Maakunnan mainiot 1/2014

Maakunnan mainiot Päijät-Hämeen maakunta- ja aluetaidemuseon tiedotuslehti 1 / 2014

Muistikuvia maakunnasta vuosien varrelta Resepti kivikautisen asuinpaikan löytämiseen Lahden kaupunginmuseon kulttuurihistorialliset kokoelmat

Maakunna SISÄLLYS s. 4 Muistikuvia maakunnasta vuosien varrelta

Maakuntamuseotutkija Milla-Lotta Kemiläinen haastattelee Marketta Saarnistoa

s. 6 Lahden kaupunginmuseon kulttuurihistorialliset kokoelmat

Tutkija Päivi Vickholmin katsaus kokoelmien historiaan 1900-luvun alusta nykypäivään

s. 10 Hiihtomuseo – 40 vuotta osana Lahden kaupunginmuseota Tutkija Suvi Kuisma kertoo Hiihtomuseon toiminnasta eri vuosikymmeninä

s. 16 ”Museo suojelee” – Lahden museoiden rakennustutkimustyöstä

Tutkija Riitta Niskanen valottaa Lahden kaupunginmuseon rakennustutkimustyön kysymyksiä eri ajoilta

s. 20 Makasiineja ja pihapiirejä – päijäthämäläisten

kotiseutumuseoiden vaiheita

Tutkija Päivi Siikaniemen artikkelissa tarkastellaan kotiseutumuseoiden syntyä Päijät-Hämeessä

s. 26 Resepti kivikautisen asuinpaikan löytämiseen

Tutkija Eetu Sorvalin tarjoilemilla keinoilla arkeologisen löydön teko onnistuu!

s. 30 Päijät-Hämeen näyttelykalenteri s.32 Yhteystiedot Kannen kuva: Talonpoikaiskulttuurista kertova huone Kartanolla.

Kuva liittyy juttuun sivulla 6.

Maakunnan mainiot 1/14 taitto: Pilvi Veijanen.

s.12

s.19

s

an mainiot

s.23

TOIMITTAJAN TERVEHDYS Tammikuun 29. päivänä vuonna 1914 Lahden kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan luovuttaa kaupungintalolta huoneen museon käyttöön museotoimikunnan siihen mennessä keräämien esineiden säilytyspaikaksi. Lahden museon kokoelmatyön voidaan näin ajatella alkaneen vuonna 1914. Virallisesti Lahden kaupunginmuseo perustettiin kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1924.

Kevään 2014 Maakunnan mainiot keskittyy lahtelaisen museotyön merkkivuoden kunniaksi Päijät-Hämeen museoiden ja museotyön historiaan. Päivi Vickholm kertoo Lahden kaupunginmuseon kulttuurihistoriallisten kokoelmien ja Suvi Kuisma Hiihtomuseon vaiheista. Pitkän linjan maakuntatutkijan, Marketta Saarniston näkökulma museotyöhön saadaan Milla-Lotta Kemiläisen haastattelussa. Riitta Niskanen käsittelee artikkelissaan kaupunginmuseon rakennustutkimustyön kysymyksiä menneiltä ja nykyajoilta. Päivi Siikaniemi tarkastelee päijäthämäläisten kotiseutumuseoiden syntyä ja Eetu Sorvali antaa eväitä arkeologisen löydön tekoon.

Sekä Päivi Vickholm että Riitta Niskanen mainitsevat Lahden kaupunginmuseossa pitkään (vuosina 1966–1993) vaikuttaneen Maija Hahlin (1933–2002). Tässä Maakunnan mainioiden museoiden historiaa käsittelevässä numerossa hänen työnsä muistaminen on erityisen paikallaan sen laajaalaisuuden ansiosta. Riitta Niskanen kertoo: ”Hahlin lähes kolmenkymmenen vuoden työ historiallisen museon amanuenssina oli monella tavalla uraauurtava. Hän vastasi 1980-luvulle asti kaupunginmuseon koko kulttuurihistoriallisesta sektorista. Hänen työkenttänään olivat historiallisen museon näyttelyt ja kokoelmahankinnat, ja hänen voi sanoa panneen alulle Lahden kaupunginmuseon rakennustutkimuksen. Hahlin käsialaa ovat Lahden ensimmäiset kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden luettelot. Hahl toimi 1980-luvun alkupuolella kaupungintalon restaurointitöiden antikvaarisena asiantuntijana, mitä voi pitää hänen työuransa huippuna. Hän oli kiinnostunut kaikesta, ja hänen tietomääränsä oli valtava. Hän myös eli niin kuin opetti: hänen rakas kesämökkinsä Jaalassa oli riemullinen esimerkki tinkimättömästä historiantajusta. Mökin esineistö heijasti suomalaista kansantaidetta ja -tapoja, eikä tähän ympäristöön olisi voinut kuvitella muoviämpäriä tai pärisevää ruohonleikkuria. Maija ja hänen ympäristönsä olivat kokonaistaideteos.”

Tähän Riitta Niskasen muistelmaan Maija Hahlista liitän omat kauniin kesän toivotukseni – paistakoon aurinko niin kokonaistaideteosmökeille kuin kerrostalojen parvekkeillekin! Ja olkoon kesä täynnä virkistäviä ja antoisia museoretkiä!

Tuija Vertainen, tuottaja, Lahden museot PS: Lahden kaupunginmuseo -nimen rinnalla on nykyisin käytössä lyhyempi Lahden museot., esim. www.lahdenmuseot.fi.

s.7

MUISTIKUVIA MAAKUNNASTA VUOSIEN VARRELTA Teksti: Milla-Lotta Kemiläinen, maakuntamuseotutkija, Lahden museot Kuva: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto. Kuvaaja: Pirjo Kärhä

Maakuntamuseotutkija Milla-Lotta Kemiläinen haastatteli museon entistä työntekijää Marketta Saarnistoa, joka teki pitkän uran Lahden kaupunginmuseossa.

Lahdesta kotoisin oleva Marketta Saarnisto tuli maakuntamuseotutkijaksi Päijät-Hämeen maakuntamuseoon vuonna 1983. Maakuntatyö oli tuohon aikaan melko uutta, ja innokkaita toimijoita oli maakunnassa paljon, siksi uusia paikallismuseoita perustettiin runsaasti. Marketta Saarnisto toimi maakuntamuseotutkijana 20 vuoden ajan. Siinä ajassa ehtii tapahtua paljon, ja toisaalta monet asiat ovat pysyneet samanlaisina nykypäivään asti.

Matkalla maakunnassa

Paikallismuseon taustalla toimii monesti kotiseutuyhdistys, joita perustettiin paljon varsinkin 1950-luvulla. Marketta Saarniston aloittaessa työt useassa paikallismuseossa oli yhä näitä alkuperäisiä museoaktiiveja mukana toiminnassa.

Joitakin hän tunsi jo entuudestaan ja useista tuli hyviä ystäviä. Myöhemmin kuntiin perustettiin kulttuurisihteerin virkoja ja monet niiden haltijoista olivat kiinnostuneita museotyöstä ja sen kehittämisestä. Saarniston uran aikana monesta kunnasta kuitenkin lopetettiin kulttuurisihteerin virka ja samalla heidän aloittamansa toiminta museon hyväksi tyrehtyi.

Saarnisto muistelee, että parasta maakuntamuseotutkijan työssä oli maakunnissa kiertely, ja kesät hän viettikin pääosin kenttätöissä eri puolilla maakuntaa. Välillä Saarnisto kulki museoissa yksin ja joskus museohenkilökuntaa saattoi olla mukana enemmänkin, kuten konservaattorit, valokuvaaja ja museomestari. Siihen aikaan tehtiin paljon kiertonäyttelyitä, jotka olivat esillä kouluissa, kunnanvirastoissa ja pankkisaleissa.

Paikallismuseotyön tärkeä osa, esineistön luettelointi, joka tuolloin oli keskuskortistointia, oli aloitettu jo aiemmin, mutta työsarkaa oli paljon ja aikaa kului kesäisin luetteloinnin parissa. Luettelointi on yhä tänäkin päivänä keskeinen paikallismuseoita työllistävä tekijä.

Vain luetteloinnin välineet ovat muuttuneet. Aluksi esineiden tietoja kirjattiin pahvikorteille ja sittemmin ovat tulleet erilaiset tietokoneilla toimivat tietokannat, kuten Musketti ja Antikvaria. Luettelointia tehtiin pienissä museoissa myös kesätyöntekijöiden voimin. Usein tekijälle

4 Maakunnan mainiot

järjestettiin näissä myös majoitusmahdollisuus. Se saattoi olla vaikkapa paikallismuseon yläkerrassa tai alueen maaseutuoppilaitoksessa. Monelle museotyöntekijälle tällaiset erilaiset yösijat kenttätyötä tehdessä taitavat tulla tutuiksi, sillä kirjoittaja muistelee yöpyneensä rakennusinventointityön puitteissa ainakin entisen koulun vintillä ja kerroshotellissa vanhassa ruukkimiljöössä.

Historiallinen museo ja kartano

Marketta Saarniston aikana paikallismuseot pääsivät esittäytymään Lahdessa, kun historiallisen museon kolmanteen kerrokseen tehtiin näyttely maakunnan eri museoiden kokoelmista. Näyttelyssä oli erilaisia osastoja ja museot saivat itse valita oman teemansa. Esimerkiksi Hollolan osasto esitteli sahdin tekoa, Sysmästä oli leikkikaluja ja Padasjoelta seppä Idin tavaroita. Näyttely oli esillä aluksi kolme vuotta ja se sai museon remontin myötä pari vuotta lisäaikaa.

Saarniston työhuoneen sijainti vaihteli vuosien aikana, välillä se oli Kartanolla ja välillä Vuorikadulla. Kartanolla työhuone oli monen vuoden ajan vanhassa vahtimestarin asunnossa. Tuohon aikaan myös museon konservaattorit ja kuva-arkisto työskentelivät Kartanolla, ja niiden henkilökunta ja toiminta tulivatkin hyvin tutuiksi. Nykyisin museon toiminnot ovat levinneet Kartanolta myös Sopenkorpeen ja Askon tehtaille. Kartanossa Marketta oli käynyt jo ennen tutkijan uraansakin, nimittäin rakennuksen alakerrassa olleessa kouluhammashoitolassa. Muutenkin Lahden Kartanon historian vaiheet koskettivat Saarnistoa, sillä hänen mummunsa isä oli ollut Kartanon pehtoorina ja äidin vaarikin Kartanolla töissä.

Paikallismuseotyö

Maakuntamuseotutkijan työ pysyi Saarniston mukaan koko ajan melko samanlaisena neuvontatyönä ja Museoviraston myöntämien avustusten valvomisena. Ja sellaista se on pääosin yhä tänäkin päivänä. Resursseja on nykyisin ehkä vähemmän, ja iso haaste on uusien, innokkaiden työntekijöiden löytäminen vanhojen paikallismuseoaktiivien vähentyessä. 1980-luvulla vallinnut museoinnostus on laantunut ja joissain kunnissa jopa vaihtunut uhkakuviin museon lakkauttamisesta. Onneksi kuitenkin monilla paikkakunnilla paikallismuseotyö on yhä vireää ja tulevaisuuteen suuntautunutta, se saa hymyn niin entisen kuin nykyisenkin maakuntamuseotutkijan huulille.

Marketta Saarnisto Ahtialan kaivauksilla 1983.

Maakunnan mainiot

5

Talonpoikaiskulttuurista kertova huone Kartanolla.

Kuva on otettu vuoden 1932 näyttelyn uudistamisen jälkeen.

LAHDEN KAUPUNGINMUSEON KULTTUURIHISTORIALLISET KOKOELMAT Teksti: Päivi Vickholm, tutkija, Lahden museot Kuvat: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto

Museo perustetaan Ensimmäinen varteenotettava yritys perustaa museo Lahteen tehtiin vuonna 1912, jolloin Lahden Seudun Nuorisoseurain Liitto perusti museotoimikunnan ajamaan asiaa ja organisoimaan esinekeräystä. Asiaan palattiin uudelleen 1920-luvulla, kun muurari Atle Salmi ja opettaja Matti Alanko lähettivät kaupunginvaltuustolle kirjeen koskien museon perustamista. Aloite tuotti toivotun tuloksen, ja Lahden museo perustettiin vuonna 1924. Kokoelmien perustan muodostivat Atle Salmen keräämät vajaat 300 esinettä sekä vuoden 1912 museohankkeesta säilyneet 59 esinettä. Kokoelma saatiin esille seuraavana vuonna, kun museo sai käyttöönsä huoneen kaupungintalolta. Atle Salmesta tuli museon ensimmäinen museonhoitaja. Hänen kuoltuaan vuonna 1928 tuli museonhoitajaksi hänen poikansa, Viljo Salmi, joka isänsä lailla oli varsinaiselta ammatiltaan muurari.

6 Maakunnan mainiot

Talonpoikaista esineistöä Kartanolla.

Kuva on otettu ennen vuotta 1932.

Vuonna 1959 kokoelmiin ostettiin lahtelaisen pika-ajurin rattaat. Vuosien kuluessa niiden tausta unohtui kunnes säilytyspaikkasiirron yhteydessä vuonna 2013 rattaat pystyttiin identifioimaan arkistomateriaalin avulla Kuvaaja: Tiina Rekola.

Näkymä Lahden historiallisen museon näyttelystä Möysän tiloissa.

Kuvaaja: Jouko Tolvanen.

Vuonna 1928 museo muutti kaupungintalolta Lahden Kartanoon, jossa toimi samaan aikaan myös koulu ja lastentarha. Museo sai käyttöönsä rakennuksen alakerrasta tilat, jonne museoesineet saatiin esille. Vuonna 1932 näyttelyn uudistamiseen pyydettiin ja saatiin asiantuntija-apua Suomen museoliitolta. Tämän jälkeen museossa oli huoneet talonpoikaiskulttuurille, herraskartanokulttuurille, ajokalujen, maanviljelys-, kalastus- ja metsästysesineiden säilytyshuone, kotiteollisuusesineiden huone, myllyjen ja arkkujen säilytyshuone sekä ns. varastohuone, jossa säilytettiin piispa Henrikin kenotafin eli muistoarkun jäljennöstä. Syksyllä 1939 syttyi sota, ja museo jouduttiin sulkemaan.

Muutosten vuosikymmen

Museon kokoelmia kartutettiin aktiivisesti. Alkuvaiheessa vedottiin sanomalehden kautta suureen yleisöön esineistön saamiseksi. Lisäksi tehtiin keruumatkoja maakuntaan. Keruualueeksi muodostui käytännössä vanha Suur-Hollola eli nykyinen Päijät-Häme. 1950-luvulle tultaessa museossa oli noin 2300 esinettä. Kokoelmissa oli maakunnan kansanomaisia huonekaluja ja käsitöitä, maanviljelyyn liittyvää esineistöä sekä työvälineitä. Sen sijaan Lahden kylään, kauppalaan tai Lahden kaupunkiin liittyvää esineistöä oli hyvin vähän.

Vuonna 1950 museon kokoelmat kaksinkertaistuivat, kun museo sai hallintaansa noin 3000 entisestä Viipurin museosta pelastettua esinettä. Muutamaa vuotta myöhemmin kaupunginjohtaja Olavi Kajala onnistui saamaan

toisen merkittävän kokoelman museoon. Ministeri Harri Holma ja rouva Alli Holma lahjoittivat poikansa nimeä kantavan, pääasiassa ranskalaisia ja italialaisia tyylihuonekaluja, vanhaa taidetta ja keramiikkaa sisältäneen kokonaisuuden. Vaikka Klaus Holman noin 250 esineen muistokokoelma oli esinemäärältään Viipuri-kokoelmaa huomattavasti pienempi, se muutti kokoelmien luonnetta tyyli- ja kulttuurihistorialliseen suuntaan. Klaus Holman muistokokoelman käyttöä määritti ehto, että sitä oli pidettävä jatkuvasti esillä yhtenä kokonaisuutena.

Vuonna 1958 museolle kunnostettiin tilat entisestä ItäHämeen Mieskotiteollisuuskoulun rakennuksesta Möysän kaupunginosassa, ja ensimmäistä kertaa sitten 1930-luvun museo pystyi esittelemään kokoelmiaan suurelle yleisölle.

Esillä oli osastot Klaus Holman muistokokoelmalle, Viipurikokoelmalle sekä kansatieteelliselle esineistölle.

1950-luvulla museo sai ensimmäisen ammatillisen johtajan. Historiallisen museon ja vastaperustetun taidemuseon johtajaksi valittiin vuonna 1956 fil. tri Jouko Tolvanen.

Hän oli virassa vuoteen 1971.

Kartano avataan vuonna 1968

Möysän rakennus osoittautui liian pieneksi ja syrjässä olevaksi jo ennen kuin museo edes avattiin. Alettiin suunnitella Kartanon päärakennuksen ottamista jälleen museokäyttöön. Tämä toteutui vuonna 1968. Klaus Holman muistokokoelma tuli esille kuuteen huoneeseen. Viipurin museon kokoelmia ei esitelty yhtenä kokonaisuutena, vaan kokoelman esineitä sijoitettiin eri aihepiirien yhteyteen.

Maakunnan mainiot

7

Askon huonekalutehtaan historiasta kertova näyttely Lahden historiallisella museolla vuonna 2007. Kuvassa on 1930-luvun tupakointi- ja lukunurkkaus.

Kuvaaja: Tiina Rekola.

Alueen kansanomaista esineistöä esiteltiin laajalti. Esillä oli huonekaluja, ryijyjä, kotitalouden esineitä, pukuja ja naisten käsitöitä, metsästykseen, kalastukseen, maanviljelyyn ja karjanhoitoon liittyvää esineistöä, sahdin valmistukseen ja viinankeittoon liittyviä esineitä, lukkoja, avaimia ja puutyövälineitä. Museossa oli lisäksi pienoismalli, johon oli kuvattu Lahden kylä juuri ennen kohtalokasta vuoden 1877 paloa. Alueen liikenteen historiaa esiteltiin museon alueella olevan Loviisan-Vesijärven kapearaiteisen rautatiejunan avulla. Museossa pääsi tutustumaan myös Suomen kulttuurihistoriaan, sillä esillä oli kattavasti suomalaista hopeaa, rahoja, mitaleita, arkeologista esineistöä, suomalaista lasia ja fajanssia, tinaesineitä, tyylihuonekaluja, sekä museon asekokoelma.

Vuonna 1964 perustettiin historiallisen museon amanuenssin virka. Fil. maist. Maija Hahl oli virassa vuodesta 1966 lähtien vuoteen 1993. Vuonna 1973 aloitti museonjohtajana fil. lis. Jouko Heinonen, joka toimi tehtävässään vuoteen 2006 asti.

Kasvun vuodet

1970-luvun puolivälin jälkeen kokoelmiin alettiin hankkia myös teollisesti valmistettuja, edellisten vuosikymmenten esineistöä. Museon oma väki museonjohtajaa myöten sekä muutamat yksityishenkilöt lahjoittivat kodin taloustavaroita, vaatteita, arkipäivän esineitä sekä lapsiin liittyvää esineistöä ja tekstiilejä. Miesten vaatteiden osalta kokoelmat eivät karttuneet niin kattavasti kuin olisi toivottu.

Kaupungin eri virastoista kokoelmiin siirrettiin käytöstä poistettuja esineitä, kuten huonekaluja, konttorikoneita, toimistotarvikkeita ja taloustavaroita. Määrällisesti suuria olivat valtiokonttorin kautta tulleet erät, perikunnilta saadut jäämistöt sekä muutamat yksittäiset suuret lahjoitukset. Historiallisen museon kokoelmiin tehdyt taidehankinnat tehtiin edelleen ostoina. Samoin kokoelmiin ostettiin edelleen antiikkiliikkeistä etenkin kotimaisia tyylihuonekaluja, vanhaa suomalaista lasia, design-tuotteita ja hopeaesineitä. Museon raha- ja mitalikokoelmaa täydennettiin myös lähes vuosittain.

Museo kasvatti kokoaan myös erikoiskokoelmien myötä.

Museonjohtaja Jouko Heinosen aikana luotiin Lahja- ja palkintokokoelma vuonna 1975. Siihen koottiin kaupungin saamat viralliset lahjat. Kaupunginsairaalan tiloihin avattiin Sairaalamuseo vuonna 1978. Vuonna 1979 perustettiin sekä Koulumuseo että Palomuseo. 1980-luvulla museo otti hoitaakseen paikallisen majoitus- ja ravintola-alan kokoelman. Veteraanikokoelma syntyi vuonna 1991, kun Lahden sotaveteraanipiiri lahjoitti keräämänsä sota-ajan esineistön museoon. Museonjohtajan toiveena oli myös luonnontieteellisen kokoelman perustaminen. Pohjan sille loi vuonna 1988 saatu, noin 10 000 yksilön perhoskokoelma. Vielä vuonna 2003 erikoiskokoelmat kasvoivat kun vuonna 1983 perustettu Sotilaslääketieteen museo otettiin kaupunginmuseon yksiköksi.

Historiallisen museon kokoelmista vastaavassa henkilöstössä tapahtui muutos vuonna 1993. Museon pitkäaikaisen amanuenssin, Maija Hahlin tilalle tuli Hiihtomuseon amanuenssi fil. kand. Merja Heiskanen.

8 Maakunnan mainiot

Kalusteista kysyttyä -tietopalvelu Onko sinulla Askon valmistama huonekalu, josta haluaisit lisätietoa? Lähetä meille kuvallinen kysymys ja vastaamme siihen henkilökohtaisesti pääasiassa sähköpostitse. Museoon tulleita kysymyksiä vastauksineen julkaistaan toimitettuina nyt myös museon Internetsivulla. Kysyjien nimiä tai muita tietoja ei ilmoiteta.

Kysymykset voi lähettää osoitteeseen: sari.kainulainen(at)lahti.fi tai paivi.vickholm(at)lahti.fi Kalusteista kysyttyä –tietopalvelu löytyy Lahden museoiden sivulta: http://www.lahdenmuseot.fi/museot/fi/ historiallinen-museo/kokoelmat/kysy-kalusteista/

Vuosituhat vaihtuu 2000-luvun merkittävin hankinta saatiin vuonna 2005.

Uponor Oyj lahjoitti museoon aikanaan Asko Oy:ssä kerätyn aineiston. Kokoelmassa on yli 400 Askon valmistamaa huonekalua pääosin 1930–1960-luvuilta, muuta yrityksen historiaan liittyvää esineistöä sekä laaja arkisto- ja valokuva-aineisto. Asko-kokoelma luo yhden yrityksen kautta kattavan läpileikkauksen teollisesti valmistetun huonekalun historiaan Suomessa. Suurelle yleisölle kokoelma julkistettiin kolmen näyttelyn sarjana vuosina 2007–2011.

Askon valmistamat huonekalut ja niiden tunnistaminen kiinnostavat yhä laajempaa asiakaskuntaa. Askon huonekaluihin liittyvä Kalusteista kysyttyä -tietopalvelu avattiin museon internet-sivulle alkuvuodesta 2014.

Vastuu kulttuurihistoriallisista kokoelmista siirtyi Merja Heiskaselta fil. maist. Sari Kainulaiselle vuonna 2005.

Museon pitkäaikainen johtaja museoneuvos Jouko Heinonen kuoli vuonna 2010 ja uudeksi museonjohtajaksi valittiin fil. maist. Timo Simanainen.

Uudet haasteet

Lahden museo on kasvanut alun muutaman sadan esineen museosta reilun 40 000 esineen tyyssijaksi. Viime vuosina museo on joutunut tarkastelemaan omaa toimintaansa kriittisesti, koska resurssit, niin henkilöstön, tilojen kuin talouden suhteen ovat rajalliset. Museo on vastannut haasteeseen selkeyttämällä omaa toimintaansa. Paikallisuus on edelleen keskeinen kriteeri museon toiminnassa.

Teemallisena painopistealueena on pitkään ollut Lahden seudun huonekalu- ja tekstiiliteollisuus. Tämä painotus on edelleen koettu tärkeäksi. Viime vuosina perinteentallennusta on tehty myös ei-esineellisessä muodossa, esimerkiksi haastatteluin ja valokuvin. 2000-luvulla on lisäksi ensimmäistä kertaa kirjattu ylös ne aihealueet, joita museo ei kartuta. Tällainen on esimerkiksi sisävesiliikenne, koska siihen liittyvien ilmiöiden ja esineiden tallentamisvastuu on valtakunnallisella erikoismuseolla.

Kokoelmatyötä on tehty myös niin, että tietyille esineryhmille on ryhdytty etsimään sopivampia sijoituspaikkoja.

Työ tuotti tuloksen kun Hotelli- ja ravintolakokoelma sai uuden omistajan Hotelli- ja ravintolamuseosta vuonna 2010. Von Bonsdorffin perhoskokoelma lahjoitettiin Luonnontieteelliseen keskusmuseoon vuonna 2011.

Samana vuonna luovuttiin Sotilaslääketieteen museon vetovastuusta ja vuonna 2012 Palomuseon kokoelma siirtyi museolta pelastuslaitoksen hallintaan.

Lahden historiallinen museo on tehnyt pitkään yhteistyötä muiden kulttuurihistoriallisten museoiden kanssa.

Vuonna 2011 valtakunnallinen yhteistyö sai uuden pohjan kun Suomen Museoliiton koordinoima Tako-toiminta käynnistyi. Tako on ammatillisten museoiden tallennusja kokoelmayhteistyöverkosto. Sen tavoitteena on, että ”kaikkien ei tarvitse tallentaa kaikkea”, vaan voimavaroja kohdentamalla ja tallennusvastuita jakamalla museot voivat paremmin säilyttää yhteisen kulttuuriperinnön niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Lahden kaupunginmuseo allekirjoitti valtakunnalliseen tallennustyönjakoon liittyvän yhteistyösopimuksen kesällä 2013.

Maakunnan mainiot

9

Hiihdon MM kilpailut Lahdessa 1.–9.3.1958 -kisajuliste. Suunnittelija: Matti Huotari.

HIIHTOMUSEO

– 40 VUOTTA OSANA LAHDEN KAUPUNGINMUSEOTA Teksti: Suvi Kuisma, tutkija, Lahden museot Kuvat: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto Kuvaaja: Tiina Rekola

Hiihtomuseo syntyy

Esko Järvinen Oy:n lasikuitusuksi Glass Micro 1970-luku.

Hiihtomuseo perustettiin Lahden Hiihtoseuran (LHS) toimesta jo vuonna 1959. Seuran Veteraaniosasto ehdotti ”Salpausselän Hiihtomuseon” perustamista. Ajatuksena oli tuolloin, että Hiihtomuseo sijoitetaan Hiihtostadionille Urheilukeskukseen. Lahden Hiihtoseuran ”hiihtomuseon” näyttely avattiin ensimmäisen kerran Salpausselän kisojen aikaan 2.3.1961 LHS:n kutsuvierasravintolassa. Museon vastaavana toimi entinen suurhiihtäjä, LHS:n Veteraaniosaston ja Vanhojen Hiihtoveikkojen puheenjohtaja Tapani Niku.

Lahden Hiihtoseuran veteraanit aloittivatkin heti aktiivisen keräystyön. Heidän eri tahoille lähettämässään keruukirjeessä toivottiin hiihtourheilun ystäviltä lahjoituksena etenkin Salpausselän kisoihin liittyvää esineistöä ja valokuvia sekä muuta hiihtourheiluun liittyvää, kuten ”vanhanmallisia suksia, sauvoja, suksisiteitä, hiihtopukimia, valokuvia, painotuotteita.”

Aluksi museon kokoelmaan saatiin LHS:n ensimmäisten mäkimiesten suksia sekä erityisesti tasamaahiihdon ja ensimmäisten murtomaalatujen suksia. Suomen Urheilumuseon kanssa sovittiin pian yhteistyöstä.

Urheilumuseon omistamasta suuren suksikeräyksen ”suksimuseon” suksipareista suunniteltiin, että toinen tulisi Hiihtomuseolle. Suuri suksikeräys oli tehty Urheilumuseon hoitajan Toivo Okkolan toimesta 1931–1932. Lisäksi kaavailtiin, että Urheilumuseo saisi vuorostaan Hiihtomuseon keräämistä mäkisuksipareista toisen. Hiihtoseuran veteraaniosasto myös teki valintaretken 1961 Urheilumuseolle ja valitsi joitakin suksia Hiihtomuseolle. Varsinaisesti suuren suksikeräyksen sukset (noin 1 450 suksiparia) talletettiin Lahteen 1988. Sukset on luetteloitu Hiihtomuseon toimesta Lahden kaupunginmuseon esinetietokantaan.

Maakunnan mainiot

11

Suksisauva 1930-luvulta. Sauva ruokoa ja sompa rottinkia ja nahkaa.

Salpausselän kisat, Lahti -kangasmerkki 1950-luvun tunnelmaa.

Hiihtomuseo osaksi Lahden kaupunginmuseota Hiihtomuseosta tuli osa Lahden kaupunginmuseon organisaatiota kun Lahden kaupunginvaltuusto perusti Hiihtomuseon 13.5.1974. Museon toimintakentäksi määriteltiin Suomen talviurheilu. Museolautakunnan lisäksi Hiihtomuseon edistämiseksi perustettiin vuonna 1974 Hiihtomuseon neuvottelukunta. Vuonna 1981 tilalle asetettiin Hiihtomuseotoimikunta. Puheenjohtajana toimi varatuomari, LHS:n johtokunnan puheenjohtaja Erkki Linko ja esittelijäsihteerinä silloinen museonjohtaja Jouko Heinonen. Vuonna 1985 puheenjohtajaksi valittiin pormestari, laamanni Esko Puusola. Toimikunta sai työnsä päätökseen hiihtomuseorakennuksen valmistuttua 1988.

Museolautakunta järjesti keruukilpailun Hiihtomuseon kokoelmien kartuttamiseksi heti vuoden 1974 lopussa.

Kilpailu jatkui vuoden 1975 aikana. Kokoelmat karttuivat vähitellen lahjoitusten, ostojen ja talletusten kautta.

Lahjoituksena oli saatu jo aiemmin esimerkiksi suomalaisen mäkihyppylegendan Paavo Nuotion palkintokokoelma. Keruun edistämiseksi museon asiamieheksi valittiin LHS:n Veteraaniosaston puheenjohtaja Unto Mäkinen.

Esineistön selvittämistä ja keräämistä varten museolautakunta myönsi Mäkiselle pienen apurahan vuodesta 1975 lähtien 1980-luvulle. Hän toimikin erittäin aktiivisesti esineiden ja muun aineiston keruussa 2000-luvulle saakka, sittenkin kun ei enää virallista museon asiamiehen tointa ollut. Talviurheilun tallentamiseen panostettiin myös talviurheilun toimijoita haastattelemalla.

Ensimmäinen vakituinen museoammatillinen työntekijä Hiihtomuseon saatiin 1980, jolloin perustettiin amanuenssin virka. Siihen valittiin Anita Sievers. Hänen siirryttyään muihin työtehtäviin virkaan valittiin Merja

12 Maakunnan mainiot

Heiskanen vuonna 1985. Heiskanen siirtyi Historiallisen museon amanuenssiksi 1992 ja Hiihtomuseon vastaavan tutkijan tointa hoiti Helena Peippo vuoteen 1995 saakka.

Vastaavan tutkijan / päällikön toimessa työskenteli Helena Parviainen 1996–2011. Hiihtomuseon tutkijoina ovat toimineet myös mm. Tiina Salo, Heikki Ohvo, Helena Peippo, Tiina Jantunen, Sari Kainulainen, Suvi Kuisma ja Tiia Tiainen. Vastaavana tutkijana on toiminut Suvi Kuisma vuodesta 2011 lähtien. Monipuolisessa asiakaspalvelussa Hiihtomuseolla pitkään ovat toimineet Jorma Jalava, Mika Myllynen ja Ari Viljakainen.

Esineistö karttuu Vuonna 1981 esineistöä oli koossa yhteensä 4 000 objektia.

Talletuksia olivat tehneet Lahden Hiihtoseura, Suomen Hiihtoliitto (=SHL), Suomen Ampumahiihtoliitto ja Suomen Urheilumuseo. Talviurheiluaiheinen postimerkki- ja leimakuorikokoelma oli tuolloin 2 700 objektin suuruinen.

Monipuolinen valokuvakokoelma oli 12 000 kuvan suuruinen. Käsikirjastossa oli noin 1 000 nidettä.

Arkistoja olivat tallettaneet LHS, SHL, MM 1978 Lahti ja MM ampumahiihto 1981 Lahti -kisaorganisaatiot. Vuonna 1989 uutta museorakennusta avattaessa oman esinekokoelman objektimäärä oli noussut 6 000 esineeseen talletusten lisäksi. Kokoelmat olivat karttuneet vuoden 1995 loppuun mennessä siten, että esinekokoelma sisälsi 9 372 objektia, postimerkkejä sekä leimakuoria 5 202 objektia, talletuskokoelma 2 587 esinettä, valokuvia 13 255 kuvaa, kirjoja sekä lehtiä1���������������������������������������� ��������������������������������������� 972 objektia ja kirjoja talletuskokoelmassa 470 sidosta.

Hiihtomuseo ja Voitto-ravintola. Pekka Salmisen suunnittelema puinen julkisivu ja lisätilat valmistuivat vuoden 2001 MM-kisoihin.

Omaan taloon – hiihtomuseorakennus valmistuu Oma museotila jäi puuttumaan vielä vuosiksi kaupunginmuseon ottaessa Hiihtomuseon hoitoonsa, mutta säilytystilatilanne parani. Hiihtomuseota suunniteltiin sijoitettavaksi kaupungin tarjoamaan Lahdenkylän vanhaan puiseen kansakoulurakennukseen 1970-luvulla, mutta se todettiin liian paloalttiiksi. Toinen vaihtoehto tuolloin oli lahtelaisen vanhan lasihiomorakennuksen ottaminen Hiihtomuseokäyttöön. Lautakunnassa tätä tilaa pidettiin parempana vaihtoehtona. Lasihiomovaihtoehtoa ei toteutettu, vaan aloitettiin oman talon suunnittelu Urheilukeskukseen. Hiihtoseuran vanha sauna toimi Hiihtomuseon korvikkeena ja sinne pystytettiin perusnäyttely syksyllä 1978. Näyttely oli tuolloin nähtävillä Salpausselän kisojen aikaan ja sopimuksen mukaan.

Erikoisnäyttelyitä j����������������������������������������� ärjestettiin vuodesta ���������������������������� 1976 lähtien vähintään yksi vuosittain Historiallisen museon tiloissa vuoteen 1988 saakka.

1980-luvun alussa valtuusto hyväksyi museon sijoituspaikaksi Urheilukeskuksen. Tuolloin mäkikatsomon kaupunginpuoleiseen päätyyn suunniteltiin lisärakennusta (1 200 m2). Loppujen lopuksi Hiihtomuseo sai oman talon ja arkkitehti Esko Hämäläisen suunnittelema hiihtomuseorakennus valmistui Urheilukeskukseen vuonna 1988. Se avattiin yleisölle Lylyn päivänä 1.11.1989. Rakennusta käytettiin MM-kisoissa Lahdessa 1989 kisojen välittämisessä radio- ja tv-keskuksena, ennen kuin se tuli museon käyttöön. Museon yläkertaa on käytetty sen jälkeen yleensä vuosittain Salpausselän kisojen lehdistökeskuksena.

Vuonna 2000 rakennus sai uuden julkisivun, kun professori Pekka Salmisen suunnittelema laajennus valmistui.

Laajennusosaan saatiin lisää säilytystilaa, auditorio sekä

näköalaravintola Voitto. Tämä lisäosa saatiin toteutettua myös MM-kisoihin 2001 ja Salpausselän kisoihin liittyvien tarpeiden vuoksi.

Monipuoliset näyttelyt

Kun Hiihtomuseo avattiin omissa tiloissa 1989, museon perusnäyttely kertoi suksen, talviurheilulajien ja urheilutapahtumien historiasta sekä esitteli hiihdon silloisia liikuntatieteellisiä tutkimuslaitteita. Perusnäyttely uusittiin museon laajennuksen ja remontin jälkeen 1990-luvun lopulla ja uusittu näyttely avattiin keväällä 2000. Näyttelyssä paneuduttiin erityisesti Salpausselän kisojen ja Lahden MM-kisojen vaiheisiin ”Selän henkeä ja hohtavia hankia” -otsikon alla. Vaihtuvat näyttelyt ovat edistäneet kokoelmien keruuta sekä tutkimusta ja esitelleet talviurheilun aihepiirejä monipuolisesti 2000-luvulla. Erikoisnäyttelyt ovat tuoneet uusia näkökulmia hiihdon historian tarkasteluun ja uutta ja olennaista aineistoa museon kokoelmaan.

Näitä näyttelyitä ovat olleet muun muassa Luminen lapsuus ja Talviurheiluleikit, Huipulta – Alppilajien historiaa Suomessa, Suomen naiset ladulla ja mäessä sekä Suomen suksi -suksisepästä teolliseen muotoilijaan. Tänä keväänä on avattu ajankohtainen Urheiluidolit -näyttely, joka on syntynyt yhteistyössä Suomen Urheilumuseon ja Suomen Jääkiekkomuseon kanssa.

Maakunnan mainiot

13

Hiihtomuseon m채kihyppysimulaattori on suosituimpia Hiihtomuseon aktiviteetteja. Asiakaspalvelija Kardo Shiwan kertoo hypyn saloja syksyll채 2013.

Innokkaita vierailijoita Hiihtomuseon toimintaosastolla syksyll채 2013.

Hiihtomuseon kokoelmaan on karttunut mielenkiintoisia hiihtäjien saavuttamia olympiamitaleja kisojen varhaisilta vuosilta, kuvassa mm. Lake Placid 1932 kultamitali (Veli Saarinen), GarmischPartenkirchen 1936 viestikultamitali (Kalle Jalkanen, Matti Lähde).

Hiihtomuseon toiminnallisuus vetää yleisöä Toiminnallisuus on ollut Hiihtomuseon vetonaula viimeiset 15 vuotta. Mäkihyppysimulaattori on tuonut vierailijoita ja illanviettäjiä runsaasti pitämään hauskaa Hiihtomuseossa.

Kävijöiden kilpailuvietti herää museon järjestämissä omissa mäkikisoissa. Ampumahiihto ja laskettelu ovat myös saaneet omat toiminnalliset laitteensa.

Hiihtomuseo toimii ikkunana suomalaisuuteen. Sen talviurheilulliset aihepiirit tavoittavat ulkomaiset vieraat, maahanmuuttajat ja matkailijat. Hiihtomuseossa tutustutaan tyypilliseen lahtelaisuuteen ja siihen, mistä Lahti ja Suomi tunnetaan – Salpausselän kisoista, mäkihypystä ja hiihdon monipolvisesta historiasta.

Lähteet: Arkistolähteet: Lahden Hiihtoseuran arkisto, Veteraaniosaston pöytäkirjat Cp:1. Hiihtomuseo.

Painetut lähteet: Lehdet: Museouutiset. Päijät-Hämeen museoiden äänenkannattaja. N:o 2–3 1989.

Kirjallisuus: Heinonen, Jouko; Sievers, Anita: Hiihtomuseo on, Hiihtomuseo tekee, Hiihtomuseo tarvitsee. Lahti 1984.

Heinonen, Jouko: Lahden historia 4:II. Lahden kulttuurilaitosten historia 2. Teatteri, orkesteri, museo ja kulttuuritoimi. Lahden kaupunki, Jyväskylä 2006.

Häkkinen, Paavo: Lahden Hiihtoseura 1922–1982. 60-vuotisjuhlajulkaisu. Heinola 1982.

Tarvanen, Toivo: Lahden Hiihtoseura 1947–1962.

40-vuotisjuhlajulkaisu. Lahti 1961.

Vuorio, Pentti: Lahden Hiihtoseura 80 vuotta, vuodet 1982–2002. Lahti 2002.

Lahden Hiihtoseura, Salpausselän kisat, MMkisaorganisaatiot, Finlandia-hiihto ja Suomen Hiihtoliitto ovat olleet Hiihtomuseolle tärkeimpiä yhteistyötahoja. Näiltä toimijoilta on saatu merkittäviä lahjoituksia ja talletuksia. Lisäksi myös SVUL:n Lahden piiri, Suomen Ampumahiihtoliitto ja Työväenurheiluliitto (TUL) ovat lahjoittaneet tai tallettaneet merkittäviä aineistoja museoon. Useilta yksityisiltä urheilijoilta, hiihtourheilun vaikuttajilta tai heidän perillisiltään on saatu laajoja tai merkittäviä lahjoituskokonaisuuksia. Muun muassa seuraavien urheilijoiden ja vaikuttajien esineistöä on tallennettu Hiihtomuseoon: Tapani Niku, Paavo Nuotio, Anton Collin, Veli Saarinen, Veikko Hakulinen, Toivo Nykänen, Matti Lähde, Lauri Valonen, Leo Laakso, Pentti Simola, Olavi Sihvonen, Benjamin Vanninen, Pekka Tiilikainen, Eino Kirjonen, Urpo Korhonen, Siiri Rantanen, Hilkka Riihivuori, Pentti Kokkonen, Eero Kolehmainen, Kalevi Kärkinen, Pekka Vanninen, Kalle Jalkanen, Pekka Kuvaja, Kalevi Laurila, Heikki Hasu, Manne Salonen, Kalevi Häkkinen, Pertti Leppälä, Matti Koskela, Pentti Alonen, Pauli Siitonen, Henna Raita, Veikko Kankkonen, Jouko Karjalainen, Jari Puikkonen, Janne Ahonen, Tauno Juurtola, Anselm Knuuttila, Veikko Salmenranta, Esko Kuusinen, Arvo Siivonen, Olavi Lehto, Lauri Alestalo, Onni Lehtiö, Timo Kivelä, Heli Kilpivirta, Niilo Lundén, Juhani Puijola, Yrjö Kaloniemi, Esa Klinga, Juho Hillo, Eemeli Hillo, Unto Mäkinen, Harri Blumén, Eero Multamäki ja Rafael Viljamaa. Myös alan yrityksiltä on saatu aineistoja kuten esimerkiksi Alfred Pakkasen suksipajan, Väinö Hilpisen suksipajan, Lauri Metson sauvapajan, Matti Pakkasen suksipajan, Valtosen suksitehtaan sekä Esko Järvisen suksitehtaan esineistöä ja aineistoja. Jäämistön haltuunotto valtionkonttorille tapahtui keräilijä Erkki Heikkolan kuolinpesän yhteydessä. Museovirastolta saadun tiedon perusteella Hiihtomuseon tutkijat valitsivat aineistosta 264 esinettä paikan päällä Ähtärissä 18.–20.6.2001.

Maakunnan mainiot

15

”MUSEO SUOJELEE” Lahden museoiden rakennustutkimustyöstä Teksti: Riitta Niskanen, tutkija, Lahden museot Kuvat: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto

Säilynyt osa Puu-Paavolaa on nyt valtakunnallisesti arvokasta kulttuurihistoriallista aluetta.

16 Maakunnan mainiot

”Vaikka laki myöntää nykyhetken ihmisille omistusoikeuden maahan, sen kasvillisuuteen, rakennuksiin ja ihmiskäden tuotteisiin, pitäisi sen, joka tällaisia aarteita on sattunut perimään, tuntea velvoituksensa niiden omistajana. En voi pitää sitä moraalisesti oikeana, että nykyinen omistaja tuhoaa tai karkeasti muuttaa jotakin sellaista, mikä sisältää kulttuuriarvoja menneiltä ajoilta, sillä hänhän on vain tällaisen omaisuuden lyhytaikainen herra, kun sitä vastoin tuollainen monumentti on rakennettu uhmaamaan aikaa ja ehkä todistamaan esipolvien työstä ja saavutuksista tuleville polville”, kirjoitti ”suomalaisen kaavoituksen isä” professori Otto-Iivari Meurman Unescon kansainvälisenä kulttuurimuistomerkkien vuonna 1964.

Maakunnan mainiot

17

Vanhaa Lahtea alettiin kiivaasti purkaa sodan jälkeen.

Reunan palsta alkoi hävitä modernin kaupunkikuvan tieltä 1960-luvulla.

Amanuenssi Maija Hahl oli aluesuojelun puolestapuhuja.

Hänen aikanaan inventoitiin muun muassa Mansikkavuoren alue Kiveriössä

Viisikymmentä vuotta myöhemmin aihe on yhä ajankohtainen, ellei vielä Unescon juhlavuotta polttavampikin.

Kiinteistöjen omistaminen on ammatti ja bisnes, ja tämän toiminnan, ”kehittämisen”, suojassa sekä isot että pienet talot, vanhat kulkuväylät, puistot ja perinnemaisemat saattavat yhtäkkiä joutua suurempien suunnitelmien tielle.

Museoviraston edeltäjät, Muinaistieteellinen toimisto ja siitä kehittynyt Muinaistieteellinen toimikunta, olivat jo 1800-luvun lopulta lähtien yrittäneet vaalia ja dokumentoida suomalaista kulttuuriperintöä, mutta varsinaisesti vasta toisen maailmansodan tuhot herättivät rakennetun ympäristön haavoittuvuuteen. 1950-luvulla ryhdyttiin Suomessakin vähin erin kiinnittämään huomiota erityisesti kaupungistumisen ja kasvavan liikenteen aiheuttamiin ongelmiin, jotka näkyivät vanhojen rakennusten purkamisena ja huolettomina muutoksina. Samaan aikaan Suomessa alkoi lainsäädäntötyö, jolla pyrittiin hallitsemaan rakennettuun ympäristöön ja kulttuuriarvoihin kohdistuvia uhkia. Rakennussuojelulaki sai lain voiman 1964. Rakennussuojelu alkoi samaan aikaan kehittyä ideologisesti, ensin lähinnä valveutuneimpien arkkitehtien kirjoitusten seurauksena ja 1960-luvulta lähtien myös museoiden vakiintuneena työkenttänä.

Ensimmäiset varsinaiset suojeluasemakaavat laadittiin niin ikään 1960-luvulla. Myös Lahti havahtui nuoren

18 Maakunnan mainiot

kaupunkihistoriansa tutkimiseen ja vaalimiseen, ja kaupungintalo suojeltiin vuonna 1967. Kaupungintalon asemakaavassa ei sallittu lisää rakennusoikeutta, mikä pyrki takaamaan sen, ettei rakennusta pureta. Rakennuksen ulkonäköä ei sallittu muutettavan ilman museoviranomaisen lupaa. Lahden kaupunginmuseo ryhtyi määrätietoiseen rakennussuojelutyöhön 1970-luvulla, jolloin alettiin luoda viranomaiskäytäntöjä. Tästä on kiittäminen ennen kaikkea amanuenssi Maija Hahlia, joka oli tullut museon palvelukseen vuonna 1966, aikana, jolloin rakennustutkimus ei vielä sisältynyt Lahden kaupunginmuseon työkenttään.

Arkkitehtuuri oli Maija Hahlin kiinnostuksen kohde jo yliopistossa professori Lars Pettersonin opiskelijana.

Opiskeluaikanaan hän myös järjesti ensimmäisen aiheeseen liittyvän opintomatkan Hollantiin ja Belgiaan. Hän matkusteli jatkuvasti ulkomailla tutkimassa esimerkkejä eurooppalaisista suojelutapauksista ja kirjoitti lehtiin ajankohtaisista kaavahankkeista.

Hahl oli mukana ensimmäisten kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden luetteloiden laadinnassa yhdessä kaupunkisuunnittelijoiden kanssa. Jälkeenpäin hän kertoi, että uranuurtajan työ oli usein turhauttavaa nuoressa kaupungissa, jossa ei ollut itsestään selviä suojelutapauksia, kuten linnoja ja muita historiallisia monumentteja. Hahl oli aluesuojelun puolestapuhuja, ja hänen työnsä tuloksina

Vesijärven sataman miltei täydellinen purkaminen oli lahtelaisen rakennussuojelun suuri tappio. Mallasjuoman rakennusperintöä on saatu suojeltua kohtalaisesti.

Lahden sodanjälkeinen rakennusperintö tutkittiin ja arvotettiin yhteistyössä rakennusvalvonnan ja kaupunkisuunnittelun kanssa.

monia lahtelaisia asuinalueita on saatu suojelun piiriin.

Suurena tappiona Hahl piti Vesijärven vanhojen teollisuusrakennusten lähes täydellistä tuhoa huolimatta siitä, että alue oli käytännöllisesti katsoen saatu miltei kokonaan suojeltua.

Maija Hahl jäi eläkkeelle vuonna 1993. Tuolloin rakennussuojelu oli jo vakiintunut kiinteäksi osaksi museotyötä.

Se oli maakuntamuseostatuksen seurauksena laajentunut myös Päijät-Hämeeseen ja Mäntsälään. Hahlin tehtäviä hoitamaan siirrettiin kaksi tutkijaa, Päivi Siikaniemi ja Riitta Niskanen.

Rakennussuojelu kehittyi 1990-luvulla koko ympäristöä koskevaksi tutkimus- ja viranomaistyöksi. Suuri askel oli vuoden 2000 maankäyttö- ja rakennuslaki, joka yhdisti rakennussuojelun kaikkeen maankäyttöön. Sukupolvi vaihtui museon ohella myös Lahden kaupunkisuunnittelussa ja rakennusvalvonnassa, joiden kanssa lähdettiin rakentamaan säännöllisille tapaamisille ja rutiininomaisille käytänteille perustuvaa yhteistyötä. Sen hedelmiä ovat muun muassa Lahdessa laaditut inventoinnit, joissa museo on ollut asiantuntijana ja tutkijana mukana. Lahden inventointia täydennettiin vuonna 2012 modernin rakennuskannan käsittävällä selvityksellä, joka saatiin vanhemman aineiston kanssa Lahden yleiskaavan arvoluetteloksi. 2000luvun puolivälissä valmistuivat kattavat inventoinnit koko

Päijät-Hämeeseen. Ne järjestettiin yhteistyössä Hämeen ympäristökeskuksen kanssa. Ainoastaan Päijät-Hämeen maakuntamuseon toimialueeseen kuuluva Mäntsälä on edelleen kokonaisvaltaisesti inventoimatta.

Museon rakennustutkimus- ja suojelutyö käsittää nykyisin viranomaistehtävien ohella myös julkaisutoimintaa, näyttelyitä ja monenlaisia esitelmä- ja maastoluentotilaisuuksia. Tavoitteena on luonteva vuorovaikutus ympäristöstään kiinnostuneiden asukkaiden kanssa, tiedonvaihto, joka hyödyttää ja ilahduttaa sekä museota että kansalaisia.

Museon rakennuskulttuuriyksikön ja arkeologian yksikön lausunnot löytyvät lausuntokohteen sijaintikunnan mukaan museon verkkosivuilta osoitteesta http://www.lahdenmuseot.fi/museot/fi/tutkimus-jakulttuuriymparistoyksikko/rakennuskulttuuriyksikko/ lausunnot/ Lausunnoista julkaistaan verkossa lyhyt yhteenveto, sekä lausunto kokonaisuutena pdf-muodossa.

Maakunnan mainiot

19

Päijät-Hämeen vanhimman talomuseoalueen rakennuksia Artjärvellä on viime vuosina aktiivisesti kunnostettu. Ensimmäinen alueelle siirretty asuintalo tuotiin naapuripitäjästä Iitistä.

MAKASIINEJA JA

— PÄIJÄTHÄMÄLÄISTEN KOTIS

20 Maakunnan mainiot

JA PIHAPIIREJÄ

SEUTUMUSEOIDEN VAIHEITA

Teksti ja kuvat: Päivi Siikaniemi, tutkija, Lahden museot

Päijäthämäläisten kotiseutumuseoiden kehitys on kulkenut kutakuinkin vastaavia latuja muiden Suomen pitäjänmuseoiden kanssa. Edelläkävijänä toimi Artjärvi, joka sai talomuseon jo 1920-luvulla. Museoiden perustamisen kultakautta oli 1950-luku, jolloin suurin osa Päijät-Hämeen kotiseutumuseoista on synnytetty.

Maakunnan mainiot

21

Artjärven ainoa alkuperäisellä paikallaan sijaitseva pärevuorattu ”Alinen kamari” on aikanaan kuulunut osana laajaan Ratulan puistoon.

Orimattilan talomuseo on ollut kunnan hoidossa 1950-luvun alkupuolelta lähtien. Päärakennusta on säännöllisesti korjattu.

22 Maakunnan mainiot

Asikkalan talomuseolla on rakennukset pyritty kattamaan entisajan materiaaleja käyttäen.

Museon palkkikattoinen mallassauna on lähtöisin Kurhilan Mikkolasta.

Museo joka pitäjään Suomessa ennen toista maailmansotaa maaseudun ulkomuseoiden esikuvana oli 1912 Kirkkonummelle perustettu ”gammelgård” eli ”vanhatalo”, joka muodostui neljän rakennuksen: asuinrakennuksen, luhdin, aitan ja tuulimyllyn kokonaisuudesta. Toinen 1930-luvulla syntynyt maaseudun museotyyppi oli ns. makasiinimuseo.

Lainajyvästöjen lakkauttaminen jätti useat sadat viljamakasiinit tyhjiksi. Niiden sijainti pitäjien keskustoissa kirkonmäellä tarjosi mahdollisuuden pitäjän menneisyyden ja museokokoelmien esittelyyn ja usein tilat saatiin veloituksetta omistajalta. Ensimmäinen makasiinimuseo avattiin 1937 Kokemäellä, kun maatalousmuseon näyttely siirrettiin entiseen makasiiniin.

Päijät-Hämeen ensimmäiset museot syntyivät Lahteen (1914, 1924), Artjärvelle (1923), Asikkalan Urajärvelle (1928) ja Hartolaan (1929). Nuorisoseurat, opettajat ja yksittäiset kotiseutuaktiivit olivat jo 1920- ja 1930-luvuilla keränneet esineitä ja suunnitelleet museotoimintaa, mutta työ alkoi tuottaa hedelmää laajemmin vasta sotavuosien jälkeen.

Maaseutumuseoiden voimakkainta perustamisaikaa Päijät-Hämeessä oli 1950-luku ja 1960-luvun alku, jolloin avattiin Orimattilan (1952), Kärkölän (1954), Padasjoen (1956), Hämeenkosken (1958), Asikkalan (1958), Hollolan (1959), Nastolan (1959) ja Sysmän (1962) kotiseutumuseot. Yliopistojen osakuntien kotiseuturetket tuottivat pi-

täjämuseoihin aineistoa ja Museoliiton ammattimaisessa ohjauksessa moni maaseudun museo sai hyvän alun toiminnalleen.

Artjärvi näyttää mallia Artjärven talomuseon perustamiseen vaikuttivat voimakkaasti Ratulan kartanoa isännöineet Alex ja Märtha Rotkirch. Artjärven kotiseutuyhdistys oli perustettu 1921.

Rotkirchit lahjoittivat yhdistykselle palstan Ratulan puistosta ja rahoittivat ensimmäisen museorakennuksen, Iitin puolelta löydetyn savutuvan (1757), oston ja pystytyksen 1923. Ratulan varoin kustannettiin 1920-luvulla myös tuulimyllyn, vinttikaivon, saunan, aitan ja ratasliiterin hankinta ja pystytys museoalueelle.

Ratulan museoalueen ainoa alkuperäisellä paikalla edelleenkin sijaitseva rakennus, edellisen Ratulan rouvan pärevuorattu, pieni hartaudenharjoitushuone vuodelta 1844 ja sen lähelle 1932 siirretty kartanon isännän työhuone ”pakopirtti” siirtyivät tontteineen osaksi museoaluetta 1941. Museoliitto antoi ohjausta esineistön, näyttelyn ja rakennusten sijoittelussa. Rakennusten sisustuksen oli tarkoitus edustaa maatilalla käytössä olevaa esineistöä.

Alueelle tyypillisistä rakennuksista maatilan rakennusryhmäksi muodostettu Artjärven talomuseo saikin pitkään olla esikuvana lähiseudun museoita suunniteltaessa.

Maakunnan mainiot

23

Orimattilassa kunnan kontolle Ajatus museon perustamisesta Orimattilaan oli syntynyt jo 1920-luvulla nuorisoseuran piirissä ja 1930-luvulla opettajat eri puolilla pitäjää keräsivät esineitä. Orimattila-seura perustettiin 1946. Vuosina 1947 ja 1948 Eteläsuomalainen osakunta järjesti kesäretket Orimattilaan, jolloin opiskelijat luetteloivat pitäjältä löytyvää esineistöä keräystä varten.

Orimattilan kunta osti Simolan kylästä (Renkomäki) YliMäkelän tilan noin 100-vuotiaan, paritupapohjalta laajennetun päärakennuksen. Se pystytettiin 1948 Orimattilan keskustaan seurakunnalta vuokratulle tontille, Isonpappilan riihipihalle. Arkkitehti Tauno Niemioja laati suunnitelmat ja Museoliiton ohjeistuksella päärakennus sisustettiin maatalomuseoksi. Museo saatiin avattua vuoden 1952 maatalousnäyttelyyn. Rakennusryhmä täydentyi 1950-luvun kuluessa muun muassa luhtiaitalla, ratasmyllyllä, aitalla, savutuvalla ja liiterillä. Myöhemmin tuotiin vielä kivenhakkaajan mökki ja kyläsepän paja.

Myös vanha kirkon tiilinen makasiini saatiin museokäyttöön 1970-luvun lopulla, mutta alueelle kuulunutta vanhaa riihtä ei säilytetty. Museo luovutettiin jo varhain kunnan hoitoon 1950-luvun alussa ja alueelle palkattiin sivutoiminen vahtimestari-museonvartija.

Lainajyvästöstä museon alku Myös Hollolassa oli jo 1936 Pyhäniemen maatalousnäyttelyssä museo-osasto, johon kerättiin esineistöä tarkoituksena saada kuntaan oma kotiseutumuseo. Sodan jälkeen 1945 perustettu Kotiseutu- ja museoyhdistys toimi yhteistyössä Hämäläis-osakunnan kanssa. Osakunnan retki Hollolaan tuotti muistitietokeräyksen rinnalla myös esineluetteloita silmällä pitäen museokokoelmien täydentämistä. Hollolan seurakunta suostui 1952 myymään entisen lainajyvästön yhdistykselle. Rakennuksen korjaus ja sisustaminen museoksi viivästyi kuitenkin vuosikymmenen lopulle. Myös Hollolan museon perusnäyttelyn suunnittelussa Museoliiton panos oli merkittävä. Museo voitiin avata yleisölle elokuussa 1959.

Hollolan talomuseota ruvettiin suunnittelemaan 1960luvun puolimaissa. Asikkalan Iso-Äiniöllä sijainnut Hentilän talo oli alun perin tarkoitus siirtää Seurasaaren ulkomuseoon hämäläistalon mallina, mutta hanke ei toteutunut.

Museoliiton suosituksesta Hollolan kotiseutuyhdistys siirsi 1969 Hentilän paritupatyyppisen asuinrakennuksen ja aitan seurakunnalta 1968 vuokraamalleen hehtaarin suuruiselle peltokaistaleelle, josta muodostui Hollolan talomuseoalue. Vuonna 1971 avautunut Hentilä sisustettiin talokaupan mukana tulleilla huonekaluilla ja esinemuseon esineillä. Talomuseoalueelle on siirretty vuosina 1969–1997

24 Maakunnan mainiot

kaikkiaan 16 rakennusta, joista Hentilän lisäksi asuinrakennuksia on kaksi muuta. Kookas Ylä-Köllin päärakennus vuodelta 1863 saatiin lahjoituksena Jalkarannasta jo 1967, mutta pystytettiin talkootyönä 1977–1980 ja Voistion kartanon entinen torppa Halkaro 1900-luvun ensi kymmeneltä pystytettiin museolle 1984. rakentamisesta ylläpitoon

Päijäthämäläisten kotiseutumuseoiden kehitys on kulkenut kutakuinkin vastaavia latuja muiden Suomen pitäjänmuseoiden kanssa. Tavallisesti liikkeelle lähdettiin esinemuseosta, joka rakennettiin vanhaan viljamakasiiniin.

Myöhemmin esinemuseon lisäksi haluttiin tehdä yleisöä kiinnostavia interiöörejä vanhoihin rakennuksiin, jotka siirrettiin alkuperäiseltä paikaltaan museoalueelle. Pääosin rakennukset on löydetty omasta pitäjästä. Erilaiset perinnetapahtumat ja työnäytökset ovat vuosien varrella olleet museoiden kiinnostavimpia tapahtumia.

Paikallismuseot ovat olleet pääosin kotiseutuyhdistysten omistuksessa ja vastuulla. Orimattilassa kunta hoiti museota jo aivan alusta lähtien, Hämeenkoskella 1970-luvun alusta ja Nastolassa 1980-luvun alusta lähtien. 1970-luvulla paikallismuseoiden neuvontatyö siirtyi entistä enemmän ammatillisesti hoidetulle Lahden historialliselle museolle, joka sai virallisen maakuntamuseon statuksen 1980. Useiden rakennusten ylläpito ja korjaaminen on pienille yhdistyksille taloudellisesti raskasta, vaikka museoiden toimintaan ja rakennusten korjaamiseen on ollut mahdollista hakea Museoviraston harkinnanvaraisia avustuksia. Aikanaan satoja talkootyötunteja käytettiin rakennusten purkamiseen, uudelleen pystytykseen ja sisustamiseen. Nykyisin museoiden ylläpitäjillä on iso työ säilyttää museorakennukset edes kohtuullisessa kunnossa.

Innostuneiden kotiseutuihmisten avulla se on ollut toistaiseksi mahdollista.

Lähteet:

Antero Antin, Artjärven kotiseutuyhdistyksen perustamiseen ja museon historiaan liittyvät kirjoitukset Artjärven pitäjäkirjassa IV 2011, s. 100–109.

Jouko Heinonen, Päijät-Hämeen paikallismuseot.

Käsikirjoitus 2008.

Hollolan kotiseutumuseo. ”Herrat ja myä” Hollolan kotiseutukirja I 1987, s. 133–141.

Taito Kanerva, Kärkölän kotiseutumuseo. 1973.

Heikki Mantere, Kuusi vuosikymmentä järjestäytynyttä kotiseututyötä Hollolassa, ”Kyll oj, jos sanotaanki” Hollolan kotiseutukirja XIX 2005, s. 125–160.

Entinen Maijalan päärakennus Marttilasta siirrettiin Kärkölän kotiseutumuseoon Huovilaan 1965.

Talo on rakennettu kolmessa vaiheessa: 1700-luvun tuvan ja porstuan jatkeeksi on rakennettu kaksi kamaria ja viimeksi sali vuonna 1867. Museon luhtiaitat on tuotu eri puolilta Kärkölää.

Maakunnan mainiot

25

26 Maakunnan mainiot

Resepti

KIVIKAUTISEN

ASUINPAIKAN LÖYTÄMISEEN Teksti: Eetu Sorvali, tutkija, Lahden museot Kuvat: Eetu Sorvali ja Piritta Häkälä Näin kesän kynnyksellä on arkeologinen kenttätyö jo täydessä vauhdissa. Niinpä ajattelin antaa kaikille lukijoille mahdollisuuden osallistua yhteisen kulttuuriperinnön kartuttamiseen. Tarjoilen tässä reseptin uusien kivikautisten asuinpaikkojen löytämiseen. Resepti perustuu Turun yliopistoon 2013 tekemääni pro gradu -työhön Etelä-Päijänteen kivikautiset asuinpaikat ja ennustava mallinnus, joka nimensä mukaisesti käsittelee entuudestaan tuntemattomien asuinpaikkojen sijainnin ennustamista, tai pikemminkin ennakointia, Asikkalan, Padasjoen ja Sysmän alueella. Ennustava mallinnus pohjautuu tunnetuista asuinpaikoista kerättyihin tietoihin ja niiden muokkaamiseen kartaksi, jonka perusteella voi etsiä maastosta uusia kohteita. Seuraavassa neljä kohtaa, joilla pääset arkeologisen tutkimuksen alkuun.

Maakunnan mainiot

27

Näin se käy. Alimmaisena valmis kartta.

Asuinpaikkoja löytyy todennäköisimmin punaisella väritetyltä alueelta.

Eetu Sorvali työskentelee maakuntamuseotutkija Milla-Lotta Kemiläisen sijaisena tammikuun 2015 alkuun saakka.

Kohta 1: Raaka-aineiden hankinta ja työvälineet Kuten ruuanlaitossa, on ennustavan mallin teossakin ratkaisevaa raaka-aineiden laatu ja tuoreus. Käytin itse Maanmittauslaitoksen maastotietokantaa ja korkeusmallia, Geologian tutkimuskeskuksen maaperäkartta-aineistoa, ja Museoviraston paikkatietoja muinaisjäännöksistä. Näiden aineistojen käyttö onnistuu myös sinulta, sillä aineistot ovat saatavissa ilmaiseksi edellä mainittujen valtionlaitosten latauspalveluista. Maaperäkartan kohdalla on kuitenkin huomattava, että kartoitus ei ole kovinkaan kattava.

Jos maaperäkarttaa ei ole alueellesi saatavissa, voit silti käyttää tätä reseptiä ilman maaperätietoa. Työvälineiksi tarvitset veitsen ja leikkuulaudan sijaan tietokoneen ja paikkatieto-ohjelmiston, jossa aineiston muokkaus ja analysointi on mahdollista.

Alue, josta haluat asuinpaikkoja löytää, olisi hyvä rajata ennen aineiston hankintaa, jottet joudu lataamaan kartta-aineistoa koko valtakunnan alueelta. Oma reseptini on tehty Asikkalan, Padasjoen ja Sysmän alueelta.

Entuudestaan tunnettuja asuinpaikkoja, joiden avulla keitos keitetään kokoon, tulisi tutkimusalueella olla mielellään enemmän kuin vähemmän (omassa työssäni asuinpaikkoja oli 96). Tutkimusalue ei kuitenkaan voi olla hirvittävän laaja, sillä liikaa vaihteleva maasto ja vesistöhistoria vaikuttavat tämän reseptin toimintaan heikentävästi.

Tältä asuinpaikka näyttää usein maastossa, koekuoppa kuvan keskellä.

Kohta 3: Maistaminen

Kohta 2: Keitoksen valmistus Kun raaka-aineet ja työvälineet ovat valmiina, on aika ruveta työhön. Nyt on päätettävä minkä ominaisuuksien eli muuttujien perusteella yrität asuinpaikkoja etsiä. Itse käytin muuttujina asuinpaikkojen etäisyyttä vesistöstä, asuinpaikan maaperää, maaston jyrkkyyttä ja rinteen suuntaa asuinpaikan kohdalla, sekä asuinpaikan korkeutta merenpinnasta. Jos et keksi parempia muuttujia, voit lähteä liikenteeseen edellä mainittujen avulla. Tiedot maaperästä saat suoraan maaperäkartasta ja asuinpaikkojen korkeudet korkeusmallista, mutta muut muuttujat kaipaavat hieman enemmän työtä. Onneksi käyttämäsi paikkatieto-ohjelma osaa kuitenkin laskea asuinpaikkojen etäisyydet vesistöistä maastotietokannasta sekä muodostaa korkeusmallin avulla maaston jyrkkyys- ja suuntatiedot, joten nämäkään eivät tuota suurta päänvaivaa.

Tiedot kerättyäsi pitää miettiä miten saat ne yhdistettyä.

Itse päädyin käyttämään asuinpaikkojen lukumäärää muuttujia yhdistävänä tekijänä. Esimerkiksi maalaji, jonka päällä on 32 asuinpaikkaa, ei ole enää kartalla hiekka vaan luku 32. Vastaavasti kaikki kaakkoon kallistuneet rinteet saavat kartalla arvon 11, sillä asuinpaikoista 11 oli kaakkoon suuntautuneen rinteen päällä. Muodosta tällä tavoin kartta erikseen jokaisesta muuttujasta. Viimeistään tämän jälkeen������������������������������������������������������� tutkimusalueesi rajauksen tulisi olla selvä, sillä aineistot kannattaa pilkkoa alueen mukaisiksi.

Nyt sinulla pitäisi olla viisi karttaa, jotka täytyy vielä yhdistää. Onneksi paikkatieto-ohjelma selvittää tämänkin ongelman. Käytännössä lasket vain tekemäsi kartat yhteen.

Periaatteessa tämä onnistuisi käsinkin, mutta jos alueellasi on yli 30 miljoonaa karttapistettä per kartta (kuten minulla oli), voi olla mielekkäämpää antaa tietokoneen tehdä tehtävänsä. (Jos yhden pisteen laskenta vie 1 minuutin, 30 miljoonan pisteen laskeminen vie 57 vuotta, mikä voi vaikuttaa esimerkiksi opiskeluaikaan pidentävästi.) Jos olet sitä mieltä, että esimerkiksi maaperällä on vähemmän vaikutusta asuinpaikan valintaan kuin maaston jyrkkyydellä, voit höystää laskentaa muuttujille annettavilla painotuskertoimilla. Joka tapauksessa keitoksesi, eli asuinpaikkojen sijaintia ennustava kartta, on tämän kohdan jälkeen valmis.

Juuri luomaasi ennustavaa mallia voit testata ainakin kahdella tavalla. Ensiksi voit kokeilla tilastollisesti miten hyvin keitoksesi onnistuu löytämään tunnettuja asuinpaikkoja jollain muulla alueella. Tämä testialue ei kuitenkaan saa erota luonnonolosuhteiltaan kovin paljoa siitä alueesta jonka tietojen pohjalta keitoksesi on muodostettu. Omia keittojani testasin Heinolan alueella, ja tilastollisesti niistä osa toimi hyvin, osa selvästi huonommin. Viimeistään tässä vaiheessa eri muuttujien merkitys reseptisi toimivuudessa tulee hyvin esiin. Omista tuloksistani oli huomattavissa, että asuinpaikan korkeus ja etäisyys vesistöstä olivat merkittävimmät tekijät asuinpaikan löytymiselle. Tämän metodin etuna on se, ettei tietokoneen äärestä tarvitse nousta mihinkään.

Tilastollinen testaus ei kuitenkaan anna samanlaista onnistumisen tunnetta kuin uuden asuinpaikan löytäminen maastossa. Niinpä voit kokeilla keitoksesi toimivuutta yrittämällä löytää uusia asuinpaikkoja siltä alueelta, josta reseptisikin on koottu. Tämä tarkoittaa siis sitä, että on aika suunnata maastoon mittaus- ja kaivausvälineillä varustettuna. Älä unohda ottaa mukaan myös luomaasi karttaa digi- tai paperimuodossa. Kaiva karttasi perusteella valitsemiisi kohteisiin riittävä määrä koekuoppia, jotta voit todeta onko paikalla ollut kivikautista asutusta. (Huom.: Maan kaivaminen vaatii aina maanomistajan luvan, myöskään tunnettuihin muinaisjäännöksiin ei saa kajota.) Yleisimmät merkit kivikautisesta asutuksesta ovat kvartsi-iskoksia, palanutta luuta ja keramiikkaa (mielellään ei Arabia-leimalla varustettua). Muutaman kohteen läpikäytyäsi voit päättää oliko tekemästäsi ennustuksesta hyötyä vai olisiko sama tulos saavutettu heittämällä tikkaa peruskartalle. Lisäksi voit arvioida oliko saamasi hyöty suhteessa esitutkimukseen käytettyyn aikaan.

Kohta 4: Arvostelu Kun olet saanut tutkimuksesi päätökseen, on aika tehdä raportti, jossa tuot havaintosi julki. Ruuanlaitosta poiketen tieteelliset reseptit eivät ole salaisuuksia vaan päinvastoin.

Vasta riittävän monet alan Gordon Ramsayn haukut tai kehut saatuasi voit vetää johtopäätöksiä työsi tuloksista ja merkittävyydestä. Reseptiäsi voit sitten kehittää kritiikin ja uusien tutkimustulosten pohjalta.

Tältä näyttää koekuoppa.

Tästäkin kuopasta löytyi kvartsiuurrin.

Maakunnan mainiot

29

PÄIJÄT-HÄMEEN

NÄYTTELYKALENTERI TAIDEMUSEO

HISTORIALLINEN MUSEO

Lahden kansainvälinen julistetriennale 2014

Triennale + Lahden kansainväliseen julisteriennaleen liittyvä näyttelykokonaisuus

13.6.–28.9.2014

Markus Henttonen & Kim Simonsson 17.10.2014–25.1.2015

Vesijärvenkatu 11 A Asiakaspalvelu ti-su (03) 814 4547 tai 044 7161 848, 050-398 5547 taidemuseo@lahti.fi

AVOINNA:

10.6.2014–31.8.2014 ti–pe 10–17 la–su 11–17 ma suljettu

muina aikoina: ti–pe 9-16 la–su 11-17 ma suljettu

RADIO- JA TV-MUSEO Suosi suomalaista – kotimainen radio Radiomäki, Radiomäenkatu 35 Asiakaspalvelu ti–su (03) 814 4512 radiojatvmuseo@lahti.fi

AVOINNA:

6.5.2014–31.8.2014 ti–pe 10–17 la–su 11–17 ma suljettu

30 Maakunnan mainiot

25.4.2014–1.3.2015

Lahdenkatu 4 Asiakaspalvelu (03) 814 4536 historiallinenmuseo@lahti.fi

AVOINNA:

10.6.2014–31.8.2014 ti–pe 10–17 la–su 11–17 ma suljettu

muina aikoina: ti–pe 9–16 la–su 11–17 ma suljettu

HIIHTOMUSEO Urheiluidolit

28.3.2014–31.12.2015 Urheilukeskus Salpausselänkatu 8 Asiakaspalvelu 03 814 4523 tai 050 398 5523 hiihtomuseo@lahti.fi

AVOINNA:

10.6.2014–31.8.2014 ti –pe 10–17 la–su 11–17 ma suljettu

muina aikoina: ti–pe 9-16 la–su 11-17 ma suljettu

HEINOLAN KAUPUNGINMUSEO, HEINOLAN TAIDEMUSEO JA GALLERIA LAMBERT Barokki – Barock

18.5.2014–28.9.2014 Heinolan kaupunginmuseon 50-vuotisjuhlan kunniaksi epookkinäyttely barokin aikakaudesta.

Heinolan kaupunginmuseo on tullut tunnetuksi suurista epookkinäyttelyistään. Kaupunginmuseo täyttää 50 vuotta ja juhlan kunniaksi siirrytään suurvaltaaikaan 1600–1700-luvuille barokin loisteliaaseen maailmaan.

Barokki-näyttely on esillä kolmessa kohteesssa.

Kaupunginmuseon näyttelytilassa on hallitsijasali, josta näyttely alkaa. Taidemuseolla pääsee tutustumaan barokin esinemaailmaan ja kuvataiteeseen.

Galleria Lambertissa on barokki-interiöörejä, kuten makuuhuone ja tutkijan kammio.

Tiedustelut: Heinolan kaupunginmuseo 03–849 3651

Kaupunginmuseo: Osoite:

Kauppakatu 14 18100 HEINOLA puh. 044 769 4215

Avoinna:

ti, to–su klo 12–16 ke klo 12–20 ma suljettu

Taidemuseo Osoite:

Kauppakatu 4 18100 HEINOLA puh. 044 769 4216

Avoinna:

ti, to–su klo 12–16 ke klo 12–20 ma suljettu

Lääninkivalteri Aschanin talo: Osoite:

Kauppakatu 3 18100 HEINOLA puh.(044) 769 4217

Avoinna:

ti, to–su klo 12–16 ke klo 12–20 ma suljettu

ORIMATTILAN TAIDEMUSEO Pysyvien näyttelyiden lisäksi kesällä 2014:

ITÄ-HÄMEEN MUSEO Koskipään kartano 19600 Hartola puh. 03-7161252 gsm. 044-0770149 Tiedustelut: info@ihmuseo.fi

AVOINNA JOKA PÄIVÄ

kesäisin 11–18 talvisin 12–16 Sopimuksesta myös muulloin.

13.6.–3.8.2014

Ulkoisia ja sisäisiä tiloja Tytti Götsch, Sirpa Lappalainen ja Eija Pii Maalauksia, valokuvia ja sekatekniikkatöitä

19.8.–28.9.2014

Eira Ainalinpää, veistoksia Lahdentie 65 Kulttuuritalo 2. krs puh. 044 781 3567

AVOINNA:

3.6.–3.8.2014 ti–su 12–18

muina aikoina: ti–pe 12 –16 la 10 –14 su 11–15

OTA YHTEYTTÄ

Päijät-Hämeen maakunta- ja aluemuseotyötä tekeviin toimijoihin

MAAKUNTAMUSEOTYÖ Eetu Sorvali

Tutkija Puh: 050 3985 492 - Päijät-Hämeen paikallismuseot, ohjaus ja neuvonta aluetaidemuseotyö

ALUETAIDEMUSEOTYÖ Ville-Matti Rautjoki

Näyttelypäällikkö Puh: 050 398 5513 - Lahden kaupunginmuseon näyttelytoimintayksikön päällikkö - taidemuseon näyttelyt - aluetaidemuseotoiminta

KONSERVAATTORIT Maija Nisonen

Konservaattori Puh. 050 398 5532 - tekstiilikonservointi

Ritva Suvanto

Konservaattori Puh. 050 5184 479 - kovien materiaalien konservointi Kaikkien henkilöiden postiosoite on PL 113, 15111 Lahti

RAKENNUSTUTKIMUS- JA SUOJELU Riitta Niskanen

Tutkija Puh. 044 4163 313 - rakennustutkimus ja suojeluasiat (Lahti, Mäntsälä) - arkkitehtiarkisto, vastaanotto ja tietojen anto

Päivi Siikaniemi

Tutkija Puh. 050 5184 590 - rakennustutkimus ja suojeluasiat (Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Nastola, Orimattila, Padasjoki, Sysmä) - kartta- ja piirustuskokoelmat, vastaanotto ja tietojen anto

MAAKUNTA-ARKEOLOGIA Hannu Takala

Tutkimuspäällikkö Puh: 050 5594 158 - Lahden kaupunginmuseon tutkimusja kulttuuriympäristöyksikön päällikkö - esihistoria, arkeologiset kaivaukset ja suojeluasiat

KUVA-ARKISTO Asiakaspalvelun sähköpostiosoite kuva-arkisto@lahti.fi

www.lahdenmuseot.fi 32 Maakunnan mainiot