Aino 7 by Martina Babišová

3 / 2014

AALLON YLIOPPILASLEHTI

YouTubekirjailija Akateeminen vanki Hurskas Hursti

Aino on Aallon ylioppilaslehti. Aino on journalistisesti itsenäinen. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti tavoittaa 15 000 kauppatieteiden, taideteollisten ja teknillisten alojen opiskelijaa. Aino on Suomen Aikakauslehtien Liiton jäsen. Päätoimittaja Annaleena Kuronen Toimitussihteeri Melissa Heikkilä Art Director Martina Babišová Kirjoittajat Heidi Grundström, Markus Helaniemi, Stella Kallionpää, Elina Lankinen, Kristiina Markkanen, Tuukka Pykäläinen, Saana Rossi, Ilmi Salminen, Atso Takala, Jani Timonen, Saku Tuominen, Johanna Vierros, Aleksi Virta Kuvaajat ja kuvittajat Ulla Donner, George Hooker, Touko Hujanen, Elina Kartastenpää, Hilla Kurki, Veera Konsti, Veera Lipasti, Robert Lönnqvist, Annukka Mäkijärvi, Aleksi Poutanen Kustantaja Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY Toimitusneuvosto Anna Brotkin, Niko Ferm, Salla Koivu, Henna Lahti, Juhani Mykkänen (pj), Tuukka Pykäläinen, Heikki Siljamäki, Heidi Sullström, Maija Töyry, Jesper Vuori Ilmoitusmyynti Pirunnyrkki Oy Kari Kettunen puh. 0400 185 853 Essi Niemelä puh. 0400 185 852

4 ……. Miehistö. Syytä heitä tästä lehdestä. 5 ……. Pääkirjoitus. Uusi vientituote Suomelle? 6 …….. Katolla. Remarketin perustajat tuulettavat käytettyjä vaatteita ja juovat limevergishotteja. 8 ……. Kärkeen. Papanat uhkaavat, rankingeissa emme pärjää, asunnoista on pulaa mutta seksileluista saamme sentään alennusta. 12 ……. Katupartio. Onko akateeminen vapaus kuollut? 43 ……. Hyvästi, Pori. Puhutaan taiteesta, perhosista ja porilaisista. 50 ……. Eväsretkellä. Hurstin leipäjono pelastaa silloin, kun hätä on suurin. 54 ……. Kolumnisti Jani Timonen ei halua juosta tennissukat jalassa kuolemaa pakoon. 55 ……. Kolumnisti Melissa Heikkilä tarvitsee lomaa. 56 ……. Oi niitä aikoja. Nuoruuttaan muistelee valokuvaaja Susanna Majuri. 57 ……. Kuokkavieras. Miten porvari vikittelee fukseja? 58 ……. Sensei. Oi suuri Saku Tuominen, kerro millainen on huominen. Palautetta? Juttuvinkkejä? Muuta asiaa? Toimitus päivystää osoitteessa ainolehti@ayy.fi ja facebook.com/ainolehti.

Mediakortti www.ainolehti.fi/mediakortti.pdf Paino Erweko Oy Painos 5000 Paperi Kansi Edixion 250 g, sisus 120 g, valokuvaessee Art Matt 115 g Yhteystiedot Ylioppilaslehti Aino PL 69, 02150 Espoo ainolehti@ayy.fi www.ainolehti.fi ISSN 2341-9776

TÄHÄN LEHTEEN ON KIRJOITETTU

VIISI VIISI NELJÄ

kertaa sana Netflix. kertaa sana sukupolvi. Star Wars -viittausta. (Lisäksi on yksi kuva Yodasta.)

SISÄLTÖ

14 TÄMÄ MIES SAI TEINIPOJAT LUKEMAAN

HENKILÖ YouTube-kirjailija Aleksi Delikouras loi yläasteella Dragonslayer666nörttihahmon, joka kiroili itsensä teinien suosikiksi.

22 PALJON DATAA TYHJÄSTÄ ILMIÖ Netflix teki tv-sarjasta hitin käyttäjistään kerätyn datan avulla. Tehdäänkö big datalla tulevaisuudessa jotakin tuhmempaa?

27 KUVIA

VAPAUDESTA

KUVAESSEE Vapaus tuntuu vatsanpohjassa, hulmuavissa hiuksissa ja merivetenä varpaiden välissä.

AKATEEMINEN 36 VANKI HENKILÖ Mika on erikoinen oikeustieteen opiskelija. Hän istuu Keravan vankilassa henkirikostuomiota.

VAIHTOEHTOINEN OPINTO-OPAS OPISKELU Aallosta löytyy entistä “monipuolisempia” ja “käytännönläheisempiä” kursseja. Aino laati uuden oppaan, jonka avulla kelpaa navigoida Nopassa.

miehistö /

ILMI SALMINEN

ALEKSI POUTANEN

MELISSA HEIKKILÄ

”Uskon vakaasti sekä uusien opiskelijasukupolvien että liito-oravien sopuisaan yhteiseloon Aallon kampuksella.” Ilmi Salminen on informaatioverkostojen opiskelija, joka aloitti tänä syksynä myös oikeustieteen opinnot. Hän kirjoitti tähän lehteen jutun Espoon liito-oravista (s. 8).

”Hömppäscifi on uusi Harry Potter. Seuraavan 11-kollektiivin valokuvaprojektin työnimi on Avaruus- ja seksimatka 2015. Aloin inspiraatioksi lukea scifiä ja jäin pahasti koukkuun Enders Game -kirjasarjaan.” Aleksi Poutanen on helsinkiläinen freelance-valokuvaaja. Hän kuvasi tähän lehteen nuortenkirjailija Aleksi Delikouraksesta kertovan kansijutun (s. 14).

”Viime viikkoina olen oppinut, miten perhonen kuolee, että Markku Uuspaavalniemen nimi kirjoitetaan oikeasti Uusipaavalniemi ja ettei Otaniemen apteekki ole auki lauantaisin.” Melissa Heikkilä on Ainon uusi toimitussihteeri. Hän opiskelee viestintää Helsingin yliopistossa kolmatta vuotta.

AINON KANSI 3/2014 KANNEN KUVA: Aleksi Poutanen KUVAUSPAIKKA: Alma-talo, Töölönlahti KUVAUSJÄRJESTELYT: Martina Babišová, Annaleena Kuronen, Kristiina Markkanen KUVAUKSISSA KUUNNELTIIN: Pharrell Williams – Girl LÄMPIMÄT KIITOKSET: Laattapiste Collection, Alma360, Melissa Heikkilä, Juhani Mykkänen ”Kun saimme vision miehestä kylpyammeessa uimassa rutistettujen paperitollojen keskellä, se oli toteutettava, vaikka henki menisi. Eräänä elokuisena päivänä opettelimme ajamaan pakettiautoa, kurvasimme Vantaalle hakemaan kasan kylpyhuonelaattoja, noudimme Huuto.netistä ostetun kylpyammeen Kruununhaasta ja rakensimme aidonnäköisen kylppärin keskelle valokuvastudiota. Kansikuvauksissa oli kaksi super-Aleksia. Aleksi Delikouras riisui vaatteensa kolmen naisen edessä mukisematta. Heittelimme häntä kolmen tunnin aikana kymmeniä kertoja paperitolloilla, eikä hän ollut moksiskaan. Kuvaaja-Aleksi puolestaan tasapainotteli kylpyammeen reunojen päällä henkensä kaupalla. Kukaan ei kuollut.” 4

PÄÄKIRJOITUS Oikeus vapauteen Amerikkalaisen Orange Is the New Black -sarjan päähenkilö Piper on hyvin toimeentuleva nainen, joka joutuu vankilaan nuorena tekemästään huumausainerikoksesta. Vankilassa Piper joutuu ensimmäistä kertaa elämässään pissaamaan muiden nähden. Hän jää päiväkausiksi ilman ruokaa, koska suututtaa vahingossa kokkina työskentelevän vankitoverinsa. Seksuaalinen häirintä on jokapäiväistä. Osa vartijoista käyttäytyy yhtä eläimellisesti kuin vangit. Jo muutaman kaltereiden takana vietetyn päivän jälkeen Piper pimahtaa. Jos Netflixin hittisarjasta tehtäisiin Suomiversio, tarina voisi edetä päinvastoin. Elämässään huonot kortit saanut päähenkilö joutuisi linnaan väkivaltarikoksesta. Vankilassa hänestä pidettäisiin ensimmäistä kertaa jokseenkin hyvää huolta. Häntä kannustettaisiin saamaan elämänsä kuntoon. Hän saisi päivittäin lämmintä ruokaa. Viimeistään avo-osastolle päästyään hän saisi tehdä aivan normaaleja asioita: käydä töissä vankilan ulkopuolella, pitää yhteyttä ulkomaailmaan ja opiskella.

Annaleena Kuronen

KUVA Martina babisova

Suomessa vangeilla on samanlainen oikeus opiskeluun kuin muillakin ihmisillä. Rangaistuksena on ainoastaan vapauden menetys. Muitakaan pohjoismaisia vankiloita ei tunnistaisi samoiksi instituutioiksi kuin vaikkapa Yhdysvalloissa. Vankilamme vaikuttavat suorastaan luksushotelleilta jenkkiversioihin verrattuna. Pohjoismaissa rikoksen uusimisriski on merkittävästi pienempi kuin muualla maailmassa. Se ei ole sattumaa. Kolumnisti Tommi Uschanov ehdotti syyskuussa Helsingin Sanomissa, että suomalaisista vankiloista pitäisi tehdä jopa samanlainen vientituote kuin peruskoulustamme. Jos suomalainen vankila olisi vientituote, sen mainoskasvo olisi oikeustiedettä vankilasta käsin opiskeleva Mika (s. 36). Kun lukee Mikan tarinaa, on helppo unohtaa moraalinen pohdiskelu. Kuten: Onko oikein, että sääntöjä rikkoneita kohdellaan samoilla säännöillä kuin muitakin? Orange Is the New Blackin Piper ja muut hahmot menettävät vankilassa viimeisetkin yhteiskuntakelpoisuutensa rippeet. Mikasta voi tulla henkirikostuomionsa jälkeen lakimies.

Katolla / Jututamme ajankohtaisia henkilöitä katolla.

Sara Nyyssölä ja Marta Jaakkola, keitä olette? Marta: Remarket-nimisen yrityksen perustajia. All around good guys. Sara: Olemme kohta myös täysipäiväisiä yrittäjiä. Meinasin sanoa eka opiskelijoita, mutta ei ollakaan enää. Voititte Summer of Startups -ohjelman tänä kesänä. Poksahtelivatko samppanjapullot? Marta: Totta kai. Sara: Me juotiin oikeasti limevergishotteja. Fiilis oli samppanjapullojen mukainen. Missionanne on määritellä secondhand uudestaan. Määritelkää secondhand uudestaan. Sara: Secondhand on samanarvoinen vaihtoehto uuden vaatteen ostamiselle. Marta: Joo. Yritämme muuttaa ihmisten käsityksiä tähän suuntaan. Rakennamme nettikauppaa, jossa kuka tahansa voi myydä hyväkuntoisia laadukkaita secondhand-vaatteita. Mitä uutta käytettyjen vaatteiden verkkokaupassa on? Sara: Sinänsä ei mitään. Ei bisnes aina mene niin, että on yksi supertoimija. Esimerkiksi bändejä ja leffoja on maailmassa miljoonia. Me muotoillaan olemassa olevia asioita paremmiksi palveluiksi. Marta: Huuto.net tai Tori.fi eivät ole sellaisia paikkoja, minne mennään inspiroitumaan ja selailemaan muotia tuntikausiksi. Suomessa ei ole vielä secondhandiin keskittyvää markkinapaikkaa, jossa voisi ostaa kuratoidusta valikoimasta laadukkaita vaatteita. Haluamme iskeä ihmisten vaatekaappeihin ennen kuin vaatteet kannetaan UFF:n laatikkoon. Miten käytettyjen autojen myynti eroaa vaatteiden myynnistä? Marta: Kun ostaa käytetyn auton, sen pitää kuitenkin olla aika bränikkä. Laatuvaatteen voi ottaa vuosikymmenten takaa ja se on yhtä relevantti nykyäänkin. 6

Sara: Joo, teknologia vanhentuu eri tavalla kuin muoti. Olemme kohdanneet miesvoittoisissa startup-piireissä paljon ennakkoluuloja, että ääh, tää on taas vaan joku naisten vaatejuttu. Mutta jos joku ostaa Mersun, hän miettii jo ostohetkellä, mikä on sen arvo on nyt versus tulevaisuudessa. Miksei näin voisi olla vaatteiden kohdalla? Miten vaatteita kulutetaan tulevaisuudessa? Sara: Hitaammin ja ajatuksella. Anonyymi ja nopea kulutus ovat väistymässä. Vaatteiden alkuperä ja tarinallisuus alkavat kiinnostaa enemmän. Marta: Vaatteita joutuu nykyään kaatopaikalle niin paljon, ettei siinä ole järkeä. Tulevaisuudessa kulutus vastaa paremmin maailman tarpeisiin, ei toisinpäin. Kuinka monta startup-yrittäjää mahtuu vaatekaappiin? Marta: Tiimillinen. Koska tiimi on niin tärkeä. [nauraa] Sara: Joo, ja meillä se vaatekaappi myös järjestettäisiin järkevästi! Kaikki saisivat oman hyllyn ja henkareita... [molemmat repeilevät] Pelastetaanko kasvuyrittäjyydellä Suomen talous? Marta: Suomen talouskasvua rajoittavat tietyt lainalaisuudet, maantieteellinen sijainti ja vientiorientaatio. Eivät kaikki voi olla kasvuyrittäjiä. Eivätkä kaikki voi olla yrittäjiä. Kasvuyrittäjyys on terve osa taloutta, mutta veturiksi siitä ei ole. Sara: Kaikkia ei kannata kannustaa siihen, mutta maailman oikeisiin ongelmakohtiin pureutuvia startupeja voisi olla enemmän. Vastuullista bisnestä tekevät yritykset voisivat saada eettisen yhteisöveroalen. Jos kaikki keskittyvät peleihin tai tekevät marginaalista juttua, kokonaisuus ei vielä pelasta hyvinvointia.

Teksti ANNALEENA KURONEN / KUVA MARTINA Babišová

Ostaisitko näiltä naisilta käytetyn vaatteen? Sara Nyyssölä ja Marta Jaakkola voittivat Summer of Startups -ohjelman. Nyt he haluavat tunkeutua vaatekaappiisi.

Marta Jaakkola ja Sara Nyyssölä ovat nelihenkisen Remarketin perustajia. Remarket.fi lanseerataan syksyllä. 7

KÄRKEEN / Ajankohtaista Aallosta.

AIHETTA JUHLAAN

>> HOLLYWOOD KUULEE ÄÄNIÄ. Aaltoyliopiston professori Ville Pulkki palkitaan lokakuussa Yhdysvalloissa Samuel L. Warner -muistomitalilla työstään elokuvien äänitekniikan edistämiseksi. Pulkin menetelmä mahdollistaa saman äänimaiseman toiston erilaisissa kaiutinjärjestelmissä. Bonus: Pulkki palkitaan samassa gaalassa kuin ohjaaja George Lucas. >> YTHS saa pitää rahansa. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiötä uhkasi keväällä Opetus- ja kulttuuriministeriön vuokra-avustuksen leikkaus. Suunnitteilla ollut leikkaus olisi ajanut YTHS:n toiminnan lähes koomaan. Lopulta hallitus kuitenkin ymmärsi, kuinka tärkeää opiskelijaterveydenhuolto oikeasti on. Tuesta päätettiin leikata vaatimattomasti vain puolet. Fiuh? >> Mediaseksikkäät synttärit. Media Lab jättää teinivuodet taakseen! Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun uuteen mediaan keskittyvä tutkimus- ja opetuskeskus täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Media Lab on koko ikänsä kokeillut taiteellisia rajojaan ja yrittää vieläkin keksiä, kuka oikein on ja mitä haluaisi tehdä isona. Ei hätää, se kuuluu tuohon ikään. Onnea!

Papanat uhkaavat kampusta Kesällä Otaniemen Teekkarikylän asukas sai asuntoonsa tuntemattoman vieraan. Asunnon ikkunasta lennähti sisään liito-orava. Kyllä, liito-orava. Miten se on mahdollista? Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksessa työskentelevälle maisema-arkkitehti Aino Aspialalle aihe on piinallisen tuttu. ”Etelä-Espoossa liito-oravahavainnot ovat kasvaneet räjähdysmäisesti”, Aspiala kertoo puhelimitse. Otaniemen alueella tehtiin vuonna 2013 luontoselvitys Otaranta-Servinniemen kaavoitusta varten. Selvityksessä Kiviniemen rannasta löytyi pari niin sanottua papanapuuta – eli puuta, joiden juurella oli liito-oravan papanoita. Liito-oravahavainnot saivat jatkoa keväällä 2014, kun yksityishenkilö ilmoitti nähneensä Otaniemessä paljon liito-oravia. Asiasta tehtiin selvitys. Alueelta löytyikin useita liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikaksi määriteltäviä alueita. Tulokset perustuivat niin ikään papanahavaintoihin. ”Merkittävät liito-oravakeskittymät sijaitsevat erityisesti Otaniemen kappelin ympäristössä, rantaraitin varrella Jämeräntaipaleen kohdalla sekä YTHS:n rakennuksen ympäristössä Otakaaren itäpuolella”, Aspiala kertoo. Liito-orava on Suomessa uhanalainen laji, joten sen lisääntymis- ja levähdyspaikat ovat suojattuja. Espoon kaupunki on kuitenkin tehnyt uraauurtavaa selvitystyötä liito-oravien ja maankäytön yhteensovittamisesta. Vaarantavatko liito-oravat Aallon kampuksen rakentamisen? ”Liito-oravat ja muut luontoarvot ovat hidastaneet Otaranta-Servinniemen kaavan valmistelua. Tällä hetkellä työn alla onkin Otaniemen alueen liito-oravaselvitys ja selonteko siitä, mitä liito-oravien esiintyminen tarkoittaa kampusalueen kaavoituksen kannalta”, Aspiala kertoo. Onnistuvatko kaavoittajat ja liito-oravat lyömään kättä päälle? Mahtuvatko tulevat opiskelijasukupolvet ja liito-oravat samalle kampukselle? Aino jää seuraamaan tilannetta.

TEKSTI ILMI SALMINEN / KUVitus ANNUKKA MÄKIJÄRVI

15,7

“Aalto Google Apps is launched for stuff and students.”

hakeneista sai tänä vuonna opiskelupaikan Into-verkkopalvelun huolellisesti kirjoitettu Aallosta. Tänä syksynä aloitti yhteensä 1661 uutinen 17.6. siitä, että Google Apps -pilvipalvelu tulee kaikkien aaltolaisten käyttöön. uutta opiskelijaa.

Yritykset haluavat JUURI sinut Osta uudet silmälasit, opiskelija. Tai vaihda liittymä edullisempaan. Kelpaisiko risteily Tallinnaan opiskelijahintaan? Entä aikakauslehtitilaus? Opiskelijoille tyrkytetään tarjouksia ja alennuksia joka suunnasta. Suomessa onkin totuttu siihen, että opiskelijaalennusta saa melkeinpä kaikesta. Ja miksipä ei saisi, ovathan Suomen puoli miljoonaa opiskelijaa eli potentiaalista kuluttajaa melko seksikäs kohderyhmä. Nuoruus on yritysten näkökulmasta plussaa, sillä silloin pitkän aikavälin suunnitelmia ei ole lyöty lukkoon. Kulutuspäätöksiin on helpompi vaikuttaa. Pitkäaikainen asiakkuus on tärkeää esimerkiksi pankeille, lehdille ja puhelinoperaattoreille. Tulevat kanta-asiakkaat kannattaa napata mahdollisimman nuorena. “Joku saattaa olla parhaimmillaan meidän asiakas 15 vuotta, lukioikäisestä tohtoriopiskelijaksi”, kertoo Frankin toimitusjohtaja Mikko Jauhiainen.

”Raati haluaa kuitenkin tuoda tiedoksi, että - pitää muutosta hieman hätiköitynä.” Pyöreän tornin killan raadin 26. elokuuta 2014 AYY:n edustajistolle antama lausunto Teekkaritoiminnan edistämisrahaston (TTER) sääntömuutoksesta. Sääntömuutoksessa TKYlyhenteet (Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta) on tarkoitus vaihtaa muotoon AYY (Aalto-yliopiston ylioppilaskunta). AYY on ollut toiminnassa 1. tammikuuta 2010 alkaen.

Frank on viime vuonna perustettu ja Suomen opiskelijajärjestöjen omistama yritys, joka kokoaa yhteen kaikki Suomen opiskelijaedut ja tuottaa valtakunnallista opiskelijakorttia. Korttia vilauttamalla saa tällä hetkellä alennusta 577 eri firmalta. Alennukset vaihtelevat kansallisista elokuva-lippujen alennuksista paikallisiin kampaamopalveluihin. Koska opiskelijoiden kirjo on valtava, alennuksissa pyritään tarjoamaan kaikille kaikkea. ”Olemme yrittäneet tuoda tunnettuja ja arkisia brändejä mukaan, kuten R-kioskin ja Finnkinon. Niitä näkee ja tulee käytettyä päivittäin. Niitä alennuksia ei olisi pelkästään Aallon tasolla pystytty neuvottelemaan”, Jauhiainen summaa. Tai esimerkiksi tätä: Kaalimato.comin valikoimasta -15 %. Se on jo tuntuva alennus. TEKSTI MELISSA HEIkKILÄ / KUVA VEERA KONSTI 9

KÄRKEEN / Ajankohtaista Aallosta.

Korkeammalle, nopeammin Aalto nousee maailmanluokan kärkeen 2020! Huippuyliopistoksi Harvardin, MIT:n, Stanfordin, Oxfordin ja Cambridgen joukkoon! Tällaisia olivat puheet vielä viisi vuotta sitten, kun Aalto-yliopistoa perustettiin. Nyt on jo vuosi 2014, mutta Aalto kärvistelee kaukana yliopistorankingien kärjestä. Elokuussa julkistetun arvostetun Shanghai-listauksen mukaan Aalto sijoittuu maailmanlaajuisesti välille 400.–500. Listauksessa kerrotaan tarkat sijat 100. sijaan asti. Kun ottaa huomioon, että maailmassa on yhteensä noin 17 000 yliopistoa, sijoitus 500 parhaan joukossa on ihan kohtalainen. Suomalaisista yliopistoista sadan parhaan joukkoon on kiivennyt ainoastaan Helsingin yliopisto, joka on 73:s. Aalto-yliopisto sijoittuu suomalaisten yliopistojen listalla vasta neljänneksi tai viidenneksi. Tarkka sija on epäselvä, koska myös Itä-Suomen yliopisto asettuu sijoille 400.–500. Aallon edelle kipuavat Helsingin yliopiston lisäksi myös Oulun ja Turun yliopistot. Neljäs tai viides sija on kaukana kotimaisesta kärjestä. Onko suunnitelma nousta maailmanluokkaan 2020 mennessä hylätty jo epärealistisena, Aaltoyliopiston rehtori Tuula Teeri?

”Ei missään tapauksessa. Päinvastoin olen vakuuttunut siitä, että meillä on hyvät mahdollisuudet onnistua tehtävässämme. Emme pysty kilpailemaan suurten amerikkalaisten yliopistojen kanssa koossa, mutta omilla vahvuusaleillamme voimme olla edelläkävijöitä.” Mitä nämä vahvuusalueet ovat? ”Esimerkiksi digitaalinen kehitys ja ICT kokonaisuutena on meillä vahvaa, mutta myös mediatekniikka laajasti katsottuna ja muotisuunnittelu yhdistettynä luonnonmateriaalien kehittämiseen ovat aloja, joilla on merkittävä tulevaisuuden potentiaali.” Mutta milloin Aalto nousee edes muiden Suomen yliopistojen ohi rankingeissa? ”Kaikki rankinglistat mittaavat suoriutumista pitkän aikaa taaksepäin, joten Aallon muutokset eivät niissä vielä näy. Kilpakenttämme ei ole Suomessa vaan maailmalla. Koko yliopistosektorin tulisi yhdessä tehdä lujasti työtä Suomen menetyksen takaamiseksi.” Yliopistojen rahoitusta uhkaavat leikkaukset eivät varmasti auta kilvoittelussa. Ehkä pitäisi perustaa työryhmä. Tai toivotalkoot? TEKSTI ANNALEENA KURONEN

KUVITUS ROBERT LÖNNQVIST

KontTi KaupAlla

HyvÄÄ Epätoivoiset laput ovat syksyisin tuttu näky ilmoitustauluilla. Kuva Teekkarikylän Facebook-ryhmästä.

HÄTÄKOTI KULLAN KALLIS Pääkaupunkiseudun kasvava vuokra-asuntopula on ajanut tänäkin syksynä opiskelijat ahtaalle. Tällä hetkellä HOASin asuntojonossa on 5200 opiskelijaa ja AYY:lla noin 1500. Vuodesta 2010 AYY:lla on toiminut syksyisin hätämajoituskoordinaattori, joka neuvoo asunnottomia opiskelijoita ja tarvittaessa järjestää tilapäismajoitusta. Hätämajoituskoordinaattori Otto Palosen arvion mukaan tänä vuonna yhteydenottoja on tullut noin 50 elokuun loppuun mennessä, ja syyskuussa on odotettavissa niitä lisää. Hätämajoituspyyntöjä on tullut myös muista korkeakouluista, mutta etusijalla ovat AYY:n jäsenet. Ketään ei ole toistaiseksi passitettu taivasalle. Pattitilanteessa on turvauduttu sohvasurffaukseen. ”Ystävien tai tutoreiden luona on saatettu majoittua pidemmän aikaa, mutta en ole kuullut, että kukaan olisi joutunut heitteille”, Palonen kertoo. Palosen mukaan suurimpaan osaan yhteydenotoista riittää ratkaisuksi yksinkertainen opastus. Asunnottomia opiskelijoita kehotetaan olemaan aktiivisia, laajentamaan hakukriteereitä tai etsimään kämppäkavereita, koska yksiöt ovat kortilla. Tänä syksynä opiskelijoiden hätämajoitusta on helpottanut AYY:n Vaasankadun kiinteistössä alkava peruskorjaus, jonka vuoksi siellä on väliaikaisesti ylimääräistä tilaa. Välillä Paloselta on pyydetty myös mahdottomia, kuten taikomaan jollekulle pääkaupunkiseudulta alle 500 € / kk maksava yksiö. ”En voi hommata tai jos hommaisin, muuttaisin siihen varmaan itse”, hän naurahtaa. Hätämajoituskoordinaattori Otto Palosen tavoittaa 30.9. saakka. Hän päivystää numerossa 050 520 9413. TEKSTI HEIDI GRUNDSTRÖM

Niina osti 250 euron liinavaatekaapin ja auttoi siinä samalla meitä hankkimaan vesikanistereita maailman köyhimpiin maihin. Ostamalla hyvää teet hyvää.

Lähin Kontti-kierrätystavaratalosi: Horsmakuja 1, 01300 Vantaa (Tikkurila) Avoinna ma-pe 9-19, la 9-15 kontti.punainenristi.fi

Halpaa sinulle – kallista ympäristölle Maksa lentomaksu • www.lentomaksu.fi

Kirjoitatko? Valokuvaatko? Piirrätkö? Aino etsii uusia avustajia syksylle 2014! Järjestämme avoimen avustajaillan torstaina 25. syyskuuta klo 19 toimituksen tiloissa Otaniemessä (Otakaari 11). Lisätietoja Ainon Facebook-sivulla: facebook.com/ainolehti

KATUPARTIO / Aino jalkautuu kampuksille.

”Vapaus on suuri sen suhteen, mitä suorittaa” Tutkintovaatimukset, siirtymäsäännöt ja putkitutkinnot ovat kaukana boheemista yliopistoihanteesta. Toisaalta akateeminen valinnanvapaus on lisääntynyt. Teksti KRISTIINA MARKKANEN GALLUP SAANA ROSSI KUVAT VEERA KONSTI

kateemisesta vapaudesta tulevat mieleen boheemit opiskelijat, jotka paahtavat menemään yliopiston käytävillä takin liepeet liehuen. Heillä on vapaus olla myöhässä luennoilta – akateeminen vartti – ja vapaus lähteä, kun siltä tuntuu. He ovat opiskelijoita, joilla on maaginen kyky juhlia yöt läpeensä ja kyhätä seuraavina päivinä monisivuisia filosofisia esseitä. Suomen yliopistojärjestelmä perustuu eetokselle akateemisesta vapaudesta. Opiskelijoilla on yhtäläisesti sekä vapaus että vastuu ohjata opintojensa etenemistä, suuntaa ja lopputulosta. Kukaan ei sakota, jos reputtaa muutaman tentin, eikä kukaan soittele perään, jos myöhästyy ison kurssityön deadlinesta. Kunhan maksaa ylioppilaskunnan jäsenmaksut ja valmistuu suunnilleen määräajassa, suomalaisella opiskelijalla luulisi menevän ihan leppoisasti. Viime aikoina ote on kiristynyt. 12

Opintojen suorittamiselle on läiskitty lisää rajoitteita. Niistä moni liittyy Kelan opintotukiin ja sitoviin opiskeluaikoihin. Opintotukea myönnetään vain yhden tutkinnon suorittamiseen ja tavoiteajalle tiukin kriteerein. ”Tehokkuusajattelu opinnoissa sopii huonosti yliopistojen sivistysideaan. Tietoon perehtyminen vaatii luovaa vapautta kokeilla ja erehtyäkin”, todetaan oululaislehti Kalevan pääkirjoituksessa 28.7.2014. Perehtymiseen on puitteet, mutta myös rajat. Entä Aallossa? Eri korkeakoulujen ja laitosten käytännöt vaikuttavat siihen, mitä eri pääaineiden opiskelijat ajattelevat akateemisesta vapaudesta. Toisaalla saa helposti kokoon 15 opintopistettä opetusperiodin aikana joutumatta astumaan kertaakaan luentosaliin. Toisilla laitoksilla jokainen luentopoissaolo on korvattava työläillä lisätehtävillä – tai lentää ulos kurssilta. Kaikkien opiskelijoiden vapautta rajaavat tutkinto-

vaatimukset ja siirtymäsäännöt. Onko akateeminen vapaus vuonna 2014 kuollut? ”Ei, mutta vapauden paikat on tarkemmin karsinoitu”, sanoo Pietari Keskinen, AYY:n hallituksen koulutuspoliittinen vastaava. ”Viime vuonna tutkintouudistuksessa kandidaatintutkinnoista tehtiin yleisluontoisempia. Toisaalta niihin tuotiin niihin lisää vapaasti valittavia opintoja ja sivuainekokonaisuuksia. Vaikka tutkinnot ovat tänä päivänä putkimaistuneet, ne putket ovat ikään kuin laajentuneet. Myös putkia, joista voi valita, on nykyään enemmän”, Keskinen toteaa. Keskinen toivoo, että Aallon korkeakoulut avaisivat rohkeammin omia sivuainekurssejaan myös toisten korkeakoulujen opiskelijoille. ”Aallon lupaus monitieteellisestä yliopistosta pitäisi lunastaa.”

Tätä kysyimme: Onko akateeminen vapaus kuollut? “Mielestäni akateeminen vapaus on sitä, että voi opiskella vapaasti myös muiden osastojen kursseja. Omalla kohdalla se on toteutunut. Oon kuullut, että toisilla on ollut vaikeampaa päästä kursseille. Voisin kuvitella, että esimerkiksi teekkareiden vapaus valita kursseja taidealoilta on hyvin näennäinen.” Noora Sandgren, valokuvaus “Arvostan hyvin paljon oman opintopolun valitsemiseen liittyvää vapautta Aallossa. Arkkitehtuurin studiokursseilla on näennäisesti vapaa osallistuminen, mutta täyttääkseen professorien vaatimukset harjoistöiden laadusta täytyy käytännössä olla jokaisella harjoituskerralla läsnä.” Sudaroli Gunasekaran, arkkitehtuuri

“Oon opiskellut sillä ajatuksella, että voisi tehdä jotain siistiä, ja olen saanut tehdä hyvin vapaasti mitä olen halunnut. Siisteistä jutuista on myös pystynyt muodostamaan ammatillisen pätevyyden kannalta järkeviä kokonaisuuksia. Kandisivuaineen suoritin valtakunnallisen Aasianohjelman kautta verkkokursseina.” Oula Antere, informaatioverkostot

“Ei se ole. Opintoja pystyy aika vapaasti rakentamaan itse. Toisaalta monella kurssilla luennoitsijat vaativat läsnäoloa sen sijaan, että voisi itse lukea aineiston kirjasta. Kurssien suoritustavat ovat tarkasti säädeltyjä, mutta vapaus sen suhteen, mitä suorittaa, on suuri.” Sebastian Bussman, liikennetekniikka

“Henkilökohtainen fiilis on, että akateeminen vapaus toteutuu. Se, että kurssit voi käydä tenttimässä, antaa tosi paljon vapautta opintojen suorittamiseen. Läsnäolopakolliset kurssit ovat sellaisia ihan hyvästä syystä. Muuten niiden suoritusaste voisi pudota huomattavasti.” Sakke Juvonen, kone- ja rakennustekniikka

“Omalla laitoksellani on paljon vapautta ja tilaa luovuudelle. Sain valita diplomityöaiheenikin käytännössä pääaineeni ulkopuolelta. Insinöörialoilla on tiukemmin rajattu kurssien suoritustavat. Tenttien läpäisemiseksi täytyy täyttää tiukat kriteerit.” Alexander Gerbov, service management and engineering 13

LUE MINUT Aleksi Delikouras on kirjailija, elokuvantekijä ja opiskelija, jolle suomalaiset äidinkielenopettajat ovat velkaa. Delikouras loi kiroilevan nörtin, joka sai tuhannet teinit lukemaan. Teksti Kristiina Markkanen / KUVAT Aleksi Poutanen

oisittekste laittaa jotain varoituksia näihin pizzapaketteihin, että saattaa maistua erittäin paskalta”, laukoo pizzaansa tyytymätön nörttipoika kuluttajapalvelun puhelinvaihteelle. Nörtin heitoille hörähtävät sadattuhannet katsojat YouTubessa. ”Onks tää niiku vitsi vai ihan real life?” kysyy YouTubekäyttäjä Miro Huusansaari videon kommenteissa. ”Tuntuu et toi on mun tulevaisuus 7 vuoden pääst”, toteaa käyttäjä nimeltä Mada potato. Nörtti-videot voisivat ihan hyvin olla dokumentteja jonkun oikeasta elämästä. Mutta Nörtti on täysin keksitty. Kirosanat hahmon suuhun on kirjoittanut Aleksi Delikouras, 24-vuotias elokuvaohjauksen opiskelija Aalto-yliopistosta. Delikouraksen luoma Nörtti-hahmo sekoilee ja seikkailee myös suositussa nuortenkirjasarjassa. Delikouras on onnistunut siinä, missä monet turhautuneet vanhemmat ja opettajat eivät: hän on houkutellut lukemista vierastavat teinipojat kirjallisuuden ääreen. Nuoret aikuiset lukevat kirjoja vähemmän kuin 1990-luvun alussa, kertoo Tilastokeskuksen tutkimus parin vuoden takaa. Nykynuoriso on liian laiskaa, huudetaan keskustelupalstoilla. Internet on pilannut nuorison aivot, keski-ikäiset valittavat. Suomalaiset kadunmiehestä kansanedustajaan pohtivat kulmat kurtussa, mitä tehdä, kun lukutaitokin heikkenee, vaikka aina aiemmin on oltu listan kärjessä. Kyse ei ole lukemisen rappiosta, vaan lukutottumuksien muutoksesta. Kilpailevia vapaa-ajan houkutuksia on koko ajan enemmän. Nuoret eivät enää ajaudu automaattisesti kirjojen pariin, vaan haluavat viettää vapaaaikansa älypuhelinten ja tietokoneiden parissa. ”Koska valtaosa lukemisesta tapahtuu verkossa, niin sanottu silmäilevä lukeminen lisääntyy”, kertoo lasten-

ja nuortenkirjallisuuden vapaa tutkija ja kriitikko Päivi Heikkilä-Halttunen. Silmäilevään lukutapaan tottunut nuori voi kokea romaanin lukemisen liian työlääksi. Kustantajat tekevät kaikkensa reagoidakseen tähän kamppailuun. Esimerkiksi monimediaisten kirjasarjojen avulla yritetään koukuttaa nuoret tiettyyn tarinaan ja maailmaan. ”Ei ole hirveästi varaa pitkästyttää lukijaa. Lukemisen muoto on nykyään erilainen kuin mihin on totuttu”, sanoo Aleksi Delikouras. ”Nuoret lukevat enemmän blogitekstejä kuin kirjoja. He ovat tottuneet lukemaan lyhyttä ja ytimekästä tekstiä ja saattavat olla lukijoina kärsimättömiä. Haluan koukuttaa lukijan heti alusta lähtien, ettei hän menetä mielenkiintoaan.” Delikouraksen peliriippuvaisesta teinipojasta kertova Nörtti-kirjasarja – jonka kolmas osa ilmestyi vastikään – on saanut paljon kiitosta sekä lukijoilta että kirjallisuuskriitikoilta. Sarja on ollut monille nuorille ensimmäinen kunnollinen kosketus kirjallisuuteen. Sen ensimmäinen osa New Game – Nörtti oli vuoden 2012 Finlandia Junior -ehdokas. ”On hyväksyttävä, ettei läheskään kaikkia nuoria voi koukuttaa lukemiseen. Lukemisesta on tullut yhä pienempien piirien harrastus”, toteaa Heikkilä-Halttunen. Nörtin maailma on kuitenkin laajentanut piirejä sen verran, että Delikouraksen kirjasarjaa on kutsuttu nuorten lukuharrastuksen elvyttäjäksi. Nörtti-saaga alkoi yläasteen kouluprojektina, jossa tehtävänä oli luoda dokumentti vakavasta yhteiskunnallisesta aiheesta. Delikouras valitsi aiheeksi tietokoneriippuvuuden. Hän käsikirjoitti ja kuvasi yhteensä seitsemän videota, joita tähdittää DragonSlayer666-nimimerkkiä käyttävä nörttipoika. Videoiden vetovoima ei perustu niinkään sisällön

”Haluan koukuttaa lukijan heti, ettei hän menetä mielenkiintoaan.”

”Yläasteella meillä oli kaverin kanssa eeppinen suunnitelma tehdä sata ninja-aiheista videota YouTubeen. Tehtiin kolme, kunnes tajuttiin luovuttaa.” jännittävyyteen. Sarjassa Nörtti tekee arkisia juttuja, kuten ährystää autokoulussa ja soittaa kuluttajapalveluun. Katsoja ihastuu sen sijaan Nörtin olemukseen ja humoristisen ulosantiin. Nörtti on lahjakas pelaaja, muttei oikein tule toimeen ihmisten kanssa. Hän on jatkuvasti pahantuulinen, sillä nettiyhteys on liian hidas ja peli pätkii. Vaikka Nörtti vaikuttaa päälle päin vihaiselta pitkätukkaiselta hirviöltä, hän on kuitenkin pohjimmiltaan kiltti. ”Ensimmäisestä videosta tuli niin hauska, että päädyttiin Nörttiä näyttelevän kaverin kanssa julkaisemaan se YouTubessa. Linkattiin se myös pelifoorumeille, ja ihmiset alkoivat jakaa sitä. Viikossa videolla oli jo tuhansia katselukertoja.” Myös loput videot julkaistiin YouTubessa. Sarjan kolmatta osaa on tähän mennessä katsottu yli 500 000 kertaa. Kiroileva nörtti keräsi nopeasti oman fanijoukon. Kun videoiden kuvaamisessa tuli pitkä tauko, eräs kärsimätön fani ehdotti, että Nörtin elämästä tehtäisiinkin kirja. Ajatus Nörtistä kirjan päähenkilönä oli aluksi Delikourakselle vieras, mutta vähitellen koomisen internethahmon vangitseminen kirjan kansien väliin alkoi tuntua kiinnostavalta haasteelta. Vaikka Delikouras oli vasta parikymppinen, hänellä oli paljon kokemusta käsikirjoitusten tekemisestä. Niin, ja olihan hän muutaman kirjankin jo ehtinyt julkaista. ”Yläasteella meillä oli kaverin kanssa eeppinen suunnitelma tehdä sata ninja-aiheista videota YouTubeen. Tehtiin kolme, kunnes tajuttiin luovuttaa. Olin kuitenkin kirjoittanut jo sadalle jaksolle pitkät käsikirjoitukset, enkä halunnut niiden menevän hukkaan.” Käsikirjoitusten pohjalta syntyi yhdessä kustannustoimittajaäidin kanssa vuosina 2009–2011 julkaistu Fatal Ninja -kirjasarja. Trilogian päähenkilö on nuori soturioppilas, joka haluaa tulla voittamattomaksi taistelijaksi. Kirjat sijoittuvat Nörtti-sarjaa ajallisesti ja maantieteellisesti kauemmas, feodaaliajan Japaniin, ja autokoulun sijaan liikutaan taistelukoulun käytävillä. Suomi on kulttuurialueena pieni verrattuna vaikkapa Yhdysvaltoihin. Siellä kirjallisuuden young adult -genre

variaatioineen on kovassa huudossa Twilighteineen ja Nälkäpeleineen. ”Vuosituhannen taitteesta lähtien käännöskirjallisuus on haastanut nuorten mielenkiintoa kotimaiseen nuortenkirjallisuuteen. Monen mielestä on coolimpaa lukea isolla markkinointirahalla mainostettuja nuortenkirjoja. Nuorten kiinnostus lukemiseen on pirstaloitunut myös suuren lajityyppivalikoiman myötä”, tutkija Heikkilä-Halttunen toteaa. Suomessa hallitsevassa asemassa on ollut pitkään realistinen kotimainen nuortenkirjallisuus, Anni Swanit ja Tuija Lehtiset. Nyt genre on joutunut altavastaajaksi muiden puristuksissa. Sen valttina on kuitenkin edelleen samaistumiskelpoisuus ja tuttuus. Samaistuminen on avainsana myös Delikouraksen tapauksessa. Sarkastinen teininörtti vetää puoleensa, sillä tämä kamppailee monille lukijoille tuttujen asioiden kanssa ja puhuu nuorille tuttua kieltä. Tähän tyyliin: ”Mun mutsi on vitunmoinen diktaattori.” Saadakseen hahmojensa puheen kuulostamaan uskottavalta Delikouras vietti aikaa pikkusiskonsa koulussa jutellen alakoululaisten kanssa, luki kommentteja YouTubessa ja navigoi keskustelufoorumeilla. Hän meni sinne, missä nuoret viettävät vapaa-aikaansa. ”Jotkut ovat huomanneet luettuaan mun kirjoja, että oho, mä pystynkin lukemaan, ei tää olekaan maailman vittumaisinta hommaa. Sen jälkeen on helpompi siirtyä haastavampien kirjojen kimppuun”, Delikouras sanoo. Kirjasarjan menestyksen takana ovat Delikouraksen ponnistelut ymmärtää ihan oikeasti, mistä sukupolvea nuoremmat tykkäisivät. Koulujen opintosuunnitelmien laatijoille se on osoittautunut haasteellisemmaksi tehtäväksi. Suurimpia hidasteita nuorten lukemiselle on kiinnostuksen puute. Kirjat, joita koulussa luetaan, saattavat tuntua nuoresta liian lapsellisilta tai yksinkertaisesti tylsiltä. Vaikka koulujen opetussuunnitelmissa olisi tarjolla myös ajankohtaisia teoksia, monet yläaste- ja lukioikäiset kahlaavat edelleen vain kotimaisen kirjallisuuden klassikoita vuosisadan takaa. Delikouraksen mielestä pakolliset lukemistot tappavat helposti motivaation.

”Nuoren pitäisi löytää oma juttu. Pahinta, mitä voi tehdä, on pakottaa nuori lukemaan jokin tietty klassikko.” Delikouras korostaa, että nuorille on tärkeää antaa vapaat kädet. ”Koulussa opetetaan, että pilkkujen pitää olla kohdillaan ja kielen pitää olla kaunista. On kuitenkin hyvä muistaa toinenkin puoli: rosoinen teksti voi myös olla taidetta tai ’oikeaa’ kirjallisuutta.” Heikkilä-Halttunenkin painottaa valinnanvapauden tärkeyttä. Mieluisaa kirjallisuutta löytyy, kun aikuiset eivät työnny kirjan ja nuoren väliin, vaan luottavat tämän omaan makuun ja intuitioon. ”Joskus aikuiset pyrkivät holhoamaan nuorten lukemista liikaa. Kimmoke lukemiseen voi syntyä tietyn mielenkiinnon kohteen kautta. Se motivoi heikompaa lukijaa selviämään paksuistakin opuksista. Monille lukijoille on ominaista, että kun yksi juttu kiinnostaa, haluaa tietää siitä kaiken”, Delikouras pohtii. Hän myöntää itsekin skipanneensa Taru Sormusten Herrasta -kirjojen runonpätkät, mutta etsineensä kärppänä lisätietoa hahmojen miekoista. Kirjailija Delikouras myöntää, ettei aina ole ollut hirveän hyvä kirjoittaja tai lukija. Lukuintoa ovat vesittäneet huonot kokemukset kirjallisuuden parissa. Nuorena Delikourakselle lukeminen oli hidasta, kirjojen verkkainen tempo herpaannutti mielenkiinnon, eikä pitkien kuvailevien jaksojen perässä malttanut pysyä. Oli hedelmällisempää käyttää aikaa elokuviin ja peleihin. ”Harva kokee olevansa huono leffan katsoja, mutta moni pitää itseään huonona lukijana.” Kun Delikouras aloitti ensimmäisen Nörtti-romaaninsa, hän päätti kirjoittaa sellaisen kirjan, jonka olisi itse 12-vuotiaana jaksanut lukea. Kirjan niille, jotka olivat huonoja lukemaan. ”Pidin kirjoittaessa mielessä, että Nörttien lukijat luultavasti pelaavat päivittäin ja ovat tottuneet nopeaan tempoon. Peleissä jaetaan palkintoja nopealla syötöllä, joten ajattelin, että nuoret lukijatkin saisivat kirjassa tasaisin väliajoin palkintoja, eli vitsejä tai koukkuja, jaksaakseen pysyä hereillä.” Sen takia Nörtti-kirjoissa edetään vauhdikkaasti tapahtumasta toiseen. Kuvailun sijaan keskitytään henkilöhahmoihin. Delikouras kokee omaksuneensa elokuvista montaasityylisen kerrontatavan: tarina kerrotaan kohtauksilla ja kuvilla sen sijaan, että pysyttäisiin

”Harva kokee olevansa huono leffan katsoja, mutta moni pitää itseään huonona lukijana.” pitkään yhdessä paikassa tai hetkessä. Nörtin päivä tiivistyy muutamaan virkkeeseen. Tähän tyyliin: Tänään nukuin, kunnes heräsin. Menin koneelle, lagasin siellä, kunnes huomasin, että liika on liikaa. Menin takaisin tajuttuani, että koskaan ei voi olla liikaa. Voitin melkein Hege91:n Battlefieldissä. Menin nukkumaan. ”Pelit ja leffat kehittyvät nopeatempoisemmiksi. Kirjojen kerronnassa pitäisi pysyä kehityksen perässä ja ajassa kiinni.” Delikouras on kiertänyt kirjailijavierailuja kouluihin järjestävän Lukukeskuksen välityksellä kertomassa koululaisille kirjoittaja- ja lukijataustastaan. Käyntien tavoitteena on ollut innostaa nuoria kirjoittamaan ja lukemaan omilla ehdoillaan. Ne ovat muistuttaneet pikemminkin stand up -show’ta kuin luentoja. Ehkä myös siksi vastaanotto on ollut niin positiivinen. ”Ne ovat olleet jymymenestyksiä.” Monet koululaiset ovat innostuneet kirjailijavierailuista ja pyytäneet netissä jälkeenpäin neuvoa kirjoittamiseen. ”Tuntuu hyvältä, kun takarivin myrtsit huppupäät kertovat lukeneensa kirjani ja odottavansa innolla seuraavaa. Kyllä ne örrimöykytkin lukevat, kun löytyy jotakin kiinnostavaa.” Vaikka nuorten lukemisen suhteen maalataan piruja seinälle leveällä pensselillä, peliä ei ole vielä menetetty. Internet vie tulevaisuudessakin valtaosan nuorten vapaaajasta, eikä se ole välttämättä ollenkaan huono juttu. Aleksi Delikouras latasi yläasteella muutaman minuutin mittaisen videopätkän nettiin ja päätyi kirjoittamaan kirjoja ihmisille, jotka ennen vihasivat lukemista. He ehkä tajusivat, etteivät olekaan huonoja, vaan uuden sukupolven lukijoita.

uuri

ja mah Jos pilvipalveluun ladatut julkkisten alastonkuvatkaan eivät ole turvassa, onko mikään? Lait ja säännöt saattaa tulevaisuudessa kirjoittaa tietokone sinusta kerättyjen tietojen perusteella.

hdysvaltain varapresidentti väijyy washingtonilaisen metroaseman varjoissa nuorta naista. Nainen on journalisti, joka on saamassa varapresidentin kiinni USA:n historian suurimmasta poliittisesta skandaalista. Juuri ennen kuin metro syöksyy tunnelista, varapresidentti tönäisee naisen kiskoille metron alle ja pakenee. Kyse ei ole oikean varapresidentin, Joe Bidenin epätoivoisesta tempusta vaan hittisarja House of Cardsin kohtauksesta. Nettisarja liimasi miljoonat katsojat viime helmikuussa katsomaan kaikki sarjan toisen tuotantokauden 13 jaksoa putkeen. Sarja ei ole sattumalta hitti. Sen tuottanut streamingpalvelu Netflix analysoi tarkasti yli neljänkymmenen miljoonan käyttäjänsä katselutottumuksia ja käyttäytymistä. Netflix pystyi löytämään kertyneestä big datasta trillerisarjan pyhän kolminaisuuden, joka kolahtaisi varmasti: alkuperäissarja, ohjaaja David Fincher ja pääosan esittäjä Kevin Spacey. Nettisarjan tekeminen ei suinkaan ole ainoa tapa käyttää big dataa. Valtavilla datamassoilla voidaan tehdä yleishyödyllisempääkin tutkimusta. Loistava big datan lähde on Googlella vuodessa tehtävät reilut kaksi biljoonaa, eli kaksi miljoonaa miljoonaa nettihakua. Google on ennustanut flunssaan liittyvien hakutermien yleistymisen avulla influenssa-aaltojen liikkumista maailmalla. Tosin ennusteiden tarkkuudessa on ollut toivomisen varaa. Suomessa Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos julkaisi elokuussa tutkimuksen, jossa perinteisiä työttömyysennusteita oli tarkennettu Googlen hakudatalla. Data tarkensi kolmen kuukauden päähän tehtyä ennustetta melkein 40 prosenttia.

htava

Mitä oikein on big data? Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori ja tiedonlouhinnan tutkija Hannu Toivonen tietää. “Kyse on niin suuresta määrästä nopeasti muuttuvaa ja monipuolista dataa, ettei sitä pysty perinteisillä menetelmillä analysoimaan”, Toivonen kertoo. Big dataa ei voi pyörittää Excelillä, vaan sitä varten tarvitaan erityisiä tilastotieteellisiä menetelmiä ja tietotekniikkaa. Big datalla ei sellaisenaan tee mitään. Tietomassasta pitää löytää hyödyllisiä toistuvuuksia ja kuvioita, joita voi käyttää esimerkiksi tutkimukseen. Tätä kutsutaan englanniksi nimellä data mining, suomeksi vaikkapa tiedonlouhinta. “Jotkut puhuvat, että tiedonlouhinnassa dataa kidutetaan, kunnes se tunnustaa”, Toivonen sanoo. “Oikeasti voidaan ajatella, että datalta kysytään, mitä siltä kannattaa kysyä. Annetaan siis tietomassan itse osoittaa, millaisia säännönmukaisuuksia siitä löytyy.” Big datan hyödyntämisen vauhti vain kiihtyy. Esimerkiksi Google kerää hakutilastojen lisäksi käyttäjistään huikeat määrät muutakin käyttäytymisdataa. Taskussasi oleva älypuhelin tietää, mitä ohjelmia käytät, missä liikut ja milloin olet hereillä. Tietokoneella eniten käyttämäsi ohjelma, nettiselain, lähettää käyttötietoja Googlelle. Yhtiö lukee sähköpostisi, tuntee kalenterisi ja tietää mitä ohjelmia katsot älytelevisiosta. Tulevaisuudessa Google osaa myös kertoa vaikkapa millaisia tuotteita katsot kaupassa Glass-älylasien läpi tai kenen silmiin tuijottelit luennolla. Dataa käytetään anonyymisti tuotekehitykseen. Google todennäköisesti tietää, millaisia tuotteita haluamme, ennen kuin tiedämme sitä edes itse. Big datasta löytyviä säännönmukaisuuksia hyödyntävät mainostajat, mutta niitä on helppo hyödyntää erilaisten sääntöjen valvonnassa ja kehittämisessä. Luottokorttiyhtiöt analysoivat miljardeilla korteilla tehtyjä ostoksia löytääkseen seasta varastetut kortit. Keskuspankit analysoivat rahoitusmarkkinoita löytääkseen huijaukset. Sähköpostisi roskapostisuodatus kehittyy joka päivä, kun palveluntarjoajat tutkivat miljoonia lähetettyjä ja vastaanotettuja roskaviestejä.

Teksti MARKUS HELANIEMI KUVITUS ULLA DONNER

Voisiko big dataa käyttää myös jokapäiväisessä, ihmisten välisessä sääntelyssä? Voisiko big datan ja tiedonlouhinnan avulla kirjoittaa lakeja tai määrätä jopa sakkoja? Toivonen ei ole heti vakuuttunut. “Tiedonlouhinta perustuu siihen, että on olemassa iso aineisto, jota analysoimalla voidaan oppia jotain. Siitä voidaan yleistää havaintoja. Tavanomaiset lait eivät perustu tällaisiin havaintoihin, vaan ne pyrkivät ohjaamaan ihmisten toimintaa.” Kaliforniasta toimiva kirjailija ja teknologia-aktivisti Tim O’Reilly on kuitenkin puhunut jo vuosia big datan avulla tehtävästä lainsäädännöstä ja sääntelystä. Vuonna 2013 julkaistussa nettikirjassa Beyond Transparency hän kirjoittaa unelmavaltiosta, jossa lait ovat vain kuvauksia erilaisista yhteiskunnan tavoitteista. Kun kansa ja yhteiskunta muuttuvat, lakien toteutumista varten kirjoitettujen säännösten tulisi päivittyä nopeasti. Avioliittolait tai alkoholilait eivät jämähtäisi viime vuosisadalle, eikä kaupunginvaltuustovääntöä tarvittaisi, kun kansalaisista kerätyn datan perusteella tunnistettaisiin tarvittavat muutokset. Tietojärjestelmä muuttaisi säännöksiä lennosta. O’Reilly kutsuu malliaan algoritmiseksi sääntelyksi, englanniksi algorithmic regulation. O’Reillyn mallissa valtion tulisi saada haltuunsa helposti valtavat määrät dataa, jonka pohjalta algoritminen sääntely olisi mahdollista. Ajatus ei ole niin scifi kuin miltä se aluksi kuulostaa. Jo nyt esimerkiksi Italian viranomaiset seuraavat automaattisesti 60 miljoonan italialaisen tulotietoja sekä kulutustietoja löytääkseen mahdolliset veronkiertäjät. Jos kansalainen kuluttaa rahaa vuodessa viidenneksen ilmoittamiaan tuloja enemmän, veroviranomaiset vaativat selvityksen. Myös Suomessa on puhuttu big datan keräämisestä pääkaupunkiseudun autoista ruuhkamaksuja varten. Kerätyn paikkatiedon avulla tietojärjestelmä voisi reaaliajassa muuttaa keskustaan ajamisen hintaa ja jopa ennaltaehkäistä ruuhkia.

Miksi siis jättää säännösten kirjoittaminen ja valvonta valmiiksi ylityöllistetyille ihmisille? Miksi vääntää ruuhkamaksujen määristä tai baarien aukioloajoista valtuustoissa? Big datastahan saadaan selville, miten

“Dataa kidutetaan, kunnes se tunnustaa.” suurin osa ihmisistä oikeasti haluaa elää. Tietokoneiden virittämillä algoritmeilla lakeja ja sääntöjä voidaan muuttaa saman tien. Jevgeni Morozov tietää, miksi näin ei tehdä. Morozov on valkovenäläislähtöinen kirjailija, yksityisyysaktivisti ja tunnetuimpia big dataan perustuvien järjestelmien kriitikoita. Morozov varoittaa kansalaisista kerätyn big datan joutumisesta vääriin käsiin tai väärään käyttöön. Ruuhkien ehkäisemiseksi tarkoitettu anonyymi paikkatieto saattaa päätyä laittomasti tai laillisesti vaikkapa tiedusteluviranomaisille. Jos pilvipalveluun ladatut julkkisten alastonkuvatkaan eivät ole turvassa, onko mikään? Myös professori Hannu Toivonen tunnistaa ongelman. “Yksityisyydensuojan rikkominen on ilman muuta datan keräämisen isoimpia riskejä.” Hänen mukaansa datan käytöstä tarvitaan tiukkaa lainsäädäntöä ja yksityisyydensuojasta lisää tietoisuutta. “Onneksi meillä on Euroopassa vielä yksityisyyttä kunnioittava kulttuuri ja aika hyvä lainsäädäntö. Jossain diktatuurissa tällaista tietomassaa voitaisiin käyttää esimerkiksi hallituksen kriitikoiden mustamaalaamiseen.” Vielä laajempi ja monimutkaisempi kysymys on tietokoneiden tekemän sääntelyn etiikka. Morozov antaa esimerkin vakuutusyhtiöistä, jotka voisivat tulevaisuudessa kerätä jatkuvasti dataa jokaisesta asiakkaastaan. Asiakkaan älypuhelimen ja älyrannekkeen keräämä käyttäytymisdata yhdistettynä luottokortin keräämään kulutusdataan määräisi vakuutuksesi hinnan. Jos tupakoit, ajat varomattomasti tai kiipeät humalassa katolle, algoritmi nostaa automaattisesti vakuutuksesi hintaa. Jos et suostu antamaan dataa itsestäsi, maksat maksimihinnan.

Morozov kirjoittaa näkymättömästä piikkilanka-aidasta, jonka tietokoneet ja algoritmit pystyttävät. Poliisin tietokonejärjestelmä voisi tunnistaa ihmisistä kerätyn sijaintitiedon perusteella epäilyttävää liikehdintää kaupungilla ja ohjata poliisipartion estämään pop up -ravintolan tai hiljentämään ulkoilmakeikan. Aidasta tulee näkymätön, koska big dataan perustuvan sääntelyn myötä ihmiset eivät enää ymmärrä, miksi säännöt muuttuvat ja miksi uusia sääntöjä määrätään. Tietojärjestelmä alkaa vain tunnistaa valtavasta datamassasta toistuvuuksia ja asettaa uusia sääntöjä. Kun puistossa on tarpeeksi usein iltaisin tapahtunut epätavallista liikehdintää, järjestelmä kieltäisi puistoissa liikkumisen kokonaan. Kaupunkilaiset eivät enää osaisi kyseenalaistaa sääntöjä, sillä big dataan perustuvaan systeemiin luotettaisiin sokeasti. Toivonen ei lähde maalaamaan uhkakuvia. Hän ei usko, että Suomen kaltaiseen maahan voisi syntyä teknologiadiktatuuria. “Jos jonkinlainen big dataan perustuva sääntely tulisi käyttöön, siinäkin ihminen säätäisi lakien tavoitteet ja päättäisi moraalista ja etiikasta. Tietokoneiden tekemän sääntelytyön tulisi olla läpinäkyvää ja kansalaisten pitäisi selkeästi nähdä, miten lait ohjaavat kohti ihmisten päättämiä moraalisia päämääriä. Näin varmasti pahimmat uhkakuvat tippuisivat pois.”

Jos tupakoit, ajat varomattomasti tai kiipeät humalassa katolle, algoritmi nostaa vakuutuksesi hintaa. Tulevaisuudessa tuskin täytetään täysin O’Reillyn unelmia tai Morozovin painajaisia. Sääntely ja päätöksenteko voivat hyötyä big datasta ja algoritmeista. Kukaan tuskin vastustaa sujuvampaa liikennettä tai roskapostin suodatusta. Silti huippusarjoista nauttiessa kannattaa muistaa, kenelle antaa dataansa ja kuka tulevaisuudessa päättääkään sen käytöstä. Jokainen klikki paljastaa sinusta jotain.

ILMOITUS/

Tuo kykysi ja innostuksesi kansainväliseen organisaatioon, joka työskentelee teknologian, liiketoiminnan ja innovaatioiden kärjessä. Tee yhteistyötä erilaisten, lahjakkaiden kollegoiden ja menestystäsi tukevien johtajien kanssa. Auta yrityksiä ja yhteisöjä ympäri maailman pysymään muutoksessa mukana. Teroita taitojasi alan johtavan koulutuksen ja kehityksen avulla samalla kun rakennat ihanteellista uraasi. Tutustu meihin ja löydä mahdollisuutesi! accenture.fi/tyopaikat

you imagined Löydä avoimet työpaikkamme accenture.fi/tyopaikat

Nyt voit hakea myös kevään harjoittelupaikkoja accenture.fi/strategyinternship2015 Seuraa meitä Facebookissa accenture.fi/facebook

s u apa V

Yksinkertaisimmillaan se on tunne: esteet puuttuvat. Se löytyy niin Oulusta, Nuuksiosta kuin Palestiinasta. VALOKUVAESSEE MARTINA BABIšOVÁ, George hooker, TOUKO HUJANEN, HILLA KURKI & VEERA KONSTI

”Haluaisin oppia skeittaamaan, mutta en uskalla. Vapautta on kai myös saada jättää tekemättä.” Hilla Kurki

“Ilmakitaransoiton MM-kisat Oulussa ovat kuin hauskanpidon olympialaiset. Ne pärjäävät, jotka nauttivat eniten rockin alttarilla sen kaiken hölmöydestä.” George Hooker

”Domina Villi-Iran salaperäinen kartano.” Touko Hujanen

”Mytologisessa Nuuksiossa on lampi, jossa vesi on äärimmäisen kirkasta. Auringonsäteistä tislautuu ihmeellisiä kuvioita iholle.” Touko Hujanen

“Palestiinalaisen vuoren huipulla vuohiaan paimentavat beduiinit ovat kuninkaita, vaikka alhaalla näkyy kaksi panssarivaunua.” George Hooker

“Palestiinalaiset lapset näkivät meren ensimmäistä kertaa, kun heidät kuljetettiin bussilla Välimeren rannalle.” Martina Babišová

“Tytöt ja naiset saavat paljastaa ruumiinsa ainoastaan silloin, kun on häät.” Martina Babišová

“Ainoa paikka missä en koe uimista epämiellyttäväksi on Saimaa. Siellä saa olla rauhassa.” Veera Konsti 34

ILMOITUS /

Voi hyvin Aallossa -viikko viikko 40 / 29.9.—3.10.2014

Kehitysyhteistyöviikko viikko 42 / 13.—17.10.2014

AYY ja yliopisto järjestävät viikon aikana hyvinvointiteemaisia luentoja ja teemoja ympäri kampuksia.

Kehitysyhteistyöviikko järjestetään yhteistyössä SYL:n ja muiden ylioppilaskuntien kanssa.

Viikon ohjelmassa mm. • Ma 29.9.2014 klo 12:30 – professori Esa Saarisen luento Töölössä: Hyvä, loistava arki. • UniSportin avoimet ovet: Otaniemessä ma-pe klo 8-16, Töölössä ja Arabiassa to 2.10. klo 8-16

Teemana tänä vuonna on koulutus ja kehitys. Viikon aikana päästään pohtimaan, miten omia opintoja voisi hyödyntää kehy-kontekstissa ja päästään kuulemaan, mitä Aallossa on meneillään. Viikon ohjelmassa on muun muassa infoluentoja ja teeman mukaisia tapahtumia.

Katso koko viikon ohjelma osoitteesta voihyvin.ayy.fi tai Aalto Insidesta.

Teekkariperinneviikko viikko 45 / 3.—8.11.2014

Teekkariperinneviikolla pääset mukaan moninaisiin (kulttuuri)rientoihin perinteisessä teekkarihengessä. Tapahtumat ovat avoimia kaikille lakin tupsupitoisuudesta riippumatta (pl. fuksisitsit, jotka on tarkoitettu nimensä mukaisesti fukseille). Viikon ohjelmassa mm. • Ke 5.11.2014 Polin Appro – Baarikiertely Helsingissä • Pe 7.11.2014 Teekkariperinnejuhla – Fiini iltapukujuhla perinteisin menoin Katso koko viikon ohjelma teekkariperinneviikko.ayy. fi (sivu avautuu viimeistään lokakuussa). Viikon järjestelyistä vastaa AYY:n Teekkarijaosto.

Lisätietoja: ayy.fi/kehyviikko

Kansainvälisyysviikko

viikko 46 / 10.—14.11.2014

Kansainvälisyysviikolla keskustelussa on yliopistomme kansainväliset ulottuvuudet ja jokaisen mahdollisuudet kansainvälistyä. Viikon ohjelmassa mm. • Vaihto-opiskelumessut • Workshop monikulttuurisen opetuksen kehittämiseksi • World Dinner – illallinen, johon osallistujat kokkaavat oman maansa perinteisiä herkkuja Katso koko viikon ohjelma AYY:n nettisivuilta. Viikon järjestelyistä vastaa AYY:n kansainvälisyysjaosto Mosaic.

ika viettää päivänsä kuten moni muukin yliopisto-opiskelija. Aamukahvit juotuaan hän avaa oikeustieteen satasivuiset oppikirjat ja aloittaa lukemisen. Lähestyvä tentti kolkuttelee takaraivossa. Toisin kuin muut yliopisto-opiskelijat, Mika ei voi sopia lounastreffejä opiskelukavereiden kanssa. Hän ei voi googlaten tarkistaa sitä yhtä pykälää tai roikkua tuntikausia Facebookissa. Mika opiskelee vankilassa. Se on yksinäistä puuhaa. ”Tässä kivitalossa sinulla ei ole kuin selli ja kirjat. Sellin ovi on suurimman osan päivästä kiinni. Mitäpä siinä muuta tekee kuin lukee.”

AKATEEMINEN VANKEUS Teksti STELLA KALLIONPÄÄ / KUVAT VEERA LIPASTI

eravan avovankilan kirjasto ei näytä lainkaan vankilan kirjastolta. Tila muistuttaa pikemminkin pikkukaupungin kirjastoa. Hyllyssä on dekkareita, lehtitelineessä vanhoja Tekniikan maailman numeroita. Seinään on teipattu haalistunut Star Wars -juliste. Vastapäätä istuva Mikakaan ei vastaa stereotyyppistä kuvaa vangista. Hän ei ole kalju, eikä hänellä ole tatuointeja. Hän näyttää aivan tavalliselta, kolmekymppiseltä mieheltä. Toisaalta häntä ei mitenkään tunnistaisi oikeustieteen opiskelijaksi. Mikalla ei ole kauluspaitaa, loafereita saati tummanpunaisia opiskelijahaalareita, vaan jalassaan harmaat verkkarit ja crocsit. Mikasta ei voi koskaan tulla korkeimman oikeuden tuomaria ja tuskin nimekkään asianajotoimiston osakastakaan. Heiltä vaaditaan nimittäin erityisen nuhteetonta taustaa. Siihen taustaan ei sovi ihmisen kuolemaan johtanut rikos, jonka Mika on aikoinaan tehnyt. Mutta Mikalla on kärsivällisyyttä, lukupäätä ja pitkän tuomion verran aikaa suorittaa opintonsa loppuun. Vankilassa yliopistotasoinen opiskelu on todella poikkeuksellista. Mika on yksi kahdestakymmenestä vangista, joka vuonna 2013 suoritti korkeakouluopintoja. Vuonna 2013 Suomen vankiloissa tuomiota suoritti keskimäärin 3000 vankia päivässä. Heistä kokopäiväisesti opiskeli kahdeksan prosenttia. 224 vankia suoritti lukiokursseja, loput esimerkiksi ammatillista tutkintoa tai peruskouluopintoja. Niistä kahdestakymmenestä vangista, jotka tekivät korkeakouluopintoja, opiskeli yliopistossa vain kourallinen. Vankien koulutustaustat ovat usein heikot verrattuna muuhun väestöön. Moni on käynyt vain peruskoulun. Ammatilliseen koulutukseen on halukkaita enemmän kuin koulutuspaikkoja. Keravan vankilassa, missä Mika suorittaa tuomiotaan, ammatillista koulutusta saa paristasadasta vangista noin neljäsosa. Muut vangit kuluttavat päivänsä osallistumalla päihdekuntoutukseen tai tekemällä töitä esimerkiksi paikan yhteydessä olevassa puutarhassa. Vankila muistuttaa ulkoapäin aidattua maalaiskartanoa. Suomessa kaikilla vangeilla on tuomionsa aikana velvollisuus osallistua kuntoutukseen, tehdä töitä tai opiskella. Heikosta

Vangeilla on sama oikeus koulutukseen kuin muillakin. Rangaistuksena on ainoastaan vapauden menetys. 38

Keravan vankila on vuodesta 1891 asti toiminnassa ollut suljettu laitos, jossa on 95 vankipaikkaa suljetulla osastolla ja 74 vankipaikkaa avovankilaosastolla. Keskivankiluku vuonna 2013 oli 179. Tuomionsa aikana avo-osaston vangit voivat työskennellä muun muassa puusepän tehtävissä, maataloustöissä tai puutarhaalalla. Kesäisin vangit ylläpitävät harrastuksenaan vankilan yhteydessä toimivaa kanalaa.

fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta johtuen on kuitenkin paljon vankeja, jotka eivät tee mitään. Aluksi vankila suhtautuikin Mikan oikeustieteen opiskeluun epäluuloisesti. ”On varmaan ollut paljon vankeja, jotka ovat sanoneet opiskelevansa itsenäisesti välttääkseen työnteon, mutta eivät ole sitten tehneet yhtään mitään”, Mika sanoo. Vankeusajan tavoitteena on auttaa vankien sijoittumista takaisin yhteiskuntaan. Rikosseuraamuslaitos ja vanki pohtivat yhdessä jo tuomion alussa esimerkiksi uusimisriskejä. Miten rikoksen uusiminen voidaan välttää? Miten kaltereiden takana istuttava aika käytetään hyödyksi? Rangaistusajalle tehdään suunnitelma, johon kirjataan muun muassa koulutustavoitteet. Suomessa vangeilla on sama oikeus koulutukseen kuin muillakin. Rangaistuksena on ainoastaan vapauden menetys.

Puolen vuoden päästä Mika voi alkaa mahdollisesti käydä luennoilla.

Oikeustiede alkoi kiinnostaa Mikaa silloin, kun hän sai tuomionsa luettavakseen. Monikymmensivuisen paperinivaskan viesti oli tämä: ehdoton vankeusrangaistus. Moni asia tuomiossa ja oikeudenkäynnissä jäi askarruttamaan. Etenkin tulkinnanvaraisuus henkirikoksen tunnusmerkistön täyttymisessä ihmetytti. Mika lainasi rikosoikeuteen liittyvää kirjallisuutta ja alkoi pian kahlata läpi myös hallinto-oikeuden oppikirjoja. Neljän seinän sisällä syntyi idea. Voisikohan oikeustiedettä opiskella ihan oikeasti yliopistossa? Suljetussa vankilassa nettiä ja puhelinta ei saa käyttää ollenkaan. Siksi Mika tarttui kynään ja kysyi asiaa suoraan yliopistolta postitse. ”Olin varma, ettei siihen kirjeeseen vastata ollenkaan.” Toisin kävi. Ystävällinen opinto-ohjaaja vastasi pitkällä kirjeellä, jossa hän kannusti Mikaa osallistumaan avoimen yliopiston kursseille. ”Siitä tuli todella hyvä fiilis.” Suomessa vankien opetuksesta vastaavat ulkopuoliset oppilaitokset – ne samat ammattikoulut, lukiot ja yliopistot, joita muutkin käyvät. Toisin on vaikkapa Ruotsissa ja Tanskassa, jossa kaikki vankiloiden opettajat ovat rikosseuraamuslaitoksen henkilökuntaa. Jokaisessa vankilassa on nimetty virkamies hoitamaan vankien opiskeluasioita. Keravan vankilan opinto-

ohjaaja auttaa Mikaa esimerkiksi kursseille ilmoittautumisessa. Suljetusta vankilasta käsin Mika ei voi osallistua luennoille, joten hän kirjatenttii kaikki kurssinsa. Mikalle järjestetään vankilassa oma tenttitilaisuus samaan aikaan, kun se pidetään yliopistolla. Mika ei ole käynyt lukiota, mutta hän päätti alkaa suorittaa suoraan yliopistotason opintoja. ”Kun aloin lukea ensimmäiseen tenttiini, ajattelin, etten tajua tästä mitään, enkä koskaan tule tajuamaankaan. Sitten kun luin tarpeeksi niin huomasin, että asiat olivatkin ihan opittavissa.” Kova opiskelu kannatti. Mika sai valtiosääntöoikeuden tentistä vitosen, parhaan arvosanan. ”Olin aivan puulla päähän lyöty. Olin yrittänyt vastata siihen mitä kysyttiin, mutta kun en ole ikinä aikaisemmin tehnyt sellaista tenttiä, eikä ollut kirjoituksiakaan alla… Arvosana oli kiva yllätys ja tuntui isolta jutulta silloin”, hän sanoo. Nyt Mikalla on koossa sata opintopistettä. Ahkera opiskelu on saanut myös vankilan suhtautumaan Mikan lakiopintoihin tosissaan. Opiskelussa on ollut myös haasteensa. Suljetussa vankilassa esimerkiksi opiskelumateriaaleja voi tulostaa ainoastaan valvotusti. ”Oikeustieteen opinnoissa on paljon esimerkiksi valiokuntien lausuntoja. Niitä olisi helpompi selata koneella, kun ei jokaista satasivuista muistiosta viitsisi tulostaa”, Mika sanoo. Useimmat opiskelijat mainitsevat opiskelukaverit ja ammatillisen verkoston yhtenä tärkeimmistä asioista, joita he ovat yliopistosta saaneet. Ne puuttuvat Mikalta kokonaan. ”Välillä harmittelen, ettei ole opiskelukavereita, joiden kanssa voisin jutella vapaamuotoisesti opituista asioista. Se, että otan kaikesta itse selvää, turhauttaa joskus. Mutta en minä itsenäistä opiskelua enää harmittele, alkuun enemmänkin.” Tähän mennessä Mikan mielestä mielenkiintoisin kurssi on ollut oikeushistoria, jossa oikeudellista muutosta tarkastellaan antiikin ajoista nykyaikaan. ”Siinä oppi niin paljon sellaisia asioita, jotka olivat menneet ohi, kun en ole käynyt lukiota. Esimerkiksi koko Euroopan historia ja se, kuinka kaukaa meidänkin oikeushistoriamme juontaa juurensa.”

Muut sadan opintopisteen oikeustieteen opiskelijat paiskivat kesätöitä lakifirmoissa ja ratkovat esimerkkitapauksia kurssitöinä. Mika soveltaa oppimaansa neuvomalla muita vankeja. Monet vangit ovat pyytäneet häntä lukemaan papereitaan ja asiakirjojaan. Mikaa pidetään asiantuntijana, jolta voi kysyä neuvoa. ”Joskus kysymykset eivät liity heidän omaan rikokseensa, vaan esimerkiksi lasten tapaamisoikeutta koskeviin riitoihin. Mutta sanon kyllä aina, etten ole mikään asianajaja ja että nämä ovat vaan sellaisia juttuja, mitä voi ottaa puheeksi oman asianajajan kanssa.”

Kuluneena kesänä Mika sai siirron Keravan avovankilaan. Se vaikuttaa myös arkirutiineihin. ”Syksyä kohden alan käydä puolipäiväisesti töissä maatilalla ja opiskella vain puolipäiväisesti. Täällä avovankilassa voi opiskella muuallakin kuin sellissä. Esimerkiksi ensi kesänä luen totta kai ulkona”, Mika kertoo. Tärkein seuraus avovankilaan siirtymisessä on se, että Mika voi mahdollisesti puolen vuoden päästä alkaa käydä luennoilla. Avovankilassa vangeille voidaan antaa tietyin ehdoin lupa opiskella rangaistuslaitoksen ulkopuolella. Yksi ongelma suunnitelmassa kuitenkin on. Mika on pian tenttinyt kaikki mahdolliset avoimen yliopiston oikeustieteen kurssit. Hänen tavoitteensa onkin päästä varsinaiseksi tutkinto-opiskelijaksi yliopistoon. Mikalla on kaksi vaihtoehtoa. Hän voi pyrkiä yliopistoon joko avoimen yliopiston kiintiön kautta tai lukea pääsykokeisiin, kuten tuhannet muut keväisin oikeustiedettä opiskelemaan pyrkivät. Avoimen väylän kautta Mika yritti sisään jo tänä keväänä, mutta ovet eivät auenneet. Koska avoimen yliopiston kurssit ovat maksullisia, Mika on rahoittanut opintonsa vankilasta saamallaan palkalla ja perheensä tuella. Suljetussa vankilassa on kolme palkkaluokkaa: 0,7 euroa, 0,9 euroa ja 1,2 euroa tunnilta. Tulo on verovapaata. Vanki aloittaa yleensä ensimmäisestä palkkaluokasta, riippumatta siitä opiskeleeko, käykö töissä vai osallistuuko kuntoutukseen. Avovankilassa myös palkkaluokat muuttuvat. Opiskelevan vangin tuntipalkka on 1,2 euroa, työssäkäyvän puolestaan viidestä kymmeneen euroa. Työssäkäyvät

Jos työnantajalle ei kerro tuomiosta, se voi olla irtisanomisperuste. tosin joutuvat maksamaan palkastaan veroa ja ylläpitokuluja. Mikaa palkkaero harmittaa. ”Olen lukenut, että uusintarikollisuuden riskiä laskisi se, että vangit kouluttaisivat itseään lisää. Siihen olisi kauhean hyvä motivoida rahallisestikin.” Sitä varten on tosin myös opintotukeen kuuluva Kelan myöntämä opintoraha, jota Mika alkaisi saada, kuten kuka tahansa muukin opiskelija, jos hän pääsisi tutkinto-opiskelijaksi. Silloin opiskelevan vangin tuntipalkka evättäisiin. Suomessa ei ole vielä vahvaa näyttöä siitä, että vankien kouluttautuminen ehkäisisi uusintarikollisuutta. Tosin tutkimuksia aiheesta ei ole juuri tehty, kertoo Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoistutkija Mikko Aaltonen. Rikosseuraamuslaitoksen erityisasiantuntija Kati Sunimento on samoilla linjoilla. ”Vaikka vanki olisikin opiskellut tuomionsa aikana tutkinnon, on vaikeaa sanoa, mikä lopulta on ratkaiseva syy siihen, miksei hän enää palaa vankilaan. Entinen rikollinen on voinut samalla saada esimerkiksi perhesuhteet kuntoon tai päihdeongelmat kuriin.” Ulkomailla, erityisesti Yhdysvalloissa, tutkimusta koulutuksen vaikutuksesta vankien myöhempään elämään ja rikoksen uusintariskiin on tehty enemmän. ”Tulokset ovat olleet rohkaisevia”, Mikko Aaltonen kertoo. Useimman nuoren oikeustieteen opiskelijan unelma on klassinen: vetää kravatti kaulaan tai korkokengät jalkaan ja hakeutua nimekkään lakitoimiston palkkalistoille. Kaltereiden takaa ajatus tuntuu kaukaiselta. Arvostetuimmat oikeustieteen työtehtävät ovat entiseltä vangilta poissuljettuja. Mikalla on kuitenkin muutamia

uravaihtoehtoja, kun hän tulevaisuudessa vapautuu. ”Oikeustiede on ala, jolla voi itse työllistää itsensä. Asiantuntijatehtävät julkishallinnossakaan eivät ole mahdottomia. Lähtökohtaisesti kun olen tuomioni suorittanut, ainakin valtion pitäisi suhtautua minuun niin, että olen sen suorittanut, ja sillä hyvä.” Koska Suomessa vangit saavat tutkintonsa oikeista oppilaitoksista, todistuksista ei käy mitenkään ilmi, että tutkinto on suoritettu vankilassa. Työhaastattelussa vuosien tai vuosikymmenten aukko voi kuitenkin herättää kysymyksiä. Ja jos työnantajalle ei kerro tuomiosta, se voi olla myöhemmin irtisanomisperuste, Mika tietää. ”Vankilatuomiosta täytyy kertoa ainakin joillekin työnantajille. Riippuu minkälaista relevanssia tuomiolla on työnkuvaan. Se on usein melko tulkinnanvaraista.” Esimerkiksi lakimiehiltä edellytetään erityistä luotettavuutta, sillä he käsittelevät ihmisten arkaluontoisimpia asioita. ”Mutta Asianajajaliiton jäsenyyden kannalta tuomio talousrikoksesta on paljon raskauttavampi kuin henkirikos. Asianajaja pitää useimmiten huolta toisen ihmisen varoista. Silloin aikaisempi taloudellinen väärinkäytös on vakavampi tapaus”, Mika sanoo. On kuitenkin hyvin epävarmaa, miten entinen henkirikollinen työllistyä voi Suomessa oikeustieteen alalla. Ennakkotapauksia ei juuri ole. Mikä motivoi opiskelemaan, kun tulevaisuudennäkymät ovat niin epävarmat? ”Ei minulla ole kauhean suuria kunnianhimoja niin sanotusta urasta. Että täytyisi päästä hienoon duunipaikkaan lakitoimistoon tai korkeimman oikeuden tuomariksi. Ehkä eniten haluan näyttää itselleni, että pystyn johonkin.” Siksi huomennakin Mika herää, juo aamukahvin, lukee lehden ja istuutuu tuntikausiksi pöydän ääreen. Takana on monta vuotta tuomiota, mutta edessä ovat kirjat ja muistiinpanot. ”Ainakin tässä on tätä opiskeluaikaa jäljellä.” Haastateltavan nimi on muutettu. Haastattelujen lisäksi jutussa on käytetty lähteenä Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintayksikön erityisasiantuntija Kati Sunimenton raporttia Vankien opiskelu vuonna 2013.

Hyvästi, Pori Aallon Porin-yksikössä ehti toimia kymmenen vuoden ajan visuaalisen kulttuurin maisteriohjelma. Siitä tiesi tuskin kukaan, mutta se tarjosi taiteilijasukupolvelle kodin. TEKSTI MELISSA HEIKKILÄ KUVITUS MARTINA BABIšOVÁ

ori. Suurin osa kaupungista käyneistä muistaa vain jazzkesän, SuomiAreenan tai Yyterin hiekat. Pori on ollut joukolle Aallon opiskelijoita kuitenkin vuosikymmenen ajan jotakin paljon suurempaa. Pori on ollut yhtä kuin maisteriohjelma, taidekoulu ja ennen kaikkea toinen koti. Aallon visuaalisen kulttuurin maisteriohjelma on toiminut Porin-yksikössä kymmenen vuotta. Maisteriohjelman on käynyt noin 200 opiskelijaa. Lämminhenkisen pikkukaupungin matalien rakennusten katveessa on kelvannut kokeilla taiteellisia rajoja. Porissa asuu vain 83 400 ihmistä, eli vajaa kahdeksasosa Helsingin asukasluvusta. Nyt yksikön toiminta on siirtymässä Otaniemeen. Myös maisteriohjelma muuttaa muotoaan ja pirstaloituu osaksi toisia ohjelmia. Tammikuusta 2015 lähtien henkilökunnan postinumero on 02150, Espoo. Taideopiskelijat muuttavat pikkukaupungista tuhatpäisen opiskelijamassan keskelle. Toukokuu 2014 jäi yksikön viimeiseksi yhteiseksi muistoksi vanhasta maisteriohjelmasta. Sen kunniaksi järjestettiin juhlat. Kahteen vaaleapuiseen kuutioon Kokemäenjoen rannalle on kokoontunut toukokuun lopussa joukko ihmisiä. Paahtavan kuuma aurinko lämmittää. Alumnit ja opettajat seurustelevat opiskelijoiden kanssa. Paikalla on myös vieraita, joille Pori on jossain vaiheessa ollut rakas. Tarjolla on sipsejä ja laatikkoviiniä, halauksia ja yläfemmoja. Opiskelijat ovat järjestäneet White Cube -nimisen taidenäyttelyn osana koulun tapahtumaa Perhonen sentään! Porin kokemus – mennyt, nykyinen

ja tuleva. White Cube -galleria on rakennettu vain kahdessa viikossa. Tapahtuma on järjestetty, koska henkilökunta ja opiskelijat haluavat pohtia yhteistä Porin-kokemustaan ja sen tulevaisuutta ennen yhden aikakauden päättymistä. Puukonteista rakennettu White Cube on pystytetty huoltoaseman parkkipaikalle. Parkkipaikka on kuin tyhjä seinä, jolle näyttely antaa uuden tarkoituksen. Kuutioiden seinille on ripustettu grafiikkaa ja tilataideteoksia. Kontin lattian alta pilkistää blondi peruukki. Parkkipäivän viereisen suuren kuusen alle on roudattu valkoinen sohva, joka on täynnä multaa. Ilmassa on selvästi haikeutta. Iloa, mutta samalla lopun tunnelmaa sekä paljon, paljon nostalgiaa. Senni Pöyry, yksi White Cube -näyttelyn kuraattoreista, kertoo että parasta Porissa on ollut koulussa syntynyt yhteisö. Näyttelyn avajaisissa sen näkee selvästi. Kaikki tuntuvat olevan kavereita keskenään, hierarkiasta ja titteleistä viis. Paikalla on myös Anne Koskinen, Porin visuaalisen kulttuurin yksikön perustaja. Hänelle koulu oli vuosituhannen vaihteessa yksi suurimpia ponnisteluita. ”Vuonna 2001 Porin taidekoulun rehtorina ollessani pohdin, ettei taidekoulun tarjoama neljän vuoden tutkintoon johtamaton koulutus ollut järkevää”, Koskinen kertoo. Hän lähti selvittämään, miten taideopetusta voisi Porissa parantaa. Vuotta myöhemmin Porin taidekoulu oli jo kiinteä osa silloista Taideteollista korkeakoulua, ja Koskinen oli yksikön ainoa työntekijä. Hän laati itse tutkintovaatimukset ja virat.

Visuaalisen kulttuurin maisteriohjelma alkoi vaatimattomasti. Opetusta oli aluksi vain kandivaiheen sivuaineelle, kunnes asiaan tuli vuonna 2004 muutos. Silloin sivuaine ylennettiin kokonaisvaltaiseksi maisteriohjelmaksi, ja ensimmäiset 10 maisteriopiskelijaa aloitti opiskelunsa Porissa. Hakijoita riitti: ensimmäisenä vuonna niitä oli peräti 120, eniten kaikista Taideteollisen korkeakoulun maisterilinjoista. Se osoitti, että linjalle oli tarvetta. ”Meidän ainoa ero Taikkiin oli se, että olimme Porissa”, Koskinen sanoo. Visuaalisen kulttuurin maisteriohjelmassa opetetaan ja tutkitaan nimensä mukaisesti visuaalista kulttuuria sekä luovan talouden prosesseja. Mitä jokin kuva kertoo maailmasta? Entä ihmisyydestä? Miten täyttää tyhjä seinä tarkoituksella? Visuaalisuuden merkitystä pohditaan mahdollisimman monesta näkökulmasta, käytännön ja teorian kautta. Ehkä juuri siksi Aallon Porin-yksikköön on valikoitunut vuosien varrella laaja kirjo eri alojen opiskelijoita. Moni on päätynyt Poriin Kankaanpään taidekoulusta. Joku on opiskellut sosiologiaa, toinen muotia. Kaikkia on yhdistänyt yksi asia: rakkaus taiteeseen. Porin-yksikkö on ensimmäisiä Aallon yksiköitä, joissa on kokeiltu taiteiden ja tieteiden yhdistämistä. ”Tämä on ollut prototyyppi, jossa on testattu Aallon mallia. Ilman Poria ei olisi Aaltoa”, Koskinen toteaa. Visuaalisen kulttuurin ohjelman monipuolisuutta kuvaavat hyvin kymmenen vuoden aikana syntyneiden opinnäytetöiden aiheet. Opinnäytetöitä on tehty muun muassa japanilaisista teeseremonioista, vaate-

”Pori on ollut Aallon prototyyppi. Ilman Poria ei olisi Aaltoa.” merkkien viestintäsuunnitelmista ja lastenkirjoista. Opiskelijoiden monialaisuus on vaatinut opetukseltakin monialaisuutta. Opiskelijat ovat tutkineet milloin mediaa, milloin nykytaidetta. Opetuksessa on kammoksuttu perinteistä näyttelytilaa ja sisäänpäinkääntynyttä nurkkakuntaisuutta. Porissa on pelattu omilla säännöillä. Nyt, kymmenen vuoden jälkeen, yksikkö lähentyy Aaltoa muuttamalla pois Porista. Muutto ei tullut kenellekään yllätyksenä. Ensimmäistä kertaa siitä puhuttiin jo vuonna 2012. ”Kun tuli puhetta huippuyliopistosta, mietin, että mitenköhän meidän käy”, kertoo Anne Koskinen. Kuten koko Aalto-yliopiston syntymiseen, poliittinen ilmapiiri on vaikuttanut myös Porinyksikköön. Kun vielä 1970-luvulla Suomen hallitus päätti levittää korkeakouluja laajalle ympäri Suomen, nykypäivänä suuntana on selvästi keskittäminen. Aaltokin haluaa kerätä kaikki kampuksensa yhteen. Pääkaupungissa toimiva huippuyliopisto on vahvempi yhtenäisenä. Neljän tunnin välimatka Helsinkiin on ollut porilaisille paitsi maantieteellisesti, myös henkisesti merkittävä. Yksiköllä on ollut oma vapautensa toteuttaa ja muokata opetussuunnitelmaansa sen mukaan, mikä on tuntunut ajankohtaiselta. Koska

ohjelmaan on otettu vain parikymmentä opiskelijaa vuodessa, Porin-yksikkö on ollut alusta alkaen tiivis ja pieni yhteisö. Visuaalisen kulttuurin opiskelijoiden suurin pelko on tämän yhteisön menettäminen. Otaniemen kampuksella taideopiskelijan on helppo hukkua massaan. Muuttoon suhtaudutaan ristiriitaisesti. ”En sanoisi, että tämä on surullista. Aalto on hieno juttu, ja porilaisena tästä voi olla ylpeä. Porin näkökulmasta muutto on harmillista, koska se pientää Porin taidejengiä”, Koskinen sanoo. Meksikolaiselle vaihto-oppilaalle muutto aiheuttaa puolestaan päänvaivaa: miten saada parisänky helpoiten Porista Otaniemeen? Toisaalta Pori on aina ollut tilapäinen kehto, välietappi matkalla jonnekin muualle. Moni opiskelija on tullut Poriin vain koulun takia ja valmistumisen jälkeen muuttanut pois. Kaikille valmistuville taideopiskelijoille ei vain mitenkään riitä työpaikkoja Porin kokoisessa kaupungissa. Moni näkee Helsingin mahdollisuutena. Jotta visuaalisen kulttuurin opetus voi jatkua, sen on alati muututtava. ”llman muutosta ei olisi perhosta”, sanoo professori Harri Laakso. Perhosvertaus on Porin-henkilökunnan oma keksintö. Se syntyi eräässä kokouksessa, jossa mietittiin teemaa toukokuun tapahtumalle. Sanonta Perhonen sentään! bongattiin Aku Ankan taskukirjasta vuodelta 1973. Se oli Laakson ensimmäinen taskukirja. Porin yksikkö onkin vähän niin kuin perhonen: värikäs ja vapaa. Poria ei kuitenkaan hylätä täysin. Kaupunkiin rakennetaan ”Aallon uusi toimintamalli”, Pori Urban

Platform of Aalto University eli PUPA. Sen tarkoituksena on toteuttaa projektiluontoista tutkimusta ja opetusta kaupungissa. PUPA viittaa myös perhosiin. Se tarkoittaa latinaksi hyönteisten kotelovaihetta, jossa toukka kokee täydellisen muodonmuutoksen. Juuri siitä muutossa on kyse: porilaisen perhosen tilalle tulevat uusi koulu ja uudet kuviot, jotka ovat vasta kehittymässä. Visuaalisen kulttuurin maisteriohjelma lopetetaan. Syksystä lähtien se yhdistyy muun muassa kuvataiteen ja ympäristötaiteen koulutusohjelmiin. Lisäksi sen tilalla aloittaa uusi ohjelma, jonka pääaineet on nimetty kenties tahattoman koomisesti: ViCCA, Visual Culture and Contemporary Art sekä CuMMA, Curating, Managing and Mediating Art. ”Usein sitä voivottelee vanhaa, mutta täytyy miettiä, että mitä uutta tästä tulee”, Laakso summaa. Toukokuisena juhlapäivänä ei kuitenkaan keskitytä liikaa tulevaisuuteen, vaan kunnioitetaan Poria vielä viimeisen kerran. Kaava on perinteinen. Jokainen kostea ilta päättyy Porissa aina samaan paikkaan: Irkkuun. Irkulla viitataan kaupungin kulttuuriporukan suosimaan irkkupubiin, jonka nimi on oikeasti One For The Road. Se on tavallinen paikallispubi, jossa olut ei ole erityisen halpaa. Taksinkin soittaminen maksaa pari euroa. Mutta paikalla on tunnearvoa, koska sinne tullaan aina. Siksi siellä juhlitaan myös Porin-yksikön viimeisinä iltoina. Samoissa pöydissä, opettajat ja opiskelijat sekaisin. Hei hei, Pori. Olit heille hyvä.

Laserkeilaa itsesi ulos luokkahuoneesta Uusi lukuvuosi tuo tullessaan entistä poikkitieteellisempiä ja käytännönläheisempiä kursseja. Mitä kaikkea Aallossa voikaan opiskella? Aino laati vaihtoehtoisen opinto-oppaan sinulle, hyvä lukija. Teksti AINO-TYÖRYHMÄ / KUVITUS Robert Lönnqvist

LASERKEILAUS. Poikkitieteellinen opintokokonaisuus, joka on jatkoa kurssille Hohtokeilaus. Kurssille vaaditaan herkästi syttyvät moonbootsit, polarisoidut aurinkolasit ja vähintään kymmenen vuoden Star Wars -fanitus. Laserkeilaus on esitietovaatimus kurssille Laserkeilaus on Ice, jota vetää Obi-Wan Kenobiksi pukeutunut Markku Uusipaavalniemi.

OIKEASTI: Maankäyttötieteiden laitoksen maisterikurssi Insinööritieteiden korkeakoulussa. Kurssin jälkeen opiskelijat ymmärtävät laserkeilauksen teoreettiset ja käytännön perusteet. Lisäksi opiskelijat osaavat arvioida laserkeilauksen soveltuvuutta eri tehtäviin ja soveltaa teoriaa laserkeilauksen lentojen suunnitteluun, aineiston luokitteluun ja lentolinjojen rekisteröintiin. Opiskelijat oppivat myös käytännössä luomaan 3D-malleja laserpistepilvistä.

GIS ABC. Kauppakorkeakoulun markkinointi-

viestinnän kurssi, jossa opetellaan teinitekstauksen perusteet. Kurssin päätyttyä opiskelija osaa kommunikoida sujuvasti pelkästään lyhenteitä käyttäen. Kurssin nimi tulee sanoista Global Internet Social Animated Business Cats. Kurssi suoritetaan monimediaympäristössä eli Snapchatissa, Instagramissa ja Twitterissä. Vierailevana luennoitsijana toimii Ilkka Kanerva. OIKEASTI: Maankäyttötieteiden laitoksen maisterikurssi Sähkötekniikan korkeakoulussa. Kurssilla perehdytään paikkatietojärjestelmään (GIS, Geographic information system) ja omaksutaan sen ydinperiaatteet ja -lainalaisuudet. Opiskelija oppii käyttämään paikkatieto-ohjelmistoja ja käsittelemään paikkatietodataa. Kurssin lopussa opiskelija osaa käyttää ohjelmistojen perustoimintoja ja hallitsee yksinkertaisen dataanalyysin sekä karttojen laatimisen. 47

ULOS LUOKKAHUONEESTA! Arkkitehtuurin

peruskurssi, jonka aikana pyritään löytämään rakennuksesta ulko-ovi. Käytännön harjoituksissa harjoitellaan muun muassa nopeaa poistumista hätätilanteita varten. Kurssi on pakollinen kaikille niille, jotka opiskelevat vielä Arabiassa. Tavoitteena on poistua Arabian tiloista mahdollisimman nopeasti kohti Otaniemeä. Kurssin sponsorina toimii muuttopalvelu Niemi. OIKEASTI: Kuvataidekasvatuksen kanditason kurssi Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Tavoitteena on tutkia taiteen ja taidekasvatuksen mahdollisuuksia ympäristökasvatuksena ja yhteisöjen voimavarana. Kurssilla lähdetään ulos luokkahuoneesta ja palataan perusasioiden ääreen: ihmisen mittakaavat, sitoutuminen ja taiteen tekemisen vähimmäisedellytykset. Kurssilla mennään leirille ja pidetään lokikirjaa.

Kurssille ei pääse, ellei ole spartalaissotilaan näköinen adonis tai bikinimalli.

MANAGING INNOVATIVE SALES. Dynaa-

minen oppimiskokonaisuus, jossa opit kaiken, mitä nykyajan työelämässä tarvitaan. Kurssilla simuloidaan tosielämän tilanne, jossa myyntijohtaja, toimitusjohtaja ja kehitysjohtaja eivät kukaan tiedä, mitä ollaan tekemässä. Kurssin aikana tehdään kuitenkin AppStoreen 342 eri kännykkäpeliä. Kun yksi niistä mahdollisesti myy, seuraavassa vaiheessa annetaan talouslehtiin kymmeniä haastatteluja. OIKEASTI: Markkinoinnin maisterikurssi Kauppakorkeakoulussa. Kurssin käynyt opiskelija saa kattavan ymmärryksen innovaatioiden myynnistä, myyntityöstä ja myynnin johtamisesta sekä akateemisessa että työelämän kontekstissa. Opiskelija oppii myynnin dynamiikkaa ja haasteita sekä analysoimaan ja ratkaisemaan myynnin eri ongelmia. Kurssilla keskitytään myyntiin erityisesti uusien liiketoimintamallien ja startupien parissa.

GAS DYNAMICS. Otaniemen huippulaboratorios-

sa eli ilmastoimattomassa vakuumiumpiossa suoritettava intensiivikurssi, jonka oppimistavoitteena on syyllistäminen ja hajuaistin kehittäminen. Joka luennon alussa syödään puoli kiloa lehtikaalia. Kokeilevaa opetusmetodia ja hermeettistä luokkahuoneympäristöä hyödyntävä kurssi on kuin koko periodin kestävä murhaajaleikki. Kurssin edetessä harjoitellaan myös Heimlich-otteita. Kuka on syyllinen?

OIKEASTI: Sovelletun mekaniikan laitoksen kurssi Insinööritieteiden korkeakoulussa. Perusteet kaasudynamiikasta, säilymislakien yhtälöistä, ilmastoinnin kulun ilmiöistä, paineaalloista sekä äänen nopeuden ylittävästä virtauksesta. 48

KOKONAISILMAISU. Kielikeskuksen järjestämä fyysinen kurssi, joka on jatkoa kurssille Puolikas ilmaisu. Luennoilla harjoitellaan kokonaisten lauseiden muodostusta feministisestä näkökulmasta. Kurssille ei hyväksytä osallistujia, joiden sukupuoli-identiteetti on epäselvä. Kurssin vetäjänä toimii professor in practice, eli miimikko. Lopputentti on suullinen. OIKEASTI: Kuvataidekasvatuksen kanditason kurssi Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Sisältö: Kehollisuuden ja kokemuksellisuuden tarkastelu. Eri aistinalueiden sekä kuvan, draaman, äänen ja liikkeen yhteyksien ja erojen tarkastelu. Arkipäivän tottumusten tutkiminen moniaistisuuden ja kokonaisvaltaisuuden näkökulmasta. Pohditaan ajattelemista ja vuorovaikutusta taiteellisessa toiminnassa.

CHALLENGE BREAKERS. Tutustumisluennolla syödään lehmän aivoja. Toisella luennolla sukelletaan iilimatoaltaasta avain, jolla saa avattua seuraavan artikkelipaketin. Kurssin osallistujia karsitaan luentosarjan edetessä. Mukaan ei pääse, ellei ole spartalaissotilaan näköinen adonis tai bikinimalli. Kurssin sponsorina toimii Dream Broker.

SUODATTIMET. Kurssi muodostuu käytännönläheisistä suodatusharjoituksista. Oppimistavoitteena on oppia käyttämään luovalla tavalla esimerkiksi suodatinpusseja, Lotus Embo -talouspaperia sekä kuukautissiteitä. Kurssi järjestetään siihen aikaan kuusta. Kurssin aikana suulaimmat opiskelijat harjoittelevat myös filtteröimään omia puheitaan.

OIKEASTI: Design Factoryn järjestämä kanditason kurssi. Poikkitieteelliset opiskelijaryhmät valitsevat myytin tai urbaanin legendan, jonka totuudenmukaisuutta ryhmät testaavat empiirisillä kenttäkokeilla. Kokeiden tulokset ja ilmiöt perustellaan tieteellisesti. Kurssin lopputyöt toteutetaan videoina TV-sarjan Myytinmurtajat hengessä.

OIKEASTI: Radiotieteen ja -tekniikan laitoksen kurssi Sähkötekniikan korkeakoulussa. Kurssin suoritettuaan opiskelija ymmärtää erityisesti passiivisten piirien peruslainalaisuuksia ja osaa soveltaa oppimaansa käytännön ongelmien ratkaisemisessa. Sisältö: piirisynteesin perusteita, sirontaparametrit, suodatinapproksimaatiot, siirtojohtosuodattimet.

MANAGEMENT OF UNCERTAINTY. On

VÄKIVALLAN TABU – KUVIA KIELLETYSTÄ.

2010-luvusta lähtien korvannut pysyvästi valikoimista poistuneen kurssin Management of Certainty. Kurssin läpäiseminen on kaikille opiskelijoille epävarmaa. Jotain luentoja ehkä järjestetään, tai sitten ei. Kurssilla saattaa mahdollisesti olla jotain suoritusvaatimuksia. Ei sitä koskaan tiedä.

Kurssin vetäjänä toimii oudosti käyttäytyvä perhetuttu. Opintokokonaisuuden aikana tarkastellaan hämärimpiä valokuvia hänen kovalevyltään. Lopputyönä opiskelijat rekonstruoivat kuvaustilanteita mm. aamuneljän grillijonossa. Vierailevina luennoitsijoina esiintyvät Matti Nykänen sekä Tauski.

OIKEASTI: Tuotantotalouden maisteritason kurssi Perustieteiden korkeakoulussa. Kurssilla käsitellään epävarmuuden lähteitä ja epävarmuutta ilmiönä projektiperustaisessa liiketoiminnassa. Perinteistä projektien riskienhallintaa laajennetaan käsittämään holistisemmat sekä tilannekohtaisemmat johtamisratkaisut.

OIKEASTI: Taidepedagogiikan kanditason kurssi Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Tavoitteena on ruumiillisen, henkisen ja rakenteellisen väkivallan näkökulmista purkaa väkivaltaa sisältävien kuvien ja niiden pohjana olevien ilmiöiden merkityksiä.

AINO-TYÖRYHMÄ: Annaleena Kuronen, Elina Lankinen, Tuukka Pykäläinen, Atso Takala, Aleksi Virta 49

Eväsretkellä Hurstin ruokajakelussa Kalliossa laukkuun pakataan leipää, uunimakkaraa ja päärynöitä. Mutta keitä leipäjonossa käy?

TEKSTI JOHANNA VIERROS / KUVAT MARTINA BABIšOVÁ

erjantaiaamu Kalliossa, kello puoli 12. Puuhun on isketty lääkeruisku, johon olen törmätä kumartuessani lukitsemaan pyörää. Valokuvaaja pelastaa otsani osumalta viime hetkellä. Olen saapunut Hurstin ruokajakeluun Helsinginkadulle. Ennen jonoon asettumista kaksi hälytysajossa olevaa ambulanssia on ehtinyt ajaa ohitsemme. Valokuvaaja on saanut kuulla kunniansa kaulassa roikkuvasta kamerasta. Hurstin valinnan jonossa vuoroaan odottelee kuitenkin tavallisen näköisiä ihmisiä, nuoria ja vanhoja. Moneen heistä voisi vaatteiden perusteella törmätä myös Stockmannilla. Takimmaisena seisoo nuoripari pienen lapsen kanssa. Anton on musiikkituottaja, Susanna opiskelee kätilöksi. He eivät halua esiintyä jutussa omilla naamoillaan, koska se ei tunnu luontevalta. Pariskunta osti vuonna 2011 omakotitalon, josta paljastui paha homevaurio. Epäonninen kauppa vietiin oikeuteen. Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat tuomioissaan eri mieltä. Lopulta pariskunta hävisi jutun ja sai 70 000 euron oikeudenkäyntikulut maksettavakseen. Ruokajakeluun oli tultava ensimmäistä kertaa puoli vuotta sitten. ”Emme me päättäneet alkaa käydä täällä. Meidän oli pakko. Ensimmäinen kerta ei ollut nöyryyttävä, vaan nöyristävä kokemus. Sisään astuessa tuli itku, että olemmeko tosiaan täällä”, Anton kertoo. Toimeentulotuella elävä perhe on riippuvainen Hurstin ruoka-avusta. Sama tilanne on noin 20 000 muullakin suomalaisella, jotka käyvät ruokajakelussa viikoittain. Vaikka kenenkään tiliotteita ei leipäjonossa kytätä, suurin osa elää köyhyysrajan alapuolella. Köyhyysrajaksi kutsutaan tulotasoa, joka on pienempi kuin 60 prosenttia maan mediaanitulosta eli keskimmäisen palkansaajan tulosta vuodessa. Tällä hetkellä köyhyysraja alittuu alle 1170 euron kuukausituloilla. Pitkään jatkuvasta köyhyydestä kärsii Suomessa 100 000 ihmistä. Väliaikaisessa, esimerkiksi opiskeluun tai työttömyyysjaksoon liittyvässä köyhyydessä elää 800 000. Tilastojen mukaan joka kuudes suomalainen on vähäosainen. Hurstin ruokajakelutilaisuudet ovat kaikille avoimia. Papereita ei kysytä, eikä merkkivaatteiden kantajaa käännytetä pois. Vähäosaisuus ei näy päällepäin. Ruoka-avustuksia jaetaan Kalliossa kaksi kertaa viikossa, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Nykyään toimintaa johtaa Heikki

Hursti, sosiaalineuvos Veikko Hurstin poika. Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry on auttanut vähävaraisia helsinkiläisiä 1960-luvulta lähtien. ”Ikinä ei voi tietää, mitä ihmisten taustalla on. Jos on humalassa, niin sisälle ei päästetä. Mutta ruokakassi annetaan silti mukaan”, Heikin tytär Sini Hursti kertoo. Anton ja Susanna etenevät ripeästi muiden mukana kohti Hurstin valinnan ovea. Jono liikkuu niin nopeasti, että sen perässä on vaikea pysyä. ”No niin, alkakaas mennä sisään siitä”, patistaa nainen ovella. Vapaaehtoisilla työntekijöillä on keltaiset huomioliivit ja ystävällinen katse. He pitävät huolen siitä, ettei kukaan jää tukkimaan linjastoa ja että jokainen saa saman verran elintarvikkeita mukaansa. Päärynöitä saa ottaa kolme, kananmunia neljä. Leipää ja uunimakkaraa saa paketin kumpaakin. ”Hienosti täällä on kaikkea ollut, kerran oli kalaa ja suklaatakin”, Susanna sanoo. Tunnelma sisällä salissa muistuttaa mukavaa kyläkauppaa. Pöydät on aseteltu yhdeksi pötköksi. Niiden ohi lipuessa keltaliivit ojentelevat ruokatarpeita. Kukaan ei rettelöi tai haasta riitaa. Hommat hoidetaan rauhallisesti, sanotaan kiitos ja ole hyvä. Heikki Hursti ilmestyy takahuoneesta ja tulee tervehtimään. Anneliksi itsensä esittelevä vapaaehtoinen tarjoaa X-tra-uunimakkarapakettia. Kananmunista vastuussa oleva Veli-Veikko kertoo, että Hursti saa ruokalahjoituksensa helsinkiläisistä K-kaupoista ja S-marketeista. ”Molemmat ketjut ovat mukana. Ja sitten on pienempiä

paikkoja, niin kuin yksi yksityinen kanala ja leipomo”, Sini Hursti jatkaa. Heikin pikkuveli Pikkis noutaa ruokatavarat lahjoittajakaupoista jakeluaamuisin ennen yhdeksää. Hän ajaa ensin Vuosaareen, sitten Itäkeskukseen ja lopuksi Torpparinmäen kautta Vallilaan. Vaikka ruuat tulevat jakeluun ylijäämälahjoituksina, ne ovat edelleen tuoreita ja syömäkelpoisia. Tomaatit ja kurkut ovat moitteettoman näköisiä, samoin hedelmät. Leivät ovat suorastaan priimalaatua. On luomurieskaa ja pehmeitä porkkanasämpylöitä. Pari vuotta sitten opiskelijoille järjestettiin vielä oma ruokajakelu kerran viikossa, mutta nykyään se on kaikille yhteinen. Opiskelijoiden jakeluun oli vaikeampi saada vapaaehtoisia työntekijöitä, ja siksi se lopetettiin. Kävijöitä olisi kyllä riittänyt. Monelle ruokajakelussa käynti on ainoa keino jatkaa opiskelua tilanteessa, jossa rahat ovat tiukilla. ”Jakeluun tulevat opiskelijat ovat sellaisia, joilla ei ole vanhempia auttamassa tai jotka eivät löydä töitä. Opiskelijoiden omassa leipäjonossa kävi jakajia seitsemästä eri koulusta. Siellä oli jakelijoita myös Aalto-yliopiston kristillisestä opiskelijayhdistyksestä”, Heikki Hursti kertoo. Ruokajakelujonossa on tänäänkin muutamia opiskelijoita. Lauri, 20, ja Jere, 21, suostuvat jututettaviksi ulkosalla, mutta hekään eivät halua kuviin. Lähes kukaan ruokajakelun kävijöistä ei halua tulla tunnistetuksi. Lauri lukee prosessiteollisuuden perustutkintoa ammattikoulussa. Jere on käynyt kääntymässä raksakoulussa.

Heikki Hursti.

”Suomessa auttamisjärjestelmä toimii, mutta Kelan apu on puoli vuotta jäljessä.” ”Olin siellä päivän. Kaveri kääntyi takaisin himaan jo matkalla.” Rahaa on käytössä sen verran kuin sosiaalivirastosta saa: noin korkeakouluopiskelijan opintotuen verran, 480 euroa kuussa. ”Se ei aina riitä ruokaan. Siksi olen täällä.” Suomea vieraana kielenä opiskeleva Iana muutti puolestaan Suomeen Petroskoista vuosi sitten ja on käynyt leipäjonossa siitä asti. ”Naapurini kertoi tästä. Tämä on hyvä paikka”, Iana sanoo ja katsoo rattaissa päiväunia nukkuvaa pientä poikaansa. Iana opiskelee suomea, koska haluaa oppia kielen kunnolla. Hyvin se jo sujuukin. ”Haluaisin opiskella Aalto-yliopistossa. Ajattelin hakea lukemaan web designia sitten kun David menee päiväkotiin.” Kaikki ruokajonossa kävijät eivät asu Kallion kulmilla, vaan moni tulee kauempaakin: Malminkartanosta, Kannelmäestä tai Itä-Helsingistä. Osalla on juuret vielä kauempana. Ulkona taukoa jakelusta pitää Gazassa syntynyt Kamal. Hän on työskennellyt Hurstin järjestön palveluksessa vuoden verran ruokajakelijana. Hänkin puhuu sujuvaa suomea.

”Tykkään auttaa ihmisiä. Paljon saa kiitosta. Kaikki 4000 jotka täällä viikoittain käyvät ovat kavereitani. Miksi eivät olisi?” Kaksi kavereista pitää Kamalille seuraa. Kolmikko vaihtaa kuulumisia arabiaksi. Palestiinalaisella, irakilaisella ja syyrialaisella miehellä on Helsingin Kalliossakin yhteinen kieli. Hurstien järjestö on kristillinen, mutta se ei edellytä sidosryhmiltään tai kävijöiltään hengellisyyttä. ”Me kannustamme lähimmäisenvastuuseen, siihen, että autetaan toinen toisiamme. Silloin näkee kiitollisia silmiä ja kuulee kiitollisia sanoja. Niin kuin täälläkin”, Heikki Hursti kertoo. ”Ihmisestä voi koska tahansa tulla vähävarainen. Voi tulla sairastuminen tai työpaikan menetys eteen. Suomessa auttamisjärjestelmä toimii, mutta Kelan apu on puoli vuotta jäljessä.” Aiemmin ovella ihmisiä sisään patistellut nainen tulee näyttämään laskuria: 1598 kävijää, vaikka aikaa on vielä jäljellä pari tuntia. ”Meillä on päivässä 2000–3000 kävijää. Puoli kymmeneltä aloitetaan ja kahdelta lopetellaan.” On aika sulkea Hurstin valinnan ovi ja lähteä kotiin. Lähtiessä keltaliivinen Tuula tulee vielä juttelemaan. Hän kertoo, että poika opiskelee Otaniemessä tietotekniikkaa. Olen vastaanottavaisella tuulella ja annan Tuulan kertoa, kuinka uskoon voi tulla Jeesusta kutsumalla. Tuula haluaa välttämättä tarjota matkaevääksi jo lähes tyhjistä jakelukoreista kaurajuomaa, leipää ja kurkun.

KOLUMNI /

pullistelevan jupin paluu Valkoiset tennissukat ovat vaihtuneet maraton-selfieen ja ranteessa esiteltävään mötikkään, kirjoittaa Jani Timonen.

Pörssimeklari Patrick Bateman, 26, ajattelee, ettei häntä ole. On vain illuusio ihmisestä. Hän halveksii melkein kaikkia, rakastaa brändejä ja tilailee marmorialtaita Suomesta. Jos Amerikan Psykon (1991) päähenkilö eläisi tänä päivänä, hän julistaisi lounaalla kalorikuria ja kehuskelisi juoksukilometreillään. Pullistelevat jupit ovat palanneet – ja pilanneet liikunnan ilon. Pariisissa sporttijuppius näkyy huippumuodissa. Suomessa valkoiset tennissukat ovat vaihtuneet maraton-selfieen ja ranteessa esiteltävään mötikkään. Viimeksi urheilullisuus näkyi muodissa näin selvästi 1980-luvulla. 2000-luvun sportisaatio henkii kaikkivoipaisuutta. Jos ihminen ei esitä liikkuvansa, hän on itsetuhoinen luuseri. Kuolemaa on aina juostu karkuun. Luin kesällä berliiniläisen lääkärin J. F. Kappin taskukirjan Ennenaikainen vanhentuminen (1919). Kirjasessa näytetään kuvia 1910-luvun kasvoplastillisista leikkauksista ja kuvaillaan, miten ihminen rupsahtaa. Tohtori Kapp huomauttaa, että nainen kuolee kaksi kertaa: ensimmäisen kerran silloin, kun ymmärtää rapistuvansa. Huomio pätee jokaiseen ihmiseen. Toiset eivät pysty käsittelemään ensimmäistä kuolemaa, vaan panikoivat. Pullistelija haluaa olla kuolematon, minkä vuoksi hän puhuu lounastuntitreeneistä ja suree silmäkulmauurretta. Pullistelijoiden tarve esitellä sankaritekoja näkyy netissä. YouTubessa yli kahdeksan miljoonaa katselukertaa kerännyt Higtonin veljesten What’s on your 54

KUVA ELINA KARTASTENPÄÄ

mind? -video tiivistää hyväksynnän kaipuun. Videolla liketyksistä elävä mies päivittää elämänsä kauniiksi. Hän kuvaa itsensä ankeassa säässä treenin jälkeen. Juoksupäivitys näyttää kavereille kilometrit ja ruumiin voimakkuuden. Sitten hän istahtaa takaisin autoon, ja kilometrejä kertyy lisää. Hongkongin maraton joutui kieltämään selfiet, koska sankaritekojen esittelijät olivat törmäilleet muihin juoksijoihin. Pullisteluun ja liikuntariippuvaisuuteen sairastuvat ovat psykologien mukaan kunnianhimoisia perfektionisteja, joilla on itsetuntoongelmia. Ensimmäisestä kuolemasta selviää, kun bodaa ymmärrystään. ”Se tieto, että meidän henkiset voimamme yhtämittaisesti kasvavat vielä silloinkin kun ruumiimme rappeutuminen jo on alkanut, olisi meille varsin lohdullinen, elleivät ihmiset yleensä arvosta juuri ruumiillista voimaa,” Kapp kirjoitti sata vuotta sitten. Unohda surkuttelu. Rapistu rennosti. Potki kavereiden kanssa parin euron muovipalloa ja anna pullistelijan naputella mötikkäänsä. Nopeitenhan rupsahtaa hän, joka murehtii elämäänsä ja kuolemaansa. Kirjoittaja on tietokirjailija, ekonomi, yhteiskuntatieteilijä ja ikiteekkari, joka mielellään potkii palloa kadulla.

KOLUMNI /

Siinä missä alkoholin päihdekäyttö johtaa työpoissaoloihin, intohimojen päihdekäytöstä on tullut yhteiskunnallisesti merkittävä ympärivuorokautisen työnteon syy. Helsingin Sanomat kirjoitti syyskuussa siitä, että satatuntinen viikko on nykyisin monille pari-kolmekymppisille arkea. Mantra on tämä: jos rakastat sitä mitä teet, et tee elämässä päivääkään töitä. Jutussa haastateltiin 24-vuotiasta Slushin pääjärjestäjää Miki Kuusta. Hän kertoi työtavoistaan myös Ainossa viime joulukuussa. Kuusesta on tullut intohimotyöläisten keulahahmo. Hän vastaa parhaimmillaan tuhanteen meiliin päivässä ja sanoo, ettei työ tunnu työltä. Työ on intohimotyöläisten elämäntapa. Elämäntapa, joka on päällä jatkuvasti.

Intohimotyöläiset Jos työ on yhtä kuin elämäntapa, milloin siitä tulee haitallista, pohtii Melissa Heikkilä.

Makaan sängyssä sikiöasennossa aivan kamalassa krapulassa. Tärisen. Vähän jopa oksettaa. Krapulassa valehtelen itselleni joka kerta, etten vedä niin rankasti enää koskaan. Kerta toisensa jälkeen saan kuitenkin syyttää pahasta olosta itseäni. En ole juonut tippaakaan alkoholia edellisiltana, mutta takana on sitäkin rankempi työputki. Ennen kuin edellinen projekti on ohi, seuraava on jo tulilla. Sen jälkeen kun to do -lista on hoidettu, makaan sängyllä pahoinvoivana siksi, etten tiedä, mitä tekisin seuraavaksi.

Koko sen ajan kun paahdan töiden parissa, unelmoin yksinkertaisista asioista: Netflix-maratonista, selkähieronnasta, leppoisasta iltakävelystä Töölönlahdella. Haaveilen siitä, kuinka pakkaisin rinkan ja ostaisin yhdensuuntainen lipun Kuala Lumpuriin. Downshiftaisin niin jumalattoman paljon, että palaisin Suomeen ruskettuneena muovailuvahana. Kaiken sykkimisen jälkeen elokuvamaratonit ja kuutamokävelyt tuntuvat tyhjältä. Sitten kun vapaaaikaa olisi, sitä ei osaa käyttää. Jos ei toteuta joka ikinen hetki intohimojaan, on laiska ja turha. Mitä muut intohimotyöläiset tekevät, kun työt on suoritettu? Lähtevät suorittamaan toista intohimoprojektiaan. Se on kuin tasoittava, joka pitää krapulan poissa. Itsensä ja unelmiensa toteuttaminen päihdyttää. Se, että sykkii kuukauden putkeen vähillä yöunilla ja saa toteuttaa visioitaan saa tuntemaan olonsa kuolemattomaksi. Se päihittää perinteisen yhdeksästä viiteen -työviikon. Mutta onko se sen arvoista, että tuntee kuolevansa prosessin aikana? Kirjoittaja on tätä lukiessasi todennäköisesti oikeassa krapulassa.

ILMOITUS /

Uutisraivaaja Helsingin Sanomain Säätiön innovaatiokilpailu

Oi niitä aikoja Aallon alumnit muistelevat opiskeluaikojaan.

TEKSTI STELLA KALLIONPÄÄ KUVA SUSANNA MAJURIN KOTIALBUMI ”Pidin Taideteolliseen korkeakouluun pääsyä todella suuressa arvossa, mikä teki minusta tunnollisen opiskelijan. Otin paineita uudesta opiskelupaikasta ja suhtauduin maisteriopintoihin hirveän tosissani. Mietin, saako näin tärkeässä koulussa olla enää lapsellinen ja iloinen vai tulisiko olla jo vakavampi. Parasta tuossa elämänvaiheessa oli opiskelupaikka, joka vei omaa juttuani, valokuvausta, eteenpäin. Sain myös yhtäkkiä valtavasti enemmän tietoa alastani. Mieleeni jäi erityisesti rehellinen ja sympaattinen kurssi, jossa piti tajunnanvirtana kirjoittaa sanoja ja miettiä, miten ne voisi toteuttaa kuvina. Tuntui vilpittömältä, kun luennoitsija Timo Kelaranta kertoi itsekin toisinaan työskentelevänsä samalla tekniikalla. Jo opintojen alkaessa tähtäimessä oli lopputyö. Ihailin heitä, jotka olivat jo tehneet lopputyönsä ja esittelivät niitä, koska olen itse aina jännittänyt esiintymistä. Opiskeluaikoina en juurikaan miettinyt valmistumisen jälkeistä elämää. Jälkeenpäin on tullut yllätyksenä, kuinka haastavaa on rakentaa jokainen päivä ihan itse. Valokuvataiteilijana työmäärä vaihtelee paljon. Välillä haluaisin tehdä täydempiä päiviä, toisinaan taas kaikki tapahtuu yhtä aikaa. Opiskeluaikoina oli aina alibi, että tekee koko ajan jotain.”

Kilpailun tavoitteena on löytää tiedonvälitykseen ja journalismiin uusia toimintatapoja ja menestyviä liiketoimintamalleja. Kilpailun voittaja saa kehitysrahaa jopa 250 000 euroa, jonka avulla hän toteuttaa hankkeensa.

Hakuaika päättyy 17.1.2015. Lisätietoja ja hakulomake osoitteessa uutisraivaaja.fi

Helsingin Sanomain Säätiö on media-alan merkittävä kehittäjä ja suomalaisen viestintäteollisuuden, erityisesti sanomalehden, tukija. Säätiön tarkoituksena on edistää ja tukea korkeatasoista viestintään ja viestintäteollisuuteen liittyvää tutkimusta ja alan koulutusta. Päivälehden arkisto ja Päivälehden museo ovat osa Helsingin Sanomain Säätiötä.

Valokuvaaja Susanna Majuri suoritti valokuvauksen maisteriopinnot Taideteollisessa korkeakoulussa vuosina 2004–2007.

KUOKKAVIERAS / Ehdota seuraavaa kohdetta: ainolehti@ayy.fi

Kuokkavieras kävi kokoomusopiskelijoiden saunaillassa.

Ilta ei ole vielä alkanut, kun pelmahdan KY-talon saunalle puoli tuntia myöhässä. Paikalla on viitisen ihmistä. He kaikki pomppaavat pystyyn esittelemään itsensä. Kättelevät, kertovat koko nimensä ja katsovat silmiin, aivan kuin painaisivat nimeni mieleen. On Kauppakorkeakoulun Porvareiden uusien ilta. Muutaman vakiojäsenen lisäksi läsnä on pari fuksia. Ilmassa on odottava tunnelma. Kuokkivaan toimittajaan suhtaudutaan iloisesti. Minulta kysytään, olenko kiertänyt muissa poliittisissa opiskelijajärjestössä. Ai en? Siis aion käydä vain täällä? No, sehän on vain hyvä. Kauppakorkeakoulun Porvareiden tunnetuimpiin alumneihin kuuluu kansanedustaja Lasse Männistö. Järjestön porvarihaalarimerkkiä haalivat muutkin kuin kylterit. Sähköpostilistalle kolahtaneessa sähköpostikutsussa vieraaksi on luvattu “mielenkiintoinen puhuja”. Se on tällä kertaa Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunnan puheenjohtaja. Mielenkiintoinen? “Yleensä on kyllä vähintään ministeritason vieraita”, Kauppiksen Porvareiden puheenjohtaja vakuttaa. Kukaan ei loikoile sohvilla sikarit suussa ja silinterit ojossa. Sohvapöydällä on tarjolla limua, maissilastuja (Euroshopper), juustopalloja ja salsaa. Väkeä on saapunut lisää. Noin kymmenisen paikallaolijaa litkii viskiä, Somersbyta ja Pirkka-olutta. Minulle tarjotaan lasi punaviiniä. Moni on tullut suoraan töistä tai kokouksesta. Yksi rientää saunaillasta suoraan toiseen palaveriin. Vain yhdellä on puku päällä. Hän syö nurkassa juustohampurilaista. ”Suomessa porvari-sanalla on aika negatiivinen kaiku”, puheenjohtaja sanoo. Täällä porvariksi tunnustautuvan ei tarvitse hävetä. Se on täysin ok, ja jopa suositeltavaa. Paikalla olevien mielestä poliittisessa opiskelijajärjestössä on helppo tutustua samanhenkisiin ihmisiin, eikä kylteriys ole vaatimus liittymiselle. ”Periaatteessa kuka tahansa saa liittyä”, kertoo järjestön varapuheenjohtaja. Periaatteessa?

”No jos joku kadunmies tulisi tänne niin oltaisiin silleen ’Moi…?’” hän nauraa. Kaikki muut nauravat mukana. Satunnainen kadunmies tuskin eksyisi paikalle. Täällä lähes kaikki tuntevat toisensa jo entuudestaan. Jos eivät tunne, joku tuntee aina jonkun, ja pienellä namedroppauksella pääsee jo pitkälle. Uusien illassa keskustellaan Slushista (”siisti projekti”), Pia Kauman kohtelusta mediassa (”mässäilevää”) ja Aallosta (”ketään ei kiinnosta”). Paikalla on peräti kolme mahdollista uutta jäsentä. Se on paljon, sillä joinakin vuosina niitä ei ole ollut ollenkaan. ”Kolme! Se on enemmän kuin Tampereella viime vuonna yhteensä”, huudahtaa yksi vieraista. Naisia voisi olla kuulemma enemmän. Kahdeksan aikaan varapuheenjohtaja pomppaa pystyyn ja laittaa soimaan stereoista Kool and the Gangin Celebrationkappaleen. ”No niin, nyt mennään saunaan!”

KUVITUS ROBERT LÖNNQVIST

ILMOITUS /

To us en isu u L a TiL

Lahjoita mahdollisuus uudelle elämälle

Lahjoitetut sukusolut ovat kallisarvoisia, niistä on pulaa. Jos olet 18–35-vuotias terve nainen tai 18–45-vuotias terve mies, voit olla sopiva lahjoittajaksi.

Tule kuulemaan lisää sukusolujen lahjoittamisesta tiistaina 23.9. klo 18.00 Dextra Lapsettomuusklinikalle. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

www.dextralapsettomuusklinikka.fi

57 Dextra Lapsettomuusklinikka, Saukonpaadenranta 2, 4. krs, Jätkäsaari, 00180 Helsinki • 045 7733 9997 • (09) 560 16300 • ivf@dextra.fi

S E N S E I

SENSEI / Opimme viisaammilta.

aku Tuominen

Nimi: Saku Tuominen Ikä: 47 Ammatti: Yrittäjä, kouluttaja, kirjailija, Idealist Groupin luova johtaja Asuinpaikka: Helsinki / Italia Juuri nyt: järjestää 925-työelämäfestivaalin Korjaamolla 24. syyskuuta. Lisätiedot: www.925design.fi.

Nuorena pelkäsin turhaan sitä, että epäonnistun jossain. Matkan varrella ymmärsin, että epäonnistumista itse asiassa ei ole. On vain kokeiluja, joista osa toimii ja osa ei. Yksi elämän tärkeitä taitoja on oppia olemaan ottamatta itseään liian vakavasti, nauramaan itselleen oikeassa määrin. En enää koskaan puhu epäonnistumisen tärkeydestä, koska pieleen mennyt kokeilu, josta oppii, on yhtä kuin onnistuminen. Kyse on elämänasenteesta. Ikinä ei voi olla liikaa aikaa. Olen huomannut, että työelämässä arvostetaan hyväntuulisia ihmisiä, jotka pitävät työnteosta. Valittajista ei pidä kukaan. Minuun on tehnyt suurimman vaikutuksen se, kuinka hienoja asioita lähes kaikki ihmiset tekevät, kunhan malttaa ottaa selvää. Stressi on oikeassa mittasuhteessa iloinen asia. Suuri osa kasvusta lähtee positiivisesta stressistä.

Raha on asia, joka ei tee onnelliseksi mutta joka helpottaa sellaisten asioiden tekemistä, jotka tekevät. Tahtoisin muuttaa työelämää siten, että lopettaisimme keskustelun työurien pidentämisestä ja keskittyisimme työn ilon lisäämiseen. Se, että väsyneet ihmiset ovat työssä muutaman kuukauden pidempään, ei ratkaise yhtään mitään. Rentoudun useita kertoja päivässä hengittämällä syvään. Tärkeää on yrittää rentoutua arjessa, joka päivä. Ei hampaat irvessä muutaman kerran vuodessa. Vanhana kukaan ei kadu sitä, että teki vaan sitä, ettei tehnyt. Keskustelin teemasta 80-vuotiaiden mummojen kanssa. Ainoa asia, jota he katuivat oli se, etteivät he tehneet enemmän koska ”juuri nyt ei ollut muka oikea aika.” Kaikki tiet vievät eteenpäin, mutta lähes aina eri paikkaan kuin mihin kuvittelimme.

ILMOITUS /

”Itsensä ja unelmiensa toteuttaminen päihdyttää.”