Satahankojen historiaa näyttelyssä Satahanka XIII -leirillä

Partio ajassa

Juha ”Jerry” Tomberg

Satahankojen historiaa näyttelyssä Satahanka XIII -leirillä

Partiomuseon Satahanka XIII -näyttelyn suunnittelu aloitettiin jo hyvissä ajoin, kun marraskuussa 2017 leirin johto toivotti museon tervetulleeksi leirille. Leirin organisaatio tarjosi ystävällisesti museonäyttelylle ilmaiseksi mainostilaa sekä leirin some-tiedotuksessa, nettisivuilla että leiriläisen kirjassa, joita kaikkia hyödynnettiinkin lähettämällä näyttelyn mainos leiriorganisaation käytettäväksi. Lähtökohtana oli koota näytteille mahdollisimman paljon Satahankojen historiaa ja sen lisäksi kertomuksia meripartiotoiminnasta niin paljon kuin mukaan mahtuu. Ensi kertaa museon kokoelmista näyttelyä keräävinä ei järjestäjillä ollut täysin selvää käsitystä siitä, paljonko meripartioaiheista materiaalia museolla olisi mukaan otettavaksi. Siksi ajatuksena oli lainata meripartiohistorian esineistöä myös yksityisiltä partiolaisilta ja partiokeräilijöiltä, joilla tiedettiin olevan mm. Satahankojen historiaan liittyvää tietoa.

Partiomuseon varastosta ja arkistoista löytyy kuitenkin yllättävän paljon myös meripartioaiheista aineistoa, eikä kaikki saatavilla ollut materiaali olisi mahtunutkaan mukaan näyttelyyn, joten yksityisistä kokoelmista lainaaminen jäi aiottua vähäisemmäksi.

Yksityisiltä partiokeräilijöiltä lainattiin kuitenkin osa näytteille asetetuista tavaroista, joita olisi ollut museon kokoelmissakin, osin helpon saatavuuden vuoksi ja osin säästääksemme museon esineistöä mahdolliselta kulumiselta leirinäyttelyn aikana. Yksityisiltä lainatut tavarat olivat mukana lainaajan vastuulla.

Rönnäsissä leiripaikalla Partiomuseon näyttely suunniteltiin sijoitettavaksi sataman läheisyyteen kumppanuuskylän alueelle. Koska kumppanuus-

12

Scouting i tid

kylään ei sijoittunut yhtään yhteistyökumppania ja koska museon kalusto oli jo hyvissä ajoin ennen leiriä paikalla, vallattiin museolle parempi paikka aivan leirin sataman vierestä, aluksille johtavan kulkuväylän varrelta.

Samalle satama-alueelle sijoittuivat myöhemmin myös merimieskirkko ja satamakahvilateltta. Kahvimyynti tosin tapahtui leirin kioskista, joka ai noana toimivana pisteenä oli sijoittunut suunniteltuun kumppanuuskylään. Yhteistoiminta sataman, museon ja merimieskirkon kesken sujui jouhevasti. Museonäyttelyn paikka oli mainio, kaikki leiriläiset kulkivat näyttelyn ohitse aluksilla merelle lähtiessään, ja monet kiinnostuivat tulemaan toisenkin kerran.

Museon näyttely koottiin perinteiseen tapaan museon omaan 8 m × 4 m näyttelytelttaan. Tuulensuojalevyistä saatiin rakennettua 24 m2 näyttelyseinää 20 m matkalle sekä 20 m pituudelta näyttelyvitriinipöytiä. Samaan tilaan saatiin vielä pienehkö myyntipöytä ja ”virkistäytymispiste” kahvinkeittimineen.

Teltan pohjaksi käytettiin kaksi lainattua raskasta kumikangaspressua, joilla saatiin roskat ja kosteus pysymään poissa näyttelytilasta. Asiaa auttoi myös öisin suljetussa teltassa käytetty lämminilmapuhallin.

Näyttelytilan maksimoinnissa auttoi koko leirin jatkunut kaunis sää, välillä liiankin kuuma. Se mahdollisti oleskelun myös ”terassilla” museoteltan edustalla, johon pystytettiin pöytä ja tuolit vieraille ja omalle väelle.

13

Partio ajassa

Näyttelyn yhtenä ajatuksena oli liittää esineisiin tarinoita niiden historiasta. Kävijöiden luettavaksi oli valittu kyseisistä aiheista kopioita partiolehdissä ja -kirjallisuudessa julkaistuista kertomuksista.

Näyttelyyn koottiin mahdollisimman paljon Satahanka-historiaa, alkaen ajalta ennen ensimmäistä Satahanka-leiriä. Tarina alkoi SPPL:n vuoden 1953 Sulkavan Tapiola-leiristä, jossa vesipartiolaisilla oli Ahtela-niminen alaleirinsä ja Helsingin piirillä Satalauta-alaleirinsä sekä ohjelmassa Vetehisten päivä 24.7.1953. Satahanka XIII johtajien lippukunta Ekin partio oli merkittävässä asemassa jo Tapiolan Ahtela-alaleirissä. Tapiola-leirin jälkeen maan johtavat vesipartiolaiset olivat koolla pohtimassa oman leirin järjestämistä. Asiasta on kertonut mm. Lauri ”Lapa” Winter seuraavaan tapaan: ”Aksu Uusiniemi kutsui 1955 kokoon meripartiojohtajia kolmeksi päiväksi. Ehdotin, että otetaan pojat mukaan ja niin syntyi ensimmäinen meripartioleiri. Nimen ”Satahanka” keksi Veikko ”Tippa” Junnila ja se juontaa juurensa Kalevalaan.”

Vesipartioleirin nimeä pohdittaessa oli Tapiola-leiriltä periytyvä Satalauta yhtenä ehdokkaana, mutta vesipartiojohtajat päätyivät kuitenkin ajan hengen mukaisesti Kalevala-teemaiseen Satahanka-nimeen. Veikko ”Tip-

14

Scouting i tid

pa” Junnila on kertonut tähän tapaan: ”Ennen ensimmäistä Satahankaleiriä vuonna 1955 meripartiojohtajia, mm. Lapa Winter, Raffu Helanko ja Tippa Junnila, olivat Littoisissa seurakunnan nuoriso-ohjaajan kutsusta saunomassa. Lauteilla suorastaan tapahtui tämä syntyminen, niin kuin sopiikin. Joku alusti asian ja päädyttiin kalevalaiseen taustaan. Satalauta taisi olla ensimmäinen ajatus, mutta sitten muistui mieleen ’satahanka hakkoavi…’, ja siinähän se oli. Ehdotus hyväksyttiin tässä epävirallisessa meripartiopalaverissa innostuksella.”

15

Partio ajassa

Edellä olleen perusteellakin ensimmäinen Satahanka toteutettiin melko nopealla aikataululla. Partiojohtaja- ja Partio-lehden numeroiden 1/1955 alustavissa leirikutsuissa nimi oli vielä vain ”Suuri Vesipartioleiri”, mutta jo Partiojohtaja-lehden numerossa 4/1955 kutsuttiin kaikkia ”meripurakkeja” Satahanka-leirille saman vuoden kesällä.

Ensimmäisen Satahangan jälkeen vesipartiointi oli merkittävästi näkyvillä myös Hangon Hopearanta-suurleirillä 1958 ja leirin jälkeen myös partiolehdistössä. Tästä vesipartiolaisillekin merkittävästä tapahtumasta oli myös näyttelyssä esillä vesipartiointiin liittyviä esineitä ja tarinoita, mm. kopio Partio 9/1958:n jutusta leiriltä, leirikirja ja leiriläisen kirja sekä leirillä tehtyjä merimiesaskarteluja.

Satahanka XIII -museonäyttely esitteli aikajärjestyksessä edeten Tapiola-, Satahanka I-, Hopearanta- ja Satahanka II–XII -leirin tärkeintä rekvisiittaa. Nähtävillä olivat tiedossa olevat Tapiola-, Satahanka I-, IV- ja VIII-leirin viirit, kaikkien mainittujen leirien huivit, joskaan ei niiden kaikkia versioita. Vitriineissä olivat kaikilta mainituilta leireiltä, Satahanka I:ä lukuun ottamatta, esillä leiriläisten kirjat, joiden viereen oli kopioitu leiriohjelmasivut vertailtavaksi XIII-leirin ohjelman kanssa. Merkittävin ero oli, että kaikilla

16

Scouting i tid

aikaisemmilla leireillä oli ruokailuajat ilmoitettu ohjelmassa, vaan XIII Satahangalla ei. Satahanka-julisteista olivat esillä muut paitsi I-, II- ja IV-leirin kappaleet. Näyttelyssä nähtävillä olleista kaikkien Satahanka-leirien leirialuekartoista voi tehdä sen päätelmän, että suurin osa leireistä on pidetty paikoissa, joissa vesi ympäröi leirialueen vähintään kahdelta, usein jopa kolmelta puolelta, ja viisi leireistä on pidetty saaressa, jonne on kuljettu vain vesitse. – Oma Satahanka-kokemukseni on ollut sitä parempi, mitä enemmän on ollut vettä leirialueen ympärillä. Esillä olivat myös kaikki Satahanka-leireille teetetyt leirimukit, VIII, IX, X, XI ja XIII, joista viimeisintä keräilijöiden museolle varta vasten kustantamaa ja teettämää sai myös ostaa näyttelystä. Uudet mukit olivatkin hyvin kysyttyjä, ja ne myytiin loppuun jo leirin puolivälin tienoilla. Satahankojen ja muun meripartiotoiminnan historia yhdistyi mm. näyttelyssä esitellyn partiolaisten käytössä aikoinaan olleen viestikaluston tarinoissa. Semaforilippujen käyttökoulutusta annettiin mm. kipparikurssilla 1963, samoin Partio-lehdestä 5/1963 kopioidusta kertomuksesta näyttelykävijät voivat lukea kertomuksen kipparikurssista Ahvenenmaan saaristossa ja yhteydenpidosta mereltä maihin näyttelyssä olleen kaltaisen VRFKB-radion avulla.

Meripartioleirien viestitoiminnan esittelynä oli esillä kuvaus Satahanka VII puhelinyhteyksistä leirin sisällä ja leiriltä ulos sekä Satahanka IX leirin sisäisten ja sataman radioyhteyksien järjestämisestä. Asiaan kuluvat puhelinkojeet olivat toiminnassa museonäyttelyssä, samoin esillä oli leireillä käytetty radiokalusto kuvien kera.

Omana erikoisuutenaan näyttelyssä esiteltiin kuvin monella Satahangallakin toiminnassa ollutta radioamatööriasemaa. Sen varsinaisella asemapaikalla Turun Hennalassa olevalta LA-radioasemalta taas hoidettiin 1960–1980-luvuilla tärkeää yhteydenpitoa Turun saaristossa liikkuviin meripartioaluksiin.

Hennalan LA-radioasemaa ja sen toimintaa esiteltiin sekä kuvin, että näytteillä olleiden kuvissa esiintyneiden radioiden avulla.

Varsinkin tekniikan ja palveluiden kohdalla näyttelyssä havainnollistui selvästi, miten aika on ajanut ohi muutamista ennen niin selvistä palveluis-

17

Partio ajassa

ta. Esimeriksi Satahanka IV -leirillä toimi oma pankki, jonka säästöpossu oli näyttelyssä esillä, sekä meri-VHF-radioyhteydellä toimiva puhelinkioski. Vielä Satahanka VII -leirin oman postin leimalla varustettuja kirjeitä oli näytteillä. Nyt Satahanka XIII -leirillä vastaavasti (lähes) kaikilla oli puhelin taskussaan, pankkiyhteydet hoituivat tietokoneella tai kännykällä teltasta, ja posti kulki normaalipostin mukana Helsingin lajittelukeskuksen kautta. Some-viesteillä tiedottaminen oli tällä leirillä merkittävässä asemassa, ja leirilehtikin ilmestyi pääasiassa leirin nettisivuilla, paperikopioita jaettiin vain rajoitetusti.

Satahanka XIII -leirin johtajan lippukunnan, Ekin partion, historiastakin oli otteita esillä yhdessä vitriinissä: Partio-lehden uutinen lippukunnan 20-vuotisjuhlallisuuksista vuodelta 1938 ja Ekin partion historiikin sivut lippukunnan muuttumisesta vesipartiolippukunnaksi vuonna 1958. Satahanka-historiaan liittyen oli näyttelyssä esillä s/y Merissi II -lokirja merkintöineen matkasta Satahanka IV -leirille kesällä 1973 – vuosi sen jälkeen, kun alus oli haaksirikkoutunut Gotlannin edustalla 1972 Tall Ships Race -kisassa.

Muuta meripartiohistoriaa kuin Satahanka-leirejä oli näyttelyssä esillä mm. kipparikurssista kippariviireineen ja Partiopurjehtijat ry:n historiasta ja tarkoituksesta lippuineen. Myös 1970-luvun Piraattipurjehduksia esiteltiin valokuvin ja tapahtumahuivin kera, olipa Piraatissa mukana ollut ja valokuvissa esiintynyt tynnyripoijukin raahattu näyttelyn rekvisiitaksi. Suomalaisen meripartioinnin historiaa, ja mm. Satahanka-leirejä, laajasti esittelevä Liljalippu merellä -kirja oli näyttelyvieraiden selailtavana ja myös ostettavana.

18

Scouting i tid

Partiokäsikirjallisuuden ohjeistusta vesipartiotoimintaan oli esillä vitriineissä aina Partiopojat (1911) ja Partiopojat ja tytöt (1917) kirjoista Merenkulkuoppia pojille (1949) sekä Merimiessäkki (1987) kirjoihin asti, unohtamatta uusimpien Partiolaisen käsikirja (1994) ja Reppu-opas (2009) kirjojen hyviä kuvauksia ja ohjeita partiotoiminnasta vesillä, kaikista malliaukeama katseltavana. Myös ruotsinkieliset Instruktionsbok för Finlands scouter (1926) ja Sjöscouten (1962) kirjat esiteltiin hyvine merenkulkuopastuksineen omassa vitriinissään.

Partio- ja muun lehdistön tekstejä meripartioinnista ja sen kehittämisestä oli kopioitu ja laitettu esille näyttelykävijöiden luettavaksi aina Partio 2/1938 Meripartiohenkeä luomaan -jutusta Helsingin Sanomien 23.7.2018 juttuun Satahanka III -leiriltä 1968.

Kaiken kaikkiaan näyttely tarjosi katselijoille makupaloja meripartioinnin historiasta Suomessa, kansainvälisiä asioita ei esitelty ollenkaan. Näyttely toivottavasti kannusti tutustumaan tarkemmin monipuoliseen partiotoimintaan vesillä, esimerkiksi hankkimalla Partiomuseosta saatavilla olevaa kirjallisuutta aiheesta.

Museo yritti olla myös nykyaikainen ja tarjosi kävijöille QR-koodina nettilinkkejä mm. Yle Areenan historiallisiin filmeihin Satahanka-leireiltä, mutta melko harva kulutti kännykkänsä akkua vanhojen elokuvien katseluun. Filminurkkaa ei näyttelytilojen pienuuden vuoksi saatu tällä kertaa järjestettyä.

19

Partio ajassa

Tätä Satahanka XIII -leiriä varten Partiomuseoyhdistys teetti myös Satahanka XIII -postimerkkejä ja museoaktiivien suunnittelemia Satahankojen historia -kortteja, joihin postimerkkejä voi käyttää, leiriorganisaatio kun ei näistä asioista ollut kiinnostunut. Näiden lisäksi myytiin museon vanhasta varastosta aikaisempia Satahanka- ja meripartioaiheisia kortteja. Postimerkkien ja -korttien kysyntä ei yllättänyt, vaan oli melko suurta koko leirin ajan, ja kaikki merkit sekä kortit myytiin loppuun. Satahanka-postimerkkien loppumisen jälkeen myytiin myös Partiomuseon omia postimerkkejä. Mukien, merkkien ja korttien myyntiä edistettiin myös leirilehden mainoksessa ja leirin ilmoitustauluilla. Leiriorganisaation luvalla Partiomuseo teetti myytäväksi erän metallisia Satahanka XIII vyömerkkejä. Ne olivat niin suosittuja, ettei niiden kustantamisesta tullut tappiota museolle.

Kaiken kaikkiaan näyttely pääsi hyvin tavoitteisiinsa. Partiomuseolle ei tullut taloudellista tappiota näyttelyn järjestämisestä. Museossa oli myös näytteillä eli päivystämässä kahdettatoista kertaa Satahanka-leirillä ollut konkari Hannu Alasvuo, joka kuvassa poseeraa näyttelyn Partiopurjehtijat-esittelyn edessä, osin leirin antaman tuen ansioista. Leirin jälkeen ovat näyttelyyn tehdyt lisämateriaalit, mm. laminoidut lehtikopiot näyttelyvieraiden luettaviksi, Partiomuseon varastossa odottamassa mahdollista seuraavaa näyttelyä.

Näyttelyssä vieraili noin 700 kävijää, ja myös leirialueella toimivan saaristolaismuseon yhdistyksen henkilökunta tutustui Partiomuseon toimintaan.

Partiomuseon näyttelyä Satahanka XIII:lle olivat toteuttamassa puheenjohtajamme Nina Hännikäinen, Vilhelmiina Hännikäinen, Elina ja Visa Liippola sekä tämän kirjoittaja.

20

Scouting i tid

Hannu Alasvuo

Minulle tämä oli kymmenes Satahankani (IV...XIII), jolle osallistuin, joten Satahankojen historian esitteleminen oli itsellenikin merkittävä asia tällä leirillä.

”Ne, jotka pitävät vakinaista leiriä yksitoikkoisena ja jalkamatkoja hiukan liian toimekkaina, huomaavat vene-elämässä ihanteellisen ajanvietteen.”

(Victor Bridges 1929, Leirielämä)

21