LAPIN AMKIN JULKAISUJA Sarja B. Tutkimusraportit ja kokoomateokset
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)
Miten monikulttuurinen luontotoiminta taipuu osaksi kuntoutumisen ja kotoutumisen palveluja
Sarja B. Tutkimusraportit ja kokoomateokset 11/2022
Lapin ammattikorkeakoulu Rovaniemi 2022
© Lapin ammattikorkeakoulu ja tekijät
ISBN 978-952-316-446-8 (nidottu)
ISSN 2489-2629 (painettu)
ISBN 978-952-316-447-5 (pdf)
ISSN 2489-2637 (verkkojulkaisu)
Lapin ammattikorkeakoulun julkaisuja Sarja B. Tutkimusraportit ja kokoomateokset 11/2022
Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Toimittajat: Laura Jokela & Marja Uusitalo
Kansikuva: Susanna Kamsula
Taitto: Videcam Oy, Arto Huhta
Lapin ammattikorkeakoulu Jokiväylä 11 C 96300 Rovaniemi
Puh. 020 798 6000 www.lapinamk.fi/julkaisut
Lapin ammattikorkeakoulu ja Lapin yliopisto muodostavat yhdessä Lapin korkeakoulukonsernin.
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla.
INKLUUSIOTA JA VAHVISTUNUTTA HYVINVOINTIA KOHTI
Seija Tuulentie, Esa Huhta & Marja Uusitalo
MAAHANMUUTTAJIEN KOKEMUKSIA POHJOISESTA LUONNOSTA 15
Maahanmuuttajat Lapissa 15
Luontosuhdehaastattelut 16
Valokuvien käyttö haastatteluissa . . . . . . . . . . . 18
Ympäristön tutut piirteet tärkeitä 19 Luonto eri elämänvaiheissa 20
Ympäristötarinasta yhtenäinen . . . . . . . . . . . . 23 Kirjallisuus . . . . . .
Marja Uusitalo & Seija Tuulentie
Luontosuhteen moninaisuus . .
. 25
27
. 27
Kurkistus elettyihin paikkoihin 28 Tarinat 29
Kuumasta kylmään 29
Paluu mansikkamaalle 31
Oleilusta toimintaan . . . . . . . . . . . . . . 31
Kaupunki ahdistaa . . . . . . . . . . . . . . . 32
Paluu joen rannalle . . . . . . . . . . . . . . . 32
Aamukahvia parvekkeella . . . . . . . . . . . . . 34
Turvallisuus ja vapaus tärkeintä . . . . . . . . . . . . 34
Rationaalinen luontosuhde ja juurtumisen tarve . . . . . . . . 35 Kirjallisuus . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38
Laura Jokela, Leena Seppälä, Kalle Santala & Marja Uusitalo
MONIKULTTUURISEN LUONTO TOIMINNAN YHTEISKEHITTÄMINEN SOSIAALIPEDAGOGISELLA TYÖOTTEELLA
KUPO-valmennusmalli ja yhteiskehittäminen
Työkirja tukee valmennuksen etenemistä
Kokemukset käsikirjaksi palvelumuotoilussa
Kirjallisuus
Nuotta-valmennus
Palaute ja sosiaalisen vahvistumisen mittaaminen
Tulevaisuus.
Kirjallisuus
Luontotoiminnan sisällöt
Yhteistyökumppaneita ja yhteistyötä
Kokemuksellinen oppiminen ja sosiaalipedagoginen työote
Kirjallisuus
KOKOONTUMISRAJOITUSTEN AIKANA
Etäluontoryhmien toiminnan suunnittelu
Etäluontotoiminnan toteutus
Etäluontotoiminnan tulevaisuus
Suunnitelma linnunpöntön valmistuksesta etänä
Alustus
Tavoitteet
Valmistelut ennen etätapaamista
Etätapaaminen
Lopuksi
Liisa-Maria Tiihonen, Laura Jokela & Leena Seppälä
Osallistava valokuvaus ensivaiheen kotoutumisen tukena
Maukasta lähiruokaa luonnosta
Luontotoiminnan koettuja hyötyjä
Kirjallisuus
Katoava puisto -prosessi
Yhteisötaide luontolähtöisen toiminnan kokoajana
Kirjallisuus
LOPUKSI
KIRJOITTAJIEN ESITTELY
Hyvinvoinnin, sosiaalisen osallisuuden ja inklusiivisen yhteistoiminnan ytimenä on löytää, luoda paikkoja ja mahdollisuuksia tavallisten vastavuoroisten ihmissuhteiden luomiseen eri väestöryhmien kesken. Palvelujen tuottajat voivat rakentaa monikult tuurisia kohtaamistilanteita ja monikulttuurista yhteistoimintaa ja näin suoda asia kasryhmilleen innostavan, luovan ja yhdenvertaisen toimintaympäristön – luonnon. Luonto ja erityisesti lähiluonto mahdollistavat aitoja vuorovaikutustilanteita ja kohtaamisia, mutta luonto toimii useasti myös hyvinvoinnin lähteenä.
Tähän artikkeleista koostuvaan julkaisuun on sisällytetty tutkimuksellista, teoreettista ja kokemuksellista tietoa. Sitä on yhdistetty KUPO, Kulttuurit yhteisellä polulla – luonto ja osallisuus hyvinvoinnin vahvistajina -hankkeessa kehitettyyn mo nikulttuuriseen luontolähtöiseen valmennukseen, toimintaan ja yhteistyöhön kun toutumisen ja kotoutumisen tueksi. Kirjoittajat ovat KUPO-hankkeessa toimineita asiantuntijoita (kuva 1): erikoistutkija Marja Uusitalo, professori, erikoistutkija Seija Tuulentie ja erikoistutkija Esa Huhta Luonnonvarakeskuksesta, lehtori Leena Seppälä, projektisuunnittelija Kalle Santala ja lehtori Laura Jokela Lapin ammattikorkeakou lusta, rehtori Essi Ojanperä ja projektityöntekijä Emilia Vuori Pohjantähti-opistosta, kehittämispäällikkö Outi Hedemäki-Kantola Meriva sr:sta, vs. pakolaisohjaaja LiisaMaria Tiihonen Tervolan kunnasta ja esimies Seija Matero Rovalan Setlementti ry:stä (MoniNet).
Huhta, Tuulentie ja Uusitalo pohtivat artikkelikokoelmamme alussa, millaisia luontosuhteita pohjoisessa asuvilla maahanmuuttajilla on, ja miten ne liittyvät heidän aiempiin elämänvaiheisiinsa ja kotoutumiseen nykyisellä asuinseudulla. Kirjoitukset perustuvat luontotoimintaan osallistuneiden, Suomeen oleskeluluvan saaneiden maahanmuuttajien ryhmähaastatteluihin.
Maahanmuuttajat tavoittelevat jatkuvuutta ympäristöelämäkerroilleen ja haluavat luoda suhteen uuden kotimaan luontoon ja luontoharrastuksiin. Kaupunkien tarjo amia luontoalueita voisi hyödyntää kotouttamisprosessissa nykyistä enemmän. Pohjoisen kaupungeissa lähiluonto rantoineen ja metsineen sopii hyvin maahan muuttajien suosimiin luontoaktiviteetteihin. Lähiluontoalueiden saavutettavuus tulisikin turvata kaavoituksella. Luonnon sisällyttäminen kotouttamispalveluihin on
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
tärkeää etenkin, jos maahanmuuttajista toivotaan uusia kuntalaisia harvaanasutuille alueille. Maahanmuuttajat tarvitsevat apua ja tietoa erityisesti tutustuakseen pohjoisen pitkään talveen, talviseen luontoon ja ulkoilumahdollisuuksiin. Sellainen tuki voi olla ratkaisevaa pohjoisella paikkakunnalla viihtymisen kannalta.
Seuraavassa artikkelissa Jokela, Santala, Seppälä ja Uusitalo esittelevät luontotoi minnan yhteiskehittämistä sosiaalipedagogisella työorientaatiolla, kun pyrkimyksenä on vahvistaa erityistä tukea tarvitsevien osallistujien hyvinvointia ja sosiaalisia suhteita. Yhteiskehittämisessä on kulkenut rinta rinnan ohjaajien monikulttuurinen luontovalmennus ja asiakkaiden monikulttuuriset luontoryhmät, joissa syntyneitä ideoita ja kokemuksia on jaettu ja viety käytäntöön nopeasti.
Artikkelissa kuvataan myös KUPO-valmennusmalli, jonka tavoitteena oli pereh dyttää osallistujat Green Care -ajatteluun ja monikulttuuriseen ryhmätoimintaan. Palvelumuotoilu otettiin yhteiskehittämisen avuksi hankkeen loppuvaiheessa ja sen tuloksena syntyi monikulttuurisen luontotoiminnan suunnittelua ohjaava käsikirja. Opas palvelee kuntoutumis- ja kotoutumispalveluja tuottavia organisaatioita, joita luontoperustaiset menetelmät ja monikulttuuriset ryhmät kiinnostavat.
Hedemäki-Kantola kertoo artikkelissaan, miten monikulttuuristen ryhmien luonto toimintaa on sisällytetty Merivan nuorille tarjoamiin palveluihin niin säätiön sisäi sissä, suljetuissa pienryhmissä kuin yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa toteute tuissa avoimissa ryhmätoiminnoissa. Artikkelissa pohditaan poikkeusolojen (koro na) vaikutuksia säätiön palveluihin, joissa jouduttiin ottamaan digiloikka. Säätiön mediapaja on dokumentoinut ja editoinut luontokokemuksia ryhmävalmennuksissa. Kuva- ja videomateriaalia on kertynyt runsaasti.
Vuori kuvaa artikkelissaan, miten monikulttuurisesta luontotoiminnasta muodos tui osa Pohjantähti-opiston arkea. Monikulttuurinen luontotoiminta käynnistettiin yhdistämällä opiston asiakasryhmiä, joihin kuului tehostettua tukea tarvitsevia kehi tysvammaisia, maahanmuuttajia ja nuoria aikuisia. Asiakkaista muodostettiin moni kulttuurisia pienryhmiä aiempien luontokokemusten, toiveiden ja tarpeiden perus teella. Pienryhmille suunnattiin yksittäisiä luontotyöpajoja, joista muodostettiin myöhemmin luontotyöpajojen sarjoja jonkun aiheen, kuten metsän, ympärille.
Yhteistyötä tehtiin paljon muiden KUPO-organisaatioiden ja ulkopuolisten yhteis työkumppaneiden kanssa. Yhdessä mm. ideoitiin ja toteutettiin vuorotellen tapahtumia suurryhmille, jotka oli koottu eri organisaatioiden asiakkaista. Dialogia, yhteisölli syyttä ja osallisuutta korostaneessa toiminnassa hyödynnettiin kokemuksellista oppimista ja sosiaalipedagogista työotetta.
Matero ja Santala kuvaavat artikkelissaan etäluontotoiminnan kehittämistä ja toteuttamista koronatilanteesta johtuvien kokoontumisrajoitusten aikana Rovalan MoniNetissä. He näkevät etäluontotoiminnan tuottavan luonnon hyvinvointihyötyjä myös silloin, kun luonnossa liikkuminen tai kokoontuminen voivat aiheuttaa riskin osallistujan terveydelle. Etäluontotoiminta toteutettiin useina eri sisältöisinä työpa joina Teams-yhteyden välityksellä monikulttuurisille ryhmille. Artikkelissa kuvataan koko etäluontotoiminnan prosessi suunnittelusta, toteutukseen ja palautteen kerää miseen. Materon ja Santalan mukaa säännöllinen etäluontotoiminta sopii asiakkaan
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)
kotoutumissuunnitelmaan, ja kuntouttavan työn muotonakin se on kokeilemisen arvoinen.
Jokela, Seppälä ja Tiihonen kertovat, miten kunnan brändi voi toimia luontoperus taisen kotouttamistyön ajurina, ja kuinka luontotoiminnan kohteet voidaan jakaa saavutettavuuden mukaan ja ryhmätoimintaa räätälöidä sukupuolen perusteella. Artikkelissa kuvataan myös, miten osallistavaa valokuvausta voidaan hyödyntää ensivaiheen kotoutumisen tukena ja miten luontotoiminta monikulttuurisissa ryh missä on lisännyt Tervolan maahanmuuttajien vuorovaikutusta paikallisten kanssa, kiinnostusta arkiliikuntaan, uusiin luontoharrastuksiin ja luontoammatteihin.
Ojanperä kirjoittaa artikkelissaan yhteisötaiteesta luontotoiminnan lähteenä ja KUPO-hankkeessa toteutetusta Katoava puisto -yhteisötaideprojektista. Siihen osal listuneet pääsivät yhdessä ammattitaiteilijan kanssa suunnittelemaan erilaisia taide teoksia, jotka toteutettiin Kemin Ruutinrantaan kesällä 2022. Jokainen osallistuja edisti henkilökohtaisella panoksellaan yhteistä päämäärää. Monikulttuurinen tai deprojekti antoi Ojanperän mukaan osallistujille yhteisöllisyyden, kaksisuuntaisen kotoutumisen ja osallisuuden kokemuksia.
KUPO-hanke on Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Euroopan Sosiaalirahaston rahoittama hanke, joka edistää osallisuutta, hyviä etnisiä suhteita, kuntoutumista ja kotoutumista luonnon avulla sekä mallintaa hyviä käytäntöjä vakiintuneeksi osaksi yhteistyökumppaneiden palveluja. KUPO-hanke kuuluu Euroopan Unionin EU:n sosiaalisen osallisuuden ja köyhyyden toimintalinjaan 5, jonka erityistavoitteena on työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantaminen. Tammikuussa 2020 alkanutta ja joulukuun 2022 loppuun jatkuvaa hanketta ovat toteuttaneet Lapin ammattikorkeakoulu Oy (Lapin amk) ja Luonnonvarakeskus (Luke) sekä Pohjantähtiopisto ja Meriva sr Kemistä, Tervolan kunta ja Rovalan setlementti ry MoniNet Rovaniemeltä.
Hankkeessa on kehitetty monikulttuuristen ryhmien systemaattista luontolähtöistä toimintaa erilaisissa toimintaympäristöissä, valmennettu organisaatioiden henkilö kuntaa ja kohderyhmien osallistujia monikulttuuristen luontoryhmien ohjaajiksi sekä juurrutettu kehitetyt toiminnot osaksi organisaatioiden pysyvää toimintaa. Pää tavoitteena on ollut vahvistaa eri kulttuuritaustaisten ja syrjäytymisvaarassa olevien, erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden toimintaedellytyksiä, sosiaalista pääomaa, osallisuutta ja toimijuutta yhteisöllisesti luontolähtöisillä menetelmillä, niin että kaksi suuntainen kotoutuminen, integraatio ja hyvät etniset suhteet edistyvät. Toiminnassa on kiinnitetty huomiota erityisesti osallisuuden ja toimijuuden vahvistamiseen ja vaihtoehtojen tarjoamiseen sosiaalisen kuntoutuksen ja kotouttamisen palveluihin. Kullakin osatoteuttajalla on hankkeen yhteisten tavoitteiden lisäksi omia erityista voitteita ja toimintamuotoja.
Hankkeella on tarve ja paikkansa, sillä erityistä tukea tarvitseville ihmisille MeriLapin ja Rovaniemen alueilla on ollut niukasti tilaisuuksia tutustua luontolähtöiseen toimintaan osana kotoutumis- tai kuntoutumisprosessejaan. Heillä on myös usein vähän areenoja tavata eri kulttuuritaustaisia ihmisiä. Ajanjakso, jolloin ihminen tarvitsee näitä palveluja, on oivallinen hetki johdattaa hänet vuorovaikutussuhteisiin
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
11
erilaisten ihmisten kanssa ja luonnon hyvinvointihyötyihin sekä perehdyttää kestä vän kehityksen periaatteisiin ja tapoihin soveltaa niitä omassa elämässä.
Myös palvelujen tuottajilla on ollut tarve monipuolistaa ja kehittää palvelutarjon taa, jotta haavoittuvassa asemassa ja usein marginaalissa olevat asiakasryhmät saisi vat uusia toimintamahdollisuuksia ja -vapauksia, jolloin voidaan varmistaa yhden vertaiset ja laadukkaat palvelut hyvinvointialueilla sote-uudistuksen tavoitteen mu kaisesti.
Tämä artikkelikokoelma on suunnattu kaikille monikulttuurisesta luontolähtöi sestä kuntoutus- ja kotouttamistyöstä kiinnostuneille lukijoille. Monitieteisen ja -am matillisen julkaisun antia voidaan toki hyödyntää laajemminkin. Toivomme, että useat toimijat ja asiakasryhmät pääsevät hyötymään yhteiskehittämisen tuloksista: esimerkeistä ja malleista, miten järjestää monipuolista monikulttuurista luontotoi mintaa luontotyöpajojen sarjoina, etäluontotyöpajoina, emännöityinä suurryhminä tai vertaisryhmätyyppisinä viherryhminä. Eri toteuttamistavoilla tavoitellaan aina luonnon elvyttävien ja voimaannuttavien vaikutusten hyödyntämistä.
Toivomme ennen kaikkea sitä, että monikulttuuristen ryhmien luontolähtöistä toi mintaa tullaan hyödyntämään kuntoutus- ja kotouttamistyössä tavoitteena synnyttää hyvinvointia ja kokemuksia vahvistuneesta osallisuudesta ja toimijuudesta. Tällä ta voin voimme edistää hyviä etnisiä suhteita aikana, jolloin globaalit kriisit koettelevat terveyttämme, henkistä hyvinvointiamme ja turvallisuuttamme.
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)
Tiivis luontosuhde ja luonnon tarjoamien tuotteiden hyödyntäminen on tärkeä osa suomalaista identiteettiä, ja eritysesti harvaan asutussa pohjoisessa luonnon merkitys korostuu. Tiiviistä luontosuhteesta kertoo muun muassa se, että suomalaiset ovat kovia mökkeilemään, sillä noin kaksikolmasosaa sanoo harrastavansa sitä (Alueelliset ulkoilutilastot 2010). Luonnon on todettu olevan myös tärkeimpiä syyitä jäädä pohjoisen harvaanasutuille muuttotappioalueille (Ween & Lien 2012).
Artikkelissamme podimme, millaisia luontosuhteita pohjoisessa asuvilla maahan muuttajilla on ja peilaamme niitä heidän aiempiin elämänvaiheisiinsa ja kotoutumiseen nykyisen asuinseutuunsa. Mitä luonto on heille merkinnyt eri elämänvaiheissa ja millai nen on suhde uuden kotimaan luontoon? Millaiset luontoaktiviteetit voisivat kiinnostaa ja mitä tarjottavaa maahanmuuttajien nykyisillä asuinpaikoilla on? Aineistomme perustuu luontotoimintaan osallistuneiden, Suomeen oleskeluluvan saaneiden maahan muuttajien ryhmähaastatteluihin.
Lapissa maahanmuuttajia on vähän, määrä kasvaa hitaasti ja osuus on pienempi kuin Suomessa keskimäärin. Siitä huolimatta he ovat merkittävä ryhmä Lapin väestön kehityksessä, eikä vain sen vuoksi, että he ovat tuntuvasti nuorempia kuin kantaväestö, jonka ikäpyramidi painottuu yli 50-vuotiaisiin. Enemmistö ulkomaan kansalaisista Lapissa on noin 30-vuotiaita (Selvitys työ- ja koulutusperusteisen… 2021). Ulkomaa laistaustaisia oli Lapissa Tilastokeskuksen mukaan 5 505 vuonna 2019 eli kolme pro senttia koko Lapin väestöstä (Väestörakenne 2019, 2020). Ennusteen mukaan vuonna 2030 Lapissa asuu 12 000 ulkomaan kansalaista (Petäjämaa 2013).
Vaikka heitä asuu kaikissa Lapin kunnissa, Lapissakin maahanmuuttajat sijoittuvat pääasiassa suuriin kaupunkeihin. Juopperin (2019) mukaan ulkomaalaistaustainen väestö keskittyy Suomessa erityisesti tehokkaasti rakennetulle sisemmälle kaupunki alueelle. Valtaosa Lapin ulkomaalaistaustaisesta väestöstä asuu Rovaniemen ja KemiTornion seutukunnissa. Kemissä ulkomaalaisten osuus on suurin, lähes viisi prosenttia.
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
Seija Tuulentie, Esa Huhta & Marja Uusitalo
Keskimääräistä enemmän asukaslukuun nähden ulkomaalaisväestöä on myös Muoniossa (n. 4,1 %) ja Utsjoella (5,4 %).
Maahan muuttaneita voidaan tarkastella kansalaisuuden, vieraskielisyyden, ulko mailla syntymisen, ulkomaalaistaustaisuuden (Selvitys työ- ja koulutusperusteisen… 2021) tai muiden sosiodemografisten taustatekijöiden perusteella. Tarkastelu paljastaa, että maahanmuuttajat ovat monimuotoinen ryhmä. He edustivat vuonna 2019 yhteensä 109 kansalaisuutta ja puhuivat yli 80 vierasta kieltä. Ruotsi, Venäjä, Syyria, Viro, Thaimaa ja Kiina ovat kansallisuuksista yleisimmät muodostaen noin puolet Lapin ulkomaalaisväestöstä, ja eniten puhutaan venäjää, arabiaa, englantia ja thaita (Selvitys työ- ja koulutusperusteisen… 2021).
Osa maahanmuutosta selittyy matkailutyöntekijöiden määrällä, ja esimerkiksi Muoniossa saksalaiset ovat suurin ulkomaalaisryhmä. Maahantulon perusteena valtaosalla ovatkin työ mutta myös perhesyyt tai opiskelu. Työ- ja koulutustaustaisis ta muuttajista oli muuttanut Lappiin positiivisen mielikuvan ja jo olemassa olevan sosiaalisen verkoston ansiosta (Selvitys työ- ja koulutusperusteisen…2021). Ulkomaa laisten on helppo löytää matkailuun liittyvää kausityötä tai muuta suorittavaa työtä alueelta, mutta uran luomista tai omaa koulutusta vastaavien töiden löytämistä pide tään vaikeana.
Kansainvälisen suojelun perusteella maakuntaan saapui vuonna 2019 yhteensä 135 pakolaista, joista lähes 70 % oli kiintiöpakolaisia (Selvitys työ- ja koulutusperustei sen… 2021). Suurin osa kiintiöpakolaisista ja oleskeluluvan saaneita turvapaikanha kijoista sijoittuu Rovaniemen, Kemin ja Tornion alueille. Muita vastaanottavia kuntia olivat Ylitornio, Tervola ja Salla. Näistä kunnista Kemissä, Rovaniemellä sekä Sallassa on toiminut turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia. Pakolaisryhmän kohdalla Lapin vetovoima liittyy vahvasti luontoon ja yhteisöihin, joihin maahanmuuttajat osallistuvat ja samalla rakentavat identiteettiään uudessa kotimaassaan (Jokela & Uusitalo 2019). Myös Lapin liiton teettämässä tarkastelussa (Lapin muuttoliikkeen… 2021) luonto itsessään, luontoon liittyvät harrastusmahdollisuudet, luonnonlähtöinen elämäntapa sekä helposti saavutettavat lähiluontopaikat eli luonto lähellä kaupunkia ovat tärkeitä veto- ja pitovoimatekijöitä.
Keräsimme Lappiin muuttaneiden ulkomaalaisten kokemuksia ryhmähaastatteluilla, joihin osallistui kaikkiaan 86 henkilöä 17 eri maasta. Haastateltavat edustavat kielen ja kansallisuuden perusteella monimuotoista maahanmuuttajaväestöä. Haastateltavat ovat pääosin saapuneet maahan kansainvälisen suojelun perusteella. Sen sijaan työ-, perhe- sekä opiskeluperusteen vuoksi maahan tulleita on mukana vain kymmenkunta.
Kansallisuudeltaan haastatellut ovat enimmäkseen afgaaneja, burmalaisia, syyria laisia, thaimaalaisia, somalialaisia sekä kiinalaisia ja suuri osa asuu Rovaniemellä tai Kemi-Tornio seutukunnan alueella kerrostalohuoneistoissa. Haastatteluihin osallistui myös maaseutupaikkakunnilla Ranualla, Sodankylässä ja Tervolassa rivitaloissa asuvia/asuneita. Valtaosa on ollut maassa yhdestä yhdeksään vuotta. Joukossa oli
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)myös kymmenkunta vastikään maahan saapunutta ja saman verran jo pitkään maassa asuneita.
Ryhmähaastattelut olivat osa maahanmuuttajien luontosuhteen alkukartoitusta sekä Pohjoinen luonto maahanmuuttajien kotoutumisessa (Polut) että Kulttuurit yhteisellä polulla – luonto ja osallisuus hyvinvoinnin vahvistajana (KUPO) -hank keissa. Alkukartoitusten avulla halutaan arvioida, millaisissa ympäristöissä luonto työpajoja kannattaa järjestää maahanmuuttajille. Haastattelumme eteni teemoittain ja sen alussa haastateltavat valitsivat yhdestä kolmeen kuvaa luontokuvien joukosta. Sen jälkeen pyysimme heitä kertomaan kuvien avulla itsestään, luonnon merkityk sestä eri elämänvaiheissa ja lopuksi luontoaktiviteetteihin liittyvistä toiveista. Kuvat olivat tärkeä osa haastattelua erityisesti silloin, kun yhteistä kieltä ei ollut.
Yhteensä 13 ryhmähaastattelusta muodostunut aineisto (taulukko 1) koostui lopulta kuvista ja niihin liittyvästä vapaamuotoisesta kerronnasta, jota analysoimme pääasi assa laadullisen sisällönanalyysin keinoin eli purkamalla litteroidut tekstit osiin ja yhdistämällä niistä samaan teemaan kuuluvia mainintoja. Lisäksi käytimme yksin kertaisia määrällisiä tarkasteluja ja haastateltavien perusteluja kuvavalinnoille. Sisällön analyysissa kiinnitimme huomiota siihen, miten haastateltava kuvasi eri elämän vaiheisiinsa liittyviä luontokokemuksia ja millaisia merkityksiä hän niille antoi.
Taulukko 1. Haastateltavien määrät, sukupuoli ja kansallisuus
Ryhmän numero, hanke Haastateltavien määrä Sukupuoli: naiset/miehet Kansallisuus
R1, Polut 4 4/0
R2, Polut 12 2/10
R3, Polut 5 1/4
R4, Polut 8 8/0
Afganistan (4)
Afganistan (2), Burma (1), Irak (3), Kuwait (1), Somalia (1), Syyria (3), Venäjä (1)
Irak (2), Somalia (2), Syyria (2)
Burma (1), El Salvador (1), Kazakstan (1), Nigeria (1), Syyria (2), Thaimaa (2)
R5, Polut 7 5/2 Eritrea (6), Etiopia (1)
R6, Polut 9 9/0
Afganistan (4), Somalia (5)
R7, Polut 9 0/9 Afganistan (9)
R8, Polut 8 3/5 Syyria (7), Venäjä (1)
R9, KUPO 4 3/1
Afganistan (2), Burma (1), Makedonia (1),
R10, KUPO 5 2/3(?) Burma (5)
R11, KUPO 4 3/1(?) Burma (4)
R12, KUPO 5 2/3 Syyria (5)
R13, KUPO 6 6/0
Espanja (1), Kiina (3), Syyria (1), Tšekin tasavalta (1)
R14, KUPO 3 2/1 Syyria
R15 KUPO 3 1/2
51/41
Irak (1), Afganistan (1) Kongo (1)
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
Käytimme kuvia haastattelutilanteessa virikkeinä eli niiden avulla pyrittiin virittä mään haastateltavien mielenkiinto ja huomio heidän luontosuhteeseensa, johon var sinaiset kysymykset liittyivät. Ohjeistimme haastateltavat valitsemaan kuvien joukosta sellaisia, jotka miellyttivät tai kutsuivat luokseen ja kuvastivat heidän omaa luonto suhdettaan (kuva 1).
Keskustelussa pyydettiin sitten näyttämään valitut kuvat muille ja kertomaan syistä valinnan taustalla. Valokuvia voi käyttää monin tavoin, ja niiden etuna ei ole pelkästään kieliongelmien ylittäminen vaan myös se, että niiden avulla nousee esiin asioita, joita haastattelijat eivät olisi osanneet kysyä. Veronica Richardin ja Maria Lahmanin (2015) mukaan valokuvien käyttäminen virikkeenä antaa lisäinformaatiota ja mahdollistaa sellaisten ajatusten, tunteiden ja kokemusten esiin tuomisen, joita ei voi havaita.
Kuvat voivat olla tutkijoiden valitsemia, kuten meidän tutkimuksessamme, tai haastateltavien ottamia tai valitsemia (Banks & Zeitlyn 2015; Richard & Lahman 2015). Vaikka tutkimuksemme kuvat ilmensivät pääasiassa suomalaista luontoa eri vuodenaikoina ja eri näkökulmista, niihin sisältyi myös muutamia luontokuvia ulko mailta. Kuvavalikoimassa haluttiin painottaa suomalaista luontoa, jotta haastatelta vien olisi helpompi tunnistaa uuden kotipaikan luonnon piirteitä ja ilmaista toivei taan, mutta mukaan otettiin kuvia myös kaupunkimaisista ympäristöistä, koska luonto käsitettiin laajasti luontoelementteineen.
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)Osallistujat eivät yleensä käyttäneet paljon aikaan kuvan valintaan, mikä todennä köisesti kertoo siitä, että valikoimasta löytyi helposti kuva, joka puhutteli. Kuvien katsominen on kaikkiaan moniulotteinen prosessi, jossa yhdistyvät tietoinen, affek tiivinen ja aistimellinen taso (Paju 2017). Haastattelutilanteissa tämä kuvavalintoihin liittyvä moniulotteisuus ja -kerroksellisuus näyttäytyi haastateltavien kerronnassa. Esimerkiksi yhteen pöllökuvaan liittyvät kertomukset osoittavat selkeästi sen, miten moniulotteinen myös kuvien tulkinnan prosessi on.
Haastatteluissamme samaa kuvaa käytettiin monien erilaisten ajatuskulkujen kuvastajana. Pöntöstä kurkistava pöllö edusti yhdelle toivetta perheestä ja kodista, kun se toisen mielestä kuvasi häntä itseään katsomassa tulevaisuuteen. Kolmannelle kuva edusti yksinkertaisesti siitä, että hän pitää metsästä ja haluaa tarkkailla eläimiä. Neljännelle se kertoi, että Suomessa voi nähdä luonnossa eläimiä, joita kotimaassa voi nähdä vain rakennetuissa puistossa.
Selvää siis on, että luonto todellakin avautuu moninaisena, ja kuvien tulkintojen kautta vahvistuu Liebenbergin (2009) esittämä ajatus, että ne merkitykset, joita katsojat antavat kuville, muotoutuvat arvojen, uskomusten ja kokemusten kautta. Tässä on merkitystä myös haastateltavien ja haastattelijoiden vuorovaikutuksella: monesti haastateltavat kyselivät asioista, joista haastattelijat pystyivät kertomaan enemmän ja toisaalta kertoivat asioita, jotka saivat haastattelijat kysymään sellaista, mitä he eivät muuten olisi osanneet kysyä. Hyvä esimerkki tästä on, kun kaksi osal listujaa valitsi petolintua esittävän kuvan kertoen sen tuovan mieleen metsästyshauk koja kasvattaneet sukulaiset. Tämä on tärkeää etenkin, kun haastateltavat ja haastat telijat tulevat erilaisista kulttuureista ja hyvin eri taustoilla.
Viljelyksiä, kasvimaita, marjoja ja sieniä esittävät kuvat olivat erittäin suosittuja valintoja haastatteluissa, mutta myös vuoristoa tai merta esittävät kuvat valittiin usein, koska niiden sanottiin esittävän luontoa alkuperäisessä kotimaassa. Kotieläinja muut eläinkuvatkin toivat mieleen elämän aiemmassa kotimaassa. Kuvavalinnan taustalla saattoi olla myös nykyisen asuinpaikkakunnan luonto ja siihen liittyvät ko kemukset, mutta myös halu oppia siitä lisää. Sekä ei-suomalaista että suomalaista luontoa esittäviä kuvia yleensä reflektoitiin vertaamalla niitä aiemman kotimaan luontoon. Esimerkiksi porokuvan valinta liittyi paimentolaisuuteen ja siihen, että se on outo eläin. Kotieläinkuvien valinnassa tuli esiin etenkin somalialaisten ja eritrea laisten paimentolaistausta ja entinen elinkeino. Eritrealainen nainen kertoi valin neensa ihmisiä ja lampaita esittävän kuvan, koska oli aiemmassa kotimaassaan lammaspaimen ja haluaisi paimentaa lampaita myös Suomessa.
Kaksi somalialaista naista valitsi kuvat nimenomaan kotimaan luonnon vuoksi. Toinen valitsi puistokuvan, koska haluaisi istuskella sellaisessa puistossa perheen kanssa. Kuva marjoja syövästä pienestä tytöstä toi puolestaan afganistanilaiselle naiselle mieleen kotiseudun luonnon, jota hän ikävöi. Tuttuus oli tärkeä valintaperuste muutenkin, minkä vuoksi Suomessa tutuksi tulleista ympäristöstäkin pidettiin. Esimerkiksi kuva kävelijöistä metsässä liittyi siihen, että valitsija kulki nykyään
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
paljon metsissä. Merta ja kalliota esittävän kuvan valitsija taas kävi säännöllisesti meren rannalla nykyisellä kotipaikallaan.
Luonnon määritelmän kannalta on mielenkiintoista, että monille haastatelluille luontoa edustivat yhtä hyvin kotieläimet kuin omakotitalot. Luonnon käsitteen moninaisuus tuleekin hyvin esiin maahanmuuttajien kuvavalinnoissa ja kertomuk sissa. Aluksi epäröimme kaupungin keskustan tuntumassa olevan sillan kuvan liittä mistä kuvavalikoimaan, koska meistä se ei ollut ”oikeaa” luontoa. Kuitenkin yksi sen valinnut kuvasi, miten silta ja alue on hänelle eräänlainen merkki luonnosta aivan kaupungin keskustassa, koska sen takana on metsä. Siksi alue on kaikkineen tärkeä. Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että maahanmuuttajat pitävät enemmän hoidetuista maisemista kuin villistä tai erämaisesta luonnosta (Buijs ym. 2009). Urbaani luonto korostui meidänkin haastatteluissamme, mikä on ymmärrettävää myös sen vuoksi, että kaukaisempien luontokohteiden, esimerkiksi kansallispuistojen, saavutettavuus on monesti ongelma maahanmuuttajille (Gentin ym. 2019). Erona on pidetty myös sosiaalisuuden tärkeyttä maahanmuuttajien luonnon käytössä (Leikkilä 2011). Tässä tutkimuksessa sosiaalisuus ei noussut kovin voimakkaasti esiin, vaan rauhoittuminen luonnossa, luonnontuotteiden keruu ja luonnon kauneus sinällään olivat sosiaalisuutta tärkeämpiä. Toisaalta myös kaupunkiluonnon mahdollisuudet, viljelypalstat ja puistot olivat tärkeitä.
Alkuperäiseen kotimaahan liittyviä luontokokemuksia aineistossa on runsaasti. Itse asiassa valtaosa haastatelluista keskittyi kertomaan meille alkuperäisen kotimaan luonnosta. Lähes puolet kuvasi kotimaansa luontoa ja kokemuksiaan siellä rikkaasti ja lämpimästi, ja usean kohdalla kuvavalintaan liittyi tunnepitoisia muistoja, tunnelmia ja elämyksiä alkuperäisestä kotimaasta ja sen luonnosta (taulukko 2).
Eläimistä ja kasveista puhuttiin paljon ja siinä yhteydessä myös mainittiin, että Suomessa näkyy hyvin vähän kotieläimiä. Usein kuvattiin kotiseudun kauneutta, vihreyttä ja vehmautta ja oman kylän eläimiä ja arjen askareita. Esimerkki tällaisesta kuvauksesta on syyrialaisessa kylässä lapsuutensa ja nuoruutensa asuneiden miesten muistelut oliivien poiminta-ajasta, jolloin luonnossa oltiin paljon. Siihen kuuluivat nuotiotulet, syöminen, laulaminen ja tanssiminen. Tällaista vain maatilojen naiset pääsivät kokemaan, mutta kauppiasperheeseen kuuluneet naiset eivät, vaikka asuivat maaseudulla. Niinpä sukupuolten luontokokemukset voivat erota suurestikin toisistaan.
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)Luonto ilman ihmisiä, eläimet luonnossa 42
Aktiviteetit ja ihmiset keskeisiä 31
Marjat, sienet, kasvimaa 16
Kauneus, luonto ja eläimet viehättävät (15), muistuttaa kotiseutua (7), mielentilat (yksinäisyys, rauhoittuminen/rentoutuminen, pelot, toiveet) (6), pitää luonnosta, kulkee luonnossa (8), halu tutustua ilmiöön/asiaan (porot, revontulet), harrastus (6)
Luonnossa kulkeminen, harrastus (13), kalastus (7), muistuttaa kotiseutua (3), muu (8)
Poimii ja/tai kasvattaa itse (14), muu (2)
Asumistoive (omakotitalo) (4), muistuttaa kotiseutua (4), rauhallinen ympäristö, turvallisuus (4), muu (3) Kotieläimet 9
Rakennettu ympäristö 15
Meri, purjevene 7
Muistuttaa kotiseudusta ja/tai ammatista siellä (6), pitää eläimistä (3)
Rauhallisuus, mielentila (5), muu (2)
Kauneus ja puiden tärkeys (5) Yhteensä 125
Metsä 5
Osa haastatelluista kuvasi kotimaan luontoa ja omaa suhdettaan siihen enemmän toteavasti ilman tunnesisältöä: oli kuumaa, puita kerättiin, ei ollut sähköjä tai eläimiä hoidettiin. Lisäksi vajaa kolmannes haastateltavista (18) kertoi, ettei heille syntynyt minkäänlaista luontokokemusta kotimaassaan tai kokemus oli ristiriitainen tai kiel teinen. Luontokokemuksen puute liittyi osalla elämään naisena tai suurkaupungissa, jossa luonto puistoalueita lukuun ottamatta oli jäänyt etäiseksi. Toisilla elämäntilanne tai alueiden vaarallisuus rajoitti luontoon tutustumista.
Etenkin kansainvälisen suojelun perusteella Suomeen tulleiden haastateltujen ker tomuksissa tuli esiin vain kaksi elämänvaihetta: elämä alkuperäisessä ja nykyisessä kotimaassa. Monet olivat kuitenkin olleet jopa vuosikymmeniä pakolaisleirillä tai siirtotyöläisinä muualla kuin alkuperäisessä kotimaassaan. Nämä pitkät vaiheet haastateltavat ohittivat joko täysin tai totesivat, että niiden aikana ei luonnolla ollut mitään merkitystä. Pakolaisleirillä olo onkin selvin katkos kertomuksissa, joissa lapsuuden luontokokemukset ja ympäristö ovat tärkeimpiä, vaikka pakolaisuus on monilla ollut pitkä elämänjakso.
Luonto yhdistettiin kertomuksissa myös mielentilaan etenkin rauhallisuuden kaipuuna ja alakuloisuuden lieventäjänä. Esimerkiksi pakolaisleiriaika ja nykyisen elämäntilanteen ongelmat, kuten perheen hajallaan olo ja huoli entisen kotimaan tilanteesta, näkyvät mielentiloissa, jolloin luonto auttaa alakuloon, masennukseen ja rauhoittaa. Kertomuksia virittäneet kuvat symboloivat myös maahanmuuttajien tulevaisuuden toiveita ja suunnitelmia. Esimerkiksi kerrostaloissa asuville omakoti talot olivat osa elämisen ja asumisen unelmaa ja tulevaisuudentoivetta.
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä • 21
Nykyisessä asuinympäristössä luonnon koettiin olevan lähellä ja sinne menoa pidettiin helppona, vaikka osa oli tullut niin vastikään Suomeen, ettei kokemuksia suomalaisesta luonnosta vielä ollut. Yli puolet ja eritysesti maaseudulta kotoisin ole vat, kuten burmalaiset, kertoivat, että luonnontuotteiden keruu kiinnostaa, etenkin marjojen ja sienten kerääminen, kalastaminen, metsästys kotitarpeiksi ja/tai ansainta mielessä (taulukko 3). Haluun kerätä luonnontuotteita ei vaikuttanut Suomessa oles keluajan pituus (taulukko 4). Myös hyötypuutarha tai palstaviljely kiinnostavat. Noin viidesosa haastatelluista ei kokenut tietävänsä riittävästi Lapin luonnosta ja sen mahdollisuuksista ja halusi oppia niistä lisää. Kun vastaukset jaettiin kotipaikan mukaan, eniten oppia kaipasivat kylissä ja maaseudulla asuneet maahanmuuttajat (taulukko 3). Kiinnostukseen vaikutti oleellisesti myös Suomessa oleskeluaika, ja oppi mishalukkuus oli suurta Suomessa alle viisi vuotta asuneiden joukossa (taulukko 4).
Taulukko 3. Preferenssit kotimaan asuinpaikan mukaan
Marjat, sienet, metsästys, kalastus Lkm 15 3 7 27 % 40,50 30,0 63,6 44,3
Luontoliikunta Lkm 4 2 0 6 % 10,8 20,0 0,0 9,8
Oppiminen Lkm 6 4 4 14 % 16,2 40,0 36,4 23,0
Rentouminen, valokuvaus Lkm 1 0 0 2 % 2,7 0,0 0,0 3,3
Ei tiedä Lkm 11 1 0 12 % 29,7 10,0 0,0 19,7 Yhteensä % Lkm 37 10 11 61 100,0 100,0 100,0 100,0
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)Preferenssi
Marjat, sienet, metsästys, kalastus Luonto-liikunta
Yhteensä Oppiminen Rentoutuminen, valokuvaus Ei tiedä Oleskeluaika (vuotta)
alle 6 Lkm 7 2 10 2 7 28 % 38,9 50,0 71,4 100,0 87,5 60,9 6-10 Lkm 6 1 3 0 1 11 % 33,3 25,0 21,4 0,0 12,5 23,9 yli 10 Lkm 5 1 1 0 0 7 % 27,8 25,0 7,1 0,0 0,0 15,2 Yhteensä % Lkm 18 4 14 2 8 46 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0
Luonto itsessään tuntui siis tärkeältä ja suomalaiseen luontoon haluttiin tutustua, mutta sille kerrottiin olevan esteitäkin kuten pakkaset ja sääsket. Sekin vaikuttaa, ettei omista sopivaa kulkuneuvoa. Koska Rovaniemelle ja Kemiin saapuu pääosa Lapin maahanmuuttajista, tarkastelimme vielä näiden kaupunkien lähiluontotarjontaa maahanmuuttajien kertomuksissa esiintyneiden luontopreferenssien näkökulmasta. Otimme tarkastelussa huomioon aikaisemmin toteutetun kyselyn, jossa selvisi, että puistot, niityt ja muut urbaanit avoimet ympäristöt sekä vesistöt ovat maahanmuut tajien eniten suosimia luontoympäristöjä Lapissa (Uusitalo ym. 2019).
Rovaniemellä on metsäistä ympäristöä ja lähiluontokohteita paljon (Jylhä & Torvinen 2014), joten kaupungin alueella pystyy esimerkiksi marjastamaan, vaikkei omistaisi autoa. Rovaniemen keskustan tuntumassa sijaitsee laaja metsäinen Ounasvaara, joka on kaavoitettu ulkoilualueeksi. Sinne on rakennettu myös monipuolinen retkeilyreit ti- ja latuverkosto. Rovaniemellä voi liikkua myös Ounasjoen ja Kemijoen rantoja pitkin. Kemissä suurin puisto, Meripuisto, sijaitsee kaupungin keskustassa. Kemi tunnetaan rannikkokaupunkina, jonka maisemaa hallitsevat meri, merenranta ja saaristo. Sinne pääsy edellyttää kuitenkin venettä tai risteilylle osallistumista. Kemissä pidemmät retkeilyreitit sijoittuvat Keminmaan puolelle, mutta niille pääsee Kemin kaupungin alueelta. Kalastusmahdollisuuksia on esimerkkikaupungeissa melko run saasti, ja talvella jää tarjoaa jääolojen salliessa mahdollisuuden pilkkiä, kulkea ja hiih tää merellä.
Maahanmuuttajien luontokertomuksissa näkyy eletty elämä. Suhde luontoon jatkuu, vaikka siinä olisi välillä katkoksiakin. Jatkuvuus tulee esiin vanhan ja uuden koti maan välisenä vuoropuheluna. Vaikka alkuperäisessä kotimaassa olosta olisi kauan, sen muistoja kannetaan mukana ja uusia ympäristöjä peilataan siihen. Jopa erilaisista
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
23
kuvista, vaikkapa lumisessa talvikuvasta, voidaan lukea aiemman kuuman ja kuivan kotiseudun piirteitä. Kuten Kaisa Schmidt-Thomé (2015) toteaa, kasautuma aiemmis ta kokemuksista ohjaa ihmisiä toimimaan tietyssä ympäristössä tietyllä tavalla on. Kaikista poluista, joita on kuljettu, rakennetaan yhtenäistä tarinaa. Haastatteluissam me ympäristötarinasta tehtiin yhtenäinen kuvien avulla: kun valittu kuva esitti Suo men luontoa, johon haluttiin tutustua, se samalla liitettiin monessa tapauksessa ko kemuksiin alkuperäisestä kotimaasta joko kommentoiden, että tällaista sielläkin oli tai sitten luonnon eroavaisuutta korostaen.
Näyttää siis siltä, että maahanmuuttajat tavoittelevat jatkuvuutta ympäristöelämä kerroilleen ja haluavat kosketuksiin uuden kotimaan luonnon kanssa. Kuitenkaan nykyisen asuinmaan luonto ja harrastusmahdollisuudet eivät ole tulleet kovin tutuiksi, sillä se vaatii joko erityistä harrastuneisuutta tai kokemusta esimerkiksi luonnontuot teiden hyödyntämisestä jo kotimaassa. Luonnon sisällyttäminen kotouttamispalve luihin olisikin tärkeää etenkin, jos maahanmuuttajista toivotaan uusia kuntalaisia harvaanasutuille alueille. Maahanmuuttajat tarvitsevat apua ja tietoa erityisesti tutustuakseen pohjoisen pitkään talveen, talviseen luontoon ja ulkoilumahdollisuuksiin. Sellainen tuki voi olla ratkaisevaa pohjoisella paikkakunnalla viihtymisen kannalta. Tutkimus osoitti myös, että kaupunkien lähiluontoalueet ovat tärkeitä erityisesti yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleville, kuten myös Barbosa ym. (2007) totea vat. Pohjoisen kaupungeissa lähiluonto sopii hyvin maahanmuuttajien suosimiin luontoaktiviteetteihin, sillä pienissä kaupungeissa luontoalueet, kuten rannat ja met sät, ovat lähellä. Kaupunkien tarjoamia luontoalueita voisikin hyödyntää yhä enem män kotouttamisprosessissa ja lähiluontoalueiden saavutettavuus tulisi turvata kaa voituksella.
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)Alueelliset ulkoilutilastot 2010. Luonnonvarakeskus. 13.8.2021. http://www.metla.fi/ metinfo/monikaytto/lvvi/tilastot_2010_alueittain/ Banks, M., & Zeitlyn, D. 2015. Visual methods in social research. Sage, London. Barbosa, O., Tratalos, J. A., Armsworth, P. R., Davies, R. G., Fuller, R. A., Johnson, P., & Gaston, K. J. (2007) Who benefits from access to green space? A case study from Sheffield, UK. Landscape and Urban Planning 83(2–3) 187–195. https://doi. org/10.1016/j.landurbplan.2007.04.004
Buijs, A. E., Elands, B. H., & Langers, F. 2009. No wilderness for immigrants: Cultur al differences in images of nature and landscape preferences. Landscape and Urban Planning, 91(3) 113–123. https://doi.org/10.1016/j.landurbplan.2008.12.003
Gentin, S., Pitkänen, K., Chondromatidou, A. M., Præstholm, S., Dolling, A., & Palsdottir, A. M. 2019. Nature-based integration of immigrants in Europe: A review. Urban Forestry & Urban Greening 43 126379. https://doi.org/10.1016/j. ufug.2019.126379
Jokela, L. & Uusitalo, M. (toim.) 2019. Yhteinen luonto kotouttaa. PoLut-hankkeen kokemuksia ja tuloksia luontolähtöisestä kotoutumisesta. Lapin AMK:n julkaisuja. Sarja B. Tutkimusraportit ja kokoomatekoset: 14/2019. https://www.lapinamk.fi/ loader.aspx?id=07ddc146-9729-4180-9147-0d33888541a3
Juopperi J. 2019. Maahanmuuttajat suuntaavat kaupunkeihin – Euroopasta tulleita asettunut maaseudullekin. 13.8.2021. https://www.stat.fi/tietotrendit/artikke lit/2019/maahanmuuttajat-suuntaavat-kaupunkeihin-euroopasta-tulleita-asettu nut-maaseudullekin/
Jylhä, M. & Torvinen, A. (toim) 2014. Etiäinen Rovaniemen Retkeilyopas. Rovaniemen kaupunki. Joutsen Media Oulu.
Lapin muuttoliike loppuraportti 2021. Lapin liitto. https://www.lapinliitto.fi/wp-con tent/uploads/2021/06/Lapin-muuttoliike_loppuraportti_toukokuu-2021.pdf Leikkilä, L. 2010. Kaupunkiluonto maahanmuuttajien kotoutumisessa. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, sosiaalitutkimuksen laitos. https://trepo.tuni.fi/ bitstream/handle/10024/81914/gradu04542.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Liebenberg, L. 2009. The visual image as discussion point: Increasing validity in boundary crossing research. Qualitative research 9(4) 441–467. https://doi. org/10.1177/1468794109337877
Paju, E. 2017. Kameran kanssa lasten parissa kodissa ja päiväkodissa. Teoksessa Kupiainen, J. & Heikkinen, L. (toim.) Kuvatut kulttuurit. Johdatus visuaaliseen antropologi aan, 204–219. Tietolipas 253. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Petäjämaa, M. 2013. Lapin maahanmuuttostrategia 2017. Elinvoimaa alueelle 1/2013, Lapin liitto. 13.8.2021. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/87882/Elinvoi maa-alueelle-1-2013.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Richard, V.M. & Lahman, M.K.E. 2015. Photo-elicitation: reflexivity on method, anal ysis, and graphic portraits. International Journal of Research & Method in Educa tion 38(1) 3–22.
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
Schmidt-Thomé, K. 2015. Triangulation with softGIS in lifecourse research: Situated action possibilities and embodied knowledge. Teoksessa Worth, N., & Hardill, I. (toim.) Researching the lifecourse: Critical reflections from the social sciences, 161–180. Bristol, UK, Bristol University Press. https://doi.org/10.1332/policyp ress/9781447317524.003.0009
Selvitys työ- ja koulutusperusteisen maahanmuuton kokonaiskuvasta ja kehittämis tarpeista Lapissa 2021. Lapin ELY-keskus. 13.8.2021. https://lapinluotsi.fi/wp-con tent/uploads/2021/04/tyo-ja-koulutusperusteinen-maahanmuutto-lapissa-raporttihuhtikuu-2021.pdf
Uusitalo, M., Huhta, E. Hallikainen, V. & Nivala, V. 2019. Mikä suomalaisissa luonto alueissa miellyttää maahanmuuttajia? Teoksessa Jokela, L. & Uusitalo, M. (toim.) Yhteinen luonto kotouttaa. PoLut-hankkeen kokemuksia ja tuloksia luontolähtöi sestä kotoutumisesta, 25–31. Lapin ammattikoreakoulu. Sarja B. Tutkimusraportit ja kokoomateokset 14/2019. 78. https://www.lapinamk.fi/loader.aspx?id=07ddc1469729-4180-9147-0d33888541a3
Väestörakenne 2019. 2020. Tilastokeskus. https://www.stat.fi/til/vaerak/2019/va erak_2019_2020-03-24_fi.pdf
Ween, G. B., & Lien, M. 2012 Decolonialization in the Arctic? Nature practices and land rights in the Norwegian High North. Journal of Rural and Community Deve lopment 7(1) 93–109.
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)
Taulussa ei ole vielä viimeisiä värejä mutta taulusta tulee kaunis Safa
Luontokokemuksista ja luonnon hyvinvointi- ja terveyshyödyistä on paljon tutkittua tietoa (mm. Keniger ym. 2013) ja niillä on tärkeä rooli myös kotoutumisen tukemisessa. Samalla kun maahanmuuttajat muodostavat uusia ihmissuhteita, he rakentavat myös suhdettaan vieraisiin paikkoihin. Tässä haastattelututkimuksessa selvitimme, miten pakolaisuus voi vaikuttaa maahanmuuttajien luontosuhteeseen. Luontosuhteen ymmärtäminen auttaa räätälöimään monikulttuurista luontotoimintaa siten, että myös turvapaikanhakijoiden näkökulma tulee otettua paremmin huomioon suunnittelussa.
Ihmiset eivät jaa yhtä globaalia luontosuhdetta, vaikka aiheesta keskustelu antaa usein niin ymmärtää. Sen sijaan arkielämän toiminnot juurruttavat meidät paikalli seen ympäristöön, mikä tekee luontosuhteesta kulttuurisen ja toiminnallisen asian. Pohdimme tässä artikkelissa, miten maahanmuuttajien luontosuhde on muotoutunut heidän elämäntarinoidensa perusteella. Sitä varten keräsimme Pohjois-Suomeen pa kolaisstatuksella tulleilta maahanmuuttajilta heidän ympäristöelämäkertojaan. Muun muassa McBain (2010) toteaa, että lapsuudenympäristöjä tarkastelemalla voidaan paremmin ymmärtää erilaisia luontosuhteita ja sitä miksi ihminen viihtyy tietynlaisissa ympäristöissä.
Ingold ja Kurttila (2000) kuvaavat luontosuhdetta jatkuvasti erilaisissa käytännöissä ja tekemisissä rakentuvaksi ja muokkautuvaksi prosessiksi. Koska sekä luonto että luontosuhde ovat aikaan ja paikkaan sidottuja, ne ovat alttiita jatkuvalle muutokselle (Suopajärvi, 2009). Lisäksi esimerkiksi arvot, taloudellinen asema ja ihmisten välinen vuorovaikutus muovaavat erilaisista yhteen kietoutuvista merkityksistä – ristiriitaisia
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
27
kin – rakentuvaa luontosuhdettamme, eikä kysymys ole enää vain ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta.
Vaikka jokaisen ihmisen ympäristösuhde on lähtökohtaisesti ainutlaatuinen ja eri tyinen, ajattelemme Rossin (2010) tavoin, että se voi valaista myös yhteisöjen ympä ristösuhteen erilaisia ilmenemismuotoja, erityisyyttä ja muutoksia. Aiemmassa maa hanmuuttajien luontosuhdetta kartoittaneessa tutkimuksessamme tunnistimme muutoksia ja jopa katkoksia luontosuhteessa (Tuulentie ym., 2021). Etenkin kansain välisen suojelun perusteella Suomeen tulleet kuvasivat meille elämäänsä vain alkupe räisessä ja nykyisessä kotimaassaan, vaikka elämään sisältyi pitkiäkin jaksoja pako laisleirillä tai siirtotyöläisinä muualla.
Pakolaisuus tarkoittaa monelle maahanmuuttajalle sitä, että hän joutuu luopumaan läheisistä ihmisistä, yhteisöistä, kenties kulttuurista ja ammatista sekä kodista ja muista tärkeiksi muodostuneista paikoista. McBainin (2010) siteeraama Brown (1982) on tutkinut, mitä pakolaisuuden kaltaisissa pakkosiirroissa ihmisen ympäristösuh teelle tapahtuu. Koska suhde paikkaan on osa identiteettiä, sen katketessa ihminen kokee menettävänsä elämänhallintansa ja yhteisöllisyyden. Itselle tärkeän paikan menettäminen ja jopa pelkkä pelko sen menettämisestä aiheuttavat samankaltaista surua, ahdistusta, epätoivoa tai huolta sosiaalisesta tukiverkostosta kuin läheisen ihmisen menettäminen (Brown & Perkins, 1992; Morgan 2010). Lisäksi ihmisten on usein vaikeaa käsitellä tätä menetystä ja he tarvitsevat siihen aikaa.
Juuri kantaväestöstä poikkeavien elämäkertojen ja luontosuhteen moniulotteisuuden vuoksi luontolähtöinen menetelmä ei välttämättä toimikaan toivotulla tavalla pako laisten kotoutumisen ja hyvinvoinnin tukemisessa. Siksi heidän ympäristö- ja paikka suhdettaan on tärkeää tutkia ja lähestyä esimerkiksi ympäristöelämäkertojen avulla. Karjalaisen (2003) mukaan ympäristöelämänkerta kuvaa elämänkulkua elettyihin paikkoihin kiinnittyneenä.
Olemme soveltaneet haastattelussamme Cooper-Marcusen (1979) kehittämää ympä ristöelämäkertamenetelmää McBainin (2010) kuvauksen mukaan. Siinä henkilöä pyydetään muistelemaan hänelle tärkeitä paikkoja, kuvaamaan paikkojen herättämiä tunnemuistoja ja elämäntilannetta, jossa muodostui vahva side paikkaan. Brownin ja Perkinsin (1992) mukaan lapsuudenympäristöt nousevat yleensä ensimmäiseksi mie leen. Niitä tarkastelemalla voidaan paremmin ymmärtää, miksi ihminen hakeutuu tietynlaisiin ympäristöihin asumaan tai viettämään vapaa-aikaansa.
Aineistomme koostuu kuudesta haastattelusta. Haastatelluista puolet oli naisia ja puolet miehiä. Viisi (kolme naista ja kaksi miestä) on tullut Suomeen Lähi-idän alueelta ja yksi (mies) Afrikasta. Kaikki ovat sijoittuneet Lappiin pienehköille paikka kunnille ja asuneet Suomessa suhteellisen lyhyen ajan, puolesta vuodesta kahteen ja puoleen vuoteen. Yhdessä haastatteluista mukana oli kaksi henkilöä (mies ja nainen), muut olivat yksilöhaastatteluja.
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)Pyrkimyksenä oli saada kuva kansainvälisen suojelun perusteella Suomeen tulleiden luontosuhteesta eri elämänvaiheissa. Koska haastatellut ovat tulleet Suomeen pako laisina, oli jo ennakko-odotuksena, että luontosuhde ei ole heidän elämässään pääl limmäisenä, mikä tulikin haastatteluissa selvästi esiin. Elämänkertahaastattelu on muutenkin haastava toteutettava, koska siinä pitäisi luoda luottamuksellinen suhde mieluiten usean haastattelukerran avulla. Tässä tapauksessa haastetta vielä lisäsi se, että haastattelut toteutettiin tulkin välityksellä. Selvää on myös, että kerrotun ja eletyn elämän suhde on monimutkainen (Katisko 2011), mutta siihen tässä ei ole tarkoitus syvemmin mennä.
Meidän haastatteluissamme pyrkimys oli lähteä kronologisen ajan mukaisesti (Katisko, 2011) kysymään ensin lapsuuden kokemuksista ja sen jälkeen edetä seuraa vien asuinpaikkojen mukaan nykyhetkeen Suomessa. Haastatteluissa tuli kuitenkin nopeasti selväksi, että nykyhetki on niin hallitseva, että eteneminen oli enemmänkin kehämäistä. Monet asiat Suomea edeltävistä asuinpaikoista kiteytyivät sotatilaan, eikä niitä haluttu muistella tai sitten haastateltavat sanoivat, että he eivät muista niistä ajoista mitään. Toisaalta muistoja alkuperäisestä kotimaasta nousi esiin haastattelun Suomea käsittelevässä vaiheessa.
Seuraavaksi esittelemme kuusi ympäristöelämäkertaa, joista löytyy samanlaisia piir teitä. Kaikkien haastateltujen nimet artikkelissamme ovat keksittyjä.
Ayo kuvaa alkuperäistä kotiseutuaan Afrikassa erämaaksi ja täsmentää, että se oli erämaata siinä mielessä, että sinne ei mennyt autotietä. Asutusta ja viljelyä kyllä oli. Alueella oli korkeita vuoria ja joki. Hän kertoo, että he viljelivät siellä monenlaista, perunoita, tomaatteja ja maissia ja siellä oli myös paljon hedelmäpuita. Perheellä oli vuohia, kanoja ja lehmiä ja ympäristössä oli gorilloja ja muita eläimiä (kuva 1).
Ayo ei osaa nimetä mitään mielipaikkaa lapsuudesta: ”Menimme kotoa pellolle tekemään töitä, sitten menimme pelaamaan jalkapalloa ja sitten kouluun”. Hän sanoo, että ei tiennyt paljon asioista ja on paljon jo unohtanutkin. Kuitenkin mukavia asioita oli, kun he menivät pelaamaan jalkapalloa ja menivät pellolle ja ottivat joitain kasveja, etenkin hedelmiä syötäväksi.
Hän ei tiedä tarkkaa syntymäaikaansa, mutta sanoo, että 13‒14-vuotiaana hän joutui lähtemään sotaa pakoon naapurimaahan, isoon kaupunkiin. Siellä hän asui siskonsa ja tämän miehen talossa ja joutui rahapulan vuoksi lopettamaan koulun ja menemään töihin. Hienoja kokemuksia siellä olivat eläinpuistossa käyminen ja golfin peluu.
Pohjoiseen Suomeen muuttaminen oli iso muutos Ayon elämässä. Kuitenkin jalka pallokenttä on tärkeä paikka sielläkin, samoin uimapaikat. Jollekin joka ei tunne Suomea Ayo kertoisi, että ”täällä on kylmä; sanoisin ensiksi, että on tosi hyvät metsät, voi vapaasti kävellä metsissä, eikä ole vaarallisia käärmeitä; ja haluaisin sanoa myös, että täällä mihin tahansa menee, on jotain vesistöjä”. Hän sanoo myös oppineensa
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
29
pukeutumaan: ”Aamulla kun katson ikkunasta ulos, katson, millainen sää on ja katson puhelimesta, mikä on lämpötila. Olen huomannut, että ei ole mikään leikki ollenkaan, että on kylmä, että täytyy pukea paljon”. Alkuperäisestä kotimaastaan hän ei kuiten kaan kaipaa mitään, eikä varsinkaan kuumuutta, joka aiheuttaa sairauksia, malariaa ja muuta.
Lena kuvaa lapsuudenympäristöään ”tavalliseksi”. Hän asui Lähi-Idässä keskellä kau punkia ja sanoo eläneensä lapsuutensa sisätiloissa, kodin piirissä, koska tytöillä ei ollut mahdollisuutta liikkua ulkona. Kuitenkin hän palaa myöhemmässä kertomuk sessaan kotiympäristöön ja sanoo kulkeneensa puistoissa. Tarinan edetessä hän kuvaa lapsuudenkotiaan ”tavalliseksi” arabialaiseksi taloksi. Sillä hän tarkoittaa, että taloon kuului puisto tai sisäpiha, jossa voi kasvattaa mitä haluaa. Heillä oli aprikoosipuu, omenapuu ja kirsikkapuu, ja joka vuosi he odottivat innolla, milloin tulee hedelmiä, joita voi syödä suoraan puusta. Heillä oli sisäpihalla myös sellainen maapala, johon hän istutti joka vuosi mansikantaimia, ja koska mansikka ei ole kovin yleinen hänen kotimaassaan, hän sai syödä mansikat yksin.
Nyt Suomessa hän sanoo viettävänsä enemmän lapsuutta kuin alkuperäisessä lapsuudenkodissaan, koska alkuperäiset lapsuusmuistot ovat hävinneet, kun tuli sotatila: ”Täällä on enemmän vapautta liikkua. Täällä mentiin keräämään marjoja ja mansikoita ja tuntui siltä, että sain osan lapsuuttani takaisin, kun pääsin sellaisiin paikkoihin.”
Lenan seuraava asuinpaikka oli miehen kotikaupunki, jonne hän muutti 14-vuoti aana. Se oli uskonnollisempi, eikä siellä voinut lähteä yksin ulos lainkaan. Siellä oli hienoja historiallisia alueita, mutta sen ympäristöihin ei liity mitään muistoja. Lähtö naapurimaahan sodan jaloista avasi jälleen uuden, vapaamman ympäristön. Uudessa paikassa oli mahdollisuus liikkua yksin ja meren ranta oli kaunis alue.
Suomeen tulo oli helpotus monella tavalla. Myös luonto miellytti: ”Tykkään lumesta. Hienoa on etenkin se, kun lunta alkaa satamaan ja lämpötila nousee hieman.” Vesien jäätyminen on ollut ihmetyksen aihe ja jäällä kävely on hienoa. ”Lasten kanssa kulje taan ympäriinsä täällä, puistoissa, rannalla.” Hän ottaa valokuvia eri vuodenajoista ja porojen näkeminen oli pitkäaikainen toive ja sen toteutuminen oli hienoa. ”Oli hieno tunne, kun uskaltauduin oikein koskettamaan poroa.”
Kaiken kaikkiaan Lenan tarinassa korostuu vapauden ja liikkumisen kaipuu. Hän sanookin, että ei kaipaa alkuperäistä kotiseutua eikä voi ajatella, että lähtisi Suomesta pois.
Oleilusta toimintaan
Ahmed pitää Lähi-Idässä elettyä lapsuuttaan hyvänä, mutta mitään erityisiä muistoja hänellä ei lapsuuteen liity. Hän kulki paljon kaupungin puistoissa, mutta koti oli paras paikka. Hän ei päässyt käymään koulua ja hän kuvaakin lapsuuttaan vain oleiluksi. Oman perheen perustamisen jälkeen hän kävi retkillä lasten kanssa ja ulkoili paljon.
Sodan tultua hän muutti naapurimaahan, missä pystyi käymään meren rannalla ja muutenkin ulkoilemassa. Seitsemän siellä asutun vuoden jälkeen hän muutti perhei neen Suomeen. Pohjoisesta Suomesta hän sanoo, että luonto on täällä hienoa, kun on paljon puita ja pystyy liikkumaan ja käymään eri paikoissa, rannoilla, puistoissa. Hän näyttää pilkkikuvan: ”Vasta sen jälkeen, kun olen tullut Suomeen, olen oppinut kalastamaan ja tietämään kalastamisesta. Tällaista pilkkimistä kotimaassa ei tietenkään
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
31
ollut. Nyt käyn kesälläkin kalastamassa.” Hän sanoo oppineensa paljon luonnosta Suomessa.
Hassan on kotoisin Lähi-Idän vuoristoalueelta köyhästä suurperheestä. Kyläympäris tössä viljeltiin kauraa, linssejä, papuja ja muita vihanneksia ja kasviksia. Siellä oli myös paljon eläimiä, kanoja, lampaita, lehmiä ja villieläimiä, jäniksiä ja lintuja. Elanto tuli maasta.
Hän korostaa, että ei pidä kaupungeista. Lapsuuden mielipaikka oli talon lähellä ollut viljelyalue, puutarha, jossa oli viinirypäleitä ja pensaita: ”Viinirypäleistä tuli varjoa. Siellä pelattiin veljesten ja kavereiden kanssa korttipelejä ja tehtiin kotitehtäviä oliivipuiden alla. Isompina poikina pyydettiin eläinten poikasia ja kasvatettiin jänik siä ja lintuja.”
Nyt kotikylä on raunioina, eikä hän ole nähnyt perheenjäseniään yhteentoista vuoteen. Naapurimaahan muuttaessaan hän asui oman perheensä kanssa kerrosta lossa, jonka ympäristössä oli kyllä puistoja, oliivipuita ja viiniköynnöksiä, mutta lapsia ei uskaltanut päästää yksin ulos. Hassan teki pitkää työpäivää ja vaimo vei lapsia ulos.
Tulo pohjoiseen Suomeen oli hänelle tärkeää etenkin sen vuoksi, että nyt lapset saavat hyvän koulutuksen eikä rasismia ole. Hän asuu Suomessakin maaseutupaikka kunnalla. Jo suomalaisessa pikkukaupungissa käynti on ahdistavaa. Hän on kertonut Suomen ilmastosta alkuperäisessä kotimaassaan asuville ja he ihmettelevät, miten siellä pystyy asumaan. ”Kerron, että aura-auto auraa tiet ja talot ovat niin lämpimiä, että lyhythihaisella ja kevyellä vaatetuksella pärjää sisällä. Kun patterit lämmittävät, puutalot pitävät lämpöä.”
Suomessa hän on kalastanut ja pelannut jalkapalloa sekä kävellyt lähimetsäpolkuja. Hän sanoo, että jos joutuisi muuttamaan pois, hän kaipaisi ihmisiä – sitä, kun näkee naapurin hymyn aamulla – luontoa, turvallisuutta. ”Mistään en löydä tällaisia asioita muualta maailmasta.”
Paluu joen rannalle Myös Alima on suuresta perheestä. Hän asui Lähi-Idässä kylässä, jonka läpi virtaa joki. Kylässä oli vesimylly, joka nosti joesta vettä viljelyksille, mutta se on tuhoutunut pommituksissa. Perhe sai elantonsa maanviljelystä. He kasvattivat valkosipulia, kikherneitä, vehnää, salaattia ja härkäpapua sekä omisti traktorin, jonka vuokraami sesta saatiin myös tuloja. Alima kertoo, että lapsena hänellä oli ”hyvä ja täydellinen elämä ja oli turvallista”. Rakkaimmiksi paikoikseen mainitsee kodin ja joen, jonka varrella leikittiin ja asukkaat viettivät paljon vapaa-aikaansa (kuva 2). Joen yli kulki muutamia siltoja ja sen lähellä oli vanha raunio. Hän ikävöi lapsuusaikaa, mutta samalla toteaa, ettei ”vanhoja voi enää palauttaa, eikä kylä ole enää sellainen, jota voisin kaivata”.
Hän muutti miehensä ja lastensa kanssa parikymppisenä sotaa palkoon naapuri maahan, jossa hän työskenteli jonkin aikaa tehtaalla. Myös mies kävi töissä. Perhe asui esikaupunkialueella aina Suomeen lähtöön asti ja vaihtoi muutaman kerran
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)
vuokra-asuntoa. Omaa pihaa ei ollut. Naapurinmaan luonnosta hän muistaa meren, ”koska se näyttää joelta, mutta minua ei saa veden lähelle”. Hän myös vertaa naapu rimaiden ilmastoja. ”Molemmissa oli tosi lämmintä, mutta kotimaassa ei niin nihke än kuumaa.” Hänelle ei muodostunut lempipaikkaa, mutta piti kävelyistä siskon asunnolle lasten kanssa.
Loppusyksystä Suomeen miehensä ja kolmen lapsen kanssa saapunut Alima kokee ”löytäneensä täältä itsensä” ja saavansa turvaa. Lapset voivat liikkua vapaasti. Paik kakunnallakin on joki, joka muistuttaa lapsuuden kotiseudusta. Hän ei ole vielä näh nyt Suomen kesää. ”Kaikki on vaan valkoista”. Kotona oli keskusteltu miehen ja pojan tuoreesta pilkkikokemuksesta ja ihmetelty ”miten joku voi joen päällä kävellä ja saada pienestä reiästä kalaa”. Hän jäisi kaipaamaan nykyistä asuinpaikkaansa, jos joutuisi lähtemään sieltä.
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
Myös Safa kuvaa Lähi-Idässä elettyä lapsuuttaan täydelliseksi. He asuivat suurper heensä kanssa laitakaupungissa ja omistivat oman asunnon lisäksi vuokra-asuntoja samasta talosta, jossa hän asui naimisiin menoon asti. Isä oli töissä tehtaassa. Talon takaa avautuivat laajat vehnä- ja maissipellot ja lähellä oli myös joki. Se oli hänen mielipaikkansa. Kaikki alueen ihmiset kokoontuivat perjantaisin joenrantaan. ”Ihaninta oli kesällä, kun käytiin uimassa ja grillattiin perheen kanssa. Rannalla oli kaunista ja vihreää. Nautittiin maisemasta, mutta nyt joki on alkanut kuivua”. Kaupungin puistoissa vietettiin aikaa ystävien kanssa.
Naimisiin mentyään hän muutti miehensä kerrostaloasuntoon suurkaupunkiin. Mies oli aluksi töissä tehtaassa, mutta perusti myöhemmin oman verstaan, joka menestyi hyvin, kunnes sota vei kaiken. Kotikorttelistaan hän muistaa liiketilat katukerroksessa, moskeijan sekä näkymän parvekkeelta isoon puistoon. ”Se oli siisti, vihreä ja virkistävä puisto. Oli ihana aamuherätys, kun sai nauttia varjossa parvek keen näkymistä ja kahvista.” Safa kävi myös puistokävelyillä miehen sukulaisnaisten ja jäätelöllä lastensa kanssa.
Safan ollessa parikymppinen perhe muutti naapurimaan pääkaupunkiin sodan jaloista. Mies harjoitti siellä entistä ammattiaan ja he asuivat kerrostalossa. Safan mielestä uusi kotikaupunki oli kaunis ja siellä oli puistoja ja paljon nähtävyyksiä. Yksi puistoista on jäänyt erityisesti mieleen vanhan moskeijan ja antiikkikaupan ansioista. He ottivat puistoon mukaan pientä purtavaa ja kahvia. Illallinen syötiin lähiravintolassa.
Suomeen perhe muutti alkutalvesta ja asuu nyt rivitalossa, jossa on oma piha. Hän ei ole täällä kohdannut rasismia kuten edellisessä maassa. vaikka Safa ikävöi lapsuus- ja nuoruuselämäänsä ja unelmoi siitä, että voisi palata takaisin, hän on väsynyt muut tamiseen. Siksi hän ei halua muuttaa pois Suomesta. ”Jos jälkeläiset lähtevät maail malle, se on heidän asiansa.”
Mielipaikkaa kysyttäessä Safa kertoo, että ”nyt ei voi tehdä mitään, näkee vain lunta, mutta mitä on kuullut, kesä on hieno ja joki menee lähellä, mutta odottelen sitä hetkeä.” Myös Safan perheessä on ihmetelty jäätynyttä jokea ja sitä, että ”pienestä reiästä saa kalaa.”
Elämäkertansa Safa summaa lopuksi metaforan avulla: ”Ihmisen elämä on yhtä iso taulu kuin elämä on pitkä. On ylämäkeä ja alamäkeä ja jokainen askel jättää oman värinsä tauluun. Elämä Suomessa on vasta alussa. Siksi taulussa ei ole vielä viimeisiä värejä, mutta taulusta tulee kaunis.”
Tarina asuinpaikoista eri elämänvaiheissa on haastateltavilla hyvin samankaltainen: alkuperäisellä kotiseudulla asuttiin lapsuus ja ainakin osa nuoruutta, sitten tuli muutto sodan jaloista naapurimaahan, missä elämä saattoi olla melko hyvää, mutta mihin he eivät kuitenkaan pohjimmiltaan olleet tervetulleita ja elämä siellä oli odotusta parem masta. Pohjois-Suomeen pääsy oli parasta elämässä, sillä turvallisuus on aiempien
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)kokemusten myötä muodostunut tärkeimmäksi arvoksi elämässä. Kahden haastatellun naisen tarina erosi tästä perustarinasta siinä, että he muuttivat ennen lähtömaasta poismuuttamista lapsuuden kotiseudultaan puolisoidensa kotiseudulle.
Muutto pohjoisen täysin erilaiseen ympäristöönkin kuvataan ennen kaikkea sen muutoksen kautta, että uudessa asuinpaikassa oli turvallista: lasten on turvallista mennä kouluun ja leikkimään ulos jopa yksin ja kaikkialla voi vapaasti kulkea. Suomalaisesta näkökulmasta saattaa olla jossain määrin yllättävääkin, että pohjoisen Suomen paikkakunnat kuvataan täysin vailla syrjintää oleviksi. Se, että paikkakun nilla ei nähdä mitään huonoja asioita, voi osittain liittyä haastateltavien suhteellisen lyhyeen Suomessa asumisen aikaan.
Turvallisuuden perustavanlaatuisuutta kuvastaa hyvin esimerkki, jossa Hassan toteaa, että ”oli tosi hyvä asia, että olen saanut tulla tänne Suomeen ja olen elossa, tämä on sellainen asia, joka todella ilahduttaa.” Toinen esimerkki kuvaa vapauden merkitystä. Lenan tarinassa uskonnolla on tärkeä rooli. Hän kasvoi kaupungissa, jossa naisen elämä oli suhteellisen vapaata, kunnes hän muutti miehensä kotikaupun kiin. Siellä nainen ei saanut kulkea yksin kaupungilla. Tämän elämänvaiheen ympä ristösuhdetta määritteli pitkälti uskonto, ja kun hän muutti kotimaastaan naapuri maahan, olennaista siellä oli mahdollisuus kulkea eri paikoissa.
Ympäristön ja luonnon rooli kertomuksissa asuinpaikoista vaihteli riippuen suku puolesta ja etenkin siitä, oliko alkuperäinen kotiseutu maaseutua vai kaupunkia. Ympäristöä kuvattiin pääasiassa fyysisten ominaisuuksien avulla mutta myös toiminnan kautta. Synnyinseudut vaihtelivat kylistä, jonne ei pääse autolla, kaupungin läheiseen maaseutuun ja isoihin kaupunkeihin. Lapsuudenperheen toimeentulo perustui vilje lyyn tai tehdastyöhön paikasta riippuen. Lapsuuden luontokuvauksiin sisältyi usein myös viljelykasvien luettelemista ja yhdessä oloa sekä perheen, sukulaisten, ystävien tai kyläläisten kanssa. Nämä muistot ovat yleensä onnellisia ja kaihoisia.
Haastatteluissamme käytettiin samankaltaisia tunneilmaisuja lapsuusajan paikoista kuin aiemmissa tutkimuksissa, joissa on selvitetty kantaväestön paikkakiintymyksen kehittymistä lapsuusajan muistojen avulla (McBain, 2010; Morgan, 2010). Meille ker rottiin surusta, kun kotiseutu ja turvallisuudentunne oli menetetty, mutta kertomuk sista välittyy myös kotiseuturakkaus, vaikka sanoja rakkaus ja ilo ei käytetty. Osa haastatelluista oli haluttomia muistelemaan lapsuuden paikkoja, koska sota oli tuhonnut niitä niin pahasti.
Pakolaisuusajalta kerrotaan vain vähän luontokokemuksia tai mielipaikkoja. Luontoa ja luonnonolosuhteita lähinnä verrataan syntymäseutuun; millainen ilmasto ja kas villisuus tai millaisia eläimiä siellä oli. Useampi pitää edelleen mielipaikkoinaan vesistöjä ja rantoja, jotka olivat olleet vapaa-ajan ympäristöjä jo lapsuudessa. McBainin (2010) keräämissä ympäristöelämäkerroissa esiintyy mielipaikkoina myös kotien piha piirejä ja puutarhoja. Niitäkin meille kuvataan monin sanoin.
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä • 35
Rationaalisesta suhteesta uuden asuinpaikan luontoon kertovat edelleen esimer kiksi Aliman harvoista pakolaisuusajan muistikuvista poimimat säännölliset kävelyt siskon asunnolle ja Avon kokemukset siitä, että Suomessa pitää pukeutua kylmyyden takia. Hän on myös ainoa, joka näki jopa jotain negatiivista lapsuuden luonnossa. Kun moni haastateltu suri sitä, että sota on tuhonnut heidän lapsuusmaisemansa, Avo puhui siitä, miten kuuma Afrikassa on ja piti sitä haittana. Vaikka pakolaiset eivät suoraan arvottaneet elettyjä paikkoja kiintymyksen mää rällä tai laadulla, kuten haastatellut McBainin (2010) tutkimuksessa, lapsuusmaisemat näyttäisivät vaikuttavan siihen, miten pakolaiset arvottavat uutta asuinympäristöään. Moni suhtautui kaikkein positiivisimmin synnyinseutuunsa mutta Suomeen myön teisemmin kuin edellisiin asuinmaihin, jotka muistuttavat ympäristöltään enemmän heidän synnyinseutuaan. Ikävöidessään yhä lapsuusmaisemiaan moni haastateltu halusi kuitenkin perustaa pysyvän kodin suomalaiselle pikkupaikkakunnalle. McBain (2010) pohtii paikkakiintymystä ja toteaa, että turvallisuus ja saavutettavuus vaikuttavat siihen, miten paikka arvotetaan. Esimerkiksi toisen ihmisen koti, jossa henkilö säännöllisesti vierailee, voi muodostua tärkeämmäksi kuin entinen oma koti. Syynä on saavutettavuus: vanhaan kotiin ei voi enää mennä.
Morganin (2010) mukaan lapsuuden paikkoja kuvataan yleensä sosiokulttuuristen merkitysten kautta. Aineistossamme korostuivat sosiaaliset suhteet tai paikkakuvauk sissa esiintyi kulttuurisia tai uskonnollisia symboleja. Morgan (2010) edelleen toteaa, että lapsuuden paikkasiteet muovaavat ihmisen identiteettiä ja ovat usein voimak kaampia kuin myöhemmin elämässä. Ihminen, jolla on vahva paikkaside ja -identi teetti, kokee juurtuneensa ja kuuluvansa johonkin paikkaan. Kun Morgan (2010) haastatteli kantaväestöön kuuluvia, lapsuutensa luonnon lähellä eläneitä keski-ikäisiä ihmisiä, osa heistä kuvaili, miten mielipaikka oli rakentanut heidän identiteettiään. Tällainen paikkaside tuntuu pakolaisiltamme puuttuvan. On kuitenkin nähtävissä, että jotain tällaista odotetaan elämältä Suomessa, jossa on asuttu vasta lyhyen aikaa. Lena kertoi saaneensa osan lapsuuden luontosuhteesta takaisin Pohjois-Suomessa, mikä voi olla merkkinä siitä, että hänellä on tarve jatkaa identiteettinsä rakentamista. Samaa on tulkittavissa Safan taulumetaforasta. On ymmärrettävää, että pitkään pakolaisena eläneet haluavat vihdoin kuulua johonkin paikkaan, josta muodostuu heidän turvasatamansa.
McBain (2010) on todennut, että ihmiset tuntevat usein kaipuuta lapsuudenkodin maisemiin ja paikkoihin, jotka toimivat heille turvasatamina elämän eri vaiheissa, ja kaipuu tällaisiin paikkoihin, joihin on muodostunut vahva tunneside, voi voimistua ajan mittaan. Siksi uuteen paikkaan kiintyminen voi kestää pitkään ja vain lyhyen aikaa alueella asuneiden ihmisten paikkasuhde jää helposti irralliseksi ja tunnesiteen sijasta suhteesta muodostuu rationaalinen. Mikäli he ovat lisäksi epävarmoja siitä, tulevatko he asettumaan alueelle, heidän on vaikea muodostaa kiintymissuhdetta uuteen paikkaan. Erityisesti haavoittuvassa asemassa olevilla ihmisillä, kuten maahan muuttajilla, on tarvetta ja taipumusta muodostaa muita väestöryhmiä voimakkaampia siteitä paikkaan ja kokea pelkoa niiden menettämisestä (Fried, 2000).
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)Ympäristöelämäkertahaastattelut vahvistavat käsitystämme siitä, että kotouttami sessa on tärkeää auttaa maahanmuuttajia muodostamaan vahvoja tunnesiteitä uuteen asuinympäristöön. Paikkakiintymyksen tukemiseen on tarjolla monenlaisia luonto perustaisia Green Care -menetelmiä (Sempik ym., 2010). Ennen luontotoiminnan suunnittelua on syytä tutustua osallistujien ympäristöelämäkertoihin. Näissä keskus teluissa kannattaa kysyä erityisesti lapsuuden mielipaikoista ja pohtia yhdessä, miten mahdollinen pakolaisuusaika on vaikuttanut luontosuhteeseen ja ovatko aiemmat elämänkokemukset herättäneet esimerkiksi pelkoja luontoa kohtaan. Tutustuminen suomalaiseen luontoon voi alkaa asuinpaikan lähiluonnosta ja erityisesti sellaisista ympäristöistä, jotka kuuluvat lapsuuden mielipaikkoihin. Esimerkiksi rannat, lähi puistot ja -metsät ovat hyviä kohteita, sillä niissä voi myös kohdata kantaväestöä, tavata naapureita ja solmia uusia ihmissuhteita.
Ympäristöelämäkerrat osoittavat, että ajallisuuden kokemukseen voi liittyä ajan kerroksia epäloogisessa järjestyksessä, mikä tekee kertomusten tulkinnasta haasteel lista. Tarina voi sisältää tulevaisuuden odotuksia, menneisyyteen palaamista ja tapah tumien kertomista nykyhetkessä ja edetä kertojan näkökulmasta täysin tarkoituksen mukaisesti. Katisko (2011) on maahanmuuttajien työelämäkertoja käsitellessään sitee rannut Ricoeuria, jonka mukaan kertomuksissa on kahdenlaista aikaa. Aika voi olla kronologista aikaa, tapahtumien peräkkäisyyttä, jossa kysymyksenä voisi olla ”mitä sitten tapahtui tai mitä sen jälkeen tapahtui?” Toinen ajan etenemisen mahdollisuus on ajan eteneminen kehämäisesti, loikkien ja taaksepäin palaten. Yksi muisto, yksi kerrottu kohta elämästä, tuo mieleen toisia tapahtumia.
Kuten Katisko (2011) suosittelee, olemme toiminnan juonen avautumiseksi pyrki neet kiinnittämään kertomuksissa huomiomme siihen, miten kertoja kuvaa toimintaa: päämääriä, odotuksia, motiiveja, toimijoita, vastuuta ja tilanteita. Myös se on olen naista, mitä kertojat ajattelevat kertomisen arvoiseksi, ja yleensä se ei ole samanlaisena toistuva asia vaan vaatii jotain yllättävää (Katisko 2011). Meille esimerkiksi kuvattiin, että alkuperäisen kotiseudun asumus oli ”tavallinen arabialainen talo”, ja jouduimme kysymään, millaista taloa sillä tarkoitetaan, jolloin saimme tärkeää lisätietoa. Talo tarkoitti myös pihapiiriä. Sanojen merkitykset ovat saattaneet muuttua myös siinä vaiheessa, kun puhe on käännetty suomen kielelle.
Ympäristöelämäkertamenetelmällä kerätyn aineiston tulkinta on haasteellista myös siksi, että osallistujia oli vähän ja ryhmä painottunut Lähi-Idän pakolaisiin. Se voi olla syynä siihen, että löysimme kertomuksista yllättävän paljon samankaltai suuksia. Aineistostamme poikkeavia tarinoita ja mielipaikkoja on varmasti enemmän. Siksi aiomme jatkaa haastatteluja ja laajentaa kohderyhmää.
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
Brown, B.B. 1982. Brown house and block as territory. Teoksessa: Conference of the Association for Consumer Research, San Francisco, CA. and Carol M. Werner (1985), Social Cohesiveness, Territoriality, and Holiday Decorations: The Influence of Cul-de-Sacs, Environment and Behavior. s. 539–565.
Brown, B.B. & Perkins, D.D. 1992. Disruptions in place attachment. Teoksessa: Place attachment. Springer, Boston, MA, s. 279–304.
Cooper-Marcus, C. 1979. Environmental autobiography. Working paper 301. Institute for Urban and Regional Development. University of California.
Ingold, T., & Kurttila, T. 2000. Perceiving the environment in Finnish Lapland. Body & society, 6(3-4), 183–196.
Karjalainen, P. T. 2003. On geobiography. Teoksessa Sarapik, V. & Tüür, K. (toim.) Place and Location, 87–92. Studies in Environmental Aesthetics and Semiotics III, Viron taideakatemia.
Katisko, M. 2011. Kansalaisuus työyhteisön arjessa. Maahanmuuttajien kertomuksia työelämästä. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2011:9, Helsingin yliopisto.
Keniger, L.E., Gaston, K.J, Irvine, K.N. & Fuller, R.A. 2013. What are the Benefits of Interacting with Nature? International Journal of Environmental Research and Public Health 10: 913–935.
McBain, K.A. 2010. Adult attachment theory and attachment to place: exploring rela tionship between people and places. Väitöskirja. James Cook University.
Morgan, P. 2010. Towards a developmental theory of place attachment. Journal of Environmental Psychology 30(1): 11–22. Rossi, L. 2010. Yksilöllä on väliä: Miten voisi tutkia yksilön elinikäistä ympäristösuh detta. Elore 17(2): 79–103
Sempik, J., Hine, R. & Wilcox, D. 2010. Green Care: A conseptual framework. A report on the working group of the health benefits on green care. COST 866, Green care in agriculture. Loughborough University.
Suopajärvi, T. 2009. Sukupuoli meni metsään: luonnon ja sukupuolen polkuja metsä ammattilaisuudessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1255.
Tuulentie, S., Huhta, E., Jokela, L., Seppälä, L. & Uusitalo, M. 2021. Luontosuhteen katkokset ja jatkuvuudet: maahanmuuttajien kokemuksia pohjoisessa. Terra 133(4): 189–201.
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)
Monikulttuurisen luontolähtöisen toiminnan tavoitteena on ollut erityistä tukea tarvitsevien osallistujien hyvinvoinnin ja sosiaalisten suhteiden vahvistaminen. KUPO-hankkeessa olemme pyrkineet kohti tavoitetta kehittämällä toimintaamme sosiaalipedagogisella työorientaatiolla – oppiminen ja kasvaminen toimijuuteen on luonteeltaan reflektoivaa, kokemuksellista- ja yhteisöllistä. Kehittämistyössä on kulkenut rinta rinnan työpaikkojen ohjaajien monikulttuurinen luontovalmennus sekä hankkeissa toimivien organisaatioiden asiakkaiden monikulttuuriset toimin nalliset luontoryhmät.
Lapin amk ja Luke ovat suunnitelleet ja toteuttaneet KUPO-valmennuksen ja sen prosessin kumppaniorganisaatioiden työntekijöille (Meriva sr, Pohjantähtiopisto, Rovalan MoniNet ja Tervolan kunta). Roolitukset olivat alussa valmennusta ja men torointia. Valmennuksen ja mentoroinnin avulla Lapin amkin ja Luken hanketyön tekijät auttoivat eri toimijoita ja heidän asiakkaitaan yhdessä suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan monikulttuurisissa ryhmissä toteutuvaa luontotoimin taa. Prosessin edetessä mentoreiden ja valmennettavien roolit liudentuivat ja koke muksellista oppimista syntyi vastavuoroisesti. Toiminnan tuloksena on syntynyt yhdessä kumppaniorganisaatioiden ja asiakkaiden kanssa toteutunutta luontotoimin taa ja erilaisia luontotyöpajojen sarjoja, joissa luonto on tarjonnut innoittavan ja haas tavankin ympäristön kulttuuritaustoiltaan erilaisten ihmisten kohtaamiselle ja toi minnalle eri vuodenaikoina.
Kokeiltavan ja kehitettävän monikulttuurisen luontotoiminnan tuli soveltua kunkin osatoteuttajan asiakastyöhön ja edistää eri tavoin tukea tarvitsevien asiakkaiden ja osallistujien kuntoutumista ja/tai kotoutumista. Toimintaa suunnittelemaan, ohjaa maan ja kehittämään tarvittiin innokkaita luontotoiminnasta ja monikulttuurisesta ohjaustyöstä kiinnostuneita ohjauksen ja opetuksen ammattilaisia. Monikulttuurisen luontotoiminnan toivottiin rakentuvan pysyväksi osaksi osatoteuttajan asiakastyötä
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
ja sen toivottiin myös lisäävän yhteistyötä paikallisten yhdistysten, hankkeiden, yritysten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.
Lähtökohdaksi kehittämistyöhön valikoituivat parin viimeisen vuosikymmenen aikana lisääntyneet ajatukset yhteiskehittämisestä (co-creation) ja yhteistuottamisesta (co-production). Yhteiskehittämisessä asiakkaiden, kansalaisten ja työntekijöiden osallisuutta palveluiden ja hyödykkeiden kehittämisessä ja tuottamisessa korostetaan. Yhteistuottamisessa on pyrkimys julkisten palveluiden tuottamiseen erilaisena yhteistoimintana tai kumppanuutena kansalaisten ja julkisten palveluiden eri toimi joiden välillä (Kostilainen, Määttä, Nieminen & Perikangas 2020; Keskitalo 2020). Toimintaa haluttiin kehittää ja valmennusta toteuttaa sosiaalipedagogisella työotteel la (Nivala & Ryynänen 2019) siten, että dialogiselle kohtaamiselle on otolliset olosuh teet ja mukana olevien osallisuus ja toimijuus vahvistuvat.
Kehittämistyö ajateltiin yhteisölliseksi prosessiksi, jossa keskeistä on toiminnalli suus ja luovuus. Teorian ja käytännön yhteen kietoutuneisuus huomioitiin niin, että tiedollisen osaamisen karttumisen kanssa käynnistyy yhtäaikaisesti luontotoiminto jen suunnittelu ja kokeilu. Kokemuksia ohjaamisesta ja luontotoimintojen toteutuk sista haluttiin myös kehittämistyössä mukana olevien kesken jakaa ja niistä oppia. Niin valmentajien, ohjaajien kuin osallistujienkin ajateltiin oppivan ja innoittavan toisiaan kehittämistyön aikana siten, että käytäntöjen muutos olisi mahdollista.
KUPO-valmennusmallin kehittäminen aloitettiinkin heti hankkeen käynnistyttyä vuoden 2020 alussa. Valmennuksen tavoitteena oli perehdyttää osallistujat Green Care -ajatteluun ja monikulttuuriseen ryhmätoimintaan (kuvio 1). Valmennus suun niteltiin siten, että se tarjoaa teoriatietoa luonnon hyvinvointivaikutuksista, luonto lähtöisistä menetelmistä ja luontotyöpajojen suunnittelusta toteutuksesta ja arvioin nista. Teoriatietoa tarjottiin myös kulttuurisensitiivisestä työotteesta, monikulttuu risten ryhmien erityistarpeista ja ohjausosaamisesta. Webinaareissa kokemuksia luontotoiminnan toteutuksista oli mahdollisuus jakaa ja tarkastella yhdessä. Yhteis toiminnassa syntyi oivalluksia, innostusta sekä kannustusta monikulttuurisen luon totyöpajan suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja kehittämiseen sekä mentoreil ta että ohjaajilta.
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)
Valmennuksen Green Care -ulottuvuuden lähtökohtana olivat Green Care -toimin nan keskeiset elementit Luonto, toiminta ja yhteisö sekä edellytykset ammatillisuus, tavoitteellisuus ja vastuullisuus. Näiden elementtien ja edellytysten kautta Green Care -toiminta erottuukin muusta luontoon liittyvästä toiminnasta (Luke & GCF ry 2021).
Valmennettavien tueksi luotiin prosessin vaiheita esittelevä työkirja. Työkirjan tar koituksena oli varmistaa Green Care -elementtien ja perusedellytysten toteutuminen ja monikulttuurisen ohjausosaamisen syventyminen KUPO-hankkeen työpajoissa. Työkirja auttoi suunnittelemaan, toteuttamaan, arvioimaan ja kehittämään luonto lähtöistä toimintaa monikulttuurisille asiakasryhmille.
Työkirjassa on viisi osaa:
•
Tunne luontosuhteesi ja -osaamisesi (yksilötehtävä)
• Tunne ryhmäsi (ryhmä tai paritehtävä)
• Suunnittele luontotyöpajan sisältö (ryhmä tai paritehtävä)
• Valmistele luontotyöpaja (ryhmä tai paritehtävä)
• Tutkitaan yhdessä luontotyöpajaa reflektoinnin avulla
Ensimmäinen osio ohjaa toiminnan suunnittelijaa ja toteuttajaa tulemaan tietoiseksi omasta luontosuhteestaan ja luonto-osaamisestaan. Osaamiskartoitus antaa viitteitä siitä, millaista osaamista luontotoiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen löytyy toteuttajalta itseltään ja minkälaista hänen tulee hankkia Green Care -toiminnan edellyttämän ammatillisuuden varmistamiseksi. Tunne luontosuhteesi ja -osaamisesi tehtävää voidaan hyödyntää myös asiakastyössä, kun halutaan syventää ja suunnata toimintaa tavoitteelliseksi ja asiakaslähtöiseksi.
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä • 43
Työkirjan toinen osio opettaa luontolähtöisen monikulttuurisen toiminnan suun nittelijan ja toteuttajan tuntemaan ja tunnistamaan asiakasryhmän vahvuudet sekä toiminnalle mahdollisesti asettuvat reunaehdot (fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset). Tunne ryhmäsi -osio ohjaa myös asiakkaan luontosuhteen kartoittamiseen sekä henkilökohtaisten ja ryhmäkohtaisten hyvinvointi tavoitteiden asettamiseen Green Care -toiminnan edellyttämän tavoitteellisuuden mukaisesti.
Kolmas osio työkirjassa valmentaa suunnittelemaan, minkälaiset luontoaktiviteetit sopivat KUPO-ryhmälle ja millaisessa luontoympäristössä ne kannattaa toteuttaa.
Osio ohjaa Green Care -menetelmien viemistä käytäntöön ja miten ohjaajien ja osal listujien luontotoimintaan liittyviä vahvuuksia voidaan hyödyntää luontotyöpajan toteutuksessa. Lisäksi työkirjan kolmososio opettaa tunnistamaan erilaisia keinoja, joilla yksilöille ja koko ryhmälle asetettuja hyvinvointi tavoitteita voidaan saavuttaa. Osiossa huomioidaan Green Caren edellytykset: tavoitteellisuus, ammatillisuus ja vastuullisuus sekä peruselementit: luontoperustaisuus, kokemuksellisuus ja osallisuus.
Neljäs osio ohjaa valmistelemaan käytännön toimenpiteillä luontotyöpajan toteutus. Osiossa mennään konkreettisiin asiakokonaisuuksiin, joiden suunnittelun jälkeen toteuttajalla on valmis toteutussuunnitelma monikulttuurisen luontotyöpajan toteut tamiseksi.
Viides työkirjan osio painottuu reflektion kautta tapahtuvaan osallistujien työpaja kokemuksen jäsentelyyn oman luontosuhteen ja monikulttuurisuuden kannalta. Reflektioon pohjautuva kehittämisosio tähtää myös luontotoiminnan ja monikulttuu risen ryhmätoiminnan kehittämiseen ja toiminnan vaikuttavuuden parantamiseen.
KUPO-hankkeen osallistujaorganisaatioista rakentui verkosto, joka yhdessä kehitti ja tuotti monikulttuurista luontotoimintaa kotoutumisen ja kuntoutumisen asiak kaille. Yhteiskehittämisessä on yleensä kysymys loppukäyttäjien aktiivisesta osallis tamista prosessiin, jossa hyödynnetään heidän kokemuksiaan, kun suunnitellaan uusia tai kehitetään olemassa olevia palveluja heidän tarpeistaan (mm. Prahalad & Ramaswamy 2000). KUPO-hankkeessa yhteistoimintaan osallistuivat kaikki hank keen asiantuntijat, ohjaajat, osallistujat ja yhteistyökumppanit.
Yhtä aikaa valmennuksen ja monikulttuurisen luontotoiminnan kanssa käynnistyi yhteistoiminnallinen kehittäminen sosiaalipedagogisella orientaatiolla. Luontotoi minnan yhteiskehittäminen jatkui osana valmennusta kahdella palaute- ja kehittä mispäivällä. Näissä tilaisuuksissa ohjaajat ideoivat yhdessä luontotyöpajojen sarjoja ja suurryhmien emännöintejä, minkä jälkeen ideoita alettiin toteuttaa eri tavoin. Otimme myöhemmin myös palvelumuotoilun avuksi yhteiskehittämiseen, ja palvelumuotoilija tuli mukaan prosessia (kuva 1). Palvelumuotoilija toimi asiantuntijana, joka ohjasi suunnittelua hyödyntämällä erilaisia tiedonkeruumenetelmiä ja visuaalisia työkaluja (kuva 2). Kokoonnuimme palvelumuotoilemaan fasilitaattorin johdolla viisi kertaa.
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)Kuva 1. Yhteistoiminnan osapuolet ja kehittämisen prosessi (Kuva: Samuel Ahola, Arctic Factory / Lumot-käsikirja)
Palvelumuotoilu on asiakasymmärrykseen perustuvaa palvelun yhteissuunnittelua. Moritzin (2005) mukaan palvelumuotoilu auttaa luomaan uusia tai parantamaan olemassa olevia palveluja, jotta ne olisivat entistä hyödyllisimpiä, käytettävämpiä ja haluttavampia asiakkaan näkökulmasta sekä tehokkaita yrityksen näkökulmasta.
Palvelumuotoilun taustalla on muotoiluajattelua (design thinking). Siinä on kysymys ihmislähtöisestä ajattelutavasta, jossa empatian avulla pyritään ymmärtämään asiak kaan tarpeita, toiveita ja kokemuksia palvelusta.
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
Palvelumuotoilu tapahtuu yleensä monialaisessa verkostossa, koska tarkoituksena on rikkoa toimialojen ja organisaatioiden siiloja. Kun yhteissuunnitteluun osallistuu erilaisten organisaatioiden ja toimialojen edustajia, monialaisuus tuottaa paljon näkökulmia ja otollisen maaperän myös uusille ideoille ja ratkaisuille (Sanders & Stappers 2008). KUPO-verkostossamme on mm. sosiaalipedagogista, sosiaaliohjauksen ja sosiaalisen kuntoutuksen sekä Green Caren ja biotalouden osaamista. Empatiaa korostava palvelumuotoilu istui hyvin monialaisen verkostomme työkaluksi.
Palvelumuotoiluprosessissa fasilitaattori käytti British Design Councilin vuonna 2004 lanseeraamaa tuplatimantti-menetelmää. Siinä palvelun yhteissuunnittelu on jaettu neljään vaiheeseen (kuvio 2). Prosessin ensimmäisessä ns. Löydä-vaiheessa tunnistetaan ja tutustutaan palvelun käyttäjiin ja asiakkaisiin.
Ohjaajat olivat jo tehneet ja kirjanneet havaintojaan luontotyöpajoista ja keränneet osallistujien kokemuksia luontotoiminnasta ennen palvelumuotoiluprosessin alkamista. Siksi etenimme nopeasti Määritä-vaiheeseen, jossa asetetaan tavoite yhteiskehittämi selle. Tehtäväksemme kiteytyi monikulttuurisen luontotoiminnan suunnittelua oh jaava sähköinen käsikirja, joka palvelee KUPO-toimijoita mutta myös muita kotou tumis- ja kuntoutumispalveluja tuottavia organisaatioita, joita luontoperustaiset menetelmät ja monikulttuuriset ryhmät kiinnostavat. Käsikirja antaa työkaluja moni kulttuurisen luontotoiminnan suunnitteluun, järjestämiseen ja kehittämiseen. Suunnit telussa on vahvasti huomioitu erityistä tukea tarvitsevat luontotoimintaan osallistujat.
Palvelumuotoilun seuraavassa Kehitä-vaiheessa ideoimme kirjan sisältöä. Halu simme koota käsikirjaan organisaatioiden hyviä käytäntöjä monikulttuurisista luon totyöpajoista, joita oli toteutettu myös työpajojen sarjoina ja suurryhmille. Lisäksi päätimme hyödyntää valmennuksen avuksi laadittua työkirjaa (ks. artikkelin alku osa) sekä ottaa mallia aiemmassa Polut-hankkeessa laadituista opaskorteista1.
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)Teimme prototyypin kirjan rakenteesta, josta halusimme selkeän ja helppokäyttöisen. Kirjaan tuli viisi osaa, joiden tekstit tiivistettiin 1‒2 sivulle (kuva 3). Käyttäjälle-sivuilla esittelemme käsikirjan rakenteen ja tavoitteet. Mistä on kyse? avaa käsikirjan käsitteitä ja toteuttamistapoja. Miten etenen? kuvaa luontotyöpajan päävaiheet suunnittelusta, toteutukseen ja arviointiin. Miten toteutan? -sivuilla esittelemme tarkemmin erilaiset toteutustavat luonnossa liikkumisesta ja viljelystä eläinavusteisiin työpajoihin. Näitä toteutetaan joko yksittäin tai sarjana, jossa luontotietämys ja vaatimustaso kasvaa asteittain.
Käsikirjan Miten toteutan? -sivuilla kuvataan vaihe vaiheelta myös se, miten luon totyöpajoja voi toteuttaa etänä, kun luontoon ei pääse. Esteinä voi olla esimerkiksi kovat pakkaset tai koronan kaltainen pandemia. Virtuaaliset luontotyöpajat varmis tavat, että palvelu pysyy mahdollisimman säännöllisenä, eikä luontotoimintaan tule pitkiä katkoksia, vaan asiakkaat voivat nauttia luonnon hyvinvointihyödyistä silloin kin, kun ulos ei pääse ryhmän kanssa. Uskomme, että säännölliset ohjatut luontokon taktit inspiroivat asiakkaita lisäämään myös omaehtoista luonnossa liikkumista. Suurryhmätoteutuksilla haluttiin puolestaan lisätä naapurikunnissa toimivien orga nisaatioiden, yritysten ja yhdistysten välistä yhteistyötä ja vahvistaa heidän keskinäi siä siteitään. Niissä useamman organisaation asiakkaat osallistuvat yhteiseen luonto tapahtumaan.
Miten kehitän? -osiossa annamme vinkkejä toiminnan itsearviointiin ja palautteen keruuseen asiakkailta. Arviointi on tärkeää palvelun jatkuvan kehittämisen kannalta.
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
Palvelumuotoilun viimeistä Tuota-vaihetta varten keräsimme palautetta prototyy pistä hankkeen ulkopuolisilta ammattilaisilta, jotka ovat käsikirjan potentiaalisia käyttäjiä. Halusimme kuulla, miten helpoksi he näkevät käsikirjan käytön, ja tukeeko tällainen käsikirja sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ohjaustyötä. Lisäksi pyysimme ehdotuksia siitä, miten käsikirjan käytettävyyttä voisi parantaa. Palaute auttoi käsi kirjan viimeistelyssä.
Kun pyysimme palvelumuotoilun osallistuneilta kertomaan mielipiteitään yhteis suunnittelusta, kaikki kokivat sen hyvin tärkeäksi ja työpajojen ilmapiirin luovaksi ja kannustavaksi. Tapaamisissa opittiin paljon muiden kokemuksista ja saatiin vertais tukea ja inspiraatiota omaan työhön. Palvelumuotoilussa syntynyt käsikirja on yksi konkreettinen tulos yhteiskehittämisestä. Osallistujat kantoivat kuitenkin huolta sii tä, kuka pystyy päivittämään käsikirjaa kiireisen arjen keskellä ja täydentämään sitä uusien luontotyöpajojen kuvauksilla.
Palvelumuotoilu on oppimisprosessi, jossa palvelua päivitetään jatkuvasti, sillä asiakastyypit, asiakastarpeet mutta myös yritys ja yritysympäristö sekä yhteiskunta muuttuvat koko ajan (Koivisto ym., 2019). Hyvinvointialueet ovat yksi lähitulevaisuu den muutosdraivereista ja vaikuttavat siihen, miten alueellisesti hyvinvointipalveluja tuotetaan. Uskomme, että tällaiset muutokset tulevat lisäämään organisaatioiden yhteistyötä palvelujen toteuttamisessa ja kehittämisessä.
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)Design Council (2020). What is the framework for innovation? Design Council’s evolved Double Diamond. https://www.designcouncil.org.uk/news-opinion/ what-framework-innovation-design-councils-evolved-double-diamond Jokela, L., Seppälä, L., Santala, K. & Uusitalo, M. (2022). LUMOT käsikirja. Lapin ammattikorkeakoulun julkaisuja D. Muut julkaisut 7/2022.
Keskitalo, E. (2020) Osallistavan tutkimuksen ja kehittämisen teoreettisia ja menetel mällisiä lähtökohtia. Teoksessa Helminen, J. (toim.) Näkökulmia osallistavaan tut kimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan, 22-35. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsinki. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-348-3
Koivisto, M., Säynäjäkangas, J. & Forsberg, S. (2019). Palvelumuotoilun bisneskirja. Helsinki: Alma Talent.
Kostilainen, H., Määttä, A., Nieminen, A. & Perikangas, S. (2020) Yhteiskehittäminen hyvän elämän palvelujen muotoiluna. Teoksessa Helminen, J. (toim.) Näkökulmia osallistavaan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan, 36–47. Diakoniaammattikorkeakoulu, Helsinki. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-348-3
Luke ja GCF ry. 2021. Suomalainen Green Care: Green Care -toimintatavan käsikirja & LuontoHoivan ja LuontoVoiman laatutyökirja. Luonnonvarakeskus, Helsinki. https://orcid.org/0000-0001-5770-5982
Moritz, S. (2005). Service design: Practical access to an evolving field. Köln Interna tional School of Design
Nivala, E & Ryynänen, S (2019) Sosiaalipedagogiikka. Kohti inhimillisempää yhteis kuntaa. Gaudeamus, Helsinki.
Prahalad, C. K. & Ramaswamy, V. (2000) Co-opting customer competence. Harvard Business Review 78(1): 79–90.
Sanders, E. B. N., & Stappers, P. J. (2008). Co-creation and the new landscapes of de sign. International Journal of CoCreation in Design and the Arts 4(1): 1-18.
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)Outi Hedemäki-Kantola
Meriva sr on sosiaalipalvelujen tuottaja, jolle on myönnetty yhteiskunnallinen yritys merkki. Säätiö toimii valmennuksen, tuetun työllistämisen, kuntoutuksen, koulutuk sen, tuotannollisen toiminnan ja terapeuttisen työtoiminnan monitoimiyksikkönä. Merivan toimintaa ohjaavat arvot: toteutetaan asiakasta arvostavaa palvelua, ollaan vahva valmennuksen ammattilainen, tuotetaan tuloksellisesti yhteiskunnallista hyvää ja ollaan luotettava ja luova kumppani.
Nuorten työpajatoiminta säätiöllä on käynnistynyt vuonna 2010.Meriva-säätiön nuorten valmennuspalveluissa keskeiset tulevaisuuden megatrendit nähdään linkit tyvän jatkuvan oppimisen kehittämiseen sekä kiertotalouden merkityksen kasvuun. Kiertotalous on malli, jossa toiminta suunnitellaan niin, että materiaalit ja niiden arvo säilyvät kierrossa. Kiertotaloudessa vielä vähän esiintuotu näkökulma on hyvin vointi. Keskeinen hyvinvoinnin tekijä on tyytyväisyys elämään.
Nuorten työpajatoiminnan tavoitteena on nuorten kasvu, itsenäistyminen, osalli suus, yhteisöllisyys ja niihin liittyvä tietojen ja taitojen oppiminen. Nuorten työpaja toiminta antaa nuorelle varhaista tukea yksilöllisesti ja yhteisöllisesti. Nuorisotyöllinen työote on nuorten työpajatoiminnan keskeisin tunnuspiirre ja strategiset painopisteet tulevat nuorisolaista (Nuorisolaki 1285/2016). Nuorten työpajan kohderyhmänä ovat alle 29-vuotiaat nuoret, jotka ovat tai joilla on riski jäädä työmarkkinoiden tai koulu tuksen ulkopuolelle. (Into- etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry 2022, 5.)
KUPO–hankkeen kautta vahvistettiin säätiön valmennuspalveluissa ympäröivän luonnon tavoitteellista hyödyntämistä asiakkaiden hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja edistämiseksi. Monikulttuurista luontolähtöistä valmennusta toteutettiin niin säätiön sisäisissä, suljetuissa pienryhmissä kuin yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa toteutetuissa avoimissa ryhmätoiminnoissa.
Keskeisenä Meriva-säätiön monikulttuurisen luontolähtöisen pienryhmävalmen nuksen toimintaympäristönä toimi matalimman kynnyksen valmennuspalvelu, ns. starttivalmennus, tiiviissä yhteistyössä säätiön mediapajan kanssa. Starttivalmennus on arjenhallinnan vahvistumiseen keskittyvää työpajojen matalan kynnyksen toimin taa. Starttivalmennus tukee valmentautujaa kokonaisvaltaisesti ja vahvistaa yhteistyö
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
tä tarvittavien monialaisten palveluiden kanssa. Starttivalmennukseen osallistuvien nuorten keskeinen tavoite on osallisuus ja sosiaalinen vahvistuminen. (Into ry 2022, 6.)
Sosiaalinen vahvistaminen on mm. sosiaalisen toimintakyvyn ja arjen asioiden hallinnan parantamista. Se on ihmisen keskeisten elämäntaitojen vahvistamista. Tavoitteena on parantaa yksilön kykyä toimia ja selviytyä sosiaalisissa tilanteissa sekä olla osallinen yhteisöissä. Tähän tarvitaan itsetuntemusta, käsitystä omista vahvuuk sista ja osaamisesta. Sosiaalinen vahvistaminen edistää ihmisen mahdollisuuksia vaikut taa oman elämänsä kulkuun ja selviytyä erilaisista elämäntilanteista. (Into ry 2022, 5.)
Pienryhmävalmennuksessa korostuu luontolähtöisen valmennuksen kolme perus elementtiä: luonto tai luontoperustaisuus, kokemuksellisuus ja osallisuus. Ryhmäval mennuksessa nuori voi valmentajan tuella tutustua erilaisiin luontotoimijoihin ja -toimintoihin, jolloin kynnys hakeutua luontoharrastuksiin voi madaltua (kuva 1). Säätiöllä valmennus on aina tavoitteellista, ammatillista ja vastuullista.
Säännöllisesti toteutettava luontolähtöinen ryhmävalmennus tarjoaa tietoa ja kei noja, joiden avulla nuoren on mahdollista edistää omia henkilökohtaisia taitojaan kuten arjenhallintaa, itsetuntemusta ja sosiaalisia taitoja. Ryhmävalmennuksessa on kolme peruselementtiä: luonto tai luontoperustaisuus, kokemuksellisuus ja osallisuus. Lisäksi ryhmävalmennus on prosessinomaista, tavoitteellista, ammatillista ja vas tuullista.
Kuva 1. Eläinavusteinen toiminta on yksi ryhmävalmennuksen muodosta. Säätiön pienryhmä vieraili useaan eri otteeseen hevospalveluja ja hevosavusteista toimintaa tarjoavassa Millihaassa. Millihaka on Suomen Ratsastajaliiton jäsentalli, joka tarjoaa toimintaa hevosystävän kanssa sitä kuunnellen ja kunnioittaen (Millihaka 2022). Talvisen ulkoilupäivän aikana on hyvä päästä lämmittelemään elävän tulen ääreen (Kuva: Outi Hedemäki-Kantola).
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)Kaikki kolme valmennuksen peruselementtiä korostuvat Nuotta-valmennuksessa. Nuotta on leirimuotoinen valmennus 14‒29-vuotiaille sosiaalisen vahvistamisen tar peessa oleville nuorille. Nuotta vahvistaa nuorten arjenhallintaa, sosiaalisia taitoja ja terveitä elämäntapoja ja hyödyntää toiminnallisia ja elämyksellisiä menetelmiä pien ryhmässä.
Nuotta-valmennus syntyi opetus- ja kulttuuriministeriön aloitteesta syksyllä 2010, ja on osa miniteriön sosiaalisen vahvistamisen palvelukokonaisuutta, johon kuuluvat lisäksi etsivä nuorisotyö ja nuorten työapajatoiminta. Nuottaan osallistuneet kertovat valmennusjakson päätyttyä usein kasvaneesta itseluottamuksesta ja rohkeudesta osallistua ryhmätoimintaan. Valmennuksella on todettu olevan merkittäviä vaiku tuksia erityisen tuen tarpeessa olevien nuorten arjenhallinnan, itseluottamuksen ja sosiaalisten taitojen vahvistumiseen. Valmennuksia järjestetään vain Suomen yhdek sässä nuorisokeskuksessa. (Suomen nuorisokeskukset 2022.)
Yhdessä Pohjantähtiopiston kanssa 1.-4.6.2021 toteutettu monikulttuurinen Nuottavalmennus oli yksi monikulttuurisen luontolähtöisen valmennuksen toteutustavoista ja nuorille kokemuksena merkittävä. Nuotta-valmennus toteutettiin Nuorisokeskus Vasatokassa, Inarin Riutulassa (kuva 2).
Kuva 2. Nuorisokeskus Vasatokka Inarin Riutulassa sijaitsee kauniissa järvimaisemassa Muddusjärven rannalla (Kuva: Outi Hedemäki-Kantola).
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
Meriva ja Pohjantähtiopiston yhteisen monikulttuurisen pienryhmän Nuottavalmennuksen teemana oli ”Erätaidot ja Lapin luonto”. Teeman mukaisesti kolmen aktiivisen valmennuspäivän ohjelma piti sisällään mm.
• tutustumiskäynnit Paadarin porotilalla Solojärvellä ja Siperia Lapponican koira- ja hevostilalla
• tutustumisen Saamelaiskulttuurikeskus Sajokseen ja saamalaismuseo Siidaan, jotka avasivat mm. saamelaiskulttuuria, poronhoitoa elinkeinona ja saamelaisten asemaa alkuperäiskansana
• yhdessä lounaan valmistamista ja nauttimista Jäniskosken tulistelupaikalla
• erätaitojen harjoittamista Kettulammen laavulla.
Jokainen valmennuspäivä päättyi yhteiseen reflektointiin päivän kokemuksista ja tuntemuksista sekä mahdollisuuteen saunoa ja pulahtaa juuri jäistä vapautuneeseen Muddusjärveen. Palaute nuorilta Nuotta-valmennuksesta oli pelkästään positiivista: koettiin yhdessä toisten nuorten kanssa jotain aivan uutta, kukaan ei jäänyt ryhmäs sä ulkopuoliseksi, ohjattu toiminta yhdessä valmentajien kanssa syvensi valmennus suhdetta entisestään ja näytti valmentajille nuorista täysin uusia puolia, tietoja ja tai toja. Ja jo pelkästään yhteinen automatka oli kokemus, monelle ensimmäinen Napa piirin pohjoispuolelle.
Sosiaalisen vahvistumisen mittari SOVARI:lla mitataan työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuutta. Sen tarkoituksena on tuoda esille palveluiden sosiaali sesti vahvistavia vaikutuksia. Mittaus perustuu työpajojen valmentautujille suunnat tuun anonyymiin nettikyselyyn, joka toteutetaan työpajajakson loppuvaiheessa. Mittarin ylläpidosta vastaa Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry osana kohdennetun nuorisotyön osaamiskeskustoimintaa opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. (Kinnunen 2021, 3.)
Vuoden 2021 SOVARI-tuokset saatiin säätiön käyttöön huhtikuussa 2022. Netti kyselyyn vastasi vuonna 2021 koko maassa 4338 valmentautujaa, Meriva säätiöllä 16 eri valmentautujaa. Merivan SOVARI-tulosten mukaan kyselyyn vastanneita asiakkaista 97 % oli kokenut sosiaalista vahvistumista valmennusjaksonsa aikana (kuva 3). Erityisesti vahvistumista oltiin koettu elämänhallinnassa (84 %) ja sosiaali sissa taidoissa (81%), mutta myös itsetuntemuksessa (75 %).
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)
Kuva 3. SOVARI-tulokset (Into - etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry, Sovari on vaikutusmittari, jolla kerätään tietoa työpajatoiminnan laadusta ja vaikutuksista)
KUPO-hankeaikaa voi kuvata poikkeukselliseksi maailmanlaajuisen Korona- pande mian ja siitä aiheutuneiden rajoitusten hallitessa lähes koko hankeaikaa. Rajoitukset vaikeuttivat erityisesti hankkeen monikulttuuristen luontolähtöisten ryhmävalmen nusten toteuttamista esimerkiksi tiukkojen kokoontumisrajoitusten vuoksi. Myös osa sovituista, useamman kerran sovituista toiminnoista siirtyi, peruuntui ja lopulta ei toteutunut lainkaan.
Toisaalta pandemian aiheuttaman valtavan digiloikan ansioista hankkeen toiminta suunnitelmaan kirjattu virtuaalinen luontokokemus sai suunniteltua suuremman jalansijan säätiön ryhmävalmennuksessa, ja luonto nähtiinkin toiminnan kohteena ja välineenä sekä ulkona että sisällä. Säätiön mediapaja on dokumentoinut, editoinut ja jakanut KUPO-ryhmävalmennuksista sekä kuva- että videomateriaalia runsaasti.
luontoa arjessa ja yhdessä
Luontolähtöinen, monikulttuurinen ryhmävalmennus tulee olemaan hankkeen päätyttyäkin osa säätiön nuorten työpajatoimintaa. Luontolähtöinen pienryhmäval mennus asemoituu jatkossa yhdeksi starttivalmennuksen keskeiseksi sisällöksi, jota toteutetaan olemassa olevien resurssien puitteissa yhteistyössä hankeaikana syntyneiden kumppanuuksien ja yhteistyökanavien kautta. Asiakkailta saatu palaute kannustaa siihen:
Hyvän päivärytmin saavuttaminen, pysyy ns. yhteiskunnassa kiinni, ajan tasalla. Olen innostunut hoitamaan terveyttä paremmin, myös kuntoutus on auttanut huolehtimaan itsestäni.
Ihmiskontakteja, jotain tekemistä kodin ulkopuolella.
Olen oppinut uusia taitoja.
Olen oppinut tuleman toimeen erilaisten ihmisten kanssa.
Sosiaalista elämää. Iloa nähdä omien käsien jälki.
Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry, 2022. Työpajatoiminnan Laatukritee ristö ja käsitteet. Savion kirjapaino Oy, Kerava 2022. Kinnunen, R. 2021. ”Pystyn asioihin, joihin en uskonut pystyväni” TYÖPAJATOI MINNAN VALTAKUNNALLISET SOVARI 2020 –TULOKSET.
Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry. Helsinki 2021. Millihaka. Viitattu 14.6.2022: http://www.millihaka.net/ Suomen nuorisokeskus, esitteet 2022. Nuotta - sosiaalisen vahvistumisen Nuottavalmennus. Viitattu 14.6.2022: https://www.snk.fi/aiheet/esitteet/
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)
Pohjantähti-opisto (PTO) on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton vapaan sivistystyön kansanopisto, joka toimii Kemissä ja Keminmaalla. Sen kaikkia toimin nanaloja ohjaa oppimisen ja osaamisen edistäminen. Opiston tavoitteena on kehittää erityisryhmien ja tukea tarvitsevien opiskelijoiden elämänhallintataitoja, työelämäja opiskeluvalmiuksia, yhteiskuntatietoa ja -taitoja sekä suomen kielen osaamista. Opisto järjestää koulutusta henkilöille, jotka tarvitsevat tukea opinnoissaan ja urapo lullaan. Pohjantähti-opiston koulutuksissa opiskelijat saavat tarvittavaa henkilökoh taista tukea.
Pohjantähti-opistolla (PTO) monikulttuurinen luontotoiminta käynnistettiin yh distämällä opiston asiakasryhmiä, joihin kuului tehostettua tukea tarvitsevia kehitys vammaisia, maahanmuuttajia ja nuoria aikuisia. Luontotoimintaa ei oltu aikaisem min juurikaan hyödynnetty organisaation tarjoamissa palveluissa. Asiakasryhmien yhdistäminen johti siihen, että luontolähtöisten työpajapäivien osallistujamäärä kasvoi suureksi, mikä toi uusia haasteita.
Luontotoimintaa alettiin järjestää siten, että työpajapäivät sisälsivät erilaisia luonto aktiviteetteja, joita toteutettiin eri paikoissa, jolloin asiakkaat ohjaajineen saatiin ja ettua pienryhmiin. Työpajapäivien järjestäminen vaati paljon aikaa suunnitteluun, koordinointiin ja valmisteluun, jotta työpajat sujuisivat mahdollisimman jouhevasti erilaisia aktiviteetteja ketjuttaen.
KUPO-hankkeessa PTO suunnitteli ja toteutti useita ja sisällöltään erilaisia luonto työpajoja, joiden teemoina olivat kalastus, marjastus, maatilavierailu ja luontoretki. Näistä vaihtoehdoista asiakkaat valitsivat paremmuusjärjestyksessä kaksi itselleen mieleisintä aktiviteettia. Näin asiakkaat pääsivät vaikuttamaan sekä osallistumaan itseään kiinnostavaan luontotoimintaan ja samalla eri ryhmien asiakkaat saatiin yhdistettyä luontevasti monikulttuurisiksi 4‒6 henkilön pienryhmiksi. Osallistujat kokivat luontotoiminnan pienryhmissä mielekkääksi ja toimivaksi, koska he tulivat paremmin nähdyksi ja kuulluksi sekä vuorovaikutus ryhmätilanteessa oli helpompaa.
Ohjausresurssien merkitys korostui, koska moni asiakas tarvitsi paljon yksilöllistä tukea, ohjausta ja järjestelyjä, jolloin heidän fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset sekä kielelliset haasteet voitiin ottaa huomioon. Pienryhmät koottiin asiakastoiveet,
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
yksilötavoitteet sekä toimintakyky ja valmiudet huomioiden. Ohjaajan tehtävä oli pohtia myös sitä, miten yksilöiden osaamista ja vahvuuksia voidaan parhaiten hyö dyntää toiminnassa ja samalla edistää osallisuutta ja tarjota tilaisuuksia itsensä haas tamiseen esimerkiksi suomen kielellä puhumisessa ja muissa sosiaalisissa tilanteissa. Ryhmien muodostamisessa on tärkeää panostaa tiedottamiseen, jotta osallistujilla on tarpeeksi tietoa ryhmän kokoonpanosta, aktiviteeteista ja paikoista.
Yleisesti ottaen on tärkeää, että luontolähtöiseen toimintaan osallistuvat kokevat tulevansa kohdatuksi kunnioittaen ja heitä innostetaan vuorovaikutukseen. Osallis tujat tulee nähdä toimijoina, joille tarjotaan mahdollisuus osallistua myös toiminnan suunnitteluun. Heille tulee etsiä sopivia ja mielekkäitä luontolähtöisiä ratkaisuja ja toimintatapoja, kuten luonnonhoitotöitä tai eläinavusteista toimintaa (kuva 1). Kaikki eivät välttämättä koe luonnossa toimimista omakseen, joten heille voidaan tarjota muunlaista tekemistä, kuten luontolähtöistä taidetoimintaa (Terveyden ja hyvinvoin nin laitos 2022).
Pohjantähti-opistolla luontotyöpajojen sisältö suunniteltiin toiminnalliseksi, koska tiedostettiin, että näin voidaan poistaa vuorovaikutustilanteen jännitteitä sekä tukea ammattilaisen ja asiakkaan välisen luottamussuhteen syntymistä. Luonnossa voi helpommin vapautua yhteiskunnan odotuksista, ja luonto tarjoaa tasa-arvoisemman areenan ihmisten kohtaamisille (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022). Toiminnan edetessä ja asiakkaiden luontosuhteen kehittyessä työpajapäivissä ympäröivän luonnon merkitys korostui. Lisäksi ryhmän kanssa yhdessä koettujen luontoelämysten arvostus kasvoi. Asiakkaat oppivat oleilemaan luonnossa sekä tutkimaan luontoa ilman, että tarvittiin jatkuvaa ohjattua toimintaa.
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)
Luonnonvarakeskuksen johdolla tehtiin osallistujille luontosuhdekartoituksia, joiden avulla selvitettiin asiakkaiden aiempia kokemuksista luonnosta, henkilökohtaista luontosuhdetta sekä toiveita siitä, mitä haluttiin tehdä, kokea ja oppia Suomen luon nosta. PTO:n ohjaajat osallistuivat kaikkiin luontosuhdekartoituksiin, koska ohjaajat ovat tärkeä tuki asiakkaille vuorovaikutustilanteissa. Kartoituksen tulokset ohjasivat luontotyöpajojen sisältöjen suunnittelua ja auttoivat työpajapäivien ohjaajia tuke maan, aktivoimaan ja rohkaisemaan asiakkaita heidän tarvitsemallaan tavalla. Aluksi toteutettiin ympäristön ja vuodenajan mukaan vaihtelevia luontotyöpajoja, mutta kokemuksen karttuessa luontotoimintaa ryhdyttiin suunnittelemaan ja toteuttamaan sarjoina erilasten luontoteemojen ympärille. Luontoteemat sisälsivät useita työpajoja, joista seuraavaksi muutama esimerkki:
• Metsä-työpajasarja sisälsi vierailun Tiedekeskus Pilkkeeseen, metsäretken lähikohteeseen, tutustumisen pohjoisen ja arktisen alueen eläimiin Ranuan eläinpuistossa sekä metsänistutukseen (kuva 2).
• Luonnossa liikkuminen -työpajasarja sisälsi jokamiehenoikeuksiin perehtymisen, metsäretken lähikohteeseen valokuvaustehtävällä, geokätköilyyn tutustumisen ja maastoruokailun järjestämisen
• Viljely-työpajasarja sisälsi laatikkoviljelyyn tutustumisen ja viljelysuunnitelman laatimisen, esikasvatuksen sisätiloissa, viljelylaatikoiden kylvön ja esikasvatettujen taimien istutuksen, viljelyiden hoidon kesäaikana, sadonkorjuun ja sadon jatkojalostuksen syksyllä
Työpajasarjat jaksottivat luontotoiminnan, lisäsivät toiminnan tavoitteellisuutta ja toivat toimintaan pitkäjänteisyyttä. Asiakkaita tiedotettiin työpaja sarjojen sisällöistä ja toimintaympäristöistä etukä teen kiinnostuksen herättelemiseksi. Huolellinen valmistelu ja tiedottaminen lisäsikin asiakkaiden kiinnostusta, aktiivisuutta ja sitoutuneisuutta luonto toimintaa kohtaan. Lisäksi asiakkaiden luontoosaaminen ja luontosuhde syventyi, koska yksittäiseen teemaan tutustuttiin useiden erilaisten työpajapäi vien avulla.
Kuva 2. Metsätyöpaja-sarjan kaksi työpajaa: metsäretki esteettömällä luontopolulla ja metsänistutustyöt (Kuva: Emilia Vuori)
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
KUPO-partnereiden kanssa toteutettiin yhteisiä työpajoja ja niiden toteutukseen osallistui aktiivisesti ja monipuolisesti myös ulkopuolisia yhteistyökumppaneita. Työpajojen suunnitteluvaiheessa kartoitettiin yhteistyöstä kiinnostuneita tahoja, ku ten yhdistyksiä, järjestöjä, seuroja, hankkeita, oppilaitoksia ja yrityksiä. Monet toimi jat kiinnostuivat yhteistyöstä ja useista tulikin pitkäaikaisia yhteistyökumppaneitam me ympärivuotisten luontotyöpajojen toteutukseen (kuva 3).
Yhteistyössä toteutettavien työpajojen suunnitteluvaiheessa oli tärkeää keskustella ja sopia toiminnan tavoitteesta, tarkoituksesta, kohderyhmästä sekä tutustua ennak koon kohteeseen, jossa luontotoiminta tapahtui. Tärkeää oli myös laatia esteettö myyskartoitus, jossa arviointiin ja siten ennakoitiin paikasta aiheutuvia fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisia ja kielellisiä haasteita osallistujille.
Yhteistyö rikastutti luontotoimintaa, kun voitiin hyödyntää yhteistyökumppaneiden osaamista ja toimintaympäristöjä. Yhteistyö mahdollisti sen, että ohjausresurssit pystyttiin keskittämään asiakkaiden ohjaamiseen, tukemiseen, kannustamiseen ja aktivoimiseen. Lisäksi ohjaajien luonto-osaaminen kehittyi yhteistyön ansioista, jolloin he pystyivät tarvittaessa itse vetämään vastaavanlaisia työpajoja. Yhteistyö auttoi myös yhteistyökumppaneita kehittämään oman toimintaansa erilaisten asiakas ryhmien tarpeet huomioiden. Asiakkaat pääsivät osallisiksi ja tutustumaan monipuoli sesti alueen erilaisten yhdistysten, yritysten ja oppilaitosten luontolähtöiseen toimin taan ja tapahtumiin. Yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettu toiminta mahdollisti myös kohtaamisia eri-ikäisten paikallisten kanssa lisäten yhteisöllisyyden kokemuksia.
KUPO-hankkeen osatoteuttajien yhteisissä työpajapäivissä eri organisaatioiden asiakkaat ja työntekijät pääsivät tapaamaan muita vertaisiaan ja työskentelemään yhdessä. Lisäksi osatoteuttajat järjestivät vuorotellen suurtapahtumia, jotka kokosivat yhteen KUPO-organisaatioiden asiakkaita ja työntekijöitä.
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)Kuva 3. Tarja Sipilän perehdytys laatikkoviljelyyn (yhteistyötä Ympärivuotinen kaupunkiviljely ja lähiruoan tuottaminen Kemissä -hankkeen kanssa) ja pilkillä (Kuva: Emilia Vuori).
Luontotyöpajoissa hyödynsimme kokemuksellista oppimista, joka kehitti asiakkaiden tietoja ja taitoja luonnosta ja kestävästä kehityksestä. Järjestimme opetustilanteita metsässä ja luonnossa. Osana monikulttuurisia luontotyöpajapäiviä osallistujat opis kelivat matematiikkaa, suomen kielen sanastoa, vuorovaikutustilanteita sekä tekivät taidetta luonnonmateriaaleilla luonnon seinättömässä luokkatilassa. Yhteiset elämyk set ja kokemukset monikulttuurisissa ryhmissä edistivät oppimista.
Sosiaalipedagoginen työote korostui toiminnan toteutuksessa, jossa edistettiin dialogia, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Osallisuus on osallistumista, vaikuttamista, oman panoksen antamista ja itsensä toteuttamista yhdenvertaisesti toisten kanssa. Ohjaajien rooli oli innostaa, aktivoida ja tukea asiakkaita toimimaan yhdessä, jolloin asiakkailla oli mahdollisuus kokea osallisuutta. Ohjaajat toimivat myös kannustavina esimerkkeinä sekä loivat ja ylläpitivät vuorovaikutustilanteita. Osallisuutta edistettiin joka vaiheessa. Asiakkaat pystyivät vaikuttamaan luontotyöpajojen sisältöön ja ryh mien kokoonpanoon jo työpajojen valmistelussa. Työpajapäivinä osallistujille tarjot tiin erilaisia tilaisuuksia hyödyntää omia vahvuuksiaan ja osaamistaan sekä tukea muita osallistujia ja toimia ”apuohjaajina”. Osallistujia pyydettiin lopuksi reflektoi maan päivän kulkua ja esittämään toiveita jatkosta.
Luontotoimintaan osallistuneilla asiakkailla ei välttämättä ollut valmiuksia ja toimintakykyä tutustua ja hakeutua luontoon omatoimisesti eikä mahdollisuuksia tavata eri kulttuuritaustaisia ihmisiä omassa arjessaan. Monikulttuurisissa ryhmissä osallistujat pystyivät tutustumaan luontoon monipuolisesti ja turvallisesti itseään kiinnostavalla tavalla. Samalla he loivat uusia ihmissuhteita ryhmänsä sisällä. Hyödyllisintä luontotoiminta on silloin, kun asiakas kokee sen vastaavan hänen tarpeisiinsa ja mielenkiinnonkohteisiinsa ja kun se on tasapainossa hänen omien valmiuksiensa kanssa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2022. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen joh taminen. Luonto ja osallisuus. Hakupäivä 19.09.2022 https://thl.fi/fi/web/hyvin voinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/osallisuuden-edistaminen/hei koimmassa-asemassa-olevien-osallisuus/osallisuuden-edistamisen-mallit/uudistaasiakastyota-luovasti-ja-leikkisasti/luonto-ja-osallisuus
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)
MoniNet on Rovalan Setlementti ry:n ylläpitämä monikulttuurikeskus Rovaniemellä, Kansalaistalossa. MoniNet on aloittanut toimintansa vuonna 2001. Sen toiminnan tavoitteena on edistää maahanmuuttajien ja suomalaisten kohtaamista ja tukea maahan muuttajien kotoutumista. Toimintaa suunnitellaan asiakaslähtöisesti ja ajankohtaiset tarpeet huomioiden yhteistyössä laajan verkoston kanssa.
Monikulttuurikeskus MoniNetin tehtäviin KUPO-hankkeessa kuului toteuttaa luontotyöpajoja, joita oli päivän mittaisista muutaman tunnin mittaisiin sekä rakentaa Palosalmi-kodin ympäristöön esteetön, Green Care -periaatteiden mukainen ranta luontopolku. KUPO-hankkeen luontoryhmät ovat monikulttuurisia ryhmiä, joissa osallistujat pääsevät nauttimaan luonnon hyvinvointivaikutuksista ohjatusti ja turvallisesti. Alkuperäisen suunnitelman mukaan ryhmien oli määrä kokoontua kasvotusten, mutta tiukkojen koronakokoontumisrajoitusten myötä fyysisten tapaa misten toteuttamisesta tuli mahdotonta. Koronaika toi siis haasteita ryhmien kokoon tumiselle, johon ratkaisuksi MoniNetissä kehitettiin uusi etäluontotoiminnan malli.
Koronarajoitusten astuttua voimaan KUPO-hankkeen toteuttajaorganisaatioissa heräsi huoli hankkeen kohderyhmän syrjäytymisestä ja joutumisesta yhteiskunnan järjestäminen tukitoimintojen ulkopuolelle. Koettiin olevan ensiarvoisen tärkeää, että hankkeen asiakkaat pysyvät mukana aktiivisessa toiminnassa rajoitustoimista huolimatta, samalla vahvistaen heidän toimintaedellytyksiään, sosiaalista pääomaa, osallisuutta ja toimijuutta sosiaalisissa ryhmissä. Koronarajoitukset olivat erityinen uhka hankkeen kohderyhmälle, joka jo ennen rajoituksia oli syrjäytymisvaarassa, heidän kotoutumisprosessinsa oli kesken tai he muista syistä olivat heikommassa asemassa yhteiskunnassamme.
Kun huomattiin, että rajoitukset eivät tule poistumaan pikaisesti, oli välttämätöntä lähteä kehittämään uudenalisia toimintatapoja, joissa fyysistä kohtaamista voitiin välttää. MoniNetissä syntyi ajatus etäluontoryhmistä ja luontotoiminnasta kotipaket tien tukemina. Toiminnasta tuli hankkeen aikana suosittua. Samalla saatiin aikaan toimiva malli tulevaisuutta varten.
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
Ensimmäisiin Etäluontoryhmä kotipakettina -toteutuksiin valittiin mukaan hank keen kohderyhmistä ne henkilöt, jotka olivat olleet säännöllisesti mukana lähiryhmä toiminnassa jo ennen koronasulkua. Ryhmien toimintaa ei haluttu katkaista, vaan jatkaa sitä uudella etätavalla. Jatkuvuuden turvaaminen jo aloitetun toiminnan osal ta oli oleellista osallistujien luontosuhteen luomisen kehitykselle.
Asiakkaat koostuisivat monikulttuurista osallistujista. Osallistujat olivat asuneet osa pidempään ja osa vasta muutaman kuukauden Rovaniemellä. Kielitaito vaihteli alkeista taitajiin. Kansalaisuuksista mainittakoon kiinalaiset, jotka olivat löytäneet tiensä ryhmiin jäätyään matkailualalta työttömiksi koronan vuoksi. He halusivat kehittää luontotuntemustaan, oppia mitä paikalliset tekevät ulkona, oppia suomea, kuulua johonkin ryhmään, tulla osalliseksi ja tuntea osallisuutta.
Luontotoiminnan alettua (ennen koronarajoituksia) osallistujien kanssa käydyissä keskusteluissa tuli ilmi, kuinka heille oli uutta päästä luontoon ja metsään sekä kuin ka se rahoittaa, kiire loppuu ja sydän rauhoittuu. Suurkaupungeissa asuneille tämä kaikki oli suhteellisen uutta. Tietoisuuden tasolla he olivat ymmärtäneet hyvinvoin tivaikutukset, mutta nyt myös käytännössä itse kokien ja myös tunteen tasolla.
Osallistujat tulivat vapaaehtoisesti ryhmiin. Osallistujat olivat motivoituneita, eikä tarvinnut ”pakottaa” ryhmiin, vaan palo ja halu osallistumiseen oli kova ja on sitä yhä edelleen. Osallistujien status vaihteli opiskelijoista työttömiin työnhakijoihin. Keskusteluissa kävi ilmi, miten tärkeää on omakohtainen luontokokemus ja ymmärtää esimerkkisi nuotiolla oleilua, joka voi paikalliselle olla itsestäänselvyys. Kotoutumi nenkin voi helpotuttua osaltaan, kun on aiheita ja yhteisiä kokemuksia, joista puhua ja joita jakaa. Suomessa on tärkeää osata ”puhua luontoa”; esimerkiksi keskustella naapurin kanssa säästä.
Etäluontotoiminta toteutettiin useina erisisältöisinä työpajoina Teams-yhteyden väli tyksellä ryhmille. Teemoina olivat muun muassa linnunpönttöjen teko, luonnonkos metiikan valmistus ja kestoeväskääreen valmistus. Yksi esimerkki etäluontoryhmälle tarkoitetun työpajan suunnitelmasta esitellään tämän artikkelin lopussa.
Luontotoiminnan verkkototeutuksessa suunnittelulla ja ennakkovalmistelulla on valtavan suuri merkitys onnistumisen kannalta. Työpajat suunniteltiin ja valmisteltiin siten, että niiden sisältö ja toteutustapa sekä toiminnalle asetetut tavoitteet vastasivat osallistujien kykyjä ja tarpeita sekä mielenkiinnon kohteita luontosuhteen rakenta mista unohtamatta.
Yhteisinä tavoitteina kaikille työpajoille oli kehittää osallistujien luontotuntemusta ja vahvistaa kädentaitoja ja tietoa luontomateriaaleista. Tavoitteena oli myös tuottaa osallistujille ryhmäkokemuksia, jotka mahdollistivat osallisuuden kokemisen mata lalla kynnyksellä. Onnistuminen siitä, että saa aikaan omin käsin jotain konkreettista ja tarpeellista, oli myös yksi työpajojen tavoitteista. Mikäli toimintaan osallistui
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)henkilöitä, joiden suomen kielen taito oli puutteellinen, oli työpajan tavoitteena kie litaidon kehittäminen. Luontotuntemuksen lisääntymisen toivottiin vahvistavan osallistujien luontosuhdetta ja tukevan kielitaidon kehittymisen ohella kotoutumista.
Toteutuksen etukäteisvalmistelut alkoivat mainosten laatimisella ja kohdistamalla markkinointia halutulle kohderyhmälle (kuva 1). Etukäteen osallistujille kerrottiin, millaisesta toiminnasta oli kyse, mitä etätyöpajaan osallistuminen edellytti heiltä (etäyhteysvalmiudet, työkalut) ja mistä osallistuja sai noutaa työpajassa tarvittavat materiaalit etukäteen.
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
Markkinointivaiheen jälkeen valmistettiin osallistujille kotipaketit, jotka sisälsivät kaikki tarvittavat materiaalit valmistettavan tuotteen tekemiseksi. Mikäli kokoami seen vaadittiin työkaluja, kuten vasara, silitysrauta, kattila tms., niiden oletettiin löy tyvän osallistujilta. Tarpeista ilmoitettiin osallistujille etukäteen. Kotipaketit voitiin tarvittaessa jakaa osallistujien kotiosoitteisiin. Materiaalien lisäksi laadittiin tietopaket ti, joka käsitteli työpajan aihealuetta. Tietopaketin tavoitteena oli syventää osallistujien luontotietämystä ja esitellä työpajan päätavoite eli itse työtehtävä ja valmistettava esine.
Valmisteluissa huomioitiin myös etäluontotyöpajaan osallistuvien ohjaajien rooli tus. Huomattiin hyväksi se, että Teams-tapaamisessa on mukana varsinaisen pääve täjän lisäksi muitakin ohjaajia, jotka avustavat tarvittaessa esim. vähemmän Teamssovellusta käyttäneitä, toimivat kieliapuina tarvitseville tai lukevat viestikenttään kirjoitettuja kommentteja.
Kun valmisteluvaiheen työt tehdään huolella, varsinaisessa toteutuksessa voidaan keskittyä osallistujien kohtaamiseen, yhteisöllisyyteen, luontosuhteen rakentamiseen ja onnistumiskokemusten luomiseen. Varsinaisen tekemisen lomassa käydään kes kustelua luonnosta ja teemasta huomioiden erityisesti osallistujien omat kokemukset ja tuntemukset. Osallistujien ja ohjaajien yhteinen reflektio on tärkeää toiminnan ke hittämisen kannalta ja siihen kannattaa varata riittävästi aikaa tilaisuuden lopuksi tai sen jälkeen. Mikäli todennukseen on tarvetta, osallistujat saa helposti dokumentoitua esimerkiksi kuvankaappauksen kautta, mikäli osallistujat antavat siihen luvan, ja osallistujilta voi kerätä allekirjoitukset myöhemmin (kuva 2).
Etäluontotoimintaa toimintaa voi jalostaa ja muotoilla eteenpäin. Seuraava askel käytännön toimissa voisi olla vaativampien tuotteiden valmistus ja valmistustapojen haltuunotto. Kaiken kaikkiaan vahvasti digiajassa elävänä ja tavoitteellisena etäluon totoiminta vie Green Care -ajattelua eteenpäin, vaikka fyysinen kontakti jäisi uupu maan. Luontoelementit ovat läsnä yhteisessä tekemissä ja keskusteluiden ohjaamina. Toiminnan lomassa pääsee rennosti keskustelemaan hyvinvoinnista, luonnosta ja omasta elämästä, koska sille on aikaa ja tilaa. Etäluontotoiminta voi siis tuottaa luon non hyvinvointihyötyjä myös silloin, kun luonnossa liikkuminen tai kokoontuminen voivat aiheuttaa riskin osallistujan terveydelle. Säännöllisenä etäluontotoiminta sopii asiakkaan kotoutumissuunnitelmaan, ja kuntouttavan työn muotonakin se on kokei lemisen arvoinen.
Työpajassa rakennetaan linnunpönttö osallistujille etukäteen jaetuista tarvikkeista. Pönttöjen rakennuksen yhteydessä keskustellaan luonnonhoidosta, linnuista, linnun pönttöjen asennuksesta ja hoidosta sekä osallistujien kokemuksista lintuihin liittyen.
Tavoitteena on kehittää osallistujien luontotuntemusta ja vahvistaa kädentaitoja pienen nikkarointitehtävän muodossa. Etäryhmään osallistumisen tavoitteena on tuottaa osallistujille ryhmäkokemus, joka mahdollistaa osallisuuden kokemisen matalalla kynnyksellä. Tavoitteena on myös se, että osallistujat kokevat onnistumisen tunnetta, kun saavat itse tehdyn linnunpöntön valmiiksi. Jos ryhmään osallistuu henkilöitä, joiden suomen kielen taito on puutteellinen, voi työpajan tavoitteena olla kielitaidon kehittäminen. Luontotuntemuksen lisääntyminen vahvistaa osallistujien luontosuh detta ja tukee kielitaidon kehittymisen ohella kotoutumista.
• Tee mainokset (kuva 1), markkinoi, kerro toimintatavasta kiinnostuneille. Ota Teams tai vastaava etäpalaverisovellus haltuun.
• Ota Ilmoittautumiset vastaan n. viikkoa aikaisemmin, koska linnunpöntön valmistukseen tarvittavat raaka-aineet jaetaan etukäteen osallistujille joko kotiin tai vaihtoehtoisesti tuotteiden nouto sovitusta paikasta.
• Hanki linnunpöntön elementtejä riittävä määrä. Linnunpöntön valmistukseen tarvitaan keskimäärin 5 puuosaa itse pönttöön: mieluiten käsittelemätöntä puuta seiniin ja lattiaan, filmivaneria katoon ja suuaukon suojaksi. Varaa lisäksi pieniä ruuveja kiinnitykseen ja pieniä nauloja suuaukon suojan kiinnitykseen sekä narua puuhun kiinnitystä varten. Varmista, että puuosat ja suuaukon suoja ovat valmiiksi porattu, ruuveja varten reiät valmiina. Usein
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
67
löytyy myös tilattavia tarvikesettejä linnunpöntön valmistusta varten. Hyödynnä paikallisuutta.
• Kokoa kaikille osallistujille oma tarvikepaketti, joka sisältää linnunpöntön rakentamiseen tarvittavat raaka-aineet ja tarkan ohjepaperin rakentamisen vaiheista sekä muistutuksen rakentamisessa tarvittavista työkaluista. Hyödynnä kierrätysmateriaalia esimerkiksi sanomalehtiä tarvikepakettien pakkausmateriaalina. Kasaa raaka-aineet, valmista kaikille samanlainen paketti. Kun laitat mukaan tarkat ohjeet, muista kirjoittaa ohjeisiin, että kotoa tulisi löytyä vasara, ristipäämeisseli tai vastaava, ja niiden tulisi olla valmiina pöydällä Teams-tapaamisen alkaessa.
• Jaa kotipaketit/tarvikkeet sovittuihin paikkoihin ja lähetä Teams-linkki osallistujille
• Tee powerpoint-esitys2, jolla alustat työpajan. Esityksessä kerrotaan mm. miksi on tärkeää tehdä linnuille lisää asuinkoloja ja esitellään yleisimmät pönttöasujat, talitiainen ja kirjosieppo. Miksi on tärkeää rakentaa tietynlainen pönttö, mihin se olisi hyvä kiinnittää ja miten ja kuinka pönttöjä tulisi huoltaa.
• Jaa roolit tarvittaessa ohjaajien kesken (päävetäjä, tekninen tuki, kieliapu), sillä tulkkausta ja teknistä ohjausta todennäköisesti tarvitaan Teamsissä.
• Ota kamera ja mikrofoni haltuun, kuvayhteys Teamsin-kautta. Linnunpönttöjen valmistamaan tv-kokki tyyliin alkaa. Toivota tulijat tervetulleiksi. Esittele muut ohjaajat. Anna osallistujien itse esittäytyä. Kerro tapaamisen säännöt: aina voi kysyä joko mikrofonin kautta tai viestikentän kautta. Näytä kuvia omista tuotteista eri vaiheessa. Varmista, että kaikkien yhteydet toimivat ja ohjeet on ymmärretty.
• Muista vuorovaikutteisuus ja etene rauhallisesti vaihe kerrallaan. Aloita alustuksella ja jaa alustusdiat Teamsissa. Keskustele. Kysy jo tässä vaiheessa tunnelmia ja jäikö jokin asia epäselväksi.
• Aloita varsinainen tuotteiden tekeminen. Tarkista ensimmäiseksi, että kaikilla on tarvittavat välineet ja samanlaiset rakennusosat. Muista näyttää vaihe vaiheelta omaa tuotosta kameralle, kysyä kuinka menee, ovatko kaikki pysyneet mukana eri vaiheessa, miltä tuntuu, jne. Pyydä tuomaan esine tai tuote kameran eteen ja näyttämään, miltä se eri vaiheessa näyttää. ÄLÄ kiirehdi.
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)
• Kiitä osallistujia ja kysy, olisiko jollakin osallistujalla aiheeseen liittyvää jaettavaa muiden kanssa, mitä opittiin, tuntuiko tekeminen hyödylliseltä ja miksi ja mitä seuraavassa etätapaamisessa haluttaisiin tehdä.
• Kukin esittelee valmiin pöntön kameran avulla.
• Tilaisuus päättyy kehuihin ja kiitoksiin.
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)Liisa-Maria Tiihonen, Laura Jokela & Leena Seppälä
Met kaikki toivotama sinut tervetulheeksi Tervolhan! Tuliskhan sinustaki ämpäripää?
Tervolasta KUPO-hankkeessa toimijoina ovat olleet Tervolan nuorten työpaja sekä kunnan maahanmuuttajapalvelut. Tervolan työpajan tehtävänä on järjestää toimintaa 17–29-vuotiaille nuorille sekä vanhemmille vaikeasti työllistyville henkilöille, jotka tarvitsevat kokemusta työelämästä sekä yksilöllistä tukea arjenhallinnan eri osaalueisiin. Maahanmuuttajapalveluiden tehtävänä on kuntaan sijoitettavien kiintiö pakolaisten tai itsenäisesti muuttavien oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden ja paluumuuttajien vastaanotto ja kotoutumisen edistäminen kolmen vuoden ajan. Kunnalla on sopimus Lapin ELY-keskuksen kanssa 20 kiintiöpakolaisen kotouttami sesta vuosittain. Kotouttamispalveluiden piirissä on noin 30 henkilöä.
Tuotteita, palveluja ja paikkoja voidaan brändätä, jolloin ne erottuvat kilpailijois taan edukseen asiakkaiden mielikuvissa (Gadin 2000, Savolainen 2017). Tervolan brändikäsikirjan mukaan Tervola on pieni mutta ämpäripäinen kunta eteläisessä Lapissa. Välittämistä, mukaanottoa ja lämpöä tarkoittavan ämpäripäisyyden ymmär täminen ja omaksuminen on tärkeää kotoutumiselle Tervolaan. Ämpäripäisyys (kuva 1) on myös optimismia, toisin tekemistä ja ennakkoluulotonta ongelmanratkaisua, pilkettä silmäkulmassa ja itsevarmaa itselleen nauramista. (Tervolan kunta, 2021.)
Tervolassa on ollut asutusta jo jääkauden jälkeen. Sulamisvedet paljastivat erityisen kauniin ja hedelmällisen maan, jonne syntyi Pohjois-Euroopan suurin yhtenäinen kivikauden asutus ja keskittyi hylkeenpyytäjiä, käsityöläisiä ja kauppiaita (MeriLapin kehittämiskeskus ry). Tuolta ajalta on periytynyt paljon nykyisten asukkaiden arvomaailmaan ja luontosuhteeseen. Luonnossa tervolalainen tervehtii muita kulki joita, luo ja lujittaa ihmissuhteitaan.
Ihmisten luontosuhde kehittyy vähitellen ja siihen vaikuttavat mm. vanhemmat, varhaiskasvatus ja koulumaailma. Siksi eri kulttuureissa muodostuu erilaisia luonto suhteita. Maahanmuuttajilla voikin olla paljon omaksuttavaa suomalaisesta luonnosta ja suomalaisten suhteesta luontoon. Esimerkiksi länsimaiset kulttuurit suosivat
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
71
vaelluksia ja retkiä luonnossa, kun taas muissa kulttuureissa on tyypillistä kokoontua viettämään aikaa isolla joukolla puistoihin (Vallinkoski 2019). Maahanmuuttajien suhteen kehittymisessä suomalaiseen luontoon tuleekin ottaa huomioon maahan muuttajien ryhmän heterogeenisuus, antaa jokaiselle tilaa löytää oma polkunsa luon toon ja auttaa löytämään uusia ystäviä sekä huomaamaan suomalaisia tapoja ja perin teitä toimia luonnossa.
Tervolan KUPO-toiminnan kohteet on jaettu kolmeen alueeseen saavutettavuuden perusteella: kotoa kävelymatkan ja pyöräily- tai veneilymatkan päässä oleviin sekä autolla saavutettaviin. Luontolähtöistä toimintaa monikulttuurisille ryhmille on järjestetty sekä Tervolassa että ympäristökunnissa. Lähin alue on tarkoittanut noin kolmen kilometrin sädettä kodista. Monipuolista KUPO-toimintaa on suunnattu yksilöille, pienryhmille ja isommille ryhmille sekä tarjottu ajoittain myös eri suku puolille räätälöitynä. Kun toimintaa on kohdistettu vain naisille, heillä on ollut tilai suus keskustella muiden, myös suomalaisten naisten kanssa muun muassa naisten roolista yhteiskunnassa. Naiset voimaantuvat toimiessaan keskenään ja löytävät uut ta näkökulmaa elämänsä.
Yhteistyötä on tehty tiiviisti sidosryhmien kanssa. Maahanmuuttajat ovat yhtey dessä päivittäin luku- ja kirjoitustaidon, kotoutumisen tai perusopetuksen opetta jaansa, muihin oppilaisiin, lastensa päivähoidon ja koulujen henkilökuntaan sekä viikoittain maahanmuuttokoordinaattoriin ja tarvittaessa terveydenhoitajiin.
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)Esimerkiksi Luki-opettaja kysyy aamulla, mitä teitte eilen luonnossa. Aiheesta kes kustellaan ja opettaja käy läpi siihen liittyvää sanastoa.
Vasta kuntaan saapuneiden pakolaisten ensi vaiheen kotoutumisessa haluttiin hyö dyntää osallistavaa valokuvatyöskentelyä, niin että se ohjaisi osallistujia tutustumaan uuteen elinympäristöönsä ja tekisi näkyväksi myös muille kuntalaisille sen, kuinka Tervolan ympäristö alkaa jäsentyä sen uusille asukkaille. Samalla valokuvat toisivat kotoutuvien äänen kuuluvaksi ja näkyväksi myös heille itselleen sekä heidän yhteisölleen.
Vasta paikkakunnalle muuttaneen perheen aikuisten kanssa työskenneltiin Photo Voice-menetelmää hyödyntäen. Aluksi osallistujat tutustuivat kameroiden käyttöön ja saivat opastusta valokuvaamiseen. Seuraavilla tapaamiskerroilla he tutustuivat paikallisiin lähiluontokohteisiin ja valokuvasivat luontoa ja omaa suhdettaan siihen eri näkökulmista, myöhemmin myös omalla ajallaan.
Heitä pyydettiin valokuvatessa kiinnittämään huomiotaan siihen, missä hän liikkuu uudessa ympäristössä, mitä hän tekee siellä ja mikä näyttäytyy kauniina, outona tai mikä muistuttaa kotimaasta. Valokuvatyöskentely eteni kuvien valikointiin, niiden sanoittamiseen sekä lopuksi julkiseen näyttelyyn (kuva 2).
Mielikuvia uudesta kodista -valokuvanäyttely oli esillä Tervolassa kunnanviraston näyttelytilassa 1.3‒28.3.2022 ja Kemin kirjastossa 19.4.‒19.5.2022. Kuntaan muuttaneiden kiintiöpakolaisten valokuvanäyttely herätti myös paikallislehden kiinnostuksen ja Tervola-lehti otsikoi näyttelystä kertovan juttunsa: Lohtua tutusta, ihmetystä uudesta.
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
Metsäretkillä käytiin syksyisin. Aluksi metsässä toimittiin tiiviisti lähellä toisia. Ajan kanssa rohkeus metsässä liikkumiseen ja toimimiseen kasvoi niin, että rajaksi tuli näkö- ja kuuloetäisyys toisista. Marjaretkillä tutustuttiin poimittaviin marjoihin, poimintatapoihin ja -välineisiin. Marjastuksessa oli mukana pidempään Suomessa asunut vertaisohjaaja, joka on kokenut marjastaja, poimii joka syksy ämpäreittäin marjoja ja myy niitä ennakkotilauksesta. Marjaretkien osallistujista voi tulla uusia ”himopoimijoita”.
Asiakkaat halusivat oppia tuntemaan ja käyttämään myös uusia sienilajeja. Syksyn ensimmäisten mustikkaretkien aikaan oli haperoiden paras satokausi. Haperoita poi mittiinkin retkillä paljon. Seuraavana lajina tulivat tutuksi tatit, erityisesti punikki tatti ja kangastatti värjäytyvien leikkuupintojensa ansiosta. Lisäksi opeteltiin rousku jen tunnistamista. Se tapahtui taittamalla sienen lakkia, jolloin valkoinen maito tulee esiin. Kalastukseen tutustuttiin eri vuodenaikoina (kuva 3). Kesällä kalastamista on helppoa ja nopea oppia, mutta talvinen pilkkiminen oli eksoottisempaa. Asiakkaat osallistuivat myös hoitavan arktisen puutarhan perustamistöihin ja Maaseudulta kä sin -messuihin Louen opetustilalla.
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)Osallistujien näkemyksiä KUPO-toiminnasta kartoitettiin mm. puhelintulkkauksen välityksellä tapahtuneella kyselyllä. Kyselyllä pyrittiin ymmärtämään, mitä asiak kaille on tapahtunut luontolähtöisessä kotoutumisessa, mitä luontoaktiviteetteja he ovat jatkaneet itseohjautuvasti ja mihin haluaisivat vielä tutustua.
KUPO-toimintaan osallistuneet maahanmuuttajat ovat jatkaneet luontolähtöiseen kotoutumiseen tähtäävää tekemistä myös vapaa-ajallaan. Muutama asiakas löysi kalastuksesta itselleen uuden harrastuksen. Yksi heistä istui pilkillä Kemijoen jäällä innokkaasti läpi talven ja lähetti kalasaaliista kuvia viikoittain. Muutama hevosia arastellut nuori pääsi tutustumaan tallitoimintaan Keminmaan ratsastuskeskukses sa. Ohjaajan perehdyttäessä ja tutustuttaessa heidät tallin töihin ja hevosiin nuoret rohkaistuivat jopa niin, että uskaltavat ratsastaa ja aloittavat tallityttöinä paikallisessa tallissa.
Louella heräsi kiinnostus palstaviljelyyn ja mahdollisiin opintopolkuihin ammatti opisto Lappiassa. Yksi toimintaan osallistuneista perheistä viljeli takapihalla perunaa, tomaatteja ja munakoisoja, joista jälkimmäiset eivät kuitenkaan ehtineet kasvaa täy teen mittaansa, koska pohjoisen lyhyt kasvukausi vaatii taimikasvatuksen. Osallistu jien toiveesta on ryhdytty selvittämään, voidaanko palstaviljely käynnistää uudelleen Tervolassa. Yksi maahanmuuttaja harkitsee maanviljelijän tai lomittajan ammattia ja kaksi puolestaan haaveilee puutarha-alan opinnoista. Lisäksi muutama maahan muuttaja rohkaistui toimimaan hankkeessa vertaisohjaajana, joka suunnittelee, järjestää ja toteuttaa luontolähtöistä kotoutumista tukevia aktiviteetteja.
Luonnossa liikkuminen on auttanut maahanmuuttajia huomaamaan, että liikuntaa pitäisi lisätä arjessa. Tutustuminen erilaisiin luontoliikuntalajeihin on kannustanut maahanmuuttajia etsimään itselleen sopivimmat liikuntamuodot. Suomalaisessa työ elämässä hyvä kunto avaa useampia ovia työmarkkinoille. Tätä terveyttä edistävää toimintaa tukee esimerkiksi Luki-opettaja, joka on liittänyt opetukseensa liikuntaa luonnossa ja siihen liittyvää sanastoa.
Luontolähtöinen kotoutumistoiminta on auttanut maahanmuuttajia ymmärtämään suomalaista luontoa paremmin. Eri vuodenajat ja jokamiehenoikeudet ovat tulleet tutummiksi ja se, että luontoa tulee kunnioittaa ja suojella. Suomelainen luonto ei ole enää pelottava paikka, vaan siellä on turvallista ja virkistävää liikkua. Luonnossa liik kuessa voi luoda yhteyden paikallisiin asukkaisiin, kun uudet ja vanhat ämpäripäät tutustuvat toisiinsa.
KUPO-hankkeen monikulttuurisissa ryhmissä syntyy yllättäviä tilanteita, kun eri kansallisuudet, kielet ja toimintakulttuurit sekoittuvat. Mikä riemuisa yllätys onkaan löytää maanmiehiä, sama sana eri kielistä, nauraa yhteiselle vitsille, ponnistella rinta rinnan ja kohdata uusia ihmisiä ja toimintaympäristöjä. Tulee tunne vapaudesta, selviämisestä, tasa-arvosta ja uuden ympäristön haltuun ottamisesta. Esimerkiksi keskustelu Louen oppilaitoksen tyrnipellolla marjanpoiminnan lomassa paljasti yllättäen yhteisen alkuperän, kun suomalaisen pojan isä oli kotoisin samasta maasta
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
kuin tervolalainen maahanmuuttajaryhmä. Alkoi vilkas keskustelu isän kotikaupun gista ja suvusta.
Tervolassa luontolähtöinen kotoutuminen on KUPO-toiminnan myötä vakiinnutta massa paikkansa kunnan maahanmuuttopalveluissa. Luonto ja luonnossa liikkuminen otetaan hyvin huomioon Tervolan kunnan teknisen osaston suunnittelupuolella. Kehitysnäkökulmia tarjoaa osallistava kunnallissuunnittelu, jossa maahanmuuttajat huomioidaan.
Tervolalainen ämpäripäisyys on mielentila, jonka jokainen voi ottaa omakseen. Siksi Tervola on paras paikka meille kaikille. (Tervolan kunta, 2021)
Gad, T. 2000. 4D-brandimalli: Menetelmä tulevaisuuden brandin luomiseen. Helsinki: Talentum Media Oy. Meri-Lapin kehittämiskeskus ry. Meri-Lapin historiaa. Hakupäivä 5.9.2022 https://www.meri-lappi.fi/fi/asuminen/historia/ Savolainen, T. 2017. Asiakkaan aikakausi. Hakupäivä: 5.9.2022. https://esseepankki. proakatemia.fi/asiakkaan-aikakausi-7/ Tervolan kunta, 2021. Tervolan kunnan brändikäsikirja. Jokaisen kuntalaisen käyt töön. 27.4.2021. Hakupäivä 5.9.2022 https://tervola.fi/wp-content/uploads/2022/07/ tervolabrandikasikirja2021.pdf
Vallinkoski A. 2019. Luonto auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan, mutta ensin tar vitaan luontosuhde – “Ensimmäisen kerran kävin metsässä eskarissa” Hakupäivä 5.9.2022 https://maailmankuvalehti.fi/2019/1/pitkat/luonto-auttaa-maahanmuutta jia-kotoutumaan-mutta-ensin-tarvitaan-luontosuhde-ensimmaisen-kerran-kavinmetsassa-eskarissa/
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)
Yhteisötaide on taiteen ammattilaisten ohjaama prosessi, jossa taiteilijat työskentelevät eri ympäristöissä ei-ammattilaisten kanssa operinteiden taidekentän sijaan. Taide tuodaan ulos taidelaitoksista ja se toimii usein yhteistyössä sosiaali-, terveys- tai kasvatusalojen kanssa. (Jussilainen 2019.)
Yhteisötaide on toimintaa suhteessa ympä ristöön ja sen ihmisiin, ihmisten otta mista mukaan taiteelliseen prosessiin. Ihmiset voivat olla osana teosta tai sen tekijöitä. Yhteisötaide nostaa esiin arkipä ivä n kysymyksiä taiteen kielen kautta sek ä toisaalta hahmottaa taiteilijan roolissa tapahtuneita muutoksia. (Kantonen 2022.)
Katoava puisto on KUPO-hankkeen kohderyhmän ja hankepartnereiden yhdessä luoma yhteisötaideprojekti. Kemin kaupunki myönsi viranomaispäätöksellä luvan rajatun puistoalueen käyttöön yhteisötaideteoksen tekemiseen Ruutinrantaan vuoden 2022 kesäkuukausiksi (kuva 1).
Yhteisötaide oli valittu yhdeksi sosiaalisen vahvistamisen ja kaksisuuntaisen koto tutumisen metodeista KUPO-hankkeessa. Katoava puisto -projektilla haluttiin edistää hankkeen tavoitetta vahvistaa luontoyhteyttä ja luontosuhdetta, mikä lisää haavoittu vassa asemassa olevien ihmisten hyvinvointia ja osallisuuden kokemusta. Lisäksi haluttiin edistää tavoitetta yhteisistä areenoista, joissa maahanmuuttajat ja kantasuo malaiset voivat kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta kulttuurisista eroista huolimatta.
Essi Ojanperä Pohjantähtiopistolta koordinoi Katoava puisto -yhteisötaideprojektin. Aiempi kokemus ja yhteistyö3 on saanut hänet näkemään taiteen mahdollisuudet sosiaalisena vahvistajana. Hänen valmiuksillaan ja verkostoillaan pystyttiin kehittämään
3 Essi Ojanperä on työskennellyt aikaisemmin kuvataiteilijana sekä taiteen tuottajana käyttäen eri taiteen menetelmiä visuaalisen ilmaisun välineinä. Taideteollisessa korkeakoulussa (nyk. Aalto yliopiston taiteiden tiedekunta) häntä opetti taiteilija Minna Heikinaho, joka on työsken nellyt yhteisötaiteen parissa 1990-luvulta lähtien. Heikinahon teoksissa korostuvat sosiaaliset lähtökohdat ja yhteisöllisyyden luominen mm. teos Ilmainen Aamiainen (1994). Ojanperä on työskennellyt myös taiteilija duo Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen teosten tuottaja na (mm. 101 Kaikkien puolesta) ja näin päässyt kokemaan, kuinka yhteisötaiteen tekemisen voi valjastaa nykytaiteen toteuttamiseen siten, että se toimii sosiaalisesti yhdistävänä ja vahvista vana tekijänä luoden yhteisön niille ihmisille, jotka teokseen osallistuvat.
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
luovaa prosessia hankkeen kohderyhmälle sosiaa lisesti vahvistavaksi ja inkluusiota tukevaksi toi minnaksi.
Hanke kutsui Tellervo Kalleisen pitämään al kuluennon yhteisötaiteesta, teoksista ja tavasta toteuttaa niitä. Esimerkkien viitoittamana läh dettiin luomaan omaa yhteisötaideprojektia Katoava puisto. Inspiraationa ja teoreettisena viitekehyksenä toimi Tellervo ja Oliver KochtaKalleisen Lönnstömin taidemuseon yhteistyönä toteuttama yhteisötaideteos Keskustelupuisto sekä teoksesta koostettu kirja Keskustelupuisto - Peli yhteisestä maaperästä (kuva 2). Keskuste lupuistossa kaupunkilaiset muuttivat Raumalla sijaitsevan joutomaan julkiseksi puistoksi. Kes kustelupuiston tavoitteeksi oli asetettu luoda yhteinen urbaani puisto osallistujien yksilöllis ten visioiden pohjalta käyttäen pelillistämistä, siirtoja ja keskusteluja.
Yhteisötaideprosessi lähti siitä, että se on yh denvertaista, saavutettavaa ja esteetöntä kaikil le hankkeen asiakkaille. Varsinainen yhteisö taidetoiminta järjestettiin siten, että hankkeen kohderyhmät pääsivät yhdessä ammattilaisten kanssa rakentamaan yhteisöllisyyttä tukevan, osallistavan toimintaympäristön. Yhteisöllistä vä taideprojekti suunniteltiin tukemaan moni kulttuuristen ryhmien kohtauttamista ja kotou tumista sekä sosiaalista vahvistamista tarvitse vien asiakkaiden aktivointia ja syrjäytymisen ehkäisyä.
Puisto, puutarha, piha-alue ja siirtolapuutar hat ovat osa suomalaista kulttuuria mutta myös globaali yhteisöllisyyden symboli. Läpi histori an eri kulttuureissa puistot ja puutarhat ovat olleet merkittäviä yhteisöllisyyden ja toiminnan alustoja. Puisto toimii jo itsessään paikkana kulttuurien väliseen kohtaamiseen, ja yhteisö taiteen avulla loimme puitteet kohtaamisen ja integraation syventämiseen. Käyttä mällä Tellervo ja Oliver Kochta-Kalleisen teosta teoreettisena runkona ja mittarina taiteellisen sisällön tekemissä, Katoavan puisto pyrittiin pitämään selkeästi taide käsitysten mukaisissa määritelmissä.
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)
Kuva 1. Katoava puiston sijainti ja alueen jako sektoreihin Keskustelupuisto-teoksen inspiroimana (Kuva: Essi Ojanperä)
Katoava puisto valittiin yhteisötaideprojektin nimeksi, koska hankkeen sisällön mukaan kestävän kehityksen ja Green Care -ajattelun tuominen selkeästi osaksi yhteisötaiteen kontekstia koettiin myös tärkeäksi (kuva 3). Esimerkiksi kaikki puistoon käytettävät materiaalit olivat biohajoavia tai ne poistettiin viheralueelta ja kierrätet tiin oikeaoppisesti projektin lopuksi. Yhteisöllisyyden ja yhdenvertaisuuden rinnalle nousivat näin myös ympäristöarvot.
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
Katoava puisto oli tavoitteellinen prosessi suunnittelusta toteutukseen, koska siinä huomioitiin kohderyhmien ja KUPO-verkoston palaute dialogissa Tellervo Kalleisen kanssa koko prosessin ajan. Jatkuvassa liikkeessä olevalle yhteisötaideprojektille on tärkeää saada oikea-aikaista palautetta, jotta linjoja voidaan muuttaa kohderyhmää paremmin palvelevaksi. Dialogi, jossa kohderyhmän kanssa kommunikoinnissa käy tetään kuvia ja selkokieltä, osoittautui tärkeäksi. Arvioinnissa hyödynnettiin hank keessa laadittuja pohjia, joita kohderyhmän asiakkaat täyttivät. Tärkeintä oli kuitenkin taata kohderyhmälle kokemus osallisuudesta ja yhdenvertaisuudesta, joten projektin arviointia tehtiin ensisijaisesti keskustelemalla hankkeen toteuttajien ja Tellervo Kalleisen kanssa.
Yhdessä tekeminen on jotain, mitä pitää osata kaivata. Jos se on jotain, mitä ei ole koskaan saanut kokea, niin osaako sitä kaivatakaan? Yhdessä tekeminen pitää sisällään neuvottelua ja yhdessä miettimistä. Se on ehkä juuri se, mikä erottaa yhteisötaiteen harrastamisesta. Kun harrastaa taidetta, se vastaa enemmän koulutoimintaa. Sinulle annetaan teema, jota yksin prosessoit teoksessasi ja opit siitä jotain. Mutta kun tehdään yhteisötaideteoksia työpajoissa, ei sinne mennä opettamaan. Toki prosessin aikana voi oppia taitoja, mutta se ei ole ensisijainen tavoite. (Pia Bartch, 2018.)
Yhteisötaiteen projektin ensimmäinen vaihe aloitettiin kysymyksenasettelusta, kenen kanssa työskennellään eli mikä on kohderyhmä ja millaiset menetelmät ovat mahdollisia. Tärkeäksi koettiin perehdyttää hankkeessa työskentelevät henkilöt yhteisötaiteeseen ja alustuksena toimi Tellervo Kalleisen luento.
Yhteisötaideteokset toteutettiin työpajaperiaatteella ja kaikki työpajapäivät suun nattiin monikulttuurisille ryhmille, jotka ohjattiin tekemään sisältöjä taiteen keinoin (kuva 4). Työpajojen puitteet rakennettiin kohderyhmää sosiaalisesti vahvistaviksi ja tukevaksi. Työpajat olivat tapaamiskertoja, joissa kohtaamisen kautta luotiin yhteistä taideteosta. Mukana oli kertaluontoista, yksittäisinä päivinä toteutettua toimintaa, joissa sosiaalisesti osallistava luontolähtöinen taiteen tekeminen keskittyi tiettyä osaamista, tietoja ja taitoja kehittävään ja toimintakykyä ylläpitävään tekemiseen. Osallistujien toimintakyky toimi koko projektin ajan ohjaavana tekijänä.
Toisessa projektin vaiheessa tehtiin pienryhmissä esityöpajoja, joissa valmistauduttiin Katoavan puiston tekemiseen (kuva 4). Lapin ammattikorkeakoulun sosiaalialan asiakastyönharjoittelujakson opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat toiminnallisia taidepajoja. Opiskelijat saivat tehtäväkseen toteuttaa taidepajat luontolähtöisiä ja kierrä tysmateriaaleja käyttäen. Lopputuloksena syntyivät mm. seuraavat: Kiviveistos, Kukkien ensiapuasema (kuva 5), Biohajoavat puutarhatontut, Kyylääjä-puistovahdit (kuva 6), Keijupuutarha, QR-koodikansa, Koira-avusteinen roskakävely ja roskataide. Lisäksi järjestimme yhteisöllisyyttä ja ryhmäyttämistä tukevaa toimintaa mm. Esikasvatus ja Hävikki on hyvikki -ruoanlaittopajoina.
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)Kolmas vaihe alkoi, kun päästiin Kemin kaupungin osoittaman puistoalueen var sinaiseen työstämiseen. Tutustuttiin alueeseen ja varmistettiin sen turvallisuus sekä saavutettavuus kohderyhmälle. Katoavaan puistoon laadittiin myös opaste, jossa ker rottiin sen lähtökohdista ainoana sääntönä se, että mitä vain luontolähtöistä ja kestä vän kehityksen mukaista saa lisätä, mutta mitään ei saa viedä pois.
Ensimmäisenä yhteisenä puistopäivänä siistittiin ympäristö ja tehtiin teoksia var ten jako sektoreihin (kuva 1) ja rakennettiin ensimmäiset teokset. Seuraavissa puisto päivissä lisättiin työpajoissa toteutettuja sisältöjä, nautittiin hyvikki-ruokailuista ja puistossa olemisesta sekä tehtiin ylläpitotöitä (esim. kastelu).
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
Katoava puisto toimi hankkeen kohderyhmälle toiminnan alustana kuusi kuukautta. Yhteisötaide prosessin aikana valmistui yksittäisiä yhteisiä teoksia (kuva 7), seurattiin kiertoa siemenestä satoon, tehtiin lukemattomia hävikistä hyvikki -ruokia ja samalla hankittiin tietoutta suomalaisesta satokausikalenterista ja siitä mitä pohjoisilla kasvuvyöhykkeillä kannattaa viljellä. Hankkeessa käynnistettiin yhteistyö myös Kemin K-raudan kanssa ja laajennettiin hävikki ajattelua ruuasta hyötykasveihin, kesäkukkiin ja rautakaupan materiaaleihin. Lisäksi K-rauta yhteistyö mahdollisti myös hävikkiin menevien rakennusmateriaalien kiertotalouden roskasta taiteeksi.
Elokuun lopussa 2022 varsinainen Katoava puisto -yhteisötaideprojekti päättyi. Alusta asti työskentelyssä tiedostettiin, että puistosta ei jää jälkiä Ruutinrannan puistoon. Kestävän kehityksen ajatuksen mukaan kaikki materiaali kierrätettiin, kasveista kerättiin siemenet ja lopuksi ne kompostoitiin. Kukista ruusut nostettiin talvehti maan ja odottamaan kevättä 2023. Kokonaisuudessaan yhteisötaiteen tekeminen palveli laajasti sekä verkostoa että kohderyhmää. Uusien toimintatapojen juurrutta minen toteuttajien toimintaan on selkeästi tärkeä osa hankkeen toteuttamista. Laajalla verkostoyhteistyöllä ja kehittävällä otteella pystyimme kohtaamaan sekä asiakkaat että toisemme Katoavassa puistossa.
Työskentely yhteisötaiteen metodein mahdollisti osallisuuden ja onnistumisen koke muksia, kehitti reflektiivistä ajattelua, edisti tasavertaista vuorovaikutusta, ja palveli siten KUPO-hankkeen tavoitetta vahvistaa sosiaalisesti kohderyhmää, johon kuuluu työik ä isiä työttömiä, työelä mä n ulkopuolella olevia ihmisiä ja kotoutumisprosessia läpik äyviä maahanmuuttajia, joilla on vajeita sosiaalisessa pääomassa ja osallisuuden kokemuksissa. Pitkittyneen työttömyyden, osatyökykyisyyden, vammaisuuden ja/tai kotoutumiseen liittyvä n tuen tarpeen vuoksi henkilöt ovat asiakkaina säätiöiden työpajoissa, maahanmuuttajasosiaalityö ss ä tai jä rjestöiss ä (Kulttuurit yhteisellä polulla 2019).
Erityistä tukea kuntoutumisessa ja kotoutumisessa tarvitseville henkilöille pystyt tiin räätälöimään ja täsmäyttämään toimintoja kunkin henkilökohtaisen toimintakyvyn mukaan. Projektissa tavoitteellinen luova työskentely ja yhdessä tekeminen olivat kaikille mahdollisia.
Katoava puisto loi aitoja yhteisöllisyyden, kaksisuuntaisen kotoutumisen ja osalli suuden kokemuksia. Kukin osallistuja pääsi mukaan henkilökohtaisella panoksella toteuttaen yhteistä päämäärää. Katoavassa puistossa yhdessä toimiminen mahdollisti aitoja vuorovaikutustilanteita, ja samalla rakensimme Kemin kaupunkiin omanlai sen luontoympäristön.
Kokonaisuudessaan voidaan todeta, että yhteisöllistävä taide toimi hyvin kohde ryhmän aktivointiin, koska prosessi on varsinaisia tuloksia tärkeämpää ja sisällöt pystyttiin muokkaamaan jokaisen ryhmän ja yksilön toimintakyvylle sopivaksi.
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
83
Jussilainen toteaa (2019), että yhteisötaiteessa on kysymys työtavasta, asenteesta ja arvoista. Se voidaan määritellä jossakin yhteisössä taiteilijan aloitteesta toteutuvaksi vuorovaikutteiseksi taiteeksi, jossa on jonkinlainen jaettu tekijyys. Yhteisötaide syntyy taiteilijan ja osallistujien dialogisena yhteistyönä, ja sitä tehdään ryhmän tai yhteisön jäsenten kanssa (with) ja heidän ehdoillaan, ei ulkopuolelta heitä varten (for). Nykyisin katsotaan, että yhteisötaidetta ei määritä niinkään kohderyhmä tai konteks ti, vaikka taidetta tehdään usein erityisryhmien kanssa, eikä siinä ei ole kyse tietyistä taidelajeista tai -tekniikoista.
Katoava puisto toi hankkeelle näkyvyyttä. Teos sai yhdessä Kemin K-raudan kanssa K-kauppiasliitolta Pieni suuri teko -noston rautakauppapuolen materiaalien kierto taloudesta sekä Hävikistä hyvikiksi -polutuksesta. Teos näkyy mm. K-kauppiasliiton materiaaleissa. Katoavan puiston sijainti keskeisellä paikalla Kemissä esitteli hanketta myös laajasti kaupunkilaisille ja toi paljon positiivista palautetta alueen asukkailta.
Yhteisötaide on väline, jota kannattaa kehittää eteenpäin tukemaan yhdenvertaista työskentelyä. Tulevaisuudessa tarvitsemme monipuolisia välineitä tukemaan toimi juuden ja osallisuuden lisäämistä̈, hyvinvoinnin vahvistumista ja sitä kautta työ-ja toimintakyvyn parantumista. Yhteisötaiteen tekeminen voi toimia alustana, kun kehitetään ja uudistetaan sosiaalisen kuntoutuksen ja kotouttamispalveluiden tarjontaa. Pohjantähtiopistossa yhteisötaide tuotiin osaksi luontoon suuntautuvaa asiakastyötä (kuva 8).
Kuva 8. Saavutettava ja esteetön Katoava puisto ja tekijöitä Pohjantähti-opiston monikulttuurisesta ryhmästä (Kuva: Susanna Kamsula)
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)Jussilainen, A. Yhteisötaide – historiaa, määrittelyä ja käytäntöjä. Teatterikorkeakou lun julkaisusarja. 2019. haettu 26.4.2022. https://disco.teak.fi/yhteiso-ja-taide/yh teisotaide-historiaa-maarittelya-ja-kaytantoja/ Kalleinen, T. & Kochta-Kalleinen, O. Keskustelupuisto. 2022. haettu 26.4.2022. http://studiokalleinen.net Kantonen, L. 2022. Yhteisötaiteen etiikka. Kulttuurit yhteisellä polulla. 2019. Hankehakemus.
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä • 85
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)Tämän artikkelikokoelman tavoitteena on tuoda esille hankkeessa kehitettyä moni kulttuurista osallistavaa luontolähtöistä toimintaa, yhteiskehittämisen rakentumista verkostoissa sekä kehitystyön saavutuksia toteuttajaorganisaatioiden pysyvänä toi mintana kuntoutumisen ja kotoutumisen tukena. Julkaisu koostuu hankkeessa mukana olleiden hanketoimijoiden artikkeleista; niihin sisältyvistä tutkimuksista, toiminnan kuvauksista ja kehittämistyöstä. Haluamme painottaa monikulttuurisen luontolähtöisen kuntoutumisen ja kotoutumisen vahvistunutta merkitystä hankkeen toimintaan osallistuneiden henkilöiden kuntoutumis- ja kotoutumispoluilla.
Pohjois-Suomesta kerätyn tiedon ja pilotointien pohjalta olemme vakuuttuneita siitä, että osallistava ja integroiva monikulttuurinen luontolähtöinen toiminta edistää erilaisten asiakasryhmien hyvinvointia ja toimijuuden kokemuksia. Systemaattisen asia kaspalautteen ja arviointitiedon kerääminen, sosiaalipedagoginen reflektoiva kehittä mistyö ja käytännön kokemuksiin perustuva tiedonmuodostus tukevat tätä väittämää.
Monikulttuurinen luontolähtöinen toiminta on löytänyt pysyvän paikkansa kuntoutumisen ja kotoutumisen tukena hankkeeseen osallistuneiden organisaatioi den toimintaympäristöissä ja verkostoissa. Toiminta on tavoitteellista, säännöllistä ja systemaattista ja se on kirjattuna toteuttajaorganisaatioiden toimintasuunnitelmiin ja viikko-ohjelmiin. Myös kehitystyö ja verkostomainen työote jatkuvat; hankkeessa kehitetyt käsikirjat, mallit ja dokumentit ohjaavat suunnitelmia ja toimintaa sekä uusia yhteistyökumppaneita innostetaan mukaan.
Monikulttuuriseen luontolähtöiseen KUPO-valmennukseen osallistuneet vertais ohjaajat ovat aktiivisesti mukana järjestämässä ja toteuttamassa luontolähtöistä ryhmä toimintaa; osa vapaaehtoistyön periaatteella ja osa palkattuina työntekijöinä. Tämän toiminnan toivotaan vielä edelleen vahvistuvan ja rikastuvan tulevaisuudessa.
KUPO-hanke on luonut edellytykset erilaisten ihmisten luonnollisille kohtaamisille luontoympäristöissä ja edesauttanut rikastuvien vuorovaikutussuhteiden syntymi sessä. Tämä on vahvistanut inkluusiota ja edesauttanut hyvien etnisten suhteiden rakentumisessa. Myös monikulttuurisen luontotoiminnan osallistujien hyvinvointia lisäävät kokemukset ja -vaikutukset ovat laajentuneet. Tämä rohkaisee ja ohjaa heitä tulevaisuudessakin hyödyntämään luontoympäristöjä ja -toimintatapoja joko itsenäi sesti tai erilaisissa ryhmissä. KUPO-hankkeen mallit ja esimerkit voivat auttaa muitakin kuntia, organisaatioita ja yhteisöjä käynnistämään monikulttuurista luontotoimintaa.
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
87
Laura Jokela & Marja Uusitalo (toim.)
Outi Hedemäki-Kantola
Kehittämispäällikkö, sairaanhoitaja (AMK) Meriva sr
Esa Huhta
Erikoistutkija, dosentti, FT Luonnonvarakeskus
Laura Jokela
Lehtori (sosiaaliala),
KUPO-hankkeen projektipäällikkö, YTM
Lapin ammattikorkeakoulu
Esimies, yhteisöpedagogi (AMK)
Rovalan Setlementti ry, Monikulttuurikeskus MoniNet
Essi Ojanperä
Rehtori, TaM
Pohjantähtiopisto
Kalle Santala
Projektisuunnittelija, tuntiopettaja (biotalous), MTI (YAMK)
Lapin ammattikorkeakoulu
Leena Seppälä
Lehtori (sosiaaliala), YTM Lapin ammattikorkeakoulu
Liisa-Maria Tiihonen Vs. pakolaisohjaaja, sosionomi (AMK) Tervolan kunta
Seija Tuulentie Professori, YT Luonnonvarakeskus
Marja Uusitalo Erikoistutkija, YT Luonnonvarakeskus
Emilia Vuori
Projektityöntekijä, sosionomi (AMK) Pohjantähtiopisto
Lumoavaa luontoa arjessa ja yhdessä
Kulttuurit yhteisellä polulla – luonto ja osallisuus hyvinvoinnin vahvistajina, KUPO -hankkeessa monikulttuurisille ryhmille ja eri toimintaympäristöihin kehitetty sekä toteuttajaorganisaatioihin juurrutettu luontolähtöinen toiminta on vahvistanut asiakasryhmien osallisuutta ja toimijuuden koke muksia. Osa monikulttuurisen luontolähtöisen valmennuksen osallistujista on toiminut ns. vertaisohjaajina luontotoiminnassa. Hankkeen aikana syntynyt LUMOT-käsikirja auttaa järjestämään monikulttuurista luontotoimintaa.
Tässä julkaisussa esitellään hankkeessa kehitettyjä monikulttuurisia luonto lähtöisiä toimintamalleja etä- ja lähitoteutukseen, yhteistyötä sidosryhmien kanssa, sosiaalipedagogisesti orientoitunutta yhteiskehittämistä ja valmenta mista sekä vertaisohjaatoiminnan rakentumista kuntoutumisen ja kotoutumi sen tueksi. Julkaisu koostuu hankkeessa mukana olleiden artikkeleista.
KUPO (2020–2022) on Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Euroopan Sosiaalirahaston rahoittama hanke, joka edistää osallisuutta, hyviä etnisiä suhteita, kuntoutumista ja kotoutumista luonnon avulla sekä mallintaa hyviä käytäntöjä vakiintuneeksi osaksi yhteistyökumppaneiden palveluja. Hankkeen ovat toteuttaneet Lapin ammattikorkeakoulu Oy, Luonnonvarakeskus, Pohjan tähti-opisto, Meriva sr, Tervolan kunta ja Rovalan setlementti ry, MoniNet. www.lapinamk.fi
978-952-316-447-5
