Ahdistus koronan aikaan

 Riittakerttu Kaltiala

Uuden koronaviruksen aiheuttamaan pandemiaan liittyvät poikkeusjärjestelyt aiheuttavat muutoksia myös mielenterveyden häiriöiden hoidossa. Nuorisopsykiatrisen hoidon keskeinen hoitotapahtuma on ihmisten välinen kohtaaminen. Ihmiset kohtaavat ja keskustelevat yksilö-, ryhmä, perhe- ja verkostomuotoisissa hoidoissa. Nyt kohtaaminen (fyysisessä tilassa) onkin vaarallista.

Yksinäisyys kietoutuu mielenterveyden häiriöihin monin tavoin. Yksinäisyys voi olla sairastumiselle altistava tekijä. Psyykkinen sairastuminen voi ilmetä vetäytymisenä ihmissuhteista. Sairastunut voi hukata kykyään ylläpitää sosiaalisia kontakteja, vaikka haluaisi niitä, tai jopa halunsa olla kontaktissa. Muut saattavat myös ottaa etäisyyttä. Nyt on hyve olla (fyysisesti) yksinään eristyksissä muista.

MONET NUORTEN PARISSA työskentelevät ammattihenkilöt ovat ilmaisseet huolensa myös poikkeustilannetta ennen terveistä, tavanomaisesti kehittyvistä nuorista, saati mielenterveyden häiriöistä kärsivistä. Rakenteeton aika, kasvaneet itseohjautuvuuden vaatimukset, ikätoveriseuran puute ja koronavirukseen liittyvät saattaisivat kuormittaa terveitäkin. Jo olemassa olevien hoitokontaktien tauottaminen tai muuttaminen etäkontakteiksi saattaisivat olla hauraiden, vakavista mielenterveyden häiriöistä kärsivien nuorten kannalta kriittinen kuormitusta lisäävä tekijä. Vanhemmat eivät ehkä äkillisten taloudellisten huolien takia kykene tukemaan nuoriaan, vaikka ovatkin nyt kotosalla. Ehkä hekin romahtavat psyykkisesti epävarmuudessa, koronapelossa ja eristyksissä.

Toisaalta hoidossa olevat nuoret perheineen peruvat nyt vastaanottotapahtumia välttääkseen infektioita. Kaikki eivät suostu etävastaanottoon vaan ovat nyt mieluummin ilman hoitoa. Emme tiedä, missä määrin näistä valinnoista seuraa tuonnempana oireilun pahenemista ja hoidon tarpeen kasvua. Ulkoinen uhka kuten ruumiillinen sairaus saattaa toisinaan aiheuttaa mielenterveydellisten oireiden painumista taka-alalle poikkeustilanteen ajaksi, vaikka toisaalta osa psykiatrisista potilaista on hauraita sellaisella tavalla, että mikä tahansa (jopa positiivinen) arjen rutiineja muuttava asia aiheuttaa romahduksen.

NUORUUSIKÄISIÄ EI VOI pitää tynnyrissä tietämättöminä koko pandemiasta. Ei tietämättömänä pitäminen olisi tarpeenkaan. Nuoret ovat osa yhteiskuntaa. Nuoria on myös koko ajan turvattomissa yhteiskunnissa, ja valtaosa kasvaa toimintakykyisiksi aikuisiksi sielläkin. Me tämän lehden jakavat aikuiset olemme kaikki olleet nuoruusikäisiä, ja tässä ollaan, ammattiasioita pohtimassa. Liika suojeleminen kääntyisi kasvun tukahduttamiseksi. Nuorilla on joustavuutta, ja nuoruusikään kuuluva egosentrisyys ja lähiperspektiiviin fokusoiminen voi suojellakin. Kesälomilla nuorilla on ollut pitkiäkin rakenteettomia aikoja kautta vuosikymmenien.

Elämä on haurasta ja täynnä epävarmuustekijöitä koko ajan. Jos nuori ahdistuu epävarmuuden tiedostamisesta, aikuisen tehtävä on olla tukena ahdistuksen hallinnassa. Kaikki nuorten ahdistuminen pandemiasta, tai ilmastosta tai muista ajankohtaisista epävarmuustekijöistä ei ole psykiatrista hoitoa vaativaa häiriötä. Epävarmuuden tiedostaminen on usein myös alku rakentavaan aktivismiin. Psykiatrisista häiriöistä kärsivien ihmisten ahdistuneisuus taas kanavoituu yleensäkin juuri niihin asioihin, jotka ovat ajankohtaisia ja koskettavat kaikkia. Aikaisemmat pelot saattavat nyt korvautua koronaviruspelolla. Se ei tarkoita, että covid-19-pandemia lisäisi psykiatrista sairastavuutta.

Etäkoulun ei ole tarkoitus olla rakenteetonta aikaa. Opettajat ovat etätyössä ja nuorten tukena opinnoissa. Vanhemmat voivat antaa selkärankaa valvomalla, että etäkoulu toteutuu, ja ehkä aikaa keskusteluun perheissä on nyt enemmän. Olemme viime vuodet kauhistelleet nuorten katoamista netin ja somen maailmaan, mutta nyt kaverit voi tavata ainakin siellä.

Kirjoittaja on nuorisopsykiatrian professori Tampereen yliopistossa ja Taysin nuorisopsykiatrian vastuualueen johtaja