Teemu Raita – musiikilla ja golfilla yhteys itseen

TEEMU RAITA

hakee musiikista ja golfista yhteyttä itseensä

Kun Teemu Raidan kanssa puhuu hänen elämästään, yksi teema toistuu: tyhjän tilan täyttäminen.

Veikkolan Kartanoteatterin katsomoon valuu väkeä, vaikka odotettavissa on rajujakin sadekuuroja. Alkamassa on Mitä hel%#ttiä sinä siinä seisot. Teemu Raidan kirjoittama ja Eija Ahvon ohjaama näytelmä on vetänyt yleisön järven rannalle keskelle metsää. Ihmiset istuvat vieri vieressä sadeviittojensa suojaamina.

Palataan ajassa reilu 15 vuotta taaksepäin vuoteen 2004. Seepiasävytteisessä videossa kolmekymppinen mies juoksee pitkin Napolin katuja vaaleassa puvussaan etsien jotain. ”Se on meidän maailmamme vastaan muut”, mies laulaa ja jatkaa etsimistään punaiset kaulukset takin alta vilkkuen.

Meidän maailma oli viikkojen ajan jättihitti, mutta uskomattomat käänteet veivät keikat ja lupaavan tulevaisuuden näppien tuntumasta. ”Se oli ihan Spinal Tapia”, Raita naureskelee kertoessaan, kuinka ei kuumimpaan markkinointiaikaan saanut kiinni keikkamyyjäänsä, joka lopulta löytyi virolaisesta sairaalasta. Tämän päähän oli pudonnut kattokruunu.

Nyt Raita muistelee kaikkea kokemaansa ja oppimaansa lämmöllä. Tyhjää tilaa on nyt täyttämässä perheen ja musiikin lisäksi moni muukin asia. ”Kun harrastan golfia, moottoripyöräilyä ja veneilyä kesäisin, löydän näistä kaikista jotain samaa. Jotain flow’ta ja sen etsimistä. Jotain mitä ei osaa selittää. Tyhjän tilan täyttämistä.”

Sitä myös musiikki on romanttiseksi haaveilijaksi itseään kutsuvalle Raidalle. Meditaatiota ja pysähtymistä. Varsinkin ryhmässä soittaminen. ”Bändisoitto on parhaimmillaan kuin rukous. Kun bändi soittaa hienosti yhteen, kokemus on vähintäänkin yliluonnollinen”, hän kuvaa suhdettaan musiikin yhteisölliseen voimaan.

Yhdessä soittamisen sosiaalinen luonne toteutuu myös golfissa. ”Voisihan sitä verrata niinkin, että ihmiseen tutustuu aika hyvin, kun soittaa sen kanssa bändissä tai kun pelaa sen kanssa golfia. Molemmat lajit tuovat ihmisen perimmäiset ominaisuudet esille.”

Yhteisö tuo imua

Kun Kuuleeko Maa? -albumi ja siltä löytyvä Meidän maailma olivat tekeillä, Raita muutti vaimonsa kanssa Helsingistä Veikkolaan. Samalla taakse jäi itselle tuttu viitekehys, kun Turun moottoritien varressa sijaitseva uusi koti olikin ajateltua kauempana omasta yhteisöstä. ”Itse asiassa se matka Helsinkiin olikin aivan helvetin pitkä, vaikka kestikin bussilla vain 45 minuuttia. Mun yhteisö oli kadonnut, ja samalla katosi se imu, joka oli aina Stadissa asuessa ollut musan tekemiseen.”

Kun viitekehys katoaa ympäriltä, oma identiteettikin saa kolauksen. ”Mitä tahansa tekeekin, sitä pitää tehdä aktiivisesti ja säännöllisesti omassa viitekehyksessä, jotta hommassa säilyy tekemisen meininki”, Raita pohtii.

Raidan musiikkiuralla ”paletti” on hajonnut useamman kerran ja musiikki on jäänyt sivuun pitkiksikin ajoiksi. Juuri se on säröttänyt identiteettiä ja vienyt luottamuksen omaan tekemiseen. Luottamuksen palauttaminen ja sitä kautta identiteetin rakentaminen uudelleen ei tapahdu nopeasti ”Nyt mä olen ikään kuin taas astumassa sen musiikillisen identiteetin rakentamisen tielle”, Raita sanoo ja viittaa tuoreeseen Levoton-singleensä.

Mä en oo enää niin levoton

Vuonna 2013 Raita teki omasta mielestään pitkään aikaan parhaan laulunsa Viimeinen hidas, joka antoi uuden energiapiikin ja sai hänet jälleen innostumaan. ”Mitään ei tapahtunut. Ei yhtään mitään”, Raita tiivistää kokemuksensa.

“Vaikka yhden sinkun läpi saaminen on aika vaikeata, odotin kyllä enemmän. Biisi jäi vain kuriositeetiksi.”

Seuraavat vuodet Raita vietti varastoapulaisena ja autonkuljettajana sähköalan yrityksessä. Aika kului vauhdilla Raidan kuljettaessa tavaraa ympäri pääkaupunkiseutua firman pakettiautolla.

Syksyllä 2018 taloudelliset haasteet pakottivat yrityksen lomautuksiin ja Raita lähti kotiin hengittelemään ja palautumaan. Tarkoituksena oli, että hän palaisi seuraavana syksynä takaisin töihin.

Tuli kuitenkin kesä, golf ja Turkin Belek. Kaveriporukan oma EVVK Golf Club lähti vuotuiselle golfmatkalleen kesällä 2019. Raidan akillesjänne katkesi pahasti ja se leikattiin ja ankkuroitiin. Sairauslomaa kirjoitettiin puoli vuotta eikä paluu töihin onnistunut alkuperäisen suunnitelman mukaisesti syksyllä.

”Ihmiseen tutustuu aika hyvin, kun soittaa sen kanssa bändissä tai kun pelaa sen kanssa golfia.”

Kun akillesjänne oli vihdoin parantunut ja töihin paluu lähestyi maaliskuussa 2020, Suomeenkin iski korona eikä töitä ollut enää tarjolla. Se ei kuitenkaan ollut vain huono asia, sillä aktiivinen tekeminen omassa viitekehyksessä oli jäänyt töiden jalkoihin ja unohtunut. ”Oli vaikea identifioitua muusikoksi, kun päivittäinen viiteryhmäni oli jotain ihan muuta kuin musajengi”, Raita toteaa.

Viitekehyksen paluu

Pandemia-aika tiesi työttömyyden jatkumista. Raita päätti käyttää vapautuneen ajan uuden musiikin tekemiseen. ”Vaikka olosuhteiden tai omien epävarmuuksien takia ajautuu elämässään pitkiksikin ajoiksi sivuraiteille näistä asioista, ne kulkevat mukana”, kuvailee Raita suhdettaan musiikkiin. Vanha rakkaus on jälleen löytynyt.

Suhde musiikkiin ei enää ole ammatillinen, vaan puhdas intohimo sitä kohtaan on palannut. Ammatillista musiikin tekemistä Raita ei omalla kohdallaan näe enää lähtökohtaisesti tavoiteltavana. Hänen mielestään musiikilla on helpoin elättää itsensä kirjoittamalla lauluja liukuhihnalla tai suostumalla keikalle kuin keikalle.

Eikä sekään riitä, vaan pitää rakentaa omaa brändiä ja tuoda itseään esille ja käyttää imagoaan muiden palveluiden myymiseen. ”Some, yäk”, Raita kommentoi naureskellen suhdettaan sosiaaliseen mediaan, mutta vakavoituu.

Teemu Raita pelaa säännöllisesti isänsä Raulin kanssa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Kuva Espanjan Mijaksesta vuodelta 2019

”Joskus mä välillä oikeesti unohdan laskea omia lyöntejäni, jos on tosi hyvä fiilis.”

”Some on nykyään todella tärkeä työkalu artistille. Sen avulla saa itsensä näkyville.”

Raidalle sosiaalisen median käyttö tuntuu vaikealta, vaikka hän yrittääkin olla siellä mukana artistina.

“Monet artistit ovat nykyään jatkuvasti läsnä somessa, mutta itselleni sopii paremmin tehdä hommia vähän enemmän omalla painollaan, iisimmin. Käydä vaikka päivätöissä ja julkaista musaa digipalveluissa silloin kun se huvittaa, ajattelematta liiaksi taloudellisia juttuja tai näkyvyyttä.” ”Toki, jos joku maailman ihme käy ja joku radiohitti tai vastaava vielä tulee, otan senkin ilolla vastaan!”

Flow’n perässä

Raidalle tasapainon ja merkityksen etsiminen näyttäytyy jo useasti toistetussa ilmaisussa tyhjän tilan täyttäminen. Se ei tarkoita tylsien hetkien täyttämistä suoratoistopalveluilla tai makaamista sohvalla älylaite naamalla.

Tyhjä tila täyttyy merkityksestä, ja merkitys löytyy sieltä, mistä sitä etsii. Musiikista, perheestä tai vaikkapa golfista. ”Omalla tavallani olen intohimoinen pelaaja, vaikka golf on mulle selvästi enemmän viihdettä kuin kilpaurheilua. Mä olen tosi fiilispelaaja, mulle tärkeintä on hyvä meininki.”

Tätä todistaa se, ettei Raita omien sanojensa mukaan muista pelaamistaan kierroksistaan jälkeenpäin mitään – yksittäisiä onnistumisia lukuun ottamatta. Välillä lyöntien laskeminen menee otsa kurtussa ynnäilyksi merkkaajan kysellessä tulosta.

“Joskus mä välillä oikeesti unohdan laskea omia lyöntejäni, jos on tosi hyvä fiilis. Sitä unohtuu vaan katselemaan pallon upeeta lentorataa ja fiilistelemään mahtavaa osumaa. Pelikaverit joskus naureskelee mulle tästä ominaisuudesta”, Raita virnistää.

Lapset ovat kasvaneet riittävän isoiksi pärjätäkseen itsekseen, joten luvassa on aktiivisempia golfkesiä aiempaan 20–30 kierroksen vuositahtiin verrattuna.

Fiilispohjaista pelaamista kuvaa hyvin Raidan suhtautuminen välineisiin. ”En ole millään lailla välineurheilija. Hajotin pari vuotta sitten 18 asteisen hybridini huonon lyönnin seurauksena golfkärryn runkoon, enkä ole sen tilalle uutta ostanut. Tulokset on parantuneet ilman sitäkin.”

Golf onkin Raidalle ennen kaikkea henkinen laji. Aivan kuten musiikki, golf merkitsee hänelle jotakin syvällisempää. ”Siinä hakee jotenkin yhteyttä omaan itseensä, siihen minkälainen ihminen on.”

Fiilispelajaa löytää merkityksen

Jos vertaa Raitaa stereotyyppiseen muusikkoon, ei liene yllätys, että hän on ennemmin iltapäivä- kuin aamugolfari. Myös kentän väljyys on Raidalle tärkeää. ”Ahdistaa ajatella, että takana puuskuttaa pussihousuissaan joku klubin kunniaeläkeläinen, joka marmattaa vaimolleen koko ajan, kun ’noi on niin hitaita’.”

“Itsekin kyllä turhaudun hitaasta pelaamisesta”, hän kuitenkin lisää samaan hengenvetoon. ”Golfarin tärkein taito on musta osata sopeuttaa pelinopeutensa kentän rytmiin.”

Näihin ajatuksiin on monen harrastajan helppo yhtyä.

Entä se paljon puhuttu merkitys?

“Tärkeintä on löytää kiinteä alusta, jolta ponnistaa, ja oma identiteetti. Silloin osaa pitää itselleen tärkeät asiat ja ihmiset mukana elämässään. Pitää tehdä niitä juttuja, joista tykkää ja viettää aikaa läheisten ihmisten kanssa. Ehkä kliseistä, mutta uusintakierrosta ei ainakaan vielä taida olla tarjolla.”

EVVK Golf Clubin reissulla Turkin Belekissä kesällä 2019 katkennut akillesjänne piti Teemu Raidan pois töistä ja kentältä puoli vuotta.