Aasi jatkaa kulkuaan

Alavilla mailla lumi pöllähti ja jokin harmaa viuhahti vauhdilla tiellä lähellä metsän rajaa puiden ohitse. Auringon himmeä valo siivilöityi runkojen raoista ja sädehti hulmuavaan lumiseen harjaan. Aasi laukkasi sydämensä kyllyydestä lumisella tiellä ja poikkesi jopa metsän puolelle hypäten kaatuneen puun yli. Oliko aasi päässyt omille teilleen ja nautti siitä nyt ihan valtoimenaan?

Laukkati, laukkati, klip, klop, laukkati!

Jeriko-aasi ilmestyi metsän lomasta ja laukkasi takaisin aitaukseen sisälle aidan raosta. Aasin hoitajan kaulaliina heilahti ohi kiitävän karkulaisen suuntaan ja hän piti hatustaan kiinni. Läheisellä niityllä kaksi jänistä käänsi päätään katsoen laukkaavan perään ja orava hyppäsi pörröistä häntäänsä heilutellen aidan päälle ihmettelemään aasin menoa. Aasi hirnahti iloisesti ja heittäytyi pehmeään lumeen piehtaroimaan selälleen kaviot kohti taivasta.

Hiiia-hahaaa! Hirn…!

”Jeriko, herätys! On aika.”

Unelmoija makasi lämpimillä oljilla ja säpsähti avaten toisen silmänsä kuullessaan hoitajan kutsun. Kaikki olikin ollut unta ja nyt oli aika ruveta päivän töihin. Aasi nousi jaloilleen ja venytteli. Sille aseteltiin huopa ja satula selkään tuttua esitystä varten. Ulkona paukkui pirtsakka pakkanen, kun aasi asteli rauhallisesti ulos.

”Ette varmaan arvaakaan, mutta olen olennaisessa osassa joulunäytelmässä. Selässäni ratsastaa erittäin tärkeä matkustaja ja olen huomion keskipisteenä pitkän aikaa! Tiesittekö, että tarinan päähenkilöille ei suotu yösijaa majataloista? Teen siis parhaani, että matka sentään olisi mukava.”

Klip, – – klop, – – klip, – – klop.

Maria istui aasin selässä, kun sitä talutettiin eteenpäin ulkotulien valai- semalla tiellä. Näky oli henkeäsalpaavan koskettava. Joosef ojenteli kädessään olevaa lyhtyä oikealle ja vasemmalle valaisten tietä. Kohta he saapuivat perille ja ratsukin sai nauttia näytöksestä.

”Mitenkähän ystäväni lampaat voivat? Ne ovat taas karussa ja luistavat töistä, kuten normaalisti. - huokaus –Noh, ikävöin niitä kuitenkin. Täällä ei ole ketään juttelukumppania ja olen tottunut lampaiden huumoriin ja niiden kuivaan sarkasmiin. Kyllähän ihmiset juttelevat minulle, mutta kun he eivät ymmärrä hirnahduksistani mitään.”

Whisk, whisk, swoosh, swoosh.

Lumihiutaleita alkoi hiljalleen leijailla taivaalta. Aasi nappasi nopeasti yhden hiutaleen kielelleen ja hirnahti iloisesti. Näyttelijät ja katsojat siirtyivät eteenpäin ja aasi ohjattiin pienelle iltakävelylle siksi aikaa.

”Onpas tänään mukava ilma. Pidän lumesta kavioiden alla ja pikku pakkanenkin on kivaa. Puut uinuvat lumipeitteen alla, järvikin nukkuu, vaikka jää välillä ritisee pakkasesta. Ympärillä on niin rauhallista ja hiljaista.

Klip, klop, klip, klop.

Matka jatkui verkkaisesti tallia kohti, jonka katolla tähti valaisee ympäristöä. Aasi vilkaisi sitä ja ravisteli harjaansa. Tähtikin loi omalla osallistumisellaan omanlaisensa tunnelman valkopeitteiselle pihamaalle. Aasi pysähtyi taluttajansa kanssa tallin kulmalle odottelemaan seuruetta.

”Nyt sitten odotellaan. Tänne he pääsevät turvaan ja suojaan. Lumessa on aika vaivalloista liikkua ja ulkona on jo aika vilpoinen. Minuahan se ei haittaa, olen raavas aasi! Kestän tuiverruksen ja tuiskunkin. Ah, sieltä he tulevatkin.”

Hirn.

Kun taluttajalta silmä vältti, aasi hiippaili niin pitkälle kuin talutusköysi salli tallin taakse ja kurkisti tallin lämpöistä valoa hohkaavasta ikkunasta sisälle. Siellä vastasyntyneen vauvan vanhemmat katsoivat kapaloitua pienokaista lämpimästi hymyillen. Tietäjät ja paimenet olivat tuoneet heille tervehdyksensä ja lahjansa. Aasin hengitys huurusti ikkunan lasin, jota koristivat jäiset pakkaskukkaset. Näytöksen ollessa lopuillaan, Jeriko siirtyi hiljaa takaisin taluttajan viereen.

”Sellainen loppuhuipennus! Kaikki päättyi lopulta hyvin eikö päättynytkin? Ilmassa tuoksuu taas pöydän antimet, kuten aikaisempana vuonna. Sitä ”riisipuuroa” ei ole kuitenkaan minulle tarkoitettu. Kuulemma se on hyvää. Siinä se seurue kävelee laulelemaan. Ihanaa, lapsoset haluavat pehmeillä kintaillaan taputella ja paijata minua palkaksi. Kaikki ihmiset hymyilevät, joten he varmasti pitivät esityksestä!”

Klip, klop, klip, klop, klip, klop.

Taluttaja vilkutti lapsille ja talutti minut talliin. Tapahtumarikkaan päivän jälkeen sain herkkuja: leivän kannikoita, omenan- ja porkkanan palasia. Olipas se ruhtinaallinen ateria palkaksi! Jeriko popsi herkut samalla, kun satula nostettiin pois sen selästä, ja sitten se laskeutui lämpimille oljille lepäämään. Samalla ulkoa kirkosta kantautui hiljaista laulua.

Jouluyö juhlayö

Päättynyt kaik on työ

Kaks vain valveil on puolisoa lapsen herttaisen nukkuessa seimikätkyessään seimikätkyessään…

Hiaaah-jaah-jaah!

Jeriko liittyi lauluun hetkeksi ennen kuin laski päänsä, ummisti silmänsä ja vaipui rauhalliseen uneen. Hoitaja sammutti lyhdyn liekin ja sulki hiljaa karsinan oven hänen takanaan.

Unikko, vieraileva kirjoittaja