Jani Hujanen
Hannu Oikkonen
Fillarilla hiihtokeskuksessa Aloittelevan vapaalaskijan Tromssa
Levin takamaastoilla
Teemu Lauronen
Levi 60 vuotta
Meitä kaikkia yhdistää rakkaus Leviin.
Päätoimittaja
Jan-Erik Blomberg
janerikblomberg@krookmedia.fi
Art Director
Mikko Kempas
Toimittajat
Jan-Erik Blomberg
Teemu Moisio
Mikko Kempas
Jussi Ovaskainen
Saana Saltevo
Lauri Hilander
Markku Mellanen
Charlotta Avellan
Ville Sormunen
Valokuvaajat
Jan-Erik Blomberg
Teemu Moisio
Jussi Ovaskainen
Saana Saltevo
Lauri Hilander
Ville Vappula
Sami Tuunanen
Ville Sormunen
Markku Mellanen
Mikko Kempas
Arttu Heikkinen
Ilmoitusmyynti
Jerker Krook
+358 40 566 3035 jerker.krook@krookmedia.fi
Antero Hiito
+358 400 779 665 antero.hiito@krookmedia.fi
Painopaikka
Printall
Tilaajapalvelu Atex Software Oy Puh. 03 – 4246 5340 tilaajapalvelu@atex.com
Kustantaja
Krook Media Oy
Itälahdenkatu
Kannen kuva
Markus Föhr, Sveitsin
Kuva: Ville Vappula
Internet www.edgeski.fi
Instagram: @edgeskifinland Facebook: Edgeski
Ensi alkuun onnittelut Elian Lehdolle, Anni Kärävälle, Juho Saastamoiselle ja Rene Rinnekankaalle. Loistavia sijoituksia maailman kovimmissa kilpailuissa.
Sitten aiheeseen. Olen vuosien aikana kierrellyt melko monenmoisessa maassa ja keskuksessa laskemassa. Mukaan matkoilta on jäänyt kilokaupalla erilaisia hissilippuja. Osan olen jättänyt muistoksi reissusta ja uudesta paikasta ja osan unohtanut palauttaa.
Yleisesti muualla kuin Suomessa tapana on saada pantti takaisin hissilipun etälukukortista, eli tuttavallisemmin Keycardista. Juuri Sveitsissä ollessani ostin jälleen kerran hissilipun, jonka kylkeen tuli maksaa pantti lukukortista. Pantin sai takaisin jos vain muisti viedä lukukortin takaisin lippuluukulle tai automaattiin.
Olenkin usein kyseenalaistanut tavan mikä Suomessa vallitsee. Myös meillä hissilipun kylkeen joutuu ostamaan etälukukortin, mutta palautusmahdollisuutta ei ole ainakaan tähän mennessä ollut. Olen toisinaan myös kysellyt asiasta tahoilta, joiden luulisi voivan vaikuttaa asioiden vallitsevaan tilaan.
Miten voi olla, että muualla toimivaa panttisysteemiä ei ole vielä saatu valjastettua suomalaiseen hissilippukäytäntöön? Ei se voi olla niin vaikeaa, etteikö sen toteuttaminen onnistuisi, jos vain tahtoa riittäisi. Jos nykyhintainen pantti ei motivoi palauttamaan korttia, niin olkoon pantin hinta sitten vaikka 20 euroa.
Sitten toinen asia, mitä mietimme matkakumppanin kanssa ajellessamme pitkin Keski-Euroopan maanteitä, oli uusi Knuckle Huck -kilpailumuoto. Knuckle Huck on ollut erittäin hyvin esillä esimerkiksi X Gameseissa jo muutaman vuoden ajan. Tänä vuonna X Gamesien Knuckle Huck -kilpailussa oli mukana myös suomalaisia sankareita.
Miehissä mukana oli Juho Saastamoinen ja naisissa Anni Kärävä. Kuitenkin kilpailua seuratessa ihmettelimme kovin, että nimestään huolimatta Knuckle Huck oli kuin big air- kilpailu pienoiskoossa. Alun perin ideana oli käyttää hyppyrin kumpua hyväksi temppuja tehdessä.
Tämä mahdollisti hyvin mielikuvitukselliset temput, joita ei normaalista hyppyristä pysty tekemään. Tällä kertaa kumpua hyväksi käyttäviä temppuja ei juuri kilpailussa nähty. Pikemminkin kyseessä oli huonosta hyppyristä käyty big air -kilpailu, jossa pärjäsi big airista tutuilla tempuilla.
Olisihan se ollut mielenkiintoista nähdä mitä kummusta voi saada aikaiseksi, sen sijaan että nyt nähtiin toinen big air -kilpailu hieman huonommilla tempuilla. Kilpailuformaatti varmaan elää vielä nuoruudenaikaista murrosta ja toivon mukaan tulevaisuudessa formaatti muuttuisi niin, että näkisimme enemmän mielenkiintoisia Knuckle-temppuja big air -tykityksen sijaan.
Eipä tällä kertaa enempää. Murheet ne on pienetkin murheet.
Nuuksion sydämessä sijaitseva idyllinen laskettelukeskus, Swinghill, uudisti parkkinsa kotimaisen parkkirakentamisen kärkinimen, ParkWorksin, johdolla. Mukana projektissa on myös tunnettu entinen ammattilaskija, Roope Tonteri, joka on puuhannut muun muassa Mielakan parkin ja lumetuksen parissa.
Uusi parkkilinja avattiin perherinteen oikeaan laitaan ja hieman kaartava rinnemalli mahdollisti mielenkiintoisen parkin, jossa on aluksi kolme reilikumpua, hyppyri ja vielä kolme reilikumpua eli yhteensä yksi lasku mahdollistaa noin seitsemän temppua.
Paikalla on myös hieman tavallisuudesta poikkeavampaa muotoa, kuten quarter muoviputkella. Tämä on parkin ensimmäinen versio ja kehitystä jatketaan, mutta jo tässä vaiheessa on havaittu, että rinteen profiili sopii hyvin parkille ja tästä saadaan varmasti erinomainen kokonaisuus pitkälle tulevaisuuteen.
Swinghill panostaa myös kasvuun muiden rinteiden osalta, kun perherinteen taakse avataan uusi rinne, mistä tulee lapsia erityisesti kiinnostava metsäreittimäinen kokonaisuus.
Jyväskylän urbaani hiihtokeskus Laajis on panostanut viime kausina entistä enemmän parkkitoimintaansa. Laajiksen parkkia toteuttaa nyt kolmatta kautta paikallisen skeittipiireistä tunnetun Havumäki Ranchin parkkitiimi yhteistyössä keskuksen oman rinnepäällikön Pasi Kuhmosen kanssa.
”Yhteistyö Laajiksen kanssa on ollut mahtava lisä Havumäki Ranchin toimintaan ja on ollut hienoa huomata kuinka paljon Laajis on halunnut panostaa parkkitoimintaan. Olemme saaneet hyvin pitkälti vapaat kädet parkin kehittämiseen ja vieneet kokonaisuutta leikkisempään ja monipuolisempaan suuntaan”, kertoo Petteri Kalliomäki Havumäki Ranchilta.
Hän hehkuttaa lisäksi tämän kauden apuvoimia pohjoisen suunnasta, kun Pyhän ja Ylläksen parkkivelho Tuomas Kuoksa Playground Solutionilta saapuu Laajikseen rakentamaan Aurinkorinteen eli Auriksen junior / senior parkin.
”Laajiksen asiakkaista valtaosa on parkkilaskijoita, joten panostus parkkeihin on erittäin tärkeää”, Kalliomäki korostaa.
Laajis on panostanut myös kulttuuripuoleen ja erilaisia sessareita ja tapahtumia järjestetään kauden mittaan useampia. Suurimpana yksittäisenä mainittakoon jokavuotiset jo legendaarisiksi muodostuneet Season Enderit kauden lopussa.
www.havumakiranch.fi
www.laajis.fi
www.playgroundsolutions.fi
Arvovaltainen Newschoolers.com-sivusto on valinnut vuoden laskijoita ja niinpä siinä pääsi käymään, että pohjolasta ponnistava Anni Kärävä nappasi valtikan kaikkien muiden ehdolla olleiden silmien edestä.
Valinnan perusteet: ”Viimeisten parin kauden aikana Kärävä on nostanut rimaa katulaskemisessa. Tämä on nähtävissä Kärävän Forren elokuvissa nähtävillä olevissa tempuissa, ja tänä vuonna hän otti jälleen askeleen eteenpäin. Backflip mute oli kerrassaan ikoninen, ja partin päättänyt enderi oli mieletön. Tämän kaiken Kärävä tekee tahrattomalla tyylillä, ja kaikesta tästä huolimatta hieman tutkan alapuolella matkaten. Hän on todella ansainnut voittonsa. Suuret onnittelut ja jatka samalla linjalla.
Huomioitavaa on myös, että Aapo Myllärinen oli myös ehdolla Vuoden tulokas -osiossa. Harmi kylläkin, mutta tällä kertaa arpa oli tyhjä. Onnittelut silti ehdokkuudesta. Onhan se melkein Oscariin verrattava suoritus.
Anni Kärävä.
The Original Free´kend kuuluu kaikille, joita merkittyjen rinteiden ulkopuoliset maastot kutsuvat. Tapahtuman ydin muodostuu kolmesta kilpailusta: Huttu-Ukko Challengesta, Poker Randosta ja Aittakurun vapaalaskukisasta. Kisakokonaisuuden avointen sarjojen voittajat palkitaan Kukkulan Kuninkaallisina.
Pitkän viikonlopun aikana myös sessaillaan hyvässä seurassa hiihtokeskuksen hisseiltä saavutettavilla vapaalaskualueilla ja opitaan uutta Suomen taitavimmilta vapaalaskijoilta, Free´kend-lähettiläiltä. Viikonloppu sisältää livemusiikkiakin: lauantaina junioreiden palkintojenjaossa klo 16.30 esiintyy Ty Roxy ja lauantai-illan aikuisten palkintojenjaon jälkeen esiintyy Modem.
Kauden kuumimmat välineuutuudet löytyvät tapahtuman ajan Free´kendin test centeristä, mukana menossa ovat tapahtuman pääsponsorit Salomon ja Burton. Test centeristä löytyvät myös mm. Black Crows, PUSU ja Faction.
Sopivaa ohjelmaa löytyy sekä ensikertalaisille että kokeneille vapaalaskijoille. Laskuvälineenä voi olla lumilauta, alppisukset tai telemark-sukset. 7–15-vuotiaat juniorit kisaavat samoissa kisoissa aikuisten kanssa, mutta heille on omat vapaalaskusessarinsa. Ensi keväänä kisasarjoissa ovat ensimmäistä kertaa myös vähän vanhempien laskijoiden masters-sarja ja unisex-sarja. Torstain ja perjantain sessariryhmiin on rajoitetusti paikkoja.
Ohjelmaa ja workshoppreja: Droppailusessarit, seniorisessarit, Splitboard Workshop by Burton, Touring Workshop by Salomon, Pehmeitä käännöksiä ja tekniikkavinkkejä, Pyhän hauskimmat spotit, Rennon laskusessarit kuvaajan kanssa, Pyhän hiihtokoulun opastama retki Ukonhatulle, Juniorisessarit, Huttu-Ukko Challenge, Poker Rando, Aittakuru Freeride, Test Center ja paljon muuta!
Rosa Pohjolainen laski Suomelle ensimmäisen naisten syöksymitalin nuorten MM-alppihiihdossa. Pohjolainen otti pronssia alppihiihdon nuorten MM-kisojen naisten syöksylaskussa. Pohjolainen kellotti Ranskan Portes du Soleilissa ajan 1.08,79, jolla jäi MM-kultaan syöksyneestä Itävallan Victoria Olivierista 0,40 sekuntia. Sveitsin Malorie Blanc otti MM-hopean, vain sadasosasekunnin Olivierille hävinneenä.
”En oikein osaa sanoa mitään laskustani, kun en ole kauheasti syöksyä laskenut. Tulostaulun mukaan hyvin meni. Mulle sanottiin vaan, että laita pakettiin laske suoraan. Todella hyvät fiilikset, sillä en odottanut, että olisin syöksyssä mitaleilla”, riemuitsee Pohjolainen.
Suomen Charlotte Henriksson oli syöksykisan 17:s.
Rosa Pohjolainen laski Suomelle ensimmäisen naisten syöksymitalin nuorten MM-alppihiihdossa! Hienoa työtä!
Eero & HP Tour 2024 rantautuu Tahkolle 12.-13.4.2024 ja luvassa on matalan kynnyksen kisailua, hyvää fiilistä, yhdessä tekemistä ja hauskanpitoa. Kaksipäiväinen tapahtuma sopii kaiken tasoisille aloittelijoista harrastajiin ja kisafiiliksellä laskeville. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille!
Kyseessä on varsinainen Lumilautailun Superviikonloppu, sillä samana viikonloppuna Tahkolla järjestetään myös Banked Slalomin SM-kisat.
Seuraa instagramissa: @hpdudeson @eeroettala @tahkomountain
Vuosi sitten julkaistu henkilökuva Elian Lehdosta alkoi seuraavasti: ”Sitä tunnetta ei voita mikään, kun seison syöksyn startissa viiksellä jokainen lihas jännittyneenä ja kroppa adrenaliinista hereillä. Suljen silmäni, viimeinen keskittyminen ja turhat ajatukset pois. Kymppi piippaa kellossa merkiksi, että kohta on mentävä. Haluan voittaa, en mitään muuta kuin voittaa. Annan kaikkeni.”
Elian Lehto kiertää toista kautta Sveitsin vauhtijoukkueen matkassa luottovalmentajansa Erkka Blomqvistin kanssa. Tavoite alppihiihdon suhteen on ollut jo vuosia selvä ja siihen on panostettu pitkäjänteisesti todella laajalla rintamalla.
Hyvät tulokset viime kaudella
Lehto tuli lajia seuraavalle kansalle viimeistään tutuksi hyvin menneen viime kauden aikana. Maailmancupin syöksystä parhaina sijoituksina olivat Val Gardenan 20. sija ja Wengenin 27. sija. Eurooppa Cupin puolella tuli Wengenin supersuurpujottelusta 3. sija sekä syöksystä 6. sija St. Moritzissa.
Viime aikoina jokainen kotimainen uutistoimitus on hehkuttanut Lehdon suorituksia kuluneelta kaudelta. Laitan Elianille viestin ja kysyn, miten menee ja milloin sopisi soitella. Menee hetki ja puhelimessani palaa teksti: Elian Lehto soittaa.
”Tämän kauden tulokset ovat olleet toki lupaavia, mutta ne ovat olleet myös täysin suunnitellun ja tavoitteiden mukaisia. Olen tiennyt koko ajan missä kunnossa olen ja mihin suuntaan olemme menossa”
”Moro! Ihan hyvin menee, poljen just kuntopyörää Maria Almissa Jamon luona.” Norjan naisten päävalmentaja Janne ”Jamo” Haarala pyörittää perheensä kanssa Itävallan Maria Almissa monelle alppihiihtäjälle tuttua majataloa, josta löytyy vaativallekin huippu-urheilijalle erinomaiset majoitustilat, keittiöt ja kuntosalit. Ei siis ihme, että kotimainen vauhtikaksikko on päätynyt vain kivenheiton päässä olevasta Kitzbühelista suomalaisella ammattitaidolla rakennettuun saunaan palautumaan.
Päättäväistä tekemistä
”Tämän kauden tulokset ovat olleet toki lupaavia, mutta ne ovat olleet myös täysin suunnitellun ja tavoitteiden mukaisia. Olen tiennyt koko ajan missä kunnossa olen ja mihin suuntaan olemme menossa”, kertoo Elian.
Merkille pantavaa kommentissa on se, että Elian ei suinkaan puhu itsestään monikossa, vaan jutussa kulkee automaattisesti valmentajan panos matkassa. Täytyy myös arvostaa meille suomalaisille harvinaista itsevarmuutta mikä puheessa kuuluu. Se mitä on päätetty, tehdään ja siinä myös pyritään onnistumaan. Silloin kun homma osuu kohdalle, niin mitä sitä kiertelemään.
Kitzbühelin syöksyä pidetään täysin syystä juuri sellaisena kuin se on. Mäki on aidosti sellainen, että taitavammallekin suksenkuljettajalle tulee kerrostalon katolta hyppäämiseen verrattava tunne. Lisäksi kilpailun aikana rinteen juurella on tuhansia ihmisiä seuraamassa näiden alppihiihdon todellisten gladiaattoreiden suorituksia.
”Tiesin mitä Kitzissä on odotettavissa. Varmasti joillekin yleisön paljous ja tunnelma tuo oman lisäjännityksensä peliin, mutta minulla se vain lisää hyvää fiilistä”, kommentoi Elian Kitzbühelin syöksykisaa.
Hän sijoittui sijalle 11. molemmissa syöksykilpailuissa 19. ja 20. tammikuuta. Aikaerot voittajaan olivat +1.15 ja +2.03. Nuo aikaerot eivät ole juuri mitään, kun katsoo Streif-kisarinteen profiilia ja statistiikkaa.
Lyhyesti sanottuna kisarinteen juoni on laskea reilun 3,3 kilometrin mittainen rata, jonka maali on 860 metriä starttia alempana, niin nopeasti kuin mahdollista. Huippunopeudet suorituksen aikana pyörivät 140 km/h yläpuolella ja keskinopeuskin on noin 100 km/h tunnissa.
”Tavoitteena on laskea vielä muutamat loppukauden kisat niin, että starttipaikka maaliskuussa järjestettäviin Saalbachiin maailmancupin finaaleihin varmistuu. Sen jälkeen on toki vielä SM-kisat Ylläksellä ja koko kevät totta kai treeniä”, Elian päättää.
Teksti Teemu Moisio Kuva Ski Sport Finland
Japaniin on matkannut tänä talvena pekkaa pekan perään. Suomalainen hiihtomatkailija on odottanut Japanin ovien aukeamista ja viimein sinne on ollut selkeä vihreä valo tarjolla. Viime kauden epävarmuus on vaihtunut vahvaan optimismiin ja lentoja kohti nousevan auringon maata on varattu ennätysvauhdilla. EDGEn liikkuva reportteri Saana Saltevo raportoi paikan päältä.
”Olen ollut Arto Majavan kanssa laskemassa Japanin Hokkaidolla reilun kuukauden verran. El Niño-kauden lämmöt näkyvät puuteriparatiisissa. Joulukuussa lämpöaallot sulattivat melkein kaikki lumet kolmeen kertaan ja kausi alkoi kunnolla vasta tammikuun alussa, jolloin kahden ensimmäisen viikon aikana lunta tuli yli kaksi metriä. Sen jälkeen lumisateita onkin riittänyt (vaikka tosin hieman raskaampaa kuin normaalin rutikuivan samppanjapuuterin sijaan) ja aurinkoa näkynyt vain harvoin. Ylvään tulivuoren Mt. Yotein toppiin (1898 m) onneksi kuitenkin riitti aurinkoa ja lasku alas oli jälleen upea.”
Ape ja Saana tykkäävät Japanin reissuilla vältellä ruuhkia ja suosivat hiljaisempia, pieniä keskuksia sekä skinnailuja tyhjillä vuorilla. Upeita paikkoja löytyy, kunhan vain ennakkoluulottomasti etsii ja eksyy. Turisteja alkaa olla melkoisen paljon myös Nisekon ulkopuolella, joten pelkän puuterihuuman sijaan Japani kannattaakin ottaa kokonaisuutena, johon kuuluu hienojen laskujen lisäksi myös onsenit, hyvä ruoka ja japanilainen kulttuuri.
Tällä reissulla on ollut sopivassa suhteessa muutaman opastettava ryhmä Suomesta sekä lisäksi omia seikkailuja, aikaa jäänyt myös uusien paikkojen etsimiseen ja laskemiseen. Viimeiselle viikolle seuraan liittyvät vielä Saanan 70-vuotiaat vanhemmat, kokeneet laskijat, jotka pääsevät nyt ensimmäistä kertaa pöllyttämään Japanin puuteria.
Onnistuneet paracrossin arvokisat järjestettiin jälleen Pyhällä
Vuodesta 2017 jatkuneet kilpailut keräsivät pohjoiseen runsaasti paralautailijoita.
Pyhä lunasti jälleen paikkansa paralumilautailijoiden suosikkikisana, kun laskijoita ympäri maailman kerääntyi Pyhälle avaamaan paracrossikauden leirillä sekä maailmancupissa ja Eurooppa Cupissa.
Kaikki joukkueet olivat kilpailuun erittäin tyytyväisiä, ja uusia laskijoitakin oli saatu paikalle. Paralympiakultamitalisti Matti Suur-Hamarin suunnittelemalla radalla nähtiinkin tiukkaa kisaamista kylmähköstä säästä huolimatta. Pyhällä laskettiin kaksi erillistä kisaa: ensin tiistaina ja seuraavaksi keskiviikkona.
- Olihan se makeeta saada toista vuotta peräkkäin olla osana suunnitellutiimiä. Guttormin (Juha) kanssa onnistuttiin hienosti radan rakentamisessa, ja pääsin toki sitä itsekin testaamaan. Ensimmäiset vedot radalle sai radan suunnittelija tehdä itse, ja hyvinhän se toimi. Kiva on aina crossirataa laskea, mutta oli myös hienoa todeta, ettei ole ikävä kisaliivin sisään. Oli ihan hyvä katsoa vanhoja kollegoita ja uusia tulokkaita sivusta. Hieno nähdä, että laji menee eteenpäin ja vielä voi olla mahdollistamassa juttuja, Suur-Haamri kommentoi. Hän itse ei kuitenkaan ryhmälaskuja ottanut vaan tyytyi radan alkuvaiheessa yksin sen läpi laskemiseen:
- Jalka kipeytyi sen verran, etten päässyt kilpakumppaneiden kanssa yhdessä vetämään. Jouduin senkin takia sivusta katsomaan, mutta hyvältä meno näyttää. Kisa tiivistyy ja kovatasoisia laskijoita nousee. Seuraavat kaksi vuotta seuraan innolla toimintaa ennen seuraavia pa-
ralympialaisia. Kova meininki on laajalla rintamalla. Toivottavasti saadaan jatkoa tälle tapahtumalle ensi vuonnakin. Hienoa on olla Pyhällä rakentamassa rataa, ja maailman veljetkin ovat olleet tyytyväisiä. He ovat aina innoissaan tulossa Pyhälle, ja täällä on semmoinen status meidän laskijoiden keskuudessa, että täällä hommat aina onnistuu. Maailmancupissa ei suomalaisväriä nähty, mutta Eurooppa cupissa sen sijaan Matti Sairanen otti ensimmäisenä päivänä hopeaa ja toisena pronssia. Hän laskee yläraajavammaisten sarjassa.
Tapahtuman tuotannosta vastasi Soul Productions.
Pyhällä
järjestetty
Paracrossin Maailmancup oli jälleen järjestelyiltään huippuluokkaa.
Kuva: Simo Vilhunen
Hiihtoloma-staycation Swinghillin rinteillä
Lumilomaile ekologisesti lähellä - Espoon Chamonixinakin tunnetun Solvalla Swinghillin rinteet kutsuvat ja perille pääset vaikka julkisilla!
Haltia Lake Lodgen hiihtolomapaketista löytyy kaikki tarvittava onnistunutta lähilomaa varten! Paketin lisäksi tarjolla ovat Nuuksion loistavat ulkoilumahdollisuudet, luontokeskus Haltian monipuolinen tarjonta ja alueen monien yrittäjien palvelut. Swinghillin kolme lumetettua ja valaistua rinnettä ovat erinomaisessa kunnossa, ja rinteisiin on vain noin 300 metrin kävelymatka hotellilta, joten siirtyminen on todella helppoa ja vaivatonta.
Haltia Lake Lodgen majoitusvaihtoehtoja ovat mukavat ja harmoniset Lodge Queen- ja Lodge Twin-huoneet sekä eksoottiset, talvilämpimät Lodge Glamping -luksusteltat. Myös lemmikit ovat tervetulleita.
Aika: Vapaasti ostettavissa ajalle 9.2.-31.3.2024. Hotellin aukioloajoissa saattaa olla rajoituksia.
Snower-lumisovelluksen avulla katsot tarkat tiedot lumen syvyydestä
Jos on jäänyt mietityttämään, että kuinka paljon lunta on satanut Lapin maastoon, niin Snower tuo tähän helpotusta. Suomalaista Snower-lumisovellusta on ripoteltu pitkin Lappia potentiaalisille laskupaikoille.
Sovellus mittaa ja tilastoi sataneen lumen määrän sensoreiden avulla. Snower antaa reaaliaikaista tietoa lumen määrästä, lumen määrän vaihtelusta edellisen vuorokauden aikana ja sen hetkisen lämpötilan.
Uusi järjestelmä lisää lumiturvallisuustietoisuutta ja luo turvallisuuskulttuuria, sekä auttaa löytämään tunturin parhaat puuteripaikat. Esimerkiksi Pyhätunturin maastoista löytyy yhteensä 11 mittauspistettä. Muita mittauspisteitä löytyy mm. Iso-Syötteeltä, Sallasta ja Kilpisjärveltä.
Sappee Snow Challengen tavoitteena on myydä 10.4.2024 mennessä 8.888 kausikorttia talvikaudelle 2024/2025 hintaan 139,99€/kpl (norm. 580€).
Seitsemän keroa kavereiden kesken ski touring & splitboarding -kilpailu järjestetään Pallaksen tuntureilla. Tapahtuma pidetään 23.3.2024, jolloin paikalla nähdään suunnatonta skitouring -hurmosta. Kilpailun lähtö ja maali sijaitsevat Lapland Hotel Pallaksen läheisyydessä, jonka ansiosta myös katsojat pääsevät nauttimaan tapahtumasta.
Sarjoja on niin verissä suin hiihtäjille, kuin maisemista nautiskelijoille. Sarjoina ovat kilpasarja 7:n keron kierto ja elämyssarjat 5:n sekä 3:n keron kierrot. Tapahtumaan mahtuu 60 osallistujaa ja tapahtuman voitot menevät Pallaksen alueen lumiturvallisuuden kehittämiseksi.
Reitillä pääset nauttimaan kansallisaarteemme Pallastunturin upeista maisemista ja kokemaan Pallas-Yllästunturin kansallispuiston korkeimman kohdan Taivaskeron (809 metriä merenpinnasta).
Viime vuoden tapahtuman keräyspotti 1000 euroa lahjoitetaan Ounasjokilaakson pelastuskoirat (Opeko) Ry:lle, joka toimii Kittilän ja Tunturi-Lapin alueella. Heillä on tarvetta radiopuhelimille sekä ensiaputarvikkeille. Ja jos tonnista jää, niin loppurahoilla hankitaan koiranruokaa.
Kilpailuajankohtana voi myös osallistua ”Johdanto randoiluun”- lajikokeilun niin suksijoille kuin lautailijoille.
Lisätietoja osoitteessa: adventurepartners.fi/product/7-keroa-kavereiden-kesken-pallaksella-7-kkk/
Baconjuhis aka Juho Saastamoinen, Anni Kärävä, Jon Sallinen ja Rene Rinnekangas tähdittävät tämän vuoden X Gameseja suomalaisten osalta. Coloradon Aspenissa käytävä kilpailu on yksi alan merkittävimmistä ja paikalle pääsee ainoastaan kutsusta.
Anni Kärävä ja Baconjuhis saivat molemmat näyttää osaamistaan Knuckle Huck -kilpailussa. Knuckle Huckissa kilpailijat käyttävät hyväkseen hyppykumpua, mistä tempaistaan itsensä ilmojen teille.
Tällä kertaa Annin oli tyytyminen neljänteen sijaan. Kisan voittoon taituroi Kanadan Olivia Asselin ennen Yhdysvaltojen Rell Harwoodia ja Sveitsin Sarah Höffliniä.
Juho Saastamoinen osoitti, miksi on saanut kutsun kilpailuihin. Kirjoittajan mielestä kilpailun hienoin temppu oikeutti tällä kertaa vasta kuudennelle sijalle. Kilpailun voitti Yhdysvaltain Colby Stevenson, Ruotsin kaksikko Henrik Harlaut ja Jesper Tjäder nousivat palkintopallin seuraaville tasoille.
Jon Sallinen sai jälleen kerran näyttää osaamistaan Aspenin pipessä. Viime vuoden X Gamesin kolmas sija jäi tänä vuonna vain haaveeksi, sillä Sallinen kaatui toisella laskullaan pahan näköisesti ja päätti viheltää pelin poikki tässä vaiheessa. Sallinen ei kuitenkaan loukannut itseään niin, että kauden tulevat kilpailut olisivat olleet vaarassa. Nyt vain mies ei enää saanut itseään kasattua parhaim -
paansa kolmatta runia ajatellen.
Rene Rinnekangas otti osaa sekä Big Airiin, että Slopestyleen. Avauskierroksella kilpailijoiden täytyi tehdä "tyylitemppu", joka määritti kymmenen prosenttia kokonaispisteistä. Rinnekangas voitti avauskierroksen saatuaan 9/10 pistettä.
Big Airin kolmannella kierroksella Rinnekangas leiskautti kisoissa ennennäkemättömän caballerial tupla movuflipin. Kyseisestä tempusta Rinnekangas olikin erittäin liekeissä.
Slopestylessä Rinnekangas taituroi viidennelle sijalle. Solidilla ensimmäisen kierroksen suorituksella Rinnekangas nappasi parhaat pisteensä 86,66. Kilpailun voiton vei Yhdysvaltojen Red Gerard pisteillä 96,33
Rene Rinnekangas määräsi X Gamesin tyyliosastolla ja muutenkin oli yleisön suosikki näyttävällä ja mielenkiintoisella laskemisellaan.
Kuva: Flat, Henri Laakkonen
Hiihtomaailman hauskin kilpailu Slvsh Cup pidettiin tällä erää Amerikan mantereella. Mukana suomalaisista olivat Elias Syrjä ja Kuura Koivisto. Ensimmäisen kierroksen arvonnassa suomalaiset joutuivat samaan erään ja näin ollen päätyivät mittelemään keskenään paremmuudesta.
Kilpailussahan aloittaja määrittää mitä temppuja omalla kierroksella tehdään ja pyrkii itse onnistuneeseen suoritukseen. Toisena lähtevän laskijan on tarkoitus toistaa ensimmäisen laskijan temput tai temppu.
Epäonnistuneesta suorituksesta seuraa kirjain. Kilpailua jatketaan niin pitkään, kunnes toisella on viisi epäonnista kierrosta takana. Suomalaiset taiteilivat sangen pitkään ja kilpailu oli varsin tasaväkistä. Lopulta Koivisto vei miesten välisen mittelön nimiinsä ja jatkoi seuraavalle kierrokselle.
Koivisto eteni vielä kaksi pykälää Slvsh Cupissa tiputtaen toisella kierroksella Cody LaPlanten ja jääden itse tappiolle kolmannella kierrokselle Ferdinand Dahlia vastaan.
Snowmassissa käydyn Slvsh Cupin vei nimiinsä Matêj Švancer. Kisa löytyy nykyään isommista ympyröistä, eli X Gamesin Youtube-kanavalta
Eteläisen kauden kovimmat lopettajaiset Sappeella 12.-13.4.2024
Kahden päivän Crazy Days kauden lopetusbileet ja jamisessarit Sappeen parkilla 12.-13.2024. Bileet molempina iltoina, livemusaa sekä sessaamista tapahtumaa varten modatussa parkissa. Tää tulee olemaan THE BOMB! Pistä @crazyxdays seurantaan.
Tapahtumaa tukemassa:
@mananaskateshop @salomonsuomi @bluetomatoshoptre @bluetomato
Jaakko Koskinen otti freeskin slopestylessä nuorten olympiapronssia. Koskinen varmisti paikkansa finaaliin karsinnan kuudentena freeskin slopestylessä.
Koskinen ländäsi ensimmäisellä laskulla runinsa ja sai siitä pisteet 82,75. Koskinen oli kahden laskun jälkeen toisella sijalla, mutta kolmannella laskulla Japanin Olly Nicholls paransi ja nousi Koskisen ohi. Koskinen paransi vielä kolmannella laskulla pisteensä lukemiin 83,75.
”Fiilikset on tosi hyvät ja sanattomat! Runi meni niin kuin suunnittelin, vähän sketsasin kakkosreilissä, mutta muuten oli tosi hyvä runi”, Koskinen iloitsi.
Big Airissa suomalaisista freeski-laskijoista sekä Jaakko Koskinen että Aimo Mandelin selvittivät tiensä karsinnasta finaaliin.
Ensimmäisellä kierroksella Aimo Mandelin onnistui hypyssään 76,25 pisteen arvoisesti. Toisen kierroksen onnistuminen pistein 90,25 nosti hänet neljänneksi. Kolmannella kierroksella Mandelin ei pystynyt parantamaan pisteitään, ja näin ollen neljäs sija pysyi kokonaispistein 166,50.
Koskinen kaatui ensimmäisen hyppynsä ja sai siitä pisteitä 18,50. Toisen kierroksen hyppy toi pisteet 61,75, ja kolmannen kierroksen hyppy pisteet 45,25. Kokonaispisteiksi 107 ja finaalin kahdeksas sija.
Björkstén seitsemäs suurpujottelussa Alppihiihdossa tyttöjen suurpujottelussa Suomen edustajina olivat Amélie Björkstén, Kia Suni ja Aada Mattila. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Amélie Björkstén oli sijalla 12 ja Kia Suni 21. Toisen kierroksen hyvä lasku nosti Björksténin lopputuloksissa seitsemänneksi. Sunin kisa päättyi toisella kierroksella keskeytykseen. Aada Marttilan kisa päättyi keskeytykseen ensimmäisellä kierroksella. Suurpujottelukultaan laski Italian Giorgia Collomb.
”Päivä oli upea. Rinteen pinta oli todella hyvä ja paljon parempi kuin alkuviikosta. Minulla oli lähtönumero 30 ja tiesin, että joudun laskemaan vahvasti ja lujaa. Eka lasku onnistui kohtalaisen hyvin. Yleensä olen vahvempi jyrkillä osuuksilla, ja se onnistui myös tänään, loivat osuudet ovat haastavampia. Toinen lasku osui kyllä nappiin. Tunnelma täällä on todella hieno, ryhmässämme on upea fiilis. Järjestelyt ovat todella hienot”, iloitsi Björkstén.
Amelie Björksten ja Altti Pyrrö saavuttivat pronssia myös parisuurpujottelussa. Mitali ratkesi pikkufinaalissa, jossa Suomen pari laski Yhdysvaltoja vastaan. Pikkufinaalissa laskujen voitot jakautuivat 2–2, mutta Suomi saavutti mitalin yhteenlaskettujen aikojen perusteella.
Parisuurpujottelun kultaa voitti Itävalta, ja Ruotsi oli toinen
Tunnelma täällä on todella hieno, ryhmässämme on upea fiilis. Järjestelyt ovat todella hienot”
Aimo Mandelin. Jaakko Koskinen. Jaakko Koskinen podiumilla. Kuvat: Roni Lukkarinen
Talman tulevan tuolihissin tunnelmaan voi virittäytyä jo Talman huipulla.
Juhlat on nyt pidetty ja Talman laskettelukeskus on päässyt kiitettävään 40 vuoden ikään. Nyt edesmennyt maansiirtoyrittäjä Jaakko Pihlajaniemi hankki vaimonsa Tuulan kanssa Sipoon Talmasta maa-alan, jolle hän perusti hiihtokeskuksen vuonna 1984. Alunperin yritys oli nimeltään Talman talviurheilukeskus Oy.
Vähän myöhemmin syntyi myös toinen yritys nimeltään Talman laskettelurinne Oy, jota lähti pyörittämään Jaakon jälkikasvu. Tällä yrityksellä aloitettiin pyörittämään vuokraamo- ja kahvilatoimintaa eteenpäin ja pohja Talma Ski Oy:n syntymälle oli luotu.
Mistä nimi Talma tulee?
Moni pääkaupunkiseudulla tuntee Talman nimenomaan laskettelukeskuksesta, mutta mikä itseasiassa on Talma? Tarkemmin ottaen Talma on alue, joka sijaitsee Sipoossa, Sipoon ja Keravan rajalla. Hiihtokeskus sai nimensä tästä Talman alueesta (ruots. Tallmo).
Talmassa sijaitsi muun muassa Porvoon radan myötä tullut rautatieasema ja nimen alkuperäinen lähde, Talman tila, alueineen on edelleen toiminnassa eläen maataloudesta. Talma on siis todella historiallinen paikka, muutenkin kun laskettelutoiminnan osalta.
Talman kehittyminen
Talman rinteet olivat aluksi täynnä puuta ja kantoja ajan hengen mukaisesti. Lumitykit saapuivat Talmaan 80-luvun lopulla, sitä ennen keskus toimi vain luonnonlumen voimin. Hissinä toimi aluksi kaksi kapulahissiä. Talman legendaariset Pomat saapuivat keskukseen vuonna 1989, näitä ennen laskettelijat vedettiin huipulle kapulahissin voimin.
80-luvun huuman jälkeen 90-luku, huonot talvet ja lama iski hiihtokeskuksiin lujaa. Esimerkiksi alunperin Talman kilpailijana ollut, Talman kanssa samaan aikaan avattu, Keinukallio meni konkurssiin vuuonna 1994. Talma Ski Oy otti sen hetkeksi hallintaansa ja alkoi pyörittämään toimintaa. Keinukallion laskettelupuoli suljettiin kuitenkin moottoritien läheisyydestä huolimatta lopullisesti seitsemän vuoden jälkeen.
Parkkilaskemisesta ja lumilautailusta muodostui 90-luvulla iso osa Talman pelastusta ja DNA:ta. Entinen ammattilumilautaijia Ode Sihvonen muistelee parkin alkutaivalta: ”Me (Järvenpään posse) saatiin suostuteltua Talma rakentaamaan parit hyndät. En muista mikä oli eka nokka, mut ainakin yks ekoja oli sellanen kunnon gäppi siinä missä on nyt hyppyrilinjan ensimmäinen nokka. Alussa oli vaan ‘pipe’ kaudelta 91-92 nykyisen etuparkin reililinjan paikalla. Ekat hyndät tehtiin kissalla varmaan kaudella 93-94. Pipe sheipattiin kaivinkoneella ja lapioilla.”
Parkin rakentaminen oli alkuaikoina pitkälti talkootyötä, jossa laskijat olivat kehittämässä ja rakentamassa parkkia yömyöhään.
”Muisteltiin Talman 40 v juhlissa
Tuukan (ex-kissakuski ja taitava kissalla sheippaaja) kanssa aikaa kun halusin hypätä useasti kissan kyytiin sheippaamaan vanhoja ja uusia featureita, hyndii, hippejä, transfereitä jne. Vietin varmasti enemmän aikaa kissan kyydissä Tuukan, Veskun ja Artsin kanssa kuin oman vaimon kanssa. Kun rinteet menivät kiinni klo 21 niin istuin kissan kyydissä kahteen, tai jopa neljään saakka yöllä. Lopuksi yleensä testasin hyndät yksin, pari hyppyä pehmeään alastuloon, sitten Tuukka peitti vielä lopuksi jäljet ja heti aamulla 10 rinteeseen. Tätä tehtiin täysin rakkaudesta lumilautailuun”, kertoo edelleen Talmassa viihtyvä ammattivalokuvaaja Keke Leppälä.
Kansainvälistä huomiota
Talma sai paljon huomiota myös kansainvälisissä alan julkaisuissa, sitä tultiin paikan päälle ihmettelemään pitkienkin matkojen takaa ja se on varmasti tuottanut enemmän suomalaisia ammattilaskijoita kuin mikään muu keskus.
Talman hyväksi puoleksi parkkilaskijoiden keskuudessa mainittiin usein kiertonopeus. Nopeat hissit ja lyhyt parkki takasi temppujen harjoitteluun todella erinomaiset olosuhteet verrattuna isom -
piin keskuksiin, joissa yhteen laskuun saattaa mennä esimerkiksi 15 minuuttia.
5500 cm Sipoon Alppeja Talma on markkinoinnissa tituleerannut itseään Sipoon Alppeina ja legendaariseksi onkin muodostunut Talman korkeuden, 5500 cm, käyttö markkinoinnissa. Sloganin takana on tunnettu lumilautamedian vaikuttaja ja graafikko, Jari Salo.
”Meidän ranskalainen kaveri Fred Demard oli aikoinaan 90-luvulla ranskalaisen Freestyler-lumilautalehden päätoimittaja ja teki Freestyleriin usean sivun jutun Talmasta. Jutun avausaukeaman kuvatekstissä tai ingressissä luki suurin piirtein että Talma on 5500 cm korkea vuori”, Jari Salo kertoo sloganin alkuperästä.
Tuosta aivoituksesta Salo sitten keksi ottaa 5500 cm tekstin käyttöön Talman logoon ja ilmeeseen.
“Eli en ollut idean alkuperäinen keksijä, mutta toki keksin napata sen mukaan Talman logoon jonka aikoinaan tein. Vuosien saatos-
sa Talman pienuudella on herkuteltu monella tavoin, on ollut Talma Heliski Clubia, gondolipaitaa ja Aprés Ski paitaa (Talmassahan ravintola sulkeutuu samalla sekunnilla kuin rinteet menevät kiinni). Myöhemmin keksin vielä, että Talmahan on kuin jäätikkö kun usein mäkeä lukuunottamatta ympäristössä ei ole yhtään lunta, eli siitä syntyi Talma Glacier”, Salo veistelee.
“Lennokkain idea mitä ei koskaan toteutettu, oli anoa EU:lta tukirahaa, jolla olisi perustettu Talma Glacierin lumimiesten suojelualue, koska niiden luonnollinen elintila on kutistunut niin paljon ilmaston lämmetessä.”, Jari Salo valottaa legendaarisen sloganin ja nokkelan markkinoinnin taustoja.
Uudet tuulet
Talman toimitusjohtajana on toiminut nyt toista kautta hiihtokoulun pyörittämisen kautta pestiin ponnahtanut Aleksi Vesimäki, itsekin innokas suksilaskija. Aleksi on Talman ensimmäinen omistajaperheen ulkopuolelta yritykseen tullut toimitusjohtaja.
Näkemystä tulevaisuuteen tarvitaankin, sillä 40 vuoden jälkeen Talma ottaa nyt valtavan askeleen kasvattamalla rinnepinta-alaa merkittävästi, noin 50 % ja tuoden keskukseen Suomen eteläisimmän tuolihissin.
Rinneuudistuksessa maantäytöllä muokataan vihdoin Talman omistukseen päätyneestä maa-alueesta rinnekelpoinen, johon pystytetään myös Suomen eteläisin tuolihissi. Projektin aikataulu ei ole kiveen hakattu. Talma tekee kovasti töitä tämän eteen, mutta tämän hetkinen rakentamisen suhdanne ei mitenkään helpota täyttömaan saamista.
Keskus ottaa myös maantäytön ekologiset vaikutukset vakavasti, sillä täyttömaata testataan laboratorioissa Talman toimesta jatkuvasti. Mitään ongelmia järkikäteen ei haluta, ei yritykselle, eikä lähialueiden asukkaille. Talma on ollut myös hiilineutraali (Scope 1 & 2) kaudesta 2223. Uudistuksen myötä Talma joutuu myös muokkaamaan markkinointiaan, sillä kokonaisuuden korkeus on tarkoitus nostaa 6000 senttiin.
Juhlakilpailun runsas palkintopöytä sai jokaisen yrittämään parastaan.
Suomen vanhin hiihtokeskus Granibacken Kauniaisissa juhli 90-vuotista taivaltaan lauantaina 20. tammikuuta. Varsinainen laskettelutoiminta Kauniaisissa sai alkunsa jo loppuvuodesta 1933, mutta tuolloin niin kutsuttuun slalomkäyttöön rinne vihittiin 14. tammikuuta 1934. Rinteen korkeus on 48 metriä ja ensimmäinen hiihtohissi otettiin käyttöön vuonna 1951. Hissi oli tuolloin toinen hiihtohissi Suomessa. Vuosien saatossa Granibackenin rinteillä on laskettu lukuisia kilpailuita aina pujottelun SM-kilpailuista alkaen.
Nykyään hiihtokeskustoimintaa Kauniaisissa pyörittää alppihiihtoseura GrIFK Alpine, jonka järjestämät juhlat kokosivat paikalle satapäisen osallistujajoukon 90-vuotisjuhlakilpailuun. Päivän kruunasi Oldstars-kisa, jossa toisistaan mittaa ottivat niin seuran kuin maajoukkueenkin takavuosien tähdet.
Granibacken mahdollistaa laskettelun harrastuksen monelle
GrIFK Alpinen hiihtokoulutoimintaan osallistuu noin 750 lasta ja nuorta talven aikana sekä seuran kilpavalmennusryhmissä harjoittelee ja kilpailee noin 150 urheilijaa. Kilpailumenestyksellä mitattuna seuran menestys on valtaisa.
Viime kauden aikana seuran urheilijat saavuttivat yhteensä 3 MM- ja 65 SM-mitalia eri ikäluokissa ja sarjoissa. Ikäluokista puhuttaessa toiminta ei kata pelkästään juniorisarjoja, vaan toiminta on myös aktiivista masters-laskijoiden keskuudessa. Tästä hyvänä esimerkkinä on pitkään seurassa ja hiihtokeskuksessa vaikuttaneen Charlotta Lemströmin pujottelu- ja suurpujottelukulta tammikuussa Winter World Master Games:ssä Lombardiassa.
Muita viime vuosina menestyneitä granilaisia ovat muun muassa maajoukkuelaskijat Charlotte Henriksson, Nanna Kiviranta, Jaakko Tapanainen, paraurheilija Nette Kiviranta sekä sittemmin jo aktiiviuransa lopettaneet Marlon Sjöberg, Marcus Sandell, Victor Malmström sekä Joonas Räsänen.
Teksti ja kuvat Teemu Moisio
Oldstar-kilpailun osallistujakaarti oli täynnä takavuosien kotimaisia alppihiihtomenestyjiä.
Tahkovuoren mahtavin mammutti
Minusta parhaat talvilajit ovat laskettelu ja lautailu. Testaan kuitenkin aina rohkeasti myös uusia lajeja, vähän jännittäviäkin.
Hiihtokoulussa käyn pitämässä hauskaa ja vahvistamassa taitojani.
Nähdään siellä!
MAX on seurallinen katti ja senpä vuoksi hänet tapaakin usein rinnealueen tapahtumista tai muuten vaan hengailemasta kaiken keskipisteenä.
MAX kannustaa sinua laskemisen opettelussa ja heittääkin mielellään ylävitoset onnistuneen laskun jälkeen.
Bongaa MAX ja Hupi rinteiltä!
Suomen Ski Mountaineering -skene sai kauan kaipaamaansa piristysruiskeen kun Vihti Ski järjesti 27.1. Tunturitonni -skinnailutapahtuman. Erityisesti Etelä-Suomessa skimokisat ovat aikalailla loistaneet poissaolollaan sitten edesmenneen Suomi Skimo Cupin, joten tapahtuma oli enemmän kuin tervetullut lajin harrastajien iloksi.
Osallistujia olikin saapunut paikalle reilut 30, ja tapahtuman leppoisan luonteen mukaisesti lähtöviivalle asettautui monenkirjava kalustoa split-monoskistä kisakireisiin randotikkuihin. Vaikka kyseessä oli kilpailu, oli Tunturitonni onnistunut mainiosti luomaan luontevat puitteet niin kissa-asuun pukeutuneille kisaajille kuin uteliasuuttaan mukaan lähteneille harrasterandoilijoille. Uskon kaikkien kokeneen, että mukaan oli helppo hypätä hyvinkin matalalla kynnyksellä.
Kovaa tahtia
Kisan kärjessä pidettiin hurjaa vauhtia jo heti lähtölaukauksesta. Jo muinaisen Skimo Cupin konkareihin lukeutuneen Dave, ”Old dog”, Smithin pyyhältäessä kärkipaikalle. Imuun liimautui niin ikään ennakkosuosikkeihin lukeutunut ja erittäin kokenut kilpasivakoitsija, Kalle Palander. Laji kun on sekä taktinen että herkkä, joten niin vain kävi, että tällä kertaa Kallen vauhdinjakotaktiikka osoittautui hieman liian aggressiiviseksi ja mies siirtyi kaikkensa antaneena ansaitusti makkarapisteen antimia testaamaan.
Dave, perässään Wallinin Marko, katosivat aika pian Vihdin huippuharjanteen taakse, eikä allekirjoittanut kisareportterinne sitten enää heitä nähnytkään kuin ohikiitävien kierroksella ohitushetkien lomassa.
Eniten nousumetrejä kerryttänyt voittaa Tunturitonnin formaattina on kerätä mahdollisimman paljon nousumetrejä 1,5 tunnin kilpailuajassa. Formaatti on tämänkaltaiseen leppoisaan tapahtumaan oikein toimiva, näin tasoeroista huolimatta kaikki aloittavat ja lopettavat samaan aikaan ja tapahtuman vire säilyikin hienosti alusta loppuun.
Vihdin massiivi tarjoaa varsin toimivan estradin kisaradalle, nousu vie sen +-5 min, joka puhalletaan aika lailla laikka punaisena rajoitinta vastaan, ylhäällä vaihto laskumoodiin, lasku muutamalla portilla merkattua rataa pitkin takaisin alas vaihtoalueelle palautuneena jälleen uuteen nousuun.
Koska kisa käytiin rinteiden sulkemisajan jälkeen, pystyttiin radan niin lasku- kuin nousuosuuksilla hyödyntämään rinteen profiili mahdollisimman hyvin. Homma pysyy turvallisena, kun ei tarvitse huolehtia kilpailijoiden ja muiden rinteen käyttäjien sovittelusta samoille apajille.
Rata oli merkattu sen verran jyrkkiä linjoja viistäen, että myös skinien käsittely nousi arvoonsa, jäisellä rinteellä nähtiinkin kisan edetessä lukuisia karvojen irtoamisia liimojen jäätymisen seurauksena. Jyviä erotteli akanoista myös lyhyen radan tuoma verrattain suuri moodinvaihtojen määrä, viimeiseen piirtoon hiotut vaihtoproseduurit toivat kilpailijoille merkittävää etua.
Tuloksia
Podiumin korkeimmalle kapusi miesten sarjassa Dave Smith (12 kierrosta), hopealle sijoittui Marko Wallin (myös 12 kierrosta) ja prossia nappasi Tommi Maunuksela (10 kierrosta). Naisissa voiton vei Meri Viljanen (9 kierrosta), kakkoseksi Kaisa Selän -
ne (8 kierrosta) ja kolmanneksi Sarah Smith (8 kierrosta).
Huolimatta Kallen uhrautuvasta suorituksesta jäniksenä Tunturitonnin saavuttaminen meni vähän spekuloinniksi, kartalla 12 kierroksella nousumetrejä tulisi 1008, voittajan digiaparaatin antaessa lukemaksi 970 m tai jotain sinne päin. Yhtä kaikki touhutonni todella lähellä.
Maalialueen jälkisymposiumissa tapahtuma sai osallistujilta varauksetonta kiitosta, kilvan kehuttiin hienosti hoidettuja järjestelyjä, formaattia, makkaroita sekä aivan erityisesti hyvää boogieta. Toivottavasti onnistunut tapahtuma innostaa myös muita järkkäilemään vastaavia, onhan Ski Mountaineering sentään vuonna 2026 olympialaji ja muutenkin ihan nastaa liikuntaa. Skimoilua on tiedossa seuraavaksi ainakin Pallaksen 7 Keroa Kavereiden Kesken tapahtumassa 23.3. Tunturitonni jatkaa kesällä toimintaa tunkkauksen merkeissä, ja sitten taas ensi talvena Vihdissä skinnaillaan.
Teksti Markku Mellanen
Himoksen rinteillä on yhteensä 17 hissiä. Runsas hissikapasiteetti lyhentää sesonkipäivien jonoja ja tuo laskettelijoille käyttömukavuutta.
Jämsän Himoksella investoinnit luovat uusia mahdollisuuksia ja lisäävät palveluntarjontaa. Himoksen laskettelukeskuksen toiminnot kehittyvät ja ympärille nousee uutta monipuolista tekemistä lumilajien lisäksi. EDGE oli yhteydessä Jämsään ja päivitti viimeisimmät tiedot ja kuulumiset Keski-Suomesta.
Osuuskauppa Keskimaa ilmoitti aloittavansa mittavan 32 miljoonan euron majoitusinvestoinnin Himoksen länsirinteiden edustalle. Kolmen rakennuksen kompleksi tulee sisältämään 121 majoitushuoneistoa ja noin 500 vuodepaikkaa. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa toukokuussa 2024 ja kokonaisuuden on tavoitteena olla valmis kautta 2024–2025 varten marraskuussa.
Chalet-tyyppisessä majoituskompleksissa tullaan ottamaan käyttöön digitaalinen palvelukonsepti ilman perinteistä hotellivastaanottoa. Jokaiselle huoneistolle on oma pysäköintimahdollisuus ja pysäköintialueella on ABC:n sähkölatausmahdollisuus.
Kokonaisuus tulee sisältämään muitakin mielenkiintoisia palveluita kuten 180-paikkaisen ravintolan terasseineen sekä S-Market Jämsän pyörittämän verkkokaupan noutopisteen.
Willi Länsi
Majoituspalveluntarjonnan kehittymisen lisäksi myös muut Himoksen alueen palvelut menevät eteenpäin. Willi Länsi -niminen viihdekeskus on avattu joulukuussa 2023 palvelemaan alueen matkailijoita.
Willi Länsi -monitoimihallista löytyy muun muassa kaksi padel-kenttää, kahdeksanratainen keilarata, golf- ja ammuntasimulaattorit, kuntosali ja 150-paikkainen saluunaravintola terasseineen. Monitoimihallin rakennutti HimosLomat ja investointi on arvoltaan seitsemän miljoonaa euroa.
Länsirinteillä uusi 4-hengen tuolihissi
Myös vanhoja investointeja on saatu maaliin Himoksella. Länsirinteiden uuden neljän hengen tuolihissin projekti valmistui loppukesästä 2023 ja on kauden alusta alkaen palvellut Himoksen rinteiden käyttäjiä.
Uusi Doppelmayrin hissi kuljettaa länsirinteiden huipulle tunnissa 2400 henkilöä ja parantaa siten kapasiteettia eritoten kiireisiä kevätviikkoja silmällä pitäen. Länsirinteille pääsee siten kurvailemaan nyt niin sompa, ankkuri kuin tuolihissilläkin!
Saavutettava, monipuolinen ja lumivarma
Jämsän Himoksen investoinnit kuvastavat alueen noususuhdannetta, kun alueen palvelut ja toiminnot monipuolistuvat ja laajenevat vuosi vuodelta. Himos asettuu sopivasti eteläisen Suomen isompien kaupunkikeskuksien läheisyyteen, matkaa kertyy Hel-
Alppihiihtoseura HimoSki tarjoaa kaiken ikäisille laskettelun harrastajille aktiivista kolmen ryhmän riveissä: Startterit, Kisatiimi ja Masterit.
singistä 220, Tampereelta 95, Turusta 250 ja Jyväskylästä 55 kilometriä.
Viime vuosina rinteet on saatu auki joulukuun alkupuolella ja kausi on paketoitu vasta vappuna, joten mäkeen ehtii kyllä! Himokselta rinteitä löytyy 26 kappaletta ja niille noustaan 17 hissillä. Rinnevalikoima on laaja ja korkeuseroa löytyy parhaimmillaan 148 metriä.
Kaksi eri parkkia palvelee hyppyjen ja reilien ystäviä, WestParkista löytyy myös leppoisempia linjoja ja NorthParkissa pääsee hyvinkin haastavan parkkilaskun makuun halutessaan. Alkukaudesta parkkitoiminta keskittyy WestParkiin ja talven lumistuessa toiminta jakautuu myös NorthParkin puolelle.
Hiihtokoulua ja välinetestausta Himokselta löytyy myös hiihtokoulu, joka tarjoaa niin yksityis- kuin ryhmäopetusta laskijoille. Ryhmäopetuksessa on tarjolla Werneri-konseptin mukaisia erilaisia Werneri-kursseja niin suksilla kuin laudalla laskeville.
Keskuksen vuokraamojen sekä välinekauppojen lisäksi suksilaskijoille on mahdollista testata useiden eri brändien suksia Himoksen TestCenterissä. Testisuksia löytyy erilaisia mittoja ja malleja, testaamiseen tarvitaan luonnollisesti omat monot ja voimassa oleva hissilippu.
Himoksella lapsiperheet – ja etenkin perheen pienimmät – on nostettu jalustalle. Huolella tehty ja rakennettu kahden hehtaarin laajuinen lastenmaa kuvastaa kuinka paljon lapsia Himoksella arvostetaan.
Vuonna 1935 Svenska Finlands Skidförbundin aktiivijäsenet Rabbe Schauman ja Gunnar Stenfors matkustivat ensimmäisen kerran Sirkkaan. Tavoitteena oli löytää Leviltä hyvä «teknikbacken”, missä pujottelua voisi harjoitella. Lopulta sellainen löytyikin Lammaskurusta, jossa nykyään sijaitsee hissi nro 12.
Laskettelun historian aikajana Levillä voidaan piirtää alkamaan 1930-luvulta. Hiihto oli tuolloin Suomessa kovassa nosteessa, vaikka varsinainen hiihtomatkailu Lapin tuntureilla tekikin vielä tuloaan. 1960-luvulle saakka hiihtomatkailu Lapissa oli vielä varsin vaimeaa ja vain varakkaiden harrastus. Matkailijat saapuivat pääasiassa postiautolla Kittilään ja siitä hevoskyydillä Leville. Majoitus tapahtui kotimajoituksena Sirkan kylän asukkaiden kodeissa.
Sanomalehti Etelä-Suomessa kirjoitettiin vuonna 1936 Sirkan kylästä: ”Lapissa, Kittilän perukoilla on unohdettu Sirkan kylä, jonne pääsee posti- ja matkailija-autolla kesällä joka päivä. Kylässä on hyvin varusteltu osuuskauppa ja täysihoitoa saa Sirkan kylän majatalossa. Sirkan kylän tuntureilla saa kovat huilut. Näistä tuntureista pitäisi tulla koko kansan tunturit. Sinne voisi vähävarainenkin lomanviettäjä matkustaa. Sirkan kylä ei mukavuuksia tarjoa, mutta se ei myöskään rasita liikaa rahapussia ja toimeen siellä voi kuitenkin tulla vaativakin tunturimatkailija.”
1930-luvulla Levitunturi ei juuri poikennut muista Lapin tuntureista, mutta Levin eduksi voidaan laskea sijainti aivan Sirkan kylän juurella. Vuonna 1935 Svenska Finlands Skidförbundin (SFS) aktiivijäsenet Rabbe Schauman ja Gunnar Stenfors matkustivat kahdeksan muun hiihtoaktiivin kanssa ensimmäisen kerran Sirkkaan. Ryhmän tavoitteena oli löytää Leviltä hyvä «teknikbacken”, missä pujottelua voisi harjoitella. Lopulta sellainen löytyikin Lammaskurusta, nykyisen hissi numero 12. varrelta.
Ensimmäinen hiihtohissi Leville 1960-luvulle tultaessa kiinnostus Lapin tuntureilla liikkumiseen kasvoi yleisen vaurastumisen, kotimajoituksen ja parantuneiden liikenneyhteyksien vuoksi, vaikka varsinainen sesonki kestikin vain kolmisen viikkoa. Tuolloin tunturin päälle kapuaminen tapahtui tamppaamalla sähkölinjaa pitkin Levin nykyisessä Eturinteessä.
Puuha oli hidasta ja siihen toivottiin apua. Niinpä Kittilän kunta hankki 10 hehtaarin maa-alueen ja päätti rakentaa alueen alarinteeseen kapulahissin. ”Hiihtäjän vintturin” kustannusarvio oli 2,5 miljoonaa van-
haa markkaa. Vuoden 1962 vanhan markan arvon mukaan tuo summa vastaa noin 62 200 euroa tänä päivänä. Yhtenä hankkeen voimahenkilönä voidaan pitää tuolloin vielä tuoretta, mutta sittemmin yli kolmekymmenvuotisen työuran Kittilän kunnanjohtajana tehnyttä Aarne Nikkaa. Lapin Kansa uutisoi hissin avaamisen yhteydessä 20. helmikuuta 1964 seuraavasti:
“Eikä vielä sillä hyvä, vaan tälle Levin pohjoisrinteelle on samalla tasoiteltu myös slalomrata, mikä täyttää ainakin kansallisten kilpailujen vaatimukset. Eikä tämäkään riitä, vaan suunnitelmiin kuuluu myös ehkä 60–70 metrin hyppyrimäen rakentaminen ja alueen sähköistyskin.”
Hyppyrimäki Leville on jäänyt rakentamatta, vaikka sitä on suunniteltu vielä myöhemminkin, mutta sen sijaan kansallisen tason kilpailuihin riittävä slalomrata tuli. Tulipa vielä myöhemmin kansainväliseenkin tasoon riittävä. Ensimmäistä paljaaksi raivattua rinnettä alettiin kuntalaisten keskuudessa kutsua Nikan kaljuksi.
Sveitsiläiset Levillä
Ei kulunut kauaa, kun selvisi, että ”Hiihtäjän vintturin” kapasiteetti ei riitä, vaan laskettelumatkailu vaati tehokkaampaa tapaa nousta tunturiin. Niinpä vuonna 1968 päätettiin rakentaa uusi 800 metrin mittainen suurhissi ja pienempi harjoitushissi, niin sanottu ”Kisurahissi”.
Hissihanke osoittautui kuitenkin sen verran mittavaksi, että Kittilän kunnan pääomin ei voitu suin päin urakkaan ruveta, vaan maaalue päätettiin vuokrata sveitsiläiselle SABB Ag:lle, joka puolestaan sitoutui sekä rakentamaan hissin että vastaamaan sen ylläpidosta. Samalla Leville hankittiin ensimmäinen rinteentamppaustraktori. Uuden hissin pyörittämisestä otti johdon yhtiön puheenjohtaja Ernst Purin. Purin tuli tunnetuksi siitä, että hissi pyöri vain, jos oli asiakkaita. Niinpä ohi kulkeneet matkailijat nopeasti totesivatkin, että hissi ei pyöri ja jatkoivat matkaansa. Suurhissi ja sen satunnaiset aukioloajat eivät vielä taanneet tasaista matkailuvirtaa Leville, vaan kyläläiset kaipasivat lisää pal -
Laskettelijoita nykyisen Eturinteen päällä vuonna 1937.
veluita tarjottavaksi. Ensisijainen tarve oli kunnolliselle hotellille ja tanssiravintolalle. Majoitustoiminta oli vielä pitkälti kotimajoitusta vain muutamaa retkeilymajaa lukuun ottamatta.
Myös Ernst Purin oli samalla kannalla ja kommentoi tilannetta Lapin Kansassa vuonna 1968 seuraavasti: ”Sesonkia olisi jollakin keinoin pystyttävä jatkamaan, jolloin myös kannattavuus lisääntyisi. Ihmiset pitää kasvattaa tämänkaltaiseen harrastukseen ja sitä kautta sitten voi toivoa myös hiihtokeskusten sesongin jatkumista”.
Kunnanjohtaja Nikka teki 1970-luvulla pitkää päivää hotellihankkeen eteen ja lopulta kumppaniksi löytyi ammattiliitto STTK, ja sopimus kurssi- ja virkistyskeskuksen rakentamisesta Leville syntyi. Noihin samoihin aikoihin myös panostus laskettelutoimintojen kehittämiseen siirrettiin takaisin sveitsiläisiltä kunnalle ja Levin Hissit Oy perustettiin vuonna 1976. Tuolloin laskettelukausi kesti jo helmikuusta vappuun.
Hotelli Levitunturi avasi ovensa vuonna 1981 ja vuotta myöhemmin valmistui Kittilän lentokenttä. 1980-luvulla Suomi eli muutoinkin nousukautta ja laskettelu yleistyi roimasti, niin myös Levillä koko vuosikymmen oli uusien yritysten syntyaikaa.
Keväällä 1980 Levin Hissit Oy työllisti kuusi henkilöä ja ensimmäiset konkreettiset askeleet kohti ympärivuotista matkailukeskusta otettiin, kun Eturinteelle avautui kesäkelkkarata vuonna 1983. Samalla rinne sai oman lumetusjärjestelmänsä.
Kohti maamme johtavaa talvimatkailukeskusta
Suomi sukelsi syvään lamaan 1990-luvun taitteessa, mutta Kittilässä ei jääty tuleen makaamaan, vaan käännettiin katse tulevaisuuteen. Rahoituksen saaminen oli Kittilässäkin haastavaa, mutta kunta kaavoitti ja rakensi infraa valmiiksi sen mitä pystyi tulevaisuuden kasvua varten.
Yksi tapa kasvattaa liiketoimintaa oli ostaa konkurssiin menneiden hiihtokeskusten hissikapasiteettia. Toiminta tapahtui niin, että kauppojen jälkeen lähdettiin Leviltä omin voimin hakemaan hissiä ja kun keskus oli purettu, palattiin Leville nostamaan hankittua hissiä pystyyn.
Panostukset kasvuun alkoivat näkyä toden teolla vuonna 1992, kun uudet Etelä- ja Huippuhissit otettiin käyttöön. Huippuhissit on sittemmin korvattu modernilla Levi West -tuolihissillä. Laskettelijoiden liikkumista helpottamaan hankittiin myös ensimmäinen Ski Bussi, jolla hoidettiin paikallisliikennettä.
Myös Levin alueen latu- ja kelkkareittiverkosto siirtyivät Levin Hissit Oy:n haltuun.
Tuolloin Levin Hissit Oy:ssä työskenteli noin 20 henkilöä. 1990-luvun lamavuosina ja koko vuosikymmenen jatkuneet uudistukset ja investoinnit toivat Vuoden Hiihtokeskus -valinnan kolmesti, 1993, 1994 ja 1998.
Levistä kansainvälinen talvimatkailukeskus Jos ensimmäiset suuret tavoitteet olivat olleet kylpylähotellin ja lentokentän saaminen Leville, niin kolmas oli vuoden vaihteessa 2000 avattu gondolihissi. Levi investoi lähes 8,5 miljoonaa euroa hissin, maailmancup-rinteen sekä kaikkien oheispalveluiden ja infran rakentamiseen.
Loppuvuodesta 2000 Levillä käytiinkin ensimmäiset Eurooppa Cupin pujottelu- ja suurpujottelukilpailut. Kisajärjestelyihin päätettiin panostaa selkeästi enemmän mitä muualla maailmassa kaikkine televisiointeineen ja oheispalveluineen. Panostukset johtivat lopulta siihen, että Levi sai pysyvän paikan Kansainvälisen hiihtoliiton kilpailukalenterissa.
Näiden kehitysaskeleiden tuloksena Levi nousi vuonna 2001 maamme suurimmak-
si hiihtokeskukseksi. Kansainvälistymisen myötä myös yhtiön nimi muutettiin Oy Levi Ski Resort Ltd:ksi vuonna 2003
World Cup Levi
Hyvät näytöt kilpailujärjestämisestä Eurooppa Cupin parissa poiki vuonna 2004 Leville ja koko Suomelle ensimmäisen maailmancupin pujottelukilpailun. Kilpailussa laskivat vain naiset ja se käytiin kaksipäiväisenä. Kilpailu ei jäänyt historiankirjoihin vain sen vuoksi, että se oli ensimmäinen laatuaan.
Varsinaisen kansanjuhlan ja koko suomalaisen alppihiihdon maailmankartalle viemisen varmisti 23-vuotias Tanja Poutiainen, joka otti tuolloin ensimmäisen maailmancupin voittonsa. Levi palkittiin alppihiihdon maailmancupin osakilpailun vuoksi Vuoden hiihtokeskus -valinnalla kauden päätteeksi keväällä 2004.
Levillä laskettiin helmikuuhun 2006 vielä pelkästään naisten kisoja kunnes samaisen vuoden marraskuussa Levi sai toimia koko maailmancupin pujottelusirkuksen avaajana miesten liittyessä kilpailuun mukaan. Vuo -
”Hiihtokeskus on tehnyt merkittäviä investointeja rinnetoiminnan kehittämiseen ja kauden pidentämiseen. Kehitystyössä on huomioitu etenkin lapsiperheet.”
den 2020 koronatilanne palautti Levin kuitenkin takaisin vain naisten kilpailun järjestäjäksi ainakin toistaiseksi.
Tilat loppuvat asiakasmäärien kasvaessa
Vuoteen 2006 mennessä myös kansainväliset matkanjärjestäjät olivat löytäneet sankoin joukoin Levin. Eturinteeltä nousi tunturiin kolme ankkurihissiä sekä lammen rannasta lyhyt sompahissi.
Oli tultu vihdoin siihen pisteeseen, että tarvitaan riittävät vuokraamo-, shop-, ja ravintolatilat sekä myös henkilökunnalle nykyaikaiset toimistotilat. Myös hissikapasiteetti oli jäämässä ajastaan jälkeen. Syksyllä 2007 vietettiinkin uuden palvelurakennus Zero Pointin, Express-gondolihissin ja North-tuolihissin avajaisia.
Levin kansainvälistyminen sekä kasvava perhematkailu johtivat lopulta siihen, että Eturinteen palvelukokonaisuuksien lisäksi panostusta vaadittiin myös loivempien rinteiden äärelle. Syksyllä 2014 Etelärinteille avautui kokonaan uusi South Pointin hiihtoalue kuuden hengen kuomullisella tuolihissillä, Leevilandia-lastenmaalla sekä tilavalla South Pointin palvelurakennuksella.
Säilölumi ja Länsirinteet
Marraskuussa 2015 Levi joutui perumaan kolmannen ja samalla viimeisen kerran maailmancupin avausosakilpailun lumipulan vuoksi. Tuolloin alettiin tosissaan panostamaan lumen säilömiseen kaiken muun jo vuosia jatkuneen kehitystyön lisäksi.
Panostukset eivät jääneet tuolloin huomaamatta, vaan keväällä 2016 Levi valittiin jälleen Vuoden Hiihtokeskukseksi. Valinnan teki Visit Finlandin asiantuntijaraati, joka perusteli valintaansa seuraavasti:
”Hiihtokeskus on tehnyt merkittäviä investointeja rinnetoiminnan kehittämiseen ja kauden pidentämiseen. Kehitystyössä on huomioitu etenkin lapsiperheet.”
Vuoden 2019 suurinvestointi oli vanhojen Huippuhissien 10. ja 11. poistaminen käytöstä ja niiden korvaaminen huippumodernilla Levi West-tuolihissillä. Seuraavalle kaudelle Levi West sai lisää rinnepinta-alaa, tehostetun lumetuksen sekä valaistuksen.
Näiden turvin Westin alueesta on kasvanut yksi suosituimmista Levin laskettelualueista. Alue laajenee vielä omalla hevosenkengän muotoisella palvelurakennuksella majoitus- ja ravintolatiloineen.
Kohti ikuista jäätä
Lumen säilöntä on tullut osaksi hiihtokeskusten liiketoimintaa ja säilöntätekniikat leviävät tällä hetkellä ympäri maailman. Levi Ski Resort on ollut maailmanlaajuisesti edelläkävijä säilölumitekniikan kehittämisessä ja osoituksena tästä on laskettelukauden avauksen vakiintuminen lokakuun alkuun.
Kesällä 2022 Eturinteellä pyöri kaikkia mahdollisia maansiirtokoneita, kun rinneprofiilia muokattiin rinteen laidasta tasaiseksi. Loputkin jäljelle jääneistä ankkurihisseistä saivat väistyä uuden 6-paikkaisen Glacier Express-tuolihissin tieltä.
Vuoden 2019 suurinvestointi Levi West on yksi pidetyimmistä rinteistä sen vaihtelevuuden sekä pituutensa vuoksi. Alueen kehittäminen jatkuu edelleen ja seuraavat rakennushankkeet on määrä aloittaa kesällä 2024.
Kauden päätteeksi keväällä 2023 Levi palkittiin kuudennen kerran Vuoden hiihtokeskus -palkinnolla. Raati perusteli valintaa sillä, että Levin kehitys on ollut huimaa ja keskuksessa on tehty erittäin suuria investointeja. Levin suorituspaikat eri laskulajien harrastajille, aktiiveille ja myös ammattilaisille on huomioitu myös kansainvälisesti. Keskuksessa suhtaudutaan avoimin mielin laskettelijoiden toiveisiin ja tarpeisiin. Siksi Levillä jokaisen laskettelijan on hyvä olla.
Levillä maaliskuussa 2023 järjestetty kansainvälinen hiihdonopettajien Interski-kongressi palkittiin samassa tilaisuudessa vuoden tekona.
Vierivä kivi ei sammaloidu
Vuosina 2007–2023 Levi Ski Resort on investoinut rinne- ja palveluinfran kehittämiseen yli 70 miljoonaa euroa, mutta vielä ei ole valmista. Tekemistä riittää vielä tuleville vuosillekin. Kesän 2023 aikana Gondolialueen palvelurakennus sai laajennuksensa ja laajan peruskorjauksen, jonka myötä alueella siirryttiin maalämpöön.
Rinnealuetta 7.3 valmisteltiin tulevaa tuolihissiä varten rinnettä leventämällä, liittämällä se automaattilumetuksen piiriin ja muuttamalla valaistus energiatehokkaaksi led-valaistukseksi.
Lasten ja perheiden palvelujen kehittämisen painopiste on Etelärinteillä. Leevilandian rinnealue aukesi kuluvalle kaudelle laajennettuna ja yhdellä sompahissillä lisättynä. Yksi kesän 2023 merkittävä investointi oli uusi pyöräileviä asiakkaita palveleva mattohissi Gondolille.
Tämä projekti jatkuu keväällä 2024, jolloin alueelle rakennetaan uusi pyöräilyn harjoittelualue. Levi Westin alueen palvelujen kehittäminen etenee myös suotuisissa tuulissa ja rakentamaan päästään kesällä 2024.
Piirustuspöydällä tulevalle kesälle on myös Koillisrinteillä jo pitkään kaivatut uudistukset. Mittavimpana näistä on uusi kuuden hengen huippumoderni tuolihissi, jonka on määrä valmistua syksyllä 2024. Kokonaisuudessaan yrityksen investointisuunnitelma lähivuosille on arvoltaan 35 miljoonaa euroa.
Gondolialueen Activity Park ja Bike Park ovat olleet merkittäviä panostuksia kesämatkailun kehittämiseen, jotka takaavat tätä nykyä lähes katkeamattoman ympärivuotisen matkailusesongin.
Interski kokosi 1500 hiihdonopettajaa 30 eri maasta Levin rinteille maaliskuussa 2023.
Pitkäaikainen Levin Hiihtokoulun opettaja sekä maailmancup-osakilpailun rataryhmän päällikkö Martti Karusaari Suurhissin valmistuttua 1970-luvulla. Kuvassa olevien linja-autojen paikalla on tätä nykyä afterski-ravintola Vinkkari.
Moni kotimaan tunturimatkailija suunnittelee talven lomansa niin, että matkaan lähdetään joko junalla, bussilla tai lentokoneella. Tällöin lomakohteen valinnassa merkitsevät alueen saavutettavuus ja etäisyydet siellä. Kuinka mennä kauppaan, siirtyä ladulle tai rinteeseen, kun ei ole autoa matkassa?
Vielä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa oli täysin normaalia, että maastofillari oli hyväksi havaittu kulkupeli ympäri vuoden, mutta maailma on toki muuttunut siitä. Tässä on vielä hyvä huomioida se, että niin kutsuttuja tämän päivän läskipyöriä ei ollut ja ainut sähkö mitä pyöräillessä oli käytettävissä, syntyi dynamon avulla.
Jonneille, jotka eivät tiedä, niin dynamo on pienikokoinen sähkögeneraattori. Se asennettiin pyörän etuhaarukkaan ja dynamon päässä oleva rulla laitettiin eturengasta vasten. Kun pyörää polki, eturengas pyöritti dynamon rullaa ja se taas kestomagneettia käämin sisällä dynamossa. Näin syntyi sähköenergiaa, joka sai pyörän valon palamaan. Mitä kovempaa polki, sen kirkkaampana valo loisti. Tämä on vähän niitä samoja juttuja kuin C- ja VHS-kasetit sekä lankapuhelin. Katsokaa Wikipediasta tai kysykää vanhemmiltanne loput. YouTubesta ei ehkä löydy mitään aiheesta.
Tähän päivään
Tämän päivän sähköavusteinen fatbike on oiva apu monenlaisessa liikkumisessa. Useimpien hiihtokeskusten vuokraamot ovat ottaneet läskipyörät valikoimiinsa ja vuokraavat niitä ympäri vuoden. Pyörät ovat vakaita ajaa huonossakin
maastossa, ja niihin saa todella tehokkaita ajovaloja kaamoksen pimeyteen.
Joululoma 30 asteen pakkasessa koko perheen voimin fillarin varassa ei varmasti houkuttele, mutta aikuisemmalla porukalla ja pienellä urheiluhengellä homma on täysin toteutettavissa. Monet pohjoisen keskukset ylläpitävät erikseen talvipyöräilyreittejä, joten fillaroinnista saa myös mukavan loma-aktiviteetin kaiken muun oheen.
Sähköpyörällä skinnaamaan
Jotta pyöräilyn eduista ja helppoudesta talvisessa hiihtokeskuksessa kehtaa vakavalla naamalla puhua, on sitä varmasti ihan järkevää kokeilla hieman haasteellisemminkin. Pakkasmittari näytti tammikuisena aamupäivänä reilut 25 astetta miinusta, kun pakkasimme Levin Eturinteen juurella Zero Pointissa suksia ja sauvoja kiinni laskureppuihin.
Ketään ei varsinaisesti houkutellut laskukengän pukeminen pyöräilyn jälkeen erikseen tunturin juurella pakkasessa, joten randomono sai toimittaa pyöräilykengän virkaa. Fatbiken poljin on onneksi niin iso ja nykypäivän randokengän pohjamateriaali pitävä, että mono jalassa polkeminen ei oikeastaan ole mikään ongelma, kun muistaa kääntää kengästä kävelyasennon päälle.
Pysäköintitilaa pyörälle löytyy tunturin juurelta varmasti ja hissijonotkaan eivät ole vaivana, vaikka muutoin hiihtokeskuksessa elettäisiin talven vilkkainta aikaa. Joku vastaantulija sen sijaan saattaa hieman ihmetellä mielestään innovatiivista tapaa harrastaa talviliikuntaa.
Suksiparin tai laudan voi kiinnittää myös fillarin runkoon pitkittäin satulan alle, mutta koimme tämän vievän tilaa polkemiselta, joten sukset päätyivät viistosti pystyyn reppujen sivuille.
Fillarit ulos ja tunturiin
Kovalla pakkasella on hyvä huomioida, että sähköavusteen riittävyys laskee reilusti, kun pakkanen laskee alle 20 asteeseen. Pyörä painaa itsessään jo jonkun verran, joten matkaan kannattaa ottaa vara-akku tai suunnitella retki niin, että sähköä riittää, muuten jossain kohtaa pyöräily saattaa muuttua oletettua raskaammaksi.
Erittäin miellyttävää kovalla pakkasella liikkumisessa on se, että kylmä ei tahdo tulla millään. Maltillisella sähköavusteella kroppa pysyy koko ajan sen verran liikkeessä, että pyöräily on itse asiassa todella mukavaa ja matka taittuu. Monet talvipyöräilyreiteistä on niin sanottuja yhteiskäyttöreittejä, joten pyöräilijän kannattaa varautua ja sopeuttaa vauhtinsa siihen, että vastaantulijoiden kirjo vaihtelee kansainvälisistä lumikenkäilijäryhmistä koiranulkoiluttajiin.
Vaikka pyöräilyn yhdistäminen skinnailuun ja offarihiihtoon kaamoksen väriloistossa onkin ihan mukavaa puuhaa ja päiväliikunta-annos tulee varmasti tunturissa täyteen, olisi hullua väittää, etteikö touhu olisi keväthangilla huomattavasti mukavampaa.
Tuolloin valoa riittää tuntitolkulla kauemmin eikä pyörän akun hyytymisestä tarvitse kantaa niin suurta murhetta. Myös välimatkat voi suunnitella pidemmiksi, pyörään voi kiinnittää ahkion ja pienellä suunnittelulla retkestä saa halutessaan vaikka useamman päivän tunturivaelluksen.
Kokonaisuudessaan sähköavusteisen fatbiken käyttäminen lomareissulla kohteessa ainoana kulkupelinä on täysin toteutettavissa eikä vaadi käyttäjältään juuri peruskuntoa enempää. Ekologisuuden näkökulmasta myös luonto kiittää pyörällä kulkijaa. Myönnettäköön kuitenkin, että perhelomailun ainoana kulkuneuvona polkupyörä saattaa kiristää lomatunnelmaa, mutta päivän tai parin pyörävuokra hiihtokeskuksessa tuo lomaan varmasti mukavaa vaihtelua ja lisätekemistä.
Teini-ikäisen laskukaverinkin saa mukaan hiihtokeskuksessa niin, että opastaa hänet hisseillä laskupaikalle. Toinen asia kokonaan on toki se, että kertooko, miten laskun jälkeen ilman pyörää pääsee metsästä pois.
Leppoisa skinnailu tuulelta puiden suojassa on varsin miellyttävä tapa edetä. Pulssi on melko vaivatonta pitää tasaisen maltillisena ja tarvittaessa korvanapitkin pysyvät mukavasti paikallaan kypärän alla etäpalaveria varten.
Kaamosajan lyhyt valoisa aika on oikeastaan ainoa rajoittava tekijä koko touhussa, mutta kun retkeen osaa suhtautua niin, että perillä on jo retken alkaessa, niin ei sekään juuri haittaa.
Siellä se taas menee. Aivan hirmuisella tahdilla eteenpäin. Lumi vain pöllyää, kun mies etenee ylämäkeen. Kuinka tämä voi olla inhimillisesti edes mahdollista. Itse olen aivan hiestä märkänä ja tuo eläin tuolla kaukana edessä ei edes hengästy. Sellainen on Jani Hujanen. Aivan käsittämätön latukone. On hän toki paljon muutakin ja siitä seuraavassa.
Itse tutustuin Hujaseen joitain vuosia sitten Lyngenin kaamokseen suuntautuneella retkellä. Oli heti ilmeistä, että tapamme liikkua ja nauttia vuorista oli hyvin samankaltainen. Isoja mäkiä ja paljon vauhtia. Siitä lähtien Hujanen on ollut vapaalaskussa erinomainen luottopelaaja tai toisin päin. Lähes tulkoon aina kun hän on matkassa, on odotettavissa huikeita päiviä mäessä. Miehellä on käsittämätön taito osua oikeaan paikkaan oikeana ajankohtana ja juuri tällaista taitoa vapaalaskemisessa tarvitaan. Mutta kuka oikein on Jani Hujanen?
Sonkajärven kasvatti
Hujanen kasvoi eukonkannon syntysijoilla Sonkajärvellä. Jos jossain lajeissa tarvitaan hyvää kestävyyttä, voimaa ja nopeutta, ja ennen kaikkea hyvää kommunikaatiota partnerin kanssa, niin ne ovat vapaalasku ja eukonkanto. Ei siis olekaan ihme, että Hujasesta kehkeytyi täysiverinen vapaalaskija.
”Laskin lapsena paljon Sonkajärven lähellä olevissa paikoissa, eli Tahkolla ja Vuokatissa. Mäessä saattoi mennä helposti koko päivä, ja kun isäni oli opettanut laskemisen perusteet, pääsin myös yksin mäkeen. Intoa oli reilusti enemmän kuin taitoa, mutta suuremmilta haavereilta vältyttiin. Muistan Vuokatissa lyöneeni hampaat polveen kalliohypyn jälkeen. Sylkäistessäni lohjenneen hampaan palasen suusta, ajattelin, että tästä en kertoisi asuntovaunulla!”, tekijämies muistelee.
Sama innokkuus on nähtävissä jokaisessa laskupäivässä minkä Jani Hujasen kanssa saa mäessä viettää. Tiettyä hyväluonteista rämäpäisyyttä ei miehen tekemisestä puutu ja jokatalviset voltit kuuluvat repertuaariin. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että jostain täytyy löytää sopiva lumilippa tai kivi, jonka päältä pääsee kesken laskun heittämään volttia puuterilumiseen alastuloon.
”Täysi-ikäisyyden jälkeen laskuhommat eivät kuitenkaan kiinnostaneet ja sukset olivat enimmäkseen varastossa. Asia muuttui vuonna 2008 opiskelijavaihdossa Kanadassa. Koululta sai lumiturvasetin, koulutusta ja tellusukset lainaan. Laskupaikkoja olivat Haines, Alaskassa ja Yukonin lähivuoret,
joissa 88 millimetrin suksilla pääsin puuterin ja vuoristossa liikkumisen makuun.”, Hujanen kertoo.
Lapin yliopistossaa opiskellessaan Hujanen tapasi naisen, jonka laskuinnostus tarttui mieheen välittömästi. Tarinat Kuusamosta ja seikkailuista lumella saivat miehen tekemään yhden selkeän päätöksen: ”Tästä eteenpäin alan käyttämään jokaisen mahdollisuuden kehittyäkseni vapaalaskijaksi.”
Vuoden 2012 keväällä takana oli muutama randoreissu Pyhätunturilla ja paljon rinnelaskua Rukalla ja Ounasvaaralla.
”Itävaltalainen vaihto-opiskelija Marina kutsui minut käymään Innsbruckissa ja tiedossa oli reilu viikon reissu randopainotteista laskua. Laskimme kokeneiden paikallisten kanssa jäätiköillä ja Alppien ylävuoristossa.
Tuo reissu oli fyysisesti rankimpia koskaan, eikä takapainoinen laskuasento helpottanut alaspäin menemistä”, Hujanen nauraa.
Turvallisuuteen tutustumassa
Vapaalaskutaipaleensa alkuaikoina Jani Hujanen oli, kuten niin moni muukin, laskuryhmissä enimmäkseen muiden päätösten varassa. Eeva Mäkelän ja Kai Lehtosen lumiturvakurssien ja seikkailukasvatuksen opintojen kautta seikkailumme sankari alkoi saamaan kiinni turvallisuusasioista. Tietoa lisäsi myös käytännön tekeminen. Tiedon määrän kasvaessa myös rajojen hakeminen siirtyi aina haasteellisempiin olosuhteisiin.
”Mikä on se riskiraja minkä itselleen sallii?”, tällä tavalla Hujanen pohtii vapaalaskemisen turva-asioita omalla kohdallaan. Mitä useampia harrastusvuosia on takana, sitä enemmän tulee vietettyä aikaa vyörymaastossa. Tästä syystä päätösten tulee olla perusteltuja ja toisaalta jos haluaa laskea jonkin isomman linjan niin joutuu ottamaan riskejä ja hyväksymään seuraukset.
”Tärkeintä on tietää, että minkälaista riskiä on ottamassa” sanoo Hujanen.
Täysin turvallista vapaalaskemisesta ei saa ja mukana on paljon päätöksen tekemistä. Siihen Hujasen mukaan perustuu myös osa lajin viehätyksestä.
”Joskus on valmis ottamaan enemmän
”Kaukana ollaan kuitenkin siitä, että laskeminen olisi millään muotoa kestävällä tasolla”
riskejä ja sitten toisinaan vähemmän, mutta yleinen taso ei saa olla jatkuvasti punaisella tai muuten käy huonosti”, Hujanen toteaa.
Mistä tietää, että suhde harrastukseen on terveellä pohjalla? Ainakin siitä, että siitä saa mielihyvää ja se antaa enemmän kuin ottaa.
”Jos saman tunteen saisi jostain toisesta lajista, jota voisi harrastaa Suomessa ja siinä ei olisi riskejä lumivyöryistä tai loukkaantumisista, haluaisinko lopettaa laskemisen?”, hän pohtii.
Jos kyse olisi pakkomielteisestä tekemisestä, ehkä olisi terveempää lopettaa laskeminen. Tällä hetkellä Jani Hujaselle tärkeintä on kokonaisuus, jossa laskeminen on pieni osa kokonaisuutta, mutta ihmiset ja luonto näyttelevät kokonaisuudessa suurempaa roolia. Alpeille lähteminenkään ei tunnu karkaamiselta arjesta, vaan itsensä toteuttamiselta tavalla, joka tuntuu oikealle ja ei sulje pois muita tärkeitä asioita.
”Ensimmäinen kahden kuukauden mittainen laskureissu vuonna 2015 oli parasta, mitä siihen mennessä suksien päällä oli tapahtunut. Asuimme suomalaisen perheen alivuokralaisena Innsbruckissa ja sieltä käsin suuntasimme aamuisin mäkeen. Laskeminen alkoi kehittyä, kiitos hyvien porukoiden, joissa sai olla mukana.”, Hujanen kiittelee.
Tämän Innsbrukissa vietetyn ajan jälkeen hänelle muodostui selkeä käsitys siitä, että laskijana kehitys tapahtuu parhaiten pidemmällä reissulla. Oman työnantajan kanssa on-
nistui järjestely, jossa kesällä tehtiin töitä eri paikkakunnilla ja talvella oli mahdollista olla pidempi pätkä Alpeilla.
Vastuullisuus kuuluu Hujasen ajattelutapaan. Pisimmät reissut Hujanen sanoo tehneensä harrastuksen alkuvaiheessa. Sittemmin ympyrä on pienentynyt ja omantyylistä laskemista on löytynyt aina lähempää. Moralisoimista Hujanen pyrkii välttämään, eikä katso alta kulmien niitä, jotka haaveilevat Japanista, tai muista eksoottisista laskukohteista ympäri maailman.
Moni näistä, jotka matkaavat jonnekin kauemmas, pyrkivät arjessaan tekemään ekologisempia ratkaisuja ja näiltä osin karsimaan omaa jalanjälkeään. Hujanen mainitsee asunnon koon, jolla säästetään sähkön ja veden kulutuksessa sekä kierrättämisen. Ja sitten kun on lähdettävä matkaan, niin sitten lähdetään.
”Kaukana ollaan kuitenkin siitä, että laskeminen olisi millään muotoa kestävällä tasolla”, Hujanen sanoo.
Jos lajia kuitenkin miettii ympäristönäkökulmasta, niin on mahdollista toimia ekologisemmin. Yksi tapa toteuttaa ajatusta on tehdä laskumatkat esimerkiksi isomman porukan kesken. Tällä tapaa tehty matkaaminen on ekologisempaa, kuin yksin ympäriinsä suhaaminen. Näin jaetaan päästökuormaa useamman henkilön kesken.
Jos haluaisi todella tehdä harrastuksesta ekologista, tulisi asuinpaikan sijaita laskumahdollisuuksien läheisyydessä. Matkustamisen ja ekologisuuden kannalta toki paras vaihtoehto olisi toteuttaa itseään lähellä kotimaisemia.
”Esimerkiksi muutto pohjoisempaan Suomeen voisi olla vaihtoehto. Sieltä käsin voisi tehdä pistoja Norjaan.
Mutta niin kauan kuin Alpit kiinnostavat, ei lentoja tai laivareissuja voi välttää ja se on vain myönnettävä”, Hujanen toteaa rehellisesti.
Useissa tapauksissa auton käyttö vapaalaskemisessa on miltei pakon sanelemaa. Alppireissuja suunnitellessa autoa joutuu väkisinkin käyttämään, mutta aina kun ajetaan, on kyydissä 4–5 henkeä. Päivällispöytäänkin päätyy pääasiassa kasvisruokaa. Asunnolla kierrätetään materiaalit ja ne viedään jätepisteelle.
Kahden kuukauden Alppireissun aikana ei laskemisen takia siis tarvitse lentää kertaakaan ja meno-paluu hoidetaan Saksan Travemünden lauttaa käyttäen.
”Ainakaan vielä omatunto ei ole kolkuttanut, vaikka ymmärrän kyllä, että harrastusten perässä matkustaminen on osa ongelmaa, eikä ratkaisua, jos puhutaan CO 2- päästöjen vähentämisestä”, hän myöntää.
Mutta jotain sitä on kuitenkin omalla vapaa-ajalla tehtävä. Ei sekään oikein täysipainoiselta elämältä kuulosta, että tekisi pel-
kästään töitä ja olisi vain kotona. Vielä kun mieli on jossain tuolla vuorilla. Suomi ikävä kyllä on eräänlainen tasankopanttereiden paratiisi, ei niinkään vuorikauriiden luvattu maa.
Ja jos laskijana haluaa kehittyä, on mentävä niihin paikkoihin, missä lajia pystyy tekemään. Samalla maailmankatsomus ja maantieteellinen tuntemus avartuu, kun matkustaa. Erilaiset olosuhteet ja vuoristot tulevat tutummiksi, ja oppimia asioita pystyy myös soveltamaan sitten lähempänä kotia.
Laskemisen merkitys
Laskeminen on Hujaselle tärkein harrastus, sillä siinä on tietty seikkailun tuntu ja pohjavireenä se tuntuu oikealta.
”Vaikka meininki on hieman eri kuin pitkän linjan vapaalaskijoiden kultaisissa muistoissa aikojen takaa, yksi hienoimpia asioita on ollut se, että laskemisesta kiinnostuneita kavereita on paljon ja yhdessä pystytään toteuttamaan hienoja mäkipäiviä uusissa paikoissa”, hän summaa.
Reissujen päätteeksi on voinut yleensä todeta, että hommat tehtiin turvallisesti ja onnistuneesti. Parhaassa tapauksessa kotiin palataan kielitaitoisempana ja hyvässä fyysisessä kunnossa. Olkoon tämä tavoitteena tällekin talvelle.
Vauhtia alamäessä – Lona ja muut uroteot Internetistä voi jokainen käydä ihmettelemässä Hujasen upeaa laskua sveitsiläisen Grimentzin keskuksessa sijaitsevassa Pointe de Lona -nimisessä mäessä. Mäen kupeessa kallioon on avautunut kuru, jonka nopeusennätystä Hujanen pitää leikillisesti nimissään.
Lona on noin 45-asteinen korkeuseroltaan 430 metriä pitkä lasku, jonka laskun huippunopeudeksi anturit antoivat hieman yli 100 km/h. Tässä kohtaa laskuvaatteet toimivat jo jarruna ja Hujanen sanookin huomanneensa, ettei vauhtia enää millään saanut lisää. Sitä oli saavuttanut eräänlaisen vapaapudotuksen. Olosuhteiden tulee toki olla tällaisessa kunnossa, tai se ei ole ylipäänsä mahdollista tai kivaa.
”Silloin kun saa sellaisen hyvä tunteen päälle ja pääsee laskemaan kovaa, niin tunne on varmaan aika universaali. Tapahtui se sitten rinteessä tai rinteiden ulkopuolella, niin tunne on oletettavasti sama. Toisaalta jos lasku tapahtuu jyrkässä kurussa ja on jollain tapaa haastava, niin silloin kallioseinät alkavat vilisemään hahmottomina silmissä, niin silloin sitä pystyy elämään hetkessä. Siitä tulee hieno fiilis, kun onnistuu siinä”, sanoo Hujanen.
Kestävyysurheilusta
Jani Hujasen kanssa matkaan eksyvä saattaisi hetken ihmetellä, että mistä miehen kestävyyskunto on kotoisin. Olen päässyt sivusta seuraamaan hänen jopa maaniselta tuntuvaa harjoitteluansa ja tiedän, että kovaan kuntoon päästäkseen avainasemassa on kova työ ja suunnitelmallisuus.
Eräänkin kerran Alpeille lähtiessä pakettiauto lastattiin täyteen hiihtotarvikkeita, niin ettei sekaan meinannut mahtua. Tämän kaiken lisäksi matkaan lähti myös kaksi pyörää ja sisäharjoitteluvastus.
”Siinä oli melkoisesti taiteilemista, jotta kaikki tarvittava saatiin mahtumaan mukaan, Blumille vieläkin palveluksen velkaa tästä”, Hujanen kiittelee.
Mikä on siis Jani Hujasen kunnon salaisuus?
Kun hän päätti panostaa vapaalaskemiseen, hänelle tuli myös idea siitä, että oheen tulisi ottaa jotain sellaista mikä tukee vapaalaskua. Samoihin aikoihin, kun kuvioihin tuli vapaalaskeminen, oli Hujanen myös aloittanut maantiepyöräilyn harrastamisen.
”Siitä tuli tunne, että tämä on hyvin yhteen sopiva pari”, hän kertoo.
Hyvin nopeasti Hujanen huomasi, että kunto alkoi nousta harjoitusten avulla. Kesäisin Hujanen juoksi, pyöräili ja kävi kuntosalilla ja tämä näkyi suorituskyvyn nousuna. Hän muistelee, kuinka ensimmäisinä vuosina fyysinen kunto jarrutti laskemisen harjoittelua.
Kunto ei antanut myöden laskea niin pitkään kuin mieli olisi halunnut ja jalat vetivät veteläksi kesken laskupäivän. Tänä päivänä tätä ongelmaa ei enää esiinny ja mies jaksaa painaa niin pitkään kuin mieli haluaa.
Skitouringista randonnée-kilpailuihin
Jos vuosien harjoittelu näkyy miehen poskissa, näkyy se myös kuluneen talven aikana käydyissä muutamassa leikkimielisessä randonnée-kilpailussa. Rukan ja Ylläksen avajaisissa Hujanen osallistui nopeuskilpailuihin, joissa noustiin kertaalleen mäen huipulle ja sieltä alas. Tuloksena molemmissa kilpailuissa oli palkintokorokkeen korkein koroke.
Tapahtumien innoittamana ei ole vallan mahdotonta, että tulevaisuudessa Hujanen nähdään jossain merkittävässä randonnée-kilpailuissa numerolappu rinnassa. Keväälle on suunnitelmissa Pallaksen Seitsemän keroa -kilpailu, minne mies on lähdössä hymyssä suin hakemaan sijoitusta.
Oli tavoite mikä hyvänsä, on oltava hyvässä kunnossa vuorilla liikuttaessa. Hujanen on miettinyt niin, että jos 30 % omasta energiasta menee nousemiseen, niin loput 70 % on käytettävissä ympäristön tarkkailuun, päätöksen tekemiseen ja itse laskemiseen.
Jokainen varmasti ymmärtää, että jos vie itsensä tajunnan rajamaille, on kovassa happivelassa vaikea tehdä laadukasta havainnointia. Tällöin huonot päätökset usein seuraavat toisiaan. Lopputulos voi olla hyvin kohtalokas. Sama tilanne tulee eteen, jos jollekin toiselle tapahtuu jotain. Väsyneenä on hankala tehdä pelastustoimia täysipainoisesti.
”Tämä ei tarkoita, että jokaisen täytyisi hulluna harjoitella uskaltaakseen mennä vuorille. Mutta aivan varmasti siitä on apua, että on oman kunnon parhaassa kolmanneksessa”, Hujanen toteaa.
Kunnosta tuleekin mieleeni kerta, kun olin Hujasen kanssa Chamonixin maisemissa hakemassa nousukuntoa, koska olimme ottaneet
”Otitpa nautittavaksi kolaa, kahvia tai vaikka olutta, niin jonkinlainen after-rituaali on hyvä pitää elossa”
tähtäimeksi laskea muutaman upean mäen. Chamonixissa kuntoa haettiin Mont Blanc du Taculin seinältä, jota ylös tarpoessa itse huomasin asuvani tasankojen mailla.
Tämä ei tuntunut Hujasta haittaavan, vaan pikemmin haittana oli narun toisessa päässä roikkunut perässä vedettävä lihakimpale, jonka jalka ei noussut läheskään samaa tahtia kuin vetäjällä. Nousukunto saatiin lopulta kohdalleen, mutta haaveissa olleet mäet jäivät tällä reissulla vain haaveiksi olosuhteiden takia.
Mistä Jani Hujasen hyvä mäkipäivä koostuu?
Hänen mukaansa onnistunut mäkipäivä lähtee liikkeelle niin, että herää rauhallisesta paikasta ja saa kaikessa rauhassa keitellä kahvia. Ikkunoita raottaessa voi nähdä vuorille sataneen 20–30 cm tuoretta lunta. Siitä rauhallisin mielin hissille tai randolle suunnistaen voi todeta, että tästä on todennäköisesti tulossa hyvä päivä.
Myös kavereiden kanssa jaetut yhteiset kokemukset jäävät mieleen.
”Yhteisesti jaettu kokemus jää ehkä parhaiten mieleen”, sanoo Hujanen.
Hyvään mäkipäivään eivät Hujasen mielestä kuulu pitkät odottelut tai kuvaussessiot, vaan silloin keskitytään puhtaasti tekemiseen ja käydään sitten rinneravintolassa joku toinen päivä. Jos vielä hyvin onnistuneen päivän jälkeen löytyy intoa ja energiaa bonuslaskuun, niin sillä on hyvä kruunata päivä. Ja afterihan kuuluu myös asiaan, päivän päätteeksi voi kurkusta kulauttaa alas jotain mukavaa.
”Otitpa nautittavaksi kolaa, kahvia tai vaikka olutta, niin jonkinlainen after-rituaali on hyvä pitää elossa”, Hujanen muistuttaa.
Kiitos kuuluu tukijoukoille
Työnantajaa Hujanen haluaa kiittää siitä, että on voitu joustavasti katsoa menoja talvisin. Myös etätyömahdollisuudet on auttaneet harrastukseen panostamista. Hujanen harmitteleekin niiden puolesta, joiden työpaikoilla samanlainen joustavuus loistaa poissaolollaan.
Toisaalta hän pyrkii myös olemaan työnantajan suuntaan joustava, jotta syntyy win–win-tilanne. Hujanen toteaakin, että on joutunut omia arvojaan pohtimaan, sitä kuinka paljon on valmis panostamaan ja muun elämän suhteen valmis ottamaan riskejä. Eteenpäin on menty sillä ajatuksella, että mies on tiennyt kuinka paljon pitää päästä laskemaan ja touhuamaan vuorilla ja on aina mennyt vain sen mukaan. Arvoista on myös joutunut maksamaan.
Tällä hetkellä Hujanen kokee elävänsä onnellista elämää. Alppireissu ajoittuu helmikuun loppupuolelle, mikä on myöhemmin kuin yleensä ja keväällä suuntana on pohjoinen ulottuvuus. Pitkän ajan tavoitteena on pysyä terveenä ja jatkaa harrastamista hyvällä porukalla aina kun se on mahdollista.
Hymyissä suin kohti korkeuksia ja sen toiselle puolelle.
Tromssassa luonto on lähellä. Kaupunki istuu mukavasti meren ja vuorten välissä useammalla saarella.
Ulkona riehuu talven ties kuinka mones lumimyrsky ja lunta dumppaa. Pakkaan reppuni valmiiksi ja ilmoitan töihin, ettei minua näy Slackissä ennen puoltapäivää. Aamulla skinit suksiin, aamukahvi termariin, sukset olalle ja bussipysäkille. Matka Kvaløyalle taittuu bussilla noin puolessa tunnissa. Kanssamatkustajina on työmatkalaisia, turisteja ja tietysti muita laskijoita.
En liene ainoa, joka edellisiltana viestitti työnantajalleen aloittavansa seuraavan työpäivän hiukan myöhemmin. Kuvittelen Tromssan myrskypäivien jälkeisen työkulttuurin vastaavan lätkäkullan jälkeistä meininkiä Suomessa.
Bussi 42 ylittää sillan Kvaløyan puolelle. Sillan jälkeen oikealle puolelle jää ensin Finnlandsfjellet, Suomitunturi. Profiililtaan leveä tunturi tarjoaa laskettavia linjoja koko leveydeltään, ja onkin suosittu tromssalaisten takapiha. Jatkan kuitenkin matkaa seuraavalle nyppylälle, Rödtindenille.
Aina mukava, turvallinen ja helppo Rödtinden on sijaintinsa, ison parkkipaikan ja bussyhteyksien vuoksi alueen kenties suosituin huippu. 470 metrin korkeuteen nouseva Rödtinden on myös laskumielessä rento, tasainen, eikä vaaranpaikkoja liiemmin ole.
Ensimmäiset tromssalaiset laskevat jo edellisyön puuteria alas, ja ylös on matkalla jokunen lisää. Ruuhkaa ei silti ole ja laskettavaa riittää. Tunteroinen ylös ja puolisen tuntia alas. Piippari päälle, vuori-intoilu päälle ja matkaan. Taas mennään!
Meren läheisyys tuo mukanaan vaihtelevan sään. Aina kuitenkin on jotain tekemistä ja jokaiselle kelille löytyy omat paikkansa.
Tromssa vapaalaskukohteena
Muutin Tromssaan yhdeksi talveksi juuri ennen kuin Iso-K laittoi maailman säppiin, joten töiden mennessä tauolle ja kahviloiden ovet säppiin, ei pohjoisessa ollut paljoakaan muuta tehtävää, kuin temmeltää lumessa.
Tromssa on tuttu kaupunki- ja luontokohde, mutta kun puhutaan vapaalaskusta, jää se usein muun muassa Lyngenin varjoon. Tromssalla on kuitenkin valtavasti annettavaa vapaalaskun saralla ja soveltuu erityisen hyvin aloitteleville vapaalaskijoille tai sellaisille pyydahirmuille, jotka haluavat sekoittaa puuterin sekaan myös sommallisen kulttuuria tai illanviettoa kaupungin sykkeessä.
Tromssassa riittää laskettavaa jokaisessa ilmansuunnassa ja jokaisella saarella, pääsaarta lukuunottamatta, joka taas tarjoaa reissun muut hyvät puolet. Monille vuorille pääsee bussilla, ja vuokra-autolla vaihtoehdot ovat loputtomat. Näiden lisäksi Tromssassa yhdistyvät upean luonnon lisäksi makea kaupunkikulttuuri saunoineen, museoineen, ravintoloineen ja oluthuoneineen, jotka saavat paatuneimmankin punavuorelaisen ihmettelemään.
Aloitteleva vapaalaskija löytää Tromssasta mukavia, helppoja vuoria, niille vievät bussiyhteydet sekä varustevuokraamon, joiden avulla puuterinpöllyttämisen salat avautuvat helposti. Alueella viihtyy helposti myös kokeneempi laskija.
Lentäen tai retkipakulla
“Kelatkaa, nää ihmiset asuu täällä joka päivä!”
Nojoo, läppä on vanha, eikä edes itseni keksimä, mutta kuvastaa silti hyvin fiiliksiä, jotka koen aina kun palaan Tromssaan. Ympäröivät lumihuippuiset vuoret, kimalteleva meri, kevätaurinko sekä keskustan tunnelma, jossa yhdistyy ulkoilukaupungin viba ja pohjoismaisen kaupunkilomakohteen tarjonta
kaappaavat ajatukseni usein johonkin ihailun ja kateuden välitilaan.
Nopein tapa päätyä Tromssaan Ruuhka-Suomesta on lentää sinne joko suoraan Helsingistä tai yhdellä vaihdolla esimerkiksi Oslon kautta. Tromssan pääsaarella sijaitseva lentoasema on näppärän kokoinen ja sieltä pääsee bussilla noin vartissa keskustaan.
Toinen tapa päätyä Tromssaan on omalla autolla, tai vielä uusklassisemmin, omalla retkipakulla. Yöjuna Kolariin lyhentää tarvittaessa ajomatkaa. Vaikka julkinen liikenne pelittää Tromssassa mainiosti, saa omalla tai vuokra-autolla alueesta vielä enemmän irti. Vuokra-autoja kannattaa vilkaista myös Getaround-sovelluksen (entinen Nabobil) kautta.
Rundfjellet
Talvi on kääntynyt kevääksi ja suuntaamme mantereen puolelle Rundfjelletille. Bussit 20 ja 22 vievät parinkymmenen minuutin matkan ohi Tromssan pienen laskettelukeskuksen ja Kvartsvegenin pysäkille. Tien toisella puolella näkyy jo kanssalaskijoiden jälkiä, joita on helppo seurata.
Rundfjellet on profiililtaan ylhäältä melko mieto ja alempaa metsäosuudelta taas jyrkempi. Täydellä teholla paahtava kevätaurinko saa hien virtaamaan metsäosuutta skinnaillessamme. Suomalainen ylpeyteni ei anna minun joka paikassa seurata norjalaisten latua, joten suuntaamme kohti huippua hieman vasemman kautta kiertäen. Huipulta on upea näköala joka suuntaan. Toisaalla katse pomppaa vielä suurempiin vuoriin ja toisaalla se jatkuu meren yli silmänkantamattomiin.
Yläosan tasaisemmalla osuudella ei vauhti päätä hurmaa, mutta meininki sopii aloittelijalle, joka vielä etsii itseään ja rajojaan. Puuteri pöllyää ja homman voi heittää jopa vähän hassuttelun puolelle. Puurajan jyrkemmällä osuudella taas uudet laskutaidot
laitetaan kovempaan testiin. Sekin sujuu näppärästi ja bussipysäkillä hymyilylle ei meinaa löytyä rajoja!
Liikkuminen ja vuokravälineet Julkinen liikenne toimii Tromssassa varsin hyvin. Käytännössä paikallisbusseilla pääsee keskustasta helposti Kvaløyan Rödtindenille ja Finnlandsfjelletille tai karvan verran pidemmälle Lille Blåmanille, joka on myös todella mukava vuori laskea, sekä pääsaaren puolelle Krokeniin ja Rundfjelletille.
Jos ei omista vapaalaskuvarusteita tai jotain tiettyä puuttuu, ne voi vuokrata helposti Tromssan keskustasta. Tromsø Outdoor -niminen kauppa varustaa laskijan tarpeen tullen lähes päästä varpaisiin. Norja on kallis maa, mutta jos on ensimmäisiä kertoja menossa laskemaan takamaastoihin tai jos suunnittelee laskevansa vain parina päivänä, voi tämä olla hyvä tapa lähteä liikkeelle. Ja välineet ovat hyviä!
Tromssan kirjaston yhteydessä toimii myös varustelainaamo, josta voi lainata ulkoiluvälineitä liukurista lumilautaan ilmaiseksi. Sieltä voi siis saada pikkuvälineitä lainaan, jos jotain unohtuu tai häviää tai voit etsiä sieltä välipäivän ratoksi muita ulkoiluvälineitä käyttöön.
Tromssalaisten vapaalaskijoiden Facebook-ryhmä Topptur Tromsø on aktiivinen ja sitä kannattaa seurata jo pelkästään reittitiedustelun kannalta. Yleensä sieltä saa viimeisimmät tiedot siitä, missä on tarjolla puuteria ja missä aaltopeltiä, minkä lisäksi siellä voi kysellä laskuseuraa ja kyytejä.
Edellinen talvi näytti ankarat kyntensä lumivyöryvaaran suhteen useampaankin otteeseen, enkä voi painottaa tätä asiaa tarpeeksi. Lumivyöryennustetta ja paikallisuutisia on tärkeää seurata, ja jos lunta tulee paljon, kannattaa siitä nauttia pienemmillä ja turvallisemmilla vuorilla. Parhaat lumivyörytiedot
Kaupungin takapihan vuorilla pääsee irti päivärytmistä ja ne toimivat leppoisana ulkoilumaastona. Ei siis ihme, että Tromssalaisia näkee ulkoilemassa ennen ja jälkeen työpäivän.
Lumivyöryvarusteet kannattaa aina pitää mukana, vaikka laskisi vuorella, jolla niitä ei todennäköisesti tarvitse.
Kaamos väistyy käytännössä helmikuussa ja valoa riittää päivittäiseen puuhasteluun
Kevätaurinko luo kesäfiilikset, joita on vaikea välittää sosiaalisessa mediassa, vaikka kuinka “Feels like summer” soisi taustalla.
löytyvät Varsom.no-sovelluksesta. Lumivyöryvarusteet kannattaa aina pitää mukana, vaikka laskisi vuorella, jolla niitä ei todennäköisesti tarvitse. Monien reittien alkupisteeltä löytyy myös piipparin testaamiseen tarkoitettu tolppa.
Skittentinden
Jos aikaa on käytössä enemmän ja pyydajalka vipattaa, suosittelen auton vuokraamista pariksi päiväksi. Pohjoisen suunnalla oleva Ullstinden on varsin hieno vuori laskea, mutta me suuntaamme kuitenkin syvemmälle Kvaløyalle Skittentindenin klassiselle toppturille.
Kilometrin korkeuteen ylettyvä ja puolen tunnin päässä Tromssasta sijaitseva Skittentinden on suosittu vuori tromssalaisten keskuudessa. Nousu sinne kestää pari-kolme tuntia ja reitti mutkittelee ja kiertää parkkipaikalta katsottuna lähes vuoren taakse, ennenkuin toppiin pääsee. Huipun lähes hypnoottisessa maisemassa tasaan hengitystäni kiitollisena upeasta kokemuksesta, näköalasta ja harrastuksesta. Elämää parhaimmillaan!
Skittentinden tarjoaa laskijalle ensin avoimen, pohjoisen suuntaan avautuvan noin 30-asteisen rinteen, sitten pienen traverse-osuuden ja lopulta metsää. Metsä on minulle juuri sopivan jyrkkää ja väljää, jotta vauhtia ja liikettä riittää, mutta alas ei tarvitse laskea mantelitumake punaisena. Viimeisillä käännöksillä vauhdit talteen, tasaisen yli ja kohtii parkkipaikkaa lumipesulle.
Vauhdin hurmaa ja adrenaliinia. Kevätaurinko luo kesäfiilikset, joita on vaikea välittää sosiaalisessa mediassa, vaikka kuinka “Feels like summer” soisi taustalla. Hiki virtaa, aurinkovoide maistuu suussa ja elämä on ihanaa. Sanattomana jään sukset jalassa tuijottamaan Kvaløyan vuoria, enkä jälleen ihmettele yhtään, miksi tätä tehdään. Lisää, lisää!
Saunoen ja palautuen
Se, kuinka norjalaisista ei suomalaisten tapaan koskaan tullut saunakansaa ei osu tajuntaani yhtään. Onneksi tilanne näyttää elpymisen merkkejä ja Tromssassa pääsee nykyään melko helpostikin saunomaan ja uimaan.
Keskustassa – erään satamalaiturin päässä – sijaitsee Pust–yhteisösauna, johon voi varata tunnin vuoron netistä. Löylyt ovat hyvät, juttukavereita riittää, isot ikkunat tarjoavat upeat näköalat ja koko homman kruunaa uinti hyisen ihanassa meressä. Palautumista parhaimmillaan.
Jos liikkeellä on isompi porukka ja kaipaa persoonallisempaa saunakokemusta, kannattaa suunnata Vulkanalle. Vulkana on kelluvaksi saunaelämykseksi muutettu laiva, josta löytyy perinteinen suomalainen sauna, palju, hammam ja baari-ravintola. Tromsöbadet pääsaaren huipulla tarjoaa taas perinteisemmän kylpyläelämyksen.
Tromssa vetää puoleensa myös suuret määrät perinteistä turismia, joille on kehitetty tekemistä revontuliajeluista viiden tähden ruokaelämyksiin. Tromssa onkin täynnä hyviä kahviloita, kivoja kuppiloita, fiinejä viinibaareja ja maukkaita ravintoloita.
Kokeile esimerkiksi Mikrobryggerin oluita, Antmandensin viinejä, Bardusin hampurilaisia tai vaikka tapaksia Tapas-ravintolassa. Ainoa merkittävä asia lienee mainita, että sunnuntaisin paikat ovat kiinni, joten silloin ei kannata haaveilla shoppailevansa.
Revontulia varten kannattaa muuten suunnata Telegrafbuktan rannalle saaren eteläpäätyyn tai Ersfjord-vuonon pohjukkaan Kvaløyalle.
Levi on tunnettu pehmeistä hissipuutereista, joissa vapaalaskija saa loopata päivän aikana useita kertoja rinteen vierustoja. Helposti lähestyttävät metsälaskut koukuttavat ja jalat saa hapoille nimenomaan laskemalla, hississä voi sitten lepuuttaa lihaksia ja kerätä voimia seuraavaan. Aika ihanaa.
Levin hissioffarit ja skinnailureitit
Toisinaan on myös mukava laittaa nousukarvat suksen tai splitboardin pohjaan ja nousta lihasvoimin ylös. Levin ympäri menee viisi selkeästi merkattua skinnausreittiä, jotka löytyvät myös rinnekartoista. Iltahiihdon sijaan voi siis käydä hikilenkillä tunturissa skinnailemalla ja nauttia samalla puuterilaskuista.
Jos haluaa lähteä kokonaan Levin tunturialueen ulkopuolelle, on seuraava askel Immeljärven toisella puolella siintävä Kätkätunturi. Kätkä on helposti lähestyttävä, kaunis ja monimuotoinen, mutta toisaalta myös melko tiheä ja vaatii sekä navigointi- että laskutaitoja.
Kätkällä on itsekin tullut usein käytyä laskemassa ja eksymässä, lumi säilyy usein pitkään pehmeänä tiheän kasvuston turvin. Toisaalta puita saa väistellä ihan tosissaan. Ja kylän valot loistavat skinnailijalle sinnekin. Eräänä helmikuun päivänä paukkupakkasten siivittämänä päätimme suunnata vielä kauemmaksi Levin alueen todellisiin takamaastoihin.
Kätkän takamaastot
Kätkän ja Pyhätunturin ympäri kulkee hieno noin 30 km hiihtolatu, jota pitkin olen useaan kertaan hiihdellyt. Samalla on tullut katsottua ympäröiviä tuntureita ja mietittyä mahdollisia laskuja. Vapaalaskija kun ei ole koskaan lomalla, vaan silmä etsii aina uusia laskupaikkoja. Napsin hiihtolenkin lomassa kuvia mahdollisista laskupaikoista Pyhätunturista, Katajavaarasta, Aakenusvaarasta ja Homevaarasta. Karttoja vertaamalla alkoi muodostua hyvä kuva takamaastoista.
Moonbike ratkaisi pitkän lähestymisen ongelmat
Olimme Ape Majavan kanssa usein miettineet, että tuonne pitäisi päästä etsimään uusia laskulinjoja. Majava kun harvoin tykkää laskea siellä, minne olisi helpoin pääsy. Ensilaskut ja uudet paikat kiinnostavat edelleen. Pitkä lähestyminen tuotti ainoastaan hieman päänvaivaa. Hiihtolenkillä oli tullut useasti syötyä letut ja juotua kahvit Suomen suloisimmassa latukahvilassa Hanhipirtissä, joka olisi lähellä vaaroja. Matkaa sinne tosin olisi 12 km hiihtolatuja pitkin. Hanhipirttiä pitää todella suloinen eläkeläispariskunta Savosta. Ruoka on maukasta, hillot itsetehtyjä ja miljöö rauhoittaa. Mutta
Levin Pyhätunturi sijaitsee Kätkän vieressä ja sinne on helppo ja kaunis skinnata, kunhan pääsee tunturin juurelle.
kaukana se on vapaalaskijalle. Moottorikelkalla pihaan kyllä pääsisi, mutta halusimme kokeilla jotain muuta. Sähköpyörälläkin olimme jo muutamia vuosia sitten konseptoineet bike and ski -retket Ylläksen Kotamajalle, joten sekin oli jo testattu.
Vihdoin saimme Ismo Hulmin kautta testiin Moonbikesit, sähkömoottorisen lumipyörän (tai moottoripyöräkelkan tai lumiskootterin ja moottoripyörän sekoitus, rakkaalla lapsella kun on monta nimeä). Laite on rekisteröity moottorikelkaksi ja kulkee kelkkaurilla maksimissaan 42 km/h. Ja on ajossa moottorikelkkaa huomattavasti leikkisämpi ja keveämpi yhden henkilön menopeli. Tämä oli ratkaisu meidän ”lähikseen”.
Päiväretki Hanhipirtille ja takamaastoon Matkaan lähti allekirjoittaneen lisäksi Ape Majava, Iloqin lahja maailmalle eli Joni Lampinen, Moonibikes-mies Ismo Hulmi sekä kuvaajiksi innokkaat laskumiehet Sami Tuunanen sekä Mikko Nilivaara. Lähdimme matkaan helmikuisena aamuna, kun mittari näytti -32°C, ilma seisoi ja aurinko paistoi. Päivä oli hieman liiankin kaunis. Ja kylmä. Kaikki vaatteet sai laittaa päälle ja käsiin lämmittimet.
Laskuvarusteet pakkasimme ahkioon, jonka sai hyvin vetoon Moonbiken perään. Lisäksi kuvaajilla oli yksi ahkio mukana. Lähdimme moottorikelkkareittejä pitkin ja jo muutaman kilometrin päässä pääsi hyvin rauhaan Levin sykkeestä eikä muita kelkkailijoita juurikaan ollut.
Levin lähettyvillä oleva kelkkareitit kiertävät uskomattoman kauniita ja rauhallisia jänkiä pitkin. Ajaminen vaati hetkellistä harjoittelua, mutta nopeasti laitteen kanssa pääsi sinuiksi. Tasapainottelu oli hauskaa, mutta sopivan haastavaa. Ja ketterä kyyti oli todella mukava tapa matkustaa. Sähkömoottori on mukavan hiljainen ja vauhdin voi säätää itselle sopivasti.
Suurin ongelma taisi meillä olla pureva pakkanen, yhtään ihoa ei saanut olla näkyvillä, jos halusi välttää paleltumisvammoja. Toinen hidastava tekijä oli liian kauniit maisemat. Useampaan kertaan oli pakko pysähtyä ihmettelemään rauhaa.
Pidimme Hanhipirtillä kunnon tauon ja lämmittelimme sisällä. Lounaaksi oli hirvikeittoa ja jälkiruuaksi lättyjä. Lämmin tupa ja keinutuoli rauhoitti. Laitoimme laskuvarusteet valmiiksi ja vähensimme vaatetta. Ajelimme Moonbikesilla Pyhäjärven yli Pyhätunturin länsipäätyyn ja lähdimme skinnailemaan ylöspäin ilta-auringossa.
Lumi oli pehmeintä pakkashöttöä eikä missään näkynyt jälkiä. Maasto oli harvaa metsää, muotoja löytyi mukavasti. Alku oli melko loivaa, mutta tunturin kylki jyrkkeni mukavasti ylös mennessä. Lumen laatu oli A-luokkaista. Päällä oli aivan liikaa vaatetta ja hiki tuli.
Nousumetrejä ei kertynyt kuin 150, mutta matka oli mukava ja huipulta avautuivat upeat näkymät. Huipulla olikin makea hetki lämmitellä inversiossa ja lähteä sen jälkeen laskemaan alas. Nousulatua hyödyntämällä
Saana Saltevo nautiskelee Levin Pyhätunturin pehmeistä lumista.
”Lumi oli pehmeintä pakkashöttöä eikä missään näkynyt jälkiä. Maasto oli harvaa metsää, muotoja löytyi mukavasti.”
saa muutaman mukavan mäen helposti. Tarkoituksena oli käydä myös laskemassa Katajavaaran koillisreuna, mutta nautiskelimme sen verran päivän mittaan hienoista maisemista, että päätimme jättää sen toiseen kertaan.
Laskumetrejä siitä saisi suunnilleen saman verran kuin Pyhätunturilta ja lumi olisi taatusti hyvää. Ylhäällä näytti vielä olevan sopivaa laskuaukkoa, jota olisi ollut kiva päästä kruisailemaan. Katajavaaran kyljessä olevat Aakenusvaara ja Homevaara sopivat ehkä kuitenkin paremmin umpihankihiihtoon kuin vapaalaskuun. Mutta toisaalta loivan laskeminen on tulossa muotiin. Ehkä sielläkin voi vielä käydä seikkailemassa.
Karttasovellukset kunniaan
Uusien laskupaikkojen metsästäminen pelkkien karttasovellusten avulla on palkitsevaa. Nykyteknologian avulla pystyy hahmottamaan helposti maastonmuotoja ja jyrkkyyksiä. Suomesta löytyy loputtomasti mukavaa laskettavaa, laskumetrejä kannattaa metsästää 70 m paremmalta puolelta niin ei koko ajan tarvitse olla vaihtamassa laskukamoja nousukuntoon.
Hiihtokeskusten läheltä löytyy usein pienempää vaaraa, jossa saa olla aivan rauhassa. Vapaalaskun skaala on laaja ja usein Suomessa liikutaan jossain hiihtovaelluksen ja laskemisen rajamailla. Laskupäivä voi olla myös retkeilyä ja uusilla kevyillä kamoilla hiihtely metsässä on mukavaa kuntoilua. Hyvänä bonuksena saattaa sitten saada mukavan laskun alas. Länsi-Lapin alueeltakin löytyy laskettavaa ja koluttavaa vaikka kuinka paljon kartanlukutaitoisille seikkailijoille.
After skit
Skinnailujen jälkeen menimme vielä Hanhipirttiin kahveille ja lisäsimme vaatetta ennen kotimatkaa. Toki kuuntelimme myös omistajapariskunnan savolaisia juttuja. Pimeä oli jo ehtinyt laskeutua ennen kuin pääsimme kotimatkalle, mutta Moonbikesien hyvien valojen avulla matka taittui mukavasti eikä pimeä haitannut. Tähtitaivas huolehti lopuista valoista. Päivän jälkeen mieli oli rauhoittunut ja tuntui, kuin olisi käynyt kauempanakin Levin sykkeestä.
Levin Pyhätunturi Hanhipirtiltä päin, kaunista muotoa ja hyviä laskulinjoja.
20 % parempi paineen vähennys ja viileämmät unet!*
Nauti mukavuudesta ja tuesta, joka kestää.
Sijauspatjalla 15 vuoden Pro Rata -takuu.
Selkäliitto ja Uniliitto suosittelevat aitoa Tempuria!
Paras selälle ja unelle
Suomalainen vuoderunko!
TUTKIMUSVOITTAJAN SÄNKYTARJOUS alk. 2699 € (norm. 3418 €)
*Perustuu vuosilta 2021 ja 2022 tehtyyn kuluttajatutkimukseen yli 1300 patjanomistajan kanssa Suomessa, laskettu vertaamalla TEMPUR®-patjan omistajien yleisiä unenlaadun huippupisteitä lähimmän kilpailijan huippupisteisiin. Lähin kilpailija tarkoittaa lähintä kilpailijaa vain haastattelupisteiden perusteella. ** Perustuu sisäisiin testeihin, Advanced -materiaaliin (Dan-Foam ApS 02-07.2021)
matkalla menestykseen
Teemu Lauronen on 21-vuotias freestyle-laskija ja ”deep-east” Ilomantsin lahja Suomen A-maajoukkueelle, joka “laskee niin paljon kuin kerkee”. Laskeminen on tuottanut tulosta ja miehellä onkin parhaana sijoituksena slopestylen maailmancupissa 12. sija ja takataskussa myös voitto Rukan Eurooppa Cupista viime kaudelta
Lapsuus ja nuoruus taittui maaseudulla
Itä-Suomen perukoilla, josta vielä Ilomantsiinkin oli 15 kilometrin matka. Perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi isosisko ja isoveli.
Kiinnostuksen kohteet olivat nuorempana enemmän moottoroiduissa koneissa kuin laskettelussa, sillä isä ja veli ajoivat rallia ja houkuttelivat myös Teemua mukaan. Ralli ei vienyt mukanaan, mutta motocrossia ja mönkkäriä tulevan freeski-laskijan oli kiva ajella ennen kuin sukset veivät mukanaan.
Lasku-uran alku
Kahdeksanvuotiaana joulupukki toi sitten lumilaudan ja uusi laskuharrastus alkoi. Teemu laskikin ensimmäiset pari vuotta kahdella kantilla, vaikka muilla kylän pojilla kantteja oli tuplasti. Maaseudulla kaikki on kaukana ja lähin laskettelukeskus oli 70 kilometrin päässä Mustavaaralla.
Kerran viikossa sinne pääsi koko päiväksi laskemaan. Neljän hengen kaveriporukasta aina jonkun vanhemmat toimivat kuskina. Viikolla sitten hinkattiin pihaan kasattua yhtä reiliä.
Kun kaikki muut kaverit laskivat suksilla, niin kahden kauden lumilautauran jälkeen Teemukin vaihtoi suksille. Laji tuntui heti omalta ja helpolta. Ja siitä ei sitten ollut enää paluuta. Vapaus alkoi kiehtoa heti ensi metreiltä.
Kaivurilla oma mäki
Laskeminen vei Teemu Laurosen mukanaan ja kerran viikossa Mustavuoreen pääsy alkoi pikkuhiljaa tuntua liian vähältä. Maaseudulla vaihtoehtoja ei niin paljon ollut tarjolla ja välimatkat pitkiä, mutta onneksi Teemun isällä oli maansiirtoyritys. Ralliautoiluun isä ei saanut Teemua suostuteltua, joten ammattimies teki pojalleen kaivinkoneilla oman mäen ta-
kapihalle, jossa pääsisi treenaamaan omaa suosikkilajiaan.
Treenipaikalle hankittiin vielä oma naruhissi ja viisi reiliä, joten alkoi harrastuspaikka olla pojalle kohdillaan. Korkeuseroa tuli ehkä 10 mutta pituutta mukavat 80 metriä. Hyvien ulkovalojen avulla kotimäessä pystyi laskemaan tuntitolkulla iltaisin. Omassa parkissa Teemu sai temppujen lisäksi harjoitella myös reilien kasaamista ja suunnittelua. Oma kehuttu tyyli alkoikin muovautua jo takapihalla.
Kultamitali kaulaan ensimmäisistä kisoista Seitsemännellä luokalla Teemu lähti ensimmäisiin kisoihin Kasurilaan. Ace of Airiin oli kerääntynyt kovia laskijoita ja päivän päätteeksi kultamitali ojennettiin Teemulle. Aikaisemmin oli ehkä ollut hankala hahmottaa omaa tasoaan suhteessa muihin Suomen laskijoihin, mutta voitto varmisti, että oltiin hy-
vällä tasolla. Ja siitähän miehellä oma halu ja motivaatio vain kasvoivat.
Kahdeksannella luokalla mukaan tulivat Rukan yläkoululeirit ja yhteisöllisyys, valmentaja vinkkasi, että kannattaisi hakea Rukan Alppikouluun peruskoulun jälkeen. Lukio ei ollut suosikkivaihtoehtona, mutta onneksi Alppikouluun voi yhdistää myös ammattikoulun ja niinpä peruskoulun jälkeen Teemu löysi itsensä asumasta Kuusamossa ja opiskelemassa talonrakentajaksi Alppikoulussa.
Alppikoulun arkea
16-vuotiaana omilleen muutto on iso asia, mutta pikkuhiljaa arki lutviintui Kuusamossa paikoilleen. Ammattikoulun kanssa piti pystyä ennakoimaan ja olemaan järjestelmällinen, jotta laskemisen sai yhdistettyä koulunkäyntiin.
Opettajat olivat onneksi kannustavia ja harjoittelut voitiin tehdä kesäisin, kun Rukan rinteet olivat vähemmän laskettavia. Ruokailu oli ehkä aluksi haastavinta, kun siirtyi äidin patojen äärestä yksin asumaan.
Onneksi siinäkin sai apua Alppikoulun ravintoluennoilta ja aika pian mies ymmärsi, että täytyy syödä kunnolla, jotta jaksaa. Nykyään ruuanlaiton suhteen ei ole ongelmaa, viiden eri ruuan kierrättäminen säästää aikaa ja helpottaa arkea sekä pitää kylläisenä. Alppikoulun toisella luokalla Teemun selkänikamaan tuli rasitusmurtuma ja pitkän kuntoutuksen aikana viimeistään ymmärsi ravinnon sekä kehonhuollon merkityksen.
Laskemisen vapaus
”Voi tehdä mitä vain, ei laiteta mihinkään muottiin. Ei rajoitteita”
Teemu Lauroselle laskemisessa parasta on vapaus. “Voi tehdä mitä vain, ei laiteta mihinkään muottiin. Ei rajoitteita”, kuten hän itse asian määrittelee.
Laskeminen vie myös miehen kaiken ajan tällä hetkellä, mutta sekään ei haittaa, sillä hän sanoo, että laskeminen ei tunnu työltä. ”Hengataan vain kavereiden kanssa mäessä ja kuvataan.”
Lapsena Teemu harrasti myös jalkapalloa, mutta se tuntui jotenkin liian kurinalaiselta ja järjestelmälliseltä. Sisäinen motivaatio ei ajanut siinä lajissa niin voimakkaasti eteenpäin. Edelleen sama vapaus kannattelee ammattimaista uraa.
“Voi laskea missä vain ja kehitellä temppuja ja tyylejä. Voi laskea parkissa ja kaduilla”, hän sanoo. Myös lähestulkoon kaikki kaverit ovat laskupuolelta ja tiivis yhteisö saa moneen otteeseen kiitosta.
Oma asunto on noin 10 metrin päässä Rukan rinteistä, joten määrällisesti tulee laskettua paljon ja välipäiviä on jopa hankala pitää. Rinteessä menee helposti useampia tunteja ja Teemu arvioikin, että viiden tunnin laskupäivästä kaksi tuntia on tiukkaa laskemista ja kolme tuntia sitten rennompaa hengailua kuten analysointia ja muuta laskemista.
Mies arvostaa selvästi hyvää suksen hallintaa ja nykyään hän tykkää laskea myös rinteitä ja metsäreittejä, erityisesti puuterikeleillä. Teemun laskutyyli onkin kehittynyt tunnistettavaksi ja tyyli on priimaa. Laskukaveri Topi Kuivalainenkin kehuu erityisesti Teemun omintakeista tyyliä, jonka tunnistaa jo kaukaa. Monipuolinen reilaaminen ja tarkkuus saa myös kehuja. Ja se, että Teemu jaksaa vielä kaiken lisäksi aina tukea ja kannustaa muita.
Kisahermot kantavat
Kisasuorituksissa Teemulle tärkeintä on säilyttää varmuus ja saada koko slopestyle-rata ehjänä läpi. Hän tekee tasaisia suorituksia eikä juurikaan ole epäonnistunut kisoissa.
Strategiana on tehdä varma suoritus ilman valtavia riskejä ja nostaa tasoa koko ajan. Varma suorittaminen on toiminut ja Teemu on tällä hetkellä sijalla 30 maailman rankingissa ja se takaa henkilökohtaisen paikan MC-kisoihin.
Myös Big Airissa on tullut kisattua hyvällä menestyksellä, mutta luova ja monipuolinen laskija nauttii enemmän slopestylen radoista. Hänen mielestään kisamatkat ovat slopestylessa hauskempia, sillä yhden hyppyrin sijaan saa aina jännittää ja treenata koko rataa.
Itse kisasuoritusta laskija jännittää aina hieman, mutta yrittää keskittyä muuhun, jotta rentous säilyisi. Ennen
omaa suoritusta on parempi jutella kavereiden kanssa ja kuunnella musiikkia kuin stressata ja katsoa kelloa koko ajan. Kisasuorituksessakin kuulokkeissa soi räppi, joka puskee eteenpäin, antaa voimaa ja räjähtävyyttä. “Se tuo sellaista aggressiivisuutta. Voiko niin sanoa? Ei mitään turhan lempeää”, Teemu kuittaa kisamusiikkinsa valinnan.
Tulevaisuus
Tulevaisuudessa Teemu toivoisi, että saisi laskea mahdollisimman pitkään ja monipuolisesti. Seuraavat kaudet on omistettu puhtaasti kisaamiselle ja toiveissa siintää olympiapaikka vuoden 2026 kisoihin.
Toiveena olisi myös välttyä loukkaantumisilta. Kilpailu-uran jälkeen video- ja kuvausprojektit kiinnostavat, mutta mitä muuta kuin laskemista hän odottaa tulevaisuudelta?
“Se mun pitää vielä selvittää itselleni. Aina välillä tulee ajatuksia, mutta tällä hetkellä laskeminen vie niin täysin kaiken ajan, että en tiedä. Raksa ei ole vaihtoehtona, että ehkä johonkin kouluun vielä. Mutta ei mulla vielä ole yhteisymmärrystä tulevaisuudesta”, hän sanailee.
Eikä tarvitsekaan olla, sillä tällä hetkellä laskeminen kantaa ja elämä näyttää omalta.
Itävallan Absolut Parkissa treenileirillä. Kuva: Toetav productions
Artikkelisarjan ensimmäisessä jutussa todettiin, on tämä juttusarja jatkoa viime talvena EDGEn sivuilla julkaistulle neliosaiselle Lajin vaikeus viehättää – vapaalaskun ABC -kokonaisuudelle. Tavoitteena on tuoda konkretiaa läpikäytyjen tekniikoiden ja taktiikoiden tueksi oikeiden mäkipäiväkertomuksien kautta.
Saavutettavuuden riemujuhlaa
Helmikuussa 2023 kirjottaja vieraili muutaman viikon ajan Chamonixissa Mont Blancin alueella. Alue on vuorimaastossa tapahtuvan vapaalaskun ykköspaikkoja maailmassa ja kaikenlaista sekä kaiken tasoista laskua seutukunnalta löytyy.
Hissijärjestelmä on hulppea ja mahdollistaa nousun noin kilometristä vähän yli 3800 metriin muutamassa kymmenessä minuutissa. Lisäksi laakson pohjalla puksuttaa paikallisjuna. Alueen hiihtokeskukset mahdollistavat laskemisen eri korkeuksilla, erilaisilla ilmansuunnilla ja erilaisissa ympäristöissä tavalla, jollaista löytyy harvasta paikasta maailmassa.
Ei lasku aina pelkkää tykityksen riemujuhlaa ole
Chamonixin jäätiköt ovat kokeneet kovia kuumien kesien takia ja nykyään pitkät lumettomat jaksot ovat tavallisia, ja muutkin kuin me ovat kuulleet, että kyseessä on nasta mesta. Chamonix on monimutkainen ja moninainen paikka vapaalaskuhommille. Kun kaupanpäällisenä saa hieman huonoa tuuria hissien toimimisen ja muutaman tulipalon kanssa niin kapasiteetti onkin koetuksella.
Pelipaikoille
Kirjoittaja on vieraillut Chamonixissa siinä määrin monta kertaa, ettei enää ilman pientä kertaamista pysty laskemaan kuinka monta kertaa näillä kylillä on tullut käytyä. Toki visiitit olivat aiemmin lähtökohtaisesti kiipeilypainotteisia ja alamäkiorientoituneita reissuja on vain muutamia. Ennen lähtöpäivää erilaiset kulmilla vaikuttavat ja vierailevat tutut sekä kaverit tuli käytyä läpi niin tilannetietoisuuden kuin potentiaalisten puuhakavereiden suhteen.
Ottaen huomioon alueen erilaisten laskuturvallisuuteen ja laatuun liittyvät muuttujat, on järkevää pohjustaa omat tiedot tutuilta siinä määrin kuin se on mahdollis-
ta. Seurailinkin kelejä ja olosuhderaportteja hyvän aikaa ennen reissua ja rimputtelin kavereille missä mennään. Myös paikallisten viranomaisten raportit tulee selattua läpi tarkasti.
Iloiseksi yllätykseksi Oulun oma IFMGA vuoristo-opaskokelas (aspirant) Sami ”Karva” Haapasalmi sattui samoihin aikoihin nurkille ja vielä iloisemmaksi yllätykseksi selvisi, että Karvalla olisi poltetta päästä kurvailemaan vuorille.
Matkustin samassa poppoossa entuudestaan tutun Lipposen Juhan kanssa ja olikin helppo alkaa veistelemään pelisuunnitelmaa reissun ensimmäisille päiville mukavalla porukalla.
Lomalaskun nopea syvä pääty Vyöryvaaran ollessa tasolla yksi, lumitilanteen ollessa luokkaa kuiva ja keliolosuhteen ollessa aurinkoinen pohdimme erilaisia suhteellisen korkealla sijaitsevia eteläseiniä ajatuksissamme auringon pehmittämä lumi.
Pienen ammentamisen jälkeen saatiin tietoa Italian puolen olosuhteista ja päädyt-
tiin suunnittelemaan päivän seikkailuksi Tour Ronden eteläseinämän laskua Brenvan jäätikölle ja lopulta Courmayeurin kylään.
Kyseinen operaatio pitäisi sisällään nousun hissillä Helbronnerin yläasemalle, runsaan kilometrin skinnausta jäätiköllä ja pientä alppikiipeilyä ennen itse laskulinjalle pääsemistä.
Lasku itsessään sisältää pitkiä jyrkempiä osuuksia, Brenvan jäätikön ylityksen, reitinvalintaa jäätiköllä ja lopulta leppoisaa etenemistä maalikylille. Luvassa olisi siis pitkähkö päivä, joka sisältäisi paljon erilaisia vaiheita, riskitekijöitä ja tarvittavia tekniikoita. Tiedossa olisi noin 800 korkeusmetriä nousua ja 2900 korkeusmetriä laskua. Fatmap-karttapalvelun mukaan maksimijyrkkyys olisi 52 astetta ja vaikeustaso 3/5 eli vaikea. Pidemmät yhtäjaksoiset pätkät ovat noin 40–45 asteen luokkaa ja hieman kiipeilyllisempien osuuksien alppigreidi on noin PD+. Erilaisissa vyörymaastoissa oleskelua on reitillä melkoisen paljon, jäätiköillä on railoja sekä erilaisia irtokivien tippumismahdollisuuksia on useammassa paikassa.
Ramborenna, kuva Jani Hujanen.
Pelipäivä
”Pannujen jälkeen etujalan nilkasta tai pohkeesta tuntui jotain menneen rikki ja tilannetta tarkasteltiin porukalla.”
Aamu aloitettiin autosiirtymällä tunnelin läpi Ranskasta Italiaan, toki aluksi tarkistettiin kelit ja mukaan lähtevät työkalut, jäätiköille kun tarvitaan muutakin kuin itse laskuvarusteet. Niinkin käsittämätöntä insinööritaitoa kuin keinot nousta vuorille Chamonixissa ovatkaan, niin siltikin ehkä käsittämättömintä on Mont Blancin alta menevä 17-kilometrinen tunneli, joka tuo Italian Courmayerin alueen laskut nopean autosiirtymän ulottuville.
Aikainen lintu madon nappaa ja ehdimme hörppimään kahvit hissin ala-asemalla ennen nopeaa matkaa Helbronnerin yläasemalle väliaseman kautta ensimmäisellä kabiinilla. Helbronnerin hissiasemat on uusittu joitain vuosia sitten ja kyseinen laitos on kyllä vaikuttavuudessaan melkoinen.
Ensimmäinen hissi lähtee kello 8.30 ja yläasemalla siirryttiin suksille jo ennen yhdeksää. Skinnailu itsessään on varsin leppoisaa, mutta ottaen huomioon vähäisen lumimäärän ja jäätiköitä runnelleet kuumat kesät, päätimme kulkea köysistössä. Helbronnerilta kuljetaan alkuun hieman alaspäin jäätiköllä ja Aiguille d´Entrevesin harjanteen ohittamisen jälkeen suihkitaan kohti Tour Ronden itäseinää, josta itse 3792-metriselle Tour Rondelle noustaan useimmiten näin talvisaikaan.
Tour Ronden juurella laitoimme laskuvälineet reppuun ja sovimme, että reunarailon ylittämisen jälkeen irrotetaan köysi ja kiivetään ilman varmistuksia ylös harjanteelle. Näin liikkuminen olisi nopeaa mahdollisesti tippuvia irtokiviä sisältävässä ympäristössä, jossa kiipeilyllisempää osiota olisi hankala varmistaa. Jos joku tippuisi, ei mukana menisi muita. Nopean kömpimisen jälkeen oltiinkin jo harjanteella ja pois harmin tieltä.
Linjalla
Laskun teknisesti vaikeimmat pätkät ovat käytännössä heti laskulinjan alussa. Reitti lähtee eteläseinälle hieman huipun alapuolelta, kulkee poikittain laskijan oikealle ja johtaa lopulta jatkuvasti levenevään ja loivenevaan laskulinjaan. Tätä ensimmäistä osioita on pureskeltavana noin 500 korkeusmetriä ennen kuin reitti kääntyy selkeästi Brenvan jäätikölle.
Ennakkotietona saman linjan muutamaa päivää aiemmin laskeneelta porukalta oli, että lumi tulisi pinnaltaan olemaan auringon pehmittämää. Karu totuus oli kuitenkin, että pitkittynyt pitkä lämmin jakso oli tehnyt temput lumen pinnalle: lumi oli erittäin ilmaantunutta ja pinnasta pitkälti mätää.
Tyylipisteitä ei siis ollut tarjolla, joten erilaisella hyppykäännöksellä ja liu´uttelulla
etenimme kohti laskun helpompia osuuksia. Pienen säädön ja sähellyksen jälkeen pääsimme laskemaan blokeissa Tour Ronden eteläseinä alas Brenvan jäätikölle.
Helpossa maastossa helppoja virheitä
Itse Brenvalla lasku olisi lähtökohtaisesti suhteellisen leppoisaa, aluksi jäätikön laskijan vasenta reunaa alaspäin jäätikön keskellä kohoavan kivisen törmän ympäri ja vaakakulkua kohti jäätikön laskijan oikeaa reunaa. Jäätikkö tekee ikään kuin hyllyn ennen kuin se purkautuu jyrkästi kohti loppuaan alempana laaksossa. Helpossa ja loivassa maastossa on hyvä pyrkiä muuttamaan korkeus vaakamatkaksi, varsinkin jos olet liikkeellä lumilaudalla.
Kirjoittaja pyrki paukuttelemaan täyttä vauhtia niin pitkälle ja leveälle kuin mahdollista ja siinä poikki kulkiessa kulkusuuntaan eteen ilmestyi lumessa pieni kohouma, jonka yli helposti arviolta sujauttaisi.
Lähemmäksi tultaessa kohouma olikin luultua isompi tai ainakin kirjoittajan oletettu pomppu laiskempi. Lopputulemana puolittain onnistunut pomppu yli kiinteästä jäämyhkyrästä ja kunnon turvat.
Pannujen jälkeen etujalan nilkasta tai pohkeesta tuntui jotain menneen rikki ja tilannetta tarkasteltiin porukalla. Nilkka kuitenkin tuntui taittuvan, ainoastaan etu -
Karva suuntaamassa reunarailolle.
Serenassa ILMAINEN PYSÄKÖINTI
Lauri Hilander
Kirjoittaja on vuorikiipeilyn ja vapaalaskun aktiiviharrastaja, joka on opiskellut muun muassa turvallisuuden ja riskien hallintaa City University of Londonissa. Hän on kiivennyt maailman kahdeksanneksi korkeimmalle vuorelle ilman lisähappea ja hiihtänyt 700 kilometriä Grönlannin jäätikön yli ilman ulkopuolista apua tai tukea. Ei jibbaile eikä flippaile.
kantille nojaaminen laittoi irvistämään, joten kyseessä liene vain venähdys tai jotain pientä. Särkylääkettä naamaan ja eteenpäin.
Brenvan jäätikkö on laskijan oikealta reunalta hyvinkin rikkonainen, jäätikkö on murtunut pitkittäin ja poikittain siten, että erilaisia monttuja ja harjanteita on syntynyt paljon. Suurelta osin näiden välit on täyttyneet lumella ja ovat kuljettavissa mutta välillä syviä avoimia railoja tulee vastaan.
Päätimme laittaa skinit alle ja köyden kiinni koko porukkaan. Navigointia helpottivat hieman oletetut edellisen porukan jäljet, lisäksi Karva oli joskus käynyt kyseisellä kulmalla ja osasi hieman odottaa mitä tuleman piti.
Noin puolen tunnin jää- ja lumilabyrinttiseikkailun jälkeen pääsimme jatkamaan laskua Brenvan ollessa laskijan oikeassa reunassa noin Peutereyn harjanteen Les Dames Anglaisen huipun kohdalla.
Lasku jyrkkenee alaspäin tultaessa ja kaista Peutereyn kallioiden ja Brenvan rikkonaisen purkaumaosan välillä kapenee. Ajoittain kaista on hyvinkin kapea ja lasku tuntuu hieman kuluaarissa kurvailulta. Pyrimme pysymään koko ajan liikkeessä, koska korkeuden laskiessa ja päivän lämmetessä erilaiset kivi- ja jääpaakut voivat lähteä helposti irti jostain ylempää.
Laskua on paljon ja se jyrkkenee ajoittain noin 45-asteiseksi ja pysyy käytännössä 35-asteisena tai sitä jyrkempänä pitkälti toista vertikaalikilometriä. Jäätikön lopussa laskijan vasemmalla kulma jyrkkenee entisestään ja ennen kuin jäätiköltä pääsee sujahtamaan reunamoreenin oikealta puolelta metsän suojiin, on meiningissä rehellistä jännitystä.
Hilpeä loppuluisuttelu
Loppuretki onkin pitkälti poistumista pelipaikoilta. Tiheähkön metsikön jälkeen laskija jatkaa Peutereyn leirintäalueen (joka talvella on kiinni) ohi sillalle, jolta pääsee siirtymään turisteja kuljettavien moottorikelkkojen ajouralle, joka lienee kesällä ihan autolla ajettavissa.
Tätä tietä seurailemalla pääsee laskemaan koko matkan Helbronnerin hissin parkkipaikalle ja siten myös autolle, jolla saavuttiin aamulla Italian puolelle. Sangen mukava seikkailu kaikkiaan.
Retken lämmintä muistoa haalisti kuitenkin jälkeenpäin se, että pieni venähdys olikin repeämä pohjelihaksessa, joka käytännössä pilasi seuraavat parin viikon laskut muutamaa kivunsekaista pakotettua seikkailua lukuun ottamatta!
Seuraavassa numerossa seikkaillaan taas Pohjois-Norjassa Lyngenin niemellä tämän sarjan viimeisessä osassa.
Vuonna 1853 perustettu Devold of Norway AS on villavaatteiden asiantuntija, jonka Devold-brändin alla kehitetään ja valmistetaan muun muassa alusvaatteita, välikerroksia, päällysvaatteita, klassisia villapaitoja, sukkia ja sekä muita villatuotteita.
Norjan rannikon säälimättömät olosuhteet ovat oleellinen osa Devoldin syntytarinaa sen alkaessa tuottamaan vaatteita muun muassa paikallisten kalastajien tarpeisiin. Devold on ollut innovatiivisilla tuotteillaan mukana myös arktisen löytöretkeilyn historiassa. Devoldin missiona on valmistaa kestävän kehityksen ideologian mukaisesti ekologisesti kestäviä villatuotteita.
Juuret syvällä Norjassa
Devold sai alkunsa vuonna 1853, kun norjalainen liikemies Ole Andreas Devold perusti oman neulomonsa. Aluksi yritys keskittyi paikallisten asiakkaiden tarpeisiin valmistaen perinteisiä neulottuja vaatteita, erityisesti villasukkia ja neuletakkeja.
Tuotteet saivat nopeasti mainetta kestävyydestään ja laadustaan, mikä vahvisti brän-
din asemaa paikallisilla markkinoilla. Devold oli työnantajana myös edelläkävijä – se rakensi muun muassa Norjan ensimmäisen voimalaitoksen tuottamaan sähköä tehtaillensa ja oli ensimmäisten joukossa Norjassa ottamassa käyttöön puhelinta monen muun teknisen edistysaskeleen ohella.
Vaatetehtaan perustaminen vakuutti myös monia Amerikkaan muuttoa suunnittelevia jäämään Langevågiin, joten sen yhä jatkuva merkitys perustamispaikalleen on valtava.
Paljon onnea 170-vuotias Devold Devoldin suurta merkkipäivää vietettiin Langevågenissa Ålesundissa.
”Meille oli selvää, että vuosipäivää oli juhlittava siellä, mistä kaikki alkoi. Me olemme brändi, joka on ylpeä juuristaan, ja tähän päivään asti meillä on edelleen vahva yhteys Langevågeniin ja Ålesundiin”, kertoo omistaja Knut Flakk.
Illan kohokohta oli suuri gaalaillallinen tehtaan tiloissa, josta kaikki alkoi vuonna 1853. Illallisen lisäksi juhlissa päästiin todistamaan historiallista muotinäytöstä. Mallien joukossa oli paikallisia harrastajia ja malleja pukeutuneena omiin Devold-vaatteisiinsa,
joista osa oli useita vuosikymmeniä vanhoja.
”Emme kuitenkaan vain juhli menneisyyttämme, vaan odotamme myös innolla tulevaisuutta. Historiamme on täynnä innovaatioita ja sitoutumista, ja olemme innoissamme siitä, mitä seuraavat luvut tuovat tullessaan”, Flakk lopetti juhlapuheensa.
Miksi merinovillaa?
Villa on sataprosenttinen luonnonkuitu, jota on noin 8000 erilaista laatua. Devoldin tuotteet ovat hienointa pitkäkuituista merinovillaa, joista saadaan erittäin miellyttäviä ja pehmeitä vaatteita.
Merinovillavaate eristää erittäin hyvin ja tuottaa parhaan suojan kylmyyttä ja kuumuutta vastaan.
Kuidun luonnollinen keratiini tekee siitä palosuojatun, eikä se pala tai sula. Devold tuottaa villaa paljon muun muassa Uudessa Seelannissa, jossa eristynyt maa ja sen karu ilmasto on muovannut paikallisista lampaista ja niiden villasta erityisen lämmintä ja sääoloja kestävää materiaalia. Ne ovat tottuneet kylmiin talviin ja kuumiin kesiin.
Näin on kehittynyt erinomainen villalaatu, joka hengittää kesällä ja eristää talvella.
Tästä luonnollisesta ja pehmeästä ihmekuidusta voidaan valmistaa kehoa suojaavia asuja, jotka pitävät kehon lämpötilan miellyttävänä lähes missä tahansa säässä ja ilmastossa.
Merinovillalla onkin luontaisia lämmönsäätelyominaisuuksia, jotka imevät ja poistavat kosteutta. Villa tuottaa myös lämpöä kastuessaan ja villakuidut imevät kosteutta jopa 35 % ominaispainostaan. Merinovilla imee suuren määrän kosteutta verrattuna keinokuituihin eikä villa kastuessaan tunnu kostealta.
Tämän ansiosta käyttäjä pysyy kuivana kosteissakin oloissa, ja keinokuiduista poiketen merinovilla ei kehitä pahaa hajua edes useiden päivien käytön jälkeen. Sen kanssa selviää huomattavasti pidempään vaativissakin olosuhteissa vain tuulettamalla. Lisäksi villan antibakteeriset ominaisuudet auttavat tuottamaan käyttäjän iholle terveellisen mikroilmaston, joka voi auttaa helpottamaan muun muassa ihottumia.
Kestävä kehitys ja vastuullisuus
Devold on vahvasti sitoutunut kestävään kehitykseen ja ympäristöystävällisyyteen. Käyttäen vain eettisesti tuotettua villaa ja panostaen tuotantoprosessien ympäristöystävällisyyteen, yritys pyrkii vähentämään hiilijalanjälkeään ja edistämään kestävää kulutusta.
Devoldin käyttämä villa on luonnollisesti myös mulesing-vapaata. Mulesing on lampaille tehtävä kivulias toimenpide, jossa lampaan peräaukon molemmilta puolilta leikataan ihoa pois noin 6 sentin verran. Tämä johtaa arpikudokseen, joka estää loiskärpästen munimisen ja siten vähentää niiden aiheuttamia sairauksia.
Leikkaus tehdään yleensä ilman kivunlievitystä ja on varmasti lampaille kivulias. Devoldin tuotantoketju on muutenkin 100 % läpinäkyvä ja sitä voidaan seurata lampaasta tehtaaseen täysin.
Pikamuodista poiketen Devoldilla on oma tehdas Norjassa sekä pitkät yhteistyösopimukset kaikkien tuottajiensa kanssa. Ostaessasi Devoldin tuotteita voit olla varma, ettei ei ole tuotettu epäekologisesti huonoissa työoloissa. Villavaate on keinokuitua ekologisempi myös siinä mielessä, että sitä on kohtuullisen helppo korjata. Devoldin sivuilta devold.com löytyvät hyvät ohjeet korjaamiseen.
Devold of Norway
Devold of Norway AS on osa Flakk-konsernia. Flakk Group on perheyritys, jolla on maailmanlaajuisia sijoituksia ja omistuksia eri liiketoiminta-alueilla, mukaan lukien matkailu, tekstiilit, lentoliikenne, rakennusmateriaalit, komposiitit ja uusiutuva energia.
Ryhmä ottaa kestävän kehityksen vakavasti ja suunnittelee kannattavien yritysten rakentamista, jotka edistävät maailman myönteistä kehitystä. Flakk Groupin liikevaihto oli 2023 1,1 miljardia Norjan kruunua ja se työllistää yli 900 henkilöä. Devoldin pääkonttori on Langevågissa Ålesundin ulkopuolella. www.devold.com
Merinovillatuotteen peseminen
Kaikki Devold-tuotteet voidaan konepestä villaohjelmalla. Total Easy Care -merkityt tuotteet voidaan lisäksi rumpukuivata matalassa lämpötilassa. Käännä tuotteet nurinpäin ennen pesua.
Tavanomaiset pesuaineet sisältävät entsyymejä, jotka voivat vahingoittaa villakuituja. Siksi suositellaan käytettäväksi nestemäisiä villalle ja silkille tarkoitettua pesuaineita. Nämä pesuaineet eivät sisällä entsyymejä ja niillä on PH-neutraali koostumus, joka on kehitetty villatuotteita silmällä pitäen. Villatuotteet voivat kestää joitakin pesukertoja tavanomaisilla pesuaineilla, mutta pesuaineiden entsyymit vahingoittavat villakuituja toistuvassa pesussa.
-Siirtää kosteutta
-Eristää
-Säätelee lämpötilaa
-Ei kehitä pahaa hajua
-Heikosti syttyvä
-Hengittää
-Pehmeä ja miellyttävä
-Paras lämmittävyys painoon nähden
-Luonnonkuitu
-Biohajova
-Uudistuva materiaali
Devoldilla on takanaan kunniakas 170 vuoden historia. Devold on tunnettu myös klassisista villapaidoistaan.Pyhän kävijöille Hannu Oikkonen (65) on tuttu persoona. Myönteinen elämänasenne heijastuu pitkälle ja jää ihmisille mieleen. Oikkosta luennehditaankin ystävällliseksi, auttavaiseksi ja energiseksi mieheksi.
Oikkonen tervehtii silmiin ystävällisesti katsoen. Kohdatessa tulee tervetullut olo. Missään vaiheessa keskusteluja kahvilassa, hiihtäessä tai muuten jutellessa hänen kädessä ei näy äly- tai alytöntä matkaviestintä. Oikkonen keskittyy ihmisen kohtaamiseen.
Vaikka haastattelu koskee häntä itseään, silti liki jokaisessa tarinassa vilahtelee kavereiden nimiä, jotka ovat olleet touhuissa mukana. Hän ei halua paukutella henkseleitään, vaikka kevyemmilläkin meriiteilläkin on rintapuolen iho laitettu paukutuksella punoittamaan.
Pitkä historia Pyhällä
Rovaniemeläinen lukkoseppäyrittäjä on aina ollut suksilla ja useimmiten juuri Pyhällä. Suhde Pyhään on oikeastaan vain kerran ollut katkolla. Silloin kun Matkailuliitto 1980-luvun puolivälissä konkurssin rajamailla.
”Silloin ei tiennyt pyörivätkö hissit seuraavana päivänä, seuraavasta kaudesta puhumattakaan. Silloin Suomulla tapahtui paljon ja moni kaveri oli siellä. En lähtenyt kuitenkaan tunturia vaihtamaan. Arvelen olevani ollut Huttu-ukosta seuraavaksi pisimpään tunturissa. Joku Pyhässä on aina vetänyt minua puoleensa”, Oikkonen myhäilee.
Nyt suhde on syventynyt entisestään, kun Oikkonen on myynyt lukkoalan yrityksensä ja käytännössä muuttanut Pyhälle. Hätäinen luulisi, että eläkepäiviä viettämään, mutta ei Oikkonen. Hän toimii Pyhä Storessa myyjänä.
”Olen töissä noin kolme päivää viikossa, tapahtumien aikaan enemmän. Kun on rauhallisempaa, olen itse hiihtämässä. Autan, kun tarvitaan. Myyn eritoten hiihtovarusteita, ihmisillä on aika vähän tietoa vapaalaskuvälineistä, joten paljon pitää kartoittaa asiakkaan tarpeita. Tarvittaessa teen iltahommia, että asiakas saa vapaalaskupaketin seuraavaksi aamuksi käyttöön”, hän kertoo.
Välineistä, eritoten suksista Oikkosella on pitkä kokemus.
”Olof Rytövaaran kanssa olemme tehneet suksitestejä Tekniikan Maailmalle. Testien ansiosta olen saanut laskea monilla eri suksimerkeillä ja -malleilla. Pääsin laskemaan ensimmäiset tiimalasisukset, joissa oli silloin todella leveä 85 mm vyötärö. Parhaimmillaan testeissä oli 30 paria suksia.”
Vuosien aikana sosiaaliselle Oikkoselle on kertynyt laaja tuttavapiiri, josta on hyötyä myös Pyhä Stroren myyjänä.
”Kai sen eduksi voi laskea, että tuntee paljon ihmisiä, jotka luottavat asiantuntemukseeni”, Oikkonen nauraa.
Monessa roolissa
Oikkonen oli freestylemaajoukkueen valmennuksessa mukana vuodet 1985–1994. Valmennettavina olivat mm. kumparelaskijat Janne Lahtela ja Minna Karhu. Samaan aikaan hänen vastuullaan olivat Pyhän suorituspaikat ja tapahtumat.
”90-luvulla Pyhällä käytiin nuorten freestylen MM-kisat ja täällä järjestettiin myös kumpareiden maailmancupin osakilpailu. Huttu-ukossa oli luonnon lumesta tehty kumparerinne ja rinnettä muokattiin siten, että sen keskijyrkkyys oli 28 astetta. Tapahtumat olivat niin iso ponnistus, ettei kenelläkään ollut enää energiaa jatkaa tapahtumien järjestämistä. Ei, vaikka saatiin kisakiertueen parhaat arvosanat kumparemäen osalta. Pyhän maailmancupista sen verran, että Rukakeskuksen ja myös Pyhän toimitusjohtaja Antti Kärävä oli kyseisissä kisoissa sijalla 18”, Oikkonen muistelee.
“Tapahtumat olivat niin iso ponnistus, ettei kenelläkään ollut enää energiaa jatkaa tapahtumien järjestämistä. Ei, vaikka saatiin kisakiertueen parhaat arvosanat kumparemäen osalta.“
Jaksamiseen vaikutti myös se, että kaikki työ tehtiin talkoilla.
”Lillehammerin olympialaisiin 1994 sain kulukorvauksia, muu valmennus meni ihan talkoilla. En osaa oikein sanoa, että mikä sen sai tekemään. Kai se sitä on, että laji on niin lähellä sydäntä ja minulla on rakkautta Pyhätunturia kohtaan”, Oikkonen mainitsee.
Lillehammerissa Lahtela ja Karhu laskivat finaaleihin. Siitä voi laskea suomalaisen kumparelaskun uuden nousun alkaneen. Lillehammerin jälkeen aika talkoille oli muutoinkin kortilla, kun perheeseen syntyi Anttu-poika. Anttu laskee nykyisin kuvauksiin keskittyen.
”Olympialaisiin loppui energia ja niiden jälkeen syntyi myös Anttu. Hän aloitti laskemisen lumilaudalla, mutta kun ilmaan piti päästä, lauta vaihtui suksiin. Rovaniemellä meillä naapurina ja parhaana kaverina hänellä oli Ollilan Antti. Jo ihan pienenä pojat päättivät, että laskeminen on heidän hommansa”, Oikkonen tarinoi.
Akkujen tyhjentymiseen vaikuttivat myös Pyhällä vuonna 1993 järjestetyt sotilashiihdon MM-kisat. Kisoissa olivat mukana muun muassa Alberto Tomba ja Lasse Kjus. Myös Milk Masters -kisat pitivät Oikkosen kiireisenä.
”Milk Masterseja järjestettiin vuosina 1991–1994. Lajeina olivat kumparelasku, nopeuslasku, telemark ja paripujottelu. Kisaa käytiin joukkueena ja yksilökisana. Erillisenä kilpailuna oli maastohiihdon joukkuekisa. Valion sponsoroimassa kisassa palkintopottina oli 10 000 markkaa (nykyrahassa noin 2 800 euroa Tilastokeskuksen arvomuuntimen mukaan), josta voittaja sai puolet. Voitosta käytiin kova kamppailu, mutta muuten tapahtumassa oli rento tunnelma. Petri Tuomikoski voitti kahdesti, Antti Kärävä ja Martti Kellokumpu kerran”, Oikkonen kertoo.
Nykyistä rooliaan Pyhä Storen myyjänä hän pitää itselleen mielekkäänä.
”Talo tulee hyvin vastaan, tämä työ ei ole pelkkää talkoota. Minulla on mukava työpaikka ja joku maksaa vielä palkkaa siellä olemisesta.”
Takamaastot vetäneet aina puoleensa Vapaalaskemista pidetään jotenkin modernina urheiluna. Suomessa on jo vuosisatoja kuljettu suksilla koskemattomassa luonnossa. Kaupallista ryhmien
Pyhän legendoja, Euroopan ensimmäisen kahden hengen tuolihissin istuin sekä Hannu Oikkonen.
ohjausta Pyhätunturin takamaastoihin Oikkonen teki jo 1980-luvulla.
”Olin Pyhän hiihtokoulussa opettajana vuosina 1980–1992. Jo alkuvuosina vietiin ryhmiä Noitatunturille ja Ukonhatulle. Sillon tosin puhuttiin vaellushiihdosta ja sukset olivat 63 mm leveät, pitkät ja jäykät sukset. Puuteria ei haettu, vaan kantavaa korppua. Nykyvehkeillä toiminta on aivan toisenlaista. Meillä on vuokraamossa noin 50 vapaalaskusettiä. Välineet ovat nykylaskijoilla kunnossa, mutten ole aivan varmaa osataanko niitä käyttää”, hän aprikoi.
Takavuosina takamaastoihin lähteneet ryhmät olivat hyvin suuria.
”Parhaimmillaan matkaan lähti 30 hiihtäjää. Silloin Pyhän ykkösjuttu oli käydä Isokurussa ja Ukohatulla.”
Oman ensimmäisen vuorille suuntautuneen vapaalaskukokemuksen Oikkonen muistaa elävästi.
”Ensimmäinen vapaalaskukokemukseni on juhannukselta vuodelta 1982 Riksgränseniltä. Silloin sinne ei vielä ollut tietä, joten au-
to piti jättää Abiskoon. Sieltä hypättiin malmijunaan, jonka viimeisenä vaununa oli matkustajavaunu. Riksussa juna pysähtyi ja siellä heitettiin varusteet hankeen ja hypättiin pois kyydistä. Teltat ja muut tavarat kantoon ja nousu kohti Nordensfjällennin huippua. Meillä oli valtavat reput mukana. Siellä olimme kolme päivää laskemassa. Nuotiota polteltiin ja teimme ruuat trangialla. Se oli ensimmäinen vuorille suuntautunut reissuni, mahtava kokemus”, Oikkonen tunnelmoi.
Pyhällä hyvä noste
Pyhätunturin kehitys sai mahtiloikan, kun kuuden hengen tuolihissi avattiin 2011. Samalla hissin ympärille rakennettiin FIS-luokiteltu Piste Palander -rinne ja Skiway-yhdysreitti. Tämä käynnisti myös alueen muiden toimijoiden investointeja. Pyhän nykyinen kehitystahti miellyttää Oikkosta.
”Pyhän kehitys menee oikeaan suuntaan. Nyt valmistuneet Kultakero-huoneistot ovat iso asia alueelle. Rakentaminen on kuitenkin melko hillittyä ja pohjoispuoltakin kehitetään. Pyhä Expressin myötä sesonkienkin hissijonot ovat lähinnä muisto vain.”
Oikkonen näkee, että alueella on vieläkin kasvumahdollisuuksia ilman, että Pyhästä tulee massaturismimekka.
”Eritoten sesonkien ulkopuolella tänne mahtuisi paljon enemmän laskukansaa. Pyhä on nyt hyvässä tilanteessa. Uusi toimtusjohtamme, Antti Kärävä, saa keskittyä Rukan ja Pyhän kehittämiseen. Vaikka Pyhälle on tehty suuria investointeja, ei tästä Leviä tai Rukaa tule. Sen verran isoksi pitäisi kuitenkin kasvaa, että toimijoilla on kannattavaa täällä olla”, Oikkonen rauhoittelee epäluuloisia.
Pyhätunturin vapaalaskualueiden määrä on vähän pienentynyt. Nykyisin Isokuruun laskeminen on kielletty. Oikkonen ymmärtää kiellon, muttei sen laajuutta.
”Laskin Isokuruun 30 vuotta. Isokurun pohjalla kulkee reitti, jossa kulkee ihmisiä, vaikka siellä on talvikulku kielletty. Vapaalaskun harrastajamäärät ovat kasvaneet niin paljon, että kielto on ymmärrettävä. Kieltoalue on mielestäni vähän liian laaja”, konkari sanoo.
Riksun juhan nushiihdot 1986
Kuva: Mara Kellokumpu
Viimeinen kevät, kun Isokuru oli sallittua laskua, 2016. Kuva: Sakke Hyytinen
Aina liikkeessä Oikkonen huokuu hyvää oloa. Hyväntuulinen ilme kasvoilla ja kiinnostus keskustelutoverin sanomisiin kuultaa olemuksesta. Merkittävä osa elämänilosta tulee Pyhän luonnosta ja siellä käyvistä ihmisistä.
Sivakka-aktiivin suosikkipaikkoja Pyhän takamaastoissa ovat talvisin Pikkukuru ja Peurakuru. Oikkonen ei panttaa kokemuksensa kautta kertynyttä tietojaan, vaan jakaa mielellään näkemyksiään Pyhän kävijöille.
”Kesäisin käyn paljon myös patikoimassa ja pyöräilemässä. Talvisin skinnailen. Mielelläni jaan tietojani vapaalaskijoille, tarvittaessa neuvon ihan kädestä pitäen.”
Paljonko sitten on paljon, eli onko hiihtoilon sanansaattajalla itsellään rutkasti hiihtopäiviä?
”Haluan olla hyvässä kunnossa. Toissa talvena kertyi 100 hissihiihtopäivää ja 1400 hissinousua. Näiden lisäksi kymmeniä skinnailupäiviä. Viime vuonna hissiä käytin vähän vähemmän, mutta skinnailin enemmän. Saan hiihtää ihan riittävästi. Lisäksi käyn salilla mahdollisuuksien mukaan 3-4 kertaa viikossa. Salilla käyntien määrä riippuu hiihtopäivistä, Varsinkin keväällä parhaimpana skinnailuaikana salipäiviä on vähemmän, tässä iässä pitää jättää aikaa myös palautumiselle”, Oikkonen listaa.
Oikkosen lepopäivä tarkoittaa useimmiten työpäivää Pyhä Storessa. Hannu Oikkonen on ollut Pyhällä jo yli 40 vuotta. Hän on sitä jatkossakin, paikalla ja läsnä jossainpäin tunturia.
Teos
Infapunakuvauksesta, luovuuden säännöistä ja lumilautakuvaajan ammatista
Tämänkertaisen kannen takana on vahvan lumilautailu- ja lumilautakuvaustaustan omaava Ville Vappula, joka nykyään toimii ammattikuvaajana. Leipä tulee tänä päivänä lähinnä mainoskuvauksista yrityksille, mutta yksi asiakas on tarjonnut Villelle edelleen mahdollisuuden yhdistää rakas harrastus, valokuvaus ja ammatti, kun Hyvinkään Sveitsin kautta tarjoutui mahdollisuus kuvata mainoskuvia keskukselle. Pelkän kansikuvan ja sen poikkeuksellisen tekniikan sijaan paneudumme nyt myös siihen, minkälaista talvilajien kuvaajan elämä oli silloin kun laskukuvilla oli enemmän painoarvoa, ennen sosiaalisen median vallankumousta. Ville Vappulan tarina siis hänen itsensä kertomana, olkaa hyvä.
” Urani valokuvaajana alkoi vähän vahingossa lumilautailua kuvaamalla. Nykyään kuvauskalustoon ei enää kuulu itse rakennettua vinssiä, joilla voi vetää laskijalle vauhdit tasaisella, rälläkkää, benji-köysiä, lähtölavaa, lapiota tai kokoontaitettavaa lumikolaa. Aikaakin on munat loskassa vietetyistä aktiivipäivistä kulunut sen verran, että voi hyvällä omalla tunnolla kertoa takkatulen ääressä tai studiokuvausten tauolla tarinoita niistä ajoista. Lopulta tässä tarinassa päästään siihen, miten ja miksi kannen kuva on kuvattu.
Kaikki alkoi Heppatallinmäestä Espoonlahdesta Perustimme siellä kouluporukalla lumilautatiimin. Vedettiin pienen mäen pientä hyndää, joka päivä koulun jälkeen ja kuvattiin kaikki. Sitten ysiluokalla kuvaaminen muuttui aktiivisemmaksi, kun mursin laskiessa käteni Talmassa ja pian toivuttuani toisen käden, kun onefoot lähti lapasesta ja pamahdin vastapalloon Larussa Pyrkän gäpillä.
Olin pari viikkoa ilman kipsiä ja katkaisin vielä jalkani lonkkarilla. Olin kuitenkin ollut koko kevään mäessä kipsi kädessä ja kamera toisessa kädessä ja paukuttanut rullatolkulla filmiä menemään.
Minulla oli myös vanhempien kanssa diili, että jos olen raittiina 18-vuotiaaksi saakka, saan 10 000 markkaa. Niillä rahoilla ostin sitten Anttilan poistomyymälästä ensimmäisen digijärkkärini ja sen jälkeen keräsin 1000 Pepsin etikettiä palkintoläppäriä varten.
Osa juomista haettiin tukusta ja diilasin etiketittömät pullot koulussa eteenpäin. Näin sain rahat riittämään molempiin hankintoihin ja pääsin digikuvauksen makuun. Meidän tiimin ”Heppiksen” ja toisen Espoo-porukan ”Ront-
ticlanin” aktiivit yhdistyivät ja jatkettiin leffojen tekemistä sekä kuvien kuvaamista.
Lumitykki.net oli silloin kova nettifoorumi, jossa kehitettiin tiimihenkeä ja saatiin palautetta kuvista. Vähän kuin lumilautakuvien IRC-galleria – kommentointia myöten.
Lisää kuvausta
Kuvislukion ja intin jälkeen pääsin Taikkiin opiskelemaan kuvataidekasvatusta, mutta tokana vuonna pidin puolikkaan välivuoden, kun menin FLC Helsinki -mainosvalokuvaamoon assariksi oppimaan alaa. Samoissa tiloissa toimi myös muotikuvaaja Nina Merikallio, joka vinkkasi musta Jaffan Sauma-ohjelmaan.
Pääsinkin mukaan ja ohjelman kuvauksissa kuvasin omia laskuidoleita JP Walkeria, Seth Huotia, Lauri Heiskaria ja Simon Chamberlainia, vieläpä Pasi Salmisen mentoroidessa mua. Meistä tulikin Pasin kanssa vuosien mittaan ystävät ja tehdään edelleen tosi paljon duunia yhdessä. Pasi oli jo silloin superavulias ja jeesasi paljon – oli sitten kyse tapahtumakuvauskeikkojen saamisesta tai vinssin rakentamisesta.
Niihin aikoihin (2010) laitoin toiminimen pystyyn ja sain ensimmäisiä laskukuvia myytyä lehtiin. Laskumediaskene oli silloin aika erilainen kuin nyt. Pelkästään Suomessa ilmestyi kauden aikana muistaakseni 12 numeroa pelkkiä lumilautalehtiä ja Euroopassa itse lehtiäkin oli kymmeniä.
Vielä aikana ennen nettijulkaisuja saman kuvan saattoi myös myydä eri kielialueilla, vaikka Ausseihin, Japaniin, Ruotsiin, Itävaltaan ja Ranskaan. Kuvista piti myös lähettää raakatiedostot (tai negat), jotta voitiin olla varmoja, ettei kuvia ole käsitelty.
Sain myös siinä alussa kuvata Union Fiven ja Suomen DC:n mainoskuvat, mikä tarkoitti, että joka numerossa mulla oli valmis slotti ja piti myös toimittaa omastakin mielestäni sinne jotain sen arvoista matskua. Se pisti yrittämään ja panostamaan.
Kuvasimme edelleen opiskelujen ohella omia proggiksia Miksun (Mikael Ahtikari) kanssa ja osa laskijoista alkoi jo olla sponssattuja, osa eurotiimeissä ja osa muuten vaan maailman luokan vetäjiä. Sen meidän porukan vika leffa ja Miksun omaehtoinen projekti Kissba, on edelleen kova pätkä ja löytyy Vimeosta.
Molemmilla kuvausurat ottivat pieniä askelia vähän huomaamatta – “isompia” laskijoita, KBR:n kanssa kuvaaminen, eka kansi, ekat kv-mainoskuvat, vinssin rakentaminen, Nikonin Ambassador-diili, Pirate-filmsin kanssa kuvaaminen, Eero Ettalan, Heikki Sorsan ja Lauri Heiska-
rin Cooking with Gas, Roope Tonterin kanssa shoottaaminen, Sami Luhtasen projektit, Rossarin tripit Hans Kestilän kanssa ja niin edelleen. Yhdellä reissulla Japanissa huomasin et Shibya crossingin jättiscreenillä pyöri Oakleyn mainoksessa Miksun matskut, eikä se silloin tuntunut niin ihmeelliseltä edes.
Vaivannäköä
Käytin paljon aikaa, kun kehittelin nopeampaa salamasynkkaa, valaisutekniikoita ja etsin jotain uusia visuaalisia ideoita stillipuolelle, ihan niin kuin Elekrep-leffa toi näyttävät kamera-ajot ja superlaajakulman videopuolelle lumilautaleffoissa. Kuvasin talvella melkein joka yö ja aina metsästin vaan yhtä hyvää ruutua per laskija ja spotti.
Rakensin pimeään aina omat maailmat savukoneilla ja värisalamoilla. Se on varmaan paras koulu mitä olen tähän ammattiin käynyt. Opin sellaista ongelmanratkaisukykyä ja ihmisten (talkkarit, poliisit, kerrostalokytät) kanssa toimeen tulemista, että siitä olisi kyllä pitänyt jokunen opintopiste saada.
Helsingissä pyöri laskijoita ympäri maailmaa ja lehtien päätoimittajat, videojengit ja muut laskijat ja kuvaajat hoitivat aina välillä kuvattavaa. Ja jos sulla oli vinssi, sulle soitettiin aika ensimmäisten joukossa.
Sitten Helsinkiin tuli pari huonoa talvea. Jenkeissä talous sakkasi ja tuli ensin nettijulkaisut ja sitten Instagram. Instagram oli aluksi vain puhelinkuvia varten ja jopa isot merkit ottivat sen ihan tosissaan. Yhtäkkiä brändeillä oli ilmainen kanava, minkä kautta niillä oli isompi reachi kuin minkään lehden kautta, joten lehtien mainostulot sakkasivat.
Siinä kesti muutaman vuoden, ennen kuin brändit alkoivat panostamaan ja ostamaan sisältöä Instagramiin ja ennen kuin laskijoista tuli omia medioitaan. Lehdistä suurin osa meni nettiin tai kuoli pois. Tuolloin oli todella haastavaa tehdä elantoa freelance-kuvaajana, kun omalla riskillä ilman toimeksiantoa kuvia ei enää kannattanut kuvata.
Samalla pari firmaa pisti pelin niin likaiseksi pöllimällä vesileimallisia kuvia tai jättämällä sovittuja juttuja maksamatta, että sain koko hommasta tarpeekseni. Olin koko ajan tehnyt lumilautailun ulkopuolisille firmoille kuvauksia ja aloin nyt keskittyä enemmän niihin.
Muita kuvaushommia
Aluksi keskityin opettelemaan luonnollisen näköistä “peruskaupallista” kuvatyyliä ja ohjaamaan ihmisiä, jotka eivät keskittyneet kaiteen liukumiseen tai katolta katolle hyppämiseen kameran edessä ollessaan.
Pikkuhiljaa ymmärsin, että katulumilautailun kuvaaminen on hyvin lähellä arkkitehtuurin kuvaamista ja tyylini valaista sopi joillekin asiakkaille tosi hyvin. Laskukuvia tehdessä opittu tyyli sommitella ja rakentaa kuvia auttoi tekemään myös oman näköistä jälkeä, sen peruskäyttökuvan lisäksi. Yksi kiinnostava asiakas on ollut Virta, jolle pääsin rakentamaan uuden brändikuvamaailman. Kehitimme sen yliluonnollisten värien ympärille ja kokeilin infrapunakuvaustakin ensimmäistä kertaa.
Noiden kokeilujen pohjalta innostuin korona-aikana tekemään Hypernatural-näyttelyn, jossa yliluonnolliset neonkasvi/luontokuvat veivät todellisuuden tuolle puolen. Kun Matias Petäistö Sveitsin hiihtokeskuksesta sitten tarvitsi mainoskuvia ja antoi vielä vapaat kädet,
Villen työkalu infrapunakuvaukseen. Nikon Z7 ja filtteri 590nm aallonpituuksille.
Jani Sorasalmi, Bs1, Levi
Villen tuotantoa alan lehtiin ehti kiertyä varsin hyvä määrä. Kuvat merkitty arkistonippuun.
Antti Jussila käynnistelee ”Spedelinkoa” eli vinssiä jolla venetään vauhdit kadulla spotteihin mihin ei muuten vauhtia saa.
”Nyt kuitenkin oli tosi vapauttavaa tehdä just sellaisia kuvia kuin halusi, vaikka ne olisikin rikkoneet aktiiviaikojeni käytäntöjä.
Muuten on myöskään vaikeaa luoda mitään uutta.”
halusin tietysti kokeilla, toimisivatko vastaavat tekniikat myös laskukuviin. Olin tutustunut Matiakseen, kun asuin pari vuotta Hyvinkäällä ja tarjouduin ottamaan muutamat ilmakuvat keskuksen uudelle yrittäjälle. Kuvattiin myös Sami Luhtasen, Markus Föhrin ja Antton Stennabbin kanssa uuden parkin mainosvideo Sveitsille. IR-kuvat sopivat Sveitsin brändin värimaailmaan myös tosi hyvin.
Teknisesti homma menee niin, että tavallisesti digikennolle suodatetaan vain näkyvän valon spektri ja muut aallonpituudet leikataan filttereillä pois, jotta ne eivät aiheuttaisi värivirheitä ja kohinaa. IR-kuvauksessa kennolta on poistettu IR-aallonpituudet leikkaava filtteri ja sen tilalle asetetaan filtteri, joka leikkaakin kaikki muut aallonpituudet pois, jättäen vain infrapunan aallonpituudet.
Tässä voi sitten valita vähän eri aallonpituuksia erilaiseen lookiin, minulla on käytössä filtteri 590nm aallonpituuksille. Kamerana on Nikonin Z7, josta on modattu kaikki aallonpituudet läpipäästävä “full spectrum”-versio Pham Anh Fotolla Helsingissä. Peilittömät kamerat ovat tähän konvertointiin vähän parempia, sillä niissä usein automaattitarkennus toimii vielä konversion jälkeenkin.
Sovittiin siis Markus Föhrin kanssa kuvaukset Hyvinkään Sveitsiin ja pistettiin ranttaliksi.
Kokeilin eri tekniikoita infrapuna-actionkuvien kuvaamiseen ja käsittelyyn, mutta IR-kuville ominaisesti koko väriskaala taivasta lukuun ottamatta veti pinkin puolelle. Piti olla myös aurinkoinen päivä, että havupuiden tummat vihreän värit antaisivat infrapunalle jotain järkeviä sävyjä.
Markus veti todella nätillä tyylillä ja oli myös kiinnostunut kuvan tekniikasta. Harmillisesti IR-kuvan näkee vasta jälkikäsittelyssä - kameran näytöllä kaikki on punaista - joten molempien piti luottaa siihen ajatukseen mikä minulla oli päässä. Tässä olikin vähän samaa fiilistä kuin filmille kuvatessa, jossa vasta myöhemmin sai tietää, onnistuiko kuva vai ei.
Jotta saisin laskijan kunnolla poppaamaan irti taustasta, päätin kokeilla kuvata jalustalta ensin laskukuvan normaalisti ja sitten taustan infrapunakuvana ja yhdistää nämä jälkikäsittelyssä. Näin tämä on edelleen realistinen kuva Markuksen tempusta, vaikka värit ovatkin vedetty IR-kuvasta. Olen tavallaan aina tykännyt lumilautakuvien lainalaisuuksista ja “säännöistä”. Siitä, että luovuudelle on jotkut raamit, minkä sisällä voi keksiä mitä vaan. Nyt kuitenkin oli tosi vapauttavaa tehdä just sellaisia kuvia kuin halusi, vaikka ne olisikin rikkoneet aktiiviaikojeni käytäntöjä. Muuten on myöskään vaikeaa luoda mitään uutta.
Kuvan tekniikasta onkin kyselty paljon ja se on noussut esiin omassa kategoriassaan kivasti. Propsit Sveitsille ja mainostoimisto Halolle, että sai tehdä vähän kokeellisempaa kuvaa. On ollut muutenkin hauska nähdä, miten keskukset erottuvat ja suuntautuvat brändäämällä aiempaa enemmän. Onhan se ikäluokalleni uskottavampaa tarjoilla sitä kuvastoa, mitä olemme lehdistä kuluttaneet pelkän aurinkoisen perherinteen sijaan.
Jatkossa olisi siistiä päästä tekemään omia taideprojekteja ja joitain laskuprojekteja, esimerkiksi salamoilla putskun kuvaaminen kiinnostaisi.
IKÄ: 37
KOTIPAIKKA: Espoo
PÄÄASIALLINEN KAMERAKALUSTO: Nikon Z-sarja, Hasselblad X-sarja, Profotosalamat
ASIAKKAITA: K2, Dakine, DC shoes, Red Bull, Virta, Polestar, Maxus, Axopar, Avarrus Architects, Verkkokauppa.com, Taaleri
LEMPIACTIONKUVAAJA: Vaikea valita yhtä mutta nostetaan Gian Paul Lozza, se on kyl kova!
TULEVAISUUDEN TAVOITE: Kehittyä ja uusiutua edelleen. Tehdä myös taideproggiksia. Olla hyvä faija.
PARAS PAIKKA LUMILAUTAILLA: Sveitsi laudalla tai sit mikä vaan lähinyppylä Nadasurfilla.
LEMPITEMPPU: Melkein signature oli onefoot backflip, nykyään ehkä no-comply boardslide.
www.villevappula.com
@villevappulastudio
Talviaikaan reidet ja pohkeet kiittää kesän porrastreenejä.
After skitä on monenlaista ja tässä seuraavassa ei varsinaisesti paneuduta janojuoma kädessä pöydällä tanssimiseen, vaikka siitäkin kyllä hyvän hiihtoaiheisen jutun helposti saisi.
Alkutalven kaamos on tiessään ja kevään ensimmäiset auringonsäteet odottavat hiihtokeskukseen matkaavaa lomalaista. Matkaan on pakattu kaikki mahdolliset liikuntavälineet, joilla edes voi harkita kulkevansa lumella tai muuten tarvita reissussa, sillä onhan nyt käsillä se hetki vuodesta, kun vapaalaskusuksille, raclettegrillille ja murtsikoille on käyttöä.
Barolo ja Weissbier maistuu jo huulilla, kun suksiboksia painetaan kaksin käsin kiinni ja toivotaan, että kaikki sinne ahdettu mahtuu mukaan. Jälkikasvulle on ladattu kuusi tuotantokautta ”ryhmähauta”, jotta 13 tunnin ajomatkasta selvitään.
Sitten koittaa hiihtoloman neljäs laskupäivä ja jo ajatuskin portaiden alas kävelemisestä saa etureidet hapoille. Alaselkä on jumissa ja pohkeetkin tuntuvat melko hyvin liikunnalla marinoiduilta.
Tämä on melko tuttu tunne monelle lomalaiselle, jolla sukset sujahtavat alle harvakseltaan ja kaikki lihasten lämmittely tai jälkihoito on vähintäänkin vieras käsite. Todellisuudessa laskettelun harrastajan on hyvä tehdä sekä alkulämmittelyt että loppuveryttelyt rinnepäivän jälkeen ihan siinä missä alppi-
hiihtoa urheilumuotona harrastavankin. Näin lomasta tulee varmasti antoisampi ja kaiken liikunnan kuormituksen jaksaa paremmin.
Kuinka lämmitellä rinteeseen
Lämmittelyn tarkoitus ei suinkaan ole hankkia itseään olotilaan, jossa hiki valuu selkärankaa pitkin ja höyry nousee kypärästä. Pikemminkin tarkoitus on saada lihakset hereille ja lämpimiksi. Tähän sopii oikeastaan kaikenlainen venyttely ja kevyt lihaskuormitus.
Punnertaminen, kyykkyhypyt tai kevyt hölkkä ovat esimerkiksi oikein hyviä vaihtoehtoja. Aikuisen hiihtäjän on hyvä keskittyä erityisesti selkälihaksiin, jotka menevät helposti rinteen röykyissä jumiin. Lapsille taas toimii mikä tahansa peli tai leikki lämmöntuojana ja lihasten avaajana.
Lihashuolto rinnepäivän jälkeen Suurin syy siihen miksi aina neljäntenä lomapäivänä koskee ja kolottaa löytyy laskettelun ja muun liikunnan jälkeisen lihashuollon laiminlyömisestä. Lomalla lihashuollon voi yhdistää helposti vaikka kauppareissuun, kun auton sijaan valitsee kävelemisen.
Perusteellinen venyttely tekee myös hyvää ja pitää lihakset kunnossa seuraavan päivän seikkailuita varten. Maastohiihto on myös hyvä tapa hoitaa päivän loppuveryttelyt, kunhan vain muistaa pitää vauhdin tasaisen verkkaisena. Myös kaikenlaiset tasapainoharjoitukset ja pyörällä polkemiset satavat lomailijan laariin parempien laskupäivien muodossa. Tänä päivänä suurimmista hiihtokeskuksista lähes jokaisesta löytyy jonkinlainen kuntosali, joiden palveluita kannattaa lomalaisen hyödyntää.
Valmistautuminen lomaan Laskettelu kuormittaa vartaloa ja lihaksistoa hyvin eri tavalla kuin moni muu urheilulaji. Suksilla tarvitaan tasapainoa, nopeita refleksejä ja herkkyyttä sekä tietysti voimaa, jotta suksea voi kuormittaa. Selkä ja vatsalihakset tulisi olla kunnossa, jotta myös ylävartalo jaksaa tehdä työtä käännöksissä.
Niinpä lomareissuun valmistautuminen onkin hyvä aloittaa jo viikkoja ennen lähtöä. Treeniksi kannattaa miettiä harjoitteita, joiden tekemisestä hyötyy lomalla. Jos ajatuksena on esimerkiksi skinnailla Lapin tuntureita, kannattaa ne skinit käyttää useammankin
Pistoolikyykky venyttää sekä koko vartaloa että kehittää tasapainoa
Talven majoituksista jopa
kerran suksen pohjassa ennen reissua. Skinnailumäeksi sopii lähes mitä tahansa töppyrä ja myös monesta etelän hiihtokeskuksesta löytyy tänä päivänä omat reittinsä skinnailijoille.
Lenkkeilijän kannattaa valita reittinsä siten, että matkalle osuu portaita tai matalalla sykkeellä juostavaa teknistä polkua. Saliharjoitteluun on hyvä lisätä tasapainolauta ja vastuskuminauha sekä jos suinkin vain mahdollista, niin slackline pihapuiden välissä on aina hyvä idea. Myöskään lapsille hankittua trampoliinia ei kannata aikuistenkaan vierastaa. ”Trampalla” tulee kuin itsestään tehtyä monia sellaisia liikkeitä, jotka tukevat talven laskuharrastusta.
Hyvässä kunnossa käännökset ovat helpompia, rinnepäivät pidempiä sekä raclette ja Barolo huomattavasti parempaa.
Erilaiset loikat ja hypyt kehittävät sekä koordinaatiokykyä että lihaksiston herkkyyttä ja räjähtävyyttä.
Vuonna 2020 entinen Ukkohallan rinnety ö ntekij ä Teemu Muhonen oli uuden edess ä . Hä n otti vastaan toimitusjohtajan pestin ja ryhtyi hiihtokeskuksen osakkaaksi ilman sen kummempaa kokemusta yrityksen johtamisesta.
Viime vuosien markkinakriisit ovat tarjonneet hiihtokeskuksen py ö ritt ä miseen lis ä maustetta, kun pandemian j ä lkeen tulivat viel ä inflaatio ja energiakriisi. Vaikeudet eivät ole kuitenkaan kasvua haitanneet, vaan suunta on ollut viime vuosien aikana ylöspäin. Viime kaudella rinnepuolella tehtiin hiihtolomilla enn ä tysmyynnit ja t ä lle kaudelle rinteit ä on uudistettu ja vuokraamoa laajennettu.
”Yli 10 vuoden urani aikana hiihtokeskuksessa olen nähnyt Ukkohallassa valtavan potentiaalin. Etenkin lapsiperheille kompakti keskus ilman ruuhkia on ideaali paikka viet-
tää lomia, ja sijainniltaan olemme lähempänä etelää kuin Lappi. Ukkohallasta löytyy myös samat aktiviteetit kuin Lapin kohteista, kuten esimerkiksi talvipyöräilyä, huskysafareita ja poroajelua. Lis ä ksi kes ä ll ä t ää lt ä l ö ytyy 150 kilometrin verran maastopyöräreittejä, sekä vesiurheilukeskus”, Muhonen listaa.
Muhosen intohimo lasketteluun syntyi jo lapsena
Koska laskettelukeskusta ei ollut niihin aikoihin l ähell ä kotiseutua Kempeleess ä, hän rakensi itse hyppyreitä ja reilejä kavereidensa kanssa. Aikuisiällä Muhonen löysi tiensä Ukkohallan hiihtokeskukseen, jossa hän aloitti uransa rinnetyöntekijänä ja eteni parkkimanageriksi ja myöhemmin vielä osakkaaksi ja toimitusjohtajaksi.
Kes ä isin h ä n on py ö ritt ä nyt kaapelivetoista wakeboarding-rataa, josta myöhemmin on kehittynyt vesiurheiluvälineiden vuokraamo. Sieltä saa vuokrattua vesilautailun ja ve-
sihiihdon lis ä ksi v ä lineit ä sup- lautailuun, polkuveneilyyn ja melontaan.
Parkit lähellä sydäntä
Muhosen intohimo on aina ollut parkkien rakentamisessa, ja Ukkohallassa sijaitseva legendaarinen Halla Snow Park on ollut Muhosen k ä denj ä lke ä jo 10 vuoden ajan. Kokemus parkkien rakentamisesta onkin ollut palkitsevaa, sill ä Halla Snow Park on rankattu yhdeksi Suomen parhaimmista lumiparkeista.
Lumiparkkeja l ö ytyy Ukkohallasta useampi, joista Jib Park palvelee parkkilaskemisen aloittelijoita ja Junior Park jo v ä h ä n kokeneempia laskijoita. Parkit on suunniteltu niin, ett ä kynnys siirty ä seuraavalle tasolle olisi mahdollisimman helppo. Halla Snow Park on sen sijaan suunnattu parkkilaskijoiden konkareille ja siell ä on useamman vuoden ajan j ä rjestetty lumilautapiireiss ä suosittu Lipi Open -tapahtuma.
Lapset tärkeä kohderyhmä
Muhosen astuttua operatiiviseen johtoon on Ukkohallan rinteit ä kehitetty entist ä lapsiyst ä v ä llisemmiksi. Asiakastyytyv ä isyytt ä on parannettu muun muassa uuden verkkokaupan ansiosta sek ä viestint ää ja opasteita kohentamalla. Tuleva kausi toi mukanaan lis ää uudistuksia, kun investointihankkeen my ö t ä hiihtokeskus sai uuden perherinteen. My ö hemmin tullaan my ö s uusimaan lastenrinne ja loiventamaan sompahissin linjaa, jotta lasketteluharrastuksen aloittaminen tulisi entist ä helpommaksi.
”Tulevaisuuden suunnitelmissa on saada Ukkohallaan my ö s mattohissi perheen pienimmille”, Muhonen valaisee.
Sitkeää yrittämistä
Vaikeuksiltakaan ei olla kuitenkaan aina vältytty, sillä hiihtokeskuksen pyörittäminen pienten lasten kanssa on ollut ajoittain raskasta. Muhosen perhe muutti Ukkohallaan nuorimman pojan ollessa vain muutaman kuukauden ik ä inen, pandemian samalla jyllätessä. Nyt 6- ja 3-vuotiaat lap-
set ovat olleet vahvasti mukana hiihtokeskuksen toiminnassa ja ovat myös tuttu näky rinteillä
Ukkohallan hiihtokeskuksen slogan onkin: Tarina intohimosta, joka juurtuu Muhosen ja h ä nen perheens ä intohimosta lasketteluun.
”T ä m ä slogan edell ä tulemme kehitt ä m ää n hiihtokeskusta jatkossakin. Toivon, että omat lapset saavat kasvaa ja toteuttaa itseänsä täällä, kuten itsekin olen saanut”, Muhonen päättää
Atomic Redster X on suksi, joka yhdistää suorituskyvyn ja hauskuuden rinteessä. Se on suunniteltu laskijoille, jotka haluavat nauttia jokaisesta käännöksestä, olipa se sitten pitkä tai lyhyt, nopea tai leikkisä. Redster X on monipuolinen suksi, joka sopii kaikkiin rinneolosuhteisiin.
Redster X:n salaisuus on sen Multi Radius Sidecut, joka yhdistää slalomin ja suurpujottelun parhaat puolet. Tämä tarkoittaa, että voit tehdä pitkiä, sulavia käännöksiä tai vaihyoehtoisesti lyhyitä ja teräviä käännöksiä, kaikki samalla suksella. Redster X on myös vakaa ja nopea suksi, joka hyödyntää Atomicin Revoshock-teknologiaa. Revoshock on teknologia, joka vaimentaa tärinää ja iskuja, lisää vakautta ja kiihtyvyyttä jokaisella laskulla.
Redster X on suksi, joka on saanut inspiraationsa maailmancupin legendoilta, kuten Benni ja Marlies Raichilta. He ovat molemmat voittaneet olympiakultaa ja
maailmancupin kokonaiskilpailun, ja he rakastavat Redster X:n monipuolisuutta ja hauskuutta. Redster X on suksi, joka sopii kaikille, jotka haluavat nauttia laskettelusta ja haastaa itseään jokaisella käännöksellä.
Redster X on saatavilla eri malleina, jotka eroavat toisistaan jäykkyyden, leveyden ja siteiden suhteen. Redster X7 on huippumalli, joka on varustettu M 12 GW -siteillä ja joka on erittäin jäykkä ja kapea. Redster X5 on hieman pehmeämpi ja leveämpi malli, joka on varustettu M 10 GW -siteillä ja joka sopii paremmin aloittelijoille ja keskitason laskijoille. Redster X -sarjaan kuuluu myös Atomicin Redster X -sauvat, jotka ovat kestäviä ja ergonomisia, sekä Redster CTD -kypärät, jotka ovat turvallisia ja tyylikkäitä.
Redster X on suksi, joka tarjoaa sinulle unohtumattomia elämyksiä rinteessä. Se on suksi, joka on tehty sinulle, joka arvostat suorituskykyä ja hauskuutta.
Nitro Squash on vertaansa vailla oleva malli, joka toimii sekä puuterilumella että hoidetuissa rinteissä. Sen pitkä nose kelluttaa pehmeällä lumella ja laudan swallowtail antaa pehmeän lumen käännöksiin keveyttä ja nopeutta. Mallin shapea on kehitetty talvelle 2024, mutta suosion taustalla olevat perusasiat ovat edelleen paikallaan.
Squashissa on perinteinen camber laudan koko laudan mitalta, mikä tekee siitä yhä syvempiin käännöksiin kutsuvan rinnelaudan yhdessä tailia kohti kiristyvän sivuleikkauksen kanssa.
Vertical on Nitron ja Spark R&D:n yhdessä suunnittelema splittiside. Se yhdistää molempien parhaan osaamisen: Sparkilta Tesla T1-rungon sekä Nitron highbackin ja strapit.
Valmiiiksi muotoon leikatut skinit Nitro x Kohla.
Katso tämä ja muut Nitro splittisetit ja muut lumilaudat, kengät ja tarvikkeet osoitteesta Nitrosnowboards.fi
Bridge Impact on Suomen ensimmäinen kyvykkyystoimisto. Kokemuksemme tuoma näkemys on, että henkilöstön kyvykkyys on ratkaisevin tekijä niin tulostavoitteiden saavuttamisessa kuin strategisten muutosprosessienkin läpiviennissä.
Olemme kehittäneet Business Design -ajatukseen pohjautuvan työkalun ja viitekehyksen, jonka avulla pystymme tunnistamaan systemaattisesti erilaisissa liiketoiminnan tilanteissa siihen hetkeen tarvittavan kyvykkyyden. Metodin nimi on Capability Design®. Menetelmä on käytössä kumppaniemme kautta jo 40 maassa. Kerron mielelläni lisää Mikael ”Hästis” Hästbacka
Senior Headhunter
+358 40 555 3 222 mikael.hastbacka@bridgeimpact.fi
Snowboard Addictionin Jibbailulauta on oiva väline lautatemppujen harjoitteluun kotipihalla. Laudan avulla on hyvä harjoitella lihasmuistiin parhaat jibbitemput. Lauta soveltuu erinomaisesti Balance Barilla reilitemppujen harjoitteluun.
Paketissa tulee Snowboard Addictionin jibbilauta, siteet ja balance bar. OVH: 461,00 €
Katso RSParksin nettikauppa myös muiden harjoitteluvälinen suhteen, kaupassa on mm. tramppasuksia ja sisähallien volttimonttuihin suunniteltuja rullasuksia, joilla turvallinen harjoittelu onnistuu autenttisen tuntuman säilyttäen. www.rsparks.fi
DEVOLD
HIGH NECK
uperpaksun Svalbard-neulepuseron kansivärinen kuviointi antaa neuleelle käsintehdyn vaikutelman. Ompeleiden pienet ”lankajäännökset” jäävät neuleen sisäpuolelle antaen lisäeristystä. Resorit hihoissa ja paidan alaosassa lisäävät istuvuutta. 100 % puhdasta uutta villaa norjalaisilta lampailta. Saatavana myös pääntien vetoketjulla. Näissä malleissa on leukasuoja, joka estää vetoketjun aiheuttaman hankautumisen. OVH 205 €
GIRO TENET MIPS
Giron Tenet on suunniteltu erityisesti All Mountain kypäräksi rinteiden ulkopuolisiin retkiin, mutta se on toki myös erinomainen rinnelaskukypäräkin. Hybridirakenne yhdistää kestävän tuuletetun Hard Shell -päällisen ja In-Mold-rakenteisen alemman kuoren sekä sivuseinät. Hybridirakenteen avulla kypärää on vahvistettu kestävyyden lisäämiseksi, mutta se on silti kevyt. Thermostat Control tuo loistavan tuuletuksen, joten nousujen aikana kypärästä saa hengittävän ja taukojen ja laskun ajaksi voi sitten taas tuuletusta vähentää kätevästi.
- MIPS suojaa kierteisiltä iskuilta
- Kestävä tuuletettu Hard Shell -päällinen
- Kevyt In-Mold-alaosa ja sivuseinät.
- Mukava Ionic+® Fleece-vuori
- In Form™ 2 Fit -järjestelmä takaa loistavan istuvuuden.
- Maahantuonti: Huntteri Oy Ovh 199,90 €
GIRO GG CRUZ LASKULASIT
Giron Cruz™ on helppo päätös, kun tarvitset laskettelulasit, jotka hoitavat homman ilman, että ne tyhjentävät kukkaron. Expansion View -teknologia takaa laajan näkökentän. Huurtumisenestopinnoitte pitää näkökentän kirkkaana. OTG eli Over the glass friendly – nämä lasit toimivat myös silmälasien kanssa. Toimii erityisen hyvin Giron kypärien kanssa. Useita eri linssivaihtoehtoja kaikkiin laskukeleihin. Maahantuonti: Huntteri Oy Ovh 49,95 €
SNOWBOARD ADDICTION JIB TRAINING -SETTI
The LONGINES SPIRIT FLYBACK is a bold illustration of the pioneering spirit that has always driven the brand. Its flyback mechanism, invented by Longines in the 1920s, resets the chronograph’s seconds hand to zero and immediately restarts the timing with a single push. This stunningly timeless chronograph is an invitation to the explorer inside you. Ready for adventure?
Tehty kovaan vauhtiin, kovaan tuuleen ja kylmiin olosuhteisiin. Kehitetty tiiviissä yhteistyössä ammattilaislaskettelijoiden kanssa. Valmistettu viimeisimmän sukupolven erittäin säänkestävästä ja hengittävästä GORE-TEX PRO -materiaalista. haglofs.com