3 minute read

Uuden vihivaunun kehityksessä turvallisuus oli etusijalla

Uuden vihivaunun kehityksessä turvallisuus oli etusijalla

Brittiläisen MasterMoverin kuljetusjärjestelmiä käytetään kaikenlaisissa tuotanto- ja logistiikkaympäristöissä.

Advertisement

Sähkökäyttöiset ajoneuvot hinaavat tonnien, jopa kymmenien tonnien kuormia. Uuden vihivaunun kehityksessä turvallisuus oli etusijalla. SICKin turvalaittet ja väylätekniikat mahdollistavat monenlaisia konfiguraatioita ja yksinkertaisen liitettävyyden. Turva-alueita vihivaunujen ympärillä on helppo säätää. Vaunut osaavat lukea reittiä ja sillä mahdollisesti olevia esteitä myös kaarteissa ja muuntaa ajonopeutta tarpeen mukaan. Tarvittaessa vihivaunut pysähtyvät ja ne voidaan konfiguroida käynnistymään joko ihmisen antamalla luvalla tai itsekseen esteen poistuttua.

Laitteita voi käyttää sekä manuaali- että automaattitilassa

Kiinnostus asiakkaiden suunnasta on suurta. "Tällä hetkellä kaikki puhuvat automatisoiduista kuljetusjärjestelmistä", MasterMoverin tutkimusjohtaja Dan Evans kertoo. Automatisointiprojektit kohtaavat usein kuitenkin todella erikoisia haasteita, joita olemassa olevat järjestelmät ja rakennukset aiheuttavat. Onneksi vihivaunujen takaisinmaksuaika on lyhyt, joten projektit ovat hyvin perusteltavissa.

"Kaikki valmistamamme koneet on suunniteltu manuaalisesti käytettäviksi hinausajoneuvoiksi", Evans selittää. Automatisointi tuodaan ajoneuvoon melkeinpä lisävarusteena, joten laitteita voi käyttää sekä manuaali- että automaattitilassa. Jos vihivaunun ohjelmoidulla kulkureitillä tehdään esimerkiksi muutostöitä, voidaan vaunu ottaa vaivattomasti käsikäyttöön töiden ajaksi. Tarvittaessa voidaan siirtyä myös monen vihivaunun ajoneuvokantaan Wifi-yhteydellä ja keskitetyllä etähallinnalla.

Vihivaunujen navigointi sisätiloissa voidaan toteuttaa ilman kiinteätä infrastruktuuria, kuten RFIDtranspondereita tai erityisiä heijastimia. Tämä parantaa järjestelmän luotettavuutta. Vihivaunut osaavat myös ohittaa esteitä, mikä onkin tarpeen sillä suurissa jakelukeskuksissa siirrellään jatkuvasti kuormalavoja.

Matkailu-autoosi uudet pehmusteet ja sijauspatjat suoraan tehtaalta.

Tilaa myös samalla valmiiksi muotoon ommeltu aluslakana.

Ota meihin yhteyttä www.vormu.fi

VORMU OY

Niittaajantie 7 26820 RAUMA CMYK: 100/57/9/45 Pantone 7694 C Puh. 02 824 0100 511-050 Oracalvormu@vormu.fi

Meille Keslalla kuljettaja on kuningas!

Meille Keslalla kuski on kuningas. Siksi olemme panostaneet valtavasti nosturin hyttiin ja ohjaukseen. Teknisten ratkaisujen ansiosta pystymme tarjoamaan kuljettajalle kuin kuljettajalle markkinoiden parhaat työskentelyolosuhteet.

Ota yhteys jälleenmyyjiimme ja kysy lisää!

Raitisilmasuodatin vaihtoon keväthuollon yhteydessä

Kevään tullen moni kärsii siitepölyn ja katupölyn aiheuttamista allergiaoireista: silmiä kutisee ja nenä on tukkoinen. Raitisilmasuodattimen vaihto on yksinkertainen ja edullinen tapa helpottaa allergikon oireita autossa matkustaessa.

Toimiva raitisilmasuodatin estää tehokkaasti liikenteen epäpuhtauksien, siitepölyn ja muiden hiukkasten pääsemistä auton sisäilmaan, joten matkustajat saavat nauttia puhtaammasta hengitysilmasta. Vaikka kevään saapuminen ei aiheuttaisikaan pahoja allergiaoireita, suodattimen vaihto voi auttaa, mikäli auton sisäilma tuntuu talven jälkeen tunkkaiselta.

Suodattimen vaihtovälillä on väliä

Jotta raitisilmasuodatin toimisi tarkoituksenmukaisesti, tulee se vaihtaa säännöllisesti uuteen. Suositeltu vaihtoväli riippuu valmistajan ohjeista, ja vaihtelee yleensä yhdestä kahteen vuoteen. Moni autoilija kuitenkin laiminlyö tätä ohjeistusta ja suodatin vaihdetaan vain noin kerran viidessä vuodessa, jos sitäkään.

Mikäli kilometrejä kertyy vuodessa runsaasti, saattaa vaihtotarve olla kaksikin kertaa vuodessa, esimerkiksi aina renkaanvaihdon yhteydessä.

Huoltovarmuuskeskus vastaa globaaleihin haasteisiin Logistiikka 2030 -ohjelmalla

HVK on käynnistänyt mittavan Logistiikka 2030 -ohjelman. Monivuotinen ohjelma vahvistaa logistiikkaa ja kuljetuksia vakavissa häiriötilanteissa sekä tukee alan ammattilaisten varautumista.

Nykyiset tuotanto- ja toimitusketjut ovat globaaleja, monipolvisia ja pitkiä. Kaupalle ja teollisuudelle tärkeiden kuljetusreittien toimivuus takaa Suomen huoltovarmuuden.

– Logistiikka ja kuljetukset maalla, merellä ja ilmassa muodostavat Suomen verisuoniston, jonka toimivuus on elintärkeää yhteiskunnalle. Suonisto on myös globaali. Kansainvälinen toimintaympäristö, uudet uhkat ja riskit edellyttävät reagointia ja ohjelmalla voimme vastata muuttuvaan tilanteeseen, kertoo HVK:n toimitusjohtaja Janne Känkänen.

Ohjelmalla HVK rahoittaa logistista huoltovarmuutta parantavia projekteja yhteensä noin 50 miljoonalla eurolla vuoteen 2026 saakka. Toimenpiteillä vahvistetaan kriittistä logistista infrastruktuuria sekä logistiikkapalveluiden toimintakykyä ja -edellytyksiä.

– Logistiikkatoimijoiden muodostaman verkoston varautumista ja toimintakykyä vakavissa häiriöissä parannetaan merkittävästi. Ohjelmassa syntyneet ja hyväksi havaitut toiminnot menevät huoltovarmuudelle kriittisten toimijoiden hyödyksi ja käytettäviksi, sanoo HVK:n infrastruktuuriosaston johtaja Sauli Savisalo.

Kehittämisen kärjessä satamat ja Kehä III

Toimintaympäristöä ravistelevat muutokset Suomessa ja maailmalla. Nyt ja tulevaisuudessa ilmastonmuutos vaikuttaa globaaleihin logistiikan, kaupan ja teollisuuden tuotantoketjuihin. Muutospaineita kohdistuu muun muassa rahtilaivojen käyttövoima- ja polttoainevalintoihin sekä jopa niiden moottoriratkaisuihin.

– Suomelle elintärkeää ulkomaakauppaa koskettaa erityisesti ilmastonmuutoksen vaikutukset merenkulkuun Itämerellä. Vaikka yleisesti jäätalvet ehkä helpottavatkin, tulee eteen vielä tilanteita, joissa kyky kulkea jäissä on tarpeen, muistuttaa Savisalo.

Kuljetuslogistiikka on muuttunut tiiviiksi osaksi globaalia tuotanto- ja toimitusketjua ja verkkokaupan kiihtyvä kasvu on muutoksesta hyvä esimerkki. Ulkomaankaupan kuljetukset ja satamien toiminta kuuluvatkin ohjelman ensimmäisiin kehityskohteisiin. Kärkipään kohteena on myös Kehä kolmonen, joka on merkittävä logistinen keskittymä pääkaupunkiseudulla. Tarkastelun kohteena ovat alueen mobiiliverkot, sähkön ja veden saannin turvaaminen sekä liikenneverkkojen toiminnan varmistaminen häiriötilanteessa.

Logistiikka 2030 -ohjelma kytkeytyy HVK:n uuteen strategiaan ja ohjelmakokonaisuuteen, johon kuuluvat lisäksi kolme muuta ohjelmaa: Energia 2030, Digitaalinen turvallisuus 2030 ja Alue 2030. Logistiikkaohjelmasta päivittyy tietoa HVK:n verkkosivuille.

This article is from: