3 minute read

Maanteiden päällystystyöt alkavat – korjausvelka kasvaa entisestään

Maanteiden päällystystyöt ovat käynnistymässä eteläisestä Suomesta alkaen. Tänä vuonna uutta päällystettä arvioidaan tulevan noin 2 300 kilometrin matkalle. Nykyisillä päällystysmäärillä korjausvelka kasvaa.

Maanteiden päällystystyöt alkavat vapun tienoilla eteläisestä Suomesta. Päällystysohjelman arvioidaan hintojen nousun myötä jäävän selvästi vuotta 2021 lyhyemmäksi, vaikka käytettävissä oleva rahoitus on hieman viimevuotista suurempi. ELY-keskukset kilpailutjossa liikenteestä kulkee noin 70 prosenttia. Muulla tieverkolla huonokuntoisten teiden määrä kasvaa kuitenkin noin 500 kilometrillä”, toteaa väylänpidon toimialajohtaja Virpi Anttila Väylävirastosta. Päällystystöissä käytettävien raaka- ja polttoaineiden hinnat ovat olleet merkittävässä nousussa. Lopullista kustannustasoa on vaikea ennustaa, mutta nykytiedoin voi arvioida erityisesti asfaltin sideaineena käytettävän bitumin hinnan nousun viimevuotisesta nostavan päällystämisen hintaa noin 30 prosenttia. Vuonna 2021 päällystettiin noin

Advertisement

tavat ja valvovat maanteiden päällystysurakat. ”Valtakunnallisen päällystysmäärän arvioidaan tänä vuonna olevan noin 2 300 kilometriä. Tällä pystytään pitämään kohtuullisessa kunnossa maanteiden vilkkain verkko,

180 miljoonalla eurolla noin 2 900 kilometriä, joista noin kuusi prosenttia oli kävely- ja pyöräilyväylillä. ”Haasteista huolimatta tänäkin vuonna jatketaan kävely- ja pyöräilyväylien päällysteisiin panostamista”, Anttila kertoo.

Korjausvelka kasvaa

Päällystettyjä maanteitä on Suomessa noin 50 000 kilometriä, ja niistä huonokuntoisia on noin 7 350 kilometriä. Nykyisillä päällystysmäärillä korjausvelan kasvu jatkuu. Tieverkon nykykunnon ylläpitämiseksi vaadittaisiin vuosittain noin 4 000 kilometrin mittaista päällystysohjelmaa, johon päästiin viimeksi vuonna 2020. Tavoitetasoa selvästi alempi rahoitus johtaa priorisointiin päällysteiden korjauksessa ja lisää päällysteiden paikkauksiin tarvittavaa rahamäärää. Päällysteen oikea-aikaisella ja laadukkaalla paikkaamisella voidaan lykätä päällystämistä jopa useilla vuosilla eteenpäin. Paikkaustarve on lisääntynyt, sillä esimerkiksi kevättalvella päällysteisiin syntyi paikoin pahoja vaurioita. Yksittäisillä tieosuuksilla on jouduttu alentamaan tilapäisesti nopeusrajoitusta päällysteen huonon kunnon vuoksi.

Tietoa päällystystöistä karttapalveluissa

Väylävirastolla on karttapalvelu, johon kootaan tiedot tulevista päällystystöistä. Varmistuneet päällystystyöt löytyvät jo kartalta www.julkinen.vayla.fi/ Lisäksi tienkäyttäjien kannattaa seurata Fintrafficin Liikennetilanne-palvelua. Palvelusta löytyvät esimerkiksi tiedot käynnissä olevista päällystystöistä ja muista tietöistä

Maerskin 385 000 kylmäkonttia kytkettiin esineiden internetiin

– hiilidioksidipäästöt vähenevät 2 400 tonnilla

Maersk on yksi maailman suurimmista merirahtiyhtiöistä. Se kuljettaa usein kylmäkonteissa lämpötilaherkkää rahtia, kuten hedelmiä, vihanneksia, lihaa ja lääkkeitä. Näiden kylmäkonttien lämpötila vaatii jatkuvaa valvontaa. Mahdolliset pienetkin poikkeamat on korjattava nopeasti, jotta kuorma ei pilaannu.

Maerskin ja useimpien muiden alan toimijoiden haasteena on, että kylmäkonttien valvonta on monimutkaista ja vaatii manuaalista työtä sekä ulkopuolisten kumppaneiden apua. Tämä aiheutti usein viiveitä korjauksiin ja kasvatti kustannuksia. Tilanteen parantamiseksi Maersk pyysi globaalia IT-palveluyhtiötä Tata Consultancy Servicesiä (TCS) kehittämään keskitetyn valvontaratkaisun yhtiön yli 385 000 kylmäkontille yli 450 rahtialuksessa. Microsoftin teknologiaan ja pilvipohjaiseen IoT-alustaan perustuva järjestelmä tarjoaa Maerskin huolto- ja ylläpitokumppaneille sekä asiakkaille mahdollisuuden tarkastella internetiin kytkettyjä kontteja reaaliajassa. ”Maailmanlaajuisen fyysisen prosessin digitalisoiminen IoT:tä hyödyntämällä oli yksi merenkulkualan ensimmäisistä vastaavista projekteista. Olemme ylpeitä tiimistämme ja kiitollisia TCS:lle, joka auttoi meitä toteuttamaan kunnianhimoiset tavoitteemme”, Maerskin johtava insinööri Siddharta Kulkarni sanoo.

Ratkaisun hyödyt:

l Tarjoaa parempaa tietoa lämpötilaolosuhteista kontin sisällä l Havaitsee kylmäkonttien ongelmat reaaliajassa: perinteisesti kontit on käyty tarkastamassa fyysisesti 12 tai 24 tunnin välein l Maersk voi tarjota asiakkailleen kokonaisvaltaisen toimitusketjuratkaisun l Vähentää riskiä ruokahävikkiin sekä kriittisen rahdin, kuten lääkkeiden ja veriplasman pilaantumiseen.

Yhteenveto:

l Yli 385 000 verkkoon yhdistettyä kylmäkonttia l Ennakoiva huoltoratkaisu vähentää hiilidioksidipäästöjä 2 400 tonnilla l Järjestelmä käsittelee yli 10 miljoonaa tapahtumaa päivässä

www.gli.fi www.gli.fi www.gli.fi www.gli.fi

Täyden palvelun logistiikkatalo

Täyden palvelun logistiikkatalo – Luotettavin kumppanisi – Luotettavin kumppanisi Täyden palvelun logistiikkatalo – Luotettavin kumppanisi Täyden palvelun logistiikkatalo – Luotettavin kumppanisi

Tarjoamamme ratkaisut perustuvat asiakkaan kanssa yhdessä laadittuun Tarjoamamme ratkaisut perustuvat palvelusuunnitelmaan. Olemme asiakkaan kanssa yhdessä laadittuun Tarjoamamme ratkaisut perustuvat aidosti läsnä asiakkaan liiketoimintojen palvelusuunnitelmaan. Olemme aidosti läsnä asiakkaan liiketoimintojen asiakkaan kanssa yhdessä laadittuun palvelusuunnitelmaan. Olemme Tarjoamamme ratkaisut perustuvat kuljettamisessa, kumppanina. kuljettamisessa, kumppanina. aidosti läsnä asiakkaan liiketoimintojen asiakkaan kanssa yhdessä laadittuun kuljettamisessa, kumppanina. palvelusuunnitelmaan. Olemme aidosti läsnä asiakkaan liiketoimintojen kuljettamisessa, kumppanina. Kuljetuspalvelut

Kuljetuspalvelut » Täsmälliset kuljetusratkaisut » Kuljetusten tukipalvelut » Täsmälliset kuljetusratkaisutKuljetuspalvelut » Kuljetusten tukipalvelut Terminaali- ja varastointipalvelut » Täsmälliset kuljetusratkaisut » Kuljetusten tukipalvelutKuljetuspalvelut » Täsmälliset kuljetusratkaisut Terminaali- ja varastointipalvelut » Lyhyt- ja pitkäaikainen varastointi » Tehokkaat terminaalipalvelut » Lyhyt- ja pitkäaikainen varastointi Terminaali- ja varastointipalvelut » Kuljetusten tukipalvelut » Tehokkaat terminaalipalvelut Henkilöstövuokraus » Lyhyt- ja pitkäaikainen varastointi » Tehokkaat terminaalipalvelut Terminaali- ja varastointipalvelut » Lyhyt- ja pitkäaikainen varastointi Henkilöstövuokraus » Koulutetut tekijät kuljetus- ja logistiikka-alalle » Lyhyeen tai pidempäänkin vuokrasuhteeseen » Koulutetut tekijät kuljetus- ja logistiikka-alalleHenkilöstövuokraus » Tehokkaat terminaalipalvelut » Lyhyeen tai pidempäänkin vuokrasuhteeseen » Koulutetut tekijät kuljetus- ja logistiikka-alalle » Lyhyeen tai pidempäänkin vuokrasuhteeseenHenkilöstövuokraus » Koulutetut tekijät kuljetus- ja logistiikka-alalle » Lyhyeen tai pidempäänkin vuokrasuhteeseen

This article is from: