Missä menet meritaimen? – Kari Lossi

Vaikka nousuesteitä onkin raivattu, on kudulle nousu meritaimenelle edelleen turhan työlästä maassamme. Kuva Miikka Pulliainen.

Kirjoitimme laajemmin meritaimenen tilasta vuonna 2013. Lähes 10 vuoden jälkeen on aika päivittää missä tunteita herättävän hopeakyljen suhteen mennään tällä hetkellä. Kalastusopas ja aktiivinen purokunnostaja Kari Lossi avaa tilannetta, sekä syitä että seurauksia.

Todetaan heti aluksi, että meritaimen tarkoittaa taimenta, jolla on mahdollisuus tehdä merivaellus. Eli varsinaisesti lajeina ei tunneta erikseen puro-, järvi- ja meritaimenia, vaan yksilöt sopeutuvat kulloiseenkin elinympäristöönsä ja tekevät mahdolliset syönnös- ja kutuvaellukset sen mukaan.

Meritaimen on ollut lohen kanssa yksi teollisen vallankumouksen suurimmista kärsijöistä lisääntymisstrategiansa takia. Suomessa on ollut oma taimenkantansa käytännössä kaikissa mereen laskevissa joissa. Jokien patoamiset, ojitukset ja vesistöjen laadun heikkeneminen on kuitenkin tuhonnut lähes kaikki alkuperäiset taimenkannat.

Meritaimen kärsii pahoin verkkokalastuksesta, jossa niitä jää sivusaaliiksi siian, kuhan, silakan ja ahvenen verkotuksen yhteydessä. Merkkipalautusten perusteella yli puolet ensimmäistä merivuottaan meressä viettävistä taimenista kuolee sivusaaliina. Tästä syystä varsinkin naarastaimenien on hankala saavuttaa edes sukukypsyysikää, jonka se saavuttaa aikaisintaan kolmen meressä vietetyn kesän jälkeen. Uros saattaa tulla sukukypsäksi jo poikasvaiheessa.

Alkuperäiset taimenkannat

Luonnonvarakeskuksen (LUKE), mukaan maassamme olisi vielä alkuperäisiä taimenkantoja jäljellä Suomenlahteen laskevissa In-

Esko Lahtisen kädessä upea noin 55-senttinen helsinkiläinen muotovalio. Evien kunto ja muu olemus kertovat, että tämä on hyvin todennäköisesti luonnonkala. Kuva Antti Zetterberg.

Taimenen kotouttamista ollaan yritetty Gammelbackan puroon seitsemän vuoden ajan. Kuva Kari Lossi.

Sanastoa

Meritaimen = taimenen merivaelluksen tekevä ekologinen muoto Smoltti = taimenen joesta, tai purosta mereen vaeltava poikanen Rasvaevällinen meritaimen = kokonaan rauhoitettu, luonnossa syntynyt taimen Rasvaeväleikattu meritaimen = istutettu kala, 50 cm alamitta ”Tammukoitunut taimen” = osa taimenista jää syntymäympäristöön, vaikka meriyhteys olisi auki garskilan-, Siuntion-, Espoon-, Mankin-, Sipoon-, Viro-, Urpalan-, Musta-, Kilpeen-, Rakkolan- ja Santajoessa. Saaristomeren puolella alkuperäistä kantaa uskotaan olevan Kiskon-, Purilan- ja Paimionjoessa. Selkämeren puolella alkuperäistä kantaa on jäljellä vain Isojoessa. Lisäksi Perämereen laskevassa Tornionjoessa on useita eri taimenkantoja, myös Suomen puolen sivujoissa.

Jokien patoamisen ja purojen ojituksien alettua taimenkantaa pidettiin yllä istutuksin

Suomessa ylivoimaisesti istutetuin kanta oli Isojoen taimen. Yksilömäärät pidettiin yllä korkeana istutusten avulla, aina 90-luvun lopulle asti. 2000-luvulle tultaessa istutusten tuotto romahti radikaalisti. Syitä etsittiin Itämeren saastumisesta, laitostuneista istutuskaloista, yleisestä rehevöitymisen ja saastumisen aiheuttamasta meren biofaunan muuttumisesta.

Merellä tilanne oli silmin nähtävissä, sillä taimenelle tärkeät rakkoleväalueet olivat pahasti limoittuneet, tai kadonneet kokonaan. Pääosin Venäjän puolella tehdyt toimet ovat vähentäneet fosfori- ja typpikuormitusta ja se on parantanut hieman etenkin Suomenlahden tilaa.

Muutosta on ollut ilmassa

Tärkein asia on tapahtunut ihmisten ajattelumaailmassa ja asenteissa. Enää ei riitä se,

että kalastajille saadaan kalastettavaa, vaan on alettu kiinnittää huomiota jatkuvuuteen ja luonnolliseen lisääntymiseen. On vasta hiljattain alettu ymmärtämään, että taimen käyttää mielellään pääuomaan laskevia sivupuroja tai pelkkiä virtaamaltaan pieniä puroja.

Tällaiset kohteet ovatkin kiitollisia, koska kunnostusprojektit ovat huomattavasti halvempia toteuttaa verrattuna jokikokonaisuuksiin. Myös pääuomien pienimuotoiset latvavedet ovat osoittautuneet hyviksi poikastuotantoalueiksi. Valitettavan harvassa joessa taimenella on kuitenkaan mahdollisuus vaeltaa esteettömästi jokien latvoille asti, vaikkakin pienten vesistöjen nousuesteiden poistamiseen on tehty viime vuosina merkittävää työtä. Jokien padot ovat edelleen suuri ongelma, sillä niiden poistaminen on byrokraattisesti hidasta ja kallista. Kalateitä on rakennettu paikoin ja taimenet käyttävät niitä paremmin loheen verrattuna.

Vuosien aikana tehtyä työtä

Vantaanjoessa ja sen sivupuroissa on tehty määrätietoisesti työtä kutusorakoiden ja poikastuotantoalueiden rakentamiseksi vuosikymmenien ajan. Tänä päivänä Vantaanjokea voidaan kutsua Suomenlahden, ellei peräti Suomen parhaaksi meritaimenjoeksi. taanjoen lisäksi onnistuttu kotiuttamaan uudelleen muun muassa Mätäjokeen, Haaganpuroon, Mustapuroon, Mellunkylänpuroon, Gräsanojaan ja Finnoonojaan. (Lähde: LUKE meritaimenkantojen seuranta).

Itäisellä Suomenlahdella on onnistuttu palauttamaan luonnontuotantoa muun muassa Summajoelle, jossa poikastuotanto on melko merkittävää, varsinkin joen keskiosilla ja latvoilla. Viipurinlahteen laskevalla Mustajoella elää ja lisääntyy ainoaa alkuperäistä, itäiseen Suomenlahteen laskevaa kantaa oleva taimen. Tämä kanta on mittaamattoman arvokas ja se

Antti Zetterbergin saama noin 50-senttinen istutettu taimen on yhä harvinaisempi näky Helsingissä, jossa Vantaanjoen luonnonkalat muodostavat jo yli puolet saaduista kaloista. Kuva Antti Zetterberg.

Christian Lindblomin saama 65-senttinen reilun kolmen kilon tyypillisen istukasulkomuodon omaava kala. Kuva Janne Koivisto.

Tänäkin syksynä kannattaa mennä katsomaan ihmeellistä luonnonnäytelmää Vantaanjoelle kun kudulle nousevat taimenet tekevät mahtavia loikkia. Kuvat Miikka Pulliainen.

onkin otettu viljelyyn. Myös Urpalanjoessa on havaittu poikastuotantoa. Itäisellä Suomenlahdella on käynnissä useampi projekti, jossa patoja on purettu ja kalateitä rakennettu.

Pienvesien kunnostaminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta

Ilmiö on suhteellisen uusi ja tietoa sorakoiden, sekä poikastuotantoalueiden toimivuudesta on alettu vasta kerätä. Etelän kunnostuskohteet ovat usein savimailla ja esimerkiksi liian hidasvirtaiseen paikkaan rakennetut soraikot saattavat tukkeutua, eivätkä ne tuota juurikaan poikasia.

Kotiuttaminen on pitkäjänteistä työtä ja ensimmäisiä mereltä saapuvia emoja voidaan joutua odottaa jopa 5–15 vuotta. Kertaluontoiset kunnostus- ja istutustoimet eivät ole antaneet tuloksia, sillä monesti kutusoraikot ja poikastuotantoalueet vaativat säännöllistä huoltoa ja ehostusta.

Luonnontilassa Suomen vesistöt ovat tuottaneet todennäköisesti miljoonia meritaimenen smoltteja. Nykyistä smolttituotantoa ei voida kuin arvailla, mutta todennäköisesti liikutaan reilusti alle 100 000 smoltin luvuissa koko valtakunnan mittakaavassa.

Suomenlahdella, pääkaupunkiseudun merialueen läheisyydessä, luonnossa syntyneiden taimenten osuus voi olla paikoin jopa 60–70 %. Kiitos siitä kuuluu Vantaanjoen ja sen lähialueen purojen hyvälle poikastuotannolle.

Yleisesti ottaen Suomenlahdella luonnonkalojen osuus merisaaliista on noin 40 %, mutta niistäkin noin puolet on Suomenlahden eteläpuolen valtioiden taimenkantoja, jotka rasvaevästä huolimatta eivät ole välttämättä luonnonkaloja. Luonnonkalojen osuus on ollut kuitenkin jatkuvassa nousussa läpi 2000-luvun.

Nykyisin kotiutuskantana käytetään Suomenlahden itäosissa Mustajoen kantaa ja länsiosissa Ingarskilanjoen kantaa. Länsirannikolla vastaavasti käytetään Isojoen kantaa.

On epäselvää, että onko Suomenlahdella istutuksissa käytetty Ingarskilan taimen oikeasti alkuperäistä kantaa, vai tanskalaista kotiutusistutuksissa käytettyä perua. Tältä pohjalta hitaasti kasvavan Ingarskilan taimenen kotiuttaminen on hieman kyseenalaista, varsinkin suuriin jokikokonaisuuksiin, mihin ne eivät ole alun perinkään nousseet.

Keväisin merellä tapaa paljon joesta tulleita laskukaloja, jotka ovat vasta aloittaneet tankkauksen. Se, miten tämän istutetun kalan kutu on sujunut, ei ole tiedossa. Saamamies Pasi Taponen. Kuva Antti Zetterberg.

Meritaimenen kalastuksessa parhaita hetkiä kalansaannin suhteen ovat mielettömän upeat maisemat. Kuva Janne Koivisto.

Alkuperäisiä kantoja on paikoin jäljellä ”tammukoituneena”

Nämä kannat ovat kuitenkin vaarassa sekoittua uusiin sekakantoihin ja niiden geenipooli on niin suppea, että viljely ei tule enää välttämättä kysymykseen.

Suomessa on tehty viime vuosina hartiavoimin töitä meritaimenen eteen ja tälläkin hetkellä on menossa lukemattomia projekteja asian tiimoilta. Silti luonnonvaraisen kalan tilanne on edelleen erittäin huono. Aikaisempien sukupolvien virtavesien patoamisvimma, purojen perkaukset, vedenlaadun ongelmat ja verkkokalastus asettavat valtavia haasteita jatkossakin.

Luonnonvarainen, rasvaevällinen taimen on rauhoitettu ja sellaisen tappamisesta saa 3260 euron sakon. Sinänsä tilanne on paradoksaalinen, sillä käytännössä verkko ei tunnista onko kala luonnonkantaa, vai eväleikattua istutuskalaa.

Meritaimenen kalastus on yksi hienoimmista kalastusmuodoista

Se on erittäin haastavaa, eikä mikään vastaa ulkomeren maisemia ja sen kaunista karuutta. Meritaimenen kalastuksessa itse kala ei ole aina keskiössä. Yhdessäolo, maisemat, lajin vaikeus ja onnistumisen riemu tekevät kalastusmuodosta kuningaslajin.

Aina voidaan kysyä, että onko tällaisen uhanalaisen kalan kalastaminen järkevää? Mielestäni taimenta voi kalastaa hyvillä mielin, sillä istutettua kalaa on vielä kohtuullisen hyvin kalastettavaksi. Rasvaevästä tunnistetut luonnonkalat on syytä vapauttaa viipymättä ja niiden käsittely on syytä pitää nopeana, kuten kalastajat pääosin tekevätkin.

Näitä joesta palanneita luonnonkaloja saadaan Helsingin edustalta keväisin todella usein. Hellävarainen käsittely ja vapauttaminen esim. haavin avulla on erittäin tärkeää. Kuva Mikko Kuikka.

Mikäli olet kiinnostunut taimenten elinolo-suhteiden parantamisesta ja talkootyöstä, kysy lisää:

» Virtavesien Hoitoyhdistys Ry, www.virtavesi.com » Vaelluskala ry, www.vaelluskala.net » WWF Suomi, jokitalkkari Manu Vihtonen, www.wwf.fi