Maakunnan mainiot 1/2012

Maakunnan mainiot Päijät-Hämeen maakunta- ja aluetaidemuseon tiedotuslehti

ENNI IDIN MÖKKI

ARKEOLOGINEN KOEKAIVAUS ALATORIN PUISTOSSA

LAHDEN ILMASILLAN VIISIVUOSIKYMMENTÄ

OSKARIN PIHA TONTTI N:O 38

Maakunna Sisällys

s.4

s.10

s.24

s.32

s.40

4

Lahden 100-vuotias kaupungintalo juhlii

8

Kadonneen haudan metsästys

10

Oskarin piha

14

Artjärven kotiseutuyhdistys

18

Arkeologinen koekaivaus Alatorin puistossa

20

Kaivauksia Orimattilan Pappilanmäellä

24

Lahden Ilmasillan viisi vuosikymmentä

28

Orimattilan Niinikoskella sijaitsee Suomen ainoa presidentin arkisto

32

Tupalan talomuseon riihi

36

Museaalinen bisnesvainu

40

Enni Idin mökki

an mainiot Toimitus Päätoimittaja Päivi Taipale

tutkija Lahden historiallinen museo/ Päijät-Hämeen maakuntamuseo

Ville-Matti Rautjoki

näyttelypäällikkö Lahden taidemuseo/ Päijät-Hämeen aluetaidemuseo

Riitta Niskanen

tutkija Lahden kaupunginmuseo/ Päijät-Hämeen maakuntamuseo

Kuvat

Kuvalähteet mainittu artikkeleissa

Graafinen suunnittelu Eveliina Helander

Julkaisija

s.36

Lahden kaupunginmuseo

SATAVUOTIAS LAHDEN KAUPUNGINTALO JUHLII Teksti: Riitta Niskanen

”Kaupungintalolle vuonna 1878 varattu paikka nykyisellä Alatorilla jäi odottamaan muuta käyttöä. Torin laaksopainanne olisi ollut liian vaatimaton paikka Saarisen linnalle.”

4

Kaupungintalo vastavalmistuneena. Puisto on vielä istuttamatta, mutta suuria maantasaustöitä on jo tehty sen alueella. Tornikellon malli aiheutti vilkkaan mielipiteenvaihdon, ja se päästiin asentamaan paikalleen vasta myöhemmin. Kuva: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Maakunnan mainiot

5

Eliel Saarisen suunnittelema valtuustosalin sisustus on säilynyt lähes ennallaan, vaikkakin pöytien ja tuolien määrää on lisätty valtuutettujen määrän kasvaessa. Kuva: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

6

A

rkkitehti Eliel Saarisen mielenkiinto alkoi 1910-luvun alussa suuntautua yksittäisistä rakennuksista laajempiin kaupunkirakenteisiin, rakennuksiin ympäristönsä osana. Kansainväliset asemakaavatehtävät johdattivat Saarisen pohtimaan myös idullaan olevia kotimaisia kaupungistumiskysymyksiä, ja hänestä tulikin yksi suomalaisen kaupunkisuunnittelun uranuurtajista.

Saarisen ainutlaatuiset näyt konkretisoituivat aikanaan suurissa Munkkiniemi-Haaga- ja Pro Helsingfors –suunnitelmissa.

Pieni Lahden kaupunki sai osansa Saarisen visioista.

Voitettuaan Lahden kaupungintalosta vuonna 1910 järjestetyn arkkitehtikilpailun Eliel Saarinen vaikutti vuosia, oikeastaan vuosikymmeniä kaupungintalon ympäristön rakentamiseen. Hän hahmotteli kaupungintalon puiston perusrakenteen, piirsi puiston laidalla sijaitsevan tyttökoulun talon ja määritteli myöhemmin ne suuntaviivat, joita alueen suunnittelussa yhä vieläkin paljolti noudatetaan.

Saarinen piirsi uransa aikana kaikkiaan kuusi kaupungintaloa, joista yhden ulkomaille, Tallinnaan. Ainoastaan Joensuun ja Lahden kaupungintalot toteutuivat.

Kaikki kaupungintalosuunnitelmat ovat peräisin kymmenvuotisjaksolta 1906 - 1917. Sekä Joensuussa että Lahdessa Saarisen ajatukset kaupungintalon asemasta kaupungin vertauskuvallisena sydämenä sekä ideat edustavasta kaupunkikuvasta käyvät hienolla tavalla yksiin.

Lahden kaupungintalon paikan valitsi arkkitehti Armas Lindgren, Saarisen aiempi yhtiö- ja työtoveri. Saarinen hyväksyi paikan: kaupungintalo korkealla mäellä hallitsemassa kaikkia neljää ilmansuuntaa ja vastapäätä kirkkoa vastasi hänen ihannettaan hallintorakennuksesta kaupungin kruununa. Kaupungintalolle eli raatihuoneelle Lahden ensimmäisessä asemakaavassa vuonna 1878 varattu paikka nykyisellä Alatorilla jäi odottamaan muuta käyttöä. Torin laaksopainanne olisi ollut liian vaatimaton paikka Saarisen linnalle.

Saarinen suunnitteli kaupungintalolle kaksi täysin itsenäistä visuaalista painopistettä, toisaalta näkymän torille kaupungin keskustaan, toisaalta kaupungintalon puiston puoleisen sisäänkäyntijulkisivun. Torinäkymää leimaa kolmiportainen torni, joka on sijoitettu täsmälleen Mariankadun päätteeksi. Puistosta käsin torni sen sijaan jää sivuosaan, ja vaikuttava sisäänkäynti erkkeri-

ikkunoineen vangitsee katseen. Kultaisin auringonsätein koristettu porrasholvi toivottaa saapujan tervetulleeksi.

Sen ylle on sijoitettu kolme kuparilla profiloitua ikkunaa, joiden takana istuu valtuusto, kaupungin päättävä elin.

Saarinen on halunnut alleviivata kaupunkilaisten valitsemien luottamusmiesten painoarvoa.

Arkkitehti piirsi kaupungintalon päätilojen sisustuksen itse. Kultaan yhdistetty häränveren punainen ja hento vihreä ovat rakennuksen päävärit. Kaupunginvaltuutetut istuvat yhä edelleen Saarisen suunnitelmien mukaisissa tuoleissa. Pöydät on jouduttu valtuutettujen määrän lisääntyessä muuttamaan, mutta alkuperäistä suunnittelijaa kunnioittaen. Valtuuston puheenjohtajan koroke on lähes ennallaan. Vuoden 1981 tulipalon jälkeen kaupungintalon sisustusta täydennettiin sisustusarkkitehti Antti Nurmesniemen suunnitelmin, jälleen talon hengen mukaisesti.

Kaupungintalo valmistui 1912, ja kesäkuun ensimmäisenä päivänä kaupungin virastot muuttivat sinne.

Taloa viimeisteltiin kuitenkin seuraavan vuoden alkupuolelle asti. Se oli todellinen monitoimitalo: kaupunginisien lisäksi sinne majoittuivat muun muassa palokunta, kirjasto, poliisilaitos vankiloineen, pankki sekä pastorinkanslia. Haave juhlasalista jäi varojen puutteessa toteutumatta, eikä Lahden kaupungintalosta tullut kaupunkilaisten juhlatilaa päinvastoin kuin esimerkiksi Joensuussa. Ilman saliakin kaupungintalon rakennuskustannukset olivat karata käsistä. Ne ylittivät kaupungin vuosibudjetin.

Osoituksena suunnittelijansa maailmanmaineesta ja rakennuksen merkityksestä Saarisen uran virstanpylväänä Lahden kaupungintalo pääsi tuoreeltaan harvinaisena suomalaisedustajana saksalaiseen arkkitehtuurijulkaisuun The Architecture of the 20th Century, joka oli perustettu 1901 tekemään tunnetuksi ajan rakennustaidetta. Se oli ensimmäinen aikalaisjulkaisu, jossa pyrittiin kartoittamaan ja samalla myös vakiinnuttamaan vuosisadan vaihteen uusia arkkitehtuuri-ilmiöitä. Lehti ilmestyi useissa maissa kolmikielisenä ja sai aikanaan laajan lukijakunnan.

Lahden kaupungintalo on sittemmin saanut kunnian esiintyä monilla muillakin foorumeilla. Se on muun muassa valittu 1900-luvun merkittävimpien suomalaisrakennuksen joukkoon.

Maakunnan mainiot

7

K

uuma polttava kosteus tunkeutuu jokaiseen sopukkaan. Takana taistelu alkuasukkaiden ja mitä eriskummallisimpien ansojen ja matelijoiden kanssa, nyt enää nousu maanpinnalle pölystä ja tulesta keskelle trooppista viidakkoa samalla, kun ympäröivä temppeli romahtaa. Salainen hautakammio ja sen merkittävä, mystinen aarre on löydetty ja pelastettu. Sankariarkeologin normipäivä on melkein takana, ei kun siis kohti museota, kunhan nyt ensin salainen palvelu, aarteenmetsästäjät ja muut pahikset on lyöty… Kello soi, on aika nousta ylös ja aloittaa työpäivä.

Klo 07.15. Lahdessa, historiallisen museon alaker-

rassa. Arkeologimme kokoaa tarvittavan välineistön.

Ruoskan ja revolverin lisäksi mukaan otetaan metallinilmaisin, lapio, maakaira, lasta, GPS, käsiseula, mittoja, muistiinpanot ja kartat. Matka kohti ilmoitettua löytöpaikkaa voi alkaa. Tavarat vain ensin vesitasoon (lue: arkeologimme Yaris-mobiiliin) ja sitten menoksi.

Klo 08.15. Ei ole muuten kovinkaan trooppinen keli.

On poikkeuksellisen lämmin elokuu, kuulemma, mutta lämmintä Padasjoella ei ole kuin seitsemän astetta.

Hellehatullekaan ei ole nyt käyttöä, kun vettä sataa kaatamalla. Arkeologimme ei anna sen kuitenkaan häiritä. Hän parkkeeraa vesitasonsa sopivaan paikkaan metsälammen rannalle, kiskoo päälleen univormunsa eli kumipuvun ja suuntaa iloisesti lompsien kohti ilmoitettua löytöpaikkaa.

Klo 08.30. Pellolla. GPS näyttää oikeaa paikkaa, samoin kartta. Täältä on siis löydetty 800 - 1100 jaa. ajoittuva rullapäinen hevosenkenkäsolki ja kupurasoljen kappale (toimitettu Museovirastolle). Eli mahdollisella rautakautisella hautapaikalla ollaan. Ilmoittaja ei ole paikalla, mutta hän on antanut arkeologillemme kartan, josta selviää löytöpaikka (merkitty rastilla kuten asiaan kuuluukin). Alkaa vaihe yksi, pintatarkastelu eli pellon, sen pientareiden ja lähiympäristön haravointi kävellen ja maanpintaa havainnoiden.

Klo 08.38. Paikallisten asukkaiden myrkkynuolihyök-

8

käys osoittautuu vihamielisiksi hirvikärpäsiksi. Ruoskalle ja revolverille ei ole vieläkään käyttöä. Lisätään siis alan miesten dödöä, Offia.

Klo 09.45. Jos näette maastossa kummallisesti köyryssä kävelevän, maata tuijottelevan tyypin (toiset heistä näyttävät puhelevankin itsekseen), hän ei välttämättä ole karkumatkalla oleva ”vakavampi tapaus”. Kaikki tätä eivät kuitenkaan usko. Ohikulkeva paikallinen pysähtyy ja kysyy, löytyykö öljyä.

Klo 10.05. Arkeologimme siirtyy vaiheeseen kaksi, kun

pintahavainnointi ei tuota tulosta: pelto on liiaksi puimajätteen peitossa, eikä kasvisto tai ojien leikkauksetkaan paljasta salojaan muinaisen ihmisen toiminnasta. Joten vuorossa on heavy artillery eli metallinilmaisin ja edessä

KADONNEEN

HAUDAN

METSÄSTYS

Teksti: Esko Tikkala

alueen systemaattinen uudelleen haravointi. Aurinkokin näyttäytyy. Uskaltaisikohan jo luopua kumiunivormusta?

Klo 11.45. Ei olisi pitänyt riisuutua, nyt on lähes kaikki vaatteet märät. Joko sade tuli liian nopeasti tai arkeologimme on liian hidas. Alue on nyt kuitenkin tutkittu metallinilmaisimella ja tuloksena on se, ettei löytöpaikan ympäristössä näytä löytyvän ainakaan 0 - 25 cm syvyydeltä sellaista metallia tai metallikeskittymää, joka tarkemmin kertoisi rautakautisen haudan tai kalmiston olemassaolosta.

Klo 13.20. Arkeologimme ei luovuta. Löytöpaikan

ympäristö on ”rei’itetty” maakairalla ja muutamalla lapionpistoilla. Tulokset eivät vastaa Indiana Jonesin tuloksia. Graalin maljasta ei kannattane ainakaan vielä puhua.

Joitakin pieniä epäselviä luunsirpaleita (2 x 2 mm) on tullut vastaan, samoin kerros kiviä pellon reunasta, 15 cm:n syvyydestä, mutta ei merkkejä kulttuurikerroksesta, tuhkasta, noesta tai palaneista kivistä. Missä luuraat hauta tahi kalmisto?

Klo 14.20. Arkeologimme luovuttaa, peittelee ja

maastouttaa lapionpistot ja kairareiät. Haudan arvoitus jää tällä erää ratkaisematta. Joko paikalla on yksittäinen, pellonmuokkauksessa pahoin tuhoutunut hauta tai sitten ajankohta ei vain ole suotuisa. Tänne on tultava keväällä uudestaan, sitten kun pelto seuraavan kerran kynnetään, ja sen myötä tarkempi pintahavainnointi on mahdollista. Viimeistään silloin pellon salaisuus selviää jossakin muodossaan.

Klo 15.30. Lahdessa museolla. Tapahtuu välineistön

eli ruoskan, revolverin ja muiden työkalujen puhdistus ja varastoon palautus. Arkeologimme istahtaa koneelle. On aika kirjoittaa raportti, kuivattaa vaatteet ja työvälineet sekä suunnitella seuraavaa tarkastuskäyntiä.

Klo 15.55. Arkeologimme työpäivä on hiljalleen ta-

T-piikkikaira ja kairailun tuloksia: pieni epämääräinen luunkappale.

kana, edessä vielä kotimatka Vääksyyn, kunhan nyt ensin ostoslistan kryptinen salakieli, hitaasti mateleva kassajonokäärme ja äkeästi noutajaansa suhtautuva jälkikasvu on voitettu. Kappas, illalla tulee telkusta Indiana Jones ja Kadonneen aarteen metsästys.

Maakunnan mainiot

9

Vuonna 1900 valmistuneessa asuinrakennuksessa toimii nykyään kahvila Oskarin Piha. Kuva Päivi Taipale.

OSKARIN PIHA Teksti: Päivi Taipale

10

”Tässä talossa asui sitten yläosassa, jossa oli kolme huonetta ja keittiö ja alaosassa, nimittäin pohjoispäässä, samaten kolme huonetta ja keittiö. Sitä paitsi kellarikerroksessa pari huonetta. Siinä asui yläosassa Katarina Hagman niminen kangaskauppias, joka oli nykyisen tasavallan presidentti Paasikiven täti. ”

Miten Oskarin Pihasta tuli Oskarin Piha? – Tontin n:o 83 varhaisvaiheet.

Lahden ydinkeskustassa on jäljellä enää yksi puutalo, talo, joka tunnetaan nimellä Oskarin Piha. Miksi tuo nimi? Kohde sijaitsee Hämeenkadun ja Rautatienkadun kulmassa, ruutukaavatontilla n:o 83. Aikoinaan tontin koilliskulmassa oli puinen vuonna 1879 valmistunut asuinrakennus, jonka kivijalassa oli liiketiloja. Tontin rakennuskanta on osittain uudistunut, mutta tonttia sivuaa edelleen palokuja, joka on lajissaan ainutlaatuinen jäänne Alfred Caweenin vuoden 1878 ruutukaavan aikaisista paloturvallisuusjärjestelyistä.

Odert Tegelmanin aika Kirjanpitäjä, myöhemmin kauppias Tegelman (1843– 1919) huusi tontin n:o 83 itselleen 24.7.1878 pidetyssä Lahden kauppalan ensimmäisessä tonttihuutokaupassa 500 markan hintaan. Hän suunnitteli rakennuttavansa tontille talon. A. Nummelin laati uudisrakennuksen piirustukset, jotka hyväksyttiin 9.12.1878. Asuintalo ja lautarakenteinen ulkorakennus (2 liiteriä, talli ja hyyskä) valmistuivat seuraavana vuonna. 1891 laaditun palovakuutushakemuksen mukaan talo oli: Yksikerroksinen asuinrakennus hirsistä, rakennettu v. 1879, vuoraamaton

ja maalaamaton sekä pärekatolla varustettu, on hyvässä kunnossa.

Rakennus, 57jalkaa pitkä Rautatienkatua vastaan ja 30 jalkaa leveä Hämeenkatua vastaan sekä 24 jalkaa korkea maasta katonharjaan. Sisältää yhden puotihuoneen, viisi asuinhuonetta, 2 kyökkiä ja 2 etehistä. Tontille oli ajoportti Rautatienkadulta ja pienempi käyntiportti Hämeenkadulta sekä palokadut pihapiirin länsi- ja eteläsivuilla. Todennäköisesti Tegelman asui itsekin talossa, joka tuli kuitenkin myyntiin 1890.

Rusiloiden aika Vuonna 1890 Maria (1843–1929) ja Karl (Kalle) Rusila (1844–1917) myivät talonsa Orimattilan Niinikoskella ja muuttivat maalta Lahden kauppalaan, josta he olivat ostaneet tontin n:o 83 rakennuksineen 6100 markalla. Perheeseen kuului vanhempien lisäksi kaksi tytärtä ja kolme poikaa, joista vanhin Olga Maria ei muuttanut Lahteen.

Rusilat viimeistelivät 1890-luvulla asuintaloa, koska vuoden 1901 palovakuutushakemus kertoo: …laudoitettu ja maalattu v. 1899 asfalttihuopakaton alla…, sitä paitsi kivijalkakerrassa 2 holvattua huonetta tulipesällä. Arvataan summaan 12 000 mk. Rusiloiden nuorin poika Alku Vilkas (1886–1956) muistelee kotiaan näin:

11

Maakunnan mainiot

Maria ja Kalle Rusila Oskarin Pihan vanhalla kuistilla.

Kuvattu ennen 1917. Kuva Päivi Taipaleen kokoelmat

Tässä talossa asui sitten yläosassa, jossa oli kolme huonetta ja keittiö ja alaosassa, nimittäin pohjoispäässä, samaten kolme huonetta ja keittiö. Sitä paitsi kellarikerroksessa pari huonetta.

Siinä asui yläosassa Katarina Hagman niminen kangaskauppias, joka oli nykyisen tasavallan presidentti Paasikiven täti. Hän, Paasikivi, oli opiskelija. En muista oliko jo silloin ylioppilas siinä ollessaan, mutta loma-ajat hän ainakin vietti täällä tätinsä luona. Täti oli hyvin niinkutsuttu nuuka ihminen, ei hänelle tullut sanomalehteä eikä muuta.

12

Mutta siinä oli ohuet väliseinät siinä meidän asuman [Hämeenkadun puolella] ja hänen asumansa lukaalin välillä niin kaikki tietonsa hän hankki siinä äitivainajaltani, jotka keittiössä hääräsivät siinä vastapäätä naputtamalla seinään. Muistan kyllä hyvin kun sieltä kuulu naputus ja tätivainaa sitten kysy, että ”mitä sodasta kuuluu, ovatko buurit voittaneet?”

Toinen buurisota muuten käytiin 1899–1902 Etelä-Afrikassa. Odert Tegelman liittyi hänkin Paasikiviin, sillä hänen siskonsa tyttärestä tuli J. K. Paasikiven toinen vaimo vuonna 1934.

Rusilat rakennuttivat tontin luoteiskulmaan toisen asuinrakennuksen, alatalon, ja vanhan ulkorakennuksen tilalle uuden. Nämä valmistuivat 1900 ja 1902. Alun perin alatalossa oli keskellä tupa leivinuuneineen ja kadun puolella kamarit. Uudempi talo laudoitettiin ja maalattiin 1906. Taloa laajennettiin 1912 pihan puolelta kahdella kamarilla A. Niemen piirustusten mukaan. Vuonna 1919 vanhaa asuintaloa muutettiin (pohjakerroksen ikkunat ja kuisti) ja uudempaan rakennettiin uusi kuisti ja tupa jaettiin kahtia. Näin taloon saatiin kaksi huoneistoa.

Kalle Rusila oli pika-ajuri. Kyytiä antoivat isän lisäksi pojat, Alkukin, jonka mukaan hevosia oli parhaimmillaan viisi. Alku muistelee itsekin kuskanneensa herroja asemalta Lahden kartanoon. Rusiloiden lapset muuttivat pois kotoa Uno Rusilaa (1876–1950) lukuun ottamatta.

Kalle Rusilan kuoltua tammikuussa 1917 tontti siirtyi

kokonaan Uno-pojalle, joka muutti perheineen Mariaäidin kanssa alataloon. Unon perheeseen kuului vaimon lisäksi lapset Kauko, Irma, Hilkka ja Keijo, jotka kaikki elivät lapsuutensa tässä pihapiirissä. Irma Rusila (1911– 2004) muisteli viimeisinä elinvuosinaan vielä sitä, miten alataloon osui kansalaissodan aikana kuusi tykinkuulaa.

Tontille n:o 83 vuonna 1879 valmistunut talo sijaitsi Hämeenkadun ja Rautatienkadun kulmassa, kuvassa vasemmalla.

Talon kivijalassa toimi aluksi Mankeli-Mimmin olutkauppa, myöhemmin mm. I. H. Saukkosen vaatturiliike ja Venla Vennolan herkku-, hedelmä- ja siirtomaatavarakauppa.

Kuva Päivi Taipaleen kokoelmat.

Oskarin Pihaksi Vuonna 1918 taloon tulleiden vaurioiden vuoksi Uno Rusila myi tontin rakennuksineen Oskari Rajaselle 21.8.1918 päivätyllä kauppakirjalla. Kauppaan vaikutti varmasti se, että Rajaset olivat kotoisin samasta kylästä, Orimattilan Niinikoskelta, kuin Rusilatkin. Tontin kulmassa ollut puutalo purettiin, ja siihen valmistui uusi liiketalo ”Rajasen kulma” 1929. Alatalo oli asuinkäytössä vuoteen 1993 saakka, jolloin talossa avattiin kahvila Oskarin Piha Rajasen suvun mukaan.

Toivotaan, että tämän tontin monella tavalla arvokas pihapiiri rakennuksineen saisi säilyä pitkään Lahden katukuvassa.

Lähteet Lahden kaupunginmuseo. Päijät-Häme -arkisto. Lahtiseuran haastattelusarja. Alku Vilkas Rusilan haastattelu, 1952.

Selvitys Lahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kohteista 2000. Kukkila.

Taipale, Päivi 2001. Askelten alla on historiaa. Maria ja Kalle Rusilan perheen vaiheita. Painamaton.

Vanhoja lahtelaisia rakennuksia, purettuja ja säilyneitä.

Hollolan Lahti 4/1989.

13

Maakunnan mainiot

ARTJÄRVEN KOTISEUTUYHDISTYS

90-VUOTIAS PAIKALLISEN PERINTEEN VAALIJA

Teksti: Päivi Taipale Kuvat: Päivi Taipale

Artjärven kotiseutuyhdistyksellä vuosi 2011 oli juhlavuosi. Yhdistys on toiminut yli 90 vuotta paikallisen kulttuuriperinnön vaalijana ja on täten Päijät-Hämeen vanhin kotiseutuyhdistys.

14

Kotiseutuliikkeen alku Suomessa Suomalaisen kotiseutuliikkeen isänä pidetään Robert Boldtia (1861–1923), jonka syntymästä tuli kuluneeksi 150 vuotta tammikuussa 2011.

Maamme ensimmäinen kotiseutuyhdistys, Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät, perustettiin Lohjalla 24.3.1894. Boldt oli tämän yhdistyksen perustamistoimissa keskeinen puuhamies. Näin läntisellä Uudellamaalla.

Artjärven kotiseutuyhdistyksen perustaminen Artjärven kotiseutuyhdistys perustettiin Ratulan kylässä pari vuosikymmentä myöhemmin (1921), jolloin pitäjä kuului vielä Itä-Uusimaahan.

Pari vuotta myöhemmin, vuonna 1923, yhdistys aloitti museotoiminnan. Artjärvi siirtyi 1.1.1979 Uudeltamaalta Päijät-Hämeeseen, joten kotiseutuyhdistys ja sen ylläpitämä museo ovat alueen vanhimmat. Viime vuonna yhdistys täyttää siis kunnioitettavat 90 vuotta. Artjärvi, joka itsenäistyi 1866, liitettiin vuoden 2011 alussa Orimattilaan.

Päälliköntalon sinisävyistä salia. Kuva Päivi Taipale

15

Maakunnan mainiot

Miten Artjärven kotiseutuyhdistys sai alkunsa? Kotiseututyö aloitettiin Artjärvellä jo 1800-luvun lopulla.

Keskeisiä kotiseutuihmisiä olivat David Lassila, Edvard Uino (Sylvi Kekkosen isä) ja Jaakko Bränny. D. Lassila kirjoitti lyhyen katsauksen Artjärven pitäjän vaiheista, joka julkaistiin 1914. J. Bränny valokuvasi ja keräsi esineitä ja liikkui perinteen kerääjänä ja aikansa perinneasiantuntijana naapuripitäjissäkin. Kotiseutututkimusharrastus lähti liikkeelle paikkakunnan nuorisoseuroista, joissa Ratulan kartanon emäntä Märtha Rotkirch (1882–1949) piti esitelmiä 1912.

Puheet innostivat nuorisoseuralaisia perustamaan kotiseutuvaliokuntia nuorisoseurojen yhteyteen.

Valiokunnat yhdistyivät vuonna 1919 kotiseutututkimusvaliokunnaksi, joka aloitti paikallisen kansallispuvun suunnittelun, teetti Sibeliuksen suvun muistomerkin sekä keräsi paikkakunnalta esineitä ja valokuvia museoon.

Kotiseutumuseo Ratulan kartanon omistajat ja kotiseutuyhdistyksen perustajajäsenet, Märtha (1882–1949) ja Alexander (1865–1940) Rotkirch, lahjoittivat 1923 tontin museoalueeksi. Museoalue rajoittuu kartanon 30 hehtaarin puistoon, jonka perusti 1840-luvulla kartanon silloinen omistaja Alexander Armfelt (1794–1876). Toiselle vaimolleen Aline Demidoville (1818–1898) Armfelt rakennutti puistoon 1844 pärevuoratun paviljongin (=bönekappell), kreivitär Alinen paviljongin. Museoalueelle on koottu artjärveläinen perinnepihapiiri, joka muodostuu yhdeksästä rakennuksesta sekä vinttikaivosta. Kokonaisuus ei ole yhtenäinen vaan perustamisajan hengen mukainen kansatieteellinen ulkomuseo. Päärakennusta ja paviljonkia lukuun ottamatta rakennukset ovat peräisin eri puolilta Artjärveä. Rakennuksista vain paviljonki sijaitsee alkuperäisellä paikallaan. Osa rakennuksista oli pitkään sisustettu museoesineillä, mutta 2000-luvun alussa tapahtuneiden varkauksien johdosta esineet siirrettiin muualle. Nyt alueella esitellään pääasiassa rakennusten historiaa.

Alexander, Märtha ja tytär Signe Rotkirch perhekuvassa 1930-luvulla. Kuva A. Rantala.

Artjärven kotiseutumuseon kuva-arkisto.

Viljamakasiini ja Päälliköntalo Jo 1950-luvun lopulla Artjärven kotiseutuyhdistys sai haltuunsa Kirkonmäeltä vanhan viljamakasiinin (1825). Rakennus toimi pitkään varastona, kunnes se korjattiin 1980-luvulla kotiseutuarkiston käyttöön.

Makasiinista yhdistys sai myös kipeästi kaivattua lämmintä varastotilaa. Kotiseutuarkistoon (laajuus n.

10 hm) on talletettu paikallista historiaa. Arkisto on luetteloitu, ja se odottaa kotiseudustaan kiinnostuneita käyttäjiä.

16

Lisäksi yhdistys omistaa nk. Päälliköntalon (1884) Vuorenmäellä. Yhdistys vuokrasi 1989 kunnalta rakennuksen ja tontin 50 vuodeksi ja kunnosti talon. Rakennus suojeltiin 1992 reservikomppanian päällikön asuintalona. Viime vuoden lopulla yhdistys sai ostaa talon itselleen nimelliseen hintaan. Taloa vuokrataan erilaisiin juhliin tulojen kartuttamiseksi.

Vuonna 1882 Artjärven Vuorenmäelle sijoitettiin 1. reservikomppania, jonka päällikkö asui tässä rakennuksessa, Päälliköntalossa. Kuva Päivi Taipale.

Mennyttä ja tulevaa Artjärven kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajia ja varapuheenjohtajia on pitkä lista. Osa heistä toimi johdossa vuosikymmeniä, osa muutamia vuosia. Jokainen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, johtokunnan jäsen ja yhdistyksen aktiivijäsen on jättänyt yhdistyksen toimintaan oman jälkensä, ja jokaisen työpanos on ollut tärkeä. Yli 90-vuotiaan yhdistyksen elinkaari on ollut aaltomainen. Välillä toiminnassa on ollut selviä suvantovaiheita, koska haasteellisten korjausprojektin jälkeen yhdistysväen on ollut pakko ”vetää henkeä”. Kokoelmat ovat tällä hetkellä kunnossa, mutta tulevaisuudessa erityisesti vanhat rakennukset tarvitsevat huolenpitoa. Mitä muutoksia kuntaliitos tuo kotiseutuyhdistyksen- ja museon toimintaan, jää nähtäväksi.

17

Maakunnan mainiot

ARKEOLOGIAN KOEKAIVAUS

ALATORIN PUISTOSSA Teksti: Sami Raninen

Lahden keskustassa Alatorin puistossa järjestettiin syyskesällä arkeologinen koekaivaus. Koekuopissa havaittiin vanhaan Lahden kylään liittyviä maanalaisia ilmiöitä, kuten ihmistoiminnan värjäämää likamaata ja viitteitä kiinteiden rakennusten tai rakennelmien jäännöksistä.

Alatorin kaakkoiselle puistokäytävälle kaivettu koekuoppa. Koekuopan seinämien alaosassa erottuva tumma kaistale on Lahden kylän aikainen maanpinta. Tumman maan eli likamaan keskellä erottuu harmaa savipatja, jonka ihminen on aikoinaan levittänyt paikalle jotain tarkoitusta varten.

Kuva: Sami Raninen.

18

L

ahden kaupunginmuseo järjesti 27.8.–5.9.2012 arkeologisen koekaivauksen Lahden ydinkeskustassa sijaitsevassa Alatorin puistossa eli Toripuistossa. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, sijaitseeko Toripuistossa vuonna 1877 palaneeseen Lahden kylään tai varhaisempaan asutukseen liittyviä kiinteitä muinaisjäännöksiä. Lahden kylää on aiemmin tutkittu Kauppatorilla vuosina 1997 ja 1998 järjestetyissä kaivauksissa. Kaivaukset antoivat runsaasti mielenkiintoista tietoa elämästä suuressa ja vilkkaassa hämäläiskylässä aina keskiajalta 1800-luvulle. Nyt järjestetyn koekaivauksen tulosten perusteella arvioidaan, tarvitaanko myös Toripuistossa muinaismuistolain edellyttämät tutkimuskaivaukset ennen kuin siellä voidaan aloittaa laajoja maansiirtotöitä. Suunnitelmissahan on, että Kauppatorin alle rakennettavan toriparkin ajoluiska tehdään Alatorin eteläosaan. Lisäksi Toripuiston koillisosassa sijaitsee alue, jolla maakerrokset ovat polttoaineen pilaamia noin 2 – 4 metrin syvyydessä. Kyseessä on paikalla vuosina 1930 – 50 toimineen huoltoaseman jättämä jälki, jonka takia maamassoja joudutaan vaihtamaan.

Alatorin vaiheita

Alatori muodostui jo vuonna 1878, kun palaneen kylän alueelle laadittiin ruutukaava vastaperustetun Lahden kauppalan keskustaa varten. Alatorilla sijaitsi vuosina 1879–1913 kauppalan arestihuone eli vankila nykyisen kioskirakennuksen kohdalla. Muuten tori oli tuolloin nurmea kasvava kenttä, jonka halki kulki oikopolkuja.

Vuosina 1923–39 Lahden linja-autot liikennöivät Alatorilta käsin, ja edellä mainittu huoltoasema toimi myös linja-autoasemana. 1950-luvulle tultaessa huoltoasema purettiin. Alatorin pohjoispuolisko muutettiin Toripuistoksi, ja puiston itälaitaan rakennettiin maanalainen torikäymälä, joka nykyisin toimii ravintolatilana. Vuonna 1955 puisto sai koristeekseen Sakari Tohkan Herääminen-veistoksen, jonka naishahmo symbolisoi Lahden heräämistä ja kasvua vuoden 1877 tulipalon jälkeen. Alatorin eteläosaan nousi kaksikerroksinen liikerakennus, Starckjohannin rautakauppa, joka avattiin vuonna 1950.

Suomen modernistisen arkkitehtuurin merkkiteoksiin luettu rakennus muutettiin toimistotiloiksi 1970-luvun lopulla.

ennuksen (entinen Starckjohannin rautakauppa) ja sen pohjoispuolella olevan pysäköintialueen kohdalla. Toripuiston alue on karttojen perusteella ollut lähinnä rakentamatonta pihamaata. Toripuiston eteläosissa on kuitenkin kartoista päätellen sijainnut joitakin rakennuksia. Lisäksi on muistettava, että Lahden kylä syntyi jo keskiajalla, mahdollisesti aiemminkin, eivätkä 1700- ja 1800-lukujen kartat kerro kylän varhaisimmasta historiasta. Vain arkeologinen tutkimus voi tuottaa tietoa kylän synty- ja varhaisvaiheista.

Koekaivauksen kulku ja tulokset Alatorin puistoon kaivettiin kaivinkoneen avulla viisi laajaa koekuoppaa. Moderniin kaupunkirakentamiseen liittyvät täyttömaakerrokset ovat Toripuistossa jopa puolentoista metrin paksuisia. Alatorin luonnollinen maanpinta olisi selvästi alempana kuin Kauppatorin maanpinta, joten korkeuserojen tasaamiseksi Alatorille on tuotu huomattavasti paksummat täyttökerrokset.

Tämän seurauksena nykyajan jalankulkijoiden jalat käyvät Alatorilla samalla korkeudella, jolla aikanaan ovat liikkuneet Lahden kylän asukkaiden päät.

Täyttömaan alta paljastui kaikissa koekuopissa Lahden kylän aikainen maanpinta. Se erottui vuosisataisen asutuksen tummaksi värjäämänä likamaakerroksena.

Likamaakerroksesta löytyi asutuksen tuottamaa jätettä, kuten vanhoja rautanauloja sekä keramiikka- ja lasiastioiden sirpaleita. Yhdestä koekuopasta puiston kaakkoisosassa löytyi ihmisen paikalle levittämä savipatja.

Sen käyttötarkoitusta ei tiedetä, mutta luultavasti se on kylän aikainen. Lisäksi koekuopan seinämässä havaittiin kiviä, jotka saattavat liittyä johonkin kiinteään rakenteeseen. Toisessa koekuopassa havaittiin pohjamaahan kaivettu matala ja kapea oja, joka on luultavasti merkinnyt tonttirajaa Marolan ja Hennalan talojen välillä. Kolmessa muussa koekuopassa ei havaittu mitään rakenteisiin viittaavaa. Koekaivauksen tulokset tukevat vanhojen karttojen antamaa tietoa, jonka mukaan suurin osa Toripuiston alueesta on Lahden kylän aikana ollut rakentamatonta pihamaata. Puiston eteläosassa ja pysäköintialueen kohdalla on täyttömaakerrosten alla saattanut säilyä Lahden kylän aikaisten rakennusten jäännöksiä.

Alatorin alue Lahden kylän aikana Lahden kylää esittävien vanhojen karttojen perusteella tiedetään, että 1700- ja 1800-luvuilla Alatorin alue kuului kylän tonttimaahan. Alatorilla sijaitsi tuolloin Marolan, Hennalan ja Leikkalan talojen pihapiiriä. Talojen rakennukset keskittyivät tonttien eteläosiin, kylän halki kulkeneen Ylisen Viipurintien varteen. Tämä Hämeenlinnan ja Viipurin välinen maantie kulki suunnilleen nykyisen Aleksanterinkadun kohdalla. 1700- ja 1800-luvuilla Marolan, Hennalan ja Leikkalan rakennukset ovat siis suurelta osin sijainneet Aleksanterinkadun toimistorak-

Lahden kylän aikaisia keramiikka-astian palasia.

Kuvaaja: Anne-Mari Liira.

19

Maakunnan mainiot

KAIVAUKSIA ORIMA PAPPILANMÄELLÄ 20

ATTILAN

Teksti ja kuvat Eetu Sorvali

Lahden kaupunginmuseo järjesti kesän 2012 tutkimuskaivauksensa Porvoonjoen varrella, Orimattilan Pappilanmäen varhaiskivikautisella asuinpaikalla.

Aiemmin paikalla on kaivettu vuosina 2007 ja 2011.

Asuinpaikka on löydetty jo 1980-luvulla kaasuputkilinjan inventoinnin yhteydessä.

Kaikki kaivaustutkimukset kuuluvat laajempaan, Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaan KURAS-hankkeeseen, jossa selvitetään Suomen varhaisinta asutusta.

Hankkeeseen liittyviä kenttätöitä on tehty Päijät-Hämeen ohella myös Karjalan kannaksella ja Laatokan Karjalassa.

Maakunnan mainiot

21

Asutusta muinaisen järven rannalla Pappilanmäen asuinpaikka sijaitsee vajaat yhdeksän kilometriä Orimattilan kirkolta lounaaseen Porvoonjoen laaksossa. Nykyään asuinpaikka on 60–70 metrin korkeudella merenpinnasta, mutta käyttöaikanaan se on ollut Ancylus-järven rannan tuntumassa. Oheisessa kartassa on kuvattu Ancylusjärven korkein vedenpinta noin 10 400 vuotta sitten, ja alueelta tunnetut kivikautiset asuinpaikat. Pappilanmäen asuinpaikka on ympyröity. Itse asuinpaikka on ajoitettu noin 9 600 vuotta vanhaksi.

Kaivaukset Pappilanmäellä kestivät tänä vuonna noin kaksi kuukautta, joskin samanaikaiset tutkimukset Karjalassa keskeyttivät Pappilanmäen kaivaukset pariin otteeseen. Tämän kesän koekaivauksissa pyrittiin selvittämään tarkemmin asuinpaikan laajuutta ja hankkimaan ajoitukseen kelpaavaa materiaalia edellisvuonna havaituilta, uusilta löytöalueilta. Nuoressa istutuskoivikossa sijaitsevalle pienelle niemekkeelle tehtiin kolme kaivausaluetta, joiden laajuus yhteensä oli 7,5 m². Niemekkeellä oli vuonna 2011 ollut runsaslöytöinen koekuoppa, jonka viereen kaivausalueet sijoitettiin. Lisäksi asuinpaikan laajuutta tutkittiin kaivamalla yhteensä 17 pienempää koekuoppaa. Kaivauksia kentällä johti HuK Eetu Sorvali ja tutkimusten vastuullisena johtajana oli Lahden kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö dosentti Hannu Takala. Kaivajina toimivat arkeologian opiskelijat ja Lahden kaupungin kesätyöntekijät. Säät suosivat ulkotöitä tänä kesänä, sillä ainakaan Pappilanmäellä ei kenttätöiden aikana varsinaisia sadepäiviä ollut, vaikka kesä varsin kosteana varmasti muistetaan. Myöskään helteet eivät työntekoa hidastaneet.

Maanvyöryjä ja uusia löytöjä Istutuskoivikossa sijaitsevalla niemekkeellä oli varsin paksut maakerrokset ympäröivään maastoon verrattuna. Kaivaus eteni niemekkeellä aina puoleentoista metriin asti, kun muualla pohjasavi oli tullut vastaan noin puolen metrin syvyydessä. Myös löytöjä tuli niemekkeen alueelta jopa viimeisestä kaivetusta kerroksesta, johon kaivaminen lopetettiin turvallisuussyistä. Niemekkeen on mahdollisesti synnyttänyt vedensekainen maavyöry, joka on valitettavasti tuhonnut myös kaiken ajoitukseen kelpaavan luumateriaalin.

Ainostaan paikalta löytyneet kvartsiesineet ja -iskokset kertovat ihmisen muinaisesta toiminnasta.

Alueelle tehtyjen koekuoppien avulla saatiin uutta tietoa asuinpaikan laajuudesta. Istutuskoivikon koillispuolella olevasta kuusimetsästä löytyi niin ikään työstettyä kvartsimateriaalia, osa jopa kymmenen metriä aiemmin tunnettuja löytöalueita korkeammal-

22

ta. Korkeammalta tulleet löydöt saattavat edustaa vanhempaa asutusvaihetta. On silti oletettavaa, että kaikki ihmisten toiminta ei ole tapahtunut aivan rannan tuntumassa, joten korkeammalla sijaitsevat löytöalueet voivat olla myös samanaikaisia alempien kanssa. Ajoittavan materiaalin puuttuessa ei varmuutta asiaan kuitenkaan saada ilman jatkotutkimuksia. Joka tapauksessa voidaan todeta ihmisten hyödyntäneen Pappilanmäellä ollutta niemeä varsin laajasti.

Kesän 2012 kaivausten jälkeen Orimattilan Pappilanmäen varhaiskivikautisella asuinpaikalla voi erottaa kolme erillistä löytöaluetta, joista uusin, kuusikossa sijaitseva on todennäköisesti parhaiten säilynyt maanmuokkaukselta. Tämän vuoksi paikalle tehtävät mahdolliset jatkotutkimukset olisi syytä suunnata sinne. Huomattavan korkealla sijaitsevan löytöalueen tarkempi ajoitus toisi lisätietoa Pappilanmäen käyttövaiheista ja Porvoonjoen ympäristön asuttamisesta.

Maakunnan mainiot

23

LAHDEN ILMASILLAN VIISI VUOSIKYMMENTÄ Teksti: Päivi Taipale

Marraskuussa 50 vuotta täyttänyt Lahden Ilmasilta on ylläpitänyt koko toimintansa ajan Asikkalan Vesivehmaalla sijaitsevaa Päijät-Hämeen Ilmailumuseota. Vesivehmaan museohalli on toiminut pitkään koneiden ja muunkin Ilmavoimiin liittyvän kaluston ”ensiapuasemana”. Monet alun perin Vesivehmaalle pelastetut koneet löytyvät nyt eri ilmailumuseoista, ja ne muodostavat hyvin

24

Päijät-Hämeen Ilmailumuseo sijaitsee Lahti-Vesivehmaan lentokentän laidalla Ilmavoimien vanhassa konehallissa n:o 1.

Kuva Jukka Oikarinen.

Muistomerkille laskemassa kukkia Lahden Ilmasillan puheenjohtaja Hannu Iivarinen ja Niilo Halonen. Kuva Lahden Ilmasillan kuva-arkisto.

Maakunnan mainiot

25

Erityisesti Blackburn Ripon II F -kone houkuttelee kävijöitä Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon vuosittain noin kahdestakymmenestä eri maasta.

L

ahden Ilmasillan perustaminen

Jatkosotaan liittyvä Suomen, Neuvostoliiton ja Iso-Britanian välinen välirauhansopimus kielsi lähes kaksi vuosikymmentä vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen perustamisen maahamme. Sopimustulkintojen väljentyessä Suomeen alettiin perustaa ilmakiltoja ja ilmasiltoja. Ne ovat keskustelu- ja kohtaamispaikkoja, jotka luovat “sillan” jäsenkuntansa eri ikäryhmien ja kiinnostuskohteiden välille, vaalien Ilmavoimien henkeä ja perinteitä sekä pitäen yhteyttä muihin ilmasiltoihin ja kiltoihin. Ilmavoimien yksiköiden perustamia järjestöjä kutsutaan killoiksi ja Ilmavoimien ulkopuolisia järjestöjä nimitetään ilmasilloiksi. Ensimmäinen maanpuolustuskilta, Hämeen Lennoston Kilta (nyk. Lapin Lennoston Kilta ry.), perustettiin vuonna 1962.

Lahdessa heräsi 1960-luvun alussa ajatus alkaa järjestää lentäjien toveri-iltoja lahtelaisille ja ympäristössä asuville. Lahden Ilmasilta perustava kokous pidettiin Lahdessa Hotelli Valtakulman Ilveskabinetissa marraskuun 15. päivänä 1962. Ensimmäiseen toveri-iltaan saapui yli 30 osanottajaa. Ryhmän nimeksi tuli Lahden Ilmasilta.

Aluksi sen toimintaan sai osallistua henkilö, joka oli viime sotien aikana palvellut Ilmavoimissa. Periaatteessa Lahden Ilmasilta aloitti toimintansa siis aselajikiltana.

Varsin pian kuitenkin tätä jäsenehtoa väljennettiin ja Lahden Ilmasillasta muodostui jäsenkoostumukseltaan

26

killan sijasta ilmasilta.

Lahden Ilmasilta on siis Suomen ensimmäisen Ilmasilta. Vuoden 1962 jälkeen on perustettu kymmenkunta muuta Ilmasiltaa.

Yhdistys päätti, ettei se rekisteröidy eikä jäsenistä pidetä luetteloa. Pitkälle 2000-luvulle saakka Ilmasilta toimikin näiden periaatteiden mukaan, mutta käytännön syistä se rekisteröityi 14.6.2006. Lahden Ilmasillan jäsenmäärä on kasvanut vuosittain. Perustajajäseniä oli vuonna 1962 32 henkeä. Tänä vuonna 50 vuotta täyttävässä yhdistyksessä on jäseniä hieman alle 300.

Päijät-Hämeen Ilmailumuseo Lahti-Vesivehmaan lentokenttä on hyvin keskeinen paikka Lahden Ilmasillan toiminnassa, koska kentän kupeessa toimii sen ylläpitämä Päijät-Hämeen Ilmailumuseo. Museota ei olisi syntynyt ilman lentokenttää. Lisäksi monet kentän historiaan liittyvät henkilöt ovat myöhemmin toimineet aktiivisesti Lahden Ilmasillassa. Ilmasillan puheenjohtajina ovat olleet Oskar Haaki (1962–1967), J. W. R. Harju-Jeanty 1968–1979,

Todennäköisesti Suomen ainoa jäljellä oleva lentokoneiden huoltokorsu.

Kuva Lahden Ilmasillan kuva-arkisto.

Martti Salomaa 1980– 1986, Oswald Stanley 1987–1999, Jouko Mäkelä (kunniapj.)

2000–2004, Hannu Riihelä 2005–2009 ja Hannu Iivarinen 2010–, jolla on kolmas puheenjohtajavuosi menossa. Puheenjohtajan lisäksi yhdistyksen toimintaa pyörittävät varapuheenjohtaja, sihteeri, hallimestari, rahastonhoitaja, kerhomestari, hallitus ja museopäivystäjät.

Lahden Ilmasilta haluaa koota yhteen ilmailulle elämässään omistautuneet ja sen parissa yhä toimivat ihmiset. Yhdistyksen jäsenet kerääntyvät kuukausikokouksiin kuuntelemaan esitelmiä, joiden teemat liittyvät maanpuolustukseen, sotilasilmailuun ja ilmailuhistoriaan. Lahden Ilmasilta ylläpitää Päijät-Hämeen Ilmailumuseota, jota hallinnoi Keski-Suomen Ilmailumuseo (KSIM).

Ilmasillan jäsenistö tekee vuosittain retkiä ilmailuaiheisiin kotimaankohteisiin, mutta matkat voivat suuntautua ulkomaillekin. Yhdistys kuuluu valtakunnalliseen Ilmailumuseoyhdistykseen (IMY ry).

Päijät-Hämeen maakuntamuseo neuvoo Päijät-Hämeen

Ilmailumuseota museaalisissa asioissa, erityisesti silloin kun Lahden Ilmasilta on saanut Museoviraston harkinnanvaraista avustusta.

Päijät-Hämeen Ilmailumuseon kokoelmien helmi ja harvinaisuus on Blackburn Ripon II F -kone vuodelta 1931. Valtion Lentokonetehdas hankki koneen valmistuslisenssin Englannista vuonna 1928. Kone suunniteltiin meritiedusteluun ja torpedopommittajaksi. Konetta valmistettiin eri puolilla maailmaa 92 kappaletta, joista Suomessa 25. Konetyyppiä on säilynyt vain tämä yksi ainoa kappale maailmassa.

Lahden Ilmasillan toimesta pystytettiin vuonna 1998 muistomerkki museohallin välittömään läheisyyteen Vesivehmaalla vuosina 1940–1944 toimineiden Suomen Ilmavoimien yksiköiden lentolaivueiden ja maamme ilmatilan puolustajien kunniaksi. Ilmavoimien vainajien muistopäivänä (7.9.) lasketaan muistomerkille seppele.

Seppeleenlaskutilaisuuteen voidaan kutsua mukaan Ilmavoimien historiaan liittyvien, jo edesmenneiden, henkilöiden sukulaisia.

Vuonna 2012 marraskuun 15. päivänä 50 vuotta täyttäneen Lahden Ilmasilta ry:n tulevaisuus näyttää valoisalta, koska jäsenmäärä ja museokävijöiden määrä on kasvussa, ja mielenkiintoista toimintaa on tarjolla kaikille Lähteet: Lahden Ilmasilta ry:n arkisto

Maakunnan mainiot

27

28

ORIMATTILAN NIINIKOSKELLA

SIJAITSEE

SUOMEN AINOA

PRESIDENTIN ARKISTO Teksti: Pekka Lähteenkorva

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen perusti elokuussa 1970 Tasavallan Presidentin Arkistosäätiön, jonka tarkoituksena on Kekkosen sanoin: “luovuttamastani ja muusta kirjallisesta aineistosta muodostaa arkisto ja ylläpitää sitä historian tutkimuksen edistämiseksi”.

Arkiston perustaminen Urho Kekkonen perusti Tasavallan Presidentin arkistosäätiön Naantalin Kultarannassa elokuun 18. päivänä 1970. Säätiön päätehtävänä oli luoda historian tutkimuksen edistämiseksi arkisto, joka perustamisvaiheessaan koostuisi Urho Kekkosen luovuttamasta kirjallisesta aineistosta. Ensiarvoisen tärkeätä oli Kekkosen elämäntyöhön liittyvien asiakirjojen kokoaminen ja järjestäminen tulevien sukupolvien käytettäviksi. Arkistosäätiön pesämunaksi Kekkonen lahjoitti asiakirjakokoelmansa, jota hän lupasi täydentää ainakin presidenttikautensa ajan. Tavoitteena oli kehittää arkistosta amerikkalaistyylinen presidentinarkisto, johon keskittyisi Kekkosen ajan poliittisen historian tutkimus.

Oman arkiston perustaminen ei ollut Kekkoselle mikään hetken päähänpisto. Kekkonen oli ilmoittanut jo ennen 1968 pidettyjä presidentinvaaleja, että mahdollisen kolmannen virkakauden jälkeen hän ei enää olisi käytettävissä presidentin tehtäviin. Ajatus arkiston perustamisesta syntyi jo 1960-luvulla. Taustavaikuttajana toimi vanha ystävä, maalaisliitossa toiminut luottomies

Arvo Korsimo. Kekkonen lähetti 8.4.1970 kirjeen MTK:n puheenjohtajalle Veikko Ihamuotilalle ja kertoi suunnitelmistaan: “Arvo Korsimon eläessä oli puhetta, että hankkisin jostakin Etelä-Suomesta tyhjäksi jääneen kivinavetan, johon voisin korjausten jälkeen alkaa kerätä ja sijoittaa arkistoani - vähän samaan tapaan kuin Helsingin yliopiston kirjasto Urajärven kartanon navettaan.

No, se jäi kun Arvo kuoli, on jäänyt sen jälkeenkin.”

Kekkonen tiedusteli, olisiko Ihamuotilalla tiedossaan tarkoitukseen sopiva paikka. Kirje päättyi alavireiseen toteamukseen: “Ei tällä kiire ole, mutta halusin asian järjestykseen. Olen siksi kyllästynyt tähän toimeen, että paljon ei enää tarvita, kun vedän länget kaulaan ja annan taitavampien yrittää. Silloin jäisi aikaa papereiden järjestämiseen ja ehkä ehtisi panna jonkin lauseen paperille, jos aikaa ja elämää ja puhtia riittää.” Veikko Ihamuotila ryhtyi nopeasti toimeen ja organisoi presidentin 70-vuotispäivään (3.9.1970) vedoten keräyksen, johon osallistuivat pellervolainen osuustoimintaliike, Valio, Lihakunta sekä eräät muut tahot. Rahaa kertyi kunnioitettavat 500 000 markkaa [nykyrahassa 612700 €].

Maakunnan mainiot

29

Vuosi 1970 merkitsi Kekkoselle vastoinkäymisiä.

Eduskuntavaalit saivat protestiluonteen Veikko Vennamon SMP:n voittaessa. Ulkopolitiikassa presidentti joutui ankaraan henkiseen taisteluun maamme puolueettomuusmäärittelystä Neuvostoliiton johtotroikan kanssa. Kekkosen terveyskin reistaili – presidentti sai sydäninfarktin, vaikkei sitä itse havainnutkaan. Ajatus eläkepäivistä ja muistelmien laatimisesta kävi yhä houkuttelevammaksi.

Arkistosäätiö Urho Kekkonen nimitti arkistosäätiön ensimmäisen hallituksen elokuussa 1970, minkä jälkeen se sai itse vastata kokoonpanostaan. Viidestä henkilöstä koostuvan hallituksen puheenjohtajaksi tuli hallitusneuvos Matti Kekkonen, joka hoiti tehtävää vuoteen 1998 saakka. Muut jäsenet olivat suurlähettiläs Taneli Kekkonen, agronomi Veikko Ihamuotila, akateemikko Kustaa Vilkuna ja Valion johtaja, vuorineuvos Pellervo Saarinen. Vuodesta 1998 lähtien on arkistosäätiön puheenjohtajana toiminut johtaja Timo Kekkonen.

Arkistotilan löytyminen Arkistosäätiö hankki 1971 arkistotilat Orimattilan Niinikoskelta. Hovilan tila saneerattiin Museoviraston ja Valtionarkiston avulla, ja sinne tehtiin presidentille ja hänen avustajikseen kaavailluille tutkijoille työskentelyja majoitustilat.

Arkistoma-

teriaalin siirto Orimattilaan aloitettiin vuonna 1972, ja kaikki oli valmiina H-hetkeen, jonka piti tapahtua maaliskuussa 1974. EEC-vapaakauppasopimusneuvottelut, ETYK-kokous ja maailmanpoliittinen tilanne saivat Kekkosen muuttamaan mielensä ja jatkamaan tehtävissään ensin poikkeuslailla ja vielä presidentinvaaleilla vuonna 1978. Muistelmiaan hän ei koskaan ehtinyt Orimattilassa kirjoittaa, mutta unelmaansa presidentti ei unohtanut.

Hovilan vieraskirjaan Kekkonen kirjoitti 1970-luvun lopulla: “Täällä pitäisi käydä useammin.” Presidentti vierailikin säännöllisesti Orimattilassa, ja siellä valmistui hänen puhekokoelmansa kolmas osa. Arkistosäätiö lahjoitti Museovirastolle tontin keskusvarastoa varten. Rakennuksen valmistuttua 1980-luvun alussa UKK-arkisto sai naapurista käyttöveden sekä kaukolämmön.

Arkiston avautuminen tutkijakäyttöön Kekkosen toive arkiston avaamisesta tutkijakäyttöön toteutui heinäkuussa 1995. Ei Orimattila aikaisemminkaan mikään suljettu paikka ollut – sitä sai käyttää parikymmentä tohtoritason tutkijaa, mutta Kekkosen kokoelman hyödyntämistä rajoittivat ankarat ulkopoliittisen materiaalin käyttörajoitukset, joista päästiin eroon 8.2.2001, jolloin valtioneuvosto sääti uuden 25 vuoden salassapitorajan. Kekkosen asiakirja-aineisto onkin nykyisin lähes vapaasti avoinna kaikille niistä kiinnostuneille.

Poikkeuksen tekevät Kekkosen perhekirjeenvaihto sekä säätiölle lahjoitetut yksityiskokoelmat (esim. Eino Uusitalo, Keijo Korhonen, Aaro Pakaslahti,Jouko Loikkanen, Esa Timonen), joihin tutkijoiden on vielä tehtävä tutkimuslupa-anomus. Urho Kekkosen arkisto vastaanottaa mielellään Kekkoseen liittyviä asiakirjoja, valokuvia tai äänitteitä.

Valtionapua saavaksi arkistoksi Urho Kekkosen arkisto hyväksyttiin vuonna 1999 valtionapua saavaksi arkistoksi (opetusministeriö korvaa enintään 80 % hyväksymistään menoeristä). Arkistoa on vuoteen 2012 mennessä käyttänyt 844 tutkijaa, jotka ovat tehneet arkistoon lähes 4500 tutkijakäyntiä. Arkistoa on esitetty yli 4700 vieraalle. Tutkijat ovat käyttäneet myös Arkistosäätiön tarjoamaa ainutlaatuista yöpymismahdollisuutta (yli 1000 yöpymistä). Arkisto on avoinna kaikille siitä kiinnostuneille keskiviikkoisin klo 10–16. Sisäänpääsy on ilmainen.

30

Miksi Kekkonen halusi oman arkiston? Urho Kekkosen ulkopoliittisena avustajana toimineen Jaakko Kalelan mukaan Kekkosta ärsytti se, että J. K. Paasikivi vei kokoelmansa mukanaan siirtyessään eläkkeelle.

Myös varhaisempien presidenttien arkistokokoelmien kohtalot arveluttivat. Jotkut olivat tuhonneet paperinsa, kun taas maalaisliittolaisen Kyösti Kallion kokoelma oli vielä 1970-luvulla perheen hallussa kotitilalla Nivalassa.

Mitään kaunaa tai epäluottamusta Kekkonen ei tuntenut Valtionarkistoa kohtaan - sieltä presidentti hankki parhaan asiantuntijaavun kokoelmiensa järjestämiseksi ja huolehtimiseksi.Arkistosäätiön perustaminen osoitti aktiivisen presidentin halua erottua

Tasavallan Presidentin Arkistosäätiön nykyinen hallitus, toimitusjohtaja Timo Kekkonen (selin), ministeri Heikki Haavisto, varatuomari Heikki Katajarinne, päätoimittaja Janne Virkkunen ja johtaja Antti Herlin, Hovilan salissa. Kuvasta puuttuu professori Juhani Suomi. Kuva Ari Mesivaara.

UKK-arkiston museohuoneessa arkistovirkailija Janne Ridanpää, Orimattilan kulttuuritoimenjohtaja Henrika Suna ja arkistonjohtaja Pekka Lähteenkorva.

Kuva Jaakko Salminen.

Urho Kekkosen Arkiston päärakennus on vuodelta 1936.

Lahtelainen rakennusmestari Julius Aatila suunnitteli talon Seppälän perheelle. Kuva Pekka Lähteenkorva.

Maakunnan mainiot

31

Asikkalan Myllykselän kylässä sijaitsee Tupalan talomuseo, jonka rakennuskanta muodostaa rakennuksilla rajatun pihapiirin.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan lähemmin riihirakennusta.

TUPALAN TALOMUSEON RIIHI Teksti: Päivi Taipale

32

Kuvat: Päivi Taipale

Tupalan isäntä Hemmo Honkala kotimuseonsa pihassa.

Taustalla päärakennus, jonka harjakatto muutettiin taitekatoksi 1900-luvun alussa. Kuva Päivi Taipale 2012.

Hirren pää, jonka ensimmäinen vuosilusto on ajoitettu vuoteen 1450. Kaikkiaan lustoja on 280 eli mänty oli kaadettaessa lähes 300 vuotta vanha.

Kuva Päivi Taipale 2012.

Maakunnan mainiot

33

Tupalan pihapiiri Asikkalassa Myllykselän kylässä sijaitsee yksityinen Tupalan talomuseo. Tupala on vanha sukutila, joka on ollut olemassa ja saman suvun omistuksessa ainakin vuodesta 1539 lähtien. Kylässä toimitettiin isojako vuonna 1778, minkä seurauksena Tupala siirtyi vanhalta kylätontilta vuonna 1815 nykyiseen paikkaansa Myllykseläntien varteen. Osa rakennuksista purettiin ja siirrettiin uuteen paikkaan. Nykyisen pihapiirin rakennuskanta on kuitenkin suurimmaksi osaksi rakennettu uudelle tontille 1800-luvun alkupuolella. Rakennukset muodostavat melko tiiviin umpipihan. Joitakin rakennuksia on myös pihan ulkopuolella. Taitekattoinen päärakennus valmistui 1841. Sen lisäksi pihapiiriin kuuluvat läpiajettava luhtiaitta, navetta, mallassauna, savusauna ja kaksi riihtä.

Rakennuksissa on nähtävillä vanhaa esineistöä.

Pienempi riihi Pienempi riihi sijaitsee rakennuksilla rajatun pihan reunalla, mikä ei ole riihelle luontainen paikka. Yleensä riihi oli paloturvallisuussyistä pihapiirin ulkopuolella. Nykyisessä sijaintipaikassaan riihtä ei ole käytetty alkuperäiseen tarkoitukseensa, vaan se on ollut olki- ja heinälatona. Riihi on kooltaan melko pieni, mikä johtunee sen iästä. Ainakaan tässä uudessa paikassa riiheen ei li-

Tupalan talomuseon pihaa, jota rakennukset rajaavat. Etualalla riihi, jonka takana läpikuljettava luhtiaitta. Kuva Päivi Taipale 2012.

34

ity ruumenien, olkien ja puintivälineiden säilyttämiseen tarkoitettua yksilappeista, matalaa katosta. Ei ole tietoa, onko sellainen riihen kuulunut sen sijaitessa alkuperäisellä paikallaan. Jos ei, niin kysymyksessä olisi vanhakantainen yksittäisriihi. Pientilojen ja torppien riihenä yksittäisriihi säilyi 1900-luvulle asti Länsi-Suomessa. ItäSuomessa se oli vallitseva riihityyppi.

Kaikesta näkee, että riihi on vanha. Osa hirsistä on kelomaisesti kiertynyt. Tupalan väki oli pohtinut usein vanhalta vaikuttavan riihen ikää. Vuonna 2006 tilan isäntä Hemmo Honkala päätti ottaa asiasta selvää tilaamalla Joensuun yliopiston Biotieteiden tiedekunnan Ekologisesta tutkimusinstituutista puulustoajoituksen riihen puumateriaalista. Asikkalaan saapui näytteenottaja Pentti Zetterberg, joka otti neljästä hirrestä yhteensä viisi kairausnäytettä. Näytteet otettiin kolmesta eri seinästä.

Vanhan riihen ikä määritettiin vuosilustosarjojen perusteella. Ajoitusnäytteet, kairauslastut, olivat 5 mm halkaisijaltaan. Vuosilustot mitattiin millimetrin sadasosan tarkkuudella ytimestä pintaan. Dendrokronologisessa laboratoriossa saatiin tutkituista hirsistä selville, että ne kaikki ovat mäntyä (Pinus sylvestrris L.). Puiden elinikä määritettiin rinnastamalla vuosilustosarjat laboratorion Hämeen ja Etelä-Suomen alueen männyn vuosilustokalentereihin. Ajoituksen tulos oli, että Tupalan riihen näytehirsien ensimmäinen vuosilusto oli muodostunut jo vuonna 1450 ja viimeisin vuonna 1729. Tutkituissa

Rakennusta suojaa viisikärkinen tähti. Taikamerkkejä on piirretty aittojen, metsäkämppien ja riihien seiniin. Kuva Päivi Taipale 2012.

hirsissä oli keskimäärin 221 vuosilustoa, vähimmillään 95 ja enimmillään 280. Eli puut olivat kaadettaessa olleet noin 100, 200 ja 280 vuoden ikäisiä.

Miksi riiheen valittiin noin eriikäisiä puita? Todennäköisesti puun laatu oli ikää ratkaisevampi ominaisuus sopivia rakennuspuita valikoitaessa.

Täysin yhtenevän ajoitustuloksen mukaan aikaisin mahdollinen kaatoajankohta näille neljälle puulle oli syksy 1729. Todennäköisesti ne kaadettiin kuljetuksen vuoksi talvikaudella 1729–1730 vuoden 1729 kasvukauden päättymisen (elo-syyskuu) jälkeen kuitenkin ennen vuoden 1730 kasvukauden alkamista (touko-kesäkuu). Riihi on siis mitä todennäköisimmin rakennettu vuoden 1730 kesällä, mikäli hirsiä ei varastoitu. Todennäköisesti niin ei tehty, koska kuivaessaan ja kovettuessaan puuaines muuttuu vaikeammaksi työstää. Hirret ovat pyöröhirsiä eli palhoamattomia.

Todennäköisesti rakennusta ei käytetty heti, vaan sen annettiin painua vuoden verran ennen viimeistelevää veistämistä.

Puumateriaali Tutkimuksen perusteella Tupalan riihi on rakennettu poikkeuksellisen hidaskasvuisista ja laadukkaista puista. Tutkituista hirsistä pitkäikäisin sarja muodostui 280 vuosilustosta, eli puu oli alkanut kasvaa jo keskiajalla. Riiheen on aikoinaan valittu tietoisesti ja harkiten tiukkasyistä ja hidaskasvuista puuta. Näytehirsissä keskimääräinen luston paksuus oli vain 0,4 mm. Puun laatu on mahdollistanut sen, että riihi on kestänyt vuosisatoja ja tullee kestämään vuosisatoja eteenkinpäin. Hyvä katto edistää riihen säilymistä. Riihi sijaitsee aivan tien vieressä, joten tienpuoleisen seinän alaosa altistuu pölylle, irtokiville ja maantiesuolalle.

Riihen astinkivenä on vanha kuppikivi, johon museovieraat tiputtavat lanttejaan.

Kuva Päivi Taipale 2012.

Yksityiskohtia Riihen astinkivenä on rautakaudelle ajoitettu kuppikivi, jossa on ainakin neljä isohkoa kuppia. Kivi on siirretty nykyiseen paikkaansa noin 350 metrin päästä pellon reunasta. Eikä tässä vielä kaikki. Mielenkiintoinen yksityiskohta löytyy riihen oven puoleisesta päädystä. Oven oikealle puolelle viidenteen hirteen on viilletty viisikanta eli pentagrammi. Viisikärkinen tähti on keskiaikainen taikamerkki, joka on tarkoitettu suojaamaan rakennuksia, käyttöesineitä, myös ruoka-astioita, henkivoimia, noitia ja pahaa silmää vastaan. Riihen päädyssä on lisäksi luokinpaininpuu, ja pihan puoleisessa seinässä toinen paininpuu mahdollisesti jonkin varren taivuttamista varten.

Ulkonaisesti vaatimattomalta näyttävällä rakennuksella voi olla näin kauaskantoinen historia.

Lähteet: Zetterberg, Pentti 2006. Asikkalan Tupalan talomuseon vanhan riihen iänmääritys, dendrokronologiset ajoitukset FIH3601– FIH3604 sekä Tupalan talomuseon muiden rakennusten esitutkimus. Dendrokronologian laboratorion ajoitusseloste 295.

Maakunnan mainiot

35

Yksityiskohta lusikkabassohaitarista.

Kuva Saara Laukkanen

36

MUSEAALINEN BISNESVAINU Teksti: Saara Laukkanen

Kuvat: Saara Laukkanen

Työni lopputuote on liiketoimintasuunnitelma erikoismuseolle Päijät-Hämeen sydämessä.

Viestintästrategia, kokonaismarkkinoiden segmentointi ja tuotekehityssuunnitelma. Kuinka yritysmaailmasta tutut käsitteet istuvat museon toiminnan suunnitteluun?

Maakunnan mainiot

37

Perin perinpohjaista Suomen Harmonikkamuseota hoitaa perisuomalaiseen tapaan yhdistys. Tavallisesti yhdistyksen toimintasuunnitelma (ystävien kesken tosu) sisältää seuraavat asiat: kuvaukset seuraavana kalenterivuonna järjestettävistä tapahtumista, listan yhteistyötahoista ja lisäksi ehkä lavean maininnan siitä, kuinka yhdistyksen viestintä aiotaan hoitaa. Suunnitelma tehdään tavallisesti vuodeksi kerrallaan. Liiketoimintasuunnitelma sen sijaan haastaa antamaan tarkkoja vastauksia: Miten yritys hoitaa yhteiskuntasuhteita, pyritäänkö paikallisiin päätöksentekijöihin vaikuttamaan ja jos kyllä, niin kuinka?

Mitkä ovat markkinoinnin avaintuotteita, miksi niitä ostetaan? Mitä arvoja yrityksen viestintä painottaa? Perinpohjaisten vastausten muotoilu vie aikaa, mutta se maksaa itsensä takaisin työtehossa, sillä hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ideoimalla ja aikatauluttamalla saadaan raolleen ovi tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Suunnitelma myös jakaa työmäärän sopivan kokoisiksi suupaloiksi, osatavoitteiksi, joista jokaisen jälkeen kiitos seisoo.

Museo – elämysmatka?

Museon ja yrityksen todellisuudet ovat kaukana toisistaan. Yritysmaailma on kuin Kluuvin parkkipaikka ruuhka-aikaan: vaihtuvuutta, dynaamisuutta ja nopeita muutoksia. On yritysneuvotteluja, joiden mäiskeessä väkeä irtisanotaan, vastapuoli eksytetään lakipykäläviidakkoon ja kilpailijat syövät raa’asti toisiaan. Kilpailijat ja yhteistyökumppanit ovat selvästi kaksi eri kategoriaa: toisen kolajuomamerkin kanssa ei yhteistyötä tehdä.

Museoala taas muistuttaa enemmän laivasatamaa.

Laivan uumenista nousee pintaan tuliaisia ajan toiselta puolen, rantautuminen sujuu parhaimmillaankin hitaasti, ja yhteistyössä muiden kapteenien kanssa rantautujaa autetaan. Museot ovat toisilleen yhteistyökumppaneita. Kilpailija löytyy toisaalta: televisio, internet-pelit ja ajanvietteet. ”Tee selvitys kilpailijoista ja heidän vahvuuksistaan”, kehottaa liiketoimintasuunnitelma. No, esimerkiksi uusia nettisivuja rakennettaessa muilta museoilta voi helposti ottaa oppia, kutsuttakoon sitä teollisuusvakoiluksi tai benchmarking-työskentelyksi. Mutta muita ideoita museo voi etsiä myös aivan eri suunnista: peleistä, elokuvista, elämysmatkailufirmojen palvelukonsepteista.

Raivauskone vs. nuoralla tanssija Kehittämistyössä on oltava realistinen optimisti. Millaisia esteitä parhaan mahdollisen tulevaisuuden edessä on?

Kuinka ne voisi poistaa? Mihin tekijöihin voimme vaikuttaa, mihin emme? On myös ymmärrettävä, että vanhojen toimintamallien kehittäminen ei aina käy käden käänteessä. Kuinka ihminen saadaan kiinnostumaan ja innostumaan? Mikä auttaa oivaltamaan ja onnistumaan? Joinain päivinä tunnen olevani sosiokulttuurinen innostaja, toisina taas raivauskone tai nuoralla tanssija.

38

Oppimisen etenemisesteet Työskenneltyäni paikallismuseokentällä olen huomannut, että museoita ylläpitävien yhdistysten museoosaaminen on usein vähäistä. Internetistä, esimerkiksi Kulttuuria kaikille - ja Museoviraston sivuilta löytyy paljon ohjeita ja ideoita toiminnan kehittämiseen. Tiedon ja oppijoiden välillä on kuitenkin liian monta estettä. Kaikki yhdistysaktiivit eivät käytä mielellään tietokonetta.

Tai kotoa ei löydy tulostinta. Ei kukaan jaksa tutustua 30-sivuiseen prujuun tietokoneen ruudulta, eikä monisteiden tulostaminen ole kenenkään vastuulla. Vaikka kaikille antaisi monisteen, uudet asiat jäävät huonosti mieleen pelkästään lukemalla.

Täällä Sysmässä yritän tehdä tietoa esteettömäksi. Olen printannut julkaisut, joista olisi suurin apu yhdistyksen tämän hetken toiminnalle. Ne ovat nyt kansiossa jonka päällä lukee ”Suomen Harmonikkamuseon opintopiirikansio”. Liiketoimintasuunnitelmaan sisältyy, että yhdistys tutustuu ensi vuoden aikana kansion sisältöön opintopiiritekniikalla, vähä vähältä hallituksen kokousten lomassa. Jos kokeilu onnistuu, jäsenvastaava ja maakuntamuseotutkija kokoavat kansioon seuraavaksi vuodeksi uuden sisällön.

Esteenä tiedon kasautuminen Harmillisen usein paikalla on vain muutama hallitusaktiivi, kun tutkija palauttaa muistion tai loppuraportin.

Tutkija perehtyy aiheeseen, matkustaa pois kohteesta ja purkaa kaiken osaamisensa paperille. ”No niin, nyt olen kaikkeni antanut”, hän ajattelee, mutta muistio jää yhdistyksen sähköpostiin tai printattuna kansioon. Sen lukevat ehkä puheenjohtaja ja sihteeri, mutta tieto ei leviä kaikille yhdistyksen jäsenille, eikä johda toimenpiteisiin, koska sitä ei ole aikataulutettu eikä ohjeistettu kädestä pitäen. Ehkä ensi viikolla, ensi kuussa.

Projektin alkaessa mietin lääkettä tähän ongelmaan. Nyt olemme kokoontuneet vastuuryhmien kanssa monta kertaa viikossa ja työstäneet yhdessä toimintasuunnitelmaa pala palalta eteenpäin.

Tärkeimmät kehityskohteet tulevat kaikkien tietoisuuteen, ja syntyy mahdollisuus kommentoida: ”Ei, minä näen tuon toisin”, tai ”Kyllä, juuri näin me aiomme asiaa lähestyä!” Työn lopputuote on suunnitelma, mutta oheistuotteena on ryhmäytymistä, oivalluttamista ja kokousorganisointia. Näin olemme raottaneet ovea siihen parhaimpaan mahdolliseen tulevaisuuteen. Osallistava liiketoimintasuunnitelma soveltuu museon toiminnan suunnitteluun yllättävän hyvin!

Maakunnan mainiot

39

ENNI IDIN TAITEILIJAMÖKKIÄ PADASJOELLA KUNNOSTETAAN

KESÄKOHTEEKSI

V

iitisen kilometriä Padasjoen keskustasta pohjoiseen sijaitsee naivistitaiteilija Enni Idin taiteilijamökki. Kellosalmentien varressa kokoava päärakennus on pieni ja punainen, asiasta tietämättömälle lähes huomaamaton. Mökki on kuitenkin ainutlaatuinen. Sen sisätilat on koristeltu lattiasta kattoon maalauksin, joiden värikylläisyys ei vuosien mittaan ole himmentynyt. Omalaatuinen kokonaisuus kätkee taakseen myös omalaatuisen historian. Vuosien mittaan huonoon kuntoon päässyttä rakennuskokonaisuutta ja pihapiiriä on vuoden 2012 aikana alettu kunnostamaan määrätietoisesti. Taustalla on Kellosalmen, Seitniemen ja Virmailan yhteinen kyläyhdistys ja sen aktiiviset toimijat.

Paikallinen persoonallisuus ja tuottelias taiteilija Padasjoella syntynyt Enni Id (1900–1992) oli itseoppinut naivistitaiteilija, jonka ura maalarina alkoi varsin myöhään, vasta hänen miehensä kuoleman jälkeen.

40

Taiteensa aiheet Id löysi lähiympäristöstään. Erilaiset kasvit ja eläimet toistuvat lukuisina variaatioina hänen tuotannossaan. Hän maalasi kotitalonsa lattiasta kattoon, kuvaten värikkäitä lehväornamentteja ja etenkin kissoja.

Myös huonekalut saivat taiteilijalta samanlaisen muotoja värikylläisen käsittelyn. Useaan Idin maalaukseen liittyy myös mielenkiintoinen, joskus jopa hävytönkin tarina. Tällainen mikrohistoria on kuitenkin vaarassa jäädä tulevaisuudessa unohduksiin.

Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan kyläyhdistyksen sihteeri Pirjo Rinne kertoo, että Id oli Padasjoella kiistelty persoonallisuus ja on varmasti myös sen vuoksi jäänyt paikkakunnalla taka-alalle. Rinteen mukaan kuitenkin tällaisen kulttuurihistorian tallentaminen olisi tärkeää, vielä kun asiat ovat ihmisten muistissa. Taiteilijasta kun liikkuu paljon mielenkiintoisia kertomuksia, joita olisi ihan paikallishistorian säilymisen kannalta syytä saada talteen.

Tässä olisi Päijät-Hämeen aluetaidemuseollekin mielekästä työsarkaa.

Teksti: Ville-Matti Rautjoki

Kuvat: Tiina Rekola

Maakunnan mainiot

41

Kyläyhdistys omistaa ja ylläpitää Enni Id testamenttasi aikoinaan kiinteistön tontteineen kunnalle ja Padasjoen Lions Clubille jäivät taiteilijan tekijänoikeudet. Kellosalmi-Seitniemi-Virmalan kyläyhdistys sai Idin talon lahjoituksena Padasjoki-seuralta 2011.

Pirjo Rinne on asunut kylällä kahdeksan vuotta ja seurannut sivusta mökin rapistumista. Oli aika tehdä jotain. Tänä vuonna onkin alkanut tapahtua ja lisää suunnitelmia on tehty myös jatkon osalle.

Yhdistys sai EU-rahoitteiselta Päijänne Leaderilta 10 000 euron avustuksen, ja omarahoituksen osuus saatiin Säästöpankkisäätiöltä. ProAgria Häme on myös avustanut hanketta. Kohteen kunnostusta on rahoitettu lisäksi tuotteistamisen kautta teettämällä taiteilijan tuotannosta myyntiin esim. kortteja ja canvastauluja.

Yhdistys harkitsi ensin rakennuksen korjaamista pelkästään talkootyönä, mutta päätyi kuitenkin käyttämään ulkopuolista asiantuntijaa vaativimmissa runkotöissä. Padasjokelainen Antero Kallioinen omalta kylältä otti urakan vastaan. Hän vaihtoi päärakennuksen alimmat lahonneet hirret ja uusi rakennuksen julkisivulaudoitusta.

42

Päärakennuksen katto uusittiin myös tämän vuoden kunnostustöiden aikana. Aiempi pärekate vaihtui nyt kolmiorimahuopakattoon. Kaikista kriittisimmät korjaukset itse taiteilijamökin osalta on näin saatu jo suoritettua, mutta tehtävää riittää vielä. Lähiaikoina on vuorossa muun muassa ikkunoiden korjaus. Myös muut pihapiirin rakennukset ovat vuosien kuluessa päässeet heikkoon kuntoon ja kaipaavat kunnostusta.

Taiteilijatalo jälleen kesänähtävyydeksi Kyläyhdistyksen tavoitteena on avata taiteilijatalo lähitulevaisuudessa jälleen kesäyleisölle. Toivottavasti suunnitelmat toteutuvat ja yleisö pääsee jälleen ihailemaan tätä autenttista kokonaistaideteosta.

Maakunnan mainiot

43

Päijät-Hämeen näyttelykalenteri HEINOLAN KAUPUNGINMUSEO Joulunäyttely 7.12.2012–6.1.2013 Kauppakatu 14 18100 HEINOLA puh. (03) 849 3651 ti,to - su klo 12 - 16 ke klo 12 - 20

HEINOLAN TAIDEMUSEO Heinolan Taide 2012 Heinolan kuvataiteilijat ry:n vuosinäyttely 23.11.2012–6.1.2013 Kauppakatu 4 18100 HEINOLA puh. (03) 849 3656 ti,to - su klo 12 - 16 ke klo 12 - 20

LÄÄNINKIVALTERI ASCHANIN TALO Joulunäyttely 7.12.2012–6.1.2013 Kauppakatu 3 18100 HEINOLA puh. (03) 849 3655 ti,to - su klo 12 - 16 ke klo 12 - 20

ITÄ-HÄMEEN MUSEO Koskipään kartano 19600 Hartola puh. (03) 716 1252

ORIMATTILAN TAIDEMUSEO 23.11.2012–16.01.2013 Enteet ja ennusteet Koiramäen tapaan Perusnäyttelyt Taidesäätiö Ilmari ja Toini Wall-Hakalan kokoelmat Pentti Papinahon kokoelmat Orimattilan Erkot-näyttely Lahdentie 65, Kulttuuritalo 2. krs puh. 044 781 3567 Avoinna: ti-pe 12-16, la 10-14 ja su 11-15

Suosi suomalaista - kotimainen radio 20.4.2012–31.08.2013 Perusnäyttely Kidekoneesta data-aikaan

Kuin silloin ennen — lasten elämää Rudolf Koivun kuvittamana 15.12.2012–14.4.2013

Radiomäki, Radiomäenkatu 35 PL 113, 15111 Lahti www.lahdenmuseot.fi

Perusnäyttely

Suljettu toistaiseksi

Asehuone - siviili- ja sotilasaseita Pienoismallisali Lahdenkatu 4 Puh. (03) 8144536 historiallinenmuseo@lahti.fi www.lahdenmuseot.fi Avoinna: ti-pe 10-17, la-su 11-17

Menkäämme elokuviin! – suomalaisia elokuvajulisteita mykkäfilmistä Aki Kaurismäkeen 12.10.2012–20.1.2013

Suomen suksi suksisepästä teolliseen muotoilijaan 20.09.2012–31.12.2012

Valon houkutus Valokuvataidetta 2013 8.2.–26.5.2013 Vesijärvenkatu 11 A Puh. (03) 814 4547 tai 044 7161 848 taidemuseo@lahti.fi Avoinna: ti-pe 10-17, la-su 11-17

Perusnäyttely Selän henkeä ja hohtavia hankia! Suksen ja hiihdon kehitysaskeleet tarvehiihdosta kilpalajiksi.

Urheilukeskus, Salpausselänkatu 8 15111 Lahti Puh. 03 814 4523 tai 050 398 5523 hiihtomuseo@lahti.fi www.lahdenmuseot.fi Avoinna: ti-pe 10-17, la-su 11-17

Maakunnan mainiot Ota yhteyttä Päijät-hämeen maakunta- ja aluemuseotyötä tekeviin toimijoihin

MAAKUNTAMUSEOTYÖ

ALUETAIDEMUSEOTYÖ

PÄIVI TAIPALE Tutkija 7.5.-31.12.2012 Puh: 050 3985 492 - Päijät-Hämeen paikallismuseot, ohjaus ja neuvonta - kiertonäyttelyiden lainaus - Päijät-Häme arkisto - Päijät-Hämeen museoyhdistys

VILLE-MATTI RAUTJOKI Näyttelypäällikkö Puh. 050 398 5513 - Lahden kaupunginmuseon näyttelytoimintayksikön päällikkö - taidemuseon näyttelyt - aluetaidemuseotoiminta

KONSERVAATTORIT

RAKENNUSTUTKIMUS JA -SUOJELU

MAIJA NISONEN Konservaattori Puh. 050 398 5532 - tekstiilikonservointi RITVA SUVANTO Konservaattori Puh. 050 5184 479 - kovien materiaalien konservointi

MAAKUNTA-ARKEOLOGIA HANNU TAKALA Tutkimuspäällikkö Puh: 050 5594 158 - Lahden kaupunginmuseon tutkimus- ja kulttuuriympäristöyksikön päällikkö - esihistoria, arkeologiset kaivaukset ja suojeluasiat

WWW.LAHDENMUSEOT.FI

PÄIVI SIIKANIEMI Tutkija Puh. (03) 814 4506, 050 5184 590 - rakennustutkimus ja suojeluasiat (Asikkala, Hartola, Heinola, Hämeenkoski, Kärkölä, Nastola, Orimattila, Padasjoki, Sysmä) - kartta- ja piirustuskokoelmat, vastaanotto ja tietojen anto RIITTA NISKANEN Tutkija Puh. 044 4163 313 - rakennustutkimus ja suojeluasiat (Lahti, Mäntsälä) - arkkitehtiarkisto, vastaanotto ja tietojen anto

KUVA-ARKISTO TIINA REKOLA Valokuvaaja Puh. 050 398 5531