnittelusta, jossa samalla tavalla pyritään helppoon navigoitavuuteen ja paikan hallittavuuteen.

Erityisen lähellä arkista fyysistä kotiseutukokemusta ovat pelit, jossa saatetaan toimia saman yhteisön jäsenten parissa pitkän aikaa, jopa vuosia. Nämä ihmiset eivät ehkä koskaan kohtaa kasvotusten, mutta yhteisöllisyyden tunne voi olla vahva.

Riskialtis kiintymyksen

kohde

Virtuaalimaailma vaikuttaa fyysistä maailmaa riskialttiimmalta kotiseuturakkauden kohteelta. Sähköisen palvelun lakkauttaminen ei ole samalla tavalla raskas päätös kuin vaikkapa rakennuksen purkaminen. Loppu saattaa tulla äkkiarvaamatta.

Riukulehto tunnistaa uhan. Hänelle itselleen ehti muodostua jo merkittävä kirjallisuuskokoelma hyvään ekirjojen lukulaitteeseen, ennen kuin tekniikka vanheni ja kirjat olivatkin jatkossa verkossa laitteen sijaan. Lukulaitteesta ja ekirjoista merkintöineen ehti muodostua hänelle tärkeä osa elämää.

”Tuntui, että sähköinen kirja on petos- ta. Mutta kyllä negatiiviset tunteet kuuluvat muuhunkin ympäristöön: talo puretaan, sota vie ja ihmisiä kuolee”, Riukulehto toteaa.

Parempi kuin valokuva

Digitaalinen kehitys voi avata myös täysin päinvastaisia mahdollisuuksia. Lisätyllä todellisuudella voidaan säilyttää katoavaa ja herättää henkiin jo kadonneita todellisuuksia, joita voi mennä katsomaan esimerkiksi VR-lasit päässä.

Nykyisin luodaan jo digitaalisia mallinnuksia vanhoista arvokkaista rakennuksista. Näiden digitaalisten kaksosten avulla ne voidaan tarvittaessa herättää uudelleen henkiin jossain muodossa.

Kuka ties, jos voimme pitää tulevaisuudessa vaikkapa virtuaalisia sukukokouksia: keräännymme virtuaaliseen todellisuuteen tapaamaan ja muistelemaan menneitä mummolan pöydän ääreen. Hurjimmassa visioissa samassa pöydässä istuvat myös mummo ja vaari puhuvina näköisavattarinaan.

”Askel tieteiskirjallisuuteen ei ole kovin pitkä: pysyvä olemassaolo digitaalisessa arkistossa, ajattelevana olevana ikuisesti. Ei se olisi sama asia kuin elävä ihminen, mutta jotain samaa siinä olisi – digitaalinen kaksonen”, Riukulehto pohtii netin välityksellä.

Ajatus voi vaikuttaa pelottavalta. Riukulehto muistuttaa, että valokuvakin vaikutti aikanaan pelottavalta. Ja yhä edelleen on kulttuureita, joissa ajatellaan, että valokuva varastaa palan ihmisen sielua.

Teksti: Anna-Maija Halme