Case OLIO: Kiertotalouden ja kestävän kehityksen huomiointi liiketoiminnan kehittämisessä

Page 17

Tutkiva yhteiskehittäminen Yhteiskehittämistä käytetään enenevässä määrin prosessina, ohjelmana tai työkaluna muotoilun, innovaation, markkinoinnin, palvelujen kehittämisen, johtamisen ja organisaation tutkimisen projekteissa. Alkuperäinen yhteiskehittäminen muotoilussa alkoi 1980-luvulla, kun osallistumiselle avoin muotoilu eli participatory design (PD) laajeni Skandinaviaan. 1990-luvulla amerikkalainen Elisabeth Sanders kehitteli käsitettä kollektiivinen luovuus eli collective creativity, jonka mukaan jokainen on itsensä asiantuntija ja sitä kautta voi olla osallisena muotoiluprosessiin. (Lee ym. 2018, 15.) Yhteiskehittämistä voidaan soveltaa kaiken muotoisen kehittämistoiminnan perustaksi (Kuvio 2). Eri sidosryhmät osallistuvat tasavertaisesti tavoitteelliseen yhteistyöhön. Yhteiskehittämisen tavoite on haettu yhdessä ja siinä yhdistetään osapuolten erilaiset osaamiset ja näkökulmat. Toteutus voi tapahtua fyysisessä tai virtuaalisessa yhteisössä. Eri sidosryhmät otetaan laajasti mukaan kehittämiseen alusta lähtien ja

Kuvio 2. Avoin yhteiskehittäminen sopii kaikenlaisten kohteiden kehittämiseen (Innokylän innovaatiomalli 2020) Case OLIO

15


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.