Ihmisen huoltokirja - Hyvinvointia taiteesta, kulttuurista ja luonnosta

Page 42

Menevät metsään TUULA JA SATU

TUULEVI ASCHAN

Vuonna 2019 yhteisöpedagogiopinnot aloittanut Satu Pesonen on halunnut jo vuosia tehdä töitä luonnossa. Opintojen aikana into luontolähtöiseen työskentelyyn on vain vahvistunut. Mielenterveyshoitaja Tuula Taavitsainen vie asiakkaitaan myös luontoympäristöön.

METSĂ„STĂ„ ON MONEKSI

Pieksämäen kaupungin mielenterveys- ja päihdepalveluiden kuntoutusyksikössä työskentelevä mielenterveyshoitaja Tuula Taavitsainen osallistui syyskuussa 2020 Diakonia-ammattikorkeakoulun osatoteutuksessa luonnossa pidettyyn Kehon kautta Kalevalaan -valmennukseen. Ryhmä teki fysioterapeutti Virpi Poikolaisen johdolla matkaa kalevalaiseen kulttuuriperimään ja pohti esimerkiksi liikuntarajoitteisille sopivia luontoharjoituksia. Markus Sjöberg esitteli Vedenjakaja-reitistön, jolla patikoidessa keskusteltiin reitistön hyödyntämisestä asiakastyössä.

”Ollaan käyty metsässä liikkumassa, laavuruokailulla, askartelumateriaalia hakemassa ja toteuttamassa kalevalaista joogaa”, kertoo Taavitsainen työstään asiakkaiden kanssa. Metsään voi mennä haistelemaan, maistelemaan, katselemaan, kuuntelemaan ja tuntemaan. Siellä on kaikille aisteille jotakin. Taavitsainen muistuttaa metsän rentouttavasta vaikutuksesta. Lisäksi sieltä saa terveellistä ravintoa: marjoja, sieniä ja villiruokaa. ”Maalla asuvana luonto on minulle lähellä oleva, jokapäiväinen asia. Rauhoitun metsässä ja käytän sen ruoka-antimia”, Tuula Taavitsainen hymyilee. 42


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

TAIDE-, KULTTUURI- JA LUONTOLĂ„HTĂ–ISEN TOIMINNAN OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA LISĂ„Ă„VĂ„ TOIMINTAMALLI

3min
pages 68-71

PARASTA ETELA-SAVOON -HANKKEEN TEKIJĂ–IDEN JA KIRJOITTAJIEN ESITTELY

3min
pages 72-76

KOKEMUSTARINOITA VALMENNUKSIIN OSALLISTUMISESTA

12min
pages 56-64

JUTTUA JUURRUTTAMISESTA

3min
pages 65-67

YHTEISKEHITTĂ„MINEN MIKKELISSĂ„ JA SAVONLINNASSA

2min
pages 54-55

METSĂ„SSĂ„ VAHVISTUVAT OMATKIN JUURET

3min
pages 44-47

KĂ„YTĂ„ KEHOA ANKKUROI Ă„Ă„NILLĂ„, OHJAA TAITAVASTI JA SANOITA TARINASI

3min
pages 48-49

ELVYTTĂ„VĂ„ LUONTO

1min
pages 34-35

TUULA JA SATU MENEVĂ„T METSĂ„Ă„N

2min
pages 42-43

KUNTOSALI JA JOOGAKESKUS METSĂ„SSĂ„

2min
pages 39-41

VALMENNUSTEN SISĂ„LTĂ– PIEKSĂ„MĂ„ELLĂ„

4min
pages 51-53

LUONTOKUVAUKSEN KESĂ„TEHTĂ„VĂ„STĂ„ SYNTYI NĂ„YTTELY

3min
pages 36-38

SOTE TAIPUU PELIN MUOTOON

6min
pages 28-31

MINUSTA TULEE TAIDETTA

3min
pages 18-21

HYVINVOINTIA TAITEESTA JA KULTTUURISTA

1min
pages 6-7

TAIDE HERKISTÄÄ MEITÄ – ANNA SEN TAPAHTUA

4min
pages 12-14

TAIDE ON TAPA OLLA YHDESSĂ„

5min
pages 8-11

KUN TANSSIN KATSOMINEN KOSKETTAA

3min
pages 15-17

TAIDE JA AKTIVISMI - KILTTIĂ„ KAPINOINTIA TYĂ–PAJOISSA

5min
pages 22-25

KOKEILLAANKO KORVARUNOJA - SANATAIDE JA TARINALLISUUS SOTE-TYĂ–SSĂ„

2min
pages 26-27

PĂ„Ă„KIRJOITUS

3min
pages 4-5
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.