1 minute read

Kotiseutupäivät Vantaalla 2024

Vantaa täyttää kaupunkina 50 vuotta 2024. Yksi Vantaan juhlavuoden päätapahtumia on 30. elokuuta–1. syyskuuta järjestettävät Valtakunnalliset kotiseutupäivät. Tapahtuma on samalla Kotiseutuliiton oman 75-juhlavuoden huipentuma.

Vantaan kaupungin kulttuurijohtaja

Advertisement

Annukka Larkio toivottaa Kotiseutupäivien juhlaväen sydämellisesti tervetulleeksi Vantaalle:

“50-vuotissynttäreitään kaupunkina viettävä Vantaa on rosoisen kaunis, historiallinen kaupunki, jonka seudullinen historia ulottuu aina kivikaudelle saakka. Vantaalla kulttuuri, julkinen taide, historia ja kulttuuritapahtumat näyttäytyvät varsinkin kesäaikana eri puolilla kaupunkia. Vantaan juhlavuoden teema Kotona Vantaalla kokoaa yhteen kaikki ihmiset, mistä ikinä he ovatkaan tänne muuttaneet tai syntyneet täällä.”

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Kotiseutupäivät järjestetään Vantaalla. Vantaan Kotiseutupäivillä halutaan nostaa esiin modernia kaupunkilaisuutta, osallisuutta ja monikulttuurisuutta – kulttuuriperinnön lisäksi.

”Haluamme tuoda tapahtumalla esiin uusia kotiseututyön tekemisen muotoja ja vahvistaa uusien kaupunkilaisten kotoutumista. On hauskaa, että tapahtumassa voidaan lisäksi juhlia samaan aikaan Vantaan ja Kotiseutuliiton merkkivuotta”, Kotiseutuliiton hallituksen puheenjohtaja Sampo Suihko sanoo.

Kotona Vantaalla

Vantaan juhlavuoden teema ja tavoitteet ovat muodostuneet monikielisen asukaskyselyn tuloksena. Kesällä 2022 kaupunkilaisilta kysyttiin: Millainen on sinun viisikymppinen Vantaasi – nyt ja tulevaisuudessa? Kysely kiinnosti vantaalaisia ja vastauksista poimittiin englanniksi tullut lausahdus: Vantaalla tuntee, että on löytänyt paikkansa maailmassa.

”Tämä ilmaisi hienosti ajatuksen, jonka soisi jokaisen tuntevan kotipaikastaan. Tästä muotoutui teemaksi Kotona Vantaalla”, kertoo juhlavuoden koordinaattori Ulla Viskari-Perttu.

Osallistava juhlavuosi

Vantaa toivoo juhlavuodesta kaikkien vantaalaisten yhteistä. Asukkaita, yhteisöjä, oppilaitoksia ja yrityksiä kutsutaan osallistumaan vuoden ohjelmiston toteuttamiseen.

Juhlavuoteen huipentuu myös Vantaan kaupungin historiatoimikunnan Vantaa 50 -hanke. Hankkeessa kerätään kaupunkilaisten muistitietoa ja järjestetään historia-aiheisia tapahtumia. Juhlavuonna avataan hankkeeseen liittyvä kaupunginmuseon näyttely ja julkaistaan Vantaan 50-vuotista kaupunki- historiaa käsittelevä juhlakirja.

Vantaa 50 -toimituskunnan puheenjohtaja on Euroopan historian professori Laura Kolbe Helsingin yliopistosta. Muita jäseniä ovat kaupunginmuseon päällikkö Marjo Poutanen, kaupunginmuseon arkeologi ja Kotiseutuliiton valtuuston jäsen Andreas Koivisto, vantaalainen Kotiseutuliiton hallituksen jäsen Jukka Hako ja kaupunkisuunnittelujohtaja Tarja Laine.

This article is from: