Kalareissu helikopterilla – Mikko Suursalmi

Hulinasta hiljaisuuteen

Helikopterilla erämaan rauhaan

Pandemian kasvattama kotimaan matkailun kiima. Rajoitukset naapurimaiden joilla. Epävarmuus rajamuodollisuuksista. Toivottavasti ensimmäistä lukuun ottamatta näitä asioita voidaan enää vain muistella menneinä. Kahden edeltävän vuoden osalta ne kaikki olivat todellisuutta ja kasvattivat kalastuspainetta kotimaamme kalavesillä vaikeuttaen entisestään sellaisten paikkojen löytämistä, mihin ei muita eksyisi. Samalla ne saivat monen kalastajan satsaamaan reissuihinsa entistä enemmän, ja valitsemaan ilmatien liikkumismuodoksi haettaessa hiljaisuutta, rauhaa, ja paineettomampia ottipaikkoja.

Taimenenkiilto silmissä Tenomuotkan illassa.

Ensireaktio

”Olisihan se ihan pirun siistiä. Mutta eikös se ole ihan sairaan kallista?”. Se oli se ensimmäinen ajatus, joka pyöri päässä, kun aloimme suunnittelemaan edeltävää pohjoisen kalareissua uudenlaiselta kantilta. Tavoitteena oli, kuten aina, päästä pois kaupunkien härdellistä, nauttia luonnon hiljaisuudesta, olla irti arjesta, ja saada toki kalaa. Mieluiten niin, että näkee hyvin vähän, jos ollenkaan, muita kuin omaan seurueeseen kuuluvia ihmisiä.

Tiedossa oli, että saavuttaakseen nämä, pitää joko vaeltaa aika pitkä pätkä tien varresta, tai sitten hommata kyyditys. Ajatukset alkoivat kääntyä ilmakyytiin, ja koska osa reissujemme ydintä on hyvä ruoka ja juoma, alkoivat vesitasokuljetusten painorajat tulla vastaan. Niinpä aloimme miettiä helikopteria.

Ja vaikka edellä mainittu ensireaktio olikin vahva, niin nopealla hinnaston vilkaisulla, jakolaskulla ja nautinto-orientoituneiden pähkäilyjen myötä ”lapataksi” alkoi tuntua erinomaiselta vaihtoehdolta.

Vesitaso vs. helikopteri

Ensin mainittu on sekin erinomainen vaihtoehto, kun halutaan retkeen hiukan ekstraa. Vesitasollakin pääsee aika vaivattomasti kauas teistä ilman, että itse paikalle pääsyyn tarvitsee käyttää tuhottomasti energiaa ja aikaa. Se sopii hyvin pienille, parin kolmen hengen ryhmille, joilla ei ole paljoa tavaraa mukana.

Vesitason yleiset painorajoitukset (matkustajat ja matkatavarat yhteensä) liikkuvat 350 kilon tuntumassa per lento. Tämä lisäksi kuljetus pitää suunnata sellaiselle alueelle, johon vesitasolla pääsee laskeutumaan.

Me emme kuuluneet tähän kategoriaan, joten helikopteri oli meille toimivampi. Siihen mahtuu

2

3

maksimissaan viisi matkustajaa, heillä saa olla yhteensä 150 kilon edestä materiaalia mukana ja se vie matkustajat kamppeineen käytännössä suoraan leiriin.

Mitä maksaa?

Heliflite on Kilpisjärveltä operoiva yhtiö, joka vie kesäisin kalastajia ja vaeltajia Suomen ja Ruotsin tuntureille, joille ja järville. Halvimmillaan Suomen puolen meno-paluu-kyydit kustantavat Heliflitellä reilut 600 euroa, ja sen kun jakaa vaikkapa viidellä, ei hinnaksi tule kuin 120 euroa per henkilö. Toki mitä pidemmälle Kilpisjärveltä haluaa, sitä enemmän kokemuksesta pitää maksaa.

Yllätys viimeiseen hetkeen saakka

Kun päätös oman reissumme kohteesta ja ajankohdasta oli tehty, päätimme, että yhdelle lähtijöistä ei kerrota kuljetusmuotoa. Sovittiin, että puhutaan venematkasta. Lähtöpäivänä Kilpisjärvellä oli 25 astetta lämmintä ja täysin tyyni keli sekä aivan jumalattomasti ihmisiä.

Huoltoaseman ja leirikeskuksen pihat, pysäköintialueet ja muut vähänkään telttailuun soveltuvat paikat olivat turvoksissa leirejä. Ja kun tiedettiin, että monen Ylä-Lapin alueen kalastusluvat oli myyty poikkeuksellisesti jo heinäkuussa loppuun, mielen valtasi kauhukuva siitä, miltä tämän perusteella Poroenolla Tenomuotkassa näyttää. ”Ei siellä ole ketään”, totesi Helifliten Pekka Tuononen.

Miehen sanaan oli helppo luottaa, sillä sinne kun ei muulla keinoin niissä olosuhteissa oikein päässyt. Lautalla ei ylempää voinut poikkeuksellisen alhaisen veden takia laskea, vesitasolla ei lähelle pysty laskeutumaan, ja jalan matkaa tulee Kilpisjärveltä yli 50 kilometriä. Joten kaikki mahdolliset lähiseudulla olijat olivat Tuonosen paikalle viemiä. Eikä hän tietenkään vie seurueita toistensa kylkiin kiinni.

Kun edeltävä ryhmä lähti kopteriplatalta kohti omaa päämääräänsä, huikkasimme seurueemme koijatulle, että ”siinä se meidän veneemme nyt menee”. Hänellä kesti jokunen hetki prosessoida kuultua tietoa, mutta sen iskiessä tajuntaan riemu oli melkoinen. Samalla hän ymmärsi myös mukana olevan tavaran määrän.

Matkaan oli pakattu muurinpohjapannusta ja savustuslaatikosta kaikkea aina kylmäboksiin, jossa oli pakastettuna joka päivälle vähintään yhden kokoliha-aterian raaka-aineet. Vaatetuksessakaan ei säästelty, sillä kahden ensimmäisen

1. Tarvittaessa esimerkiksi loukkaantunut voidaan hakea hyvinkin ”ääreltä”. 2. Onnellinen kalastaja valvomassa lounaan kypsymistä. 3. Helikopterilla sai kelluntarenkaankin kuljetettua erämaahan ja osaavissa käsissä perhon sai tarjoiltua oikeille paikoille.

päivän hellelukemista lämpötila putosi parina viimeisenä yönä pakkaselle. Mutta kerrastoja mahtui mukaan, sillä kiloja ei tarvinnut juurikaan miettiä.

Suoraan leiriin

Olimme suunnitelleet Pekka Tuonosen avustamana, että perustamme leirimme Tenomuotkan ”hyllylle”. Ja täsmälleen siihen kopteri meidät myös vei. Ruokalaatikoita ja muita roippeita kannettiin helikopterista purkamisen jälkeen noin kahdeksan metriä. Ja kun lapojen papatus kaikkosi kohti Kilpisjärveä, laskeutui kauan odotettu rauha. Kuusi päivää ilman nettiä. Ilman puhelimen verkkoa. Ilman muita ihmisiä.

Turvallisuuden kannalta vastaavanlaisiin paikkoihin mentäessä kannattaa ottaa satelliittipuhelin mukaan. Tenomuotkassa ei kuulunut puhelin edes Norjan verkon kautta, vaikka oltiin noin puolen kilometrin päässä rajasta. Sieltä sai yhteyden muuhun maailmaan vain kapuamalla läheisen Karravaaran laelle.

Historiallisen alhainen vesi

Poroeno valittiin kohteeksi yhtäältä kuljetusmuodon takia, ja toisaalta siksi, että se tunnetaan hyvänä taimenpaikkana. Jälkimmäisen kannalta haastavaa oli se, että joen vesi oli erittäin alhaalla. Edeltävänä kesänä samalla paikalla leireilleet kaverimme onnistuivat saamaan useita +50-senttisiä taimenia, mutta nyt niiden löytäminen oli hyvin hankalaa.

Pienempiä taimenia ja harreja toki saatiin ja ottiperhoiksi osoittautuivat

”Lautalla ei ylempää voinut poikkeuksellisen alhaisen veden takia laskea, vesitasolla ei lähelle pysty laskeutumaan, ja jalan matkaa tulee Kilpisjärveltä yli 50 kilometriä.”

HELIFLITE OY on vuonna 1995 perustettu yritys, joka vie vuosittain tuhansia ihmisiä Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin erämaihin. Talvikaudella yritys toimii myös Levin, Oloksen ja Ylläksen alueilla tarjoten muun muassa sighteeing-lentoja, vapaalaskijoiden kuljetuksia sekä yleisötilaisuuksien lennätyksiä. Heliflite on osallistunut myös maaston puhtaanapitokampanjoihin kuljettamalla kerääjäryhmien kasaamia roskia pois luonnosta. Yrityksen asiakkaat voivat jättää Kilpisjärven lentosatamaan tyhjiä tölkkejä ja pulloja, joista saatu tuotto lahjoitetaan Kilpisjärven koululaisille.

Lisätiedot: heliflite.fi

1

2

1. Järviheittelyä Karravaaran kainalossa. 2. Lepoa silmälle: ei muita näköpiirissä. 3. Tenomuotkan parhaimpia kalastuspaikkoja. 4. Matkalla näkee kohdemaaston laajasti. 3

muun muassa Grizzly Marabou -liitsi, Surffipupat, Pupu Tupuna, GRHE ja Caddis. Virvelimiehet saivat tulosta Kuusamon Kummilla, erilaisilla ambulanssivärisillä pienillä vaapuilla sekä Lotto-lipoilla.

Isojen mörköjen nappaaminen jäi haaveeksi. Lähiseudun ainoa paikka, jossa oli syvää vettä, on Pirunportti. Sen montut ovat melko haasteellisia kalastaa, mutta niissä mekin onnistuimme saamaan näköhavainnon isompiin kaloihin. Valitettavasti se jäi vain näkemisen asteelle.

Uudestaan?

Ehdottomasti. Vaikka saalis jäikin isompien kalojen osalta laihaksi, niin elämän ensimmäinen kopterikalastusmatka nosti vuosittaisten reissujen tason sen verran korkealle, että sama pitää päästä kokemaan vielä uudelleen. Monesti. Nimittäin vuosi vuodelta suurempaan rooliin nousee se, että saa olla ja kalastaa rauhassa. Ja siihen on myös valmis satsaamaan enemmän.